Poliittinen populismi sekä sen ilmeneminen ovat uutta poliittisessa kulttuurissa

Kimmo Huosionmaa



Kun jossain maassa on ongelmia, niin niihin tietenkin pitää löytää ratkaisu. Ja joissakin tapauksissa ratkaisu on erittäin helppoa saada aikaan. Eli tuolloin tietenkin mennään kansan eteen ja kysytään tavallisilta ihmisiltä, mitä he haluavat jollekin asialle tehtävän. Tällaisessa  toimintamallissa ei sinällään ole mitään väärää, mutta kuitenkin pitää muistaa, että mikään ammattituomari ei varmaan kysy kansalta, millaisia tuomioita hänen pitää sitten ryhtyä jakamaan. Kun tuomari jakaa tuomioita, niin silloin hänen pitää saada kaikki tieto tapauksesta, eikä kuulla vain yksipuolisia puolitotuuksia, jossa sitten kerrotaan vain se, mikä saattaa vaikuttaa kertojasta upealta. Eli jos vaikka raiskaaja on ulkomaalainen, niin silloin tietenkin sellainen asia pitää kaikille kertoa. Samoin se, että esimerkiksi ulkomailta otettuja lainoja ei tarvitse maksaa takaisin, on osa poliittista populismia.



Ja tuollainen malli tietenkin on sellaisesta poliittisesta toimijasta upea, jota kutsutaan nimellä “populisti”. Tuollainen henkilö saa usein kansan suosiota sillä, että hän tarjoaa heille helppoja sekä konkreettisia ratkaisuja. Ja kun populisti kalastelee ääniä, niin silloin hän tietenkin vetoaa esimerkiksi siihen, että tuomioistuimet antavat hänestä liian kevyitä tuomioita. Populistin ratkaisu kaikkiin ongelmiin on tietenkin se, että hän saa ryhtyä vaikuttamaan esimerkiksi tuomioistuimen toimintaan.



Se että tuomioistuimet alistetaan parlamentille on varmaan hyvin miellyttävä ajatus, kun sitten ajatellaan sitä, että esimerkiksi presidentillä on mahdollisuus hajottaa parlamentti, niin silloin tällainen ajatus tuomarien alistamisesta poliittiseen kontrolliin on hiukan arveluttava toimintamalli. Samoin olisi mukavaa tietää, että olisiko sitten sellainen mahdollista, että jonkun maan laissa olisi merkintä siitä, että uudet parlamenttivaalit järjestetään presidentin määräyksestä, tai tietenkin määrääjä voisi olla pääministeri, mutta presidentti saattaisi sitten hänet vapauttaa tehtävistään ja ottaa myös tuon tehtävän itselleen.


Tietenkin sitä perustellaan sillä, että kansa vaatii nyt tiukkoja päätöksiä, ja jokainen joka ei populistia tue on kuin vanha eukko. Todellinen mies tekee sitten aivan muuta kuin vain puhuu ja pulisee, eli hän toimii aina sillä tavoin kuin suuri johtaja haluaa hänen toimivan. Omien aivojen käyttö vain hidastaa tahtia, eikä muutenkaan ole sopivaa arvostella valtion suuren pojan toimintaa, koska se vaikuttaa kansainvälisiin suhteisiin kielteisesti. Tai näin ainakin jotkun johtajat toimintaansa perustelevat.



Ja koska parlamenteissa vain puhutaan, kun pitää toimia, niin mitä sillä sitten tehdään. Jos joku sitten sattuu tästä asiasta huomauttamaan, on vastaus se, että “kyllä kansa tietää”. Tämän jälkeen saattaa populisti kutsua kansan kaduille osoittamaan ärtymystä siitä, että heidän johtajaansa on räikeästi arvosteltu. Ja sitten tietenkin kansalta kysytään aina siitä, että mitä mieltä he ovat jostain asiasta. Seurauksena on yleensä huutoa, joka tulkitaan poliittiseksi tueksi. Ja sitten kansa on aina oikeassa. Onhan presidentin palatsin edessä suuri joukko ihmisiä, joita sitten voidaan huudattaa aina, kun halutaan osoittaa se, että kansa tukee suurta johtajaa.



Eli oikeasti populisti vetoaa siihen, että hänen mielestään ihmisten pitää saada vaikuttaa vaikkapa rikoksista annettaviin tuomioihin, ja samalla hän tietenkin säädättää lakeja, jotka tukevat tuollaisen ihmisen omaa valtaa sekä arvomaailmaa. Tietenkin populisti lupaa työpaikkoja, joita löytyy poliisin, armeijan sekä rajavartiolaitoksen piiristä, ja tietysti hänellä on myös muita upeita toimintamalleja, joilla sitten voidaan ratkaista vaikkapa työttömien ongelmia. Populistin tapa puhua on sellainen, että se saattaa vaikuttaa todella vetävältä, eli silloin kun puhutaan vaikkapa korkeakoulusta, niin tämä populisti saattaa keskusteluissa sanoa, että “eikös ne atomimallit ole jo rakennettu”, ja sitten tietenkin koulutuksen leikkaaminen tuo hänen mukaansa todella paljon rahaa valtion kassaan.




Tietenkin esimerkiksi insinöörejä tai muita vastaavia ihmisiä tarvitaan, mutta missään nimessä kaikille ei ole töitä. Ja siksi pitää myös noista paikoista leikata, niin valtio säästää silloin pari miljoonaa vuodessa. Se mitä sitten noilla parilla miljoonalla tehdään, niin siitä ei sitten koskaan tarvitse puhua, ja kun sitten joku noista asioista aletaan puhua julkisesti, niin silloin populisti kertoo pari hyvää vitsiä, kuinka hänen mielestään maahan tarvitaan työvoimaa, kuten suutareita, jotka toimivat tällaisessa ammatissa, missä ei tarvitse valtion heitä tukea. Ja sitten varmaan on hyvän vitsin paikka, että “ne atomimallit maamme nostavat takaisin kärkeen”. Tuon jälkeen aletaan sitten esitellä venäjän asevoimien kalustoa.



Populistisella poliitikolla nimittäin on kaikkeen sellainen malli, että asevoimat on se, minkä ympärille kaikki toiminta rakennetaan. Kun keskustellaan siitä, miten esimerkiksi Donald Trump rikkoo valtiollisia käytössääntöjä, ja arvostelee USA:n keskuspankkia, niin tällainen on uutta kansainvälisessä politiikassa. Nimittäin keskuspankkien autonominen asema poliittisella kentällä johtuu siitä, että niissä tehdään ikäviä päätöksiä esimerkiksi ohjauskorkojen nostosta.



Tuollainen asia tietenkin on jätetty pois poliittisten johtajien harteilta, koska ohjauskorko sitten vaikuttaa luottojen hintaan. Ja luottojen eli pankkilainojen hinta määräytyy siten, että pankki perii tuosta rahasta oman osansa eli luoton hoitoon käytetään aina hiukan aikaa, joten tuo työaika pitää korvata, ja sitten tietenkin pankin pitää tuo luottoon tarvittava raha tilata keskuspankista. Ja tuo laina sitten on keskuspankin antaman ohjauskoron mukaan määräytyvää korkoa. Ohjauskorko on oikeastaan veron kaltainen maksu, jolla valvotaan luottoja valtion puolesta.



Syy siihen, miksi poliittinen eliitti ei ohjaa keskuspankkia suoraan johtuu siitä, että siellä ei tehdä mitään kovin näyttäviä juttuja. Eli päällepäin työ tuollaisessa paikassa on melko ikävää, kun vaihtoehtona on nuorille miehille sopivampaa aseellista toimintaa. Populisti nimittäin tekee niin, että hän yrittää miellyttää nimenomaan maan keskiluokkaa, jota on laskujen mukaan suurin osa ihmisistä. Ja sitten tietenkin asevoimien johto on aina maan johdon nimittämää. Syy miksi valtion johto ei suoraan nimitä poliisia johtuu siitä, että “me emme pidä sakkolapuista”. Poliisin tehtävä on valvoa sisäisiä lakeja, joten siinä joutuu aina välillä tekemään asioita, joista ei ainakaan poliisin asiakas pidä. Ja kun ajatellaan esimerkiksi mielenosoitusten hajottamista, niin siinä sitten saattaa vähän kädet likaantua, joten tietenkään kukaan itseään kunnioittava populisti ei tuollaisiin asioihin suoraan koske, koska mikään mellakkapoliisi ei ole mitenkään erityisen mediaseksikäs eikä ainakaan mukava työpaikka, jos tuota työtä pitää 30 asteen helteessä tehdä.


Poliittisen populismin ideana on se, että asevoimat tai se, mikä on tuollaisen johtajan suoraan nimittämä voima pidetään ikään kuin puhtaana. Niiden tehtävään on vaalia kotimaan aluetta, ja tietenkin niissä kannattaa hankkia sotilasarvo, joka takaa sen, että henkilö saa siellä käyttää valtaa. Ja ainakin 1970-luvulla oli ikään kuin tapana vihjaista, että jos joku vastustaa valtaa pitävää tahoa, niin hän joutuu sitten kertausharjoituksissa koville. Populisti sitten yleensä lupaa palauttaa ikään kuin valtion suuruuden sekä sen kansan ylpeyden, kun hän sitten asettaa sotilasparaateja sekä esittelee mahtiaan. Ja kaikki arvostelu, mitä suuri populisti kohtaa tietenkin on kansan arvostelua.