Nuorten mielenterveyden ongelmista

Nuorille asetetaan valtavasti paineita, eli nuorten pitää olla hyviä esimerkiksi Pisa-testeissä ja kaiken maailman muissakin testeissä. Kun kysytään mistä johtuu että Pisa-testien tulokset ovat laskeneet, niin voidaan kysyä kaksi asiaa. Yksi asia on se, että johtuuko Pisa testien laskeminen siitä, että nuoret eivät saa enää hyvää ja laadukasta opetusta? Vai johtuuko se siitä, että nuorille asetetaan sellaisia vaatimuksia, että heidän pitää olla parhaita kaikissa asioissa? Kukaan ei voi olla paras kaikissa asioissa, mitä maailmasta löytyy. Liiat paineet aiheuttavat stressiä sekä mielenterveyden häiriöitä. 

Kun nuori menee ensimmäiseen työpaikkaansa, niin silloin hän joutuu tilanteeseen, missä hänen pitää joko kouluttautua johonkin ammattiin sekä samaan aikaan olla kouluttamaton. Siis ihmisellä joko on tai ei ole koulutusta, kumpaakin ei voi olla samaan aikaan. Se mitä palautetta hän työpaikaltaan saa varmasti vaikuttaa hänen myöhempään elämäänsä. Jos hampurilaispaikan työnjohtaja jättää hänet töihin, niin silloin saattaa käydä niin, että henkilö ei hae koulutukseen, ja ehkä hän sitten viihtyy 40-vuotiaana tuossa samassa hampurilaispaikassa. 

Koulutukseen mennessään nuori menee ammattiin, mistä hän ei ehkä edes tiedä yhtään mitään. Tai sitten jos hän jättäytyy pois tutkintotavoitteisesta koulutuksesta, niin silloin hän kohtaa ennemmin tai myöhemmin tilanteen, jossa tuollaisesta asiasta tulee ongelmia. 

Se mikä meidän yhteiskunnassamme ei ole hyvää on se, että meillä kaikki asiat perustuvat suorittamiseen. Yhteiskunnan tai päättäjien mielestä nuorten ei pitäisi suorittaa niin paljon, mutta samalla taas esimerkiksi työelämässä menestyminen vaatii suorittamista. Se minkä ihminen taakseen jättää sen hän edestään löytää. 

Varmaan ei ole helppoa olla joku vastavalmistunut diplomi-insinööri, mutta myöskään siivooja ei varmaan ole myöskään mikään kovin helppo työ. Tai helppo työ tuo siivooja voi olla, mutta tuota työtä arvostetaan niin vähän, ja niin paljon on siihen ammattiin tulossa, että työnantajilla on varaa mistä valita. Ja jos työtä ei tehdä kunnolla. niin siivooja saa lähteä hakemaan uutta työtä melko nopeasti. 

HS.fi:ssä julkaistun artikkelin otsikko nuorten pahoinvoinnista. (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html)

Kun 17-18 vuotias nuori menee työhön hampurilaisbaariin, niin silloin hän saa ehkä mielestään hyvää palkkaa. Mutta hänen pitäisi hiukan ajatella sitä mitä hän 30- ja 40 vuotiaana tekee? Eli hän joutuu myös vanhempana elämään hampurilais myyjän palkalla. Ja lopulta vanhemmat eivät enää ole antamassa nuorelle rahaa, kun he muuttuvat iäkkäiksi. Nuoren pitää käsittää, että hän on 18-vuotiaana keskeneräinen. Mutta häntä ei saa jättää keskeneräiseksi. Yhtenä päivänä hän todennäköisesti täyttää 40-vuotta ja tappelee samoista asioista omien lastensa kanssa, mistä hän tappeli kauan sitten omien vanhempiensa kanssa. Ja silloin hänen pitää osoittaa entiselle lapselleen tukea sekä selittää myös se, että joskus hän tulee täyttämään vanhempiensa paikan. 

Hän on haavoittuva, mutta kuten tiedämme, niin olimme mekin joskus kauan sitten. Mutta sitten elämä opetti sekä kasvatti meitä ja meistä lähes jokainen kasvoi aikuiseksi. Kun me tuemme nuorta, niin meidän pitää olla vahvoja. Kun me olimme nuoria niin halusimme tukea. Tukihenkilön tuli olla vahva ja jakaa neuvoja myös silloin kun neuvot tuntuivat meistä kamalilta. Samoin meidän on oltava vahvoja ja kannustamaan lapsiamme olemaan myös vahvoja. 

Maailma on kova, ja lapsemme ovat lapsia vain niin vähän aikaa. Mutta on helpompi lähteä siitä, että lapsen kasvattaminen on helpompaa silloin kun meillä on lain suoma auktoriteetti häneen. Jos hän 18 vuotiaana päättää lähteä liftaamalla Amsterdamiin, niin meidän on vaikea sitä estää. Jos olisimme vähän aikaisemmin ohjanneet lastamme siinä, että kuinka vaarallista liftaaminen voi olla, niin hän ei lähtisi liftaamaan. Jos olisimme sanoneet, että lainat pitää maksaa takaisin, niin hän ei olisi lainoja ottanut ainakaan jotain etelän lomaa varten.  Se mikä johtaa usein pahempiin ongelmiin on se, että nuori kokee itsensä roskaksi, joka on heitetty pois. 

Nuorilla on mielenterveyden ongelmia enemmän kuin koskaan ennen, ja yksi mikä varmasti stressaa on se, mitä siinä nuoruuden jälkeisessä elämässä sitten tehdään  oman toimeentulon eteen. Siis nuorella sekä aikuisella pitää olla jonkinlainen tulonlähde, josta hän voi harrastaa tai tehdä kaikkea muuta. Joten jotain pitäisi ammatin tai työpaikan eteen tehdä, jotta nuori voi sitten vanhempana olla melko varma toimeentulostaan. Mutta sitten kun lähdetään keskustelemaan siitä, mikä oikeastaan on se, mikä aiheuttaa väkivaltaa ja päihdeongelmia on se, että ihmisiltä vaaditaan jotenkin kohtuuttomasti erilaisia taitoja. 

Vaaditaan hyvää suoriutumista matematiikassa, kielissä, biologiassa, urheilussa, ja samalla pitää tietenkin olla myös normaali. Pitää olla sosiaalinen, pitää osata käyttäytyä, omata hyvät sosiaaliset verkostot, osata hymyillä ja olla normaali eli kuunnella jotain Justin Bieperiä, eikä ainakaan kellään saa olla mitään muuta mielipiteitä, kuin mitä normaaleilla ihmisillä on. Jos ihminen ei ole normaali, niin hän voi sitten vaikka lähteä suoraan jonnekin laitokseen, niin muiden ei häntä tarvitse katsella. 

Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta miten huolehditaan siitä, että hän voi jatkaa elämäänsä kun hän joskus pääsee pois laitoksesta tai hoidon piiristä? 

Elämä on kuin käytävä, me emme tiedä mitä käytävän päässä on. Mutta sen tiedämme, että elämä koostuu erilaisista periodeista, ja jokainen periodi päätyy joskus. Joku päivä ihminen joka on mennyt opiskelemaan ehkä 10-15 vuodeksi valmistuu. Hän on saattanut mennessään kouluun kuvitella, että opiskelu jatkuu ikuisesti, mutta ennemmin tai myöhemmin hän kävelee valmiina alan osaajana ulos koulusta. Eli hän saa käteensä paperit sekä hänen opiskelunsa päättyvät. 

Samoin oikeastaan vain aika pieni osa vaikkapa mielenterveyspotilaista on sairaalassa lopun ikänsä. Eli he jättävät yhteisön taakseen sekä lähtevät jatkamaan elämäänsä. Eli ennemmin tai myöhemmin myös psykiatrinen potilas pääsee pois. Mutta meidän on kyllä aivan oikeasti pitäisi vähentää mielenterveyshoitoon liittyviä pelkoja. 

Meidän pitäisi tuoda myös sitä esille, että joku päivä suurin osa mielenterveyskuntoutujista pääsee pois. Eli ei ole maailmanloppu joutua tuohon paikkaan, jota mielisairaalaksi kutsutaan. 10-15 vuotta saattaa tuntua esimerkiksi 19-vuotiaasta erittäin pitkältä, jopa ikuisuudelta tuntuvalta ajalta, mutta se kuluu nopeammin kuin edes kukaan tuon ikäinen voisi arvata. 19 vuotiaan kohdalla ei vielä mitään ole lukkoon lyöty, ja moni asia ehtii muuttua hänen elämässään. Hän saattaa opiskella uuden ammatin, tai löytää monia uusia asioita jotka ovat toivon mukaan positiivisia. 

Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta väärin annettu apu aiheuttaa usein uusia ongelmia. Eli syyllistäminen sekä alemmuuden tunne eivät ole potilaan kannalta mitään mukavia asioita, vaikka niiden avulla taataan nuoren ja vanhemmankin potilaan hoidon jatkuvuus. 

Valitettavasti tuo hoitoon liitetty holhous eli vajaavaltaiseksi julistaminen saa varmasti aikaan sen, että nuoren aikuisen itsetunto murskautuu miljooniksi kappaleiksi, joita on vaikea laittaa kokoon. Eli se syventää epäonnistumisen sekä riittämättömyyden tunnetta, vaikka holhous antaakin hoitohenkilökunnalle sekä vanhemmille auktoriteettia komentaa potilasta.

Kuitenkin se että esimerkiksi entiset koulukaverit sekä serkut katsovat tuota vajaavaltaista kaiken aikaa pitkin nenää tai alentuvasti, koska heidän ei tarvitse tämän toiveita kunnioittaa varmasti ei tunnut miltään kovin mukavalta asialta. Toki holhous saattaa tuntua "oikealta vaihtoehdolta", mutta potilaasta se ei ole mukavaa. 

Eikä myöskään se edistä potilaan itsenäistymistä tai irrottautumista itsenäiseen elämään. Vanhempien pitäisi näissä asioissa kyllä miettiä sitä, millaiseksi tilanne tulee muuttumaan kun he eivät enää jaksa tai pysty valvomaan jälkikasvunsa "etua". 

Se että nuori jättää koulun kesken kun hän lähtee laitokseen voi kuitenkin olla kohtalokas liike. Nimittäin se saattaa suistaa hänet pahempaan syrjäytymiseen kuin koskaan ennen. Eli hän kokee ehkä vieläkin syvempää turhautumista, riittämättömyyttä sekä monia muitakin negatiivisia asioita. Esimerkiksi holhous on erittäin ikävä asia, ja se että henkilö tarvitsee silloin kaikkiin normaaleihin asioihin luvan ei ainakaan itsetuntoa kohota. Samoin mielenterveyslääkitys varmaan tuhoaa ainakin osan vanhoista ystävyyssuhteista. 

Mitäpä potilas puhuisi muille, kun nämä kysyvät missä töissä hän sattuu käymään tai miten hän muuten aikaansa viettää? En usko että kaikki jatkuu ennallaan, vaikka käsitykset psykiatriasta on muuttunut myönteisemmäksi kuin ennen, niin silti on monia asioita kuten ihmissuhteita, jotka saattavat vähentyä. Tai sitten entiset kaverit siirtyvät potilaan vanhempien ystäviksi, eli entiset luokka- ja muut kaverit saattavat käydä esimerkiksi potilaan vanhempien luona, mutta potilaan itsensä kanssa he eivät enää ole tekemisissä. Yhteen aikaan lehdissä puhuttiin usein siitä, kuinka "Puberteetti-ikää oli jatkettu piikkihoidon avulla". Eli kyseessä oli oikeastaan oikeuden päätös, jossa henkilö julistettiin vajaavaltaiseksi. Tuo asia varmaan kuulostaa hyvältä, mutta samalla se nöyryyttää potilasta. 

Oletteko koskaan muuten ajatelleet sitä, että esimerkiksi autistille olisi todella tärkeää solmia muitakin sosiaalisia suhteita kuin vain ohjaajien sekä hoitajien kanssa tapahtuvaa toimintaa. Eli ongelma nimenomaan mielenterveyshoidossa on vertaisten puuttuminen. Kaikki ovat aina potilaan yläpuolella, ja se varmaan hitsaa hermoon. Autismin ongelma on siinä, että he vaativat erityistä kannustusta toveripiiriin hakeutumisessa, ja jos vastaukset ovat negatiivisia, niin se tekee sosiaalisten suhteiden solmimisesta aina vain vaikeampaa. 

Se mikä sitten on ihmisille normaalia on se, että toisella ei lue esimerkiksi skitsofreniaa, tourettea tai mitään muutakaan asiaa, mikä voisi aiheuttaa epänormaaliutta missään papereissa. Jos ihminen on jotenkin epänormaali, niin hänet voidaan paiskata suoraan roskakoriin, koska hänen paikalleen voidaan hankkia välittömästi joku normaali ihminen. Eihän yhteiskunnan tarvitse välittää ihmisestä, joka on laitettu johonkin laitokseen, koska hän ei enää sieltä takaisin tule, tai niin suuri ja mahtava media on asian ilmaissut. Ja sitten taas kaikki mediat täyttyvät mukavasti pullamössöllä, jossa kuvaillaan sitä, että mitä normaalit ihmiset ajattelevat esimerkiksi jostain mielenterveyskuntoutujasta. 

Masennus tietenkin on todella vaarallinen sairaus. Eikä olisi muutenkaan pahitteeksi saada aikaan sellaisia joukkoja joista ei voida valita ammattilaisia. Ja kun ihminen masentuu, niin hänen omaisensa pitää välittömästi saada käteen valtakirja, jolla hänen omaisuutensa saadaan muutetuksi rahaksi. Toki se mielenterveyspotilaiden vaarallisuutta korostetaan joka asiassa varmaan saattaa aiheuttaa sen, että henkilö ei uskalla lähteä hakemaan apua. Toki jos kukaan kaveri ei käy syntymäpäivillä tai suuri rakkaus löytää uuden olkapään mitä vastaan nojata voi vetää vähän naamaa vakavaksi. Ja ehkä silloin voi olla vähän mieli maassa. 

Mielenterveysohjelmien tarkoitus on kertoa ihmisille mielenterveyden nykytilasta. Mutta noilla ohjelmilla on sellainen ikävä puoli, että ne saattavat estää tai nostaa mielenterveydellistä apua tarvitsevan nuoren kynnystä oikeasti hakea apua. Mitä sitten jos äiti, isä tai opiskelukaveri löytää lääkepurkin, jossa lukee "mielenterveyslääke"? Tai mitä jos sitten opiskelu "jätetään lepäämään", kun sitä kuntoutusta nyt lähdetään hakemaan. Sitä puolta mitä esimerkiksi mielenterveyspotilas sattuu ajattelemaan ei varmaan kukaan edes halua kuunnella, kun kaikki muutenkin tietävät kaikki asiat tuota potilasta paremmin. 

Eikä terapiasta ole koskaan mitään apua, kun homma hoituu Leponexin sekä muutamien muiden lääkkeiden avulla. Siellä jossain suljetun oven takana on mukava vaikka nukkua, niin ei tarvitse sitten kuunnella sitä, miten joku toinen on mennyt sairaanhoitajakouluun, eikä "maken" ole hyvä käydä enää hänen luonaan. Tai kun jokainen paikalla olija on saanut olla potilaalle se auktoriteetti, joka tietää asiat aina vähän potilasta paremmin tekee häneen suuren ja lähtemättömän vaikutuksen sekä saa hänet muistelemaan hartaasti jotain muuta asiaa. 

Se että potilas makaa sängyllä kuunnellen death metellia tuhannen desibelin teholla saattaa johtua siitä, että potilas nyt ei vain viitsi tai halua kuunnella sitä, mitä kaikkea mukavaa hänestä taas puhutaan. Ja mistä hän itse puhuisi, jos kaikki päivät kuluvat työsalilla, jossa hän siivoaa vessoja tai lajittelee nauloja? Tai sitten kaikki asiat on jo kerran hänen vanhempiensa kanssa puhuttu, niin mitä varten hän sitten mitään muille puhelisi. Ja mitä varten hän edes haluasi kuunnella miten mukavia asioita hän voisi ensi vuonna tehdä, kun kaikki on jo kuitenkin päätetty valmiiksi. 

Mutta siis terveiden ehdoilla yhteiskuntaa viedään aina eteenpäin. Meidät jaetaan kaikessa menestyjiin ja niihin jotka eivät menesty. Ja jokainen epänormaali ihminen on tietenkin sellainen, joka ei koskaan menesty maailmassa missä menestys mitataan rahana ja varallisuutena. Tuolla arviolla mitattuna esimerkiksi sellainen poikkeus-yksilö kuin Albert Einstein ei olisi mitenkään menestynyt ihminen. 

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Miten usein ihminen on leimattu heikkolahjaiseksi väärin perustein?

Kohta on syksy, ja moni ihminen aloittaa koulun joko oppivelvollisena tai sitten omaehtoisessa opiskelussa. Siis voidaan sanoa että peruskoulu on maassamme lähes pakollinen, jos haluaa päästä johonkin koulutukseen, ja tässä puhun myös työelämäkursseista. Koulukypsyystesti on asia, mikä aina välillä puhuttaa ihmisiä. Tuossa testissä etsitään heikkouksia, ja siinä sitten on monen ihmisen itsetunto maan raossa, kun hän kuulee vain negatiivisia asioita itsestään. Itse olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi kuulla myös positiivisia asioita itsestään. 

Eli maailmassa ei ole yhtään ihmistä, jossa olisi pelkkiä heikkouksia. Siis miksi missään testissä tai sen purkutilaisuudessa ei koskaan puhuta siitä mitä vahvuuksia tai positiivisia asioita ihmisestä löytyy. Vain niistä negatiivisista asioista keskustellaan. Samoin esimerkiksi media täyttyy tarinoista, joissa alkoholistin lapsi päätyy juomaan, tappaa perheensä ja päätyy sitten johonkin jokeen. Siis tuokaan ei ole aivan tyypillinen alamaailman miehen tarina, mutta miksi koskaan ei todellisuudessa haastatella ihmisiä, jotka ovat päässeet alkoholismista eroon ja aloittaneet uuden elämän suuressa ja romantisoidussa työelämässä? 

Tässä aamulla luin netistä jutun "heikkolahjaisesta" romanimies Mertsistä, joka on korkeakoulumies, eli hän valmentaa projektipäälliköitä Haaga-Heliassa. Tässä itse muistelen joskus tavanneeni vastaavia tapauksia, missä "heikkolahjainen" on päätynyt esimerkiksi asianajajaksi tai muuhun melko vaativaan tehtävään. Miten usein nimenomaan vähemmistöön kuuluva määritellään heikkolahjaiseksi, siksi että lääkärillä tai kuka määrityksen nyt tekeekään on yksinkertaisesti ennakkoluuloja? 

Kun ihminen otetaan huostaan, niin jostain syystä hän kohtaa ehkä tavallista useammin ihmisiä, joiden mielestä hänestä pitää löytää vain niitä negatiivisia asioita. Saattaa olla että häntä käytetään jatkuvasti jossain testeissä, jotta papereihin saadaan jotain diagnooseja. Tuo asia voi johtua siitä, että huostaanottopäätöksen tekijä voi kokea syyllisyyttä siitä, että hän on ehkä tehnyt hätiköidyn päätöksen, tai sitten hän on ehkä odottanut liian kauan. Tai ehkä hän on valinnut väärän perheen sijoituskodiksi. Ja sitten hän ehkä haluaa alitajuisesti etsiä syytä huonoon koulumenestykseen siitä, että lapsi on jotenkin vammainen tai erilainen. 

Jos sijoitusperheen vanhemmat ovat kouluttamattomia, niin he eivät ehkä osaa kannustaa lasta opiskelemaan. Samoin jos tuon perheen tuttavapiirissä on paljon samanlaisia ihmisiä, niin se tietenkin saattaa vaikuttaa negatiivisesti nuoren kehitykseen, koska henkilö joka ei ole kouluja käynyt omaa usein jyrkempiä ennakkoluuloja kuin ihminen joka on käynyt kouluja. Se asenne, että "et kuitenkaan osaa" varmaan lannistaa halua opiskella. jos perhe on kouluttamaton, sekä omaa alkoholiongelmia, niin silloin se aiheuttaa syrjimistä. Jos perhe on lisäksi romani- tai muuhun vähemmistöön kuuluva, niin se aiheuttaa tupla-syrjintää. Ja tuolla sitten joudutaan kierteeseen, missä negatiivinen palaute saa aikaan kehän, joka johtaa helposti kierteeseen, mikä vie pahimmillaan puliukkojen joukkoon. 

Jatkuva negatiivinen palaute saa aikaan sen, että henkilö ei edes uskalla enää hakea töitä. Eli varmaan joskus joku sosiaalivirkailija huomaa, että hän on tehnyt virheen valitessaan esimerkiksi sijoitusperhettä. Ja silloin saatetaan lähteä tekemään diagnoosia, jossa ihminen todetaan vähälahjaiseksi. Se ikään kuin pelastaa tuon virkailijan eikä hänen tarvitse myöntää virhettä. 

Ja miten vaikeaa sitten on myöntää tuota virhettä? Eli varmaan kyse on väärästä diagnoosista, jos ihminen opiskelee tai kouluttaa esimerkiksi Helsingin yliopistossa tai jossain ammattikorkeakoulussa taskussaan ne paljon puhutut "heikkolahjaisen paperit". Tietenkin kaikki sanovat, että "tässä taas on yksittäistapaus, jota ei pitäisi yleistää", ja että menestystarinat peittävät suuren kokonaisuuden. Mutta eikö terveydenhuollossa kaikkien ihmisten pitäisi olla yksilöitä? 

Eikö jokaisen ihmisen hoito ole yksilökesteistä, vai olenko täysin väärässä? Jos ajatellaan esimerkiksi romaneja, sekä punkkareita ja muita sellaisia ihmisiä, joiden arvot tai asenne ei satu jotain "vanhempaa herraa" miellyttämään, niin heitä on helppo lähteä syrjimään. 

Siis tuo "vanhempi herra" on sellainen virtuaalinen hahmo, jota ei koskaan kukaan ole tavannut, mutta johon aina joku on vedonnut, kun henkilö poistetaan esimerkiksi ostoskeskuksesta ilman mitään näkyvää perustetta.  Jokainen ihminen joka poikkeaa muista kohtaa jossain elämänsä vaiheessa syrjintää. Ja esimerkiksi romanitaustaisten henkilöiden kohdalla on ikään kuin kehotettu lopettamaan koulunkäynti "koska siitä ei mitään tule". Eli koulussa kiusaaminen on ollut erittäin rankkaa. Kun ajatellaan tilannetta missä henkilö on kohdannut syrjintää, niin hän saa silloin varmasti erittäin suuren kipinän mennä opiskelemaan sitä virallista ammattia. 

Vaikka aina välillä puhutaan siitä, että omaehtoinen opiskelu on asia, mikä vie vähäksi aikaa esimerkiksi tulot todella alas, niin kuitenkin voidaan sanoa, että opiskelu on asia, mikä takaa tiettyjä asioita. Se mikä sitten varmaan myös kiinnostaa on se, että jos ihminen nyt on sitten sattunut esimerkiksi olemaan joku syrjitty, kiusattu sekä muutenkin alistettu siivoojan poika tai tyttö, ja hän on sattunut opiskelemaan esimerkiksi ekonomiksi, niin silloin saattaa käydä niin, että tuollainen henkilö voi olla entisten kiusaajien edessä aivan uudessa hahmossa, ja silloin saattaa edessä olla pieni keskustelu siitä, miten työtä voisi tehdä vähän paremmin. 

Se mikä sitten varmaan myös kiinnostaa on se, että henkilö joka saa huonon kokemuksen esimerkiksi niistä paljon puhutuista duunarien töistä varmaan haluaa ainakin tehdä jotain muuta. Ja huonot kokemukset ovat asioita, jotka varmaan motivoivat kaikkia tekemään asioita, jotka ovat oman mukavuusalueen ulkopuolella. Tässä mieleen vain tulee se, että henkilö joka istuu kaiket päivät jossain kaljaremmissä on kokenut tuon asian niin positiivisena, että hän haluaa sitä tehdä jatkuvasti, ja siinä sitten vanhemmat voivat olla ylpeitä tuosta jälkikasvustaan. 

Kun ajatellaan esimerkiksi koulukypsyystestejä sekä kaikkia muita vastaavia asioita, niin silloin meidän pitää kysyä yksi asia: miksi niissä testataan vain heikkouksia? Kun ihminen tulee kouluun tai häntä testataan työelämää varten, niin olisi joskus mukavaa lukea myös siitä, että mihin ihminen kykenee. Jos kaikki testit ovat sitä varten, että niissä etsitään vain heikkouksia, eikä vahvuuksia tai positiivisia asioita huomioida ollenkaan, niin se kyllä varmaan vetää mielen matalaksi. Jos ajatellaan esimerkiksi heikkolahjaisuutta, niin onko oikeastaan koskaan kukaan ajatellut, että joku on voinut olla poissa jostain koulukypsyystestistä, jolloin arvosana testissä on nolla? 

Tai sitten henkilö on suutuspäissään tai jostain muusta syystä palauttanut tyhjän lomakkeen, niin silloin varmaan myös arvosana on nolla. Kun koulukypsyyttä arvioidaan, niin silloin tietenkin pitäisi ottaa huomioon myös lapsen koulussa osoittama menestys. Siis jos hän nyt vaikka osaa istua paikallaan eikä jokainen numero ole nelonen, niin silloin hän varmaan koulua pystyy käymään. Mutta kuten tiedämme, niin kaiken maailman ADHD- yms. diagnoosien keskellä voisimme ehkä joskus vähän miettiä sitä, että millainen tulevaisuus ihmisellä oikeasti on. 

Kun jatkuvasti puhutaan siitä, että kuinka sitä tai tätä koulutetaan liikaa, tai sille tai tälle on tarvetta, tai ihmisen pitää olla tuota tai tätä, niin silloin unohdetaan se, että varmaan mielen vetää aika matalalle, jos henkilö ensimmäisellä luokalla ilmoitetaan, että koulu jää sitten tähän eikä muuhun kuin siivoojaksi ole mahdollisuuksia. Eli kuten tiedämme, niin opiskelu tai koulutuspaikka on ihan itsestä kiinni. Tai siis siitä kiinni, että kuinka paljon viitsii töitä tehdä. Se että jos joku paikka on todella vaikeasti saatavissa, niin se ei tarkoita, etteikö unelmia saa olla. Jos ihminen haluaa asianajajaksi tai lääkäriksi, niin hän haluaa silloin ammattiin, johon on vaikea päästä. 

Saattaa olla että hän ei ehkä pääse noihin ammatteihin, mutta jos hän ei viitsi lukiota tai mitään muutakaan koulua käydä sekä jättää peruskoulun kesken, niin silloin hän ei aivan varmasti voi edes päästä yrittämään sisään yliopistoon tai muuhunkaan kouluun. Mutta jos ajatellaan ettei se lääketieteellisen tiedekunnan ovi avautunut, niin silloin voi myös katsella niitä muita tiedekuntia kuten esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellistä,  käyttäytymistieteellistä tai valtiotieteellistä tiedekuntaa tai jotain muuta katsella, jos sieltä vaikka löytyy niitä ihan omia juttuja. 

Mutta kuten olen usein sanonut niin se on ihan itsestä kiinni, jos haluaa tehdä asioita toisin kuin muut. Tietenkin ihminen voi aina päästä kaljaremmiin istumaan, mutta varmaan meistä jokainen toivoisi ainakin sitä, että omalla jälkikasvulla olisi vähän korkeammat tavoitteet, vaikka toki puhtaanapitoalalla olisi töitä tarjolla. Siivooja voi olla loistava uravalinta, mutta joskus jollekin käy niin, että huonon palautteen takia hän haluaa siirtyä siihen omaehtoisen opiskelun kautta saatavaan ammattiin sekä siihen työtehtävään, mikä noihin ammatteihin liittyy. 

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/laakarin-lausunnossa-mertsi-arling-oli-erittain-heikkolahjainen-romanipoika-yha-han-ihmettelee-kuinka-hanesta-tuli-korkeakoulun-mies-lasiseinaisessa-tyohuoneessa

Surullinen uutinen Espoosta

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa


Espoolaisessa Tiistilän koulussa on tapahtunut hyvin ikävä asia, eli koulun oppilas on kuollut kesken liikuntatunnin tapahtuneeseen sairauskohtaukseen. Tuo kohtaus oli alkanut kesken “move”-testiä, missä testataan nuorten lihaskuntoa sekä fyysisiä valmiuksia. Mutta sitten joku oli mennyt vikaan, ja ilmeisesti kyse saattoi olla kammiovärinästä, johon kuolee joskus myös varusmiehiä, kun he cooperin testissä pinnistävät voimansa sekä jaksamisen äärimmilleen.


 “Cooperin testi”on se surullisen kuuluisa tapa testata henkilöitä, missä henkilön suoritus mitataan 12 minuutin juoksun avulla, ja jonka avulla saa sitten laskettua juoksijan nopeuden kaavalla matka jaettuna kahdella sekä tulos kerrotaan kymmenellä (matka/2*10). Esim jos henkilö juoksee cooperissa 2000 metriä, niin hänen nopeutensa on tuolloin 2000/2*10 =10 Kilometriä tunnissa. Jos 12 minuuttia jaetaan kahdella, niin saadaan 6 minuutin matka, ja sitten kerrotaan kymmenellä, niin saadaan sitten tuntinopeus.


Ja tuolloin käy niin, että mahdollinen piilevä sydänvika tulee ilmi sydänkohtauksen muodossa. Noissa tapauksissa kuitenkin jää usein ihmettelemään sitä, että kuinka tuollainen sydänvika on jäänyt sitten ilmoittamatta opettajille, joiden pitäisi valvoa testiä sekä tehdä samalla tunnista turvallisia. Tuollainen asia pitäisi kyllä olla opettajilla tiedossa, jos lähdetään suorittamaan erittäin vaativaa fyysistä testiä, missä yleiskuntoa sekä lihaksistoa testataan anaerobisella alueella.


Kun tuota testiä ajatellaan, niin siihen pitää valmistautua samoin kuin cooperin testiin, eli niin, että siihen mennään vatsa tyhjänä, jotta juokseminen on helpompaa, ja sitten lähdetään tekemään testiin liittyviä tehtäviä. Mutta jos ihmisellä on joku sydänvika, niin silloin kaikki ylimääräinen rasittaminen, varsinkin jos se menee äärimmäiselle alueelle aiheuttaa sen, että sydän voi joutua kammiovärinäksi kutsuttuun tilaan, ja sitten seurauksena on kuolema, mikäli ei tätä värinää saada loppumaan. Ja kaikki tietävät noiden testien ongelmat.


Eli kukaan ei niissä halua menestyä huonosti, joten siksi jokainen yrittää kaikkensa, ja jos sitten on sydänvika, niin silloin tuo testi muuttuu vaaralliseksi. Toinen mahdollisuus on sitten se, että henkilöllä on jokin ongelma keskushermostossa, eli hän syö jotain lääkettä, joka alentaa tiettyjen lihasten koordinaatiota tai sitten löysää vatsan porttia, niin silloin saattaa joko vatsan sisältö nousta keuhkoihin, tai sitten käy niin, että hengitystä säätelevät lihakset eivät enää kykene vetämään ilmaa keuhkoihin, jolloin seurauksena saattaa olla tukehtuminen.


Jos henkilö on ottanut esimerkiksi amfetamiinia ennen testiä, niin silloin saattaa edessä olla tilanne, missä hän on juossut itsensä niin väsyneeksi, että sitten vain kuolee rasitukseen. Aivan kuten ihmisiä on kuollut diskossa, kun eivät ole huomanneet, että heidän kehonsa tarvitsee vettä amfetamiinin ottamisen jälkeen, ja silloin on seurauksena ollut kuolema. Tuon takia tällaiseen testiin osallistujia pitää varoittaa siitä vaarasta, mitä esimerkiksi salattu lääkitys tai sydänvika saattaa aiheuttaa.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Cooperin_testi


https://www.edu.fi/move