Kimmo Huosionmaa
Tässä taas tänään olen pohtinut sellaista kysymystä, kuin miksi keskiluokan katoaminen huolestuttaa poliitikkoja tai yhteiskuntatieteilijöitä? Keskiluokan katoaminen on todella erikoinen asia, koska se koetaan ikään kuin asiana, josta pitää olla jotenkin huolissaan. Joten sitten voimme toistaa sen kysymyksen, mikä sitten siinä keskiluokassa on niin tärkeää, ja kuka sitä oikeastaan kaipaa? Keskiluokan ihmiset ovat aikoinaan kehitetty termi, joka tarkoittaa ihmisiä, joilla on tietty keskipalkka, ja tähän ryhmään sitten tietenkin kuuluu suurin osa veronmaksajista. Se on palkkojensa puolesta "herra" tai "rouva keskiverto", eli tilastollisesti tulojensa puolesta suurin äänestäjäryhmä. Ja tuo ryhmä tietysti on tärkeä kaikille poliittisille päättäjille, jotka tekevät verotusta koskevia päätöksiä.
Pitämällä tämän ryhmän tyytyväisinä saavat poliitikot ääniä, ja sillä tavoin sitten voidaan ihmisiä suosia sekä sortaa tulojen mukaan. Mutta kuitenkin tämä keskiluokka on sellainen asia, mikä oikeastaan on olemassa vain tilastoissa. Käytännössä esimerkiksi suurten johtajien äärimmäiset palkat vetävät keskimääräistä tulotasoa ylöspäin, ja sitten tämä varmasti näkyy kaikissa päätöksissä sekä poliitikkojen saamissa äänissä. Kun puhutaan siitä, että esimerkiksi poliitikkojen pitää tarkoin miettiä sitä, kehen verotusta kohdennetaan, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että esimerkiksi se, että keskimääräistä tuloa saavat henkilöt kohtaisivat veroalen, niin silloin poliitikko saisi sitten paljon ääniä peittää erään toisen asian, mistä ei olla paljoa puhuttu. Nimittäin keskiluokan ajatuksena on toimia ikään kuin suurituloisten puskurina, eli keskimääräistä tuloa nauttivien varjolla on suojeltu hyvätuloisten etuja, mikä sitten varmasti on asia, josta ei aina muisteta puhua.
Mutta sitten tietenkin mieleen tulee sellainen asia, että ei varsinkaan pienituloisten tuloista voi kovin paljoa veroja mitata, jotta he sitten voivat elää. Ja se sitten varsin nopeasti riipaisee, koska pienituloisten työt on alkuperäisen mallin mukaan varattu ulkomaalaisille, joilla ei ole vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen. Kuitenkin kun ajatellaan sitä kehitystä, mitä esimerkiksi oma maamme on kulkenut, niin silloin tietenkin ollaan tultu siihen tilanteeseen, että pienituloisia on enemmän kuin koskaan ennen, ja samalla sitten tietenkin suurituloisten tulot ovat kasvaneet todella suuriksi. Ja sitten tietenkin esimerkiksi työttömien suomen kansalaisten määrä on vielä kohonnut, mikä tarkoittaa että heiltä voi saada sitten ääniä vaaleissa.
Tämä on syynä siihen, että esimerkiksi työttömien "aktiivisen työnhaun malli" on kesy verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla. Eli tässä mallissa ei lähde korvattavia päiviä samaan tahtiin, kuin mitä varmaan joissakin piireissä oli joskus ajateltu. Kun puhutaan siitä, mikä on maamme keskipalkka, niin silloin unohdetaan se, että se kuinka moni juuri sitä palkkaa ansaitsee on paljon tärkeämpää matematiikkaa, kuin se että jossain esitetään vain summia. Ja demokratian ongelmana on se, että kaikki ihmiset antavat vaaleissa vain yhden äänen, mikä sitten tietenkin vaikuttaa tehtäviin päätöksiin. Keskiluokka oli asia, joka varmasti oli poliitikoille mieleen, ja nimenomaan keskiluokan äänet nostivat Natsit valtaan Saksassa, mikä sitten johti hyvin ikäviin asioihin. Mutta kun puhutaan äänestyksestä, niin siellä sitten vaikuttaa vain se, kuinka monta ihmistä jotain puoluetta kannattaa.
Tuosta syystä, jos vain kaikki palkat laitetaan suuruutensa puolesta jonoon, ja niiden avulla määritellään keskiluokan äänestäjä, niin tulos on varsin koominen. Nimittäin huippupalkat ikään kuin hinaavat tuota keskipalkkaa ylöspäin, jolloin seuraa sellainen tilanne, että keskivertopalkka lasketaan liian korkeaksi. Ja sitten tietenkin pitää voida saada tietää, että mitä palkkoja suurin osa luonnollisista ihmisistä saa, jotta heille voidaan suunnata lupauksia. Kun sitten puhutaan siitä, millaisia asioita ihmiset haluavat, niin silloin eteen tulee hyvin erikoinen tilanne. Nimittäin tietenkään palkat eivät kata kaikkia tuloja, vaan maassamme on paljon ihmisiä, jotka elävät oikeastaan erilaisilla tuilla.
Myös suurin osa noista ihmisistä äänestää vaaleissa, joten he ovat hyvin ongelmallisia, jos ajatellaan poliittisia puheita. Kukaan ei varmaan koskaan halua itseään puhuteltavan halventavasti, joten siksi nuo tuilla elävät pitää ainakin sinä vuotena kun vaalit on ottaa huomioon. Noiden ihmisten tuloihin valtio voi suoraan vaikuttaa, ja nämä ihmiset varmasti muodostavat nykyään voiman, jonka ääni on alkanut kelvata myös johtaville poliitikoille. Se mistä poliitikko ääniä saa on aivan sama, koska vain annetut äänet ratkaisevat. Eli vain sellainen poliitikko, joka saa ihmiset pudottamaan omalla numerollaan varustetut äänestyslipukkeet vaaliuuraniin voi tulla valituksi Eduskuntaan.
Työttömät ovat muutenkin arveluttava ryhmä, ainakin mikäli puhutaan syyllistämisestä sekä kurituksesta, koska nykyään kuka vain voi joutua työttömäksi. Ja mikään koulutus ei takaa suoraan töitä yhtään mistään. Jos taas opiskelijoita aletaan kurittaa, niin silloin tietenkin tullaan siihen tilanteeseen, että lähes kaikki ammatit ovat sellaisia, että niissä suoriutuminen vaatii työläisen omaa henkilökohtaista panosta. Kun sitten mietitään esimerkiksi hammaslääkärin ammattia, niin millainen mahtaa olla tilanne, jos tuota ammattia harjoittaa epäpätevä henkilö? Samoin opiskelijoita on paljon ainakin niissä kaupungeissa, missä on paljon oppilaitoksia, ja tämän takia kukaan kansan valitsema johtaja ei heille halua olla kovin ilkeä.
Nimittäin demokratia on asia, jossa me elämme, ja oletteko koskaan miettineet, millaisia vaihtoehtoja tähän meidän maamme päätöksentekoon on? Ja kuinka paljon esimerkiksi sellainen vaihtoehto houkuttaa, jossa tavallinen ihminen ei saisi sanoa yhtään mitään johtajia vastaan? Tällainen malli tai sen ehdotus varmaan kuulostaisivat joidenkin ihmisten korvissa hyviltä, mutta sitten toisaalta esimerkiksi äänioikeuden sitominen johonkin tulotasoon merkitsevät käytännössä poliittista itsemurhaa.
Poliittinen päätöksenteko on tietenkin Eduskunnan asia, mutta sitten tietenkin voidaan kysyä, että eikö noita päätöksiä sitten saisi ollenkaan kritisoida? Se miten demokraattisen valtion johtaja eroaa jostain diktaattorista on se, että demokraattisen johtajan pitää myös kestää kritiikkiä. Se on yksi modernin demokratian tuntomerkeistä, vaikka tätä asiaa ei aina muisteta. Samoin demokraattisen maan johtajien täytyy aina myöntää, että he ovat vain ihmisiä. Ja jos toinen osapuoli ei sitten sopimusta aio pitää, niin silloin tietenkin kyseessä on yksinkertaisesti petos.
Tuolloin toista sopimuksen osapuolta on johdettu harhaan, mikä ei sitten ole hänen syynsä. Tietenkään tuollainen johtaja ei ole virheetön, mutta hän on vain ihminen muiden joukossa, jolla on ollut oikeus odottaa toisen osapuolen olevan vilpitön, vaikka sitä ei sitten aina kuitenkaan uskoisi todeksi. Tällä viittaan siihen, että esimerkiksi Pohjois-Korea ei nyt sitä sopimusta, minkä se on tehnyt aiokaan noudattaa. Ja tuolloin tietenkin sopimuksen toinen osapuoli saa tästä asiasta kritiikkiä osakseen, mutta tietenkään tuo osapuoli ei ole mikään yksinvaltias, joka sitten voi uhkailemalla sammuttaa median.
Poliittinen oppositio on tietenkin demokratian kulmakivi, koska se sitten nostaa myös niitä asioita esiin, jota ei muuten olla muistettu katsoa. Ja opposition pitää olla sellainen, että sillä on voima kaataa hallitus, koska jos ministerit tekevät vääriä valintoja, niin silloin he voivat hypätä pois junasta. Ja väärä päätös näkyy aina mielenosoitusten sekä muiden vastaavien asioiden muodossa. Poliittisen päätöksenteon tueksi voidaan rakentaa esimerkiksi valtava mellakkapoliisien joukko, mutta sitten tietenkin eteen tulee tilanne, missä nuo poliisivoimat muuttuvat sekä rahallisesti, että poliittisesti hyvin kalliiksi, ja silloin eteen tulee tilanne, missä valtio sitten alkaa totella poliisia, kuten Neuvostoliitossa aikoinaan tapahtui. Tuon valtion historia opettaa, että poliisi on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Ja tuollainen poliisi alkaa usein määräillä lain sisällöistä, joten tuloksena on oikeastaan sama asia, kuin NKVD:n kohdalla. Kyseinen poliisi piti kaikkia päätöksiä, jotka eivät sen johtoa miellyttäneet kapinointina, ja sitten tuoksena oli tilanne, jossa Neuvostoliitto muuttui "poliisiksi jolla on valtio". Eli tämä on muunnos Preussia koskevasta kommentista, jossa todettiin sen olevan "armeija, jolla oli valtio". Tuolloin hiukan kritisoitiin Preussin armeijan suurta roolia tuossa yhteiskunnassa.
Neuvostoliiton tapauksessa NKVD:n vaikutusvalta kasvoi valtavan suureksi, ja tuon kehityksen tulos on edelleen näkyvissä nyky-Venäjän poliittisessa kulttuurissa, missä turvallisuuspalvelun eli poliisin valta yhteiskunnassa on erittäin suuri, ja tuo saattaa johtaa ennalta-arvaamattomaan tilanteeseen. Tuolloin poliisin vaikutusvallan kasvun tulos on se, että jos kansanedustaja ei miellytä poliisia, niin hänet viedään pois. Ja tämä sama asia koskee myös armeijaa, joka kaapatessaan vallan politisoi itsensä. Eli se mitä poliisiauton tai panssarivaunun kyljessä lukee ei muuta tilannetta miksikään. Armeija joka pitää yllä järjestystä tai valvoo lakeja on samanlainen poliisi kuin kaikki muutkin vastaavat järjestöt, ja se että panssarivaunun avulla pidetään yllä pelkoa, ei vaikuta siihen, että kaikki pidätysoikeuden omaavat viranomaiset ovat oikeastaan poliiseja tavalliseen ihmiseen nähden.
Se miten tuo poliisi pukeutuu on aivan sama asia, eli onko hänellä maastopuku tai joku muu univormu on pidätettävän kannalta aivan sama. Suuret poliisi- ja asevoimat ovat valtion taloudelle pelkkiä menoeriä, vaikka tietenkin joku niiden nimeen vannoo. Ja jos esimerkiksi poliisivoimista tulee liian suuret, niin silloin tietenkin niiden jäsenyyden edellyttämien asioiden tarkastaminen muuttuu huolimattomaksi, mikä vaikuttaa negatiivisesti niiden luotettavuuteen sekä tahtoon toimia sillä tavoin, että ne suojelevat valtiota laittomalta toiminnalta.
Tuo tilanne sitten tietenkin vaikuttaa sillä tavoin, että yksityiset ihmiset alkavat sitten perustaa järjestyspartioita, joiden toiminta on mielivaltaan perustuva. Ja silloin tilanne saattaa muuttua sellaiseksi, mitä se oli Suomessa vuonna 1917, kun "Punakapinan" nimellä tunnettu sisällissota alkoi. Mikäli ihmisten tulotaso sekä elinmahdollisuudet laskevat liian alas, niin silloin tietenkin edessä on tilanne, missä on sama onko ihminen vankilassa vai ei, ja jos tuomiot ovat rikoksesta kuin rikoksesta elinkautisia, niin se sitten johtaa väkivallan muuttumiseen raa-aksi.
Se että kaikki mahdolliset teot tuovat automaattisesti poistamisen yhteiskunnasta lisäävät varmasti katkeroituneiden sekä vihaa sisällään pitävien ihmisten määrää, mikä puolestaan tuo eteen hyvin ikäviä asioita, kuten väkivallan lisääntymistä ja myös muita lieveilmiöitä. Mutta tietenkin poliisien ja sotilaiden pitää työstään palkka saada, tai sitten heille annetaan lupa ottaa kaikki mitä nämä ihmiset haluavat kaupoista, mutta silloin saattaa kyllä kansansuosio lähteä tällaiselta johtajalta. Mutta tietenkin sotilasparaatit varmaan sen kyllä kompensoivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.