Kun kerran tekoälyltä kysäisin..

Tekoäly eroaa ihmisestä siinä, että toivon mukaan tekoälyllä ei ole omaa tahtoa. Tekoäly ei myöskään valehtele tai anna väärää tietoa. Sen takia tekoälyltä on helppoa kysyä neuvoa. Joten sen takia tekoäly voi kouluttaa sinusta tai minusta paremman koodarin kuin alan konkarit. Mutta miksi alan konkarien opastus ei ole hyvää? Kursseilla tietenkin on aina mahdollista kysyä opettajalta tai ohjaajalta asioita, mutta aina välillä käy niin, että joku muukin tarvitsee apua. Ja siinä sitten saattaa pari- kolme tuntia mennä, ennen kuin joku ohjaaja sattuu istumaan viereiseen tuoliin, sekä ryhtyä neuvomaan koodaamista. 

Eli jos parikymmentä ihmistä haluaa tai tarvitsee apua, niin silloin opettajalla ei ole ehkä kovin paljon aikaa kertoa kaiken maailman kikkoja. Toinen asia sitten on se, että työpaikalla alan konkarit voivat kokea olevansa kilpailuasemassa tulokkaisiin nähden. Se saattaa aiheuttaa ikäviä vastauksia, jos toinen kysyy aivan perusasioita. 

Eikä työpaikalla ole välttämättä muutenkaan aikaa neuvoa kaikissa mahdollisissa asioissa, kun muiden pitää välillä töitäkin tehdä. Joten mistä sitten saa neuvoja, jos niitä tarvitaan? Tietenkin kun ihminen tulee taloon, niin hänelle annetaan perehdytys, mikä saattaa tarkoittaa 30 minuutin maraton-puhetta, jossa sitten kerrotaan että missä on joku ohjekirja, eikä edes sitä muisteta mainita juuri tämän yrityksen käyttämän editorin erityispiirteitä. 

Tekoälyn valtti on siinä, että se ei koskaan suutu. Sillä on aina aikaa neuvoa sekä purkaa koodia käyttäjälle. Eikä sen vaivaaminen ole kenenkään ajasta pois. Samoin tekoäly ei vastaa epäystävällisesti, eikä se pidä toista kilpailijana. Jos toinen pitää toista kilpailijana, voi käydä niin, että vanhemmat työntekijät eivät ole halukkaita jakamaan tietojaan ainakaan kenenkään nuoren kanssa. Eli kilpailuasetelma on yksi asia, minkä takia työpaikan ilmapiiri saattaa myrkyttyä. Tekoälyn kanssa ei samaa ongelmaa ole. 

https://www.tivi.fi/uutiset/a/90af950a-1c38-4d2f-8ddd-3e44e0a9813d

Uusi iloinen työelämä.

Uuden iloisen työelämän suuri megatrendi on se, että jos työntekijä ei löydä työtä koko ajaksi, niin hänet voidaan saman tien erottaa. Jos työntekijän työpäivään kuluu 50% niin sanottua tyhjää aikaa, niin silloin työnjohtaja etsii toisen työntekijän, jonka työpäivään kuuluu 50 prosenttia miettimiseen, ja sitten työtehtävät siirretään tuon toisen työntekijän vastuulle. Tai jos joillakin työntekijöillä työpäivään sisältyy 25% tyhjää tai “ei tuottavaa” aikaa, niin nuo tehtävät jaetaan heille. Ja tuo jonka päivästä 50% kuluu luovaan taukoon saa sitten lähteä etsimään uusia haasteita. Tämä on tietenkin työn tehostamista, mutta samalla se vie työpaikasta luottamuksen. 

Jos ihminen kokee jatkuvasti niin, että hänen pitää koko ajan olla toista parempi tai että koko päivä kilpaillaan sillä, että kuka tekee mitä, niin se sitten aiheuttaa haluttomuutta auttaa toisia. Kun ihminen kokee että hän kouluttaa kilpailijaa itselleen, eli henkilöä joka ehkä aiheuttaa hänelle itselleen erottamisen, niin se tietenkin saa aikaan sen, että voidaan epäillä hänen ehkä jättävän jotain keskeistä pois. 

Se että ihmiset eivät enää muuten keskustele kuin silloin, jos toisia pyydetään siirtymään jotta joku pääsee vessaan, niin silloin työntekijät kokevat varmaan työnsä jotenkin stressaavaksi. Työpaikan tehtävä ei ole olla sosiaalitoimisto, eikä työaikana saisi istua kahvilla liian kauaa, koska työnantaja maksaa ajasta jonka työntekijä viettää toimistolla tai työtehtävien parissa. Se että esimerkiksi läppäri on lisänäppäimistön päässä auki, antaa johtajille valmiuden katsella mitä alainen koneellaan puuhaa. 

Nimittäin jos työnjohtaja istuu koko ajan olkapään takana hengittämässä niskaan, niin osaamaton työntekijä voi silloin piiloutua sen taakse, että häntä häiritsee se, että toinen hönkäilee niskaan. Työnjohdon velvollisuus on etsiä työntekijät, jotka eivät osaa työtään. Ja sitten tietenkin pitää selvittää, että miten tuo henkilö on työhönottajat vakuuttanut. 

Samalla tavalla tekoäly assistentti voi valvoa sitä, millä kotisivuilla käyttäjä viihtyy. Ja tietenkin työpaikan koneet ovat työtehtäviä varten, ja ne ainakin pitäisi laittaa lukkoon kun sovittu työaika päättyy. Työpaikan sähköposti ei ole siis sitä varten, että sen avulla rekisteröidytään kaiken maailman pelisivuille. Vaan se on pelkästään työn tekemistä varten, ja omat asiat pitäisi hoitaa oman sähköpostin kautta. 

Jos puhutaan itsenäisestä- tai autonomisesta työstä, niin silloin kehyksen pitää olla aina työtehtävien suorittamisessa. Ja muut tehtävät tehdään sitten joskus muulla ajalla, jota ei tuo työnantaja maksa. Jos työaika kuluu muiden kuin työtehtävien parissa, niin silloin kannattaa miettiä uutta työpaikkaa. Kun tehdään työtä, niin silloin fokuksen pitäisi olla ensisijaisesti oman työn tekemisessä niin hyvin kuin mahdollista. 

Koskaan ei saa ajatella, että työn voisi tehdä paremmin. Tai ainakaan tuota ajatusta ei saisi suoraan tuoda kenenkään muun tietoon. Kommunikaation puute sekä pelko siitä, että ihminen tekee jotain väärin saa tietenkin aikaan lieve-ilmiöitä. Yksi niistä on se, että henkilö ei ehkä uskalla kysyä neuvoja, jos hän ei jotain osaa. Samoin se että työpaikalla on jatkuva kilpailu tekee työn jatkuvuudesta ongelmallisen. Työntekijät jatkuvasti vaihtavat työpaikkaa, tai tekevät esimerkiksi koodaustyötä vain kerran elämässään, niin mistä saadaan sitten vanhoja kokeneita työntekijöitä opastamaan nuorempia? 

Ja miten ylipäätään ketään voidaan motivoida jakamaan omaa tietämystään sekä osaamistaan, jos hänen hyvin tehty työnsä johtaa siihen, että työntekijä on saman tien kortistossa, niin kuinka hän sitten tekisi työnsä kunnolla? Tuo asia on tullut esiin kun tekoälyä koulutetaan. Tekoälyn kohdalla hyvin tehty koulutus on saattanut merkitä kouluttajan siirtymistä suoraan kortistoon. 

Kun puhutaan tekoäly assistenttien käytöstä, niin niiden käyttöä ei vain voi estää. Eli jokainen meistä voi ottaa oman kännykän taskusta, ja sitten pyytää sovellusta tekemään asioita puolestaan. 

Viimeksi saimme lukea siitä, kuinka eräs ICT- ja tietoturva-alan suuri vaikuttaja päätti vaihtaa työpaikkaa, ja uusi pesti löytyi sieltä kilpailijan tarjoaman työpöydän takaa. Eli melko upean pestin tuo henkilö sai, ja tietenkin ansioluettelo näyttää todella upealta. Kuitenkin tuo siirtyminen kilpailijan palvelukseen saa aikaan ajatuksen, että oliko siellä edellisessä työpaikassa eri henkilö johdossa, tai pystyykö hän ehkä pitämään edellisen työpaikan salaisuudet omana tietonaan uudessa ympäristössä. 

Siis tämä ei ole mikään syytös tuota ihmistä kohtaan, vaan itse asiassa kysymys on yleisestä tätä trendiä koskevasta kysymyksestä. Eli kun ihminen siirtyy kilpailijan palvelukseen, niin onko syynä tuohon palkkaamiseen oikeasti johtamistaidot, vai onko se ehkä se mitä hän on edellisessä työpaikassaan tehnyt? Kyse on nimittäin siitä, että kuinka paljon kilpailulainsäädäntöä sekä tietosuojalakeja ja tekijänoikeuksia saa ylipäätään venytellä? Tietenkin kyseessä on oikeasti aivan lainmukainen siirtymä toisen yhtiön palvelukseen, mutta kuitenkin jossain tapauksissa mieleen tulee se, että voiko vanha työsuhde vaikuttaa ihmisen toimintaan uudessa paikassa? 

Kun olemme töissä niin emme ole koskaan eri ihmisiä kuin kotona. Kun yritämme puhua esimerkiksi siitä, että miten mukava työpäivä oli, niin tietenkin silloin pitää myös vastapuolella olla ihminen, jolla on halua ja jaksaa kuunnella sitä litaniaa, kuinka “pomo taas tänään teki sitä ja tätä”. Ja ilmeisesti myös tuolla pöydän toisella puolen istuvalla henkilöllä on omat ongelmansa. Hän myös käy mitä suurimmalla todennäköisyydellä töissä. Ja hänenkin pitäisi sitten purkaa omia surujaan kotonaan. 

Jos hän taas on kotirouva, niin tietenkin hänelle on voinut tulla kiistaa naapurin kotirouvan kanssa esimerkiksi siitä että kumpi saa ensin ripustaa pyykit narulle. Myös tuollaisessa tapauksessa ihminen saattaa hiukan haluta avautua tuosta tilanteesta. 

Tietenkin on paljon ihmisiä joilla ei kotona ole ketään jolle puhua. On yksin asuvia, joiden sosiaalinen elämä liittyy paikalliseen pubiin sekä ehkä jääkiekkoon. On ihmisiä joiden kumppanit eivät halua kuulla päivästä päivään samoja asioita, “kun olisi vähän omiakin asioita tehtävänä”. Tai “en vain joka päivä jaksa”, on vastaus kun toinen yrittää hiukan purkaa huonoa oloaan. Nuo äskeiset ovat niitä paljon puhuttuja vakio vastauksia, joita markkinoidaan jossain lehdessä. 

Kukaan ihminen ei varmaan halua olla myöskään likasanko, jonne kaadetaan kaikki huono olo, minkä toinen vain mielestään löytää. Työaika ei ole muuten myöskään aikaa, jolloin käydään läpi asioita, joiden kanssa on kotona painiskeltu. Mitä tehdään jos ihminen ei vain kerta kaikkiaan löydä sitä aikaa, tai mitä tehdään silloin jos asiat vain kalvavat mieltä? Kannattaa varmaan hakeutua psykiatrille, joka sitten osoittaa ystävällisesti hymyillen sairaslomaa. No tuo sairausloma voi olla lyhytaikaisena vaikka mahdollisuus järjestää omia asioita, mutta mitä sitten jos se kestää vuosia? Eli sairasloma, tai “saikku” on asia joka saattaa aiheuttaa stressiä sekä masennusta ja myös oman itsetunnon luhistumista. Eli mitä eläkeläisten pitäisi vastata kun joku kysyy, että “mitä muuten teet elääksesi”? 

Siinä varmaan sitten tehdään kaikkiin hyvä vaikutus, kun sanotaan että eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Siinä voi sitten mielenmaisema muuttua hyvin erilaiseksi kuin haluamme uskoa. Eli meidän elämämme pyörii pitkälti työelämän ympärillä. Se että ihminen ei saa edes hakea töitä varmaan aiheuttaa syrjäytymistä sekä syrjimistä. Vaikka eläkkeelle siirtyminen voi olla joidenkin mielestä helppo vaihtoehto, niin se ei ehkä koskaan paranna eläkkeelle määrätyn nuoren henkilön elämänlaatua. Hän saattaa eristäytyä muista, hän ei ehkä edes uskalla hakea seuraa, ja kuka nyt lähtee mielenterveyskuntoutujan matkaan? 

Siis jokainen mielenterveyskuntoutuja on ihmisten silmissä potilas, jota ei ainakaan kovin usein haluta palkata. Kun puhutaan mielenterveydestä niin silloin meidän pitää muistaa sekin asia, että nuo henkilöt ovat jotenkin väliinputoajia. He eivät ole tarpeeksi sairaita tai vammaisia, että he saisivat sen takia myötätuntoa. He eivät myöskään ole kuulemma tarpeeksi terveitä tekemään töitä. Mutta kuten tiedämme, niin he saavat varmaan eläkettä, jonka turvin voidaan kattaa niitä jokapäiväisiä kustannuksia. Tuon eläkkeen suuruus ei ole kovin suuri. Mutta sen pienen eläkkeen toivotaan riittävän kaikkiin kustannuksiin, ja kaikki asiat maksavat kotonaan asuvalle potilaalle saman verran kuin muillekin. 

Carpe diem (“poimi päivä”) eli hetkessä kiinni. Kun ihminen kohtaa mahdollisuuden, niin hänen pitää ottaa tuosta mahdollisuudesta kiinni. Hän voi tietenkin jättää noita mahdollisuuksia käyttämättä, mutta samalla hän ei tietenkään voi saada sitä, mitä tuo mahdollisuus hänelle tarjoaa. 

Eli jos yritän niin voin epäonnistua. Mutta jos en yritä niin, silloin en voi varmasti saavuttaa mitään. 

Mielenterveyskuntoutujan ongelma on siinä, että monissa väkivalta- ja henkirikoksissa mainitaan esimerkiksi skitsofrenia. Viina ja huumeet eivät varmaan ole aiheuttaneet yhtään pahoinpitelyä tai puukotusta maassamme. Eli esimerkiksi amfetamiinin sekä alkoholin yhteisvaikutusta ei edes yritetä käyttää hyväksi jossain rikosuutisessa. Mutta annas olla kun jollain on skitsofrenia. Sen skitsofreenikon tekemän henkirikoksen olisi varmaan joku voinut estää. Kuitenkaan esimerkiksi huumeiden sekä alkoholin aiheuttaman raivotilan vallassa tehtyä tekoa ei olisi voitu mitenkään edes ennakoida. 

Eli mikä tätä yhteiskuntaa oikeasti vaivaa? Aikuisten oikeasti kukaan skitsofreenikko ei ole itse tilaansa aiheuttanut. Hän voi tietenkin linnoittautua päiväksi esimerkiksi tietokoneen ääreen, mutta mitä muuta hän sitten voi tehdä? Jos ihminen tekee työtä, niin hänen varmaan pitäisi saada työstään palkka. Riittääkö eläke siihen, että ihminen tekee muuta kuin pelaa jotain peliä kotonaan? Mielenterveyskuntotujien tarinat eivät ole niin huomiota ja sääliä herättäviä kuin jonkun narkomaanin tarinat. Mutta jostain syystä mielenterveysongelmat voivat ehkä johtua siitä, että henkilöä on joko kotonaan tai töissä uhattu. 

Se varmaan sitten aiheuttaa ahdistusta, jos joku käytävällä sanoo, että aikoo surmata tai tehdä muuta väkivaltaa jollekin muulle. Tai jos kaikki palaute mitä henkilö saa on jotenkin negatiivista. Yrittäkää itse olla motivoituneita ja työhön orientoituja, jos kaiken aikaa vastaan tulee negatiivista palautetta, eli jos kaikki palaute mitä koskee yhtään mitään asiaa on kielteistä tai halventavaa, niin miten ihminen ylipäätään jaksaa töissä? 

Tai mitä jos yllättäen tulee puhelinsoitto, jossa joku suuren luokan tekijä kertoo, mitä kaikkea hän voi tehdä ihmisille, joista hän ei pidä. Ja kuitenkin tämän kaiken keskellä meidän pitää aina sanoa, että koskaan ei saa tappaa positivismia. Kun kohtaamme esteitä, niin meidän pitää ottaa tuo este haasteena. Esteitä tulee ja esteitä menee. Kun aika kuluu, niin asenteet muuttuvat. Ja samalla eteen ilmestyy uusia mahdollisuuksia, joista vain pitää uskaltaa ottaa kiinni. Jos ihminen ei tartu haasteeseen tai mahdollisuuteen, niin hän ei koskaan nouse. Voi olla että hän kaatuu tai epäonnistuu, mutta jos hän ei koskaan yritä mitään niin, silloin hän varmasti ei koskaan saa mitään aikaan. 

Työelämässä on aina jonkinlainen kilpailutilanne.

Työelämässä on aina meneillään kilpailu. Kun ihminen tulee tiimiin, niin hänen on tiedettävä se, että kun tiimin esimies lähtee kohti uusia seikkailuja, niin hänen paikkansa on yhtiössä auki. Sitä voivat hakea myös entiset alaiset. Joten sen takia yhtiössä kannattaa tuoda omaa itseä positiivisella tavalla esiin. Eli positiivisuuteen kuuluu se, että käyttäytyy asiallisesti, ei pura pahaa mieltä johonkin alaiseen tai työtoveriin, varsinkaan jos hän ei tuolle asialle mitään voi. Sekä tietenkin tekee työnsä kunnolla. Esimiehellä on oikeus ja velvollisuus erottaa alainen joka ei voi, halua tai osaa tehdä työtään siten, että hänen työnsä voidaan hyväksyä. 

Samoin jos henkilön käytös on kamalaa eli uhkailu tai muut vastaavat asiat tietenkin aiheuttavat poiston työpaikalta, sekä siitä sitten pitää tehdä ilmoitus työsuojeluun sekä poliisille, jotta tuo uhkaava henkilö ei sitten palaa enää aivan heti takaisin. Ja aina uhkaus- tai kiusaamista koskevassa tapauksessa pitää syy tuohon työpaikkaa häiritsevästä toimintaan selvittää perinpohjaisesti. Eli tuolloin pitää selvittää se, että mitä pahaa kiusaamisen tai häirinnän kohde on toiselle tehnyt. 

Kun teemme työtä, niin ketä me oikeastaan palvelemme? Siis tietenkin me teemme työtä tiimin eteen, on vastaus jonka mielellämme annamme. Mutta sitten kun me lähdemme pohtimaan tuota vastausta hiukan lähemmin, niin meidän pitää varmasti myöntää että me emme tiimiämme ainakaan työelämässä palvele siksi, että haluamme olla altruistisia. Ihminen on itsekäs laji, ja työelämä on raadollista toimintaa. Me palvelemme tiimiämme siksi, että haluamme maininnan siitä, että olemme työskennelleet osana jotain hyvin menestyneen "osastopäällikkö Makkosen" hyvin menestynyttä tiimiä, joka on tehnyt suurta voittoa yhtiölle. Mutta jos tiimi ei menesty, niin silloin kannattaa hankkia joku selitys asialle. Jos osastopäällikkö ei osaa tai halua jakaa tehtäviä siten, että ne voidaan ymmärtää tai hän kuormittaa alaisiaan väärin, niin tuosta asiasta lähtee hyvin nopeasti ilmoitus osastopäällikön esimiehille. 

Jos tuo ilmoitus todetaan oikeaksi, niin silloin on osastopäällikön paikka auki. Samoin ketään ei palkata pelleksi työmaalle. Jos tuollainen pelle löytyy, niin hänen paikkansa on sirkuksessa. Ei missään rakennus yms. yhtiössä. Eli oikeus sanoa työntekijä irti ei ole pelkkä oikeus. Se on myös velvollisuus. Jos työntekijä ei osaa työtään, niin silloin on vaarana se, että hän eskaloi koko pelleilynsä läpi koko työyhteisön. Tapaus pitää kuitenkin aina selvittää. Eli jos työ on estetty, niin silloin vastuun asiasta kantaa työn estäjä. Mutta kuten tiedämme, niin työpaikoilla vallitsee aina kilpailutilanne. Ja esimiesten lähtiessä eläkkeelle on aina paikkoja auki, jota voivat alaiset sitten hakea. Esimiehen asema tuo esimerkiksi suuremman palkan sekä suuremman työhuoneen ja muita etuja. Joten siksi esimieheksi kannattaa myös pyrkiä. Mutta tuo asema tuo vastuun valvoa alaisten työtä. 

Mikäli tiimin työ ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla, niin silloin ihmiset äkkiä vaihtavat tiimiä. Nimittäin työelämän mekanismeihin kuuluu se, että esimerkiksi henkilöstön vähennystä koskevat tarpeet kohdistuvat nimenomaan huonosti menestyviin tiimeihin. Jos tiimi tekee tappioita, niin silloin sen jäsenet voivat odottaa sitä, että he saavat irtisanomisilmoituksen. 

Tai siis me varmasti emme myöskään kieltäydy siitä, että "osastopäällikkö Makkonen" (keksitty nimi) kirjoittaa meistä omille esimiehilleen että juuri se oman elämämme päähenkilö, suuri "minä" olen tehnyt suuren osan tuosta työstä. Tuollainen positiivinen palaute jostain asiasta saattaa kohottaa omaa asemaamme yhtiön työntekijöiden joukossa, eli se että osaamme tehdä asioita sekä haluamme ottaa vastuuta nostaa meidän ehkä listoille, joista etsitään sitten niitä johtajia, joille voidaan delegoida vastuuta. 

Siis työelämässä emme varmaan halua tukea ketään "osastopällikkö Makkosta" tai ketään muutakaan toimiston tai muun alueen esimiestä, ellei sitten satu käymään niin, että jos tuo osaston tai muun yksikön päällikkö saa ylennystä, niin silloin me voimme laittaa hakemuksen, mikä koskee vapautunutta yksikön päällikön paikkaa. Tämä näkyy siinä, että jos tuo äskeinen osastopäällikkö sattuu tekemään virheitä, niin silloin häntä ei enää sitten paljon tunneta. Ja tuo äskeinen suositus muuttuu sekunnissa riippakiveksi tai painolastiksi, joka voi vaikuttaa uraan vielä vuosien päästä. Mikäli ihminen johtaa suuria asioita, niin silloin hän saattaa tehdä suuren luokan virheen. Tai sitten hän tekee suuren luokan menestyksen. 

Kun menemme työelämään, niin voimme aina sulautua harmaaseen massaan. Harmaassa massassa on helppoa tehdä työtä. Mutta harmaasta massasta ei juurikaan valita niitä johtajia. Johtajaksi valitaan ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat erottua joukosta positiivisesti. Sosiaalinen elämä on asia, jonka kanssa voi kyllä tehdä suuren virheen. Ryyppäävä, pilliä huudattava alainen joka vain häiritsee muita varmaan erottuu joukosta. Hän saattaa olla omasta mielestään hyvin sosiaalinen, mutta sitten toisaalta tuo kuva, jonka hän antaa miehille jotka johtavat yritystä saattaa olla hyvin negatiivinen. 

Eli mitä ajattelisitte itse, jos henkilö josta olette tekemässä johtajaa on joku kannabista polttava alkoholisti, joka puhaltelee pahvipilliin koko päivän. Tuo pahvipilli on siis sellainen väline, joka venyy rullalta suoraksi jos siihen puhalletaan. Niitä myydään joka vappuna jossain vapputoreilla, joten sellaisen voi jokainen käydä itse ostamassa. Eli joka kerran kun henkilö saa vaikka koodirivin valmiiksi, niin hän voi ilmoittaa sen puhaltamalla pilliin ja nauramalla vedet silmissä, mikäli hän sattuu työskentelemään jossain ICT-ohjelmistoalan yrityksessä. Ehkä tuollainen henkilö herättää osastopäällikön huomion, ja ehkä hän voi sitten siirtyä esimerkiksi etsimään uutta työpaikkaa. 

Se miten tämä liittyy ihmisiin, jotka työskentelevät esimerkiksi yliopistoissa sekä muissa tutkimuslaitoksissa on se, että jos opiskelija pääsee työskentelemään nimekkään tutkijan alaisena, niin se tuo hänelle arvostusta ensimmäisiä opintojen jälkeisiä työpaikkoja haettaessa. Eli mistä työhönottaja tietää, että työhön otettava osaa työnsä? 

 Aikooko hän ehkä kysyä asiaa kilpailijoilta? On olemassa sellainen viisaus että jos entinen puoliso suosittelee jotain naista tai miestä treffeille, niin silloin miehessä on jotain vikaa. Suosittelija haluaa tuolloin puolisosta eroon Sama koskee työntekijää. Jos suosituksia tulee kasapäin pahimman kilpailijan sähköposteista, niin silloin kannattaa mennä peilin ääreen kysymään, että "miksi tuo pahin kilpailija haluaa "parhaan" työntekijänä siirtyvän kilpailijan palvelukseen? 

Samoin nimekkään tutkijan tai professorin lausunto saattaa siivittää uraa varsinkin sen tärkeillä alkumetreillä. Jos ihminen aloittaa huipulta, niin hän voi toki tehdä valtavan erehdyksen, ja sitten seurauksena on valtava vahinko. Mutta kyse on siitä että ihmisen pitää osata tai haluta kantaa vastuunsa päätöksistään sekä työtehtäviinsä liittyvistä asioista. Jos emme halua kantaa vastuuta, niin silloin sen vastuun kantaa joku muu. Ja silloin me olemme velvollisia tottelemaan sekä mukautumaan siihen, mitä nuo vastuunkantajat käskevät. Se joka käskee sekä hyväksyy työn kantaa myös vastuun siitä, että työ tulee tehtyä kuten se pitäisi tehdä. Jos työ ei huvita, niin silloinkin se pitää tehdä kunnolla. 

Segregaatiosta sekä pääoman kasaantumisesta.

Vallan ja erityisesti rahaan sekä taloudelliseen asemaan perustuva valta kasaantuu tiettyihin käsiin. Nuo kädet ovat niitä superrikkaita, jotka ostelevat yrityksiä omistukseensa. Ja nuo yritykset ovat niitä, joiden varaan esimerkiksi valtio laskee sekä omien asevoimiensa teknologian että myös suurimman osan verotuloista. Tässä puhutaan siitä, kuinka USA ja jotkut muut länsimaat suoraan ulkoistavat esimerkiksi asevoimien viestiliikennettä jollekin yksityisille yhtiöille. Mutta siis kaikki kasaantuminen ei koske avaruus- tai puolustusteollisuutta. Tuo pääoman kasaantuminen on nähtävissä monissa arkipäiväsemmissäkin asioissa. Ja kuten tiedämme niin suuri koko sekä tunnettavuus tekevät sen, että asiakkaita kasaantuu tunnettujen yhtiöiden kassoille. 

Jos me puhumme siitä, että super- ja hypermakettien tuleminen saa ihmisten kauppamatkan muuttumaan helpommaksi, niin samalla tuo keskittyminen vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita voimme hankkia. Mutta oletteko koskaan ajatelleet että noiden super- ja hypermarkettien tarkoitus on tuottaa voittoa niiden omistajille? Samoin oletteko ajatelleet että tuollainen pääoma joka koskettaa jokaista ihmistä maailmassa kasaantuu jatkuvasti enemmän ja enemmän tiettyjen ihmisten käsiin. 

Ja jos sanotaan että esimerkiksi Suomessa olisi vain yksi tai kaksi tavarataloketjua, sekä samojen ketjujen omistukseen päätyisivät myös muut pienemmät vähittäiskaupat sekä niiden tavarantoimittajat? Tuolloin noiden ketjujen ylimmät päättäjät voivat käytännössä sulkea jonkun tietyn henkilön pois ainakin suuresta osasta työpaikkoja. Eli on esimerkiksi sellaisia tavarantoimittajia, jotka ovat periaatteessa täysin riippuvaisia yhdestä asiakkaasta. Se tuo vallan myös näihin yhtiöihin. Rahalla voi ostaa suosiota. Ja tarjoamalla työpaikkoja voidaan ostaa suosiota myös paikallisten asukkaiden keskuudesta. 

Työsuhde voi kuitenkin tuoda yhtiön johdolle vallan myös ihmiseen itseensä. Jos hän haukkuu työnantajaansa, niin silloin hänet voidaan jopa erottaa. Kun puhutaan keskeisestä liiketoimesta, jossa suuri joukko toimijoita on yhden suuren toimijan varassa, niin tuo asetelma tuo valtaa myös tuon keskeisen yhtiön ulkopuolelle. Mikäli kaikkien tunteman keskeisen toimijan kohdalla asiat menevät solmuun, niin se voi tarkoittaa sitä, että henkilö voi joutua muuttamaan toiseen kaupunkiin. Ja ongelma on siinä, että tieto siitä vanhasta työsuhteesta on myös toisessa kaupungissa toimivan saman ketjun yrityksen käytössä. 

Samoin jos kilpailu puuttuu, niin se saattaa aiheuttaa tilanteen, missä kilpailun puutteen takia ei tuotteen vikoja huomata. Ja juuri kelvottoman tavaran pääsy markkinoille voidaan panna osittain kilpailun puutteen tilille. Jos on olemassa vain yksi toimija joka välittää tuotteita asiakkaalle, niin silloin se aiheuttaa tilanteen, jossa valmistusportaaseen pääsevät vain noiden välittäjien hyväksymät valmistajat, ja muille sitten käy huonosti. Eli markkinointikoneisto jyrää kaiken muun paitsi sen, mitä markkinointikoneisto sillä kerralla markkinoi. Mikäli asiakas ei saa tietoa jostain tuotteesta, niin se merkitsee sitä että asiakas ei osta tuotetta. Markkinointikoneistot ovat osa verkostoja, joissa liiketoimet kukoistavat. Noista verkostoista on kirjoitettu jopa useiden satojen sivujen mittaisia kirjoja. Joten niitä en tässä ryhdy käsittelemään. 

Mutta kuten tiedämme niin rikkaat pyrkivät samoihin kouluihin. Siellä he muodostavat verkostoja, joista osa hyödyttää sen jäseniä koko elämän ajan. 

Segregaation alku on teollistumisessa. Teollistumisen alkuaikoina tehtaiden omistajat vuokrasivat maita aatelisilta. Aateliset tunsivat pankkiireja joiden antamilla lainoilla voidaan tehtaita ja kaivostoimintaa rahoittaa. Ja juuri se että aatelisilla ja rikkailla sijoittajilla oli jo silloin omat verkostot, joiden kautta voitiin ostaa puuvillaa tehtaisiin sekä samalla tietenkin työllistää omia ja maanomistajien lapsia takasivat erittäin suuret tulot. Eli Marxin kasautumisteoria ei ole väärin. Se että rikkaat tehtaanomistajat sekä raaka-ainelähteiden omistajat tuntevat toisensa takaa sen, että rahaa tulee ovista sekä ikkunoista. 

Varallisuuden kasaantuminen niiden käsiin joilla sitä jo on ei ole aivan uusi asia. Rahaa on aina kasaantunut rikkaiden käsiin, jotka ovat lainanneet rahaa esimerkiksi yrittäjille. Tuolloin yrittäjä on ehkä tarjonnut vastineeksi osuutta yrityksessä, jos rahoittaja ei muuten olisi saanut lainaamaansa rahaa takaisin määrä-aikaan mennessä. 

Ja se että nuo ihmiset sitten tunsivat toisensa toimi suunnannäyttäjänä suureen teolliseen vallankumoukseen sekä samalla se että tärkeät ihmiset tunsivat toisensa aiheuttivat tuon verkoston ulkopuolella olevia kohtaan epäreilun asetelman. Aateliset saattoivat taata toistensa lainoja, ja he saattoivat ryhtyä tehtaiden osakkaiksi. He sijoittivat pääomaansa tehtaisiin, joiden pääomasta tuo sijoitus olisi ehkä noin 25%. Tuolloin aatelinen sai 35% tehtaan tuotosta, ja sitten samalla tehdas maksoi vuokraa maan omistavalle aateliselle. Koska tuossa verkostossa tunnettavuus oli tärkeää, niin tietenkin aateliset ja varakkaat porvarit saattoivat solmia erilaisia herrasmies-sopimuksia. Tuolloin oman isän antamia tukia siirrettiin ystävien tilien kautta. Näin luotiin kuva itsenäisestä jälkikasvusta. 

Ja samoin tietenkään esimerkiksi lainojen takaisin maksulla ei ollut kovin suurta kiirettä. Tuollaiset lainat voitiin myös merkitä siten, että niitä oli tarkoitus käyttää liiketoiminnan kehittymiseen. Rahat tietenkin maksettiin tuon näennäisen lainoittajan tilille, joka sitten siirsi ne isälle, joka antoi jälkeläiselleen luvan käyttää tuota tiliä. 

Kun lainasi rahaa kaverilta ei tarvinnut jokaista asiaa käydä läpi, eikä meno noilla epävirallisilla rahoitusmarkkinoilla ollut niin jäykkää kuin pankeissa. Kun tavallinen yrittäjä joutui anomaan lainaa joka kerran, niin tuo hiukan joustavampi verkosto saattoi tarjota lainoja monella eri tavalla. Yksi oli se että perustettiin yritys joka sitten antoi kehityslainaa kaverille, joka sen kautta otettiin vaikkapa yrityksen osakkaaksi. Ja sitten ryhmänä käytiin hankkimassa rahat, joilla laina maksettiin takaisin. 

Mutta miten segregaatio eli taloudellinen eristys sekä eriarvoisuus ovat mahdollisia nykyaikaisessa yhteiskunnassa? Se johtuu siitä että rikkaat ihmiset tuntevat toisensa jo lapsuudesta. Jos ihminen haluaa varman asiakkaan, niin hänen kannattaa ryhtyä kauppaamaan tuotteitaan valtiolle. Mutta päästäkseen tekemään päätöksiä jossain yhtiössä, niin henkilöllä pitää olla hyvät suositukset. Eli hänen pitää olla tunnettu toimija, jotta hän voi sitten ottaa yhtiön johdon käsiinsä, varsinkin jos kyseessä on suuri globaaleilla markkinoilla toimiva yritys. Koska johtajien tytöt ja pojat tuntevat toisensa, niin he saavat noita korkean profiilin johtajien paikkoja helpommin kuin ihminen, jolla ei ole vastaavia suhteita. 

Tuolloin paikka annetaan sen perusteella, että henkilö on ennestään tunnettu. Ja miksi sitten vanhemmat haluavat saada lapsensa Harvardin yliopistoon lukemaan lakia? Harvard on paljon muutakin kuin vain joku tavallinen yliopisto, jossa lukukausi maksaa hiukan enemmän kuin tavallisessa yliopistossa. Se on paikka jossa ihmiset verkostoituvat. He voivat ikään kuin näyttää kavereilleen kyntensä sekä tavata  oman uransa kannalta tärkeitä henkilöitä. Kun ihminen hakee ensimmäistä suuren luokan johtajan tehtävää, niin hänellä pitää olla meriittiä vastaavista tehtävistä. 

Ja juuri nuo ensimmäiset tehtävät jaetaan opiskeluaikana. Opiskeluaikana saatu työpaikka voi tietyissä tapauksissa olla se, mikä vetää ihmisiä ylöspäin koko heidän elämänsä ajan. Siis kun ihminen on tunnettu jossain tietyissä piireissä, niin se avaa valtavasti ovia myös myöhemmin. Se että esimerkiksi johtajat suosivat oman korkeakoulunsa entisiä opiskelijoita työhakemuksia katsottaessa johtuu siitä, että vaähintään koulu on asia minkä työhönottaja tuntee ennestään. Juuri ennestään tunteminen on tärkeää kun ensimmäistä johtajan paikkaa haetaan. 

Koskaan ei kannata kilpailijaan luottaa työmarkkinoilla

Kimmo Huosionmaa

Kannattaa ensin miettiä se, kannattaako esimerkiksi työnantajan tarjota korkeaa palkkaa, jos se saa tekijöitä halvemmalla? Ja koska työnantajien palkkatietojen saannissa on sellainen asia, että palkkoja koskevista tilastoista ei näy se, kuinka kauan henkilöt ovat noissa tehtävissä, eli yhtiön johto voi kertoa, että muut saavat paremman palkan, koska he ovat olleet niin pitkään talossa, mutta he voivat jättää myös muiden palkat kertomatta. Eli heillä ei ole mitään velvollisuutta tuota asiaa kertoa. Työhaastattelussa kannattaa osoittaa rohkeutta. Mutta se saattaa vaarantaa tuon työpaikan saamisen, koska saattaa olla niin, että työhaastattelija kokee liian rohkeuden uhkana itselleen. Ja se kysyykö hakija paikasta puhelimella haastattelun jälkeen on asia, joka riippuu monesta asiasta. Nimittäin jos työpaikasta kysellään sähköpostilla, voidaan tuota postia käyttää todisteena oikeudessa.


Kun puhutaan suosittelijoista, niin pitää muistaa se, että yhtiöt kilpailevat keskenään. Mutta myös sitä kannattaa ajatella, että tuo suosittelija saattaa olla myös hakemassa samaa paikkaa. Tuo tekee hänestä kilpailijan, joka hakee tuota paikkaa. Eli muistakaa, että suosittelija saattaa olla myös työttömänä, ja hakea samaan paikkaan. Jolloin saattaa käydä vähän huonosti, jos tuolta ehkä samaa paikkaa hakevalta työnhakijalta pyydetään suosituksia tätä paikkaa kohtaan. Samoin suosittelijan kummipoika voi hakea samaan paikkaan, jolloin tuon henkilön pitää valita ehkä kummipojan tai entisen työkaverin välillä. Työhaastattelijan ongelma on siinä, että hän ei ehkä voi kaikkia hakijoita ottaa töihin, ja siksi hänen pitää tuo valinta jollain tavoin tehdä. Joten tuolloin saattaa eteen tulla sellainen tilanne, missä suosittelija sanoo, että hän ei muista tuota  työnhakijaa.


Moderneilta työmarkkinoilta töitä haettaessa pitää olla tarkkana siitä, mitä hakemukseen laittaa. Nimittäin se mikä toimii avoimilla työmarkkinoilla ei ehkä ole suoraan johdettavissa piilossa olevien työpaikkojen hakemiseen. Kun haetaan piilossa olevaa paikkaa, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että keneltä tai mistä hakija on tuosta paikasta kuullut, ja jos vaikka hakija on saanut tiedon paikasta joltain yhtiön työntekijältä, niin tarkoi n kohdennetun hakemuksen lähettäminen saattaa paljastaa tietolähteen. Tuolloin pitää huomioida se, että onko tuolla henkilöllä, jolta tieto paikasta on tullut lupa kertoa tuosta paikasta muille. Kyseistä asiaa kannattaa tuolta lähteeltä tiedustella, jos hän puhuu tehtävästä suoraan.


Mutta mikäli tieto tulee esimerkiksi salakuuntelun avulla, niin silloin kannattaa varoa paljastamasta tuota asiaa. Ja tällä tarkoitan sitä, että vaikkapa jossain vessassa on kopin läpi kuulunut keskustelu, missä mainitaan tuo työpaikka. Eli tuolloin kannattaa tarkoin tuota työpaikkaa haettaessa miettiä kannattaako tuota tietolähdettä paljastaa. Tuolloin voi hakea jotain muuta paikkaa tuosta yhtiöstä, mutta kohdentaa hakemus tuohon piilotyöpaikkaan. Tuolloin voidaan korostaa sitä osaamista, mitä piilotetussa työpaikassa vaaditaan, mutta tuolloin voidaan kysyä, että välittääkö tuo hakemusta lukeva virkailija tämän hakemuksen piilotyöpaikkaa koskevasta rekrytoinnista vastaavalle virkailijalle.


Eli onko tuo piilotyöpaikka edes tuon julkista paikkaa käsittelevän vrkalijan tiedossa, tai ehtiikö hän tuota paikkaa miettiä taistellessaan hakemuspinon kanssa. Ja kun puhutaan "ystävästä", niin kannattaa muistaa, että tuo henkilö on työpaikkaa haettaessa kilpailija. Joten tuosta tehtävästä kysyminen ei ehkä ole tuolloin niin järkevää, koska tuo ystävä ei ehkä tiedä tuosta avoinna olevasta tehtävästä. Yksi vaihtoehto on tietenkin avata vessan ovi ja esittäytyä tuolle päällikölle, joka ehkä kiinnostuu tuosta hakijasta ja kutsuu haastatteluun, koska hakija on osoittanut rohkeutta tuossa tilanteessa.  Mutta tietenkin voi olla että pomo ei aivan ole niin positiivinen tätä ajatusta kohtaan, kuin mitä hakija itse olettaa. Ja sitten tietenkin jos palataan tuohon ystävään, niin ehkä hänellä ei ole oikeutta saada tietoja tuosta paikasta.

Miksi meillä on yhtiöitä?

Kimmo Huosionmaa

Miksi meidän yhteiskunnassamme yksityinen sektorimme koostuu yhtiöistä? Ajatus yhtiöiden toiminnasta lähtee siitä, että ne tuottavat jotain tuotteita ihmisille tai oikeushenkilöille, ja tuo tuote voi olla joko konkreettinen esine kuten kone tai palvelu, joka saattaa olla sidoksissa johonkin koneeseen tai sitten se voi olla vaikkapa siivousta tai kaupan työssä olemista. Monille ihmisille tulee mieleen, että miksi meillä on niin paljon yhtiöitä? Syy tähän on hyvin yksinkertainen, eli yhtiöiden tarkoitus tuottaa tuotteita tarkoittaa sitä, että mikään tai kukaan ei osaa koskaan kaikkea, ja esimerkiksi leipurilta saattaa puuttua taito tehdä sähkömiehen töitä, tai sitten pankkimies ei osaa rakentaa taloja.


Eikä kukaan edellä mainituista osaa rakentaa tietokoneita, joten siksi meillä on niin monta toimialaa sekä yhtiöitä. Yhtiöiden toimintaa voidaan verrata normaalin ihmisen toimintaan. Saadakseen tilauksia yhtiöiden pitää markkinoida itseään, jotta niiden palveluksia ostetaan tai edes osataan kysyä. Yhtiöiden toiminta on siis sitä, että hankkiessaan urakoita eli töitä hakee yhtiö töihin asiakkaalleen, joka sitten maksaa työstä korvauksen. Kun yhtiöt tekevät tarjouksia sekä reklamaatioita huolimattomuudesta tai muista virheistä, niin ne toimivat kuten ihmiset toimivat keskenään, eli ovat sosiaalisia toisiaan kohtaan.


Yhtiöiden kirjeenvaihto on niiden välistä “small talkia” , ja muutenkin yhtiön voi haastaa oikeuteen kuten yksityishenkilön, jos siihen on aihetta. Kuitenkin pitää aina varoa sellaista tilannetta, että yhtiön suoranainen kilpailija suosittelee sille uutta työntekijää. Silloin saattaa suosittelijalla olla “ketunhäntä kainalossa”, ja muistakaa että yhtiöt ovat kilpailijoita keskenään. ja jos joltain alalta katoaa toimijoita, niin silloin hinnat kohoavat, koska kilpailu pitää hinnat kurissa sanotaan kapitalismin ohjekirjassa. Länsimainen markkinatalous, jota myös kapitalistisen mallin nimellä kutsutaan perustuu siihen, että markkinoilla kilpailu pitää hinnat alhaisina.


Ja jos yhtiön kilpailija poistuu markkinoilta, niin silloin se saa varmemmin urakoita kuin silloin jos toimijoita on paljon.  Samoin yhtiön toiminnan pitää perustua aitoon kilpailuun, eikä siihen, että valtio avustaa jotain yhtiötä suoraan esimerkiksi ylihintaisten urakoiden muodossa. Siksi urakoita koskevat tarjoukset pitää kilpailuttaa, koska sen tarkoitus on estää verorahojen käyttö yhtiöiden tukemisessa sekä veronmaksajien rahojen siirtäminen kunnanjohtajien vaimojen tileille. Tästä jälkimmäisestä syystä pitää päättäjien esteellisyys, eli suhteet tarjouksien tekijöihin tukia huolella, koska se sitten estää petollisen liiketoiminnan, millä veronmaksajia rahastetaan armotta


Kun ajatellaan sitä, että joku yhtiö turvautuu laittomiin toimiin, kuten kartelliin, dumppaukseen sekä polkumyyntiin. Joista ensimmäinen termi tarkoittaa hintojen sopimista yhtiöiden kesken, ja jälkimmäinen eli dumppaus tarkoittaa paljousalennuksia, joissa luvataan antaa kymmenen tuotetta yhden hinnalla. Polkumyynti tarkoittaa tuotteen myymistä tappiolla. Noiden asioiden kieltäminen estää sen, että suuri yhtiö ensin ajaa kaikki kilpailijansa konkurssiin, ja sitten ottaa markkinat haltuunsa. Suuri yhtiö voi tehdä välillä tappioita, mutta pienten yhtiöiden kohdalla lyhytaikainenkin tappio voi aiheuttaa konkurssin.


Joten siksi tappiollinen myynti on kielletty, koska se antaa mahdollisuuden poistaa kilpailijat markkinoilta, ja sitten vain kohotetaan tuotteiden hintoja mielin määrin, koska kuluttajat eivät voi valita sitä mikä hyödykkeen tarjoaa. Ja jos markkinoilla on vain yksi toimija, niin silloin se voi kohottaaa hintoja mielin määrin. Laittomaan kilpailuun kuuluu lisäksi esimerkiksi “agenttien” palkkaaminen toisista yhtiöistä. Esimerkiksi laskenta-osastolla työskentelevä tuttava voi välittää tietoja oman yhtiönsä tekemistä urakkatarjouksista kilpailijoille. Ja tuota voi silloin epäillä, jos joku kilpailija esittää aina toista huokeamman tarjouksen. Tai epäilyttävää on myös, jos joku jälkeenpäin esittää toisen tarjouksen, missä summaa on vedetty alas niin, että joku urakka on vain pari euroa toista halvempi.


Toki tarjousten sisältöön pitää aina tutustua tarkoin, eli osassa niistä luvataan oheistuotteita kuten jotain toisissa sopimuksissa maksulliseksi määritettyä palvelua ilman lisämaksua. Nuo palvelut riippuvat toimialasta, mutta niiden luonne saattaa olla sellainen, että niitä tarvitaan varsin harvoin. Eli lumen luonti tai hiekoitus voisivat olla ainakin tulevaisuuden kiinteistöalalla sellaista palvelua, koska lunta on tai pakkasta  ainakin etelässä hiukan sattumanvaraisesti. Ja itse en noiden sopimusten sisältöä tiedä.

Työelämästä, johtajista sekä siitä, mitä kova vaatimustaso saa aikaan.

Kimmo Huosionmaa

Koodareista tai oikeastaan seniori-tasoisista koodareista on maamme ICT-sektorilla pullaa, ja syytä siihen voidaan etsiä esimerkiksi siitä, että tässä taannoin oli ICT-alalle pääseminen melko vaikeaa. Eli tuolloin piti ihmisen suoraan sanottuna osata kaikki mahdolliset koodaamiseen liittyvät asiat, kun he hakivat töitä, ja siinä sitten tietenkin on käynyt niin, että vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä koulutus, niin hän ei ole ryhtynyt koodariksi. Näet jos ihminen ei pääse itseään kehittämään työelämässä, eikä koskaan pääse tekemään koodia mihinkään yritykseen, niin miten hän oikeastaan voi sitten kehittyä seniori-tasoiseksi koodaajaksi, joka voi toisten töitä valvoa? Kun ihminen valmistuu työelämään jostain koulusta,, niin tietenkin hänellä voisi olla sellainen tilanne, että hän ei ehkä sitten aivan kaikkia koodaamiseen liittyviä asioita osaa.

Mutta jos hän saisi mahdollisuuden opetella noita asioita, niin silloin tuo henkilö voisi ehkä sitten oppia tekemään myös niitä koodaamiseen sekä ohjelmistojen kehittämiseen liittyvää työtä. Mutta kun ajatellaan sitä, että yhtiöillä oli ennen tapana palkata kymmenen vuotta alalla ollut koodaaja, jotta työt tulisivat sitten heti tehtyä, eikä siinä työssä ketään ehditty neuvoa, niin toki esimerkiksi datanomi voi työllistyä vaikka kirjanpitäjäksi, tai ryhtyä työskentelemään vaikka lähitukihenkilönä, ja jos ihmissuhdetaitoja sekä kielitaitoa löytyy, niin silloin henkilö voisi päästä sitä kautta ihan hyvään asemaan yhtiössä.

Mutta kun ajatellaan sitä, että kun koodaaja otetaan töihin, ja häneltä odotetaan välittömästi kaikkia mahdollisia taitoja, niin siinä voidaan kyllä puhua esimerkiksi siitä, että työelämän vaatimukset ovat liian korkeita. Samoin se, että henkilön sitten tehtyä virheitä, niin hän saa lähteä firmasta saman tien varmaan latistaa haluja lähteä hakemaan tuollaista paikkaa, jossa sitten on edessä potkut saman tien, jos siihen koodiin tulee yhtää virheitä. Ja jos henkilö ei sitten pääse yhteenkään koodarien yhtiöön töihin, niin hän ei sitten kykene oikeastaan tekemään ainakaan sellaista työtä, missä tehdään ohjelmistoon liittyvää koodaamista.

Tietenkin silloin voidaan ajatella, että myöskään esimiesaseman edellyttävää kokemusta kyseinen henkilö ei sitten saa yhtään mistään, joten sitä kautta hän muuttuu jonkun toisen ammattikunnan edustajaksi, ja jos kielitaito on vankka, niin silloin varmasti myös muilta aloilta löytyy töitä. Kun ajatellaan tuota ICT-alan vetovoimaa, täytyy muistaa sellainen asia, mistä olen paljon kirjoittanut liittyy juuri tähän 10 vuotta työelämässä sekä tarkemmin sanoen koodaus alalla olleen "Pentin" palkkaamiseen, ja tilanne on vähän samanlainen kuin LVI-alalla oli 20 vuotta sitten.

Tuolloin palkattiin paljon jo työelämässä olleita putkimiehiä, jolloin vasta-valmistuneet eivät saaneet tarpeeksi kokemusta, vaan heidän oli pakko vaihtaa alaa, tai sitten mennä opiskelemaan jatkoja jonnekin kouluun, jolloin heitä ei tietenkään saa varsinaisia putkia asentamaan. Tuollainen "Pentti" oli myös tullut ICT-alalle, ja hänet sitten sai tietenkin koodaamaan mitä vain, mutta sitten kävi niin, että joku vastavalmistunut tai opiskelija ei edes pääse tuolle alalle, vaan he viettävät aikaa esimerkiksi siivoojina, josta tietenkin on paljon hyötyä tulevaa työelämää ajatellen.

Jos ajatellaan, että  tuo kaupan kassana, siivoojana tai kiinteistön hoidon kaltaisissa tehtävissä vietetty aika varmasti näkyy CV:ssä sekä on tuonut valtiolle verotuloja. Mutta siitä sitten muut työnantajat näkevät, että tuolla henkilöllä ei ole kokemusta tai ystäviä ICT-alalla, ja silloin saattaa tietenkin jäädä paikka saamatta. Tuolloin varmasti CV:stä näkyy suoraan, että henkilölle on saatettu olla hiukan kamalia, ja silloin voi olla niin, että tuota henkilöä ei enää uskalleta palkata, kun hänelle on vähän tullut soitettua poskea. Ja kun ajatellaan sitä, että kyseinen henkilö sitten palkataan  johtajaksi, niin tuo tilanne saattaa olla sellainen, että se koetaan työelämässä tai tuossa yhtiössä kiusallisena.

Kun ajatellaan niitä suuria johtajia, joista kirjoitetaan kirjoja, ja joiden ajatuksia siteerataan kaikissa talous- ja muissa liike-elämän julkaisuissa, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että kaikki yhtiöiden johtajat on mukava valita ihmisistä, jotka ovat tyytyväisiä niiden toimintaan. Samoin jos yhtiöt ovat antaneet tuolle johtajalle mukavan kuvan itsestään sekä omasta henkilöstöstään, niin varmaan tuollainen johtaja osaa olla kaikille mukava. Tai oikeastaan kun ajatellaan sellaista tilannetta, missä joku suuren yhtiön johtaja on tekemisissä suoraan vain lähipiirinsä kanssa eli toisten suurten johtajien kanssa, niin silloin varmaan on helppoa jakaa kaikille bonuksia, koska tuo ryhmä käsittää vain johtajien kokouksissa tavatut henkilöt.

Tämä  yritysjohtaja varmaan ajattelee olevansa kovin pidetty, kun hän siinä siistissä toimistossa antaa bonuksia toisille henkilöille, joita hän pitää lahjojen arvoisena. Mutta kuitenkin hän samalla sitten vähentää 5000 henkilöä kulujen kattamiseksi. Kun liike-elämää ajatellaan, niin esimerkiksi kolmen tai neljän kuukauden tilikausi houkuttelee johtajan tekemään vilppiä. Eli koska tuolloin tilinpäätös tehdään kolmen tai neljän kuukauden välein, niin sen saaminen positiiviseksi on todella helppoa.

Yhtiön pitää silloin vain myydä toimitilojaan sekä koneitaan, niin johan tulos kohenee kovasti. Ja tuollainen numeroiden kanssa taiteileminen ei näy sitten missään tilinpäätöksessä. Samoin työvoiman irtisanomisilla saadaan tulosta hinattua ylöspäin, koska silloin saadaan palkkamenoja pudotettua ikään kuin yllättäen. Ja tuo varmaan tekee sekä johtajan itselleen uudeksi työpaikaksi kaavailemaan  yhtiöön sekä sen osakkeenomistajiin vaikutuksen suurimmalla tuotolla, mitä tuo kuviteltu yhtiö on koskaan tuottanut. Noita bonuksia on sitten mukava laskea Saimaan rannalla olevalla mökillä, kun tuo kuviteltu johtaja sitten etsii uutta työtä sekä haasteita työelämässä, jonka huipulla hän on aina ollut.

Tuollainen oikea johtaja on aina kiinnostunut haasteista eli hänellä on aina lähdössä työhakemuksia muihin yhtiöihin, joihin hän markkinoi itseään miehenä, joka laittaa paikat kuntoon sekä tekee kovaa tulosta. Ja ei tuollaisen ihmisen edes tarvitse käydä katsomassa yhtiön tuotantotiloja tai mitään muutakaan asiaa, mitä tuon johtajien tilan ulkopuolella tehdään. Riittää että hänen toimintansa tai oikeastaan hänen tietoonsa saatettu toiminta on laillista, ja jos toiminta ei ole laissa nimenomaan kielletty, niin silloin se on laillista. Tietenkin on olemassa sellaisia johtajia, jotka paloittelevat ostamiaan yhtiöitä, ja sitten he myyvät nuo osat parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Kyseisessä  mallissa yhtiöstä etsitään sellaiset osat, jotka kannattavat, ja ne yhtiöitetään uuteen yhtiöön, ja ne osat, jotka eivät kannata, laitetaan konkurssi-yhtiöön, jonka toiminta sitten vain lopetetaan. Tuolloin tietenkin tuloksena on loistavasti saneerattu yhtiö, jonka myymisestä saadaan erittäin hyvä tulos. Yhtiön omaisuus siis jaetaan kahteen tai useampaan yhtiöön, joista osasta saadaan tuottoa, ja yksi sitten lopetetaan, sekä sen veloista huolehditaan. Tällöin ei tule eteen ikäviä oikeudenkäyntejä, joissa kysellään esimerkiksi sitä, mistä hyvästä yhtiön johdolle on jaettu bonuksia sen tappiollisen toiminnan aikana.

Eli tässä tapauksessa sitten on pöytä puhdas jotta johtajamme voi hakea uutta työtä tarmokkaana saneeraajana, joka saa kaiken kannattamaan, eikä silloin jää jälkeen velkoja, joista sitten tulee joskus merkintöjä pankkien rekistereihin, joita pidetään esimerkiksi velan takaajista tai velallisista. Nimittäin jos vaikka jää tuollaisista veloista erä maksamatta epähuomiossa, niin siitä tulee helposti maksuhäiriömerkintä, ja jos käy niin, että kumppani jättää velan maksamatta, niin silloin takaajat joutuvat sen hoitamaan, jolloin edessä voi olla ikävä oikeudenkäynti, missä takaajilta kysytään esimerkiksi omaisuudesta, jolla he ovat taanneet lainaa.

Ja tuolloin voi johtajamme lehahtaa punaiseksi, jos hänet mainitaan antaneet nuo takaukseen käytetyt rahat toiselle takaajalle. Ja silloin voi edessä olla korvien punoitusta sekä sopertelua, koska tuolloin tämä kuviteltu johtaja on itse asiassa taannut lainan yksin, ja toinen takaaja on toiminut vain ikään kuin välimiehenä. Se miten tuosta sitten jatketaan päättää tuomari. Eli tämän pituinen tämä satu sitten oli.