Näytetään tekstit, joissa on tunniste välineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste välineet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2025

Oliko F-35 kauppa onnistunut?

F-35 Lightning II


Suomessa puhutaan taas kerran siitä, mitä meidän olisi pitänyt ostaa, kun ostimme F-35 hävittäjiä. Tuolloin tietenkin puhuttiin esimerkiksi droneista, mutta silloin oli asenne se, että maamme ilmavoimat hankkivat varusteita, joista yksikään ei tule olemaan mikään drone. Tuolloin puhuttiin kiihkeästi siitä, minkälaisia kykyjä F-35 vielä tuo meidän ilmavoimillemme. Ja vielä tuolloin ei puhuttu siitä, miten dronet muuttavat sodankäyntiä. Kunnes sitten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan osoitti dronejen tehon, ja nyt sitten taas kerran puhutaan siitä, mitä meidän olisi pitänyt ostaa tai mitä ei olisi pitänyt ostaa. Kun sitten puhumme hypoteettisista toimintamalleista sekä sitten siitä, mitä todellisuus tulee tuomaan meidän eteemme, niin silloin vasta todellisessa tilanteessa huomaamme, että olemmeko tehneet hyvät kaupat vai olemmeko ostaneet kasan romua. 

Dronet ovat tällä hetkellä kova sana, mutta samalla meidän pitää muistaa sekin, että ympäri maailmaa ollaan kehittämässä vasta-aseita droneille, eli nuo aseet perustuvat joko laser- tai johonkin muuhun säteilyyn kuten mikroaaltoihin tai voimakkaisiin radioaaltoihin, joilla pyritään joko tuhomaan droneja joko hajottamalla niiden kuoria tai sitten estämällä niiden tietokoneiden toiminta sekä dronejen kommunikaatio toistensa kanssa. Tuolloin estetään drone-parvien autonominen operointi. Mutta tietenkin droneissa voi olla esimerkiksi laser-kommunikaatiolaitteisto. 

Eli kilpailu aseiden sekä vasta-aseiden kehityksessä on erittäin kova. Ukrainassa dronet ovat operoineet panssarivaunuja vastaan melko menestyksellisesti. Se miten tilanne tulee jatkossa kehittymään riippuu monista asioista. Mutta taistelupanssari vaatii uuden kyvyn, jotta se selviää droneista. Eli tulevaisuudessa tankit voidaan ehkä varustaa EMP-aseilla, kuten mikroaalto- tai kevyillä laser aseilla, joilla dronet voidaan tuhota, jos ne alkavat pöristä ympärillä. Tuolloin panssariin voidaan installoida magnetroneja tai sitten tuon tankkiryhmän päälle voidaan levittää mikroaaltokenttä, jolla dronet voidaan pudottaa. Noilla aseilla pitää olla kyky pudottaa satoja tai jopa tuhansia droneja käsittävä parvi yhdellä laukauksella. Droneparvien torjunta perinteisillä konekivääreillä on tietenkin myös mahdollista, mutta se kuluttaa hyvin paljon ampumatarvikkeita. 

Se että pitäisikö meidän ostaa sitten IT-ohjuksia sekä droneja, niin me olemme tilanteessa, jossa meidän pitää kehittää iskukykyämme siten, että se on tasapainoista. Tuo tasapaino tarkoittaa sitä, että jos pääasiallinen iskuvaruste ei toimi, eli esimerkiksi hävittäjiä tuhotaan kentille, niin silloin pitäisi jostain löytyä korvaava varuste, jolla tilanne voidaan ottaa hallintaan. Se että olemme panostaneet F-35 sekä täsmäpommien yhteistoimintaan on sikäli ongelmallista, että meillä ei ole omia satelliitteja eikä myöskään muita laitteita, joilla nuo GPSn avulla maaliin hakeutuvat aseet kohdistetaan. 





Droneissa ollaan siirtymässä kohti autonomisesti toimivia yksiköitä. Tuolloin dronet eivät ole niin riippuvaisia esimerkiksi satelliiteista. Ne voidaan ohjelmoida seuraamaan tiettyjä maastokuvioita, ja sitten kun ne tulevat tietyn etäisyyden päähän kohteestaan, niin ne voivat sitten ryhtyä etsimään kohteita esimerkiksi niiden muistiin tallennettujen kuvien avulla. 

Sanotaan että esimerkiksi Su-35 on täysin ylivoimainen F-16 hävittäjään nähden. Toisaalta taas F-16 on voitu päivittää esimerkiksi elektroniikan osalta. Tuolloin F-16 voi käyttää aivan moderneja tekoälyn ohjaamia järjestelmiä, ja niiden ohjauspintoja on myös saatettu suurentaa. Su-35 on otettu käyttöön paljon F-16 hävittäjää myöhemmin, joten jos noita päivityksiä ei olla tehty, niin Su-35n pitäisi olla paljon parempi kone. Mutta samalla myös unohdetaan että hävittäjälentäjän koulutus sekä asenne ratkaisee hyvin paljon. Jos henkilö ei ole harjoitellut, niin hän varmasti häviää, oli alla minkälainen kone tahansa. 

Mm. Suomessa varusmiehet ovat voittaneet esimerkiksi amerikkalaisia ammattisotilaita harjoituksissa. Tuolloin voidaan todeta se, että jos vastapuoli ei keskity tehtäviinsä, ja ajatukset ovat jossain muualla, niin se voi sitten aiheuttaa myös hyvin noloja tilanteita. Samoin Ukrainassa Ukrainan asevoimat kykenivät ennakoimaan Venäjän Alfa-joukkojen iskun Kiovaan. Ja tuolloin asevelvolliset voittivat myös ehkä maailman parhaat sotilaat. 

Eli jos esimerkiksi erikoisjoukkojen helikopterin reitti voidaan ennakoida, niin helikopteria vastaan voidaan hyökätä hävittäjillä tai sitä voidaan ampua maasta IT-ohjuksilla. Samoin jos maahanlasku tehdään ennalta arvattavaan kohtaan, niin silloin tuota aluetta voidaan suoraan varmistaa heittimillä ja tykistöllä. Ja maahanlasku- sekä erikoisjoukkojen heikkous on juuri niiden kevyt aseistus. Suomi on osoittanut olevansa erittäin vaarallinen vastustaja, jonka myös Venäjän kannattaa ottaa vakavasti. 

Mutta jos sitten puhutaan esimerkiksi maamme mahdollisesta ydinaseesta, niin silloin meidän suurin ongelmamme on se, että maassamme ei ole tilaa tehdä koeräjäytyksiä.  Teoreettista tekniikkaa ja osaamista meillä pitäisi olla. Mutta kuten tiedämme, niin ydinaseen valmistus merkitsee sitä, että valtavia laitoksia valmistetaan tuottamaan ensin uraania, ja sitten tuosta uraanista jalostetaan ydinreaktorissa plutoniumia. 

Sen jälkeen plutonium rikastetaan sellaisiin pitoisuuksiin, että se voi toimia ydinaseessa räjähteenä. Eli voidaksemme hankkia ydinaseita meidän pitäisi tietenkin ensin saada jostain uraania, josta voimme valmistaa plutoniumia. Tai jos haluamme seurata uraanitietä, ja tehdä uraanista pommin, niin se vaatii valtavia laitoksia, joissa sentrifugien avulla uraania rikastetaan siten, että siitä voidaan tehdä pommi. Jos haluamme vetypommin, niin silloin meidän pitää silti valmistaa fissiopommi, jolla fuusiovaihe saadaan laukaistuksi. Ydinase on asia, joka vaatii joka tapauksessa valtavia investointeja. 

Tietenkin on olemassa esimerkiksi teoreettisia toriumiin perustuvia pommeja, mutta tuota teknologiaa ei olla vielä kokeiltu kuin yhdessä reaktorissa Kiinassa. Torium-pommit ovat sikäli pelottavia ydinaseita, että niiden räjähdyksessä syntyy vain pysyviä lyijyatomeja, joten periaatteessa torium-pommit eivät jätä jälkeensä radioaktiivista laskeumaa. 

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tutkija-suhoi-su-35-on-f-16-havittajaan-verrattuna-teknisesti-ylivertainen-lahes-kaikessa-silti-loisin-aina-vetoa-f-16n-puolesta/a97854a1-e0a9-4cc9-a577-7f96883ca662

https://www.ts.fi/lukijoilta/6653203

https://yle.fi/a/74-20159869

https://en.wikipedia.org/wiki/Thorium

https://fi.wikipedia.org/wiki/Torium


maanantai 10. maaliskuuta 2025

VTT:n uusi kvanttitietokone on tärkeämpi, kuin ehkä kukaan osaa kuvitella.



VTT on päivittänyt kvanttitietokoneensa 50 kubitin tehoiseksi. Kyseinen väline on Euroopan tehokkain laskin, jonka on valmistanut suomalainen IQM-yhtiö. Tuo asia on osoitus siitä, miten korkealla tasolla Suomessa ollaan tämän kaltaisessa teknologiassa. Toivottavaa tietenkin olisi se, että IQM jatkaisi suomalaisessa omistuksessa. Mutta takaisin kvanttitietokoneisiin. Tuon välineen toivotaan tuovan maahamme kovan luokan tutkijoita sekä muuta pääomaa. Ja uskoisin että esimerkiksi CERNistä löytyy käyttöä tuolle uudelle koneelle. Ja myös perinteisempi Lumi supertietokone on edelleen 10 tehokkaimman binääritietokoneen joukossa. 

Kvanttitietokone on kuitenkin väline, joka on valovuosia edellä binääritietokoneita. Ja sen takia kvanttitietokoneita kehitetään kilpaa. Niiden avulla voidaan luoda murtamattomia kvanttisalauksia. Kvanttitietokoneita tarvitaan myös uuden sukupolven kvantti-internetin hallintaan. Sekä samalla ne voivat murtaa kaikki olemassa olevat salaukset, mikäli ne on tehty binääritietokoneilla. Kvanttitietokoneelta kuluu vain muutamia minuutteja sellaisten laskujen ratkaisemiseen, joiden ratkaisemiseen binääritietokoneet tarvitsevat koko universumin jäljellä olevan elinajan. Sen takia esimerkiksi laajojen kielimallien ajaminen kvanttitietokoneen avulla on houkutteleva vaihtoehto. 

Uuden tiedon ja ratkaisuiden löytäminen on tärkeää uusien innovaatioiden kannalta. Ja tärkeää roolia uusissa innovaatioissa edustavat kvantti- sekä nanoteknologia. Kun puhutaan noista ratkaisuista jotka muuttavat esimerkiksi teknologiaa kautta koko skaalan, niin silloin tietenkin noiden ratkaisuiden tekijöillä pitää olla sellaiset välineet, että he voivat käyttää niitä ilman ongelmia. Se mitä uuden sukupolven ratkaisut vaativat on kyky hallita suuria joukkoja samanaikaisesti. 

Eli voidakseen hallita esimerkiksi nanokoneita tai kvanttimateriaaleja, niin silloin tietenkin tarvitaan välineet jotka voivat kontrolloida noita prosesseja erittäin tarkasti. Kvanttitietokone on väline, jolla voidaan suorittaa erittäin komplekseja laskutoimituksia, joiden avulla voidaan tehdä asioita joita ei muuten voida edes ajatella tehtävän. 

Noita laskuja sekä malleja voidaan tietenkin käyttää tekoälyjen algoritmien tekemiseen tai ajamiseen. Mutta niiden avulla voidaan simuloida esimerkiksi proteiinien sekä entsyymien rakentumista. Entsyymit sekä proteiinit ovat mutkikkaita molekyylejä, joilla on keskeinen rooli esimerkiksi lääketeollisuudessa sekä muussa kehittyneessä kemian sekä elektroniikkateollisuudessa. Saadaksemme huippuluokan tutkimusta sekä huippuluokan tutkijoita, niin meidän pitää tietenkin muistaa muutamia asioita. Tutkimuksen pitää olla sellaista, että sen avulla voidaan luoda uutta. 

Eli tutkimus on hyödytöntä ajan hukkaa, jos se ei koskaan tuo mitään uutta. Uudet tuotteet vaativat tietenkin huippuluokan välineet, kuten reaktiokammioita sekä välineitä, joiden avulla voidaan reaktioita seurata. Mikäli prosessissa tapahtuu ei toivottuja asioita pitää järjestelmän reagoida välittömästi. Se että tämä kvanttitietokone on suurin Euroopassa oleva laskentayksikkö tekee siitä erittäin hyvän houkuttimen, jolla myös ulkomaisia yrityksiä saadaan houkuteltua Suomeen. 

Kyseinen väline on suomalaisen IQM-yrityksen rakentama ja sen takia kyseinen kvanttitietokone voi tuoda hyvää mainetta suomalaiselle osaamiselle. Kyseinen väline on erittäin tärkeä monella muulla osa-alueella kuten kryptologia, meteorologia, kvanttifysiikka sekä monet muut. Kvanttitietokoneen avulla voidaan käsitellä valtavia datamassoja, joten niiden avulla voidaan esimerkiksi laajoja kielimalleja yhdistellä erilaisiin data-analysaatio sekä datan ja fyysisten laitteiden rajapintoihin. Eli ne voivat antaa todella paljon puhtia esimerkiksi tekoäly-pohjaisille yhdyskuntaratkaisuille. 


https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/caset/2022/kvanttiteknologiayritys-iqm-finland-vie-deep-tech--osaamista-maailmalle

https://www.lumi-supercomputer.eu/lumi_supercomputer/

https://www.meetiqm.com/

https://www.top500.org/

https://www.verkkouutiset.fi/a/suomessa-otettiin-kayttoon-50-kubittinen-kvanttitietokone/#221c691b


maanantai 18. marraskuuta 2024

Voitto ja tappio, mitä ne ovat? Ja miten sanktiot vaikuttavat sodan kulkuun ja lopputulokseen?

 

Voitto ja tappio Ukrainan sodassa ovat retorisia asioita. Moraalinen häviäjä sodassa on Venäjä. Ja se voi vaikuttaa erittäin paljon Venäjän kauppaan länsimaiden kanssa. Vaikka sanktiot purettaisiin, niin silti esimerkiksi tuotteita, joita valmistetaan Venäjällä tai Venäjällä toimivia yhtiöitä saatetaan jatkossakin boikotoida. Samoin jos käy niin, että Ukraina joutuu luovuttamaan huomattavan osan maa-alueestaan tai Putin muuten jatkaa toimiaan, niin se saattaa aiheuttaa sen, että esimerkiksi korkean teknologian kuten kännyköiden, kannettavien tietokoneiden, mikropiirien sekä dronejen myyntiä Venäjälle rajoitetaan jatkossakin, vaikka tietenkin Venäjän asenne on se, että sitä ei voida pakotteiden avulla pakottaa polvilleen. 

Siis Ukraina ei voi miehittää Venäjää, on asia minkä me kaikki tiedämme. Mutta periaatteessa Ukraina voi kuluttaa Venäjän voimia niin paljon, että se ei kykene tehokkaaseen operaatioon. Toisaalta taas Venäjä voi kuluttaa Ukrainan voimia niin paljon, että se ei kykene enää puolustautumaan. Siis voiko kumpikaan osapuoli voittaa sotaa? Tässä tapauksessa sodan voitto tai tappio pitää jollain tavalla määritellä. Eli riittävätkö Venäjän voimat esimerkiksi koko Ukrainan miehittämiseen?  Samalla tietenkin meidän pitää muistella sitäkin, että Trump saattaa vähentää Ukrainan tukemista, mutta hän toki on sanonut tuovansa rauhan Ukrainaan 24 h sisällä virkaan astumisesta. 

Mutta jos hän sitten lähtee tuota rauhaa ja tulitaukoa rakentelemaan, niin se vaatii valmiuksia siihen, että molemmat sodan osapuolet saadaan neuvottelupöytään. Mutta sitten kun puhutaan siitä, miten Ukrainan sodasta kertovat uutiset ovat muuttuneet, niin välillä Venäjän sanotaan häviävän, mutta sitten taas Venäjä voittaa. Eli heiluri heilahtelee edestakaisin. Kuitenkin vaikka Venäjän asevoimat ottavat opikseen tappioistaan, niin se ei välttämättä heijastu suoraan tuohon Ukrainan sotaan tai sen johtoon. 

Vaikka Venäjä nyt sitten miehittäisi Ukrainan, niin tietenkin sen jälkeen voidaan aina muistella Irakia tai Afganistania. Tuolloin tappioita alkoi syntyä sodan loputtua, kun paikallinen vastarinta alkoi systemaattiset terrori-iskut miehittäjiä vastaan. Sama tilanne voi toistua myös Ukrainassa, jos Venäjä miehittää tuon maan. Mutta siis voitto ja tappio, ne ovat merkillisiä asioita. Se kuka voittaa ja millä hinnalla riippuu siitä, että miten Putin ja hänen esikuntansa ovat voiton tai oman asemansa määritelleet. Eli saattaa olla että Putinin tavoite olisi joku ikuinen sota, joka takaa ulkoisen vihollisen minkä avulla hän voi suoraan perustella sensuuria sekä yhteiskunnan sulkemista. 

*******************************************************'

Pelkkä sotakassa ei merkitse kaikkea. Sillä mitä rahalla saa on suurempi merkitys. 


Mikäli puhutaan esimerkiksi valtioiden sotakassoista, eli puolustusbudjeteista, niin pelkkä raha ei merkitse kaikkea. Myös sillä mitä rahalla saa ostettua on merkittävää. Eli kaikille valtioille ei myydä kaikkea, vaikka rahaa olisi. Pakotteiden tarkoitus on estää tiettyjä valtioita ostamasta vapaasti suuria määriä sekä aseita, että kaksikäyttötuotteita, eli tuotteita joita voidaan helposti muuttaa aseiksi. Tietenkin on mahdollista, että noita varusteita salakuljetetaan, mutta se vaatii tietenkin yhteyshenkilöitä, jotka ovat tuotteiden lähtömaan kansalaisia. Se että esimerkiksi Venäjän pankkien maksuliikennettä estetään vaikuttaa siihen, miten noita tuotteita maksellaan. 

Eli saako Venäjän kansalainen eli oligarkki ostaa tukuttain drooneja tavaratalosta käyttäen venäläistä luottokorttia? Toki esimerkiksi MC-jengien jäsenet voivat hakea noita tuotteita kaupasta. Mutta sitten Venäjän pitää antaa heille esimerkiksi aseita. Ja jos droneja ei voida kerralla ostaa tuhansia kappaleita, niin se tietenkin vaikeuttaa niiden laaja-alaista käyttöä. Samoin suurten drone- tai muiden kieltotavaramäärien kuten kannettavien tietokoneiden kuljetus Venäjälle mutkistuu. 

Niitä ei voida suoraan lastata venäläiseen kauppalaivaan, vaan lasti pitää siirtää Venäjän aavelaivoihin jossain aavalla ulapalla. Ja jos sitten tuota dronelastia ei tule perille, niin se merkitsee sitä, että tuo laiva on jäänyt kiinni. Tuo hankintapa on paljon tehottomampi kuin tilata tuotteita suoraan tukusta tai tehtailta. Ja asevoima tarvitsee paljon juuri noita kamikaze-droneja, jotka ovat kertakäyttöisiä. Siis 500-1000 kpl. noita ammus-droneja on melko pieni määrä. Eli se vastaa noin 500-1000 tykin ammusta. Ja kuinka kauan Venäjä ammuskelee 1000 kpl tykinammuksia? 

Olemme varmaan huomanneet, että Venäjää ei saada pakotteiden avulla polvilleen. Venäjän asevoimilla on käytössään laaja salakuljetusjärjestelmä. Mutta samalla  pakotteiden avulla voidaan hiukan vaikeuttaa esimerkiksi mikropiirien hankintaa. Tuolloin noita vientikiellossa olevia tuotteita ei ole niin helppoa hankkia ainakaan suurissa määrissä. Ja tuolloin pitää maksajaksi löytyä muita kuin Venäjän hallitus. Eli pakotteiden avulla voidaan tietenkin estää se, että kiellettyjä tavaroita ei suoraan lastata Venäjän juniin. Samalla voimme osoittaa solidaarisuutta Ukrainalle. Samalla esimerkiksi kannettavien tietokoneiden päivittäminen on ehkä mahdotonta Venäjällä.  

*******************************************************'

Tuolloin Putin varmaan pyrkisi jähmettämään konfliktia. Mutta sitten tietenkin hänen joukkonsa etenevät, ja samalla tehdään valtavia tappioita. Mikään asevoima ei voi tehdä loputtomiin tappioita, mutta sitten varmaan me kaikki olemme huomanneet Kiinan tukevan Venäjää siten, että se toimittaa Venäjälle aseita. Samalla me kuitenkaan emme tiedä, että miten laaja-alaista tukea Putin saa Kiinalta, Pohjois-Korealta sekä Iranilta. Eli tietenkään kukaan ei tuossa kerhossa anna toiselle tukea ilmaiseksi. Eli pelkkä Putinin ystävyys ei ole mikään syy lähettää yhtään mitään Venäjälle. Kiinan halu kohota Neuvostoliiton manttelinperijäksi on myös hyvin tunnettua. Samoin Kiina varmaan haluaa päästä myös käsiksi Siperian luonnonvaroihin.  

Samoin myös Suomessa on ihmisiä joiden mielestä kauppaa Venäjän kanssa olisi harkittava. Tai olisi varauduttava siihen, että Venäjän kauppa normalisoituisi. Venäjä oli ennen Ukrainan sotaa loistava business-ympäristö, jos yrittäjällä sattui olemaan oikeita suhteita. Kauppa Venäjän kanssa tulee ehkä joskus eteen, mutta tällä hetkellä meidän on myös pohdittava sitä, että mikä on tuon kaupan hinta? Siis me suomalaiset olemme NATO-maan kansalaisia. Samalla olemme osa globaalia toimintaympäristöä, ja jos lähdemme tuomaan ja viemään tavaroita Venäjälle entiseen tapaan, niin se on ikävä kyllä imagokysymys. Eli haluammeko me tukea Putinin hallintoa? Mikäli me laskemme väärin, niin on vaarana, että tuotteemme joutuvat boikottiin. 

Se että me olemme tottuneet pitämään liike-elämän erillään politiikasta on asia, joka on tähän asti dominoinut ajatteluamme. Mutta Venäjällä kaikki asiat ovat poliittisia. Venäjää emme saa pakotteilla polvilleen. Samalla kuitenkin pakotteiden avulla voimme osoittaa, että emme hyväksy Vladimir Putinin tapaa toimia. Ja jos esimerkiksi mikropiirien vientiä Venäjälle onnistutaan rajoittamaan, niin se estää ehkä Venäjää rakentamasta kaikkein kuolettavimpia aseita. Toki Venäjän asevoimien tukena on mittava salakuljetus verkosto, mutta kuitenkin pakotteiden avulla noiden kiellettyjen tuotteiden hankintaa voidaan hiukan  vaikeuttaa. Eli tuolloin noita tuotteita ei ainakaan lastata suoraan venäjälle meneviin juniin tai laivoihin Helsingin rautatieasemalla. 


lauantai 1. lokakuuta 2022

Siis mikä on Ukrainan rintaman tehokkain ase?

 

MTV3:n haastattelema asiantuntija sanoo, että perinteinen tykistö on Ukrainan taistelukentän tehokkain ase, ja HiMARSin heikkous kuulemma on sen riippuvuus tiedustelusta. Mutta samalla unohdetaan se, että myös perinteinen tykistö tarvitsee tiedustelua eli sen pitää tietää kohteen sijainti, tai sitten koko tuli-operaatio on pelkkää roiskimista. Siis tietenkin esimerkiksi perinteisillä tykeillä sekä raketinheittimillä saadaan aikaan näyttävää jälkeä ilman tiedustelukoneita tai kohteen osoittajia eli tulenjohtajia. 

Mutta tuo taktiikka sitten tietenkin vaatii erittäin paljon ammuksia ja paljon tykkejä ja heittimiä. Eli jo Ensimmäisessä Maailmansodassa molempien puolten tykistö käytti tähystyspalloja sekä eteen siirrettyjä suuntausasemia kohteiden näyttämisessä. 

Kun ajatellaan perinteisen tykistön ammusten kulutusta, niin esimerkiksi Verdunin taistelussa sekä Berliinin valtauksessa käytettiin noin miljoona ammusta, mikä vaatii todella tehokkaan huollon. Eli jos vihollisen päällä kaartelee kameralla varustettu lennokki, joka välittää jatkuvaa kohdetietoa oman keskistyksen etenemisestä, niin myös perinteisen tykistön tehoa voidaan nostaa todella paljon. Tuolloin tulenjohtaja voi reaaliajassa seurata ammusten vaikutusta. Tietenkin myös erikoisjoukkojen ryhmä voi tuon kohdentamisen tehdä, mutta lennokki antaa omalle tykistölle enemmän liikkumavaraa, koska silloin ei tarvitse välittää omista tappioista. 

Myös ns. "tappajalennokki" voi myös johtaa tulta. Tuolloin lennokki voi käyttää omia aseitaan tai ohjata tykistön tulitusta. Samoin kohdetietoa voidaan hankkia kamikaze-lennokeilta, joita voidaan käyttää myös ammusvarastoja vastaan. 

Nykyään on kehitetty myös maassa liikkuvia robottiajoneuvoja, jotka voivat osoittaa kohteen. Tai oikeastaan tuo kohteen osoitus voidaan tehdä jopa tavalliseen kännykkään asennetun sovelluksen avulla. Tuolloin kaksi miestä osoittaa samaa kohdetta kännykän kameralla, ja nuo kännykät lähettävät kohteen tiedot vastaanottajalle. Tuolloin suuntaaja tietää kännyköiden sijainnin sekä kulman kohteeseen nähden. Ja tuon kulman avulla sitten lasketaan kolmio, jonka päässä kohde on. Tuo väline on varmaan jo olemassa.

Tykin suuntiminen voidaan tehdä myös kahden suuntamikrofonin avulla. Tuolloin kolmiosuuntima otetaan kääntelemällä suuntamikrofoneja, ja suuntaaminen perustuu tykin äänijälkeen. 

Muuten uutisessa ei mainittu sitä, että myös perinteinen tykistö käyttää ohjattavia eli joko GPS- tai optisesti hakeutuvia ammuksia. Jälkimmäiset ovat usein tykistä ammuttavia raketteja eli RAP (Rocket Assisted Projectiles). Tuon raketin tarkoitus on pehmentää kiihtyvyyttä koska kameroiden optiikka ei kestä normaalin kranaatin kiihtyvyyttä. Kyseisiä optisesti hakeutuvia ammuksia on ilmeisesti tarkoitettu käytettäväksi panssarivaunuja vastaan. Toisaalta taas GPS-ohjautuva ammus on tehokkaimmillaan paikallaan olevia kohteita kuten toisia tykkiasemia vastaan. 

Yleensä perinteistä tykistöä käytetään laajoja aluemaaleja kuten joukkojen keskityksiä vastaan. Tuolloin vihollisen muodostelmaa tulitetaan heittimien sekä normaalien kranaattien avulla. Ja sitten jos paikalle tulee vihollisen tykistöä, niin silloin noita tykkejä vastaan käytetään ohjautuvia ammuksia. Eli kyseessä on hybridiversio, jossa erilaisia varusteita yhdistellään. 


https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/himars-raketinheitinj%C3%A4rjestelm%C3%A4-ker%C3%A4%C3%A4-mainetta-ukrainassa-n%C3%A4in-se-toimii/ar-AA12tUCH?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=6105ff20126341e38664ab2679f570ad


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/asiantuntija-ukrainan-taistelukenttien-todellinen-tappaja-on-kehuttua-himarsia-perinteisempi-ase/ar-AA12tPFK?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=6105ff20126341e38664ab2679f570ad


Image:) https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/himars-raketinheitinj%C3%A4rjestelm%C3%A4-ker%C3%A4%C3%A4-mainetta-ukrainassa-n%C3%A4in-se-toimii/ar-AA12tUCH?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=6105ff20126341e38664ab2679f570ad


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...