Vapaasta kasvatuksesta sekä rangaistuksen pelosta

Kimmo Huosionmaa

Tämä teksti on julkaistu myös muissa sosiaalisen median alustoissa. Termi "vapaa kasvatus" on peräisin jostain kokeesta, missä lapset saivat itse tehdä sääntöjä omalle ryhmälleen, ja tällaisten toimintamallien laajeneminen normaaliin elämään ei ole ehkä aivan toivottava asia. Lasten mukanaolo päätöksiä tai sääntöjä laadittaessa ei tarkoita sitä, että he itse tekisivät sääntöjä, joita muiden pitää noudattaa, mutta tietenkin heiltä voi kysyä sitä, että millaisia sääntöjä he haluaisivat. Noista säännöistä tietenkin voidaan keskustella, ja samalla voidaan lapsia ohjata siihen, että suurin osa yhteiskunnan säännöistä on muiden tekemiä, eli harva meistä aikuisista pääsee tekemään oikeasti mitään lakeja tai säädöksiä, mitä yhteiskunnassa noudatetaan.

Mutta tietenkin noista lasten tekemistä säännöistä näkee sen, millaisen kasvatuksen he ovat kotona saaneet. Eli pedagogi tai muu ryhmän vetäjä saattaa kysyä, jos joku ehdottaa elokuvien katsomista perjantaiksi sitä, että millaisia elokuvia lapset sitten voisivat katsoa, ja joskus sitten on huomattu, että isoveli on katsellut sopimatonta materiaalia kotona välittämättä ollenkaan siitä, että mikä on elokuvan ikäraja. Mutta sitten tästä pääsemme siihen, että millainen kasvatuksen sekä rangaistuksen suhde toisiinsa on, tai millainen sen pitäisi olla. Se että henkilö ei hakkaa lastaan muiden nähden vyöllä ei tarkoita sitä, että hän ei pitäisi kuria omalle lapselleen. Fyysinen kuritus ei ole siis synonyymi kasvatukselle tai auktoriteetille.

Ja kaiken a ja o on se, että kun lapsen kanssa lähdetään esimerkiksi supermarkettiin ostamaan uutta takkia, niin hänelle tehdään selväksi etukäteen, että ensin ostetaan se uusi takki sekä tehdään aikuisten ostokset, ja sen jälkeen tai lomassa voidaan käydä leluosastolla, mutta sitten jos asiat menevät huonosti, ja esiintyminen täyttää kaiken ajan, niin silloin tietenkin jää myös leluosasto pois kuvioista. Samoin karkkipäivän peruminen voi olla erittäin tehokas menetelmä, jos halutaan saada tulosta aikaan. Se mitä tässä ajan takaa on se, että jos lapsi halutaan saada tottelemaan, niin silloin pitää häntä uhata rangaistuksella, ja jos rangaistuksella on uhattu, niin sitä pitää myös käyttää. Pahin virhe, minkä tässä tapauksessa voi vanhempi tehdä on jättää rangaistus antamatta, jos lapsi tekee asioita, joita vanhemmat ovat kieltäneet.

Rangaistuksen kovuuden pitää olla suhteutettu tekoon, mikä on rikkonut sopimusta tai määräystä. Samoin lapsen pitää käsittää se, miksi hän on menettänyt esimerkiksi viikkorahansa tai karkkipäivän. Nuo kaksi asiaa ovat sellaisia, että niitä ei saa pitää itsestään selvyytenä, vaan ne kuuluvat "ansaittuihin etuihin", mikä tarkoittaa sitä, että päivän tehtävät, mitä on lapsen kanssa sovittu tulee tehdä, kuten ne on määrätty, ja jos ei päivä ole mennyt hyvin, niin lapselle voi sanoa, että se päivä vähennetään hänen tuloistaan. Samoin esimerkiksi asema isoveljenä tai isosiskona ei oikeuta laistamaan omista tehtävistä, vaan myös heille pitää tulla rangaistus, ja tietenkin yritys siirtää vastuuta muille on oltava tekijä, mikä koventaa tuota rangaistusta. Kun lasta kasvatetaan, niin silloin pitää käsittää se, että kasvatuksen kohteelle tehdään selväksi se, että jos joku hyppää kaivoon, niin hänen ei tarvitse sitä tehdä perässä.

Ja jos joku kaveri alkaa sitten vaikuttaa jotenkin upealta tai sitten käy niin, että kotiin tulee joku varas tai huumemies, jonka käytös on sellaista, että sitä ei voida hyväksyä, niin tuolloin kyllä lapsen on kerrottava se, mikä tuossa ehkä hieman erikoiselta tai boheemista ulkonäöstään ylpeältä henkilöltä vaikuttavalta tyypissä oikein miellyttää? Ja sitten tietenkin pitää miettiä sitä, millaisia rangaistuksia voidaan antaa. Kaikkein tärkeintä tällaisessa tilanteessa on sälyttää auktoriteetti, eli pysyä rauhallisena sekä muistaa se, että pelko on paras ase. Tupakoinnin yhteydessä voi puhua esimerkiksi tuotteen ikärajasta sekä siitä, että niiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa esimerkiksi ongelmia armeijassa tai sivarissa, jonka tähän lisään, koska haluan korostaa modernia aikaa.

Eli nykyään mies ei ehkä välttämättä käy armeijaa, ja nainen voi sinne vapaaehtoisena mennä, mutta kuitenkin noiden ikärajan omaavien eli valvottujen tuotteiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa sen, että joku hyvä siviilipalveluspaikka menee ohi, koska henkilö on saanut syytteen tai merkinnän varkaudesta tai valvottujen tuotteiden hallussapidosta. Samoin tuo asia saattaa aiheuttaa myös sen, että puolustusvoimissa tulee vaikeuksia, eli sotilasarvo saatetaan viedä sen takia. Mutta sitten pitää sanoa se, että lapsia kasvatettaessa pitää muistaa aina se, että rangaistuksen on oltava henkilökohtainen, eikä sitä saa kukaan muu kuin rangaistuksen saaja saa kärsiä. Samoin jos joku muu on tehnyt rikoksen, niin se ei tee omaa tekoa yhtään paremmaksi tai lievemmäksi. Ja silloin tietenkin pitää käyttää rangaistusta, mikä ei tee lapsesta sankaria kavereiden silmissä.

Mielivaltaisesta rankaisemisesta sen verran, että jos on aivan sama, miten lapsi käyttäytyy, ja hän sitten saa joka kerran rangaistuksen, niin siinä sitten lapsi alkaa lopulta vähät välittää siitä, miten hän käyttäytyy milloinkin. Mitäpä sitä siinä kukaan mitään viitsii edes yrittää, jos tuloksena on joka kerran huutoa tai muita rangaistuksia, ja tähän sitten liittyy rangaistus, mikä on usein käytössä. Jos vanhempi käyttää rangaistuksena sitä, että lähdetään paikasta pois, niin tuolloin kannattaa sitten myös katsoa se, että lapsi pitää esimerkiksi siitä paikasta, missä milloinkin kyläillään, koska tuolloin saattaa käydä niin, että huono käytös muuttuu keinoksi saada vanhemmat lähtemään kotiin.
.
Kun rangaistus sitten annetaan, niin sen pitää olla niin tehokas, että lapsi jättää sitten sellaiset ryhmät, missä esimerkiksi päihteitä käytetään. Ja yksi tehokkaimmista on sitten jättää viikkoraha antamatta, jolloin tuo ryhmä varmasti jättää tämän lapsen omiin oloihinsa. Rangaistuksen tarkoitus on saada lapsi lopettamaan "ei toivotun käytöksen", niin että hän ei sitten tee enää samoja asioita uudelleen. Eli rangaistus on opettamista syy-seuraus periaatteen mukaan. Tuo periaate on se, että se ei ole itsetarkoituksellista toimintaa vaan sellaista, että lapsi käsittää sen, miksi hän on tuon rangaistuksen eli älypuhelimen viemisen, huoneeseen määräämisen tai viikkorahojen epäämisen saanut, ja tässä tulee sitten syy, miksi en suosittele remmiä. Nimittäin jos itsellä ei satu voimia olemaan, niin silloin tietenkin lähtee auktoriteetti lapsen silmissä. Samoin jos lasta lyödään, niin lopulta eivät lyönnit pelota, ja sitten käy niin, että joku kuolee tällaisessa perheessä.

Eikä sitten myöhemmin ole mukava, kun tuollainen lapsi tulee käymään, joka ensin on kotona hakattu. Lapsi oppii tuolloin lyömään heikompaa, ja sitten seuraa niitä pelättyjä väkivaltatilanteita, missä ikääntyvät vanhemmat kokevat lapsensa väkivaltaisuuden. Tuolloin auktoriteetti on rakennettu fyysisen voiman ympärille, ja sitten yhtenä päivänä ei enää isän voimat riitä, ja yksi lyönti takaisin murtaa sen kuvan, minkä perheen johtoporras on lapselleen itsestään antanut.


Samalla tavalla loppuu joskus myös koulukiusaaminen, kun kiusaajan nenä alkaa vuotaa verta, jolloin hän menettää sädekehän, minkä hän on itselleen luonut. Jos ihminen turvautuu väkivaltaan, niin silloin hän on kadottanut auktoriteettinsa, eikä sitä tuo hakkaaminen tai huutaminen takaisin.  Rangaistuksen ideana on se, että ensin pitää tehdä teko, josta rangaistaan. Lasten kasvatus on asia, joka pitäisi hoitaa kotona valmiiksi, jotta sitten ei tarvitse niitä näytelmiä lähteä esittämään esimerkiksi jouluostoksille, koska jos siellä marketissa  lähdetään ensimmäistä kertaa kokeilemaan kasvatusta, niin silloin on tilanne vähintään tragikoominen.

Idän ja lännen kirkot sekä niiden rooli yhteiskunnan kehityksessä

Kimmo Huosionmaa


Idän kirkossa on aina kultaiset tai kullatut katot, tai sitten koko talo on kullattu. Mutta papit käyttävät yleensä melko halvan näköisiä asuja, jos ajatellaan asiaa esimerkiksi Iivana Julman aikalaisten näkökulmasta. Tai oikeastaan messu-asut ovat molemmissa kirkoissa samanlaisia eli loisteliaita.


Mutta tietenkin tuo kullattujen talojen käyttö saattaa vaikuttaa hieman erikoiselta, mutta sitten kun asiaa mietitään tarkemmin, niin voidaan ajatella, että kulta on lähes ikuista. Eli jos esimerkiksi talo päällystetään lehtikullalla, niin se on lähes ikuinen, ja silloin tietenkin voidaan ajatella, että esimerkiksi kultaisia paviljonkeja, saatettiin käyttää eräänlaisina postilaatikkoina tuolloin kauan sitten, kun esimerkiksi hallitsijan viha saattoi merkitä kuolemaa papille, joka toi viestiä, joka ei esimerkiksi Iivana Julman kaltaisia miehiä miellyttänyt.


Lännen kirkossa taas kultaa käytetään lähinnä vaatteissa sekä astioissa. Eli harvoin kirkkojen julkisivuissa on mitään kultaa tai kultauksia.Kullattujen ja koristeltujen vaatteiden tarkoitus oli  peittää papin henkilöllisyys, sekä myös paljastaa erilaisia asioita mahdollisesta varkaasta.


Eli jos esimerkiksi papin messussa käyttämistä vaatteista oli revitty jalokiviä irti, niin se merkitsi sitä, että varas etsi rahaa, mutta kuitenkin yleensä tavallinen varas vei kirkosta hopeaa, koska kullan sekä jalokivien alkuperä oli hiukan vaikea selittää, kun niitä lähdettiin myymään. Se mikä sitten saattoi kiinnostaa esimerkiksi aatelisen palkkaamia varkaita oli tietenkin anekaupan yhteydessä noiden lappusten säilyttämiseen tarkoitettu kirstu. Sieltä oli hyvä etsiä esimerkiksi omaa itseä koskevia ilmiantoja, jotta joku verorahoja pimittänyt henkilö sitten välttyi rangaistukselta.


Syy miksi joskus ihmisiä yli verotettiin johtui siitä, että jos maaseudulla oli paljon toimettomia henkilöitä, saattoi tuossa joukossa alkaa sellaisia juttuja kiertää, mitkä eivät olleet kuninkaille mieleen. Tuolloin tietenkin ihmiset piti saada pois tuollaisen vahingollisen toiminnan parista, joten oli parempi, että ruoka kerättiin kuninkaan linnaan. Tällä tavoin aiheutettiin nälänhätä, joka sai ihmiset pois ikävien asioiden kuten ajattelun parista.


Nälkä tietenkin aiheutti epäsuosiota, mikä sitten kärjisty, jos syyksi paljastui yliverotus. Tuolloin syyllinen löytyi jostain alempien aatelisten parista, jotka olivat kyllä luulleet noudattavansa kuninkaan käskyä, mutta sitten kun käskyn sisältäneen kirjeen kopio ei ollut löytynyt arkistosta, niin silloin alainen sai syytteen virkavirheestä, ja meni ikään kuin muiden puolesta hirtteen. Ketään ei silloin kiinnostanut sellainen mahdollisuus, että esimerkiksi kuningas itse olisi tuon käskykirjeen polttanut.


Se että lännen kirkkoa johtaa paavi voi nykyään olla hyvin julkinen asia, mutta kun asiaa tarkastellaan esimerkiksi keskiaikaisesta näkökulmasta, niin silloin voidaan kyllä kysyä, että näkivätkö ihmiset oikeasti kirkon johtajan edessään? Vai esiintyikö heille niin sanottu “edustuspaavi”, joka sitten sai käskynsä niin sanotusta “Q-lähteestä”, joka voi olla vaikka se paavi, mikä on sitten postuumisti merkitty historian kirjoihin. Eli tuolloin voidaan sanoa, että on mahdollista, että paavi ei koskaan ehkä tuolloin kaukaisina aikoina esiintynyt oikeasti ihmisten edessä, vai lukiko joku toinen esimerkiksi paavin hänelle antamia kirjoituksia?


Nimittäin on asioita, jotka tuolloin olivat arkipäivää. Paavi pelasi hallitsijoita toisiaan vastaan, jotta hän voisi hallita Eurooppaa tehokkaasti. Todellisuudessa hän oli kuin joku jengin johtaja, jonka jengiin kuului vain kruunupäitä. Ja tietenkin kun joku alkoi kysellä esimerkiksi siitä, mihin heidän veronsa oikeastaan menivät, niin silloin oli hyvä aloittaa pieni sota. Tuolloin saatiin ihmisten huomio vähäksi aikaa käännettyä pois ikävistä asioista, kuten siitä, että miten lähes kaikki tuotanto valui verojen muodossa kuninkaan linnaa kohti.


Ja tietenkin aateliset halusivat, että kukaan ei koskaan kyseenalaistanut heidän vaikuttimiaan. Tuon takia papit syöksivät pyhää tulta niiden päälle, jotka uskalsivat kyseenalaistaa sen, mitä he ympärillään näkivät sekä kuulivat. Se miksi tästä asiasta kirjoitan, on se, että uskonto on valtavan voimakas vallan väline. Uskontoon liittyy sellainen seikka, että siinä kyse on “vain uskosta”. Kukaan meistä tuskin uskoo siihen, että Jumala asuu naapurissa tai että itse olisimme Jumala.


Mutta tietenkin aina välillä esimerkiksi tavalliset ihmiset kysyivät, että milloin esimerkiksi aateliset saivat rangaistuksen teoistaan? Tuolloin papit vastasivat, että kun he kuolevat, niin vastassa on “Pyhä Pietari”, joka sitten lähettää sielun suoraan helvettiin, jos tämä on tehnyt väärin. Eli rangaistus tuli sitten joskus kuoleman jälkeen. Eikä sitä koskaan pantu täytäntöön maan pinnalla, mikä oli omiaan lisäämään epäluottamusta kirkkoa kohtaan.


Se että ihmiset sitten tunnustivat tuolloin uskonsa, johtui siitä, että edessä seisoi mies kirveen kanssa, ja jos vastasi että “ei”, niin silloin saattoi päästä hengestään. Joten tuossa tilanteessa oli parempi sitten painaa pää kiltisti alas, ja lausua papin perässä ne kuuluisat sanat, mitä rippikoulussa on opetettu, jotta kukaan ei menettäisi päätään sellaisesta syystä, että hän olisi vastustanut kirkkoa sekä kuningasta, jonka edustajia alemmat aateliset olivat. Ja se sitten merkitsi jumalanpilkkaa, joka taas johti elävältä polttamiseen.

Miksi kiusaamisen kanssa pitää olla varovainen?

https://travellingintimeandspace.wordpress.com/

Kimmo Huosionmaa

Kuten olemme tässä alla olevasta jutusta saaneet lukea, niin kiusaaminen on hyvin vaikea asia. Ketään ei saa näissä tapauksissa uskoa ilman todisteita, koska kiusaaminen sekä siitä ilmoittaminen  on sellainen juttu, mitä käytetään myös kammottavalla tavalla väärin. Jos vaikka joku lapsi on ollut esimerkiksi metsässä leikkimässä, ja siellä on sitten takki tai housut revenneet, niin silloin on ehkä käynyt mielessä syyttää jotain muuta ihmistä tällaisesta tapahtumasta. Varsinkin jos lapsi tai nuori on mennyt sellaiseen paikkaan, mihin hänellä ei ole lupaa mennä, saattaa rangaistuksen pelko saada tuon nuoren henkilön kertomaan valheita tapahtuneesta.  On ihmisiä, jotka mielellään haluavat uskoa kaikenlaista pahaa jostain oppilaasta.


Jos toinen pukeutuu provosoivasti, sekä käyttäytyy muuten aggressiivisesti, niin häntä mielellään uskotaan myös koulukiusaajaksi. Tuolloin saattaa opettaja joko sanoin tai muuten ajattelemattomasti toimimalla kannustaa muita oppilaita kertomaan ikäviä valheita jostain oppilaasta, jonka toivoisi siirtyvän toiseen kouluun. Kiusaamiselle kouluissa pitää olla nollatoleranssi, eli sitä ei saa missään nimessä suvaita. Mutta hutkia ei saa koskaan tutkimatta asiaa tarkoin, koska väärä tai väärin perustein annettu rangaistus varmasti ei tilannetta paranna. Eli tuo sitten lisää kaunoja sekä vihaa. Mutta jos väärän ilmiannon tehnyt henkilö on muuten siisti ja hyvätapainen, niin silloin saattaa seurata yliampuva rangaistus.


Kaikki me tiedämme, että mielellään kaikenlaisia kiusaamista koskevia ilmoituksia uskoisi jokainen, mutta noita ilmoituksia tehdään joskus täysin ilman syytä. Ja joissakin tapauksissa esimerkiksi oma kiltti ulkoasu kannustaa oppilasta tekemään aiheettomia ilmoituksia kiusaamisesta, koska hän haluaa vain löytää ulkopuolisen syyllisen esimerkiksi huonoon koulumenestykseen. Eli se että kokeissa menee huonosti voidaan vierittää mukavasti jonkun toise päälle, jota sitten voi syytellä kiusaamisesta tai pahoinpitelystä.


Mikäli toinen ihminen on silmälasien käyttäjä, ja muuten siististi pukeutuva, niin häntä mielellään uskoisi, jos tuollainen henkilö tulee kertomaan siitä, kuinka häntä on käytävällä hakattu tai tönitty. Ja jos ulkoasu on siisti, niin silloin tietenkin toisesta uskoo mielellään, että hän on samalla myös hyvä koulussa. Todellisuudessa henkilö saattaa olla aivan surkea, ja silloin surkean koulumenestyksen syy voidaan työntää toisten päälle syyttämällä heitä kiusaamisesta.


Eikä kiltti ulkoasu myöskään tee kenestäkään kyvytöntä kiusaajaksi. Eli vaikka toinen voi ulospäin vaikuttaa hyvin miellyttävältä ihmiseltä, niin hän saattaa takana päin olla hyvin ikävä persoona. Pahimmassa tapauksessa tuollainen henkilö saattaa olla aivan kiusaajien kärkikaartia, ja silloin sitten tulee varmasti eteen tilanne, missä hän saattaa yrittää jopa kiusattujen tukiryhmään istumaan. Ja aina silloin tällöin kiusaaja väittää kiusatun olevan hiukan liian herkkähipiäinen heidän joukkoonsa tai käymään tavallista koulua. Mutta tässä sanoisin niin, että silloin on menty liian pitkälle, jos toinen rupeaa itkemään tai valittaa muuten kohtelustaan. Me kaikki olemme yksilöitä, ja joidenkin mielestä esimerkiksi töniminen tai taklaaminen koulun käytävillä ei ole ollenkaan mukavaa, vaikka sitä tehdään kaikille muille.


Ja näissä tapauksissa sitten on parempi myös kysyä sitä, että kenelle muulle niitä juttuja koulussa sitten oikein tehdään? Jos puhutaan siitä, että joku muka kokee positiivisena sen, että hänen päänsä painetaan vessanpönttöön, ja tulee tätä palvelua oikein kysymään, niin silloin kyllä rikostutkija kysyy tarkentavan kysymyksen, että mikä on seuraus, jos tätä tekoa ei suvaitse. Eli tällöin tämä henkilö sitten kieltäytyy koulukasteena tunnetusta traditiosta. Samoin kehotan kaikkia muitakin näin toimimaan, ja vaikka olen pohjimmiltaan väkivaltaa vastaan, ja mielestäni kaikki asiat pitäisi selvittää puhumalla, niin kuitenkin jos joku sitten käy päälle, niin silloin saa kyllä lyödä takaisin.


Eikä kadulla ole kyse mistään MMA:sta, jossa on säännöt, vaan noissa kaduilla tapahtuvissa tappeluissa saa toista vaikka purra tai potkaista vastustajaa haarojen väliin. Kouluissa vastuu kurinpidosta on ensisijaisesti opettajilla, eli nämä asiat eivät kuulu millekään oppilaista kootulle järjestyspartiolle. Eikä opettajan tehtävä ole valvoa maahanmuuttoa tai muita ulkomaalaisasioita, Niitä varten on olemassa aivan toiset viranomaiset. Eli koulujen seinien sisälle ei tarvitse maassamme muodostaa mitään anti-islamistista solua, vaan tällaiset asiat kuuluvat poliisille sekä muille viranomaisille.


Joissakin tapauksissa koulukiusaaja tai jotkut tuon kiusaamista harjoittaneen ryhmän jäsenet ovat yrittäneet päästä kiusattujen tukiryhmään, koska siellä he haluavat tietää, mitä nuo kiusatut siellä puhuvat. Seuraavaksi kirjoitan tapauksesta, jollaista jokainen koululainen pelkää, eli entä jos kiusaaja saa oman päiväkirjan haltuunsa? Tällaisia tapauksia kuulemma on sattunut, ja niistä on kyllä varmasti suuri suru tullut eteen. Tuolloin pitää kyllä kysyä, että onko kiusatun vanhemmista jompikumpi antanut tuon päiväkirjan kiusaajille? Eli ovatko he väittäneet olevansa poliisimiehiä tai sosiaalivirkailijoita, vai  miten heihin on muka luotettu? Jos kiusaaja saa esimerkiksi kiusatun päiväkirjan haltuunsa, niin silloin pitää miettiä hyvin tarkasti, että mitä varten kiusaaja on sinne kotiin päästetty?


Tutkimuksen kannalta tärkeä tieto olisi, että mikä tekee hänestä niin luotettavan oloisen tai tuntuisen, että toisen vanhemmat ovat hänet tai hänen edustajansa jättäneet toisen huoneeseen yksin, jolloin tämä on kyennyt katselemaan ympärilleen sekä penkomaan paikkoja ilman, että kukaan kysyy yhtään mitään? Ja mistä tuo kiusaaja sitten on tuon päiväkirjan paikan tiennyt? Vai oliko se sitten pöydälle jätettynä lojunut koko kansan nähtävillä? Joskus kiusaajat toimivat siten, että yksi leikkii kiusatun kaveria, ja kertoo kaikki tämän asiat noille tovereille.


Mutta mistä sitten on on tuo päiväkirja kuitenkin päätynyt kiusaajan haltuun? Kas siinä vasta on pulma. Kun puhutaan taas tuosta Kotkan tapauksesta, niin silloin tällöin lapset ja nuoret tekevät ikäviä sekä ajattelemattomia asioita. Ja jos joku sattuu nielemään esimerkiksi litium-paristoja, niin siitä saattaa seurauksena olla kuolema tai ainakin vakava sisäelimeen kohdistuva palovamma, jos tuo äärimmäisen reaktiivinen metalli sattuu reagoimaan niin, että uhrin vatsassa syttyy tulenliekki. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että ennen kuin lähdetään jutussa ketään hutkimaan, täytyy asia tutkia tarkoin, koska se sitten varmasti ei kenenkään etua palvele.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kotkalaispojan-epaillyssa-kiusaamistapauksessa-ei-epailla-rikosta-poliisi-poika-oli-aivan-yllattaen-itse-ottanut-pariston-suuhunsa/7056578