Näytetään tekstit, joissa on tunniste palestiina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palestiina. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. helmikuuta 2025

Onko tutkijoiden yhteisö muuttumassa elokuvateatteriksi, jossa ihmiset saavat valikoida sen, mistä he nyt sattuvat pitämään?

 


"Konfliktin tilanne. Punaisella Gazan kaista ja keltaisella Israelissa evakuoidut alueet. Punaisella katkoviivalla alueet, joille palestiinalaisryhmät etenivät lokakuun 7. päivän iskussa. Sinisellä katkoviivalla Israelin evakuoitavaksi määräämä alue Gazan kaistalla." (Wikipedia, Gazan sota 2023–)

Pitääkö ihmisten saada valita se tieto, mitä luennoilla jaetaan? Eli onko luento ehkä elokuvateatteri, jossa ihmiset saavat valita vain sen, mistä he sattuvat pitämään? Vai pitäisikö meidän oppia kuuntelemaan myös sellaisia näkemyksiä, joita emme ehkä voi ennen tai jälkeen esitelmän hyväksyä? Siis olisiko niin, että tutkimuksissa tai luennoissa tuodaan myös epämiellyttäviä näkemyksiä esille aiheista, joista meillä jokaisella on varmaan tietynlainen mielipide? Tutkimuksissa pitäisi tuoda tasapuolisesti esiin myös niitä "pahisten" näkemyksiä, vaikka niitä ei ehkä ole kovin helppoa kuunnella. Siis oikeudessakin jopa alhaisimmilla ihmisillä on asianajaja, jonka tehtävä on tuoda tuon alhaisen ihmisen näkemys asioista oikeuden tietoon.

Kun keskustellaan yksittäisten tutkijoiden kommenteista esimerkiksi viestipalvelu Xssä tai BlueSkyssa niin tietenkin mukaan mahtuu kaikenlaisia mielipiteitä. Kuten esimerkiksi tiettyjä Israelin lipun kohdalla painettuja peukutuksia. Mutta samalla tietenkin on ihmisiä, jotka eivät näistä sotahullujen ihmisten mukaan luettuna minä itse satu pitämään. Siis mikä on motiivi sotarikoksissa. Se että Israel syyllistyy sotarikoksiin ei poista sitä, että myös joku muu on tuossa maailmankolkassa tehnyt tekoja, joiden takia on ilmapiiri Israelissa muuttunut sikäli vaaralliseksi, että se on tarjonnut tuolle valtiolle tai sen asevoimalle otollisen ilmapiirin kovan luokan aseiden käyttöön. Ja kukapa muu siitä kärsii kuin siviilit.

Kansanmurhan kiistäminen on rumaa, sen voin myöntää. Mutta tietenkin olisi ollut mielenkiintoista kuunnella se esitelmä tai luento, joka jäi pois, kun erään tutkijan mielipiteet eivät jotain miellyttäneet. Tai ne eivät sopineet siihen, mitä noilla luennoilla ehkä halutaan tuoda esiin.

Mutta onko esimerkiksi yliopiston tai korkeakoulun tehtävä valita sitä, mitä ihmisten halutaan kuulevan? Siis tosiasiassa tutkimuksen tarkoitus on tuoda tasapuolisesti kaikkien näkemyksiä ja motiiveja ihmisten tietoon. Eli tutkimus tai luennot eivät ole niin sanotusti elokuvia eikä yliopisto ole mikään elokuvateatteri, jonka tehtävä on tarjota viihdettä. Siis periaatteessa tutkimuksen tarkoitus olisi myös antaa sen "pahiksen" ja "pahiksen" tukijoiden sanoa sanottavansa.

Tutkimus ei tarkoita sitä, että ihmisille luodaan tarkoituksella yksipuolinen kuva asioista, koska joku asia vain miellyttää jotain toista. Tutkimus sekä tiede ja historian tutkimus eivät ole asioita, joissa pitää kaikkea moralisoida. Eli kenellekään osapuolelle ei saa suoraan rakentaa esimerkiksi kollektiivista pyhimyksen sädekehää, vaikka tietenkin suurin kärsijä on viattomien lasten joukko. Se että joku on esimerkiksi Israelista tai joku Palestiinasta ei tee hänestä automaattisesti hyvistä tai pahista.

Jos taas puhutaan rikoksesta sekä rikoksen tutkimisesta, niin tietenkin tutkijoiden pitää kyetä saamaan tietoonsa "mitä, missä, milloin ja miksi". Eli miksi esimerkiksi joku suuntasi tykin tai konekiväärin aseettomia siviilejä kohti? Sotarikollinen siis piileksii usein viattomien siviilien takana. Siis alussa oli teko, joka sitten loi tilanteen, missä sotarikos on mahdollinen, eikä tekoa tuomita. Israel on helppo tuomita, koska sen sotakoneisto on tehokas, ja tietenkin esimerkiksi Hamas tai Hizbollah ovat järjestöjä jotka mielellään uhriuttavat varsinkin lapsia. Samoin tehdään myös Israelissa. Sotarikos on oikeastaan tavallinen, joskin hyvin laaja-alainen rikos tai rikosten sarja, jossa on ehkä takana hyvinkin laaja-alaista sekä pitkällistä yllyttämistä.

Vaikka linkkilistassa on linkki Lokakuun 7. päivä terrori-iskuun. Niin tuo isku ei aiheuttanut Gazan sotaa. Gazan sota on alkanut kauan ennen kuin meistä kukaan edes on syntynyt. Ja vihaa on tietenkin kasaantunut konfliktin jokaisen osapuolen päälle niin paljon, että kukaan ei sitä edes voi yrittää ymmärtää. Lähi-Itä on paikka, jossa on enemmän aseita kuin missään muualla maailmassa. Ja sukupolvien ajan jatkuneet konfliktit ovat aiheuttaneet sen, että tuo maailmankolkka on räjähdysalttiimpi kuin mikään muu alue maailmassa. Siis konflikti on tuossa maailmankolkassa perusasetelma. Ja mistään rauhan kaltaisesta tilasta ei siellä olla voitu puhua edes 1900-luvun aikana.

Siis tällä kertaa Gazan konflikti kärjistyi lokakuun 7. päivä vuonna 2023. Tuolloin Hamas sekä sen liittolaiset suorittivat yllätyshyökkäyksen Israeliin. Tuossa iskussa kuoli 1 139 ihmistä, joista siviilejä oli 764 ja loput olivat turvallisuusjoukkojen jäseniä. Sen jälkeen Israel julisti sotatilan ja hyökkäsi Gazaan, ja tähän mennessä noin 47 000 palestiinalaista on kuollut. Joten tietenkin näissäkin luvuissa on huomioitava se, kuinka tehokas tuon Israelin sotakoneisto on. Mutta missä kulkee vastaiskun ja säälimättömän teurastuksen raja? Ja milloin kyseessä on sitten sotarikos, josta voidaan ihmisiä tuomita? Netanjahu vaati kostoa iskusta, joka on saanut alkunsa palestiinalaisten aseman heikkenemisestä. Samalla kuitenkin tuo isku sai aikaan sen, että mieliala Israelissa muuttui verenhimoiseksi.

Samalla tietenkin meidän pitää huomioida sekin, että esimerkiksi Iran on hyökännyt Israeliin sen jälkeen ohjuksin sekä lennokein. Se miten paljon miltäkin puolelta on ihmisiä kuollut riippuu siitä, mistä kohdasta historiaa tuota konfliktia lähdetään tutkimaan. Siis Hamasin hyökkäys ei ole mikään Gazan konfliktin alku. Tuo konflikti alkoi jo kauan ennen Turkin valtaa ja Ensimmäistä Maailmansotaa. Kyseiseen konfliktiin ovat sekaantuneet kaikki muutkin valtiot kuin vain Israel ja palestiinalaiset. Eikä tuolle konfliktille ole vieläkään loppua näkyvissä. Ja esimerkiksi Israelissa pelätään aiheesta, että Iran käyttää iskuissaan Israeliin kemiallisia aseita. Jos niitä käytetään, niin seuraukset ovat todella pahat.

Sen jälkeen kohtaamme sellaisen tavan, että jos esimerkiksi tutkijat jotka pitävät toisesta osapuolesta jossain todella pitkässä ja mutkikkaassa konfliktissa eivät ole samaa mieltä, niin he voivat kertoa kaikelle kansalle, että tutkijan, jonka mielipiteistä he eivät satu pitämään tulee jättää luennot väliin tai sitten heidän kannattaisi jättää avaimensa yliopiston vahtimestarille ja lähteä etsimään uutta työtä. Näin sitten saadaan aikaan tilanne, missä vain niitä "yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä" saa kertoa.

Jos olet eri mieltä, niin sitten suoritetaan suuren luokan marssi, jossa huudetaan iskulauseita, vallataan taloja sekä leiriydytään keskelle kaupunkia. Joten tietenkin meistä jokainen varmaan pääsee helpommalla, jos estää epämiellyttävien esiintyjien esiintymisen. Tai niin ainakin joku toivoo meidän ajattelevan. Eikö olekin mukavaa kiristää ihmisiä esimerkiksi tekemällä kaikista asioista mustavalkoisia?

Näin ollen hyvät ihmiset olemme huomanneet, että sosiaalisessa mediassa, joka ilmeisesti on vain humpuukia onkin se tapa, että jos luennoitsijan mielipiteet, joita on kaivettu esimerkiksi jostain viestipalvelusta eivät satu miellyttämään, niin hänet voidaan poistaa. Näin saadaan aikaan se Woke, eli Yliopistoista joiden tarkoitus on tuoda tasapuolisesti kaikkia näkökulmia ihmisten katseltavaksi sekä kuunneltavaksi muuttuu elokuvateatteriksi, jossa jokainen saa valita vain sitä, mikä sattuu miellyttämään itseä. Tai ehkä sitten tutkijat eli päätöksen tehnyt dekaani teki oikein. Mutta hänen pitäisi tietää, että tällaista päätöstä voidaan kyllä kutsua nimellä "woke".

Yliopistot | Tutkijayhteisö kaivoi vierailevan luennoitsijan kommentteja X:stä – Ei ollut enää tervetullut puhumaan Suomeen

https://www.hs.fi/alueet/art-2000011009911.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gazan_sota_2023%E2%80%93

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_7._p%C3%A4iv%C3%A4n_hy%C3%B6kk%C3%A4ys_Israeliin


https://lyhyetkirjoitukset.wordpress.com/2025/02/07/onko-tutkijoiden-yhteiso-muuttumassa-elokuvateatteriksi-jossa-ihmiset-saavat-valikoida-sen-mista-he-nyt-sattuvat-pitamaan/

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Lähi-Idässä on taas edessä kostojen ja vastakostojen sarja.

 

"Israelin ilmavoimien F-15 -hävittäjä aiemmin lokakuussa kuvattuna. AFP / LEHTIKUVA / JACK GUEZ" (Verkkouutiset, Kolme aaltoa hävittäjäkoneita – Näin Israelin isku eteni)


Israel iski sitten Irania vastaan. Iskut "tietenkin" kohdennettiin niin, että Iranin ei ole pakko kostaa. Samalla Iranin johto on ilmoittanut, että se aikoo kostaa tämän iskun. Eli edessä on kostojen kierre, johon ei löydy loppua.  Iranin kyky tuottaa Shahed lennokkeja on ilmeisesti kärsinyt. Eli se saattaa vaikeuttaa Putinin asemaa, koska Venäjä on käyttänyt noita lennokkeja Ukrainassa. 

 Mutta me kaikki tiedämme, miten Lähi-Idässä suhtaudutaan siihen, jos toinen kääntää posken tai pitäytyy torjunnassa. Eli jälkimmäinen asia tarkoittaa sitä, että ammutaan alas kohti tulevia ohjuksia. Passiivinen torjunta olisi länsimaisen käsityksen mukaan melkein riittävä asia vakuuttamaan muut oman puolustuksen tehokkuudesta. Mutta sitten me kaikki kohtaamme sen, että Lähi-Idässä ei ole kovin paljon ihmisiä, joiden ajattelutapa seuraa sitä logiikkaa, mihin me olemme tottuneet. 

Lähi-Idän ongelmat ovat peräisin jostain kaukaa Bysantin ajoista. Tai sitten ne ovat alkaneet jo faaraon ajoista lähtien jostain vuodesta 1000 vuotta eKr. . Siis vihan hedelmiä on siellä luotu vähintään pitkän ajanjakson aikana, ja tietenkin esimerkiksi muslimien, kristittyjen ja juutalaisten välinen skisma on saanut alkunsa jo pitkän aikaa ennen Israelin valtion syntyä. Joten kukaan järkevä ihminen ei voi uskoa, että tuo konflikti saadaan päättymään, tai ihmisten asenteet tuossa paikassa muuttuisivat yhtään mihinkään suuntaan. 

Tuota konfliktia ovat ruokkineet esimerkiksi poliittinen islam, jolla esimerkiksi Saudi-Arabian sekä Libyan kaltaiset valtiot tai niiden johtajat ovat kehitelleet syyn varustella omaa asevoimaansa. Samalla tietenkin myös Israelin asevoimat on rakennettu iskukykyiseksi koneistoksi, ja tuossa maassa puolustusteollisuus on yksi talouden tukipilareista. Israelin hallitus katsoo että sen pitää suorittaa isku Iraniin, jotta Iranin johto uskoisi, ettei tuohon maahan kannata ampua ohjuksia. Ja tilannetta pahentaa se, että Iranin hallitus taas on vannonut tuhoavansa Israelin. Samoin palestiinalaisten asia on valunut Hamasin sekä Hizbollahin kaltaisten ääriliikkeiden käsiin, jotka ovat ottaneet yksinoikeudekseen edustaa palestiinalaisia. 

Lähi-Idässä on niin monta osapuolta kuin vain on ryhmiä. Pääryhmiä ovat tietenkin siviilit sekä aseelliset ryhmät, joiden toiminta perustuu pelottelun sekä uskonnollisen kiihkon yhdistelmään. Voidaan toki olettaa että tuota kiihkoa sitten ruokitaan esimerkiksi amfetamiinilla. Siviilit tietenkin haluavat rauhaa Lähi-Itään, mutta sitä ei varmasti halua Hamas eikä Hizbollah. Tai oikeastaan meidän pitää muistaa yksi asia. Nimittäin se, että Hamasin ja Hizbollahin rivijäsenillä on vain yksi tehtävä. Heidän pitää antaa henkensä tuon järjestön puolesta. Ja sitten noiden järjestöjen johtajat tietenkin asuvat jossain Iranissa, josta käsin he sitten välittävät Iranin hallituksen määräyksiä Gazassa sekä Libanonissa toimiville alaisilleen. Ja jos ja kun alaiset sitten kuolevat, niin heitä odottaa marttyyrin asema. 

Se että arabimaat ovat aikoinaan sijoittaneet Israelista poistuneet palestiinalaiset pakolaisleireille, joissa he ovat vieläkin takaa sen, että Hamas ja Hizbollah ja monet muut ääriryhmät voivat sieltä ammentaa pyssymiehiä riveihinsä. Noiden leirien tarkoitus on olla poliittisia muistutuksia siitä, että arabit eivät ole tunnustaneet Israelia. Eli noissa leireissä syntyneitä ei viedä kirjoille noissa maissa. He eivät saa työtä esimerkiksi Jordaniassa sekä Syyriassa. Tuo asenne sitten ohjaa palestiinalaisia Iranin helmoihin, eli tuo valtio lupaa tietenkin rynnäkkökiväärejä ja muita vastaavia asioita. 

Arvatkaa vain kiinnostaako ihmistä, joka on koko ikänsä kantanut jotain rynnäkkökiväärin kaltaista asiaa työpaikka vaikkapa puutarhurina. Tai kiinnostaako hänen pomoaan, joka asuu hienossa hotellissa Teheranissa työpaikka esimerkiksi huoltoaseman kassana? Tai arvatkaa haluaako kumpikaan noista miehistä esimerkiksi puolueetonta tutkimusta siitä, mitä he ovat tehneet? 

Se on yksi syy siihen, miksi aina kun rauhasta voidaan edes ajatella neuvoteltavan tapahtuu aina joku terrori-isku. 

Siitä sitten seuraa iskujen- ja vastaiskujen kierre, mikä voi joskus johtaa erittäin vakaviin humanitäärisiin katastrofeihin. Se mitä tuo väkivallan omakseen ottanut koneisto vaatii on tietenkin marttyyrit. Siviiliuhrit ovat asia, mikä sitten ruokkii vihaa ja katkeruutta. Ja sitten tuo vihan sekä koston kierre tukee tietenkin Hizbollahin sekä Hamasin takana piileskeleviä Teheranin hallituksen miehiä, jotka katselevat Gazan sekä Libanonin tilannetta CNN uutiskanavalta ti Internetistä. 

Eikä varmaan esimerkiksi Teheranin hallitus halua myöskään luopua rakkaasta vihollisestaan, jonka avulla sen Shiia-papeista koostuva eliitti saa syyn tukahduttaa oppositiota sekä rankaista kaikkia vastustajiaan kuolemalla ja leimata kaikki vastustajansa Israelin agenteiksi. 

Se miksi esimerkiksi Hamas on ottanut radikaalin islamin ohjelmaansa saattaa johtua siitä, että tuo järjestö haluaa tuon aatteen avulla aseita sekä muuta tukea nimenomaan Iranilta. Tuossa maailmankolkassa politiikkaa leimaa se, että ensinnäkin uskontoa pidetään suoraan poliittisena työkaluna, jolla perustellaan kovan luokan diktatuureja. Samoin valtioiden alhainen koulutustaso sekä erityisesti erittäin tärkeisiin tuotteisiin kuten öljyn ja kaasun kaltaisiin tuotteisiin perustuva luonnonvaratalous mahdollistaa valtavat tulot. Nuo valtavat tulot sekä näennäinen raha takaavat sen, että noilla valtioilla on mahdollisuus hankkia aseita. 

Israelin doktriinin mukaan iskuihin on vastattava iskuilla. Noiden iskujen tarkoitus on viestittää sitä, että asevoimat voivat iskeä mihin tahansa varoittamatta ja tarkasti. Se mitä sitten Israel on halunnut välttää ovat erityisesti siviiliuhrit. Nimittäin Iranin ääriuskonnollinen hallitus on sellainen, että se haluaa esitellä marttyyreitä. Jos isku aiheuttaa siviiliuhreja, niin silloin edessä on tilanne, jossa noita vainajia kutsutaan marttyyreiksi, jotka ovat kuolleet "suuren saatanan" iskussa. Ja tietenkin Iranin hallitus haluaa marttyyrejä, jotta se voi ruokkia vihapolitiikkaansa. Tuo vihapolitiikka koskee tietenkin kaikkia länsimaita. 

Sekä tietenkin oikeuttaa islamisteja sulkemaan kaikki tiedotuskanavat, jotka eivät noudata Shariaa eli islamilaista lakia. Se että mukaan on tullut niin monta elementtiä, tekee Lähi-Idän tilanteesta erittäin vaikean.  Sukupolvien aikana kasaantunut viha sekä muut asenteet tekevät tietenkin rahanneuvotteluista vaikeampia. 


https://www.verkkouutiset.fi/a/kolme-aaltoa-havittajakoneita-nain-israelin-isku-eteni/#af58dc32


https://yle.fi/a/74-20114553

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...