Ikävä tapaus Helsingin yliopistossa.

"David Skrbina on ollut Helsingin yliopiston vieraileva tutkija. Kuvakaappaukset yliopiston ja tutkijan verkkosivuilta. Kuva: Ruuti Kotkanoja / Yle" (https://yle.fi/a/74-20151129)

Tutkija David Skrbtä epäillään tunnetuksi Holokaustin kieltäjäksi sekä tunnetuksi antisemiitiksi nimeltään Thomas Dalton. Dalton on siis salanimi, jonka taakse Skrbin epäillään piiloutuneen. Se että hänen nimensä sekä kuvansa julkaistaan merkitsee sitä, että todisteet ovat aika varmat.  Kyseinen asia on erittäin vakava asia, sekä osoitus siitä että joillekin ihmisille Adolf Hitler kaikessa julmuudessaan on edelleen "vahvan johtajan" synonyymi. Tuo holokaustin kieltäminen tai kiistäminen on asia, jonka pitäisi olla oikeasti rikollista. Ja toisaalta nykyisen Israelin toimintaa ei pidä ryhtyä oikeuttamaan sen kautta, että Toisen Maailmansodan aikaan sekä sitä ennen Hitler sekä monet muut Euroopan johtajat järjestivät suuren luokan antisemitistisiä vainoja. 

Noita vainoja on ollut myös Venäjällä sekä Tsaarien että myös Stalinin aikaan. Eli Stalin 1940-luvun lopulla suunnitelleet suurta pogomia eli juutalaisvainoa syyttämällä juutalaisia siitä, että he olivat yrittäneet myrkyttää hänet. Ja nykyään Venäjän tiedustelun tiedetään käyttävän esimerkiksi äärijärjestöjen edustajia oman asiansa ajamiseen. 

*************************************************************************

Alla suora lainaus YLEn jutusta.

Helsingin yliopisto selvittää poikkeuksellista tapausta, jossa yliopiston vierailevaa tutkijaa David Skrbinaa epäillään tunnetuksi juutalaisvastaiseksi vaikuttajaksi.

Tapahtumaketju sai alkunsa joulukuussa, kun David Skrbina osallistui Kevin Barrettin Truth Jihad -ohjelmaan. Barrett on tunnettu salaliittoteoreetikko, jota on pitkään syytetty juutalaisvastaisista mielipiteistä, kuten holokaustin kieltämisestä.

Jostain syystä Skrbina liittyi videokeskusteluun kahdella käyttäjäprofiililla: omalla nimellään sekä nimellä Thomas Dalton.

Thomas Dalton on juutalaisvastainen kirjailija, joka on muun muassa kiistänyt holokaustin julkaisuissaan. Daltonin oikea henkilöllisyys ei ole koskaan selvinnyt, ja Thomas Daltonia on pidetty peitenimenä.

Yle tavoitti David Skrbinan sähköpostitse. Skrbina kiistää Ylelle olevansa Dalton.

Miesten välillä on kuitenkin useita kytköksiä.

SPLC:n mukaan Skrbinaa on aiemminkin epäilty henkilöksi Thomas Daltonin takana.

Skrbina on esimerkiksi arvioinut Daltonin kirjan The Jewish Hand in the World Wars, jossa viljellään salaliittoteorioita muun muassa juutalaisten syyllisyydestä toiseen maailmansotaan. Arviossaan Skrbina ylistää teosta ja kuvailee sitä ajatuksia herättäväksi kirjaksi, joka ”tulvii opetuksia nykypäivää varten”.

Skrbina on myös esittänyt jyrkkiä Israelia koskevia kannanottoja omalla nimellään. Verkkosivuillaan Skrbina vetoaa ihmisiä seisomaan Palestiinan tukena, ”rikollista juutalaista valtiota vastaan”.

Skrbinan ja Daltonin verkkosivuilla on samat IP-osoitteet, ja sivut on tehty samalla työkalulla. Myös verkkosivujen metatietojen kuvailuteksteissä on yhtäläisyyksiä.

Mikään edellä mainituista ei aukottomasti osoita Skrbinan olevan Dalton. Esimerkiksi sama IP-osoite voi olla hyvin suurella määrällä verkkosivuja.

Skrbina itse kieltää Ylelle olevansa Thomas Dalton.

”On kaikenlaisia videomanipulaatiokeinoja”

Skrbina vastasi Ylen kysymyksiin sähköpostitse.

Kysyimme Skrbinalta, miksi hän osallistui Kevin Barrettin keskusteluohjelmaan juutalaisvastaisuudestaan tunnetun Thomas Daltonin nimellä.

Aluksi Skrbina kuvailee tapahtumaa ohjelmassa ”vitsiksi”.

– Tapahtuma Barrettin ohjelmassa oli vitsi, jolle molemmat osapuolet nauroivat. Sitten rikollisjärjestö käytti sitä perustana minua vastaan suunnatulle kunnianloukkaukselle, Skrbina sanoo SPLC:n artikkeliin viitaten.

Sitten Skrbina epäilee tulleensa jonkinlaisen kuvamanipuloinnin kohteeksi.

– Liityin keskusteluun omana itsenäni. On olemassa kaikenlaisia videomanipulaatiokeinoja, mutta en tiedä kuinka niitä tehdään.

Skrbina sanoo, että myös IP-osoitteita ja tekstitiedostojen tietoja voidaan manipuloida, eivätkä ne siksi todista mitään.

Yle kysyi vielä erikseen, onko David Skrbina todellisuudessa Thomas Dalton. Skrbina kiistää asian jyrkästi.

– Vastaus on yksinkertaisesti ei.

Suomalainen Kirjakauppa poisti Skrbinan kirjan myynnistä

Kaikesta huolimatta tapaus on jo saanut Skrbinan kirjoituksia julkaisseita tahoja reagoimaan.

Skrbinan kirjoja on Suomessa myynyt Akateeminen kirjakauppa ja Suomalainen Kirjakauppa.

Suomalainen kirjakauppa on esimerkiksi myynyt Skrbinan kirjaa The Jesus Hoax, joka kyseenalaistaa Raamatun Jeesuksen tarinan todenperäisyyden. Kirjakauppa poisti nimikkeen listoiltaan Ylen yhteydenoton jälkeen.

Skrbinaa vuonna 2022 haastatellut filosofinen lehti Niin & Näin puolestaan kertoo sivuillaan, ettei olisi julkaissut haastattelua, mikäli ”Skrbinan antisemitistiset näkemykset olisivat olleet toimituksen tiedossa”.

https://yle.fi/a/74-20151129

*************************************************************************

Kartta natsien keskitysleirijärjestelmän pääleireistä. Leirejä oli paljon enemmän. Ja osa noista leireistä toimi vain vähän aikaa, koska esimerkiksi Puna-Armeija valloitti nuo leirit. Osa noista vähän aikaa toimineista leireistä osallistui Auschwitzin vankien tuhoamiseen sodan lopulla, ja noista leireistä kuten Liettuassa sijaitsevasta Kaiserwaldin leiriltä ei ole juurikaan eloonjääneiden kertomuksia. Natsit jakoivat leirit kahteen kategoriaan. Toisia kutsuttiin työleireiksi ja toisia taas kuolemanleireiksi. Noista kuolemanleireistä pahamaineisimmat ovat Majdenek, Belzec, Birkenau, Sobibór sekä Chelmno. Kyseiset leirit toimivat vain pari vuotta, mutta niiden uhrimäärä on käsittämätön. 

Tässä samassa jutussa käsittelen myös Stalinin puhdistuksia. Eli noiden puhdistusten tai vainojen ero Holokaustiin on vain siinä, että Stalin käytti vainottavista nimitystä "ulkomaiden agentti ja sabotööri", kun taas Hitler korvasi nuo sanat sanalla "juutalainen". Stalin oli Hitlerin tapaan hyvin populistinen, eikä hän oikeastaan edes välittänyt esimerkiksi Auschwitzistä tai sen uhreista. Nuo Holokaustissa surmatut olivat hänelle vain väline, jolla hän saattoi oikeuttaa natsien surmaamisen. Samoin noiden uhrien asema Stalinin silmissä oli se, että he vetivät ihmisten huomion pois GULAGista. Ja tässä kohtaa haluan sanoa, että Stalin ei oikeuta Hitlerin tekoja. Eikä GULAG oikeuta kiistämään Holokaustia. Hitler ei myöskään yksin tehnyt noita murhia, eikä niitä tehnyt yksin myöskään Himmler eikä,Puolan kenraalikuvernööri  Hans Frank, vaan mukana oli monia muitakin miehiä ja naisia

Muuten suurin virhe, minkä ihmiset voivat Holokaustia arvioidessaan tehdä on luulla, että Puolassa sijaitseva Auschwitx-Birkenaun leiri on ainoa keskitysleiri, jossa ihmisiä surmattiin järjestelmällisesti. Keskitysleirejä sekä varta vasten vankien surmaamiseen tehtyjä "kuolemanleirejä" oli todellisuudessa melko paljon. Ja lähes jokaisella leirillä tapahtui tuhontaa eli massamurhaamista. Yllä olevassa kartassa on pääpiireteittäin natsien keskityleirien pääleirien kartta. Todellisuudessa keskitysleirejä oli paljon enemmän. Osa leireistä toimi vain lyhyen ajan. Ja noita leirejä on ollut myös Baltiassa. Osa keskitysleireistä oli jo olemassa kun natsit ottivat ne haltuunsa. 

Niissä oli yleensä pidetty poliittisia vankeja joita oli lähes kaikissa Euroopan maissa. Ja sitten nuo leirit muutettiin brutaaliuden ja julmuuden näyttämöiksi. Esimerkiksi Puolassa sijaitseva Auschwitz-Birkenaun leiri oli aluksi Puolan siirtoleiri, mutta sitten natsit muuttivat sen murhakoneeksi, jonka veroista ei kovin montaa ole historiassa. Varsinainen murhakone oli Auschwitz II "Birkenau", joka valmistettiin pelkästään vankien murhaamista varten. Muut "Auschwitzin" leirit olivat työleirejä, joissa olot olivat sellaisia että niiden eroa varsinaiseen tuhoamisleiriin on vaikea erottaa. 

Kun puhutaan sitten siitä, että Neuvostoliitossa saatettiin surmata jopa 20 miljoonaa ihmistä, niin pitää muistaa että Stalinilla sekä hänen salaisella poliisillaan oli aikaa vuodesta 1923 vuoteen 1953 tehdä noita hirmutekojaan. Ja nuo teot jatkuivat sitten Stalinin kuoleman jälkeen. 

On sanonta että jos emme tunne historiaa, niin silloin me teemme lopulta samoja asioita sekä virheitä kuin historian tunnetut hahmot. Nationalismin nousu Euroopassa on asia, mikä tietenkin aiheuttaa sen, että jotkut suuret johtajat ovat alkaneet etsiä historiasta suuria asioita, joita noilla valtioilla on. Antisemitismi on asia, jolla Adolf Hitler sekä monet muut ovat saaneet omat rivinsä järjestykseen. Maailma ei saa unohtaa Holokaustia eli juutalaisten massamurhaa. 

Se ei saa myöskään unohtaa sitä, että Hitler ei ollut ensimmäinen juutalaisten vainoaja. Ja juutalaiset ovat melko näkyvänä sekä suurena vähemmistönä ovat saaneet kohdata myös monia muitakin vainoja, joita on perusteltu kansan homogenisoinnilla. Samaan asiaan vedoten on myös romaneja sekä muita vähemmistöjä syrjitty sekä heidän kulttuuriaan tuhottu. Eli "miksi enemmistön pitää kunnioittaa vähemmistöjä" on noiden julmien toimien motto. Kun enemmistöllä on voima, niin se voi tehdä mitä tahansa. 

Äärioikeisto on "tietenkin" aina ollut sitä mieltä, että Holokausti on väärennös. Se ilmeisesti tukee jotenkin äärioikeiston itsestään antamaa kuvaa kovana sekä kurinalaisena joukkona.  Nuo ihmiset eivät ilmeisesti välitä tuhansista todistajalausunnoista sekä asiakirjoista, joita on tuotu ihmisten eteen Toisen Maailmansodan jälkeen. 

Tuo äärioikeiston mieltäminen isänmaalliseksi, kovien miesten joukoksi, jossa harjoitetaan kovan luokan itsepuolustusta vastamielenosoittajia vastaan on asia, mikä palvelee juuri noiden järjestöjen propagandaa. Eli "kriittisesti asiaan suhtautuvat henkilöt" kertovat suoraan kuinka nuo järjestöt ja niiden kung-fu mestarit potkivat hampaat kurkkuun jokaiselta, joka on heidän kanssaan eri mieltä. Eli väkivallan käyttö politiikassa on taas ajankohtaista. Ja tietenkin laki on joka kerran noiden äärinationalistien puolella, ja heidän vapauksiaan varmaan jokainen eri mieltä oleva rikkoo. 

Äärioikeiston sekä äärimmäisen vasemmiston tuntomerkki on se, että siellä ikään kuin palvotaan suuria tai vahvoja johtajia. Siis äärijärjestöt ovat usein samanhenkisiä. Niissä uskotaan henkilöpalvontaan sekä siihen, miten kaikkien pitää olla yhdenmukaisia. Se että ihminen on yhdenmukainen, eikä havittele mitään eroavaisuuksia tekee hänestä järjestelmän osan. Noissa järjestelmissä noudatetaan Platonin ideaalivaltion mallia, jossa ihminen syntyy asemaan missä hän on koko elämänsä. Hänellä ei ole oikeutta tai mahdollisuutta vastustaa ylempää tai pyrkiä itse ylempään asemaan. Tietenkin tuo malli sopii hyvin niille, jotka johtavat valtiota. Mutta yhteiskunnan alimmalla portaalla olevalle tuo malli tuo vain tuskaa sekä kärsimystä. 

Yksi esimerkki suuren johtajan palvonnasta on eräs herra Nikolai Jezov, jonka paikan Lavrenti Berija myöhemmin peri. Tuo Neuvostoliiton salaisen poliisin kammottu päällikkö palvoi Josif Stalinia. Aivan samalla tavalla kuin Himmler palvoi Hitleriä. Noille miehille johtajat olivat jotain rock-tähtiä, joiden miellyttäminen oli noiden miesten elämäntehtävä. Ja sitten Jezov ammuttiin lopulta Stalinin käskystä. Eli periaatteessa samanlaiset miehet jotka panivat holokaustia toimeen, panivat Neuvostoliitossa toimeen Stalinin puhdistuksia. 

Tuollaiset miehet ajattelivat olevansa vain osa koneistoa. He eivät oikeastaan kuulemma ajatelleet uhrejaan vaan sitä miten he miellyttäisivät johtajiaan, joiden he ajattelivat olevan jotenkin kaiken muun yläpuolella. Ja se mikä sitten vapautti nuo miehet heidän mielestään moraalisesta vastuusta on se, että johtajalla on laillinen oikeus käskeä tappamaan miljoonia ihmisiä. Kun lakikirjassa luki jotain, niin se ei sitten ollut edes hävettävää. Ilmianto oli tietenkin kansalaisvelvollisuus. Eli Stalinin vainot ja Hitlerin juutalaisvainot olivat oikeastaan hyvin paljon samankaltaisia asioita. Toisessa käytettiin tekosyynä länsimaisia soluttautujia eli "agitaattori-sabotöörejä", ja toisessa taas nuo sanat agitaattori-sabotööri oli korvattu Juutalaisella. 

Se mikä teki Holokaustista sekä Stalinin puhdistuksista mahdollisia oli se, että ihmiset eivät yksinkertaisesti osanneet kyseenalaistaa sitä mitä heille puhuttiin. He kuuntelivat johtajaansa kuin jotain puoli-jumalaa. Jos joku asia sitten meni ristiin virallisen totuuden kanssa, niin nuo henkilöt saivat kohdata lehdistön sekä "kansan" vihan. Tuo kansa oli tietenkin nahkatakkia käyttävien miesten joukko, joka hakkasi kaikki jotka olivat eri mieltä heidän kanssaan. 

Heistä suurin osa oli täysin oppimattomia, mikä teki noista miehistä työkaluja niiden käteen, jotka halusivat hyväksikäyttää valtaansa tuhoamalla valtion eli heidän itsenä kehittämiä vihollisia. Nuo miehet joita nämä kaksi herraa käyttivät hyväkseen tottelivat kaikkea mitä heidän johtajansa sanoivat. Jos olit toista mieltä, niin olit välittömästi valtion vihollinen. 

Kuten oikeudessa sanotaan, niin jokainen ihminen on syytteessä vain siitä, mitä he ovat itse tehneet. Ja oikeudessa pitäisi kyllä kuunnella muitakin kuin vain yhtä osapuolta. Eikä uskonto saisi olla asia, joka oikeuttaa esimerkiksi kansanmurhat. Siis muutkin ovat osanneet pommittaa siviilejä kuin vain Israel. Eli miksi Saddam Husseinin kaltaisten miesten kemiallisin asein suorittamat hyökkäykset sekä eräiden ministerien suorittamat joukkomurhat vankiloissa ovat jotenkin hyväksyttävämpiä kuin Israelin toimet Gazassa? Tietenkin se että Iran sekä muutamat muut valtiot tai niiden johtajat hokevat kuinka he tuhoavat Israelin tuo pontta Israelin hallituksen toimille Gazassa. 

Siis Hitler on tietenkin tunnetuin juutalaisten vainoaja, mutta monet muutkin kuten esimerkiksi Ante Pavelic eli sodan aikaisen Kroatian nukkehallituksen johtaja ovat saaneet kyseenalaista kunniaa järjestämällä suuren luokan pogomeja ja surmaamalla tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia ihmsisiä. Siis tässä puhun muista kuin Hitlerin suoraan käskemistä vainoista, joissa kuoli 6 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa oli juutalaisia. Mutta Holokaustin kiistäminen on asia, mitä voidaan pitää erittäin vaarallisena politiikan tekemisen muotona. 

Holokausti syntyi aikoinaan äärimmäisestä nationalismista sekä ajatuksesta, että valtiosta pitää tehdä täysin yhden mukainen. Se tarkoitti sitä että vähemmistöjen oikeuksia ei tarvinnut kunnioittaa, ja tuon kolonialismin muunnoksen ajatuksena oli se, että vähemmistöjen piti sulautua enemmistöön tai sitten heidät piti surmata. Sodan jälkeen syntyi Israelin valtio, jota myös Stalin aikoinaan tuki. Stalinin ajatus oli siinä, että hän vain siirtää juutalaiset pois Neuvostoliitosta, joka tuolloin oli jyrkän ateistinen maa. Ja tämän päivän Pamjat sekä äärivenäläisyys ja tukeutuminen ortodoksiseen kirkkoon tietenkin jyrkentävät tuossa maassa antisemitismiä Venäjällä. Tuolloin voidaan ajatella että palataan tsaarin aikaan, jolloin kaikkien ihmisten piti Venäjällä puhua venäjää sekä olla ortodokseja. Eli kyllä muuallakin osataan olla antisemiittejä kuin vain läntisessä Euroopassa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Frank

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heinrich_Himmler

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Je%C5%BEov

https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Auschwitz

https://fi.wikipedia.org/wiki/Birkenau

https://fi.wikipedia.org/wiki/Be%C5%82%C5%BCec

https://fi.wikipedia.org/wiki/Majdanekin_keskitysleiri

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sobib%C3%B3rin_tuhoamisleiri

https://fi.wikipedia.org/wiki/Treblinka

https://en.wikipedia.org/wiki/Extermination_camp

https://en.wikipedia.org/wiki/Kaiserwald_concentration_camp

https://en.wikipedia.org/wiki/Nazi_concentration_camps

Pitääkö tutkijan ja tutkimuksen miellyttää muita?

Pitääkö ihmisten kuulla koulussa vain niitä asioita, joita voidaan pitää jonkun vakaumuksen mukaisena?

Suomessa kritiikki on siis oikeastaan sitä, että asiaan suhtaudutaan negatiivisesti. Siitä etsitään vain epäkohtia tai heikkouksia. Mitään hyvää ei edes haluta käsitellä, vaan tutkija ja hänen työnsä voidaan suoraan vetää vessasta alas, jos se ei satu jotain ihmistä miellyttämään. Tutkijan pitää sietää kritiikkiä, koska hänen palkkansa maksaa valtio. Kritiikki kuitenkin ymmärretään sellaiseksi, että sen nimissä saa ihmistä haukkua miten huvittaa, hänen henkilökohtaisia asioitaan saa levitellä, ja häntä saa uhkailla miten huvittaa. Tutkijan osaamista ei edes yritetä arvioida työn kautta. Jos työstä ei löydy huomautettavaa, niin toki tutkijasta itsestään löytyy tuota huomautettavaa. Jos ei löydy, niin silloin tietenkin sitä pitää löytyä. Tutkimus voi siis itsessään olla ihan hyvää, mutta tutkija voi olla masentunut, skitsofreeninen tai muuten vain epätyypillinen. Se tarkoittaa sitä, että hänet pitää viedä välittömästi johonkin laitokseen. 

Maassamme ongelma on siinä, että maamme koululaitos tasapäistää ihmisiä. Se ei tasapäistä ihmisiä siten, että kaikkien pitää mennä keskiverto-oppilaan mukaan. Meillä Suomessa mennään luokan huonoimman mukaan. Noin ei sitten tule kenellekään paha mieli, kun joku on häntä nopeampi. Ja tuo tasapäistämisen politiikka sekä kulttuuri on hiipinyt myös korkeakouluihin. Kaikkialla huomioidaan sitä, että kaikilla on ryhmä, jossa sitten säännöt tehdään ryhmän sisällä. Noin saadaan aikaan tilanne, missä kaikki verkostoituvat, ja saadaan ne vähän hitaammat mukaan. 

Mutta tuolla politiikalla on hintansa. Luokan tai ryhmän huonoin, joka ei vain viitsi käydä koulussa, kun hänellä on niin paljon harrastuksia kuten diskoiltoja ja muuta mukavaa vetää koko muun joukon mukaansa. Eli tässä en tarkoita mitään neuro- yms. epätyypillisiä, vaan niitä joiden mielestä kaikki muut asiat kuin opiskelu ovat mielenkiintoisempia. Jos opettajalla ei ole auktoriteettia sen vertaa, että koulussa kännykät pidetään kiinni oppituntien aikana, niin tietenkin se saattaa vaikuttaa Pisa-testeihin. Älypuhelin ei ole itsessään siis mikään ongelma. Vaan ongelma on siinä, miten älypuhelinta käytetään. Mikäli oppilaalta ei voida mitään vaatia edes peruskoulussa, niin miten sitä sitten myöhemmin edes osataan tai halutaan vaatia? 

Koulusta on tullut laitos, jossa opetettavien asioiden pitää miellyttää kaikkia. Jos lapsi joka ei kuulu kirkkoon kuulee jotain uskonnollista musiikkia, niin hänen pitää saada tuhansien eurojen vahingonkorvauksia siitä, että hän koki henkilökohtaista surua ja murhetta tuon musiikin takia eli henkistä kärsimystä. Samalla tavalla maassamme ollaan menty epäterveeseen suuntaan monissa muissakin asioissa. Kun puhutaan vähemmistöjen huomioimisesta, niin tietenkään sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että koko koulun pitäisi juosta tuon vähemmistön ehdoilla. Kun kuljemme maailmalla niin aivan varmasti me loukkaamme jotain ihmistä joko tieten tai tietämättämme. Eli onko se että joku musiikkiesitys pitää sisällään hengellistä musiikkia sellainen asia, minkä kuulemisesta tulee maksaa tuhansien eurojen korvauksia, ja koskeeko tuo sitten jokaista, joka kuulee mielipiteitä tai muuta materiaalia ihmisten kuultavaksi tai katsottavaksi, josta joku ei ehkä pidä. 

Onko koulu tai korkeakoulu muuttumassa elokuvateatteriksi, jossa ihmiset näkevät vain sitä mitä he haluavat nähdä?

Eduskunnassa on käsiteltävänä laki, jonka mukaan tutkijoiden työ ei saisi vaarantaa ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa. Tai tutkimuksen pitäisi olla sopusoinnussa ulko-ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Samalla kun puhutaan siitä, että poliitikot tulevat tutkijoiden reviirille, ja alkavat sanella sitä mitä tutkimuksen pitää sisältää ja mitä sen ei pitäisi sisältää, niin kohtaamme tilantee, missä tutkijat kohtaavat elämän kylmät realiteetit. Tieteen sekä tutkimuksen kohdalla ei ole olemassa etiikkaa tai moraalia. Ainoastaan esimerkiksi eläinrääkkäys sekä muu lain rikkominen voi rajoittaa tutkimusta tästä näkökulmasta. Periaatteessa tutkimuksen kohdalla tutkijalla ja tutkimuslaitoksella kuten yliopistolla on autonomia, eikä poliitikkojen puuttumiseen tutkimukseen ole ennen kiinnitetty juurikaan huomiota. Siis tiede on ollut vapaata, vai onko asia aivan näin? 

Tiede on meillä Suomessa ollut kytkettynä esimerkiksi idänsuhteisiin tai maan etuun sekä muihin vastaaviin asioihin. Ja mieleeni tulee esimerkiksi eräs Itämerta koskeva tutkimus jonka sisältö sensuroitiin, koska sen katsottiin olevan valtion edun vastaista. Tuolloin elettiin suomettumisen syvintä aikaa, ja sensuuri suoritettiin puolustusvoimien toimesta, vaikka kyseinen tutkimus ei suoranaisesti mitään erityistä paljastanut puolustusvoimista, mutta jotain se paljasti esimerkiksi typpi- ja fosforikuormituksen lähteistä, jota ei haluttu ääneen sanoa. Samalla tavalla on suomettumisen sekä jälkisuomettumisen kohdalla käynyt ennenkin. 

Ei olla haluttu ärsyttää suurta Venäjää tai sen edeltäjää Neuvostoliittoa. Joten tiettyjä kirjoituksia on kohdeltu siten, että niitä on nimetty ylimielisiksi. Kyseessä on silloin eräs sensuurin muoto, josta käytetään nimitystä itsesensuuri. Itsesensuuri tarkoittaa sitä, että jostain osoitetaan se, mitä ei saa julkaista. Ja sitten suoraan joko tutkijaa henkilökohtaisesti painostamalla tai hänen rahoittajiaan painostamalla lopetetaan koko tutkimus. Eli joko mielenilmaisten tai muiden vastaavien temppujen avulla kohdistetaan painetta organisaatioihin, joiden toiminta ei miellytä joko tutkijan työtovereita, valtion johtoa tai toimittajia. 

Tutkijaa saatetaan leimata natsiksi, jos hän tutkii tiettyjä asioita, joista ei ennen ole edes puhuttu. Noita asioita ovat esimerkiksi siirtomaat, suomen viranomaisten suhde Hitleriin tms. 

Siis ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että tutkijan työtä rajoitetaan leikkaamalla määrärahoja tai muuten vaikeuttamalla niiden hakemista. Tutkijan työhön kuuluu valitettavasti myös niiden näkökulmien esiin tuominen, joita kaikki eivät voi hyväksyä. Ja joskus on käynyt niin, että esimerkiksi apurahat ovat loppuneet, kun työ saattaa loukata jotain. Tai sitten tutkija on kohdannut kohtuutonta kritiikkiä, mikä tietenkin tarkoittaa kielteistä suhtautumista koko aiheeseen. 

Jos tutkimuksen tarkoitus on miellyttää ihmisiä kuten niitä, jotka istuvat luennoilla, niin ollaan tilanteessa, jossa yliopisto muuttuu elokuvateatteriksi. Elokuvateattereissa ihmiset saavat valita sen, mitä he pitävät eniten. Kun ihminen opiskelee tai tutkii jotain asioita, niin silloin hän kohtaa asioita, joista hän ei ehkä itsekään pidä. Siis tutkimuksen tai eettisen tutkimuksen tarkoitus on tuoda kaikkia näkökulmia asioista ihmisten tarkasteltaviksi. Tutkimus ei ole elokuva, jonka kohde toimii aina kuten sen haluaisimme toimivan. 

Historian tutkimuksen kohdalla tietenkin on aina mahdollista, että eteen tulee asioita, joiden takia joku sankarimyytti voi rakoilla. Eli kollektiivisen syyllisyyden vastakohta on kollektiivinen puhtaus. Näistä asioista voidaan kirjoittaa myöhemmin. Mutta esimerkiksi Stalin vs. Hitler asetelmassa Stalin nähdään usein vapauttajana ja Hitler orjuuttajana. Mutta siis Stalin saattoi vapauttaa esimerkiksi saksan keskitysleireillä istuneet vangit. Sitten hän saattoi lähettää ulkomaiset vangit kotiinsa, ja saman tien lähettää esimerkiksi neuvostoliittolaiset sotavangit 20 vuodeksi pakkotyöhön Siperiaan, koska he olivat murtaneet Puna-Armeijan taistelumoraalia. 

Eli vapauttaja ja roisto ovat niitä asioita, jotka riippuvat kertojan näkökulmasta. Kun Stalinia käsitellään yksinomaan vapauttajana niin silloin me unohdamme tietenkin tarkoituksella esimerkiksi puolalaisten upseereiden ja 1930-luvulla tapahtuneet Kuolan suomalaisten joukkomurhat, joista käytetään nimeä teloitus. Mutta joillekin Hitlerin leireillä viruneille Stalin oli enkeli. Nimittäin he palvelivat Stalinin etua. Häneltä unohtui että Siperian leireillä GULAGissa virui ihmisiä, jotka näkivät samalla tavoin nälkää, ja joita surmattiin järjestelmällisesti kuten tehtiin Hitlerin leireillä. 

Kuitenkin jos puhutaan myyttien murtamisesta sekä maineen rakoilusta, niin tutkijat ovat saaneet vastaansa aivan oikeaa vihaa. Kun sitten keskustellaan siitä mitä ihmiset haluavat kuulla, niin on olemassa sanonta: "miksi tarjota ihmisille totuutta, kun voit kertoa sankaritarinoita". Ja se tietenkin on syy siihen, miksi tietyt tutkimukset eivät päädy suuren yleisön tietoon. Tai päätyvät suuren yleisön tietoon, jos suuren yleisön edustajat osaavat niitä etsiä. 

Kun puhutaan esimerkiksi tieteen moraalista, niin aina puhutaan siitä, kuinka tiedettä pitäisi joidenkin mielestä tehdä. Eli mitään suuren luokan blokeja ei edes haluta hyväksyä julkaisualustaksi vaan kaikki tekstit pitää lähettää johonkin arvostettuun lehteen, ja sitten maksaa niiden julkaisusta. Se tietenkin suututtaa joitain ihmisiä, joiden mielestä kaikki asiat pitäisi hoitaa siten, että niistä kysytään ensin lupa. Noin saadaan sitten joku tuomari, joka sitten sensuroi kaiken mitä tutkijan ei haluta tuovan ihmisten eteen. Eikä siis kukaan muu kuin sellainen, jolla on virallinen hyväksyntä saisi edes saada tutkijan titteliä tai vakanssia. Eikä tutkija saisi itse tehdä mitään, vaan kaiken pitäisi olla ylhäältä hyväksyttyä, koska näin saadaan mukaan välikäsi, eikä tutkijan itsensä kanssa tarvitse paljon asioida. 

Tutkijan työ on vakavaa työtä. Kun ihmisiä pyydetään tulemaan tutkijan kanssa tekemään tutkimusta, niin se ei välttämättä käy. Kaikki eivät pidä ajatuksesta, että he joutuisivat olemaan päiväkausia junissa tai kohtaamaan esimerkiksi ihmisiä, joita "jokainen kunnon ihminen vähintään katsoo nenänvarttaan pitkin". Siis kun tutkija tekee työtään ja kirjoittaa jotain asiasta, niin hän kohtaan tilanteen, missä toisille ei kelpaa mikään. Muilla on aina muuta tekemistä, eikä kieliasu tai mikään muukaan asia miellytä. Mutta jos tutkijan työ tuottaa mainetta ja kunniaa, niin silloin on kyllä kovin moni siihen työhön laittamassa nimeään. 

Sanotaan että ryhmätyönä tehdyissä asioissa on aina joku joka ei viitsi mitään tehdä. Kriitikkojen mielestä ryhmätyö suosii keskitasoisia tai jopa heikkoja opiskelijoita, jotka voivat sen turvin keplotella itsensä kursseista läpi ilman, että he tekevät käytännössä yhtään mitään. Se että ihminen on hyvä tutkija ei tarkoita, että hän olisi sosiaalinen. Mutta uskoisin että sosiaalisia ihmisiä löytyy jostain diskoista, eikä kukaan varmaan viitsi krapulassa tulla katsomaan mitään tylsää Linux distroa kouluun. Eli vaikka ryhmätyöt auttavat verkottumaan tai muuten auttavat monissa asioissa, niin pahimmillaan ne ovat tilanteita, joissa joku sitten ostaa koko työn itselleen. 

Eikä kukaan meistä ole täydellinen. Jos ihminen on hyvä tutkija, mutta epäsosiaalinen, niin hänet voidaan muitta mutkitta lähettää psykiatriseen hoitoon, ja sitten kaverit voivat "ilman muuta" hyödyntää hänen tekemiään tekstejä. Eli jos ihmistä ei muuten saada ruotuun, niin varmaan edessä istuu sitten psykiatri, jonka tehtävä on saattaa moinen häiritsijä tai häirikkö suoraan mielisairaalaan oppimaan sosiaalisia taitoja. 

Mutta jos työ tai sen tulos ei ole toivottu, niin silloin tutkija joutuu sellaiseen tilanteeseen, että hänen työnsä nimetään huonoksi, sopimattomaksi tai muuten vain hylätyksi. Tutkija kohtaa myös usein sellaisia kommentteja, kuten kannattaako menneisyyttä kovin paljon kaivella, koska se ärsyttää jotain suurenmoista ihmistä. Tutkija ei varmaan koskaan tee mitään oikein. Sankarillinen fiktio päivittää epäsankarillisen tutkimuksen, jos esimerkiksi kirjakauppa tai kustantamo valitsee tuotteen, jota se haluaa painaa. Maailma on täynnä fiktiota, jota kaupitellaan ihmisille melkein totuutena. 

Ja on paljon hyviä tutkimuksia joita ei poliittisista tai muuten yleisen mielipiteen takia ole hyvä käyttää lähteenä. Tai noita tutkimuksia ei löydy kenenkään "vastuuntuntoisen" ihmisen hyllystä. Eli tutkimus ei tavoita tavallista ihmistä, koska se on esimerkiksi tiettyjen kansallisuuksien enemmän tai vähemmän virallisten edustajien tekemää. 

Onko tutkijoiden yhteisö muuttumassa elokuvateatteriksi, jossa ihmiset saavat valikoida sen, mistä he nyt sattuvat pitämään?

 

"Konfliktin tilanne. Punaisella Gazan kaista ja keltaisella Israelissa evakuoidut alueet. Punaisella katkoviivalla alueet, joille palestiinalaisryhmät etenivät lokakuun 7. päivän iskussa. Sinisellä katkoviivalla Israelin evakuoitavaksi määräämä alue Gazan kaistalla." (Wikipedia, Gazan sota 2023–)

Pitääkö ihmisten saada valita se tieto, mitä luennoilla jaetaan? Eli onko luento ehkä elokuvateatteri, jossa ihmiset saavat valita vain sen, mistä he sattuvat pitämään? Vai pitäisikö meidän oppia kuuntelemaan myös sellaisia näkemyksiä, joita emme ehkä voi ennen tai jälkeen esitelmän hyväksyä? Siis olisiko niin, että tutkimuksissa tai luennoissa tuodaan myös epämiellyttäviä näkemyksiä esille aiheista, joista meillä jokaisella on varmaan tietynlainen mielipide? Tutkimuksissa pitäisi tuoda tasapuolisesti esiin myös niitä "pahisten" näkemyksiä, vaikka niitä ei ehkä ole kovin helppoa kuunnella. Siis oikeudessakin jopa alhaisimmilla ihmisillä on asianajaja, jonka tehtävä on tuoda tuon alhaisen ihmisen näkemys asioista oikeuden tietoon.

Kun keskustellaan yksittäisten tutkijoiden kommenteista esimerkiksi viestipalvelu Xssä tai BlueSkyssa niin tietenkin mukaan mahtuu kaikenlaisia mielipiteitä. Kuten esimerkiksi tiettyjä Israelin lipun kohdalla painettuja peukutuksia. Mutta samalla tietenkin on ihmisiä, jotka eivät näistä sotahullujen ihmisten mukaan luettuna minä itse satu pitämään. Siis mikä on motiivi sotarikoksissa. Se että Israel syyllistyy sotarikoksiin ei poista sitä, että myös joku muu on tuossa maailmankolkassa tehnyt tekoja, joiden takia on ilmapiiri Israelissa muuttunut sikäli vaaralliseksi, että se on tarjonnut tuolle valtiolle tai sen asevoimalle otollisen ilmapiirin kovan luokan aseiden käyttöön. Ja kukapa muu siitä kärsii kuin siviilit.

Kansanmurhan kiistäminen on rumaa, sen voin myöntää. Mutta tietenkin olisi ollut mielenkiintoista kuunnella se esitelmä tai luento, joka jäi pois, kun erään tutkijan mielipiteet eivät jotain miellyttäneet. Tai ne eivät sopineet siihen, mitä noilla luennoilla ehkä halutaan tuoda esiin.

Mutta onko esimerkiksi yliopiston tai korkeakoulun tehtävä valita sitä, mitä ihmisten halutaan kuulevan? Siis tosiasiassa tutkimuksen tarkoitus on tuoda tasapuolisesti kaikkien näkemyksiä ja motiiveja ihmisten tietoon. Eli tutkimus tai luennot eivät ole niin sanotusti elokuvia eikä yliopisto ole mikään elokuvateatteri, jonka tehtävä on tarjota viihdettä. Siis periaatteessa tutkimuksen tarkoitus olisi myös antaa sen "pahiksen" ja "pahiksen" tukijoiden sanoa sanottavansa.

Tutkimus ei tarkoita sitä, että ihmisille luodaan tarkoituksella yksipuolinen kuva asioista, koska joku asia vain miellyttää jotain toista. Tutkimus sekä tiede ja historian tutkimus eivät ole asioita, joissa pitää kaikkea moralisoida. Eli kenellekään osapuolelle ei saa suoraan rakentaa esimerkiksi kollektiivista pyhimyksen sädekehää, vaikka tietenkin suurin kärsijä on viattomien lasten joukko. Se että joku on esimerkiksi Israelista tai joku Palestiinasta ei tee hänestä automaattisesti hyvistä tai pahista.

Jos taas puhutaan rikoksesta sekä rikoksen tutkimisesta, niin tietenkin tutkijoiden pitää kyetä saamaan tietoonsa "mitä, missä, milloin ja miksi". Eli miksi esimerkiksi joku suuntasi tykin tai konekiväärin aseettomia siviilejä kohti? Sotarikollinen siis piileksii usein viattomien siviilien takana. Siis alussa oli teko, joka sitten loi tilanteen, missä sotarikos on mahdollinen, eikä tekoa tuomita. Israel on helppo tuomita, koska sen sotakoneisto on tehokas, ja tietenkin esimerkiksi Hamas tai Hizbollah ovat järjestöjä jotka mielellään uhriuttavat varsinkin lapsia. Samoin tehdään myös Israelissa. Sotarikos on oikeastaan tavallinen, joskin hyvin laaja-alainen rikos tai rikosten sarja, jossa on ehkä takana hyvinkin laaja-alaista sekä pitkällistä yllyttämistä.

Vaikka linkkilistassa on linkki Lokakuun 7. päivä terrori-iskuun. Niin tuo isku ei aiheuttanut Gazan sotaa. Gazan sota on alkanut kauan ennen kuin meistä kukaan edes on syntynyt. Ja vihaa on tietenkin kasaantunut konfliktin jokaisen osapuolen päälle niin paljon, että kukaan ei sitä edes voi yrittää ymmärtää. Lähi-Itä on paikka, jossa on enemmän aseita kuin missään muualla maailmassa. Ja sukupolvien ajan jatkuneet konfliktit ovat aiheuttaneet sen, että tuo maailmankolkka on räjähdysalttiimpi kuin mikään muu alue maailmassa. Siis konflikti on tuossa maailmankolkassa perusasetelma. Ja mistään rauhan kaltaisesta tilasta ei siellä olla voitu puhua edes 1900-luvun aikana.

Siis tällä kertaa Gazan konflikti kärjistyi lokakuun 7. päivä vuonna 2023. Tuolloin Hamas sekä sen liittolaiset suorittivat yllätyshyökkäyksen Israeliin. Tuossa iskussa kuoli 1 139 ihmistä, joista siviilejä oli 764 ja loput olivat turvallisuusjoukkojen jäseniä. Sen jälkeen Israel julisti sotatilan ja hyökkäsi Gazaan, ja tähän mennessä noin 47 000 palestiinalaista on kuollut. Joten tietenkin näissäkin luvuissa on huomioitava se, kuinka tehokas tuon Israelin sotakoneisto on. Mutta missä kulkee vastaiskun ja säälimättömän teurastuksen raja? Ja milloin kyseessä on sitten sotarikos, josta voidaan ihmisiä tuomita? Netanjahu vaati kostoa iskusta, joka on saanut alkunsa palestiinalaisten aseman heikkenemisestä. Samalla kuitenkin tuo isku sai aikaan sen, että mieliala Israelissa muuttui verenhimoiseksi.

Samalla tietenkin meidän pitää huomioida sekin, että esimerkiksi Iran on hyökännyt Israeliin sen jälkeen ohjuksin sekä lennokein. Se miten paljon miltäkin puolelta on ihmisiä kuollut riippuu siitä, mistä kohdasta historiaa tuota konfliktia lähdetään tutkimaan. Siis Hamasin hyökkäys ei ole mikään Gazan konfliktin alku. Tuo konflikti alkoi jo kauan ennen Turkin valtaa ja Ensimmäistä Maailmansotaa. Kyseiseen konfliktiin ovat sekaantuneet kaikki muutkin valtiot kuin vain Israel ja palestiinalaiset. Eikä tuolle konfliktille ole vieläkään loppua näkyvissä. Ja esimerkiksi Israelissa pelätään aiheesta, että Iran käyttää iskuissaan Israeliin kemiallisia aseita. Jos niitä käytetään, niin seuraukset ovat todella pahat.

Sen jälkeen kohtaamme sellaisen tavan, että jos esimerkiksi tutkijat jotka pitävät toisesta osapuolesta jossain todella pitkässä ja mutkikkaassa konfliktissa eivät ole samaa mieltä, niin he voivat kertoa kaikelle kansalle, että tutkijan, jonka mielipiteistä he eivät satu pitämään tulee jättää luennot väliin tai sitten heidän kannattaisi jättää avaimensa yliopiston vahtimestarille ja lähteä etsimään uutta työtä. Näin sitten saadaan aikaan tilanne, missä vain niitä "yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä" saa kertoa.

Jos olet eri mieltä, niin sitten suoritetaan suuren luokan marssi, jossa huudetaan iskulauseita, vallataan taloja sekä leiriydytään keskelle kaupunkia. Joten tietenkin meistä jokainen varmaan pääsee helpommalla, jos estää epämiellyttävien esiintyjien esiintymisen. Tai niin ainakin joku toivoo meidän ajattelevan. Eikö olekin mukavaa kiristää ihmisiä esimerkiksi tekemällä kaikista asioista mustavalkoisia?

Näin ollen hyvät ihmiset olemme huomanneet, että sosiaalisessa mediassa, joka ilmeisesti on vain humpuukia onkin se tapa, että jos luennoitsijan mielipiteet, joita on kaivettu esimerkiksi jostain viestipalvelusta eivät satu miellyttämään, niin hänet voidaan poistaa. Näin saadaan aikaan se Woke, eli Yliopistoista joiden tarkoitus on tuoda tasapuolisesti kaikkia näkökulmia ihmisten katseltavaksi sekä kuunneltavaksi muuttuu elokuvateatteriksi, jossa jokainen saa valita vain sitä, mikä sattuu miellyttämään itseä. Tai ehkä sitten tutkijat eli päätöksen tehnyt dekaani teki oikein. Mutta hänen pitäisi tietää, että tällaista päätöstä voidaan kyllä kutsua nimellä "woke".

Yliopistot | Tutkijayhteisö kaivoi vierailevan luennoitsijan kommentteja X:stä – Ei ollut enää tervetullut puhumaan Suomeen

https://www.hs.fi/alueet/art-2000011009911.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gazan_sota_2023%E2%80%93

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_7._p%C3%A4iv%C3%A4n_hy%C3%B6kk%C3%A4ys_Israeliin

https://lyhyetkirjoitukset.wordpress.com/2025/02/07/onko-tutkijoiden-yhteiso-muuttumassa-elokuvateatteriksi-jossa-ihmiset-saavat-valikoida-sen-mista-he-nyt-sattuvat-pitamaan/

Kuinka tehdä omasta esityksestä uskottava?

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/ 

Kimmo Huosionmaa

Oman esityksen tekeminen uskottavaksi on oikeastaan melko yksinkertaista. Pitää muistaa käyttää esimerkiksi sellaisia lähteitä, jotka ovat tunnettujen tiedemiesten tekemiä. Ja tässä sitten tietenkin mieleen tulee se, että kuka oikeastaan on tunnettu tiedemies? Esimerkiksi Albert Einstein varmasti on sellainen, mutta tietenkin hänkään ei ole mikään kovin hyvä valinta, jos halutaan tehdä sosiologinen esitys esimerkiksi jostain ihmisryhmästä. Tässä vain haluan huomauttaa, että vaikka Albert Einstein saattaa olla maailman suurin fyysikko, niin silti hän ei ole sosiologian tai arkeologian ammattilainen, ja tämän alan ihmisillä on tietenkin omat alansa. Ja niin on myös kaikilla muilla tiedemiehillä maailman eri alojen huipuilla. Hiukkasfyysikko ei ole biologi, tai biologi ei ole mikään kielitieteilijä. Eikä kukaan näistä ole insinööri tai astronomi.

Kun asioista kirjoitetaan tai niitä esitetään on hyvä kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että esityksessä käytettävät numerot eivät saa löytyä jostain kertotaulusta, koska se on ikään kuin ihmisille tuttua aluetta. Kun kirjoitetaan esitystä, niin silloin kannattaa käyttää parittomia numeroita, ja sellaisia lukuja, jotka eivät pääty numeroihin nolla tai viisi, koska se antaa kuvan siitä, että työ perustuu tutkimukseen. Seuraava dialogi on tehty nimenomaan huumorimielellä, ja mikäli tätä asiaa harrastatte, niin kannattaa katsoa, että tällaisesta ei kovin usein jää kiinni.

Nimittäin jos työtä venytetään tarpeettomasti, ja se tulee esimiehen tietoon, niin silloin saattaa edessä olla uuden työhakemuksen kirjoittaminen. Jos ajatellaan opinnäytetyötä tai työtä, joka pitää palauttaa esimerkiksi esimiehelle, niin silloin kannattaa myös ajatella, että työn tekemiseen saattaa kulua hiukan aikaa. Ja esimiehen nolaaminen ei ole myöskään työpaikalla kannattavaa toimintaa, joten silloin kannattaa työtä ikään kuin hautoa muutamia päiviä, vaikka siihen määrätyt korjaukset tai asiat olisi tehty oikeasti jo parissa tunnissa, mutta pomo onkin antanut siihen aikaa noin kaksi viikkoa.

Syy siihen, miksi esimerkiksi jotain työtä aletaan epäillä plagioinniksi on se, että sen tekemiseen ei tunnu kuluvan ollenkaan aikaa. Kuten tiedämme, niin se että opiskelijan työhön ei koskaan tule mitään korjattavaa on hyvin harvinaista. Se että henkilö on tehnyt suoraan sellaisen työn, että se voidaan hyväksyä saa aikaan sen, että tarkastaja epäilee työtä jonkun muun tekemäksi. Eli kukaan ei ole seppä syntyessään, ja mestariksi kehittyminen kestää todella pitkään.

Jokainen ihminen tarvitsee opiskellessaan ohjausta sekä opetusta. Samoin se että henkilö suhtautuu omaan työhönsä jotenkin halveksivasti tekee hänestä epäilyttävän. Vaikka tässä sitten sanon, että tuo tehtävän antaja saattaa erehtyä siitä, kuinka vaikea tai helppo hänen antamansa tehtävä on, niin tässä täytyy sitten huomauttaa, että esimerkiksi se, että tarkastaja tai esimies suhtautuu johonkin työhön ylimalkaisesti saattaa johtua siitä, että hänellä on omia huolia, kuten mahdollinen huono terveys tai muu asia, mikä painaa mieltä, ja silloin saattaa tuollainen tehtävä tuntua ylivoimaiselta. Mutta joka tapauksessa pomo saattaa kuvitella jotain työtä hyvin vaikeaksi.

Tuolloin pomoa ei kannata oikeasti lähteä nolaamaan, vaan työ kannattaa sitten pistää johonkin, missä pomo ei sitä näe, ja sitten tehdä muutokset erittäin verkkaiseen tahtiin. Joskus nimittäin vastaan tulee tilanne, missä pomo tai joku muu henkilö tulee antamaan tehtävän, johon tuntuu kuluvan vain varsin vähän aikaa. Kun tätä asiaa lähdetään miettimään tarkemmin, niin saattaa olla niin, että joku työ tuntuu itsestä helpolta, jos se sattuu sivuamaan omaa erityisosaamista. Mutta sitten jos joku muu näkee tällaisen tehtävän, niin silloin se saattaa tällaisesta ihmisestä, joka ei ole näihin asioihin erikoistunut  tuntua hyvin vaikealta.