Näytetään tekstit, joissa on tunniste valuutta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valuutta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. lokakuuta 2024

BRICS eli unelma maailmasta, jossa ei ole dollaria.


Yllä: BRICS-maat. 

Virallisesti BRICS on liittouma, joka haluaa lakkauttaa dollarin ylivallan maailmantaloudessa. Periaatteessa tämän liittouman tarkoitus olisi tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi, jos ajatellaan esimerkiksi kehittyviä talouksia. BRICS on aina välillä yrittänyt saada aikaan "BRICS euron", eli BRICS yhteisvaluutan. Tuo valutta olisi asia, jolla dollarin vetovoimaa voidaan heikentää. Mutta toistaiseksi tuosta valuutasta ei ole tullut mitään. 

Sen sitomista öljyy tai kullan arvoon ainakin alkunoteerauksen eli liikkeellelaskun yhteydessä voisi olla järkevää. Ja sitten tuo valuutta etsisi itse arvonsa kelluvien valuuttojen tavoin. Eli kiinnostus tuohon valuuttaan määrittäisi lopulta sen arvon. Tai ehkä se olisi vain virtuaalinen valuutta, jota käytetään BRICS maiden välisessä kaupassa. 

 Mutta sitten jos katsomme sitä, millaisia valtioita BRICSiin oikeasti kuuluu, niin erityisen miellyttäviä tapauksia tuohon diktaattorien keskusteluklubiin ei kuulu. Eli kyseessä on joukko valtioita, joiden olemassaolon tarkoitus on tarjota niiden johtajille vapaat kädet kahmia rahaa omaan taskuun. 

Eli monen BRICS maan johto on vähintään ihmisoikeuksia polkevia tapauksia, ja BRICSiä on ainakin jossain tapauksissa luonnehdittu sellaiseksi keskustelukerhoksi, jossa diktaattorit jakelevat toisilleen vinkkejä siitä, miten kansaa voidaan vähintään sortaa sekä omaa valtaa pönkittää. Mutta päällepäin BRICS saattaa vaikuttaa hyvinkin houkuttelevalta. Mutta pääsyy siihen miksi BRICS on nimenomaan afrikkalaisille valtioille suuren luokan mahdollisuus saattaa löytyä sieltä, mistä moni itsevaltias on tukensa hakenut. Se on asekauppa. 

Tilannetta mutkistaa Kiinan halu laajentaa valtapiiriään maailmalla. Välineeksi tuo valtio valitsi asevoimat, joita se on varustanut uusilla aseilla. Voidakseen luoda strategista pelotetta globaalissa skaalassa pitää Kinalla olla lentotukikohtia, joihin sen pommittajat tai ilmatankkauskoneet voivat laskeutua. 

Heikko Venäjä joka on riippuvainen esimerkiksi Pohjois-Korean ja Kiinan poliittisesta sekä sotilaallisesta tuesta on myös asia, jota hyödyntäen Kiina voi kasvattaa omaa asemaansa. Eli Pekingin johto varmaan mielellään haluaa tuon BRICS liittouman johtajuutta itselleen. 

Kiina saattaa myös haluta Afrikasta erilaisia mikro-organismeja joita se voi käyttää aseina. Siis vaikka noissa maissa olisi allekirjoitettu joko sopimus, kuten esimerkiksi biologisen sodankäynnin kieltävä sopimus, niin se tuskin noiden BRICS maiden johtoa kiinnostaa. Nimittäin mieleen tulee se, että Venäjän lakiin on kirjattu hyökkäyssodan kieltävä pykälä, mutta se ei paljon Putinia jarruttanut. 


Xian H-6 pommikone. 

Eli syy siihen miksi länsimaat eivät kiinnosta afrikkalaisia valtioita johtuu siitä,  että länsimaat kantavat turhaa huolta noiden maiden poliittisesta tilanteesta sekä ihmisoikeuksista. Monia Afrikan valtioita hallitsevat erilaiset diktaattorit, joiden henkilökohtainen etu on lähempänä BRICSiä kuin länsimaita. Nuo henkilöt eivät halua jakaa valtaansa eivätkä myöskään halua terveyskeskusta, jota länsimaat niin mielellään lupailevat. Vaan he haluavat aseita, joilla voidaan pönkittää omaa valtaa. 

Nimittäin BRICS maat eli Venäjä, Kiina sekä Pohjois-Korea eivät ole kovin tarkkoja siitä, mille niiden myymiä aseita käytetään, ja mihin niitä ylipäätään myydään. Ja kuten tiedämme, niin ihminen on sellainen eläin, että se hakeutuu kaltaistensa joukkoon. Se että Kim Jong-Un on kovan luokan diktaattori, eikä Putin ole kovin kaukana hänestä pitäisi olla kaikkien tiedossa. Pekingin johtajat ovat periaatteessa hiukan demokraattisempia, mutta toisaalta he voivat myydä aseita maailmalle vaikkapa Venäjän tai Pohjois-Korean kautta. 

Eli tuolloin likaisen työn tekee joku muu kuin Pekingin johto, mikä saa aikaan vähemmän vaatimuksia Kiinaan kohdistuville pakotteille. Ja jos ja kun Pohjois-Korean saarto jatkuu, niin se tarkoittaa sitä, että tuo maa on yhä riippuvaisempi Kiinasta. Venäjän saarto taas tarkoittaa sitä, että sieltä Kim Jong-Un ei varmaan kovin paljon tukea saa. Mutta toki Putin maksaa varmaan paljon siitä tuesta, jota se tuosta maasta saa. Ja se mitä Putin maksaa siitä, että välillä Ukrainassa kuolee muitakin kuin Venäläisiä on takuulla suuri summa. Eli liittyykö se ehkä ydinase- tai muuhun vastaavaan teknologiaan? 

Siis en usko että Pohjois-Korea uskaltaa ottaa Putinilta mitä tahansa lahjoja vastaan. Kiinan rooli tässä asiassa on varmasti melko mittava. Eli jos ajatellaan että Venäjän aseistaminen tapahtuu Pohjois-Korean kautta, niin tietenkin Kiinan luovuttamissa tavaroissa lukee päämääränä Pohjois-Korea, mutta sitten ne ilmeisesti siirretään suoraan Venäjälle meneviin juniin sekä laivoihin. 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Brics


Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/8th_Bomber_Division_%28People%27s_Republic_of_China%29

perjantai 7. lokakuuta 2022

Voiko öljyn ja kaasun tuontia koskeva boikotti saada aikaan Venäjän talouden kaatumisen?


Usein sitä, että Venäjän kaasu ja öljy asetetaan boikottiin perustellaan sillä, että Venäjällä ei tuolloin olisi varaa palkata uusia sotilaita Ukrainan rintamalle. Mutta samalla me kaikki olemme unohtaneet sen, että Rupla ei ole tavallinen valuutta, joka seuraa markkinoiden toimintaa. Rupla on valuutta jolla voi olla myös keinotekoinen arvo. Tämä tarkoittaa sitä että sisäisesti Venäjän  Ruplan arvo saattaa olla paljon suurempi tai korkeampi kuin mitä sen pitäisi olla. 

Siis Venäjän hallitus voi päättää että veteraani, joka on uskollisesti seurannut Vladimir Putinia saa esimerkiksi Ladoja tai muita autoja nimelliseen hintaan. Tai he voivat jaella vaikka ilmaiseksi mitä hyvänsä palveluita, kunhan nuo palvelut sijaitsevat Venäjällä. Venäläinen veteraani voi saada vaikkapa rajoittamattoman oikeuden hakea mitä haluaa kaupoista sekä palveluita tarjoavista liikkeistä. Tuon takia Ruplan arvo ei tässä tapauksessa ole mitenkään erityisen ratkaiseva. Niin kauan kuin esimerkiksi rahaa käytetään Venäjän rajan sisällä saattaa Ruplan arvo olla vaikka miten korkea hyvänsä. Eli tuolloin virallinen vaihtokurssi, mikä määrätään viranomaisten toimesta saattaa olla hyvinkin korkea valuutan oikeaan arvoon nähden. 

1) Kun vastattavan omaisuuden määrä suhteessa valuuttaan laskee, niin rahan arvo heikkenee. 

2) Kun vastattavan omaisuuden määrä suhteessa valuutan määrään kohoaa, niin silloin rahan arvo kohoaa. 

Inflaatiossa tämä toiminta on automaattista. Eli liika markkinoille laskettu valuutta laskee rahan arvoa, koska tuolloin omaisuuden suhde rahan määrään laskee. Ja jos rahaa vedetään markkinoilta pois, niin silloin vapaata rahaa on omaisuuden määrään nähden vähemmän, mikä nostaa rahan arvoa suhteessa muihin valuuttoihin. Tuo asia on tärkeää nimenomaan silloin kun lähdetään ostamaan tuotteita ulkomailta tai matkustetaan ulkomaille. 

Rahan nimellinen arvo valtion rajojen sisällä voi olla aivan eri kuin mitä sen ympärillä olevat valtiot maksavat tuosta valuutasta. Ja jos valtio harjoittaa niin sanottua "isänmaallista rahapolitiikkaa", niin silloin tuo rahan sisäinen arvo voi olla paljon korkeampi, kuin mitä sen pitäisi olla. Eli viranomaiset voivat arvottaa valtionsa oman valuutan vaikka kuinka korkealle, mikäli raha ei ole vapaasti vaihdettava.

Kun rahalla lähdetään ostamaan tavaraa Venäjän rajan ulkopuolelta, niin silloin astuvat markkinatalouden kovat realiteetit voimaan. Eli vasta kansainvälisessä kaupassa Ruplan kaltaisten valuuttojen arvo määräytyy markkinavoimien mukaan. Kansainvälisellä kentällä eli Venäjän rajan yli kulkevassa maksuliikenteessä valuuttojen arvo määräytyy sen mukaan miten suurta kiinnostusta valuutta on kohdannut kansainvälisellä kentällä. 

Mikäli toista valuttaa on vähän makkinoilla, niin silloin sen arvo on korkeampi kuin valuutan, jota ei ole sidottu mihinkään sijoituksiin. Se mikä nimittäin aiheuttaa tuon rahan arvon heilahtelun on se, että kuinka paljon rahaa on markkinoilla. Jos paljon talletuksia jotka on tehty jossain tietyssä valuutassa muutetaan toiselle valuuttapohjalle, niin silloin se aiheuttaa makkinoissa tarpeen myydä tuota valuuttaa. 

Ja kun valuuttaa myydään paljon, niin se aiheuttaa reaktion, mikä alentaa kyseisen valuutan arvoa. Näet nimenomaan nopeasti tapahtuva suurten valuuttaerien myynti saattaa aiheuttaa kysymyksen, että onko joku asia hullusti? Ja jos valuuttaa myydään paljon, eli sitä vaihdetaan toiseen valuuttaan, niin se lisää valuutan määrää markkinoilla, mikä laskee sen arvoa. Jos valuuttaa taas ostetaan pois markkinoilta, niin se kohottaa tuon valuutan arvoa. 


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...