Ihminen haluaa mielellään vastustaa muutoksia, vai onko tämä asia vain uskomus?

Roope-Setä on dynaamisen johtajan symboli
Kuva I

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Yleensä ihmiset puhuvat siitä, että jokaisessa työpaikassa on muutosvastarintaa. Eli uutta järjestelmää vastustetaan aina, mutta kun asiaa sitten tarkemmin ajatellaan, niin onko tämä asia, että muutosta vastustetaan joka kerran kuitenkin vain sellaista harhaa? Tai onko niin että kukaan koko yhtiössä tai muussa yhteisössä koskaan halua tehdä mitään uudella tavalla? Onko kaiken uuden oikeasti kohdattava vastarintaa, tai onko kaikki kritiikki sittenkin vastarintaa? Uuden asian oppiminen on ainakin joidenkin ihmisten mielestä upeaa sekä hieno kokemus, joka saattaa tuoda vaihtelua myös pitkän uran tehneiden johtajien sekä asiantuntijoiden työhön. Se että joku ihminen tulee toimistoon, ja sanoo, että "varmaan joku sitä muutosta vastustaa" ei ole sellainen asia, mikä kuulostaa uskottavalta muiden kuin tuollaisten ihmisten mielestä, jotka muutenkin voivat perustaa elämänsä oletuksille sekä uskomuksille.

Uusien järjestelmien tehtävä on tehdä työstä nopeampaa, helpompaa sekä mukavampaa. Eli nykyisin kyetään yksittäisiä tiedostoja suojamaan salasanoilla aivan helposti. Ja sen lisäksi niiden avaamista voidaan valvoa tehokkaasti. Esimerkiksi paperitulosteet voi periaatteessa aivan helposti kuljettaa ulos talosta taskussa, mutta nykyiset digitaaliset versiot tarjoavat paremman tietosuojan. Samoin oikeinkirjoituksen tarkistaminen on nykyään automaattisesti tapahtuva prosessi, eli kirjoitusvirheet näkyvät ruudulla välittömästi, mikä lisää työn mukavuutta ja myös tehostaa työskentelyä. Kannettavat tietokoneet mahdollistavat alusta vapaan työskentelyn, eli jokainen voi ottaa läppärin kokoukseen mukaan tai kirjoittaa raportteja sohvalla maaten.

Mutta sitten aina välillä kohdataan vastarintaa, ja silloin tietenkin pitää tilanteesta tehdä analyysi. Nimittäin ihminen jota vanha järjestelmä on suojellut usein vastustaa uutta. Ja esimerkiksi se, että muistitikku on muka pudonnut taskusta on varmaan monta kertaa ollut syy siihen, että jotain työtä ei ole esitetty kokouksissa. Ja tuo asia on saattanut peittää sen, että henkilö ei osaa käyttää tietokonetta tai hän ole edes työtä aloittanut tai sitten hän on luovuttanut noita asioita esimerkiksi kilpailijalle- Pahimmassa tapauksessa hän on kopioinut jonkun työn Internetistä ja esittää sen omanaan, ja tuo saa joskus aikaan sen, että yhtiö haastetaan oikeuteen tällaisen asian takia. Mutta unohtunut tai pudonnut muistitikku on tietenkin asia, mikä pelastaa tuollaisen henkilön.

Suurin harha missä me elämme on se, että kuvittelemme aina olevamme oikeassa. Tai sitten oikeastaan uskomme viimeiseen asti, että oma kantamme asioihin on se ainoa oikea, jota ei kukaan ihminen maailmassa saa edes yrittää muuttaa. On olemassa sanonta, että olemme itse elämässämme itsemme tiukimpia tuomareita, mutta asia on usein niin, että jos johonkin asiaan on paljon aikaa pantu, sekä sitä on lähdetty ajamaan hyvin arvovaltaisen tahon toimesta, niin silloin tällöin kohtaamme tilanteen, että olemme matkalla niin sanotusti suoraan metsään. Mutta onko tämä asia sittenkään niin sidottu siihen, että muutosta vastustetaan? Kas siinä vasta pulma, ja sitä kautta voidaan tuota asiaa lähteä miettimään myös siinä toisessa valossa. Nimittäin muutosvastarinta ei ehkä johdu siitä, että uutta ei haluta ottaa käyttöön siksi, että uusi järjestelmä on huono tai sitten sen käyttäminen on vaikeaa.

Se saattaa johtua siitä, että järjestelmästä ei ole jaettu tarpeeksi tietoa, tai sitten tieto saattaa olla sellaista, että siitä se saa uuden järjestelmän näyttämään vaikealta käyttää, eli esimerkiksi tietokoneohjelman kohdalla se saattaa tarkoittaa sitä, että siinä on valokuva näytöstä, missä on jopa kymmeniä ikkunoita auki, ja sitten tietenkin tuollainen tiedonvälitys takaa sen, että uutta ohjelmaa on varmasti kaikkien mielestä vaikeaa käyttää. Mutta joskus muutosvastarinta paljastaa sellaisen ihmisen, jolla ei käytännössä ole mitään työtehtäviä. Eli hän saattaa istua jossain huoneessa, ja laittaa papereita kopiokoneeseen tai sitten joskus tuollainen ihminen voi myös hoitaa jotain nollauskytkintä, jossain kaukana muusta henkilökunnasta. Noita nollaus-kytkimiä, jotka ohjasivat tulostukset johonkin maajohtoon oli joskus kauan sitten toimistoissa, ja niiden tarkoitus oli selvittää tulostusjonoja, jos printteri meni tukkoon.

Ja tuolloin saattoi tulostus tapahtua kaukana muusta toimistosta, jotta kovaääninen printteri ei häiritse työskentelyä. Nykyään nuo huoneet ovat historiaa, mutta jos joku yhtiö ei ole muistanut päivittää käytäntöjään, niin silloin saattaa teoriassa olla käynyt niin, että tuollainen työ on unohtunut jonkun ihmisen tehtäväksi. Mutta kuitenkin se että näin on oikeasti käynyt on hyvin epätodennäköistä. Mutta jos muutosvastarinta on erittäin kovaa, niin silloin kannattaa käydä katsomassa sitä työpistettä tarkemmin. Mikäli sellainen ihminen, joka kovaan ääneen vastustaa muutosta istuu esimerkiksi erillisessä kopissa erillään muista työläisistä, niin tuolloin on saattanut käydä niin, että hänellä ei ole työtehtäviä ollenkaan.

Kuva I

https://www.tilaa-lehti.fi/wp-content/uploads//roope-seta.jpg

Mistä Napoleon oppi aikoinaan sotaa niin hyvin, että hän pysähtyi vasta Moskovassa?

Kimmo Huosionmaa


Tämä seuraava teksti sisältää paljon päättelyä, joten sitä ei ehkä kannata ottaa kovin vakavasti, jos haluaa keskustella tutkitusta tiedosta. Eli jos puhutaan siitä, että USA:n vallankumousta seurannut Ranskan suuri vallankumous sattui kuusi vuotta amerikan tapahtumien jälkeen, niin nuo sodat euroopassa, jotka alkoivat Ranskan vallankumouksesta vuonna 1789, ja jatkuivat aina vuoteen 1815 Wienin kongressiin saakka olivat sikäli merkityksellisiä myös USA:n kannalta, että noiden sotien ansiosta ei Britannia voinut irrottaa joukkoja amerikan palauttamiseksi sen yhteyteen.



Mutta tietenkin se, että Napoleonin kaltaisella alemmalla upseerilla oli sellaiset taidot, että hän kykeni tuolloin johtamaan armeijaansa on sikäli merkityksellistä, että nämä kyseiset taidot on yleensä varattu kuninkaalle itselleen, joten siksi olisi mielenkiintoista tietää, mistä Napoleon on nuo taidot saanut? Yleensä Napoleonin menestyksen syyksi mainitaan hänen hyvä muistinsa, ja tuosta päätelmästä on tehty sellainen muunnelma, että Napoleonin muistiinpanot ovat olleet paremmin järjestettyjä kuin vastustajan. Ja siksi hän kykeni paremmin ja nopeammin reagoimaan tilanteeseen kuin vastustaja.


Korsika oli paikka, jossa ei ehkä tällaista tapausta olisi osattu etsiä. Se oli verraten syrjässä ranskan keskuksista, ja siksi tuollainen mies olisi voinut elää siellä ilman, että kukaan olisi häntä epäillyt. Syy miksi tästä ehkä hieman utopistiselta vaikuttavasta  ajatuksesta kirjoitan on se, että Napoleon oli erittäin hyvä sotilas sekä armeijan komentaja. Joten tuolloin vain tulee mieleen se, että mistä hän oikeastaan olisi nuo taitonsa hankkinut, koska aivan vänrikille ainakaan suurten joukko-osastojen komentamista ei varmaan ollut edes tuolloin opetettu, ja saadakseen esimerkiksi armeijakunnan komentajan virkaan oikeuttavan aseman piti henkilön olla niin sanottu korkeaan aatelisarvoon oikeutettu henkilö, jotta hänet olisi myös tunnettu kuninkaan hovissa.


Nimittäin villit kortit pakassa olivat asia, jota ei varmasti kukaan halunnut tuohon aikaan. Ja jos armeijaa komensi henkilö, jonka käyttämiä tai jolle opetettuja taktiikoita ei tunnettu, niin silloin saattoi edessä olla hyvin ikävä tilanne, sekä vaikeasti kukistettava kapina, jollaisia ei tietenkään kaivattu missään. Joten tietenkin tässä tulee mieleen sellainen asia, että oliko joku ikään kuin salaa kouluttanut tuon miehen, ja sitten edelleen induktio- tai jatko kysymys kuuluu, että miksi joku olisi tuon koulutuksen antanut? Eli kuka tunsi olevansa tuolle korsikalta tulevalle vänrikille jotain velkaa?


Oliko tuo joku kenties markiisi Lafayette, joka aikoinaan vastusti voimakkaasti orjuutta, sekä taisteli George Washingtonin joukoissa Amerikan vapaussodassa. Ja tässä sitten tulee mieleen kysyä, että oliko Lafayette sittenkään oikea markiisi? Kun hänen persoonaansa ajatellaan tarkemmin, niin silloin tietenkin voidaan miettiä sitä, että tuo mies on saatettu ikään kuin vaihtaa Washingtonin alaisten toimesta. Eli alkuperäinen Lafayette olisi saattanut päätyä johonkin hautaan, ja sitten hänet olisi korvattu jollain toisella miehellä, joka saattoi olla kotoisin Vermontista.  Kun Napoleonin sotia ajatellaan tarkemmin sekä Ranskan vallankumousta, joka alkoi vuonna 1789, eli kuusi vuotta Amerikan vapaussodan tai vallankumouksen päättymisen jälkeen.


Joten voidaan miettiä sitä, että olisiko mahdollista, että tuossa sodassa kokeiltiin uusia taktiikoita, joita sitten vallankumousarmeija ranskassa käytti kuningasta sekä myöhemmin muita vihollisia vastaan. Kun tässä sitten istun ja mietin sitä, millainen oli Napoleonin suhde britteihin sekä Ranskan vallankumouksen sekä sitä seuranneiden sotien suhde amerikan vallankumoukseen, niin silloin voidaan kuitenkin sanoa, että nämä ranskan tapahtumat käänsivät mukavasti ihmisten huomion pois uudesta valtiosta nimeltään Amerikan Yhdysvallat.


St. Helena oli kaukana euroopan tapahtumista, joten siksi saattaa olla niin, että Napoleon lähti pakoon, ja sitten ehkä hänen luunsa tuotiin myöhemmin tuonnne Pariisin Invalidikirkkoon. Tämä ajatus perustuu siihen, että olisiko mahdollista, että Napoleonia ei ehkä tuolla saarella oltu tunnettu, tai oikeastaan tajuttu sitä, että kuka hän oikeastaan oli, tai voidaan samantien kysäistä, että tiedettiinkö Euroopan tapahtumista tuolla kaukaisella saarella juuri ollenkaan.


Tuolloin ei ollut televisioita eikä Internetiä, joten kaikki tieto oli sanomalehtien varassa. Ja jotta lehtimiehet saivat tietoja tapahtuneesta, piti heidän saada postinsa, joka lähetettiin laivalla. Kuitenkin jos Napoleon olisi paennut tuolta saarelta, olisi se vaatinut suhteita, vai olisiko hän onnistunut joko hyppäämään postia sekä muita yhteyksiä hoitavaan  laivaan tai sitten ehkä hän olisi voinut varastaa jonkun kalastusaluksen. Mutta tällaiset ajatukset sitten varmasti ovat mieltä kiehtovia. Ja jos hänellä oli tukijoita tai ystäviä, niin silloin Napoleon saattoi pyytää heitä kuljettamaan luunsa Pariisin Invalidikirkkoon.


Tästä sitten voidaan tehdä sellainen mielikuvituksellinen ajatus, että joku saattaisi kloonata jossain salaisessa laboratoriossa euroopan parhaan sotilaan, ja laittaa hänet johtamaan moderneja joukkoja. Ehkä tämä ajatus kuulostaa hieman erikoiselta, mutta tietenkin hallituksilla on kautta maailman käytössään laboratorioita, joissa esimerkiksi alkion geneettinen materiaali voidaan vaihtaa. Tuo prosessi tapahtuu siten, että solun tuman DNA vedetään ulos, ja se korvataan uudella perimällä. Mutta tämä kuitenkin on vain ajatelma, eikä ole todisteita siitä, että tätä olisi oikeasti tehty.


Kuitenkin tällainen asia olisi ehkä hyvä aihe johonkin elokuvaan tai vastaan taiteelliseen tuotantoon. Ja kuitenkin mieleeni tulee se, että onkohan tällainen teko sitten oikeasti jossain tehty. Tämä genetiikka on asia, josta voidaan aina välillä keskustella, jota voi jokainen miettiä ihan itse.