Kun ihminen ei erota tekoälyä toisesta ihmisestä...

 

Tekoälyä voidaan käyttää väärin. Sen varmaan tietää meistä jokainen. Mutta ennen kuin syytämme tekoälyä petoksista ja vilpistä, niin tekoäly itse ei tee vilppiä. Se joka tekee vilppiä on tekoälyä vilppiin käyttävä ihminen. Siis eihän porakonekaan tee murtoja. Ihminen joka käyttää porakonetta on se, joka tekee murron. Siis aivan samalla tavalla kuin porakone, niin myös tekoäly on väline, jonka avulla pahantahtoinen ihminen pettää toista ihmistä. Kun syytettä petoksista luetaan, niin silloin porakoneelle niitä ei voida lukea. Vaan syytteessä on ihminen, joka käyttää tuota konetta väärin. 

Ihminen ei enää välttämättä erota tekoälyä toisesta ihmisestä. Eli periaatteessa voidaan sanoa että tekoäly on läpäissyt Turingin testin. Toki tuo Turingin testin läpäisy voi vaikuttaa pikkuseikalta, mutta se osoittaa ensinäkin sen, että tekoäly kehittyy nopeammin kuin olemme odottaneet. Tai sitten meidän pitää ryhtyä kehittämään uutta versiota tuosta Turingin testistä. Turingin testi ei mittaa suoraan koneen älykkyyttä vaan ihmismäisyyttä. Siis periaatteessa kyse on siitä, että kykeneekö kone jäljittelemään ihmisen reaktioita kun se keskustelee ihmisen kanssa. Tuollaista tekoälyä joka kykenee kaiken lisäksi jäljittelemään ihmisten ääntä voidaan käyttää tietenkin väärin. 

Kun Turingin testi kehitettiin ei tietokoneen koskaan edes pitänyt kyetä sitä läpäisemään. Mutta tuolloin ei ollut olemassa sellaisia välineitä kuin internet, joilla tietokone tai ohjelmisto kykenee hankkimaan melkein rajattomasti tietoa. Turingin testiä kehitettäessä puhuttiin siitä, että tuolloin kaikki tieto mitä tietokoneella oli, piti ladata sille manuaalisesti. 

Mutta internetin aikaan tietokone voi automaattisesti etsiä tietoa, jota sen käyttäjä tai kehittäjä eivät edes tiedä olevan olemassa. Turingin testin läpäiseminen saattaa aiheuttaa sen, että tekoälyä aletaan entistä enemmän käyttää esimerkiksi puhelinmyyjinä tai asiakaspalvelijoina. Mutta ne voivat myös toimia tehokkaina propagandan sekä disinformaation levittämisessä. Tekoälyn vastaukset voidaan tahallaan muotoilla siten, että ne miellyttävät ihmistä joka niitä käyttää. Samoin tekoäly voi seurata sitä, että miten sen vastapuoli reagoi tuohon sen jakamaan tietoon. Se voi huomioida jos vastapuoli ärsyyntyy jotenkin sen antamasta informaatiosta. 

Ja juuri disinformaation suurin ongelma on siinä, että disinformaatiota jaetaan siinä muodossa, että se miellyttää kohderyhmää. Disinformaation ja propagandan ero on siinä, että disinformaatio saattaa olla täysin tekaistua tietoa. Eli disinformaation tuottaja valmistaa ikään kuin romaanin tai elokuvan, jota sitten "myydään" ihmisille täytenä totena. Propaganda ei välttämättä perustu suoranaisesti tekaistuun tietoon. Se saattaa pitää sisällään esimerkiksi oikeaksi todistettavan tiedon siitä, että asevoimat ovat edenneet kaksi kilometriä. 

Tuolloin ehkä unohdetaan mainita siitä, että eteneminen saattoi maksaa esimerkiksi 10 000 miestä.  Koko disinformaation ja propagandan myyminen perustuu juuri klusteriajatteluun. Eli ihmisille kootaan mielenkiintoiselta näyttävä klusteri eli tietorypäs, jossa sitten on muutamia hyvinkin räikeitä kohtia, joita voidaan helposti osoittaa vääriksi. Tuolloin klusteriin upotetaan sydäntä särkeviä tarinoita, joilla saadaan metsä piilotettua yksityiskohtiin. Se että joku asia ei tapahtunut esimerkiksi jossain tietyssä paikassa ei merkitse sitä, että tuo asia ei olisi jossain muualla tapahtunut. Ihmisille myydään silloin asioita, joita he haluavat kuulla. 

Klusteriajattelun avulla ihmisille myytiin mm. Brexit sekä Donald Trumpin valtaan pääsy. Ihmiset näkivät vain sen kuinka heille luvattiin halpaa viinaa sekä uusia työpaikkoja, eli Brexit oli ratkaisu, jolla oman maan talous saatiin nousuun. Lehdistö rakasti Brexitiä. Se oli asia jolla talous saatiin kohoamaan, EU kaadettua eikä sen jälkeen olisi huolen häivää. Ulkomaalaisten siirtäminen pois maasta vapauttaisi työpaikat suoraan Britannian kansalaisille, ja kaikki olivat onnellisia. Se mitä työpaikkoja vapautuisi on sitten toinen asia. Eli viihtyykö kukaan niin sanottuun kantaväestöön kuuluva noissa työpaikoissa, joita on annettu ulkomailta tuleville siirtotyöläisille. 

Sitä kuinka moni työpaikka edes päätyy Amerikkaan tai Britanniaan ei välttämättä ole muistettu mainita. Jos keskustellaan esimerkiksi mineraaleista, niin Ukrainan uraaniesiintymiä ei voida suoraan ulkoistaa USAaan. Vaan uraani pitää ensin louhia ylös, jotta se voidaan siirtää rikastuslaitokseen. Tuolloin työtä tulee lähinnä noiden rikastuslaitosten työntekijöille, eikä esimerkiksi Kalliovuorten mainari saa yhtään työtuntia tuosta uraanista. 

Samoin vaikka yhtiöiden tulos olisi kuinka hyvä tahansa, niin työläiset eivät välttämättä saa yhtään senttiä noista tuloista. Ne saattavat suoraan päätyä suurosakkaiden sekä johtokunnan taskuun. Mutta siis tekoäly voisi vastata, että nuo uraaniesiintymät voivat tuoda työpaikkoja esimerkiksi uraaniteollisuuteen. Työpaikat voivat syntyä esimerkiksi myös eläkkeelle jäämisen yhteydessä. Eli tapa millä työpaikka syntyy voi olla melko erilainen, kuin mitä olemme ajatelleet. Ja kahden työntekijän eläköityminen voi myös muodostaa kaksi uutta työpaikkaa. Tekoäly ei tuolloin valehtele, jos se sanoo että tietylle toimialalle syntyy työpaikkoja. Se ei kertonut työpaikkojen määrää ja kaksi uutta rekrytointia ovat uusia työpaikkoja. 

https://www.is.fi/digitoday/art-2000011143646.html

Mitäs me pinnalliset, eli miten internet muokkaa lukutaitoamme sekä hermostoamme?

Tässä eräänä päivänä näin kirja, jonka nimi oli "Pinnalliset, mitä internet tekee aivoillemme". Siinä pohdittiin sitä miten Internet vaikuttaa aivoihimme. Siinä oikeastaan kiteytyi koko internetin vaikutus siihen, miten me käytämme tietoa, jota on nykyään saatavilla yllin kyllin. Mutta miten me tietoa käytämme? Me luemme jonkin artikkelin, käytämme tähän asiaan noin 30-120 sekuntia per artikkeli, ja sitten syöksymme kohti seuraavaa artikkelia, ja jos sitten artikkelin sisältö ei omaa itseä satu miellyttämään, niin silloin emme edes tuo 30 sekuntia viitsi kuluttaa asiaan, josta meillä on vahva, mutta vastakkainen mielipide. Itsekin joudun joskus myöntämään tekeväni noita asioita. 

Joskus olen miettinyt mitä tuo tapa käsitellä tietoa tekee meidän aivoillemme. Siis tekeekö se ehkä sen että hermosolujen haarautuminen lisääntyy, koska aivojen pitää pyytää lisää neuroneita käsittelemään tietoa. jota on saatavissa vain muutaman minuutin. Tai tuleeko ehkä kirjoituksesta joskus eräänlainen refleksi, joka vapauttaa aivoja analysoimaan nopeasti vaihtuvaa tietomäärää? Kuka tietää miten tällainen netin käyttö vaikuttaa siihen, miten toimimme tai miten esimerkiksi juuri keskushermostomme reagoi tähän tapaan käsitellä tietoja, missä esimerkiksi suuri määrä tekstiä pitää käydä läpi hyvin lyhyessä ajassa. 

Tekstin ero esimerkiksi vlogeihin eli kuvablogeihin on tuntuva. Tekstissä voi helposti hypätä merkityksettömiä pätkiä yli, ja keskittyä olennaiseen. Ja tekstin takaisin kelaaminen on helpompaa kuin vlogissa. Vlogissa taas pitää siirrellä kelausnappia edestakaisin, ja siksi videoblogit eivät ole ehkä kaikkien alaa. 

Tai oikeastaan melko usein meistä jokainen tekee sitä, että vilkaisee artikkelin otsikon, ajattelee "että tuo ei ole sitä mitä haluan lukaista", ja sitten hypätään kohti seuraavaa artikkelia, jonka sisältö tai otsikko tai otsikon alla oleva kuva miellyttää meitä enemmän. Eli me kaikki osaamme varmasti lukea ehkä vieläkin nopeammin kuin ennen, mutta osaammeko oikeasti arvioida sitä, miksi joku teksti on kirjoitettu. Siis osaamme lukea, mutta emme ehkä täysin ymmärrä sitä, mitä olemme lukeneet. 

Emmekä myöskään välitä siitä, mitä olemme lukeneet. Riittää että lehdessä tai Internetissä lukee jotain, ja jos joku sitten alkaa keskustella jostain artikkelista, niin silloin ruvetaan suuttumaan, ja tiukaistaan, että osaan minäkin ihan itse lukea. Mutta sitten kuitenkaan kukaan ei viitsi tuota artikkelia avata, kun sen lukeminen vie liikaa aikaa. 

Ja vaikka tietoa sitten luetaan, niin koskaan ei kysytä kysymystä "miksi". Siis mitään sen suurempaa tai syvällisempää tutkimusta mistään artikkelien taustoista ei edes viitsitä tehdä, kun kaikki on valmiiksi laitettu tuohon tekstiin. Mutta toki myös esimerkiksi paperilehden tilaajissakin on ainakin jonkin verran pinnallisia ihmisiä. Eli varmaan on myös ihmisiä jotka lukevat pääasiassa sarjakuvia, ja silloin ei ainakaan mistään kovin suurenmoisesta tai syvällisestä tiedonhankinnasta ole kysymys. 

Tietoa on paljon saatavilla, mutta samalla myös näennäistä pseudotiedettä tai näennäistotuuksia sekä puolitotuuksia on paljon enemmän liikkeellä. Ja sen takia meidän pitää olla varovaisia kun luemme jostain asioista. Eli pseudotiede tarkoittaa sitä, että jotain täydellistä huuhaata tai valhetta lähdetään levittämään tieteellisenä totuutena. Ja usein tuota valhetta boostataan esimerkiksi vaikuttavilla termeillä, joissa ihmisiä ikään kuin syyllistetään jos he eivät usko tuota ainoaa oikeaa totuutta. 

Siis jos ihminen uskoo jotain ammattilaisten tekemiä trikkikuvia tai esimerkiksi New York Timesiä tai tunnustettua tieteellistä julkaisua kuten Scientific Americania, niin hän on tyhmä. Siis tällaista mallia pseudotieteestä kyllä on esitelty. Eli ensin tunnetun tieteellisen julkaisun sivuja käytetään boostaamaan oman kannan uskottavuutta, ja sitten kun joku haluaa katsoa tuota lehteä, niin silloin se on tietenkin pudonnut kadulle. 

Tai kaksi todistajaa ovat olleet kanssani, ja koska he ovat tuon lehden nähneet, niin miksi muiden sitä pitäisi edes päästä katsomaan. Siis avoimen tutkimukseen kuuluu myös se, että lähteet ovat näkyvissä. Ja arvioinnissa arvioidaan työtä eli tuotosta eikä sitä minkä väriset sukat tuotoksen tekijällä on jalassaan. Eikä asialliseen tieteen tekemiseen kuulu esimerkiksi sellaiset asiat kuin väkivallalla uhkaaminen. 

Yksi pseudotieteen parhaista tuntomerkeistä on se, että siinä halvennetaan tutkijoita. Heidän työtään ei juurikaan käsitellä, vaan esiin nostetaan tutkijan nuoruudessaan tekemät rikokset tai mielenterveysongelmat, joilla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi arvioitavien artikkelien tai muiden kirjoitusten kanssa. Ja tietenkin rikoksista mainitaan vain "rikokset", eikä niiden lajia ole mitenkään eritelty. Kun ajatellaan asiallista tutkimusta sekä tutkimusetiikkaa, niin silloin myöskään omaa tekstiä ei ole tapana pönkittää esimerkiksi tunteisiin vetoamalla. 

Siis sairas isoäiti ei kuulu muuhun tutkimukseen, kuin niihin, joissa käsitellään esimerkiksi yksittäisiin isoäiteihin kohdistuvia tekoja kuten rikoksia. Mutta joskus kuitenkin me kaikki olemme törmänneet tutkimuksiin sekä tutkijoihin, joita arvioidaan tutkimuksen tekijän yksityiselämän kautta. Eli ensin tuodaan esille ihmisen joku asia tai luonteenpiirre, jota ei "voida hyväksyä". Ja sitten tuota asiaa käytetään kaikissa yhteyksissä, joissa puhutaan kyseisestä ihmisestä. Siis tutkimus ei tietenkään ole pääasia, kun joku asia mikä tutkimuksen tekijässä poikkeaa valtaosasta ihmisistä. 

Hyvänä esimerkkinä tästä on ydinpommin keksijä J. Robert Oppenheimer, jota arvioidaan lähinnä hänen viimeisen julkisen puheensa kautta, ja John Nash, peliteoreetikko, jonka kohdalla mainitaan usein skitsofrenia, samalla hänen  tieteellinen työnsä mukavasti unohdetaan. 

Sama koskee myös Andrew Turingia, tietokoneen keksijää, joka sitten sai oman väitetyn seksuaalisen suuntautumisen takia lähteä puolustusministeriöstä. Samoin Stephen Hawkingin työtä on pyritty vähättelemään, ja hänen ALS-tautiaan on ylikorostettu. Jos sanotaan että Hawkingin tutkimuksista osa on vanhentuneita, niin meidän pitää muistaa, että kun Hawking teki tutkimuksiaan, niin tuolloin esimerkiksi tutkimusvälineet olivat aivan eri luokkaa kuin nykyään. 

Kun Hawking kirjoitti ensimmäisen teoksen mustista aukoista, niin niiden olemassa olosta ei edes ollut pitäviä todisteita. Eikä tuolloin ollut edes intenetiä, joka on vauhdittanut nykyaikaista tiedettä hyvin paljon. Enää tutkijan ei tarvitse aina mennä kirjastoon tai ostaa kirjaa, kun haluaa tietoa jostain asiasta. 

Tuo juttu oli sellainen, että sitä vauhditettiin suuren julkisuuskampanjan voimalla. Tuo asia sitten aiheutti sen, että Turin söi myrkytetyn omenan ja kuoli joko omankäden kautta tai murhattuna. Eli ensin arvioidaan työn tekijää, ja hänen työnsä voidaan työntää taka-alalle, jos se sattuu palvelemaan julkista mielipidettä. Tai parhaassa tapauksessa heitä arvioidaan esimerkiksi pukeutumisen perusteella. 

Liitteet:

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/n%C3%A4in-some-on-vaikuttanut-ihmisten-lukutaitoon/vi-AAVP0A9?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=4d2c768604f546ed96fc1eab786d298a

Kuva: https://www.terracognita.fi/wp-content/uploads/Pinnalliset-scaled.jpg

Uutta ei voida rakentaa vanhan päälle, ilman että vanha puretaan pois

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Meitä aina välillä kiehtoo sellainen kysymys, että mitä tarkoittaa se, että ihmiset saavat liikaa tietoa jostain asiasta?  Eikö koulussa opeteta niin, että ihmisten pitäisi käyttää useita lähteitä, jotta he saavat kokonaiskuvan jostain asiasta? Se että ihmiset käyttävät useita tietolähteitä ei ole mikään ongelma, vaan se on ongelma, että ihmiset eivät ehkä aina ole miettineet sitä, että Internet on tulvillaan valheellisia uutisia, joiden sisältö saattaa olla vääristynyttä tai pitää sisällään karkeita virheitä, jotka koskevat esimerkiksi lakia tai sen tulkintaa.

Informaation ongelma on siinä, että siihen ei koskaan ennen ole kiinnitetty huomiota, ja esimerkiksi se, että jotkut poliisi- tai tiedustelu-viranomaiset käyttävät Internetissä väärennettyjä Isis:in kotisivuja kalastellakseen tietoja siitä, että kuka tuohon järjestöön on liittymässä, on jotenkin tullut yllätyksenä. Jos keskustellaan Internetin tulevaisuudesta sekä vaikutuksesta ihmisten ajatteluun, niin tietenkin voidaan sanoa, että Internet on tuonut maailmaan uuden mediakriittisyyden, johon tietenkin kuuluu se, että ihmiset alkavat huomata sen, että mitään absoluuttisen oikeaa tietoa ei edes ole olemassa. Ja kaikilla tiedon jakajilla on oma käsityksensä asioista.

Mikäli ajatellaan esimerkiksi kahden valtion välistä konfliktia, niin tietenkin kaikki haluavat nähdä asiat niin, että siinä suurempi valtio käyttää voimaa pienempää ja heikompaa vastaan. Toiset taas haluavat nähdä niin, että pienempi ja heikompi, joka näin ollen on oikeutettu puolustamaan maataan voi olla toiminut epäasiallisesti maan sisällä olevaa vähemmistöä kohtaan. Ja tässä sitten tietenkin joku voi olla lähettänyt valheellista tietoa vähemmistön asemasta tuohon maahan. Jos valtiolla on ylivoimainen iskukyky, niin sen kynnys käyttää voimaa pienempää vastaan on alempi, kuin valtiolla joka on tasa-voimainen tuon hyökkääjän suhteen. Ydinaseet ovat tietenkin loistava uhkatekijä, joiden taakse on hyvä piiloutua, ja jos joku sitten kehittää suojakilven noita aseita vastaan, niin silloin tuon suojan takaa voidaan tehdä ensi-isku toisia ydinasevaltioita vastaan.

Tämän tekstin alla on linkki YLE:n artikkeliin, missä futurologi, eli tulevaisuuden tutkija Matthias Horx kertoo siitä, että Internet on järjestelmä, joka tuo ihmisille ikään kuin liikaa tietoa, ja vie lopulta ihmisen kohti hulluutta. Tämä on mielestäni ainakin osittain totta. Nimittäin ihmisten ongelmana on se, että he asennoituvat Internetiin vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi sanomalehtiin sekä muuhun analogiseen tiedonvälitykseen. Kun otetaan esimerkiksi tuossa artikkelissa käytetty polkupyörälettien työ, jota ohjaa tekoäly, niin silloin kyllä voidaan sanoa, että tällaisissa tapauksissa tekoäly on huono valinta, koska tietokone ei osaa tehdä oikeasti mitään päätöksiä.

Nimittäin se, että tekoäly ohjaa esimerkiksi lähettiä saattaa aiheuttaa tilanteen, missä lähetti ei edes kykene ottamaan vastaan tehtäviä, joita tekoäly tälle antaa. Syy tähän on se, että järjestelmä saattaa laskea esimerkiksi pyöräilijän nopeuden niin, että se vastaa jotain ratapyöräilyn maailmanennätysaikoja, ja tuolloin tietenkään ei tietokone anna ikään kuin armoa, vaan tuo pyörälähetti joutuu ajamaan koko ajan täydellä nopeudella, eikä tekoäly myöskään ymmärrä esimerkiksi jonojen tai punaisten liikennevalojen aiheuttamaa viivästystä, ja tietenkään myöskään luonnolliset tarpeet eivät mahdu tekoälyn jakeluun. Joten tämän takia tekoäly saattaa tällaisissa tehtävissä olla fiasko.

Puhelimen lataaminen dynamosta sekä sen asentaminen polkupyörän sarveen, niin että GPS:ää voi koko ajan seurata on upea ajatus. Mutta kuitenkin jos ajatellaan sitä, että järjestelmä ei ota koskaan huomioon ihmisen väsymistä tai muita asioita, niin tietenkin se on melkoinen orjapiiskuri. Mutta kun mietitään sitä, miten ihmiset kuormittuvat liiasta tiedosta, tai miten tämä asia on ilmaistu, niin silloin tietenkin tullaan siihen tulokseen, että tietenkin ihmisille toimitetaan Internetin kautta monipuolista, mutta samalla myös varmentamatonta tietoa, joka saattaa sumentaa sen, mitä itse asiassa on tapahtunut.

Se että kun puhutaan tiedon jakelusta sekä liiasta tiedosta, niin tietenkään tietoa ei koskaan voi saada liikaa. Kunhan vain sattuu muistamaan sen, että tietoa ei välttämättä ole ollenkaan käsitelty tai analysoitu. Tiedon jakamisessa pitää sitten vielä hiukan tarkentaa sitä, että informaation jakaminen palvelee aina jonkun etua, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että Internet saattaa kuitenkin lisätä mediaa kohtaan kohdistuvaa kriittisyyttä, eikä myöskään niin sanottuihin painettuihin lehtiin ole aina voinut luottaa.

Onko tietoa liikaa tai onko sen etsijä ylikriittinen, niin silloin voidaan kysyä, että miksi hän ei käytä vain luotettavia lähteitä kuten YLE:ä. Joissain tapauksissa mediaan on ilmaantunut juttuja, joissa esimerkiksi lakia tulkitaan väärin, mikä sitten varmasti on aiheuttanut kustannuksia monille ihmisille. Ihmisten kriittisyyden arviointi on hyvin mielenkiintoista, ja se mikä tekee ihmisestä ylikriittisen on itselleni jäänyt hieman pimentoon. Eli mikä on liikaa tietoa, on kysymys, josta varmaan tehdään monia tutkimuksia sekä opinnäytetöitä.

https://yle.fi/uutiset/3-10522281