Kun ideologia ja totuus käyvät kilpasille, niin ideologia voittaa.

 

Vladimir Putin haluaa monien muiden diktaattorien tavoin suosia urheilua nuorten ajanvietteenä. Kun nuori juoksee tai harrastaa jotain potkunyrkkeilyä, niin hän valmentautuu samalla päätehtäväänsä eli palvelemaan suurta johtajaa, jonka suurten aatteiden takia miljoonat saavat kuolla. Liikunnan merkityksen nuorison kasvattajana tunsi myös Adolf Hitler, jonka mielestä nuorten kuului kiitää pitkin stadionia. Syy miksi monet diktaattorit tekevät juuri tällaista nuorisotyötä johtuu siitä, että he voivat pitää näin nuoret poissa kirjojen sekä kaiken maailman ruutujen äärestä. Näin nuori ei saa haitallisia vaikutteita, jotka voivat aiheuttaa erittäin haitallisena pidettävän taidon käsitellä kriittisesti eli toisin sanoen kyseenalaistaa "vallitsevia arvoja sekä totuutta", joka tarkoittaa tietenkin vahvan johtajan palvontaa sekä sitä, mitä TV nyt milloinkin sattuu syytämään. 

Kriittisyys ei siis tarkoita suoraan kieltämistä. Tai se ei myöskään tarkoita asioiden suoranaista vastustamista, vaikka sitä usein käytetään juuri tässä muodossa. Joskus puhutaan myös "ylikriittisyydestä". Tuota termiä käytetään usein tilanteessa, jossa henkilö kyseenalaistaa jonkun asian tarpeellisuuden. Eli hän ei suoraan ehkä suostu nielemään sitä, mitä joku hänen yläpuolelleen kohotettu henkilö tai taho sattuu sanomaan tai käskemään. 

Kriittisyys eli kyseenalaistaminen tarkoittaa sitä, että henkilö uskaltaa kysyä, että "onko olemassa muita mahdollisuuksia tai vaihtoehtoja tämän ehdotetun lisäksi"? Tai sitten hän voi esittää kysymyksen, että kuka mahtoi kertoa toveri Putinille, että hän on ainoa oikea johtaja Venäjälle? Kriittiseen ajatteluun kuuluu myös se, että esimerkiksi lakia tutkitaan, ja siitä etsitään ne kohdat, joista paljastuu ketä varten lait on perustettu. Eli kuka on se, ketä lait suojaavat? Lain tehtävä on siis kaikessa komeudessaan suojata heikompia, mutta joissain maissa lait ovat väline, jolla eliitti tai sisäpiiri turvaa omia oikeuksiaan, jotka voivat olla laajempia kuin keskimääräisen asukkaan oikeudet. Toisaalta laki voidaan määritellä siten, että sen tehtävä on vakauttaa yhteiskuntaa. Ja taas pitäisi kysyä, että millaista yhteiskuntaa tuo laki vakauttaa. 

Totuus tai todellisuus eivät ole kykeneviä kilpailemaan ideologian kanssa. Kun joku haluaa puhua todellisuudesta tai totuudesta, niin hän joutuu tietenkin tarkastamaan tai tarkastuttamaan faktat, joita hän käyttää, tai joihin hän vetoaa. Faktojen tarkastamiseen tarvitaan tietenkin joku lähdeaineisto, joka voi olla tietosanakirja, joka voi olla joko netin kautta luettava tai fyysinen kirja. Toki ainakin osan faktoista voisi tarkastaa kaivamalla taskusta sen paljon puhutun älypuhelimen. Mutta kukaan oikea ihminen ei tarvitse faktoja. Oikea ihminen tarvitsee vain leipää ja sirkushuveja. Sekä jonkun kertomaan itselleen, miten hyvä ihminen hän on tänään ollut. Jos joku on eri mieltä jonkun ideologisesti valveutuneen ihmisen kanssa, niin silloin edessä on tilanne, joka voidaan ratkaista karjumalla, että "turpa kiinni". 

Tai ehkä sitten vielä käydään miesjoukon kanssa kertomassa se, että vaikka joku nyt ehkä on vähän väärässä, niin sen ei pitäisi alaisille kuulua. Vaan alaisten tehtävä on ainoastaan totella, koska lain mukaan on olemassa lojaalisuusvelvoite. Jos neuvonantaja antaa neuvon, joka osoittautuu vääräksi, niin silloin syy on neuvonantajan. Tai jos johtaja jättää neuvonantajan neuvon noudattamatta, niin syy on se, että neuvonantaja ei ole toiminut oikein, tai jotenkin jättänyt neuvon antamatta. Jos taas neuvo osoittautuu oikeaksi, niin silloin johtaja tietenkin on itse tehnyt päätöksen. 

Eli johtajat korjaavat plus pisteet, ja alaiset taas kantavat vastuut vääristä päätöksistä. Mikäli sitten joku tutkija tai tutkijaksi itseään kutsuva henkilö sattuu olemaan "vähän" eri mieltä jonkun johtajan kanssa, niin silloin löytyy varmaan paljon nimekkäämpi tutkija, jolla on paljon suurempi arvovalta tai paljon pidempi kokemus, tai paljon enemmän media-aikaa kun jollain vähän vähemmän tunnetulla tutkijalla. Ja sitten tietenkin kaikki vastaväitteet voidaan suoraan jyrätä median avulla. 

Faktan tarkastamiseen kului ennen aina aikaa. Ja fakta voi olla asia, mistä kukaan ei pidä. Jos älypuhelimet saataisiin kerättyä pois, niin ehkä kukaan ei edes viitsisi tarkastaa mitään faktoja. Ennen piti rynnätä kirjastoon, ja katsoa sitten jostain tietokirjasta jotain asiaa. Mutta nykyään riittää, että taskusta kaivetaan se paljon vaivaa ja häiriöitä aiheuttava älypuhelin. Näin ei kukaan nuori sitten googleta vääriä asioita väärissä paikoissa. Nuorilta on helppoa vetää etuja pois. Nuori ei äänestä, niin hänen äänensä ei näy poliitikon saamien äänten määrissä. Nuorten saapuminen paikalle häiritsemään tilaisuutta voidaan estää helposti pitämällä tilaisuuden yhteydessä esimerkiksi alkoholitarjoilu, joka tekee tilaisuudesta välittömästi K-18 tapahtuman. 

Ja jos sitten voidaan kaikki asiat esittää niin, että vanhempien oikeusturvaa parannetaan, niin asiat saadaan näyttämään varsin komeilta. Miksi edes vaivaudutaan neuvottelemaan, kun kuitenkin asiat voidaan laittaa toimimaan siten, että käytetään hyväksi vanhempien auktoriteettia. Ja myöhemmin tietenkin esimies on se, jonka tehtävä on ottaa käyttöön vanhempien asema ihmisen elämässä. Kun esimies joka ei itse ole ollut paikalla näkemässä jotain asiaa istuu edessä, niin häneltä puuttuu subjektiivinen kokemus tuosta asiasta. Kun esimies ei ole joutunut likaamaan käsiään, niin hän sitten varmaan on parempi tekemään päätöksiä, kun hiestä märkä alainen, joka kädet rakoilla on tehnyt koko päivän töitä kentällä. 

Pitäisikö nuorten osata lukea mediaa, ja tarkastaa faktoja, jos he eivät äänestä? Sanotaan että se minkä nuorena oppii, niin sen vanhana myös osaa. Eli tässä hiukan muuntelin vanhaa sananlaskua nykykielelle. Tietenkin ainakin joidenkin mielestä olisi varmaan parempi, että he sitten äänestyskopissa käynnin jälkeen alkaisivat miettiä, mitä joku ehdokas on oikeasti sanonut. Eli on taitoja joita kannattaisi opetella vähän ennen kuin niitä aletaan tarvita. 

Ideologia on taas asia, jota myydään tunteella. Ideologiaan kuuluu tietenkin se, että ihmisille luvataan paljon hyvää ja kaunista. Poliitikot puhuvat mielellään sitä, mitä ihmiset milloinkin haluavat kuulla. Eli tietenkin Donald Trumpin kaltaisten poliitikkojen ja liikemiesten ajatukset esimerkiksi öljyteollisuuden tukemisesta ilmastonmuutoksen kustannuksella ovat asioita, jotka ottavat helposti tulta. "Tietenkään ilmastonmuutosta ei ole" on asia, mikä uppoaa ihmisiin, jotka ostavat isomoottorisia autoja. Toinen asia on sitten se, että jotkut poliitikot osaavat toki pitää oman etupihansa siistinä. Eli kaikki ongelmat ulkoistetaan jonnekin missä niitä ei nähdä. Hiilidioksidipäästöt voidaan ulkoistaa Venäjälle, niin omat päästöt saadaan välittömästi kuriin. Siis sähköauto on asia, joka on juuri niin ekologinen, kuin sen käyttämä sähkö on. Eli sähkön tuotantotapa tietenkin on se, mikä määrittää sen, miten paljon päästöjä sen tuottamisesta tulee. 

On helpompi sanoa asiat niin, että ihmiset voivat huoleti jatkaa vanhaan malliin, kuin pakottaa äänestäjiä tekemään jotain, ehkä hyvinkin kalliita muutoksia elämäänsä. Ja jos oikein viisaita ollaan, niin asiat voidaan suoraan työntää seuraavalle sukupolvelle. Kun ihminen on haudassa lepäämässä, niin hän ei varmaan sen jälkeen ainakaan maallisen oikeuden ulottuvilla ole. Ja kun 80-vuotias presidentti päättää asioista, niin mitään muuta ei voida valitettavasti tehdä kuin seurata johtajaa, tai sitten ihminen saa sanoa hyvästit työpaikalleen. Eli ideologiaa myydään sillä, että ihmisille kerrotaan sitä, että he ovat aina oikeassa. Tai ihmisten ei tarvitse olla oikeassa, riittää että he pitävät siitä, mitä he ovat tehneet. 

Koskaan ei saa suututtaa äänestäjää, on asia mikä varmaan on jokaiselle poliitikolle tuttu. Ja tietenkin jos joku nyt haluaa puhua vaikkapa siitä, mitä hyvää jossain vetytaloudessa voisi olla, niin tietenkin hänet voidaan vaientaa sillä, että puhe käännetään johonkin muuhun asiaan. Ketä nyt kiinnostaa se, että lentotukialus voi kehittää vetyä omia laser aseita käyttäviä lentokoneita varten yksikertaisella elektrolyysillä, kun TVstä tulee esimerkiksi jääkiekkoa. Kuka edes uskaltaa väittää sitä, että jäähallien kylmälaitteet kuluttavat turhaan sähkövirtaa, tai että noista laitteista ja niiden ylläpidosta koituu hiilidioksidipäästöjä. 

Jääkiekko kun on tärkeässä asemassa nuorison liikuntaharrastuksessa, joka tietenkin suoraan kompensoituu maanpuolustuksessa. Eli tietenkin datakeskukset ovat niitä asioita, joita ei maassamme edes tarvittaisiin. Jos koko internet saataisiin pois, niin voisimme sitten kaikki rynnätä harrastamaan tuota kovaa ja korrektia kontaktilajia. Ajatelkaa kun maailmassa ei olisi mitään rillipäisiä nörttejä, jotka tuijottelevat kaiken päivää jotain ruutuja. Maailma täyttyisi korrektisti piilolaseja käyttävistä sosiaalisista nuorista, jotka varmasti haluavat viettää koko aikansa jossain jäähallissa. Näin taas kerran maailma täyttyy urheilijanuorista, joita ei edes kiinnosta se, kuka asioista tällä kerralla päättää. 

https://yle.fi/a/74-20204907

Onko ajattelumme romahtanut?

René Descartes sanoi “Cogito Ergo Sum”. Ajattelen olen olemassa. Kun lopetamme ajattelumme, niin silloin lopetamme olemassaolomme on induktio-ajatus, joka voidaan johtaa siitä, 

Onko ajattelumme romahtanut? Huomasin tämän kysymyksen eilen netissä, ja sitä sitten pohdin tässä puoli yötä. Siis olemmeko siirtäneet ajattelumme Chat-GPTlle ja muille tekoälyille? Siinä vasta kysymys, johon voimme etsiä vastausta kysymälle, miksi joku opiskelija käskee Chat-GPTn tai jonkun muun tekolyn tehdä referaatin kurssikirjasta, ja antaa sen sitten kurssitehtävän vastauksena jollekin professorille? Kun tuo paperi on palautettu, niin siitä puuttuvat vasta-argumentit lähes kokonaan. Eli opiskelija ei tuolloin ole ilmeisesti ymmärtänyt sitä, että hänen pitäisi uskaltaa myös kyseenalaista asioita, joita hän edessään näkee. 

Eli opiskelija ei oikeastaan käytä kuin yhtä lähdettä, jota hän sitten esittelee kurssitehtävän ratkaisuna tai kurssiraporttina. Siis miksi opiskelija tekee niin? Kun aikoinaan itse istuin yliopiston penkillä, niin oma professorini kysyi minulta, “oletko täällä oppimassa asioita, vai oletko täällä vain saadaksesi hyviä arvosanoja?”. Tuota kysymystä voidaan käyttää myös siihen, että miksi ihminen käyttää Chat GPTtä tehtävän ratkaisuun, eikä edes viitsi katsoa kirjaa tai muita lähteitä? Siis oppiiko hän siinä sitten kovin paljon uusia asioita? 

Eli kuten tiedämme niin ajattelun voi aina luovuttaa koneelle. Tai ajattelun voi aina luovuttaa jollekin muulle ihmiselle. Tuolloin asian sanoja on “Professori X” ei siis se ihminen, joka kirjoittaa tätä tekstiä. Eli minä en ole silloin se ajattelija, jonka ajatuksia tämä teksti ilmentää. Voin aina lainailla Dalai Laman ajatuksia, tai lukea Ciceron kirjoituksia, ja tehdä niistä referaatteja, mutta ovatko ne sitten ihan omia ajatuksiani? Siis kuka vain voi hakea Ciceron kootut teokset suoraan jostain kirjakaupasta, ja sitten vain kirjoittamaan niitä lainauksia. Eli tuolloin luovutamme ajattelun Cicerolle ja vain toistamme tuon miehen kirjoittamia tekstejä. Ja onko Chat GPT ottamassa Ciceron ja Dalai Laman paikan ajatusten generaattorina? Tekoäly ei siis muuten suoranaisesti ajattele. Se vain yhdistää dataa eri lähteistä. 

Mutta syy siihen, miksi ajattelumme on romahtamassa on se, että moderni yhteiskunta tukee kehitystä, jossa ei omia aivoja paljon tarvitse vaivata. Pelätään että ihminen, alainen nolaa jonkun suuren johtajan. Nyky-yhteiskunnassa ajattelu pitää suoraan luovuttaa joko hevoselle, koska sillä on isompi pää, tai sitten ajattelu pitää luovuttaa jollekin suurelle gurulle. Ja syy tähän ajattelun romahtamiseen on se, että pinnalliset ihmiset menestyvät rahallisesti. Kun ihminen ajattelee, niin hän voi tehdä virheitä. 

Kun puhutaan ajattelusta, ja erityisesti oman ajattelun esiin tuomisesta, niin miten kuvittelette sen vaikuttavan omaan ajatteluun, jos joka kerran kun ihminen puhuu, kysyy tai ehdottaa jotain niin vastaus on, että “ei”. Tai ehkä se ei vaikuta ihmisen ajatteluun, mutta se vaikuttaa haluun tuoda omia näkemyksiä sekä ajatuksia muiden tietoon. Ja juuri se ajatus minkä ihminen haluaa jakaa toisten kanssa on se, mihin muut sitten voivat halutessaan tarttua. Mutta jos ihminen ei halua vastata toisen ajatukseen muuten kuin tiuskimalla, että “kuka sinulta on mitään kysynyt”, niin silloin toisen halu tuoda omia mielipiteitä esille varmasti saadaan tapettua. 

Virheitä ei nyky-yhteiskunnassa voida tai osata sietää. Ihmiset pelkäävät tehdä virheitä, joten he siirtävät ajattelun oikeuden koneelle. Tai he ovat siirtäneet sen oikeuden suoraan ensin jollekin Cicerolle, joka sitten istui pari tuhatta vuotta sitten jossain Rooman senaatissa. Juuri ajattelun tuhoaminen aiheuttaa sen, että yhteiskuntamme ei kykene kehittymään. Kun “Vanhassa on aina vara parempi”, niin varmaan jatkamme samaa vanhaa tietä kohti tuhoa, mikä johtuu kyvyttömyydestä luoda uutta. 

Pinnallisuus sekä se, että työ saadaan nopeasti tehdyksi riittää. Ja ajattelun voi aina siirtää johtajalle, joka sitten päättää mitä tehdään, ja muiden tehtävä on vain totella. Se että ihminen tekisi itse asioita on työelämässä aivan vieras asia. Kaikki ruuvit kiinnitetään porakoneilla, koska se on nopeampaa kuin ruuvimeisselin käyttö. Ja jos porakoneista sitten loppuu akku, niin kaikki ovat kädet sivuilla seisomassa, kun ei osata enää käyttää tavallista ruuvimeisseliä. 

Se että ihminen ajattelee itse ei sovi tämän päivän yhteiskuntaan. Jos johtaja antaa ohjeita, niin siinä ei paljon omia aivoja edes haluta käyttää. Kaikki lukee ihmisen edessä valmiiksi kirjoitettuna, joten miksi omia aivoja edes kannattaa yrittää käyttää. Se vie vain aikaa ja siinä voidaan vaikka tehdä virheitä. Juuri se että emme uskalla tehdä virheitä estää meitä tuomasta omia ajatuksiamme toisten tietoon. Tai sitten sekin saattaa vaikuttaa siihen, että haluaako kukaan esittää omia näkemyksiään asioista että pidämmekö toisia jotenkin parempina kuin itseämme. 

Meidän yhteiskunnassamme opetetaan kunnioittamaan muita, mutta me emme kykene kunnioittamaan muita, ellemme kunnioita itseämme. Se että toinen ihminen on vanha, ei tee hänestä joka asian osaajaa. Saattaa olla että vanha karismaattinen henkilö, jolla on ikää noin 45 vuotta on viettänyt 20 vuotta vankilassa, ja sitä ennen pyörinyt erilaisissa päihteitä väärin käyttävien henkilöiden joukossa.. Eli korkea ikä ei välttämättä tarkoita korkeaa ammattitaitoa. 

On paljon helpompi referoida esimerkiksi Sydänmaanlakan kirjoittamia johtamisen oppaita, kuin yrittää kehittää omia ajatuksia. Siinä sitten jokainen meistä saa sanoa ylpeästi, että ajatukset esitti “Herra Sydänmaanlakka” eikä siis yksikään niistä ole omani. Nän sitten suuri johtaja näkee minussa kaltaisensa, ja ottaa minut avosylin vastaan. Ja lopulta näitä Cicerojen lainaajia istuu paljon jonkun pöydän ääressä hokemassa Ciceron tekstejä, eikä mitään uusia asioita edes kannata esittää, kun firma pyörii niin hyvin vanhojen tapojen ja asioiden varassa. 

On ikään kuin modernia ja edustavaa jättää omat ajatukset pois, ja seurata vain muiden kirjoittamia ohjeita ja määräyksiä. Itse olen kuullut joskus sellaisiakin sanoja, kuin että olisi jotenkin parempi sanoa, että “Professori X” on sanonut näin tai että Cicero on sanonut noin. Näin ihminen se pieni kynäniekka, joka kohottaa kulmiaan, ja jolta kukaan ei koskaan ole mitään kysynyt ei kirjoita mitään, mikä vie keneltäkään turhaan aikaa. Kun ihminen lähtee työelämään pitää hänen olla sellainen harmaan massan osanen, joka ei pyri saamaan mitään erikoista aikaan. Hänen ei pidä edes ajatella muuta kuin sitä, että hänet voidaan helposti korvata, eikä kukaan häntä paljon kaipaile. 

Erilaisuuden sekä erikoisuuden tavoittelu eli individualismi on nyky-yhteiskunnassa kiellettyä. Individualismi kuuluu Ciceroille sekä Dalai Lamoille, jotka asuvat jossain kaukana Tiibetissä tai elivät pari tuhatta vuotta sitten. Näin kukaan ei voi kysyä suoraan Dalai Lamalta, että kannattaako työnhakijan kirjoittaa esimerkiksi jostain sellaisesta asiasta kuin hyvästä kielitaidosta tai sitten jostain muusta vastaavasta asiasta CVhen, vai kannattaako hänen tehdä samanlainen CV kuin viidellä vierustoverilla, joilla on viiden vuoden työkokemus takanaan. Ajattelu tekee meistä ihmisiä. Omat ajatuksemme tekevät meistä ainutkertaisia, eli niitä joita ei voi niin vain korvata. 

Kuten kirjoituksen alussa mainitsiin, niin René Descartes sanoi “Cogito Ergo Sum”. Ajattelen olen olemassa. Kun lopetamme ajattelumme, niin silloin lopetamme olemassaolomme on induktio-ajatus, joka voidaan johtaa siitä, että kykymme ajatella on romahtanut. Se mikä ajattelun romahduttaa on vaatimus siitä, että ihminen ei saa käyttää omia aivojaan mihinkään muuhun kuin toisten palvelemiseen. Ihmisten ajattelu tukahdutetaan sillä, että kaikki mitä toinen ajattelee tai jota hän tuo esille tyrmätään valtavalla auktoriteetin ja vyörytyksen avulla. “eihän kukaan halua käyttää turhaan tärkeää aikaa kuuntelemalla toisten suun pieksentää”. 

Aamupalavereissa ei kukaan viitsi edes vaivautua tuomaan mitään uusia asioita tuolle johtoryhmälle. Aitoa keskustelua tai mitään muuta kuin käskyjen vastaanottamista ei edes haluta kuunnella. Eli palaveri muuttuu monologiksi, jossa johtaja jakaa käskyjä, eikä kukaan edes yritä kertoa muuta, kuin niitä asioita, joilla palaverista tehdään mahdollisimman lyhyt. 

Eli vastuu kaikista mahdollisista asioista siirretään jonnekin muualle. Ja onhan kaikilla jo kiire syömään. Se että kaikilla on samanlaiset vaatteet, samanlainen ajattelutapa sekä tausta saattaa tietenkin muuttaa yhtiön tuotevalikoiman jotenkin yksipuoliseksi. Mutta kukapa niitä uusia tuotteita edes viitsii lähteä kehittämään, kun ne kuitenkin tyrmätään jossain palaverissa. Eli uuden kehittely tietenkin vie hieman aikaa, mutta sitten jossain vaiheessa tullaan tilanteeseen, että joku kehittää mallin jolla omat patentit voidaan kiertää. Tuolloin saattavat omat tuotteet jäädä kaupan hyllyille, mutta mitäpä se ketään johtajaa kiinnostaa, varsinkin jos hän jää eläkkeelle joskus puolen vuoden  päästä. 

Siinä pöydällä kun vain sattuu olemaan ne valmiiksi kirjoitetut ohjeet, mitä joku johtaja on kirjoittanut. Joten tietenkin me kaikki voimme varmaan kaikki noudattaa noita ohjeita, ja miksi niistä mitään keskusteluja pitäisi käydä, kun kaikki asiat ovat jo valmiiksi paperilla. Joten ehkä seuraava askel jonka yhtiömme ottaa on se, että me alaiset saamme lähteä etsimään työvoimatoimiston kautta uusia haasteita, jotka liittyvät työelämään. Ja meidät sitten korvataan roboteille. Näin ei meidän tarvitse sitten enää kuluttaa turhaan aikaa keskustelemalla siitä, mitä joku esimies on suuressa viisaudessaan kirjoittanut. 

Emme saisi toistaa menneisyyden virheitä.

Pohjoismaissa uskotaan että tai on uskottu, että työntekijöistä huolehtiminen ei ole pelkästään moraalinen tai eettinen kysymys, vaan kyse on myös tuottavuudesta. Tyytyväinen työntekijä tekee työtä paremmin tai enemmän kuin tyytymätön. Kuitenkin meidän pitää muistella sitä, että työtä on monenlaista. Ja osa työtehtävistä on sellaisia, että niitä ei juuri kukaan edes yritä arvostaa. On olemassa malli, jossa ikävät työtehtävät sysätään joko jollekin kesä-apulaiselle tai sitten ikäviä ja tylsiä perustuotantoon kuuluvia tehtäviä varten voidaan tietenkin tuoda ihmisiä ulkomailta tekemään noita hyvin ikäviä tehtäviä. Tuollaisia tehtäviä ovat esimerkiksi sellaiset tehtävät kuten vaatteiden perustuotanto, jossa ihminen tekee lähinnä pelkästään yhtä liikettä päivässä. 

Sanotaan että tuomalla ulkomaisia työläisiä tekemään noita tehtäviä esimerkiksi ruotsalaiset työnantajat sekä poliitikot hankkivat omiltaan tukea sekä hyväksyntää 1960 ja -70 luvuilla. Nuo siirtotyöläiset joilla teetettiin tai teetetään esimerkiksi farmarihousujen perustuotantoa, eivät olleet äänioikeutettuja. Joten sitä varten esimerkiksi poliitikkojen ei tarvinnut suoraan huomioida noita ihmisiä. Tätä samaa mallia tietenkin on noudatettu monissa muissakin maissa kuten USAssa sekä ikävä kyllä myös Suomessa. USAssa siirtotyöläisillä on teetetty esimerkiksi viinin korjaamista, mikä ei liene myöskään Ranskassa vierasta.

Kun puhutaan esimerkiksi pakolaisista, niin tietenkin on helppoa perustella tuota työnjakoa sillä, että pakolainen opiskelee samalla kieltä, mutta se tuo sitten eteen tilanteen, että mitä jos maahan tulee suurtyöttömyyttä? Kun työtä jota kukaan ei halua tehdä tarjotaan siirtotyöläisille, niin saadaan aikaan kuva siitä, että “me” olemme jotenkin hyviä ihmisiä. Kun puhutaan ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä, niin jotenkin ainakin ennen omaan mieleeni tuli sellainen kuva, että nuo henkilöt ovat jotenkin pakolaisia. Pakolaiset eivät ole sama kuin siirtotyöläiset. Pakolainen muuttaa maahan pakon edessä, koska hän kokee maassaan vainoa. 

Siirtotyöläinen tulee maahan työhön. Ja työtehtävät joita siirtotyöläisille tarjotaan ovat nimenomaan olleet niitä, joita kukaan ei halua. Sanotaan että siirtotyöläisiä palkataan siksi, että heistä on helppo päästä eroon. Ajatellaan että he saavat suuret rahat, joilla sitten ostetaan Mercedes Benz ja omakotitalo koko perheelle. Eli me saatamme ajatella, että siirtotyöläinen saa omaan maahansa keskimääräisiin tuloihin nähden hyvää palkkaa. 

Kun on pakko ottaa työtä vastaan, niin silloin ei tarjoilla olevilla tehtävillä ole väliä, on jotenkin julmaa logiikkaa. Mutta kun puhutaan noista tehtävistä, jotka saattavat sisältää vain yhtä tai kahta liikettä, niin niitä halutaan teettää myös roboteilla. Robotti ei tietenkään valita työvuoroista, eikä se koskaan vaadi palkkaa. Samoin robotti ei ole mikään imagohaitta, vaikka se aiheuttaa esimerkiksi sen, että nuo ompelijat lähtevät työttömiksi. Kun ajattelemme yhteiskunnan muutosta, niin robotiikka on viemässä juuri noita siivoojan ja muiden toimijoiden töitä, joiden perehdytys kestää viisi minuuttia. Ja ongelma esimerkiksi siirtotyöläisten kohdalla on se, että he tekevät lapsia, jotka jäävät sitten tuohon uuteen kotimaahansa asumaan.

He saattavat kokea olevansa ylenkatsottu joukko, mikä sitten aiheuttaa kitkaa väestöryhmien välillä. He eivät ehkä tunne ketään kantaväestöön kuuluvaa, vaan kaikki tuttavat ovat samanlaisista maahanmuuttajaperheistä. Ja se aiheuttaa tietenkin ongelmia. Samoin uudenlainen siirtotyöläinen, joka on korkeasti koulutettu sekä tulee maahan tekemään korkeasti palkattua asiantuntijatyötä on myös ongelmallinen tapaus. Nimittäin yhtiöiden suuri ongelma on siinä, että ne ja niiden johtajat ajattelevat vain omia voittojaan. Kun puhutaan siitä, että monikansallisten yhtiöiden johtajien tehtävänä on maksimoida yhtiöiden voitot, niin se tietenkin on vastoin pohjoismaista periaatetta. 

Mutta tuolloin unohdamme sen, että yhä useampi meidän maassamme toimivista yhtiöistä on todellisuudessa monikansallisessa omistuksessa. Ja tuo tarkoittaa sitä, että nuo yhtiöt voivat toimia täysin vailla kansallisten viranomaisten kykyä valvoa niiden toimintaa. voidaan ajatella että ihmisiä ei kannata kouluttaa, koska se vie vain verovaroja. Ja saadaanhan niitä insinöörejä myös tuoda ulkomailta.  Jos sitten haluamme ajatella lyhytnäköisesti, niin silloin me kohtaamme tilanteen, missä valtion turvallisuus saattaa vaarantua. Mutta meidän pitää ymmärtää, että koulutuksen kohdalla ei ole kyse vain rahasta. 

Jos emme kouluta maamme kansalaisia eli niitä, joilla on äänioikeus, niin he ovat silloin alttiita ulkoapäin tulevalle informaatio vaikuttamiselle. Se että propaganda puree parhaiten kouluttamattomaan ihmiseen on erittäin yleisesti tunnettu asia.  Juuri se että äänestäjä ei tiedä ketä hän äänestää, ja jättää äänestämättä tekee tilaa erilaisille ääriryhmille, joiden oma etu menee valtion ja kansan edun ylitse. Koulutus opettaa kriittistä ajattelutapaa.. Juuri tämän takia esimerkiksi Hitler ja Stalin halveksivat yliopistoja sekä koulutusta yleensä. Kouluttamaton ihminen on aina helppo kohde informaation kautta tapahtuvalle vaikutukselle. Ja juuri sen takia koulusta olisi tarjottava myös ulkomaalaisille. 

Mutta kuitenkin kun tuota ajatusta ajatellaan vasten esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa, niin haluammeko me tehdä työtä, jota esimerkiksi maahanmuuttajille on tarjolla? Se että yhteiskuntamme säästää esimerkiksi koulutuksesta kasvattaa tulorajoja. Mutta samalla se altistaa yhteiskuntamme  informaatio vaikuttamiselle, joka on kaukana ystävällisestä. Koulutus antaa meille eväitä sille, että ihmiset osaavat varoa tiedon urkintaa sekä mahdollisesti outoja kyseleviä “viranomaisina” esiintyviä henkilöitä. 

Meidän pitäisi opetella kaksisuuntaista ajattelutapaa. Eli kun joku asia on meistä mukavaa, niin se ei ehkä ole mukavaa muista. Kun muista joku asia on mukavaa, niin se ei ehkä ole meistä mukavaa. Me ajattelemme ehkä esimerkiksi siten, että Virossa, Latviassa sekä Liettuassa on venäläinen vähemmistö. Mutta noissa maissa muistetaan se, kuinka baltit olivat häviävän pieni vähemmistö valtiossa nimeltään Neuvostoliitto. 

He olivat mikroskooppisen pieni vähemmistö, jonka yli voitiin kävellä. Oli helpompi tuoda venäläisiä muualta Neuvostoliitosta kuin opettaa virolaisille, latvialaisille ja liettualaisille Venäjää, ja tietenkin se, että venäläiset työnjohtajat olisivat opetelleet baltian kieliä oli täyttä utopiaa. Tietenkin ihmiset oppivat venäjää kouluissa, mutta tuo venäjä ei kattanut teknistä sanastoa eikä sillä voinut kommunikoida teknisissä tehtävissä. 

Riitti että suurin osa ihmisistä oli jotenkin tyytyväisiä. Ja tyytyväisyys taattiin siten, että ihmiset eivät sanoneet mitään valtiotaan vastaan. Valtio takasi sen kautta “suosion”, koska jos ihmiset sanoivat jotain valtion virallista linjaa vastaan, tai kiistävät valtion keskeiseen ideologian eli valtion johdon näkemyksen valtiosta erehtymättömänä koneistona, jota johtaa viisaista viisain mies, patriarkka, niin hänet pidätettiin ja lähetettiin suoraan Siperiaan, opettelemaan valtion virallista kantaa. Valtiota hallittiin pelolla, jonka tarkoitus oli osoittaa maailmalle, että “katsokaa, että kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat, kun kukaan ei edes mieltään osoita”.

 Pelon ja poliisikoneiston tarkoitus oli painaa kaikki vastaäänet kuulumattomiin. Ja jokainen valtion itsensä vastaiseksi luokittelema mielipide saattoi aiheuttaa pidätyksen. Kaikki muut kuin valtion virallinen mielipide peitettiin kovan luokan propagandalla. Ja me tietenkin länsimaiseen ajattelutapaan tottuneina ihmettelemme miksi nuo ihmiset uskovat propagandaa. Syy on se, että valtio julkistaa vain sitä itseään tukevaa informaatiota. Eikä muita kuin valtion hyväksymiä lähteitä ole käytettävissä Ajatelkaa tuota tilannetta, että kaikki tieto mitä saatte on peräisin samasta lähteestä. Eikä kukaan teistä ole koskaan edes nähnyt ulkomaisia lehtiä tai TV-kanavia. Silloin propaganda voi vaikuttaa eri tavalla kuin mitä me edes voimme uskoa. Meidän pitää muistaa se, että propaganda on noissa maissa osa valtion virallista mielipidettä, jota ei saa koskaan kyseenalaistaa tai vastustaa, joten propagandan kyseenalaistamisesta voi seurata vakavia seurauksia.

Me haluaisimme olla ankaria itsellemme. Mutta me olemme samalla itse oman itsemme suurin sokea piste. Se että meillä itsellämme on asiat hyvin saattaa siirtää pahaa oloa johonkin toiseen, ja tuo joku toinen voi sitten ryhtyä vihaamaan meitä. Se että ajattelemme itseämme ja omaa hyvää, joka koskee itseämme on mielestämme aivan oikea ajattelutapa, mutta emme voi tai saa tehdä sen kautta itsestämme vihattuja. Ongelma on siinä, että meitä on joka lähtöön, ja yhteinen etu ei ole globaali käsite. Se mikä on meistä oikea tapa saattaa olla jonkun muun mielestä täysin väärä. Eli meidän pitää muistaa se, että on myös muita ihmisiä, joilla on oma historiansa sekä oma käsityksensä siitä, mikä on heille hyväksi. Tuo heidän näkemyksensä on ehkä meille hyvin vieras. Ja noiden kahden näkemyksen yhteensovittaminen voi olla vaikeaa. 

Kun haluamme oppia jotain, niin silloin meidän pitää oppia mitä ennen on tehty. Ja sitten pitää oppia myös se, mitä ei koskaan pidä tehdä. Tuota sanotaan erehdysten kautta oppimiseksi. Erehdykset ovat asioita, jotka opettavat asioita siten, että noita erehdyksiä ei pitäisi koskaan toistaa. Erehdysten kautta oppiminen on mahdotonta, jos emme myönnä, että olemme tehneet virheitä. Jos kiistämme erehdykset, niin silloin me helposti toistamme noita virheitä, jotka ovat joskus tulleet kalliiksi. 

Historia opettaa kaikkia. Mutta se opettaa jokaista omalla tavallaan. Mutta jotta voisimme oppia historiasta, on meidän oltava valmiit ottamaan oppia vastaan. Jos kiellämme asioita, jotka ovat meille vaikeita, niin silloin me saatamme muuttaa historiaa sellaiseksi, että se miellyttää meitä. Tuolloin historia muuttuu romaaniksi, joka ei opeta yhtään ketään. Jos haluamme käyttää jotain tietoa oppiaksemme asioita, niin tuo tieto pitää silloin ottaa sellaisenaan vastaan. Emme saa poistaa asioita, jotka ovat meille vaikeita, koska vaikeat asiat ja virheet opettavat mitä ei pidä tehdä. 

Me kasvamme omien kokemusten sekä kulttuurin kautta. Kun puhutaan siitä että esimerkiksi Suomessa asioista ajatellaan tietyllä tavalla, niin meidän pitää huomioida se, että esimerkiksi Baltiassa samoista asioista saatetaan ajatella eri tavalla. Baltia on lähihistorian aikana kokenut kaksi tai kolme miehitystä. Eli Neuvostoliiton miehityksen, Saksan harjoittaman miehityksen sekä uuden Neuvostomiehityksen. Sen takia Baltiassa ajatellaan asioista jotenkin eri tavalla kuin Suomessa. Mutta kuten tiedämme, niin  koulutus on toimivien innovaatioiden pohja. Ilman innovaatioita ei meillä ole tuotteita joita voimme myydä. Pahoinvoiva nuori on hyvä kohde erilaisille kiihottajille, jotka sitten saattavat provosoida häntä asioihin, joita hän katuu lopun ikänsä. Kun me kohtaamme ihmisiä, niin meidän pitäisi historiasta oppia se, että ihmiset saattavat muuttua. Meidän asenteemme asioihin muuttuvat. 

Tieteen vapaus on kehityksen edellytys

Tieteen vapaus on asia, jonka pitäisi olla demokratian tavoin itsestään selvyys. Kuitenkin olemme kauan sitten huomanneet, että demokratia eikä myöskään tieteen vapaus ole oikeastaan niin hyvin toteutunut kuin olisimme halunneet. Tieteen oletetaan palvelevan aatteita tai myötäilevän yleistä mielipidettä. Samoin tieteen pitää joidenkin tahojen mielestä palvella jotain, joka tuottaa rahaa. Joten tiedettä halutaan kontrolloida. Halutaan myötäillä ihmisiä, jotka ovat todella kovaäänisiä. 

Tiede on myös riippumaton ihmisten eli myös tieteen tekijöiden itsensä arvomaailmasta. Tieteellisen työn tulokset voivat olla vastoin tutkijan käsityksiä asiasta, tai sitä mitä tutkija niiden toivoisi olevan. Joten sen takia tieteen tekeminen on joskus hiukan raskasta, ja kun malleja rakennetaan, niin niiden kanssa pitää uskaltaa tehdä työtä. Jostain syystä esimerkiksi populaarikulttuuri näyttää tiedemiehet jotenkin hassuina hahmoina. 

He vain polttelevat piippuaan, kohottavat kulmiaan sekä tietenkin vain miettivät jotain tyhjänpäiväisiä rokotteita, kun avaruus virus muuttaa ihmiskunnan zombeiksi. Kun joku entinen kommando, joka on toiminut hampurilaisbaarin kokkina sitä vastoin toimii, ja tekee zombeista pizzaa muutamassa minuutissa. Siinä ei mitään lääkkeitä tai rokotteita ehdi ajatell, kun sankari panee hihat heilumaan. Eli tällaisten populaarikulttuurissa varsin yleisten sankareiden takia ei tieteen tekemistä nähdä kaikissa piireissä olevan mitään muuta kuin tyhjää täynnä olevaa näpertelyä. 

Kun puhutaan tieteellisten mallien ja hypoteesien rakentamisesta, niin tieteen tekijän pitää joskus, tai oikeastaan vähintään melko usein nähdä se, että edellisessä vaiheessa on itse sattunut tekemään virheitä, joiden kautta malli lähtee kohti hakoteitä. Eli tieteen tekijän pitää uskaltaa kumota myös omia väitteitään, sekä kyseenalaistaa myös vallitsevia käsityksiä. Ja juuri tämä asia tekee tieteen tekemisestä sellaista, että se ei kaikille sovi. Tieteen tekijä saattaa olla kiinnostunut asioista, jotka ovat hänestä itsestään julmia tai vastenmielisiä. Tai nuo asiat eivät ehkä istu siihen yhteiskuntaan sekä aikaan, jossa me itse asumme. 

Meidän ehkä pitää sanoa, että ihmisiltä unohtuu usein historiallinen konteksti, kun he arvioivat sellaisia asioita kuin orjakauppa, sekä siirtomaat ja monet muut asiat, jotka ovat tehneet Euroopasta varakkaan maanosan. Nuo samat asiat köyhdyttivät Afrikkaa erittäin paljon, ja noiden nykykatsannon mukaan häpeällisten aikojen jäänteet näkyvät vieläkin Afrikassa. Meidän on tuota aikaa käsiteltäessä muistettava se, että tuolloin siirtomaa-aikaan meidän esi-isiemme asenteet olivat toiset. Se että yritämme poistaa tuon julman historian mielestämme ei tee noista siirtomaa-ajoista olemattomia, tai siirtomaissa tehdyistä teoista tekemättömiä. 

Jos yritämme pyyhkiä historiaa tai muuttaa sitä jonkun mieleiseksi, niin emme voi oppia historiasta mitään. Historian tutkimusta harrastetaan siksi, että me voisimme oppia esi-isiemme virheistä sekä ainakin yrittää välttää toistamasta noita samoja virheitä. 

Se että siirtomaa-aikaan tapahtui julmuuksia ei ole siis asia, joka tekee esimerkiksi Holokaustista tai holokaustin eli natsien julmasta juutalaisiin sekä esimerkiksi romaneihin sekä moniin muihin vähemmistöihin kohdistetusta järjestelmällisestä massamurhasta hyväksyttävämpää. Me emme saa unohtaa Auschwitzia, mutta emme saa myöskään unohtaa erään Henry Morton Stanleyn 1800-luvun Kongojoella tekemiä julmuuksia. Eikä kukaan meistä saa myöskään unohtaa Ensimmäisen Maailmansodan taisteluhautoja sekä Toisen Maailmansodan ilmapommitusten kauhuja.

Emmekä saa myöskään vaieta Stalinin julmuuksista. Jos emme uskalla katsoa historiaamme silmiin, niin silloin on vaarana että toistamme historian virheet. Sanotaan että kukaan ei ole viaton. Rasismi ei ole meidän sukupolvemme keksintöä, vaan sen juuret ovat Antiikin Kreikassa, jossa Persialaisia pidettiin ali-ihmisinä. Mutta siis se että Kreikassa sotia perusteltiin sillä, että ympärillä oli barbaareja, niin se ei oikeuta kuitenkaan tämän päivän rasismia. 

Tietenkin tuolloin pitää uskaltaa katsoa totuutta silmiin, eikä saa lähteä väärentämään tuloksia, vaikka se ehkä olisi tuolloin hyvän näköistä. Tiede on siis itseisarvoista, jonka tekeminen on erittäin vakavaa, mutta samalla myös antoisaa työtä. Sanotaan että tiedemiestä ohjaa sisäinen valo, intohimo jota ilman elämä on harmaata ja ikävää. Kun tiedemies on tehnyt päätelmänsä tai tuloksensa, niin hän tietenkin esittelee myös materiaalin, mihin hän päätelmänsä tai tuloksensa perustaa. Se että joku ihminen suuttuu näistä tuloksista voi olla ehkä hyvin ikävää. On ihmisiä joiden mielestä heidän arvonsa ja asenteensa ovat niin pyhiä, että niitä ei kukaan saa kyseenalaistaa. Kun he eivät voi jotain asiaa mielessään hyväksyä, niin kukaan muukaan ei niitä asioita tarvitse. 

Tieteen itseisarvo on sitä, että se hyödynnetäänkö tiedettä tai tieteen tuloksia jossain muussa yhteydessä on tieteen itsensä kannalta yhdentekevää. Vain tulos joka perustuu oikeaksi todistettuun sekä oikella tavalla hankittuun tietoon on pätevä, eikä sitten minkään muun asian tarvitse antaa siihen vaikuttaa. 

Tieteen tuomat tulokset on aina otettava kokonaisuutena vastaan. Se että joku ei vain voi jotain tuloksia hyväksyä on vaikuttanut tieteen tekemiseen siten, että se on muuttanut tiedettä vähintää näennäis tieteeksi. Kun ihmisiä on väkivallan pelolla pakotettu sanomaan asioita, joita he eivät haluaisi sanoa, niin se on aiheuttanut varmaan paljon pahaa. Kun tiedemiehiä jotka ovat uskaltaneet olla eri mieltä esimerkiksi jonkun ylimyksen omistaman opin kanssa on poltettu roviolla, niin se on aiheuttanut tilanteen jossa väkivaltaan perustuvaa vaikuttamista on ikään kuin kiihdytetty sekä fyysisen ja psyykkisen väkivallan avulla on saatu ihmisiä tuhoamaan omia, että myös muiden uria. 

Tieteen tehtävä ei ole osoittaa että joku asia on hyödynnettävissä esimerkiksi huomenna. Tai sen tehtävä ei ole palvella mitään erityistä aatetta, oli aate itse miten hyödyllinen tai hyödytön hyvänsä. Tiede on vain tiedettä. Se on olemassa vain itseään varten. Vaikka toki tiedemiesten oivalluksia hyödynnetään nykyisessä 

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011146039.html

Tekoäly ei ole ainoa asia, mikä on ihmisten ajattelulle haitallista.

 

Kyllä kansa tietää mikä sille on parasta, sanoi Kekkonen. Mutta samalla hän unohti kysyä että mistä kansa saa tiedon omasta parhaastaan? Ja yksi asia joka sitten voi tuon tiedon antaa on tekoäly. Tekoälyn avulla voidaan päästä loistaviin tuloksiin sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Mutta tekoäly rapauttaa ajattelua, eli emme ehkä osaa kyseenalaistaa sitä tietoa mitä tekoäly meille antaa. Tekoäly kuitenkin on vain olio. Eli joka tapauksessa me työelämässä joudumme luovuttamaan osan vapaasta tai näennäisesti vapaasta tahdostamme työnjohtajille tai viranomaisille. Periaatteessa se että seuraamme vain pomon käskyjä voidaan luokitella siten, että luovutamme oman ajattelumme suoraan toisen olion käsiin. Eli meidän, käskyn vastaanottajien kannalta on aivan sama, että tottelemmeko me tekoälyä vai tottelemmeko me vahvaa johtajaa. 

Molemmat antavat meille tekosyyn välttää vastuuta. Tekoälyn käyttöä liiketoiminnan ja johtajuuden tukena on asia, mikä pitää sisällään kaksi puolta. Tekoälyä ei voi mielistellä samalla tavoin kuin ihmistä. Eli tekoäly seuraa mitä ihminen tekee työpaikallaan. Mutta toisaalta taas erotuspäätöksen tekee ihminen. Tai siis ihmisen pitäisi tehdä itse erotuspäätös. Ja kuitenkin jos tekoäly paljastaa että alainen ei tee mitään muuta kuin lue sarjakuvia työpisteellä, niin johtajan pitää tuohon asiaan reagoida. 

Ajattelun ja päätösvallan luovuttaminen tekoälylle on asia, mistä ei olla vieläkään keskusteltu tarpeeksi. Siis olemme oikeastaan jo luovuttaneet osassa toimintojamme päätökset tekoälylle, koska esimerkiksi osakekaupoissa sekä muussa sijoitusbisneksessä joudumme jatkuvasti seuraamaan käyriä, ja silloin kun käyrä on maksimissaan tai minimissään, joudumme reagoimaan ja joko ostamaan tai myymään. Siis jo parin sekunnin odotus tai neuvottelu voi tulla kalliiksi. Joten pörssipeleissä on tärkeää asettaa itselle limiitti, eli alin arvo jonka jälkeen ostetaan. Tai ylin arvo jolloin varsinkin lyhyentähtäimen pelissä myydään osakkeita. Tuolloin voimme sanoa että joudumme periaatteessa tottelemaan noita käyriä. jotka tekoäly piirtää ruudulle. Ja tekoälylle voidaan antaa parametrit, jolloin se voi ostaa tai myydä. Ja idea on se, että ostetaan halvalla ja myydään kalliilla. 

Eli tässä kirjoitan vain siitä osto-ja myyntitavasta, jossa osakkeita myydään ja ostetaan jatkuvasti, enkä tahallani käsittele pitkän tähtäimen sijoituksia. Mutta siis tekoäly on asia, joka on nostanut ihmisten ajattelun vapauden tietoisuuteemme. Tekoäly on oikeastaan samassa asemassa kuin esimerkiksi vahvat johtajat kautta koko maailman. Vahva johtaja tarjoaa alaisilleen mahdollisuuden ikään kuin vetäytyä vastuusta, kun he tekevät päätöksiä. He siis luovuttavat päätöksenteon joko vahvalle johtajalle tai tekoälylle, ja sitten vain painelevat nappia siten, kuin tekoäly ehdottaa. 

Tekoäly ohjaa ajatteluamme, ja esimerkiksi Internetin tai hakukoneiden page-ranking saa aikaan sen, että me jossain määrin olemme ajautumassa Wokeen. Tuolloin karsimme tahallamme sen tiedon pois, joka ei meitä satu miellyttämään ja tietenkin jos painelemme vain hakukoneen antaman linkkilistan ensimmäistä linkkiä, niin saamme ehkä vain suositun kotisivun antamia tietoja. Meillä on vapaus ajatella. Mutta jos luovutamme tuon oikeuden ajatella jollekin toiselle, niin se että onko kyseessä tekoäly vain toinen ihminen on oikeastaan aivan sama. 

Kun Elon Musk käyttää tekoälyä etsiäkseen niitä, jotka hänen DOGE-virastonsa irtisanoo, niin hän varmaan käyttää tekoälyä suodattaakseen niitä virkailijoita, jotka tekevät kaikkea muuta kuin työtä. Siis se kuinka paljon työntekijä viettää viikossa valtion maksamaa työaikaa esimerkiksi katselemalla markettien kotisivuja voi olla se, miksi DOGE lähettää ystävällisen erokirjeen tuolle virkailijalle. Mutta siis se tekeekö kukaan tuolla työtilassa mitään on muutekin eri asia. 

Eli meillä kaikilla voi olla esimerkiksi työtila auki kaiken aikaa, mutta sitten kuitenkin tuijottelemme kännykältä kaikkea muuta mielenkiintoista. Eli olisi mukavaa nähdä että seulooko Muskin tekoäly myös sitä, että montako merkkiä virkailija kirjoittaa työtilassa olleessaan. Ja tietenkin myös merkityksellisten sanojen määrä olisi hyvä saada tietoon. Mutta siis erottaako Musk vai tekoäly nuo virastojen laiskottelijat? Tuolloin voidaan ajatella siten, että Musk vetäytyy tekoälyn taakse tehdessään päätösksiä. Tai sitten tekoäly antaa luotettavaa tietoa, koska sitä ei voida samalla tavalla mielistellä kuin oikeaa ihmistä. 

https://muropaketti.com/tietotekniikka/tietotekniikkauutiset/microsoftin-tutkimus-tekoaly-on-haitallista-ihmisen-ajattelulle-toinenkin-huolestuttava-havainto/

Tekoäly syö ihmisten kriittistä ajattelua, mutta miksi se tekee niin?

Yllä oleva kuva on tekoälyn tekemä muunnelma teemasta, sokea johtaa sokeita. Eli tekoälyn kehityksessä tekoäly johtaa tekoälyjä. Tekoälyt ovat ottamassa vastuuta monista töistä, ja sen takia olemme ehkä tulossa tilanteeseen, missä tekoälyt opettavat muita tekoälyjä. 

Kritiikki on sitä, että otetaan huomioon myös muiden kuin oman itsen muodostama näkemys jostain asiasta. Kritiikki ei ole periaatteessa pelkästään sitä, että jotain asiaa vastustetaan vastustamisen ilosta, ja siksi että vastustaminen nostaa jotain asemaan, mikä hänen mielestään kuuluu vain hänelle. Kritiikki ei siis ole mitään sanan "ei" hokemista. Vaan tietenkin meidän pitää pohtia asioita siten, että kuka tai mikä on se, mikä estää tai ajaa jonkun asiaa? Siis aina pitää kysyä että "miksi näin"?  

Kuinka moni meistä koskaan harrastaa mitään kritiikkiä minkään näkemänsä asian kohdalla? Eli ajattelemmeko me oikeastaan mitä näemme tai mitä luemme? Ja kun vastustamme jotain, niin miksi vastustamme sitä jotain? Vastustammeko me oikeastaan jotain asiaa siksi, että se vie meiltä etuoikeuksia, vai siksi että me haluamme säilyttää vanhat rakenteet, joihin olemme tottuneet ja jotka ovat tehottomia. Vanhat rakenteet ovat asioita, jotka ovat nostaneet ihmisiä valtaan, ja antaneet vallan esimerkiksi keisareille ja kuninkaille. Ja nuo miehet ja naiset ovat tietenkin olleet niitä, jotka ovat saaneet paljon vanhassa järjestelmässä. Joten sen takia kuninkaat ovat mielellään vastustaneet uudistuksia henkeen ja vereen. 

Neuvostoliitossa oli ennen joukko, josta käytettiin ja käytetään edelleen nimeä "nomenklatuura". Tuolla joukolla oli aikoinaan erittäin paljon etuoikeuksia tuossa maassa, eikä nomenklatuuraan kuuluvan tarvinnut edes käyttää samoja kauppoja neuvostoliittolaisten enemmistön kanssa. Juuri nomenklatuura on vastustanut uudistuksia erittäin voimakkaasti. Ja syy tähän ovat tuon joukon etuoikeudet. Eli heillä on sensuroimaton internet, omat kaupat yms. Mutta miksi noita samoja oikeuksia ei voisi olla kaikilla? Koska jos kaikilla olisi samat oikeudet, niin ne eivät olisi etuoikeuksia. 

Tekoäly syö ihmisten kriittistä ajattelua, mutta miksi se tekee näin? Kysymys on sikäli erikoinen, että sen jälkimmäistä osaa ei juurikaan käsitellä missään. Tekoälyn lahjakkuus on  tietenkin täysin riippuvainen siitä, millaisia aineistoja se käyttää. Mutta kysymys siitä, miksi kriittinen ajattelu hapertuu liittyy niin sanottuun teknofantasiaan. Tai oikeastaan kyseessä on eräänlainen vääristymä, mikä on ollut ennenkin huomion kohteena. Ihmisiä vakuuttaa enemmän se, että joku laite on tehnyt jotain, kuin se että joku ryttyiseen ruutuvihkoon kirjoitteleva nörtti on asiasta tehnyt teorian. 

Jos luovutamme oikeuden ajatteluun jollekin toiselle, niin silloin meidän kannaltamme on aivan sama että luovutammeko sen ehkä jollekin suurelle johtajalle, joka tietää paremmin kuin me itse, mikä on meille parasta. Vai luovutammeko sen ehkä tekoälylle, joka tietää kaiken paremmin kuin ihminen? Tai siis sellainen kuva tulee välillä kun lukee tietokoneita käsitteleviä kirjoituksia. "Siis ihminen on kuin tietokone" on sananmukaisesti väärin sanottu. Ihminen ajattelee itse. Mutta tietokone seuraa ohjelmistoissaan tai päättelyissään tiettyjä reittejä, jotka ovat usein melko kaavamaisia. Eli tietokone ei osaa muuttaa tuota vuokaaviomallia samalla tavalla kuin ihminen. Ja ohjelmistot seuraavat noita vuokaavioiden malleja. Vuokaavio on siis kartta jota noudatetaan silloin, kun algoritmiä rakennetaan, ja tietokoneen toiminta seuraa silloin tätä vuokaavion reittiä.

Mutta se että tekniset laitteet saavat kaiken kuulostamaan paremmalta on totta. Ja varsinkin kalliit tekniset laitteet tehostavat asioiden näyttävyyttä. Eli jos nurkkaan ostetaan kallis kone, niin sitä pitää tietenkin käyttää. Nimittäin se että joku 300 000 000 euron laite löytää tai kehittää jotain on paljon paremman näköistä kuin se, että joku nörtti istuu jossain tietokoneen ääressä, ja kehittää vastaavia asioita omassa päässään. Tekoälyn kohdalla ihmiset saavat lukea jatkuvasti uusista saavutuksista, mutta samalla me unohdamme sen, että ihmisaivot  olisivat jo monta kertaa tehneet vastaavia asioita. Se miksi siis tekoälyä kohdellaan eri tavalla kuin ihminen johtuu siitä, että se on tekninen väline. 

Teknisen välineen tuottamaa tai sen kautta tuotettua tietoa käsitellään silkkihansikkain, sen sijaan kun ihmisen tuottama teksti tai muu tutkimus leimataan kovin helposti vähintään pseudotieteeksi. Tai sitten ihmisen tekemiä asioita vähätellään. Siis tekniikka ja suuret luvut hurmaavat ihmisiä. Eli periaatteessa kreikkalaisen filosofien Leukloppoksen ja  Demokritoksen atomimalli, jossa lopulta ainetta jakaessamme kohtaamme sen lopullisen "atomoksen", kappaleen jota emme voi jakaa pienemmiksi osasiksi on edelleen käypä ajattelutapa. Mutta siis se mistä ihmiset haluavat lukea ovat esimerkiksi hiukkasfysiikan tutkimuskeskusten kuten CERNin käyttämistä tehoista.

Tekoäly opettaa tekoälyjä 

Samoin jos Diogenes Sinopelainen koulutti joukon koiria käymään puolestaan kaupassa, niin se tuskin kiinnostaa ketään. Diogenes Sinopelainen koulutti koiransa kantamaan ostoslistaa ja kukkaroa torille, ja sitten kauppias luki tuon lapun ja etsi tuotteet. Sitten hän otti raaht, kirjoitti kuitin ja lähetti koirat takaisin. Eli varmaan Diogenes osasi lukea kuitista että monta omenaa ja mikä kunkin omenan hinta oli, ja vaihtorahoista hän osasi laskea että antoiko kauppias oikein takaisin. Nämä asiat eivät ole kovin näyttäviä. Mutta jos jonkun ICT-laboratorion henkilökunta kehittää robotin, jonka rinnassa on näyttöpääte, jossa näkyy ostoslista ja kaupan henkilökunta kerää tuotteet robotille, niin se on valtava uutinen. 

 Eli suurin osa ihmisistä on kiinnostunut tuon valtavan hiukkaskiihdyttimen tehoista, eikä heitä kiinnosta vähääkään se, mitä tuo kiihdytin tuo ihmisten eteen. Se että kiihdytin toi ihmisten eteen Higgsin bosonin on hyvin merkittävä asia. Mitäpä Higgsin bosoni merkitsee sen rinnalla, että sitä tutkiva henkilö kykenee luomaan plasmaa jota oli olemassa vain juuri alkuräjähdyksen jälkeen. Eli emme varmaan osaa arvostaa esimerkiksi kosmologeja, ja muita teoreettisen tutkimuksen tekijöitä, koska heidän työnsä ei ole kovin näyttävää.

Eikä myöskään joku tiedemies joka kirjoittelee asioista johonkin lehteen tai blogiin ole ihminen, joka kehittää kovin suuria energiatasoja tai mitään muuta kovin näyttävää ihmisten eteen. Näyttävät asiat ovat niitä jotka myyvät lehdissä. Samasta syystä esimerkiksi tekoälyn kehittäjiä ei kovin paljon ilmeisesti arvosteta, tai heidän työhönsä viitataan usein sanalla "koodari", ja sitten lähtökohtana on se, että noiden ihmisten pitäisi tuottaa virheetöntä koodia, mutta samalla heitä ei sitten muuten missään kaivata. Siis mikään tietokonenörtti ei ole se, mitä kukaan edes voi ajatella sankarinaan. Tekoälyn tekeminen on siis koodaustyötä, eikä se ole itsessään kovin näyttävää. 

Tekoäly rapauttaa ihmisten mieltä. Se rapauttaa myös esimerkiksi ihmisen luutunutta näkemystä omasta erinomaisuudestaan. Mutta se että annamme tekoälyn ajatella ja tehdä asioita puolestamme saa aikaan sen, että tekoäly ottaa ehkä lopulta liian suuren roolin elämässämme. Mutta mitä siis kriittisyys on? Kuten alussa olen sanonut, niin kritiikki on sitä, että myös niitä asioita otetaan huomioon, jotka eivät suoraan tuo meille itsellemme hyvää, tai jota emme itse ehkä voisi edes hyväksyä tai tehdä omassa elämässämme. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Demokritos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leukippos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Diogenes_Sinopelainen

Elokuvia odottaa synkkäkin synkempi tulevaisuus.

 

Elokuvien tulevaisuus on ehkä synkempi kuin Tim Robbins edes voisi uskoa. Tekoälyn kehittyessä voidaan esimerkiksi elokuvia rakentaa niin, että henkilö kirjoittaa vain jonkun tarinan sekä sitten tekoäly muuttaa sen suoraan elokuvaksi. Saattaa olla että henkilö joka käsikirjoittaa tällaisen elokuvan kykenee ehkä sitten suoraan valitsemaan sellaiset "näyttelijät" tai interaktiiviset avattaret , jotka miellyttävät häntä eniten. Kun sitten käsikirjoitus tai essee tai miksi tätä nyt kutsutaan sitten annetaan tekoälylle, niin sitten tekoäly vielä kysyy, että miten pitkän elokuvan henkilö haluaa, ja sitten tuo väline vain muokkaa tuosta asiasta suoraan elokuvan. 

Se mitä tämä tekee ihmisille sekä näyttelijöille on tietenkin kamala asia, ja pahinta on se, että jos nuo elokuvat ovat niin sanotusti fotorealistisia, niin silloin ei katsoja ehkä kykene edes erottamaan oikeaa tapausta elokuvasta. Seuraukset voivat olla silloin ehkä suurempia kuin meistä kukaan edes haluaa tai uskaltaa ajatella. Poliittinen propaganda sekä hybridivaikuttaminen saavat silloin erittäin tehokkaan työkalun, jonka avulla voidaan tehdä melkein mitä hyvänsä painokelvottomia asioita, joilla sitten tuetaan jotain suuren luokan diktaattoria. 

Propaganda on siis yksi tapa esittää valheita totuutena. Ja yksi tapa tehdä propagandaa on tehdä elokuvia, joita esitetään autenttisina sotakuvina. Eli tietenkin esimerkiksi näyteltyjä kohtauksia voidaan näyttää kesken uutisia ja esittää näitä asioita suoraan totuutena, sekä kuvina joita on otettu kesken taistelun. Mutta tuo niin sanottu perinteinen tapa ei ole mitään siihen verrattuna, että joku tekoäly tekee muutamassa minuutissa saman asian, mitä ennen filmiryhmä teki jopa kuukausien ajan. 

Tulevaisuus voi olla sellainen, että tekoälyn avulla tuotettuja elokuvakäsikirjoituksia muutetaan elokuviksi toisen tekoälyn avulla. Syy tähän on se, että tuotantoyhtiöt haluavat maksimoida voittonsa, eikä nuorten käsikirjoittajien tuotoksia kovin helposti lähdetä filmaamaan. Elokuvien markkinointi on kallista, ja jos käsikirjoitus ei miellytä, niin silloin ei elokuvaan tule näyttelijöitä. Nimekkäät vanhat käsikirjoittajat luovat niin sanotusti takuutuotteita. Joten sen takia varsinkaan nuoret eivät ehkä uskalla tuoda tuotoksiaan filmiyhtiöille. Mutta tekoälyn avulla kuka vain voi ainakin kohta kokeilla kykyjään elokuvien ohjaajana ilman kallista tiimiä. 

Eli toisin sanoen. Pitäisikö tekoälylle asettaa sellaisia rajoituksia, joilla estetään sitä luomasta täysin aitoa muistuttavia kuvia? Tekoäly on väline joka varmasti saa aikaan vaikuttavia asioita. Mutta kuten tiedämme, niin tekoäly antaa mahdollisuuden tehdä myös asioita, jotka ovat vastoin moraalia ja etiikkaa. Jos ihmisestä otettua valokuvaa käytetään esimerkiksi näyttelijä-avattarien luomiseen, niin olisi vähintään oikein vaatia sitä, että henkilö saisi jonkun korvauksen tästä asiasta. Tai sitten ihmistä muistuttavien avattarien käyttö pitäisi kieltää, koska se on jotenkin vastoin sitä, mitä itse näen reiluna asiana. 

Kevyt versio tästä tekoälyn tuottamasta elokuvasta ovat virtuaaliset näyttelijät, joita sitten käytetään surutta eri kohtauksissa. Nuo avattaret ovat asia, mikä on saanut näyttelijäliiton takajaloilleen. Samalla unohdetaan että noiden hahmojen avulla voi periaatteessa kuka vain kehittää valheen, jonka avulla hän pääsee työhaastatteluun, ja esimerkiksi ohjelmistokoodien luominen käy tekoälyn avulla tehokkaasti ja nopeasti. Joten tekoälyä' voidaan hyödyntää CV:n ja työhakemuksen tekemisessä, ja samalla sitten omaa kuvaa voidaan korjailla niin, että se näyttää hyvältä. Samoin tekoälyn avulla voidaan tuottaa mielenkiintoisia esseitä, joilla täytetään koko media. Tekoälyn avulla voidaan luoda myös esimerkiksi elokuvien käsikirjoituksia. 

Eli ehkä kohta mediat täyttyvät elokuvista, joiden käsikirjoitus on tuotettu tekoälyn avulla. Ja sitten toinen tekoäly valmistaa kyseisestä käsikirjoituksesta elokuvan. Onko tämä se kehitys, johon olemme menossa? Toki tekoälyn avulla voidaan luoda erilaisia asioita. Ja ehkä tulevaisuudessa edessä on tilanne, jossa tekoäly ottaa haltuun koko viihdeteollisuuden. 

https://www.msn.com/fi-fi/viihde/tv-ja-elokuvat/maailman-parhaaksi-%C3%A4%C3%A4nestetyn-elokuvan-t%C3%A4hti-tim-robbins-elokuvia-odottaa-synkk%C3%A4-tulevaisuus-syyn%C3%A4-netflix-ja-suoratoisto/ar-AA1uYqtv?ocid=msedgdhp&pc=HCTS&cvid=312719c1a7464c20bc6f2cb026d6aba2&ei=61

Mitäs me pinnalliset, eli miten internet muokkaa lukutaitoamme sekä hermostoamme?

Tässä eräänä päivänä näin kirja, jonka nimi oli "Pinnalliset, mitä internet tekee aivoillemme". Siinä pohdittiin sitä miten Internet vaikuttaa aivoihimme. Siinä oikeastaan kiteytyi koko internetin vaikutus siihen, miten me käytämme tietoa, jota on nykyään saatavilla yllin kyllin. Mutta miten me tietoa käytämme? Me luemme jonkin artikkelin, käytämme tähän asiaan noin 30-120 sekuntia per artikkeli, ja sitten syöksymme kohti seuraavaa artikkelia, ja jos sitten artikkelin sisältö ei omaa itseä satu miellyttämään, niin silloin emme edes tuo 30 sekuntia viitsi kuluttaa asiaan, josta meillä on vahva, mutta vastakkainen mielipide. Itsekin joudun joskus myöntämään tekeväni noita asioita. 

Joskus olen miettinyt mitä tuo tapa käsitellä tietoa tekee meidän aivoillemme. Siis tekeekö se ehkä sen että hermosolujen haarautuminen lisääntyy, koska aivojen pitää pyytää lisää neuroneita käsittelemään tietoa. jota on saatavissa vain muutaman minuutin. Tai tuleeko ehkä kirjoituksesta joskus eräänlainen refleksi, joka vapauttaa aivoja analysoimaan nopeasti vaihtuvaa tietomäärää? Kuka tietää miten tällainen netin käyttö vaikuttaa siihen, miten toimimme tai miten esimerkiksi juuri keskushermostomme reagoi tähän tapaan käsitellä tietoja, missä esimerkiksi suuri määrä tekstiä pitää käydä läpi hyvin lyhyessä ajassa. 

Tekstin ero esimerkiksi vlogeihin eli kuvablogeihin on tuntuva. Tekstissä voi helposti hypätä merkityksettömiä pätkiä yli, ja keskittyä olennaiseen. Ja tekstin takaisin kelaaminen on helpompaa kuin vlogissa. Vlogissa taas pitää siirrellä kelausnappia edestakaisin, ja siksi videoblogit eivät ole ehkä kaikkien alaa. 

Tai oikeastaan melko usein meistä jokainen tekee sitä, että vilkaisee artikkelin otsikon, ajattelee "että tuo ei ole sitä mitä haluan lukaista", ja sitten hypätään kohti seuraavaa artikkelia, jonka sisältö tai otsikko tai otsikon alla oleva kuva miellyttää meitä enemmän. Eli me kaikki osaamme varmasti lukea ehkä vieläkin nopeammin kuin ennen, mutta osaammeko oikeasti arvioida sitä, miksi joku teksti on kirjoitettu. Siis osaamme lukea, mutta emme ehkä täysin ymmärrä sitä, mitä olemme lukeneet. 

Emmekä myöskään välitä siitä, mitä olemme lukeneet. Riittää että lehdessä tai Internetissä lukee jotain, ja jos joku sitten alkaa keskustella jostain artikkelista, niin silloin ruvetaan suuttumaan, ja tiukaistaan, että osaan minäkin ihan itse lukea. Mutta sitten kuitenkaan kukaan ei viitsi tuota artikkelia avata, kun sen lukeminen vie liikaa aikaa. 

Ja vaikka tietoa sitten luetaan, niin koskaan ei kysytä kysymystä "miksi". Siis mitään sen suurempaa tai syvällisempää tutkimusta mistään artikkelien taustoista ei edes viitsitä tehdä, kun kaikki on valmiiksi laitettu tuohon tekstiin. Mutta toki myös esimerkiksi paperilehden tilaajissakin on ainakin jonkin verran pinnallisia ihmisiä. Eli varmaan on myös ihmisiä jotka lukevat pääasiassa sarjakuvia, ja silloin ei ainakaan mistään kovin suurenmoisesta tai syvällisestä tiedonhankinnasta ole kysymys. 

Tietoa on paljon saatavilla, mutta samalla myös näennäistä pseudotiedettä tai näennäistotuuksia sekä puolitotuuksia on paljon enemmän liikkeellä. Ja sen takia meidän pitää olla varovaisia kun luemme jostain asioista. Eli pseudotiede tarkoittaa sitä, että jotain täydellistä huuhaata tai valhetta lähdetään levittämään tieteellisenä totuutena. Ja usein tuota valhetta boostataan esimerkiksi vaikuttavilla termeillä, joissa ihmisiä ikään kuin syyllistetään jos he eivät usko tuota ainoaa oikeaa totuutta. 

Siis jos ihminen uskoo jotain ammattilaisten tekemiä trikkikuvia tai esimerkiksi New York Timesiä tai tunnustettua tieteellistä julkaisua kuten Scientific Americania, niin hän on tyhmä. Siis tällaista mallia pseudotieteestä kyllä on esitelty. Eli ensin tunnetun tieteellisen julkaisun sivuja käytetään boostaamaan oman kannan uskottavuutta, ja sitten kun joku haluaa katsoa tuota lehteä, niin silloin se on tietenkin pudonnut kadulle. 

Tai kaksi todistajaa ovat olleet kanssani, ja koska he ovat tuon lehden nähneet, niin miksi muiden sitä pitäisi edes päästä katsomaan. Siis avoimen tutkimukseen kuuluu myös se, että lähteet ovat näkyvissä. Ja arvioinnissa arvioidaan työtä eli tuotosta eikä sitä minkä väriset sukat tuotoksen tekijällä on jalassaan. Eikä asialliseen tieteen tekemiseen kuulu esimerkiksi sellaiset asiat kuin väkivallalla uhkaaminen. 

Yksi pseudotieteen parhaista tuntomerkeistä on se, että siinä halvennetaan tutkijoita. Heidän työtään ei juurikaan käsitellä, vaan esiin nostetaan tutkijan nuoruudessaan tekemät rikokset tai mielenterveysongelmat, joilla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi arvioitavien artikkelien tai muiden kirjoitusten kanssa. Ja tietenkin rikoksista mainitaan vain "rikokset", eikä niiden lajia ole mitenkään eritelty. Kun ajatellaan asiallista tutkimusta sekä tutkimusetiikkaa, niin silloin myöskään omaa tekstiä ei ole tapana pönkittää esimerkiksi tunteisiin vetoamalla. 

Siis sairas isoäiti ei kuulu muuhun tutkimukseen, kuin niihin, joissa käsitellään esimerkiksi yksittäisiin isoäiteihin kohdistuvia tekoja kuten rikoksia. Mutta joskus kuitenkin me kaikki olemme törmänneet tutkimuksiin sekä tutkijoihin, joita arvioidaan tutkimuksen tekijän yksityiselämän kautta. Eli ensin tuodaan esille ihmisen joku asia tai luonteenpiirre, jota ei "voida hyväksyä". Ja sitten tuota asiaa käytetään kaikissa yhteyksissä, joissa puhutaan kyseisestä ihmisestä. Siis tutkimus ei tietenkään ole pääasia, kun joku asia mikä tutkimuksen tekijässä poikkeaa valtaosasta ihmisistä. 

Hyvänä esimerkkinä tästä on ydinpommin keksijä J. Robert Oppenheimer, jota arvioidaan lähinnä hänen viimeisen julkisen puheensa kautta, ja John Nash, peliteoreetikko, jonka kohdalla mainitaan usein skitsofrenia, samalla hänen  tieteellinen työnsä mukavasti unohdetaan. 

Sama koskee myös Andrew Turingia, tietokoneen keksijää, joka sitten sai oman väitetyn seksuaalisen suuntautumisen takia lähteä puolustusministeriöstä. Samoin Stephen Hawkingin työtä on pyritty vähättelemään, ja hänen ALS-tautiaan on ylikorostettu. Jos sanotaan että Hawkingin tutkimuksista osa on vanhentuneita, niin meidän pitää muistaa, että kun Hawking teki tutkimuksiaan, niin tuolloin esimerkiksi tutkimusvälineet olivat aivan eri luokkaa kuin nykyään. 

Kun Hawking kirjoitti ensimmäisen teoksen mustista aukoista, niin niiden olemassa olosta ei edes ollut pitäviä todisteita. Eikä tuolloin ollut edes intenetiä, joka on vauhdittanut nykyaikaista tiedettä hyvin paljon. Enää tutkijan ei tarvitse aina mennä kirjastoon tai ostaa kirjaa, kun haluaa tietoa jostain asiasta. 

Tuo juttu oli sellainen, että sitä vauhditettiin suuren julkisuuskampanjan voimalla. Tuo asia sitten aiheutti sen, että Turin söi myrkytetyn omenan ja kuoli joko omankäden kautta tai murhattuna. Eli ensin arvioidaan työn tekijää, ja hänen työnsä voidaan työntää taka-alalle, jos se sattuu palvelemaan julkista mielipidettä. Tai parhaassa tapauksessa heitä arvioidaan esimerkiksi pukeutumisen perusteella. 

Liitteet:

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/n%C3%A4in-some-on-vaikuttanut-ihmisten-lukutaitoon/vi-AAVP0A9?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=4d2c768604f546ed96fc1eab786d298a

Kuva: https://www.terracognita.fi/wp-content/uploads/Pinnalliset-scaled.jpg

Muutoksen tuulet puhaltavat jälleen

Kimmo Huosionmaa

Muutoksen tuulet puhaltavat, ja joskus ihmiset miettivät mitä varten muutos aiheuttaa joskus vastarintaa, Jos työpaikoilla otetaan käyttöön uusia järjestelmiä, niin joskus joku alkaa hyvin näkyvästi kampanjoida vanhan tavan tai järjestelmän puolesta. Kun tätä asiaa lähdetään pohtimaan perusteellisesti, niin silloin pitää aina muistaa sellainen asia, että järjestelmä on tehty jotain ihmistä tai olentoa, joka voi olla esimerkiksi abstrakti asia varten. Ja aina löytyy ihmisiä, jotka saavat järjestelmältä paljon, eli he saattavat olla vain käskyjen välittäjiä, mikä tarkoittaa sitä, että he voivat päästä työpäivästä melko helpolla tai vähällä henkilökohtaisella panostuksella.

Kun sitten esimerkiksi fyysinen paperityö tai fyysisen paperiarkin käyttö toimistossa loppui, niin silloin tietenkin kaikki olettivat, että koska paperia ei enää tarvittu, niin silloin alkoikin muutosvastarinta. Ja se mikä tästä asiasta teki erikoisen, oli se, että tekstinkäsittelyohjelmat on varustettu oikeinkirjoituksen tarkistamisella, mikä sitten sai aikaan sen, että työ oli tehty nopeasti, ja myös säästöä tuli, niin silloin joku alkoi kuitenkin puhua tietokoneita vastaan.

Mikäli nyt jälkeenpäin tuota syytä aletaan miettiä, niin mieleen tulee sellainen hyvin erikoinen ajatus, mikä liittyy siihen, että tietokoneet tekivät työstä nopeampaa, ja se aiheutti sen, että työntekijöillä oli enemmän aikaa jutella asioista keskenään, sekä kävellä toimiston käytävillä. Se saattoi aiheuttaa sen, että joku henkilö paljastuikin sellaiseksi, että hän ei mitään töitä toimistossa tehnyt, vaan pelkästään joi johtajan kanssa kahvia.

Eikä tuollainen henkilö koskaan mitään muutakaan työtä tehnyt, mutta kuitenkin kavereiden kyttääminen oli tuollaisella ihmisellä elämän päätehtävä. Eikä muiden tarvinnut koskaan kahvilla käydä, kun kyseinen ihminen siinä sitten svahti jokaista kahvitaukoa, minkä muut pitivät. Eli tuollainen ihminen varmaan koki siinä muutoksessa missä toimisto siirtyi automatiikkaan jotain sellaista, mitä hän halusi vastustaa.

Toki asia erikseen on sitten johtajan simputtaminen toisen mutta korkeamman johtajan toimesta, ja tuo on asia, mistä ei juurikaan puhuta. Toinen johtaja voi korkeampaan asemaan vedoten komentaa toisen alaiset muihin tehtäviin, jolloin tämä alaisena tai alemmassa portaassa toimiva esimies saa tehdä kaiken itse, mutta tässä ei ole tarkoitus tätä asiaa käydä läpi. Mutta ei se johtaminen aina ole mitään mukavaa, jos alainen ei sitten mitään välitä tai sitten oma esimies alkaa huohottaa niskaan, sekä alkaa painostaa omaa alaistaan siten, että toinen ei kykene tekemään sitä mitä pitää.

Maamme väestön rakenteen suunnittelu sekä sen ongelmat

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Meiltä loppuu suomessa työvoima, kuten varmaan kaikki ovat tienneet. Mutta se mikä tässä asiassa tietenkin mietityttää on se, että meistä ketään ei voi pakottaa tekemään lapsia. Ja vaikka kaikki vanhemmat tekisivät lapsia, niin jos perheessä on vain yksi lapsi, niin se kuitenkin laskee syntyvyyttä sekä suomalaisten määrää. Tuota työssäkäyvien ihmisten määrää voidaan lisätä tekemällä maastamme houkuttelevan maahanmuuttajille, mutta se sitten tietenkin tarkoittaa sitä, että myös suomalaisilta menee tuon asian kanssa ne perinteiset työpaikat.

Korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia saapuu jatkuvasti Suomeen, ja samoin tänne tulee ihmisiä myös esimerkiksi Afrikasta, jotka ovat tulleet maahamme korkeamman palkan takia aivan laillisesti työn perässä. Noiden ihmisten integroitumista meidän yhteiskuntaamme on tuettava sekä eettis- humaaneista syistä, että myös taloudellisista syistä. Eli maamme tarvitsee uusia ajatuksia sekä osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa.

Ja korkean teknologian teollisuus on sellainen asia, että se vaatii jatkuvasti uutta innovaatiota sekä ideoita voidakseen kilpailla maailman markkinoilla. Jos meillä ei ole työvoimaa tarpeeksi, niin silloin pitää uutta työvoimaa saada jostain muualta. Mikäli maamme lehdistö tai muu media antaa maastamme kuvan rasistisena valtiona, niin silloin ei tänne maahanmuuttajia tule. Ja vaikka maahamme syntyisi nyt sitten suuri määrä lapsia, niin he tulevat työmarkkinoille aikaisintaan vuonna 2040. Joten siihen saakka pitää joku ratkaisu koettaa kehittää tähän työvoimapulaan.

Kuitenkin ulkomaalaisten määrän lisääntyminen tuo työpaikkoja uusilta aloilta, joita ovat esimerkiksi myyjän työ, ja se asia mikä tuossa työssä muuttuu on se, että myös tavalliset myyjät joutuvat käyttämään muuta kuin suomen kieltä työpaikassaan. Se että joku henkilö ei suostu palvelemaan ulkomaalaista ei ole kovin hedelmällinen, koska kyseinen kauppa saattaa olla ulkomaalaisen omistama, ja se sitten saattaa aiheuttaa potkut, jos esimerkiksi kaupan uusi johtaja heitetään omasta työpaikastaan ulos.

Kuitenkin maamme työvoimapula on siitä ongelmallinen asia, että siinä sitten on asiaa ajateltu hoitaa esimerkiksi roboteilla, mutta on aloja, joissa robotti ei kuitenkaan kykene korvaamaan ihmistä. Noita aloja ovat erityisesti palveluammatit, joissa vaaditaan hyviä ihmissuhdetaitoja sekä tietynlaista luonnetta. Samoin onnistunut palvelusuoritus vaatii myös kielitaitoa, eli on löydettävä oikeita sanoja oikeisiin tilanteisiin. Maamme työvoimapula on kuitenkin hyvin erikoinen asia, koska kaikki ihmiset haluavat tietenkin olla johtajia eivätkä työläisiä.

Ja kuitenkin esimerkiksi asiakasrajapinnassa toimiva työläinen tarvitsee esimerkiksi kielitaitoa vähintään yhtä paljon kuin joku huippuluokan johtaja. Koska maamme on entistä kansainvälisempi, niin silloin saattaa aivan tavallisella kioskilla edessä olla ihminen, joka ei puhu sanaakaan suomea. Ja silloin tietenkin pitää myyjän osata jotain muuta kuin kotimaista kieltä, koska tuolloin asiakas saattaa poistua paikalta toiseen yritykseen, mikäli hän ei saa asiaansa hoidettua. Se ei ole mikään mukava tilanne, jos tuo henkilö sattuu olemaan kaupan omistaja.

Ihminen haluaa mielellään vastustaa muutoksia, vai onko tämä asia vain uskomus?

Roope-Setä on dynaamisen johtajan symboli
Kuva I

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Yleensä ihmiset puhuvat siitä, että jokaisessa työpaikassa on muutosvastarintaa. Eli uutta järjestelmää vastustetaan aina, mutta kun asiaa sitten tarkemmin ajatellaan, niin onko tämä asia, että muutosta vastustetaan joka kerran kuitenkin vain sellaista harhaa? Tai onko niin että kukaan koko yhtiössä tai muussa yhteisössä koskaan halua tehdä mitään uudella tavalla? Onko kaiken uuden oikeasti kohdattava vastarintaa, tai onko kaikki kritiikki sittenkin vastarintaa? Uuden asian oppiminen on ainakin joidenkin ihmisten mielestä upeaa sekä hieno kokemus, joka saattaa tuoda vaihtelua myös pitkän uran tehneiden johtajien sekä asiantuntijoiden työhön. Se että joku ihminen tulee toimistoon, ja sanoo, että "varmaan joku sitä muutosta vastustaa" ei ole sellainen asia, mikä kuulostaa uskottavalta muiden kuin tuollaisten ihmisten mielestä, jotka muutenkin voivat perustaa elämänsä oletuksille sekä uskomuksille.

Uusien järjestelmien tehtävä on tehdä työstä nopeampaa, helpompaa sekä mukavampaa. Eli nykyisin kyetään yksittäisiä tiedostoja suojamaan salasanoilla aivan helposti. Ja sen lisäksi niiden avaamista voidaan valvoa tehokkaasti. Esimerkiksi paperitulosteet voi periaatteessa aivan helposti kuljettaa ulos talosta taskussa, mutta nykyiset digitaaliset versiot tarjoavat paremman tietosuojan. Samoin oikeinkirjoituksen tarkistaminen on nykyään automaattisesti tapahtuva prosessi, eli kirjoitusvirheet näkyvät ruudulla välittömästi, mikä lisää työn mukavuutta ja myös tehostaa työskentelyä. Kannettavat tietokoneet mahdollistavat alusta vapaan työskentelyn, eli jokainen voi ottaa läppärin kokoukseen mukaan tai kirjoittaa raportteja sohvalla maaten.

Mutta sitten aina välillä kohdataan vastarintaa, ja silloin tietenkin pitää tilanteesta tehdä analyysi. Nimittäin ihminen jota vanha järjestelmä on suojellut usein vastustaa uutta. Ja esimerkiksi se, että muistitikku on muka pudonnut taskusta on varmaan monta kertaa ollut syy siihen, että jotain työtä ei ole esitetty kokouksissa. Ja tuo asia on saattanut peittää sen, että henkilö ei osaa käyttää tietokonetta tai hän ole edes työtä aloittanut tai sitten hän on luovuttanut noita asioita esimerkiksi kilpailijalle- Pahimmassa tapauksessa hän on kopioinut jonkun työn Internetistä ja esittää sen omanaan, ja tuo saa joskus aikaan sen, että yhtiö haastetaan oikeuteen tällaisen asian takia. Mutta unohtunut tai pudonnut muistitikku on tietenkin asia, mikä pelastaa tuollaisen henkilön.

Suurin harha missä me elämme on se, että kuvittelemme aina olevamme oikeassa. Tai sitten oikeastaan uskomme viimeiseen asti, että oma kantamme asioihin on se ainoa oikea, jota ei kukaan ihminen maailmassa saa edes yrittää muuttaa. On olemassa sanonta, että olemme itse elämässämme itsemme tiukimpia tuomareita, mutta asia on usein niin, että jos johonkin asiaan on paljon aikaa pantu, sekä sitä on lähdetty ajamaan hyvin arvovaltaisen tahon toimesta, niin silloin tällöin kohtaamme tilanteen, että olemme matkalla niin sanotusti suoraan metsään. Mutta onko tämä asia sittenkään niin sidottu siihen, että muutosta vastustetaan? Kas siinä vasta pulma, ja sitä kautta voidaan tuota asiaa lähteä miettimään myös siinä toisessa valossa. Nimittäin muutosvastarinta ei ehkä johdu siitä, että uutta ei haluta ottaa käyttöön siksi, että uusi järjestelmä on huono tai sitten sen käyttäminen on vaikeaa.

Se saattaa johtua siitä, että järjestelmästä ei ole jaettu tarpeeksi tietoa, tai sitten tieto saattaa olla sellaista, että siitä se saa uuden järjestelmän näyttämään vaikealta käyttää, eli esimerkiksi tietokoneohjelman kohdalla se saattaa tarkoittaa sitä, että siinä on valokuva näytöstä, missä on jopa kymmeniä ikkunoita auki, ja sitten tietenkin tuollainen tiedonvälitys takaa sen, että uutta ohjelmaa on varmasti kaikkien mielestä vaikeaa käyttää. Mutta joskus muutosvastarinta paljastaa sellaisen ihmisen, jolla ei käytännössä ole mitään työtehtäviä. Eli hän saattaa istua jossain huoneessa, ja laittaa papereita kopiokoneeseen tai sitten joskus tuollainen ihminen voi myös hoitaa jotain nollauskytkintä, jossain kaukana muusta henkilökunnasta. Noita nollaus-kytkimiä, jotka ohjasivat tulostukset johonkin maajohtoon oli joskus kauan sitten toimistoissa, ja niiden tarkoitus oli selvittää tulostusjonoja, jos printteri meni tukkoon.

Ja tuolloin saattoi tulostus tapahtua kaukana muusta toimistosta, jotta kovaääninen printteri ei häiritse työskentelyä. Nykyään nuo huoneet ovat historiaa, mutta jos joku yhtiö ei ole muistanut päivittää käytäntöjään, niin silloin saattaa teoriassa olla käynyt niin, että tuollainen työ on unohtunut jonkun ihmisen tehtäväksi. Mutta kuitenkin se että näin on oikeasti käynyt on hyvin epätodennäköistä. Mutta jos muutosvastarinta on erittäin kovaa, niin silloin kannattaa käydä katsomassa sitä työpistettä tarkemmin. Mikäli sellainen ihminen, joka kovaan ääneen vastustaa muutosta istuu esimerkiksi erillisessä kopissa erillään muista työläisistä, niin tuolloin on saattanut käydä niin, että hänellä ei ole työtehtäviä ollenkaan.

Kuva I

https://www.tilaa-lehti.fi/wp-content/uploads//roope-seta.jpg

Syksy sekä sienet ovat yhteensopivia asioita

Kimmo Huosionmaa

Syksy on sienien aikaa, ja siksi niitä näkyy kaikkialla. Mutta kuitenkin kannattaa aina varmistua siitä, että ne ovat syötäviä, ja jos sieniä aikoo laittaa lautaselle, niin myös ruokailua koskevia ohjeita kannattaa noudattaa. Nimittäin osa sienistä pitää sisällään myrkkyjä, jotka ovat maksaa tuhoavia, ja jos niitä syö alkoholin kanssa, niin silloin saattaa maksaan kohdistuva kuormitus muuttua liian kovaksi, ja henkilö kuolee maksan tuhoutumiseen. Sienten ulkonäkö saattaa muuttua esimerkiksi kasvuympäristön mukaan, mikä johtuu optisesta kontrastista, mutta myös sienen iällä on merkitystä.


Koskaan ei saa luottaa siihen, että jos sienen lakkia on järsitty, niin silloin se kelpaa ehdottomasti ateriaksi. Nimittäin hyönteisten sekä etanoiden elimistö on niin erilainen kuin ihmisten, että ne kestävät näitä maksaan tai keskushermostoon vaikuttavia myrkkyjä erittäin hyvin, jos niitä verrataan ihmisen kestävyyteen. Kun puhutaan sienten myrkyllisyydestä, niin esimerkiksi kavala kärpässieni on erittäin pahamaineinen, ja sen tiedetään aiheuttavan syksyisin jopa varsinaisia epidemioita, kun ihmiset keräävät niitä vahingossa, ja sitten syövät kyseisiä sieniä, jolloin tästä seuraa kuolema lähes aina, koska maksa sekä munuaiset tuhoutuvat tässä tapauksessa hyvin tehokkaasti.


Yleensä tuollainen epidemia liittyy huonoon talouden tilaan, kun ihmiset lähtevät etsimään täydennystä ruokapöytään metsästä, ja silloin unohdetaan varovaisuus, jolloin sitten ihmisiä kuolee tällaisen sienen takia. Nuo kavalat kärpässienet sekä suippumyrkkyseitikit, jotka ovat itseasiassa eräänlaisia kärpässieniä ovat kuulemma hyvän makuisia, ja se on saanut jotkut antropologit miettimään sitä, että nuo sienet saattavat ikään kuin metsästää nisäkkäitä. Eli ne houkuttelevat uhrin syömään noita lakkeja, ja sitten kun myrkky on tehnyt työnsä, niin niiden itiöt voivat siirtyä tuon eläimen ruumiiseen, jolloin ne saavat siitä ravinteita sekä hajottavat tuota ruumista. Sieniin liittyy muuten eräs merkillinen tarina, mikä liittyy radioastronomiaan.


Kerrotaan että maailman ensimmäisen paraboliatennia käyttävän teleskoopin isät saivat idean tuohon teleskooppiin sienistä, jotka muistuttavat parabolista radioantennia. Joidenkin ihmisten mielestä voi olla niin, että näiden sienten muoto johtuu siitä, että ne saattavat kyetä aistimaan esimerkiksi radioaaltoja tai muuta sähkömagneettista säteilyä. Se mitä nämä oudot eliöt tekevät tuolla kyvyllään on kuitenkin arvoitus. Ehkä tuo kyky olisi kehittynyt siksi, että sieni kykenee ennakoimaan talven, jotta se ehti päästää itiöt oikeaan aikaan ilmaan, jotta niistä mahdollisimman monet pääsevät kehittämään uusia rihmastoja maan sisään. Sienet ovat nimittäin todella erikoisimpia eliöitä, mitä maan päällä on. Niiden rihmat liikkuvat maan sisällä, ja niiden tiedetään esimerkiksi metsästävän erilaisia matoja, joista sienet saavat energiaa. Tämä asia tekee noista hämähäkin seittiä muistuttavista eliöistä maailman suurimpia petoja.


Sienet ovat nimittäin kiehtoneet myös esimerkiksi tieteiskirjailijoita sekä kosmoksessa mahdollisesti olevaa elämää tutkivia sekä noiden olioiden muotoa pohtivia biologeja sekä erilaisia filosofeja, ja joidenkin filosofien mielestä jollakin planeetalla saattaa elää sieniä muistuttavia olentoja, jotka olisivat kuin meidän sienemme, mutta noiden teoreettisten olioiden rihmaston ketjut koostuvat hermosoluista, ja niiden olioiden hermostolla olisi kyky ottaa hallintaansa muita eliöitä. Tämä teoria on peräisin siitä, että esimerkiksi muinaisilla egyptiläisillä oli suhde sieneen, eli he pitivät joitakin sieniä jostain syystä pyhinä. Ja ehkä niiden aiheuttamat hallusinaatiot sitten saivat papit vakuuttumaan näiden sienten pyhästä olemuksesta.  Oikeastaan kun puhutaan siitä, että etsimme eliöitä universumista on aivan tieteellistä toimintaa, mutta niiden olioiden muodon pohtiminen on lähinnä filosofiaa, koska kukaan ei vielä ole onnistunut löytämään vieraiden planeettojen eliöitä. Tai edes planeettaa, jossa meidän tuntemamme elämä olisi mahdollista.


Kuitenkin esimerkiksi Etelänavalla olevien jään peittämien järvien sekä muiden eristyneiden ekosysteemien tutkimuksen kautta on yritetty miettiä sitä, että millainen voisi joku alien-elämä oikeasti olla. Mutta kuten tiedämme, niin kosmobiologia on tiede, missä pohditaan erilaisia ekosysteemejä, ja jos puhutaan siitä, että jollain planeetalla olisi elämää, niin se ei tarkoita sitä, että siellä olisi ollenkaan eläimiä. Eläinten olemassaolo ei ole mitenkään ratkaisevaa elämän synnylle, tai sitten tuo elämänmuoto voisi olla jotain sellaista, mikä ei ole kasvi eikä eläin. Eli se voisi muistuttaa aavikolla elävää kalaa, joka nousee sateiden jälkeen maan sisästä lammikoihin, mutta kun kuivuus yllättää, niin tämä olio voisi mennä maan alle suojaan.


Tuollainen elämänmuoto voisi menestyä esimerkiksi planeetalla, jonka kiertorata oman keskustähden ympäri on hyvin pitkulainen, ja tuolloin planeetan pinnalla voisi olla sellainen tilanne, että sen kaasukehä jäätyy aina kun se kulkee apheliin eli kiertoradan kauimmaiseen pisteeseen, ja saapuessaan periheliin eli lähimpään pisteeseen sen keskustähteen nähden, sen pinta voisi muuttua hehkuvaksi pätsiksi. Tuollaisella planeetalla voisi olla sellaista elämää, joka olisi aktiivinen vain sen lyhyen hetken, jolloin vesi on juoksevassa muodossa. Tai sitten tuo koko populaatio kuolee aina kun planeetta menee lähelle keskustähteä, ja antaa tilaa seuraavalle sukupolvelle, joka talvehtii munissa planeetan kulkiessa kohti jääkylmää osaa sen kiertoradalla. Kun puhutaan kosmobiologiasta, niin tuollainen eliömuoto ei kuitenkaan ole ainakaan todennäköisesti mikään kovin älyllinen tai kehittynyt.


Kuitenkin se voisi tuottaa tarvittavat ravinteet omassa ruumiissaan, jolloin kyseessä voisi olla jonkinlainen liikkuva kasvi. Se että joku kasvi tai muu eliö kykenee havaitsemaan sähkömagneettista säteilyä ei tarkoita sitä, että se on jotenkin älykäs. Ehkä tuo kyky olisi jollain toisella planeetalla kehittynyt, koska jos se kiertää lähellä omaa aurinkoaan, niin silloin pitää esimerkiksi kasvien tietää, milloin tähden pinnalla alkaa joku purkaus. Ja silloin täytyy olentojen suojata itsensä tehokkaasti, koska purkaus saattaa kuumentaa planeetan pinnan jopa satojen asteiden lämpötilaan, jolloin eliön pitäisi mennä välittömästi suojaan, jotta se ei pala hengiltä.


Ja jos ajatellaan eliöitä, joita universumista saattaisi löytyä, niin suurin osa niistä olisi hyvin primitiivisiä, eli kyseessä olisi yksisoluisten organismien muodostama lajisto. Tai oikeastaan voisi olla niin, että jollain planeetalla olisi vain yksi eliölaji, joka voisi peittää sen kokonaan. Ja tuollainen eliö voisi olla hyvin haavoittuva, koska sillä ei olisi kykyä puolustautua hyökkääjää vastaan. Älykkään organismin muodostumiseen on oltava otolliset olosuhteet. Se että jonkun organismin kohdalla alkaa evoluutio suosia älyä vaatii sen, että älylle on käyttöä. Ja ihmisen kohdalla äly on kehittynyt olemassaolon taistelussa.


Se että ihminen kykenee abstraktiin ajatteluun on mahdollistanut yllättävät muutokset metsästyksessä sekä taistelussa muiden lajien kanssa. Samoin ajattelumme on mahdollistanut maanviljelyksen kehittymisen, mikä on taannut ruokaa myös silloin kun ei saaliseläimiä ole. Samoin kykymme ajatella on tehnyt mahdolliseksi kesyttää susia sekä muita eläimiä, joita käytämme sekä työssä että ravintona. Ja tietenkin meidän ihmisten kotieläimet hyötyvät tästä, koska niiden suku on turvattu ihmisen suojellessa niitä. Ja siksi esimerkiks nautaeläimet ovat antaneet kesyttää itsensä. Mutta tietenkin meitä seuraa muuan pieni peto, jota emme ehkä aina huomaa. Tuo pieni peto on vähintään yhtä tarpeellinen kuin koira, joka auttaa meitä etsimään riistaa ja varoittaa myös vaarasta, joka voi vaania metsässä, eli koira antaa ihmiselle jotain, jota tämä tarvitsee. Ja ihminen tietenkin suojelee koiraa karhuilta ja muilta isoilta pedoilta.


Kissa on tehnyt itsestään tarpeellisen, koska se syö lähinnä hiiriä sekä rottia, jotka muuten syövät ihmisten viljaa. Luonnossa pätee se laki, että jos jotain haluaa saada, niin silloin kannattaa tehdä itsestä tarpeellinen. Kissa on tuon asian huomannut, ja myös sille ihminen tuo turvaa, ja vastapalvelukseksi se syö hiiriä ja rottia kuten se on tehnyt jo tuhansien vuosien ajan.  Joten tämän takia meille on kehittynyt suuret aivot, joiden avulla voimme viljellä maata sekä kehittää uusia ajatuksia siitä, kuinka voisimme tehdä maailmasta paremman paikan elää sekä itsellemme että muille lajeille.

Positivismi voi olla myös yliampuvaa mutta elämä ei saa olla pelkkää mollia.

Jin ja Jang
(Wikipedia)

Kimmo Huosionmaa

Elämään kuuluu sekä ilo että suru. Ne ovat vastakohtia, jotka täydentävät toisiaan. Ja kun ajatellaan Jin ja Jang-merkkiä, niin siinä on molemmilla puolilla pieni alue, missä on toisen alueen väri. Tuo tarkoittaa sitä, että se mikä on toiselle hyvää voi olla toiselle paha asia. Vaikka iloitsemme uudesta työpaikasta tai kutsusta juhliin, niin nämä samat asiat sekä tilaisuudet voivat olla jollekin toiselle hyvin ikäviä asioita, ja ajatelkaa sellaista ihmistä, joka on jo ollut varma työpaikasta, mutta sitten hän ei ole tullut valituksi. Tai henkilöä joka joutuu töihin päivystämään juuri sinä suurena juhlapäivänä.


Tuolloin voi suru olla suuri, vaikka sitä ei ehkä näytetä ulospäin. Ajatelkaa vain itse, miltä tuntuu kun juhlavaatteet roikkuvat henkarissa, mutta sitten tulee sähköpostiin viesti, että työpaikalla on tilanne muuttunut. Tai sitten suureen juhlaan ei tulekaan kutsua, vaikka toinen on ymmärtänyt että se tulee kaikille automaattisesti. Niitä vaatteita ei ole mukavaa katsoa, vaikka tietenkin muilla on lupa valita seuransa itse. Ja suureen ääneen käytävällä sanotut sanat "kutsu ei tietenkään koske kaikkia" varmaan myös tuntuvat kaikuvan korvissa.


Silloin ei ehkä ole mitenkään erityisen mukava olo. Samoin jos nuori insinööri ohittaa uralla jonkun vuosikymmeniä töitä tehneen gurun, niin se ei ole mukavaa, vaikka hän kuinka dynaaminen olisi. Asioita pahentaa ja katkeruutta lisää, jos tämä insinööri on tullut työyhteisön ulkopuolelta, koska silloin tämä hylkäys sattuu ikään kuin yllättäen. Ja tietenkin uudella päälliköllä on omat tapansa hoitaa asioita, mutta kuitenkaan toista ei saisi sitten alistaa sekä nöyryyttää siksi, että hän on samaa tehtävää hakenut.


Tämä asia tarkoittaa sitä, että kaikissa asioissa on sekä hyvä että huono puoli, ja koskaan ei mitään asiaa saisi käsitellä yksisilmäisesti vain toista puolta katsoen. Se että toinen pahoittaa mielensä ei varmaan ole kenenkään mielessä päällimmäisenä, kun hän alkaa valmistautua tuon uuden työn asettamiin haasteisiin, mutta kuitenkin siellä käytävässä ei kannata lähteä tuulettamaan, koska joku voi vaikka ottaa tuolin ja lyödä tätä henkilöä. Tai muuten ryhtyä sabotoimaan hänen elämäänsä.


Maailma on vaarojen karikko, lauloi Maija Vilkkumaa tässä muutamia vuosia sitten, ja kuten tiedämme, niin tämä asia pitää aivan hyvin paikkansa. Positivismi on tietenkin erittäin hyvä asia, ja sen avulla voidaan tietenkin kannustaa esimerkiksi työpaikalla ihmisiä parempiin suorituksiin. Mutta tälläkin asialla on kääntöpuolensa. Kaikista asioista pitää nähdä myös negatiiviset puolet, sekä varautua kaikkein pahimpaan. Eli aina pitää toivoa parasta, mutta varautua pahimpaan. Jos puhutaan esimerkiksi äärimmäisen positiivisesta asenteesta vaikka lääkärin työhuoneessa, niin silloin saattaa lääkäri herättää potilaassaan liian suuria odotuksia hoidon suhteen.


Tuolloin saattaa syöpälääkäri sanoa, että parin vuoden päästä tulee uusi hoito, vaikka kyseistä hoitoa ei ole vielä edes kokeiltu muuten kuin soluviljelmillä, ja tällaisessa tapauksessa saattaa ihminen kohdata sitä tarpeetonta kipua ja kärsimystä, mutta sama koskee myös psyykenlääkkeitä. On olemassa ihmisiä, jotka uskovat että psyykenlääkkeet muuttavat ihmisen sekunnissa toiseksi, ja silloin on vaara, että noita lääkkeitä määrätään turhaan. Tällaiset lääkkeet saattavat leimata käyttäjäänsä erittäin ikävällä tavalla, ja saada sitten aikaan eristämistä sekä muita hyvin ikäviä asioita.


Maailma ei ole vain duuria vaan myös mollia pitää löytyä. Eli esimerkiksi hautajaisissa ei ole varmaan asiallista puhua siitä, kuinka siellä sai sitten päivän aterian ilmaiseksi, vaikka joskus niin kyllä haluttaa sanoa. Äärimmäinen positivismi on sellaista, missä kaikki asiat nähdään hyvinä sekä iloisina asioina, mutta sitten tietenkin on olemassa tilanteita, missä on hyvä olla hiljaa näistä iloisista hetkistä. Se mikä on iloa ja mikä surua on kuitenkin jokaisesta meistä itsestä kiinni. Jos joku työpaikan ikävä ihminen sairastuu, ja jättää työelämän, niin hänen alaisensa eivät ehkä häntä kuitenkaan sure ainakaan aidosti. Kun ajatellaan esimerkiksi ansioluetteloa, niin jos sitä kirjoittaa äärimmäisen positivismin vallassa, niin silloin siihen saattaa tulla virheitä, jotka maksavat henkilön työpaikan. Ja yksi niistä on omien taitojen yliarvioiminen.


Kuitenkaan koskaan ei saa omaa osaamista lähteä haukkumaan. Eli kaikissa asioissa on omat kääntöpuolensa, ja se onko osaaminen riittävää päättää työnantaja. Kun elämässä annetaan palautetta, niin silloin pitäisi muistaa kuitenkin sanoa myös jotain hyvää palautteen kohteesta. Tuolla tarkoitan sitä, että siitä työstä mitä arvioidaan voi myös jotain hyvää käydä sanomassa. Se ei ole yliampuvan positiivista, että työstä sanotaan myös jotain hyvää, sekä myös huono palaute pitää voida perustella. Tähän ajatukseen sitten on olemassa laajennus, eli kaiken palautteen pitää olla perusteltua. Jos työ on huonosti tehty, niin siitä voi sitten kertoa, että mitä pitäisi tehdä lisää, jotta työ saadaan menemään läpi. Monet ihmiset ymmärtävät positivismin esimerkiksi juhlimisena, joka ei varmaan kovin paljoa mitään asioita vie eteenpäin. Eli myös duuria pitää elämään löytyä.


Mutta moraali on se, mikä aina pitää muistaa. Ketään ei saisi koskaan loukata, ja jos joskus on jotain juhlia pidetty, mihin ei jotain ihmistä haluta, niin ei niitä hänelle tarvitse kertoa, ja luoda samalla halveksivia silmäyksiä tuohon henkilöön. Sitä ei kenenkään tarvitse kuitenkaan sietää. Tai ainakin se tuntuu todella ikävältä. Joten myös näissä asioissa sitten voi toisen ihmisen tunteita hiukan ajatella, eli ei se yhden ihmisen itkettäminen niin kamalan hauskaa voi olla, että siinä sitten pitää koko päivä kaikille näyttää, kuinka toinen ei osaa tehdä jotain asioita oikein. Eli jos kyseinen henkilö ei osaa tanssia jotain uutta muodin mukaista tanssia, tilata oikeita juomia tai tehdä jotain muuta vastaavaa jossain diskossa, tai käyttää arkena vähän halvempia vaatteita kuin toinen, niin se ei tarkoita, että hänet pitää eristää koko ryhmästä. Samoin voidaan sanoa, että myös kaikki raportit pitää juhlimisen välillä saada tehtyä, koska se sitten takaa opintotuen ja myös työnantajat palkkaavat henkilön tekemään töitä eikä istumaan toimistossa ja pelaamaan tietokonepelejä.


Nyt kun opiskelijat aloittavat uransa korkeakouluissa, pitää heidän muistaa, että vaikka elämästä pitää löytyä niitä positiivisia asioita, niin ainakaan yletön juhliminen ei tuota opiskelua vie yhtään eteenpäin. Ihmisen pitää löytää elämässään kultainen keskitie, eli elämään ei saa kuulua pelkkiä juhlia ja iloa, vaan myös surua ja murhetta saa olla. Suru ja murhe ovat tasapaino sellaiselle asialle, kuin ilo. Ei ole iloa ilman surua, se pitää ihmisen muistaa. Ja kun tässä sitten edessä saattaa olla pitkä syksy, niin muistakaa että niillä, jotka eivät juhliin pääse ei ole ehkä niin hauskaa kuin noilla juhlijoilla. Mutta toisaalta taas se minkä taakseen jättää on aina elämässä edessä. Ääripäät tarjoavat usein huonoja vaihtoehtoja kauemmaksi tulevaisuuteen katsottaessa.


Jos joku sitten esimerkiksi venyttää opintojaan ja siivoaa mieluummin jotain rappua, kohtaa hän lopulta sen tilanteen, missä hän on vastakkain esimerkiksi entisen opiskelija tuttavansa kanssa, josta on tehty tuohon yhtiöön esimies. Eli hän on ehkä saanut sitten opintonsa valmiiksi, ja on valmistunut ammattiin, jolloin tuo henkilö saa sitten työehtosopimuksessa määritetyn insinöörin palkan työstään. Tällaisia asioita kannattaa miettiä nyt, että ne eivät ole edessä joskus myöhemmin. Tuolloin henkilö sitten kyllä kiittää itseään, jotta hän on valmistunut ajoissa mikä tarkoittaa laskettua aikaa.