Median neutraliteettista sekä parista muusta asiasta

Mediaa koskeva laatuvaatimus on neutraliteetti. Eli toimittajien pitäisi käyttää tasapuolisesti kaikkia saatavissa olevia lähteitä. Mutta sitten kun puhutaan lähteiden käytöstä, niin unohdetaan että on valtioita joissa median tehtävä on toimia valtion johdon äänitorvena. Siis me lännessä olemme tottuneet median puolueettomuuteen, mutta mitä jos sitten valtion valvoma media on muutettu koneistoksi, jonka avulla ihmisiä leimataan valtion vihollisiksi. 

Me olemme myös tottuneet poliitikkoihin, jotka antavat rakentavia lausuntoja. Mutta sitten me kohtaamme tilanteen, missä valtion johtaja uhkailee muita sodalla, ja toimii muutenkin vastoin kansainvälistä lakia, niin me olemme täysin uuden tilanteen edessä. Mitä jos toinen osapuoli rikkoo kansainvälistä lakia ensin törkeästi esimerkiksi hyökkäämällä itsenäiseen valtioon? 

Me syytämme mielellämme USAaa siitä, että se hyökkäsi Irakiin. No Irak ensin hyökkäsi Kuwaitiin, joka on myös itsenäinen valtio. Vaikka Kuwaitin parlamentti teki päätöksen liittymisestä Irakiin, niin tuo päätös tehtiin varmasti pakon edessä. Siis pitääkö pakolla tehtyä päätöstä kunnioittaa? Kas siinä vasta loistava kysymys. Myöhemmin YK sitten asetti Irakiin lentokieltoalueet sekä väärin tulkittu tiedustelutieto sai aikaan oletuksen, jonka mukaan Irak kehitteli massatuhoaseita. Sen jälkeen USA hyökkäsi tuohon maahan, ja syrjäytti Saddam Husseinin.

No, ehkä osasyy tähän hyökkäykseen oli se, että Irakin johto vitkasteli kaikkien sille asetettujen ehtojen täyttämisessä, kohteli uskonnollisia vähemmistöjään melko ankarasti tai jopa mielivaltaisesti. Sekä tietenkin esteli asetarkastajien työtä kaikin tavoin. Vaikka Irakilaisia sotilaita ei osallistunut mielenilmauksiin, jotka kohdistettiin esimerkiksi IAEA:n tarkastajiin, niin niiden takana ilmeisesti oli Baath-puolue tai sen puolisotilaallinen haara, mistä voidaan vetää linja ainakin Saddamin lähipiiriin. Ja Irakin johtajan käytös tietenkin vuoden 2001 Terrori-iskujen kanssa kiihdytti halua syrjäyttää Saddam Hussein. 

Siis ainakaan Saddam ei kauheasti tehnyt mitään sellaista, minkä avulla esimerkiksi biologisten tai kemiallisten aseiden valmistaminen voitiin suoraan todistaa loppuneen. Siis Irakissa ydinaseen kehittäminen loppui kun Israel tuhosi sen osiris reaktorin, mutta myöhemmin Saddam kehitteli tai valmisti suuren määrän sekä konventionaalisia fosgeeni- tai muita myrkkykaasuja kuten sinappikaasua, sekä hermokaasuja. Siis Irakin massatuhoaseet olivat lähinnä kemiallisia aseita, joita se oli ennen käyttänyt mm. omaa kurdivähemmistöään vastaan.

Venäjä aikoinaan sääti lain, jonka mukaan hyökkäyssota on kielletty. Sen takia tuota maata kiiteltiin YKssa. Mutta sitten kun katsomme esimerkiksi tuota Ukrainan tilannetta, niin Venäjä lähti tukemaan separatisteja, jotka julistivat Krimin, Luhanskin sekä Donetskin kansantasavallat itsenäisiksi. Ja sitten vain pyytämään Venäjää apuun. Sen jälkeen alueen johto julisti kansanäänestyksen, jonka mukaan nuo tasavallat liittyivät Venäjään. Ja sitten tietenkään Venäläisen näkökulman mukaan kyseessä ei ole muuta kuin oman alueen puolustaminen. 

Kun puhutaan Venäjästä, niin silloin varmasti mieleen tulevat gallupit, joiden perusteella 60-90% venäläisistä on Vladimir Putinin takana. Tässä sitten varmasti myös muistellaan sitä, kuinka esimerkiksi Venäjän kansa yhdistyy lippunsa taakse. Mutta mitä tapahtuu, jos Venäjän kansalainen oikeasti sanoo jotain tuota Putinin sotaa vastaan? Se saattaa aiheuttaa hyvin ahdistavan tilanteen, kun sisäministeriön joukot potkaisevat kello 12 yöllä oven auki, ja konepistooli painetaan päätä vasten. 

On asioita, joista me emme ehkä pääse koskaan eroon, ja sen asian nimi on YYA-Suomi. Tuolloin kauan sitten meillä oli media, jonka toiminta oli todella erikoista. Median neutraliteetti oli tuolloin sellaista, että ulkopoliittiset suhteet sekä varsinkin idänsuhteet olivat kaikki kaikessa. Jos ihminen sanoi jotain, joka ei miellyttänyt esimerkiksi tasavallan presidenttiä, niin hän joutui välittömästi hyvin ikävään mediatulituksen kohteeksi. 

YYA n aikaan maassamme oli tietenkin oikeus olla kriittinen, mutta mitään mitä Neuvostoliitto sattui tekemään ei saanut tietenkään arvostella. Oli tapana että jos Neuvostoliitto jäi kiinni jostain ikävistä asioista, niin silloin myös länsimaiden ongelmista piti tehdä juttu, jossa kerrottiin kuinka epädemokraattinen länsimaa X sattui olemaan. YYA suomessa esimerkiksi rauhanmarsseissa vain USAn "Pershing"-ohjuksia sai vastustaa, Neuvostoliittolaisten SS-20 ohjusten kuvien näyttäminen rauhanmarsseilla oli kiellettyä. 

Siis vaikka maassamme ei ollut sensuuria eikä myöskään esimerkiksi viranomaisilla ollut virallista oikeutta tehdä poliittisia pidätyksiä, niin kuitenkin väärät mielipiteet saattoivat aiheuttaa hyvin suuria vaikeuksia ihmisille. Eli heidät ikään kuin poistettiin yhteiskunnasta länsimaiden myötäilijöinä. Vaikka virallisesti ei ollut kysymys poliittisesta pidätyksestä, niin YYA Suomessa vääränlaiset kirjoitukset veivät henkilön suoraan hyllylle. Sotarikokset ovat aina hyvin ikäviä asioita, mutta kun esimerkiksi ajatellaan Neuvostoliiton hyökkäystä Afganistaniin vuonna 1978, niin olisiko sitten sieltä jäänyt jotain mahdollisesti putkissa tapahtunutta toimintaa raportoimatta? 

Amnesty International on syyttänyt Ukrainaa siitä, että se sijoittaa joukkojaan kouluihin keskelle asutuskeskuksia. Irak sijoitti samalla tavoin joukkojaan asutuskeskuksiin, ja jos noihin joukkoihin isketään, niin se tietenkin vaarantaa siviilejä. Mutta samalla meidän pitää muistaa se, että jos joukot ovat erillään jossain pellolla, niin niiden tuhoaminen käy käden käänteessä. Amnesty syyttää myös vuonna 2014 Ukrainan sisällissodan osapuolia sotarikoksista, mutta kuten olen Twitterissä kirjoittanut, niin miksi nämä asiat ovat nyt tulleet mieleen? 

Ukrainan tilanne on siitä mielenkiintoinen, että mitä olisikaan tapahtunut jos hyökkääjä olisi ollut USA? Miten suuria mielenosoituksia silloin olisi saatu aikaan? Tai ehkä Venäjää tai sen liittolaisia arvioidaan vähän eri kriteerien pohjalta kuin länsimaisia toimijoita. Nimittäin Israel ei ole ainoa maa maailmassa, missä palestiinalaisten asema on huono. Se on huono lähes kaikkialla. Mutta palataan taas aiheeseen, mikä liittyy hyökkäyssotaan. Milloin vieraan valtion kansalaisen saa oikeastaan mestata? 

Mitä jos joku ihminen vain huutaa täyttä kurkkua kuolemaa kaikille länsimaille sekä julkisesti puolustaa terroria? Pitääkö länsimaiden vain katsella sivusta, jos joku hyväksyy terrorin, sekä tarjoaa terroristeille tukikohtia? Tai mitä jos valtion toiminta on sellaista, että pelkkä sana valtion johtoa vastaan tarkoittaa pidätystä sekä mahdollista kidutusta ja kuolemaa? Siis pitääkö meidän siis katsoa sivusta, jos joku valtio päättää että siellä saa tehdä mitä hyvänsä, jos sattuu kuulumaan poliisivoimiin, jos kohteena on henkilö, joka lähettää pari twiittiä, joissa arvostellaan valtion johdon tapaa toimia. 

Siis tässäpä hyvä kysymys, koska myös sota joka kohdennetaan siviileihin on terroria. Jos tuhansia jonkun valtion kansalaisia tapetaan, niin valtion velvollisuus on puolustaa kansalaisiaan. Ja jos sitten puhutaan puhtaasti esimerkiksi terroristien tukijaksi ilmoittautuneen henkilön surmaamisesta salamurhassa, niin olisiko sitten vaihtoehtona oleva täysimittainen sota parempi? 

Putinin masinoimat vakoojalait ovat laeista vaarallisimpia. Niiden perusteella henkilö voidaan tuomita sakkoihin, tai hänet voidaan leimata vakoojaksi, mikä tuo sitten vaikeuksia lähes jokaisella elämän alueella. Ja miten esimerkiksi työtön venäläinen maksaa 5000 euron sakkoja? Ja vaarana aina on se, että joku avaa esimerkiksi sosiaaliseen mediaan tilin toisen nimiin, ja lähettää muutamia kriittisiä arvioita esimerkiksi viranomaistyöstä. 

Vaikka ehkä ketään ei ole vielä tuomittu noiden lakien perusteella, niin jos laki on olemassa, niin silloin varmasti myös tuomioita voidaan sen perusteella jakaa. Ja jos esimerkiksi oikeudenkäyntikulut ovat kovin suuret, niin silloin niiden maksamisesta voi tulla vaikeuksia. Ja sitten voidaan tuo henkilö pidättää esimerkiksi sakkomuunnon perusteella. Eli koska henkilö ei maksa sakkoja, niin hänet haetaan kotoa, ja pannaan vankilaan. Tuo asia on tietenkin helpommin perusteltavissa kuin esimerkiksi pelkkä poliittinen pidätys.

Kuva:) https://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/2020/03/moskova-nakyma.jpg

Poliittinen populismi sekä sen ilmeneminen ovat uutta poliittisessa kulttuurissa

Kimmo Huosionmaa



Kun jossain maassa on ongelmia, niin niihin tietenkin pitää löytää ratkaisu. Ja joissakin tapauksissa ratkaisu on erittäin helppoa saada aikaan. Eli tuolloin tietenkin mennään kansan eteen ja kysytään tavallisilta ihmisiltä, mitä he haluavat jollekin asialle tehtävän. Tällaisessa  toimintamallissa ei sinällään ole mitään väärää, mutta kuitenkin pitää muistaa, että mikään ammattituomari ei varmaan kysy kansalta, millaisia tuomioita hänen pitää sitten ryhtyä jakamaan. Kun tuomari jakaa tuomioita, niin silloin hänen pitää saada kaikki tieto tapauksesta, eikä kuulla vain yksipuolisia puolitotuuksia, jossa sitten kerrotaan vain se, mikä saattaa vaikuttaa kertojasta upealta. Eli jos vaikka raiskaaja on ulkomaalainen, niin silloin tietenkin sellainen asia pitää kaikille kertoa. Samoin se, että esimerkiksi ulkomailta otettuja lainoja ei tarvitse maksaa takaisin, on osa poliittista populismia.



Ja tuollainen malli tietenkin on sellaisesta poliittisesta toimijasta upea, jota kutsutaan nimellä “populisti”. Tuollainen henkilö saa usein kansan suosiota sillä, että hän tarjoaa heille helppoja sekä konkreettisia ratkaisuja. Ja kun populisti kalastelee ääniä, niin silloin hän tietenkin vetoaa esimerkiksi siihen, että tuomioistuimet antavat hänestä liian kevyitä tuomioita. Populistin ratkaisu kaikkiin ongelmiin on tietenkin se, että hän saa ryhtyä vaikuttamaan esimerkiksi tuomioistuimen toimintaan.



Se että tuomioistuimet alistetaan parlamentille on varmaan hyvin miellyttävä ajatus, kun sitten ajatellaan sitä, että esimerkiksi presidentillä on mahdollisuus hajottaa parlamentti, niin silloin tällainen ajatus tuomarien alistamisesta poliittiseen kontrolliin on hiukan arveluttava toimintamalli. Samoin olisi mukavaa tietää, että olisiko sitten sellainen mahdollista, että jonkun maan laissa olisi merkintä siitä, että uudet parlamenttivaalit järjestetään presidentin määräyksestä, tai tietenkin määrääjä voisi olla pääministeri, mutta presidentti saattaisi sitten hänet vapauttaa tehtävistään ja ottaa myös tuon tehtävän itselleen.


Tietenkin sitä perustellaan sillä, että kansa vaatii nyt tiukkoja päätöksiä, ja jokainen joka ei populistia tue on kuin vanha eukko. Todellinen mies tekee sitten aivan muuta kuin vain puhuu ja pulisee, eli hän toimii aina sillä tavoin kuin suuri johtaja haluaa hänen toimivan. Omien aivojen käyttö vain hidastaa tahtia, eikä muutenkaan ole sopivaa arvostella valtion suuren pojan toimintaa, koska se vaikuttaa kansainvälisiin suhteisiin kielteisesti. Tai näin ainakin jotkun johtajat toimintaansa perustelevat.



Ja koska parlamenteissa vain puhutaan, kun pitää toimia, niin mitä sillä sitten tehdään. Jos joku sitten sattuu tästä asiasta huomauttamaan, on vastaus se, että “kyllä kansa tietää”. Tämän jälkeen saattaa populisti kutsua kansan kaduille osoittamaan ärtymystä siitä, että heidän johtajaansa on räikeästi arvosteltu. Ja sitten tietenkin kansalta kysytään aina siitä, että mitä mieltä he ovat jostain asiasta. Seurauksena on yleensä huutoa, joka tulkitaan poliittiseksi tueksi. Ja sitten kansa on aina oikeassa. Onhan presidentin palatsin edessä suuri joukko ihmisiä, joita sitten voidaan huudattaa aina, kun halutaan osoittaa se, että kansa tukee suurta johtajaa.



Eli oikeasti populisti vetoaa siihen, että hänen mielestään ihmisten pitää saada vaikuttaa vaikkapa rikoksista annettaviin tuomioihin, ja samalla hän tietenkin säädättää lakeja, jotka tukevat tuollaisen ihmisen omaa valtaa sekä arvomaailmaa. Tietenkin populisti lupaa työpaikkoja, joita löytyy poliisin, armeijan sekä rajavartiolaitoksen piiristä, ja tietysti hänellä on myös muita upeita toimintamalleja, joilla sitten voidaan ratkaista vaikkapa työttömien ongelmia. Populistin tapa puhua on sellainen, että se saattaa vaikuttaa todella vetävältä, eli silloin kun puhutaan vaikkapa korkeakoulusta, niin tämä populisti saattaa keskusteluissa sanoa, että “eikös ne atomimallit ole jo rakennettu”, ja sitten tietenkin koulutuksen leikkaaminen tuo hänen mukaansa todella paljon rahaa valtion kassaan.




Tietenkin esimerkiksi insinöörejä tai muita vastaavia ihmisiä tarvitaan, mutta missään nimessä kaikille ei ole töitä. Ja siksi pitää myös noista paikoista leikata, niin valtio säästää silloin pari miljoonaa vuodessa. Se mitä sitten noilla parilla miljoonalla tehdään, niin siitä ei sitten koskaan tarvitse puhua, ja kun sitten joku noista asioista aletaan puhua julkisesti, niin silloin populisti kertoo pari hyvää vitsiä, kuinka hänen mielestään maahan tarvitaan työvoimaa, kuten suutareita, jotka toimivat tällaisessa ammatissa, missä ei tarvitse valtion heitä tukea. Ja sitten varmaan on hyvän vitsin paikka, että “ne atomimallit maamme nostavat takaisin kärkeen”. Tuon jälkeen aletaan sitten esitellä venäjän asevoimien kalustoa.



Populistisella poliitikolla nimittäin on kaikkeen sellainen malli, että asevoimat on se, minkä ympärille kaikki toiminta rakennetaan. Kun keskustellaan siitä, miten esimerkiksi Donald Trump rikkoo valtiollisia käytössääntöjä, ja arvostelee USA:n keskuspankkia, niin tällainen on uutta kansainvälisessä politiikassa. Nimittäin keskuspankkien autonominen asema poliittisella kentällä johtuu siitä, että niissä tehdään ikäviä päätöksiä esimerkiksi ohjauskorkojen nostosta.



Tuollainen asia tietenkin on jätetty pois poliittisten johtajien harteilta, koska ohjauskorko sitten vaikuttaa luottojen hintaan. Ja luottojen eli pankkilainojen hinta määräytyy siten, että pankki perii tuosta rahasta oman osansa eli luoton hoitoon käytetään aina hiukan aikaa, joten tuo työaika pitää korvata, ja sitten tietenkin pankin pitää tuo luottoon tarvittava raha tilata keskuspankista. Ja tuo laina sitten on keskuspankin antaman ohjauskoron mukaan määräytyvää korkoa. Ohjauskorko on oikeastaan veron kaltainen maksu, jolla valvotaan luottoja valtion puolesta.



Syy siihen, miksi poliittinen eliitti ei ohjaa keskuspankkia suoraan johtuu siitä, että siellä ei tehdä mitään kovin näyttäviä juttuja. Eli päällepäin työ tuollaisessa paikassa on melko ikävää, kun vaihtoehtona on nuorille miehille sopivampaa aseellista toimintaa. Populisti nimittäin tekee niin, että hän yrittää miellyttää nimenomaan maan keskiluokkaa, jota on laskujen mukaan suurin osa ihmisistä. Ja sitten tietenkin asevoimien johto on aina maan johdon nimittämää. Syy miksi valtion johto ei suoraan nimitä poliisia johtuu siitä, että “me emme pidä sakkolapuista”. Poliisin tehtävä on valvoa sisäisiä lakeja, joten siinä joutuu aina välillä tekemään asioita, joista ei ainakaan poliisin asiakas pidä. Ja kun ajatellaan esimerkiksi mielenosoitusten hajottamista, niin siinä sitten saattaa vähän kädet likaantua, joten tietenkään kukaan itseään kunnioittava populisti ei tuollaisiin asioihin suoraan koske, koska mikään mellakkapoliisi ei ole mitenkään erityisen mediaseksikäs eikä ainakaan mukava työpaikka, jos tuota työtä pitää 30 asteen helteessä tehdä.


Poliittisen populismin ideana on se, että asevoimat tai se, mikä on tuollaisen johtajan suoraan nimittämä voima pidetään ikään kuin puhtaana. Niiden tehtävään on vaalia kotimaan aluetta, ja tietenkin niissä kannattaa hankkia sotilasarvo, joka takaa sen, että henkilö saa siellä käyttää valtaa. Ja ainakin 1970-luvulla oli ikään kuin tapana vihjaista, että jos joku vastustaa valtaa pitävää tahoa, niin hän joutuu sitten kertausharjoituksissa koville. Populisti sitten yleensä lupaa palauttaa ikään kuin valtion suuruuden sekä sen kansan ylpeyden, kun hän sitten asettaa sotilasparaateja sekä esittelee mahtiaan. Ja kaikki arvostelu, mitä suuri populisti kohtaa tietenkin on kansan arvostelua.