USA aikoo lakkauttaa ICCn eli kansainvälisen rikostuomioistuimen.

Se että joku maa on ICCn jäsen, mutta ei luovuta rikollisia sinne, ei ole kovin hyvää mainosta ICClle. Se että ICCn päätös ei velvoita valtioita, jotka eivät ole sen jäseniä on asia, mikä pitää aina huomioida. Siis esimerkiksi Venäjä, Kiina ja moni muu valtio eivät ole ICCn jäseniä. Venäjän kohdalla taas asiat ovat niin, että tuo valtio ei luovuta kansalaisiaan ICCn tuomittaviksi. Ja esimerkiksi Salisburyn myrkkyiskut ovat osoittaneet sen, miten myös tuo valtio suhtautuu kansainväliseen oikeuteen. Joten sanotaan että USA ja Venäjä ovat periaatteessa jo vetäytyneet ICCn toiminnasta. ICC ei kykene toimimaan, jos sen päätöksiä ei noudateta. Vaikka valtio on ICCn jäsen, niin sen ei ole pakko noudattaa ICCn määräyksiä. Ja kuitenkin kansainvälistä tuomioistuinta tarvittaisiin enemmän kuin koskaan ennen. 

"Kansainvälinen rikostuomioistuin (engl. International Criminal Court, ICC) tuomitsee henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin kansainvälisiin rikoksiin. Rikostuomioistuimella on toimivalta sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnasta. Tuomioistuimen toiminta alkoi vuonna 2002, ja se toimii Haagissa, mutta perustamissääntö sallii toiminnan muuallakin." (Wikipedia, Kansainvälinen rikostuomioistuin)

"Venäjä, Yhdysvallat, Israel ja Kiina, eivät kuulu tuomioistuimen 125 jäsenvaltioon. Kesäkuussa 2026 Niger jätti virallisen pyynnön erota Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun se oli ilmoittanut aikomuksestaan ​​erota. Syyskuussa 2025 Niger antoi yhdessä liittolaistensa Malin ja Burkina Fason kanssa yhteisen lausunnon, jossa ne ilmoittivat, etteivät tunnusta ICC:n auktoriteettia, ja kutsuivat sitä "uuskolonialistisen sorron välineeksi". Kolme maata ovat sotilashallinnon alaisia" (Wikipedia, Kansainvälinen rikostuomioistuin) 

Samoin kartasta voimme huomata, että suuri määrä muitakin valtioita on jättäytynyt ICCn ulkopuolelle. Pohjois-Korea, Intia sekä monia muita maita on jättänyt allekirjoittamatta sopimusta. Samoin myös esimerkiksi Iran on valtio, joka on toki allekirjoittanut ICC-sopimuksen. Mutta tuo valtio ei ole sitä sopimusta ratifioinut. 

Ongelma on siinä, että esimerkiksi joidenkin suurten kansainvälisten rikollisjärjestöjen uhrimäärä on sellainen, että se vastaa jo laaja-alaista joukkotuhontaa. Eikä tuohon tuomioistuimeen olla koskaan viety esimerkiksi kansainvälisten moottoripyöräkerhojen johtajia. Samoin rikollisuutta, joka toimii valtioiden suojeluksessa ei juurikaan olla huomioitu ICCn peruskirjassa. ICC voi olla tyhjää parempi. Mutta sen pitäisi olla tuomioistuin, jonka päätökset velvoittavat myös muita kuin Suomea. ICC syntyi Jugoslavian sodan jälkeen paikkaamaan Haagin sopimuksen aukkoa. Haagin sopimus vuodelta 1899 ja 1907 käsittelevät kiellettyjä sodankäynnin muotoja. 

Haagin sopimuksen aukko oli siinä, että ei ollut olemassa mitään kansainvälistä tuomioistuinta, jonne voitiin tehdä valitus esimerkiksi kemiallisten aseiden käytöstä. Myöhemmin esimerkiksi Nürnbergin ja Tokion oikeusistuimet joissa tuomittiin Saksan sekä Japanin sotasyyllisiä olivat nimenomaan voittajien oikeutta. Joten sen takia jo kauan ennen tuota Toisen Maailmansodan päätöstä, on puhuttu kansainvälisistä puolueettomista tuomioistuimista. Nuo tuomioistuimet eivät toimi, jos niiden päätöksiä ei voida panna toimeen. Jotkut ovat sitä mieltä että esimerkiksi eurooppalaisten siirtomaa-isäntien toimintaa Afrikassa sekä Kauko-Idässä olisi pitänyt myös tuomita. Euroopassa toki tuomittiin USAn toiminta esimerkiksi Vietnamissa, mutta samalla syy tähän oli se, että Vietnamin sota täytti TVn ja valkokankaat. Se mitä tapahtui jossain Venäjällä tai Kiinassa jäikin sitten vähemmälle huomiolle. Eli julkisuus määritteli sen, että miten tuomitsevia ihmiset olivat jossain asioissa. 

Jugoslavian tuomioistuin on siis elin, jonka tehtävä oli tuomita Jugoslavian sodan yhteydessä sotarikoksista epäiltyjä. Kaikki osapuolet ovat moittineet tuota tuomioistuinta puolueellisuudesta. Ja sanotaan että sen tuomiot ovat ruokkineet kansallismielisyyttä kaikissa entisissä Jugoslavian osatasavalloissa. Syy miksi Jugoslavian ihmisoikeusrikkomukset nousivat ihmisten silmiin ja iskivät tajuntaan johtui siitä, että nuo asiat tapahtuivat Euroopassa. Samasta syystä holokausti eli juutalaisten massamurha oli hyvin järkyttävää. Se miten nuo tapahtumat erosivat siitä, mitä tapahtui esimerkiksi Afrikassa joskus 1800-luvun lopulta 1970-luvun alkuun oli se, että nuo Jugoslavian tapahtumat tapahtuivat keskellä Eurooppaa. 

(Wikipedia, Kansainvälinen rikostuomioistuin) 

Samoin on rumasti sanottu, että jos Birkenaun tuhoamisleiri olisi sijainnut Afrikassa, niin asiaa ei olisi ehkä katsottu kuten sitä katsottiin. Tälläkin hetkellä Aasiassa ja Afrikassa on vankiloita joiden olot ovat samanlaisia kuin Birkenaussa, ja noihin vankiloihin pääsee sillä, että uskaltaa sanoa jotain vallitsevaa järjestelmää vastaan. 

Se että Japanilaiset kohtelivat toisen Maailmansodan aikaan ottamiaan sotavankejaan erittäin julmasti on myös usein jäänyt alaviitteeksi Euroopassa julkaistuissa sotahistoriaa käsitelevissä kirjoissa. Eli noiden sotavankien kohtalosta sekä kurjista oloista ei juurikaan muisteta kirjoittaa. Syy siihen on se, että nuo tapahtumat tapahtuivat kaukana Euroopasta paikassa nimeltään Malaiji. Me muistamme mielellämme Hiroshiman ja Nagasakin, mutta emme muista esimerkiksi Japanin biologista ja kemiallista sotaa Burmassa sekä Manchurian alueella. Sanotaan että Neuvostoliitto tuomitsi joitain tuohon toimintaan liittyvän "Yksikkö 731"n jäseniä niin sanotussa Habrovskin oikeudenkäynnissä ei tarkoita sitä, että noitakaan tuomioita on pantu käytäntöön. USA lupasi tuon yksikön päällikölle aikoinaan koskemattomuuden. Ja hän kuoli kurkkusyöpään ennen kuin häntä oli edes ehditty syyttää. Mutta nuo tapaukset kertovat surullista kieltään siitä mitä "valtion etu" tarkoittaa. USA sekä Neuvostoliitto halusivat kiihkeästi saada tuon yksikön miesten ammattitaidon eli biologisen ja kemiallisen sodan asiantuntemuksen omaan käyttöönsä. Joten tuolloin suuren kiinalaisjoukon oikeudet sivuutettiin täysin. Kiina oli tuolloin sisällissodassa. Ja kaoottinen tilanne tietenkin esti tuon yksikön tietojen leviämisen ympäri maailmaa. 

Eli kiinalaisilla uhreilla ei ollut edunvalvojaa. Ja sitä miten monta ihmistä tuon yksikön toimesta kuoli ei olla selvitetty. Uhreja väitetään olevan vähintään 200 000, mutta samalla unohdetaan että tuon yksikön johto vapautti suuren määrän ruttobasilleilla tartutettuja rottia sekä muita organismeja luontoon. Ja vesistöön vapautetut mikrobit pääsivät helposti ihmisten juomaveteen. Eli Yksikkö 713n uhriluku on varmasti paljon suurempi, kuin nuo 200 000, mitkä on ilmoitettu kuolleen sen alueella. Japani myönsi tuon yksikön olemassaolon vasta vuonna 2002. 

Jugoslavian sota alkoi sisällissotana. Jonka jälkeen EU tunnusti nuo Jugoslaviasta eronneet valtiot. Silloinen Jugoslavian johto näki etniset puhdistukset eli vähemmistöjen molemmin puoliset joukkomurhat poliisitoimena. Siviiliväestöön järjestelmällisesti kohdennettu väkivalta loi tarpeen luoda ICCn kaltainen organisaatio. Mutta ICCn peruskirja ei korjannut sitä perusongelmaa, joka oli jo Haagin sopimuksessa. Eli mitä tehdään jos valtio ei joko liity ICChen tai se ei vain viitsi noudattaa ICCn määräyksiä. 

Ja juuri kansainvälistyvä, verkostoituva rikollisuus vaatisi kansainvälisesti koordinoitua poliisi- sekä oikeusviranomaisten yhteistyötä. Eli esimerkiksi pienenkin kansainvälisen joukon kohdalla pitäisi viranomaisten hakea esimerkiksi kuuntelu- ja muita valvontalupia useista maista. Ja jos ryhmä pitää kokouksiaan esimerkiksi Virossa, niin silloin Viron viranomaisten pitäisi hankkia nuo todisteet, ja luovuttaa ne Suomeen, jos varsinainen rikollinen toiminta on tapahtunut Suomessa. Eli nykyään voi käydä niin, että rikollinen toiminta tai pääosa siitä tapahtuu muualla kuin Suomessa. Ja ulkomaiset poliisit hankkivat todisteet. 

Kun esimerkiksi Cannonballin jutussa käytettiin haittaohjelmilla saastutettuja puhelimia, joiden käyttöön oli lupa Liettuan tai Latvian oikeuslaitokselta, niin suurin huomio kääntyi haittaohjelmiin sekä tiedon keruuseen. Kertaakaan ei muistettu mainita sitä, millaista toimintaa on noiden puhelimien ja valealustojen kautta hankittu. Suurin huoli oli siinä, että paria haittaohjelmalla saastutettua puhelinta oli käytetty Suomessa. Tuo "Anom"-nimellä  haittaohjelma oli ujutettu puhelimiin FBIn toimesta. Se mikä tuossa jutussa pistää silmään on se, että erityisen tarkasti ollaan vahdittu sitä, että onko tuohon kuunteluun ja "Anom" viestialustaan sekä sen käyttöön hankittu lupaa Suomen tuomioistuimesta.

 Tämän logiikan mukaan siis hankkimalla ulkomaisen puhelinliittymän voi välttyä syytteiltä, jos lupaa kuunteluun ei olla haettu molemmissa maissa, eli maassa jossa puhelinta käytetään ja maasta, josta nuo SIM-kortit on haettu. Eli onko näissä tapauksissa tärkeää se, että kuinka paljon huumeita on kaupattu, vai kuinka monta ihmistä on ammuttu. Vai se että onko tärkeämpää suojella ihmisten mainetta? Siis meistä jokainen pelkää sitä, että joku perheenjäsen ehkä viestittelee jonkun huumekauppiaan kanssa, ja jos tuollaiset asiat alkavat nousta pintaan, niin se varmasti vaikuttaa myös kaikkeen muuhun toimintaan. Mainehaitta voi noissa tapauksissa olla vakava.

 Mutta asioiden peittely ei varmaan ole myöskään asia, mikä auttaa korjaamaan mainetta. Mutta Anom juttu on asia, mikä varmasti vaatisi kansainvälistä oikeudenkäyntiä. Verkottuneiden kansainvälisten MC- ja muiden jengien toiminta perustuu pitkälti siihen, että matkustetaan toiseen maahan, ja sitten siellä keskustellaan rikoksista eli liiketoimista. Ja jos esimerkiksi virolaiset rikolliset käyvät Suomessa tekemässä rikoksia, ja suomalaiset rikolliset käyvät vastaavissa puuhissa Virossa, niin silloin kummallakaan ei ole omassa maassaan mitään epäilyttävää toimintaa. 

 ICC on laitos, jonka hampaattomuuden on jokainen meistä nähnyt. ICC on antanut pidätysmääräyksen presidentti Vladimir Putinista, sekä pääministeri Netanjahusta, joista kumpikaan ei koskaan päädy oikeuteen asti, Kuten olemme huomanneet, niin ICC voi näyttää hyvältä, mutta todellisuudessa sen kyky tuomita rikollisia on melko rajallinen. ICC ei ole syyttänyt Ali Khameneita eikä Kim Jong-unia, vaikka esimerkiksi Pohjois-Korean agentit ovat tehneet murhia muissa maissa sekä Iranin johdon määräämiä Fatwoja on toki toteutettu muualla. Mutta ICC ei nähtävästi viitsi näistä asioista nostaa syytettä. 

Jos ICC tuomitsee jonkun, niin silloin kyseessä on enemmänkin alainen eli mahdollisen sotarikoksen toimeenpanija. Eikä ICC kykene tuomitsemaan valtion päämiehiä, ja alaisiakin tuomitaan vain silloin jos valtion johto haluaa näitä alaisia lähettää tuomittaviksi. Toiseksi ICCn toimivalta ulottuu vain rikoksiin, jotka tapahtuvat valtioiden eli tunnustettujen valtioiden välisissä konflikteissa. 

Eli ICC ei kykene tuomitsemaan esimerkiksi Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia tai jotain afrikkalaista diktaattoria siksi, että nämä ihmiset ovat valtioiden päämiehiä. ICC ei myöskään kykene puuttumaan asioihin, jotka ovat valtioiden sisäisiä. Eli esimerkiksi sissiliikkeitä vastaan käydyissä sodissa tapahtuneita tekoja ei käsitellä ICCssä. ICCn katsantokanta näissä asioissa on se, että noiden valtioiden sisäiset konfliktit ovat valtioiden sisäisiä asioita. 

Seuraavaksi minut todennäköisesti lynkataan saivartelun takia. Mutta otan kuitenkin sen riskin. Koska ICC on perustettu kansainvälisiä rikoksia ajatellen, niin sen takia esimerkiksi USAn hyökkäys Iranin ydinlaitoksiin olisi rikos, jota voidaan käsitellä esimerkiksi ICCssä. Samalla tavalla Iranin johdon tapa käsitellä oppositiota taas on Iranin sisäinen asia. Eli niin kauan kuin väkivalta ei laajene Iranin kaltaisten maiden rajojen ulkopuolelle, niin kaikki on kunnossa. 

Ja jos Iranin tukema kapinallisjoukko sulkee tärkeitä meriteitä, niin silloin tietenkin se, että Iranin johto sanoo, ettei se ole moista asiaa käskenyt tarkoittaa sitä, että ICC ei voisi tuomita Iranin johtoa. ICCn toiminta perustuu siihen, että valtio kiltisti luovuttaa sotarikollisensa ICCn tuomittaviksi. Mutta tuolloin unohdettiin se, että valtion johtaja voi itse käskeä hyökkäyssodan. Putin on hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta. Hänellä on kyllä kansainvälinen pidätysmääräys päällään. Mutta kun hän sattuu olemaan valtionpäämies, niin hänellä on diplomaattinen koskemattomuus takanaan. Duuma voisi teoriassa peruuttaa nuo valtuudet. Mutta kuten olemme huomanneet, niin Putin pitää duumaa tiukasti otteessaan. 

Eikä kukaan voi häntä syyttää. Kun puhutaan valtionpäämiehistä sekä heidän oikeuksistaan, niin noita oikeuksia on tietenkin arvioitu siten, että valtionpäämies olisi ikään kuin politiikan yläpuolella oleva henkilö. Kuitenkaan valtionpäämies ei tätä ole. Valtionpäämiehellä on oma puolue- sekä muu ideologinen taustansa. Hän on ihminen siinä missä kaikki muutkin. Kun esimerkiksi Unkarin parlamentti lähti poistamaan presidenttiä, niin asiaa vastustettiin siksi, että silloin valtionpäämies erotetaan. Ja idea olisi sitten se, että valtionpäämies estäisi hallituksen suorittamat puhdistukset. 

Toki esimerkiksi Putin on suorittanut parlamentin puhdistamista oikein urakalla. Ja vaikka puhutaan siitä, että Pete Hegseth on suorittanut puhdistuksia Pentagonissa, niin nuo puhdistukset ovat kyllä presidentti Donald Trumpin hyväksymiä. Ketä upseereita Hegseth muuten on erottanut? Siis ovatko nuo upseerit pitäneet huolta koulutuksestaan, eli ovatko he hoitaneet virkaansa kuten sitä pitäisi hoitaa? Eli ovatko he ehkä huolehtineet siitä, että heillä on viimeisin käytettävissä oleva tieto toimialueestaan eli sodasta? Vai ovatko he ehkä laiminlyöneet jotain asioita? Siis erotukset ovat kuitenkin Trumpin hyväksymiä. 

 Juuri tällaista tilannetta jossa presidentti mahdollisesti estää valtion toiminnan tai romuttaa valtionsa ei olla juurikaan pohdittu. Valtionpäämiesten asema on sikäli outo, että he ovat tietenkin tärkeässä asemassa, mutta jos nuo ihmiset asettavat itsensä valtion edun edelle, niin silloin asiaan ei voida puuttua. Eikä missään muuten edelleenkään määritellä sitä, mikä on valtion etu. Tai kuka saa määritellä valtion etua? Arvopohjainen realismi on loistava pohja lähteä keskustelemaan asioista, mutta siis tuo asia on mukava vain silloin, kun tuo arvopohja on kaikilla keskustelijoilla yhtenäinen. 

https://www.hs.fi/maailma/art-2000012141666.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Haagin_sopimus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jugoslavia-tuomioistuin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_rikostuomioistuin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksikk%C3%B6_731

Emme saisi toistaa menneisyyden virheitä.

Pohjoismaissa uskotaan että tai on uskottu, että työntekijöistä huolehtiminen ei ole pelkästään moraalinen tai eettinen kysymys, vaan kyse on myös tuottavuudesta. Tyytyväinen työntekijä tekee työtä paremmin tai enemmän kuin tyytymätön. Kuitenkin meidän pitää muistella sitä, että työtä on monenlaista. Ja osa työtehtävistä on sellaisia, että niitä ei juuri kukaan edes yritä arvostaa. On olemassa malli, jossa ikävät työtehtävät sysätään joko jollekin kesä-apulaiselle tai sitten ikäviä ja tylsiä perustuotantoon kuuluvia tehtäviä varten voidaan tietenkin tuoda ihmisiä ulkomailta tekemään noita hyvin ikäviä tehtäviä. Tuollaisia tehtäviä ovat esimerkiksi sellaiset tehtävät kuten vaatteiden perustuotanto, jossa ihminen tekee lähinnä pelkästään yhtä liikettä päivässä. 

Sanotaan että tuomalla ulkomaisia työläisiä tekemään noita tehtäviä esimerkiksi ruotsalaiset työnantajat sekä poliitikot hankkivat omiltaan tukea sekä hyväksyntää 1960 ja -70 luvuilla. Nuo siirtotyöläiset joilla teetettiin tai teetetään esimerkiksi farmarihousujen perustuotantoa, eivät olleet äänioikeutettuja. Joten sitä varten esimerkiksi poliitikkojen ei tarvinnut suoraan huomioida noita ihmisiä. Tätä samaa mallia tietenkin on noudatettu monissa muissakin maissa kuten USAssa sekä ikävä kyllä myös Suomessa. USAssa siirtotyöläisillä on teetetty esimerkiksi viinin korjaamista, mikä ei liene myöskään Ranskassa vierasta.

Kun puhutaan esimerkiksi pakolaisista, niin tietenkin on helppoa perustella tuota työnjakoa sillä, että pakolainen opiskelee samalla kieltä, mutta se tuo sitten eteen tilanteen, että mitä jos maahan tulee suurtyöttömyyttä? Kun työtä jota kukaan ei halua tehdä tarjotaan siirtotyöläisille, niin saadaan aikaan kuva siitä, että “me” olemme jotenkin hyviä ihmisiä. Kun puhutaan ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä, niin jotenkin ainakin ennen omaan mieleeni tuli sellainen kuva, että nuo henkilöt ovat jotenkin pakolaisia. Pakolaiset eivät ole sama kuin siirtotyöläiset. Pakolainen muuttaa maahan pakon edessä, koska hän kokee maassaan vainoa. 

Siirtotyöläinen tulee maahan työhön. Ja työtehtävät joita siirtotyöläisille tarjotaan ovat nimenomaan olleet niitä, joita kukaan ei halua. Sanotaan että siirtotyöläisiä palkataan siksi, että heistä on helppo päästä eroon. Ajatellaan että he saavat suuret rahat, joilla sitten ostetaan Mercedes Benz ja omakotitalo koko perheelle. Eli me saatamme ajatella, että siirtotyöläinen saa omaan maahansa keskimääräisiin tuloihin nähden hyvää palkkaa. 

Kun on pakko ottaa työtä vastaan, niin silloin ei tarjoilla olevilla tehtävillä ole väliä, on jotenkin julmaa logiikkaa. Mutta kun puhutaan noista tehtävistä, jotka saattavat sisältää vain yhtä tai kahta liikettä, niin niitä halutaan teettää myös roboteilla. Robotti ei tietenkään valita työvuoroista, eikä se koskaan vaadi palkkaa. Samoin robotti ei ole mikään imagohaitta, vaikka se aiheuttaa esimerkiksi sen, että nuo ompelijat lähtevät työttömiksi. Kun ajattelemme yhteiskunnan muutosta, niin robotiikka on viemässä juuri noita siivoojan ja muiden toimijoiden töitä, joiden perehdytys kestää viisi minuuttia. Ja ongelma esimerkiksi siirtotyöläisten kohdalla on se, että he tekevät lapsia, jotka jäävät sitten tuohon uuteen kotimaahansa asumaan.

He saattavat kokea olevansa ylenkatsottu joukko, mikä sitten aiheuttaa kitkaa väestöryhmien välillä. He eivät ehkä tunne ketään kantaväestöön kuuluvaa, vaan kaikki tuttavat ovat samanlaisista maahanmuuttajaperheistä. Ja se aiheuttaa tietenkin ongelmia. Samoin uudenlainen siirtotyöläinen, joka on korkeasti koulutettu sekä tulee maahan tekemään korkeasti palkattua asiantuntijatyötä on myös ongelmallinen tapaus. Nimittäin yhtiöiden suuri ongelma on siinä, että ne ja niiden johtajat ajattelevat vain omia voittojaan. Kun puhutaan siitä, että monikansallisten yhtiöiden johtajien tehtävänä on maksimoida yhtiöiden voitot, niin se tietenkin on vastoin pohjoismaista periaatetta. 

Mutta tuolloin unohdamme sen, että yhä useampi meidän maassamme toimivista yhtiöistä on todellisuudessa monikansallisessa omistuksessa. Ja tuo tarkoittaa sitä, että nuo yhtiöt voivat toimia täysin vailla kansallisten viranomaisten kykyä valvoa niiden toimintaa. voidaan ajatella että ihmisiä ei kannata kouluttaa, koska se vie vain verovaroja. Ja saadaanhan niitä insinöörejä myös tuoda ulkomailta.  Jos sitten haluamme ajatella lyhytnäköisesti, niin silloin me kohtaamme tilanteen, missä valtion turvallisuus saattaa vaarantua. Mutta meidän pitää ymmärtää, että koulutuksen kohdalla ei ole kyse vain rahasta. 

Jos emme kouluta maamme kansalaisia eli niitä, joilla on äänioikeus, niin he ovat silloin alttiita ulkoapäin tulevalle informaatio vaikuttamiselle. Se että propaganda puree parhaiten kouluttamattomaan ihmiseen on erittäin yleisesti tunnettu asia.  Juuri se että äänestäjä ei tiedä ketä hän äänestää, ja jättää äänestämättä tekee tilaa erilaisille ääriryhmille, joiden oma etu menee valtion ja kansan edun ylitse. Koulutus opettaa kriittistä ajattelutapaa.. Juuri tämän takia esimerkiksi Hitler ja Stalin halveksivat yliopistoja sekä koulutusta yleensä. Kouluttamaton ihminen on aina helppo kohde informaation kautta tapahtuvalle vaikutukselle. Ja juuri sen takia koulusta olisi tarjottava myös ulkomaalaisille. 

Mutta kuitenkin kun tuota ajatusta ajatellaan vasten esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa, niin haluammeko me tehdä työtä, jota esimerkiksi maahanmuuttajille on tarjolla? Se että yhteiskuntamme säästää esimerkiksi koulutuksesta kasvattaa tulorajoja. Mutta samalla se altistaa yhteiskuntamme  informaatio vaikuttamiselle, joka on kaukana ystävällisestä. Koulutus antaa meille eväitä sille, että ihmiset osaavat varoa tiedon urkintaa sekä mahdollisesti outoja kyseleviä “viranomaisina” esiintyviä henkilöitä. 

Meidän pitäisi opetella kaksisuuntaista ajattelutapaa. Eli kun joku asia on meistä mukavaa, niin se ei ehkä ole mukavaa muista. Kun muista joku asia on mukavaa, niin se ei ehkä ole meistä mukavaa. Me ajattelemme ehkä esimerkiksi siten, että Virossa, Latviassa sekä Liettuassa on venäläinen vähemmistö. Mutta noissa maissa muistetaan se, kuinka baltit olivat häviävän pieni vähemmistö valtiossa nimeltään Neuvostoliitto. 

He olivat mikroskooppisen pieni vähemmistö, jonka yli voitiin kävellä. Oli helpompi tuoda venäläisiä muualta Neuvostoliitosta kuin opettaa virolaisille, latvialaisille ja liettualaisille Venäjää, ja tietenkin se, että venäläiset työnjohtajat olisivat opetelleet baltian kieliä oli täyttä utopiaa. Tietenkin ihmiset oppivat venäjää kouluissa, mutta tuo venäjä ei kattanut teknistä sanastoa eikä sillä voinut kommunikoida teknisissä tehtävissä. 

Riitti että suurin osa ihmisistä oli jotenkin tyytyväisiä. Ja tyytyväisyys taattiin siten, että ihmiset eivät sanoneet mitään valtiotaan vastaan. Valtio takasi sen kautta “suosion”, koska jos ihmiset sanoivat jotain valtion virallista linjaa vastaan, tai kiistävät valtion keskeiseen ideologian eli valtion johdon näkemyksen valtiosta erehtymättömänä koneistona, jota johtaa viisaista viisain mies, patriarkka, niin hänet pidätettiin ja lähetettiin suoraan Siperiaan, opettelemaan valtion virallista kantaa. Valtiota hallittiin pelolla, jonka tarkoitus oli osoittaa maailmalle, että “katsokaa, että kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat, kun kukaan ei edes mieltään osoita”.

 Pelon ja poliisikoneiston tarkoitus oli painaa kaikki vastaäänet kuulumattomiin. Ja jokainen valtion itsensä vastaiseksi luokittelema mielipide saattoi aiheuttaa pidätyksen. Kaikki muut kuin valtion virallinen mielipide peitettiin kovan luokan propagandalla. Ja me tietenkin länsimaiseen ajattelutapaan tottuneina ihmettelemme miksi nuo ihmiset uskovat propagandaa. Syy on se, että valtio julkistaa vain sitä itseään tukevaa informaatiota. Eikä muita kuin valtion hyväksymiä lähteitä ole käytettävissä Ajatelkaa tuota tilannetta, että kaikki tieto mitä saatte on peräisin samasta lähteestä. Eikä kukaan teistä ole koskaan edes nähnyt ulkomaisia lehtiä tai TV-kanavia. Silloin propaganda voi vaikuttaa eri tavalla kuin mitä me edes voimme uskoa. Meidän pitää muistaa se, että propaganda on noissa maissa osa valtion virallista mielipidettä, jota ei saa koskaan kyseenalaistaa tai vastustaa, joten propagandan kyseenalaistamisesta voi seurata vakavia seurauksia.

Me haluaisimme olla ankaria itsellemme. Mutta me olemme samalla itse oman itsemme suurin sokea piste. Se että meillä itsellämme on asiat hyvin saattaa siirtää pahaa oloa johonkin toiseen, ja tuo joku toinen voi sitten ryhtyä vihaamaan meitä. Se että ajattelemme itseämme ja omaa hyvää, joka koskee itseämme on mielestämme aivan oikea ajattelutapa, mutta emme voi tai saa tehdä sen kautta itsestämme vihattuja. Ongelma on siinä, että meitä on joka lähtöön, ja yhteinen etu ei ole globaali käsite. Se mikä on meistä oikea tapa saattaa olla jonkun muun mielestä täysin väärä. Eli meidän pitää muistaa se, että on myös muita ihmisiä, joilla on oma historiansa sekä oma käsityksensä siitä, mikä on heille hyväksi. Tuo heidän näkemyksensä on ehkä meille hyvin vieras. Ja noiden kahden näkemyksen yhteensovittaminen voi olla vaikeaa. 

Kun haluamme oppia jotain, niin silloin meidän pitää oppia mitä ennen on tehty. Ja sitten pitää oppia myös se, mitä ei koskaan pidä tehdä. Tuota sanotaan erehdysten kautta oppimiseksi. Erehdykset ovat asioita, jotka opettavat asioita siten, että noita erehdyksiä ei pitäisi koskaan toistaa. Erehdysten kautta oppiminen on mahdotonta, jos emme myönnä, että olemme tehneet virheitä. Jos kiistämme erehdykset, niin silloin me helposti toistamme noita virheitä, jotka ovat joskus tulleet kalliiksi. 

Historia opettaa kaikkia. Mutta se opettaa jokaista omalla tavallaan. Mutta jotta voisimme oppia historiasta, on meidän oltava valmiit ottamaan oppia vastaan. Jos kiellämme asioita, jotka ovat meille vaikeita, niin silloin me saatamme muuttaa historiaa sellaiseksi, että se miellyttää meitä. Tuolloin historia muuttuu romaaniksi, joka ei opeta yhtään ketään. Jos haluamme käyttää jotain tietoa oppiaksemme asioita, niin tuo tieto pitää silloin ottaa sellaisenaan vastaan. Emme saa poistaa asioita, jotka ovat meille vaikeita, koska vaikeat asiat ja virheet opettavat mitä ei pidä tehdä. 

Me kasvamme omien kokemusten sekä kulttuurin kautta. Kun puhutaan siitä että esimerkiksi Suomessa asioista ajatellaan tietyllä tavalla, niin meidän pitää huomioida se, että esimerkiksi Baltiassa samoista asioista saatetaan ajatella eri tavalla. Baltia on lähihistorian aikana kokenut kaksi tai kolme miehitystä. Eli Neuvostoliiton miehityksen, Saksan harjoittaman miehityksen sekä uuden Neuvostomiehityksen. Sen takia Baltiassa ajatellaan asioista jotenkin eri tavalla kuin Suomessa. Mutta kuten tiedämme, niin  koulutus on toimivien innovaatioiden pohja. Ilman innovaatioita ei meillä ole tuotteita joita voimme myydä. Pahoinvoiva nuori on hyvä kohde erilaisille kiihottajille, jotka sitten saattavat provosoida häntä asioihin, joita hän katuu lopun ikänsä. Kun me kohtaamme ihmisiä, niin meidän pitäisi historiasta oppia se, että ihmiset saattavat muuttua. Meidän asenteemme asioihin muuttuvat. 

1900-luvun historian tutkimuksen ongelmista

Yllä tekoälyn näkemys 1900-luvun tärkeimmistä keksinnöistä. 

Yksi suurimmista 1900-luvun loppupuolen tutkimuksia rajoittavista asioista on se, että suurin osa niistä ihmisistä jotka ovat nyt nousemassa suurten yritysten, asevoimien sekä valtioiden johtoon ovat syntyneet 1900-luvun lopulla. He tai me omaamme henkilökohtaisia kokemuksia noista ajoista, jolloin ei vielä ollut tekoälyä, ja Internet toimi vain puhelinkaapelin kautta. Siirtonopeus oli tuolloin huimat 300 kilobittiä sekunnissa. Ja oikeastaan Internet tuli ihmisten saataville tai tietoisuuteen vasta 1990- luvulla. 

Osa 1900-luvun historiasta on tallennettu arkistoihin, joita eivät tutkijat ainakaan vielä pääse katsomaan. Ja osaa noista tapahtumista pidetään valtiosalaisuuksina. 1900-luvun historian tärkeimmät tapahtumat olivat tietenkin Ensimmäinen sekä Toinen Maailmansota. Mutta kuitenkin myös muita asioita tapahtui. Eli tuo aika ei ollut pelkkää Ensimmäistä tai Toista Maailmansotaa. Ja ainakin itse koen jälkeenpäin ajatellen että esimerkiksi omakohtaiset kokemukset sekä osittain pelko olivat asioita, jotka rajoittivat historian tutkimusta tuolloin 1990-luvulla. 

Kun puhutaan siitä, että joku keskitysleirien vartija tuodaan paareilla oikeuden eteen, ja ikää miehellä on vähän vajaat sata vuotta, niin me unohdamme että vielä 1970-luvulla tuo sama vartija saattoi olla täysin työelämässä mukana. Ja silloin 1940-luvun alun kauheina hetkinä tuo mies oli parikymppinen mustiin saappaisiin ja nahkaiseen takkiin pukeutuva peto, jota pelättiin joka paikassa. 1900-luvulla tietenikin puhuttiin natsien keskitysleireistä, mutta jostain syystä Venäjän sekä Neuvostoliiton vankileirejä ei ole käsitelty samalla tavalla. 

Kun historiaa tutkitaan, niin tapahtumiin pitää saada aina hiukan etäisyyttä. Mitä enemmän etäisyyttä tapahtumiin saadaan, niin sitä objektiivisempi näkemys meille muodostuu noista asioista. Kun palaamme äskeiseen kappaleeseen sekä siihen, miten historiaa tutkitaan ja miten sitä tulkitaan, niin 1970-luvulla oli keskitysleirejä koskevia rikostutkintoja meneillään. Ja silloin väärä tieto olisi voinut aiheuttaa kunnianloukkauskanteen. Eli jos puhumme historian tutkinnasta, niin sitä ei pidä sekoittaa rikostutkintaan. Suuri osa objektiivisesta historian tutkimuksesta on täysin merkityksetöntä, jos halutaan tätä toimintaa tarkastella esimerkiksi sitä taustaa vasten, että joku halutaan saada syytteeseen jostain rikoksesta. 

Historiaa tutkitaan siksi, että oppisimme virheistä joita silloin kauan tai vähemmän kauan sitten teimme. Mutta jostain syystä meidän on aina välillä myös muistettava se, että joidenkin ihmisten on vaikeaa myöntää virheitään.  Varsinkin lähihistoriassa tehtyjen virheiden myöntämisen esteenä voi olla se, että henkilö on itse ollut tekemässä päätöstä. Eli omakohtainen kokemus saa aikaan ajatuksen siitä, että virheestä voi seurata vahingonkorvaus. 

1900-luvun historiaa tutkitaan erittäin paljon. Ja tuonta aikakautta voidaan hyvin kutsua nimellä "äärimmäisyyksien aikakausi". 1900-luvun lopulla me tietenkin halusimme muuttaa maailmaa paremmaksi. Ja kun pohditaan 1900-luvun historian suhdetta nykyhetkeen, niin me kohtaamme usein sellaisen käsityksen, että tuo aikakausi joka päättyi historian aikajanaa vasten tarkasteltuna vasta vähän aikaa sitten on jotenkin helppo tutkimuskohde. Tuolta 1900-luvun lopulta on olemassa valtava määrä lähteitä, joita voimme katsella, ja joita voimme arvioida. 

Mutta samalla unohdamme, että kaikki historia, mitä kirjoitamme on käsitelty jonkinlaisen ideologisen tai kulttuurisen suodattimen lävitse. Eli kaikki historia on oikeasti jonkun ihmisen kirjoittamaa, ja jokaisella historiaa kirjoittavalla on oma käsitys siitä, miten historian mitäkin tapahtumaa pitäisi käsitellä. Eli vaikka emme 1900-luvun historiaa kirjoittaessamme ole oikeasti aivan pelkkien arkeologisten lähteiden varassa, niin kuitenkin meidän pitää muistaa se, että absoluuttista totuutta ei ole. Eli voi olla olemassa ylisesti tunnettu totuus, joka pätee suurimpaan joukkoon toimijoita. Mutta siis aina jokainen muistiinpano tai kirjoitettu asiakirja heijastaa aikakautensa näkemyksiä erilaisista asioista. 

Kaukaisen historian tutkiminen on tietenkin asia, jota rajoittavat esimerkiksi lähteiden puute. Ja sama asia voi rajoittaa myös lähihistorian tutkimusta. Eli osa arkistoista on edelleen salaisia, ja ehkä emme koskaan ainakaan omana elinaikanamme saa täyttä varmuutta tapahtumien syistä. 1900-luvun historian tutkimusta rajoittaa ainakin oman ikäluokkani kohdalla se, että meillä on omakohtaisia kokemuksia noista asioista, jotka ovat muokanneet ainakin omaa historian tulkintaani. Omakohtainen kokemus tietenkin on asia, joka aiheuttaa sekä hyvää että pahaa noissa lähi-historian tulkinnoissa. 1960- ja 1970 luvuilla historian tutkimusta dominoivat kaksi maailmansotaa, joiden veteraanit olivat silloin vielä työelämässä. 

Eli meidän kuvamme 1900-luvun alusta oli se, että siellä oli kaksi sotaa, joiden jälkeen Euroopan kartta piirrettiin uusiksi. Sodat ja taistelut ovat tietenkin asioita, jotka dominoivat historiaa. Mutta yhteensä ensimmäinen sekä toinen maailmansota kestivät vain noin 9 vuotta. Sen jälkeen on ollut paljon sotia, joista kukaan ei edes tiedä yhtään mitään, ellei satu olemaan alan tutkija tai harrastaja. Kun ajatellaan ihmisikää, niin ne jotka päättivät peruskoulunsa joskus 1990-luvulla ovat nyt nousemassa vallan kahvaan. Nämä ihmiset ovat nyt noin 50 vuotiaita, joten he ovat sopivia ihmisiä johtamaan yrityksiä sekä valtioita. 

Miksi Napoleon hävisi Waterloon taistelun 1815 ? (Oliko syynä syfilis vai tulivuori, kas siinä vasta pulma ?)

Napoleon I
(1769-1821)

Kimmo Huosionmaa

Napoleonin tappiosta Waterloossa on keskusteltu paljon, ja se että esimerkiksi kaukaisen tulivuoren purkauksen aiheuttama sään muutos olisi aiheuttanut Napoleonille yöunen menetyksen, saattaa olla yksi mielenkiintoisimmista teorioista, mitä tästä vuonna 1815 tapahtuneesta taistelusta kerrotaan. Tästä oudosta tarinasta on muuten mitä mielenkiintoisimpia variaatioita, joista yksi sitten on sellainen, että tuon tulivuoren aiheuttamat ukkoset olisivat vaikeuttaneet Napoleonin keskittymistä taisteluun, ja hän olisi ikään kuin unohtunut katselemaan taivasta, joka oli oudon värinen.



Tai ehkä syy tähän tappioon olisi ollut syfilis, joka oli laitettu joihinkin juomiin Napoleonin ollessa vangittuna Elban saarella. Näitä syitä sekä selityksiä löytyy vaikka millä mitalla, ja eräs mielenkiintoisimmista on se, että Napoleonin heikentynyt näkö olisi estänyt häntä näkemästä tilannetta taistelukentällä, tai ehkä Napoleon pudotti kaukoputkensa, jolloin tilanteen kehittyminen jäi häneltä huomaamatta. Tai sitten sakea savu aiheutti sen, että hän ei saanut kokonaiskuvaa tilanteesta.



Eräiden toisten kertomusten mukaan Napoleon olisi syönyt makkaraa tai suklaata, ja joko närästyksen tai allergisen kutinan takia menettänyt yöunensa.Toisten tarinoiden mukaan Napoleon olisi saanut kiväärin kuulan päähänsä ennen taistelua, ja tuo kuula olisi joko heitetty tai sitten se olisi laukaistu sellaiselta etäisyydeltä, että se ei olisi mitään vahinkoa aiheuttanut.



Mutta se olisi säikäyttänyt Napoleonia niin, että hän ei olisi kyennyt johtamaan taistelua, koska ajatteli jatkuvasti kuinka lähellä kuolemaa oli käynyt. Toisten historioitsijoiden mukaan Napoleon taas ei enää nauttinut joukkojensa luottamusta, ja sotilaat eivät enää totelleet häntä, ja ehkä Napoleon oli jostain kuullut sotilaiden aikovan surmata hänet, ja jostain syystä hän oli olettanut noiden henkilöiden olevan nimenomaan hänen omia sotilaitaan, vaikka puhuja oli puhunut englantilaisista.



Ja tuo sitten oli saanut Napoleonin valitsemaan väärän taktiikan, tai sitten sotamarsalkka Blücherin tulo kentälle oli yllättänyt Napoleonin kesken taistelun, kun hän oli vaihtamassa taktiikkaa. Eli tuossa teoriassa huomioidaan se, että Napoleon oli aikansa parhaita komentajia, ja ehkä hän ryhmitti joukot tahallaan ikään kuin väärin, jotta Wellingtonin herttua sitten olisi tehnyt virheen, ja sitten hänet oli yllätetty, jolloin tuo mies oli ikään kuin unohtanut suunnitelmansa, ja toiminut ajattelemattomasti.



Toinen selitys olisi se, että joku hänen alaisensa ei ollut saanut käskyä välitettyä miehille, jotka ryhtyivät hyökkäämään suoraan kohteeseen. Ja ehkä se mikä esti ratkaisevalla hetkellä viestin saapumisen perille oli joku yllättävä salama, joka peitti ratkaisevan osan Napoleonin komennosta. Tuosta tarinasta tietenkin on kerrottu kaiken maailman versioita, joista yksi on räjähtänyt ruutitynnyri tai liian lähellä ollut kanuuna, joka esti toista kuulemasta komentoja, ja sitten vain oli lähdetty liikkeelle. Kun puhutaan Waterloosta, niin siitä miksi Napoleon kärsi tappion on olemassa monia eri teorioita, ja ehkä Wellingtonin herttua oli vain sillä kertaa parempi taktikko tai hänellä oli ylivoima Napoleoniin nähden.



Ja tietenkin Preussilaisten tulo paikalle sai Ranskalaiset tappiomielialalle. Eräs erittäin mielenkiintoinen asia, mikä koskee tuota taistelua on teoria, että Napoleon oli joko masentunut tai sitten hän oli lopulta itse kyllästynyt loputtomaan sotimiseen. Saattaa myös olla niin, että katui omaa rooliaan noissa sodissa, mikä sitten sai hänet luopumaan toivosta. Ehkä hän lopulta sitten päätti lopettaa uransa Ranskan legendaarisimpana sotilaana sekä sotataidon perikuvana tahalliseen tappioon Wellingtonin herttualle. Se saattaa olla yksi syy siihen, miksi Waterloossa kävi miten kävi.



Eli tuo mies oli ehkä sitten lopulta saanut sen, mitä hän halusi. Ja sitten hän päätti lopettaa uransa näyttävästi. Napoleon ei voinut vain antautua, koska hänellä oli miehensä. Ja kun puhutaan siitä, että hän oli yhdessä armeijansa kanssa vallankumouksen tuote, ja tuo vallankumous oli kuitenkin maksanut paljon. Ja kun hän oli noussut valtaan, niin silloin häntä tuki voimakas armeija, joka oli melko arvaamaton kortti hänen käsissään. Kun hän oli noussut valtaan vuonna 1799, oli edessä sotien kausi, joka oli alkanut jo ennen hänen nousuaan keisariksi. Tuolloin luotiin vahva armeija, joka tietenkin tarvitsi työtä.



Tuo armeija alisti alleen yli puolet Eurooppaa. Ja se pysähtyi vasta Moskovassa, kun venäjän talvi sai sotilaat lopulta antamaan periksi. Napoleon ei voinut tuota asevoimaa jättää taakseen, vaan hänen piti nuo miehet johtaa tappioon, koska se takasi rauhan Ranskassa tai niin hän saattoi asiasta ajatella. Tai ehkä syy tuohon tappioon oli jokin myrkky tai syfilis, joka oli ehkä laitettu hänen ruokiin tai juomiin, hänen ollessaan vangittuna Elballa. Kukapa tietää sen todellisen syyn siihen, miksi tuo mies, joka lepää taistelupaikkojen nimillä ympäröitynä  Pariisin Invalidikirkossa hävisi viimeisen taistelunsa.

Napoleon:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleon_I

Tulivuori-artikkeli

https://yle.fi/uutiset/3-10388090

Picture I

https://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleon_I#/media/File:Bonabarte_Premier_consul.jpg