Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoret. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoret. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. helmikuuta 2025

Työnantajan oikeudesta työntekijän tuottamaan materiaaliin sekä tekijänoikeuksista keskustellaan aina välillä.



Siis pitäisikö työläisten tekemien tekstien tai muiden innovaatioiden tekijänoikeuksien siirtyä työnantajalle, jos ne on tehty työsuhteen aikana? Jos tuo tekijänoikeuskysymys käsitetään siten, että työntekijän töiden  tekijänoikeudet kuuluvat automaattisesti työnantajalle, riippumatta siitä että onko kyseessä taide, kaunokirjallinen tuote, tieteellinen tutkimus tai vaikkapa blogi- tai yleisönosastokirjoitus, niin silloin me olemme matkalla kohti tilannetta, jossa työnantaja voi sensuroida tekstejä tai muuta tuotantoa haluamallaan tavalla.

Tai työnantaja voi tyynesti ohjata esimerkiksi romaanista saatavat tulot suoraan omalle tililleen, ja sitten sanoa työntekijälle, että hänen tuottamansa tuote on suoraan siirretty yhtiön omistukseen. Joskus noista asioista saattaa olla maininta, että työpaikan koneiden käyttö omien asioiden hoitoon ei ole sallittua.

Mutta siis siitä, että omalla koneella ja omalla ajalla tehdyn tekstin tai valokuvan oikeudet kuuluvat ehdottomasti tekijälle on ollut periaate, josta ei koskaan olla tehty mitään kyseenalaistamista. Tuo on sitonut esimerkiksi mainostoimistojen sekä mediatalojen käsiä. Samoin jos henkilö on ollut vaikkapa psykiatrisessa hoidossa, niin noiden tekijän- yms– oikeuksien kautta hän on voinut saada enemmän tuloja kuin muut potilaat. Ja se tietenkin on aiheuttanut vihaa.

HAMK on ilmoittanut, että jos opettaja ei suostu allekirjoittamaan työsopimusta, jossa kaikki opettajan tuottaman materiaalin tekijänoikeudet siirtyvät työnantajalle, niin se leikkaa opettajan tunteja 80%. Tämä on yksi niin sanotusti erittäin vaarallisista ennakko tapauksista, joissa tekijänoikeudet siirretään suoraan työnantajalle, ja se koskee silloin ilmeisesti kaikkea materiaalia mikä tehdään työsuhteen aikana.

Kyseinen asia voi olla ennakkotapaus, joka yhdistettynä esimerkiksi työlainsäädäntöön, jossa henkilön on otettava vastaan hänelle tarjottu työpaikka tai hän menettää oikeuden työttömyyskorvaukseen voi muuttua vaaralliseksi. Eli jos henkilö ikään kuin pakotetaan ottamaan jotain työtä vastaan, niin hän ei voi ehkä sitten ollenkaan enää esimerkiksi kirjoittaa asioista yhtään mitään.

Vaikka OAJn juristi sanoo, että opettajien velvollisuus tai tehtävä on opettaa, eikä tuottaa opetusmateriaaleja, niin kuitenkin osa opettajista kirjoittaa esimerkiksi oppikirjoja, ottaa valokuvia tai kirjoittaa romaaneja sekä maalaa vaikkapa tauluja. Siis kaikki luova työ mitä opettajat tekevät koulussa tai vapaa-ajallaan eivät välttämättä liity työhön mitenkään. 


 

https://yle.fi/a/74-20142237

Eli monet ihmiset harrastavat valokuvausta tai kirjoittamista. Ja julkaisevat kirjoituksiaan tai muita tuotoksiaan vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Noiden valokuvien yms. hyödyntämistä koskee sellainen lisenssi, että jos materiaalia käytetään maksullisessa toiminnassa tai voittoa tuottavassa liiketoiminnassa, niin siitä pitää maksaa silloin korvaus.

Tuolloin työnantaja voi estää julkaisemisen vetoamalla tekijänoikeuksiin, jotka ovat siirtyneet sen käsiin työsopimuksen solmimisen yhteydessä. Ja jos tuo tapa koskee takautuvasti kaikkea mitä työntekijä on tehnyt ennen työsopimusta, niin silloin työnantaja voi suoraan poistaa kirjoituksia, joissa ehkä on paljon hyödynnettäviä asioita. Eikä silloin tarvitse maksaa mitään teosto, patentti tai muitakaan maksuja. 




https://yle.fi/a/74-20142237
https://yle.fi/a/74-20142237
Tuolloin tietenkin voidaan suoraan puhua siitä, miten meillä ahneus on taas kerran tuhoamassa innovaation sekä monia muita asioita. Siis jos materiaalin tekijänoikeudet ovat työnantajalla, niin silloin tietenkin työnantaja voi vaatia poistamaan blogeja, omia väitöskirjoja sekä muuta kirjallista materiaalia sekä tietenkin rajoittaa julkaisu- ja ilmaisunvapautta kaikin mahdollisin tavoin.

Tuolla tavalla tietenkin voidaan estää opettajia tai muita työntekijöitä julkaisemasta materiaalia, joka “tahraa työnantajan mainetta”. Mutta samalla sen kautta voidaan hankkia esimerkiksi työnantajalle pääsy esimerkiksi jonkun tohtorikoulutettavan tai työntekijän omalla ajallaan tekemiin innovaatioihin. Tuolloin tietenkin työntekijöiden kanssa ei tarvitse sopia esimerkiksi materiaalin käytöstä erikseen, mikä antaa oikeuden omia toisten töitä, olivat ne sitten esimerkiksi novelleja, taidetta tai tieteellistä tutkimusta.

Eikä esimerkiksi aloitteita koskevia palkkioita muka tarvitse tuolloin maksaa. Eikä yhtiöiden ylimmän johdon tarvitse kysellä tekijänoikeuksien perään. Vaan kaikki mitä työsuhteessa tekee kuuluu yhtiölle. Kyseinen asia varmaan on sellainen, että se kuulostaa hyvältä, ja jonka avulla ilmeisesti saadaan aikaan yhtiöiden elpymistä. Mutta samalla se tietenkin asettaa ihmiset uuteen asemaan esimiestensä edessä. Se että omaa innovaatioita voidaan hyödyntää miten huvittaa tietenkään ei kannusta ketään kehittämään uutta. Eikä se kannusta ketään tekemään yhtään mitään, koska työsuhde oikeuttaa työnantajan ottamaan työn hallintaan tai estämään sen julkaisemisen.

Tällä tavoin saadaan Suomi nousuun. Kaikki mitä joku takahuoneessa häärivä lököttäviä farmarihousuja käyttävä siivoton nörtti kehittelee tai esittelee voidaan tyynesti ottaa omaan käyttöön. Eikä häntä tarvitse silloin edes paljon kiitellä. Ja tietenkään häntä ei tarvitse katsella missään työpaikan kahvilassa tai muuallakaan ei sellaista ihmistä tarvita. Meillä suomessa on sellainen näkemys, että yhtiöiden ja yhtiön johtajien pitää saada kaikki mitä he haluavat, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan.

Neuvostoliitossa oli niin, että ihmisten tuli olla yhteneväisiä. Pelkkä erilaisuuksien tai uniikkien ominaisuuksien tavoittelu oli asia, joka oli vastoin valtion yleistä politiikkaa. Samalla tavalla Suomessa on jostain syystä alettu pitää vastuuttomana, jos ihminen ei ole samassa tarkasti määrätyssä lokerossa, johon hänet on 19-vuotiaana valmistettu. Kun ihminen on täysin yhtenäinen muihin nähden, niin hänet on silloin helppo erottaa. Individualistin erottaminen on huomattavasti vaikeampaa. Eli jos ihminen tekee uusia asioita, niin osaan noista uusista asioista on tuolla henkilöllä tekijänoikeudet tai jopa patenttisuoja. Ja varsinkin riitatilanteessa tuo asia saattaa muuttua hyvin ikäväksi. Eli jos jollain ihmisellä on “ainutlaatuisia” lahjoja, niin silloin hän on asemassa, joka tarjoaa yhtiön kannalta epäedullisen neuvotteluasetelman.  

https://yle.fi/a/74-20142237
 
https://lyhyetkirjoitukset.wordpress.com/2025/02/09/tyonantajan-oikeudesta-tyontekijan-tuottamaan-materiaaliin-seka-tekijanoikeuksista-keskustellaan-aina-valilla/

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Nuorten mielenterveyden ongelmista



Nuorille asetetaan valtavasti paineita, eli nuorten pitää olla hyviä esimerkiksi Pisa-testeissä ja kaiken maailman muissakin testeissä. Kun kysytään mistä johtuu että Pisa-testien tulokset ovat laskeneet, niin voidaan kysyä kaksi asiaa. Yksi asia on se, että johtuuko Pisa testien laskeminen siitä, että nuoret eivät saa enää hyvää ja laadukasta opetusta? Vai johtuuko se siitä, että nuorille asetetaan sellaisia vaatimuksia, että heidän pitää olla parhaita kaikissa asioissa? Kukaan ei voi olla paras kaikissa asioissa, mitä maailmasta löytyy. Liiat paineet aiheuttavat stressiä sekä mielenterveyden häiriöitä. 

Kun nuori menee ensimmäiseen työpaikkaansa, niin silloin hän joutuu tilanteeseen, missä hänen pitää joko kouluttautua johonkin ammattiin sekä samaan aikaan olla kouluttamaton. Siis ihmisellä joko on tai ei ole koulutusta, kumpaakin ei voi olla samaan aikaan. Se mitä palautetta hän työpaikaltaan saa varmasti vaikuttaa hänen myöhempään elämäänsä. Jos hampurilaispaikan työnjohtaja jättää hänet töihin, niin silloin saattaa käydä niin, että henkilö ei hae koulutukseen, ja ehkä hän sitten viihtyy 40-vuotiaana tuossa samassa hampurilaispaikassa. 

Koulutukseen mennessään nuori menee ammattiin, mistä hän ei ehkä edes tiedä yhtään mitään. Tai sitten jos hän jättäytyy pois tutkintotavoitteisesta koulutuksesta, niin silloin hän kohtaa ennemmin tai myöhemmin tilanteen, jossa tuollaisesta asiasta tulee ongelmia. 

Se mikä meidän yhteiskunnassamme ei ole hyvää on se, että meillä kaikki asiat perustuvat suorittamiseen. Yhteiskunnan tai päättäjien mielestä nuorten ei pitäisi suorittaa niin paljon, mutta samalla taas esimerkiksi työelämässä menestyminen vaatii suorittamista. Se minkä ihminen taakseen jättää sen hän edestään löytää. 

Varmaan ei ole helppoa olla joku vastavalmistunut diplomi-insinööri, mutta myöskään siivooja ei varmaan ole myöskään mikään kovin helppo työ. Tai helppo työ tuo siivooja voi olla, mutta tuota työtä arvostetaan niin vähän, ja niin paljon on siihen ammattiin tulossa, että työnantajilla on varaa mistä valita. Ja jos työtä ei tehdä kunnolla. niin siivooja saa lähteä hakemaan uutta työtä melko nopeasti. 


HS.fi:ssä julkaistun artikkelin otsikko nuorten pahoinvoinnista. (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html)

Kun 17-18 vuotias nuori menee työhön hampurilaisbaariin, niin silloin hän saa ehkä mielestään hyvää palkkaa. Mutta hänen pitäisi hiukan ajatella sitä mitä hän 30- ja 40 vuotiaana tekee? Eli hän joutuu myös vanhempana elämään hampurilais myyjän palkalla. Ja lopulta vanhemmat eivät enää ole antamassa nuorelle rahaa, kun he muuttuvat iäkkäiksi. Nuoren pitää käsittää, että hän on 18-vuotiaana keskeneräinen. Mutta häntä ei saa jättää keskeneräiseksi. Yhtenä päivänä hän todennäköisesti täyttää 40-vuotta ja tappelee samoista asioista omien lastensa kanssa, mistä hän tappeli kauan sitten omien vanhempiensa kanssa. Ja silloin hänen pitää osoittaa entiselle lapselleen tukea sekä selittää myös se, että joskus hän tulee täyttämään vanhempiensa paikan. 

Hän on haavoittuva, mutta kuten tiedämme, niin olimme mekin joskus kauan sitten. Mutta sitten elämä opetti sekä kasvatti meitä ja meistä lähes jokainen kasvoi aikuiseksi. Kun me tuemme nuorta, niin meidän pitää olla vahvoja. Kun me olimme nuoria niin halusimme tukea. Tukihenkilön tuli olla vahva ja jakaa neuvoja myös silloin kun neuvot tuntuivat meistä kamalilta. Samoin meidän on oltava vahvoja ja kannustamaan lapsiamme olemaan myös vahvoja. 

Maailma on kova, ja lapsemme ovat lapsia vain niin vähän aikaa. Mutta on helpompi lähteä siitä, että lapsen kasvattaminen on helpompaa silloin kun meillä on lain suoma auktoriteetti häneen. Jos hän 18 vuotiaana päättää lähteä liftaamalla Amsterdamiin, niin meidän on vaikea sitä estää. Jos olisimme vähän aikaisemmin ohjanneet lastamme siinä, että kuinka vaarallista liftaaminen voi olla, niin hän ei lähtisi liftaamaan. Jos olisimme sanoneet, että lainat pitää maksaa takaisin, niin hän ei olisi lainoja ottanut ainakaan jotain etelän lomaa varten.  Se mikä johtaa usein pahempiin ongelmiin on se, että nuori kokee itsensä roskaksi, joka on heitetty pois. 

Nuorilla on mielenterveyden ongelmia enemmän kuin koskaan ennen, ja yksi mikä varmasti stressaa on se, mitä siinä nuoruuden jälkeisessä elämässä sitten tehdään  oman toimeentulon eteen. Siis nuorella sekä aikuisella pitää olla jonkinlainen tulonlähde, josta hän voi harrastaa tai tehdä kaikkea muuta. Joten jotain pitäisi ammatin tai työpaikan eteen tehdä, jotta nuori voi sitten vanhempana olla melko varma toimeentulostaan. Mutta sitten kun lähdetään keskustelemaan siitä, mikä oikeastaan on se, mikä aiheuttaa väkivaltaa ja päihdeongelmia on se, että ihmisiltä vaaditaan jotenkin kohtuuttomasti erilaisia taitoja. 

Vaaditaan hyvää suoriutumista matematiikassa, kielissä, biologiassa, urheilussa, ja samalla pitää tietenkin olla myös normaali. Pitää olla sosiaalinen, pitää osata käyttäytyä, omata hyvät sosiaaliset verkostot, osata hymyillä ja olla normaali eli kuunnella jotain Justin Bieperiä, eikä ainakaan kellään saa olla mitään muuta mielipiteitä, kuin mitä normaaleilla ihmisillä on. Jos ihminen ei ole normaali, niin hän voi sitten vaikka lähteä suoraan jonnekin laitokseen, niin muiden ei häntä tarvitse katsella. 



Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta miten huolehditaan siitä, että hän voi jatkaa elämäänsä kun hän joskus pääsee pois laitoksesta tai hoidon piiristä? 

Elämä on kuin käytävä, me emme tiedä mitä käytävän päässä on. Mutta sen tiedämme, että elämä koostuu erilaisista periodeista, ja jokainen periodi päätyy joskus. Joku päivä ihminen joka on mennyt opiskelemaan ehkä 10-15 vuodeksi valmistuu. Hän on saattanut mennessään kouluun kuvitella, että opiskelu jatkuu ikuisesti, mutta ennemmin tai myöhemmin hän kävelee valmiina alan osaajana ulos koulusta. Eli hän saa käteensä paperit sekä hänen opiskelunsa päättyvät. 

Samoin oikeastaan vain aika pieni osa vaikkapa mielenterveyspotilaista on sairaalassa lopun ikänsä. Eli he jättävät yhteisön taakseen sekä lähtevät jatkamaan elämäänsä. Eli ennemmin tai myöhemmin myös psykiatrinen potilas pääsee pois. Mutta meidän on kyllä aivan oikeasti pitäisi vähentää mielenterveyshoitoon liittyviä pelkoja. 

Meidän pitäisi tuoda myös sitä esille, että joku päivä suurin osa mielenterveyskuntoutujista pääsee pois. Eli ei ole maailmanloppu joutua tuohon paikkaan, jota mielisairaalaksi kutsutaan. 10-15 vuotta saattaa tuntua esimerkiksi 19-vuotiaasta erittäin pitkältä, jopa ikuisuudelta tuntuvalta ajalta, mutta se kuluu nopeammin kuin edes kukaan tuon ikäinen voisi arvata. 19 vuotiaan kohdalla ei vielä mitään ole lukkoon lyöty, ja moni asia ehtii muuttua hänen elämässään. Hän saattaa opiskella uuden ammatin, tai löytää monia uusia asioita jotka ovat toivon mukaan positiivisia. 

Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta väärin annettu apu aiheuttaa usein uusia ongelmia. Eli syyllistäminen sekä alemmuuden tunne eivät ole potilaan kannalta mitään mukavia asioita, vaikka niiden avulla taataan nuoren ja vanhemmankin potilaan hoidon jatkuvuus. 

Valitettavasti tuo hoitoon liitetty holhous eli vajaavaltaiseksi julistaminen saa varmasti aikaan sen, että nuoren aikuisen itsetunto murskautuu miljooniksi kappaleiksi, joita on vaikea laittaa kokoon. Eli se syventää epäonnistumisen sekä riittämättömyyden tunnetta, vaikka holhous antaakin hoitohenkilökunnalle sekä vanhemmille auktoriteettia komentaa potilasta.

Kuitenkin se että esimerkiksi entiset koulukaverit sekä serkut katsovat tuota vajaavaltaista kaiken aikaa pitkin nenää tai alentuvasti, koska heidän ei tarvitse tämän toiveita kunnioittaa varmasti ei tunnut miltään kovin mukavalta asialta. Toki holhous saattaa tuntua "oikealta vaihtoehdolta", mutta potilaasta se ei ole mukavaa. 

Eikä myöskään se edistä potilaan itsenäistymistä tai irrottautumista itsenäiseen elämään. Vanhempien pitäisi näissä asioissa kyllä miettiä sitä, millaiseksi tilanne tulee muuttumaan kun he eivät enää jaksa tai pysty valvomaan jälkikasvunsa "etua". 

Se että nuori jättää koulun kesken kun hän lähtee laitokseen voi kuitenkin olla kohtalokas liike. Nimittäin se saattaa suistaa hänet pahempaan syrjäytymiseen kuin koskaan ennen. Eli hän kokee ehkä vieläkin syvempää turhautumista, riittämättömyyttä sekä monia muitakin negatiivisia asioita. Esimerkiksi holhous on erittäin ikävä asia, ja se että henkilö tarvitsee silloin kaikkiin normaaleihin asioihin luvan ei ainakaan itsetuntoa kohota. Samoin mielenterveyslääkitys varmaan tuhoaa ainakin osan vanhoista ystävyyssuhteista. 

Mitäpä potilas puhuisi muille, kun nämä kysyvät missä töissä hän sattuu käymään tai miten hän muuten aikaansa viettää? En usko että kaikki jatkuu ennallaan, vaikka käsitykset psykiatriasta on muuttunut myönteisemmäksi kuin ennen, niin silti on monia asioita kuten ihmissuhteita, jotka saattavat vähentyä. Tai sitten entiset kaverit siirtyvät potilaan vanhempien ystäviksi, eli entiset luokka- ja muut kaverit saattavat käydä esimerkiksi potilaan vanhempien luona, mutta potilaan itsensä kanssa he eivät enää ole tekemisissä. Yhteen aikaan lehdissä puhuttiin usein siitä, kuinka "Puberteetti-ikää oli jatkettu piikkihoidon avulla". Eli kyseessä oli oikeastaan oikeuden päätös, jossa henkilö julistettiin vajaavaltaiseksi. Tuo asia varmaan kuulostaa hyvältä, mutta samalla se nöyryyttää potilasta. 

Oletteko koskaan muuten ajatelleet sitä, että esimerkiksi autistille olisi todella tärkeää solmia muitakin sosiaalisia suhteita kuin vain ohjaajien sekä hoitajien kanssa tapahtuvaa toimintaa. Eli ongelma nimenomaan mielenterveyshoidossa on vertaisten puuttuminen. Kaikki ovat aina potilaan yläpuolella, ja se varmaan hitsaa hermoon. Autismin ongelma on siinä, että he vaativat erityistä kannustusta toveripiiriin hakeutumisessa, ja jos vastaukset ovat negatiivisia, niin se tekee sosiaalisten suhteiden solmimisesta aina vain vaikeampaa. 

Se mikä sitten on ihmisille normaalia on se, että toisella ei lue esimerkiksi skitsofreniaa, tourettea tai mitään muutakaan asiaa, mikä voisi aiheuttaa epänormaaliutta missään papereissa. Jos ihminen on jotenkin epänormaali, niin hänet voidaan paiskata suoraan roskakoriin, koska hänen paikalleen voidaan hankkia välittömästi joku normaali ihminen. Eihän yhteiskunnan tarvitse välittää ihmisestä, joka on laitettu johonkin laitokseen, koska hän ei enää sieltä takaisin tule, tai niin suuri ja mahtava media on asian ilmaissut. Ja sitten taas kaikki mediat täyttyvät mukavasti pullamössöllä, jossa kuvaillaan sitä, että mitä normaalit ihmiset ajattelevat esimerkiksi jostain mielenterveyskuntoutujasta. 

Masennus tietenkin on todella vaarallinen sairaus. Eikä olisi muutenkaan pahitteeksi saada aikaan sellaisia joukkoja joista ei voida valita ammattilaisia. Ja kun ihminen masentuu, niin hänen omaisensa pitää välittömästi saada käteen valtakirja, jolla hänen omaisuutensa saadaan muutetuksi rahaksi. Toki se mielenterveyspotilaiden vaarallisuutta korostetaan joka asiassa varmaan saattaa aiheuttaa sen, että henkilö ei uskalla lähteä hakemaan apua. Toki jos kukaan kaveri ei käy syntymäpäivillä tai suuri rakkaus löytää uuden olkapään mitä vastaan nojata voi vetää vähän naamaa vakavaksi. Ja ehkä silloin voi olla vähän mieli maassa. 

Mielenterveysohjelmien tarkoitus on kertoa ihmisille mielenterveyden nykytilasta. Mutta noilla ohjelmilla on sellainen ikävä puoli, että ne saattavat estää tai nostaa mielenterveydellistä apua tarvitsevan nuoren kynnystä oikeasti hakea apua. Mitä sitten jos äiti, isä tai opiskelukaveri löytää lääkepurkin, jossa lukee "mielenterveyslääke"? Tai mitä jos sitten opiskelu "jätetään lepäämään", kun sitä kuntoutusta nyt lähdetään hakemaan. Sitä puolta mitä esimerkiksi mielenterveyspotilas sattuu ajattelemaan ei varmaan kukaan edes halua kuunnella, kun kaikki muutenkin tietävät kaikki asiat tuota potilasta paremmin. 

Eikä terapiasta ole koskaan mitään apua, kun homma hoituu Leponexin sekä muutamien muiden lääkkeiden avulla. Siellä jossain suljetun oven takana on mukava vaikka nukkua, niin ei tarvitse sitten kuunnella sitä, miten joku toinen on mennyt sairaanhoitajakouluun, eikä "maken" ole hyvä käydä enää hänen luonaan. Tai kun jokainen paikalla olija on saanut olla potilaalle se auktoriteetti, joka tietää asiat aina vähän potilasta paremmin tekee häneen suuren ja lähtemättömän vaikutuksen sekä saa hänet muistelemaan hartaasti jotain muuta asiaa. 

Se että potilas makaa sängyllä kuunnellen death metellia tuhannen desibelin teholla saattaa johtua siitä, että potilas nyt ei vain viitsi tai halua kuunnella sitä, mitä kaikkea mukavaa hänestä taas puhutaan. Ja mistä hän itse puhuisi, jos kaikki päivät kuluvat työsalilla, jossa hän siivoaa vessoja tai lajittelee nauloja? Tai sitten kaikki asiat on jo kerran hänen vanhempiensa kanssa puhuttu, niin mitä varten hän sitten mitään muille puhelisi. Ja mitä varten hän edes haluasi kuunnella miten mukavia asioita hän voisi ensi vuonna tehdä, kun kaikki on jo kuitenkin päätetty valmiiksi. 

Mutta siis terveiden ehdoilla yhteiskuntaa viedään aina eteenpäin. Meidät jaetaan kaikessa menestyjiin ja niihin jotka eivät menesty. Ja jokainen epänormaali ihminen on tietenkin sellainen, joka ei koskaan menesty maailmassa missä menestys mitataan rahana ja varallisuutena. Tuolla arviolla mitattuna esimerkiksi sellainen poikkeus-yksilö kuin Albert Einstein ei olisi mitenkään menestynyt ihminen. 


https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...