Voidaanko vaalitulos syrjäyttää?

Periaatteessa presidenttiä ei rajoita mikään siinä asiassa, kun hän nimittää hallitustunnustelijan. Perinteisesti tämä hallitustunnustelija on vaalit voittaneesta puolueesta. Mutta siis tämän säännön ohittaminen on erittäin helppoa. Muiden puolueiden pitää vain pysyä poissa yhteistyöstä eniten ääniä saaneen, eli vaalit voittaneen puolueen kanssa. Niin sitten voidaan suoraan ajatella, että joku vähemmän ääniä saaneista puolueista olisi hallituksen muodostajan asemassa. Tuolloin vaaleissa eniten ääniä saanut puolue voidaan sulkea pois hallitusyhteistyöstä yksinkertaisesti kieltäytymällä tuosta koalitiosta. Ja vaikka puolue olisi voittanut vaalit, niin jos se ei saa enemmistöä taakseen, niin se ei kykene muodostamaan hallitusta. 

Juuri tällainen etukäteen tapahtuva puolueen poissulkeminen tai eristäminen politiikasta on saanut esimerkiksi äärioikeistolaisten puolueiden suosion kasvamaan. Oppositiosta tai jostain nurkasta on helppoa kertoa miten vääriä asioita hallitus tekee. Ja kun oma sanoma perustuu ismeihin, eli poliittisiin iskulauseisiin, niin ihmiset näkevät nuo äärioikeiston puolueet mahdollisuutena. Kun asiat sanotaan selvästi niin se vetoaa ihmisiin. Ihmiset pitävät suorasta puheesta, ja demokratian kummallisuus on siinä, että ihmisten ei tarvitse välittää siitä, miten puolue aikoo mitäkin lupaustaan noudattaa. 

Tai siitä että voiko jotain lupausta noudattaa? Riittää että ihmiset uskovat tuohon lupaukseen, tai oikeastaan voidaan sanoa, että demokratian kannalta on aivan sama, miksi joku antaa jollekin puolueelle äänensä. Vaikka puolueen kärkihahmo oli Hermanni Pelle, niin sillä ei ole mitään väliä. Riittää että puolue saa ihmiset merkitsemään sen ehdokkaiden numeroita vaalilippuihin. Vain annettu ääni merkitsee jotain. Eikä kukaan koskaan kysy, että miksi joku ääni on annettu. 

Eli demokratiassa riittää se, että jonkun ehdokkaan numero on vaalilpussa. 

Rydman sekä demokratia ovat joidenkin mielestä varmaan hiukan yhteensopimaton yhdistelmä. Eli tässä kirjoitan siitä, kuinka ministeri Rydmanin mielestä mahdollinen ensi vuoden vaalitappio tai tappio SDPlle voidaan jättää huomiotta, jos oikeiston rintama sitten sitoutuu omaan vaaliliittoon, jossa kieltäydytään hyväksymästä SDPn voittoa. Ja tietenkin Rydmanilla on oikeus sanoa näin. Syy miksi muut puolueet ovat olleet hiljaa näistä asioista on se, että kun Rydman laukoo mielipiteitään, niin muut puolueet sekä Rydmanin puoluetoverit voivat seurata sivusta, miten ministeri Rydmanin lausunnot ottavat kipinää. kun Rydman laukoo mielipiteitä, niin hän kantaa niistä vastuunsa. 

Mutta siis kun äänestämme vaaleissa, niin silloin käytämme demokratiaan kuuluvia oikeuksiamme vaikuttaa siihen, mitä päättäjiä parlamenttiin pääsee. Mutta kun käymme jossain vaaliuurnalla, niin olemmeko oikeastaan koskaan edes viitsineet vilkaista puolueiden vaaliohjelmaa? Kun menemme koppiin, niin äänestänkö tuttavaa tai ehkä henkilöä, jonka asuinpaikka on sama kuin minulla? Eli tiedänkö sitten sitä, millaista linjaa tuon henkilön edustama puolue sitten oikeasti on sanonut ajavansa? 

Ja sitten seuraavaksi meidän pitää muistaa sekin asia, että hallitusohjelmat ovat ainakin olleet maassamme konsensuksia, eli se tarkoittaa sitä että tällä hetkellä on mahdotonta ajatella, että mikään puolue yksin voisi muodostaa muuta kuin vähemmistöhallituksia. Hallitusohjelmat sorvataan hallitukseen pyrkivien puolueiden kesken siten, että ne ovat “realistisesti hyväksyttäviä”. Juuri tuon hallitusohjelman kohdalla kohtaamme tilanteen, missä osa puolueista on tehnyt parempia ja osa taas huonompia ratkaisuja. 

Kun puolue istuu hallituksessa, niin sen pitää tehdä päätöksiä, jotka koskevat koko äänestäjäkuntaa. Tai siis nuo päätökset koskevat koko kansaa, riippumatta siitä että käyvätkö kansalaiset äänestämässä vai eivät. 

Demokratian kannalta vain sillä äänellä, mikä äänestyskopissa annetaan on merkitystä. Kun sitten puhutaan siitä, mikä on äänestäjän rooli yhteiskunnassa sekä erityisesti vaikuttamisessa, niin silloin me puhumme siitä, että äänestäjät päättävät siitä, kuka pääsee eduskuntaan. Se mitä tuo henkilö sitten tekee eduskunnassa on hänen ja hänen puolueensa asia. Suhteellinen vaalitapa tarkoittaa sitä, että puolueen johtava ehdokas, eli ääniharava saa koko listalle annetut äänet. Ja sitten jos listalla on kahdeksan nimeä, niin seuraava saa 7/8 listalle annetuista äänistä sitä seuraava saa 6/8 jne.. 

Maassamme siis äänestetään listoja eikä henkilöitä. Eli voimme periaatteessa vaikuttaa ainoastaan siihen, että millä listalla olevia nimiä pääsee läpi. Tuon suhteellisen vaalitavan tarkoitus on ollut estää kansankiihottajien pääsy eduskuntaan. Mutta tuon vaalitavan yksi ongelma on siinä, että suosittu ehdokas vetää muita ylöspäin. Jos yksi listan ehdokkaista on erittäin suosittu, eli vaalien tapauksessa hän saa paljon ääniä. 

Niin hän vetää muita ylöspäin. Ja juuri sen takia tämä D’Hondtin menetelmän nimellä kutsuttu äänten laskentamalli aiheuttaa sen, että listalta saattaa päästä eduskuntaan ihmisiä, joilla ei ole yhtään ääntä. Se että ihmisten ei tarvitse ajatella kuin sitä, että kuinka mukava mies tai nainen joku on riitää äänen saamiseen. Ja siis kuinka moni on tuolla kopissa sitten ajatellut, millaista ohjelmaa tuo puolue on edes ajatellut noudattaa. Eli äänestämme ihmisiä siksi, että he ovat niin mukavan tuntuisia. 

Ja sitten tietenkin edessä ovat kovat realiteetit. Jos talous on kuralla, niin silloin rahaa ei ole. Nykyään trendinä on ollut se, että seuraavia hallituksia sidotaan edellisten hallitusten tekemiin päätöksiin. Kun päätös on tehty, niin sitä tuskin enää lähdetään seuraavassa hallituksessa muuttamaan. Ja esimerkiksi tiettyjen rakennusprojektien kuten tehtaiden sekä muiden vastaavien projektien ajoitus niin, että ne ovat puoliksi valmiita, kun hallitus vaihtuu estää tai tekee noiden projektien pysäyttämisen mahdottomaksi. Kun luvat on annettu, niin niitä ei enää voida perua. Tai peruuttamisesta syntyy kohtuutonta haittaa kaikille. 

https://www.reddit.com/r/mennytjanyt/s/E8KenT9vFw

Demokratian kriisi: lainsäädäntö on jäämässä jälkeen kehityksestä.

USA:n korkein oikeus on joutunut miettimään sitä, että onko Pohjois-Carolinen vaalipiirijako sidoksissa osavaltioiden itsenäisen lainsäädännön teoriana tunnettuun asiaan.  Tai siis tämä vaalipiirijako on sikäli ongelmallinen asia, että aina voidaan kysyä sitä, että onko vaalipiirijako oikeastaan edes asia, mikä voidaan liittää mihinkään perustuslakiin? 

Lainsäädännölliset kysymykset ovat aina hiukan vaikeita, mutta USAssa on samanlaisia ongelmia kuin muuallakin maailmassa, ja yksi noista ongelmista on väestön muuttaminen kaupunkeihin. Samaan aikaan kun suurkaupungit vetävät väkeä, niin maaseutu alkaa autioitua, ja esimerkiksi maanviljelijöiden tilakoko alkaa kasvaa. Ja juuri väestön keskittyminen aiheuttaa kahdenlaisia ongelmia. 

*Tietyissä vaalipiireissä väestön määrä kasvaa.

*Ja toiset vaalipiirit taas autioituvat. 

Mitä jos joku ostaa jonkun vaalipiirin kaikki maat? Eli autioituvien vaalipiirien ongelma. 

Tuo vaalipiirien autioituminen tietenkin tarkoittaa sitä, että joistakin vaalipiireistä voi päästä edustamaan kansaa hyvinkin pienellä äänimäärällä. Ja on olemassa teoreettinen mahdollisuus että johonkin osavaltioon tai jonnekin alueelle muodostuu vaalipiiri, jossa voisi elää oikeasti vain yksi ihminen. Jos tuollainen vaalipiiri muodostuu jonnekin keskilännen takamaille, niin silloin ihminen voisi yksin päästä esimerkiksi osavaltion parlamenttiin, ilman että häntä äänestää kukaan muu kuin hän itse. 

Tuolloin tullaan hypoteettiseen tilanteeseen, jossa joku super-rikas ostaa kaikki vaalipiirin maat, jolloin hän voisi olla vaalipiirin ainoa asukas. Teoreettisesti tämä voisi olla oikeasti mahdollista. 

USAn lainsäädännön ongelma on siinä, että esimerkiksi vaalipiirit on rakennettu agraariyhteiskuntaa ajatellen. Samoin ampuma-aselait on tehty koskemaan jotain kuudesti laukeavia revolvereja sekä Winchester-kivääreitä. Siis tuo 1860-luvulla perustuslakiin tehty lisäys ei ota huomioon nykyaikaisten tuliaseiden tehoa, mikä tarkoittaa sitä, että erittäin tulivoimaisia aseita voi ostaa kuka vain, ja se sitten tuo vielä lisää ongelmia. 

Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi USAn presidentinvaaleissa osavaltiokohtainen valitsijamiesten määrä ei vastaa nykyistä osavaltioiden väestöjakaumaa. Eli joistakin osavaltioista tulee suhteettoman paljon valitsijamiehiä, kun taas osasta tulee suhteettoman vähän noita ihmisiä, joiden tehtävänä on valita USAn presidentti. 

USA:n presidentin vaaleissa vaalipiirit eivät vastaa nykyistä väestömäärää. Samoin se että esivaaleissa voivat äänestää vain puolueiden jäsenet, ja esivaalien jälkeen alkaa varsinainen demokraattien sekä republikaanien ehdokkaiden välinen vääntö, eli taistelu sieluista alkaa silloin todellisella voimalla. Se mikä aina tulee lopulta eteen on tilanne, missä tarjolla on vain huonoja ehdokkaita. Tuo tilanne on se, miksi USAssa esimerkiksi presidentin istuntokaudet on rajattu kahteen. 

Jos nimittäin ajatellaan että Trumpin ehdokkuus evätään siksi, että hän on huono presidentti, niin se sama asia tulee silloin eteen myös muiden presidenttien kohdalla. Eli jos ihmisiä estetään asettumasta ehdokkaaksi jossain vaaleissa siksi, että he eivät ole sopivia, niin se heijastuu myös seuraaviin presidentteihin. Tuolloin meidän pitää aina muistaa se, että jos jotain presidenttiä varten tehdään erityisjärjestelyjä, niin tuo sama järjestely on käytössä myös seuraavien presidenttien kohdalla. 

https://yle.fi/a/3-12684202

Miksi haluamme uskoa, että venäläiset kannattavat sotaa?

Heti aluksi meidän pitää muistaa se, että kaikki venäläiset ovat saman maan kansalaisia. Eli he asuvat samassa maassa Vladimir Putinin kanssa. Samoin tavallinen venäläinen lähtee sotaan Ukrainassa, ja sen takia tämä asia on hiukan erikoinen. Siis jos ajatellaan sotaa, niin se että onko sotilaan motiivina raha vai halu tukea esimerkiksi Vladimir Putinia on sodan sekä vastapuolen kannalta aivan yhdentekevää. Kun sotilas menee rintamalle ja ampuu vastustajaansa, niin silloin hän on sotilas, jonka tarkoitus ja motiivi on ampua vihollista, oli hänen tarkoituksensa tehdä vaikutus johtajaansa tai ostaa uusi auto. 

Lauri Kontron kolumnissa kysytään sitä, että miksi haluamme uskoa venäläisten kannattavan sotaa? Siis se että kannattaako esimerkiksi Venäjän asevoimien sotilas sotaa on sikäli merkityksetön, että jos hän lähtee sotaan mitä hän ei kannata, niin silloin hän kuitenkin tukee valtiotaan. Tässä vähän aikaa sitten näin erään videon, missä venäläinen sotilas sanoo, että hän lähtee sotaan siksi, että hänen perheensä tarvitsee palkkiota, joka on luvattu tuosta tehtävästä. Siis hän ei sano että hän kannattaa sotaa, mutta kuitenkin on sinne lähdössä. 

Siis kyse on hyvin monimutkaisesta sekä samalla myös absurdista asiasta. Ihminen voi vastustaa sotaa, mutta silti hän voi sinne lähteä. Kun puhutaan siitä, että miten helppoa on omalta sohvalta kommentoida asioita, joita me kaikki pidämme jotenkin itsestään selvyytenä, niin unohdamme sen eron mikä on esimerkiksi Venäjän sekä Suomen välillä. Venäjällä ihmisten mieliin on iskostunut se, että valtiovallan vastustamisesta saattaa seurata hyvin pahoja vaikeuksia. Ja siksi venäjällä ei mielellään ainakaan ennen olla uskallettu avoimesti vastustaa valtiota, joka näkee ihmiset vain järjestelmän osasina. 

Tuo tapa nähdä kansalaisten olemassaolon tarkoitus vain sellaisena, että heidän tehtävänsä on palvella valtiota poikkeaa länsimaisesta ideologiasta, missä valtio ainakin periaatteessa on olemassa siksi, että se valvoo kansalaistensa etua. Venäjälläkin valtio on toki olemassa tuota asiaa varten, mutta ensisijaisesti valtion sekä kansalaisten velvollisuus on tukea valtion johtoa. Eli tällä tarkoitan kärjistäen sitä, että naisten velvollisuus on tehdä lisää lapsia, jotta he voivat mennä armeijaan. Ja sitten miesten velvollisuus on olla valtion käytettävissä, kun valtion johto päättää että se tarvitsee aseellista voimaa. 

Venäjällä ei esimerkiksi ole olemassa mitään muuta mediaa kuin se, mikä tukee Kremlin agendaa. Samoin poliisin tehtävä ei ole ensisijaisesti tutkia rikoksia vaan turvata valtion johtoa. Eli kyseessä on periaatteessa sisäisestä armeijasta, jonka tehtävä on murskata kapinat. Ja Venäjällä kaikki mielenosoitukset ovat oikeastaan kapinan synonyymejä. Eli poliisi on oikeastaan vain osa armeijaa, ja kaikkien poliisien sekä sotilaiden pääasiallinen tehtävä on totella saamiaan käskyjä ilman mitään sen suurempia moraalisia tai eettisiä pohdintoja. 

Vladimir Putin itse on kasvatettu ajattelemaan että ihmiset ovat osa koneistoa nimeltään valtio. Valtiota johtavat Neuvostoliiton ajoilta olevan ideologian mukaan viisaat miehet, joiden päätöksiä ei tavallisen ihmisen sovi arvostella. Venäläisen ideologian mukaan kaatuminen isänmaan puolesta on suurin ja upein uhraus, jonka mies voi tehdä. 

Jos Venäjä olisi länsimaa tai edes länsimaistyyppinen demokratia ei se olisi lähtenyt hyökkäämään Ukrainaa vastaan. Eikä sen poliisivoima pamputtaisi mielenosoittajia niin mielellään. Jos Venäjä olisi länsimainen tasavalta, niin Vladimir Putin olisi ehkä jo erotettu, mutta Venäjällä asiat ovat toisin. Putin vetoaa ihmisiin, joita viehättää vahva johtajuus.

Eli Putinilla on myös tukijoita. Nimittäin Venäjällä sillä että ihminen on poliittisesti luotettava eikä koskaan kyseenalaista mitään saamiaan käskyjä pääsee helposti hyvinkin pitkälle. Hyvänä esimerkkinä tästä on puolustusministeri Shoigu, joka on koulutukseltaan rakennusmies. Hän on päässyt puolustusministeriksi, koska on totellut kuuliaisesti Putinia. Samalla tavoin tottelemalla valtion johtoa on moni muukin päässyt Venäjän asevoimissa hyvin korkeisiin asemiin. Ja se tietenkin näkyy esimerkiksi Venäjän asevoimien suorituksissa Ukrainan sodassa. 

https://yle.fi/uutiset/3-12654617

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Sisällissodan kaikki väkivalta on poliittista

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Olen aina miettinyt sitä, että miksi jotkut ihmiset ikään kuin erottavat eri sisällissotia toisistaa. Niissä tapahtuva väkivalta on aina käsitettävissä poliittiseksi väkivallaksi, vaikka syy olisi joku muu. Ja nimenomaan etninen väkivalta on asia, joka kannattaa huomioida sekä kuitenkin sen syy kannattaa aina muuttaa poliittiseksi. Poliittinen väkivalta on siis usein myös etnistä, koska esimerkiksi epäsuosittu hallitus saattaa laittaa syitä omaan toimintaansa esimerkiksi jonkin etnisen ryhmän niskoille väittäen näiden varastavan tai muuten käyttävän luottamusta väärin. Sillä tavoin saadaan ihmiset uskomaan, että  kaikkeen on olemassa yksinkertaisia ratkaisuja, mikä ei koskaan kuitenkaan pidä paikkaansa. Eli samat asiat mitkä tekivät Suomen sisällissodasta traumaattisen on tehnyt myös muista vastaavista tapauksista traumaattisia.

Se mitä tämä asia tarkoittaa esimerkiksi silloin kun sisällissota on loppumassa, niin kyseessä on sellainen asia, että tuolloin saatetaan ryhtyä tekemään sellaisia tekoja, joita myöhemmin saatetaan sitten katua. Eli kostotoimet hävinnyttä kohtaan ovat joskus kääntyneet vallanpitäjää vastaan, ja saaneet aikaan hyvin pitkiä väkivallan jaksoja. Kuitenkin esimerkiksi tuomioistuinten toimintaan vaikuttaa se, että saavatko ne oikeaa tietoa asioista mitä on tapahtunut. Ja saako tuo tuomioistuin sellaista tietoa, että sen avulla voidaan esimerkiksi siviilien tai aseettomien ampumisesta sekä muista rikoksista epäillyt erottaa muusta joukosta.

Jos taas ryhdytään jakamaan kollektiivisia kuolemantuomioita, niin silloin se saattaa tehdä vastustajasta vielä fanaattisemman, ja kannustaa sitä taistelemaan loppuun asti. Demokratia on kuitenkin toimivan sekä oikeudenmukaiseen lakiin sekä juridiikkaan perustuvan ja myös normaalien ihmisten silmissä luotettavan oikeuslaitoksen edellytys. Mikäli oikeuslaitos antaa tuomion, niin sen on kyettävä perustelemaan tuo tuomio myös muille ihmisille. Ja jos puhutaan lain suhteesta tuomioistuimeen, niin silloin on hyvä muistaa se, että vain oikeudenmukainen laki takaa sen, että tuomioistuin toimii niin, että se on luotettava kansalaisten silmissä. Myös tuomioiden linjan pitää olla yhteneväinen, niin että samanlaisista teoista saa saman tuomion. Eikä kukaan saa olla tuomittu ennen käsittelyä.

Kun puhutaan oikeudenkäytöstä sisällissodan aikana sekä sen jälkeen tapahtuvista toimista, niin yksi asia on monelta oikeus oppineelta jäänyt huomioimatta, kun he kirjoittavat esimerkiksi siitä, miten Suomessa jaettiin oikeutta vuoden 1918 syksyllä, kun oli perustettu niin sanotut valtiorikosoikeudet. Noiden oikeuksien jäseninä oli kaksi lakimiestä, kaksi maallikkoa sekä upseeri, ja noiden tuomioistuinten tehtävänä oli tuomita punakaartilaisia sisällissodan jälkeen. Valtiorikosoikeuksia oli 140 osastoa, sekä valtiorikosylioikeus, jonka tehtävänä oli tarkistaa annetut tuomiot.

Tuo tuomioistuin langetti 500 kuolemantuomiota, joista pantiin toimeen noin 140. Mutta kuitenkin esimerkiksi kenttäoikeudet olivat panneet toimeen paljon enemmän noita tuomioita, ja tässä en nyt viitsi lähteä spekuloimaan sitä, että millainen oli oikeasti tuo kuolemantuomioiden määrä maassamme tuolloin sisällissodan jälkeen, jolloin tietenkin pitää huomioida se, että vaikka Mannerheim oli käskyn antanut siitä, että vankeja ei enää saanut ampua kiinnioton jälkeen, niin saattoi olla niin, että kenttäväki ei tietoa tuollaisesta ampumisesta esimiehilleen kertonut, tai sitten esimies ei tietoa ampumisesta välittänyt valkoisten päämajaan.

Valtiorikosoikeuden käsittelemistä 75575 tapausta, joista 90 prosenttia oli päätynyt rangaistukseen, joka ei ollut aina kuitenkaan kuolemantuomio. Ja tästä 90 prosentin langettavien tuomioiden osuudesta voidaan päätellä, että tuo tuomioistuin oli periaatteessa poliittinen tuomioistuin. Tämä tuomioistuin on kuitenkin sellainen, että sitä ei voida pitää kovin demokraattisena, vaikka punaiset olivat kapinoineet laillista yhteiskuntaa vastaan, tai aika antoi ikään kuin oikeutuksen punaisten vainoamiseen, mikä saattoi johtaa siihen, että kaikkia asioita, mitä tuossa tuomioistuimessa tapahtui ei ehkä kerrottu valtiorikosylioikeudelle.

Jos puhutaan siitä, että joku valitus on saatettu jättää toimittamatta, tai sitten joku teloitettiin ikään kuin ilman todisteita, niin silloin tuo asia on saatettu jättää kertomatta valtiorikosylioikeudelle. Tuolloin tietenkään mitään tarkastusta ei voitu suorittaa, koska asiaa ei ollut esitelty tuomarien esimiehille. Tai heille kerrottiin sellaista tietoa, mikä ei ollut totuuden mukaista. Ja mitä väliä sillä muutenkaan oli, koska tuolloin punaisia vihattiin oikeasti. Ne jotka eivät punaisia vihanneet tai vaativat muuta kuin tuomioita, saivat osakseen vihaisia katseita.

Tuolloin yleinen mielipide oli punaisia vastaan. Joten aika oli otollinen myös mielivallan käyttöön. Vaikka toki punavankeja myös puolustettiin, ja tämä tuomioistuin saattoi myös olla rakentava elementti kun maastamme alettiin rakentaa demokratiaa sekä oikeusvaltiota. Kuitenkaan tuo vuoden 1918 valtiorikosoikeus ei välttämättä ole mikään kovin oikeudenmukainen, eikä nykyinen oikeuslaitos varmasti hyväksyisi kaikkia sen antamia tuomioita. Mutta se, että nämä tuomioistuimet perustettiin oli merkki siitä, että maamme johto otti laillisuus-linjan, eli se sanoutui irti oman käden oikeudesta, ja takasi jonkinlaisen oikeudenkäynnin noille syytetyille.

Lähde:

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Valtiorikosoikeudet_ja_valtiorikosylioikeus#Valtiorikosoikeuksien_tuomioluetteloiden_etsiminen

Kuka tarvitsee keskiluokkaa? Pieni kirjoitus vaaleista sekä äänestys-matematiikasta sekä demokratian suhteesta autoritariaan.

Kimmo Huosionmaa

Tässä taas tänään olen pohtinut sellaista kysymystä, kuin miksi keskiluokan katoaminen huolestuttaa poliitikkoja tai yhteiskuntatieteilijöitä? Keskiluokan katoaminen on todella erikoinen asia, koska se koetaan ikään kuin asiana, josta pitää olla jotenkin huolissaan. Joten sitten voimme toistaa sen kysymyksen, mikä sitten siinä keskiluokassa on niin tärkeää, ja kuka sitä oikeastaan kaipaa? Keskiluokan ihmiset ovat aikoinaan kehitetty termi, joka tarkoittaa ihmisiä, joilla on tietty keskipalkka, ja tähän ryhmään sitten tietenkin kuuluu suurin osa veronmaksajista. Se on palkkojensa puolesta "herra" tai "rouva keskiverto", eli tilastollisesti tulojensa puolesta suurin äänestäjäryhmä. Ja tuo ryhmä tietysti on tärkeä kaikille poliittisille päättäjille, jotka tekevät verotusta koskevia päätöksiä.

Pitämällä tämän ryhmän tyytyväisinä saavat poliitikot ääniä, ja sillä tavoin sitten voidaan ihmisiä suosia sekä sortaa tulojen mukaan. Mutta kuitenkin tämä keskiluokka on sellainen asia, mikä oikeastaan on olemassa vain tilastoissa. Käytännössä esimerkiksi suurten johtajien äärimmäiset palkat vetävät keskimääräistä tulotasoa ylöspäin, ja sitten tämä varmasti näkyy kaikissa päätöksissä sekä poliitikkojen saamissa äänissä. Kun puhutaan siitä, että esimerkiksi poliitikkojen pitää tarkoin miettiä sitä, kehen verotusta kohdennetaan, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että esimerkiksi se, että keskimääräistä tuloa saavat henkilöt kohtaisivat veroalen, niin silloin poliitikko saisi sitten paljon ääniä peittää erään toisen asian, mistä ei olla paljoa puhuttu. Nimittäin keskiluokan ajatuksena on toimia ikään kuin suurituloisten puskurina, eli keskimääräistä tuloa nauttivien varjolla on suojeltu hyvätuloisten etuja, mikä sitten varmasti on asia, josta ei aina muisteta puhua.

Mutta sitten tietenkin mieleen tulee sellainen asia, että ei varsinkaan pienituloisten tuloista voi kovin paljoa veroja mitata, jotta he sitten voivat elää. Ja se sitten varsin nopeasti riipaisee, koska pienituloisten työt on alkuperäisen mallin mukaan varattu ulkomaalaisille, joilla ei ole vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen. Kuitenkin kun ajatellaan sitä kehitystä, mitä esimerkiksi oma maamme on kulkenut, niin silloin tietenkin ollaan tultu siihen tilanteeseen, että pienituloisia on enemmän kuin koskaan ennen, ja samalla sitten tietenkin suurituloisten tulot ovat kasvaneet todella suuriksi. Ja sitten tietenkin esimerkiksi työttömien suomen kansalaisten määrä on vielä kohonnut, mikä tarkoittaa että heiltä voi saada sitten ääniä vaaleissa.

Tämä on syynä siihen, että esimerkiksi työttömien "aktiivisen työnhaun  malli" on kesy verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla. Eli tässä mallissa ei lähde korvattavia päiviä samaan tahtiin, kuin mitä varmaan joissakin piireissä oli joskus ajateltu. Kun puhutaan siitä, mikä on maamme keskipalkka, niin silloin unohdetaan se, että se kuinka moni juuri sitä palkkaa ansaitsee on paljon tärkeämpää matematiikkaa, kuin se että jossain esitetään vain summia. Ja demokratian ongelmana on se, että kaikki ihmiset antavat vaaleissa vain yhden äänen, mikä sitten tietenkin vaikuttaa tehtäviin päätöksiin. Keskiluokka oli asia, joka varmasti oli poliitikoille mieleen, ja nimenomaan keskiluokan äänet nostivat Natsit valtaan Saksassa, mikä sitten johti hyvin ikäviin asioihin. Mutta kun puhutaan äänestyksestä, niin siellä sitten vaikuttaa vain se, kuinka monta ihmistä jotain puoluetta kannattaa.

Tuosta syystä, jos vain kaikki palkat laitetaan suuruutensa puolesta jonoon, ja niiden avulla määritellään keskiluokan äänestäjä, niin tulos on varsin koominen. Nimittäin huippupalkat ikään kuin hinaavat tuota keskipalkkaa ylöspäin, jolloin seuraa sellainen tilanne, että keskivertopalkka lasketaan liian korkeaksi. Ja sitten tietenkin pitää voida saada tietää, että mitä palkkoja suurin osa luonnollisista ihmisistä saa, jotta heille voidaan suunnata lupauksia. Kun sitten puhutaan siitä, millaisia asioita ihmiset haluavat, niin silloin eteen tulee hyvin erikoinen tilanne. Nimittäin tietenkään palkat eivät kata kaikkia tuloja, vaan maassamme on paljon ihmisiä, jotka elävät oikeastaan erilaisilla tuilla.

Myös suurin osa noista ihmisistä äänestää vaaleissa, joten he ovat hyvin ongelmallisia, jos ajatellaan poliittisia puheita. Kukaan ei varmaan koskaan halua itseään puhuteltavan halventavasti, joten siksi nuo tuilla elävät pitää ainakin sinä vuotena kun vaalit on ottaa huomioon. Noiden ihmisten tuloihin valtio voi suoraan vaikuttaa, ja nämä ihmiset varmasti muodostavat nykyään voiman, jonka ääni on alkanut kelvata myös johtaville poliitikoille. Se mistä poliitikko ääniä saa on aivan sama, koska vain annetut äänet ratkaisevat. Eli vain sellainen poliitikko, joka saa ihmiset pudottamaan omalla numerollaan varustetut äänestyslipukkeet vaaliuuraniin voi tulla valituksi Eduskuntaan.

Työttömät ovat muutenkin arveluttava ryhmä, ainakin mikäli puhutaan syyllistämisestä sekä kurituksesta, koska nykyään kuka vain voi joutua työttömäksi. Ja mikään koulutus ei takaa suoraan töitä yhtään mistään. Jos taas opiskelijoita aletaan kurittaa, niin silloin tietenkin tullaan siihen tilanteeseen, että lähes kaikki ammatit ovat sellaisia, että niissä suoriutuminen vaatii työläisen omaa henkilökohtaista panosta. Kun sitten mietitään esimerkiksi hammaslääkärin ammattia, niin millainen mahtaa olla tilanne, jos tuota ammattia harjoittaa epäpätevä henkilö? Samoin opiskelijoita on paljon ainakin niissä kaupungeissa, missä on paljon oppilaitoksia, ja tämän takia kukaan kansan valitsema johtaja ei heille halua olla kovin ilkeä.

Nimittäin demokratia on asia, jossa me elämme, ja oletteko koskaan miettineet, millaisia vaihtoehtoja tähän meidän maamme päätöksentekoon on? Ja kuinka paljon esimerkiksi sellainen vaihtoehto houkuttaa, jossa tavallinen ihminen ei saisi sanoa yhtään mitään johtajia vastaan? Tällainen malli tai sen ehdotus varmaan kuulostaisivat joidenkin ihmisten korvissa hyviltä, mutta sitten toisaalta esimerkiksi äänioikeuden sitominen johonkin tulotasoon merkitsevät käytännössä poliittista itsemurhaa.

Poliittinen päätöksenteko on tietenkin Eduskunnan asia, mutta sitten tietenkin voidaan kysyä, että eikö noita päätöksiä sitten saisi ollenkaan kritisoida? Se miten demokraattisen valtion johtaja eroaa jostain diktaattorista on se, että demokraattisen johtajan pitää myös kestää kritiikkiä. Se on yksi modernin demokratian tuntomerkeistä, vaikka tätä asiaa ei aina muisteta. Samoin demokraattisen maan johtajien täytyy aina myöntää, että he ovat vain ihmisiä. Ja jos toinen osapuoli ei sitten sopimusta aio pitää, niin silloin tietenkin kyseessä on yksinkertaisesti petos.

Tuolloin toista sopimuksen osapuolta on johdettu harhaan, mikä ei sitten ole hänen syynsä. Tietenkään tuollainen johtaja ei ole virheetön, mutta hän on vain ihminen muiden joukossa, jolla on ollut oikeus odottaa toisen osapuolen olevan vilpitön, vaikka sitä ei sitten aina kuitenkaan uskoisi todeksi. Tällä viittaan siihen, että esimerkiksi Pohjois-Korea ei nyt sitä sopimusta, minkä se on tehnyt aiokaan noudattaa. Ja tuolloin tietenkin sopimuksen toinen osapuoli saa tästä asiasta kritiikkiä osakseen, mutta tietenkään tuo osapuoli ei ole mikään yksinvaltias, joka sitten voi uhkailemalla sammuttaa median.

Poliittinen oppositio on tietenkin demokratian kulmakivi, koska se sitten nostaa myös niitä asioita esiin, jota ei muuten olla muistettu katsoa. Ja opposition pitää olla sellainen, että sillä on voima kaataa hallitus, koska jos ministerit tekevät vääriä valintoja, niin silloin he voivat hypätä pois junasta. Ja väärä päätös näkyy aina mielenosoitusten sekä muiden vastaavien asioiden muodossa. Poliittisen päätöksenteon tueksi voidaan rakentaa esimerkiksi valtava mellakkapoliisien joukko, mutta sitten tietenkin eteen tulee tilanne, missä nuo poliisivoimat muuttuvat sekä rahallisesti, että poliittisesti hyvin kalliiksi, ja silloin eteen tulee tilanne, missä valtio sitten alkaa totella poliisia, kuten Neuvostoliitossa aikoinaan tapahtui. Tuon valtion historia opettaa, että poliisi on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Ja tuollainen poliisi alkaa usein määräillä lain sisällöistä, joten tuloksena on oikeastaan sama asia, kuin NKVD:n kohdalla. Kyseinen poliisi piti kaikkia päätöksiä, jotka eivät sen johtoa miellyttäneet kapinointina, ja sitten tuoksena oli tilanne, jossa Neuvostoliitto muuttui "poliisiksi jolla on valtio". Eli tämä on muunnos Preussia koskevasta kommentista, jossa todettiin sen olevan "armeija, jolla oli valtio". Tuolloin hiukan kritisoitiin Preussin armeijan suurta roolia tuossa yhteiskunnassa.

Neuvostoliiton tapauksessa NKVD:n vaikutusvalta kasvoi valtavan suureksi, ja tuon kehityksen tulos on edelleen näkyvissä nyky-Venäjän poliittisessa kulttuurissa, missä turvallisuuspalvelun eli poliisin valta yhteiskunnassa on erittäin suuri, ja tuo saattaa johtaa ennalta-arvaamattomaan tilanteeseen. Tuolloin poliisin vaikutusvallan kasvun tulos on se, että jos kansanedustaja ei miellytä poliisia, niin hänet viedään pois. Ja tämä sama asia koskee myös armeijaa, joka kaapatessaan vallan politisoi itsensä. Eli se mitä poliisiauton tai panssarivaunun kyljessä lukee ei muuta tilannetta miksikään. Armeija joka pitää yllä järjestystä tai valvoo lakeja on samanlainen poliisi kuin kaikki muutkin vastaavat järjestöt, ja se että panssarivaunun avulla pidetään yllä pelkoa, ei vaikuta siihen, että kaikki pidätysoikeuden omaavat viranomaiset ovat oikeastaan poliiseja tavalliseen ihmiseen nähden.

Se miten tuo poliisi pukeutuu on aivan sama asia, eli onko hänellä maastopuku tai joku muu univormu on pidätettävän kannalta aivan sama. Suuret poliisi- ja asevoimat ovat valtion taloudelle pelkkiä menoeriä, vaikka tietenkin joku niiden nimeen vannoo. Ja jos esimerkiksi poliisivoimista tulee liian suuret, niin silloin tietenkin niiden jäsenyyden edellyttämien asioiden tarkastaminen muuttuu huolimattomaksi, mikä vaikuttaa negatiivisesti niiden luotettavuuteen sekä tahtoon toimia sillä tavoin, että ne suojelevat valtiota laittomalta toiminnalta.

Tuo tilanne sitten tietenkin vaikuttaa sillä tavoin, että yksityiset ihmiset alkavat sitten perustaa järjestyspartioita, joiden toiminta on mielivaltaan perustuva. Ja silloin tilanne saattaa muuttua sellaiseksi, mitä se oli Suomessa vuonna 1917, kun "Punakapinan" nimellä tunnettu sisällissota alkoi. Mikäli ihmisten tulotaso sekä elinmahdollisuudet laskevat liian alas, niin silloin tietenkin edessä on tilanne, missä on sama onko ihminen vankilassa vai ei, ja jos tuomiot ovat rikoksesta kuin rikoksesta elinkautisia, niin se sitten johtaa väkivallan muuttumiseen raa-aksi.

Se että kaikki mahdolliset teot tuovat automaattisesti poistamisen yhteiskunnasta lisäävät varmasti katkeroituneiden sekä vihaa sisällään pitävien ihmisten määrää, mikä puolestaan tuo eteen hyvin ikäviä asioita, kuten väkivallan lisääntymistä ja myös muita lieveilmiöitä. Mutta tietenkin poliisien ja sotilaiden pitää työstään palkka saada, tai sitten heille annetaan lupa ottaa kaikki mitä nämä ihmiset haluavat kaupoista, mutta silloin saattaa kyllä kansansuosio lähteä tällaiselta johtajalta. Mutta tietenkin sotilasparaatit varmaan sen kyllä kompensoivat.