Harmaaseen massaan kuulumisen ilo ja suru.

Erilaisuutta pitää sietää. Ainakin tiettyyn rajaan asti. Samalla erilaisuus saa usein aikaan sen, että yhteisö jotenkin sulkee ihmisen pois "kuvioista". Erilaisuus on erottumista joukosta. Mutta siis kuten tiedämme niin kaikkea erilaista ei tarvitse sietää. Kenenkään ei tarvitse sietää kovaäänistä musiikkia, työn häiritsemistä tai erilaisia "kohteliaisuuksia" työpaikallaan. Siis erilaisuutta pitää sietää siihen asti, kunnes se muuttuu häiritseväksi. Ja sitten tietenkin yleispätevä pikku huomio: jos itse pidät punaista solmiota, niin salli se myös muilta. Toinen asia on se, että siis työpaikka sekä työaika ovat työntekoa varten. Vapaa-aika taas on jokaisen oma asia. Työnteon vahtaaminen on työnjohdon asia, eli jokaisen työntekijän tulisi tehdä omia töitään. 

Mutta kuintenkin jos esimerkiksi toimistolle otetaan harjoittelijoita, niin olisi varmaan oletettavaa, että harjoittelijaa hiukan neuvotaan työtehtävien kohdalla. Jos on kovin kiire, niin miksi ihmeessä töihin otetaan harjoittelijoita tai koulutettavia, jos heidän kanssaan ei mitään sitten tehdä? Ja mistä sitten saadaan työntekijöitä, jos vanhat duunarit jäävät eläkkeelle? Ja mistä saadaan duunareita, jos heidän palkkansa ei riitä elämiseen? Tai mistä työlle saadaan tekijöitä jos kukaan ei saa koskaan harjoitella työtä?

Meidän ihmisten ongelma on se, että olemme kaikki erilaisia. Emme toki saisi olla erilaisia, koska se saattaa vaarantaa jotain sellaista, mitä olemme tottuneet näkemään elokuvissa. Meidän kaikkien pitäisi olla yhteneväisiä, meillä pitäisi olla samat arvot, samat vaatteet sekä sama koulutus. Tuolloin ei meidän auktoriteettiemme tarvitsisi koskaan edes ajatella mitään muuta, kuin sitä että kuinka paljon töitä me jaksamme tehdä. Jos olisimme kaikki aivan samanlaisia, niin silloin me olisimme koneiston osia. Kun emme jaksa tehdä työtä, niin meidät heitetään johonkin roskakoriin. Eli meidän pitää painaa pitkää päivää, raskasta työtä ja samalla tietenkään emme saisi saada palkkaa työstämme, jotta voisimme miellyttää jotain sellaista, joka näkee itsessään suuren johtajan. 

Tuo asenne on vallalla muuten Venäjällä. Siellä yksilö elää valtiotaan varten. Hän ei viitsi tai hänen ei tarvitse ajatella. Yksilöä ei ole noissa teknokratioissa olemassakaan. On olemassa massoja, joita johtaa suuri ja viisas mies, joka ajattelee muiden puolesta. Yksilöltä ei tuossa yhteiskunnassa odoteta mitään oma-aloitteisuutta. Vaan kaikki asiat pitää aina erikseen käskeä, mikä tietenkin tarkoittaa sitä että normaalin ihmisen tekee onnelliseksi vodka, eikä sitten muuta tarvitakaan. 

Erilaisuuden tavoittelu tai diversiteetti ovat asioita, joita kaikki eivät ymmärrä. Ja ehkä esimerkiksi sukupuolen vaihto tms. toiminta kuten synnyttävät miehet ovat hiukan liian pitkälle vietyjä esimerkkejä näistä asioista, jotka joidenkin mielestä ovat hiukan liian vaikeita käsitellä. Todellisuudessa sukupuolen vaihto, yms. asiat ovat erilaisuuden tavoittelun äärimmäinen muoto, johon toki varmaan kaikkien on vähän vaikea tarttua. Erilaisuus sekä erottuminen massasta on tärkeä asia, jos ihminen haluaa tulla huomatuksi. 

Ja varmaan jokainen huippupoliitikko maailmassa haluaa olla huomattu, tai jos ei tule positiivista huomiota, niin ei varmaan tule ääniä. Ja sitten jää paikka parlamentissa tai kunnanvaltuustosta saamatta.  Esiintyvät taiteilijat, kirjailijat sekä monet muut ihmiset, jotka tekevät luovaa työtä haluavat huomiota, mutta esimerkiksi kirjailijat haluavat huomiota kirjalleen, eivät niinkään itselleen. Tai mistä minä tiedän mitä kukin kirjailija sattuu haluamaan. Erilaisuuden vastakohta on yhteneväisyys. 

Yhteneväisyys vie näköalattomuuteen. Se että kaikki ihmiset ovat saman näköisiä, heillä on samanlaiset työhakemukset sekä samanlaiset arvot tekee tuollaisista "ei yksilöllisistä" ihmisistä on helppoa valita työntekijöitä. Riittää että hakemukset laitetaan riviin, ja niitä heitetään vaikka kolikolla. Tuollainen yhtenäinen joukon tai koneiston osanen on helposti korvattavissa. Tuolloin ei työnjohtajien tarvitse kauaa etsiä uutta työntekijää, jos joku harmaa "persvakomies" ei työtään saa tehdyksi. Toki persvakomiehen tunteita saa loukata, kun hänen paitansa sattuu olemaan vähän likainen. 

Persvakomies ei voi olla huolissaan oman perheensä, oman terveytensä tai minkään muunkaan asian takia. Hänelle riittää palkka, ja muuten tuota miestä saa kohdella miten sattuu huvittamaan. Ja missään nimessä hän ei voi omata mitään muuta harrastusta kuin kapakassa istumisen sekä lätkämatsit. Jos joku asia ei mene kuten pitäisi, niin silloin kutsutaan persvakomiehen esimiehet paikalle, ja heille sitten on paljon helpompi sanoa asiat. Ja ehkä siisteydessä on vähän huomauttamista, eli paita alkaa tuoksahdella hieltä kun koko päivän saa lapioida jotain hiekkaa tai nostella 20-50 kiloa painavia esineitä. Mutta esimies on siis ihminen, joka pitää yhteyttä asiakkaaseen. 

Ehkä nuo esimiehet sitten käyvät erottamassa alaisensa jonka ongelma siinä, että hänellä nyt vain sattuu olemaan vähän liikaa töitä. Koko työmaalla saattaa olla vain yksi mies joka tekee töitä. Tai jostain syystä esimies ei muista muita kuin yhden nimen. 

Kun puhutaan vaikkapa epätyypillisen ihmisen työllistymisestä, niin usein tuo työllistyminen tyssää siihen, että "työpaikalla ei voida huomioida hänen erityistarpeitaan". Se tarkoittaa että tuon henkilön sijoittaminen esimerkiksi kulkureitin varrella olevalle paikalle on mahdoton ajatus, koska hän voisi siitä nousta ylös pitämään taukoja ilman että koko rivin täytyy nousta ylös. Samoin ruutujen kirjainten koon säätäminen ovat ilmeisesti täysin mahdottomia ajatuksia. 

Yhteneväisyyden äärimmäinen esimerkki on armeija, jossa kaikki asiat ovat saman näköisiä. Kaikilla samaa sotilasarvoa kantavilla miehillä, joilla on sama merkki hihassa on sama koulutus. Ja armeijassa tuon toiminnan tai tavan tarkoitus on taata toiminnan jatkuvuus, jos yksi henkilö sattuu kuolemaan. Mutta armeijassa tai asevoimissa joukko on tärkeä. Ja sitten tietenkin kun olemme liittyneet NATOoon, niin jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä on meidän maassamme tarve käydä osoittamassa uskollisuutta uutta liittolaisten ryhmää kohtaan, ja samalla sanoutumassa irti suomettumisesta tai Venäjän liehittelystä. 

Siis kuten varmaan tiedämme, niin me kaikki olemme nyt sitten kohdanneet tilanteen, jossa USAn presidentiksi valittiin mies, jota jostain syystä ei haluttu. Tai emmekö vain muistaneet kehua Trumpia, ja sitten seuraavaksi mies jota olemme haukkuneet muuttuukin USAn presidentiksi. Me suomalaiset olemme maailman kriittisin kansa. Varsinkin silloin jos olemme kohdanneet erilaisuutta. Me paheksumme amerikkalaisia sekä Trumpia erityisesti, koska hän haluaa Grönlannin. Me paheksumme amerikkalaisten rasismia, sekä samalla muistelemme mitä USA teki intiaaneille 1800-luvulla. 

Tanskan hallituksen suorittamia inuitien pakkosiirtoja kylistä Grönlannin kaupunkeihin emme sitten muista ollenkaan niin hyvin. Mutta samalla unohdamme mielellämme esimerkiksi oman historiamme, eli romanien sekä saamelaisten huostaanotot. Eli kun romani saapuu ravintolan ovelle, niin häntä ilmeisesti palvellaan kuten muitakin asiakkaita. Tai ehkä joku "yksittäinen portsari" ei päästä heitä sisään. Niinpä niin, noita yksittäisiä tapauksia aina välillä sattuu, ja joidenkin kohdalla niitä sattuu vähän enemmän kuin toisten. Samoin me suomalaiset tuemme omien vähemmistöjemme oikeuksia, joten esimerkiksi saamelaisia käsittelevissä jutuissa vältetään rasismia. 

Eli saamelaisista nähdään vain kielteisiä puolia. He saavat valtavasti erivapauksia kuten poronhoito-oikeuden sekä oikeuden puhua kieltä, jota valtaväestö ei viitsi opetella. Meillä jokaista N* sanaa käyttävää ihmistä kutsutaan rasistiksi. Joten olemme kansa, joka varmaan taistelee rasismia vastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla.  Me hyväksymme erilaisuuden, Mutta voi että jos erilainen ihminen tulee oikeasti osaksi työyhteisömme. Silloin meidän jokaisen tarkkaavaisuus kohoaa potenssiin sata, mikä tarkoittaa että neljä tai viisi työntekijää ja pomoa seisoo tuon henkilön takana, ja kertoo miten muut sitten saavat noita virheitä korjata. 

Kun esimerkiksi päihdehuollon tai jostain muusta paikasta lähetteellä tullut henkilö tulee työpaikkaan oppimaan sosiaalisia taitoja, jotka hänellä ovat vähän hakusessa, niin hänet suoraan laitetaan johonkin koppiin tai varastoon yksin tekemään koko päiväksi työtä. Siinä sitten opitaan sosiaalisia vuorovaikutus taitoja oikein urakalla. Kun aamulla mennään töihin, niin otetaan luuta käteen tms. Ja siinä saattaa jopa työkaverin selkä näkyä. Ja sitten illalla saattaa myös joku työkaveri ovella vilahtaa. Tai jopa pomo saattaa kunnioittaa työntekijää läsnäolollaan, varsinkin silloin jos työt ovat jotenkin menneet vähän huonosti. 

Voi kuinka asenteemme erilaisuutta kohtaan muuttuu heti kun sellainen ihminen joka on erilainen kuin me itse olemme saapuu vaikkapa omaan työpaikkaamme. Silloin ei enää erilainen ihminen osaakaan mitään, kun hänen työtään syynätään jatkuvasti, jos siitä vaikka jotain vikaa löytyisi. Ja tietenkin kaikki jotka eivät heti opi työtään siirretään suoraan eläkkeelle, minkä suuruutta ei varmaan kukaan edes muista mainita. Ja siellä eläkkeellä voi sitten jokainen avata viinapullon ja juoda itsensä hengiltä. 

Miksi vihaamme erilaisuutta?

 Meillä Suomessa on sellainen outo tapa, että kun joukko lapsia kiusaa yhtä lasta koulun pihalla, niin jostain syystä kiusattu vaihtaa koulua. Ja juuri tuo tapa on esimerkiksi lainsäädännön vastaista. Lakien tarkoitus on nimenomaan suojata heikompia, ja niiden tarkoitus on estää niin sanotun "vahvemman oikeuden" käyttöä. Kiusaamista voidaan pitää väkivaltana tai väkivallan pelon avulla tapahtuvana toisen alistamisena. Kun sitten puhutaan kiusatun kohtelusta, niin jostain kumman syystä kiusaamisen syytä etsitään kiusaamisen kohteesta itsestään. Tilanne on jotenkin outo, koska jos vastassa on 5-10 hengen joukko, ja joku tai jotkut heistä ovat kokeneet kiusatun jotenkin "outona" tai"vaarallisena", niin miksi muut eivät ole tulleet väliin? Siis onko niin, että se että ihminen on jonkun mielestä "vähän outo" oikeuttaa kiusaamaan toista. 

Meillä Suomessa kannetaan huolta kaiken maailman Afrikan Tähti-peleistä. Ne kun ovat niitä siirtomaa-ajan sekä rasismin symboleita. Mutta meillä Suomessa ei kanneta ollenkaan huolta siitä, miten me suhtaudumme erilaisiin ihmisiin, tai siis ihmisiin jotka ovat erilaisia kuin me itse olemme. Meillä Suomessa vammaisiin suhtaudutaan myönteisesti, toista uskontokuntaa edustavia pitää aina ymmärtää, kun se vakaumus on niin tärkeä ja henkilökohtainen asia. Kaikki pitää aina ottaa mukaan leikkeihin ja peleihin, mutta sitten jos joku sattuu olemaan oikeasti erilainen kuin toiset, niin silloin edessä on tilanne, jossa syytä eristämiseen etsitään tuosta erilaisesta ihmisestä. 

Meillä Suomessa on tapana se, että erilaisia ihmisiä ei saisi tuijottaa. Meillä pitäisi kaikkiin erilaisiin ihmisiin suhtautua ymmärtäväisesti. Samalla heitä kuitenkin eristetään muusta yhteiskunnasta erittäin tehokkaasti. Eli heitä ei ehkä maassamme asiat kuten tasa-arvo hoidetaan mukavasti niin, että neurovähemmistöön kuuluvia on vähän vaikea tuijottaa, kun heidät poistetaan koulusta johonkin koulun irvikuvaan, jossa tärkein asia on lääkitys. 

Se kun rauhottaa palkatun henkilökunnan hermoja. Se miten noiden paikkojen asiakas eli epätyypillinen henkilö asiat kokee on sitten yhdentekevää. Eli meillä välitetään tasa-arvosta todella paljon silloin, kun syrjinnän kohde sattuu äänestämään vaaleissa. Kun puhutaan tasa-arvosta niin tarkoitetaan tietenkin naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sellaisten henkilöiden välillä jotka ovat oikeutettuja äänestämään maamme vaaleissa. Se mitä sitten esimerkiksi Iranissa tapahtuu on aivan yhdentekevää. Eikä tasa-arvo koske myöskään neuro- tai muita epätyypillisiä henkilöitä. 

Mutta annas olla kun joku autisti tai muuten vähääkään valtaväestöstä poikkeava tulee oikeasti johonkin kouluun. Silloin loppuu ymmärrys heti ja välittömästi. Kukaan muu koko noin 500-700 oppilaan koulussa ei edes voi mitenkään edes meluta tunnilla kuin tuo erilainen ihminen, joka sitten varmaan on kaiken pahan alku ja juuri. Eli jokainen asia mitä hän sanoo ilman lupaa merkitään muistiin, muille vanhemmille soitellaan hänen asioistaan, ja koulussa saatetaan kuuluttaa kuinka yksi "tuollainen henkilö" sitten vaarantaa koko koulun oppimismahdollisuudet. 

Jos ihminen on jotenkin erilainen, ja hän sattuu olemaan jossain koulussa, niin seuraavaksi tilanne on se, että hänet saa jostain syystä poistaa koulusta. Jostain syystä kiusattu saattaa viettää periaatteessa koko loppu koulun ajan jossain testeissä, jossa hänestä etsitään poikkeavuuksia joita sitten nimitetään kohteliaasti "sairaudeksi". Tuo kohtelias termi tarkoittaa sitä, että hän on joidenkin mielestä itse aiheuttanut tilanteen, missä toiset ottavat hänet silmätikuksi, haukkuvat häntä halventavilla nimillä sekä tietenkin hajottavat hänen vaatteitaan. 

Kun ihmiset puhuvat autismista sekä erilaisista keskittymishäiröistä, niin silloin kohtaamme usein tilanteen, missä puhutaan siitä, että autistien "jutut eivät vastaa sitä mitä muilla saman ikäisillä liikkuu päässä". Ja se sitten muka aiheuttaa oikeuden syrjiä noita ihmisiä. Siis autismi on tämän näkökulman mukaan sairaus, joka sitten oikeuttaa eristämään autistia muista sekä samalla poistamaan hänet koulusta, kun se sitten on "helpompaa kaikille". Tällä tavalla sitten autetaan koulukiusaajia tekemään koulusta heille mieluisampi paikka. Ja samalla tietenkin kannustaa kiusaajia jatkamaan toimintaansa. 

Siis vaikka autistilla tai muuten poikkeavasti käyttäytyvällä henkilöllä olisi tarve lääkitykseen tai jopa sairaalassa tapahtuvaan hoitoon, niin silloinkaan ei se asia oikeuta kiusaamaan toista. Joten meillä olisi varmaan jonkunlainen itsetutkiskelun paikka, kun puhutaan näistä "poikkeavista ihmisistä".  Tai sitten me voimme vain poistaa heidät yhteiskunnasta, eli pois silmistä ja pois mielestä ovat asioita, joilla voimme tukea sitä kehitystä joka varmasti vie maatamme ojasta allikkoon. 

Me emme halua mitään muuta kuin uusia Paavo Nurmia ja muita urheilutähtiä, he kun eivät käytä rillejä. Samoin tietenkin työelämän lama on asia, jonka takia jotkut alkavat huomioida neurologista epätyypillisyyttä uudella tavalla. Eli kun työpaikat ovat uhattuna, niin silloin varmasti alkaa noita epätyypillisiä piirteitä löytyä vähän joka paikasta. Jokainen joka on jollain tavalla erilainen on tietenkin potentiaalinen työelämästä poistuva ihminen. Hänet jos saadaan pois, niin silloin varmaan jokainen kunnon työllistettävä saa työtä. 

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70819588/autistiset-piirteet-lisaavat-lapsen-riskia-joutua-kiusatuksi?publisherId=57858920&lang=fi

Miksi kaikki erilainen pelottaa?

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Ihmisten geneettinen muuntelu saattaa vaikuttaa yhdessä kloonaamisen kanssa hyvin vaikealta asialta, joka tietenkin pitää jotenkin aina kieltää. Ja joidenkin ihmisten mielestä syy tähän kieltoon olisi se, että silloin ihminen ikään kuin kadottaa kuolemanpelon, tai toisten mielestä kyse on siitä, että jos vaikka monistamme jonkun henkilön älykkyyttä säätelevän geenin, ja sitten solun tuma lukee kahteen kertaan kyseisen DNA-kohdan, niin silloin kohtaamme tilanteen, missä emme voisi olla parempia, kuin olio, jonka olemme luoneet.

Kuitenkin jos ajatellaan esimerkiksi ebola-rokotteita, niin niitä voidaan toki jakaa ihmisille esimerkiksi juomaveden kautta. Tuo rokote valmistetaan viruksista niin, että sen perimä tuhotaan UV-valolla, ja jäljelle jäävä pinta-antigeeni sitten aktivoi immuuni-vastikkeen. Tuo valmistustapa tekee mahdolliseksi valmistaa rokotteita myös bakteereja ja muita olioita vastaan, jolloin itse-asiassa oma armeija voidaan tehdä vastustuskykyiseksi jotain organismia vastaan, ja sitten tuohon kohteeseen tehdään vain bioase-hyökkäys, joka voidaan naamioida normaaliksi epidemiaksi.

Samoin sukupuolitauteja vastaan kehittävien rokotteiden avulla voidaan luoda sellainen bioase, mitä kantava ihminen ei itse siihen sairastu, mutta kykenee levittämään tuota organismia muihin ihmisiin. Tuolloin esimerkiksi vangiksi jääneiden sotilaiden raiskaaminen tai murhaaminen olisi mahdotonta, koska jos heidän veressään alkaa kehittyä vaarallisia organismeja, niin se merkitsisi kuolemaa noille vihollisille, jotka vahingoittavat vankeja.

Samoin jos voimme luoda ihmisen, joka on immuuni esimerkiksi syövälle sekä monille muille sairauksille, niin silloin esimerkiksi lääketeollisuus ei saisi enää tuotteitaan myytyä maailmalle. Mutta kuitenkin esimerkiksi monissa lehdissä suureen ääneen kerrotulle vastalauseelle ihmisen geneettisestä muuntelusta saattaa olla hyvin yksinkertainen syy, joka on se, että ihmiset pelkäävät kaikkea erilaista. Jokainen ihminen on yksilö, joka kokee kaikki asiat vähän eri tavalla kuin viereinen ihminen. Ja kun ajatellaan esimerkiksi tapauksia, joissa henkilöllä on vaikkapa periytyvä aineenvaihduntasairaus tai suomuinen iho, niin he kyllä saattavat varmasti haluta eroon tuosta vaivasta.

Tuon takia meidän pitää kuitenkin miettiä sitä asiaa, että voimmeko antaa geeniterapiaa jokaiseen sairauteen, joka perityy, ja tuolloin tilannetta pitää kyllä ajatella myös potilaan kannalta. Eli jos vaikka geeniterapian avulla AIDS voidaan voittaa, niin tietenkin ihmisen genomiin kajoaminen varmasti sotii monien ihmisten arvoja vastaan, mutta tietenkin esimerkiksi AIDS:iin kuolevat lapset varmaan arvostaisivat enemmän sitä että heidän ei tarvitse kuolla turhan aikaisin leukemiaan tai angiinaan.

Kuitenkin toisten ihmisten eettis-moraaliset sekä uskonnolliset arvot voivat merkitä todella paljon vaakakupissa, eikä kukaan noista lapsista koskaan kuitenkaan tule äänestämään missään vaaleissa. Joten tietenkin kaikki kajoaminen ihmisen perimään pitää tuolloin kieltää, koska se sotii jonkun ihmisen ajatusmaailmaa vastaan. Samoin kaikki erilainen tietenkin on aina sellaista, että se pitää sulkea omasta elämästä pois. Ja tietenkin se, että jollain muulla menee huonommin kuin itsellä on hyvä keino kääntää ihmisten huomio pois omista virheistä. Uskonto on muuten loistava tapa kääntää ihmisten huomio pois sellaisista asioista, jotka ovat joillekin ihmisille vaikeita. Ja kaikkein vaikein asia on sitten se, että jos vaikkapa julki-rasisti on käynyt Afrikassa ja käyttänyt prostituoitujen palveluita, niin se jos sattuu paljastumaan, niin silloin tietenkin hän menettää tuolloin kasvonsa oman väkensä edessä.

Mutta kuitenkin voidaan tässä myös miettiä sitä, miksi meillä on niin vaikeaa kaiken maailman vähemmistöjen sekä erilaisten ihmisten kanssa. Syy miksi esimerkiksi joitakin lapsia kannustetaan kotona siihen, että heidän pitää vältellä esimerkiksi romaneja saattaa johtua siitä, että näiden lasten ja nuorten vanhemmat pelkäävät sitä, että heidät tunnistetaan joiksikin rasisteiksi, joiden toiminta ei ole nuorena ollut aivan niin lainkuuliaista, kuin mitä he haluaisivat muiden uskovan. Ja jos esimerkiksi joku 1990-luvun nuori on ollut mukana jonkin skinhead-joukon toiminnassa, sekä heittänyt polttopulloja, niin hän saattaa nyt olla hyvinkin tärkeässä asemassa yhteiskunnassa.

Liian usein vaihtuva työpaikka vie työhalut vähän jokaiselta.

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Työnantajan asia on, että tarjoaako se työtä työntekijälle, mutta jotta työntekijöitä olisi tarjolla aina, kun työnantajalla on tarve tekijöihin, on työvoimapalveluilla oltava työvoimaa tarjolla, ja siksi esimerkiksi nollatuntisopimuksia on paljon tehty. Eli työntekijä sitoutuu tulemaan työhön silloin, kun työnantajalle niin sopii, ja silloin hän saa palkkaa työstään. Mutta kun hän on “valmiudessa”, niin silloin ei palkkaa tule, ja tämän tarkoitus lienee se, että työntekijöistä tehdään näin kilttejä sekä säyseitä, koska jos he liikaa meluavat tai kirjoittavat sopimattomia asioita, niin silloin ei enää tunteja ole luvassa.


Joten tietenkin tuolloin kannattaa olla kiltti poika tai tyttö, jotta sitten myös seuraavana jouluna pääsee siivoamaan jotain saunaa. Se että työntekijä kirjoittaa tai puhuu työpaikastaan pahaa saattaa nimittäin aiheuttaa sen, että enää ei puhelin soi, ja vuoroja tarjota samaan tahtiin kuin ennen. Eli tuolloin prekariaattiin kuuluva voi viettää myös jouluviikon kotona, kun se vuoden ainoa pätkä meni jollekin toiselle, joka osasi paremmin mukautua työelämän koviin arvoihin, mikä tarkoittaa pään painamista alas, sekä sokeaa tottelevaisuutta ja uskoa johdon erehtymättömyyteen, ja näin saadaan maamme nousemaan lamasta, kun verotuloista pääosa sitten alkaa tulla siivoustyöstä. Siinä sitten taas saadaan tilastot näyttämään hyviltä, kun jopa 80% työvoimasta on työllistynyt vähintään 16 tunniksi vuodessa.


Työntekijöiden kohtelu työpaikalla on joskus hyvin eriarvoista. Saattaa olla niin, että esimerkiksi vuokratyöntekijä ei saa työkaluja “kun ei ole työhaluja”. Tai sitten hänelle teetetään vain esimerkiksi jotain siivoustöitä tai vastaavaa. Samoin syrjimiseen tai suoranaiseen kiusaamiseen riittää se, että joku on erilainen kuin muut. Se että ihminen on tullut vaikka työkokeiluun on joidenkin mielestä oikeutus halventaa tätä henkilöä miten huvittaa.


Kaikkein parasta tietenkin on tilanne, missä työnantaja lupaa parhaalle vuokramiehelle vakituisen paikan, ja silloin tilanne on usein samanlainen, kuin jos kahdelle koiralle heittää luun tai makupalan. Tuolloin kaksi vuokratyöntekijää pannaan tappelemaan tuosta paikasta, joka on luvattu parhaalle työntekijälle. Yhtenä edellytyksenä päästä tähän vuokratyönantajan kautta tarjottuun paikkaan on se, että henkilö kohtelee työnantajaa sekä esimiestään kunnioittavasti eikä kirjoita mitään negatiivista blogeihin tai Facebookiin, koska se saattaa sitten vaikuttaa negatiivisesti hänen mahdollisuuteensa saada tulevia työpaikkoja.


Eikä työnantajia tai työnjohtajia saa koskaan ärsyttää liikaa, tai nämä sanovat, että meillä ei sinulle enää ole siivoustöitä, vaan saat ihan oikeasti elää ilman vuokratyövoiman välitystä hoitavalta yhtiötä tulevaa soittoa. Tällöin ryhdyin miettimään omaa asemaa tässä kovaakin kovemmassa työelämässä, ja päätin kuitenkin kirjoittaa tämän esseen, koska itse pidän melko epätoivoisena ajatusta, että saisin tästä maasta ainakaan lähiaikoina oikeaa tai vakituista työtä. Joten siksi kädet vapisten sekä kylmän hien valuessa tämän kirjoituksen teen, ja siitä sitten itse vastuun kannan.


Työ on kaikkien oikeus, mutta kun tätä asiaa vähän tarkemmin ajatellaan, niin silloin kun puhutaan työstä, niin monille tämän päivän ihmisille työpäivä on sitä pelkkää työtä. Tuo asia tietenkin hieman stressaa, kun koko päivän aikana ei kukaan työkaveri tule mitään puhumaan mistään muusta, kuin siitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Tietenkin työaika on sellainen asia, mikä on pyhitetty työnantajalle, mutta kuitenkin työpäivän mittaan on varsin mukava huomata, kuinka vakituiset työntekijät pitävät yhtä.


Ja yhtä mukavaa on huomata, kun keskustelukumppani kääntyy siten, että hänestä näkyy vain selkä, kun pitää sitä vakituisten työntekijöiden välistä kaveruutta siinä edessä ruveta osoittamaan. Tämä asia tietenkin on erittäin kiemurainen, koska me jokainen itse valitsemme omat kaverimme, ja tietenkään kenenkään ei tarvitse ketään sellaista ottaa kaveripiirinsä sisään, jota ei niihin piireihin halua.


Kun puhutaan tilanteesta, että jollakin vuokratyöntekijällä on mahdollisuus sitten tulla vakinaiseksi työntekijäksi, niin kyllä tuolloin työnantaja pitää huolen siitä, että tämä vuokratyöntekijä ei koskaan saa mitään kavereita työpaikalta, koska varmasti tuo paikka on todella hyvin kilpailutettu, ja silloin vain se “paras” saa tuon halutun vakinaisen paikan, sekä oikeuden tulla työryhmän jäseneksi. Mutta tietenkin tämä asia on varmaan niitä kaikkein suurimpia kysymyksiä työelämästä. Nimittäin miten työntekijä voi olla edes motivoitunut tai halukas tekemään kaikkensa työpaikan eteen, jos hän tietää, että kuitenkin kahden viikon päästä edessä on vaihto uuteen paikkaan, tai sitten työnhaun uusiminen.


Se että työnantaja tai työnjohtaja on jotenkin ikävä persoona, joka simputtaa alaisiaan on varmasti sellainen vähän nolo asia, joten tällaista tuskin kukaan haluaa itsestään kuulla, mutta luuletteko, että tämä nyt niin kauhean mukavaa oikeasti olisi? Kun työpaikkoja kilpailutetaan viimeisen päälle, niin silloin voi eteen tulla sellainen asia, että työpaikalla jollekin tulee mieleen esimerkiksi vahingoittaa toista, jolloin hän sitten tapaturman takia on pakotettu jäämään pois töistä.


Mutta sitten tietenkin mieleen tulee sellainen asia, että esimerkiksi vammaiset työntekijät eivät juuri koskaan näe mitään muuta kuin oman työpisteensä. Kun puhutaan vammaisten työllistymisestä, niin silloin kyllä itseäni hiukan ihmetyttää sellainen asia, että jos tarkoitus on esimerkiksi kehittää työrajoitteisen ihmisen sosiaalisia taitoja tai auttaa häntä elämään normaalia elämää, niin miksi tuollainen työrajoitteinen henkilö laitetaan yksin koppiin istumaan, tai sitten hän saa tehdä kaikki työnsä yksin, ilman että kukaan edes käy kysymässä häneltä koko päivänä, että miten menee?


Kun vajaakuntoisen työsopimusta tehdään, niin hiukan ihmettelen, että kuka sen työpaikan nyt ylipäätään hänelle hakee? Tai millaista työtä hänelle on tapana teettää? Ja eikö siellä ole mitään muuta kuin siivousta tarjolla? Vajaakuntoisia työllistettäviä on todella monenlaisia ihmisiä, ja se tarkoittaa sitä, että kaikki vajaakuntoiset eivät ole päältä katsottuna mitenkään erityisen poikkeavia.


Ja kun mietitään sitä, millaiset vaatimukset työelämä ihmisille asettaa, niin kuinka moni ADHD tai jostain muusta keskittymishäiriöstä kärsivä on saanut pelkkää huutoa pomoiltaan sekä työtovereiltaan. Se että ihmisellä ei ole päällepäin näkyvää sairautta tai epänormaalia ulkonäköä saattaa joskus aiheuttaa sen, että häntä pidetään vain laiskana, ja se että ihminen ei ole mitenkään ulkonäöltään poikkeava, antaa joidenkin mielestä oikeuden huutaa tälle henkilölle päin naamaa, ja näyttää kaikille omaa erinomaisuutta.

Ihmisten asenne poikkeavuuteen on jotenkin sellaista, että sitä ei kyllä mielellään halua itse kohdata. On ihmisiä, joille jokainen erilainen ihminen on jotenkin sellainen, että hänelle näytetään kaikkien edessä omaa ylemmyyttä. Kun tätä maassamme hyvin yleistä kulttuuria katselee niin silloin kyllä ihmettelen suuresti, että täällä ei tapahdu enempää murhia, koska joissain paikoissa tapana on näyttää, kuinka alaisia tulee kohdella, ja silloin ei empatiaa ole luvassa. Päinvastoin edessä on usein tilanne, missä johtaja sekä työtoverit kohtelevat toista alentuvasti, ja saattaa olla, että toinen lähetetään kotiin kesken päivän, tai hänelle ei anneta työkaluja, jotta työpaikalle voidaan luoda syntipukki, jonka syyksi voidaan laittaa kaikki mahdolliset asiat.