Tapaus Auer jälleen kerran.

 

Anneli Auer on ollut syytettynä erilaisissa oikeusasteissa parinkymmenen vuoden ajan. Syytteet ovat koskeneet murhaa ja lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Oikeus on aikoinaan vapauttanut Auerin, ja myöhemmin korkein oikeus on purkanut hänen saamansa seksuaalirikostuomion. Mutta syyttäjä on taas kerran palannut käräjille. Se mikä on totuus mistäkin asiasta on tälläkin kerralla unohtunut. Eli kyseessä on prosessi, jossa pyritään ikään kuin osoittamaan jotain, mikä ei ole aivan kaikille selvää. Auer on useita kertoja vapautettu ylemmissä oikeusasteissa, mutta jostain syystä syyttäjä tuo saman asian aina uudelleen käsiteltäväksi. Yleensä uusi käsittely vaatii myös uusia todisteita. 

"Hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen Auerin nuorimpien lasten huoltajana toiminut veli otti yhteyttä syyttäjiin ja kertoi, että lapset olivat kertoneet uusia väitteitä surmayöstä. Poliisi suoritti tapauksessa lisätutkintaa ja 19. lokakuuta 2012 korkein oikeus palautti tapauksen käsittelyn käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden mukaan syyttäjien uusi aineisto viittasi sellaiseen tapahtumakulkuun, jonka pohjalta asiaa ei ollut aiemmin arvioitu ja joka merkittävällä tavalla poikkesi siitä lähtökohdasta, joka oli alempien oikeusasteiden tuomioiden perustana. Jos korkein oikeus olisi ottanut asian suoraan käsiteltäväkseen, sen tuomioon ei olisi voinut enää hakea muutosta" (Wikipedia, Ulvilan surma)

Siis tässä tapauksessa voidaan sanoa, että surmaa oli ikään kuin "maustettu" seksuaalirikossyytteellä. Eli kun murha ei mennyt läpi hovioikeudessa, niin silloin avuksi saatiin syyte lapsiin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jolloin syyte muuttuu pahemmaksi kuin aluksi. Eli jotenkin ihmisten on helpompi pitää seksuaalirikollista pahempana kuin murhaajaa. 

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460

Eli miksi näin toimitaan. Auerin lapset olivat asuneet ilmeisesti uskonnollisessa sijaisperheessä. Tuossa perheessä oli paljon sääntöjä, kuten esimerkiksi se, että lapset eivät saaneet käyttää talon pesuhuonetta, vaan heidän piti käydä suihkussa uimahallissa. Samoin erityisesti vanhimman tyttären "pahuus" viittaa johonkin uskontoon liittyvään käsitykseen. Sijaisvanhemmat olivat kuulemma halunneet manata paholaista pois vanhimmasta lapsesta, mikä kertoo hyvin paljon noiden ihmisten ajatusmaailmasta. Myös liiketunnistimien laittaminen rappusiin kertoo jotain vainoharhoista, mitä nuo sijaisvanhemmat ovat ilmeisesti kokeneet. Lasten ainoa yhteys ulkomaailmaan oli koulu. 

Se kuuluivatko nuo sijoitusperheen vanhemmat johonkin "viralliseen" uskonnolliseen yhteisöön, mikä toimii erillään valtionkirkosta on jäänyt mainitsematta. Mutta syyttäjä ilmeisesti panee erittäin suuren painon Auerin vanhimman lapsen lausuntoihin. Yleensä noissa uskonlahkoissa on sellainen käsitys, että vanhin lapsi, varsinkin jos hän on poika on nimenomaan isän sijainen. 

Kun alla olevia leikkeitä katsotaan, niin voidaan kysyä, että ketä syyte ylipäätään palvelee? Onko syytteen tarkoitus oikeasti palvella lasten etua? Vai onko kyseessä järjestelmän tarve suojella esimerkiksi poliisia, jonka sormenjäljet ovat löytyneet Auerin asunnosta? Siis syyttäjä aivan kuin yrittäisi mustamaalata tai syyttää lapsia siitä, että he ovat muuttaneet lausuntojaan. Joten mieleen tulee se, että Auerin tapausta voidaan periaatteessa käyttää mihin tahansa juuttuun ennakkotapauksena. Eli vaikka vapauttava päätös tulisi, niin silloin asia voidaan viedä kerran toisensa jälkeen tuomioistuimiin.

Eli tietenkin tuo asema jotenkin aina viehättää jotain ihmisitä, ja uskonnollinen yhteisö voi tukea tai painostaa tuota vanhinta lasta kertomaan asioita, joiden todellisuudesta voidaan keskustella. Myöhemmin sitten asiat saattavat muuttua, kun lapselle kerrotaan siitä, kuinka vakavasta syytöksestä oikeasti on kysymys. Eli ajattelemattomuuttaan varsinkin lapsi voi kertoa kameroille asioita, joiden hän uskoo miellyttävän kameran käyttäjää. 

Jos lapsille hoetaan jatkuvasti että "vanhempasi ovat pahoja ihmisiä", niin varsinkin lapsi alkaa hyvin nopeasti uskoa tuota hokemaa. Ja sitten kun ympärillä on outoja ihmisiä, jotka ovat ehkä hyvinkin tarkkoja omasta auktoriteetistaan, niin saattaa olla että lapset kertovat asioita, jotka eivät enää ole totta. Se mikä sitten on  esimerkiksi voimakkaasti uskonnollisten ihmisten kohdalla usein tapahtunut, on se että he saattavat olla täysin kouluttamattomia. Samoin jos heidän joukossaan käytetään paljon alkoholia, niin se saattaa luoda yhteisön painetta siihen, että lapsia pakotetaan sanomaan asioita, jotka eivät ole niin kuin ne on esitetty. 

Joskus noissa piireissä poliisiin suhtaudutaan palvoen. Ainakin osassa noista lahkoista seksi on tabu, asia josta ei juurikaan saa puhua. Yhteisö saattaa olla noissa tapauksissa hyvinkin painostava, ja jos lapsia uhkaillaan esimerkiksi heittämisellä kadulle, niin he saattavat kertoa asioita siten, kun yhteisö ne haluaa kuulla. Se että jos tuossa sijaisperheessä on alkoholin tai lääkkeiden väärinkäyttöä, niin se saa kaiken muuttumaan mustavalkoiseksi. Samoin ne saattavat aiheuttaa esimerkiksi likakammoa, mikä saattaa sitten johtaa tragikoomisiin sääntöihin. 

Virkapukuisen henkilön puheita uskotaan hyvin mielellään. Sekä tietenkin kaikkia asioita levitellään ympäriinsä. Noissa piireissä pelkkä se että poliisi käy ovella tekee ihmisestä suuren luokan rikollisen. Ja tietenkin kaikkia asioita levitellään sekä paisutellaan uusiin mittoihin. Se millaiseen uskonnolliseen yhteisöön tuo sijoitusperhe on kuulunut ei varsinaisesti ole tiedossa. Mutta ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tuossa perheessä uskottiin kuriin ja järjestykseen. Eli tuollaisessa ilmapiirissä saattaa ympäristön paine aiheuttaa sen, että lapsi kertoo asioista, jotka eivät ole oikeastaan koskaan tapahtuneet siten, kun ne on kuvailtu. 

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011525285.html

https://yle.fi/a/74-20203691

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma

Kun asioihin ottaa etäisyyttä, niin ne alkavat näyttää uusia puolia itsestään.

Kun ikkunoita puhdistetaan, niin me varmasti huomaamme sen, että jokaisen meistä pitää hieman miettiä sitä, mitä tuli joskus sanottua. Se että me näemme esimerkiksi väkivallan uhrit yksinomaan enkeleinä saattaa vaikeuttaa tutkimusta. Toisaalta taas emme voi suoraan sanoa, että uhri olisi sillä tavoin vaikuttanut tekijään, että tekoa voidaan missään määrin puolustella. Kuitenkin tapa nähdä uhrit enkeleinä saattaa estää tärkeitä tietoja päätymästä tutkijoiden korviin.  Eli jos uhri on elänyt kaksoiselämää, niin nuo ihmiset joista kotona ei muisteta puhua saattavat tietää asioita, joiden avulla tekijöitä voidaan jäljittää. 

Tässä voidaan esimerkiksi ottaa vaikkapa Kyllikki Saaren tapaus, jossa nuori neitonen joutui ilmeisesti harkitun ja teloitustyyliin tehdyn murhan kohteeksi. Tuo Suomen tunnetuin henkirikos saattoi jäädä avoimeksi siksi, että kukaan ei uskaltanut tai halunnut kyseenalaistaa Kyllikki Saaren julkista kuvaa. Kyllikki Saaren kuolintapaan liittyy suuri viha. Mikä aiheutti tuon vihan? Koska Kyllikki Saari oli uskonnollisen yhteisön jäsen, niin se tarkoittaa, että tekijä vihasi joko yhteisöä tai Kyllikki saarta itseään.

Mutta ensimmäisessä tapauksessa olisi murhia tapahtunut enemmän. Tai sitten teko liittyi johonkin muuhun, ja sitä oli yritetty naamioida viharikokseksi. Jos sanotaan että Kyllikki Saari oli vapaaehtoisesti noussut siihen autoon, jonka äänen hänen kohtalokkaana iltana mukana ajanut, mutta Kyllikistä erään risteyksen kohdalla eronnut nainen oli kuullut, niin miksi hänet oli murhattu? 

Kun Kyllikki Saaren tapausta verrataan esimerkiksi Bodomin tapaukseen, jossa kolme nuorta kuoli, kun joku hakkasi heidät teltassa kuoliaaksi. Yksi tuon seurueen jäsenistä jäi henkiin. Teko vaikuttaa järjettömältä, mutta onko nuo ihmiset tapettu siksi, että he olivat tunnistaneet jonkun? Ja tunnistiko myös Kyllikki Saari jonkun henkilön, joka ei halunnut tulla tunnetuksi. Ja tuohon aikaan noita ihmisiä oli paljon. Entiset natsit ja Stalinin kätyrit olivat vielä tuolloin voimissaan. Pitää muistaa, että DDRn valtion omistama mökki sijaitsi tuon Bodomin murhapaikan lähellä, joten oliko joku jota ei saanut mainita tunnistettu? 

Tiedetään että entisen DDRn turvallisuuspalvelu, Stasi vainosi ja varjosti entisiä SS-miehiä. Ja esimerkiksi pahamaineinen natsilääkäri Horst Fischer, joka suoritti epäinhimillisiä ihmiskokeita mielisairaaloissa  pidätettiin aikoinaan DDRssä. Siis virallisesti Stasi pidätti entisiä natseja erittäin tehokkaasti. Mutta kuitenkin esimerkiksi Fischer sai harjoittaa ammattiaan lääkärinä DDRssä 20 vuotta. Se mikä hänet käräytti oli SS:n tatuointi, mikä tietenkin aiheuttaa kysymyksen siitä, miten tuo pahamaineinen natsitohtori kykeni kuitenkin peittämään henkilöllisyytensä? Eikö kukaan Stasista huomannut tuota tatuointia? Eikä Fischerin henkilöllisyyttä kukaan osannut liittää erääseen “eutanasia-ohjelmassa” työtä tehneeseen Gestapon lääkäriin. Samalla voidaan kysyä että kuinka monta entistä Gestapo-miestä työskenteli DDRn salaisessa poliisissa, eli pahamaineisessa Stasissa? 

Mutta samalla meidän pitää muistaa se, että se mitä Stasi virallisesti kertoi saattoi ainakin hiukan poiketa totuudesta. Mieleen tulee vain se, että esimerkiksi Tseka, eli KGB teki yhteistyötä entisten Ohranan eli Tsaarin poliittisen poliisin jäsenten kanssa. Tuolloin Venäjän vallankumouksen aikaan Tseka tarvitsi ohranan miesten taitoja, joten heidät taivutettiin enemmän tai vähemmän vapaaehtoisuuteen perustuvaan yhteistyöhön entisten vihollisten kanssa. Eli he tekivät sopimuksen niiden miesten kanssa, joita he ennen vainosivat. Ja sitten kommunistit ja ohranan miehet alkoivat Stalinin käskystä vainota kaikkia, jotka uskalsivat olla eri mieltä kommunistien kanssa. Joten olisiko joku natsitohtoreista ehkä työskennellyt myös esimerkiksi Stasin tai jopa KGBn laskuun. Noiden miesten ja naisten taitoja varmasti haluttiin käyttää hyväksi esimerkiksi kuulusteluissa. 

Mitään viitteitä mahdollisesta kaksoiselämästä ei haluttu jostain syystä ainakaan julkisuudessa mainita. Eli julkisuuteen tuotiin kuva nuoresta uskonnollisesta naisesta, joka ei edes olisi voinut tehdä kärpäsellekään pahaa. Tuolloin ei mahdollinen poikaystävä tai muu joukko, jonka kanssa tuo nuori nainen ehkä oli jossain viettänyt aikaa, josta hän ei ollut kotonaan kertonut ei uskaltanut ilmoittautua ja jakaa tietojaan, mitkä olisivat ehkä tuoneet valoa sekä motiiviin että tekijään. 

Kun ihminen tekee murhan, niin hänet demonisoidaan. Hän on paha, syntinen ja kurja. Kukaan ei koskaan ole edes kuvitellut olevansa hänen kanssaan, eikä murhaajaa kukaan edes ajattele kutsuvansa mihinkään juhliin. Mutta onko asia oikeasti ollut niin kuin julkisuuteen tai poliisille sekä vanhemmille kerrotaan, jos joku koulukaveri tai muu kaveri tekee veritekoja? Siis todellisuus saattaa poiketa hyvinkin paljon siitä, mitä omalle perheelle kerrotaan. Uskaltaako kukaan oikeasti tunnustaa, jos murhaaja sattuu olemaan joku entinen paras kaveri? 

Kun puhutaan esimerkiksi kouluissa tapahtuneista puukotuksista tai ampumisista, niin tietenkin niiden tekijä on aina ollut “vähän outo”. Hän on aina ollut sellainen “kerran synttäreillä tavattiin”-tyyppi, johon ei kukaan varmaan edes ajatellut ottaa yhteyttä. Siis puukotuksen tai ampumisen jälkeen reaktio on varmaan aivan ymmärrettävä. Mutta entä ennen tuota tekoa? Siis ennen tuota tekoa kyseinen henkilö ei ollut rikollinen. Hän ei ollut lehtijuttujen aiheena. 

Siis hän vain tuli kouluun yhtenä aamuna puukko taskussaan, puukotti paria sattumanvaraisesti valittua tyttöä, koska sattuu haluamaan vankilaan. Eli tekeekö tuollainen teko hänestä itsestään ehkä kovan pojan, joka sitten vankilasta päästyään voi tulla työelämään normaalisti ja kertoilla noita “linnan juttuja” kavereilleen? Vai mikä mahtaa olla motiivnína tähän rikokseen? 

Kun oikeus sitten tässä tapauksessa päättää vangitsemisesta, niin voidaan kyllä aiheesta sanoa, että tekijä saattaa kyllä aiheuttaa vaaraa lähipiirilleen. Eli tässä tapauksessa ilman hoitoa kuolemaan johtavien vammojen aiheuttaminen on  ilmeisesti seikka, joka täyttää erityisten painavien syiden kriteerit, joilla perustellaan vagitsemista. Samoin voi olla tekijän itsensä kannalta parempi, että hän pitää “hiukan etäisyyttä” kotiväkeen. Mutta syy tuohon tekoon pitää aina löytyä. 

Kotona ei tällaista tekoa välttämättä katsella kovin hyvällä. Kun tuo henkilö sitten aikanaan viedään vankilaan tai mielisairaalaan, niin hän joutuu kertomaan miksi ja miten hän valitsi kohteet teolleen. Vaikka henkilö on periaatteessa tajunnut tekonsa ja sen seuraukset, niin hän saattaa olla silti vaaraksi ympäristölleen. Mutta sitten tietenkin seuraava kysymys on se, että miten hän näkee oman toimintansa? Sarjamurhaajat eivät kadu. He saattavat nauttia teoistaan, ja siitä että he tuottavat muille ihmisille tuskaa. 

Noiden ihmisten psyyke tai ajattelumalli on sikäli kieroutunut, että he tajuavat tekojensa hirveyden, mutta samalla he nauttivat väkivallan tuomasta vallasta. Jos esimerkiksi alaikäinen toimii palkkamurhaajana, niin hänet kyllä silloin pitää eristää muusta yhteiskunnasta. Joskus murhaaja kuvittelee olevansa ikään kuin joku järjestyksen valvoja. Hän saattaa saada idean ensimmäiseen väkivallantekoon siitä, että kaverit ovat levitelleet juoruja jostain henkilöstä, ja sitten tämä “järjestyksenvalvoja” on päättänyt tehdä vaikutuksen kavereihinsa. Seuraukset ovat hyvin vakavat. 

Sarjamurhaajat eivät ole tavallisia ihmisiä. He  näkevät tekonsa oikeutettuna tai välttämättömänä. Lait on tehty terveitä ihmisiä varten. Niissä ei juurikaan huomioida psykopaatteja, kuten moninkertaista murhamiestä nimeltään Jammu Siltavuori. Vaikka pohjoismaiseen oikeuskäytäntöön ei normaalisti sovi esimerkiksi tuomioiden jatkaminen, niin kuitenkin pitää olla sanktioita, joilla nämä mahdollisesti murhien maailmanennätykseen pyrkivät ihmiset joiden ainoa motiivi on pelon luominen ja väkivallan tuoma nautinto saadaan pidettyä poissa yhteiskunnasta. 

Mutta sitten me voimme taas palata siihen, mitä kutsutaan ikkunoiden puhdistamiseksi. Jostain syystä mediaan on vaivihkaan ilmestynyt sellaisia näkökulmia, joiden mukaan esimerkiksi väkivallan tekijöitä pitäisi kohdella jotenkin lempeästi. Norjalaisen massamurhaaja Andreas Behring Breivikin kaltaiset ihmiset toimivat ikään kuin osoituksena siitä, miten liberaaleja meillä pohjoismaissa osataan olla.

Hänen jokaista valitustaan seurataan silmä kovana, ja suurin huoli lienee se, miten tuo mies voi tämän jälkeen integroitua takaisin yhteiskuntaan. Siitä mitä hänen uhriensa omaiset tai uhrit sattuivat viimeisenä hetkenä ajattelemaan ei varmaan kovin paljon ajatella. Riittää että Breivik saa oikeutta. Mutta kuitenkaan tuollaisten ihmisten ja heidän tekojensa puolustelu ei ole asia, mitä voidaan pitää ainakaan kovin miellyttävänä piirteenä. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Horst_Fischer

Anneli Auer: syytön ja tuomittu sekä uudestaan syytön.

 

Kuten joskus aikaisemmin on sanottu, niin Anneli Auerin tapaus on yksi Suomen historian ikävimpiä oikeusmurhia. Auer siis oli epäiltynä miehensä Jukka S. Lahden murhasta tai taposta. Sai tuomion joka sitten myöhemmin kumottiin. Ja kysymys oli siitä, että jostain syystä tutkinnan johtaja tai joku häntä lähellä oleva taho oli "syvästi vakuuttunut" Auerin syyllisyydestä, niin tapausta lähdettiin viemään eteenpäin syytteeseen sekä tuomioon asti. Eli olisi mielenkiintoista tietää, että missä vaiheessa tutkinnan linjaksi lukittiin se, että Auer voisi olla ainoa mahdollinen epäilty? Ja johtuiko tuo linja siitä, että tutkinnan johtajan käsitys Auerista oli jotenkin outo. Eli oliko hän jotenkin asennoitunut negatiivisesti Aueria vastaan? Vai oliko joku saanut tutkinnanjohtajan uskomaan tuota tekoa Aurin tekemäksi. Tuohon tapaukseen liittyy myös erään uhrin sukulaisen tunteisiin vetoava kirje, jossa hän syytti Aueria Lahden murhasta. 

Tapauksen käsittelyyn liittyy eräs outo yksityiskohta. "Ulvilan surman pitkän ja monivaiheisen keston vuoksi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen esitti joulukuussa 2015, että muutoksenhakujärjestelmää rikosasioissa pitäisi muuttaa niin, että näyttö rikosasioissa arvioitaisiin vain yhden kerran käräjäoikeudessa ja ylemmät asteet keskittyisivät oikeuskysymyksiin. Euroopan Oikeusturvan Keskusliiton toiminnanjohtaja piti valtakunnansyyttäjän ehdotusta harkitsemattomana, koska se huonontaisi kansalaisen oikeusturvaa ja Auerin tapauksessa hänet olisi tuomittu syyttömänä miehensä murhasta" (Wikipedia, Ulvilan Surma) 

Suomessa on sellainen tapa, että lakeja ei säädetä yhtä ihmistä varten. Jos ajatellaan että kerran tuomittu ei voisi valittaa tuomiostaan, tai juttua ei voida ottaa uudelleen esille, jos uusia todisteita ilmenee, niin se tarkoittaisi sitä, että tuomiota ei voitaisi enää purkaa, kun se on kerran annettu. Siis syyllisyys arvioidaan ja ratkaistaan vain kerran. Ja sen jälkeen tuomio vain pysyy.  Mutta miksi juuri Ulvilan surma sai Nissisen ehdottamaan tällaista tapaa? Kuormittiko tuo tapaus oikeusjärjestelmää niin paljon, että sen takia pitäisi käytänteitä muuttaa? 

Myöhemmin Auer ja hänen kumppaninsa Kukka saivat syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

Satakunnan Kansa kertoo tapauksesta seuraavaa:

"Jos kirjan eli  Rami Mäkinen ja Matti Rämö: Oikeusmurha – kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen (Otava 2025, 429 sivua).väittämän oikeusmurhasta ja sen synnystä haluaa typistää lyhyesti, kirjoittajien omin sanoin se kuuluu näin: ”Salassapito on ollut oikeusmurhan suurin mahdollistaja”.

"Toisin kuin esimerkiksi Ulvilan murhajutussa, josta käytiin oikeutta pääosin avoimin ovin, yleisöllä ei Turkuun väitetysti sijoittuvasta seksuaalirikosvyyhdestä ole ollut salassapidon takia mahdollista saada kokonaiskuvaa. Itse asiassa KKO:kaan Auerin ja Kukan tuomiot purkaessaan ei edes lieventänyt salassapitomääräystä, vaan katsoi, että päätös tästä kuuluu Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle, kun jutun käsittely alkaa siellä alusta ensi syksynä."

"Suurelle yleisölle välittynyt kuva Auerin ja Kukan syyksi luetuista seksuaalirikoksista perustuu täysin tuomioistuimien antamiin julkisiin selosteisiin. Ne olivat hyvin niukkoja, ja nyt kirjoittajat osoittavat, että myös erittäin puutteellisia."

Selosteista ei lainkaan ilmennyt, että osa oikeudenkäynneissä kuulluista asiantuntijoista arvioi jo alun perin epäluotettaviksi lasten kertomukset oikeuspsykologisissa haastatteluissa. Myös lääketieteellisestä näytöstä esitettiin jyrkästi ristiriitaisia näkemyksiä asiantuntijatodistajina kuultujen lääkäreiden kesken."

"Psykologit arvioivat itse oman työnsä"

"Itse asiassa molemmat oikeusasteet näin tehdessään vain jatkoivat aiempaa linjaansa. Kirjasta ilmenee, kuinka tuomioistuin kerta toisensa jälkeen näyttöä arvioidessaan yksinkertaisesti mitätöi puolustuksen tohtoritason huippuasiantuntijoiden Pekka Santtilan, Katriina Finnilän ja Julia Korkmanin kriittiset arviot psykologien haastattelujen luotettavuudesta. ”Ei merkitystä”, kuului tyly päätelmä." 

(https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/art-2000011099426.html)

Ja itse tähän vielä voisin lisätä, että miksi noilla lausunnoilla ei ollut mitään merkitystä? Jos henkilö on tohtorin tasoinen asiantuntija, niin tietenkin häneen pitää silloin voida luottaa. Joten onko poliisien suorittama kuulustelu oikeasti luotettavampi kuin tohtoriksi koulutetun psykologin suorittama kuulustelu. Noiden kolmen asiantuntijan pätevyyden voi tarkistaa netistä googlettamalla heidän nimiään. 

Tuo Ulvilan surmana tai murhana tunnettu tapaus oli paljon julkisuudessa, ja edelleen tuota tapausta käsitellään paljon. Mutta kuten me muistamme, niin poliisi käytti mm. soluttautujaa tuon tapauksen selvittämisessä. Kyseistä soluttautujaa sitten myöhemmin syyllistettiin siitä, että hän olisi ollut Auerin kanssa seksisuhteessa, tai niin muistaakseni iltapäivälehdissä luki. Kun Auer sitten vapautettiin murhasta, niin hänet kiikutettiin uudelleen oikeuteen, syytteenä oli tällä kertaa lasten pahoinpitely sekä seksuaalinen hyväksikäyttö. Rumasti voidaan kysyä, että onko tuo seksuaalirikostuomio annettu ikään kuin kostoksi siitä, että Auer ei saanut tuomiota murhasta tai surmasta.

Auer julistettiin syylliseksi, ja avaintodisteena olivat hänen 10 vuotiaan tyttärensä lausumat. Myöhemmin täysi-ikäisiksi tultuaan nuo Auerin lapset olivat peruneet lausuntonsa, ja sanoneet että heitä oli painostettu tuohon tekoon. Kuten tiedämme, niin asiat eivät aina ole sellaisia, kuin me haluaisimme niiden olevan. Itse olen sitä mieltä, että syyte lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli ilmeisesti kosto tai hätähuuto siksi, että korkean profiilin murhasta tuli vapauttava tuomio. Kun Auer oli sitten vapautettu, niin tietenkin hänen tutkimiseensa käytetty poliisin aika oli turhaa. 

Hänen perässään ajeli ilmeisesti melko usein siviiliasuisten poliisien partio, ja jos tutkintalinja oli sitten kovin suoraviivainen tai lukittu siten, että Auer oli jo tutkinnan alkuvaiheessa merkitty joko tutkinnan johtajien tai jonkun muun henkilön toimesta syylliseksi, niin tietenkin jotain piti löytää. Tutkimuksiin oli ilmeisesti sidottu melko paljon resursseja, joten sen takia poliisin piti löytää joku asia, jonka takia tuo resurssien käyttö olisi voitu perustella. Vielä ikävämpi asia on se, että samaan aikaan, kun Auerin perässä ajeli joukko poliiseja, niin oikea murhaaja oli vapaana. Ja edelleen tuo henkirikos on selvittämättä. 

https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/art-2000011099426.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma

Kun syytön tuomitaan julkisuudessa.

Mikko Leppilammen juttu ratkesi, eikä syytettä nostettu. Näin ollen syyttäjä ei nähnyt syytä epäillä Leppilampea rikoksesta nimeltään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen. Tuo asia on siitä hyvin ikävää, että lehdet otsikoivat asiasta erittäin näyttävästi. Ja se sitten on tietenkin aiheuttanut haittaa Leppilammella. Todellisuudessa tämäkin tapaus on esimerkki siitä, kuinka ihminen voidaan sosiaalisessa mediassa leimata syylliseksi aina kun joku haluaa niin tehdä. Samalla sitten unohdetaan se, että länsimaisessa oikeuskäytännössä on periaatteena se, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Naisiin kohdistuva väkivalta on erittäin vakava asia. 

Ja ehkä me kaikki tarvitsemme kampanjoita muistuttamaan tuosta hyvin vakavasta asiasta, joka liittyy heikomman oikeuksiin meidän yhteiskunnassamme. Lait on tehty suojaamaan heikompia, joten sen takia niitä säädetään. Mutta myös aktivismia tarvitaan. Samalla kuitenkin unohdetaan se, että kaikki ihmiset eivät ole rehellisiä. Ja noiden “Me too”-kampanjoiden kääntöpuolena voidaan pitää sitä että nuo kampanjat yllyttävät joitakin ihmisiä tekemään erilaisia rikosilmoituksia julkisuuden henkilöistä, joita voidaan noiden ilmoitusten kautta rahastaa. 

Vaikka tietenkin johonkin asti me kaikki ymmärrämme esimerkiksi feministejä, niin silti kuitenkaan ei ole oikeuskäytännön mukaista esimerkiksi yllyttää toisia henkilöitä väärään valaan. Vaikka ihminen kuinka vihaa miehiä, niin hän ei kuitenkaan saa ylittää tiettyä rajaa, vaikka se ehkä on jotenkin joillekin vieras ajatus. On ihmisiä joiden mielestä asema fyysisesti heikompana henkilönä oikeuttaa vannomaan vääriä valoja, tai muuten mustamaalaamaan muita. Eli kunnianloukkaus ja viranomaisten harhauttaminen ovat rikoksia, vaikka niitä tekisi ihminen joka on toista heikompi.

Kun puhutaan väkivallasta, niin tietenkin on tilanteita, joissa joku hyökkää toisen kimppuun yllytyksen takia. Eli jos ajatellaan että naiset ovat jotenkin väkivallan yläpuolella tai muuten kyvyttömiä väkivaltaan, niin aina välillä kuulemme tapauksista, joissa naiset tai tytöt ovat yllyttäneet tai kannustaneet muita väkivaltaan. 

Tuolloin fyysisesti heikompi henkilö saattaa osoittaa jonkin ehkä täysin syyttömän henkilön kadulta, ja sitten päälle käydään useamman henkilön voimin. Joskus on esimerkiksi nainen sanonut exänsä lyöneen häntä, ja sitten on joukolla lähdetty antamaan oppituntia “ettei naisia lyödä”. Siinä sitten silmälasit hajoavat sekä muutamia luita saattaa murtua, kun naisten kunnioitusta opetetaan oikein kunnolla. 

Joskus väärän syytöksen takana on halu saada helppoa rahaa. Tai sitten jos joku luokan “luuseri” sattuu menestymään elämässään, niin se saattaa aiheuttaa hyvin ikäviä asioita kuten kateutta. Ja silloin kateellinen ihminen saattaa keksiä jonkun mielestään upean keinon tuoda tuolle ihmiselle vaikeuksia. Joskus oikeudenkäyntien ulkopuolella odottaa ihmisiä, jotka huutavat täyttä kurkkua siitä, “mitä teit kaikille muille”, vaikka henkilöä ei ole tuomittu oikeudessa. 

Kuitenkaan kollektiivinen viha ei oikeuta syyllistämään syyttömiä. Jokainen oikeudenkäynti on yksilöllinen. Eli jokainen ihminen joka istuu syytettynä tavallisessa rikosoikeudessa on yksilö, ja kaikki tapaukset käsitellään yksilöllisesti. Mitään kollektiivisen syyllisyyden periaatetta ei maassamme käytetä. Syyllisyys siis päätetään tuomarin toimesta niitä faktoja hyväksi käyttäen mitä oikeudessa esitetään. Syyllisyyttä ei päätetä “valitettavasti” sillä perusteella, miten suurta tunnekuohua tapaus on herättänyt. Syyllisyys ja tuomio perustuvat faktoihin ja järkeen, eivät tunteisiin. Ikävä kyllä joissakin tapauksissa syyttömäksi todettu henkilö saa joskus kohdata sellaista vihaa, että “hänet vapautettiin asemansa takia”. 

Eli vaaditaan rahaa asioista, joita ei ehkä ole koskaan tapahtunut. Ja sitten kun lähdetään oikeuteen, missä asia sitten ratkaistaan, niin tietenkin me kaikki haluamme olla myötätuntoisia, mutta kuitenkin ennen tuomioita meidän kaikkien pitää kuunnella todisteita. Puolustuksen pitää aina perustua faktoihin, joita tutkijat keräävät teosta. Ja jokaisella syytetyllä on oikeus puolustukseen myös jutuissa, joita pidetään jotenkin alhaisina. Mutta sosiaalisessa mediassa voidaan helposti nimittää kuka hyvänsä raiskaajaksi tai murhaajaksi. Oikeudessa puolustus sekä syyttäjä että tuomarit tekevät työtään. 

Heidän tehtävänsä on tuoda myös syytetyn kanta oikeuden tietoon. Ja tuomarien tehtävä on todisteiden arviointi, jonka perusteella päätetään se, että onko syytetty syyllinen vai syytön. Todellisuudessa syyttäjät voivat myös keskeyttää syyte prosessin, jos he katsovat ettei ole tarpeeksi näyttöä siitä, että vastaaja eli pidätetty on tehnyt tekoja, joita hänen väitetään tehneen. Ja jos todisteet eivät riitä, niin silloin prosessi pitää lopettaa. 

Mutta kun puhutaan sitten siitä, että esimerkiksi puolustusasianajajia syyllistetään siitä, että he puolustavat esimerkiksi seksuaalirikoksesta epäiltyä, niin silloin ei noudata länsimaisen oikeuskäytäntöä. Kun asianajajat, joita myös syyttäjät sekä tuomarit ovat, tekevät työtään, niin he työskentelevät yksilöiden kanssa. Eli rikoksesta syytetty on aina syytön, kunnes toisin todistetaan. Se miten esimerkiksi seksuaalirikoksia käsitellään oikeudessa on jotenkin outo. Seksuaalirikollisia saa ilmeisesti pitää syyllisinä, koska joku väittää heidän tehneen noita tekoja. 

Kun puhutaan rikoksesta nimeltään väärä vala ja väärään valaan yllyttäminen, niin yleisen rikoslain mukaan tuollaiseen rikokseen syyllistyneen pitää saada vähintään se tuomio, jonka syytetty olisi saanut, tai mitä laki teosta määrää. Väärä vala on siis rikos joka on väärän todistuksen antaminen tuomioistuimen edessä. Kyseinen teko on siis paljon törkeämpi rikos kuin poliisin harhauttaminen, josta sitten edessä korkeintaan 4 vuotta vankeutta. Väärän valan tehnyt tuomitaan menettämään kansalaisluottamuksensa. 

Kyse on erittäin törkeästä teosta, jota ei voida edes verrata poliisin harhauttamiseen. Kuitenkin jos poliisia harhautetaan, niin että poliisi lähtee tekemään kotietsintää, niin kyseessä on se paljon puhuttu viranomaisen harhauttaminen, ja siihen liitetty törkeä kotirauhan rikkominen. Samalla tietenkin puhutaan myös törkeästä kunnianloukkauksesta ja muistakin vastaavista asioista. 

Miksi samoja asioita, joita esimerkiksi seksuaalirikosten yhteydessä kuullaan ei kuulla esimerkiksi sarjamurhaajien tapauksissa? Onko ihminen joka on syytteessä seksuaalirikoksesta jotenkin vähäarvoisempi kuin ihminen joka on tuomiolla kovasta väkivallasta? Seksuaalirikollinen on aina jotenkin syyllisempi kuin henkilö joka on ottanut osaa joukolla tehtyyn pahoinpitelyyn. 

Heidät nimitetään usein vankilan alhaista alhaisemmaksi joukoksi, eikä kukaan näe niissä teoissa mitään hyvää. Samalla joku jostain syystä näkee esimerkiksi massamurhaaja Andreas Behring Breivikin sellaisessa valossa, että hänen kaltaisensa ihmisen oikeusturvaa ei saa mitenkään loukata. Ihmiset mielellään kritisoivat esimerkiksi Ted Bundyn saamaa kuolemantuomiota, mutta samalla he unohtavat jotenkin sen, että nuo ihmiset ovat sarjamurhaajia tai massamurhaajia, jotka eivät kadu yhtään tekoaan. 

Mediassa hoetaan jatkuvasti sitä, kuinka kukakin murhaaja tai pahoinpitelijä on ollut tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä, ja kuinka tuomarit eivät osaa kuulemma työtään. Mutta samalla seksuaalirikollista ei edes yritetä nähdä ihmisenä, joka voisi ehkä katua tekojaa. Eli asenne on se, että murhien maailmanennätystä yrittänyt henkilö on jotenkin arvokas, koska hän on tehnyt tekojaan aseella. Samalla media täyttyy kaiken maailman asiantuntijoista, joiden mielestä 20 vuotta vanhoja murhaajia ei saisi mitenkään syyttää. Seuraava valheellinen termi on jostain syystä melko yleinen asia, kun puhutaan katoamisista tai ratkaisemattomista henkirikoksista. 

Muistakaa että henkirikos ei koskaan vanhene. Joten älkää uskoko seuraavaa fraasia, jonka mukaan “syyteoikeus tekoon on mennyt, koska poliisi on aikoinaan alkanut tutkia tekoa tappona”. Kuitenkin laki sanoo että henkirikos ei vanhene. Tämä näkemys siitä, että murha voidaan jättää tutkimatta tai syyttämättä on jostain syystä melko yleinen asia. Tai ainakin tätä asiaa hoettiin yhteen aikaan lehdistössä melko yleisesti. Tappo voidaan todeta vasta oikeudessa, kun syytetty tuodaan sinne vastaamaan teoistaan. 

Ensin tutkinnan nimike on “henkirikos”. Suomessa voi saada elinkautisen myös rikoksesta nimeltään “törkeä pahoinpitely”. Tuon asian tarkoitus on ollut se, että oikeudessa ei voida leikitellä termeillä, eli sillä että “ei ollut tarkoitus tappaa” ei ole mitään merkitystä tuomion kannalta. Se että henkilö on paennut paikalta ja välttelee lainvalvojia ei myöskään ole asia, mikä tukee esimerkiksi vahingossa tapahtunutta kuolemaa. 

Jos henkilölle tuomitaan seuraavat teot, törkeä pahoinpitely ja kuolemantuottamus, niin hän joutuu joko istumaan vankilassa 20 vuotta ja sitten jatkuu vapausrangaistus. Mutta toisaalta hänet voidaan sitten lähettää myös mielisairaalaan, josta tuollainen henkilö ei koskaan vapaudu. Se miten noita tekoja sekä niiden tekijöitä käsitellään vankilassa riippuu teon tekijän katumuksesta, eli katumus on asia, joka osoittaa hänen olevan ymmärryksessä. Ymmärtämättömyys sekä ymmärrys tutkitaan vasta tuomion jälkeen, eikä ymmärtämätöntä henkilöä voida päästää ehkä koskaan ulos vankimielisairaalasta. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/is-mikko-leppilammen-juttu-ratkesi-nyt-edess%C3%A4-onkin-vakava-asia/ar-AA1uILdO?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=e79872e942e144a1bfa2028ebcbb9342&ei=23

https://fi.wikipedia.org/wiki/Asianajaja

Oikeus ja valtio sekä sensuuri siinä kolme asiaa, joista ei koskaan puhuta tarpeeksi

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

On olemassa sellainen määritelmä tai ajatus, että maailmassa ei ole yhtään poliittista vankia. Eli tämän käsityksen mukaan kaikki vangit ovat siis rikoksista tuomittuja vankeja, joiden kuuluu olla vankilassa. Tietenkin esimerkiksi rikoslain rikkominen on aina asia, joka tekee ihmisestä rikollisen, mutta jos ajatellaan tilannetta, että esimerkiksi lehtiin kirjoittaminen tai oman mielipiteen esittäminen on rikollista, niin silloin kyllä mennään sille tielle, missä voidaan puhua poliittisesta vainosta tai jopa järjestelmällisestä ihmisoikeuksien polkemisesta.

Mutta tietenkin nämä asiat voidaan myös laskea rikoslakiin kuuluviksi, jos vaikka jossain maassa johonkin tiettyyn etniseen ryhmään kuuluminen muuttaa ihmisen suoraan rikolliseksi, jolla ei ole mitään oikeuksia. Ja sitten lähdetään käsittelemään esimerkiksi juuri lainsäädäntöä, joka on jokaisen valtion sisäinen asia. Tällaisen käsityksen mukaan jokainen hallitus saa tehdä mitä se haluaa tehdä, jos sen tekemät teot tapahtuvat sen valtion alueella, missä hallitus on vallassa. Ja se sitten tekee asioista mutkikkaita.

Jos puhutaan siitä, että jossain maassa on vähemmistö vailla kansalaisoikeuksia, niin sitten lähdetään miettimään sitä, että mitä jos tämä vähemmistö turvautuu terroriin saadakseen huomiota? Silloin heistä tulee niitä terroristeja, joiden päälle saa pudotella täsmäpommeja. Tai niin meidän ainakin halutaan ajattelevan. Tuolloin palataan taas siihen asiaan, että onko maailmassa poliittisia vankeja ollenkaan?

Mikäli ajatellaan sitä, että valtiossa on voimassa tehokkaat sensuuria koskevat lait, joiden avulla opposition toiminta tukahdutetaan täysin, niin voidaan kysyä, että miksi ihmiset eivät lähde kaduille protestoimaan? Syy on siinä, että nuo protestit tulkitaan usein mellakaksi, ja siitä seuraa sitten pampun iskuja sekä kyynelkaasua. Mutta tietenkin näiden valtioiden tuomioistuimet eivät jaa koskaan tuomiota poliittisesta kiihotuksesta sekä toisin ajattelusta. Tämä on tietenkin vain puhetta, eikä kukaan itseään kunnioittava tuomari jaa mitään tuomiota siitä, että henkilö on kirjoittanut tai sanonut jotain valtion johtoa vastaan. Se vähentää ikävästi hänen suosiotaan. Samoin valtion johto joutuu tuolloin huonoon valoon, kun sen vankilat täyttyvät poliittisista vangeista.

Tuolloin esimerkiksi DDR:ssä oli tapana käyttää mielenterveys-diagnooseja siihen, että henkilö saadaan vaikenemaan. Tapa oli käytössä myös Neuvostoliitossa, jossa esimerkiksi Andrei Saharoville tehtiin skitsofrenia diagnoosi, jotta hänen sulkeminen laitokseen sekä kirje- sekä muun ilmaisuvapauden rajoittaminen olisi mahdollisimman helppoa. Saharov oli tunnettu fyysikko, joka kirjoitti asioista, jotka eivät tuota järjestelmää miellyttäneet, Se aiheutti sitten hyvin ikävän tilanteen, ja silloin turvallisuuspoliisi teki hänestä skitsofreenikon. Tässä muuten mieleen muistuu se, että monella muullakin ase ohjelmissa työskennelleiden henkilöiden kuten Robert Oppenheimerin kohtalona on ollut sairastua vakavasti tähän tautiin, eli onkohan skitsofrenia joku tällaisten ydinaseiden parissa työskentelevien henkilöiden ammattitauti.

Kyseinen diagnoosi oli tietenkin erittäin kätevä tapa suostutella muut valtiot esimerkiksi luovuttamaan "poliittisia rikollisia" Neuvostoliittoon, ja esimerkiksi holhous oli loistava tapa perustella se, että henkilö ei saanut esimerkiksi kirjoittaa kirjeitä tai pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Eikä kukaan tietenkään koskaan ole tukemassa poliittisia vankeja pitäviä hallituksia. Sananvapaus on muuten merkillinen asia. Sitä käytetään paljon myös väärin. Ja esimerkiksi joissakin maissa äärinationalistien mielenosoitukset sallitaan. Samoin kaikki, mikä tukee valtion johtoa on luvallista, ja se sitten on erittäin ikävää katsottavaa.

Joskus poliittinen vangitseminen tapahtuu sillä verukkeella, että henkilöä suojellaan esimerkiksi valtion johtoa tukevien ihmisten vihalta. Nimittäin esimerkiksi Saddam Husseinin Baath puolueen aseellinen siipi saattoi suorittaa opposition edustajien pahoinpitelyitä, ja sitten poliittinen poliisi väitti suojelevansa näitä henkilöitä, kun heidät vietiin salaiseen paikkaan, minkä jälkeen heistä ei koskaan kuulunut mitään. Julkaisu- sekä muun ilmaisuvapauden rajoittaminen on tietenkin taiteen laji, joka varmasti väärin tehtynä aiheuttaa vihaa valtaapitäviä kohtaan.

Tuolloin sensuuri saattaa perustua siihen, että saadakseen tuotoksiaan julkaistua on kirjailijan kuuluttava liittoon, jossa sitten tietenkin teos arvioidaan ennen kuin se julkaistaan. Silloin sellaiset utopiat kuten hallituksen vastustaminen estetään nimeämällä teos "roskaksi", mikä tarkoittaa sitä, että kirja heitetään suoraan paperikoriin, ja jos sitten ei tämä asia miellytä, niin kirjailija saa suoraa lähteä kävelemään liitosta, eikä hänen teoksiaan ole syytä pitää hyllyssä tai sitten seuraa vaikeuksia työpaikalla. Sensuurin ikävä puoli on se, että joskus tekstin tekemiseen saattaa kulua hyvinkin pitkä aika, ja silloin jos teos tai kirjoitelma paiskataan roskiin, niin silloin työ on ikään kuin turhaan tehty, ja se sitten varmaan saa ihmisen raivon partaalle.

Nettikasinoiden teknisistä virheistä sekä siitä, että maassamme uhkapelien ikäraja on 18 vuotta

Kimmo Huosionmaa

Nettikasinoiden toiminta on joskus sellaista, että sitä tarkastellessa pitää muistaa se, että kaikki uhkapelit perustuvat juuri sille paljon puhutulle todennäköisyyslaskennalle. Kasino ei jaa koskaan rahaa ilman syytä, ja se on aina liikeyritys, jonka tehtävä on tuoda voittoa osakkailleen. Meidän maassamme uhkapelin pelaamisen ikäraja on 18 vuotta, ja jos alaikäinen pelaa Suomessa ollessaan uhkapeliä, niin silloin ei kasinon välttämättä tarvitse voittoa maksaa, jos todetaan voittajan rikkoneen maamme lakia pelatessaan uhkapeliä maamme rajojen sisällä alaikäisenä. Joten mielestäni tällaisesta asiasta pitää varoittaa ennen kuin henkilö rupeaa peliä pelaamaan, koska siitä saattaa seurata ikävyyksiä lain kanssa.

Kaikki kasinon toiminta perustuu juuri todennäköisyyteen, ja mikään liikeyritys ei jakele rahaa ulos huvikseen. Eli todellisuudessa kasino voittaa aina on kaiken uhkapelin A ja O. Kuitenkin on aina välillä käynyt niin, että ihmiset jopa voittavat noista nettikasinoista rahaa, ja silloin tietenkin mieleen tulee se, että onko niissä estetty esimerkiksi se, että samasta IP-osoitteesta ei voi samaan aikaan pelata useilla käyttäjätunnuksilla? Jos tuota asiaa ei ole estetty, niin silloin voi yksittäinen pelaaja luoda useita käyttäjätunnuksia, sekä pelata itse-asiassa useiden virtuaali henkilöiden avulla samassa pöydässä, ja silloin saattaa tilille tulla melkoisia voittoja.

Mutta tietenkin aina tulee mieleen se, että kasinoiden kannattaa aina välillä jakaa hiukan rahaa pois, jotta ihmiset sitten tulisivat sinne pelaamaan rahojaan. Eli tuolloin puhutaan huijaamisen sekä markkinoinnin psykologiasta. Jos ihminen saadaan uskomaan, että hän voi voittaa paljon rahaa jostain nettikasinosta, niin silloin hän varmasti pelaa siellä enemmän. Ensimmäinen tapa, joka on oikeasti huijausta on se, että kun pelaaja pelaa pienillä panoksilla, niin hänen annetaan voittaa, mutta sitten kun panokset nousevat tarpeeksi suuriksi, niin kasino sitten ottaa potin itselleen yksinkertaisesti niin, että se jakaa itselleen suuremmat kortit kuin tuolla pelaajalla on.

Tuolloin esimerkiksi ohjelmistoissa on koodi, jonka avulla pelaajia houkutellaan pelaamaan rahansa tuollaisessa paikassa, mutta sitten tietenkin jos siitä jää kiinni, niin seurauksena on varmasti syyte, Toinen tapa on antaa jonkun ihmisen huijata kasinoa, ja sitten kun tuo henkilö on jäänyt kiinni, niin sitten voidaan nuo voitot suoraan ulosmitata takaisin oikeudenkäynnin avulla. Tällainen tapa vedättää asiakkaita tuli tässä mieleeni, kun katselin tätä alla liitteenä olevaa juttua siitä, että henkilö joka rahat voitti oli alaikäinen.

Koska maassamme on uhkapelin ikäraja 18 vuotta on tuo voitto sitten laiton, ja johtaa syytteeseen, missä rahat pitää tilittää takaisin. Jos ajatellaan että ulkomainen kasino haluaisi harrastaa hiukan kieroa peliä, niin silloin se antaisi tuollaisen alaikäisen pelaajan hiukan pelata siellä, ja voittaa rahaa. Tuolloin kasino saisi tuollaisen pelaajan kautta mainosta itselleen, minkä jälkeen täytyy vain tuo tekijä käräyttää petoksesta, ja sitten vain haastetaan henkilö oikeuteen, jolloin rikoksella saatu omaisuus saadaan äkkiä takaisin.

Joten tässä sitten tulee vain mieleen, että millainen tilanne sitten on muissa maissa? Ja kuinka usein juuri alaikäinen saa sitten tällaisia syytteitä? Kun kasino toimii, niin sen toimintaa säätelevät sen maan lait, joissa se on rekisteröity. Jos ajatellaan sellaista tilannetta, missä sitten esimerkiksi Suomessa on alaikäinen saanut voiton, niin silloin olisi todella ruma, mutta samalla hyvin hyödyllinen teko, jos sitten kasino vain ilmiantaa tuon pelaajan viranomaisille, jolloin sen ei voittoa tarvitse mitenkään maksaa pois. Ja perusteeksi kelpaa voittajan alaikäisyys. Tai ainakin luulen niin olevan, koska maassamme lakeja valvotaan hyvin tarkoin. Tämän takia tuollainen voitto sitten jää ehkä nostamatta kokonaan, koska pelaaja on alaikäinen. Ja tuo laki velvoittaa jokaista suomalaista sekä Suomessa oleskelevaa henkilöä.

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/forssalainen-teinipoika-huijasi-nettikasinolta-yli-250-000-euroa-hyodynsi-teknista-virhetta-yli-400-kertaa/7039948#gs.6ziCsFY