Työelämässä on aina jonkinlainen kilpailutilanne.

Työelämässä on aina meneillään kilpailu. Kun ihminen tulee tiimiin, niin hänen on tiedettävä se, että kun tiimin esimies lähtee kohti uusia seikkailuja, niin hänen paikkansa on yhtiössä auki. Sitä voivat hakea myös entiset alaiset. Joten sen takia yhtiössä kannattaa tuoda omaa itseä positiivisella tavalla esiin. Eli positiivisuuteen kuuluu se, että käyttäytyy asiallisesti, ei pura pahaa mieltä johonkin alaiseen tai työtoveriin, varsinkaan jos hän ei tuolle asialle mitään voi. Sekä tietenkin tekee työnsä kunnolla. Esimiehellä on oikeus ja velvollisuus erottaa alainen joka ei voi, halua tai osaa tehdä työtään siten, että hänen työnsä voidaan hyväksyä. 

Samoin jos henkilön käytös on kamalaa eli uhkailu tai muut vastaavat asiat tietenkin aiheuttavat poiston työpaikalta, sekä siitä sitten pitää tehdä ilmoitus työsuojeluun sekä poliisille, jotta tuo uhkaava henkilö ei sitten palaa enää aivan heti takaisin. Ja aina uhkaus- tai kiusaamista koskevassa tapauksessa pitää syy tuohon työpaikkaa häiritsevästä toimintaan selvittää perinpohjaisesti. Eli tuolloin pitää selvittää se, että mitä pahaa kiusaamisen tai häirinnän kohde on toiselle tehnyt. 

Kun teemme työtä, niin ketä me oikeastaan palvelemme? Siis tietenkin me teemme työtä tiimin eteen, on vastaus jonka mielellämme annamme. Mutta sitten kun me lähdemme pohtimaan tuota vastausta hiukan lähemmin, niin meidän pitää varmasti myöntää että me emme tiimiämme ainakaan työelämässä palvele siksi, että haluamme olla altruistisia. Ihminen on itsekäs laji, ja työelämä on raadollista toimintaa. Me palvelemme tiimiämme siksi, että haluamme maininnan siitä, että olemme työskennelleet osana jotain hyvin menestyneen "osastopäällikkö Makkosen" hyvin menestynyttä tiimiä, joka on tehnyt suurta voittoa yhtiölle. Mutta jos tiimi ei menesty, niin silloin kannattaa hankkia joku selitys asialle. Jos osastopäällikkö ei osaa tai halua jakaa tehtäviä siten, että ne voidaan ymmärtää tai hän kuormittaa alaisiaan väärin, niin tuosta asiasta lähtee hyvin nopeasti ilmoitus osastopäällikön esimiehille. 

Jos tuo ilmoitus todetaan oikeaksi, niin silloin on osastopäällikön paikka auki. Samoin ketään ei palkata pelleksi työmaalle. Jos tuollainen pelle löytyy, niin hänen paikkansa on sirkuksessa. Ei missään rakennus yms. yhtiössä. Eli oikeus sanoa työntekijä irti ei ole pelkkä oikeus. Se on myös velvollisuus. Jos työntekijä ei osaa työtään, niin silloin on vaarana se, että hän eskaloi koko pelleilynsä läpi koko työyhteisön. Tapaus pitää kuitenkin aina selvittää. Eli jos työ on estetty, niin silloin vastuun asiasta kantaa työn estäjä. Mutta kuten tiedämme, niin työpaikoilla vallitsee aina kilpailutilanne. Ja esimiesten lähtiessä eläkkeelle on aina paikkoja auki, jota voivat alaiset sitten hakea. Esimiehen asema tuo esimerkiksi suuremman palkan sekä suuremman työhuoneen ja muita etuja. Joten siksi esimieheksi kannattaa myös pyrkiä. Mutta tuo asema tuo vastuun valvoa alaisten työtä. 

Mikäli tiimin työ ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla, niin silloin ihmiset äkkiä vaihtavat tiimiä. Nimittäin työelämän mekanismeihin kuuluu se, että esimerkiksi henkilöstön vähennystä koskevat tarpeet kohdistuvat nimenomaan huonosti menestyviin tiimeihin. Jos tiimi tekee tappioita, niin silloin sen jäsenet voivat odottaa sitä, että he saavat irtisanomisilmoituksen. 

Tai siis me varmasti emme myöskään kieltäydy siitä, että "osastopäällikkö Makkonen" (keksitty nimi) kirjoittaa meistä omille esimiehilleen että juuri se oman elämämme päähenkilö, suuri "minä" olen tehnyt suuren osan tuosta työstä. Tuollainen positiivinen palaute jostain asiasta saattaa kohottaa omaa asemaamme yhtiön työntekijöiden joukossa, eli se että osaamme tehdä asioita sekä haluamme ottaa vastuuta nostaa meidän ehkä listoille, joista etsitään sitten niitä johtajia, joille voidaan delegoida vastuuta. 

Siis työelämässä emme varmaan halua tukea ketään "osastopällikkö Makkosta" tai ketään muutakaan toimiston tai muun alueen esimiestä, ellei sitten satu käymään niin, että jos tuo osaston tai muun yksikön päällikkö saa ylennystä, niin silloin me voimme laittaa hakemuksen, mikä koskee vapautunutta yksikön päällikön paikkaa. Tämä näkyy siinä, että jos tuo äskeinen osastopäällikkö sattuu tekemään virheitä, niin silloin häntä ei enää sitten paljon tunneta. Ja tuo äskeinen suositus muuttuu sekunnissa riippakiveksi tai painolastiksi, joka voi vaikuttaa uraan vielä vuosien päästä. Mikäli ihminen johtaa suuria asioita, niin silloin hän saattaa tehdä suuren luokan virheen. Tai sitten hän tekee suuren luokan menestyksen. 

Kun menemme työelämään, niin voimme aina sulautua harmaaseen massaan. Harmaassa massassa on helppoa tehdä työtä. Mutta harmaasta massasta ei juurikaan valita niitä johtajia. Johtajaksi valitaan ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat erottua joukosta positiivisesti. Sosiaalinen elämä on asia, jonka kanssa voi kyllä tehdä suuren virheen. Ryyppäävä, pilliä huudattava alainen joka vain häiritsee muita varmaan erottuu joukosta. Hän saattaa olla omasta mielestään hyvin sosiaalinen, mutta sitten toisaalta tuo kuva, jonka hän antaa miehille jotka johtavat yritystä saattaa olla hyvin negatiivinen. 

Eli mitä ajattelisitte itse, jos henkilö josta olette tekemässä johtajaa on joku kannabista polttava alkoholisti, joka puhaltelee pahvipilliin koko päivän. Tuo pahvipilli on siis sellainen väline, joka venyy rullalta suoraksi jos siihen puhalletaan. Niitä myydään joka vappuna jossain vapputoreilla, joten sellaisen voi jokainen käydä itse ostamassa. Eli joka kerran kun henkilö saa vaikka koodirivin valmiiksi, niin hän voi ilmoittaa sen puhaltamalla pilliin ja nauramalla vedet silmissä, mikäli hän sattuu työskentelemään jossain ICT-ohjelmistoalan yrityksessä. Ehkä tuollainen henkilö herättää osastopäällikön huomion, ja ehkä hän voi sitten siirtyä esimerkiksi etsimään uutta työpaikkaa. 

Se miten tämä liittyy ihmisiin, jotka työskentelevät esimerkiksi yliopistoissa sekä muissa tutkimuslaitoksissa on se, että jos opiskelija pääsee työskentelemään nimekkään tutkijan alaisena, niin se tuo hänelle arvostusta ensimmäisiä opintojen jälkeisiä työpaikkoja haettaessa. Eli mistä työhönottaja tietää, että työhön otettava osaa työnsä? 

 Aikooko hän ehkä kysyä asiaa kilpailijoilta? On olemassa sellainen viisaus että jos entinen puoliso suosittelee jotain naista tai miestä treffeille, niin silloin miehessä on jotain vikaa. Suosittelija haluaa tuolloin puolisosta eroon Sama koskee työntekijää. Jos suosituksia tulee kasapäin pahimman kilpailijan sähköposteista, niin silloin kannattaa mennä peilin ääreen kysymään, että "miksi tuo pahin kilpailija haluaa "parhaan" työntekijänä siirtyvän kilpailijan palvelukseen? 

Samoin nimekkään tutkijan tai professorin lausunto saattaa siivittää uraa varsinkin sen tärkeillä alkumetreillä. Jos ihminen aloittaa huipulta, niin hän voi toki tehdä valtavan erehdyksen, ja sitten seurauksena on valtava vahinko. Mutta kyse on siitä että ihmisen pitää osata tai haluta kantaa vastuunsa päätöksistään sekä työtehtäviinsä liittyvistä asioista. Jos emme halua kantaa vastuuta, niin silloin sen vastuun kantaa joku muu. Ja silloin me olemme velvollisia tottelemaan sekä mukautumaan siihen, mitä nuo vastuunkantajat käskevät. Se joka käskee sekä hyväksyy työn kantaa myös vastuun siitä, että työ tulee tehtyä kuten se pitäisi tehdä. Jos työ ei huvita, niin silloinkin se pitää tehdä kunnolla. 

Ihminen haluaa mielellään vastustaa muutoksia, vai onko tämä asia vain uskomus?

Roope-Setä on dynaamisen johtajan symboli
Kuva I

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Yleensä ihmiset puhuvat siitä, että jokaisessa työpaikassa on muutosvastarintaa. Eli uutta järjestelmää vastustetaan aina, mutta kun asiaa sitten tarkemmin ajatellaan, niin onko tämä asia, että muutosta vastustetaan joka kerran kuitenkin vain sellaista harhaa? Tai onko niin että kukaan koko yhtiössä tai muussa yhteisössä koskaan halua tehdä mitään uudella tavalla? Onko kaiken uuden oikeasti kohdattava vastarintaa, tai onko kaikki kritiikki sittenkin vastarintaa? Uuden asian oppiminen on ainakin joidenkin ihmisten mielestä upeaa sekä hieno kokemus, joka saattaa tuoda vaihtelua myös pitkän uran tehneiden johtajien sekä asiantuntijoiden työhön. Se että joku ihminen tulee toimistoon, ja sanoo, että "varmaan joku sitä muutosta vastustaa" ei ole sellainen asia, mikä kuulostaa uskottavalta muiden kuin tuollaisten ihmisten mielestä, jotka muutenkin voivat perustaa elämänsä oletuksille sekä uskomuksille.

Uusien järjestelmien tehtävä on tehdä työstä nopeampaa, helpompaa sekä mukavampaa. Eli nykyisin kyetään yksittäisiä tiedostoja suojamaan salasanoilla aivan helposti. Ja sen lisäksi niiden avaamista voidaan valvoa tehokkaasti. Esimerkiksi paperitulosteet voi periaatteessa aivan helposti kuljettaa ulos talosta taskussa, mutta nykyiset digitaaliset versiot tarjoavat paremman tietosuojan. Samoin oikeinkirjoituksen tarkistaminen on nykyään automaattisesti tapahtuva prosessi, eli kirjoitusvirheet näkyvät ruudulla välittömästi, mikä lisää työn mukavuutta ja myös tehostaa työskentelyä. Kannettavat tietokoneet mahdollistavat alusta vapaan työskentelyn, eli jokainen voi ottaa läppärin kokoukseen mukaan tai kirjoittaa raportteja sohvalla maaten.

Mutta sitten aina välillä kohdataan vastarintaa, ja silloin tietenkin pitää tilanteesta tehdä analyysi. Nimittäin ihminen jota vanha järjestelmä on suojellut usein vastustaa uutta. Ja esimerkiksi se, että muistitikku on muka pudonnut taskusta on varmaan monta kertaa ollut syy siihen, että jotain työtä ei ole esitetty kokouksissa. Ja tuo asia on saattanut peittää sen, että henkilö ei osaa käyttää tietokonetta tai hän ole edes työtä aloittanut tai sitten hän on luovuttanut noita asioita esimerkiksi kilpailijalle- Pahimmassa tapauksessa hän on kopioinut jonkun työn Internetistä ja esittää sen omanaan, ja tuo saa joskus aikaan sen, että yhtiö haastetaan oikeuteen tällaisen asian takia. Mutta unohtunut tai pudonnut muistitikku on tietenkin asia, mikä pelastaa tuollaisen henkilön.

Suurin harha missä me elämme on se, että kuvittelemme aina olevamme oikeassa. Tai sitten oikeastaan uskomme viimeiseen asti, että oma kantamme asioihin on se ainoa oikea, jota ei kukaan ihminen maailmassa saa edes yrittää muuttaa. On olemassa sanonta, että olemme itse elämässämme itsemme tiukimpia tuomareita, mutta asia on usein niin, että jos johonkin asiaan on paljon aikaa pantu, sekä sitä on lähdetty ajamaan hyvin arvovaltaisen tahon toimesta, niin silloin tällöin kohtaamme tilanteen, että olemme matkalla niin sanotusti suoraan metsään. Mutta onko tämä asia sittenkään niin sidottu siihen, että muutosta vastustetaan? Kas siinä vasta pulma, ja sitä kautta voidaan tuota asiaa lähteä miettimään myös siinä toisessa valossa. Nimittäin muutosvastarinta ei ehkä johdu siitä, että uutta ei haluta ottaa käyttöön siksi, että uusi järjestelmä on huono tai sitten sen käyttäminen on vaikeaa.

Se saattaa johtua siitä, että järjestelmästä ei ole jaettu tarpeeksi tietoa, tai sitten tieto saattaa olla sellaista, että siitä se saa uuden järjestelmän näyttämään vaikealta käyttää, eli esimerkiksi tietokoneohjelman kohdalla se saattaa tarkoittaa sitä, että siinä on valokuva näytöstä, missä on jopa kymmeniä ikkunoita auki, ja sitten tietenkin tuollainen tiedonvälitys takaa sen, että uutta ohjelmaa on varmasti kaikkien mielestä vaikeaa käyttää. Mutta joskus muutosvastarinta paljastaa sellaisen ihmisen, jolla ei käytännössä ole mitään työtehtäviä. Eli hän saattaa istua jossain huoneessa, ja laittaa papereita kopiokoneeseen tai sitten joskus tuollainen ihminen voi myös hoitaa jotain nollauskytkintä, jossain kaukana muusta henkilökunnasta. Noita nollaus-kytkimiä, jotka ohjasivat tulostukset johonkin maajohtoon oli joskus kauan sitten toimistoissa, ja niiden tarkoitus oli selvittää tulostusjonoja, jos printteri meni tukkoon.

Ja tuolloin saattoi tulostus tapahtua kaukana muusta toimistosta, jotta kovaääninen printteri ei häiritse työskentelyä. Nykyään nuo huoneet ovat historiaa, mutta jos joku yhtiö ei ole muistanut päivittää käytäntöjään, niin silloin saattaa teoriassa olla käynyt niin, että tuollainen työ on unohtunut jonkun ihmisen tehtäväksi. Mutta kuitenkin se että näin on oikeasti käynyt on hyvin epätodennäköistä. Mutta jos muutosvastarinta on erittäin kovaa, niin silloin kannattaa käydä katsomassa sitä työpistettä tarkemmin. Mikäli sellainen ihminen, joka kovaan ääneen vastustaa muutosta istuu esimerkiksi erillisessä kopissa erillään muista työläisistä, niin tuolloin on saattanut käydä niin, että hänellä ei ole työtehtäviä ollenkaan.

Kuva I

https://www.tilaa-lehti.fi/wp-content/uploads//roope-seta.jpg

Me hakeudumme aina kaltaistemme seuraan

https://crisisofdemocracticstates.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Me ihmiset olemme laji, joka käyttäytyy aina samalla tavalla, ja osa meidän lajimme käyttäytymisestä johtuu siitä, että hakeudumme aina itsemme kaltaisten ihmisten seuraan, ja se sitten tietenkin näkyy kaikkialla. Joskus joku vanha ihminen on sanonut, että jos haluaa tietää millainen poika tai tyttö on, niin silloin kannattaa tavata hänen entinen poika- tai tyttöystävä sekä samalla on mukava vilkuilla sitä, millaisten ihmisten kanssa tuo henkilö sitten viettää aikaansa. “Seura tekee kaltaisekseen” on ilmaus, mikä johtuu ihmisen tarpeesta miellyttää omaa ryhmäänsä, ja siksi hän alkaa jäljitellä sitä käytöstä sekä pukeutumista, mikä omassa ryhmässä on vallitsevaa. 


Se millaisessa seurassa ihminen viettää aikaansa kertoo suoraan sen, millainen hän itse on. Jos kaveripiiriin kuuluu paljon rikollisia eli nimenomaan jengien jäseniä, niin silloin ihminen itse suhtautuu tuohon toimintaan hyväksyvästi, ja silloin tietenkin hän on oikeastaan jo itse siirtynyt pois lain oikealta puolelta. Kun puhutaan siitä, millaisessa seurassa ihminen liikkuu, niin jos kovin paljon nuorempia kavereita löytyy, niin silloin saattaa olla sellainen tilanne, että henkilö on jotenkin jälkeenjäänyt. 


Nimittäin se että aikuinen ihminen on joidenkin teini-ikäisten seurassa jatkuvasti kertoo siitä, että nämä teini-ikäiset ovat jotenkin hänen kaltaisiaan. Joten silloin kyseessä saattaa olla jälkeenjäänyt ihminen, joka on etsinyt itselleen tasoistaan seuraa. Ihmisten tapa ajatella on sellainen, että sen avulla voidaan paljastaa rikollisia luonteenpiirteitä erittäin helposti. Nimittäin jos ihminen joutuu vankilaan, niin silloin hän tietenkin on tehnyt jonkun rikoksen. Ja tuossa tapauksessa hän tietenkin väittää olevansa vain pikku tekijä, joka on ehkä pakotettu tuohon tekoon. 


Mutta sitten kun tämä vanki päästetään ulkoiluun, niin silloin viereen tulee parikymmentä kaveria tarjoamaan savukkeita sekä muutenkin mielistelemään tuota pikku tekijää. Kyseessä saattaa silloin olla aivan muuta kuin pikku tekijä, joka on pakotettu tekoihin, joista hän on jäänyt kiinni. 


Ja sitten joskus vastaan tulee ihmisiä, jotka puolustavat tuollaista vankilaan joutunutta henkilöä aivan viimeiseen saakka. He ikään kuin haluavat uskoa siihen, että toinen on muka pakotettu tai lavastettu syylliseksi, ja sitä kautta sitten taas tulee mieleen, kuinka pieni tekijä tuo vankilassa ollut kaveri muka on. Joskus ihminen joutuu vankilaan oikeasti pikku rikoksesta, kuten näpistyksestä tai armeijasta karkaamisesta. 


Tuolloin harvemmin on vankilan muurien vieressä odottanut vanhaa amerikan rautaa tai kaverit ovat vankilaan kantaneet DVD-levyjä sekä tupakkaa. Kun mietitään esimerkiksi jenginuorten käytöstä, niin silloin tietenkin joskus käy niin, että joku liivijengin jäsen joutuu vankilaan, ja tuolloin pitää ihmisen olla oikeasti jengin jäsen. Nimittäin se että me hakeudumme kaltaistemme seuraan kertoo myös sen, jos henkilö on lavastettu syylliseksi. Silloin hän ikään kuin jää joukosta pois, eli osoittaa epäsosiaalista käytöstä. Se kertoo siitä, että hän ei jengin jäsen ole, ja silloin lähtee viesti tästä asiasta poliisille. Kun ajatellaan esimerkiksi hillitöntä käytöstä, niin se kertoo siitä, että ihmistä ei liiemmin ole käytöksensä takia ojennettu. Ja se sitten ilmenee ulvomisena sekä muuna vastaavana toimintana. 



Samoin jos muut eivät hänen seurassaan viihdy kertoo siitä, että kyseessä on jotenkin erilainen tapaus, kuin muut saman vankilan asukit. Ihmisen käytös muovautuu todella tehokkaasti lapsuudessa, ja tuolloin jengin pomot oppivat omat käyttäytymismallit sekä tapansa. Tuolloin hän oppii myös komentamaan muita, ja se näkyy myös esimerkiksi vankilan jokapäiväisessä elämässä, kun tuollainen “pikku tekijä” teettää kaikki työnsä muilla ihmisillä. Samoin jengin pomojen tyttöystävät eivät kovin paljoa huonoa palautetta omasta toiminnastaan sekä pukeutumisesta saa, joten silloin tietenkin päälle vedetään vähän mitä sattuu. Ja tuo tarkoittaa hiukan huomiota herättävää pukeutumista. 


Käytös- sekä muut sosiaaliset mallit opitaan kotona, ja jos siellä asenne on se, että rikollinen elämäntyyli on oikein, niin silloin sen huomaa jo varhain lapsen puheista. Ja silloin tietenkin tulee vastaan sellainen asia, kuin kyky noudattaa yhteiskunnan asettamia normeja. Ihminen joka avoimesti ihailee rikollisia omaa todellisuudessa alentuneen kyvyn seurata normeja, sekä hänen arvostelu kykynsä on alentunut. Jos ihminen kuvittelee esimerkiksi jotain MC-miehiä poliiseiksi, joiden toiminta on täysin lain sallimaa, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali ihminen, vaan henkilö joka ei ehkä täydessä ymmärryksessä ole. 


Tuollainen tapaus saattaa olla yksinkertaisesti kehitysvammainen, joka ei käsitä mitä eroa jollain MC-miehellä tai poliisilla on, ja sitten tuolla pihalla aletaan uhkailla avoimesti muita. Tai sitten jossain kaupassa aletaan uskoa, että niissä voi tehdä mitä huvittaa. Ja silloin varmasti tulee vastaan poliisi, jos nuo miehet kävelevät kaupan läpi ja kahmivat kärryt täyteen tavaraa, ja sitten marssivat maksamatta ulos. Näpistely eli kleptomania on psykiatrinen sairaus, missä ihminen varastelee tavaraa ikään kuin huomaamattaan. Tuohon sairauteen on olemassa monta syytä. Yksi niistä on se, että henkilö ei käsitä tekevänsä rikoksen, jolloin hän saattaa olla täyttä ymmärrystä vailla. 


Jos ajatellaan, että  kyse saattaa olla halusta saada kavereita, niin silloin pitää asiaan puuttua välittömästi. Nimittäin tuo asia varmasti altistaa henkilön hyväksikäytölle, ja sitten kuvaan tulee kiristäminen. Yhdessä muunnelmassa henkilö pelkää että hänen kaverinsa hylkäävät hänet, jos ei hän jatkuvasti kanna heille uusia vaatteita. Mutta kyse voi olla myös siitä, että kaverit pakottavat tuota henkilöä tekemään varkauksia. Toisissa tapauksissa kaverit sitten soittavat poliisin ja lähtevät juoksemaan paikalta, kun ovat tällaiselta onnettomalta ensin tilataan pari olutta, minkä jälkeen hänet käräytetään virkavallalle. 


Itse olen joskus ajatellut noita kaiken maailman uhkailuja sekä kiristäjiä, joita itse olen joskus kohdannut. Ja silloin mieleeni tulee se, että millaisia kasvatusmenetelmiä heidän omat vanhempansa ovat heihin soveltaneet? Miten esimerkiksi joku jenginuori voi kuvitella, että hän liikkuu laillisella asialla, kun hän käy pelottelemassa muita aseiden kanssa. Tai tarjoaa jollekin tuntemattomalle myrkytettyä alkoholia. Kuinka tällaista toimintaa voi kukaan pitää muuna kuin rikoksena? Jos ajatellaan ihmisen tarvetta miellyttää esimiestään, niin sama asia ilmenee myös alamaailmassa. Sielläkin alaiset ikään kuin pakotettuina uskovat kaiken, mitä heidän “pomonsa” sanoo. Siksi esimerkiksi jotkut jengien pomot saavat toimittajat kirjoittamaan oikein kirjoja itsestään, sekä korostamaan sitä, kuinka mukavia ihmisiä he oikeastaan ovatkaan. 

Presidentin asema poliittisella kentällä

Kimmo Huosionmaa

Presidentin asema poliittisella kentällä on sikäli erikoinen, että hän on ikään kuin “tuomari” poliitikkojen kiistoissa. Ja se tietenkin tekee hänestä valtavan suuren. Mikäli poliittista päätöksentekoa verrataan esimerkiksi jääkiekko-otteluun, niin presidenttiä voitaisiin pitää valtavan suurena sekä vahvana pelaajana, joka toimii kuten suuret ja vahvat pelaajat toimivat yleensäkin. Eli he ovat liian dominoivia poliittiseen peliin, ja sen takia presidenttiä pitää vähän varoa, koska jos hän ryhtyy pelaamaan tuon viran kanssa, niin silloin voi tulos olla sellainen, mitä ei ehkä aivan toivota. 


Tässä muistelen Kekkosta sekä hänen tapaansa puuttua maamme sisäpolitiikkaan. Kuten joskus ollaan sanottu, niin Kekkonen ei ollut politiikassa mikään varsinainen taitopelaaja, vaan kovan luokan voima, joka toimi niin kuin jossain jääkiekko-ottelussa toimii isokokoinen sekä valtavan voimakas pelaaja. Kun suuri hahmo lähtee liikkeelle, eikä mistään löydy sellaista voimaa, joka hänet pysäyttää, niin pahimmillaan tuo hyökkäys sitten menee päin päätyä, ja silloin laidat rysähtävät ei-toivotulla tavalla. 


Presidentti on siis ikään kuin poliittisen kentän suurin pelaaja, jonka aseman vahvuus tekee hänestä sellaisen viisaan miehen tai naisen, jonka apua sekä tukea pyydetään jatkuvasti erilaisiin poliittisiin hankkeisiin, joihin kuuluu tietenkin uusien poliitikkojen kouluttaminen normaaliin poliittiseen peliin. Ja se sitten tietenkin saattaa muuttua hyvin kiusalliseksi, jos kukaan ei muista, että presidentin asemaa haluavat lähes kaikki toimijat poliittisella kentällä. Jokainen asia minkä presidentti sanoo analysoidaan erittäin tarkasti, ja niistä pyritään löytämään sellaisia aspekteja, jotka suosivat jotain toimijaa poliittisella kentällä. 


Termi “poliittinen kenttä” ei tarkoita sitä, että siellä toimivat vain julkisuudessa esiintyvät poliitikot. Siellä toimivat myös kaikkien poliitikkojen taustavoimat, eli ne jotka rahoittavat heidän uralleen elintärkeitä vaalikampanjoita sekä antavat nimenomaan media-aikaa noille ihmisille, jotka ainakin virallisesti tekevät päätöksiä jokaisessa maassa, missä on vallassa jonkinlainen poliittinen järjestelmä. Jos joku toimija jää kiinni siitä, että hän velkoo presidenttiä tai jotain muuta johtavaa henkilöä, niin silloin tietenkin ihmisiä kiinnostaa se, millä tavoin tuo asetelma on syntynyt? 


Miten joku voi sitten tehdä sellaista, että hän velkoo johtavia poliitikkoja? Kun keskustellaan tilanteesta, missä joku syyttää johtavaa poliitikkoa esimerkiksi rikoksesta, niin silloin tietenkin voidaan samalla miettiä, että miksi joku poliitikko antaa sitä tehdä? Todellisuudessa pelkkä kiristyksen tekeminen naurettavaksi tekee varmasti hyvän vaikutuksen. Eli esimerkiksi aviottomiin lapsiin perustuva kiristys ei varmaan ole kovin järkevää, koska jokainen normaali ihminen harrastaa joskus myös seksiä, ja silloin voi tulla eteen tilanne, missä syntyy lapsia. 


Mitäpä siinä on häpeämistä, jos joskus nuorena on tuollaisia asioita tehnyt? Ja kun puhutaan muunlaisesta kiristämisestä, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että koskaan ei saa maksaa rahaa tai muuten myöntyä noiden kiristäjien vaatimuksiin. Nimittäin se että joku kiristyskirje saa henkilön maksamaan rahaa varmasti herättää huomiota. Eli jos henkilö maksaa kiristäjille, niin silloin hän osoittaa heillä olevan tietoja, jotka voivat kohdetta vahingoittaa, mutta mitä tuo tieto sitten oikeastaan on? 


Jos ajatellaan esimerkiksi FBI:n salaisia asiakirjoja, joita Hoover käytti tarinan mukaan omien poliittisten päämäärien ajamiseen, niin noiden asiakirjojen kohdalla on sellainen pieni kysymys, että mitä tietoa ne oikeastaan sisälsivät? Jos niissä on oikeasti ollut jotain rikollista toimintaa koskevia mainintoja, niin silloin noita papereita voidaan käyttää myös Hooveria vastaan, ja väittää hänen keksineen nuo asiat omasta päästä. Tai sitten voidaan sanoa, että hän peitteli rikoksia, jolloin tuon miehen maine olisi mennyttä. 


Mikäli poliisi tai kuka vain peittelee rikosta, niin häntä voidaan syyttää myös rikollisten kanssa tapahtuneesta yhteistoiminnasta. Näet tuolloin henkilö estää oikeuden toteutumisen kätkemällä asiakirjoja syyttäjiltä sekä tuomioistuimilta. Jos tällaisesta teosta  jää kiinni, niin silloin seurauksena on varmasti jonkinlainen vankeustuomio. Hooverin tapauksessa moni halusi kostaa tuolle miehelle, koska hän oli monia miehiä ja naisia lähettänyt vankilaan, ja siksi FBI:n päällikkö ei ollut rikollisten parissa mikään erityisen suosittu henkilö, 


Mikäli Hoover olisi salannut murhia, niin silloin hänet olisi kyllä varmasti lähetetty kuolemanselliin, eikä vankila olisi tuolle miehelle ollut mikään kovin mukava paikka, ja siksi tässä lopuksi kysyn, että mitä noissa papereissa oli, kun niitä niin pelättiin, että kukaan ei uskaltanut vastustaa tuota poliisimiestä, joka johti luomaansa virastoa vielä eläkkeeltä käsin, ilman että kukaan ei hänen asemaansa kyseenalaistanut? 

Curriculum Vitae sekä positiivinen ajattelu voivat johtaa harhaan

Kimmo Huosionmaa

CV eli ansioluettelo on ilmeisesti tämän päivän työelämässä kaikkein tärkein asia, jonka ihminen voi tehdä. Kyseistä ansioluetteloa varten on perustettu kaiken maailman CV-klinikoita, joissa työnhakija saa ohjeita siitä, millaisia ansioluetteloja hänen oletetaan lähettävän työnantajilla, ja tietenkään näihin hakemuksiin saa laittaa vain oikeita sekä tarkastettavissa olevia tietoja, eikä mitään negatiivista saa niistä koskaan ilmetä. Ja tietenkin on hyvä, jos kaikki työtehtävät luetteloidaan hyvin tarkasti, jotta työnantajan edustaja eli “headhunter” saa heti kaikki tarvitsemansa tiedot siitä, ketä hän kutsuu haastatteluun. 


Eikä tuossa upeassa asiakirjassa tietenkään saa olla yhtään aukkoja, koska se saa sitten työnantajat miettimään syytä siihen, miksi henkilö on työttömänä.  Kun mietin sitä, millaista positiivista tietoa noissa CV:issä pitää olla, niin silloin tietenkin ensin tulee mieleen tämä aukon puuttuminen, tai vaatimus pitkäaikaisesta yhtäjaksoisesta työurasta. Se saattaa johtua siitä, että joidenkin ihmisten mielestä tuo vaatimus siitä, että CV:ssä ei ole aukkoja saattaa johtua yksinkertaisesti tarpeesta ikään kuin pakottaa ihminen ottamaan työtä, jota hän ei kykene tai halua tehdä. 


Työmarkkinoilla puhutaan aina siitä, millainen “stigma” työttömyys oikeastaan on, ja myös tuota väitettä voidaan pitää kyllä sellaisena, että sen avulla voidaan ihmisiä pelotella olemaan hiljaa esimerkiksi työpaikalla olevista ikävistä asioista, ja kestämään esimerkiksi pomon harjoittamaa pompottelua. Jos työttömyyttä pelätään, niin silloin tietenkin se tekee työpaikan pomoista vahvoja, ja ehkä tuolloin ei henkilö uskalla tai muuten halua lähteä oikomaan vääryyksiä. Mutta sitten tässä hiukan keskustellaan siitä, millainen asenne esimerkiksi CV:ssä pitää muka olla, niin onko yltiöpäinen positivismin vaatimus sitten oikeastaan laitettu vain sen vuoksi, että henkilö joka tulee haastatteluun voidaan sitten lytätä sen takia, että hän ikään kuin on antanut vääriä tietoja hakemuksessaan?


Eli onko tämä positivismin vaatimus vain siksi, että joku työhönottaja saa sen avulla kiusata tai pilkata joitakin haastattelussa, jotta joku toinen siinä sitten saa tuntea olevansa jotenkin parempi? Tuolloin tietenkin on hyvä sanoa, että hakijoita on noin 1900, ja se sitten tietenkin tekee tuosta työpaikkaan päässeestä kiltin ja kuuliaisen työntekijän, joka pelkää varsinkin pomonsa varjoa. Miten esimerkiksi ensimmäistä kertaa työelämään tulevalla voi olla mitään suuria ansioita, kun niitä ei ehkä ole myöskään sellaisella joka on ollut työelämässä kymmeniä vuosia. Ja pitäähän jossain työelämän alkukin olla. Kun työvalmentaja joka kerran kertoo tarinoita siitä, mitä työnantaja haluaa kuulla, niin silloin tulee eteen sellainen asia, että miksi työnantajien pitää saada lukea vain sitä, mitä he haluavat lukea? 



Jos tuollainen vaatimus sitten on, että työhaastattelua suorittavaa henkilöä pitää jokaisessa asiassa miellyttää, niin tietenkin hänen pitäisi sitten ne vaatimukset, mitä siellä päässä halutaan lukea ennalta, niin silloin voi joku kirjoittaa hänelle sellaiset CV:t sekä hakemukset, että niistä tulee kauan kaivattua viihdettä toimiston harmaaseen arkeen. Jos ensimmäistä kertaa työelämään tulevalta tai alaa vaihtaneelta ihmiseltä vaaditaan viihdyttävää CV:tä, niin sen voi ilmoituksessa mainita, jolloin hakemuksen kirjoittaja tietää, että hänen pitää ryhtyä kirjoittamaan satiirisia tekstejä, tai oikeastaan silloin kannattaa kyllä palkata oikea kirjailija, joka osaa sitten viihdyttää noita ihmisiä. 



Tiedättekö että lyhenne CV tarkoittaa myös lentotukialusta? Tai oikeastaan tuolloin nämä kirjaimet tulevat sanoista Carrier Vehicle, mikä merkitsee kuljetusyksikköä. Tuo tarkoittaa sitä, että onko tuon paperin tarkoitus vain kerätä lista näyttäviä työpaikkoja, ja sitten lopulta sitä voi työuran lopulla esitellä jossain loistavassa toimistossa, kun henkilö hakee sitten pääjohtajan paikkaa jostain yhtiöstä. Ja jos ihmisellä on pitkä lista näyttäviä työpaikkoja takanaan, joissa hän on menestynyt loistavasti, niin silloin voisin kyllä kysäistä, että mikä vika siinä tai siinä johtajan paikassa nyt oikeastaan on ollut? Eli onko niissä sitten tehty virheitä, jotka saavat työnantajat purkamaan sopimuksia? Vai onko noita paikkoja kerätty vain siksi, että henkilö saadaan johonkin tiettyyn yhtiöön asemaan, jossa hän voi määrätä kaikesta? 



Se että jollain ihmisellä on pitkä lista joitain CEO (Chief Executive Officer) takanaan voi merkitä jotain kamalaa. Ja silloin kannattaa hieman vilkaista noiden yhtiöiden tilastoja, eli niiden pörssikursseja sekä muuta toimintaa tuolta ajalta, kun tämä henkilö on ollut niiden johtajana, koska se että joku kovin usein vaihtaa tällaista työpaikkaa ei varmaan ole kovin tavallista. Samoin jos ensimmäisen opintovuoden aikana on jo tullut kovin näyttäviä projekteja, eli henkilö on kaksi kuukautta ollut Teknisessä Korkeakoulussa lukemassa rakennusinsinööriksi, ja sitten siirtynyt piirtämään jotain Shanghain pilvenpiirtäjää, niin silloin saattaa kyseessä olla jonkinlainen väärän tiedon antaminen tai sitten joku on tehnyt ne työt hänen puolestaan. 



Samanlainen tilanne on esimerkiksi joissakin tapauksissa tullut eteen silloin kun henkilö on opiskellut kuukauden verran ohjelmointia, ja sitten hän saa hoitaakseen jonkun HUS:in tietojärjestelmää vastaavan projektin. Siinä sitten varmaan PHP:llä JAVA:lla tai C++:lla on mukavaa noita koodeja näpytellä, ja jälki on takuulla loistavaa. Mutta kuitenkin ihmettelen, että miksi CV:hen ei saisi laittaa sitä, jos sattuu käymään niin, että henkilö on ollut rakentamassa maailman korkeinta taloa. 



Ja sitten vielä viimeksi pitää sanoa, että olisi hyvin mielenkiintoista nähdä esimerkiksi takavuosien gurun Stephen Ellopin CV:n, joka ikään kuin murhasi Nokian, ja saattoi sen Microsoftin haltuun. Eli joskus jonkun johtajan motiivi saattaa olla se, että hän ikään kuin ajaa jonkun yhtiön alas, jotta tuon henkilön taustavoimat voivat sitten ostaa tuon yhtiön pilkkahintaan. Tuolloin kyseessä on agentti-sabotöörin bisnes-versio, joka tekee tarkoituksella vääriä päätöksiä sekä ajaa yhtiötä kohti ahdinkoa, jotta sen osake saadaan alas, ja sitten tuon yhtiön oston yhteydessä sen osaaminen sekä kaikki patentit ja tietotaito siirtyvät tuon ostajan haltuun. 



En tiedä oliko Ellop tällainen mies, mutta ainakin hän saattoi Nokian Microsoftin alaisuuteen tehokkaalla tavalla, eli hän teki yhtiöstä sellaisen, että se ei enää kiinnostanut sijoittajia tai sen tuotteet eivät enää kiinnostaneet, koska “ensi vuonna tulee parempaa”. Ja tällöin ei kukaan sitten varmaan tuota välimallin puhelinta osta. Ja tuo ajaa yhtiön taloudelliseen ahdinkoon. Toimitilojen myyminen antaa signaalin, että yhtiö ei enää edes aio yrittää tuottaa tuotteitaan, mistä seuraa sen osakekurssin laskeminen, ja tietenkin ilman koneita on vähän vaikeaa tehdä työtä, jolloin seurauksena on se, että myöskään tilauksia ei voida tuolloin täyttää, ja silloin edessä varmasti on konkurssi tai pilkkahintaan myyminen jollekin toiselle toimijalle. 

Mistä kaikki ikävät toimitusjohtajat tulevat?

Yllä on kaksi näkemystä johtajuudesta.
Kumpi on sinusta parempi. 

Kimmo Huosionmaa

Mistä kaikki maailman sydämettömät pomot, jotka ajattelevat vain bonuksia tulevat, on kysymys, mihin varmaan jokainen joskus törmää. Eli mistä tulee sellainen ihminen, joka kohtelee toisia kuin he olisivat esineitä? Tällaiseen ihmiseen törmäämme aina välillä, ja hän on se, joka saattaa potkia tuhansia ihmisiä pois työpaikasta, koska näiden asiantuntemukselle ei enää ole käyttöä. Hänelle alaisena toimivat ovat vain tuotteita, jotka heitetään pois, kun niitä ei enää tarvita. Ja varsinkin jos hän ei jotain henkilöä tunne, niin tämä on vain tilastoyksikkö, jonka tehtävä on tuottaa yhtiölle rahaa.

Kun tuo yksikkö ei enää tuota, niin sitten hänet voi mukavasti vähentää työvoimasta, jolloin hänen työpaikkansa vapautuu jonkun toisen käyttöön. Eikä tuolloin myöskään palkkaa tarvitse maksaa. Ja tietenkin pomolle riittää se, että hänen lähipiirinsä eli ihmiset, jotka istuvat häntä vastapäätä pitävät hänestä sekä hänen tyylistään johtaa. Tuo suosio varmistetaan loputtomilla tulospalkkioilla, joita jaetaan myös yhtiön tehdessä tappioita. Se mitä joku jota hän ei tunne on asioista mieltä, on tuolle pomolle täysin yhdentekevää.

Ja arvatkaa onko mukavaa olla ihminen, joka on ollut ehkä vuosikymmeniä samassa työpaikassa, minkä jälkeen hänet sitten irtisanotaan tuotannollisiin syihin vedoten? Tuolloin voidaan kyllä sitten lohdutukseksi todeta, että kyseinen pomo on työelämän tuote. Eli hänet on kasvatettu olemaan sellainen ihminen, jolle ainoa menestymisen merkki on positiivinen tulos. Se miten tulosta hankitaan on hänelle sivuseikka, joten sitä sitten voimme mukavasti päätellä sen, mikä on tuollaisen pomon oma työura. Hän on usein ihminen, joka ei ole saanut työpaikallaan mitään muuta kuin huonoa palautetta, tai oikeastaan saattaa olla niin, että palautetta ei ole tullut ollenkaan.

Eli hän on oikeastaan ollut pelkkä seinäkoriste, ja vaikka sitten olisi edessä millaiset juhlat, tai millainen positiivinen tulos olisi saavutettu, niin silti tuo henkilö on aina saanut lähteä kohti uutta paikkaa, riippumatta siitä, millaisen panoksen tai millaisen osaamisen hän on ryhmään tuonut. Eli tässä sitten tietenkin tulee mieleen sellainen tilanne, missä johtaja on esimerkiksi saanut edellisessä elämässään vuokratyöläisenä paikan jossain yhtiössä, ja nostanut sitten sen tuloksen huippuunsa. Mutta kiitosta ei sitten ole herunut yhtään mistään, ja tietenkin häntä on kohdeltu vähän muutenkin eriarvoisesti kuin muita. Ja sitten tietenkin eteen on tullut tilanne, missä kyseinen henkilö on saanut kokea, että kukaan ei välitä hänen työstään yhtään mitään.

Joten sitten tietenkin hän joskus saattaa mennä esimerkiksi kauppakorkeakouluun katsomaan, että mitä niin hienoa siellä oikeastaan opetetaan, että tuon henkilön asemaan ei muka kukaan voisi päästä. Ja sitten tietenkin edessä on johtajan tasoinen koulutus, mikä varmasti tuntuu hyvältä. Kun tuo henkilö on kaikki vapaa-aikansa siivonnut rappuja, niin silloin tietenkin hän kohtaa sellaisen asian, mitä kutsutaan nimellä "keskinäinen solidaarisuus". Se tarkoittaa sitä, että työpaikalla on lappu odottamassa touta henkilöä, ja siinä sitten kerrotaan, että hänen pitäisi tehdä työnsä hiukan paremmin, tai sitten alkaa vuorot vähentyä.

Tuollaisen asenteen seurauksena tämä päähenkilö sitten käsittää, että pomolla on oikeus tiettyihin asioihin, ja sitten joku päivä hän voi päästä jopa jonkun suuren yhtiön johtajaksi. Tuolloin tuollainen ihminen tietenkin johtaa samalla periaatteella, että mitenkään ei alaisia tarvitse huomioida, ja silloin tulee tietysti tippa jonkun silmäkulmaan, kun tuo johtaja alkaa vähentää turhaa väkeä talosta. Se että hänen on ehkä läheisen ihmisen kuollessa pitänyt lukea lappuja siitä, että hänen siivoamastaan rapusta on löytynyt pölyä, joten tuollainen käytös häntä itseään kohtaan on varmaan hyvin kasvattava kokemus.

Tällaisessa tapauksessa johtaja on kasvatettu uskomaan, että sellainen toiminta on oikein, missä ihmiselle ei edes anneta mahdollisuutta selittää tekemisiään tai mitään kiitosta ei ole edes tarkoitus antaa muuta kuin omalle väelle. Kun tätä asiaa ajatellaan siltä kantilta, niin varmasti silloiin olisi mukavaa, jos kaikki johtajien paikat olisivat varattuja vain niille, joilla olisi paljon rahaa, jolloin mitään pettymyksiä ei voisi tulla eteen. Mutta samalla unohdetaan sellainen asia, että raha yksin ei tuo koskaan onnea. Eli vaikka ihminen olisi rikas tai rikkaan perheen lapsi, niin hän saattaa kohdata myös hylkimistä työelämässä. Tuolloin häntä saatetaan kohdella kuin lasta, ja esimerkiksi takana voidaan puhua siitä, kuinka hemmoteltu tuollainen henkilö on.

Samoin myös rikas ihminen saattaa tulla yhteisössä torjutuksi, ja koska ihmiset seurustelevat mielellään saman sosiaaliluokan  edustajien kanssa, niin tuo eristäminen saattaa aiheuttaa yksinäisyyttä, eli vaikka ihminen olisi kuinka hyvässä sosiaalisessa asemassa, niin silloin tällöin tullaan sellaiseen tilanteeseen, missä nimen omaan saman arvoiset henkilöt hyljeksivät jotain ihmistä. Eli kaikki jotka puhuvat hänen kanssaan ovat joko esimiehiä tai alaisia. Tuollainen asia saattaa sitten aiheuttaa hyvin ikäviä tuntemuksia tuon ihmisen mielessä. Kuitenkin me kaikki haluaisimme, että meitä johtaa yhtiössä ihminen, joka on saanut erittäin hyvää palautetta joko meiltä itseltämme tai meidän kaltaisillemme ihmiset ovat hänelle olleet mukavia. Tuolloin hän ei sitten ryhdy kostamaan meille esimerkiksi saamiaan potkuja tai vähättelyä.