Kun USA antaa Ukrainalle luvan käyttää pitkän matkan ohjuksia myös Venäjällä olevia kohteita vastaan, niin se tietenkin vapauttaa Ukrainan kädet. Mutta ongelma on siinä, että Putin saattaa reagoida odottamattomalla tavalla. Tai sitten hän vain istuu ja odottaa. Mutta me kaikki tiedämme, että tämä lupa iskeä Venäjän lentokentille saattaa muuttaa ainakin jotain sodassa.
Se muuttaa sen, että ainakin ukrainan rajan läheisyyteen, mutta Venäjän puolelle sijoitettuihin tukikohtiin tai joukkojen keskittymiin voidaan iskeä voi ainakin vaikuttaa joukkojen mielialaan, ja tietenkin kyseessä on psykologinen toimenpide. Samoin se saattaa vaikuttaa esimerkiksi Venäjän helikopterien kykyyn tukea toimintaa. Nuo välineet eivät lennä mistään Murmanskin tukikohdista, vaan niitä operoidaan usein melko läheltä rintamaa.
Se miten Venäjä tähän vastaa on taas toinen kysymys. Sitä miten Putin tähän reagoi ei voida ennustaa. Mutta uskaltaako Putin vastata ydinasein? Se että Venäjä iski erittäin suurella voimalla ympäri Ukrainaa sai aikaan sen, että tuo lupa noiden aseiden käyttöön on annettu.
USAn seuraava presidentti Donald Trump on sanonut, että hän lopettaa Ukrainan sodan 24 tunnissa, mutta miten hän sen aikoo tehdä on sitten toinen asia. Uskoisin että Bidenin hallinto ei tuota lupaa käyttää amerikkalaisia ohjuksia antanut ilman, että sen edustajat neuvottelivat asiasta Trumpin kanssa.
Jos Trump aikoo neuvotella Ukrainan ja EUn yli Putinin kanssa, niin silloin kyseessä on sanelu rauha. Pahimmillaan kohtaamme uuden version legendaarisesta Chamberlain-Hitler sopimuksesta, eli Münchenin sopimuksesta, jossa Iso-Britannia sopi Tshekkoslovakian kohtalosta ohi Tshekkoslovakian hallituksen vuonna 1938. Tuolloin Chamberlain lupasi Sudeettialueiden liittämisestä Saksaan, mutta sitten Hitler päätti miehittää koko Tshekkoslovakian vuoden 1939 alussa.
Eli mikä estää Putinia tekemästä samaa?
Yksi syy tuohon Ukrainan sotaan saattaa löytyä Venäjällä puhjenneista mielenosoituksista, joissa vaadittiin Putinin eroa. Nuo mielenosoitukset kukistettiin, mutta Venäjällä epävarmuus jäi kytemään, eli uusien mielenosoitusten puhkeamista alettiin pelätä sekä Kremlissä että erityisesti Putinin työhuoneessa. Putin saattoi pelätä sitä, että sisäministeriön joukot eivät enää olisi uskollisia, vaikka ne on sidottu Putinin hallintoon väkivallan avulla. Noiden joukkojen jäsenet pelkäävät aiheesta kostoa, joten heidän ainoa toivonsa on se, että Putin jatkaa mahdollisimman pitkään Venäjän presidenttinä ja myöntää alaisilleen armahduksia. Mutta liika on aina liikaa.
Joten Putin tarvitsi ulkopuolista vihollista, jotta hänen ei tarvinnut vastata kysymyksiin siitä, miten suuria protesteja tarvitaan, jotta hän eroaisi. Toki massiivinen propaganda leimasi nuo mielenosoittajat sekä Putinin muut vastustajat länsimaiden agenteiksi, mutta aina oli vaara siitä, että esimerkiksi Duuma vaatisi Putinin eroa. Vaikka Putinin “Yhtenäinen Venäjä puolueella” on enemmistö Duuman molemmissa kamareissa, niin kuitenkin on aina pieni mahdollisuus, että nuo edustajat voisivat äänestää “Vladimir Suuren” pois virastaan, ja silloin hän voisi joutua komentamaan asevoimat parlamenttiin. Tuossa tilanteessa voi aina käydä niin, että joku kieltäytyy tottelemasta. Joten parasta oli se, että saadaan aikaan sota, jolla ihmisten katseet saadaan käännettyä pois kiusallisista asioista.
Putin kehitteli tietenkin upean mallin siitä, miten sotaa saadaan pitkitettyä. Hän siis vaati Ukrainan aseistariisuntaa juuri kun esimerkiksi hänen maasta polkaisemissaan tasavalloissa oli menossa kovan luokan väkivaltakierre. Eli mikään maa ei tuossa tilanteessa voi demilitarisoitua. Toki Putin varmasti noudatti Venäjän lakia, joka kieltää hyökkäyssodan.
Hänen antamastaan käskystä Mustanmeren rannalle perustettiin kolme tasavaltaa, Krim, Luhansk ja Donetsk, jotka sitten kutsuivat Putinin apuun, kun ensin oli tarpeeksi rähjätty sekä ammuskeltu ja saman tien nuo kolme aluetta liittyvät Venäjään. Näin Putin saattoi estää öljyn ja kaasun toimitukset Eurooppaan sekä tietenkin hänen mielessään kävi ehkä myös se, että hän sitoisi Euroopan tiukemmin Venäjältä ostettuun energiaan.
Ukrainan ongelma on siinä, että Venäjä kertoo varmaan mielellään propagandassaan tarinoita urheista miehistään, ja joka tapauksessa esimerkiksi Krimillä sekä Krimin ja Venäjän välisellä alueella kytee uuden sodan siemen. Nuo alueet kuuluvat kansainvälisen oikeuden mukaan Ukrainalle, mutta samaan aikaan kuitenkin Venäjä pitää niitä itselleen kuuluvina. Ja tällaisesta asetelmasta ei koskaan ole seurannut mitään hyvää. Putin varmasti haluaa revanssia, ja hänen asenteensa on se, että muuta kuin hänen esittämiään malleja ei voida hyväksyä.
Ukrainan demilitarisointi taas luo tilanteen, jossa Putin voi miehittää maan aivan helposti. Venäjän johto on hokenut sitä, kuinka natsit hallitsevat Ukrainaa, ja juuri tällaisella kielenkäytöllä Kreml on ankkuroinut Venäjän sotaan, joka on maksanut sille todella paljon. Mutta Venäjä ei ole samanlainen valtio kuin Suomi. Se ei tule välittämään edes suurista tappioista. Ja sota tarjoaa Putinille loistavan tavan kääntää huomio pois sisäpolitiikasta sekä korruptiosta. Ja tietenkin Putinin vastaisia mielipiteitä esittäneet henkilöt on helppo tapattaa Ukrainan armeijalla.
Mutta samalla me ehkä unohdamme sen, että Venäjällä kaikkia mahdollisia asioita kaunistellaan. Eli jos Venäjä on vallannut neliökilometrin maata Ukrainassa, niin sitä asiaa mainostetaan voittona. Tuolloin ei tietenkään mainita Venäjän joukkojen tappioita, jotka saattavat olla tähtitieteellisiä. Siis kyseessä on kulutus sota. Venäjän eteneminen on hidasta, mutta samalla se kokee tappioita, joita mikään muu asevoima ei voisi ehkä edes ajatella kokevansa.
Siis Ukrainan ongelma on siinä, että sillä on rajallinen määrä miehiä, ja tietenkin myös kotirintama vaatii joukkoja, jotka voivat varmistaa ettei esimerkiksi agentteja tai desantteja pudoteta omien linjojen taakse. Samoin pitää myös varautua esimerkiksi maahanlasku-operaatioihin. Mutta siis kun Venäjä iskee, niin sen tarkoitus lienee se, että Venäjä yrittää saada Ukrainan varusteet loppumaan, mutta samalla se menettää valtavasti omia miehiä sekä varusteita. Joten voidaan sanoa että Ukrainassa on menossa kilpailu siitä, kumpi hajottaa enemmän toisen varusteita.
Jos tätä tilannetta verrataan esimerkiksi Ukrainan tilanteeseen hyökkäyksen alussa, niin silloin me unohdamme että Venäjällä oli käytössään tuolloin paljon sota-aluksia, joista ainakin risteilijä Moskva ja sukellusveneet sekä korvetit kykenivät ampumaan ohjuksin Mustanmeren rannikkoa. Mutta myöhemmin Mustanmeren laivaston toimintakyky on laskenut upotettujen alusten ja muiden tappioiden myötä. Sanotaan että Venäjä rakentaa uusia sota-aluksia jossain Murmanskissa, mutta jos noita aluksia ei saada Mustallemerelle tai niiden ohjukset eivät sinne kanna, niin noista aluksista on varsin vähän hyötyä Venäjälle.
Samoin Mustanmeren rannikon menetys joka koskee aluetta Krimin ja Venäjän välissä laskee laivaston tehokkuutta. Kun Venäjä valloitti alueita, niin se osoitti samalla, ettei Venäjän esikunnassa välitetä omista eikä vihollisista. Kukaan ei tuolloin edes kuvitellut että Venäjä voisi käyttää sellaista taktiikkaa, missä sotilaan komennetaan hyökkäykseen, ja sitten maasto heidän takanaan miinoitetaan. Venäjän iskut esimerkiksi voima-asemia vastaan ovat osoitus siitä, miten kiivaasti Venäjä hakee ratkaisua. Sota on Kremlin johdolle tilaisuus kääntää ihmisten huomio pois jokapäiväisestä elämästä.
