Sarjamurhaajat ovat oikeuslaitoksen kannalta ongelmallinen asia.

"Ylen selvityksessä paljastui kymmeniä sarjamurhaajia, joista 15 on tappanut vähintään kolme ja surmannut vielä 2000-luvun kuluessa. Kuva: Poliisi, Lasse Isokangas / Yle" (YLE.fi)

Sarjamurhaajat ovat oikeuslaitoksen kannalta ongelmallinen asia, koska heillä ei ole edes aikomusta katua tekojaan. Sarjamurhaaja ei koskaan kadu. Ja se että sarjamurhaajaa saattaa motivoida esimerkiksi pelkkä murhien tuoma nautinto tekee heistä vaarallisia. Lait on tehty tavallisia ihmisiä varten, ja nämä henkilöt eivät ole tavallisia ihmisiä. Oikea sarjamurhaaja ei lopeta ennen kuin hänet on saatu kiinni, ja häneltä on turha odottaa katumusta tekojensa suhteen. Anteeksi hän pyytelee vain, jos se edistää hänen ehdonalaiseen pääsyä koskevan hakemuksensa käsittelyä tai muuten ajaa hänen omaa etuaan. Mutta muuten uhrit ja heidän omaistensa kärsimykset ovat täysin yhdentekeviä. 

"Syyntakaisuuden kategoriat perustuvat rikoslain säädöksiin.  Henkilö on syyntakeinen, jos hän ymmärtää tekonsa seuraukset. Hänen ei kuitenkaan ole välttämätöntä olla täysin terve. Alentuneesti syyntakeisella voi olla esimerkiksi vaikeuksia hallita impulsiivista käytöstä alkoholin pitkäaikaisen väärinkäytön takia. Tätä luokkaa käytetään nykyään aikaisempaan käytäntöön suhteutettuna hyvin harvoin, sillä esimerkiksi persoonallisuushäiriön tai vaikean päihdeongelman toteaminen ei enää lähtökohtaisesti johda arvioon syyntakeisuuden alentumisesta. Syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen henkilö ei ole ymmärtänyt tekonsa täyttä luonnetta ja seurauksia. Tämä voi johtua esimerkiksi vakavasta mielenterveyshäiriöstä, tajunnan häiriöstä tai vajaamielisyydestä, eli kehitysvammaisuudesta." (Wikipedia, Mielentilatutkimus)

Mielentilatutkimuksen tarkoitus on selvittää, että onko tekijä ollut esimerkiksi murhaa tehdessään syyntakeinem, eli onko hän ymmärtänyt tekonsa? Mitä jos ihminen on täysissä järjissään tehdessään murhia, mutta motiivina on sadistinen nautinto? Eli miten tuollaisen ihmisen armonanomuksiin pitäisi suhtautua? Sarjamurhaaja on poikkeuksellinen rikollinen, joka saattaa ymmärtää tekonsa, mutta suhtautua niihin jopa siten että teot ovat oikeutettuja.  Normaaliin rikolliseen käytetyt mallit eivät sovi noihin äärimmäisen vaarallisiin rikollisiin. Juuri se että sarjamurhaajan motiivi on pelkkä oman nautinnon tyydyttäminen tekee heistä äärimmäisen vaarallisia. 

Rikoslaki ja rangaistukset ovat asioita, jotka on tehty normaaleja ihmisiä varten. Normaalilla ihmisellä on omatunto. Sarjamurhaajilla ei ole omatuntoa. Sarjamurhaaja ei ajattele kuin normaali ihminen. Hän ajattelee että hänellä on oikeus, tai jopa velvollisuus surmata muita ihmisiä. Hän ei kadu tekojaan eikä edes ajattele sitä, että miltä muista tuntuu. Kyseessä on äärimmäisen narsismin äärimmäinen muoto, jossa ihminen on kykenemätön tuntemaan mitään empatiaa uhrejaan kohtaan. Hän saattaa ajatella, että uhri suorastaan pyysi kuolemaa, ja syyksi kelpaa joku väärä vaate tai vastaava. 

Kun puhutaan esimerkiksi useita ihmisiä tappaneen sairaanhoitajan pääsystä vapauteen, niin silloin kohtaamme sen, mitä kutsutaan oikeuden kannalta vähintään ongelmalliseksi asiaksi. Sarjamurhaaja on ihminen, joka ei tunne mitään empatiaa uhriaan kohtaan. Tuollainen ihminen ei edes näe omissa teoissaan mitään väärää, vaan hän saattaa jopa kuvitella että uhrit halusivat kuolla. Oikeuslaitos sekä vankilat ovat niitä ihmisiä varten, jotka ovat kykeneviä katumaan tekojaan. Sitä ei ole tehty sellaisia ihmisiä varten, jotka eivät kadu mitään. 

https://yle.fi/a/74-20153757?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Vaikka ajatellaan että kaikki on ohi, kun sarjamurhaaja jää kiinni ja joutuu vankilaan, niin asiat eivät ole niin kuin me haluaisimme niiden olevan. Muutamien vuosien päästä tuollainen ihminen saattaa suoraan anoa pääsyä vapauteen, koska hän on omasta mielestään kärsinyt tarpeeksi, ja sovittanut tuomionsa, joten hän omasta mielestään varmaan kykenee elämään normaalia elämää. 

Juuri tämä asia sitten on se, mikä kannattaisi käsitellä vähän tarkemmin. Tietenkin sarjamurhaaja saattaa sanoa tajunneensa mtä hän teki. Hän saattaa sanoa että hän aiheutti tuskaa uhrille ja omaisille. Mutta hän ei pidä tuota asiaa yhtään minkään arvoisena. Sanotaan että sarjamurhaajan motiivi voi olla se, että hän haluaa tehdä murhien maailmanennätyksen. Tai sitten hän tappaa vain tappamisen ilosta. Miten laki suhtautuu tilanteeseen, jossa henkilö on täysin tietoinen tekojensa aiheuttamasta tuskasta, mutta hänen motiivinsa on tuskan aiheuttaminen? 

Ja juuri tuollaiset mahdollisesti murhien maailmanennätyksiä tavoitteenaan pitäneet henkilöt kuten Andreas Breivik, joka surmasi 22.7.2011 77 ihmistä ovat ihmisiä, joiden takia tällaiset mallit joissa sarja- ja massamurhaajat hakevat muutamien vuosien päästä helpotusta vankila-oloihin sekä tietenkin mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen ovat vaarallisia. Ne ovat ikään kuin kovien väkivaltarikosten niputtamista, sekä joku saattaa pitää niitä myös kannustimena tehdä paljon kovia rikoksia. Samoin Breivik saa jostain syystä ainakin omille teoilleen myötätuntoa sekä julkisuutta. Jos Breivik pääsisi vapaaksi, niin hän olisi saanut 14 vuoden tuomion teoistaan, eikä hän ilmeisesti ole koskaan katunut tekoaan. Eli juuri tällaisten asioiden takia Breivikin kaltaiset ihmiset pitäisi siirtää suoraan mielisairaalaan, vaikka he olisivat olleet täysin syyntakeisia tekojaan tehdessään. 

Siis onko tuo Utöyan tapaus sinällään osoitus siitä, että hän tajusi mitä teki. Syyntakeisuus on erityisesti juuri tällaisissa asioissa erittäin mielenkiintoinen kysymys. Sarja- tai massamurhaaja saattaa kyllä hyvinkin tietää mitä hän teki. Hän saattaa suoraan sanottuna toimia kylmästi ja johdonmukaisesti tehdessään väkivaltaa sekä surmatessaan uhriaan. Mutta mitä jos motiivi on pelkkä halu surmata ihmisiä? Se on hyvin erikoinen tilanne, eikä lainsäätäjä ole ehkä huomioinut esimerkiksi juuri halua surmata tai aiheuttaa tuskaa ihmisille, kun esimerkiksi syyntakeisuutta pohditaan. 

https://yle.fi/a/74-20153757?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mielentilatutkimus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Norjan_iskut_2011

Oma perusteltu mielipide sekä kriittinen ajattelu ovat osittain menestyksen salaisuus

https://wordpress.com/view/travellingintimeandspace.wordpress.com

Kimmo Huosionmaa

Vaikka meidän pitää katsoa tulevaisuuteen, emme voi tehdä sitä tuntematta menneisyyttä. Menneisyys muovaa asenteitamme, ja ne heijastuvat tulevaisuutta koskeviin päätöksiin. Vaikka teemme virheitä, niin niiden kautta opimme asioita, ja kukaan ei ole seppä syntyessään. Kouluja käydään, jotta siellä opitaan asioita, ja siellä saa tehdä virheitä. Kuitenkin oppilaan on oltava nöyrä, sekä haluttava ottaa annettu oppi vastaan. Jos mielessä pyörii kaikki muut asiat, niin silloin jää kyllä oppi saamatta.


Opettajan tehtävä on havaita nuo virheet, sekä auttaa opiskelijaa korjaamaan ne itse. Ja opiskelijan tehtävä on myös korjata havaitut virheet sekä noudattaa saatuja ohjeita. Kuitenkin ajatus siitä, että kriittinen ajattelu auttaa ihmistä tekemään hyvää työtä. Eli opiskelijan tehtävä on kysyä syytä noihin määrättyihin korjauksiin. Ja opettajan velvollisuus on selittää se, miksi nuo virheet tai havaitut puutteet pitää korjata. Sekä tietenkin pitää selittää, mikä tekee noista asioista puutteellisia.


Kriittisyys tekee ihmisestä sellaisen, että hän kykenee arvioimaan tekemiään päätöksiä myös muiden ihmisten kannalta. Kun keskustellaan siitä paljon puhutusta menneisyydestä otetusta opista, niin aina pitää muistaa sellainen asia, että ajat muuttuvat, ja asenteet muuttuvat ajan myötä. Ja koskaan ennen ei muutos ole ollut niin nopeaa kuin nyt. Tämän takia vaikka katsomme taakse, sekä yritämme ottaa menneisyydestä oppia, on meidän kuitenkin tutkittava asioita, sekä myös muistettava, että mennyt aika on mennyttä, ja nykyisyys sekä tulevaisuus ovat asioita, joihin me voimme vaikuttaa.


Kun puhutaan esimerkiksi ilmaston- sekä ekosysteemin muutoksesta, niin silloin tietenkin pitää huomioida sellainen asia, että näissä asioissa ei ole kyse vain siitä, että oma valtiomme tai esimerkiksi EU  toimii jollakin tavoin. Nämä asiat ovat sellaisia että niiden kanssa painii koko ihmiskunta, ja missään nimessä me emme ole toisella planeetalla näiden asioiden kanssa. Ja myös Suomesta löytyy alavia maita, joiden jääminen veden alle on aivan yhtä ajankohtaista kuin esimerkiksi jonkun eteläisen Ruotsin alueen.


Näet valtamerten pinnan nousu vaikuttaa myös Itämeren pinnan korkeuteen. Ja jos ajatellaan viime kesän helteitä, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi haisevat jätteet sekä sinilevät eivät mikään mukava asia ole. Kun puhutaan siitä, millaisen tulevaisuuden me haluamme, niin en usko että kukaan haluaa sitä, että planeettaamme alkaa peittää paksu pilvikerros, joka sitten muuttaa kaikki päivät harmaiksi, sekä vaikuttaa tuhoisasti planktonin kykyyn muodostaa sokereita auringonvalon avulla, ja jos noiden olioiden fotosynteesi häiriintyy voi edessä olla melko kamala ekokatastrofi.


Tässä huomasin muuten taas sellaisen asian, että ihmisiä kehotetaan ikään kuin välttämään sosiaalisen median käyttöä syyskuun ajan, koska se ahdistaa. Sosiaalisen median vaihtoehto ei ole kuitenkaan mikään disko, vaan silloin kun ihminen haluaa olla luova, niin hänen pitää olla oikeasti aivan rauhassa.


Opiskelun tarkoitus on tehdä ihmisestä sellainen, että hän osaa luoda uutta sekä soveltaa oppimaansa erilaisissa tilanteissa. Oppimista voidaan verrata esimerkiksi fuusioenergiaa koskevaan tutkimukseen. Fuusiossa esimerkiksi Deuteriumia ja Tritiumia pommitetaan lasereilla, kunnes nämä kaasut tai niiden atomit yhtyvät toisiinsa muodostaen Heliumia, ja tuolloin vapautuu energiaa, joka näkyy välähdyksenä noissa reaktoreissa.


Tällä tavoin myös ihmisen oppiminen tapahtuu. Eli luokassa opettaja ikään kuin lataa opiskelijan aivot täyteen tietoa. Ja sitten kun aivot ovat lepotilassa ilman tietokonepelejä, sosiaalista mediaa tai diskoa, niin silloin ne kokevat sellaisen “ahaa-elämyksen”, joka vastaa fuusioreaktoreissa havaittavaa leimahdusta. Aivot saavat silloin kun niitä ei käytetä mihinkään pelaamiseen tai muuhun vastaavaan toimintaan ne parhaat ideat käyttöönsä, koska tuolloin niillä on käytössään myös niitä hermosoluja, jotka varataan normaalisti esimerkiksi sosiaaliseen mediaan tai tietokonepelien hallintaan.


Eli aivot ovat luovimmillaan silloin, kun niillä ei ole ylimääräisiä ärsykkeitä, mutta ennen tuota prosessia täytyy aivojen saada sekä tietoa että tehtävä, jonka avulla ne työstävät tuosta tiedosta vastauksen kysymykseen. Joten oikeastaan some-lakkoa voidaan laajentaa siten, että myös tietokonepelit ja disko voivat jäädä väliin, koska se että ylimääräisiä ärsykkeitä ei ole, niin silloin aivoilla on käytössään kaikki se kapasiteetti, mitä ne voivat irrottaa ongelmien ratkaisemiseen siitä, kun ne suorittavat ärsykkeiden analysoimista.


Toki opiskelun periaatteisiin kuuluu se, että arkisen aherruksen vastapainoksi pitää olla myös hauskoja hetkiä. Mutta kuitenkin rauhoittaviakin hetkiä tarvitaan, missä ihminen on täysin ilman mitään jumputusta tai muita ärsykkeitä. Näissäkin asioissa pitää löytää se keskitie, joka sitten vie ihmistä kohti henkisen kasvun ja vastuunottamisen tasoa, mitä sitten tarvitaan sekä työ- että yksityiselämässä.


Ja jos joku asia ahdistaa, niin siitä pitää sitten myös luopua, koska ahdistus on se kaikkein pahin innostuksen sekä innovaation tappaja. Meillä kaikilla on sitten myös omassa toiminnassamme kehittämistä. Eikä kukaan osaa mitään täydellisesti, joten myös sosiaaliset taidot sekä ihmisten kohtaaminen ovat asioita, joita pitää jokaisen meistä välillä harjoitella. Joten jos esimerkiksi tuntuu siltä että ekstrovertit eli ulospäinsuuntautuneet ovat työelämässä vahvoilla siksi, että he osaavat tuoda itseään paremmin esille, niin he voivat kuitenkin kehittyä sillä tavoin, että antavat myös muiden puhua kokouksissa.


Tai introvertti eli sisäänpäin kääntynyt henkilö voi kehittää sitä, miten hän voi tuoda itseään paremmin esille kokouksissa. Ja muut voivat häntä auttaa sanomalla äänen käytöstä sekä kannustaa toista kertomaan omia mielipiteitään asioista. Eli kokouksessa voi puheenvuoro olla kiertävä, niin että kaikki sanovat jotain siitä asiasta, mikä on käsiteltävänä. Tuolloin pitää sanoa sellaisia asioita, jotka vievät tuota tehtävää eteenpäin. Joten tietenkin puheenvuoroissa pitää olla sellainen asiasisältö, joka sitten on rakentavaa kaikkien kannalta, eikä tuolloin ole olemassa oikeaa tai väärää mielipidettä. Ja demokratiaan kuuluu se, että myös vastakkaisia mielipiteitä pitää voida kuunnella.


Jos oppositio tuhotaan tai muuten hiljennetään, niin silloin voi seurauksena olla hyvin ikävä tilanne, missä sitten sellaisia näkökohtia jää huomioimatta, jotka ovat kuitenkin tärkeitä tehtävän päätöksen kannalta. Eli opposition tehtävä on saada valtaa pitävät arvioimaan omia päätöksiään myös toiselta kannalta. Ja tuolloin niistä saattaa löytyä hyvinkin paljon korjattavaa.


Tämä on se, mikä erottaa demokratian diktatuurista. Demokraattisen johtajan pitää kuunnella alaisiaan, mutta diktaattori voi alaisensa sivuuttaa täysin, mikä saattaa johtaa päätökseen, mitä kaikki myöhemmin katuvat. Joten tällainen asia sitten on yleensä unohtunut täysin, puhutaan johtajan vallasta sekä vallan käytöstä eri paikoissa, olivat nämä julkisia valtion tai kunnan virastoja tai yksityisiä laitoksia.

Positivismi voi olla myös yliampuvaa mutta elämä ei saa olla pelkkää mollia.

Jin ja Jang
(Wikipedia)

Kimmo Huosionmaa

Elämään kuuluu sekä ilo että suru. Ne ovat vastakohtia, jotka täydentävät toisiaan. Ja kun ajatellaan Jin ja Jang-merkkiä, niin siinä on molemmilla puolilla pieni alue, missä on toisen alueen väri. Tuo tarkoittaa sitä, että se mikä on toiselle hyvää voi olla toiselle paha asia. Vaikka iloitsemme uudesta työpaikasta tai kutsusta juhliin, niin nämä samat asiat sekä tilaisuudet voivat olla jollekin toiselle hyvin ikäviä asioita, ja ajatelkaa sellaista ihmistä, joka on jo ollut varma työpaikasta, mutta sitten hän ei ole tullut valituksi. Tai henkilöä joka joutuu töihin päivystämään juuri sinä suurena juhlapäivänä.


Tuolloin voi suru olla suuri, vaikka sitä ei ehkä näytetä ulospäin. Ajatelkaa vain itse, miltä tuntuu kun juhlavaatteet roikkuvat henkarissa, mutta sitten tulee sähköpostiin viesti, että työpaikalla on tilanne muuttunut. Tai sitten suureen juhlaan ei tulekaan kutsua, vaikka toinen on ymmärtänyt että se tulee kaikille automaattisesti. Niitä vaatteita ei ole mukavaa katsoa, vaikka tietenkin muilla on lupa valita seuransa itse. Ja suureen ääneen käytävällä sanotut sanat "kutsu ei tietenkään koske kaikkia" varmaan myös tuntuvat kaikuvan korvissa.


Silloin ei ehkä ole mitenkään erityisen mukava olo. Samoin jos nuori insinööri ohittaa uralla jonkun vuosikymmeniä töitä tehneen gurun, niin se ei ole mukavaa, vaikka hän kuinka dynaaminen olisi. Asioita pahentaa ja katkeruutta lisää, jos tämä insinööri on tullut työyhteisön ulkopuolelta, koska silloin tämä hylkäys sattuu ikään kuin yllättäen. Ja tietenkin uudella päälliköllä on omat tapansa hoitaa asioita, mutta kuitenkaan toista ei saisi sitten alistaa sekä nöyryyttää siksi, että hän on samaa tehtävää hakenut.


Tämä asia tarkoittaa sitä, että kaikissa asioissa on sekä hyvä että huono puoli, ja koskaan ei mitään asiaa saisi käsitellä yksisilmäisesti vain toista puolta katsoen. Se että toinen pahoittaa mielensä ei varmaan ole kenenkään mielessä päällimmäisenä, kun hän alkaa valmistautua tuon uuden työn asettamiin haasteisiin, mutta kuitenkin siellä käytävässä ei kannata lähteä tuulettamaan, koska joku voi vaikka ottaa tuolin ja lyödä tätä henkilöä. Tai muuten ryhtyä sabotoimaan hänen elämäänsä.


Maailma on vaarojen karikko, lauloi Maija Vilkkumaa tässä muutamia vuosia sitten, ja kuten tiedämme, niin tämä asia pitää aivan hyvin paikkansa. Positivismi on tietenkin erittäin hyvä asia, ja sen avulla voidaan tietenkin kannustaa esimerkiksi työpaikalla ihmisiä parempiin suorituksiin. Mutta tälläkin asialla on kääntöpuolensa. Kaikista asioista pitää nähdä myös negatiiviset puolet, sekä varautua kaikkein pahimpaan. Eli aina pitää toivoa parasta, mutta varautua pahimpaan. Jos puhutaan esimerkiksi äärimmäisen positiivisesta asenteesta vaikka lääkärin työhuoneessa, niin silloin saattaa lääkäri herättää potilaassaan liian suuria odotuksia hoidon suhteen.


Tuolloin saattaa syöpälääkäri sanoa, että parin vuoden päästä tulee uusi hoito, vaikka kyseistä hoitoa ei ole vielä edes kokeiltu muuten kuin soluviljelmillä, ja tällaisessa tapauksessa saattaa ihminen kohdata sitä tarpeetonta kipua ja kärsimystä, mutta sama koskee myös psyykenlääkkeitä. On olemassa ihmisiä, jotka uskovat että psyykenlääkkeet muuttavat ihmisen sekunnissa toiseksi, ja silloin on vaara, että noita lääkkeitä määrätään turhaan. Tällaiset lääkkeet saattavat leimata käyttäjäänsä erittäin ikävällä tavalla, ja saada sitten aikaan eristämistä sekä muita hyvin ikäviä asioita.


Maailma ei ole vain duuria vaan myös mollia pitää löytyä. Eli esimerkiksi hautajaisissa ei ole varmaan asiallista puhua siitä, kuinka siellä sai sitten päivän aterian ilmaiseksi, vaikka joskus niin kyllä haluttaa sanoa. Äärimmäinen positivismi on sellaista, missä kaikki asiat nähdään hyvinä sekä iloisina asioina, mutta sitten tietenkin on olemassa tilanteita, missä on hyvä olla hiljaa näistä iloisista hetkistä. Se mikä on iloa ja mikä surua on kuitenkin jokaisesta meistä itsestä kiinni. Jos joku työpaikan ikävä ihminen sairastuu, ja jättää työelämän, niin hänen alaisensa eivät ehkä häntä kuitenkaan sure ainakaan aidosti. Kun ajatellaan esimerkiksi ansioluetteloa, niin jos sitä kirjoittaa äärimmäisen positivismin vallassa, niin silloin siihen saattaa tulla virheitä, jotka maksavat henkilön työpaikan. Ja yksi niistä on omien taitojen yliarvioiminen.


Kuitenkaan koskaan ei saa omaa osaamista lähteä haukkumaan. Eli kaikissa asioissa on omat kääntöpuolensa, ja se onko osaaminen riittävää päättää työnantaja. Kun elämässä annetaan palautetta, niin silloin pitäisi muistaa kuitenkin sanoa myös jotain hyvää palautteen kohteesta. Tuolla tarkoitan sitä, että siitä työstä mitä arvioidaan voi myös jotain hyvää käydä sanomassa. Se ei ole yliampuvan positiivista, että työstä sanotaan myös jotain hyvää, sekä myös huono palaute pitää voida perustella. Tähän ajatukseen sitten on olemassa laajennus, eli kaiken palautteen pitää olla perusteltua. Jos työ on huonosti tehty, niin siitä voi sitten kertoa, että mitä pitäisi tehdä lisää, jotta työ saadaan menemään läpi. Monet ihmiset ymmärtävät positivismin esimerkiksi juhlimisena, joka ei varmaan kovin paljoa mitään asioita vie eteenpäin. Eli myös duuria pitää elämään löytyä.


Mutta moraali on se, mikä aina pitää muistaa. Ketään ei saisi koskaan loukata, ja jos joskus on jotain juhlia pidetty, mihin ei jotain ihmistä haluta, niin ei niitä hänelle tarvitse kertoa, ja luoda samalla halveksivia silmäyksiä tuohon henkilöön. Sitä ei kenenkään tarvitse kuitenkaan sietää. Tai ainakin se tuntuu todella ikävältä. Joten myös näissä asioissa sitten voi toisen ihmisen tunteita hiukan ajatella, eli ei se yhden ihmisen itkettäminen niin kamalan hauskaa voi olla, että siinä sitten pitää koko päivä kaikille näyttää, kuinka toinen ei osaa tehdä jotain asioita oikein. Eli jos kyseinen henkilö ei osaa tanssia jotain uutta muodin mukaista tanssia, tilata oikeita juomia tai tehdä jotain muuta vastaavaa jossain diskossa, tai käyttää arkena vähän halvempia vaatteita kuin toinen, niin se ei tarkoita, että hänet pitää eristää koko ryhmästä. Samoin voidaan sanoa, että myös kaikki raportit pitää juhlimisen välillä saada tehtyä, koska se sitten takaa opintotuen ja myös työnantajat palkkaavat henkilön tekemään töitä eikä istumaan toimistossa ja pelaamaan tietokonepelejä.


Nyt kun opiskelijat aloittavat uransa korkeakouluissa, pitää heidän muistaa, että vaikka elämästä pitää löytyä niitä positiivisia asioita, niin ainakaan yletön juhliminen ei tuota opiskelua vie yhtään eteenpäin. Ihmisen pitää löytää elämässään kultainen keskitie, eli elämään ei saa kuulua pelkkiä juhlia ja iloa, vaan myös surua ja murhetta saa olla. Suru ja murhe ovat tasapaino sellaiselle asialle, kuin ilo. Ei ole iloa ilman surua, se pitää ihmisen muistaa. Ja kun tässä sitten edessä saattaa olla pitkä syksy, niin muistakaa että niillä, jotka eivät juhliin pääse ei ole ehkä niin hauskaa kuin noilla juhlijoilla. Mutta toisaalta taas se minkä taakseen jättää on aina elämässä edessä. Ääripäät tarjoavat usein huonoja vaihtoehtoja kauemmaksi tulevaisuuteen katsottaessa.


Jos joku sitten esimerkiksi venyttää opintojaan ja siivoaa mieluummin jotain rappua, kohtaa hän lopulta sen tilanteen, missä hän on vastakkain esimerkiksi entisen opiskelija tuttavansa kanssa, josta on tehty tuohon yhtiöön esimies. Eli hän on ehkä saanut sitten opintonsa valmiiksi, ja on valmistunut ammattiin, jolloin tuo henkilö saa sitten työehtosopimuksessa määritetyn insinöörin palkan työstään. Tällaisia asioita kannattaa miettiä nyt, että ne eivät ole edessä joskus myöhemmin. Tuolloin henkilö sitten kyllä kiittää itseään, jotta hän on valmistunut ajoissa mikä tarkoittaa laskettua aikaa.