Salman Rushdien puukotus oli osoitus siitä, miten ihmisiä yritetään vaientaa pelottelemalla heitä väkivallan avulla.

Salman Rushdie

Kirjailija Salman Rushdie sai puukosta, ja Iranin lehdistö ylistää tekijää. Tekijää joka on yhteydessä ääriliikkeisiin, ja joka varmasti kuvittelee tekevänsä loistavan palveluksen Islamille. Mutta tuollaiset puukotukset enemmänkin aiheuttavat vihaa sekä katkeruutta Islamia kohtaan, kuin auttavat tuon uskonnon edustajia normalisoimaan välinsä Eurooppalaisiin. Kun puhutaan ääriliikkeistä, jotka käyttävät tai yllyttävät toisia käyttämään väkivaltaa, niin nuo liikkeet ovat varmasti vähemmistönä kaikissa maailman kolkissa. 

Mutta kuitenkin noiden ääriliikkeiden toiminta on jotenkin täyttänyt TV:n. Eli varmaan yli 9o% muslimeista kertovista negatiivisista uutisista käsittelee terroria kaikissa sen muodoissa. Terrori voi kohdistua yksilöön tai ryhmään, ja sen vaikutus voi olla täysin päinvastainen, kuin mitä terroristi haluaa. Se saattaa aiheuttaa halun taistella, ja esimerkiksi jos ajatellaan sotaa äärimmäisenä terroritoimena, niin silloin varmaan Putinin olisi kannattanut pohtia hyökkäyksensä seurauksia myös siltä pohjalta, että joku saattaa haluta tai uskaltaa tehdä vastarintaa. Mutta kuten tiedämme, niin islamiin kuuluu myös näkymätön terrori. Näkymätön vankeus joka merkitsee sitä, että nainen tai  harvemmin pikkuveli vangitaan kotiinsa, missä häntä saatetaan hakata säälittä. Jos tuo henkilö kävelee kadulla ilman lupaa, niin sitten heiluu puukko, koska "perheen kunnia" vaatii sitä.  

Mutta palataan esimerkiksi Salman Rushdieen sekä hänen menneisyyteensä, johon kuuluu Iranin uskonnollisen johtajan Khomeinin antama fatwa eli tappokäsky, joka johtui Rushdien islamiin kriittisesti suhtautuvasta kirjasta nimeltään "Saatanalliset säkeet". En usko että ilman Khomeinin antamaa fatwaa olisi tuosta kirjasta tullut niin tunnettu, kuin mitä se on ollut. Ehkä me länsimaiset ihmiset olemme jotenkin käsitelleet islamisteja liian sallivasti. 

Ja se mitä meidän pitäisi myöntää on se, että arabien öljy on varmasti edesauttanut tuota sallivuutta. Mutta kuten tiedämme, niin oikeastaan yhdessäkään islamilaisessa valtiossa ei ole oikeaa ja aitoa tasa-arvoa, eikä yhdessäkään niistä ole edes ajateltu pitää vilpittömiä vaaleja. Muuten Salman Rushdie ei ole ainoa, joka on saanut Fatwan islamilaisessa maailmassa. Kaikki noista uskonnollisen tappokäskyn uhreiksi joutuneista eivät ole olleet niin onnekkaita kuin Salman Rushdie. 

Rushdie on muuten syntynyt Intiassa, mikä varmaan on auttanut häntä välttelemään fatwaa, eli hänen sukulaisensa eivät ehkä olisi niin innokkaita kertomaan hänen sijaintiaan mullaheille, kuin esimerkiksi Iranilaisen henkilön sukulaiset olisivat. Ja lehtitietojen mukaan Rushdie on myös ollut pitämättä yhteyttä sukuunsa, jotta he eivät paljasta hänen olinpaikkaansa.  

Noissa maissa ihmisoikeudet ovat ehkä samalla tasolla kuin jossain Venäjällä tai Pohjois-Koreassa. Se mikä islamissa vetoaa joihinkin miehiin on se, että heidät (tai meidät) korotetaan naisten yläpuolelle ja nainen muuttuu miehen omaisuudeksi. Me olemme tottuneet olemaan suvaitsevia,  mutta esimerkiksi kunniamurhat ovat avanneet toivottavasti myös päättäjien silmät toteamaan, että me emme voi sallia sitä, että ihmisiä tapetaan uskonnon verukkeella. 

Mutta periaatteessa se että joku turvautuu veitseen sekä väkivaltaan siksi, että toinen on kirjoittanut asioista niin, että toinen ei voi sitä hyväksyä kertoo kahdesta asiasta. Ensimmäinen näistä asioista on se, että kirjoituksella on merkitystä. Kukaan ei ilman syytä anna julkisesti kehotusta tappaa joku ihminen. Ja toinen asia on sitten se, että kyseinen toimintatapa kertoo kyvyttömyydestä käsitellä negatiivista palautetta. 

Oli kyseessä sitten islamisti tai joku meidän kotoinen oikeisto-skinhead, niin kaikki jotka ovat liittyneet ääriliikkeisiin ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Heistä vain heidän omat mielipiteensä asioista ovat oikeutettuja. Ja jos joku sitten sattuu olemaan vähän toista mieltä, niin silloin tietenkin puukko heiluu, koska se että joku on eri mieltä oikeuttaa muka tekemään tälle väkivaltaa. Ja se tietenkin kertoo siitä, että esimerkiksi kirjoituksessa on asioita, joita joku ei halua muiden tietävän. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Salman_Rushdie

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Kirjoitus siitä, mitä hylätty kello tuo mieleeni

Kimmo Huosionmaa

Tänään löysin roskakatoksesta hylätyn kellon, josta on viisarit revitty irti. Tuon kellon jätin paikalleen, koska en sillä mitään tee. Mitähän muutkin ajattelevat, jos he kohtaavat pois heittämänsä kellon minun seinälläni. Joskus nuo kellot ovat lahjoja jostain seurasta, joten siksi ne kannattaa jättää roskikseen, vaikka ne voisi helposti korjata. Tai mistä minä sen tiedän, kuinka helppo tämä kello on korjata, kun sitä en edes käteen ottanut. Jääköön sinne katokseen, kun se kerran on pois heitetty, ja tuolloin mieleen tietenkin tulee se, että nykyään ei enää samanlaisia tuotteita tehdä kuin ennen, ja syy tähän saattaa olla se, että esimerkiksi kelloteollisuuden pitäisi saada tuloja, ja niitä se saa vain myydyistä kelloista, joten siksi nykyään kannattaa työ tehdä vähän huonommin kuin ennen, mutta tietenkin tämä kello aiheutti jotain ajatuksia mieleeni, koska jo otsikko kertoo siitä, että aion tässä kirjoittaa menneestä ajasta sekä kellosta, josta puuttuu viisarit.

Kun näin tuon kellon, niin silloin ajattelin, että oikeastaan tuo kello voisi symboloida mennyttä aikaa. Sitä voi katsoa kuvien kautta, mutta mitään siitä ei enää voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisin tehdä jotain asioita uudelleen. Mutta samalla tiedän, että vaikka kuinka osoittaisin katumusta, niin silloin en kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi. Tuolloin myös ajattelin, kuinka vähän ihmisen pitää nähdä saadakseen idean uuteen kirjoitukseen tai muuhun tekoon, joka voi myös synnyttää asioita, jotka mullistavat maailman sekä ihmisten elämän. Tämän kirjoituksen syntyyn riitti vain hylätty kello, joka on jätetty roskakatokseen.

Mieleen tulee se, että miksi tuo kello on hylätty? No sen asian varmaan kellon hylkääjä tietää, mutta tässä en sitä sitten lähde sen kummemmin spekuloimaan. Mitäpä hylätty kello, mikä on ollut ikään kuin jonkun asunnon tavaramerkki minulle merkitsee? Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleen tulee sellainen asia, että osaa ihmisistä kohdellaan kuin tätä kelloa. Heitä pidetään kuin he olisivat kertakäyttöisiä hyödykkeinä, jotka voi heittää pois kun heitä ei enää tarvita. Eli joidenkin ihmisten on vaikea nähdä muut ihmiset yksilöinä, vaan heitä kohdellaan kuin esineitä, joiden tunteilla ei ole mitään sen suurempaa merkitystä. Ja ainahan tuollaisen ihmisen, jonka mielipiteet tai maailmankatsomus ei vastaa omaa käsitystä asioista jättää vaikka kaveripiirin ulkopuolelle ilman mitään sen suurempaa omantunnon tuskaa, koska jokainen meistä valitsee itse oman ystäväpiirin, eli sen ryhmä mihin itse haluaa kuulua.

Tuolloin sellaisen henkilön, jota vastaan on rikkonut voi jättää pois kaveripiiristä, ja hänet piilottaa johonkin roskakatokseen, jotta kukaan ei saa edes tietää tuosta henkilöstä. Kyseinen ihminen voidaan tietenkin kuvailla erittäin tylsäksi sekä huonosti pukeutuvaksi henkilöksi, jonka kanssa ei edes kukaan halua puhua mistään asioista. Tuon takia muuten on syntynyt joukko maailmankirjallisuuden klassikoita, koska jos ihminen on yksin, niin hän todennäköisesti alkaa tuottaa omia tekstejä, ja ehkä joku joskus ottaa sellaisen tekstin käsiinsä, ja silloin saattaa edessä olla levytyssopimus tai uuden kirjallisen klassikon ilmestyminen. Tämäkin teksti on muuten tarkoitettu luettavaksi, joten sen takia sen saa jokainen lukea ihan ilmaiseksi, ilman että sen käsiin saamiseksi ei tarvitse maksaa kenellekään rahaa.

Mutta kun puhutaan siitä, että esimerkiksi päiväkirjan luvaton lukeminen on rumaa sekä toisen luottamuksen pettämistä. Ja jos toinen antaa lukea oman päiväkirjansa, niin silloin siitä voi antaa myös positiivista palautetta. Eli jos teksti on hyvää, niin silloin toista voi kannustaa julkaisemaan sen, ja ehkä esimerkiksi Elviksen rohkeus tehdä uraa uurtavaa musiikkia aikana, jolloin elettiin melko konservatiivisia aikoja johtuu siitä, että hän sai kannustusta perheeltään. 1950-luvulla oli nimittäin sellainen käsitys, että naisen paikka on kotona, ja ainoastaan jazzia sai soittaa radiossa perjantaisin, ja Elvis oli henkilö, joka sitten muuttui nuorten vapauden symboliksi. Joskus mietin sitä, kuka häntä aikoinaan kannusti ryhtymään muusikoksi, koska tuo päätös ei ehkä vielä nykyäänkään ole kaikkein helpoin.

Eli joku saattaa ottaa esimerkiksi luvatta toisen päiväkirjan käteen, ja sitten hän saattaa kannustaa tuota henkilöä julkaisemaan tekstejään. Ja ehkä yksi heistä käveli kuumana kesäpäivänä vuonna 1953 erään kaupungin kadun varressa olevaan studioon kainalossaan äitinsä lahjoittama kitara, ja äänitti kuolemattomat kappaleet ”Casual Love Affair” ja ”I'll Never Stand in Your Way". Tuo mies oli Elvis Presley. Eli oliko Elviksen äiti oikeasti lukenut poikansa tekstejä ilman lupaa, ja sitten kehottanut poikaansa menemään levyttämään nuo kappaleet. Tietenkin asiasta vaiettiin, koska se ei ollut sopivaa nuorison idolille, mutta tiedetään, että Elviksen äidillä oli suuri vaikutus Rockin  kuninkaan elämään sekä siihen, että hän alkoi tehdä musiikkia, josta ainakaan osa ei kuole koskaan.

Joskus olen kuullut sellaisen ihmisen, joka on ollut muille ikään kuin esine, jonka puheeseen ei muka  tarvitse vastata puhuneen itsestään, niin että hän vertasi itseään kelloon tai johonkin tiskirätin kaltaiseen esineeseen. Yläkuvassa oleva vanha kello ikään kuin symboloi kadonnutta aikaa, tai asioita joita ei koskaan tule takaisin omaan elämään. Tässä käsittelen muuten erästä hyvin yleistä ilmiötä, jonka moni 17-vuotias kohtaa juuri tuossa elämänvaiheessa, mutta kuitenkin haluan sanoa, että tarkoitus ei ole kirjoittaa mistään tietystä tapauksesta, joten jos tämä tuntuu tutulta, niin silloin kyseessä on puhdas yhteensattuma.

Tuo henkilö kertoi joskus, että häntä oli oikeasti puhuteltu jossain lomalla tai juhlissa vain kerran, ja se puhuttelu oli kysymys "mitä kello on?". Sitten tämä kysyjä otti sellaisen ylhäisen ilmeen, ja ryhtyi keskustelemaan muiden kanssa. Miettikää muuten itse, että jos tuo tilanne sattuisi itselleen, niin mitä tekisitte? Itsestäni joskus on tällaisessa tilanteessa tuntunut, että minut on kutsuttu johonkin juhlaan vain siksi, että joku voidaan pudottaa taksista pois, mutta tietenkään tässä en puhu mistään yksittäisestä tapauksesta.

Kuitenkin voisin kyllä sanoa, että jos joku on juhlissa ainoa, joka on 17-vuotias, ja muut ovat täysi-ikäisiä, ja heitä on esimerkiksi sen verran, että kaksi taksia tulee täyteen, niin silloin kyllä voisin sanoa, että tämä pudotus on sovittu, ja ehkä tällaiset henkilöt, jotka tätä tekevät tuntevat silloin jotenkin saavuttavansa suosiota muiden eli ilmeisesti vastakkaisen sukupuolen silmissä halutaan tuolloin korostaa omaa egoa, ja se tietenkin tuntuu paikalla olevasta alaikäisestä melko pahalta, mutta tietenkin suomen lakia pitää kunnioittaa. Ja jos alaikäinen juo alkoholia, niin silloin edessä on rikosrekisteriin kirjoitettava teko, joten tuolloin tietenkin pitää muiden tuntea vastuunsa, ja jättää alaikäinen pois autosta, koska maamme laki on tietenkin näissä piireissä pyhä asia, jota ei koskaan saa rikkoa.

"En etsi kadonnutta aikaa, jotain josta jouduin luopumaan", on kappale, jonka tekijää en muista, mutta kuitenkin tuo musiikillinen teos on aina saanut minut mietteliääksi. Tietenkin kadonneen ajan sekä menneiden tapahtumien kertaaminen on joidenkin ihmisten mielestä sellaista, mitä ei pitäisi tehdä, koska silloin kuolleet pysyvät haudoissaan. Samalla kuitenkin unohdetaan se, että menneiden asioiden selvittäminen saattaa ehkäistä sen, että vastaisuudessa tapahtuisi samanlaisia asioita, joista on haluttu vaieta. Vaikeneminen saattaa olla kultaa, ja puhuminen hopeaa, mutta tuolloin unohdetaan se, että hopea surmaa vampyyrit. Tässä tapauksessa vampyyri on ihminen jolla on toista tai toisen mainetta vahingoittavaa tietoa, ja sen avulla vampyyri pyrkii ikään kuin imemään toisen ihmisen omaisuutta itselleen uhkailemalla, että hän paljastaa jotain tämän uhrin menneisyydestä.  Jos ihminen uskaltaa puhua jostain asiasta avoimesti omalla nimellään, niin mitä se sitten aiheuttaa muille?

Se on hyvä kysymys, koska esimerkiksi se, että jos ihminen on ollut vaikka vankilassa on asia, mitä ei yleensä pidetä julkisena tietona. Joten jos joku sitten alkaa tällaisia asioita levittelemään, niin silloin hän tuo samalla esiin sen, että tuolloin saattaa hänellä olla sellaista tietoa, mikä on oikeasti salassa pidettävää.  Jos taas ajatellaan sitä, että kuolleiden pitäisi pysyä haudoissaan, niin tuolloin tietenkin esimerkiksi rikoksessa määräävässä asemassa olleiden henkilöiden kannalta tuo asenne on varmaan se, mitä he haluaisivat muiden tekevän rikollisten pomojen mielestä varmaan kaikkein paras tapa toimia olisi se, että heidän tekemänsä teot vain pyyhitään pois ihmisten mielestä, ja sitten kaikki kääntyy vain parempaan suuntaan.

Tuolloin ei koskaan tuollaisen ihmisen tarvitse kohdata tekojaan tai kuulla asioita, joita hän ei halua kuulla. Ja tällä tavoin taas palataan asiaan, mikä koskee vanhaa kelloa sekä mennyttä aikaa. Kukaan tuskin haluaa muistella sitä kertaa, kun hänet kutsuttiin juhliin seinäkoristeeksi tai en  usko, että kukaan haluaa puolisolleen tunnustaa sitä, että hänen rouvansa on jätetty siksi, että tuo suuri mies on uhkaillut tätä ensimmäistä puoliso-kokelasta. Joten tällaiset ihmiset varmaan haluavat jättää menneiden muistamiset vähemmälle.

Oikeus ja valtio sekä sensuuri siinä kolme asiaa, joista ei koskaan puhuta tarpeeksi

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

On olemassa sellainen määritelmä tai ajatus, että maailmassa ei ole yhtään poliittista vankia. Eli tämän käsityksen mukaan kaikki vangit ovat siis rikoksista tuomittuja vankeja, joiden kuuluu olla vankilassa. Tietenkin esimerkiksi rikoslain rikkominen on aina asia, joka tekee ihmisestä rikollisen, mutta jos ajatellaan tilannetta, että esimerkiksi lehtiin kirjoittaminen tai oman mielipiteen esittäminen on rikollista, niin silloin kyllä mennään sille tielle, missä voidaan puhua poliittisesta vainosta tai jopa järjestelmällisestä ihmisoikeuksien polkemisesta.

Mutta tietenkin nämä asiat voidaan myös laskea rikoslakiin kuuluviksi, jos vaikka jossain maassa johonkin tiettyyn etniseen ryhmään kuuluminen muuttaa ihmisen suoraan rikolliseksi, jolla ei ole mitään oikeuksia. Ja sitten lähdetään käsittelemään esimerkiksi juuri lainsäädäntöä, joka on jokaisen valtion sisäinen asia. Tällaisen käsityksen mukaan jokainen hallitus saa tehdä mitä se haluaa tehdä, jos sen tekemät teot tapahtuvat sen valtion alueella, missä hallitus on vallassa. Ja se sitten tekee asioista mutkikkaita.

Jos puhutaan siitä, että jossain maassa on vähemmistö vailla kansalaisoikeuksia, niin sitten lähdetään miettimään sitä, että mitä jos tämä vähemmistö turvautuu terroriin saadakseen huomiota? Silloin heistä tulee niitä terroristeja, joiden päälle saa pudotella täsmäpommeja. Tai niin meidän ainakin halutaan ajattelevan. Tuolloin palataan taas siihen asiaan, että onko maailmassa poliittisia vankeja ollenkaan?

Mikäli ajatellaan sitä, että valtiossa on voimassa tehokkaat sensuuria koskevat lait, joiden avulla opposition toiminta tukahdutetaan täysin, niin voidaan kysyä, että miksi ihmiset eivät lähde kaduille protestoimaan? Syy on siinä, että nuo protestit tulkitaan usein mellakaksi, ja siitä seuraa sitten pampun iskuja sekä kyynelkaasua. Mutta tietenkin näiden valtioiden tuomioistuimet eivät jaa koskaan tuomiota poliittisesta kiihotuksesta sekä toisin ajattelusta. Tämä on tietenkin vain puhetta, eikä kukaan itseään kunnioittava tuomari jaa mitään tuomiota siitä, että henkilö on kirjoittanut tai sanonut jotain valtion johtoa vastaan. Se vähentää ikävästi hänen suosiotaan. Samoin valtion johto joutuu tuolloin huonoon valoon, kun sen vankilat täyttyvät poliittisista vangeista.

Tuolloin esimerkiksi DDR:ssä oli tapana käyttää mielenterveys-diagnooseja siihen, että henkilö saadaan vaikenemaan. Tapa oli käytössä myös Neuvostoliitossa, jossa esimerkiksi Andrei Saharoville tehtiin skitsofrenia diagnoosi, jotta hänen sulkeminen laitokseen sekä kirje- sekä muun ilmaisuvapauden rajoittaminen olisi mahdollisimman helppoa. Saharov oli tunnettu fyysikko, joka kirjoitti asioista, jotka eivät tuota järjestelmää miellyttäneet, Se aiheutti sitten hyvin ikävän tilanteen, ja silloin turvallisuuspoliisi teki hänestä skitsofreenikon. Tässä muuten mieleen muistuu se, että monella muullakin ase ohjelmissa työskennelleiden henkilöiden kuten Robert Oppenheimerin kohtalona on ollut sairastua vakavasti tähän tautiin, eli onkohan skitsofrenia joku tällaisten ydinaseiden parissa työskentelevien henkilöiden ammattitauti.

Kyseinen diagnoosi oli tietenkin erittäin kätevä tapa suostutella muut valtiot esimerkiksi luovuttamaan "poliittisia rikollisia" Neuvostoliittoon, ja esimerkiksi holhous oli loistava tapa perustella se, että henkilö ei saanut esimerkiksi kirjoittaa kirjeitä tai pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Eikä kukaan tietenkään koskaan ole tukemassa poliittisia vankeja pitäviä hallituksia. Sananvapaus on muuten merkillinen asia. Sitä käytetään paljon myös väärin. Ja esimerkiksi joissakin maissa äärinationalistien mielenosoitukset sallitaan. Samoin kaikki, mikä tukee valtion johtoa on luvallista, ja se sitten on erittäin ikävää katsottavaa.

Joskus poliittinen vangitseminen tapahtuu sillä verukkeella, että henkilöä suojellaan esimerkiksi valtion johtoa tukevien ihmisten vihalta. Nimittäin esimerkiksi Saddam Husseinin Baath puolueen aseellinen siipi saattoi suorittaa opposition edustajien pahoinpitelyitä, ja sitten poliittinen poliisi väitti suojelevansa näitä henkilöitä, kun heidät vietiin salaiseen paikkaan, minkä jälkeen heistä ei koskaan kuulunut mitään. Julkaisu- sekä muun ilmaisuvapauden rajoittaminen on tietenkin taiteen laji, joka varmasti väärin tehtynä aiheuttaa vihaa valtaapitäviä kohtaan.

Tuolloin sensuuri saattaa perustua siihen, että saadakseen tuotoksiaan julkaistua on kirjailijan kuuluttava liittoon, jossa sitten tietenkin teos arvioidaan ennen kuin se julkaistaan. Silloin sellaiset utopiat kuten hallituksen vastustaminen estetään nimeämällä teos "roskaksi", mikä tarkoittaa sitä, että kirja heitetään suoraan paperikoriin, ja jos sitten ei tämä asia miellytä, niin kirjailija saa suoraa lähteä kävelemään liitosta, eikä hänen teoksiaan ole syytä pitää hyllyssä tai sitten seuraa vaikeuksia työpaikalla. Sensuurin ikävä puoli on se, että joskus tekstin tekemiseen saattaa kulua hyvinkin pitkä aika, ja silloin jos teos tai kirjoitelma paiskataan roskiin, niin silloin työ on ikään kuin turhaan tehty, ja se sitten varmaan saa ihmisen raivon partaalle.

Uusia tuulahduksia tieteeseen sekä valtaan.

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaaa



Helsingin Sanomat-lehden artikkeli “Näytetään humanoideille valomerkkiä on osoitus tieteen sekä kulttuurin muuttumisesta sallivammaksi. Eli nykyään näistäkin asioista voidaan kirjoittaa myös ilman, että kenenkään tarvitsee joutua mihinkään laitokseen tai muuhun vastaavaan paikkaan. Eikä kenenkään tarvitse noiden asioiden takia lähteä maanpakoon. Joten selvää edistystä on yhteiskunnassamme tapahtunut, jos muistelen niitä aikoja, kuin pelkkä frisbeen heittäminen tulkittiin jonkinlaiseksi pseudotieteen harrastamiseksi. Kun ennen puhuttiin tieteestä, niin jokaisen lauseen tai sanan, mitä ihminen kirjoitti piti perustua johonkin tieteelliseen julkaisuun, mikä sitten tietenkin tehokkaasti tappoi maastamme sen, mitä kutsutaan omilla aivoilla ajattelemiseksi. 


Jos ajatellaan sitä, että jokainen meidän tekemämme  kirjoituksen pitäisi jotenkin perustua jonkun muun ihmisen kirjoitelmiin tai sanomisiin, niin silloin kyllä olisi aika apeaa tämä elämä. Nimittäin olisi varmaan todella hienoa ajatella, että kukaan ihminen ei osaa muodostaa omia mielipiteitä asioista, kuin sellainen jolla on varaa hankkia kaiken maailman tieteellisiä lehtiä tai kirjoja, joista sitten voidaan tehdä tarkasti määritetyt lainaukset sekä alaviitteet, joiden avulla kirjoittamisesta tehdään erittäin jäykkää, kaavamaista sekä erityisesti vaikeaa sekä pitkäveteistä sekä lukijan että tekijän kannalta katsottuna. 

Syy miksi tästä asiasta nyt sitten avaudun, on siinä, että esimerkiksi jopa ala-asteen oppilas voi kirjoittaa tieteellisen artikkelin tämän menetelmän avulla. Jos ajatellaan tekstin puhdasoppisia kopiointeja, niin kirjoituksen tekijän ei tuolloin tarvitse ymmärtää yhtään mitään siitä, että hän kirjoittaa tieteellistä artikkelia. Eikä myöskään tekstin sisältämä sanoma välttämättä aukea, vaikka ihminen osaa kopioida kuinka tarkasti sen tekstin, mikä hänen eteensä tuodaan. 

Tekstin tekijäksi oppii vasta vuosien päästä ensimmäisistä lainauksista. Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamisen kautta, mikä  vaatii hiukan rohkeutta olla eri mieltä valtavirran kanssa, ja sen takia on hyvin tärkeää muistaa se, että tiede tai filosofia eivät ole demokraattisia asioita. Mutta demokratian avulla voidaan tietenkin muuttaa tiedemaailmaa, niin että se palvelee esimerkiksi suurimmalla äänellä karjuvan puhujan etua. Ja siksi tiede on vaarallinen väline väärissä käsissä. 

Tänään on kulunut 80-vuotta siitä, kun Juutalaisvainot ovat alkaneet Saksassa. Tuolloin tiede valjastettiin palvelemaan aatetta, ja se loi sitten sellaisen ilmapiirin, että juutalaiset ja muut vähemmistöt olivat ikään kuin valtavirran sekä valtaväestön alapuolella. Kun puhutaan juutalaisista, niin heidän kärsimyksensä tietenkin muistetaan, mutta kukapa muistaa niitä muita, jotka lähetettiin aatteensa tai taipumuksen takia, jolle he eivät mitään voineet keskitysleireille. Ja mukana oli seksuaalisia vähemmistöjä sekä ihmisiä, joiden kirjoittamat tekstit eivät natseja miellyttäneet. 

Natsien aikaan Saksassa piti jokaisen tiedemiehen kirjoittaa tekstejä, jotka olivat sopusoinnussa arjalaisen aatteen kanssa. Ja auta armias, jos joku sitten oli toista mieltä, kuin joku natsien pomo, niin silloin lähti auto kohti keskitysleirejä. Natsien harjoittamasta juutalaisiin kohdistuvasta vainosta puhutaan paljon, mutta esimerkiksi poliittisista vangeista tai kehitysvammaisista ei juurikaan mainintoja kuulu. Kun puhutaan esimerkiksi juutalaisista, niin kyseessä on uskonto, mikä tarkoittaa sitä, että oikeastaan kuka vain voi olla juutalainen, joten Gestapo saattoi pidättää kenet hyvänsä, jos häntä epäiltiin juutalaiseksi. Eli tämän katsantokannan mukaan juutalaiset eivät ole rotu, kuten natsit väittävät. 

Mutta kun ajatellaan vainoa, mikä jatkui monissa maissa sodan jälkeen, niin silloin tietenkään ei esimerkiksi voida olankohautuksella sivuuttaa esimerkiksi seksuaalisuutta sääteleviä lakeja, joissa  homoseksuaalisuus kriminalisoitiin. Noiden lakien sisältö voidaan mielestäni rinnastaa natsien juutalais- sekä muihin vastaaviin lakeihin. Kyseisten lakien mukaan ihminen voidaan pidättää siksi, että hän ei ole kuten muut. 

Ja sitten palataan taas kampukselle sekä demokratiaan. Demokratia on sellainen asia, että se on oikein toteutettuna hyvä hallintomuoto, mutta samalla riskinä on se, että ihmisiä on helppo manipuloida jonkun katupuhujan taakse. Tiedonvälityksen polarisoituminen sekä se, että tietoa on olemassa paljon, mutta se on yksinkertaisesti joko vääristeltyä tai sitten tietoa jaetaan yksinkertaisesti niin, että se antaa hyvin yksipuolisen kuvan jostain tapahtumasta. Ja tuolloin sitten joillekin tulee mieleen lähteä suoraan uhkailemaan niitä, jotka ovat eri mieltä jostain asiasta. 

Paras ase populistien käsissä on se, että vaikkapa tiedemiesten kirjoitukset ohitetaan olankohautuksella, ja sitten kysytään mitä konkreettista hän on saanut aikaan? Tuolloin konkreettisesti tarkoitetaan sitä, että miten paljon rahaa kyseinen tiedemies tai muu bloggaaja on elämänsä aikana tienannut, jotta sitten voidaan jatkaa siitä, että mitä niille ihmisille pitäisi tehdä, jotka ovat erimielisiä valtavirtaan kuuluvien ihmisten kanssa. 

Ja jos joku on kirjoittanut sellaista, mitä muiden on vaikea hyväksyä, niin silloin tietenkin voidaan ottaa pesäpallomaila mukaan, ja hakata tämä henkilö, niin siinä oppii häirikkö pitämään suunsa kiinni. Tuollainen tapa toimia on tietenkin vastoin kaikkia hyviä tapoja sekä muita vastaavia asioita, mutta sitten voidaan sanoa, että TV-väittelyistä sekä monista muistakin asioista voidaan tehdä mielenkiintoisia, jos ne ratkaistaan esimerkiksi nyrkkeilykehässä. 


Tuolloin kansakunnat voivat ryhtyä valitsemaan isokokoisia presidenttejä, jotta nämä pärjäävät kehässä, mutta kuitenkaan tämä tapa ei ole vielä kovin yleinen, eikä kaikissa maissa tätä varmaan ymmärrettäisiin. Mutta asiaa sietää tutkia, koska se sitten varmaan olisi loistava vaihtoehto sodalle. 

Tiedettä sekä positivismia eli ole joskus rohkeasti erilainen

Kimmo Huosionmaa

Tekstin lopussa on linkki Juice Leskisen tekemään kappaleeseen "Mussoliini, Perusdiini", ja se liittyy mielestäni aika hyvin tämän kirjoituksen aiheeseen. Kaikki me tunnemme jonkun Mussolinin, joka on olevinaan toisia ainakin hiukan parempi. Ja se sitten aiheuttaa sen, että osalle ihmisistä ei ole koskaan oikein loistavaa suhdetta syntynyt esimerkiksi tansseihin tai joidenkin on vaikeaa ottaa osaa keskusteluihin. Tuollainen suuri nero kuin Mussolini, saa aikaan aina sen, että joku jää ikään kuin seinäkoristeeksi jokaisessa juhlassa, mihin hänet viedään. Joten tietenkin toisin ajattelemalla voi tuosta tilanteesta selvitä, mutta siihen palataan tekstin lopussa.

Kun keskustellaan siitä, että onko universumissa elämää, niin törmätään siihen asiaan, että joku sanoo, että valtaosalla eksoplaneetoista on äärimmäiset olosuhteet. Joten tässä hiukan sitten korjaisin tuota lausetta siten, että vaikka valtaosalla eksoplaneetoista on äärimmäiset olosuhteet, niin silloin kuitenkin riittää se, että yhdellä niistä on sopivat olosuhteet siihen, että elämä kehittyy. Ja tämän jälkeen voidaan keskustelua käydä loputtomasti joko rakentavasti tai vähemmän rakentavasti, riippuen vähän siitä, missä mielentilassa oikeastaan olemme, ja jos oikein paljon halutaan ottaa virvokkeita ennen kuin lähdetään keskustelemaan näistä asioista, niin silloin voidaan myös ryhtyä inttämään asiasta tyyliin "juupas eipäs", mikä varmaan on erittäin vakuuttavaa.

Keskustelu ei tarkoita tietääkseni sitä, että kaikki eriävät mielipiteet, jotka sattuvat olemaan jommankumman kannan vastaista lakaistaan maton alle, ja niitä pidetään roskana, jota ei kenenkään tarvitse kuunnella. Tiede vaatii erilaisia ajattelutapoja sekä sellaista, mitä kutsutaan toisen mielipiteen olemassaolon hyväksymiseksi voidakseen kehittyä sille tasolle, että se voidaan hyväksyä, ja mitään kantaa ei saa koskaan sivuuttaa tuntematta pientä ennakkoluuloa sen tekijöitä kohtaan.

Suvaitseminen sekä toisen erilaisen kannan hyväksyminen on asia, mikä avaa tien tieteen maailmaan, ja koskaan ei saa luoda sellaista tilannetta, että toinen ihminen pelkää tuoda omia ajatuksiaan pöytään. Se että toinen ihminen hyväksyy jonkun toisen henkilön kannan olemassaolon sekä ymmärtää tämän mielipiteen perustelun, ei tarkoita sitä, että kumpikaan olisi asiassa sen enempää oikeassa kuin väärässä. Kun toinen ihminen esittää jonkin näkemyksen jostain asiasta, niin ensiksikin häntä pitää silloin kuunnella. Eikä siis ideana ole se, että kaikki vain katsovat kelloaan, ja sitten kun tunti loppuu, niin lähdetään vessaan. Eikä myöskään rakentava palaute varmaan tarkoita sitä, että toisen ihmisen työ ikään kuin haukutaan täysin surkeaksi.

Rakentavan palautteen tarkoitus on löytää myös hyvää toisen työstä, eikä siis näyttää kuinka kova tuo palautteen antaja osaa tai uskaltaa olla. Eli periaatteessa palautetta annettaessa pitäisi antaa sekä huonoa että hyvää palautetta, nimenomaan tässä järjestyksessä, jotta esiintyjälle jäisi sitten hyvä mieli tuosta työstä sekä sen esittämisestä. Kun sitten palataan mielipiteeseen tai keskusteluun hyvinkin abstraktista asiasta esitetyltä näkemykseltä, niin silloin tällöin olisi hyvä myös pyytää keskustelukumppanilta perustelut hänen omaan mielipiteeseensä, ja nimenomaan hyvä perusteleminen on sellainen asia, mikä lisää puheen tai tekstin uskottavuutta. Tekniikkaa missä filosofi perustelee ehkä hyvinkin epäsovinnaisen väitteen kutsutaan retoriikan nimellä, ja retoriikka on se, mikä tekee kirjoituksesta tai esitelmästä  hyvän sekä uskottavan.

Jos palataan taas yhteen omista henkilökohtaisista lempiaiheistani eli UFO:ihin, niin aina silloin tällöin joku sanoo noita laitteita parapsykologian sekä yliluonnollisten asioiden piiriin, tai että näistä asioista puhuvan pitäisi hakeutua psykiatrille, niin silloin kyllä huomauttaisin, että jokaisella ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseensä, sekä siitä voisin huomauttaa, että UFO:t tuskin ovat "muuta" kuin humanoidien tai ihmisten tekemiä lentolaitteita, joilla varmaan on myös tyyppitunnus sekä fyysinen olomuoto, joka tekee niistä aivan luonnollisia välineitä, joskin kyseessä saattaa olla hyvin harvinainen lentokoneen malli.

Kukapa näistä asioista tietää oikeasti mitään, ja tässä vain käytin tällaista asiaa esimerkkinä siitä, millaista perustelua voi näistä asiosta käyttää. Perustellun mielipiteen esittäminen on aina oikeutettua, ja siksi meidän pitää ottaa toiset ihmiset keskusteluissa huomioon. Kun ihminen ryhtyy puhumaan jostain asiasta, niin tietysti olisi mukavaa, jos hänet huomioidaan oikeasti myös keskustelussa, eli silloin kun toinen puhuu jostain asiasta, niin häneen voi kiinnittää myös huomiota. Eikä aina tarvitse kääntää päätä pois, eikä puheenaihetta vaihtaa, kun joku tulee keskustelemaan jostain asiasta. Ja aina puhutaan sellaisesta kuin hyvät tavat.

Tietenkin on aina olemassa jotain neroja, joista on mukavaa kohdella toista kuin ilmaa. Se tietenkin on tarkoitettu ylemmyyden osoitukseksi, että ei muka kuunnella mitä toinen puhuu. Sitten jälkeenpäin mennään kertomaan, että toisen puhetta ei tarvitse kuunnella ollenkaan, joten tuolloin voidaan siirtyä taktiseen testiin, että kuuleeko kukaan oikeasti, mitä jossain pöydässä puhutaan. Jos sattuu olemaan takana muutama kurssi Krav-Magaa tai vastaavia itsepuolustuslajeja, niin silloin voi siinä pöydässä kertoa vaikka oman mielipiteen siitä, mitä mieltä on muista pöydässä istuvista henkilöistä.

Tuota itsepuolustuslajia tarvitaan silloin, kun joku kritiikin kohteista sitten alkaa kuumeta, jos he ylipäätään mitään kuulevat. Tuolloin voi  testata samalla, että kuuntelevatko nämä henkilöt yhtään mitään. Tämä hyvin tehokas tekniikka on haukkua heidät esimerkiksi superjunteiksi, joilla ei ole mitään omia ajatuksia. Samoin pöydässä istuvien daamien tapaa pukeutua sekä heidän vartaloaan voi kommentoida niin, että he eivät ehkä aivan niin kauniita ole, kuin olettavat olevansa, ja haukkua heidät muutenkin maan rakoon. Tuolloin varmaan joku voi osoittaa kuulevansa toisen puhetta ryhtymällä itkemään. Tämä temppu varmaan on vielä tehokkaampi, jos sen tekee puhujan paikalta, koska se, mitä jokainen puheen pitäjä varmasti inhoaa, on se, että puheensorina vain kuuluu vieraiden parista.

Esimerkiksi häissä voi mukavasti haukkua hääparin maan rakoon, ja mitäpä sillä on väliä, jos ei kukaan sitten kuitenkaan koko iltana puhu tuon puheen pitäjän kanssa. Ei siinä sitten kuitenkaan mitään pahaa pääse tapahtumaan, jos vaikka puhuja lähtee vähän aikaisemmin. Mutta tuolloin voin kyllä sanoa, että varsinkaan ensikertalaiselta ei puheen tekeminen suju niin helposti kuin esimerkiksi joltain poliitikolta, joka pitää niitä jatkuvasti. Ja jos ei toisen tekemää työtä voi yhtään kunnioittaa, niin silloin kyllä pahoittaa tämän puheen pitäjän mielen, eikä se sitten tietenkään mitään kovin mukavaa ole.

Joten tällainen teko saattaa sitten tehdä lähtemättömän vaikutuksen koko tiimiin, mutta missään nimessä ei ole oikein, että myöskään toista osapuolta loukataan jatkuvasti. Eli jos ilta tuntuu olevan jo valmiiksi pilalla, niin ole rohkeasti erilainen, ja hauku koko yleisö maan rakoon. Silloin he saattavat jopa muistaa oman kuolevaisuutensa, ja jos he eivät koskaan muutenkaan käy, niin mitäpä siinä sitten mitään menettää, jos vaikka sattuu noita neroja sitten vähän loukkaamaan. Siinä on heille paljon puhuttavaa muuten niin tylsään ja säntilliseen elämään, missä kaikki ovat niin täydellisiä, että ihan alkaa kuolevaisia hirvittää tällainen ajattelutapa, missä toista saa muka kohdella kuin ilmaa.

Juice Leskinen:  "Mussolini, perusdiini" https://www.youtube.com/watch?v=9QjV85pNkOc

Kirjoittamisesta sekä siitä, miten asioista pitäisi puhua

Kimmo Huosionmaa

Ensin minun piti kirjoittaa tankkereista tai oikeastaa tankkeri "Tiiskeristä", jonka pienoismalli on näytillä Kotkan satamassa merikeskus Vellamossa, mutta sitten päätin kirjoittaa jostain muusta asiasta, joka on ehkä enemmän lähellä sydäntäni kuin tuo tankkeri. Nimittäin päätin kirjoittaa kirjoitelman kirjoittamisesta. Eli siitä miten minun mielestäni kirjoitelmia pitäisi tehdä, niin, että niiden mielenkiinto säilyy myös tekijän kannalta, ja siksi tämän kirjoituksen tässä teen. Kun ihminen kirjoittaa jotain, niin millään sellaisella, mihin olemme tottuneet ei ole mitään väliä.

Ja ensimmäinen ohje on se, että koskaan ei saisi yrittää miellyttää jokaista ihmistä maailmassa. Aina löytyy joku, jonka mielestä joku muu on sellainen, jonka mielipiteitä mieluummin halutaan kuunnella. Ja tietenkin jokaisen ihmisen pitää tajuta, että aina välillä tulee astuttua jonkun isokenkäisen ihmisen varpaille, joka sitten mahtailee kavereineen joka paikassa. Kun ihmisellä on tarpeeksi korkea asema, niin silloin tietenkin hän voi silloin sanoa melkein mitä vain.

Mikäli tuollaista ihmistä sattuu joku vahingossa loukkaamaan, niin silloin on turha pyytää mitään anteeksi. Se vain pahentaa kirjoittajan omaa asemaa, kun tuo aikuinen ihminen sitten kääntyy vain selin, kun häneltä yritetään pyytää anteeksi asiaa, jota ei edes ajatellut loukkaavan toista. Tuollainen ihminen on tietenkin itse aina kaiken yläpuolella, kun hän voi pitää kätensä puhtaana, ja muut hoitavat tuollaisen ihmisen puolustuksen. Silloin hänen ei itsensä tarvitse mitenkään alentua muiden tasolle, vaan voi siellä takana piileskellä, kun muut hoitavat hänen likaisen työnsä.

Kirjoitelmassa käytettävän kielen merkitys on toissijainen, kun vain muistaa yhden asian. Nimittäin kirjoitelman tekemisen pitää tuntua kevyeltä sekä mukavalta asialta, ja siinä saa antaa sitten ajatuksen lentää aivan vapaasti. Kun ajatuksen antaa lentää, niin silloin on kirjoittaminen melko helppoa, ja silloin tällöin vertaan tätä työtä esimerkiksi itsekseen puhumiseen. Tuolloin ihminen ikään kuin puhuu tekstinsä kautta muille, ja silloin tietenkin kirjoittaminen on oikeastaan eräänlaista yksinpuhelua, vaikka sitä ei koskaan haluta toisille myöntää. Kun ajattelen sitä, millaista tekstiä pitäisi tuottaa, jotta muutkin ihmiset tajuavat sen, mitä kirjoittaja haluaa heidän tajuavan, niin silloin tietenkin esimerkeillä on suuri merkitys.

Jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi työttömien kursseja verrataan tuohon tankkeri "Tiiskeriin", niin silloin tietenkin heti tulee mieleen, että mikään koulutus ei niin täsmällistä voisi olla, että se sopii vain tuohon yhteen tankkeriin, vaan merellä on muitakin kuin vain yksi tankkeri, ja tietenkin tuo täsmäkoulutus sopii myös muihin vastaaviin aluksiin. Tietenkin voidaan ajatella monia muitakin esimerkkejä, mutta tällainen asia sitten on se, mitä tässä sitten tässä kirjoitelmassa käyttää esimerkkinä. Kirjoittamisen vaikeus on siinä, että jostain syystä me kaikki pelkäämme sitä, että olemme jossain asiassa väärässä. Tuosta väärässä olemisesta voimme tietenkin keskustella, sekä kysyä kysymys, emmekö me kaikki kuitenkin ole ihmisiä.

Olemme siis olioita, joiden ongelmana on se, että välillä unohtelemme asioita, ja se sitten varmaan on joistakin hiukan kiusallista. Kiusallisia asioita voidaan käsitellä kirjoitelmissa, ja aina pitää miettiä kirjoitelman kohderyhmä. Eli se voi olla alan asiantunitija, tai joku muuten vain asiasta kiinnostunut. Ja kirjoitelman ainoa ongelma on siinä, että se välittää vain sellaisia asioita, joita kirjoittaja haluaa sen välittävän. Aina löytyy joku, jota ei kirjoittajan tapa tehdä työtään miellytä, mutta sitten tässä voin kysyä, että tiedätkö sinä rakas lukijani kuinka usein törmään asioihin, jotka loukkaavat minua itseäni, tai ainakin joitakin ihmisiä ne saattavat loukata.

Kun ajatellaan vessojen numerokoodeja, niin silloin tällöin törmätään tilanteeseen, että nuo koodit ovat kuolleen ystävän syntymäpäiviä, jolloin itku sitten saattaa tulla silmään. Kuitenkin tällaisten asioiden kanssa pitää voida elää, eikä tuon numeron valinnut ihminen tiedä, että jonkun ihmisen kuolleen ystävän syntymäpäivä ovat nuo neljä numeroa. Eikö ollutkin kamala esimerkki, mutta aina välillä teemme virheitä, joista joku kärsii. Kun kirjoitan siitä, millaista tekstiä minun mielestäni ihmisen pitäisi tuottaa, niin tarkoitan siis sitä, millainen mielestäni on se paljon puhuttu "hyvä kirjoitus".

Tietenkin kirjoitusasu riippuu siitä, millaisesta tekstistä on kysymys. Kuitenkin kun ajatellaan esimerkiksi työhakemusta, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että sen pitää olla tietyn näköinen. Mutta samalla tietenkin voidaan kysyä, että miksi kaikkien hakemusten pitää olla aivan samanlaisia? Tietenkin on helppoa ottaa käteen tuhat samanlaista hakemusta, ja sitten siitä etsiä ihmisiä, jotka voisivat täyttää työpaikkojen asettamat kriteerit, mutta kuitenkin mielestäni näissä yhdenmukaisuuden tavoitteissa on menty hivenen liian pitkälle, kun kaikki hakemukset ovat täysin samanlaisia.

Silloin ei edessä ole ketään erinäköistä tai erilaiseen asuun pukeutunutta henkilöä, joten tietenkin harmaata massaa on helppo seuloa. Kun ajatellaan kaiken maailman työnvälitysten tukipalveluita, joissa sitten ihminen pääsee niin sanotulle CV-klinikalle. Siellä sitten hänelle neuvotaan ihan kädestä pitäen, millainen CV:n eli suomeksi ansioluettelon pitää olla, jotta siinä ei sitten ole mitään muuta kuin tumma puku ja solmio päällä, kun ihmisestä otetaan valokuva tulevaa työhaastattelua varten.

Tuo työvoiman tukipalvelujen tai  CV-klinikoiden kohdalla tietenkin on todettava, että niiden kohdalla tietenkin on hienoa, jos työttömyys on korkealla. Se tarkoittaa sitä, että noille konsulteille riittää töitä. Tuolloin voidaan puhua tilanteesta, jossa pukit ikään kuin toimivat kaalimaan vartijoina. Kun tuollaisen CV-klinikan ansaintalogiikkaa ajatellaan, niin se saa rahaa siitä, että työttömät käyttävät sen palveluita. Tai oikeastaan joku kaupunki sitten ostaa tuollaisen yhtiön palveluita. Ja jos joskus sitten tapahtuisi niin, että tuo täystyöllisyys saavutettaisiin, niin silloin tietenkin kävisi niin, että nuo CV-klinikat joutuvat panemaan lapun luukulle. Silloin voidaan todeta sellainen asia, että nämä yhtiöt eivät itse hyödy työllisyyden hyvästä hoidosta.

Sama asia voidaan todeta myös monen muun asian kohdalla, eli jos joku nyt sattuu keksimään vaikka talon, jota ei voida polttaa tai joka ei voi syttyä palamaan, niin silloin palokunnan työt siltä osin loppuisivat. Tietenkin tämä on niin sanottu karrikoitu esimerkki. Joka on peräisin eräästä laivasta nimeltään "Titanic". Sen ei pitänyt voida upota, mutta sitten joku asensi siihen turbiinin, joka nosti laivan nopeuden liian kovaksi, ja kun laiva törmäsi jäävuoreen, niin silloin veden paine oli niin kova, että se rikkoo laipiot.

Ja tuolloin uppoamaton laiva upposi ikuisiksi ajoiksi meren pohjaan. Tuolloin joku saattoi huomauttaa, että jos kehitetään uppoamaton laiva, niin meripelastajilta lopuvat työt, paitsi ehkä huviveneiden osalta. Tietenkin tällainen asia on varmasti utopiaa, ja pelastuspalvelujen miehille riittää töitä jatkossakin. Kun sitten kirjoitetaan asioista, jotka on tarkoitettu miellyttämään, niin missään tapauksessa mikään kirjoitelma ei varmasti kaikkia ihmisiä miellytä, ja varmaan jokaisella on kaikista asioista joku omakin mielipide. Tai sitten voi kysyä kaverilta, että mitä mieltä jostain asioista pitää maassamme olla, jotta kaikkia ihmisiä sitten muistetaan miellyttää.

Kun englanti on ainoa vieras kieli koulussa, niin tilanteelle pitää tehdä jotain mutta mitä asialle voidaan tehdä?

Kimmo Huosionmaa

Englannin kieli on noussut siihen asemaan yhteiskunnassamme, että se on oikeastaan ainoa vieras kieli, jota oppilaat opiskelevat. Tietenkin on ihmisiä, joille englannin kielen ylivoimainen asema maailmalla on jotenkin punainen vaate, ja samalla tietenkin tehdään suosituksia aiheesta, jonka mukaan oppilaita suositellaan valitsemaan joku muu kuin englannin kieli A1-kieleksi. Tuollaisia suosituksia on todella mukava jakaa, mutta sitten eteen tulee sellainen kysymys, että "miksi minun lapseni pitäisi valita kieli, josta hän ei niin paljoa hyödy kuin englannista?". Tuolla hiukan sydämettömällä kysymyksellä tarkoitetaan tilannetta, missä vanhemmat katsovat seinällä olevaa karttaa, ja siinä olevia merkintöjä tai värikoodeja maista, missä pärjää englannilla tai vaikka ranskalla.


Tuolloin tietenkin se kuinka suuri tuo alue on ratkaisee valintoja tehtäessä. Miksi kenenkään pitää ehdoin tahdoin vähentää lapsensa mahdollisuuksia tulevaisuudessa on kysymys, mihin varmaan kaikki törmäävät? Miksi juuri minun pitää asettaa oma lapseni eriarvoiseen asemaan, vaikka opetusministeriö jotain suosittelisi, on asia, joka jokaisen vanhemman päässä pyörii. Kouluissa kieltä opetetaan siksi, että siitä on lapselle hyötyä, eikä siksi että sillä työllistetään esimerkiksi saksan kielen opettajia. Ja jos yksi kieli dominoi opetuksessa, niin silloin tietenkin tullaan tilanteeseen, missä asialle pitäisi tehdä jotain, mutta mitä sille sitten voidaan tehdä oikeasti on toinen asia. Eli miksi vanhemman pitää merkitä lomakkeeseen muuta kuin englanti? Mikään laki ei häntä velvoita ottamaan A1 kieleksi muuta kieltä kuin englannin, joten kai se naapuri sitten ne muut kielet valitsee, jotta joku ranskan opettaja tulee työllistettyä.


Ja tässä sitten taas tullaan siihen tilanteeseen, että miksi oppilaan pitäisi sitten valita joku muu kuin englanti ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi? Tai ehkä olisi hyvä, jos hän valitsisi saksan tai ruotsin tuoksi A1 kielekseen, mutta sitten vastaan tulee sellainen asia, että joku voi kysyä, mitä hän tekee sitten tuolla ruotsin tai saksan kielellä, koska silloin taas voidaan ajatella, että noita kieliä käytetään kuitenkin melko pienellä kielialueella, ja sitten tietenkin maamme koululaitoksen ikuisuus kysymykseen. Eli jos oppilaan halutaan valitsevan jokun aineen, kuten esimerkiksi muun kuin englannin kielen, niin silloin hänelle tai hänen vanhemmilleen pitää voida tästä asiasta esittää perusteltu pyyntö, jolla sitten perustellaan se, miksi lapsi hyötyy siitä, että hän opiskelee A1 kielenä vaikka ranskaa?


Mitä jos oppilas valitsisi venäjän A-kieleksi. Se vasta olisi mielenkiintoinen asia, koska varsinkin oma edustamani ikäluokka koki venäjän kielen jotenkin hankalaksi valinnan kohteeksi, ja silloin tuli valittua englanti. Venäjän kanssa on sellainen ongelma, että sen oppimiseen on kotoa vaikea saada tukea, koska suomalaiset vanhemmat eivät edes osaa kyrillisiä aakkosia. Kun keskustellaan sitten siitä, millaista kielen opiskelun pitäisi olla, niin tullaan siihen tilanteeseen, että jos oppimisympäristön ilmapiiri on kannustava sekä innostava, niin silloin tietenkin ihminen oppii vaikka mitä. Yksi osa oppimisen tekemisestä innostavaksi on sitten se, että sen yleishyödyllisyyttä tuon oppijan elämässä korostetaan, ja sitten tietenkin esimerkiksi vieraskielinen kirjallisuus tukee tuota kehitystä.


Kun oppimistapahtuma perustellaan hyvin, ja siinä käytetään innostavia tekniikoita, niin silloin tietenkin tunnilla oleminen on mukavaa. Kuitenkin kodilla sekä vanhempien asenteella on ratkaiseva merkitys sille, että miten lapsi kieltä tai mitään muuta asiaa oppii, sekä siihen mikä asenne  hänellä on oppimiseen. Ja tietenkin vanhempien pitäisi sitten myös pystyä neuvomaan koululaista noissa vieraissa kielissä, joiden opetteleminen kysyy aikaa sekä voimavaroja. Kielitaito on asia, jonka osaaminen kuitenkin takaa ihmiselle työpaikan. Eli sitä kautta saa kyllä sitten ammatin, jonka harjoittaminen riippuu ihan kokonaan itsestä sekä omasta osaamisesta.


Tuolloin voidaan ajatella lähtökohdaksi esimerkiksi jonkun hyvinkin meidän kannaltamme katsoen eksoottisen kielen kuten kiinan tai japanin opiskelua, jolloin tuo henkilö voisi työllistyä esimerkiksi kiinan kielen tulkkina jossain suuryrityksessä tai ulkoministeriössä. Noissa kielissä on sellainen ongelma, että niiden tulkkeja kyllä löytyy, eli on olemassa ihmisiä, jotka kääntävät kiinan kieltä englanniksi, ja sitä kautta sitten se käännetään toiselle osapuolelle. Ongelma tässä on se, että kiinan kielen osaajat ovat usein kaikki kiinalaisia, ja silloin tietenkin tulkkaaminen jää osittain noiden ihmisten kirjoittaman tai puhuvan englannin varaan.

Kansalaistottelemattomuus sekä sen vaikutukset yhteiskunnalliseen toimintaan sekä myös työelämään

Kimmo Huosionmaa

Kansalaistottelemattomuus on asia, mistä aina välillä keskustellaan. Toisille ihmisille tämä asia on aivan sama kuin joku "punakapina" vuodelta 1917, eli sitä pidetään äärimmäisen tuomittavana asiana, ja toisten mielestä taas kyseessä on tapa, jolla saadaan aikaan muutos yhteiskunnassa kiinnittämällä ihmisten huomio johonkin asiaan, mihin kansalaistottelemattomuuteen syyllistyvä henkilö haluaa muutosta. Viimeksi siihen syyllistyi eräs lakimies, joka nousi seisomaan lentokoneessa, koska hän vastusti erään turvapaikanhakijan pakkopalautusta kotimaahansa.


Tuo henkilö poistettiin koneesta poliisivoimin, ja tietenkin tästä asiasta sitten on noussut kohu. Samalla tavoin aikoinaan kohua ovat nostaneet aseistakieltäytyminen sekä Kessin hakkuut, ja tietenkin tällainen asia on ollut joidenkin henkilöiden mielestä hyvin vaarallista, koska jos joku henkilö on ollut julkisesti tottelematon virkavaltaa kohtaan, niin se saattaa aiheuttaa sen, että yleinen viranomaiseen kohdistuva pelko sekä kunnioitus alkavat laskea.


Ja siksi joidenkin ihmisten mielestä kansalaistottelemattomuuteen eli "niskurointiin" on puututtava erittäin kovalla kädellä, koska sillä tavoin estetään tuollaisen toiminnan jatkuminen sekä yleistyminen. Siksi kansalaistottelemattomuuteen liittyviä oikeudenkäyntejä on seurattu median toimesta erittäin tarkasti, koska se sitten on taannut sen, että kaikki saavat tietää, mitä seurauksia niskuroinnista on tässä maassa armaassa. Kun kansalaistottelemattomuudesta aletaan keskustella, niin silloin tietenkin sen määritelmä pitää selvittää ihmisille. Jos vaikka joku henkilö tarjoaa työttömälle töitä myyntimiehenä, mutta työssä sitten tarvitaan autoa, ja työtön ei sitä halua ostaa, niin silloin voidaan kysyä, onko kyseessä myös tuolloin kansalaistottelemattomuudesta? Varsinkin jos palkka ei ole työstä varma.


Kun puhutaan ihmisen ilmaisun vapaudesta sekä laista, niin  aina silloin tällöin löytyy tapauksia, joiden mielestä esimerkiksi työnantajia pitää kohdella aina erittäin kunnioittavasti, jotta henkilö saa sitten kuulla saavansa työtä. Ja tietenkin kaiken maailman työneuvojat sitten kertovat kaiken aikaa samaa virttä, missä esimerkiksi työttömiä kehotetaan olemaan kilttejä poikia sekä tyttöjä, jotta he saavat sitten niitä kutsuja työhaastatteluun. Kuitenkin monissa tapauksissa on vastaus, mitä työnantaja on antanut ollut kaikkea muuta kuin ystävällinen, ja välillä työvalmentaja on pakottanut tai ainakin käskenyt henkilöä kirjoittamaan hakemuksia paikkoihin, joihin tuo työtön ei edes voisi päästä. Tuolloin on ikään kuin alettu opettamaan tuolle työnhakijalle kaapin paikkaa yhteiskunnassa, ja se vasta mukavalta tuntuu, kun sellainen mukava ihminen kertoo, millainen on hyvä hakemus, joka sitten pitää tehdä aina samalla tavoin kuin kaikki muutkin hakemukset, jotta niistä voi sitten valita sen parhaan, eikä myöskään tarvitse tuntea mitään omantunnon tuskia siitä, jos joku sitten saa vähän törkeitä vastauksia.


Työhön ottajilla on aina niin kauhea kiire, että he eivät aina ehdi olla kohteliaita tai mukavia, kun niitä haastatteluja pitää voida järjestää niin, että yhtiö antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan sille, jolle he sitten paikan haluavat antaa. Ja tuolloin tietenkin työhön valittavasta henkilöstä on kaikkein hienointa tuntea päässeensä paikkaan, mihin on ollut vaikka 300 hakijaa. Se sitten varmaan nostaa itsetuntoa todella paljon, kun joku CEO tai vastaava kertoo heti kuinka loistava hakija on ihmisenä. Tietenkin yhtiön johto sitten haluaa valita niin sanottuja "hyviä tyyppejä" työhön, joka varmasti on tuottavaa sekä tarkoituksen mukaista, niin silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että jostain syytä esimerkiksi  vuorineuvosten lapsille sallitaan kaikkea mukavaa, ja jotkut yhtiöt ovat heitä kohtaan erittäin pitkämielisiä. Ja tietenkin huhujen mukaan tällaisille ihmisille on joskus käynyt sillä tavalla ikävästi, että hekin ovat töissä tehneet virheitä, ja tällaisen ehkä perättömän huhun mukaan joku toinen on saanut toimia sitten sijaiskärsijänä tuollaisessa tapauksessa.



Mutta tietenkin me tiedämme, että tuollainen ajattelu, missä työllistettävän kautta ajatellaan saatavan etuja kuten sijoituksia on pelkkää ajatusleikkiä. Sellainen ajatus, että työntekijän osaaminen on toissijaista ja tärkeämpää on se, millaisia sijoituksia hän yhtiöön tuo on sellaista teoriaa, joka pitää heti kitkeä työpaikalta pois, koska silloin saattaa käydä niin, että joku alkaa kohotella kulmiaan. Tai sitten jonkun työntekijän hiuspehko alkaa kasvaa hälyttävästi, joten tuo on syy siihen, että työpaikalla pitää töitä olla jatkuvasti tarjolla, ja tietenkin työntekijä voi sitten päästä vaikka vakinaiseen väkeen.Eli hänen pitäisi jokaisessa tilanteessa muistaa asemansa yhtiön alimpana miehenä, jonka tehtävänä on muiden työläisten palveleminen.  Kun puhutaan siitä, miksi kaikkien ihmisten pitäisi olla "harmaata massaaa", niin silloin tietenkin mieleen tulee se, että erottaminen on tuollaisen ihmisen kohdalla paljon helpompaa kuin sellaisen joka jää mieleen.



Ja siksi esimerkiksi armeijassa kaikkien ihmisten pitää olla samaa massaa, koska silloin alaisen uhraaminen on helpompaa. Sellainen harmaa ja hikinen mies on tietenkin joidenkin mielestä inhottava, ja tietenkin jos johtaja haluaa jonkun uhrata, niin silloin hän varmaan estää häntä esimerkiksi vaihtamasta paitaa, jotta kukaan ei tuosta ihmisestä sitten pitäisi. Eihän kukaan halua kuunnella sitä, että hän on antanut potkut mukavalle ihmiselle, jota joku voi vaikka kaivata. Tuolloin asiantunteva johtaja sitten takaa sen, että toinen haisee epämiellyttävälle, koska sitten ei tarvitse muita  huomioida. Eikä sitten kahvihuoneessa ole sellaista hikistä miestä häiritsemässä muiden taukoja.


Toki helteellä saattaa jonkun henkilön työvaatteissa alkaa hiukan hiki tuoksahtaa, ja siitä sitten näkee, onko ihminen ollut ollenkaan kentällä tekemässä yhtään mitään. Jos sitten työpäivä kuluu toimistossa tai ilmastoidussa kahvihuoneessa istuskellessa, niin silloin tietenkin on paita mukavan tuoksuinen sekä deodorantti varmaan myös kestää. Aina välillä on sitten ilmastointi liian kovalla, niin tuossa tapauksessa kannattaa laittaa fleece-pusero päälle, koska silloin ei ihminen pääse vilustumaan. Mutta 30 asteen helteessä tuollainen vaatetus sitten varmaan aiheuttaa lämpöhalvauksen. Jos joku sitten tuollaisesta asiasta vahingossa Facebookissa kirjoittaa, niin silloin saattaa joku kysellä, että miksi toisen työpäivä kuluu kahvihuoneessa istuessa, kun taas joku toinen saa hikoilla koko päivän tekemässä työtä. Mutta kai tähänkin sitten joku selitys on.

Mietteitä työstä ja kunniasta

http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/mietteita-tyosta-ja-kunniasta.html

Kimmo Huosionmaa

Muutosvastarinta on erittäin yleistä esimerkiksi sellaisissa paikoissa, joita on totuttu pitämään yhteiskunnan tukipilareina. Kun keskustellaan siitä, miten esimerkiksi SOTE-uudistus on vaikuttanut maamme johdon toimintaan, niin silloin huomaamme sellaisen asian, että tämä asia ei juurikaan vaikuta tavallisen ihmisen elämään. Eli meille kaikille on aivan sama, että mistä meidän käyttämäämme terveyskeskusta hallitaan tai mihin sairaanhoitopiiriin me sitten oikeastaan kuulumme, mutta kun keskustellaan siitä, mitä tapahtuu, jos esimerkiksi sairaanhoitopiirien määrää vähennetään, niin silloin kohtaamme tilanteen, missä kysytään, että mihin ne ihmiset, jotka ovat esimerkiksi sairaanhoitopiirien hallinnossa työskennelleet menevät?

Kaikki hallinnossa työskentelevät eivät suoraan pääse uusiin sairaanhoitopiireihin töihin, vaikka niin olisi joku antanut ymmärtää. Kun puhutaan siitä, että kaikki ihmiset sijoitettaisiin yhteen sairaanhoitopiiriin, niin silloin tietenkin mieleen tulee se, että kevyt hallinto toisi lisää lääkäreitä terveyskeskuksiin. Mutta samalla unohdetaan sellainen tilanne, missä vaikkapa psykiatri alkaa vainota jotain potilasta. Eli hän alkaa lähettää potilasta itselleen, ja tässä mallissa tietenkin on olemassa sellainen vika, että tuolloin potilaan paperit kulkevat hiukan liian monen lääkärin pöydälle.

Tuolloin voi potilaan oikeusturva vaarantua todella vakavasti, ja tässä mieleeni tulee juuri nämä muutamat valelääkäri-tapaukset, missä osaamaton henkilö on saanut vuosia tehdä työtään sairaanhoitopiirissä, eikä häntä ole osattu epäillä mistään. Entäpä jos tuo lääkäri olisi esiintynyt psykiatrina? Olisiko tuosta asiasta että joku olisi toiminut lääkärinä ilman koulutusta edes koskaan puhuttu mitään? Kun puhutaan tästä SOTE-uudistuksesta, ja samalla toimeenpannaan esimerkiksi työelämässä uudistuksia, joista tietenkin paras on niin sanottu "aktiivinen työnhakua koskeva malli", missä työttömän tulee jatkuvasti lähettää hakemuksia, niin silloin tietenkin voidaan kysyä suoraan, että mitä jos tuota työtä ei nyt sitten kuitenkaan tule? Tarkoittaako se sitä, että esimerkiksi arkkitehtien seuraava paikka on siivooja?

SOTE-uudistus tietenkin on sellainen asia, mitä voidaan pitää hallituksen kohdalla kunnia-kysymyksenä, ja se sitten varmasti hiukan ihmetyttää. Nimittäin tästä uudistuksesta ei juurikaan olla puhuttu hallitusta muodostettaessa. Se mikä hiukan ihmetyttää on sellainen asia, että vaikka lehdistössä on ollut esillä yhteen aikaan vain se kanta, että Suomen tie olisi nyt sitten se, että maamme eroaa EU:sta, niin silti kukaan ei tee asian eteen mitään, vaikka näillä EU:n vastustajilla on omat miehensä hallituksessa. Kun puhutaan erosta EU:sta, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että ministerien tai presidentin kuuluu tällaiset ehdotukset tehdä, eikä näitä asioita päätetä missään katuparlamentissa.

FIXIT eli maamme ero EU:sta oli yhteen aikaan ainoa oikea näkemys, jota tuettiin massiivisella media-operaatiolla, jossa tietenkin puhuttiin myös korkeakoulujen maksullisuudesta. Ainoa oikea malli noissa keskusteluissa oli se, että maamme korkeakoulut tulee varata vain niille, jotka ovat aidosti hyvätuloisia sekä maamme pitää tietenkin eristäytyä muista maista, jotta maahamme voidaan luoda aito venäjän mallin mukainen poliisivoima, mikä pitää järjestystä kaduilla sekä pamputtaa kaikkia, joiden naama ei satu miellyttämään. Ja tietysti maamme raha voisi olla myös Markka tai Rupla, koska ainakin ylimeno-vaiheessa tarvitsemme Venäjän aseellista tukea.

Tai niin ainakin itse ymmärsin kun noita lehtiä luin. Ja tietenkin myös vanha kunnon uhkailu sekä muu selkäpiitä karmiva toiminta varmaan oli sellainen asia, jota oli mukava käyttää hyväksi näissä keskusteluissa. Se että erilaiset skin-partiot alkavat toimia poliisin rinnalla varmaan oli jonkun toimittajan mielestä hieno asia. Mutta tässä asiassa sitten voidaan sanoa sellainen kommentti, että se joka ryhtyy uhkailemaan väkivallalla on hävinnyt tämän väittelyn. Eli kun puhutaan kaiken maailman kesä-asukkaista sekä muista asioista, niin se että toinen osapuoli uhkaa pahoinpitelyllä tai jopa murhalla osoittaa sen, että se pelkää puhua tästä asiasta.

Väkivalta on vakava asia, ja sen käyttö on rajattu myös viranomaistoiminnassa vain ääritapauksiin, eli hätävarjelussa on noudatettava lakia, eikä silloinkaan saa käyttää miten kovaa voimaa hyvänsä.. Mutta se että joku alkaa uhkailla aseilla merkitsee sitä, että keskustelun alla oleva toiminta tai asia ovat jotenkin tälle uhkailun käyttäjälle vakavia, että he silläkin uhalla, että joutuvat oikeuteen päästelevät suustaan uhkauksia. Se sitten tietenkään ei ole näille ihmisille tullut ollenkaan mieleen, että jos he alkavat uhkailla jotain henkilöitä, niin silloin joku muu saattaa käyttää näitä uhkailuja hyväkseen ja surmata tuon uhkailun kohteen. Tuolloin poliisin on pakko tulla käväisemään uhkaavia puheita ja kirjoituksia harjoittavien henkilöiden kotona, koska todistajien mieleen saattaa tuollainen uhkaus tulla. Tuolloin ei kyseessä ole nimittäin mikään pieni asia, joka voidaan tutkinnassa sivuuttaa.

Suomalaiseen politiikkaan on tullut sellainen omituinen asia, kuin se, että poliitikkoja tai tavallisia ihmisiä, joiden mielipiteet eivät miellytä aletaan uhkailla sekä heidän sähköpostit täytetään erilaisilla alapään vitseillä. Ja sitten tietenkin mukana on joukko ihmisiä, joiden mielestä on hienoa, kun saa valittaa asiasta kuin asiasta pomoille. Siinä oikein silmille hyppää sellainen käsitys, että kaikki mitä esimerkiksi lehteen kirjoitellaan on jotenkin sallittua. Samalla myös unohdetaan kaikki hyvän maun rajat, kun samalla ruoditaan sitä miten sosiaalinen media vaarantaa jonkun ihmisen tietoturvan, mutta samalla myös hoetaan, että jos joku on "kiltti poika" niin silloin hän saisi pitää esimerkiksi työpaikkansa.

Olisiko ollut mukavaa, jos esimerkiksi potkut Volvon tehtailta olisi käsitelty vain siten, miten joku tuon yhtiön PR-päällikkö haluaa niitä käsitellä? Ja tietenkin kun ajatellaan sitä, kuinka tyhmä voi ihminen olla, jos hän ei viitsi laittaa kravattia kaulaansa, niin silloin varmasti olisi parempi, että kukaan ei kirjoittaisi mitään tyhmää tai tympäisevää sosiaaliseen mediaan. Tuolloin saattaa joku toinen saada hiukan erilaisen kuvan tästä työntekijästä, jota joku kalliiseen pukuun pukeutunut nero on haukkunut tyhmäksi selän takana. Ja onhan se vähän niin, että kaikki mielipiteet, jotka poikkeavat johtajien mielipiteistä ovat sellaisia niin sanottuja "vääriä mielipiteitä". Mitään niistä mielipiteistä tuskin kannattaa edes lukaista, koska silloin saattaa joku pomo lehahtaa tulipunaiseksi.

Tietenkin kaikki potkut, mitä maailmassa jaetaan johtuvat työntekijästä. Työnjohtajissa ei koskaan ole mitään vikaa. Ja mitäpä sillä on väliä, jos työläinen ei vain ehdi tehdä kaikkia tehtäviä. Samoin jos joku ihminen on työpaikallaan täysin yksin, niin silloin varmaan ei tuollaisen ihmisen mielipiteitä kannata mitenkään huomioida. Näet tuolloin saattaa kerran kuukaudessa tapahtuva saunailta jonkun yksityis-saunalla jäädä sellaiselta ihmiseltä väliin, joka liian paljon viettäää aikaa lukemassa toisten mielipiteitä jostain Facebookista tai vastaavasta palvelusta. Ei ole mukavaa olla väärässä, tai jäädä siitä kiinni, että on toista henkilöä alkanut panetella väärin perustein. Siinä voi joku sitten huomauttaa, että tuo panettelun kohde ei edes ole se henkilö, josta puhutaan.

Ja miksi syrjimiseen pitää puuttua? On aivan jokaisen oma asia, ketä kutsuu omaan kotiinsa. Jos siinä nyt joku yksittäinen henkilö vähän masentuu, niin silloin vain voidaan hakea uusi mies tai nainen hänen tilalleen. On vain lapsellista olettaa, että enemmistön täytyisi mitään käytöstään käydä läpi, koska työpaikka voi toimia helpommin, ja vaihtaa sitten sen yhden miehen toiseen. Tuolloin tietenkin kannattaa olla pomon kaveri, koska silloin tietenkin voi joku muukin saada sellaisen viestin, että hän saa kohta lähteä hakemaan uutta työtä. Eikä pomon tekemisiä saa missään vaiheessa kyseenalaistaa, koska hän saattaa silloin suuttua, eikä enää alaisille ole tulossa sitä paljon puhuttua lomamökin avainta, koska tällainen huomautus syrjinnästä saattaa suututtaa esimiehen. Ja tietenkin esimies on sellainen, joka merkitsee loma-ajat sekä muut vastaavat asiat, joten hänen miellyttäminen työpaikalla on tärkeää.

Mutta tähän päätän tämän lapsellisen kirjoituksen. Eli jokainen joka ei ole samanlainen kuin muut on jotenkin lapsellinen. Ja erityistä lapsellisuutta osoittaa sellainen harrastus tai ammatti, joka ei ole mitenkään yleinen. Samoin oman aivotoiminnan käyttäminen varmasti saattaa tuntua lapselliselta ihmisestä, joka on aina tottunut siihen, että kaikki asiat käydään aina esimiehen kanssa läpi. Tuollainen ihminen kokee esimiehen ikään kuin isänä, jonka tehtävä on kädestä pitäen neuvoa työläisiä, jotka hoippuvat muuten pimeässä. Tuollainen isähahmo yrityksessä tietenkin on se, joka toruu ja rankaisee niitä, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet. Ja tietenkin suurin rangaistus, jonka hän voi antaa on erotus työpaikalta, jolloin alainen ei enää saa vetää päälleen haalareita sekä turvakenkiä, jotka ovat jokaisen työmiehen ylpeys.

Se osoittaa että he kuuluvat siihen luokkaan, mikä kannattaa koko yhteiskuntaa, ja tietenkin sitten eteen tulee välillä ihminen, joka käyttää kravattia sekä valkeaa kypärää. Tuo ihminen taas johtaa niitä, jotka pitävät yhteiskuntaa toimimassa. Ja sellaisen miehen koulutus on tietenkin jotain aivan ihmeellistä kuten esimerkiksi insinööri, joka valmistuu jostain Aalto-yliopiston kaltaisesta salaisesta keskuksesta, missä heille opetetaan yli-inhimillistä matematiikkaa ja muita aineita. Ja tietenkin hänen alaisensa pukeutuvat jämerään työvarustukseen, ja katselevat munkkien ja kahvien yli pukumiestä, joka on koulutuksen yhteydessä menettänyt sen oikean ja aidon ystäväpiirin. Se tietenkin pitää monet ihmiset sellaisina duunareina, koska duunarien suhteet ovat aitoja, ja niissä ei turhia teeskennellä. Siellä pukumiesten klaanissa kaikki vain kyttäävät toisiaan, ja käyttävät epäkäytännöllisiä pukuja, joiden kanssa ei edes voi käyttää varsikenkiä, jotka antavat sotilaallisen vaikutelman käyttäjästään.

Tässä kohtaan voidaan miettiä, että miksi ihmisen pitää lukea yhtään mitään, kun saa koko päivän katsella aitoja työkavereita sekä hoputtaa vuokramiehiä tekemään työnsä paremmin. Vuokramiehet tekevät nimittäin osassa yhtiöistä kaiken työn, ja vakinainen väki vain istuu kahvilassa, koska heille ei töitä sitten enää riitä ollenkaan, kun niitä delegoidaan noille vuokramiehille, jotka tekevät töitä jollekin henkilövuokraus-palvelulle. Ja eihän se oma yhtiö nyt mikään sosiaalitoimisto ole, joten sen takia nämä vuokramiehet saavat sitten tehdä oikein kunnolla töitä palkkansa eteen. Ja miksi heitä pitäisi mitenkään huomioida, koska tietenkin tärkeintä on se, että omat työläiset saavat hyvää kohtelua.

Eikä noita määräaikaisia työläisiä tarvitse katsella kuin pari viikkoa, ja sitten taas pitää muistaa, että heitä ei kannata myöskään vakinaistaa, koska silloin saattaa joku vaikka kysäistä, että miksi toinen vain huusi tuolloin aikoinaan koko ajan, ja tuohon kysymykseen on vähän vaikea vastata, koska silloin tietenkin voidaan syyksi ilmoittaa sellainen asia, että joko toinen vain ei osaa tehdä työtä tai huutamisen avulla sitten vain halutaan näyttää niille oikeille työkavereille, mikä tarkoittaa vakituista väkeä, että kuinka paljon sitten uskalletaan toista polkea sekä syrjiä. Ja niitä asioita on sitten mukava muistella perjantaisin saunassa Pietarin tuliaisia maistellessa.