Kun nero ei sovi johtajaksi

Platon sanoi aikoinaan puhetaidon olevan vaarallista. Aristoteleen mukaan älykkyys on hyödytön asia, jos sitä ei tuoda esiin. Siis kuka tekee mitään älykkyydellä joka ei näy päälle? Korkea älykkyys voi heikentää johtajan kykyä tulla ymmärretyksi. Hyvä esihenkilö ei ole välttämättä tiimin älykkäin, vaan se, joka on hyvä ihmisten kanssa. (https://yle.fi/a/74-20150965).  Mitä tarkoittaa "olla hyvä ihmisten kanssa"? Valitaanko johtajiksi varsinkin keskitasolle sellaisia, jotka eivät sitten uhkaa koskaan heidän omien esimiestensä asemaa? 

Kun puhutaan pomoista, niin kun palkkaamme johtajan, niin hän tuo taloon myös omat verkostonsa sekä suhteensa. Eli me emme palkkaa vain yksilöä, vaan mukana kaupassa tulevat tietenkin tuon johtajan liike- ja muut suhteet. Eli miten määritellään hyvä johtaja? Riittääkö hyväksi johtajaksi pääsemiseen se, että henkilö tekee hyvää taloudellista tulosta? Vai millaista indeksiä käyttäen johtajat 

Meillä kaikilla on sellainen kuva, että joukon älykkäin ei pääse kovin usein johtajaksi. Se onko tuo asia totta on sitten meidän kaikkien itsenäisesti pääteltävissä. Mutta siis jos älykkäin ei pääse johtajaksi, niin se tarkoittaa sitten varmaan sitä, että jos haluaa saada hyvää palkkaa sekä johtaa muita, niin ei kannata omata mitään kovin korkeaa älykkyysosamäärää. Vai onko asia oikeastaan sittenkään aivan niin yksinkertainen? Eli miksi joukon älykkäin ei koskaan pääse johtamaan mitään? Tai miksi älykäs ihminen koetaan usein suoraan sanottuna huonoksi johtajaksi? Elämmekö yhteiskunnassa jossa tyhmyyttä ylistetään? Vai miksi älykkäiden ihmisten johtajuutta jotenkin pidetään huonona asiana? 

Ehkä siksi että älykäs ihminen ei ehkä ole aivan muiden tasolla. Hän saattaa arvioida asioita liian korkealentoisiksi, tai etsiä niistä liian montaa ulottuvuutta. Vai onko niin että hän vain antaa tehtäviä niin monimutkaisesti, että niitä on muiden vaikea seurata. Tai ehkä asia on niin, että johtajia tehdään ihmisistä jotka eivät muuta osaa tehdä. Näin he eivät tuota mitään suurempaa vahinkoa. Vai onko tämä äskeinen, hiukan loukkaava käsitys oikeastaan vain sitä, että me jostain syystä etsimme ihmisistä luonnostamme negatiivisia asioita. Me tietenkin palvomme johtajuutta. Mutta samalla olemme luonnostamme kateellisia. Siis korvaako asema älykkyyden? Ja kannattaako meidän olla tyhmiä?

Tai kannattaako meidän nyt sitten kehittää itseämme mitenkään? Nyt kun on lama, niin johtajan kannalta tietenkin olisi tärkeää että meidät voidaan helposti sanoa irti. Me olemme alaisia joten meidän tulee tuota johtajaa palvoa jatkuvasti. Jos johtaja ei osaa työtään tai muuten vain on ilkeä, niin tietenkin silloin me voimme aavistella, että hänen älykkyysosamääränsä ei ole 160. Vaan ehkä se on vähän pienempi. Mutta tietenkin johtotaidot korvaavat älykkyyden. Kun ihminen tekee rahaa pari kolme miljardia päivässä, niin miten me edes voimme epäillä häntä tyhmäksi? Rikkaus on asia, jolla varmasti pannaan paljon arvoa, kun pohditaan ihmisen soveltuvuutta valtion johtoon. Valtiota ei kuitenkaan voi johtaa kuten yritystä. Valtio ei voi heittää kansalaistaan pois yhteiskunnasta. Eli valtio ei pääse eroon henkilön aiheuttamista kustannuksista siirtämällä hänet suoraan kortistoon. 

Siis miksi me ihmiset oikeastaan osaamme ajatella, kun meillä on johtaja, jolle voimme tällaisen ikävän asian ulkoistaa. Näin emme enää halua mitään, kuin sitä mitä joku johtaja sitten meidän eteemme antaa. Kun ihmisellä on 120 alaista, niin hän on valtavan upea. Joten miksi kukaan edes haluaa ryhtyä koodaamaan jotain tietokoneohjelmaa tai rakentamaan satelliitteja, kun hän voisi polvillaan palvella ja totella jotain johtajaa. 

"Kun Albert Einstein ei ollut suuren yhtiön johtaja ja todella köyhä mies, niin hän on siksi huono johtaja". Ehkä Einsteinin puolustaja sanoisi, että "toveri, kuinka monta apulaista tuo mies oikeastaan tarvitsee tehdäkseen Suhteellisuusteoriastaan sellaisen, että sitä voidaan käyttää johonkin? Siis kun puhumme suurista ajattelijoista, joiden kirjallinen tuotanto hurmaa vielä tuhansien vuosien kuluttua heidän jälkeensä, niin nuo suuret ajattelijat Platonista, Aristoteleeseen sekä Cicerosta Lockeen ja Nietzscheen sekä muihin huonosti käyttäytyviin filosofeihin, niin me voimme sanoa, että me emme tiedä onko kukaan noista miehistä oikeasti ollut joku johtaja. Toki Cicero oli senaattori Roomassa, mutta hän ei kirjojensa kirjoittajana varmaan paljon apua kaivannut. 

Joskus joku on sanonut että me pidämme Caesarista enemmän kuin vaikkapa Aristoteleesta siksi, että Caesarilla oli paljon enemmän alaisia kuin Aristoteleella, joka toki tunnetaan antiikin filosofien kruunamattomana kuninkaana. Mutta jos sitten haluamme ajatella esimerkiksi Platonia jonka tekstit ovat paljon tunnetumpia kuin Aristoteleen, niin tietenkin se johtuu siitä, että Platonilla on jotenkin palvovampi suhtautuminen valtaan kuin Aristoteleella. Platonin "ihannevaltiossa" jokainen tyytyy jupisematta paikkaansa. Eikä kukaan saisi edes yrittää saada mitään parempaa. Ihmisten velvollisuus on palvella herraansa. Ja ylimpänä valtiossa valtaa käyttävät filosofit. Platonille itselleen tuo ihannevaltio sopi varmaan erittäin hyvin. Mutta maaorjien mielestä tässä järjestelmässä oli hiukan parannettavaa. 

https://yle.fi/a/74-20150965

Kirjoitelma älykkyydestä

travellingintimeandspace.wordpress.com

Kimmo Huosionmaa

Älykkyys on merkillinen asia, ja joskus filosofit ovat miettineet sitä, että onko äly oikeastaan aina tietoista. Eli tällä tarkoitetaan sitä, että ovatko kaikki oliot oikeastaan tietoisia älykkyydestä, tai siitä että ne ovat älykkäitä. Tai voiko sellainen olio, joka on älykäs ja kykenevä tietojenkäsittelyyn, eli prosessoimaan saamaansa tietoa olla sellainen, että se ei tiedosta mitä sen prosessoima tieto oikeastaan on.


Keskusteltaessa älykkyydestä, niin silloin aina unohdetaan kysyä, että voiko älykkyys olla tahdonvaltaista, vai onko kaikki se tieto sekä ajattelu, mitä aivomme prosessoivat aina refleksinomaista? Eli tällä tarkoitan sitä, että onko esimerkiksi mahdollista, että joku ihminen suorittaa luovan prosessin vain silloin kun hän haluaa niin tehdä? Kun puhutaan luovista prosesseista, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että nuo luovat prosessit tapahtuvat aina ihmisen aivojen sisällä, ja siksi niitä ei näy koskaan päällepäin.


Tässä yhtenä päivänä olin kävelemässä, ja silloin mieleeni tuli sellainen ajatus, että kuinka monta luovaa keksintöä oikeastaan on tehty, kun ihminen on käynyt kävelyllä? Varmaan aika monia, Mutta sitten kun ihminen on jatkanut matkaansa, niin silloin tietenkin hän on unohtanut kaiken muutaman minuutin päästä. Miksi tämä on tapahtunut? Kukaan täysjärkinen ihminen ei konventionaalisen ajattelun mukaan kanna mukanaan esimerkiksi lehtiötä, mihin hän voisi kirjoittaa ideoitaan, ja sen takia esimerkiksi varmaan monia hienoja asioita on jäänyt tekemättä.


Kun taas ajatellaan maailman suuria keksintöjä sekä ihmisiä niiden takana, kuten Thomas Edisonia joka keksi hehkulampun, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että syy tähän keksintöön oli se, että maailmassa oli tilaus tuohon välineeseen. Kaasulamppu oli vaarallinen väline, ja sitä ei voinut esimerkiksi antaa lasten sytyttää. Samoin jos huoneessa oli kaasuvalo, niin silloin piti tietenkin varoa, että kukaan ei avaa venttiiliä vahingossa, koska silloin koko talo saattoi räjähtää. Tuon takia kaasuvalo korvattiin hehkulampulla.


Hehkulampun kanssa ei tarvinnut olla niin kauhean tarkkana, ja tuolloin esimerkiksi lapset saattoi jättää ainakin huoneeseen yksin. Eli tähän välineeseen oli sosiaalinen tilaus. Mutta kun sitten aletaan miettiä sitä, että onko luovuus ja älykkyys aina sama asia, niin silloin pitää muistaa yksi seikka siitä, miten tutkijan kannattaa tätä ongelmaa lähestyä.


Lapsi on sellainen olento, että hän uskaltaa kysyä asioita, joita vanhemmat ihmiset eivät ikään kuin kehtaa kysyä. Siksi pitää muistaa se, että ihminen joka ajattelee asioista ikään kuin lapsi, ja kokee riemua esitellessään omaa työtään, kuten lapset kokevat esitellessään omia piirustuksiaan, niin silloin voidaan puhua luomisen riemusta. Ja jos luominen on hauskaa, niin silloin tietenkin ihminen pitää luovasta työstä. Luovuus ei ole sitä, että ihminen on kaikessa hyvä. Kukaan meistä ei osaa aivan kaikkea.


Mutta kun puhutaan äärimmäisestä luovuudesta, niin silloin mieleen tulevat ennen kaikkea “savant autistit”, joiden piirustus- tai muu taiteellinen lahjakkuus ovat aivan omaa luokkaansa. He saattavat pystyä piirtämään kaupungin tai maiseman yhdellä vilkaisulla. Tai sitten he kykenevät soittamaan kuulemansa kappaleen ulkoa, mutta tuolloin voidaan tietysti sanoa, että savant autisteilla on äärimmäinen, mutta hyvin kapea osaamisalue, missä he todella loistavat, mutta muuten he saattavat olla hyvin rajoittuneita, eli heidän muut taitonsa saattavat olla hyvin kehittymättömiä.


Joidenkin tutkijoiden mielestä autistit sekä myös muut kehitysvammaiset saattavat olla hyvin älykkäitä, mutta se että heidän kommunikointia koskevat taitonsa ovat hiukan kehittymättömiä tekee heidän älykkyytensä tutkimisesta hiukan vaikeaa, koska heidän suusanallinen kommunikointi muiden ihmisten kanssa on rajoittunutta. Ja kun mietitään sitten sitä, että mitä tuo asia sitten oikeasti tarkoittaa, niin silloin voidaan älykkyyttä verrata ikään kuin kassakaappiin suljettuun paperiin. Tuohon paperiin ei normaalin tutkimuksen keinoin päästä käsiksi, koska ihminen ei osaa tai pysty kommunikoimaan tavalliseen tapaan muiden kanssa.


Kehitysvammainen henkilö on ihminen kuten kaikki muutkin, ja hänen tunteitaan pitää kunnioittaa. Heillä on oikeus tulla kohdelluksi ihmisenä. Eikä heitä saa myöskään loukata, eli jos keskustellaan heidän asumisestaan ja muusta toiminnasta, niin miksi kehitysvammaista on niin vaikea kohdella kuin muita ihmisiä tai potilaita? Ja miksi työnantajien on niin vaikea heitä palkata? Samoin tässä ihmettelen, että onko sillä mitään väliä, että kuka lattian luuttuaa, ja että onko joidenkin puliukkojen työ sitten niin kauhean hyvää, että heitä kannattaa sitten työhön palkata? Myös sellainen asia pitää muistaa, että älyllinen jälkeenjääneisyys ei näy välttämättä ollenkaan päältä.


Ja muistakaa että heillä on erittäin hyvä muisti. Kun ajatellaan kehitysvammaisia, niin silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että tuollainen henkilö saattaa olla ikään kuin ihmisen muotoinen gramofoni. Hän saattaa osata kaikki näkemänsä televisio-ohjelmat ja niiden repliikit ulkoa, ja tämä johtuu siitä, että kyseinen henkilö saattaa elää äärimmäisessä sensorisessa sekä virikkeitä koskevassa adaptaatiotilassa. Tuolloin ihminen muistaa erittäin hyvin pienetkin poikkeamat normaalissa päivärytmissä. Ja tällöin tullaan sellaiseen julmalta kuulostavaan paradoksiin, että vaikka ihminen osaisi toistaa kaikki kuulemansa musiikkikappaleet tai näkemänsä elokuvien repliikit ulkoa, niin se ei tarkoita, että hän kykenee luomaan mitään uutta.


Osaahan nauhuri toistaa kaikki kuulemansa asiat, mutta se ei koskaan tee yhtään kappaletta musiikin maailmaan. Tuo asia pitää aina muistaa, kun mietitään älykkyyttä. Jos tätä asiaa verrataan esimerkiksi moderniin tuotantotekniikkaan, eli skannereihin sekä 3D-tulostimiin, niin toki ne osaavat sitten kopioida minkä tahansa esineen, mutta kuitenkaan ne eivät luo mitään uutta. Kun puhutaan nopeudesta, niin kaikkein nopeimpia ajateltavissa olevia välineitä ovat RISC-tietokoneet, joista tunnetuin tietenkin on taskulaskin. Tuo laskin on todella nopea verrattuna esimerkiksi kännykkään tai varsinaiseen tietokoneeseen. Mutta sen toiminnot ovat rajoittuneet laskemiseen.


Olen joskus ajatellut, että asentamalla taskulaskimen käyttöjärjestelmät sekä ohjelmiston esimerkiksi supertietokoneeseen, ja poistamalla siitä sen omat versiot saadaan käyttöön todellinen super tehokas ja nopea laskukone, jolla voidaan tehdä todella vaikeita laskuja hyvin tehokkaasti, jos joku vain painelee noita nappeja. Tämä tietenkin on vain teoriaa, mutta tällaista mallia voidaan joskus miettiä. Eli mitä tekisi esimerkiksi tietokone, johon on oman käyttöjärjestelmän tilalle asennettu taskulaskimen käyttöjärjestelmä, kas siinä on vasta pulma?


Kehitysvammaista ihmistä voidaan verrata esimerkiksi RISC-prosessoriin. Hän osaa valtavan hyvin kaikki ne työt, mitä esimerkiksi työkeskuksessa tehdään. Kukaan normaali ihminen ei osaa laittaa palikoita levyyn niin nopeasti kuin ikänsä työsalilla ollut henkilö, ja tietenkin tuollaisessa tilanteessa kehitysvammainen voittaa tavallisen ihmisen. He ovat äärimmäisen hyviä nimenomaan kaavamaisessa työssä, mutta jos he joutuvat luomaan jotain uutta, niin silloin sitten nämä henkilöt ovat hiukan pulassa. Ja siksi he tarvitsevat jonkin verran ohjaajan apua.


Mutta positiivinen asenne tietysti auttaa asiaa, koska se tekee oppimisesta mukavan sekä hauskan. Ja uuden oppimisessa on tärkeää nimenomaan se, että ihminen kokee tilanteen mukavana sekä kannustavana, koska jos oppiminen on pelkkää puurtamista, niin silloin saattaa ihminen ikään kuin kadottaa kyvyn luoda uutta. Ja mihin ihminen oikeasti tuota oppimaansa käyttää? Tietysti oppiminen tai oppimistapahtuma on kuin energian pumppaamista litiumiin fuusio-kokeessa. Kun ihmisen aivot sitten pääsevät ikään kuin vapaalle, ne muodostavat uusia yhteyksiä, ja silloin syntyy niitä paljon puhuttuja luovia ajatuksia, jotka vievät yhteiskuntaa sekä teknikkaa eteenpäin. Ja siksi on tärkeää että saamme paljon virikkeitä, mutta sitten tietenkin myös lepo sekä huvi ovat tärkeitä asioita, koska ne tuovat aivoille vastapainoa puurtamiselle.