Kun puhdistat ikkunoita, niin muista että näkökulma muuttuu.

Kun ikkunat puhdistuvat, niin sisään tunkee kirkasta terävää ja satuttavaa valoa. 

Alvar Aalto tai John Steinbeck sanoi, että ikkunat kannattaa pitää likaisina, jotta valo pääsee pehmeämmin sisään. Tuosta sanonnasta puhutaan usein monella tavalla. Mutta mitä se siis iha oikeasti tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että luodaksemme uuden puhtaan näkökulman tai näkemyksen asioista, meidän pitää uskaltaa hävittää se entinen suodatin, jolla suodatetaan tieto, joka on meille liian vaikeasti käsiteltävässä muodossa. Siis lika toimii suodattimena, joka suodattaa asioita siten, että me voimme kiinnittää huomiota vain siihen, mistä haluamme pitää kiinni. Tuo mistä haluamme pitää kiinni ei ole ehkä aivan sitä, mitä todellisuus on. Kun me pesemme ikkunoita, niin meidän pitää peittää hetkeksi näkymä, johon olemme tottuneet. 

Siis meidän pitää käyttää saippuaa, jotta saamme lian pois. Ja sitten edessämme on uusi, kirkas näkymä. Mutta tuo terävä uusi valo saattaa sattua silmiin. Tai sitten me voimme ehkä käsittää asian niin, että me olemme kiinnostuneempia ikkunassa olevasta liasta, kuin siitä mitä ikkunan takana tapahtuu. Me emme siis ole kiinnostuneita tapahtumista, joihin emme voi vaikuttaa. Mutta ikkunan likaisuuteen voimme itse vaikuttaa. Eli oliko vähän outo tapa lähestyä asioita. Toisaalta jos emme ole koskaan edes nähneet puhdasta ikkunaa, niin emme tiedä miltä ikkunan takana oleva maisema näyttää ikkunan takana. Siis sitä mitä tuon lauseen sanoja on tarkoittanut ei varmaan tiedä kukaan. 

Mutta kun sitten puhumme siitä mitä meidän pitäisi tietää tai ymmärtää,  ja mitä meidän ei pitäisi tajuta, niin kohtaamme sellaisen asian kuin tunteet. Tunteet ovat osa ihmisyyttä. Kun puhumme tekoälystä, niin kohtaamme asian, jota emme koskaan ehkä ole ennen kohdanneet. Me kohtaamme tunteettoman koneen, rakenteen joka kykenee yhdistämään tietoa monella tavalla, ja joka kykenee jopa näyttämään tunteita, joita koneella ei kuitenkaan koskaan ole. Tekoäly on väline jonka pelätään vievän töitä erityisesti journalisteilta, joiden työ on ennen ollut raportoida asioista puolueettomasti. Mutta voiko olla olemassa puolueetonta journalismia? Journalisti on vain ihminen. 

Mutta ihminen ei koskaan ole puolueeton. Ihminen ei koskaan ole ilman tunteita, ja tunteiden kautta vaikuttaminen on erittäin ikävä mutta tehokas tapa vaikuttaa ihmiseen, joka pystyy vaikuttamaan kaikkiin muihin ihmisiin. Mutta voimmeko me välttää sitä, että me ikään kuin alamme niputtaa asioita erittäin ikävällä tavalla? Siis me emme varmaan ajattele koskaan sitä, että ihminen joka näkee nääntyviä lapsia Gazassa saattaa globalisoida nuo lapset ja heidän kärsimyksensä johonkin pyssyn heiluttajiin, ja juuri se on se, mitä hänen halutaan tekevän. 

Samoin holokausti eli natsien julma, juutalaisiin kohdistunut kansanmurha globalisoidaan helposti myös nykyjuutalaisiin sekä Israelin asevoimiin. Samoin tuo globalisaatio aiheuttaa sen, että jokainen juutalaiseen kohdistuva rikostutkinta voidaan nimittää antisemitistien salaliitoksi. Eli oliko mafia-pomo Meyer Lanskyyn kohdistunut rikosepäily antisemitistien salaliitto? Tai kohdistuiko natsien vaino vain juutalaisiin? Globalisaatio väärällä tavalla tehtynä on äärimmäisen vaarallista. 

Siis pääosa Saksan keskitysleireillä surmatuista oli juutalaisia, mutta myös muita ryhmiä oli joukossa. Toisen maailmansodan jälkeen kuitenkaan ei koskaan selvitetty sitä, että mitä Stalin teki GULAGissa. Eli Stalin ei koskaan joutunut samalla tavalla vastuuseen teoistaan, kuin Hitlerin esikunta. Syynä tähän oli se, että Stalin oli voittajien puolella. Hän valitsi puolensa oikein. Ja juuri Hitlerin julma holokausti sai ihmiset sulkemaan silmänsä punaisesta terrorista. Tietenkin GULAG oli kaikkien tiedossa, mutta noita Stalinin leirejä vähäteltiin. 

Mielestäni tuo vainoaminen sekä järjestelmällinen murhaaminen kohdistui myös romaneihin, homoseksuaaleihin sekä ihmisiin, joita natsihallinto ei voinut sietää kuten vammaisiin, toisinajattelijoihin ja muihin ihmisiin, jotka poikkesivat massasta. Kommunistien vainot taas kohdistuivat uskonnon harjoittajiin, taiteilijoihin sekä oikeastaan kaikkiin, joita punaisen terrorin jäsenet eivät voineet sietää. Yksi diktatuurin tärkeimmistä tuntomerkeistä on se, että siellä yksilöllisyys poistetaan täysin. Massoja on helppo käsitellä, massoja on helppo lähettää kuolemaan, ja siksi diktaattori inhoaa massasta poikkeavia ihmisiä.Diktaattorin mielestä ihminen on vain välttämätön paha, väline jolla hän toteuttaa omaa ajatusmaailmaansa. 

Mutta kummasta välitämme enemmän ikkunasta joka on likainen, vai noista kärsivistä ihmisistä? Sitä voimme sitten kysyä omalta peilikuvalta, joka niin mielellään meitä katseli kun pesemme kasvojamme. Me kaikki ymmärrämme Ukrainan tukemisen tärkeyden. Mutta koska tämä on filosofinen kirjoitus, jossa on tarkoitus tarkastella asioiden negatiivista puolta ja rikkoa tabuja, niin lukekaa myös seuraava luontaisesta narsismista kertova kappale. 

Me kaikki toivomme Ukrainan sodan päättymistä. Mutta miten me sitten saamme tuon sodan päättymään? Yksi tapa on jättää Ukraina aivan yksin, ja toivoa että Venäjä voittaa tuon maan nopeasti. Noin saadaan ikävä tilanne pois mielestä ja sota pois päiväjärjestyksestä. Se teemmekö tuolloin oikein tai voimmeko sen jälkeen katsoa peiliin on sitten vähän eri asia. Mutta oliko niin, että syvällä narsistisen mielemme syövereissä toivoimme Venäjän nopeaa voittoa, koska silloin meidä ei tarvitsisi ottaa kantaa Ukrainan puolustus sotaan.

Se mitä tuo asia saa aikaan on sitten se, että Venäjä kääntää kärjen Suomeen ja Baltiaan. Samalla tavalla, jos juku antaa kiristäjälle rahaa, niin hän yllyttää tätä jatkamaan sekä kiihdyttämään toimintaansa. 

Samalla tavalla voimme kysyä että kummasta välitämme enemmän Maapalloa kohti tulevasta asteroidista vai jääkiekko-ottelun tuloksesta? Vastaus on että jääkiekko kiinnostaa enemmän kuin joku asteroidi. Vaikka varmaan jokainen meistä tietää mitä meidän kannattaisi huolehtia enemmän. 

Me kohtaamme joka päivä erilaista vaikuttamista. Vaikuttamisen tarkoitus on saada meidät tekemään asioita, josta joku sitten hyötyy. Kun me kohtaamme vaikuttamista, niin paras tapa saada omat näkökulmamme asioista menemään läpi on olla miellyttäviä. Toinen tapa on herättää sääliä, mikä on sitten säälittävää. Mutta säälillä saa ostettua ymmärrystä. 

Me heikot ja köyhät emme vain kykene vastustamaan vastapuolta, ja siksi meidän pitää vain myöntyä siihen, mitä muut haluavat. Jos panemme vastaan, niin emme ehkä ole säälittäviä. Mutta jostain syystä me kohtaamme sellaisen ilmapiirin, että tiettyjen ihmisten mielipiteiden vastustaminen on säälittävää. Tuolloin toisen ihmisen mielipide painetaan maan rakoon sanomalla sitä säälittäväksi. Ja tietenkään mitään omaa tietojen etsintää tai kouluttautumista ei voida sallia. Ääriryhmät tietenkin omivat monia aatteita kuten kansallisen perinnön sekä kulttuurin itselleen. 

Kun kouluja pommitetaan, niin silloin pyritään hävittämään kansallinen perintö. Eli pommituksella ja muilla tuhotoimilla, joka kohdistuu kouluihin sekä älymystön eli taiteilijoiden sekä professorien ja tutkijoiden vainoamisella on aina sama merkitys. Kansan historia sekä kulttuuri pyritään tuhoamaan noiden toimien kautta. Eli kun “einsatzgruppen” yksiköt murhasivat ihmisiä jossain Puolan metsässä, niin noiden ampumisten tarkoitus oli surmata Puolan kansan sydän. Näiden ihmisten pelättiin aiheuttavan hankaluuksia keskitysleireillä. Sama logiikka ajoi myös Stalinia hänen toimissaan. Hän halusi tuhota Venäjän historian sekä korvata sen puolueen ja häntä itseään miellyttävällä versiolla historiasta, jonka mukaan kommunistit olivat yksinomaan hyviä ja tsaari oli paha. 

No, ehkä tsaari oli julma sortaja, mutta ne taiteilijat, kauppiaat sekä monet muut eivät olleet myöskään nähneet tsaarin vallassa mitään hyvää. He saattoivat taistella punaisessa kommunistisessa armeijassa tsaarin kannattajia vastaan. Nuo henkilöt saattoivat olla tsaarin poliittisen poliisin Ohranan uhreja. Mutta he eivät välttämättä taistelleet nostaakseen valtaan uutta tsaaria, jolla oli isot viikset, ja joka poltti piippua ketjussa. Kuitenkin heidät pidätettiin tuon ketjupolttaja-viiksimiehen käskystä. Heidät haettiin nahkatakkia käyttävien miesten toimesta ja sitten kun he astuivat kahden nahkatakkia käyttävän miehen välissä mustaan autoon, niin he eivät ehkä koskaan nähneet kotiaan. 

Heidät oli ilmiantanut joku joka ei vain voinut sietää toisen menestystä. He eivät voineet sietää kiiltäviä lattioita, kirjailtuja paitoja tai kirjailtuja pöytäliinoja. Nuo miehet jotka suorittivat pidätyksiä olivat teknokraattien luomuksia. He ajattelivat olevansa vain osa koneistoa. Noiden miesten ajattelutapa oli peräisin suoraan pimeältä keskiajalta. Keskiajalla ajateltiin että vaikka ihminen olisi pidätyksen jälkeen todettaisiin syyttömäksi tekoon, josta häntä oli syytetty, niin hänet silti saatettiin kiduttaa kuoliaaksi. “Oli jumalan tahto että pidätys tapahtui, ja jotain pahaa tuo raukka oli kuitenkin tehnyt”.

Eli vaikka henkilö oli syytön vastavallankumoukselliseen propagandaan ja sen levittämiseen, niin tietenkin hän oli jotain pahaa tehnyt. Turvallisuuspalvelu oli erehtymätön, ja ilmiantaja ei vain osannut pukea sanoiksi sitä, miten tuo pidätetty oli toiminut vasta-vallankumouksen hyväksi ja yrittänyt työntää erehtymätöntä toveri Stalinia pois vallasta. Vai miksi hän muka oli ottanut yhteyttä tuohon mahtavaan turvallisuuspalveluun, jonka jäsenet valittiin suurista keskinkertaisuuksista, eli he eivät tehneet mitään omasta halustaan. Kaikki turvallisuuspalvelun jäsenet noudattivat vain käskyjä, he eivät koskaan kyseenalaistaneet mitään, harjoittaneet jonninjoutavia filosofioita. He vain tepastelivat jonkun ilmiannetun kotiovelle, ja sitten vain konepistooli päin naamaa. Tietenkin pidätetty oli vaarallinen, eihän konepistoolia olisi muuten tarvittu. 

Ja kun sitten tuo ilmiantaja seisoi naama virneessä heiluttamassa tuolle kansan viholliselle, niin hän tunsi olevansa todellinen supermies tai nainen. Hän saattoi vielä ilmiantaa monia muitakin, ja sitten ehkä hänet jopa kutsuttaisiin GPUn tai NKVDn järjestämälle ilmiantokurssille, jossa hän voisi sitten kehittää vaikka naapurin emännän halkopinosta suuren agitointi välineen. Joskus tosin ilmiantaja saattoi myös muuttua kansan viholliseksi, kun joku sitten näki hänen piirtäneen puolueen jäsenkirjaan rivoja kuvioita. Ja sitten tuo onneton saattoi olla onnekas, ja päästä katsomaan revontulia jonnekin kauas Siperiaan. Tai sitten mikäli hän sattui asumaan Pietarissa eli Leningradissa, niin hänen elämänsä päättyi Bolšoi Domin eli “Ison talon” kellarissa, missä hänet ammuttiin muitta mutkitta. 

Kun sitten muutamme asiat miellyttäviksi, niin voimme tietenkin peittää tiedosta sen osan, mikä ei miellytä vastapuolta. Eli tuolloin vältämme konfliktin puhumalla vain sitä, mitä vastapäätä istuva henkilö haluaa kuulla. Ja juuri silloin teemme virheen, jota voidaan pitää anteeksiantamattomana tai jopa rikollisena tekona. Tuolloin muutamme tietoa siten, että se on helppo niellä, mutta samalla unohdamme asiat, joita emme halua tai tai uskalla katsoa. 

Se mitä me emme uskalla tai halua muuten katsoa saattaa olla se, mikä ehkä voisi vapauttaa meidät kaikki jostain pelosta. Se ehkä avartaa näkemyksiä siitä, miten asioista pitäisi puhua. Se saattaa poiketa siitä, miten niistä toivoisi puhuttavan. Meidän on vaikea myöntää virheitä, joita itse teemme. Me olemme riippuvaisia tiedosta, jota me saamme mielipiteitä muodostettaessa. Kun me teemme jonkun päätöksen, niin silloin teemme sen sillä tiedolla ja kokemuksella, jota jokaisella meistä sillä hetkellä on. Tiedon määrän lisääntyessä tai toiminnan laadun muuttumisella on sellainen merkitys, että joskus kauan sitten tehty päätös saattaa muuttua vääräksi. Se että Daavidin Linko on maailman paras IT-ohjus ei tarkoita että hyväksymme kansanmurhaa. Jos tuo järjestelmä on jo maksettu, niin kaupan peruuntuessa Israel ei ehkä halua palauttaa rahoja. Samalla taas Venäjä rajojen takana aiheuttaa jatkuvasti huolta meissä kaikissa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Meyer_Lansky

Tekoäly ei ole ainoa asia, mikä on ihmisten ajattelulle haitallista.

 

Kyllä kansa tietää mikä sille on parasta, sanoi Kekkonen. Mutta samalla hän unohti kysyä että mistä kansa saa tiedon omasta parhaastaan? Ja yksi asia joka sitten voi tuon tiedon antaa on tekoäly. Tekoälyn avulla voidaan päästä loistaviin tuloksiin sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Mutta tekoäly rapauttaa ajattelua, eli emme ehkä osaa kyseenalaistaa sitä tietoa mitä tekoäly meille antaa. Tekoäly kuitenkin on vain olio. Eli joka tapauksessa me työelämässä joudumme luovuttamaan osan vapaasta tai näennäisesti vapaasta tahdostamme työnjohtajille tai viranomaisille. Periaatteessa se että seuraamme vain pomon käskyjä voidaan luokitella siten, että luovutamme oman ajattelumme suoraan toisen olion käsiin. Eli meidän, käskyn vastaanottajien kannalta on aivan sama, että tottelemmeko me tekoälyä vai tottelemmeko me vahvaa johtajaa. 

Molemmat antavat meille tekosyyn välttää vastuuta. Tekoälyn käyttöä liiketoiminnan ja johtajuuden tukena on asia, mikä pitää sisällään kaksi puolta. Tekoälyä ei voi mielistellä samalla tavoin kuin ihmistä. Eli tekoäly seuraa mitä ihminen tekee työpaikallaan. Mutta toisaalta taas erotuspäätöksen tekee ihminen. Tai siis ihmisen pitäisi tehdä itse erotuspäätös. Ja kuitenkin jos tekoäly paljastaa että alainen ei tee mitään muuta kuin lue sarjakuvia työpisteellä, niin johtajan pitää tuohon asiaan reagoida. 

Ajattelun ja päätösvallan luovuttaminen tekoälylle on asia, mistä ei olla vieläkään keskusteltu tarpeeksi. Siis olemme oikeastaan jo luovuttaneet osassa toimintojamme päätökset tekoälylle, koska esimerkiksi osakekaupoissa sekä muussa sijoitusbisneksessä joudumme jatkuvasti seuraamaan käyriä, ja silloin kun käyrä on maksimissaan tai minimissään, joudumme reagoimaan ja joko ostamaan tai myymään. Siis jo parin sekunnin odotus tai neuvottelu voi tulla kalliiksi. Joten pörssipeleissä on tärkeää asettaa itselle limiitti, eli alin arvo jonka jälkeen ostetaan. Tai ylin arvo jolloin varsinkin lyhyentähtäimen pelissä myydään osakkeita. Tuolloin voimme sanoa että joudumme periaatteessa tottelemaan noita käyriä. jotka tekoäly piirtää ruudulle. Ja tekoälylle voidaan antaa parametrit, jolloin se voi ostaa tai myydä. Ja idea on se, että ostetaan halvalla ja myydään kalliilla. 

Eli tässä kirjoitan vain siitä osto-ja myyntitavasta, jossa osakkeita myydään ja ostetaan jatkuvasti, enkä tahallani käsittele pitkän tähtäimen sijoituksia. Mutta siis tekoäly on asia, joka on nostanut ihmisten ajattelun vapauden tietoisuuteemme. Tekoäly on oikeastaan samassa asemassa kuin esimerkiksi vahvat johtajat kautta koko maailman. Vahva johtaja tarjoaa alaisilleen mahdollisuuden ikään kuin vetäytyä vastuusta, kun he tekevät päätöksiä. He siis luovuttavat päätöksenteon joko vahvalle johtajalle tai tekoälylle, ja sitten vain painelevat nappia siten, kuin tekoäly ehdottaa. 

Tekoäly ohjaa ajatteluamme, ja esimerkiksi Internetin tai hakukoneiden page-ranking saa aikaan sen, että me jossain määrin olemme ajautumassa Wokeen. Tuolloin karsimme tahallamme sen tiedon pois, joka ei meitä satu miellyttämään ja tietenkin jos painelemme vain hakukoneen antaman linkkilistan ensimmäistä linkkiä, niin saamme ehkä vain suositun kotisivun antamia tietoja. Meillä on vapaus ajatella. Mutta jos luovutamme tuon oikeuden ajatella jollekin toiselle, niin se että onko kyseessä tekoäly vain toinen ihminen on oikeastaan aivan sama. 

Kun Elon Musk käyttää tekoälyä etsiäkseen niitä, jotka hänen DOGE-virastonsa irtisanoo, niin hän varmaan käyttää tekoälyä suodattaakseen niitä virkailijoita, jotka tekevät kaikkea muuta kuin työtä. Siis se kuinka paljon työntekijä viettää viikossa valtion maksamaa työaikaa esimerkiksi katselemalla markettien kotisivuja voi olla se, miksi DOGE lähettää ystävällisen erokirjeen tuolle virkailijalle. Mutta siis se tekeekö kukaan tuolla työtilassa mitään on muutekin eri asia. 

Eli meillä kaikilla voi olla esimerkiksi työtila auki kaiken aikaa, mutta sitten kuitenkin tuijottelemme kännykältä kaikkea muuta mielenkiintoista. Eli olisi mukavaa nähdä että seulooko Muskin tekoäly myös sitä, että montako merkkiä virkailija kirjoittaa työtilassa olleessaan. Ja tietenkin myös merkityksellisten sanojen määrä olisi hyvä saada tietoon. Mutta siis erottaako Musk vai tekoäly nuo virastojen laiskottelijat? Tuolloin voidaan ajatella siten, että Musk vetäytyy tekoälyn taakse tehdessään päätösksiä. Tai sitten tekoäly antaa luotettavaa tietoa, koska sitä ei voida samalla tavalla mielistellä kuin oikeaa ihmistä. 

https://muropaketti.com/tietotekniikka/tietotekniikkauutiset/microsoftin-tutkimus-tekoaly-on-haitallista-ihmisen-ajattelulle-toinenkin-huolestuttava-havainto/

Uudenvuoden lupaukset piti tehdä varmaan jo eilen.

Uudenvuodenlupaukset ovat asioita, jotka vain kuuluvat uuteen vuoteen. Uutena vuotena lupaamme olla entistä kiltimpiä, polttaa vähemmän tupakkaa sekä tietenkin olla muutenkin avuliaita. Mutta kun vuosi sitten kuluu eteenpäin, niin emme sitten enää muistele sitä, kuinka paljon tai millaisia lupauksia olemme tehneet. Eli ilmeisesti emme myöskään niitä tänäkään vuotena aio pitää. Tai niin aina silloin tällöin käy, että tulee luvattua asioita, joita emme sitten jostain syystä muista tai halua muistaa. 

Monissa työpaikoissa edessä on erilainen uusi vuosi. Eli on tehty kaiken maailman muistioita siitä, kuinka tasa-arvon pitäisi toteutua Usein noita suunnitelmia sitten esitellään esimerkiksi toimiston seinällä tai niitä lähetetään PDF-tiedostona alaisille. Siis kukaan työpaikalla töissä oleva henkilö ei ole ehkä istunut ollenkaan noissa kokouksissa, vaan ne on ilmeisesti tehnyt joku konsultti, jonka ei ole tarvinnut työpaikalla tehdä edes yhtään haastattelua, kun hän on sen upean muistion saanut tehtyä. Työpaikalla kuulemma sitten tasa-arvo toteutuu erittäin hyvin, lukuun ottamatta paria kehitettävää asiaa, joista sitten on pari liitettä. Ja sitten voidaan suoraan siirtyä puhumaan siitä, miten miesten ja naisten palkkakehitys toteutuu tällä kerralla. 

Sitten huomautetaan vitseistä, jotka saattavat loukata jotain sellaista, jonka sukupuoli-identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen eivät edusta niin sanotusti valtaväestöä. 

Mutta sitten kuitenkin voidaan sanoa, että tasa-arvo ei ole vain sitä, että huomioidaan naisten palkkausta, tai ollaan huomaavaisia sukupuolista suuntautumista käsittelevissä keskusteluissa tai vältetään koko asiaa. Mutta miten sitten tasa-arvo toteutuu muussa toiminnassa? Miten esimerkiksi vuokra- eli määrä-aikaisten työntekijöiden integroiminen muiden eli omien työntekijöiden joukkoon onnistuu? Voivatko he tulla esimerkiksi luottamusmiehen puheille ja kertoa huolistaan? Kutsutaanko heitä samalla tavalla esimerkiksi keilaamaan, tai kannustetaanko noita ihmisiä suoraan ottamaan kontakteja toisiin työntekijöihin? 

Työpaikoilla tehdään paljon työtä sen eteen, että työpaikka koettaisiin viihtyisäksi. Tai ainakin paperien mukaan toimitaan. Mutta jostain syystä upeat visiot upeasta uudesta, sosiaalisesta työpaikasta muuttuvat muutamaksi kuivuneeksi pullan palaksi ja kahvipannuksi jossain sivuhuoneessa. Siis kaikki menee hyvin, kunnes pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin. Syy miksi nuo sosiaaliset tilat saattavat olla hiukan nuhjuisia, koska niitä ei kukaan kuitenkaan kukaan viitsi käyttää. Vaan kahvit viedään suoran työpisteeseen, jossa ne niellään ja samalla lueskellaan jotain pörssilehteä. Eikä tuolloin henkilöä saa häiritä. 

Tasa-arvo ja viihtyisyys ohjelmat ovat sellaisia, että niille käy kuten jossain koulussa on käynyt kaiken maailman "kiva koulu" hankkeille. On esitetty sitä, että jokainen ottaisi kaverin mukaan välitunnille ja sitten juttelisi hänen kanssaan koko välitunnin. Siinä sitten voisivat nuoret tutustua toisiinsa. Mutta jostain syystä sitten kun välitunnille lähdetään, niin siinä sitten tuollainen hiljainen kaveri unohdetaan taas kerran yksin. Eli välitunnille painetaan tukka suorana eikä edes halua muistaa sitä, mitä joku on jossain sanonut. Tuolloin idea on loistava, mutta teot sitten ikään kuin vain jäävät tekemättä.                                                            

Työyhteisöissä tasa-avo tarkoittaa usein vain sukupuolten välistä tasa-arvoa. Ja kun me ajattelemme tasa-arvoa sekä ihmisten itsekkyyttä, niin joka päivä kohtaamme tilanteita, joissa ihminen on jotenkin erilainen. Poikkeavuus valtavirrasta aiheuttaa aina kyräilyä sekä erilaisia puuhun koputtamista. Erilainen pukeutuminen on joidenkin mielestä asia, jota voidaan käyttää tekosyynä  Esimerkiksi erään shakin pelaajan farmarit olivat asia, jonka takia hänet voitiin sulkea pois shakki turnauksesta. 

Ja joskus työpaikalla riittää pelkkä väärä murre, niin silloin pomo mielellään kertoo suoraan missä kaappi seisoo. Mutta siis syrjintää aiheuttaa myös esimerkiksi se paljon puhuttu epätyypillinen työsuhde, eli jos joku on esimerkiksi toisissa tehtävissä kuin kaikki muut, niin hän sitten kohtaa koko työyhteisön asenteet siten, että hänen kanssaan ei kukaan viitsi edes puhua koko työpäivänä tai sitten häntä ei koskaan kutsuta esimerkiksi mihinkään työajan ulkopuolisiin tapahtumiin. 

Eli tasa-arvo työpaikalla ei ole vain sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvo on muutakin kuin vain sukupuolten välistä palkkoja koskevaa tasa-arvoa. Se on sitä että toista kunnioitetaan myös silloin kun hänellä on pienempi palkka. Alaisella on tietenkin lojaalisuus velvoite. Mutta samalla kuitenkin myös esimiehen voidaan olettaa käyttäytyvän asiallisesti alaistaan kohtaan. Eli myös esimies voi toimia alaistaan kohtaan siten, että hänen toimintansa ei ole hyväksyttävissä. 

Yhdenvertaisuus sekä tasa-arvo ovat lakiin kirjoitettuja asioita. Se että ihminen sattuu olemaan erilainen kuin toiset käytetään säälittä hyväksi. Erilaisuuden ei tarvitse olla mitään kovin erikoista. Se ei välttämättä liity esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen, ihon väriin tai mihinkään muuhun asiaan kuin siihen, että toinen vain sattuu jollain tavalla olemaan toisenlainen kuin toiset. 

Innovaatiolle pitää altistua.

Kun puhutaan siitä miten esimerkiksi etätyö vaikuttaa vaikkapa ICT-alan innovaatioihin, niin silloin meidän pitää ensin kartoittaa muutamia asioita. Ja yksi noista asioista on tietenkin se, että kuinka paljon missäkin yrityksessä oikeasti innovoidaan? Eli kuinka paljon missäkin yhtiössä aikaa käytetään uuden mallin tai uuden tuotteen luomiseen? Etätyö voi tappaa innovaation, mutta innovaation voi tappaa monella muullakin tavalla kuin vain tekemällä etätyötä jossain kopissa, joka voi olla oma asunto tai joku vene jossain kaukaisella järvellä.

Mikäli kukaan ei halua jakaa innovaatioita on aivan sama, että missä vietämme aikaamme tai työpäivää. Innovaation syntyyn vaikuttaa se, että voimmeko tai haluammeko jakaa innovaatioon liittyviä ajatuksia sekä ideoita muille. Tällä tarkoitan sitä, että meillä pitää olla yhtiössä tai muussa yhteisössä sellainen ilmapiiri, että ihmiset voivat tuoda innovaatioitaan muiden tietoon. Mutta siis samalla muilla organisaatioon kuuluvilla pitää olla valmius kuunnella noita ajatuksia. Tämä koskee sekä muita esityksen esittäjän arvoisia henkilöitä, että myös hänen ja muiden esimiehiä. 

Eli innovaatiolle pitää altistua, ja jos haluamme hyödyntää innovaatioita, niin meillä pitää olla sellainen maaperä, että niitä halutaan tuoda esimerkiksi viikkopalaveriin. Paras tapa tappaa innovaatio on olla kuuntelematta ihmistä, joka haluaa omia ajatuksiaan palaveriin, ja sitten tietenkin tuota henkilöä voidaan vielä pilkata tuosta asiasta. Eli kun joku tuo jonkun uuden asian työryhmän palaveriin, niin työkaverit voivat katsoa häntä säälien, sekä peittää suutaan kun toinen esittelee ehkä ensimmäisen oman ajatuksensa koko yhteisössä. 

Samoin jos joku ajattelee että innovaatioita on parempi kehitellä omana vapaa-aikana, koska silloin siitä saisi paremmat rahat, niin se on yhtiön kannalta huono asia. Siis jos joku haluaa istua vapaa-aikanaan keittiön pöydän ääressä rakentamassa uutta konetta tai toimintamallia, niin se on tietenkin täysin tuon henkilön oma asia. 

Se asenne, että “vanhassa on vara parempi” on takuuvarmasti sellaisten johtajien tapa toimia, jotka haluavat vaalia perinteistä johtajuutta. Kun kaikkien asioiden annetaan mennä ikään kuin vanhaan hyvään tapaan, niin silloin olemme tilanteessa, jossa kukaan ei varmasti koskaan epäonnistu. Mutta sitten samalla muut ajavat helposti meidän ohitsemme uusien tuotteiden kehityksessä. Toki voimme luottaa siihen, että tuotteitamme suojaa patenttien kilpi, jolla tuotteiden jäljentäminen kielletään. Mutta patentti ei kiellä kehittämästä vastaavia tuotteita, joiden ratkaisut perustuvat uusiin teknologioihin, joita patentti ei suojele.

Siis toisin sanottuna voimme olla varmoja siitä, että ennemmin tai myöhemmin joku keksii tuotteen, jolla meidän tuotteidemme patentit kierretään. Mikäli emme kykene vastaamaan tuolloin haasteeseen, niin olemme silloin todella pahassa pulassa. Toinen asia on sitten se, että vaikka kukaan ei kehittelisi kilpailevaa tuotetta, niin yllättävän nopeasti kohtaamme tilanteen, missä markkinat tukkeutuvat. Eli kaikilla on tuota tuotetta, joten miksi he haluavat sitä päivittää? Siis asiakkaan kannalta tuotteen päivittäminen on rahaa tai vähintään aikaa vievää työtä.

Mutta toisaalta tuotteen valmistajan kannalta tuo päivittäminen on elämän sekä kuoleman kysymys. Kun luodaan uusia asioita markkinoille, niin silloin pitää muistaa tehdä niin sanottu asiakkuus analyysi, eli kysytään mitä varten joku ihminen ostaa meidän tuotteitamme? Ja sitten kannattaa miettiä, että kuka tuota tuotetta oikeasti käyttää? Kun muistelemme esimerkiksi Suosikkia, siis lehteä joka kaatui puutteellisen asiakasanalyysin takia, niin meidän pitää kysyä että miksi tuo asiakasanalyysi meni pieleen?

 Kyse ei ollut siitä että tuo analyysi olisi tehty väärin, vaan siitä että asiakasanalyysi oli jätetty puolitiehen. Oli selvitetty millainen asiakas ostaa tuota lehteä. Mutta oli unohdettu kysyä että kenelle tuo mies tai nainen oikeasti ostaa kyseistä lehteä. Eli unohdettiin että tuollainen tuote on yleensä lahja. Se että ostaja on joku 50-vuotias mies tai nainen ei kerro sitä, miksi tuotetta halutaan ostaa. Tuotteen käyttäjä voi olla joku muu kuin se, joka sitä ostaa. Ja juuri sen takia asiakas tutkimusta ei voida tehdä suoraan seuraamalla ostoksia konenäön avulla. Tällä tarkoitan nimenomaan lelujen ostamista. Lelujen maksaja on usein aikuinen, mutta niiden käyttäjä on lapsi. 

Kun puhutaan markkinoinnista ja innovaatioista, niin tietenkin meidän pitää muistella sitä, että millainen innovointi kokouksen pitäisi olla. Ja sitten ymmärtää se, että ero sen todellisuuden ja ideaalisen, sekä valitettavan usein myös teoreettiseksi jäävän mallin välillä voi olla hyvin suuri. Pahimmassa tapauksessa innovointi palaverit ovat tilaisuuksia joiden pitäminen voi jäädä pelkästään teoreettiseksi. Eli “emme ole tuotekehitysryhmä” on kommentti, jolla voidaan innovaatio poistaa päiväkirjasta. Toisaalta tällaiset palaverit voivat olla tilaisuuksia joissa huudetaan kurkku suorana toisten päälle. Tai sitten palaveri ei ehkä koskaan toteudu, koska se vie huomattavasti tärkeää työaikaa. 

Tuotekehitystä käsittelevä palaveri on aina paikka jossa voidaan tuoda omia ajatuksia esille. Mutta miten sitten tuota ajatusta lähdetään kehittämään? Eli työnnetäänkö noissa mahdollisissa palavereissa tuotetut ideat suoraan roskakoriin, ja katsovatko yhtiön päätöksentekijät noita malleja ollenkaan? Jos niitä ei katsota ennen hylkäämistä, niin silloin nuo palaverit ovat täysin turhia. 

Usein yhtiöissä on sellainen toimintamalli, että pari miestä ideoi uusia asioita. Mutta sitten kun niistä ei tule mitään, niin silloin nuo ihmiset jättävät yhtiön. Tai sitten he siirtyvät muihin tehtäviin. Tuolloin ei sitten enää varmasti tule uusia innovaatioita.  

Pitääkö työnantajan tietää paikka, jossa etätyöntekijät oikeasti työskentelevät?

Etätyötä koskevia sääntöjä pitäisi tarkastaa, koska työnantajat eivät tiedä työntekijöidensä olinpaikkoja. Ja tietenkin joku hotelli Lapissa tai purjevene jossain saaristossa saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä kauhistus. Toisaalta mitä varten työnantajien pitää tietää omien työntekijöidensä olinpaikka, jos he tekevät etätyötä. Siis tietenkin on olemassa erilaisia digi nomadeja, jotka vaeltavat pitkin Kauko-Itää eli aamulla oltiin Pattayalla, ja iltasella sitten illastetaan vaikka Balilla. 

Tuo asia tietenkin aiheuttaa kauhistuneita huudahduksia, ja  kohtaamme sen, että etätyötä rajoitetaan vedoten tietoturvaan, tai siihen, että työskentely Balilta käsin on pomon mielestä “lomaa”. Pomo on aina pomo. Hän tekee päätökset mutta samalla esimies myös vastaa tekemistään päätöksistä. Aina pitää muistaa se, että se mitä sanotaan ei ehkä ole täysin sama asia kuin se, mistä syystä joku päätös oikeasti tehdään. 

Toinen asia on se, että mikään asia ei ole mustavalkoinen. Ilmoituksessa saattaa piillä osatotuus, mutta kaikki asiat ovat kokonaisuuksia. Tuolloin meidän pitää kysyä että onko esimerkiksi “tietoturvakysymys” ollut oikeasti vain asia, jolla päätöstä perustellaan. Tai onko tietoturva vain tekosyy jollekin muulle asialle, joka voi olla esimerkiksi kateus. Voi olla että asiasta on haluttu nähdä vain niitä negatiivisia asioita. Eikä edes olla uskallettu ajatella niitä jonkun asian positiivisia puolia. 

Siis kuinka paljon etätyötä koskevissa kielloissa on oikeasti perusteltua ja kuinka paljon niissä on kateutta tai puhdasta vallan näyttöä? Digi nomadeja on kuitenkin ilmeisesti melko vähän verrattuna esimerkiksi ICT-alan työntekijöiden kokonaismäärään. Tuo elämäntapa vaatii kuitenkin melko hyvän palkan, jotta sitä voidaan harjoittaa pitkäaikaisesti. Siis pelkääkö pomo sitä, että läppäri luiskahtaa purjeveneen laidan yli, vai sitä että hemaiseva sihteeri johon pomo on iskenyt silmänsä katselee alaista “sillä silmällä”? 

Kyseinen elämäntapa on asia, joka saattaa ottaa joitakin ihmisiä aivoon. Mutta siis kuinka monta digi nomadia kunkin ihmisen omaan tuttavapiiriin mahtuu? Onko Balilla rannassa loikoileva digi nomadi ehkä kovinkin yleinen näky noissa ICT-piireissä? Vai mitä varten näistä asioita nostetaan aina välillä meteli? Kun puhutaan siitä miten etä tai lähityötä pitäisi tehdä, niin silloin tietenkin voidaan aina kysyä, että miten työnantajat ovat noita asioita määritelleet? 

Onko etätyö ehkä asia jota koskevia sääntöjä ei olla määritelty ollenkaan? Eli jos sääntöjä ei ole, niin silloin varmasti joku kehittää sellaisen ajatuksen, että etätyötä voidaan tehdä Balilla tai jossain Pattayalla. Mutta toisaalta tuollainen digi nomadismi vaatii melko paljon rahaa. Nykyiset tietoverkot mahdollistavat sen, että periaatteessa voimme tehdä etätyötä vaikka keskeltä Pohjoista napalakkia. Etätyö vaatii säännöt, joiden mukaan sitä tehdään. Mutta sitten tullaan siihen kysymykseen, että kuka on se, jonka mukaan yhtiössä mennään? Johtajat määrittelevät säännöt, joiden mukaan yhtiössä toimitaan. 

Mutta sitten voidaan aina miettiä sitä, että kuinka paljon sitä tehokasta työaikaa oikeasti kulutetaan muuhun kuin varsinaiseen työhön missäkin työpaikassa. Mieleen tulee tutkimus jonka mukaan 80% rakennuksilla vietetystä ajasta on muuta kuin tehokasta työtä. Eli onko jollain muilla työpaikoilla tehty ajankäyttöä koskevia tutkimuksia? 

Mutta se että syy etätyön lopettamiseen on se paljon puhuttu pelko siitä, että työpaikan salaisia tietoja päätyy jonnekin Thaimaan viranomaisille on ehkä turhan kaukaa haettu. Tietenkin me kaikki tiedämme että missään tapauksessa kaikki ihmiset eivät voi sulattaa sellaisia ajatuksia, että etätyötä tehdään jossain muualla kuin paikassa, joka ei ole työnantajien tiedossa. Kuitenkaan työnantajani ei ole minulle mikään isoveli, jolle olisin jokaisesta tekemästäni asiasta selitysvelvollinen. 

Siis pitääkö minun tai jonkun muun ilmoittaa työnantajalle aina jos teen työtä jostain muualta kuin kotoa? Toki voimme varmaan jokainen työskennellä vaikka jostain laskettelukeskuksesta käsin. Voimme siis istua jossain hotellihuoneessa klo 8-16, ja painua sen jälkeen rinteeseen. Mutta se on varmaan jonkun mielestä täysin vastoin sitä tapaa, millä olemme tottuneet tekemään työtä. 

Toki voidaan ajatella että esimerkiksi etätyökielto, joka koskee maanantaita- ja perjantaita on joidenkin mielestä hyvä tapa motivoida alaisia tekemään työtä nopeammin. Mutta toisaalta alaiset voivat ajatella että noiden sääntöjen tarkoitus on suoraan ilmoittaa sellainen asia, että “tässä yhtiössä on unohdettu kuka on pomo”. Tuolloin kyseessä on yhtiön johdon kurinpito toimenpide, jolla muistutetaan alaisia, että he eivät ole niin vapaita tai niin vaikeasti korvattavia kuin mitä he ehkä ovat ajatelleet olevansa. 

Etätyö on asia joka muuttaa työelämää. Eli se että “paluu toimistolle” on päivän sana, jolla peräänkuulutetaan konsensusta ei varmaan sido yhtään yritystä. Se että joku markkinointitiimi palaa toimistolle voi olla jonkun mielestä loistava asia. Mutta samalla se on toisille samalla tavalla kauhistus kuin etätyö on toisille. 

Usein puhutaan siitä, miten yhtiön tarjoavat työhön kuulumattomia etuja palkkioksi hyvin tehdystä työstä. Ja tietenkin jokainen huippuluokan osaaja joutuu tilanteeseen, jossa hänen kanssaan tehdään henkilökohtaisia sopimuksia. Eli osa noista sopimuksia saattaa koskea esimerkiksi sitä, millaisia etuja tuo mies tai nainen voi saada yhtiöltä. Ja niihin saattaa kuulua osakesalkku sekä esimerkiksi se paljon puhuttu yhtiön edustusmökki tai rajaton yksinoikeus edustustilojen käyttöön. Noita etuja kutsutaan opitoiksi. Optioiden tarkoitus on vähentää henkilön verotusta. Samalla niiden avulla sidotaan haluttuja työntekijöitä yhtiöön. 

Kuten olen monesti ennenkin kirjoittanut niin johtaja ei ole periaatteessa vain ihminen tai yksilö. Tullessaan taloon johtajat tuovat taloon tietenkin oman asiantuntemuksensa. Mutta samalla he tuovat taloon myös kaikki suhteensa. He tuntevat tärkeitä ihmisiä edellisistä työpaikoista, joten oikeasti oikea johtaja voi tehostaa hänen palkkansa maksavan yhtiön liiketoimintaa myös henkilökohtaisten suhteiden kautta.

Sen takia kokeneet johtajat ovat haluttuja työntekijöitä. Heidän tehtävänsä on tietenkin edustaa yhtiön hallintoneuvostoa alaisilleen, mutta samalla johtajan tehtävä on tuoda asiakkaita yhtiölle. Ja juuri noita suhteita, jotka tekevät päätöksiä yhtiöiden hankinnoista pidetään tavoiteltavina suhteina, koska heidän kauttaan voidaan omaa myyntiä tehostaa. 

Siis oikeus tehdä etätyötä voi olla myös asia josta keskustellaan jokaisen uuden työntekijän kanssa erikseen. Eli vaikka joku toinen yhtiö lopettaa etätyöt, niin silloin kannattaa kysellä, että ketä tuo määräys palata toimistolle oikeasti koskee? 

Jotkut yhtiöt lupaavat erilaisia joustoja. Mikäli noista joustoista luovutaan, niin joku voi ajatella yhtiön huijanneen työsopimusta tehtäessä. Saattaa olla että yhtiön johto ilmoittaa iloisesti jotain asioita kuten etätyön päättymisen, mutta sitten oikeasti noita asioita koskevat sopimuksen kohdat saattavat olla luottamuksellisia. Eli ne eivät ehkä koskaan koske vaikkapa ylempiä toimihenkilöitä. Saattaa olla että tarpeeksi korkeiden johtajien kanssa kaikki asiat sovitaan yksilöllisesti. 

Tekoäly ei ole ongelma, käyttäjät ovat.

Kun keskustelu tekoälyn käytön eettisyydestä käy kuumana, niin me voimme todeta sen, että tekoälyn vika ei ole se, että sitä käytetään väärin. Tekoäly on siis vain työkalu työkalujen joukossa. Ja ihminen itse päättää siitä, mihin hän tuota välinettä käyttää. Kun me puhumme tekoälyn luomasta tekstistä, niin silloin kohtaamme oikeastaan plagioinnin yhden muodon. Plagiointi on toisen ihmisen tekemän tekstin tai muun tuotoksen esittämistä omana. Ja kuinka moni ihminen on joskus plagioinut?

Eli tuolloin ihminen saattaa ottaa jonkun runokirjan kirjahyllystä, ja sitten kopioida siitä runon. Siis tuossa asiassa ei muuten olisi mitään huomautettavaa, mutta jos tuo runo esitetään omana tuotoksena, niin silloin eteen ilmestyy ongelma tai asia, joka on täysin kiellettyä ainakin tieteellisessä kirjoittamisessa. 

Siis kuka vain meistä kykenee ottamaan kirjan ja kopioimaan siitä jotain hemaisevia rakkausrunoja, joita voi lähettää omalle kullalle. Mutta onko tuolloin asiallista mainita se, mistä runo on saatu? Jos se on oma tekele, niin silloin varmaan asia on aivan selvä. Mutta jos runo on kopioitu, niin silloin kyllä olisi parempi tai ainakin eettisempää merkitä myös lähde tuohon tekstiin. Mutta jos sitten tuota plagiointia verrataan tekoälyn luomaan tekstiin, niin miten se eroaa siitä, että kopioidaan jonkun kirjan tekstejä ja sitten esitetään niitä omina tuotoksina? 

Tekoäly on muuttumassa ongelmaksi tieteellisessä kirjoittamisessa. Se saattaa aiheuttaa jopa kielimallien romahtamisen, ja samalla myös tieteellisiä aiheuta käsittelevät tekstit muuttuvat epäluotettavaksi. Mutta samalla meidän pitää muistaa sellainen asia, että osa tutkijoista käyttää laajoja kielimalleja tekstien korjaamiseen. 

Tuolloin kyseessä saattaa olla pelko siitä, että esimerkiksi jossain oikolukua varten tehdyssä sovelluksessa näkyvät siniset, punaiset sekä keltaiset viivat aiheuttavat jotain ongelmia. Eli tieteellisen tekstin tekijä saattaa pelätä kielioppivirheitä todella paljon. Mutta sitten tietenkin on ihmisiä jotka huijaavat. Eli he antavat tekoälyn luoda tekstejä, joita he eivät itse osaa tai halua tehdä. Tuo ilmiö ei ole mikään uusi asia. 

Kautta koko historian on ollut ihmisiä jotka ovat käyttäneet esimerkiksi omia alaisiaan tieteellisten tekstien tekemiseen, ja sitten esittäneet noita tekstejä ominaan. Eli huijaaminen ei ole mitään uutta edes tieteellisen tekstin tuottamisessa. Vaan se että tekoälyä käytetään on uutta. Tekoälyn avulla voidaan tuottaa tekstejä joiden kielioppi on täysin oikeaa, mutta samalla unohdetaan se, että tekoäly voi tuottaa sisällöltään täyttä puppua olevia tekstejä. Tekoälyn avulla tehdyissä teksteissä saattaa esimerkiksi sisältö olla täysin toista kuin mitä sen pitäisi olla. 

Mutta tekoäly saattaa tietenkin aiheuttaa ongelmia esimerkiksi lähteiden valinnassa. Nimittäin jos tekoäly käyttää usein samoja lähteitä samankaltaisissa hauissa, niin se saattaa nostaa tiettyjä kotisivuja ylemmäksi kaikissa page-ranking luetteloissa. Ja juuri tämä on se asia mikä saa aikaan ongelmia. Nimittäin jos noiden lähteenä käytettyjen sivujen sisältöä muutetaan, niin silloin jokainen joka niitä käyttää lähteenä saattaa tehdä virheitä. 

Yksi asia mikä saattaa tapahtua on se, että kaksi eri kielimallia eli tekoälyä alkaa ikään kuin pallotella jotain tekstiä edestakaisin. Se saattaa aiheuttaa tilanteen jossa aluksi järkevä teksti muuttuu joksikin aivan muuksi. Ja toki jos esimerkiksi suuresta datamäärästä puuttuu jopa miljoonia bittejä, niin se saattaa muuttaa lopulta koko tuotoksen sisällön. Eli ei yksi puuttuva bitti merkitse kovin paljon, mutta jos dataa käsitellään kerralla triljoonia teratavuja, niin silloin puuttuvien bittien määrä saattaa kohota hyvin korkeaksi. 

Karkeasti sanoen: tekoäly ei tee huijauksia. Eikä työkalu tee ylipäätään rikoksia. Tekoäly on siis työkalu työkalujen joukossa. 

Huijausten tekijä on aina ihminen. Tekoäly on siis työkalu kuten porakone. Siis emmehän me syyttele porakoneita murroista, vaan syytteessä on aina ihminen joka käytti porakonetta murtoon. Samoin yhdessäkään oikeussalissa ei ole koskaan syytetty esimerkiksi Ruger Redhawk 44 magnumia henkirikoksesta, vaan syytteessä on aina ollut se ihminen, joka on käyttänyt tätä asetta rikokseen. Siis ihminen kantaa vastuun siitä, mihin hän käyttää työkalua tai asetta. Ase on teknisesti ajatellen työkalu, joka on tehty vahingoittamaan jotain olentoa. Mutta ihminen vastaa siitä, mihin hän asetta käyttää. 

Kuten monesti ennenkin, niin älä syytä tekoälyä tai mitään muuta tahdotonta olentoa siitä, että olet käyttänyt sitä huijaukseen. 

Siis emmehän me syytä esimerkiksi Photoshop-ohjelmaa nettikiusaamisesta, vaan me syytämme Photoshopin käyttäjiä noista väärinkäytöksistä. Tai emme koskaan syytä esimerkiksi ohjelmointi editoreja siitä, että niillä on kirjoitettu joukko haittaohjelmia. 

Tekoäly on tietokoneohjelma. Eli sitä voidaan käyttää oikein tai väärin. Periaatteessa tekoäly, laaja kielimalli, LLM tai miksi tätä upeutta tai apeutta halutaan kutsua on samanlainen ohjelma kuin Photoshop. Tällä tarkoitan sitä, että Photoshop ei tee mitään itse. Sen käyttäjä tekee kaikki asiat. Me kaikki tiedämme esimerkiksi photoshopin avulla käsitellyt kuvat, joissa kaiken maailman marsilaiset hyppivät meidän pihallamme. 

Noiden kuvien avulla voidaan esimerkiksi pilata jonkun tutkijan työpäivä. Ja voi kun on hauskaa kun joku nörtti sitten saadaan lankaan. Toki tuo asia vie tutkijan sekä kaikkien muiden aikaa. Mutta missään ei tuota hauskanpidon välinettä ole koskaan kritisoitu. Siis tällä hiukan sekavalla asialla huomautan siitä, että tekoäly ei itse tee tekstejä. Tai se ei ainakaan tee oma-aloitteisesti mitään tohtorin väitöskirjoja. 

Vaan tekoäly vaatii sitä, että käyttäjä antaa sille komentoja. Eli jos tekoälyä verrataan vaikkapa Photoshopiin, niin eihän kukaan meistä syytä Photoshopia siitä, että sillä tehdään “hauskoja piloja” internetiin. Siitä syytetään photoshopin käyttäjiä. Joten samalla tavalla tekoälyn kanssa pitää menetellä. Tekoäly ei ole se, joka huijaa väitöstilaisuudessa. Vaan huijari on se, joka esittää tekoälyn tuottamia tekstejä ominaan. 

Tekoälyn käyttöön kuvien luomisessa on tietenkin puututtu ainakin keskusteluissa. Itse olen sitä mieltä että tekoälyn luomia kuvia voidaan käyttää aina jos kuva ei ole tuotoksen pääasia. Tuotoksen ollessa pääasiallisesti tekstiä, ja kuvan ollessa pelkkä koriste, niin silloin tekoälyn tuottamia kuvia voidaan käyttää sellaisenaan. Mutta jos kyseessä on luontokuvakilpailu, niin silloin tietenkin tekoälyn luoman kuvan käyttäminen on huijausta. 

Mutta miten tekoälyn luoma kuva poikkeaa perinteisestä photoshoppauksesta? Itse olen sitä mieltä, että ainoa ero tekoälyn tuottamassa kuvassa ja photoshopatussa kuvassa on se, että toiseen on käytetty Photoshop-ohjelmaa. Tekoälyn tuottamassa kuvassa taas kuva luodaan siten, että tekoälylle kuvaillaan se, mitä halutaan luoda. Tuolloin väline muuttuu Photoshopista johonkin laajaan kielimalliin eli LLMään. 

Photoshop huijausten avulla on varmaan aiheutettu monia hyvin hauskoja hetkiä, kun joillekin tutkijoille on esitetty photoshopin avulla luotuja UFO-kuvia. Ja sitten käyty netissä nauramassa kun joku menee halpaan. Noita kuvia ei ole ennen kyllä pidetty minään ongelmana, vaan hauskana kepposena, joilla patistetaan tutkijoita oikeiden töiden ääreen. Toki myös photoshopin avulla voidaan luoda kuvia, joissa joku enemmän tai vähemmän tunnettu henkilö harrastaa asioita, joita me itse emme ehkä harrasta. 

Sekä tietenkin esimerkiksi murhapaikalta otettuja kuvia voidaan photoshopata. Jos ihmisellä on aikaa olla ilkeä, niin hän voi sitten photoshopata kokonaisen elokuvan. Ja esimerkiksi Windowsin oman Paint-sovelluksen avulla voidaan tehdä niitä paljon puhuttuja pään siirtoja ihmisille, joita kohtaan meillä ei ole hyvää tahtoa. Kuitenkaan noista asioista ei olla puhuttu milloinkaan. 

Eli noista asioista ei ole koskaan muistettu mainita. Mutta se että tekoälyn eettisyyttä korostetaan on tietenkin muodikasta. Tekoäly on kaikessa hyödyllisyydessään tai hyödyttömyydessään ohjelma. Se on samanlainen tietokonesovellus kuin esimerkiksi Photoshop tai joku muu vastaava tuote. 

NASAn johtajan mukaan pelko leimautumisesta estää ihmisiä kertomasta UAP-objekteista.

Voisiko kuuluisan "Alien autopsy"videon "tähti" olla joku Pentagonin primitiivinen taistelurobotin prototyyppi?

Onko kukaan koskaan ajatellut, että esimerkiksi kuuluisassa "alien autopsy" filmissä näkyvä olento saattaa olla esimerkiksi Pentagonin primitiivinen taistelurobotti, eli eräänlainen kävelevä nukke, joka kuljettaisi sen vartaloon kätketyn pommin vihollisen tukikohtaan. Tuo olisi luonnollinen selitys kyseiseen filmiin liittyviin outoihin asioihin. Filmin voitte itse etsiä internetistä. 

NASAn johtajan mukaan ihmiset eivät uskalla leimaantumisen pelosta kertoa näkemistään tunnistamattomista lentävistä esineistä. Kun puhutaan esimerkiksi UFOista sekä niihin liittyvistä asioista, kuten "alienin ruumiinavausfilmistä", niin ihmisille tulee aina mieleen se, että joku "vain haluaa julkisuutta". Siis kukaan ei varmaan ole ajatellut että esimerkiksi kuuluisassa Alien-ruumiinavaus videossa näkyvä olio voisi ehkä olla robotti. Jos kyseessä on ollut Pentagonin koeasteella oleva jonkinlainen primitiivinen taistelurobotti, niin silloin se selittäisi esimerkiksi salailun sekä sen, että kuvissa näkyy vaahtomuovia. 

Kun puhutaan esimerkiksi lautasmaisista sekä lyijykynää muistuttavista "UFOista", niin niiden takana voi olla vaikkapa kokeellisia ilmalaivoja, joiden tarkoitus on ollut tutkia mahdollisuutta lentää yliäänen nopeudella käyttäen ilmaa kevyempää ilma-alusta. Siis tuolloin kyseessä voisi olla esimerkiksi huippusalainen ohjelma, jonka tulokset eivät ehkä ole julkisia. Ilmalaivat voivat olla paljon suurempia kuin ilmaa raskaammat lentolaitteet kuten helikopterit ja VTOL-lentokoneet jotka voivat myös leijua ilmassa. 

Noissa ilmalaivoissa voisi olla tiedustelu, sekä valvontavälineitä ja esimerkiksi sairaaloita tai lepotiloja erikoisjoukkojen sotilaille, jos asioita ajatellaan puhtaasti salailun kannalta. Samoin osa noista lentävistä esineistä voivat olla esimerkiksi stealth lentokoneita, joiden havaittavuutta testataan jossain alueella. 

Myös erilaiset rakettikokeet sekä plasma- ja muut asekokeet saattavat aiheuttaa ilmiöitä, joita tavalliset ihmiset eivät tunnista. Mutta samalla kun puhumme kaiken maailman teknologisista asioista, niin meidän pitää muistaa se, että ihmisten pitäisi uskaltaa kertoa helpommin esimerkiksi juuri tunnistamattomista lentävistä esineistä viranomaisille. 

Kaikki ilmakehässä lentävät objektit ovat tunnistamattomia, ennen kuin ne tunnistetaan. Ja minkään objektin alkuperä ei ole täysin selvä, ennen kuin se siirretään laboratorioon jossa sitä tutkitaan tieteellisin menetelmin. 

Ja sen takia havainnot noista asioista kannattaisi välittää viranomaisille, koska kyseessä voi olla esimerkiksi Venäläinen tiedustelukone. Samoin myös NATO mielellään kerää havaintoja esimerkiksi sen omista tiedustelukoneista, koska jos nuo koneet ovat liian huomiota herättäviä, niin silloin niiden naamiointi pitää uusia. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/tunnistamattomia-ilmakeh%C3%A4n-ilmi%C3%B6it%C3%A4-koskeva-keskustelu-siirrett%C3%A4v%C3%A4-sensaatiohakuisesta-tieteelliseksi-sanoo-nasan-p%C3%A4%C3%A4johtaja/ar-AA1gIJXg?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=2761f2cfd70d4ebcb8f3b1c6f0b2082f&ei=7

USA irtisanoutui INF-sopimuksesta

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/2019/02/usa-irtisanoutui-inf-sopimuksesta.html

Kirjoitelma ihmisjoukkojen hajoamisesta

Kimmo Huosionmaa

Me kaikki kohtaamme joskus tilanteen, missä ihmisjoukko mihin me kaikki olemme ehkä kuuluneet hajoaa kuin tuhka tuuleen. Tämä termi on erittäin mielenkiintoinen, koska me kaikki haluamme ainakin lapsina kohdata samat ihmiset koko ikämme, mutta sitten jonakin päivänä se ihminen, jonka kanssa olemme eläneet koko elämämme, ja viettäneet kaikki vapaa-aikamme onkin poissa. Eli kuten tiedämme, niin olemme oikeastaan lapsina ryhmän jäseniä, joita pidämme ikään kuin jonkinlaisena muuttumattomana järjestelmänä tai piirinä, joka on olemassa ikuisesti, mutta sitten käy kuten eräs mies nimeltään Konstantin Tsiolkovski sanoi "Kukaan ei voi jäädä kehtoonsa ikuisesti".

Tuo mies oli yksi rakettitekniikan suurista pioneereistä, joka ideoi nykyisen raketin teoreettisen mallin, mutta jotta tämä teksti ei lähde rönsyilemään, niin siksi kirjoitan siis tässä siitä, miksi ryhmä lähtee hajoamaan? Kuka on se, joka ensin lähtee ryhmästä pois? Se ihminen poistuu ryhmästä, joka joutuu sen ulkopuolelle, ja kokee olevansa yksin.

Se joka ei saa ryhmästä itselleen "edes" seuraa lähtee varmasti jossain vaiheessa etsimään onneaan muualta. Ja jos valtioista ajatellaan, että ne ovat makro-organismeja, mikä tarkoittaa sitä, että valtio käyttäytyy kuin ihminen, niin siksi että Britannia lähti EU:sta, että sen päättäjät kokivat, että tuo maa ei saa yhtään mitään tuosta liitosta, joka kaiken lisäksi myös vaati sen perinteikkään vasemmanpuoleisen liikenteen lopettamista, ja valtion siirtymistä samaan järjestelmään kuin muutkin koettiin britanniassa vastenmielisenä.

Samalla tavalla kokee ihminen, jonka erilaisuutta vain ikään kuin koetetaan poistaa tai jonka käytöksestä huomautellaan jatkuvasti. Eli se tarkoittaa sitä, että kun ihmisjoukkoja ajatellaan, niin niiden rakenne on hieman samankaltainen, kuin esimerkiksi tähtien. Tähden ulkoreuna on harvaa kaasua, joka haihtuu hyvin helposti avaruuteen, ja samasta syystä henkilö, joka ei kuulu ryhmän ytimeen lähtee usein ensimmäisenä pois tuosta joukosta, jonka jäsen hän ei halua tai saa olla.

Ryhmän kanssa toimiminen on vuorovaikutusta, johon kuuluu myös se, että ryhmä antaa joskus myös tuolle yhdelle jäsenelle, ja jos sitten mitään positiivista koskaan tule, niin silloin tietenkin hän varmasti lähtee pois. Tuolloin hän kokee niin, että on helpompi lähteä luomaan omaa elämää ja istumaan jonkun koulun penkille, kuin jäämään johonkin ryhmään, joka ei puolta sanaa tuon ihmisen kanssa halua puhua tai mitenkään häntä huomioida. Ja joku päivä hän sitten tekee päätöksen, että hän lähtee lopullisesti siitä ryhmästä, joka ei häntä halua tavata.

Kysyn vain minunko on vastuu, jos luotan johonkin, ja hän käyttää luottamusta väärin?

Kimmo Huosionmaa

Tässä aamulla vain mieleen tuli sellainen asia kuin luottamus, sekä se että kenen on vastuu, jos olen luottanut johonkin asiaan tai henkilöön, ja se sitten minu pettää. Jos tässä puhutaan esimerkiksi puusta tehdystä pöydästä, jonka termiitti on nakertanut ontoksi, ja laitan sen päälle laukun tai kotitietokoneen, minkä jälkeen pöytä romahtaa ja tietokone hajoaa, niin olisiko minun pitänyt epäillä Suomessa olevan termiittejä? Tietenkin jos olen juuri käynyt maassa, missä on termiittejä, ja niitä on tullut matkatavaroiden mukana kotiin, niin silloin voi käydä omille huonekaluille vähän hassusti, mutta muuten ei noita muurahaisen sukulaisia tarvitse pelätä. Mutta idea tässä onkin se, että olisiko minun pitänyt epäillä pöytää ontoksi?

Kun tämä tilanne siirretään esimerkiksi koulumaailmaan, niin kenen on silloin vastuu, jos joku ottaa liikuntatunnin jälkeisen suihkun aikana toisen henkilön vaatteet penkiltä, ja heittää ne sitten käytävälle, jolloin tämä henkilö joutuu sitten ne hakemaan ikään kuin "aatamin" tai "eevan" asussa. Siinä sitten varmaan on kaikilla hyvä mieli, ja tästä asiasta voidaan varmaan kertoa hyviä vitsejä jossain välitunnilla, mutta samalla kuitenkin kysyisin sellaisen kysymyksen, että onko se sitten oikeasti tyhmyyttä, jos suihkun aikana kaverit heittävät vaatteet käytävään?

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että siinä kuitenkin on saattanut kyseessä olla opettajan määräys, ja hänen olisi pitänyt tätä asiaa valvoa, mutta onko kuitenkaan tyhmyyttä luottaa hiukan luokkatovereihin, niin että ne tavarat voi siihen penkille jättää viideksi minuutiksi ilman valvontaa, ja onko asia niin, että tuo teko on niin mukava, että siitä voidaan oikein palaveri pitää? Jos puhutaan siitä, että joku kantaa asiasta vastuun, niin onko syy siihen, että toinen joutuisi menemään "siveettömästi pukeutuneena" käytävään tuossa henkilössä, joka heitti vaatteet käytävään, vai siinä joka ne joutui sieltä hakemaan?

Ai niin tietenkin olisi voitu toimia toisin. Eli vaatteita ei olisi ehkä tarvinnut sinne käytävään heittää, tai ne olisi voinut joku kaveri vaikka hakea. Mutta jos tuosta siveettömästä esiintymisestä sitten lähdetään tekemään rikosilmoitusta, niin kenen oikeastaan tuolloin on syy? Kas kun siinä on vähän vaikeaa mennä tunnille ilman vaatteita, tai toki koulua voi varmasti käydä tuossa naturellissä asussa, mutta kuitenkin vaatteet kannattaa käydä hakemassa päälle. Kun sitten mietitään sitä, että esimerkiksi alaikäisestä otettujen siveettömien kuvien hallussa pitäminen on rikollista, niin silloin jos joku tuossa vielä valokuvia sattuu ottamaan, niin silloin saattaa puhelin sekä sosiaalisen median tili mennä jumiin, koska tuolloin kyseessä on teko, joka on rikollista.

Kun asiaa tarkastellaan koulukiusaajan näkökulmasta, niin tietenkään tuollaiseen tekoon, eli vaatteiden heittämiseen käytävälle liittyy sellaisia asioita, kuin tekijän kypsymättömyys. Mutta kuitenkin itse olen joskus huomannut, että noilla koulukiusaajilla ei ole mitään kuvaa siitä, että he tekevät toista ihmistä kohtaan väärin. He saattavat oikeasti tehdä jopa rikosilmoituksen tuollaisen teon uhrista. Ja sitten kun asiaa aletaan käsitellä, niin tilanne muuttuu pahimmillaan sellaiseksi, että tuota henkilöä, joka joutuu vaatteensa hakemaan aletaan syyttää siveettömästä esiintymisestä. Se miten kiusaaja suhtautuu välillä tekoonsa on jotenkin mielenkiintoinen. Hän saattaa pitää kaikkia omia tekojaan aivan tavallisina sekä vähäpätöisinä asioina, mutta sitten tuo kiusaaja saattaa omaan itseen kohdistuvia vastaavia asioita erittäin vakavina.

Ja jos kiusaaja sitten esimerkiksi lyö uhriaan, ja tämä sitten lyö takaisin, niin siitä saattaa seurauksena olla se, että kiusaaja joka on usein syvällisesti tunteva ihminen muuttuu ikään kuin aivan toiseksi. Hän saattaa rynnätä pienimmästäkin teosta suoraan opettajien huoneeseen kantelemaan asiasta kuin asiasta. Samoin kiusaaja ajattelee joskus, että kaikki mitä hän tekee on hauskaa. Pahimmissa tapauksissa tuollainen henkilö sitten menee opettajille ketomaan, että muut eivät ole nauraneet hänen teoilleen, eli kiusaaminen on epäonnistunut. Se on pahinta mitä kiusaajalle, joka ikään kuin ostaa kavereita sillä että hänen ryhmässään saa muita itkettää voi ikinä sattua, eli hän ei olekaan mikään upea henkilö, vaan säälittävä toisten alistaja, joka peittelee omaa huonoa itsetuntoaan sillä, että hänen pitää muita jatkuvasti kiusata ja löytää toisista vain virheitä. Kun toinen itkee koulun pihalla tai työpaikalla, niin se sitten nostaa mukavasti tuollaisen ihmisen itsetuntoa, kun on siinä saanut ylemmyyttä näyttää koko kansan edessä.

"Ultimate warrior" sekä valtion hierarkia Platonin mallin pohjalta tarkasteltuna.

Kimmo Huosionmaa

Platonin valtion mallissa on kaikkein ylin valta annettu filosofeille, eli valtion johtajille, jotka tekevät "viisaita päätöksiä" muiden puolesta. Sitten askeleen verran heidän allaan hierarkiassa ovat sotilaat, jotka aseiden avulla pitävät kuria sekä järjestystä valtiossa, ja alimpana on paikka helooteille eli työläisille, jotka tekevät päivittäiset askareet. Helootti oli oikeastaan lähinnä orja, jonka tehtävä oli tehdä likaiset työt, ja sotilaat vartioivat heitä kuin orjia, ja joka paikassa muistutettiin siitä, että helootti oli jotenkin ali-ihminen, joka teki vain sellaisia tehtäviä, mitä sotilaat eivät suostuneet tekemään, ja oikeastaan kaikki tavallinen työ oli sellaista, mikä häiritsi sotilaiden aseen käyttöharjoituksia, joten kaikki tavalliset työt jäivät Platonin aikaan heloottien tehtäväksi.

Ja jos sotilas joutui noita töitä tekemään, oli se suuri häpeä häntä itseään kohtaan, eikä mitenkään sopivaa toimintaa ylempien luokkien edustajille, koska helootit oli varattu noihin tehtäviin kuten katuja lakaisemaan. Mikäli filosofi joutui ottamaan jonkun työkalun käteensä, niin siitä saattoi tulla vaikka kuolemantuomio, jos lähellä oli esimerkiksi sotilaita tai helootteja, jotka eivät oitis lähteneet tekemään tehtävää, joka oli langennut filosofille, koska muita ei ollut paikalla ja se varmasti oli äärimmäinen loukkaus tuota henkilöä kohtaan.

Samoin sotilaan oli epäsopivaa ottaa mitään muuta käteensä kuin miekkoja tai muita aseita, ja esimerkiksi vasran kantaminen oli erittäin suuri nöyryytys sotilaalle sekä filosofille, koska se kertoi asemasta heloottina, joka oli  kaikkein alhaisin yhteiskuntaluokka, mitä oli ylipäätään olemassa. Tai ainakin niin Platon asiasta vihjaisee, ja tuolloin oli esimerkiksi kaupungin johtajilla vapaus antaa kuolemantuomioita melko heppoisin perustein. Jostain syystä nykyään taitaa sana "filosofi" olla korvattu "valtion johtajalla", ja tähän Platonin malliin esimerkiksi ovat Neuvostoliiton johtajat perustaneet oman vallankäyttöä koskevat tapansa, mihin kuuluu salailu sekä kaiken vastarinnan kukistaminen voimaa käyttäen.

Ja mitäpä viisaat johtajat Platonin aikaan olisivat muutenkaan ehtineet tietoja päätöksistään kansalle ehtineet jakaa, koska ei kansa niitä viisaita päätöksiä kuitenkaan ymmärrä, niin ei minkään työläisen tarvinnut mitään laeista tai niiden säätämisestä tietää? Ja muutenkin turha tieto lisää tuskaa, mikä tarkoittaa, että aina kun helootti jotain muiden kanssa asioista keskusteli niin silloin se aika oli poissa tehokkaasta työajasta eikä niitä päätöksiä myöskään minkään helootin esittämien vaatimusten takia olisi koskaan ruvettu muuttamaan, koska niin ei ole ennenkään toimittu. Eikä vastaisuudessakaan ole sopivaa kysyä minkään työläisen mielipidettä mistään asiasta.

Se että sotilaan hyveisiin kuuluu rohkeus, tarkoittaa sitä, että hänen pitää totella saamiaan käskyjä ilman mitään kritiikkiä, ja tietenkin valtion johtajien hyveenä on viisaus, koska Platon on heitä halunnut korottaa lähes jumalaisiin korkeuksiin, koska saattaa olla niin, että hän pelkäsi oman henkensä puolesta Sokrateen kuolemantuomion jälkeen. Heloottien tehtävä on totella muita, ja jos hän tuota hyvettä vastaan rikkoi, niin silloin saattoi rohkea sotilas ottaa häneltä hengen pois, koska hän on rohjennut haukkua valtion johtajien viisautta sekä epäillä heidän vaikuttimiaan.

Totalitarismin periaatteella hallinnon ideologiana on usein se, että ikään kuin valtiaista koostuva luokka pitää alempana olentona pitämiensä ihmisten asemaa ikään kuin vankeina, ja silloin hallitsevan luokan edustaja valvoo alaistensa työtä aseiden takaa. Tuo malli on otettu suoraan Platonin ihannevaltiosta, jota hallitsevat filosofit sekä sotilaat suojelevat näitä filosofeja, mutta samalla myös eristävät heitä tavallisista ihmisistä. Tuollaisessa mallissa sotilaat ikään kuin tomivat vanginvartijoina, jotka jakelevat muille vain käskyjä sekä itse seisovat vieressä aseiden takana, ja noissa yhteisöissä tuo ase on edelleen sen merkki, että henkilö kuuluu sotilaiden kastiin.

 Koko valtiokoneiston tehtävänä on tuolloin hallita ihmisiä aseiden sekä voiman avulla. Ja oikeastaan "samurai"-aate on tuon toiminnan äärimmäinen esimerkki. Siinä ihminen muutetaan aseeksi esimiehensä tai oikeastaan käskijän käteen, ja tuossa mallissa osa taistelijoista muutetaan niin sanotuiksi "ultimate warrior"-tyyppisiksi hahmoiksi, joilla on aina omat velvollisuutensa. Heidän pitää noudattaa saamiaan käskyjä empimättä sekuntiakaan, ja oikeastaan näiden miesten kurinalaisuus sekä kuuliaisuus on joskus viety niin pitkälle, että he jopa surmaavat itsensä esimiehen käskystä.

Noiden "ultimate warrior"-sotureiden tarkoitus on suojella valtion johtoa, ja tarpeen tullen heidän on surmattava eli tuhottava itsensä, jotta heidän salaisuutensa eivät paljastu muille. Ja noiden miesten velvollisuus on totella käskyjä ilman mitään kritiikkiä. Se takaa sen, että ryhmä toimii tehokkaasti, eikä myöskään vedä syitä väkivallasta esimerkiksi filosofien päälle. Heidän tehtävänsä on toimia kilpinä valtion johdon sekä tavallisen kansan välille, jotta filosofit saavat tehdä päätöksiä rauhassa. Jos tällainen "ultimate warrior" sitten tekee virheen ja tulee erotetuksi, niin hän joutuu sanoinkuvaamattoman häpen valtaan, koska hänen aseellaan ei enää ole käyttöä, ja hän joutuu tuolloin tekemään oikeaa työtä halveksittujen työmiesten kanssa.

 Ja tuossa taistelijoiden ryhmässä kaikki muu työ kun aseharjoitus on kiellettyä, jotta heidän taistelukunto olisi kohdallaan. Ase on siis asia, mikä symboloi ihmisen asemaa hierarkiassa. Ilman sitä sotilas ei olisi mitään muuta kuin pelkkä kivia kantava helootti, joka joutuu tekemään työtä leipänsä eteen. Tuolloin ei enää ihminen tärise tuon sotilaan edessä, kun hän lähtee pellolle tekemään ihan oikeaa työtä, eikä vain heiluttele miekkaa jossain hallissa. Platonin ihannevaltio saattaa toki olla joku Spartalaisen koulutusjärjestelmän malli, missä henkilön voimia kasvatetaan sillä, että hänen on kannettava tiettyjä kiviä, jotta hänellä olisi tarvittavat raamit tehtävän täyttämiseen.

Tuossa Platonin kuvailemassa ihanteellisessa valtiossa vain harva ja valittu pääsee käyttämään valtaa, ja siksi salaisuus sekä asioiden salaamiseen oikeuttava leima ovat osoitus siitä, että nuo henkilöt joilla on tuo leima kuuluvat johonkin tiettyyn osaan valtion hierarkiassa. Noiden sotilaiden tehtävä on suojella filosofeja, kuten Platon valtiossa todellista valtaa käyttävän eliitin nimesi. Samalla filosofit olivat etäisiä hahmoja, joita ei juuri kukaan päässyt tapaamaan. Ja joka tapauksessa jokaiseen verenvuodatukseen syyllisiä olivat nimenomaan filosofit, jotka olivat antaneet käskyn hajottaa mielenilmaukset. Samoin filosofit olivat loistavia syntipukkeja, jos kaupungissa joku asia alkoi mennä väärään suuntaan. Eli tietenkin sotilaita pelättiin heidän aseidensa takia, joten siksi heitä piti muiden arvostaa, tai saattoi miekka heilahtaa.

Ydinkokeista sekä niiden ympärillä olevista salaisuuksista

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/2019/01/ydinkokeista-seka-niiden-varjosta.html

Kaupunki autojen armoilla

Kimmo Huosionmaa

Helsinkiin on tulossa muutos rakennusmääräyksiin, eli uusiin taloihin ei ehkä kohta enää tarvitse valmistaa pysäköintihalleja, mikä tietenkin tekee korkeampien talojen rakentamisen mahdolliseksi, koska silloin ei tarvitse miettiä, että kestääkö tuo parkkihallin katto siten kuormaa, jonka korkea rakennus sille aiheuttaa. Tuolloin taas tulee mieleen se, että miksi kaikki kaupungit on tehty autojen ehdoilla.

Eli nimenomaan autot ovat niitä, joiden mukaan kaupungissa tehdään suunnitelmia siitä, miten sen tilaa käytetään, mutta samalla esimerkiksi kuskit eli autolla ajavat ihmiset unohdetaan täysin, kun kaikki tila, mitä vain voidaan käyttää pyhitetään autolle, jota myös peltiseksi perheenjäseneksi kutsutaan. Ennen aikaan kadut ilmeisesti ovat olleet sellaisia, että autolla pitää päästä aivan kotiovelle, jotta sitä ei varasteta tai auton omistajaa ei ryöstetä matkalla kotiovelle.

Toki autojen määrä sekä koko ovat kasvaneet, jolloin esimerkiksi pysäköintialueet ovat jääneet liian pieniksi, koska niitä ei ole mitoitettu kasvaneelle autojen määrälle, vaikka autojen koko on pienentynyt näennäisesti 1960-luvun alun suurella rungolla varustettujen autojen ajoista, niin tilanne on nykyään sellainen, että esimerkiksi moni ihminen tarvitsee myös pakettiauton viemään tavaroita, jotka oli aikoinaan helppo laittaa suurikokoisen amerikan auton takakonttiin. Eli autojen viemä tila on se ongelma, mikä on noussut esiin kaupungeissa.

Se että autoille on varattu parkkipaikka kodin vierestä on tietenkin ihan mukava asia, mutta sitten kun ajatellaan sitä, että auto pitää ajaa ruutuun jossain parkkihallissa tai suorittaa taskuun paikoitus tai parkkeeraaminen kadun reunassa varmaan sujuu joltain ikänsä  eli noin 30 vuotta autoa ajaneelta todella hyvin, mutta sitten kun sitä ryhtyy joku juuri autokoulun käynyt kokeilemaan, niin silloin ei kyllä autolla ajaminen ole mukava kokemus. Ja ehkä sitten vielä kaupungista voi löytyä parkkipaikka myös sieltä määränpäästä. Autojen suurin ongelma eivät enää ole saasteet, vaikka toki liikenne saastuttaa edelleen todella paljon.

Jos autolla ajetaan lumihangessa eli tilanteessa, missä katua ei ole koskaan hiekoitettu tai lunta aurattu pois, niin silloin on vaara siitä, että ajoneuvo luistaa jonkun kävelijän päälle. Tai oikeastaan jos lumi vain aurataan, niin silloin tulee tuohon kohtaan, missä auraa on käytetty todella liukas paikka, joka sitten on vaarallinen jopa jalankulkijoille. Autojen päästöt saataisiin kuriin heti, jos siirrytään niin sanottuun vetytalouteen, missä auto kulkisi vedyllä, joka saadaan elektrolyysin avulla erotettua vedestä.

Toki vedyn ongelma on siinä, että jos parkkihallissa olevan auton vetykaasua sisältävään polttoainetankkiin tulee vuoto, niin koko tila täyttyy tuolloin erittäin herkästi räjähtävästä kaasusta, joka räjähtäessään aiheuttaa suurta tuhoa. Moottoriajoneuvojen kohdalla suurin ongelma kaupungissa ovat nimenomaan tilan puute sekä turvallisuus, mikä tarkoittaa sitä, että varsinkin liukkaalla saa pelätä, että jos vahingossa menettää ajoneuvon hallinnan, sekä tietenkin sitä, että auto lähtee alamäessä luisumaan sen jälkeen kun se on pysäköity.

Autojen nopeuksien pitää kaupungissa olla matalat, jotta turvallisuus säilyy hyvänä, ja tuolloin tietenkin nopeuksia täytyy valvoa tehokkaasti, jotta kaaharit saadaan kuriin, ja jos pienikin ylinopeus havaitaan, niin silloin tulee eteen niin suuri sakko, että varsinkin nuoret jättävät auton jopa ostamatta, koska heillä ei ole varaa sakkoon. Tuolloin heistä ei koskaan kehity hyviä ajajia, koska heillä ei ole harjoitusta auton käsittelystä. Eikä pysäköinti kaupungissa ole mitään kovin halpaa huvia, lukuunottamatta omaa parkkipaikkaa, joka kuitenkin saattaa keskisellä kaupungilla olla hyvin kallis lisä vuokraan.

Tuolloin voi käydä jollekin pahasti, eikä omaisuusvahinkoja ole mukava korvata. Tilan puute taas tarkoittaa sitä, että esimerkiksi parkkiruudut ovat joskus liian pieniä, ja niihin voi ehkä saada sopimaan jonkun hyvin pienen auton, jos ei omaa hyvää ajokokemusta. Samoin parkkipaikkojen rivien välit ovat liian pieniä, ja silloin esimerkiksi farmari- tai pakettiauton peruuttaminen ruutuun tai sieltä pois saattaa olla vähän vaikeaa.

Vapaasta kasvatuksesta sekä rangaistuksen pelosta

Kimmo Huosionmaa

Tämä teksti on julkaistu myös muissa sosiaalisen median alustoissa. Termi "vapaa kasvatus" on peräisin jostain kokeesta, missä lapset saivat itse tehdä sääntöjä omalle ryhmälleen, ja tällaisten toimintamallien laajeneminen normaaliin elämään ei ole ehkä aivan toivottava asia. Lasten mukanaolo päätöksiä tai sääntöjä laadittaessa ei tarkoita sitä, että he itse tekisivät sääntöjä, joita muiden pitää noudattaa, mutta tietenkin heiltä voi kysyä sitä, että millaisia sääntöjä he haluaisivat. Noista säännöistä tietenkin voidaan keskustella, ja samalla voidaan lapsia ohjata siihen, että suurin osa yhteiskunnan säännöistä on muiden tekemiä, eli harva meistä aikuisista pääsee tekemään oikeasti mitään lakeja tai säädöksiä, mitä yhteiskunnassa noudatetaan.

Mutta tietenkin noista lasten tekemistä säännöistä näkee sen, millaisen kasvatuksen he ovat kotona saaneet. Eli pedagogi tai muu ryhmän vetäjä saattaa kysyä, jos joku ehdottaa elokuvien katsomista perjantaiksi sitä, että millaisia elokuvia lapset sitten voisivat katsoa, ja joskus sitten on huomattu, että isoveli on katsellut sopimatonta materiaalia kotona välittämättä ollenkaan siitä, että mikä on elokuvan ikäraja. Mutta sitten tästä pääsemme siihen, että millainen kasvatuksen sekä rangaistuksen suhde toisiinsa on, tai millainen sen pitäisi olla. Se että henkilö ei hakkaa lastaan muiden nähden vyöllä ei tarkoita sitä, että hän ei pitäisi kuria omalle lapselleen. Fyysinen kuritus ei ole siis synonyymi kasvatukselle tai auktoriteetille.

Ja kaiken a ja o on se, että kun lapsen kanssa lähdetään esimerkiksi supermarkettiin ostamaan uutta takkia, niin hänelle tehdään selväksi etukäteen, että ensin ostetaan se uusi takki sekä tehdään aikuisten ostokset, ja sen jälkeen tai lomassa voidaan käydä leluosastolla, mutta sitten jos asiat menevät huonosti, ja esiintyminen täyttää kaiken ajan, niin silloin tietenkin jää myös leluosasto pois kuvioista. Samoin karkkipäivän peruminen voi olla erittäin tehokas menetelmä, jos halutaan saada tulosta aikaan. Se mitä tässä ajan takaa on se, että jos lapsi halutaan saada tottelemaan, niin silloin pitää häntä uhata rangaistuksella, ja jos rangaistuksella on uhattu, niin sitä pitää myös käyttää. Pahin virhe, minkä tässä tapauksessa voi vanhempi tehdä on jättää rangaistus antamatta, jos lapsi tekee asioita, joita vanhemmat ovat kieltäneet.

Rangaistuksen kovuuden pitää olla suhteutettu tekoon, mikä on rikkonut sopimusta tai määräystä. Samoin lapsen pitää käsittää se, miksi hän on menettänyt esimerkiksi viikkorahansa tai karkkipäivän. Nuo kaksi asiaa ovat sellaisia, että niitä ei saa pitää itsestään selvyytenä, vaan ne kuuluvat "ansaittuihin etuihin", mikä tarkoittaa sitä, että päivän tehtävät, mitä on lapsen kanssa sovittu tulee tehdä, kuten ne on määrätty, ja jos ei päivä ole mennyt hyvin, niin lapselle voi sanoa, että se päivä vähennetään hänen tuloistaan. Samoin esimerkiksi asema isoveljenä tai isosiskona ei oikeuta laistamaan omista tehtävistä, vaan myös heille pitää tulla rangaistus, ja tietenkin yritys siirtää vastuuta muille on oltava tekijä, mikä koventaa tuota rangaistusta. Kun lasta kasvatetaan, niin silloin pitää käsittää se, että kasvatuksen kohteelle tehdään selväksi se, että jos joku hyppää kaivoon, niin hänen ei tarvitse sitä tehdä perässä.

Ja jos joku kaveri alkaa sitten vaikuttaa jotenkin upealta tai sitten käy niin, että kotiin tulee joku varas tai huumemies, jonka käytös on sellaista, että sitä ei voida hyväksyä, niin tuolloin kyllä lapsen on kerrottava se, mikä tuossa ehkä hieman erikoiselta tai boheemista ulkonäöstään ylpeältä henkilöltä vaikuttavalta tyypissä oikein miellyttää? Ja sitten tietenkin pitää miettiä sitä, millaisia rangaistuksia voidaan antaa. Kaikkein tärkeintä tällaisessa tilanteessa on sälyttää auktoriteetti, eli pysyä rauhallisena sekä muistaa se, että pelko on paras ase. Tupakoinnin yhteydessä voi puhua esimerkiksi tuotteen ikärajasta sekä siitä, että niiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa esimerkiksi ongelmia armeijassa tai sivarissa, jonka tähän lisään, koska haluan korostaa modernia aikaa.

Eli nykyään mies ei ehkä välttämättä käy armeijaa, ja nainen voi sinne vapaaehtoisena mennä, mutta kuitenkin noiden ikärajan omaavien eli valvottujen tuotteiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa sen, että joku hyvä siviilipalveluspaikka menee ohi, koska henkilö on saanut syytteen tai merkinnän varkaudesta tai valvottujen tuotteiden hallussapidosta. Samoin tuo asia saattaa aiheuttaa myös sen, että puolustusvoimissa tulee vaikeuksia, eli sotilasarvo saatetaan viedä sen takia. Mutta sitten pitää sanoa se, että lapsia kasvatettaessa pitää muistaa aina se, että rangaistuksen on oltava henkilökohtainen, eikä sitä saa kukaan muu kuin rangaistuksen saaja saa kärsiä. Samoin jos joku muu on tehnyt rikoksen, niin se ei tee omaa tekoa yhtään paremmaksi tai lievemmäksi. Ja silloin tietenkin pitää käyttää rangaistusta, mikä ei tee lapsesta sankaria kavereiden silmissä.

Mielivaltaisesta rankaisemisesta sen verran, että jos on aivan sama, miten lapsi käyttäytyy, ja hän sitten saa joka kerran rangaistuksen, niin siinä sitten lapsi alkaa lopulta vähät välittää siitä, miten hän käyttäytyy milloinkin. Mitäpä sitä siinä kukaan mitään viitsii edes yrittää, jos tuloksena on joka kerran huutoa tai muita rangaistuksia, ja tähän sitten liittyy rangaistus, mikä on usein käytössä. Jos vanhempi käyttää rangaistuksena sitä, että lähdetään paikasta pois, niin tuolloin kannattaa sitten myös katsoa se, että lapsi pitää esimerkiksi siitä paikasta, missä milloinkin kyläillään, koska tuolloin saattaa käydä niin, että huono käytös muuttuu keinoksi saada vanhemmat lähtemään kotiin.
.
Kun rangaistus sitten annetaan, niin sen pitää olla niin tehokas, että lapsi jättää sitten sellaiset ryhmät, missä esimerkiksi päihteitä käytetään. Ja yksi tehokkaimmista on sitten jättää viikkoraha antamatta, jolloin tuo ryhmä varmasti jättää tämän lapsen omiin oloihinsa. Rangaistuksen tarkoitus on saada lapsi lopettamaan "ei toivotun käytöksen", niin että hän ei sitten tee enää samoja asioita uudelleen. Eli rangaistus on opettamista syy-seuraus periaatteen mukaan. Tuo periaate on se, että se ei ole itsetarkoituksellista toimintaa vaan sellaista, että lapsi käsittää sen, miksi hän on tuon rangaistuksen eli älypuhelimen viemisen, huoneeseen määräämisen tai viikkorahojen epäämisen saanut, ja tässä tulee sitten syy, miksi en suosittele remmiä. Nimittäin jos itsellä ei satu voimia olemaan, niin silloin tietenkin lähtee auktoriteetti lapsen silmissä. Samoin jos lasta lyödään, niin lopulta eivät lyönnit pelota, ja sitten käy niin, että joku kuolee tällaisessa perheessä.

Eikä sitten myöhemmin ole mukava, kun tuollainen lapsi tulee käymään, joka ensin on kotona hakattu. Lapsi oppii tuolloin lyömään heikompaa, ja sitten seuraa niitä pelättyjä väkivaltatilanteita, missä ikääntyvät vanhemmat kokevat lapsensa väkivaltaisuuden. Tuolloin auktoriteetti on rakennettu fyysisen voiman ympärille, ja sitten yhtenä päivänä ei enää isän voimat riitä, ja yksi lyönti takaisin murtaa sen kuvan, minkä perheen johtoporras on lapselleen itsestään antanut.


Samalla tavalla loppuu joskus myös koulukiusaaminen, kun kiusaajan nenä alkaa vuotaa verta, jolloin hän menettää sädekehän, minkä hän on itselleen luonut. Jos ihminen turvautuu väkivaltaan, niin silloin hän on kadottanut auktoriteettinsa, eikä sitä tuo hakkaaminen tai huutaminen takaisin.  Rangaistuksen ideana on se, että ensin pitää tehdä teko, josta rangaistaan. Lasten kasvatus on asia, joka pitäisi hoitaa kotona valmiiksi, jotta sitten ei tarvitse niitä näytelmiä lähteä esittämään esimerkiksi jouluostoksille, koska jos siellä marketissa  lähdetään ensimmäistä kertaa kokeilemaan kasvatusta, niin silloin on tilanne vähintään tragikoominen.

Kirjoitus siitä, mitä hylätty kello tuo mieleeni

Kimmo Huosionmaa

Tänään löysin roskakatoksesta hylätyn kellon, josta on viisarit revitty irti. Tuon kellon jätin paikalleen, koska en sillä mitään tee. Mitähän muutkin ajattelevat, jos he kohtaavat pois heittämänsä kellon minun seinälläni. Joskus nuo kellot ovat lahjoja jostain seurasta, joten siksi ne kannattaa jättää roskikseen, vaikka ne voisi helposti korjata. Tai mistä minä sen tiedän, kuinka helppo tämä kello on korjata, kun sitä en edes käteen ottanut. Jääköön sinne katokseen, kun se kerran on pois heitetty, ja tuolloin mieleen tietenkin tulee se, että nykyään ei enää samanlaisia tuotteita tehdä kuin ennen, ja syy tähän saattaa olla se, että esimerkiksi kelloteollisuuden pitäisi saada tuloja, ja niitä se saa vain myydyistä kelloista, joten siksi nykyään kannattaa työ tehdä vähän huonommin kuin ennen, mutta tietenkin tämä kello aiheutti jotain ajatuksia mieleeni, koska jo otsikko kertoo siitä, että aion tässä kirjoittaa menneestä ajasta sekä kellosta, josta puuttuu viisarit.

Kun näin tuon kellon, niin silloin ajattelin, että oikeastaan tuo kello voisi symboloida mennyttä aikaa. Sitä voi katsoa kuvien kautta, mutta mitään siitä ei enää voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisin tehdä jotain asioita uudelleen. Mutta samalla tiedän, että vaikka kuinka osoittaisin katumusta, niin silloin en kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi. Tuolloin myös ajattelin, kuinka vähän ihmisen pitää nähdä saadakseen idean uuteen kirjoitukseen tai muuhun tekoon, joka voi myös synnyttää asioita, jotka mullistavat maailman sekä ihmisten elämän. Tämän kirjoituksen syntyyn riitti vain hylätty kello, joka on jätetty roskakatokseen.

Mieleen tulee se, että miksi tuo kello on hylätty? No sen asian varmaan kellon hylkääjä tietää, mutta tässä en sitä sitten lähde sen kummemmin spekuloimaan. Mitäpä hylätty kello, mikä on ollut ikään kuin jonkun asunnon tavaramerkki minulle merkitsee? Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleen tulee sellainen asia, että osaa ihmisistä kohdellaan kuin tätä kelloa. Heitä pidetään kuin he olisivat kertakäyttöisiä hyödykkeinä, jotka voi heittää pois kun heitä ei enää tarvita. Eli joidenkin ihmisten on vaikea nähdä muut ihmiset yksilöinä, vaan heitä kohdellaan kuin esineitä, joiden tunteilla ei ole mitään sen suurempaa merkitystä. Ja ainahan tuollaisen ihmisen, jonka mielipiteet tai maailmankatsomus ei vastaa omaa käsitystä asioista jättää vaikka kaveripiirin ulkopuolelle ilman mitään sen suurempaa omantunnon tuskaa, koska jokainen meistä valitsee itse oman ystäväpiirin, eli sen ryhmä mihin itse haluaa kuulua.

Tuolloin sellaisen henkilön, jota vastaan on rikkonut voi jättää pois kaveripiiristä, ja hänet piilottaa johonkin roskakatokseen, jotta kukaan ei saa edes tietää tuosta henkilöstä. Kyseinen ihminen voidaan tietenkin kuvailla erittäin tylsäksi sekä huonosti pukeutuvaksi henkilöksi, jonka kanssa ei edes kukaan halua puhua mistään asioista. Tuon takia muuten on syntynyt joukko maailmankirjallisuuden klassikoita, koska jos ihminen on yksin, niin hän todennäköisesti alkaa tuottaa omia tekstejä, ja ehkä joku joskus ottaa sellaisen tekstin käsiinsä, ja silloin saattaa edessä olla levytyssopimus tai uuden kirjallisen klassikon ilmestyminen. Tämäkin teksti on muuten tarkoitettu luettavaksi, joten sen takia sen saa jokainen lukea ihan ilmaiseksi, ilman että sen käsiin saamiseksi ei tarvitse maksaa kenellekään rahaa.

Mutta kun puhutaan siitä, että esimerkiksi päiväkirjan luvaton lukeminen on rumaa sekä toisen luottamuksen pettämistä. Ja jos toinen antaa lukea oman päiväkirjansa, niin silloin siitä voi antaa myös positiivista palautetta. Eli jos teksti on hyvää, niin silloin toista voi kannustaa julkaisemaan sen, ja ehkä esimerkiksi Elviksen rohkeus tehdä uraa uurtavaa musiikkia aikana, jolloin elettiin melko konservatiivisia aikoja johtuu siitä, että hän sai kannustusta perheeltään. 1950-luvulla oli nimittäin sellainen käsitys, että naisen paikka on kotona, ja ainoastaan jazzia sai soittaa radiossa perjantaisin, ja Elvis oli henkilö, joka sitten muuttui nuorten vapauden symboliksi. Joskus mietin sitä, kuka häntä aikoinaan kannusti ryhtymään muusikoksi, koska tuo päätös ei ehkä vielä nykyäänkään ole kaikkein helpoin.

Eli joku saattaa ottaa esimerkiksi luvatta toisen päiväkirjan käteen, ja sitten hän saattaa kannustaa tuota henkilöä julkaisemaan tekstejään. Ja ehkä yksi heistä käveli kuumana kesäpäivänä vuonna 1953 erään kaupungin kadun varressa olevaan studioon kainalossaan äitinsä lahjoittama kitara, ja äänitti kuolemattomat kappaleet ”Casual Love Affair” ja ”I'll Never Stand in Your Way". Tuo mies oli Elvis Presley. Eli oliko Elviksen äiti oikeasti lukenut poikansa tekstejä ilman lupaa, ja sitten kehottanut poikaansa menemään levyttämään nuo kappaleet. Tietenkin asiasta vaiettiin, koska se ei ollut sopivaa nuorison idolille, mutta tiedetään, että Elviksen äidillä oli suuri vaikutus Rockin  kuninkaan elämään sekä siihen, että hän alkoi tehdä musiikkia, josta ainakaan osa ei kuole koskaan.

Joskus olen kuullut sellaisen ihmisen, joka on ollut muille ikään kuin esine, jonka puheeseen ei muka  tarvitse vastata puhuneen itsestään, niin että hän vertasi itseään kelloon tai johonkin tiskirätin kaltaiseen esineeseen. Yläkuvassa oleva vanha kello ikään kuin symboloi kadonnutta aikaa, tai asioita joita ei koskaan tule takaisin omaan elämään. Tässä käsittelen muuten erästä hyvin yleistä ilmiötä, jonka moni 17-vuotias kohtaa juuri tuossa elämänvaiheessa, mutta kuitenkin haluan sanoa, että tarkoitus ei ole kirjoittaa mistään tietystä tapauksesta, joten jos tämä tuntuu tutulta, niin silloin kyseessä on puhdas yhteensattuma.

Tuo henkilö kertoi joskus, että häntä oli oikeasti puhuteltu jossain lomalla tai juhlissa vain kerran, ja se puhuttelu oli kysymys "mitä kello on?". Sitten tämä kysyjä otti sellaisen ylhäisen ilmeen, ja ryhtyi keskustelemaan muiden kanssa. Miettikää muuten itse, että jos tuo tilanne sattuisi itselleen, niin mitä tekisitte? Itsestäni joskus on tällaisessa tilanteessa tuntunut, että minut on kutsuttu johonkin juhlaan vain siksi, että joku voidaan pudottaa taksista pois, mutta tietenkään tässä en puhu mistään yksittäisestä tapauksesta.

Kuitenkin voisin kyllä sanoa, että jos joku on juhlissa ainoa, joka on 17-vuotias, ja muut ovat täysi-ikäisiä, ja heitä on esimerkiksi sen verran, että kaksi taksia tulee täyteen, niin silloin kyllä voisin sanoa, että tämä pudotus on sovittu, ja ehkä tällaiset henkilöt, jotka tätä tekevät tuntevat silloin jotenkin saavuttavansa suosiota muiden eli ilmeisesti vastakkaisen sukupuolen silmissä halutaan tuolloin korostaa omaa egoa, ja se tietenkin tuntuu paikalla olevasta alaikäisestä melko pahalta, mutta tietenkin suomen lakia pitää kunnioittaa. Ja jos alaikäinen juo alkoholia, niin silloin edessä on rikosrekisteriin kirjoitettava teko, joten tuolloin tietenkin pitää muiden tuntea vastuunsa, ja jättää alaikäinen pois autosta, koska maamme laki on tietenkin näissä piireissä pyhä asia, jota ei koskaan saa rikkoa.

"En etsi kadonnutta aikaa, jotain josta jouduin luopumaan", on kappale, jonka tekijää en muista, mutta kuitenkin tuo musiikillinen teos on aina saanut minut mietteliääksi. Tietenkin kadonneen ajan sekä menneiden tapahtumien kertaaminen on joidenkin ihmisten mielestä sellaista, mitä ei pitäisi tehdä, koska silloin kuolleet pysyvät haudoissaan. Samalla kuitenkin unohdetaan se, että menneiden asioiden selvittäminen saattaa ehkäistä sen, että vastaisuudessa tapahtuisi samanlaisia asioita, joista on haluttu vaieta. Vaikeneminen saattaa olla kultaa, ja puhuminen hopeaa, mutta tuolloin unohdetaan se, että hopea surmaa vampyyrit. Tässä tapauksessa vampyyri on ihminen jolla on toista tai toisen mainetta vahingoittavaa tietoa, ja sen avulla vampyyri pyrkii ikään kuin imemään toisen ihmisen omaisuutta itselleen uhkailemalla, että hän paljastaa jotain tämän uhrin menneisyydestä.  Jos ihminen uskaltaa puhua jostain asiasta avoimesti omalla nimellään, niin mitä se sitten aiheuttaa muille?

Se on hyvä kysymys, koska esimerkiksi se, että jos ihminen on ollut vaikka vankilassa on asia, mitä ei yleensä pidetä julkisena tietona. Joten jos joku sitten alkaa tällaisia asioita levittelemään, niin silloin hän tuo samalla esiin sen, että tuolloin saattaa hänellä olla sellaista tietoa, mikä on oikeasti salassa pidettävää.  Jos taas ajatellaan sitä, että kuolleiden pitäisi pysyä haudoissaan, niin tuolloin tietenkin esimerkiksi rikoksessa määräävässä asemassa olleiden henkilöiden kannalta tuo asenne on varmaan se, mitä he haluaisivat muiden tekevän rikollisten pomojen mielestä varmaan kaikkein paras tapa toimia olisi se, että heidän tekemänsä teot vain pyyhitään pois ihmisten mielestä, ja sitten kaikki kääntyy vain parempaan suuntaan.

Tuolloin ei koskaan tuollaisen ihmisen tarvitse kohdata tekojaan tai kuulla asioita, joita hän ei halua kuulla. Ja tällä tavoin taas palataan asiaan, mikä koskee vanhaa kelloa sekä mennyttä aikaa. Kukaan tuskin haluaa muistella sitä kertaa, kun hänet kutsuttiin juhliin seinäkoristeeksi tai en  usko, että kukaan haluaa puolisolleen tunnustaa sitä, että hänen rouvansa on jätetty siksi, että tuo suuri mies on uhkaillut tätä ensimmäistä puoliso-kokelasta. Joten tällaiset ihmiset varmaan haluavat jättää menneiden muistamiset vähemmälle.

Mitä elokuva "Berliinin taivaan alla" tuo mieleeni?

Kimmo Huosionmaa

Tässä eilen katselin YLE-areenasta elokuvan "Berliinin taivaan alla", mikä ei kovin dramaattinen luomus ole, mikä kertoo tietenkin rakkaudesta ihmisiin sekä siitä, kuinka jokainen meistä joskus joutuu kasvamaan. Nimittäin tuo elokuva on täynnä symboliikkaa sekä muistoja ajasta, jota ei enää ole. Elokuvan Berliini oli kaupunki, joka sijaitsi keskellä DDR:ää, ja sitä johtivat käytännössä liittoutuneiden valvontakomission miehet, jotka asettuivat kaupunkiin Toisen Maailmansodan jälkeen, ja tuo kaunis kaupunki oli täynnä kylttejä, joissa kerrotiin, kenen miehittäjän sektorilla oltiin. Ja kun henkilö poistui sektorilta vastaan tuli kyltti "Now you are leaving (Valtion nimi)  sector". Mutta palataan taas takaisin elokuvaan, ja siinä sitten läntinen Berliini on suljettu maailma, joka on erillään ympäristöstään, ja ikään kuin saareke siellä jossain.

Tuolla saarekkeella kaikki oli vapaata, mutta samalla tietenkin hyvin pienimuotoista, ja siksi tämä elokuva on hyvin puhutteleva, koska se kuvaa ikään kuin ihmisen poistumista jostain tutusta kohti turvattomuutta mutta samalla tietenkin myös sitä, että saadakseen jotain, täytyy ihmisen luopua jostain pienestä. Tuossa elokuvassa voidaan ajatella, että päähenkilö ikään kuin näkee menneisyytensä kävellessään ja ajaessaan autoaan. Kyseisessä hyvin taiteellisessa sekä ehkä tylsässä fimissä ihminen kokee uudelleen ne tilanteet, mihin hän on aikoinaan joutunut, sekä sen että hän samalla näkee itsensä noissa ihmisissä, joita hän kohtaa.

Filmi alkaa siitä, kun joku kirjoittaa paperille, sekä jatkuu sillä, kun nainen työntää lasta vaunuissa. Olen ajatellut, että ehkä tuo alussa tapahtunut kirjoittaminen on osallistumista ylioppilaskirjoituksiin.  Sitten hän kohtaa nuoriso joukkoja ja esimerkiksi sirkustaiteilijan. Noista repliikeistä, mitä hän kohtaa on tietenkin ollut päähenkilölle itselleen häpeää. Hän on joskus pelännyt noita tilanteita, mutta nyt sitten vanhempana miehenä ovat mielipiteet sekä asenteet tasoittuneet, eikä enää joku huuto merkitse tappelua, kuten joskus kauan sitten tämä asia on merkinnyt tuon päähenkilön elämässä.

Noissa kohtaamisissa hän sitten kohtaa samat asiat, mitä hän ennen pelkäsi, ja ehkä hän muistelee omaa kasvamistaan. Elokuva on kuin joki, jossa päähenkilö kävelee oman elämänsä halki nykyaikaan, ja sen tähden se on niin kauhean puhutteleva. Tuon elokuvan upea symboliikkaa tihkuva kuvaus saa aikaan sen, että ryhdyn tässä miettimään sitä, mikä tuo päähenkilö voisi olla. Hän voisi olla esimerkiksi henkilö, joka sodan jälkeen on joutunut koulukotiin, ja siellä hän sitten on kohdannut kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat erilaisuutensa takia joutuneet pois kotoaan.

Ehkä hänen isänsä on ollut sotarikollinen, ja siksi tuo mies on laitettu koulukotiin, missä sitten tietenkin on eteen tullut tapauksia, missä nainen on esimerkiksi maannut amerikkalaisen sotilaan kanssa, ja sitä sitten on ollut vähän vaikea peitellä. Ehkä se on ollut kuin kohtalon ivaa, että miehen joka vainosi muita siksi, että he ovat erilaisia poika kasvaa samojen erilaisten ihmisten ympäröimänä, joita hänen isänsä lähetti kauas pois. Ja kuitenkin elokuva kertoo kasvamisesta aikuisuuteen, kypsymisestä sekä vastuun ottamisesta. Ehkä hän on ollut psykiatrisessa hoidossa, ja palaa sinne, missä kaikki on alkanut. Ja ehkä kukaan omainen ei häntä ole tavannut, mutta kuitenkin joitakin henkilöitä sitten on jäänyt vanhoille kulmille asumaan. Jos tässä kirjoitelmassa saa hokea sanaa, ehkä niin sitten vielä lisään, että ehkä tuolla miehellä oli nuoruudessaan ollut samanlainen vihreä auto, kuin mitä eräässä kohtauksessa on.

Loppukohtauksessa tuo mies pitelee köyttä, jota trapetsitaitelija käyttää harjoitellessaan jossain katon rajassa. Tuolloin tämä mies saattaa olla kohdannut henkilön, joka hänelle oli tehnyt vääryyttä. Hän saattaa aluksi ajatella, kuinka helppoa olisi päästää narusta irti, ja pudottaa tuo nainen maahan, mutta kuitenkaan hän ei tätä tee. Loppukohtaus kuvaa sitä, kuinka tämä päähenkilö on kasvanut aikuiseksi sekä osaa nyt kantaa vastuun muista ihmisistä. Vastuu on asia, mistä aina keskustellaan, ja jos tuota köyttä ja siitä kiinni pitävää henkilöä ajatellaan, niin silloin täytyy sanoa, että se että ihminen ottaa vastuun itsestään on tärkeää, mutta se, että henkilö voi ottaa vastuun muista on pitkän työ takana, joten tällaisia ajatuksia kyseinen elokuva toi minun mieleeni. Lopussa linkki elokuvaan, joka on katsottavissa YLE-areenassa.

https://areena.yle.fi/1-354935

Salaliittoja koskevien teorioiden muodostuminen on yleistä, kun julkisuuden henkilö kuolee

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Se että esimerkiksi murhaa ei ratkaista eli siitä ei tule tuomiota saa aikaan sen, että nämä salaliittoteoriat alkavat kukoistaa. Osa näistä teorioista on tietenkin rikollisten tarkoituksella sepittämiä, koska niiden avulla he yrittävät saada tutkimuksia pysähtymään. Sekä tietenkin tällä tavoin yritetään ostaa aikaa sekä kääntää tutkijoiden huomio pois omista teoista. Eli joskus esimerkiksi seksuaalirikolliset ovat nimenneet valtion päämiehiä omien rinkiensä jäseniksi, koska sen toivotaan estävän tutkijoiden työtä. Samaa ovat yrittäneet esimerkiksi huumekauppiaat sekä MC-jengit, ja jos otetaan esimerkiksi suomessa julkisuutta saaneet "liftarisurmat", niin silloin oli noiden tyttöjen seurassa nähty esimerkiksi "Presidentti Kekkonen", jonka moni muu rikollinen näki esimerkiksi murtautumassa lähikauppaan tai alkoon. Tuolloin yritettiin päästä joko vankimielisairaalaan tai vapaaksi, kun ajateltiin presidentin hahmon pelottavan tutkijoita.

Melkein kaikkien julkisuuden henkilöiden kohdatessa ennenaikaisen kuoleman on asian tiimoilta noussut esiin erilaisia viittauksia siihen, että tapauksia ei ole haluttu selvittää, koska niihin liittyy jotain kiusallista. Kun puhutaan maailman kuuluisimmasta salaliittoteoriasta, eli Presidentti Kennedyn murhasta Dallasissa vuonna 1963, niin useat ihmiset eivät tiedä, että vastaavia teorioita on esitetty esimerkiksi Olof Palmen, Elvis Presleyn sekä Marilyn Monroen kuolemasta. Osa Olof Palmen murhaa koskevista teorioista koskee esimerkiksi sitä, että joidenkin ruotsalaisten upseerien väitetään murhanneen pääministerin, koska tämä harjoitti hiukan liian vasemmistolaista politiikkaa, mutta kuten tiedämme, niin tästä tapauksesta on varmaan tehty tuhansia muitakin teorioita, joissa osassa syylliseksi epäillään jotain narkomaania, joka oli rakastunut Lisbet Palmeen.

Samanlaisia teorioita on esitetty myös Kennedyn murhan yhteydessä. Niiden mukaan Oswald, jos hän oli murhaaja toimi yllytyksen alaisena tuohon tekoon, mutta se että toimiko yllyttäjä yksin vai oliko hänellä tovereita on tietenkin jäänyt pimentoon. Tällöin voidaan tietenkin kysyä, että kiusattiinko Oswaldia tuolla merijalkaväessä, joka kuulemma on tarkka jäsentensä mielenterveydestä, eikä siellä saisi epäsosiaalinen henkilö palvella.

Eli erään hiukan vähemmän tunnetun teorian mukaan skitsofreenikko tai psykoosiin sairastunut Lee Harvey Oswald tai joku muu olisi surmannut Kennedyn, koska hän oli rakastunut Jacqueline Kennedyyn. Joissakin kirjoissa väitetään, että joku henkilö olisi saanut käsiinsä nuo Oswaldin väitetyt psykiatrin laatimat paperit, ja ehkä joko tahallaan tai vahingossa olisi alkanut yllyttää häntä tekemään teon, joka sitten teki tapauksesta tunnetun koko maailmassa. Tai ehkä merijalkaväen kouluttajat olivat jättäneet nuo paperit huomiotta, jolloin edessä oli erittäin vakava juttu, ja tässä muuten on se syy, miksi noita papereita ei saisi missään nimessä levitellä ympäriinsä. Psykoottinen ihminen elää ikään kuin unessa, ja joissakin tapauksissa häntä on erittäin helppo yllyttää tekoihin, jotka eivät ole normaalin ihmisen tekemiä.

Eräissä teorioissa syylliseksi mainitaan joku Palmen nuoruuden ystävä, joka oli kateellinen pääministerille, ja sen vuoksi surmasi tämän. Osa näistä teorioista on sanasta sanaan samoja, kuin esimerkiksi teoriat, joita esitettiin Kennedyn murhan yhteydessä. Yksi erikoisimmista on se, että joukko nuoria olisi lainannut jonkun kotoa revolverin, ja sitten olisi käynyt vahinko, jonka yhteydessä Palme olisi kuollut. Myös se että joku palkkamurhaaja olisi sekoittanut Palmen johonkin "Olleen", joka olisi johtanut Tukholman huumekauppaa on ollut ainakin kerran esillä julkisuudessa. Samoin se, että esimerkiksi uhriksi oli aiottu Lisbet Palme, jota joku psykiatrisen sairaalan potilas oli vihannut erittäin paljon. Tuolloin ampuja olisi erehtynyt henkilöstä. Kun puhutaan esimerkiksi Marilyn Monroen kuolemasta, jota kuulemma edelsi paha masennus, niin silloin hänen kuolemaansa murhaksi epäilevien mielestä syy tuohon murhaan olisi ollut se, että Monroe olisi ollut suhteessa Kennedyihin, eli joko presidenttiin tai hänen veljeensä oikeusministeri Robert Kennedyyn.

Tuolloin hän olisi saanut tietää esimerkiksi Kennedyn veljesten isän Jack Kennedyn suhteista Mafiaan, jolloin hänet piti sitten vaientaa. Kun sitten puhutaan esimerkiksi Elviksen kuolemasta, niin silloin teoreetikot väittävät, että rockin kuninkaan hallussa olisi ollut dokumentteja esimerkiksi siitä, että Mafia oli pessyt rahaa musiikkiteollisuuden kautta, jolloin kyseessä olisi olemattomien keikkalippujen myynti. Ensin joku yhtiö oli muka hankkinut lippuja Elviksen konserttiin, ja sen jälkeen yhtiön työntekijöiden väitettiin lunastaneen nuo liput omasta pussistaan. Sitten nuo liput vain palautettiin lippu-yhtiöön, joka palautti rahat toisen tahon hallussa olevalle tilille, jotta rahojen alkuperä voitiin peittää.

Toisten mukaan taas Mafia oli palkannut joitakin MKULTRA-ohjelman asiantuntijoita luomaan äänilevyjä, joiden avulla esimerkiksi tuomareita oli manipuloitu antamaan vääriä tuomioita tai liikemiehiä luovuttamaan yhtiötä halvalla Mafian käsiin. Eli noissa levyissä olisi ollut subliminaalisia eli infraäänen taajuudella annettuja viestejä, joiden avulla kohteita olisi manipuloitu tekemään asioita, joita he eivät olisi muuten tehneet.Mutta tietenkin nämä teoriat voivat olla vain harhaa. Aina kun julkisuuden henkilö kuolee yllättäen, niin silloin edessä on aina teorioita, joiden mukaan hänet on vaiennettu.