Kimmo Huosionmaa
Ihmismieli on hyvin pimeä paikka, ja kun ihminen saa tilaisuuden tehdä pahaa, niin hän sitä myös tekee, mikäli kyseessä on narsistinen tai muuten häiriintynyt ihminen. Ja tietenkin kehitysvammainen henkilö on noiden ihmisten mielestä hyvä kohde pahoinpitelyille sekä muulle ihmisarvoa kohtaan alentavaan toimintaan kuten esimerkiksi työn halventamiseen sekä tarpeettomaan vapauksien rajoittamiseen. Kehitysvammaisten laitoksissa saattaa olla töissä ihmisiä, jotka uhkailevat potilaita tai ottavat heistä "hauskoja" kuvia, joissa sitten kuvataan potilaita nöyryyttävissä tilanteissa, tai heitä kohdellaan kuin ilmaa. Tuo tarkoittaa sitä, että potilaiden omaisten kanssa kyllä puhutaan, mutta potilaan omaa tahtoa ei kuunnella ollenkaan. Tai mihinkään hänen tekemiinsä kyselyihin ei vastata, ja lääkkeet annetaan muovipussissa selittämättä edes mitä varten mikäkin pilleri on määrätty.
Kehitysvammaisten kohtelussa sekä laitoksissa että jokapäiväisessä elämässä on edelleen puutteita, ja nämä häkkisängyt varmaan tuovat mieleen monia asioita, joita jokainen on ainakin kerran elämässään nähnyt kehitysvammaisille tehtävän. Kun tätä häkkisänkyä ajatellaan tarkemmin, niin noiden sänkyjen ongelma esimerkiksi tulipalon sattuessa on se, että tuo häkkisängyn sisään suljettu henkilö ei pääse ulos tilasta omin avuin. Samoin tuo hyvin ikävä väline estää asukkaan liikkumista omassa huoneessaan tarpeettomasti.
Mutta tuo sänky on tietenkin myös symbolinen ikään kuin ylemmyyden osoitus hoitohenkilökunnalta, joka varmasti on tiennyt sen olevan kielletty. Todellisuudessa nämä häkkisängyt ovat vain yksi asia, joka kehitysvammaisten kohdalla on tehty väärin, ja suuri ongelma tietenkin on noiden henkilöiden työllistyminen sekä asenteet työelämässä ylipäätään sellaista henkilöä kohtaan, joka on todettu ikään kuin vajaakuntoisiksi.
Joissakin työpaikoissa on oikein lääkärintodistus esitettävä, että henkilö, joka hakee töihin varmasti täyttää työpaikan asettamat tavoitteet, mutta samalla sitten on mieleen tullut sellainen asia, että miten täynnä tatuointeja oleva alkoholisti sitten muka pystyy täysipainoiseen työhön, kun hän ei sitten kykene edes työpäivän aikana olevan ilman ryyppyä? Kehitysvammaisen työllistymisen ei pitäisi olla sen vaikeampaa kuin kenenkään muunkaan ihmisen, eli häntä pitäisi työpaikalla kohdella aivan kuten muitakin työläisiä, jotka tekevät samaa työtä kuin hän, ja siinä asiassa ei pitäisi mitään sen suurempia ongelmia olla.
Mutta kuitenkin jostain syystä noita ehkä hyvinkin työkykyisiä ihmisiä ei töihin oteta, vaikka he sitten tekisivät puolta päivää, ja töitä joita ei muutenkaan ole kuin ehkä aamun tunneiksi. Samoin itse mietin välillä, että millaista työtä sitten noiden asumisyksiköissä asuvien kohdalla tehdään? Eli miten kaikki työ, mitä nuo ihmiset tekevät on jotain siivouksen kaltaista toimintaa? Kun keskustellaan esimerkiksi työpaikkojen tarjoamista "kevyistä töistä", niin onko se siivous nyt niin kauhean kevyttä työtä ollenkaan? Ja eikö siellä työmarkkinoilla sitten mitään muuta oikeastaan ole olemassakaan kuin siivousta?
Kun ajatellaan sitä, että kun ihminen todetaan vajaakuntoiseksi, niin olisiko siellä missään käynyt mielessä, että miten sama työ sopii tuolle henkilölle, jos siitä ei makseta palkkaa, mutta samalla sitten kuitenkin palkatun työntekijän asema ei ole hänelle mitenkään erityisen sopiva. Eli miten kyseisen henkilön töitä katsotaan eri mittarilla kuin muiden? Ja pelkääkö joku sitten sitä, että hän joutuu työpaikalla kuulemaan sellaista, mistä hän ei halua kuulla, eli siitä kuinka toisen ihmisarvoa on loukattu.
Tuolla tarkoitan sitä, että esimerkiksi laitoksissa asuvia henkilöitä on käytetty lääkärien koulutuksessa ikään kuin koekaniineina. Eli lääkärit ovat ainakin ennen harjoitelleet näistä laitoksista tilatuilla potilailla erilaisia leikkauksia, sekä hoitajat ovat ainakin ennen vanhaan hyvään aikaan harjoitelleet pistosten antamista kehitysvammaisilla, koska se on ollut turvallisempaa. Nimittäin kehitysvammaiset ovat usein olleet holhouksessa, mikä on helpottanut hoitajien ja lääkäreiden työtä, sekä vapauttanut heitä vastuusta, jos sitten on hoitovirhe tullut tehtyä.
Ennen aikaan psykiatristen laitosten potilaille teetettiin työterapian nimikkeellä esimerkiksi kaalimaan tai puutarhan hoitoa, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että nuo tuotteet myytiin läheisille toreille, ja missään nimessä potilaat eivät palkkaa saaneet. Sitä kuitenkin peiteltiin jatkuvasti, että suuri osa noissa paikoissa asuveista henkilöistä oli itseasiassa kehitysvammaisia, ja todellisuudessa esimerkiksi ADHD sekä epilepsia ja tourette olivat ennen syynä siihen, että erityisesti lapsia ja nuoria lähtettiin noihin mukaviin koulukoteihin, missä heitä opetettiin olemaan muka paikoillaan.
Noista koulukodeista nämä henkilöt sitten siirrettiin suoraan psykiatriseen hoitolaitokseen, koska tuolloin näitä diagnooseja pidettiin lähinnä huonona käytöksenä. Ja tietenkin nuo potilaat olivat haluttuja, koska heitä voitiin käyttää esimerkiksi mansikan poiminnassa, sekä muissa töissä. Psykiatrinen hoitolaitos oli sellainen, että sen avulla tietenkin suljettiin noiden henkilöiden suut, jotta he eivät puhuisi mitään siitä, mitä he kokivat noissa paikoissa, joiden maine kulminoituu tietenkin Seiliin.
Eli kaikki itseään kunnioittavat ihmiset uskoivat siihen, että psykiatriset hoitolaitokset olivat kaikki samanlaisia. Ja tietysti oli mukavaa levitellä niitä juttuja, joissa kerrotaan psykiatristen potilaiden surmanneen lapsia, jotta kukaan ei näistä asioista olisi mitenkään kiinnostuneita. Kun ajat ovat muuttuneet, ja ilmapiiri liberalisoitunut, niin monia psykiatrian yksiköitä on muutettu kehitysvammaisten hoitopaikoiksi. Jostain syystä esimerkiksi potilaisiin kohdennettu kurinpidollinen väkivalta ei ole aiheuttanut yhtään kannetta noita laitoksia tai niistä vastuussa olleita henkilöitä kohtaan ei ole nostettu, tai sellaista kannetta ei ainakaan julkisesti ole mainittu. Ja itse kyllä ihmettelen, että oliko tämä kuuluisa "insuliinimurhaaja" ainutkertainen tapaus maamme historiassa. En muista kumpi näistä kuuluisista naisista eli Nykopp-Koski vai Pantila oli työssä kehitysvammaisten laitoksessa, mutta kuitenkin nämä tapaukset laittavat miettimään hyvin ikäviä asioita.
Tällä tarkoitan tapausta, missä sairaanhoitaja oli järjestelmällisesti murhannut tuollaisen kehitysvammaisten asuntolan asukkaita insuliinilla, ja tuon tapauksen olisi pitänyt herättää huomiota tällaisia laitoksia kohtaan. Kyseessä oli murhien sarja, ja mieleen on tullut, että kuinka paljon esimerkiksi normaaleja tai seksuaalisia pahoinpitelyitä on noissa laitoksissa tehty? Tämä murhien sarja tapahtui sentään modernissa maailmassa sekä valvotussa laitoksessa, joten mieleeni tulee se, että mitä silloin on tapahtunut, kun psykiatriset sairaalat eivät vielä vastanneet toiminnastaan sairaanhoitopiirille tai sosiaali-ja terveysministeriölle.
Nuo asiat ovat sellaisia, että niistä ei varmaan silloinen työntekijöiden joukko halua puhua ainakaan julkisesti. Ja kun jutut noista paikoista alkoivat levitä tiedonvälityksen muututtua tehokkaammaksi, niin esimerkiksi Seilin sairaala lakkautettiin, koska siitä tuli poliitikoille riippakivi. Samoin esimerkiksi se, että mielenterveyslakia alettiin muuttaa, koska sitä pelättiin käytettävän poliittisten vastustajien suiden sulkemiseen eduskunnassa sekä mielisairaaloiden siirtäminen sairaanhoitopiirien hallintaan johti siihen, että nämä laitokset joko lakkautettiin tai muutettiin toisen tyyppisiksi yksiköiksi.
Ja kun nämä vanhat pelätyt psykiatrian laitokset oli purettu, niin tietenkin vanhat muistot haluttiin pyyhkiä pois. Joissain tapauksissa vanhat kartanot, missä ennen sijaitsi joku psykiatrinen laitos, on purettu, ja potilaat siirretty uusiin tiloihin. Nykyään ongelma on siinä, että noissa kehitysvammaisten hoitolaitoksissa tai niinä esitetyissä paikoissa eivät omaiset vieraile kovin usein. Eli niiden seinien sisällä on saattanut tapahtua melkein mitä vain. Ja nämä asiat varmaan aiheuttavat ongelmia sekä omaisten että muiden viranomaisten kanssa, ja mieleen muistui juuri se, kuinka Turun psykiatrian yksikön johto oli kieltänyt hoitajia tekemään yhteistyötä tutkijoiden kanssa, kun yksikössä ilmeni väkivaltaa potilaita kohtaan.
