Droonit muuttivat sodankäynnin peruuttamattomasti

Droonit muuttivat sodankäynnin peruuttamattomasti, ja se että kykenemme valmistautumaan tämän uuden tulokkaan saapumiseen on äärimmäisen tärkeää. Se että voimmeko jättää esimerkiksi koko armeijan iskuvoiman droonien varaan on tietenkin kysymysmerkki, mutta voidaan sanoa, että droneila ja tekoälyllä voidaan tietenkin täydentää asevoimien iskukykyä. Ja yhdessä tekoälyn kanssa käytettäessä dronet ovat tappavia välineitä. Dronet voidaan tietenkin varustaa optisilla, akustisilla sekä mahdollisesti myös seismisillä sensoreilla. 

Ne voivat osoittaa kohteita joko GPS-järjestelmän kautta, tai sitten niissä voi olla laser tai joku LED teknologiaan perustuva väline, jolla ne ohjaavat isompia ohjuksia kohteisiin. Toisiotutkavastaajalla eli trasnponderilla varustettu drone voi lähettää paikannussignaalia myös tutkan avulla maaliin hakeutuville ohjuksille. 

Siis FPV- tai tekoälyn ohjaama drone voi odotella esimerkiksi jossain junanvaunussa tai vaikka jäteastiassa piilossa, ja jos yksi droneista tähystää tai dronella on jonkinlainen endoskooppikamera, niin se voi automaattisesti tunnistaa kohteita. Noissa tapauksissa yksi drone etsii kohteita, ja sitten mielenkiintoisen kohteen ilmaantuessa näkyviin nuo tunnustelijat kutsuvat muut dronet paikalle. 

Dronet aiheuttavat pelkoa, koska esimerkiksi Kim Jong-Unin kaltaiset ihmiset voivat lähettää niitä mannertenvälisillä ohjuksilla toiselle puolen maailmaa. Ja sitten niitä voidaan ohjata satelliittien kautta vaikka suoraan Kimin toimistosta. Jos nuo dronet asetetaan sellaiseen säiliöön, joka kestää ilmakehään palaamisen aiheuttaman kuumuuden, niin nuo dronet voivat surmata jopa yksittäisiä henkilöitä. Toisaalta drone voi vaania esimerkiksi ydinohjuksen tai eesimerkiksi ohjussiilon luukun lähellä, ja yrittää sujauttaa termobaarisen räjähteen ohjuksen viereen kun luukkua avataan. Jos tuollainen räjähde räjähtää ohjuksen vieressä, niin se voi painaa ohjuksen siilon seinämää vasten tai rikkoa sen aerodynaamisen kuoren. 

Eli noiden aseiden kohteen tunnistus- ja hyökkäys sensorit tunnistavat henkilön hänestä otetun kuvan perusteella. Ja sitten ne hyökkäävät kohteen kimppuun. Dronet voidaan varustaa ainakin normaaleilla, kemiallisilla, biologisilla sekä myös radiologisella aseella. Drone voi syytää kohteen päälle vaikka radiumia. 

Sitten kun dronet ovat tarpeeksi lähellä lupaavaa ajoneuvo tai muuta muodostelmaa, niin ne lähtevät hyökkäykseen. Tekoälyä käyttävä droneryhmä tarvitsee siis vain paikannuslaitteen, jos sen pitää hyökätä kiinteää kohdetta vastaan. Ja sitten nuo dronet vain lähtevät iskuun. Se miten drone eroaa esimerkiksi tavallisesta ohjuksesta on se, että nuo välineet voivat lennähtää esimerkiksi peltoon ja sitten vaania siellä esimerkiksi lentokoneita, jotka tulevat kentälle tehtävistään. 

Dronet voivat operoida autonomisesti käyttäen kuvan tunnistamiseen perustuvia algoritmejä. Samoin niissä voi olla esimerkiksi mikrofoneja, joiden avulla ne tunnistavat lentokoneiden tai muiden kohteiden ääni jäljen. Tuollainen dronertyhmä tai parvi voidaan myös pudottaa maastoon, ja kun sopiva kohde saapuu niiden näköpiiriin, niin ne voivat hyökätä kohteitaan vastaan. 

Dronet voidaan kätkeä miltein minne vain. Ne voivat toimia esimerkiksi jostain jäteauton lavalta tai junanvaunusta. Kyseiset laitteet voidaan pudottaa esimerkiksi lentokoneista noille alueille, ja sitten ne lentävät suoraan vaikkapa viljavaunuihin, kuten ilmeisesti on käynyt eräässä tapauksessa, jossa Ukrainan dronet ovat hyökänneet tuhoisasti erään kuljetuksen kimppuun. Dronet voivat pienestä koostaan huolimatta vahingoittaa esimerkiksi lentokoneita, sähkön siirtoon tarvittavia kaapeleita sekä muuntajia, sekä muita elektroniikkalaitteita. 

Samoin jos drone katkaisee esimerkiksi rautatiekiskon junan edestä tai hyökkää esimerkiksi öljynjalostamon krakkaustornin yläosia vastaan, niin siilloin edessa voi olla todella suuret vauriot. Drone on väline joka on helppo hankkia, ja se on helppo muuttaa iskuvälineeksi. Uskoisin että myös esimerkiksi rikollisjengit ovat kiinnostuneita tämän kaltaisista välineitä. Ne voivat olla seuraavan sukupolven salamurhavälineitä, joiden torjuntaan pitää panostaa, tai sitten voivat kalliit suihkuhävittäjät jäädä kentälle. 

Drone ei ehkä ole väline, joka korvaa kaiken perinteisen aseistuksen kentällä. Mutta se on väline, joka muuttuu erittäin vaaralliseksi. Sen avulla voidaan täydentää esimerkiksi alueen valvontaa. Ja droneparvien kohdalla suurin ongelma on niiden suuri määrä sekä pieni koko, mikä tekee niistä erittäin vaikeita kohteita, ja suuren dronejen määrän takia esimerkiksi ammukset voivat loppua kesken. FPV-dronet pakottavat käyttämään aseita, ja sen takia niiden käyttö kuluttaa ammuksia, varsinkin jos dronet väistelevät. 

Dronet voivat liikkua ilmassa, maanpinnalla sekä meren pinnan alapuolella. Eli toinen sukellusvene voi laukaista noita droneja jos sitä uhataan. Sitten nuo pienet dronet voivat etsiytyä kohti tuota ahdistelijaa. 

Ja ne voidaan varustaa tehokkailla räjähteillä sekä tiedustelulaitteilla. Eli drone voi kiinnittää itsensä esimerkiksi sukellusveneen runkoon, ja kuunnella sen sisällä tapahtuvia keskusteluja. Toki sukellusveneen runkoon sijoitetun tyhjiökerroksen avulla voidaan sen äänieristystä palauttaa merkittävästi. 

Tai sitten tuollainen drone voi räjäyttää aukon veneen kylkeen tai nokkaan. Toisaalta drone voi esimerkiksi lähettää akustisia signaaleja tuon sukellusveneen runkoon, mikä varmasti häiritsee sen sisällä tapahtuvaa toimintaa, nuo signaalit häiritsevät sen mittauslaitteita kuten sonaria ja hydrofoneja. Akustisia signaaleja lähettävä drone voi myös esimerkiksi lähettää paikannussignaalia torpedoille tai jopa suunnata subliminaalisia eli infra- ja ultraääntä veneen runkoon. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/droonit-muuttivat-sodank%C3%A4ynnin-peruuttamattomasti-eik%C3%A4-sit%C3%A4-tajuta-ulkomailla-kertovat-ukrainalaiset/ar-AA1Gg5ao?ocid=hpmsn&cvid=d63a4c3f961b4f01bf8a1e54e25a89d7&ei=14

https://www.verkkouutiset.fi/a/droonit-iskivat-taas-venajan-juna-yllatettiin-massiivinen-maara-sotakalustoa-liekeissa/#ff4ceefe

Tuote ja vastatuote ovat kehityksen kulmakiviä.

 

Muutos joka on vallannut tietojenkäsittelyn aiheuttaa sen, että entiset takuutuotteet eivät enää ehkä mene kaupaksi. Tekstinkäsittelyjen ongelma on siinä, että niitä ei välttämättä tarvita. Tämäkin teksti on tehty suoraan julkaisurajapintaan ilman mitään teksturia. Ja sen takia näitä ennen niin tarpeellisia ohjelmia ei ehkä enää kauaa tarvita. Tuo saattaa aiheuttaa ongelmia esimerkiksi tietyissä ohjelmistotaloissa. Kehitys on tällä hetkellä menossa kohti laajoja kielimalleja, jotka tarjoavat monipuolisia ratkaisuja myös koodaamisen sekä oikoluvun ja grafiikan aloilta. Tuo tarkoittaa sitä, että tekoälyn avulla voidaan perinteisiä grafiikkaohjelmia korvata. Ja ylhäällä oleva kuva on tuotettu Gemini-tekoälyllä. 

Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Eli eilispäivän tieteistarinat muuttuvat uusiksi tuotteiksi, ja sitten tietenkin muiden toimijoiden pitää kyetä vastaamaan tuohon tuotteeseen, tai sitten asiakkaat kaikkoavat hyvin nopeasti. Siis sotilaselämässä tuo tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa kehittynyt panssari kilpailee kehittynyttä pst-asetta vastaan. Tuote ja vastatuote ovat asioita, jotka pitävät tuotekehitystä hengissä. Vastatuote on tuote jolla vastataan kilpailijan markkinoille tuoman uuden tuotteen luomaan haasteeseen. 

Eli vastatuotteen pitää olla jossain määrin parempi kuin kilpailijan luoman tuotteen. Sen pitää sisältää vähintään samat ominaisuudet kuin kilpailijan tuotteet. Ja jos ominaisuudet ovat samat, niin silloin pitää tuotteen olla edullisempi, paremmin päivittyvä yms. Tai sitten sen ominaisuuksien pitää olla monipuolisempia sekä muuten paremmin tehtyjä. Joten aina kun omaa tuotetta tuodaan markkinoille, niin pitää kysyä, "miksi joku haluaa ostaa tuota tuotetta"? Miksi kilpailijan tuotetta ostetaan, ja mitä siihen voidaan tuottaa lisää, jotta saadaan kassavirrat kääntymään omaan kassaan? Mitä uutta ihmiset haluavat tai tarvitsevat, jos heidän halutaan jättävän vanha järjestelmän toimittajansa. 

Evoluutiomallin mukaan tarve vastata haasteeseen luo tarpeen kehittää uutta. Siis keksintö ja vastakeksintö vuorottelevat paremmuudessa. Kun joku keksii jotain uutta, niin tuohon keksintöön pitää löytyä vastaus, joka on vielä parempi kuin äskeinen keksintö. Tuolloin voidaan puhua siitä, että evoluutio joka koskee koneita, ohjelmistoja tai molempia on oikeastaan spiraali, jossa uuden kehittäminen sekä muutos muuttuvat itsetarkoitukselliseksi. Se miten tuohon tilanteeseen joudutaan on se, että esimerkiksi laaja kielimalli voi aiheuttaa sen, että muilta vastaavilta yrityksiltä lähtevät asiakkaat. Kun yhtiöt kehittävät uusia tuotteita, niin niiden tarkoitus on se, että ihmiset päivättävät ostamiaan tuotteita. 

Siis jos uusia koneita tai käyttöjärjestelmiä ei osteta, niin se merkitsee sitä, että Microsoft ja Apple eivät saa tuottoa valmistamistaan koneista. Samoin mikroprosessorien valmistajat tarvitsevat laitteiden myyntiä, tai niiden saama tuotto laskee. Kun mikroprosessorit kehittyvät, niin silloin voidaan rakentaa monimutkaisempia ohjelmistoja, joissa on raskaampaa sekä monimutkaisempaa koodia. Ja esimerkiksi nykyaikaisten tietokoneiden pitää samaan aikaan suoriutua monimutkaisten algoritmien ajamisesta sekä käyttöjärjestelmän, pääohjelmiston sekä virustorjunnan osalta. 

Samoin koodin hinta on nykyään kallista. Tekoäly tuo asiakkaita. Ja tietenkin osa tekoälystä voi olla ilmaista. Eli vapaasti käytettävien sovellusten kautta voidaan esitellä oman tekoälyn ominaisuuksia, ja ehkä joku sitten ostaa tuon kielimallin premium-version. Kielimallia ajatellaan ikään kuin assistenttina, tai copilottina, joka korjaa esimerkiksi ohjelmistokoodia. Mutta samalla voidaan kysyä, että miksi ainakaan osaa noista tehtävistä, joita ajetaan erityisellä ohjelmistolla ei voida ajaa suoraan laajan kielimallin kautta. Jos ajatellaan esimerkiksi koodaria, niin hän varmaan saa kuitenkin apua tekoälyltä. Eli tekoäly kuitenkin vähentää kirjoitusaikaa, ja joka tapauksessa 70-80% ajasta kuluu ohjelmointivirheiden etsintään. 

Tuolloin voidaan ajatella että ammattimies saa koodaus-apurista ainakin jonkin verran hyötyä. Mutta hänen pitää tietenkin hallita koodin luominen. Se että ihmiset luovuttavat omat taitonsa jonkun tekoälyn käsiin on tie, joka ehkä kohta tappaa koodarien ammattikunnan. Tai siis jäljelle jäävät vain ne ammattikunnan huiput, ja muut saavat lähteä. Mutta siis periaatteessa laajoja kielimalleja voidaan käyttää sekä liikekirjeiden, CVn sekä koodin tuottamiseen. Ja se on tavallaan sääli, koska tuollainen tapa hyödyntää tekoälyä varmaan tappaa ihmisten luovuuden. 

Se että tuohon malliin missä tekoäly tekee kaiken työn, ja ihminen vain kritiikittömästi copy-pasten avulla siirtää tuotoksen johonkin tekstinkäsittelyyn tai ohjelmointieditoriin on päädytty siksi, että työelämässä vaaditaan paljon virheettömyyttä. Virheettömyyden vaatiminen aiheuttaa sen, että ihminen istuu jatkuvasti samojen tehtävien ääressä, eikä siinä sitten pääse kovin paljon omia taitoja tai tietoja laajentamaan. 

Koska koodi pitää tehdä virheettömästi sekä nopeasti, niin ihminen sitten jämähtää paikalle, käyttää valmiiksi tallennettuja kirjastoja eikä paljon päätään vaivaile koodin kanssa, koska joku muu tekee korjaukset sekä käy koodin kanssa on tie, joka johtaa siihen, että työntekijä korvataan ennemmin tai myöhemmin tekoälyllä. Se että työelämässä vaaditaan korkeaa osaamista heti uran alussa saa aikaan sen, että kukaan ei enää uskalla hakea koodariksi, koska siinä ei saa tehdä yhtään virhettä. 

Ja sen takia yhtiöt kilpailevat tällä hetkellä siitä, kuka luo parhaan kielimallin. Eli voidakseen pitää asiakkaat tyytyväisinä, pitää yhtiöillä olla jatkuvasti uutta tarjolla. Ja laajan kielimallin avulla voidaan korvata joukko muita ohjelmia, joten sen takia laajan kielimallin kehitys on niin valtavan nopeaa. Tietenkin uudet ominaisuudet tekevät kielimalleista erittäin nopeasti kasvavia sekä samalla koodi muuttuu raskaaksi sekä mutkikkaaksi, joten ennemmin tai myöhemmin tarvitaan kokonaan uusia prosessoreja, sekä uusia tietokoneita joiden teho riittää edestakaiseen kielimallin ajamiseen. 

Tiettyyn rajaan asti vanha kone kykenee ajamaan verkkopohjaista tekoälyä, mutta lopulta tuo laite kohtaa rajansa. Laaja kielimalli on oikeastaan vain jatke verkko- tai pilvipalveluille. Data pysyy verkossa turvassa, tai ainakin niin pitäisi ajatella. Pari vuotta sitten ajateltiin, että laajat kielimallit korvautuvat suoraan suppeilla kielimalleilla. Mutta toisaalta suppeiden tai laajojen kielimallien erot eivät ole kovin suuria. Eli suppea kielimalli voidaan laajentaa laajaksi kielimalliksi melko helposti, eli siihen liitetään vain uusia moduuleja. Tai sitten tuo laaja kielimalli voidaan ohjata käyttämään suppeaa tai kapean sektorin datavarastoa. 

Se onko data sitten turvassa noissa kielimalleissa? Siinä hyvä kysymys. Se että dataa varastoidaan pilveen merkitsee aina riskiä. Mutta samalla tavalla myös oma fyysinen serveri voi olla erittäin paha tietoturvariski, jos sitä ei ole koskaan päivitetty, tai omat tiedot ja taidot eivät riitä serverien tietoturvan ylläpitoon. Mutta siis tiedon siirtäminen pilveen ja konsulttien sekä alihankkijoiden käsiin tietenkin siirtää vastuun tietoturvasta jonkun toisen käsiin. Periaatteessa kuitenkin esimerkiksi verkkopalveluina myytävät tekstinkäsittelyohjelmat ovat samalla tavalla tietoturvariskejä, jos niiden kautta tuotettua dataa tarkkaillaan kaiken aikaa. Sama koskee ohjelmistokoodia. 

Ihminen haluaa mielellään vastustaa muutoksia, vai onko tämä asia vain uskomus?

Roope-Setä on dynaamisen johtajan symboli
Kuva I

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Yleensä ihmiset puhuvat siitä, että jokaisessa työpaikassa on muutosvastarintaa. Eli uutta järjestelmää vastustetaan aina, mutta kun asiaa sitten tarkemmin ajatellaan, niin onko tämä asia, että muutosta vastustetaan joka kerran kuitenkin vain sellaista harhaa? Tai onko niin että kukaan koko yhtiössä tai muussa yhteisössä koskaan halua tehdä mitään uudella tavalla? Onko kaiken uuden oikeasti kohdattava vastarintaa, tai onko kaikki kritiikki sittenkin vastarintaa? Uuden asian oppiminen on ainakin joidenkin ihmisten mielestä upeaa sekä hieno kokemus, joka saattaa tuoda vaihtelua myös pitkän uran tehneiden johtajien sekä asiantuntijoiden työhön. Se että joku ihminen tulee toimistoon, ja sanoo, että "varmaan joku sitä muutosta vastustaa" ei ole sellainen asia, mikä kuulostaa uskottavalta muiden kuin tuollaisten ihmisten mielestä, jotka muutenkin voivat perustaa elämänsä oletuksille sekä uskomuksille.

Uusien järjestelmien tehtävä on tehdä työstä nopeampaa, helpompaa sekä mukavampaa. Eli nykyisin kyetään yksittäisiä tiedostoja suojamaan salasanoilla aivan helposti. Ja sen lisäksi niiden avaamista voidaan valvoa tehokkaasti. Esimerkiksi paperitulosteet voi periaatteessa aivan helposti kuljettaa ulos talosta taskussa, mutta nykyiset digitaaliset versiot tarjoavat paremman tietosuojan. Samoin oikeinkirjoituksen tarkistaminen on nykyään automaattisesti tapahtuva prosessi, eli kirjoitusvirheet näkyvät ruudulla välittömästi, mikä lisää työn mukavuutta ja myös tehostaa työskentelyä. Kannettavat tietokoneet mahdollistavat alusta vapaan työskentelyn, eli jokainen voi ottaa läppärin kokoukseen mukaan tai kirjoittaa raportteja sohvalla maaten.

Mutta sitten aina välillä kohdataan vastarintaa, ja silloin tietenkin pitää tilanteesta tehdä analyysi. Nimittäin ihminen jota vanha järjestelmä on suojellut usein vastustaa uutta. Ja esimerkiksi se, että muistitikku on muka pudonnut taskusta on varmaan monta kertaa ollut syy siihen, että jotain työtä ei ole esitetty kokouksissa. Ja tuo asia on saattanut peittää sen, että henkilö ei osaa käyttää tietokonetta tai hän ole edes työtä aloittanut tai sitten hän on luovuttanut noita asioita esimerkiksi kilpailijalle- Pahimmassa tapauksessa hän on kopioinut jonkun työn Internetistä ja esittää sen omanaan, ja tuo saa joskus aikaan sen, että yhtiö haastetaan oikeuteen tällaisen asian takia. Mutta unohtunut tai pudonnut muistitikku on tietenkin asia, mikä pelastaa tuollaisen henkilön.

Suurin harha missä me elämme on se, että kuvittelemme aina olevamme oikeassa. Tai sitten oikeastaan uskomme viimeiseen asti, että oma kantamme asioihin on se ainoa oikea, jota ei kukaan ihminen maailmassa saa edes yrittää muuttaa. On olemassa sanonta, että olemme itse elämässämme itsemme tiukimpia tuomareita, mutta asia on usein niin, että jos johonkin asiaan on paljon aikaa pantu, sekä sitä on lähdetty ajamaan hyvin arvovaltaisen tahon toimesta, niin silloin tällöin kohtaamme tilanteen, että olemme matkalla niin sanotusti suoraan metsään. Mutta onko tämä asia sittenkään niin sidottu siihen, että muutosta vastustetaan? Kas siinä vasta pulma, ja sitä kautta voidaan tuota asiaa lähteä miettimään myös siinä toisessa valossa. Nimittäin muutosvastarinta ei ehkä johdu siitä, että uutta ei haluta ottaa käyttöön siksi, että uusi järjestelmä on huono tai sitten sen käyttäminen on vaikeaa.

Se saattaa johtua siitä, että järjestelmästä ei ole jaettu tarpeeksi tietoa, tai sitten tieto saattaa olla sellaista, että siitä se saa uuden järjestelmän näyttämään vaikealta käyttää, eli esimerkiksi tietokoneohjelman kohdalla se saattaa tarkoittaa sitä, että siinä on valokuva näytöstä, missä on jopa kymmeniä ikkunoita auki, ja sitten tietenkin tuollainen tiedonvälitys takaa sen, että uutta ohjelmaa on varmasti kaikkien mielestä vaikeaa käyttää. Mutta joskus muutosvastarinta paljastaa sellaisen ihmisen, jolla ei käytännössä ole mitään työtehtäviä. Eli hän saattaa istua jossain huoneessa, ja laittaa papereita kopiokoneeseen tai sitten joskus tuollainen ihminen voi myös hoitaa jotain nollauskytkintä, jossain kaukana muusta henkilökunnasta. Noita nollaus-kytkimiä, jotka ohjasivat tulostukset johonkin maajohtoon oli joskus kauan sitten toimistoissa, ja niiden tarkoitus oli selvittää tulostusjonoja, jos printteri meni tukkoon.

Ja tuolloin saattoi tulostus tapahtua kaukana muusta toimistosta, jotta kovaääninen printteri ei häiritse työskentelyä. Nykyään nuo huoneet ovat historiaa, mutta jos joku yhtiö ei ole muistanut päivittää käytäntöjään, niin silloin saattaa teoriassa olla käynyt niin, että tuollainen työ on unohtunut jonkun ihmisen tehtäväksi. Mutta kuitenkin se että näin on oikeasti käynyt on hyvin epätodennäköistä. Mutta jos muutosvastarinta on erittäin kovaa, niin silloin kannattaa käydä katsomassa sitä työpistettä tarkemmin. Mikäli sellainen ihminen, joka kovaan ääneen vastustaa muutosta istuu esimerkiksi erillisessä kopissa erillään muista työläisistä, niin tuolloin on saattanut käydä niin, että hänellä ei ole työtehtäviä ollenkaan.

Kuva I

https://www.tilaa-lehti.fi/wp-content/uploads//roope-seta.jpg

Muutos sekä sen vastustaminen

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Muutosvastarinta on todella yleistä kaikissa yhteisöissä, ja yksi asia mikä pitää aina huomioida on se, että muutosta vastustetaan usein siellä, missä vanha järjestelmä on taannut työpaikan sekä tiettyjä etuja jollekin taholle yhteisössä. Ja jos yhteisöön tuodaan muutosta, niin silloin pitää tietenkin huomioida se, että muutoksen on oltava sellaista, että kaikki yhteisöön kuuluvat ovat siinä mukana, eikä kukaan ikään kuin muutu passiivista vastarintaa tekeväksi yhteisön osaksi. Jos ajatellaan vaikka sitä, että yhtiön digitalisointiin kuuluu aina vahva johtaminen, niin sen tarkoitus on ensinnäkin antaa tukea muutokselle, sekä samalla osoittaa se, että yhtiössä tai muussa yhteisössä tullaan asiat viemään läpi niin, että joku asia muuttuu. Eli vahvan johtajuuden avulla tehdään kaikille selväksi, että "mieluummin ei vanhaa järjestelmää enää käytetä", mikä tarkoittaa sitä, että kaikki vanhaan järjestelmään kuuluvat palikat sekä ohjelmat otetaan koneilta pois.

Kun puhutaan hiljaisen tiedon tukemisesta sekä yhtiön johtamisesta, niin silloin tietenkin jokainen meistä haluaa olla inhimillinen, ja kunnioittaa jotain vanhaa työntekijää. Mutta kuitenkin yhtiön johtaja päättää sen, mitä yhtiössä tehdään. Kun keskustellaan etätyöpäivistä sekä muista vastaavista asioista, niin niitä varten tietenkin varataan palaveriaika. Se tarkoittaa sitä, että johtaja varmasti haluaa keskustelua asioista, ja silloin voi muuten huomauttaa ohimennen, että myös se "virtanen" voi tulla tuolloin aikaisemmalla bussilla, koska palaverissa keskustellaan tärkeistä asioista. Mutta se ei tarkoita sitä, että johtajan vastuu sekä valta jotenkin niiden kautta pienenisi. Johtajan asia on tehdä yhtiötä kannattavammaksi sekä sen kautta taata sen omistajille suurempi tuotto. Se tarkoittaa että johtaja on henkilö, joka edustaa yhtiötä alaisiinsa nähden.

Mikäli yhtiön etu vaatii sitä, että joku asia muuttuu, niin se tarkoittaa sitä, että johtaja on tuolloin velvollinen panemaan muutoksen toimeen. Tämä ei ole tulkittavissa siten, että joku palaveri muuttaa hänen näkemystään tai asemaansa mihinkään, mutta aina joka kerran olisi toivottavaa, että myös alaiset alkaisivat tukea dynaamista kehitystä. Eli tämä muutos voidaan tehdä  väkipakolla, tai sitten tuota tilannetta voidaan hiukan lievittää niin, että alaisille kerrotaan muutoksen tuomista eduista, ja heidät ehkä saadaan siten myös innostumaan tästä toiminnasta. Jopa pakolla tehty muutos voidaan tehdä siten, että alaiset elävät täysillä mukana. Ja positivismi sitten tietenkin tekee asioista helpon kaikille. Muutos ei saa koskaan olla vain yhden ihmisen tai organisaation osan asia, vaan pitää aina muistaa se, että muutokseen pitää ottaa koko yhteisö mukaan. Silloin ei kukaan pääse ikään kuin livahtamaan takaovesta sanomalla, että hänelle voidaan edelleen toimittaa myös vanhan järjestelmän avulla toimittaa asiakirjoja.

Tuollaisen jarrumiehen paikka on joku muu, kuin yhtiö jossa tehdään muutosta. Eli johtajien tahtoon on alaisten taivuttava, vaikka asia saattaa olla jotenkin vaikea käsittää. Ja kun uutta tietojärjestelmää otetaan käyttöön, niin se tietenkin otetaan käyttöön kaikissa työasemissa samaan aikaan. Valmiin järjestelmän käyttöönotto on nimittäin hiukan erilainen asia kuin joku koodaustyö. Luotaessa uusia järjestelmiä pitää tuo asia tehdä varoen, sekä koekäyttää tuota ohjelmaa siten, että kyseinen prototyyppi otetaan ensin käyttöön jossain yksittäisessä kokeellisessa työasemassa, ja sitten sen käyttöä laajennetaan samalla vikoja etsien. Mutta kun johonkin vaikka lakialan yhtiöön tuodaan järjestelmää, niin sen pitää olla valmis. Joten tuolloin järjestetään tarpeellinen koulutus, ja sitten tuo ohjelma vain ladataan koneille, minkä jälkeen se on valmiina käyttöön. Eikä tuolloin enää testata yhtään mitään.

Kun puhutaan siitä, että alaisilta kysytään jostain asiasta, niin silloin saattaa olla niin, että johtaja etsii noiden keskustelujen kautta sellaisia ihmisiä, jotka vastustavat muutoksia. Joskus muutosvastarintaan on syynä se, että henkilölle ei tule yhtään tehtäviä. Tai sitten hän saattaa jopa jakaa yhtiön luottamuksellisia asiakirjoja jollekin taholle, jonka ei niitä pitäisi saada käsiinsä. Tuollainen henkilö voi esimerkiksi yrittää sabotoida muutosta. Ja sen takia tällainen keskustelu on hyvä tehdä ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa. Ja kokous tietenkin päätetään aina niin, että uuden järjestelmän käyttöönottopäivä laitetaan almanakkaan eikä siitä sitten mitään keskusteluja käydä. Oikein vanhojen työntekijöiden kohdalla voi tietenkin katsoa eläkkeelle lähtöpäivät, joten ehkä heidän kohdallaan voidaan tehdä jotain järjestelyjä kuten antaa heille muutamia vapaapäiviä, mutta pääasiassa tietenkin yhtiön johdon pitää vastuunsa sekä velvollisuutensa tuntea, ja jos uusi järjestelmä otetaan käyttöön, niin pääasiassa kaikkien kohdalla pitää linjan olla yhteneväinen. Eikä yksittäisiä soraääniä saa kuulua tuon päätöksen jälkeen.

Elinkeinorakenteen muutoksesta, eli mitä jos paperi ei enää mene kaupaksi?

Kimmo Huosionmaa

Elinkeinrakenteen muutoksen sijasta meidän pitäisi puhua työn rakenteen muutoksesta. Nykyään työntekijän oletetaan osaavan todella monia asioita, joita varten ennen oli yhtiöllä erikoismiehiä. Ja jos työelämää ajatellaan, niin tietenkin sellaiset ihmiset, joilla ei ole monipuolista koulutusta sekä kielitaitoa ova kaikkein huonoimmassa asemassa, jos he joutuvat työttömiksi. Samoin jos paperiteollisuuden tuotteiden kysyntä putoaa, niin silloin edessä on sellainen tilanne, että maamme saa etsiä uuden jalan omalle taloudelle, koska jos paperia ei myydä, niin silloin edessä on koko yhteiskunta- tai teollisen tuotantomallin  uudelleen rakentaminen.

Elinkeinorakenteen muutos sekä sen tuomat sosiaaliset ongelmat ovat ikään kuin vasta nyt tulleet ihmisten tietoon, vaikka elinkeinorakenteen muutos agraariyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan on ollut totta jo yli 30 vuotta.Jos ajatellaan sitä, että kaikki asiat käsitellään tulevaisuudessa sähköisten tiedostojen avulla, niin se saattaa sitten ajaa maamme paperiteollisuuden ahdinkoon. Mikäli paperin käyttö loppuu, niin silloin pitää myös paperikoneet ajaa alas. Se sitten tuo lisää työttömiä työmarkkinoille, eikä paperi enää kannattele maamme taloutta.

Vaikka nykyään ei enää päihteitä käytetä takavuosien malliin, niin tietenkin tämä kaupungistuminen on aiheuttanut sen, että osa ihmisistä on erittäin yksinäisiä. Syy tähän yksinäisyyteen ei ole kuitenkaan vain elinkeinorakenteen muutoksessa, vaan oikeastaan syynä on se, että työtavat ovat muuttuneet todella paljon, ja osa perinteisistä tehtävistä on jäänyt kokonaan pois työpaikoilta, koska esimerkiksi tietokoneiden sekä tietoverkkojen ottaminen käyttöön on aiheuttanut sen, että lähettien työt ovat muuttuneet tarpeettomiksi.

Samoin se että työpaikoilla pyritään selviämään aina minimaalisella työvoimalla aiheuttaa sen, että sosiaalisia suhteita ei enää oikeastaan voi muodostaa, vaan koko työaika menee tehtävien suorittamiseen, eli esimerkiksi sihteerin työpäivä saattaa mukavasti kulua taulukoita sekä asiakirjoja tehtaillessa, eikä häntä sitten koko päivänä edes kukaan näe. Vaikka ennen esimerkiksi töistä sai kavereita, niin kuitenkin esimerkiksi etätyö on aiheuttanut sen, että sosiaalista kanssakäymistä työpaikoilla on erittäin vähän, ja vaikka esimerkiksi toimistotyöntekijöiden olisi tultava työpaikalle tekemään töitään, niin kuitenkin monen ihmisen työpäivä kuluu yksin toimistossa istuessa.

Kun puhutaan siitä, miten nykyaikainen työelämä kohtelee sellaista ihmistä, jolla on ollut ongelmia, niin silloin tietenkin kohtaamme tilanteen, missä toisaalta työpaikan työtehon takia olisi hyvä irtisanoa työsuhde, ja lähettää henkilö hoitoon. Mutta toisaalta olisi ehkä myös hyvä ajatella sellaista vaihtoehtoa, että kyseinen henkilö saisi jatkaa töissä, mutta hänen pitäisi käydä asiallisessa sosiaalitoimiston osoittamassa hoidossa. Ja syy siihen, miksi otan asian näin puheeksi, on siinä, että tuolloin tämä henkilö sitten olisi ikään kuin pakotettu tulemaan työpaikalle, ja kohtaamaan ne ihmiset, joita kohtaan hän on tehnyt väärin.

Se saattaa sitten ainakin vähän pelottaa, koska tuolloin työnantaja antaa ihmiselle mahdollisuuden parantaa tapansa, mutta samalla jos hän tuottaa pettymyksen, niin silloin ei voi ketään muuta kuin itseään syyttää. Mutta ongelmien kehittyminen on sellainen asia, jota ei enää nykyään samalla tavoin huomaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Eli se että etäpäivä on oikeastaan sellainen, missä tehdään töitä kotona, ei tarkoita, että joka kerran kun jollain henkilöllä menee vähän myöhään ravintolassa, niin sitten tuo etäpäivä on krapulan parantamista varten. Kun puhutaan työpaikasta sekä niiden käytännöistä, niin aina olisi parempi, että vaikka yhtiö olisi siirtynyt periaatteessa etätyöhön, niin aina välillä käytäisiin työpaikalla näyttämässä naamaa, ja kertomassa, miten työskentely on sujunut.

Kun ajatellaan sitä, että joku ohjelmisto-alan yhtiö siirtyisi sellaiseen malliin, missä jokainen koodari tekisi työtä  kotoaan käsin, niin silloin tietenkin voidaan samalla miettiä, että uskaltaako kukaan tuohon paikkaan tulla oikeasti töihin, koska jos puhutaan kaupallisesta tietokone-ohjelmistosta, niin siinä ei saa kovin montaa virhettä tulla, ja siksi ohjelmoijan pitää olla todella hyvä koodaaja sekä itsevarma ihminen, jotta hän uskaltaa tehdä työtä yksin kotona. Nimittäin tuollaisessa hektisessä ympäristössä ei kovin montaa virhettä voi tehdä, tai sitten käy niin, että tuo henkilö korvataan uudella ilman varoitusta. Kun puhutaan tästä uudesta elinkeinorakenteen muutoksesta, joka koskee koko maailmaa, niin silloin tietenkin tarkoitetaan sitä, että tuotanto siirtyy kohti virtuaalisia tuotteita.

Tai ainakin ICT-alalla voidaan ajatella näin tapahtuvan. Tuolloin jokainen alalla työskentelevä voi tekniikan puolesta istua kotonaan, ja tehdä työtään. Kuitenkin se että ohjelmistoissa on kyse virtuaalisesta tuotteesta asettaa ICT-alan kokonaan uuteen asemaan. Ensinnäkin näitä tietokoneohjelmia myytäessä on asia niin, että niitä voidaan myydä aivan määrättömästi, eikä myyjän tarvitse periaatteessa investoida yhtään mihinkään. Riittää että hänellä on kovalevy, mistä noita ohjelmia ladataan verkkoon. Eli vaikka tuo ohjelmistojen myyjä myisi miljoonia ohjelmia, niin hänellä ei olisi yhtään tietokoneohjelmaa vähemmän varastossaan, ja se mikä asettaa rajoituksia ohjelmistojen jakeluun on se, että montako käyttäjälisenssiä tuo myyjä saa toimittaa ohjelmistojen lataajille.

Kun tuota toimintaa verrataan esimerkiksi rautakauppaan, niin joka kerran kun rautakauppias myy tuotteen pois, pitää hänen tilata uusi tuote varastosta, joka sitten tuodaan paikalle. Kun ajatellaan esimerkiksi sanomalehtiä, niin niiden verkkoversiot mahdollistavat sen, että toimittajilla on mahdollisuus kirjoittaa juttunsa suoraan lehteen, ja sitten kun päätoimittaja lukee sen, niin se voidaan julkaista Internetissä ilman kirjapainoja sekä muita välikäsiä. Ja tuolloin tietenkin jos käy niin, että jutun unohtaa lukea ennen julkaisemista, niin silloin saattaa se antaa hiukan erikoisen kuvan kirjoittajastaan.

Tuolloin tietenkin lehden sisältö muuttuu monipuolisemmaksi sekä juttujen määrä kasvaa, mutta se edellyttää tietenkin sitä, että juttujen tekijällä sekä päätoimittajalla on suurempi vastuu juttujensa oikeellisuudesta kuin koskaan ennen. Eli toimittajien ei kannata tehdä työtään viskipullo pöydällä ainakaan kovin pitkään, koska silloin juttuihin tulevien virheiden määrä kasvaa todella paljon. Ja jos juttu julkaistaan ilman mitään kontrollia, niin se sitten aiheuttaa ehkä pienen hymyn häiveen jonkun naamalla.  Eikä nykyään esimerkiksi huolimattomasti lähetettyä sähköpostia voida pyytää takaisin, ja se sitten saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita, jos vaikka siinä on vastaanottajaa haukuttu todella paljon. Jos tuo sama henkilö, jolle on lähtenyt sydän postia tulee vastaan ravintolassa, niin silloin saattaa edessä olla pakit.

Kun ajatellaan lehtiä, niin ainakin sanomalehtiin erikoistuneiden kirjapainojen taloudellinen tilanne on ainakin menossa huonompaan suuntaan, koska jos ihmiset alkavat käyttää enemmän esimerkiksi lehtien nettiversioita, niin silloin ainakaan lehdistä ei enää saada tuloja, ja se varmasti vaikuttaa alan työllisyyteen. Samoin nykyään lehdet voidaan painaa niin, että ne lähetetään painoon, ja siellä sitten painokone tulostaa paperilehdet, joita jaetaan niille, jotka eivät ole verkkolehden käyttäjiä. Jos paperin käyttö loppuu, niin silloin tietenkin myös metsäteollisuus joutuu vaikeuksiin.

Mutta nettiversio on tietenkin lehdelle halvempi kuin paperipainos, koska siitä ei tule jakelu tai painamisesta johtuvia kustannuksia, mikä johtaa siihen, että lehdet alkavat ohjata lukijoita netissä luettavien  versioiden pariin, koska ne ovat tuottajalle halvempia. Samoin myös koulutodistukset voidaan toimittaa PDF-muodossa, ja jos niihin liittyy helppo tarkastusmahdollisuus esimerkiksi lähettämällä todistuksen numeron sähköpostissa johonkin osoitteeseen, niin silloin saattaa nykyinen paperinen todistus siirtyä historiaan. Eli tällaisia elinkeinorakenteeseen kohdistuvia pohdintoja mietin tänään.

Kirjoitelma lähiöistä sekä niiden asukkaista

Kimmo Huosionmaa

Kaupunkisuunnittelua arvostellaan nykyään siitä, että kaupunkeja suunnitellaan liikaa autojen ehdoilla ja ihmiset ikään kuin jäävät taka-alalle. Tuolloin usein unohdetaan sellainen asia, että meille 1970-luvulla syntyneille sana "kaupunki" tarkoittaa oikeastaan lähiötä, jossa kasvoimme aikuisiksi. Yläkuvassa on Soukan lähiötä Espoossa, ja silloin tällöin kävelen tästä paikasta ohi, joten otin siitä valokuvan.

Jos joku 1970-luvulla vaikuttanut kaupunkisuunnittelija olisi vakavasti ajatellut sitä, millainen yhteisö tällainen betonilähiö oikeastaan on, niin uskoisin hänen toimineen hiukan toisin piirtäessään näitä betonisen arkkitehtuurin helmiä sekä miettiessään mitä palveluita tällaisessa lähiössä oikeastaan pitäisi olla, jotta ihmiset tuntevat olonsa hyväksi. Siellä ei varmaan olisi esimerkiksi autoteitä suoraan kotipihan edessä, ja myös jalankulkua sekä kevyttä liikennettä olisi kohdeltu muutenkin toisin, eli nämä tiet olisi tehty niin, että mäet sekä pyöräilijän jaksaminen olisi huomioitu hiukan paremmin. Kun ajatellaan niitä periaatteita, joita esimerkiksi tässä lähiössä on noudatettu, kun sitä on alettu rakentaa, niin silloin ilmeisesti oli tarkoitus, että ihmiset viettävät kaikki viikonloput sekä lomat jossain maaseudulla.

Kun näitä betoni- tai nukkuma-lähiöiksi nimettyjä paikkoja on rakennettu, niin silloin oli vallalla sellainen ajatus, että ihmiset tulisivat tänne Pääkaupunkiseudulle tienaamaan rahaa, ja sitten kun heidän vanhempansa jäävät eläkkeelle, niin nämä ihmiset muuttavat takaisin maalle. näitä lähiöitä rakennettaessa ajatuksena oli se, että niissä asuvat ihmiset viettivät päivät töissä, ja sitten illalla palasivat tuohon suloiseen koppiin, missä sitten syötiin ja nukuttiin. Viikonloput  vietettiin maalla omien vanhempien luona, ja tuolloin oli itsestäänselvyys, että kaikki ihmiset olivat naimisissa.

Perjantaina lähdettiin kotitilalle, ja sitten sunnuntaina palattiin takaisin. Jos ihminen ei ollut naimisissa, niin se tarkoitti, että hänessä oli jotain vikaa. Kun sitten lama iski Suomeen, ja ensimmäistä kertaa työttömyyttä ei voitu purkaa vippaskonstein, niin alkoivat ihmiset erota, koska sosiaaliset paineet eroamiseen olivat suuret. Mutta tuolloin tietenkin työttömyys ymmärrettiin jonkinlaisena "stigmana", jota piti hävetä, ja samoin erityisesti se, että tuli avioero johti siihen, että ihmiset eivät enää välttämättä kehdanneet lähteä kotiin, koska se että aviomies ei enää voinut huolehtia perheen toimeentulosta sekä kulisseista oli hyvin rasittavaa.

Ja nuo yksin jääneet henkilöt viettivät silloin ensimmäistä kertaa myös viikonloppuja lähiöissä. Tuolloin syntyi se paljon puhuttu lähiökulttuuri, johon kuului kapakka sekä hieman boheemi elämäntyyli. Tietenkin kaupunkeihin oli ennenkin tullut ihmisiä maaseudulta, ja osa oli lähtenyt siksi, että he kokivat kotiseudun jotenkin ahdistavana. Mutta tuolloin 1970-luvulla oli sellainen asenne, että jos ihminen oli saanut potkut töistä, niin se tarkoitti elämän loppua. Kun ihminen jää työttömäksi, niin silloin hän voi toimia kahdella tavalla.

Ensimmäinen näistä tavoista on juoda paljon viinaa, jolloin varmaan kukaan ei sitten perään itke, ja se varmaan olisi se tie, jonka joku haluaisi tuon ihmisen ottavan. Silloin ei häntä tarvitse koskaan katsoa lähellä, eikä potkuja tarvitse koskaan perustella kenellekään muuten kuin sillä, että kyseessä on "kelvoton mies". Tuo mies tai nainen tulevat varmaan työllistämään erilaisia ammatinvalinnan ohjaajia sekä muita virkailijoita todella paljon, ja he ovat se syy, miksi esimerkiksi "aktiivinen työnhakua koskeva malli" meni läpi eduskunnassa. Mutta tuo meidän lähiömme asukas voi tietenkin valita toisin, ja tämä malli varmaan on sellainen, mistä voi sitten olla myös ylpeä, koska tuo työtön on tarttunut itseään niskasta kiinni.

Kun ihminen saa potkut, ja syynä on kouluttamattomuus, niin se tarkoittaa sitä, että silloin ei itku auta markkinoilla. Jos kapakassa tulee joku mies vastaan sanoen, että täältä ei enää koskaan nousta, niin silloin pitää hiukan valpastua, ja kysyä että "annanko tuollaisen ihmisen todella voittaa?". Tuolloin pitää aivan itse lähteä kohti opin tietä, vaikka se saattaa hieman ikävältä tuntua. Kun ihminen lähtee aikuisena oppimaan uusia asioita, niin silloin pitää olla todella korkea motiivi. Mutta kun sitten lopulta valmistuu uuteen ammattiin, joka saattaa olla se "TV:stä tuttu" insinööri tai ekonomi, niin silloin varmasti ovat suupielet korvissa. Silloin todella tuntee saaneensa aikaan jotain sellaista, mitä kukaan ei voi sitten pois ottaa. Syy miksi tuollaista ihmistä pelätään, non se, että hän on usein se, jonka kaverit ovat hylänneet. Ja halu näyttää muille on todella hyvä motiivi.

Opiskelu on asia, mikä varmaan jossain vaiheessa alkaa väsyttää, mutta kuitenkin se antaa sisältöä elämään, ja jos joku sitten haluaa "pysyä aitona", niin suosittelen laskemaan montako kertaa vuodessa itse kukin pääsee tai mahtuu taksiin, kun lähdetään jatkoille. Kaupunki on hieno paikka opiskella itselleen sellainen tutkinto, jota myös muut ehkä arvostavat. Kun puhutaan harrastuksista sekä niihin kuuluvasta "ei tutkintotavoitteisesta"  opiskelusta, niin aina välillä löytyy ihmisiä, jotka näitä kursseja oikein tyrkyttävät. Niistä saa muka kavereita, mutta kuitenkin pitää muistaa se, että tuollainen ihminen, joka näistä vaihtoehdoista puhuu katsoo usein vastapäätä olevaa ihmistä hiukan alaspäin.

Hänestä on hienoa, kun ihminen käy kursseilla, mistä ei ole mitään hyötyä, ja sitten seuraavassa tapaamisessa hän kertoo kuinka paljon rahaa tuohon sitten menee, eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Ja sitten taas otetaan itseä niskasta kiinni. Tutkintotavoitteinen koulutus ei ole mikään automaattisesti läpäistävä asia, vaan se vaatii työtä. Mutta kuitenkin pettymyksen voi jokainen kohdata myös noilla "ajanvietteeksi" tarkoitetuilla  kursseilla, joissa opetetaan esimerkiksi tanssia. Saattaa näet olla niin, että tuollainen kurssilainen kohtaa siellä torjuntaa sekä hänelle ei ehkä tanssiparia löydy. Eikä yksin harjoitteleminen ole mukavaa, jos kyseessä on paritanssi. Tutkintotavoitteisen koulutuksen läpäiseminen saattaa aiheuttaa sen, että myös tanssipari löytyy helpommin, ja aina on mukavaa sanoa olevansa esimerkiksi merkonomi tai arkkitehti, jos joku sattuu ammattia tiedustelemaan.