Sosiaalinen media ei ole helppo aihe.

Kun sosiaalinen media vie kaiken aikamme, niin jotain pitäisi tehdä. Kun sosiaalisen median viharyhmät kaappaavat nuorten suosion, ja sitä käytetään mellakoiden provosointiin, niin olemme tilanteessa jossa jotain pitäisi tehdä. Olen aina tai ainakin yleensä aina ollut sitä mieltä, että terve ja kypsä ihminen voi käyttää melkein mitä hyvänsä mediaa. Ja että pääasiallinen vastuu median käytön valvonnasta on lasten ja nuorten vanhemmilla. Mutta ongelma on siinä, että kaikki ihmiset eivät ole terveitä. Jos ihminen kasvaa vihapuheen ympäröimänä, niin vihapuhe muuttaa hänen ajatteluaan. Äärimmäisessä tapauksessa lapsen tai nuoren vanhemmat kuuluvat myös jengeihin. Eli heillä ei ole muuta mallia kuin muita jengiläisiä. 

Meillä lapset voidaan ottaa koulusta pois. Ja heille voidaan pitää kotikoulua. Pelkkä se että lapsi saa koulusta vaikutteita, jotka eivät sovi vanhempien aatemaailmaan riittää. Se että vanhemmat saattavat kuulua johonkin äärimmäiseen uskonlahkoon tai olla jotain ulkomaiden agentteja jotka antavat lapsilleen ideologista sekä mahdollisesti myös sotilaallista koulutusta ei ole otettu huomioon. Samoin myös esimerkiksi Hells Angelsin ja muiden vastaavien moottoripyöräjengien jäsenet voivat ottaa lapsensa pois koulusta. Ja tietenkin pedofiilien ympyröissä kiertää lappuja sekä ohjeita siitä, miten lasten suut saadaan sitten suljettua, kun he kasvavat ja ryhtyvät ehkä miettimään oliko se, mitä he olivat kokeneet ehkä oikein, vaikka vanhemmat niin väittävät. 

Eli kun lapsi ei saa tietoa oikeuksistaan, niin tietenkin se on kaikille helpompaa. Joten esimerkiksi pedofiili voi aivan hyvin ottaa lapsensa pois koulusta, ja estää näin estää hänelle vahingollisen tiedon levittämisen. Se kenelle tieto on vahingollista jääkin usein mainitsematta. Eli vahingoittaako tuo tieto lasta, joka on uhri? Vai vahingoittaako tieto aikuista, joka on tekijä? Kun teemme sääntöjä, niin emme ehkä muista sitä, että ajattelemattomasti tehdyt säännöt saattavat pahentaa uhrien eli heikompien asemaa. Ja juuri tällaisessa tapauksessa pitää kysyä, että eikö tekijän tarvitse hävetä tai katua ollenkaan? Eikö yhteisön tarvitse tuntea omantunnon tuskia, jos he ovat jättäneet ala-asteikäisen lapsen ulos yksin, eikä kukaan ole edes viitsinyt soittaa asiasta poliisille, vaikka lapsi on istunut ulkona klo 2 yöllä räntäsateessa. 

Kaikki säännöt ovat hyödyttömiä jos niitä ei viitsitä valvoa. 

Kaikki vanhemmat eivät viitsi valvoa lasten tekemisiä. Siis median käytön valvominen ei tarkoita sitä, että lapselle avataan sosiaalisen median tili, ja sitten lähdetään toiseen huoneeseen katselemaan televisiota. Eikä se ole valvontaa, että illalla lähdetään ulos, ja lapsi on siinä 4-5 tuntia yksin television tai tietokoneen kanssa. Siis ongelma ei ole periaatteessa mikään uusi. Se oli näkyvissä jo 1980-luvulla VHS-kasettien aikaan. Kaikissa teattereissa esitettävissä, myytävissä tai vuokrattavissa olevissa elokuvissa piti olla ikäraja. Ja tuota ikärajaa valvottiin elokuvatarkastamon toimesta. Kuitenkin jo ala-asteikäisillä oli kovan luokan väkivalta-elokuvia, joiden ikäraja oli K-18. 

Vanhemmat ja vanhemmat sisarukset hakivat noita videoita. He saattoivat olla päivät töissä ja videot oli jätetty pöydälle. Tuolloin lapsi tullessaan kotiin saattoi laittaa videon pyörimään, kun vanhemmat tulivat kotiin ehkä jopa kuuden tunnin kuluttua. Tai sitten ajattelemattomat vanhemmat sisarukset hakivat noita videoita ja auttoivat pikkuveljeä ja pikkusiskoa kopioimaan niitä. Ja sitten noita piraattikopioita myytiin kouluissa. Samoin alaikäiset saivat myös alkoholia ja tupakkaa käsiinsä. Jos vanhempien tilanne on huono, niin he eivät ehkä jaksa valvoa sitä, mitä lapset tekevät. Ja esimerkiksi lasten päihteiden käytössä kyse on ainakin alkoholin osalta siinä, että valvonta ei vain toimi. Samoin jos taloudessa on tiukkaa, ja päihteitä käytetään paljon, niin joku voi ajatella, että alkoholia sekä kiellettyjä elokuvia myymällä voi ansaita paljon rahaa. 

Eli noita elokuvia kopioitiin todella paljon, ja sitten noita kopioita myytiin ta annettiin kaverille. Siis ikäraja ei merkitse mitään, jos sitä ei viitsitä valvoa. Sosiaalisen median yritysten kotipaikka saattaa olla joku muu kuin Eurooppa tai USA. Ja silloin niiden valvonnasta vastaa tuon maan viranomainen. Jos vastaa. Netin viharyhmät toimivat usein erittäin viattomalta näyttävissä suljetuissa ryhmissä. Niissä hehkutetaan ääriliikkeiden eli vasemmiston ja oikeiston propagandaa. Ja niissä toimii myös esimerkiksi GRUn agentteja. VPN takaa sen, että noiden agenttien pääsyä sosiaaliseen mediaan on vaikea estää. Ja ainakin joskus esimerkiksi viranomaisten soluttautumista erilaisiin sosiaalisessa mediassa toimiviin suljettuihin ryhmiin on estetty. 

Samalla kun puhumme ihmisten yksityisyyden suojelemisesta.  Niin meidän pitäisi muistaa se, että sama asia joka suojaa meidän yksityisyyttä mahdollistaa vihapuheet sekä kaiken maailman propagandan levittämisen. 

Mutta oliko tuo vanha aika, jolloin sosiaalista mediaa ei ollut yhtään sen parempi? Silloinkin osattiin tietenkin juoruta, ja levitellä perätöntä tietoa. Samoin monet tärkeät asiat kuten esimerkiksi tiettyihin maihin kohdistuvat pakotteet olivat jääneet jotenkin vähälle huomiolle. 

Voi olla, että  ennen olisi Venäjän paluuseen jääkiekon MM-kisoihin suhtauduttu toteamalla, että niin vain sattui tapahtumaan. Mutta nyt sosiaalinen media on nostanut sen esiin, että tuo päätös ei ollut oikein. 

Aikoinaan sosiaalinen media takasi sananvapauden esimerkiksi diktatuurimaissa asuville ihmisille. Mutta myös diktaattorit ovat oppineet hyödyntämään sosiaalista mediaa sekä valvonta- että tiedonhankinnan välineenä. Samoin sosiaalista mediaa voidaan käyttää ihmisten paikantamiseen. Sekä muun paikkatiedon hankkimiseen. Eli sosiaalisessa mediassa jaetuissa kuvissa voi näkyä esimerkiksi turvallisuus luokiteltuja kohteita. Toisin sanoen esimerkiksi tekoälyjen aikakaudella voivat järjestelmät etsiä maastosta otetuista kuvista vaikkapa erilaisia antenneja, jotka saattavat liittyä esimerkiksi GSM- tai muuhun kriittiseen viestintä infrastruktuuriin. Tai niissä saattaa näkyä henkilöitä, jotka pakenevat omaa hallitustaan. Ja jos tuollainen henkilö näkyy väärässä kuvassa, niin tuon hallituksen agentit voivat etsiä hänet käsiinsä. 

Eli sama asia mikä takaa meille sananvapauden takaa sen, että viharyhmät voivat toimia vapaasti, ja levittää omaa malliaan kaikkialle. Siis ääriryhmät eivät ole koskaan mitään erityisen toivottavia, ja sekä oikeiston että vasemmiston ääriainekset ovat käyttäneet väkivaltaa. Ja tietenkin myös tavalliset rikollisjengit ottavat kaiken irti politiikasta. Eli ne korostavat värväystoiminnassaan omia poliittisia päämääriään. Vaikka toiminta on oikeasti pelkkää huumekauppaa. Jussi Eronen on oikeassa nostaessaan kolumnissaan esille sen, että sosiaalisen median yhtiöiden pitäisi paremmin ja tarkemmin suitsia sitä, mitä noilla alustoilla kirjoitetaan. Toisin sanoen vastuun pitäisi olla siellä, missä palveluita tarjotaan. 

Vastuu on nykyään nimittäin siirretty lähes täysin kuluttajille. Ratkaisuksi ehdotetaan tietenkin sosiaalisen median kieltämistä, mutta se sitten tuo eteemme lisää ongelmia. Sosiaalisen median kieltämisen ongelma on siinä, että sen kautta tulee myös sellaista tietoa jota tarvitaan esimerkiksi viranomaistoiminnan kohdentamisessa. Samoin joidenkin mielestä sosiaalisen median kieltäminen palvelee erityisesti koulukiusaajia. Samalla se tietenkin tarjoaa myös viharyhmille mahdollisuuden levittää propagandaansa. Eli sama asia, joka auttaa heikompaa auttaa myös sortajaa. 

Nykyisen muotoinen sosiaalinen media on ongelmallinen. Se on puhtaasti kaupallinen palvelu, jonka periaate on se, että jos ihminen ei maksa itse palvelustaan, niin hän on palvelun käyttäjä. Palvelun käyttäjänä hänen pitää hyväksyä kaikki mitä palvelu tarjoaa. Ja juuri tässä on se ongelman ydin. Sosiaalinen media tarvitsee käyttäjiä. Nuo palvelut pyörivät mainostajien rahoilla. Ja kova sekä “värikäs” puhe ovat asioita, joilla voidaan myydä palvelua. Asiota polarisoimalla  saadaan aikaan kiinnostavuutta. Ja kiinnostavuus on asia, joka sitten tuo käyttäjiä. Ja välillä tietenkin puhutaan siitä, että mitä jos maahamme perustetaan valtion johtama ja valvoma sosiaalinen media. 

Tällöin meidän ehkä kannattaa muistella sitä asiaa, että oikeastaan kukaan diktaattori ei ole itse kehittänyt omia valtuuksiaan. Esimerkiksi Adolf Hitlerillä oli käytössään ne valtuudet, joilla hän nosti natsit valtaan, jo ennen kuin hän nousi liitto- eli valtakunnankansleriksi. Samoin ne lait jotka takasivat aikoinaan  Ranskan kuninkaan Ludvig XIVn eli “Aurinkokuninkaan” rajattoman yksinvallan vallan olivat olemassa jo ennen kuin hän astui valtaistuimelle. 

Eli valtiojohtoisen ja valtion valvoman sosiaalisen median ehdottajat voivat vilkaista esimerkiksi sellaisia tilastoja, että esimerkiksi äärioikeistolainen Marine Le Pen on tällä hetkellä johdossa Ranskan presidentin vaaleissa.  Tuo tarkoittaa sitä, että valtiojohtoinen sosiaalinen media on silloin Marine Le Penin käytössä. Ja onhan Venäjälläkin sosiaalinen media, jota valvoo valtio. Tuossa mediassa saa ketä hyvänsä trollata aivan vapaasti, jos hän on kirjoittanut esimerkiksi Putinia arvostelevia kirjoituksia. 

Pääasiallinen ongelma on siinä, että mikä asia määritellään sellaiseksi, että sitä ei saisi julkaista? Ja mitä jos asia joka on esimerkiksi raaka, hyvien tapojen vastainen tai muuten ikävää luettavaa onkin totta? Mitä jos tunnettu nuorisoidoli paljastuu sosiaalisen median kautta esimerkiksi pedofiiliksi. Siinä vasta kysymys. Eli kyseessä on asia, joka ei ole vieläkään niin helppo kuin toivoisimme. Lasten sosiaalisen median käyttöä arvostellaan todella paljon. Samalla kuitenkin unohdamme sen, että lapset ja nuoret sekä heidän julkaisu-oikeutensa  on samalla tavalla perustuslain suojaamaa kuin aikuistenkin. Ja jos ajatellaan esimerkiksi alkoholisteja, pedofiilejä sekä kaiken maailman narkomaaneja, niin he eivät varmaan halua että kukaan levittelee heidän juttujaan. Varmasti kukaan ei halua muiden näkevän sitä, että oma lapsi viettää kaikki illat yksin ulkona, kun vanhemmilla on kova kiire päästä rentoutumaan. 

Uudelleen vain kysyisin, että eikö kukaan oikeasti huomaa sitä. Että lapsi on kaiket yöt ulkona? Lasten kimppuun on helppoa käydä. He eivät ehkä tiedä oikeuksiaan. Tai koska he eivät esimerkiksi äänestä tai saa edustaa itseään, niin silloin  lasten oikeuksia voidaan polkea helpommin kuin aikuisten oikeuksia. 

Meillä Suomessa on esimerkiksi salassapitovelvollisuus, jonka mukaan esimerkiksi alaikäisten rikoksentekijöiden henkilöllisyyttä ei saisi paljastaa. Ja varsinkin vakavien rikosten kohdalla tuota asiaa voidaan hyvin käyttää väärin. Eli joskus vääriä ihmisiä on näytetty kadulta, tai täysin syyttömiä on nimetty murhaajiksi. Sitä miksi henkilö on tehnyt murhan ei juurikaan käsitellä. Riittää että toisesta lähti henki. 

Asiat kuten mielentilatutkimuksen yhteydessä tehdyt paperit, joiden kautta tekoa voitaisiin ehkä ymmärtää määritellään salaiseksi. Ja kun asioista sitten luetaan lehdistä, niin silloin saamme sellaisen kuvan, että toinen vain käveli kadulla, veti puukon ja surmasi jonkun vastaan kävelevän enkelin. Ja tuon asian takia saattaa esimerkiksi joku kuuluisa murha olla selvittämättä. Me näemme uhrit liian usein enkeleinä. 

Kukaan ei nimittäin uskalla ehkä tuoda esiin sitä, mitä mahdollisesti hyvin  noloa ja hävettävää on ennen murhaa tapahtunut. 

Voi olla että muut eivät sitten halua tai uskalla kertoa noista tapahtumista, koska he pelkäävät maineensa takia. Tai sitten he pelkäävät että heitä ei uskota. Ja se voi aiheuttaa sulkemista pois yhteisöstä. 

Ja se että joku kokee ettei häntä ole kuultu tai häntä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti aiheuttaa koston kierteen. Sosiaalisen median kautta voidaan hankkia myös sellaista tietoa joka voisi auttaa myös rikostapausten selvittämisessä. Eli myös tapauksen taustat pitäisi selvittää, vaikka se välillä tekee kipeää.  

Samoin sitä että jos alaikäinen on toiminut esimerkiksi palkattuna tappajana ei koskaan saisi edes kysyä. Eli suojataanko tällä sitten alaikäisen henkilöllisyyttä, hänen vanhempiensa henkilöllisyyttä vai ehkä täysi-ikäisen jengin johtajan henkilöllisyyttä.

Monesti kiusaamista on käsitelty erittäin pinnallisesti. Niistä on vaiettu, koska se on vanhemmista helpompaa. Asiat eivät ole päätyneet oikeuteen, mutta tuollaiset ilmeisesti kiusaamisen takia levitellyt huhupuheet ovat saattaneet vaikuttaa joidenkin ihmisten elämään hyvinkin pitkän aikaa. Eli huhut joita on saatettu tarkoituksella laskea liikkeelle ovat voineet saada aikaan esimerkiksi sen, että henkilö ei ole saanut kesätöitä. 

Joidenkin mielestä tuo asia voi olla sellainen, mikä saa aikaan tilanteen pahenemista.  Tekijä saattaa suoraan syyttää uhriaan valehtelusta. Ennen haastatteluissa sanottiin että esimerkiksi koulukiusaamiseen puututtiin aina kun sitä ilmeni. Ja sitten tietenkin kyseessä oli yksittäistapaus. Nykyään tiedetään että kiusaaminen on paljon yleisempää kuin mitä on edes uskottu. Ennen kiusaamista käsiteltiin siten, että kiusattu ja kiusaaja puristivat kättä. Ja asiat olivat taas kunnossa. Kiusaaminen saattoi jatkua samantien jo saman oppitunnin aikana. 

Eli näinkin asioita voidaan tarkastella.  Kukaan meistä ei voi olla täysin ammattimainen, jos meillä on historiassamme vastaavia kokemuksia. Kun me puhumme esimerkiksi ihmisistä kirjoittajina, niin meistä jokainen tietää, että jokaisella ihmisellä on omat mielipiteet, sekä oma näkemyksemme asioista. Meidän kokemuksemme  määrittelee sen, minkä väristen lasien läpi katsomme maailmaa. Joten jokaisen ihmisen kirjoittamista sekä julkaisemista määrittää oma ajattelumme, joka, kuten kirjoitin määräytyy kokemusten perusteella. Eli meillä ei ole mitään mahdollisuutta olla täysin objektiivisia. 

Meillä pitää olla oikeus julkaista. Sama koskee myös nuoria. Mutta jossain sitten on vedettävä tuo raja siitä, mitä saa julkaista ja mitä ei saa julkaista.. Ja missä sitten raja kulkee? Sen määritteleminen on todella vaikeaa. Saattaa olla että pari kouluampumista on estetty sillä, että joku on möläyttänyt asiasta sosiaalisessa mediassa. Eli asiat eivät ole kovin helppoja. 

https://yle.fi/a/74-20254007

Onko sosiaalisen median kieltäminen täysin perusteetonta vai ei?

Kun keskustellaan sosiaalisen median käytöstä, niin toki voidaan sanoa että liika on aina liikaa. Mutta sitten toisaalta taas täyskielto ei ehkä ole myöskään järkevää. Eli kun sosiaalisen median käyttöä halutaan rajoittaa, niin helposti mennään toiseen ääripäähän nimeltään täyskielto. Kun mitään muuta välimuotoa ei edes voi ajatella kuin täyskielto, niin silloin toimitaan niin kuin mustavalkoisessa maailmassa toimitaan. On olemassa joko se kanta että sosiaalisen median käyttö sallitaan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Ja sitten tietenkin toinen ääripään vaihtoehto on sitten se, että sosiaalisen median käyttö kielletään täysin. 

Me haluamme varmasti varjella lapsiamme erilaisilta ikäviltä vaikutteilta. Mutta pahimmillaan kohtaamme tilanteen, missä suojelemme lapsiamme väärällä tavalla. Eli me emme valmista heitä maailmaan, jossa he kohtaavat erilaisia huijareita. Se että kiellämme sosiaalisen median käytön saattaa altistaa lapsemme toisenlaisille vaaroille. Eli tuolloin sosiaalisen median käyttö saattaa muuttua sellaiseksi, että sitä tehdään salaa vanhemmilta. Kun kukaan ei valvo niin kukaan ei puutu. 

Niin onko tuo sosiaalisen median kieltäminen tarpeen tai järkevää? Pahimmillaan siitä tulee asia, josta saa ostaa erivapauksia, kun esimerkiksi urheiluseura laittaa tärkeitä tiedotteita Facebook-sivuille. Parhaimmillaan siitä tulee asia, mikä muuttaa koulun yhteisöksi, jossa kaikki ovat läsnä. Ja sitten se paljon puhuttu ongelman ydin, eli sosiaalisen median liikakäyttö. Addiktio määritellään riippuvuus suhteeksi, joka vaikuttaa ihmisen toimintaan. Pahimmillaan addiktio on asia, joka syrjäyttää kaikki muut asiat ihmisten elämästä. 

Se mitä me sitten oikeasti unohdamme niin usein on se, että se millä perustelemme kieltoa on se, mikä motivoi noudattamaan sitä. Kun kiellämme sosiaalisen median, niin samalla meidän pitäisi pystyä valvomaan tuota kieltoa. Se että kieltoa valvotaan silloin kun mitään muuta tekemistä ei ole ei muuta asioita yhtään miksikään. Tai toinen vahingollinen tapa on se, että kieltoja annetaan mutta niitä ei viitsitä valvoa. Tai sitten kieltoja valvotaan vain yhden tai kahden oppilaan kohdalla. Eli ne jotka osaavat laittaa puhelimen äänettömälle ja pitää sen pois pöydältä tekevät niin ilman erillistä kieltoa. Mutta ne jotka muutenkaan eivät kieltoja noudata eivät tuotakaan kieltoa mitenkään erityisesti noteeraa. Kännykkä kiellosta voidaan joka tapauksessa tehdä show, jolla joku häirikkö voi saada suosiota tai aplodeja, kun hän esittelee uusia soittoääniä kaikelle kansalle. 

Tupakointi yläasteella oli silloin jo kauan sitten kiellettyä kun kävin yläastetta itse. Kuitenkin tupakointi oli jokaiseen välituntiin kuuluvaa “kansallisurheilua”, eli joka välitunti samat naamat olivat puskassa polttelemassa parit savukkeet, ja sitten taas joku oli jälki-istunnossa. Lopulta kävi niin ikävästi että opettajat eivät enää rankaisseet noita henkilöitä. Tuolloin 1980-luvulla ei sosiaalista mediaa oltu vielä keksitty. Eikä tupakoinnin vaaroista tiedotettu vielä tuolloin. Mutta se oli kiellettyä. Ja kun jälki-istuntoa tuli tarpeeksi, niin siihen tottuu. Mutta samalla meidän pitää huomioida sellainen asia. Että jokaiseen rikkeeseen voidaan suhtautua samalla tavalla kuin tupakointiin. Se että kielto perustellaan oikein varmasti vähentää tupakointia. Ja sitten eräänä päivänä eräässä luentosalissa katsottiin elokuvaa siitä, mitä tupakka tekee elimistölle. Silloin ainakin itse ymmärsin että tuo asia on oikeasti vaarallista. Ja ymmärsin tumpata. 

Eli perusteltu kielto sitten voisi olla paljon parempi asia kuin pelkkä kielto. Mutta siis se, että “minä sanon” ei ole se perusteltu kielto. Ehkä se olisi parempi kertoa oppilaille sosiaalisen median varjopuolista sekä siitä, että on olemassa pahoja miehiä, jotka palvelevat pahoja valtioita. Ja kaikki ihmiset tarvitsevat uudenlaista kriittisyyttä, mediakasvatusta sekä erityisesti tietoa siitä, että kaikki mikä näyttää hyvältä ei ole aivan niin hyvää kuin miltä me haluamme sen näyttävän. 

Jos vaihdamme amerikkalaisen palvelun johonkin tuntemattomaan palveluun, niin silloin me ehkä siirrämme tietomme niin sanotusti ojasta allikkoon. USAn tilalle voi karrikoiden tulla vaikka Pohjois Korea, Iran tai Venäjän mafia. Eli ennen kuin Microsoft tuotteet vaihdetaan pois, niin kannattaa hiukan tutustua uuden palveluntarjoajan taustoihin. Tai sitten edessä voi olla paljon pahempia ongelmia kuin se, että tietoa nyt sattuu vuotamaan NSAlle. 

Sosiaalisen median käyttö voi addiktoida ihmisen. Samalla tavalla kuin pelaaminen tai alkoholi sekä nikotiinivalmisteiden käyttö. Eli ihminen ei ehkä enää saa itseään irti sosiaalisesta mediasta, ja pahimmillaan tuo addiktio sitten alkaa dominoida tuon ihmisen elämää. Se mikä on oikein ja mikä on väärin riippuu ihmisestä. Sosiaalista mediaa syytetään kiusaamisen välikappaleeksi. Jos joku kirjoittaa hävyttömästi sosiaaliseen mediaan, niin hän varmasti loukkaa toista. 

Se että hän kuiskaa tuon asian toisen korvaan tai soittaa nimettömänä puhelinsoiton varmaan sattuisi aivan yhtä paljon. Mutta sosiaaliseen mediaan kirjoitetut asiat jättävät jäljen, jota voidaan käyttää todisteena. Toisten mielestä sosiaalisen median kieltäminen estää kiusaamista. Toisten mielestä sosiaalisen median kieltäminen taas ainoastaan lakaisee ongelmia pois ihmisten silmistä. Eli jos itse olisin kiusaaja, niin varmaan en toivoisi tekojani käsiteltävän jossain sosiaalisen median sivuilla. Tai ehkä se kuvaus mitä teoista kerrotaan jossain ehkä valtakunnallisessa sanomalehdessä pitää osittain paikkansa. Mutta kuvaus siitä, että tempaisi huivin jonkun tytön päästä. 

Tai tönäisi jotain poikaa pihalla ei ole teon koko kuva. Siis mitä jätettiin kertomatta? Ehkä se selviäisi paremmin, jos koko asia näytettäisiin suoraan, eikä siis kerrota vain sitä, mitä joku haluaa asiasta kertoa. Tai jutusta näytetään ehkä viimeiset viisi sekuntia, jossa voidaan todeta että joku löi toista. Tuolloin se mitä ennen tapahtui jää usein täysin selvittämättä. Jutuista voidaan sitten lukea sitä, mikä näyttää koulun johtokunnasta suotuisalta. Se että miten paljon sitä tai tätä on haukuttu, ärsytetty tai muuten kohdeltu huonosti ei useinkaan viitsitä näyttää. Me kaikki puutumme kiusaamiseen. Niin ainakin meistä jokainen sanoo. 

Aikuisten velvollisuus on siis puuttua kiusaamiseen. Mutta tuon velvollisuuden siirtäminen käytännön tasolle on jotenkin vaikeaa. Kiusaamiseen puututaan, mutta siitä saatavat rangaistukset ovat pieniä. Tunti tai kaksi jälki-istuntoa kerran pari vuodessa ei ole aivan sitä, mitä toivottaisiin. Pahimmillaan jälki-istunto tarjoaa jollekin kiusaajalle mahdollisuuden verkostoitua kaltaistensa kanssa. Ja se saattaa tuoda tuolle kiusaajalle kovaa mainetta sekä kunniaa. 

Se mitä tuo jälki-istunto sitten voi aiheuttaa on se, että kiusaaja muuttaa tuon jälki-istunnon keinoksi, jolla hän uhriuttaa itseään. Esimerkkitapauksissa väärin annettu rangaistus vain puhaltaa tuulta kiusaajan purjeiisiin. Eli jo seuraavana aamuna kiusaaja ilmaantuu koulun pihaan ja väittää että hänen uhrinsa on keksinyt kaiken. On helpompi sanoa että kiusattu on jotenkin ahdistunut. Ja että hänet suoraan paiskataan pois koulusta, kuin kysyä. Että miksi hän on ahdistunut. 

Kaikki tietävät että jeppe juo. Kukaan ei kysy miksi jeppe juo? Kaikki tietävät että “aimo” on ahdistunut. Kukaan ei kysy miksi “aimo” on ahdistunut? 

Samoin jos ihminen ryyppää, niin kaikki päivittelevät sitä, että hän ryyppää. Kukaan ei viitsi kysyä että miksi ihminen ryyppää? Ahdistus on asia joka johtaa joskus alkoholismiin. Me voimme aina määräillä lääkkeitä. Mutta samalla unohdamme kysyä että mikä esimerkiksi koulussa pelottaa? 

Ja siellä “opettajanhuoneessa vain kiusattua on uskottu”. Ja pahimmillaan kiusaaja muuttaa tuon kiusatun uhrista tekijäksi. Kun ajatellaan sitten noita kiusaamistapauksia, niin uskooko kukaan oikeasti sitä, että kiusaaja toimii yksin? Pääasiallinen räksyttäjä voi olla hyvinkin pienikokoinen, mutta hänellä saattaa olla erittäin paljon vanhempia ystäviä. Ja mikäs sen hauskempaa on kuin panna joku 12 vuotias hakkaamaan 16-17 vuotiasta koko koulun edessä. 

Jos sitten tuo vanhempi henkilö edes uskaltaa tehdä vastarintaa, niin tuon 12 vuotiaan taustavoimat ovat sekunnissa paikalla. Eli tällaista voidaan sitten tietenkin pitää jossain määrin muka oikeutettuna kun tuota hakattua  henkilöä kutsutaan “pedofiiliksi”. Siitä mitä hän on tuota ennen tehnyt lapsille ei tarvitse todistaa. Riittää että hän ei ole maksanut jotain “veroja”. Kun ulkomaalaisten rikollisten toimintamallit saapuvat myös Suomeen, niin voidaan hyvin olettaa, että myös alaikäisten tai jopa lasten käyttö rikollisten juoksupoikana tai jopa varsinaisina iskijöinä on ehkä muuttumassa yleisemmäksi. 

Muualla maailmassa rikolliset ovat antaneet reilusti alaikäisille aseita ja käyttäneet heitä myös kovien rikosten välineinä. Se että ihmiset vaikenevat ongelmista eivätkä puutu asioihin riittävän ajoissa saattaa aiheuttaa suuren luokan ongelmia. Asioihin puuttuminen ei ole sidoksissa sosiaalisen median kieltämiseen. Se on asia joka on sidoksissa yleiseen asenneilmapiiriin. Sosiaalisen median käytön kieltäminen oppituntien ajaksi ei liene vaikeaa. Se että sosiaalista mediaa käsitellään mustavalkoisesti saa aikaan sen, että sen käyttöä ryhdytään harjoittelemaan joskus aikuisiällä. Sama koskee myös esimerkiksi kulutusluottoja. 

Tuolloin ei kukaan voi siellä sitten enää suoraan laillisesti puuttua tuohon sosiaalisen median käyttöön. Suomessa ongelma on siinä, että kaikki aikuisten oikeudet saadaan samantien. Kun oikeuksien käyttöön kuuluvista velvollisuuksista ei juurikaan ehditty puhua. Niin kun herra tai rouva 18 vuotias saa oikeuden käydä ravintolassa, niin hän saa silloin oikeuden hakea lainaa pankista sekä samalla taata lainoja. Hän saa oikeuden käyttää sosiaalista mediaa. Ja sitä on sitten aikuisena mukava harjoitella.

Eli kun mitään oikeutta ei saa harjoitella vanhempien valvonnassa, niin silloin uudet vapaudet saattavat muuttua asioiksi, joista seuraa jopa vuosien piina. Sosiaaliseen mediaan kuuluu vaaroja. Mutta jos noita vaaroja ei tunnisteta, niin ne voivat viedä joko rahat tai sitten esimerkiksi munuaisen sekä hengen. Toisin sanoen netin vaaroihin pitäisi tutustuttaa paremmin. Kun ihminen opetetaan jo nuorena etsimään tietoa oikein sekä olemaan kriittinen näkemänsä suhteen. Niin silloin hän todennäköisesti pärjää paremmin. Sosiaalinen media on täällä jäädäkseen. Se että rajoitamme sen käyttöä voi olla hyväksi. 

Parempi tietenkin olisi se että tutustuminen sosiaaliseen mediaan tapahtuisi vanhempien valvonnassa sekä siten, että ihmiset opetetaan jo lapsesta pitäen liikkumaan internetissä sekä myös sosiaalisen median alustoilla varoen. Mutta se mikä sitten tietenkin pitää aina huomioida on se, että mikään kiusaaminen ei lopu sillä, että asioista vaietaan. Se että kiusaamiseen ei puututa vaan että sen annetaan jatkua ei lopeta kiusaamista. Pahimmillaan ainoa asia joka rajoittaa kiusaajia on pelko siitä, että joku kuvaa tuota toimintaa. Sekä jakaa sen jonnekin sosiaalisen median palveluun. Tai sitten tietenkin jokaisesta ihmisestä voidaan sosiaalisen median kautta tehdä aivan mitä hyvänsä. Eli pahimmillaan sosiaalinen media on väline, jonka avulla ihmistä voidaan mustamaalata rajattomasti. 

Törkeän sisällön jakaminen sosiaalisessa mediassa tapahtuu usein siksi, että henkilö haluaa sen kautta huomiota.

Sosiaalisen median äärimmäinen käyttömalli ovat erityisesti äärimmäisen ilkeät päivitykset, joiden avulla ihmiset ilmeisesti hakevat huomiota. Törkeällä sekä negatiivisella sisällöllä on tietenkin sellainen vaikutus, että ihmiset varmasti klikkaavat noita sivuja tai niillä saadaan muuten huomiota. Mutta muuten sitten tällainen toiminta on joko arveluttavaa sekä ehkä osittain myös kiellettyä. Samalla kuitenkin me voimme sanoa, että sosiaalisessa mediassa sisältöä jakavat henkilöt ottavat ilmeisesti mallia niin sanotusta “virallisesta mediasta”, jossa huomiota haetaan kaiken maailman kiihkouskovaisten kautta. Eli jos virallinen media retostelee jollain ääriliikkeiden luottamuksella, ja muuttuu erilaisten kansallismielisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden mainos kanavaksi, niin siitä sitten otetaan mallia vähän joka puolella. 

Sillä mitä isot edellä, niin sitä pienet perässä, on sanonta, joka pätee myös sosiaaliseen mediaan. Sanotaan että “huono tapahtuma on on aina hyvä uutinen”. Eli hyvä uutinen on median näkökulmasta asia, mikä lisää lehden myyntiä. Ja ihmiset ostavat lehtiä tehokkaammin, jos sen kannessa on kuva sodasta tai katastrofista. Tuolloin ajatellaan siten, että ihmiset ostavat huonoja uutisia sisältävän lehden, koska he ajattelevat jotenkin alitajuisesti, että heidän täytyy ehkä jotenkin reagoida tuohon huonoa tai negatiivista asiaa korostavaan otsikkoon. 

Eli huonoilla asioilla on sellainen vaikutus, että niihin täytyy reagoida välittömästi, mutta positiivisiin asioihin ei tarvitse niin nopeasti reagoida. Eli jos rosvo tyhjentää pankkitiliäni, niin minun pitää reagoida siihen välittömästi. Mutta jos omistamalleni pankkitilille putoaa vaikka lottovoitto, niin ne rahat voivat maata tililläni vaikka työpäivän loppuun. Kun ihmiset käsittelevät tietoa niin tietenkin ensisijaisesti he kiinnittävät huomiota asioihin, jotka ovat sellaisia, että ne vaativat reaktiota. 

Kun halutaan miellyttää esimerkiksi suurta enemmistöä, niin silloin astutaan usein sellaiseen ansaan, mitä kutsutaan nimellä globalisaation hämäämä. Eli me ihmiset emme käsitä sitä, että ympäröimme itsemme sellaisilla ihmisillä, jotka jakavat samat arvot kuin me itse, ja ovat muutenkin itsemme kaltaisia, niin kohtamme tilanteen, missä alamme ehkä pitää hyvinkin pienen marginaalisen ääriryhmän käsityksiä sellaisina, että kaikki muutkin ihmiset jakavat ne joko lokaalilla tai globaalilla tasolla. Juuri se että kaikki ne joiden kanssa vietämme aikaa tekee meistä haavoittuvaisia.

Jos sanotaan että joku amerikkalainen ääriryhmän edustaja omistaa viisi kappaletta rynnäkkökiväärejä, ja riehuu aseistettuna kadulla, niin onko tuo sellaisen keskimääräisen amerikkalaisen normaali toimintatapa. Siis omistaako jokainen amerikkalainen aseen, ja uskooko hän kirjaimellisesti Raamatun sanaan? Tai onko joka ainoa moottoripyöriä harrastava henkilö joku Helvetin enkeli? Kyseessä on äärimmäinen esimerkki rikollisesta MC-kerhosta, ja sanotaan että noin 1% kaikista motoristeista aiheuttaa ongelmia lainvalvojille. 

Eli edustavatko nuo MC-miehet oikeasti suurta enemmistöä, vaikka heistä tehdään kilpaa erilaisia suuren luokan lehtiotsikoita. Siis sanotaan että 99% lehtiotsikoista syntyy siitä, että 1% joukosta tekee erilaisia rikoksia. 

Jos ajatellaan esimerkiksi ääriliikkeitä, niin voimme tietenkin hakea historiasta IKLn, joka oli maassamme näkyvä osa 1930-luvun fasistista liikehdintää. Tuo fasistinen liike haki tukea vanhoillis-lestadiolaisten piireistä. Ja juuri tuo IKLn liitto vanhoilisten lestadiolaisten kanssa sai aikaan sen, että kaupunkilaiset kokivat tuon liikkeen jotenkin vieraana, vaikka myös kaupunkilaisten piireissä vaikutti voimakas antikommunistinen suuntaus. Juuri univormu, uskonto sekä muut ulkopuolelle sulkeva asenne tekivät IKLstä jotenkin pelottavan. 

Vai tekikö IKLstä pelottavan sen suhde maanomistajiin? Jos ihminen ei miellytä maanomistajaa, niin hän saa lähteä kävelemään. Voidaan sanoa, että osa pohjanmaan puukkojunkkari perinteestä liittyy nimenomaan maanomistukseen. Jos renki tappeli isännän kanssa, niin hän sai etsiä uuden isännän tai hakea raivaus lupaa, eli lupaa perustaa oman tilan. Eli ehkä puukkojunkkarit ottivat kaiken irti maanomistuksesta. Samoin vanhoillislestadiolaiset omistivat paljon maata tuolloin IKLn kulta-aikaan. Ja sen takia kaikki eivät uskaltaneet puhua pahaa noista miehistä ja naisista, joiden luvalla he saattoivat asua jossain talossa. 

Mutta kuten me tiedämme, niin sosiaalisessa mediassa voidaan jakaa, tai jättää jakamatta jotain asioita, joita emme ehkä voi missään tapauksessa hyväksyä. Se että haluammeko jakaa sellaista materiaalia eteenpäin saattaa aiheuttaa ongelmia sen kanssa, että tietenkin on asioita, joiden pitäisi tulla yleisön tietoon. Onko koulukiusaajien keskustelujen jakamatta jättäminen tai niiden välittäminen ryhmän ulkopuolelle itsesensuuria? Vai pitäisikö muidenkin nähdä mitä nuo ihmiset puhuvat. Sanotaan että esimerkiksi koulukiusaajia saattaa olla erittäin pieni määrä oppilaiden ja opiskelijoiden kokonaismäärästä, mutta ongelma on siinä, että kiusaajat kasaantuvat tiettyihin kouluihin. Eli lokaalilla tasolla heidän määränsä on melko pieni, mutta samalla lokaalilla tasolla heillä saattaa olla enemmistö. Samoin jos me istumme jossain MC-kerhon päämajassa, niin silloin tietenkin kohtaamme tilanteen, missä me näemme vain MC-miehiä. 

Ja jos sitten emme muita ihmisiä edes tunne, niin silloin kohtaamme tilanteen, missä voimme olettaa että kaikki ihmiset ovat tuollaisen MC-kerhon jäseniä. Koska näemme tai kuuntelemme vain kaltaisiamme ihmisiä, niin helposti oletamme, että kaikki ovat kaltaisiamme. Sanotaan että ääriliikkeiden kelkkaan on helppoa lähteä. Noiden liikkeiden jäsenet ovat erittäin sanavalmiita, varsinkin silloin jos he ovat enemmistönä. He saattavat käyttää värikästä kieltä, ja kun kuuntelemme kaiken maailman V-alkuisia huomautuksia, niin silloin unohdamme sen, että puheessa pitäisi olla muutakin sisältöä kuin asiat, jotka jokainen meistä voi tarkastaa. Jokainen meistä haluaa nähdä itsensä oikeassa olevana. 

Mutta se että ihminen on oikeassa ei tee hänestä suosittua. Suosio ja oikeassa oleminen ovat kaksi eri asiaa. Samoin on eri asia vakuuttaa ihmiset siitä, että on oikeassa, kuin vain hokea omaa agendaa. Juuri yksinkertaistaminen tekee ääriliikkeiden sanomasta tehokkaan. Kun ihminen istuu pöydän ääressä ja tuijottaa papereihinsa joita hän peittelee käsiensä sisään ja kertoo tarinoita toisten tuloista tai terveystiedoista, niin hän saattaa vaikuttaa jämerältä sekä tehokkaalta. Toki hän varmaan käyttää silloin kaikille avoimia lähteitä, joita jokainen voi saada käyttöönsä ilman mitään sen suurempia kommervenkkejä. 

Samoin jos joku upseeri kertoo julmia lukuja punnertamisesta, niin tietenkin meille kaikille tulee varmaan mieleen, että tuo upseeri ehkä suorittaa nuo punnerrukset aivan itse. Meistä jokainen on suorittanut enemmän tai vähemmän julmia punnerrusten määriä armeijassa, ja tietenkään se että joku muu niitä suorittaa, ei kehitä omaa kuntoa yhtään parempaan suuntaan. Jokainen ihminen osaa karjua, että “sata punnerrusta  saa suorittaa”, mutta jos noiden punnerrusten halutaan kehittävän omaa hauislihasta, niin silloin ne pitäisi suorittaa ihan itse. 

Jos joku sattuu olemaan eri mieltä ääriliikkeiden kanssa, niin silloin tulee vähintään turpiin. Tai sitten he eivät vain viitsi katsoa mitään todisteita, koska asia on jo loppuun käsitelty. Eikä ketään muutenkaan kiinnosta mikään, mitä joku nörtti sattuu sanomaan tai tekemään. Suosittu ihminen osaa sanoa, että “saatanan tunarit”, mutta sitten kun pitäisi löytää vaihtoehto tuolle tunaroinnille, niin niitä keinoja ei sitten ehkä löydykään. Mutta mitä se ketään kiinnostaa, kun ihminen voi peittää osaamattomuutensa tai keinojen puutteen esimerkiksi äärimmäisiin kiroilusarjoihin. 

Mutta mikä on sitten tuo positiivinen uutinen? Lehdet ovat täynnä tarinoita siitä, kuinka diplomi-insinööri muutti tittelinsä lähihoitajaksi tai joogaopettajaksi. Ja siinä sitten kerrotaan kuinka tuollainen ihminen saa kaikki asiat paljon helpommin. Kääntöpuolta emme sitten enää näekään. Kun katsomme esimerkiksi niitä ammatteja, joissa kuulemma ansaitaan paremmin kuin kouluja käymällä, tai niissä voi jopa tuntea tekevänsä työtä, jonka sisältö on yleishyödyllistä tai altruistista kutsumustyötä. 

Noissa ammateissa tietenkin on oltava joku lupa, johon vaikutetaan tuon työn ulkopuolelta. Esimerkiksi lähihoitajan työ on riippuvainen siitä, miten lääkärit kirjoittavat tuolle henkilölle esimerkiksi B-todistuksia. Samoin noissa ammateissa kuten myyntimies on esimiehen asema korostetusti korkea. Eli myyntimies joka ei saa tavaraa myytyä ei välttämättä saa palkkaa ollenkaan. Samoin noita ihmisiä koulutetaan paljon kortistoon, niin se tietenkin kehittää johtajan asemaa niin, että ihmisen työ riippuu johtajan hyvästä tahdosta. 

Vakoilu jatkuu Suomessa vilkkaana

Kimmo Huosionmaa

SUPO:n mukaan vakoilu Suomessa jatkuu vilkkaana, ja syy siihen on se, että meillä on erittäin hyvä osaaminen esimerkiksi korkean teknologian tuotteista, joita voidaan hyvin soveltaa esimerkiksi aseteollisuudessa sekä sotilaallisessa toiminnassa. Mobiililaitteiden avulla voidaan osoittaa kohteita sekä pitää yhteyttä kentällä olevaan henkilökuntaan erittäin tehokkaasti.Itsea asiassa normaalia kännykkää voidaan käyttää tähän tehtävään. Riittää että henkilö ottaa kohteesta kuvan, ja kävelee jonkin matkaa, ja sitten ottaa uuden kuvan samasta kohteesta.

Tuolloin kännykän asennon tunnistin käyttää kännykkää kuin teodroliittia, ja sitten voidaan tuo kohde paikantaa erittäin tarkasti. Jos käytössä on kaksi kännykkää, voi keskustietokone laskea tuon kolmion sekunnin murto-osassa, eli se paikantaa nuo kaksi kännykän käyttäjää, ja sitten vain vetää viivat, joiden yhtymäkohtaan suunnataan satelliitti-ohjautuva ase. Samoin mobiililaitteiden avulla voidaan paikallistaa omia joukkoja, jolloin esimerkiksi tulitukea antavien lentokoneiden on mahdollista pudottaa pomminsa lähemmäs omia joukkoja tai sellaiseen kulmaan, että joku este suojaa nimenomaan omia miehiä, jolloin tietenkin tulituki on tehokkaampaa. Myös mobiililaitteiden avulla voidaan kohteista lähettää kuvia hyökkäyksen aikana, jolloin sen tuhoutuminen kyetään toteamaan tehokkaasti.

Mobiililaite eli älypuhelin on tehokas monikäyttöinen väline, jonka avulla voidaan todeta esimerkiksi myös henkilön sydämmen syke, ja valvoa sitä, että täytyykö henkilön esimerkiksi juoda. Sen kameraa voidaan käyttää myös esimerkiksi apuna jonkun laitteen korjaamisessa sekä haavakuvan lähettämiseen lääkärille, ja samoin myös taitoa vaativat leikkaukset voidaan tehdä niin, että toinen pitää kännykkää kaverin olan yli, ja sitten lääkäri sen avulla ohjaa, mitä pitää tuossa tapauksessa tehdä. Toki esimerkiksi lääkintämiehellä tai kenttä-kirurgilla voi kännykkä telineessä olkapään päällä, ja sen avulla sitten tuo lääkäri neuvoo sen, mitä pitää tehdä. Olkapäälle laitettava teline on siitä hyvä, että toinen voi silloin esimerkiksi varmistaa yhteyden toimivuuden ja vaihtaa laitetta, jos siihen tulee toimintahäiriö ilman, että operaattori kovin paljoa häiriintyy.

Myös infrapunakameralla varustettu kännykkä varmasti on esimerkiksi pimeässä erittäin tervetullut keksintö, jonka avulla voidaan etsiä petoeläimiä sekä vihollisia pimeydestä. Kännykällä sekä sosiaalisen median sovelluksilla voidaan pitää yhteyttä esimerkiksi esikuntaan ilman, että kukaan huomaa mitään, ja esimerkiksi snapchatin avulla voi agentti tai sotilas saada ohjeita sekä välittää viestejä, joita ei muiden haluta näkevän. Ja monikäyttöisyys tietenkin tekee kännykästä tai älypuhelimesta "sveitsin armeijan linkkuveitsen", jonka avulla voidaan vähentää painoa. Tuo kännykkä voidaan kiinnittää lisä-akkuun sekä WLAN:in avulla myös satelliittilähettimeen, jolloin henkilö voi puhua tai lähettää viestejä esimerkiksi jostain Afrikan savannilta.

https://yle.fi/uutiset/3-10545912

Sosiaalisen median käytön tunnusmerkeistä

Kimmo Huosionmaa


Sosiaalinen media on tullut meille kaikille lähes välttämättömäksi välineeksi, jolla jaetaan omia sekä seurataan muiden ihmisten mielipiteitä. Ja se aiheuttaa paljon paineita sekä nuorille että vanhoille henkilöille. Monesti meitä arveluttaa se, että jos joku ääriryhmä saa meidän sähköpostiosoitteemme tai esimerkiksi koti- tai työpaikkamme selville. Se että henkilö on yhteiskunnallinen vaikuttaja altistaa häntä aina kaikenlaisille toimille, joiden tarkoitus on pelottaa tuota henkilöä sekä tietenkin sen avulla, että esimerkiksi autoa rikotaan jatkuvasti yritetään saada tuollainen henkilö muuttamaan kantaansa johonkin asiaan tai vetäytymään omien puheidensa takaa pois.

Noita auton hajottamisia sekä uhkailuja toitotetaan välillä ympäriinsä, jotta tuollainen ihminen, johon kiusa kohdistetaan alkaisi kohdata sitten “vinkkejä”, missä häntä kehotetaan lopettamaan työnsä tai vaihtamaan puheenaihetta, koska hänen puheensa tai kirjoituksensa häiritsevät jotain tahoa. Joten yleensä tuollaiseen vandalismiin syyllinen lähettää uhrilleen kirjeen tai ottaa muuten yhteyttä, ja ilmoittaa, että jos uhri pyörtää puheensa, ja lähtee esimerkiksi mielisairaalaan, niin nämä asiat saadaan järjestymään, ja auton hajottaminen loppuu.

Jos noiden henkilöiden vaatimuksiin suostutaan, niin silloin edessä on tilanne, missä nämä ilkivallan tekijät sekä uhkailijat saavat ikään kuin tuulta purjeisiinsa. Se että ihminen alistuu heidän vaatimuksiinsa rohkaisee jatkamaan tuota toimintaa, sekä tietenkin tällainen toiminta, missä tulosta syntyy rohkaisee myös muita henkilöitä ja ryhmiä ryhtymään tuollaisiin likaisiin temppuihin. Kun ajatellaan esimerkiksi nimenomaan ääriryhmiä, niin niille tuo tietenkin hyvää mainosta sekä salonkikelpoisuutta se, että niiden keskusteluryhmissä on esimerkiksi kansanedustajia. Tuollaisten jäsenten esitteleminen on asia, josta aina välillä keskustellaan myös keskusteluryhmien ulkopuolella.

Esimerkiksi se mikä sitten on “poliittinen ääriryhmä” on asia, mistä aina välillä ei ole selvyyttä. Ja joskus kaikki uudet puolueet on leimattu ääriliikkeiksi, mutta samantien voin sanoa, että kovin nopeasti on pilottitakki vaihtunut pukuun ja solmioon, kun tuollainen uuden puolueen edustaja on parlamenttiin päässyt. Mutta välillä esimerkiksi joissakin keskusteluryhmissä on esimerkiksi keskusteltu suoraan siitä, että joihinkin yksittäisiin henkilöihin tai kansanryhmiin on käytettävä voimakeinoja, mikä tietenkin on lainvastaista toimintaa.

Eikä jokainen ääriryhmään kuuluva tietenkään ole mikään skinhead, vaan myös maahanmuuttajien joukossa on ääriaineksiin kuuluvia henkilöitä, joiden mielestä esimerkiksi raiskaaminen ei ole rikos ollenkaan. Nämä ääriryhmien jäsenet vastustavat esimerkiksi sitä, että nainen osallistuu mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan, ja heille kaikkein ylin laki maailmassa on heidän oma pyhä kirjansa, joka on heidän uskontonsa mukaan pyhä , koska se sisältää esimerkiksi jotain “pyhien miesten kirjoituksia” eli kyseessä on henkilön etnisestä alkuperästä riippuen joko Koraani tai Raamattu. Tai sitten tämä pyhä kirja on joko Maon Punainen kirja tai Hitlerin “Mein Kampf”.

Mutta sitten kun ajatellaan esimerkiksi tilannetta, että jostain keskusteluryhmästä löytyy julkisuuden henkilön käyttäjäprofiili, niin tuon profiilin käytöstä voidaan päätellä melko paljon erilaisia asioita. Jos käyttäjäprofiilista ei koskaan lähetetä mitään viestejä, niin silloin voidaan päätellä, että tuota profiilia ei paljoa käytetä. Tai sitä käytetään vain muiden viestien seuraamiseen. Kuitenkin joissakin tapauksissa eteen tulee tilanne, että tuo profiili on siis aivan mykkä, eikä se ole aktiivinen missään muuallakaan.

Tuolloin saattaa profiili olla jonkun toisen tekemä, eli se on ehkä tehty mustamaalauksen takia, eli tuolloin saadaan ikävä läikkä jonkun poliitikon paitaan. Joissakin tapauksissa sitten käy niin, että sosiaalisen median profiili on oikeasti jonkun mainostoimiston tekemä. En tiedä onko tätä tehty suomessa, mutta maailmanlaajuisesti esimerkiksi henkilökohtaisia Facebook-profiileja on tehty poliitikon tai jonkun muun julkisuuden henkilön imagoa varten, ja silloin tietenkin pitää olla hyvin varovainen, jos tällaista palvelua käyttää. Yleensä se että tilillä on vähän käyttöä saattaa panna epäilemään, että sitä käytetään esimerkiksi tiedon kalasteluun. Tuolloin henkilö saattaa ottaa ryhmässä Screenshotteja ja jaella niitä kavereilleen.

Nimittäin jos vaikka mainostoimiston työntekijät ovat vaalikampanja alussa poistaa tuon profiilin kampanjan loputtua, niin tilaisuus tekee varkaan, ja joku noista mainostoimiston miehistä saattaa esimerkiksi ottaa tuon profiilin uudelleen käyttöön, vaikka se olisi näennäisesti poistettu. Ja tuolloin saattaa mieleen tulla se, että mitä jos vaikka tuollainen mainosmies lähtee tekemään profiileja kaiken maailman skinheadien ryhmiin jotta hän voisi pilata asiakkaan maineen. Kyseinen tilanne voi tulla mieleen silloin, jos vaikka tuo työntekijä on saanut potkut, vaikka olisi kuinka ollut ratkaisevassa asemassa tuon poliitikon kampanjassa, ja silloin varmasti on mieli katkerana Ja tuolloin ihminen saattaa toimia epärationaalisesti, eli hän saattaa yrittää pilata entisen asiakkaan maineen esimerkiksi lähettämällä hänen nimissään vihakirjeitä tai muuta vastaavaa.

Sosiaalinen media, digitaalinen media sekä väärennetyt uutiset ovat nykypäivää

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Tässä vielä vilkaisin sitä YLE:n juttua siitä, mikä tulee ehkä olemaan YouTube:n rooli yhteiskunnassa, ja huomasin että tuo artikla, joka oikeuttaa YouTuben sulkemisen pois Internetistä oli niin sanottu 13-artikla. Sama artikla muuten mahdollisti Suomen jatkosodan aikaisen hallituksen tuomitsemisen. Joten tietenkin tässä sitten mieleen tulee se, että onko tuo numero kyseisessä artiklassa EU:n tietosuoja-asetusten kohdalla aivan sattumaa. Mutta kuitenkin jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi sensuurin avulla ryhdytään vaatimaan sitä, että ihmisten sananvapautta aletaan rajoittaa, niin silloin kyllä mennään hiukan väärään suuntaan.

Kuten kaikki ihmiset tietävät, niin media on valtava business, jossa liikkuu miljardeja Euroja vuodessa. Ja jos kaikki sitten jakaisivat tietoa ilmaiseksi, niin tietenkin jostain näiden palveluiden pitää rahoituksensa ottaa. Tuo rahoituskanava on lähes aina markkinointi, jonka avulla saadaan paljon suurempi tuotto kuin yksittäisten käyttäjien laskutuksella. Tietenkään tämä ei ole mikään vakava asia muuten, mutta jos joku mainostoimisto sitten laittaa rahaa YouTubeen, niin se on poissa jostain muusta mainonnan muodosta.

Mutta sosiaalinen media varmasti on asia, mikä aiheuttaa paljon keskusteluja, koska se on tietenkin loistava väylä valheellisten uutisten levittämiseen. Eli jokaisesta asiasta voidaan nähdä vain se oman itsen mielestä oikea puoli, ja sen takia nämä uutiset ovat aina hiukan värittyneitä. Mutta sitten on olemassa suoranaista vihan lietsontaa sekä väkivallan ihannointia, mikä varmasti on haitallista. Eli sosiaalisen median ongelma on siinä, että sitä ei ole tarkoitettu esimerkiksi ammattimaisen journalismin alustaksi. Nimittäin joskus nolla alustoilla kuten Facebookissa jaetaan tarkoituksella väärennettyä tietoa, mutta aina virheet uutisissa eivät johdu toimittajasta itsestään, vaan hänellä vain saattaa olla niin kova kiire, että kyseinen journalisti lähettää tietoja, joita hän ei ole pystynyt tai ehtinyt tarkistaa aidoiksi.

Ja jos toimittaja on esimerkiksi kyynelkaasun keskellä tai rynnäkkökivääriä kantavien  miesten ympäröimänä, niin silloin kannattaa ottaa se herttainen hymy, ja tehdä mitä nuo miehet käskevät. Mutta tietenkin esimerkiksi tapahtumien kuvaaminen varmasti rajoittaa noiden ihmisten toimintaa, ja tietenkin olisi hyvä mainita siitä, että tilanne vaikuttaa uhkaavalta. Mikäli pakotetaan sanomaan jotain, niin hänen kyllä pitää myöhemmin korjata tuo asia mahdollisimman nopeasti, ja mainita kiristyksestä, koska tällaisessa tilanteessa saattaa useita ihmishenkiä olla vaarassa.

Toisaalta kuolleesta ihmisestä ei ole kertomaan mitään mahdollisista rikoksista, joten kannattaa miettiä sitä, että vaihtoehtoina ovat kunnia tai omatunto soimaa lopun ikää. Ja muistakaa että tuo toimittaja saattaa olla oikeasti tämän "uhkailevan puolen" media-agentti, joka kirjoittaa propagandaa sekä värvää palkkasotureita sille puolelle, jota hän edustaa. Tuolloin pieni panttivankidraama lisää tuon henkilön eli media-agentin uskottavuutta. Media agentti tai provokaattori työskentelee propagandaan erikoistuneessa yksikössä, ja hän saattaa yrittää soluttautua jonkun mediatalon palvelukseen, ja sitten siellä ryhtyä kirjoittamaan tai julkaisemaan puhdasta propagandaa. Tuolloin tuon henkilön toimeksiantajat tekevät tekstit sekä kuvat, ja sitten lähettävät ne omalle miehelleen, joka julkaisee ne tuon mediatalon nimissä.

Mutta palataan taas siihen paljon puhuttuun toimittajaan sekä sosiaaliseen mediaan, jossa jokainen vaalien ehdokas voi itse ilmaista omat mielipiteensä asioista. Ja aina pitää muistaa se, että noiden ihmisten poliittinen kanta on kokonaisuus, missä ovat edustettuina kaikki yhteiskunnassa esiintyvät asiat sekä ilmiöt. Eli poliitikko joutuu ottamaan kantaa niiden lempi aiheidensa lisäksi myös sellaisiin asioihin, jotka eivät ketään kiinnosta. Paitsi sitä yhtä ihmistä, jonka tontin läpi joku moottoritie on suunniteltu kulkevan. Suora julkaiseminen on tehnyt toimittajista ikään kuin tarpeettomia välikappaleita poliitikon sekä yleisön välillä, ja se tietenkin aiheuttaa sen, että perinteisiä saunailtoja ei enää tarvita, mikä tietenkin saattaa vaikuttaa negatiivisesti toimittajan tuloihin, jotka putoavat tällaisessa tilanteessa, missä heitä ei enää tarvita tuomaan poliitikon näkökantaa ihmisten tietoon.

Sosiaalisen median häiritessä työtehtäviä tai muuten dominoidessa liikaa ihmisen elämää kannattaa sen käyttö lopettaa

Kimmo Huosionmaa

Sosiaalisen median dominoimaan elämään tietenkin pitää löytyä muutakin, kuin vain somettamista. Siinä ihmiset ovat aivan oikeassa. Mutta kun sitten ajatellaan sitä, että onko esimerkiksi myös YouTube ja sieltä silmät kiinni kuunneltu musiikki myös sosiaalista mediaa, niin siitä sitten ei varmaan koskaan olla yhtä mieltä. Sosiaaliseen mediaan uppoaa ihmisiltä ainakin aluksi melko paljon aikaa, ja sen takia sen käyttöä pitää kyetä säätelemään, tai sitten kyseinen asia pitää jättää pois vähäksi aikaa.

Aivot tarvitsevat tietenkin aina sitä tyhjäkäyntiä, ja itsekin olen huomannut, että kaikki parhaan ideat tulevat mieleeni nimenomaan lenkillä luonnon parissa, eli oikeastaan aivojen toiminta on sellaista, missä niihin ensin painetaan tietoa, ja sitten kun lähdetään vaikka lenkille, niin silloin niissä muovautuu tuota asiaa koskeva ajatusprosessi. Siis kuten kaikki tietävät jo tässä vaiheessa, niin sosiaalinen media on sellainen asia, joka kuuluu hyllyyn "hyvä renki mutta huono isäntä", mikä sitten tietenkin aiheuttaa ylilyöntejä puoleen ja toiseen.

Sosiaalisen median dominanssia voidaan aina säädellä, eikä kaikkiin Facebookista tulleisiin punaisiin pisteisiin tarvitse koskaan reagoida. Mutta tässä sitten voin sanoa, että sosiaalinen media oikein käytettynä on varmasti hieno asia. Ja sitten taas puhutaan siitä, että kuinka jokainen itseään kunnioittava maamme kansalainen sanoutuu irti tästä asiasta, niin silloin taas lähdetään kohti toista ääripäätä. Eli itsensä eristämistä sosiaalisesta mediasta, mikä varmasti ei ole koskaan mitenkään sen parempi vaihtoehto kuin toisen ääripään, eli jatkuvan somettamisen tarjoama malli.

Ääripäät tarjoavat harvoin ihmisille mitään kovin loistavia malleja. Eli tuolla tarkoitan, että jos sosiaalinen media vaivaa jotain henkilöä, niin sen sovelluksen voi ottaa pois puhelimesta, mutta sitten tuota sovellusta voi käyttää tietokoneelta. Se on aivan omasta itsestä kiinni, jos kuitenkin haluaa itsensä irti somesta sanoa. Tietenkin on hienoa, että siinä saa sitten sen aidon oman itsen takaisin, mutta kuitenkin esimerkiksi YouTubea voi kuunnella myös niin, että sitä puhelimen ruutua ei tarvitse tapittaa koko ajan, ja tuolloin älypuhelinta voi tietysti käyttää kuten korvalappustereoita joskus kauan sitten käytettiin.

Ja aina kun ihminen tekee työtä tietokoneella, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, kuin liikunta. Ilman liikuntaa sekä rauhoittumista, joka tuo vastapainoa sosiaaliselle medialle sekä tietokoneen ruudun tuijottamiseen muuttuu ihminen ikään kuin koneeksi, joka ei osaa luoda yhtään mitään. Kuitenkin esimerkiksi itse olen huomannut, että kun välillä käy lenkillä ja kuuntelee lehvästön kohinaa, niin silloin myös työt sujuvat paremmin.

Kun keskustellaan ylipainosta sekä työtehtävien hoidosta, niin voin sanoa, että aina työtehtävien teko sujuu paremmin, mikäli ihminen on fyysisesti hyvässä kunnossa, ja tuolloin myös kaikkein inhottavin palaute jää saamatta. Kun työtehtävistä puhutaan, niin nyrkkisääntönä voidaan pitää sellaista asiaa, että jos työtehtävät jäävät somettamisen takia tekemättä, niin silloin kyse on some-ongelmasta, joka ei varmaan ole hyväksi kenellekään työssä tai vapaa-aikana.

Sosiaalinen media on asia, mikä varmasti on jakanut kansan kahtia. Toisten mielestä on hyvä, jos kaikki tuota välinettä käyttäisivät. Ja toki tämä asia on niin, että somessa kyllä näkyy, mikäli ihminen osaa kirjoittaa. Mutta sitten tietenkin jos sosiaalinen media alkaa dominoida elämää, niin silloin sieltä kannattaa poistua. Eikä kaikkia asioita koskaan saa tai kannata siellä jakaa. Kaikki tärkeät asiat kannattaa edelleen puhua ihan saman pöydän ääressä kasvotusten, eli myös perinteiseen puhelimeen kannattaa suhtautua varauksella, koska sitäkin voidaan käyttää väärin.

Tuolloin kaveri vain soittaa toiselle, ja esiintyy väärällä nimellä kalastellen tietoja, jotka eivät hänelle kuulu. Tuostakin asiasta on välillä keskusteltu, ja jostain syystä ei siihen kuitenkaan olla puututtu samalla tavoin kuin muuhun sosiaalisen median käyttöön. Ja jos vaikka sitten näytössä näkyy väärä puhelinnumero, niin tuo soittaja voi väittää soittavansa työpaikan puhelimesta tai varakännykästä, kun oikea luuri on jäänyt muka kotiin tai varastettu, jolloin sitten saattaa toisen henkilön yksityiselämä kohdata hyvin ikävän menetyksen, koska tuolloin saattaa sosiaalinen hakkeri kääntää vanhat ystävät toisiaan vastaan.

Näin voi joku kolmas osapuoli eli hyvin ikävä pikku ilkiö voi melko yksinkertaista tekniikkaa käytäen sanoa ystävyysssuhteen irti toisen puolesta, ja siinä saattaa sitten vuosien ystävyys lopahtaa, mikä ei varmaan kenestäkään ole mukavaa. Tietenkin myös esimerkiksi oman puhelinnumeron voi tuolloin laittaa salaiseksi, jotta vastapuoli ei saa sitä tietoon. Ja väittää että häiriköiden tekemät soitot ovat pakottaneet toisen vaihtamaan numeroa. Tuolloin voi sitten vaikka kalastella tietoja toisen seksuaalisesta suuntautumisesta sekä siitä, mitä toinen on toiselle joskus kertonut, ja toinen luvannut pitää salassa. Ja tuota asiaa voi hyvällä omallatunnolla levitellä ympäriinsä.

Tällä tarkoitan kaiken maailman bilekuvia, joista voi tulla toisille harmia. Kaikki valuvat mitä jaetaan, ja missä näkyy ihmisiä pitäisi hyvien tapojen mukaan käydä kaikkien kanssa läpi, jolloin sitten ei niitä kuvia jaeta, jotka voivat toisen mainetta pilata, mutta jos taas ajatellaan asiaa toiselta kannalta, niin olisiko sitten kuitenkaan väärin, jos vanhemmat saisivat jotain kautta tietää, mitä siellä ulkona tai kaverin tyhjässä kämpässä oikeastaan tehdään, jotta he voivat sitten myös asioihin puuttua, jos siellä esimerkiksi näyttää olevan jotain outoja pillereitä pöydillä. Ja sosiaalisen median sovelluksia on vaikka millä mitalla tarjoilla, joten esimerkiksi WhatsAppia tai Snapchattia voi aivan hyvin käyttää jokapäiväisen puhelimen korvikkeena.