Vanhemman tehtävä on olla lapsen tuki sekä auktoriteetti.

 

Jo varhaisella iällä pitää lapsille opettaa, että yhteiskunnassa on tiettyjä normeja, joita on noudatettava. Mikäli noiden normien opettaminen aloitetaan nuorella iällä noita normeja opetetaan, niin silloin niiden noudattamisesta tulee automaattista toimintaa. Heidän pitää oppia, että näpistely tai muu rikollinen toiminta on rangaistavaa. Ja jos he ovat jo jotain väärää tehneet, niin silloin pitää vanhempien varmistaa, ettei tämä sama toistu. Eli erityisesti rikoksiin pitää suhtautua erittäin kielteisesti. Sekä luoda ilmapiiri, jossa lapsi tai nuori ymmärtää että tekemällä rikoksia sekä liikkumalla jossain kaljapiireissä varmasti pilaa elämänsä. 

Toki pitää muistaa että jonkun 16-vuotiaan kohdalla ei mitään ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon. Hänelle saattaa tulla aivan uusia motivaatioita opiskelun suhteen, jos hän vaikka saa negatiivista palautetta ensimmäisestä työpaikastaan. 

Lapsia pitää auttaa löytämään rakentavia harrastuksia, joissa he voivat kehittää omia valmiuksiaan sekä vahvuuksiaan. Siis lapsen pitää ymmärtää että hän ei voi olla paras kaikessa, mutta aina on olemassa taitoja, joissa hän saattaa olla todella hyvä. Ja lapselle on tärkeää, että hän oppii löytämään omat piilevät kykynsä. 

Lasten kasvattaminen on asia, mikä aina silloin tällöin putkahtaa esiin. Ja silloin tietenkin tullaan siihen, että lasten kasvattamisessa sekä tukemisessa on tärkeää huomioida myös asioita, jotka eivät ole lapselle mieleisiä. Kun lapsi kasvaa nuoreksi, niin hänen pitää saada tietenkin enemmän oikeuksia, mutta samalla noita oikeuksia pitää seurata velvollisuuksia. 

Siis se että oma huone pitää siivota, tai sitten matot pitää viedä ulos ja muissakin kotitöissä pitää auttaa ovat asioita, jotka eivät ole ehkä niitä mukavimpia. Ja silloin vanhempien pitää sanoa, että elämässä pitää tehdä asioita, jotka eivät ole sillä omalla mukavuusalueella. Siis nuorena on vitsa väännettävä, ja jos nuorelle opetetaan pienestä pitäen että aikuisena ihminen joutuu tekemään asioita, joista hän ei ehkä niin kauheasti pidä, niin se tietenkin helpottaa elämää vanhempana. 

Mutta kuten otsikossa lukee, niin vanhempien pitää olla lapselle tukena sekä samalla auktoriteettina. Jos lapsi tai nuori esimerkiksi jää kiinni tupakoinnista, niin siihen pitää puuttua välittömästi. Ja muutenkin kun vanhemmat opettavat yhteiskunnan sääntöjen noudattamista, niin silloin vanhempien pitää sanoa, että he eivät yksin noista säännöistä päätä, vaan että ne on tarkoitettu kaikkien noudatettaviksi. Samoin myös se, että jos ei sääntöjä osata tai haluta noudattaa, niin seurauksena on rangaistus pitää olla myös painettuna ihmisten pääkoppaan, ennen kuin he tulevat esimerkiksi työelämään. 

Nuoren tukena toimiminen vaatii tietenkin joskus auktoriteetin käyttöä sekä rangaistuksia. Mutta myös kehuja pitää osata antaa. Eli kun nuori on menestynyt vaikkapa kokeissa, niin silloin hänen pitää saada kuulla niitä ylistäviä sanoja. Mutta samalla pitää muistaa, että mitään työtä ei koskaan hyväksytä automaattisesti. Jos työ tehdään huonosti, niin nuoren pitää silloin kuulla myös se. Eikä nuorta koskaan saa palkita työstä, jota ei ole tehty, koska silloin nuorelle tehdään se paljon puhuttu suuren luokan karhunpalvelus. 

Koulu on paikka, jossa tehdään asioita joista kaikki eivät ole mukavia. Mutta tietenkin jos nuori haluaa jossain elämänsä vaiheessa vaikka siirtyä toimistotyöhön, niin silloin pitäisi olla jonkinlainen koulutus, ja oikean ammatin hankkiminen vaatii sitä päätoimista opiskelua ja omista mukavuuksista tinkimistä. Tai sitten pitää töitä jaksaa tehdä kouluajan ulkopuolella. Kaikki viralliset tutkinnot ovat kuitenkin asioita, jotka perustuvat omaehtoiseen eli vapaaehtoiseen opiskeluun. 

Kun nuori päättää peruskoulun, niin hänen seuraava ongelmansa on se, että mistä rahat elämiseen hankitaan? Tietenkin nuori voi olla lahjakas jääkiekkoilija, joka tekee miljoonia NHL:ssä. Tai hän voi olla joku moottoriturpa, joka pääsee TV:n huutokauppakeisariksi, ja tekee sillä voittoa. Tai hän voi olla esimerkiksi lahjakas kitaristi, joka nousee rock musiikin huippunimeksi. Mutta joskus saattaa käydä niin, että löytyykin lahjakkaampi jääkiekkoilija, tai henkilö änkyttää. Tai että kitaran soittotaidot eivät muita vakuuta, joten silloin pitää löytää joku muu ammatti. Ja esimerkiksi moneen sellaiseen ammattiin kuin opettaja tai putkiasentaja on olemassa pätevyysvaatimukset. 

Tietenkin me kaikki voisimme päästä helpolla, ja mennä sinne siivoustöitä tekemään. Mutta sitten tietenkin meidän pitäisi saada niitä siivoustöitä, eikä mikään siivooja saa tehdä työtään huolimattomasti, tai sitten hän saa lähteä kohti uutta työpaikkaa. Siis tietenkin siivooja saa varmaan rahaa työstään, sekä elää leveämmin kuin muut 17-vuotiaat. Mutta miten sitten siivoojan palkka riittää esimerkiksi jatkossa oman elämän kustantamiseen? 

Kun nuorta kannustetaan työelämässä sekä oman elämän rakentamisessa, niin silloin häntä kehotetaan etsimään itsestään heikkouksia. Jos sitten oikeasti lähdetään hakemaan omaa elämää, niin nuorelta pitäisi kysyä myös mitä hän osaa, ja missä hän on vahva. Siis omien vahvuuksien tukeminen on asia, minkä kautta lähdetään rakentamaan sitä omaa elämää sekä osaamista. Jos ihminen ei koskaan saa muita papereita eteensä, kuin ne missä lukee missä olet huono, ja mitä haluat kehittää itsessäsi, niin silloin hänen itsetuntonsa on varmaan jo maan raossa. Mutta toisaalta pitää muistaa että kukaan ei ole täydellinen. 

Ihminen ei voi olla hyvä kaikessa, mutta ei hän myöskään voi olla huono kaikissa asioissa, vaan varmasti löytyy myös asioita, joissa henkilö on oikeasti hyvä. Ja meillä kaikilla on jotain kehitettävää jossain taitoalueella, joista yksi näkyvimmistä on sosiaaliset taidot. Sosiaaliset taidot käsitetään usein niin, että henkilön pitää olla joku moottoriturpa, jonka ääni kuuluu aina päällimmäisenä, ja joka ei jätä toisille suunvuoroa. 

Työelämään ja opiskeluun siirtymisessä pitää myös omat vahvuudet nähdä, koska niiden kautta se oma osaaminen löytyy, ja niiden kautta omaa osaamista kehitetään. Ja se pitää oikeasti tehdä selväksi, että työ- tai opiskelupaikka on henkilökohtainen. Siis se mitä omat vanhemmat tai isovanhemmat ovat tehneet ei pitäisi vaikuttaa siihen, mitä nuori joka istuu työvoimapsykologin edessä tekee. Siis pitää tehdä selväksi, että kuka työpaikkaa tai opiskelupaikkaa hakee on se, joka tuota työtä tulee tekemään tai tulee luokassa istumaan. Siis hakeeko työpaikkaa hakija itse, vai hakeeko sitä hänen vanhempansa olisi hyvä olla tiedossa. 

Siis jos vanhemmat eivät kerro, että raha ei kasva puussa, niin silloin edessä voi olla ikäviä asioita. Vaikka joku merkonomi, joka muutenkin julkaisee esimerkiksi blogia kirjoittaa pari A4 kokoista työhakemusta tunnissa, niin se ei ehkä onnistu joltain joka ei ole mitään kouluja käynyt. Koulun kesken jättäminen saattaa nuoresta tuntua hyvältä vaihtoehdolta, kun silloin saa omaa rahaa. Mutta tuo asia saattaa johtaa sitten oman elämän tuhoutumiseen sekä johonkin kaljarinkiin ajautumiseen. 

Vanhempien tehtävä on estää itsetuho. Entä jos vaikka sattuu käymään niin, että siellä siivoustyössä koronarintamassa menee esimiehen tai asiakkaan kanssa napit vastakkain? Tai mitä jos omissa papereissa on merkintä vaikkapa mielenterveys- tai päihdeongelmista? Voiko henkilö silloin tehdä oikeasti jotain hoitotyötä, jota niin mielellään markkinoidaan mediassa? No jos nuoren asemaa työelämässä ajatellaan tarkemmin, niin hänen pitäisi oppia näkemään omat realistiset mahdollisuutensa, sekä oppia että elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ja mikään muu ei ole stabiilia kuin muutos. 

Vaikka henkilö tuntisi olevansa unelmiensa ammatissa vaikkapa jossain rakennuksilla, niin hän saattaa sairastua reumaan. Ja silloin on edessä uudelleen kouluttautuminen. Nimittäin sairaseläkkeellä elämä on kovin yksitoikkoista. Joten sen takia kannattaa varautua siihen, että kaikki asiat eivät ehkä ole viiden tai kymmenen vuoden kuluttua samanlaisia kuin ennen. Eli henkilöllä saattaa olla edessä esimerkiksi avioero, ja se varmaan vähän masentaa. Tai sitten mieli vetää kohti uusia asioita. 

Siis nuorten kasvatuksessa pitää vain sanoa, että aikuisena hän joutuu ennemmin tai myöhemmin siivoamaan oman asuntonsa. Eli puolisokaan ei loputtomiin jaksa sitä, että kaikki kotityöt valuvat hänelle. Ja nykyään kun molemmat puolisot käyvät usein töissä, koska kaupungissa on vähän tylsää olla työtön tai kotipuoliso, niin se tietenkin tarkoittaa että myös kotityöt pitää jakaa. Ja jos sitten toinen kokee, että toinen ei tee mitään,  tai muuten toinen osapuoli väheksyy toista, niin edessä on suhteen uudelleenarviointi sekä avioero. 

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/perhe/jari-sinkkonen-vanhempien-taytyy-vaatia-lapsiltaan-myos-epamiellyttavia

Kuva: ) https://nuorten.hel.fi/nuorisotalot/lasten-liikennekaupunki/

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Pari sanaa tiedejulkkiksesta nimeltään Stephen Hawking

Kaikkien ihmisten pitää olla tyrkyllä tullakseen tunnetuiksi. Ja jos ihminen on tunnettu, niin silloin hän varmasti saa töitä helpommin kuin tuntematon ihminen. Tämä asia koskee myös tieteen harjoittajia, joista yksi tunnetuimmista oli Brittiläinen kosmologi ja fyysikko, vuonna 2018 edesmennyt Stephen Hawking. Kirjassaan "Hawking Tyrkyllä, Tiedejulkkiksen myyminen" "Charles Seife osoittaa, että Hawkingin varsinainen nerous ei ollut fysiikassa, vaan hänen kyvyssään manipuloida ja tuoda itseään esille". Tuo lainaus on suoraan Terra Cognitan sivuilta. (1)

Tässä tekstin alussa sanon ihan ensiksi yhden pienen asian, joka saattaa kiinnostaa ihmisiä. Stephen Hawkingin (1942-2018) työstä ei ole koskaan hänen eläessään löytynyt ainakaan suurempia virheitä. Joten sen takia me voimme varmaan pitää häntä jonkinlaisena nerona. Hän oli siis nero, joka istui pyörätuolissa ja kommunikoi ihmisten kanssa puhesyntetisaattorin avulla. Ja joskus olen miettinyt, että johtuuko Hawkingin saama osittain ikävä palaute hänen persoonastaan vai työstään? Siis onko tuossa kritiikissä arvioitu Hawkingin työtä vai hänen persoonaansa. 

Stephen Hawking oli siis ajattelija, joka oli vangittu pyörätuoliin. Hän oli kuin äärimmäisen järjen sekä nerouden symboli. Ja tietenkin hän oli myös julkkis, jonka tapa käsitellä asioita saattoi olla hiukan vaillinainen. Ja se mikä tässä sitten varmaan meitä kaikkia mietityttää, niin oletteko koskaan ajatelleet tilannetta, missä Stephen Hawkingin kaltainen henkilö, joka sairastaa ALS tautia, istuu pyörätuolissa sekä hengittää hengityskoneella tulee johonkin tilaisuuteen. 

Hän kommunikoi jonkun joystickin tai silmän asentoa seuraavan kojeen avulla, joka koodaa nuo silmän asennot ja posken liikkeet puhesyntetisaattorille, ja tämän takia tietenkään hänen vastauksensa eivät ehkä ole aivan niin perusteellisia kuten niiden pitäisi olla. Mutta jos sitten hän olisi jotenkin väärässä, niin kuka hänelle kävisi edes sanomaan yhtään mitään vastaan? Ainakaan oman itseni mielestä se ei ehkä olisi järkevää. 

Mutta jos ajatellaan esimerkiksi tiedejulkkiksia, niin tietenkin heitäkin tarvitaan. Hawking oli nero, ja olen joka tapauksessa sitä mieltä, että häntä arvioidaan liikaa ALS-taudin lävitse. Jos sitten ajatellaan että Hawking oli henkilö, joka kehitteli ensimmäiset mustia aukkoja koskevat teoriat, niin 1970 ja -80 luvuilla mustat aukot olivat pelkkää teoriaa. Eli kukaan ei ollut koskaan edes tiennyt mustia aukkoja oikeasti olevan olemassa. Samoin hän on tehnyt  tai ollut mukana tekemässä monia muitakin tutkielmia, tieteellisiä TV-sarjoja sekä ollut mukana tekemässä tiedettä tunnetuksi. Noista töistä on kokoelma Hawkingin biografiassa,  joka on julkaistu Wikipediassa. (2)

Stephen Hawking oli ihminen joka sitten myöhemmin kuolemansa jälkeen on aiheuttanut joidenkin ihmisten silmissä suuria tunteita. Siis hän oli vammaisuudestaan huolimatta ainakin jonkinlainen tiedemies, joka kykeni luomaan informaatioparadoksina tunnetun asian. Samoin hän ainakin osittain kuvasi informaation katoamista mustaan aukkoon. Mutta sitten jostain syystä joko Hawking tai joku häntä siteeraava henkilö on unohtanut sen, että informaatiota itseään ei voi tuhota. Sen voi pilkkoa niin pieniin osiin, että se ei voi enää koskaan palata takaisin alkuperäiseen muotoon. 

Siis tiedejulkkisten maailma on ihmeellinen. Se että henkilö saa paikan yliopistosta, niin hänen pitää osoittaa osaamistaan sekä tuottaa laadukasta sekä hyvää tiedettä. Kun sitten tuo väitös tai mikä kyseinen näyte osaamisesta sitten onkaan tuodaan yliopiston tarkastettavaksi, niin tietenkin myös yliopiston työntekijöillä on sellainen velvollisuus, että he viitsivät lukea nuo tekstit. Jos he eivät tätä tee, niin silloin syy mahdolliseen rimanalitukseen ei ole esimerkiksi väittelijässä tai työnhakijassa. Vastuu pöytäkirjan sekä väitöstyön tarkastamisessa on toki niillä, joiden tehtävä on tarkastaa sekä hyväksyä väitöksiä ja tieteellistä työtä. 

(1)https://www.terracognita.fi/tuote/hawking-tyrkylla/

(2)https://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_Hawking

Kuva: https://www.terracognita.fi/tuote/hawking-tyrkylla/

https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/

Kun englanti on ainoa vieras kieli koulussa, niin tilanteelle pitää tehdä jotain mutta mitä asialle voidaan tehdä?

Kimmo Huosionmaa

Englannin kieli on noussut siihen asemaan yhteiskunnassamme, että se on oikeastaan ainoa vieras kieli, jota oppilaat opiskelevat. Tietenkin on ihmisiä, joille englannin kielen ylivoimainen asema maailmalla on jotenkin punainen vaate, ja samalla tietenkin tehdään suosituksia aiheesta, jonka mukaan oppilaita suositellaan valitsemaan joku muu kuin englannin kieli A1-kieleksi. Tuollaisia suosituksia on todella mukava jakaa, mutta sitten eteen tulee sellainen kysymys, että "miksi minun lapseni pitäisi valita kieli, josta hän ei niin paljoa hyödy kuin englannista?". Tuolla hiukan sydämettömällä kysymyksellä tarkoitetaan tilannetta, missä vanhemmat katsovat seinällä olevaa karttaa, ja siinä olevia merkintöjä tai värikoodeja maista, missä pärjää englannilla tai vaikka ranskalla.


Tuolloin tietenkin se kuinka suuri tuo alue on ratkaisee valintoja tehtäessä. Miksi kenenkään pitää ehdoin tahdoin vähentää lapsensa mahdollisuuksia tulevaisuudessa on kysymys, mihin varmaan kaikki törmäävät? Miksi juuri minun pitää asettaa oma lapseni eriarvoiseen asemaan, vaikka opetusministeriö jotain suosittelisi, on asia, joka jokaisen vanhemman päässä pyörii. Kouluissa kieltä opetetaan siksi, että siitä on lapselle hyötyä, eikä siksi että sillä työllistetään esimerkiksi saksan kielen opettajia. Ja jos yksi kieli dominoi opetuksessa, niin silloin tietenkin tullaan tilanteeseen, missä asialle pitäisi tehdä jotain, mutta mitä sille sitten voidaan tehdä oikeasti on toinen asia. Eli miksi vanhemman pitää merkitä lomakkeeseen muuta kuin englanti? Mikään laki ei häntä velvoita ottamaan A1 kieleksi muuta kieltä kuin englannin, joten kai se naapuri sitten ne muut kielet valitsee, jotta joku ranskan opettaja tulee työllistettyä.


Ja tässä sitten taas tullaan siihen tilanteeseen, että miksi oppilaan pitäisi sitten valita joku muu kuin englanti ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi? Tai ehkä olisi hyvä, jos hän valitsisi saksan tai ruotsin tuoksi A1 kielekseen, mutta sitten vastaan tulee sellainen asia, että joku voi kysyä, mitä hän tekee sitten tuolla ruotsin tai saksan kielellä, koska silloin taas voidaan ajatella, että noita kieliä käytetään kuitenkin melko pienellä kielialueella, ja sitten tietenkin maamme koululaitoksen ikuisuus kysymykseen. Eli jos oppilaan halutaan valitsevan jokun aineen, kuten esimerkiksi muun kuin englannin kielen, niin silloin hänelle tai hänen vanhemmilleen pitää voida tästä asiasta esittää perusteltu pyyntö, jolla sitten perustellaan se, miksi lapsi hyötyy siitä, että hän opiskelee A1 kielenä vaikka ranskaa?


Mitä jos oppilas valitsisi venäjän A-kieleksi. Se vasta olisi mielenkiintoinen asia, koska varsinkin oma edustamani ikäluokka koki venäjän kielen jotenkin hankalaksi valinnan kohteeksi, ja silloin tuli valittua englanti. Venäjän kanssa on sellainen ongelma, että sen oppimiseen on kotoa vaikea saada tukea, koska suomalaiset vanhemmat eivät edes osaa kyrillisiä aakkosia. Kun keskustellaan sitten siitä, millaista kielen opiskelun pitäisi olla, niin tullaan siihen tilanteeseen, että jos oppimisympäristön ilmapiiri on kannustava sekä innostava, niin silloin tietenkin ihminen oppii vaikka mitä. Yksi osa oppimisen tekemisestä innostavaksi on sitten se, että sen yleishyödyllisyyttä tuon oppijan elämässä korostetaan, ja sitten tietenkin esimerkiksi vieraskielinen kirjallisuus tukee tuota kehitystä.


Kun oppimistapahtuma perustellaan hyvin, ja siinä käytetään innostavia tekniikoita, niin silloin tietenkin tunnilla oleminen on mukavaa. Kuitenkin kodilla sekä vanhempien asenteella on ratkaiseva merkitys sille, että miten lapsi kieltä tai mitään muuta asiaa oppii, sekä siihen mikä asenne  hänellä on oppimiseen. Ja tietenkin vanhempien pitäisi sitten myös pystyä neuvomaan koululaista noissa vieraissa kielissä, joiden opetteleminen kysyy aikaa sekä voimavaroja. Kielitaito on asia, jonka osaaminen kuitenkin takaa ihmiselle työpaikan. Eli sitä kautta saa kyllä sitten ammatin, jonka harjoittaminen riippuu ihan kokonaan itsestä sekä omasta osaamisesta.


Tuolloin voidaan ajatella lähtökohdaksi esimerkiksi jonkun hyvinkin meidän kannaltamme katsoen eksoottisen kielen kuten kiinan tai japanin opiskelua, jolloin tuo henkilö voisi työllistyä esimerkiksi kiinan kielen tulkkina jossain suuryrityksessä tai ulkoministeriössä. Noissa kielissä on sellainen ongelma, että niiden tulkkeja kyllä löytyy, eli on olemassa ihmisiä, jotka kääntävät kiinan kieltä englanniksi, ja sitä kautta sitten se käännetään toiselle osapuolelle. Ongelma tässä on se, että kiinan kielen osaajat ovat usein kaikki kiinalaisia, ja silloin tietenkin tulkkaaminen jää osittain noiden ihmisten kirjoittaman tai puhuvan englannin varaan.