Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. tammikuuta 2019

Kaupunki autojen armoilla

Kimmo Huosionmaa

Helsinkiin on tulossa muutos rakennusmääräyksiin, eli uusiin taloihin ei ehkä kohta enää tarvitse valmistaa pysäköintihalleja, mikä tietenkin tekee korkeampien talojen rakentamisen mahdolliseksi, koska silloin ei tarvitse miettiä, että kestääkö tuo parkkihallin katto siten kuormaa, jonka korkea rakennus sille aiheuttaa. Tuolloin taas tulee mieleen se, että miksi kaikki kaupungit on tehty autojen ehdoilla.

Eli nimenomaan autot ovat niitä, joiden mukaan kaupungissa tehdään suunnitelmia siitä, miten sen tilaa käytetään, mutta samalla esimerkiksi kuskit eli autolla ajavat ihmiset unohdetaan täysin, kun kaikki tila, mitä vain voidaan käyttää pyhitetään autolle, jota myös peltiseksi perheenjäseneksi kutsutaan. Ennen aikaan kadut ilmeisesti ovat olleet sellaisia, että autolla pitää päästä aivan kotiovelle, jotta sitä ei varasteta tai auton omistajaa ei ryöstetä matkalla kotiovelle.

Toki autojen määrä sekä koko ovat kasvaneet, jolloin esimerkiksi pysäköintialueet ovat jääneet liian pieniksi, koska niitä ei ole mitoitettu kasvaneelle autojen määrälle, vaikka autojen koko on pienentynyt näennäisesti 1960-luvun alun suurella rungolla varustettujen autojen ajoista, niin tilanne on nykyään sellainen, että esimerkiksi moni ihminen tarvitsee myös pakettiauton viemään tavaroita, jotka oli aikoinaan helppo laittaa suurikokoisen amerikan auton takakonttiin. Eli autojen viemä tila on se ongelma, mikä on noussut esiin kaupungeissa.

Se että autoille on varattu parkkipaikka kodin vierestä on tietenkin ihan mukava asia, mutta sitten kun ajatellaan sitä, että auto pitää ajaa ruutuun jossain parkkihallissa tai suorittaa taskuun paikoitus tai parkkeeraaminen kadun reunassa varmaan sujuu joltain ikänsä  eli noin 30 vuotta autoa ajaneelta todella hyvin, mutta sitten kun sitä ryhtyy joku juuri autokoulun käynyt kokeilemaan, niin silloin ei kyllä autolla ajaminen ole mukava kokemus. Ja ehkä sitten vielä kaupungista voi löytyä parkkipaikka myös sieltä määränpäästä. Autojen suurin ongelma eivät enää ole saasteet, vaikka toki liikenne saastuttaa edelleen todella paljon.

Jos autolla ajetaan lumihangessa eli tilanteessa, missä katua ei ole koskaan hiekoitettu tai lunta aurattu pois, niin silloin on vaara siitä, että ajoneuvo luistaa jonkun kävelijän päälle. Tai oikeastaan jos lumi vain aurataan, niin silloin tulee tuohon kohtaan, missä auraa on käytetty todella liukas paikka, joka sitten on vaarallinen jopa jalankulkijoille. Autojen päästöt saataisiin kuriin heti, jos siirrytään niin sanottuun vetytalouteen, missä auto kulkisi vedyllä, joka saadaan elektrolyysin avulla erotettua vedestä.

Toki vedyn ongelma on siinä, että jos parkkihallissa olevan auton vetykaasua sisältävään polttoainetankkiin tulee vuoto, niin koko tila täyttyy tuolloin erittäin herkästi räjähtävästä kaasusta, joka räjähtäessään aiheuttaa suurta tuhoa. Moottoriajoneuvojen kohdalla suurin ongelma kaupungissa ovat nimenomaan tilan puute sekä turvallisuus, mikä tarkoittaa sitä, että varsinkin liukkaalla saa pelätä, että jos vahingossa menettää ajoneuvon hallinnan, sekä tietenkin sitä, että auto lähtee alamäessä luisumaan sen jälkeen kun se on pysäköity.

Autojen nopeuksien pitää kaupungissa olla matalat, jotta turvallisuus säilyy hyvänä, ja tuolloin tietenkin nopeuksia täytyy valvoa tehokkaasti, jotta kaaharit saadaan kuriin, ja jos pienikin ylinopeus havaitaan, niin silloin tulee eteen niin suuri sakko, että varsinkin nuoret jättävät auton jopa ostamatta, koska heillä ei ole varaa sakkoon. Tuolloin heistä ei koskaan kehity hyviä ajajia, koska heillä ei ole harjoitusta auton käsittelystä. Eikä pysäköinti kaupungissa ole mitään kovin halpaa huvia, lukuunottamatta omaa parkkipaikkaa, joka kuitenkin saattaa keskisellä kaupungilla olla hyvin kallis lisä vuokraan.

Tuolloin voi käydä jollekin pahasti, eikä omaisuusvahinkoja ole mukava korvata. Tilan puute taas tarkoittaa sitä, että esimerkiksi parkkiruudut ovat joskus liian pieniä, ja niihin voi ehkä saada sopimaan jonkun hyvin pienen auton, jos ei omaa hyvää ajokokemusta. Samoin parkkipaikkojen rivien välit ovat liian pieniä, ja silloin esimerkiksi farmari- tai pakettiauton peruuttaminen ruutuun tai sieltä pois saattaa olla vähän vaikeaa.

perjantai 14. syyskuuta 2018

GPS saattaa helpottaa autolla ajamista sekä tehostaa liikenneturvaa



Kimmo Huosionmaa

Jostain olen kuullut, että autoihin olisi ideoitu sellainen nopeuden säädin, jonka toiminta perustuu GPS-paikantimeen, ja jos tuollainen tarkkuus-GPS säätää ajonopeutta, niin silloin ei enää periaatteessa tarvitsisi nopeutta valvoa, mutta tietenkin tuollainen laite vaikeuttaa ohituksia. Toki nuo autot voidaan varustaa myös napeilla, jotka sallivat ohituksen, ja tietenkin jos käytössä on tehokas tietojärjestelmä, niin tuo auton ajamista tai ajonopeutta säätelevä systeemi voisi olla sellainen, että se huomioisi myös ohituskieltoalueella olemisen. Peltipoliisi eli automaattisen liikennevalvonnan kamera räpsähtää usein turhan takia, ja siitä sitten seuraa lasku veronmaksajille, koska suurin osa näistä kuvista on sellaisia, että ne aiheuttavat vain huomautuksen, ja se ei tietenkään tuo tuloja valtiolle.


Mutta vaikka peltipoliisin kuvaan joutuminen edes tai ainakaan huomattavan ylinopeuden takia ei ole varmaan kenestäkään mukavaa, niin kuitenkin ainakin toistaiseksi ajonopeutta valvotaan edelleen viranomaisten toimesta, ja kun lasku sitten tulee kotiin, niin silloin ainakin tietää, että on tullut ajettua ylinopeutta. Ja kun ihmisiltä kysytään, että "onko mukavaa maksaa sakkoja", niin totuuden mukaisesti he sanovat, että heistä se ei ole mikään mukava asia. Ja tuo sakko on tarkoitettu rangaistukseksi. Toki on esitetty ajatuksia siitä, että autoihin asennetaan esimerkiksi GPS-laitteeseen perustuva nopeuden säätöjärjestelmä, joka toimii kuten kaasupoljin, ja säätää moottoriin menevää polttoainetta.


Tällöin tuo järjestelmä ainakin teoriassa estää täysin ylinopeuden ajamisen, eikä tuon järjestelmän toteuttaminen ole mitenkään mahdotonta. Ja toki GPS:n avulla voidaan kerätä tietoja siitä, miten raskas ihmisten kaasujalka on, eli puhelimessa olevan paikantimen nopeus voidaan määritellä siitä, miten nopeasti ne siirtyvät paikasta toiseen, ja tuolloin järjestelmänvalvoja vain määrittää kaksi pistettä, joiden välillä kulutettu aika voidaan suoraan muuttaa nopeudeksi. Se että esimerkiksi järjestelmä huomioi ohituskiellon perustuu siihen, että kieltoalue tallennetaan tuohon tietojärjestelmään, ja sitten vain GPS paikantaa ajoneuvon, ja silloin tietokone saa käyttöönsä kaikki tuolla alueella olevat rajoitukset sekä mahdolliset poikkeamat normaalista käytännöstä.


Kyseinen laite mahdollistaa sen, että kuljettaja voi saada etukäteen tiedon siitä, että jos hän saapuu tietyömaan kohtaan, tai että edessä on jonoa. Mutta aina jos puhutaan siitä, että auto ajaa itsestään, niin tällaiset järjestelmät pitää  tehdä niin, että tietokone voidaan ohittaa niin, että rattia vain käännetään. Eli vielä toistaiseksi robottiauton kuljettajan pitää olla hereillä, ja nuo autot voivat olla paljon vaarallisempia kuin tavalliset, jos kuljettaja sattuu nukahtamaan. Tämän takia noissa autoissa pitää olla järjestelmä, joka valvoo sitä, että kuljettaja pitää käsiä ratissa.


Eli tuolloin ohjauspyörä pitää varustaa painokytkimellä, joka tunnistaa sen, että kuljettaja pitää siitä kiinni, kuten autokoulussa on opetettu. Samoin kamera voi valvoa sitä, että kuljettajan silmän räpyttelyn tiheyttä, jolloin äänimerkki ilmoittaa, että kuljettaja on väsynyt. Ja jos tuohon signaaliin ei reagoida, niin silloin tulevaisuuden auto voi ilmoittaa hätätilanteesta poliisille. Mutta menee vielä pitkän aikaa siihen, että robottiauto muuttuu todella autonomiseksi, niin että ne voivat huristella ilman kuljettajaa kadulla.


https://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/is-peltipoliisien-turhat-rapsahdykset-maksavat-veronmaksajille-miljoonia/7071396#gs.AJI8Jkc

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...