Virkamiehet ja maan tapa.

Elon Musk ja Donald Trump tulevat hyvin toimeen keskenään. Ja tuo voimakaksikko on laittanut hihat heilumaan liittovaltion virastoissa. Musk on mies jonka tehtävä on kuulustella ministeriöiden työntekijöitä, ja kysellä kuka voisi lähteä etsimään uutta työtä. Se mikä sitten tässä asiassa ottaa jotain aivoon on se, että Musk tuo paikalle omat hakkeri nörtit, joilla ei ole edes mitään lakimies tutkintoa. Se että Muskin ja Trumpin puhdistus pannaan toimeen lököttäviin farmareihin, tennistossuihin, sekä T-paitaan pukeutuvien miesten ja naisten voimalla on asia, mikä varmasti aiheuttaa ikäviä asioita ihmisten mielessä.

Suomessa sanotaan, että presidentti myöntää virkamiehelle eron. Ja loput viranhoitoon kuuluvat asiat tietenkin liittyvät maan tapaan. Maan tavan mukaan presidentti on virkakunnan johtaja, jonka päätösvallassa ovat virkamiesten asema ja se, että onko virkamies toiminut oikein vai väärin? Eli jos virkamies unohtaa maksaa parkkisakon on hänen uransa vaarassa, koska jossain voidaan päätellä, että virkamies on toiminut lain vastaisesti sekä tietenkin käyttänyt virkaansa hyväkseen. Sama koskee myös kaikkia muita rikoksia ja rikkeitä. Maassamme ihminen muuttuu hyvin nopeasti rikolliseksi, jos hän on tehnyt mitään laitonta kuten ajanut ylinopeutta.

Periaatteessa voidaan sanoa, että poliisimies eli liikennepoliisi tai pysäköinninvalvoja voi saada jopa korkealle virkamiehelle potkut, jos hän huomaa väärin pysäköidyn auton, ja kirjoittaa sakkolapun sekä laittaa sen taskuunsa. Sen jälkeen voidaan sanoa, että virkamies ei vain halunnut maksaa sakkoja. Tai sitten voidaan pyytää vartijaa poistamaan kyseinen virkamies jostain ostoskeskuksesta, ja sitten voidaan lehdissä kertoa, että virkamies vastusti järjestystä valvovaa henkilöä. Tai sitten voidaan sanoa, että virkamies jolla ei ole kotietsintälupaa ei saisi käydä syömässä yksityisessä ravintolassa tai käydä kaupassa, joka on yksityisessä omistuksessa..

Suomessa virkamiehen toiminnan on perustuttava lakiin ja asetuksiin. Eli periaatteessa Trumpin puhdistusten kaltaiset toimet eivät olisi mahdollisia Suomessa. Ja kuitenkin meillä on Suomessa sellainen sääntö, että presidentti myöntää eron virkamiehille. Tuo “eron myöntäminen” on maassamme ymmärretty siten, että silloin presidentti antaa potkut alaiselleen virkamiehelle. Tai siis presidentti ei itse asiassa anna koskaan itse potkuja kenellekään.

Hän kutsuu paikalle laitoksen tai valtionyhtiön pääjohtajan, joka sitten kutsuu paikalle oman alaisensa eli osasto- yms. päällikön ja kyseisen virkamiehen eteen tuodaan sitten erottamispäätös. Ja sen jälkeen virkamies on ollut historiaa. Tai siis oikeushenkilö virkamies on eri asia kuin fyysinen eli luonnollinen henkilö. Tuota ensin mainittua käytetään oikeudessa takaamaan käsittelyn oikeudenmukaisuus. Mutta siis maamme presidentillä on suuri valta alaisiinsa virkamiehiin, joiden tehtävänä on “pitää virkakunta pystyssä”. Se että virkakunnan suoja perustuu johonkin oikeuden päätökseen, joka on annettu alioikeudessa ei ole sama asia, kuin se, että se perustuisi lakiin.

Mutta jos sitten puhutaan esimerkiksi valtion laitosten johtajista,  niin monien virkojen pitäisi olla periaatteessa epäpoliittisia. Mutta mikään muu kuin epäpoliittinen virka ei ole yhtä poliittinen. Puolustusvoimien komentaja, sekä tietenkin hänen lähimmät alaisensa ovat periaatteessa riippumattomia presidentistä, mutta käytännössä presidentti voi heidät erottaa. Sama koskee tietenkin myös esimerkiksi poliisijohtajien tai muiden korkeiden viranomaisten johtajia. Vaikka noiden miesten ja naisten nimitykset ovat periaatteessa suojassa poliitikoilta, niin todellisuudessa myös presidentti on osa poliittista koneistoa.

Ja esimerkiksi valtioneuvoston esitykset ovat asioita, joissa tietenkin puolue kannalla on merkitystä. Suomessa esimerkiksi tiettyjen yhtiöiden kuten Alkon, Nesteen sekä muiden valtion monopolien johtajien virat tai työpaikat ovat ansioituneiden poliitikkojen palkkioita hyvin suoritetusta palveluksesta maalle tai puolueelle. Mutta siis USAn puhdistuksista sen verran, että tuossa maassa esimerkiksi virkamiesten suoja saattaa perustua oikeastaan johonkin oikeuden päätökseen. Tai sitten kyseessä on puhtaasti presidentin asetus tai hallinnon sisäinen ohjeistus. Eli asiat joita kutsutaan laiksi ovatkin oikeastaan vain tiettyyn tapaan perustuvia. Ja Tump tietää tämän asian.

https://yle.fi/a/74-20142022

https://lyhyetkirjoitukset.wordpress.com/2025/02/09/virkamiehet-ja-maan-tapa/

Presidentin asema poliittisella kentällä

Kimmo Huosionmaa

Presidentin asema poliittisella kentällä on sikäli erikoinen, että hän on ikään kuin “tuomari” poliitikkojen kiistoissa. Ja se tietenkin tekee hänestä valtavan suuren. Mikäli poliittista päätöksentekoa verrataan esimerkiksi jääkiekko-otteluun, niin presidenttiä voitaisiin pitää valtavan suurena sekä vahvana pelaajana, joka toimii kuten suuret ja vahvat pelaajat toimivat yleensäkin. Eli he ovat liian dominoivia poliittiseen peliin, ja sen takia presidenttiä pitää vähän varoa, koska jos hän ryhtyy pelaamaan tuon viran kanssa, niin silloin voi tulos olla sellainen, mitä ei ehkä aivan toivota. 


Tässä muistelen Kekkosta sekä hänen tapaansa puuttua maamme sisäpolitiikkaan. Kuten joskus ollaan sanottu, niin Kekkonen ei ollut politiikassa mikään varsinainen taitopelaaja, vaan kovan luokan voima, joka toimi niin kuin jossain jääkiekko-ottelussa toimii isokokoinen sekä valtavan voimakas pelaaja. Kun suuri hahmo lähtee liikkeelle, eikä mistään löydy sellaista voimaa, joka hänet pysäyttää, niin pahimmillaan tuo hyökkäys sitten menee päin päätyä, ja silloin laidat rysähtävät ei-toivotulla tavalla. 


Presidentti on siis ikään kuin poliittisen kentän suurin pelaaja, jonka aseman vahvuus tekee hänestä sellaisen viisaan miehen tai naisen, jonka apua sekä tukea pyydetään jatkuvasti erilaisiin poliittisiin hankkeisiin, joihin kuuluu tietenkin uusien poliitikkojen kouluttaminen normaaliin poliittiseen peliin. Ja se sitten tietenkin saattaa muuttua hyvin kiusalliseksi, jos kukaan ei muista, että presidentin asemaa haluavat lähes kaikki toimijat poliittisella kentällä. Jokainen asia minkä presidentti sanoo analysoidaan erittäin tarkasti, ja niistä pyritään löytämään sellaisia aspekteja, jotka suosivat jotain toimijaa poliittisella kentällä. 


Termi “poliittinen kenttä” ei tarkoita sitä, että siellä toimivat vain julkisuudessa esiintyvät poliitikot. Siellä toimivat myös kaikkien poliitikkojen taustavoimat, eli ne jotka rahoittavat heidän uralleen elintärkeitä vaalikampanjoita sekä antavat nimenomaan media-aikaa noille ihmisille, jotka ainakin virallisesti tekevät päätöksiä jokaisessa maassa, missä on vallassa jonkinlainen poliittinen järjestelmä. Jos joku toimija jää kiinni siitä, että hän velkoo presidenttiä tai jotain muuta johtavaa henkilöä, niin silloin tietenkin ihmisiä kiinnostaa se, millä tavoin tuo asetelma on syntynyt? 


Miten joku voi sitten tehdä sellaista, että hän velkoo johtavia poliitikkoja? Kun keskustellaan tilanteesta, missä joku syyttää johtavaa poliitikkoa esimerkiksi rikoksesta, niin silloin tietenkin voidaan samalla miettiä, että miksi joku poliitikko antaa sitä tehdä? Todellisuudessa pelkkä kiristyksen tekeminen naurettavaksi tekee varmasti hyvän vaikutuksen. Eli esimerkiksi aviottomiin lapsiin perustuva kiristys ei varmaan ole kovin järkevää, koska jokainen normaali ihminen harrastaa joskus myös seksiä, ja silloin voi tulla eteen tilanne, missä syntyy lapsia. 


Mitäpä siinä on häpeämistä, jos joskus nuorena on tuollaisia asioita tehnyt? Ja kun puhutaan muunlaisesta kiristämisestä, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että koskaan ei saa maksaa rahaa tai muuten myöntyä noiden kiristäjien vaatimuksiin. Nimittäin se että joku kiristyskirje saa henkilön maksamaan rahaa varmasti herättää huomiota. Eli jos henkilö maksaa kiristäjille, niin silloin hän osoittaa heillä olevan tietoja, jotka voivat kohdetta vahingoittaa, mutta mitä tuo tieto sitten oikeastaan on? 


Jos ajatellaan esimerkiksi FBI:n salaisia asiakirjoja, joita Hoover käytti tarinan mukaan omien poliittisten päämäärien ajamiseen, niin noiden asiakirjojen kohdalla on sellainen pieni kysymys, että mitä tietoa ne oikeastaan sisälsivät? Jos niissä on oikeasti ollut jotain rikollista toimintaa koskevia mainintoja, niin silloin noita papereita voidaan käyttää myös Hooveria vastaan, ja väittää hänen keksineen nuo asiat omasta päästä. Tai sitten voidaan sanoa, että hän peitteli rikoksia, jolloin tuon miehen maine olisi mennyttä. 


Mikäli poliisi tai kuka vain peittelee rikosta, niin häntä voidaan syyttää myös rikollisten kanssa tapahtuneesta yhteistoiminnasta. Näet tuolloin henkilö estää oikeuden toteutumisen kätkemällä asiakirjoja syyttäjiltä sekä tuomioistuimilta. Jos tällaisesta teosta  jää kiinni, niin silloin seurauksena on varmasti jonkinlainen vankeustuomio. Hooverin tapauksessa moni halusi kostaa tuolle miehelle, koska hän oli monia miehiä ja naisia lähettänyt vankilaan, ja siksi FBI:n päällikkö ei ollut rikollisten parissa mikään erityisen suosittu henkilö, 


Mikäli Hoover olisi salannut murhia, niin silloin hänet olisi kyllä varmasti lähetetty kuolemanselliin, eikä vankila olisi tuolle miehelle ollut mikään kovin mukava paikka, ja siksi tässä lopuksi kysyn, että mitä noissa papereissa oli, kun niitä niin pelättiin, että kukaan ei uskaltanut vastustaa tuota poliisimiestä, joka johti luomaansa virastoa vielä eläkkeeltä käsin, ilman että kukaan ei hänen asemaansa kyseenalaistanut? 

Häiriköinti on hyvä tapa saada lisää suosiota

Kimmo Huosionmaa

Seuraavaksi teksti, jonka olisin voinut jättää kirjoittamatta, koska se vie omaa aikaani, eikä johda yhtään mihinkään. Joidenkin ihmisten mielestä Presidentti on aivan samassa asemassa kuin joku yritysjohtaja, mikä ei ole käytännössä mahdollista. Yritysjohtaja voi erottaa hankalan alaisen, mutta presidentti ei ainakaan Suomessa voi erottaa ihmistä maamme kansalaisuudesta. Aina välillä löytyy ihmisiä, joiden mielestä kaikki presidenttiin kohdistuva arvostelu on uhittelua. Työpaikoilla joskus näkee sellaisia tapauksia, missä joku yksittäinen alainen sanoo esimiehelle vastaan jatkuvasti. Tuolloin kannattaa miettiä sitä, että onko tuollainen uhmakas käytös vain oikeastaan sovittua toimintaa? Vai onko tuo uhittelija oikeastaan esimerkiksi yhtiön johtajan poika tai tytär, joka tietenkin on silloin vahvassa asemassa myös työnjohtoon nähden.  

Uhittelu esimiehelle on hyvä tapa saada suosiota, ja tietenkin esimerkiksi epäasiallinen kielenkäyttö sekä erilaiset mukavat sutkaukset ovat loistava tapa luoda uskottavuutta omalle alaiselle. Tällaisessa tapauksessa koko uhittelu on itse asiassa esimiehen kehittämä tapa saada uskottavuutta omalle suosikille, jonka sitten kertoo kaikki asiat, mitä esimerkiksi kahvihuoneessa puhutaan tälle esimiehelle. Mutta kun lähdetään tekemään politiikkaa, niin koko asian ydin on siinä, että kaikki poliittiset päättäjät on sidottu nimenomaan kansan suosioon, ja siitä nimenomaan politiikassa on kysymys. Jos johtava poliitikko haluaa saada ääniä, niin silloin hänen pitää saada suosiota.

Ja tietenkin kun ajatellaan esimerkiksi Eduskuntaa, niin siellä ei ole kuin niitä johtavia poliitikkoja. Presidentin asema valtion johdossa on sellainen, että sitä ei voi suoraan verrata esimerkiksi yhtiön johtajan asemaan, vaikka joskus media on sellaisen kuvan antanut. Eli presidentti ei periaatteessa ole toisen poliitikon esimies, vaikka tämä olisi "vain rivikansanedustaja". Kansanedustuslaitoksen jäsen ei koskaan ole "vain" jotain. Vaan kyseessä on ihminen, joka on valittu ottamaan osaa kansallisen päätöksenteon ylimpään osaan, mutta kuitenkin tämä kansanedustaja on yksi 200, joiden tekemät päätökset ovat lakeja. Ja sitten kun lähdetään miettimään esimerkiksi Presidentti Urho Kekkosen roolia maamme politiikassa, niin tuolloin aikoinaan lehdistö käsitteli häntä samalla tavoin kuin yritysjohtajaa.

Kekkosta pidettiin oikeastaan poliitikkojen sekä kaikenlaisten muiden valtiolta palkkaa saavien henkilöiden esimiehenä, joka sai tehdä mitä häntä huvitti. Ja sitten tietenkin tultiin siihen tulokseen, että Kekkosen tukeminen oli välttämätöntä, koska hän tunsi Neuvostoliiton johdon henkilökohtaisesti, ja tuolloin tärkeintä olivat hyvät idänsuhteet. Kun sitten eräs poliittinen vaikuttaja nimeltään Veikko Vennamo alkoi ikään kuin väittää Kekkoselle vastaan, niin silloin tällainen toiminta toi hänelle näkyvyyttä, ja mainetta miehenä, joka uskalsi sanoa maamme johtajaa vastaan. Kun presidentti Kekkonen käytti aikoinaan Eduskunnan hajottamista koskevia valtuuksiaan, niin hän tietenkin sai hajottaa Eduskunnan, mutta yksittäisiä kansanedustajia tuo mies ei saanut erottaa.

Tällainen asia oli ennenkuulumatonta, ja siihen oli joidenkin mielestä saatava muutos, ja ehkäpä myös tuo Vennamon uhittelu sitten oli oikeastaan järjestetty siksi, että Kekkonen saisi sen kautta oikeuden erottaa yksittäisiä kansanedustajia. Nimittäin sellainen asia, että presidentin valtaa rajoitti joku asia oli ennenkuulumatonta. Tietenkin presidentillä piti olla oikeus saada sanoa irti kansanedustajien työsopimukset, kun kaikilla muillakin johtajilla on sellainen oikeus, että heidän täytyi kuunnella vain sitä, mitä hän halusi kuulla. Tuolloin lehdistöllä oli sellainen rooli, että se saattoi kaikki mahdolliset asiat valtion johtajan tietoon, ja suurin loukkaus oli tuolloin se, että valtion johtajaa lähdettiin arvostelemaan.

Eihän kenenkään suuren valtion päämiehen kuten Erich Honeckerin tarvinnut koskaan kuulla vastaväitteitä. Mutta silloin tällöin saattoi käydä niin, että esimerkiksi toimittajan oma etu meni Kekkosen edun kanssa ristiin, eli silloin tällöin joku kirjoitti asioista niin, että myös häneen itseensä kohdistuva arvostelu oli ikään kuin ulkopoliittisen päätöksenteon häiritsemistä. Ulkopolitiikka oli asia, mitä tuolloin johti presidentti, ja jos hän neuvoja kysyi, niin silloin niitä sopi antaa. Mutta muuten hänen mielestään oli turhaa kirjoittaa yhtään mitään siitä, millaiset idänsuhteet maallamme on, ja mitä varten kenenkään piti niistä asioista kirjoittaa? Miksi kukaan tuhlasi moiseen asiaan aikaansa? Kun tuota asennetta hiukan tarkemmin katsotaan nykypäivän ihmisen näkökulmasta, niin silloin voidaaan kyllä huomauttaa, että on jokaisen ihmisen oma asia, mihin hän aikaansa käyttää. Jos joku haluaa kirjoittaa Internetiin siitä, mitä mieltä hän on esimerkiksi maamme ulkopolitiikasta, niin se tiemmä on hänen oma asiansa. Ja miksi ihmisen pitää aina saada kaikkeen toimintaansa ohjeet yläpuolelta?

Jos ihmisen kirjoituksilla ei ole mitään merkitystä, niin miksi niitä pitää sitten lähteä kommentoimaan tai niihin kiinnittää huomiota muutenkaan. Tietenkin voidaan ajatella, että kaikki sosiaaliseen mediaan kirjoittavat henkilöt ovat joitakin riidanhaastajia, jotka eivät asioista mitään tiedä muutenkaan, ja että kaikki mitä kirjoitetaan Internetin sosiaalisessa mediassa on niin sanottua valheellista mediaa, ja tietenkin kaikki mitä laitetaan painettuun lehteen on valtamediaa, jota johtaa niin sanottu Illuminati, ja jonka jokainen työntekijä on tuollaisen Illuminatin agentti. Eli tämä katsantokanta riippuu siitä, mikä taho on kirjoittajan mielestä kulloinkin paras.

Kun tätä asiaa hieman tarkemmin tarkastellaan, niin voidaan sanoa, että on ollut ilmeisesti tapauksia, missä toimittaja on ikään kuin sekoittanut presidenttiä koskevia lausuntoja siihen, mikä on hänen oma etunsa tai mitä hänestä itsestään on puhuttu. Ja kaikkein parasta mitä voidaan ajatella on se, että ensin toimittaja tai poliitikko aloittavat ikään kuin jonain ääriryhmien edustajina, mutta sitten tietenkin tulee kutsu Presidentin linnaan, ja eikös se aikuistuminen tapahdu tällaisessa tapauksessa muutamassa minuutissa. Eli tuolloin nahkatakki vaihtuu pukuun, ja AC/DC:n levyt vaihtuvat mukavasti Pavarottiin, kun tuollainen poliittinen organismi saa päähänsä muuttua aikuiseksi, kun Presidentti on hänelle suuressa viisaudessaan puhunut, ja antanut viisaita neuvoja.

Tietenkin tuo siviilipalvelus vaihtuu mukavasti myös armeijaan, koska tämän laitoksen välttämättömyys on tehty tuolle henkilölle selväksi, ja tietenkin lupaus RUK:sta sitten saa aikaan sen, että maanpuolustusvelvollisuus sekä uhkakuviin varautuminen tulevat tuolle ihmiselle hyvin tärkeiksi asioiksi. Tietenkin laskuvarjojääkäri olisi ollut mielessä, mutta kuitenkin tuo uusi valaistunut päätyy johonkin toimistoon istumaan, koska siellä hänestä olisi kaikkein suurin hyöty. Ja onhan laskuvarjojääkärin palvelusaika nyt aika pitkä, joten tietenkin toimisto-RUK olisi kaikkein mieluisin, koska tuolloin ehtii mukavasti katsella niitä varusmiesajan jälkeisiä opiskelupaikkoja, ja hakukortteja ei sitten kannonnokassa ehdi oikein täyttää keskellä taisteluharjoitusta.

Syy miksi arvostelen puolustusvoimia johtuu siitä, että niissä välillä kohtaa ihmisiä, joiden käsityksen mukaan esimerkiksi kapakassa tullutta riitaa voi lähteä selvittämään esimiesaseman turvin. Ja samoin siellä välillä kohtaa tapauksia, joiden mielestä tuollainen puolustusvoimissa saatu esimiesasema on sellainen, että sen pitäisi taata  heille lopun elämää esimiesasemia kaikessa työelämään liittyvissä asioissa, ja myös korkeakouluopinnot pitäisi heille varata, niin että alainen ei koskaan heidän esimieheksi pääse, koska joskus käy niin, että varuskunnan pihalla saattaa joku mennä hiukan liian pitkälle komentoja jakaessaan. Tuolloin ei tietenkään ole mukavaa, jos tuollainen alainen on sitten jossain vaiheessa muuttunut esimieheksi. Tai häntä pitää jollain tavalla katsella työpaikalla. Joten tietenkin olisi parempi, että tuollainen simputettu ihminen ryyppää itsensä hengiltä, jolloin häntä ei enää olisi häiritsemässä noita nuoria sankareita.

Mutta kuitenkin tämä palvelumalli, minkä tuo loistava ihminen saa  takaa sen, että hänellä on se erittäin positiivinen kuva puolustusvoimista. Se miksi maailma vihaa epäonnistujia johtuu siitä, että nämä kohtaavat myös asioita, joita kukaan ei halua kohdata. Konkurssiin mennyt yrittäjä kohtaa esimerkiksi sen, että kaikki kaverit lähtevät hänen ympäriltään, tai ihminen joka kohtaa vaikkapa psykoosin saattaa menettää kaikki tuttavansa. Tällaiseen ihmiseen kohdistetaan usein ikään kuin tahallisia ennakkoluuloja, koska kyseisiin tapauksiin liittyy pelko siitä, että tuollainen ihminen on joskus saanut kokea ikäviä asioita esimerkiksi tullissa tai jossain ostoskeskuksessa. Ja sellaisen ihmisen alaisena ei ole mukavaa olla, joka on joutunut oman itsen pahoinpitelemäksi.