Näytetään tekstit, joissa on tunniste Psykoosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Psykoosi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Yhteiskunnan suhde rikokseen on monimutkainen, ja hirviön päälle on helppo vierittää asioita, joita hän ei ole ehkä edes tehnyt.

Kimmo Huosionmaa

Rikostutkijan pitää aina muistaa se, että vaikka hänen silmissään tapaus vaikuttaisi ensin aivan helposti selvitettävissä olevalta, koska tekijä on jäänyt ehkä kiinni verekseltään verinen veitsi kädessään, niin joskus on asioita, jotka saavat tukijan palaamaan takaisin tuohon asiaan. Yksi niistä on se, että joku toimii tuona päivänä hiukan toisin kuin normaalisti. Eli hän saattaa esimerkiksi olla poissa diskosta, kun uhrin päälle on käyty.

Tai sitten hän on saattanut esimerkiksi jättää uhrin hakematta vaikkapa ravintolan edestä, vaikka hän on joka kerran tehnyt niin, koska tuo kaveri on saattanut olla vuosia öisin töissä tuolla alueella ehkä toisessa ravintolassa tai jossain muussa tehtävässä, ja sitten hän on töistä lähtiessään käynyt hakemassa tuon uhrin. Mutta sinä päivänä hän onkin vilustunut. Tuolloin rikostutkija voi kyllä miettiä sitä, että olisiko kyseessä palkkamurha tai teko, joka on tehty yllytyksen seurauksena. Ja vaikka esimerkiksi psyykkisesti sairas ihminen saattaa vaikuttaa esimerkiksi kovin sopivalta ehdokkaalta, joka toimii yksin, niin kuitenkin myös nuo ihmiset voiva toimia palkkamurhaajana jossain tapauksessa.

Sarjamurhaajat ovat vaarallisimpia ihmisiä, joita yhteiskunta on koskaan luonut. Kun tuollainen ihminen jää kiinni, niin silloin tutkijoiden on selvitettävä se, millä tavoin hän oli saanut päähänsä ryhtyä tekemään murhia? Eli miten hän valitsi ensimmäisen uhrinsa? Mikäli ensimmäistä uhria on tarkkailtu tai sarjamurhaaja vaanii vain osaa uhreistaan, niin silloin täytyy tutkijan selvittää se, millä perusteella tuo hirviö valitsee ne, joita vaanii? Eli ovatko nuo henkilöt, joita murhaaja on varjostanut jotenkin erikoisia, vai onko hän saanut niistä palkkion?  Ja ovatko muut uhrit "vain" huvittelua, vai onko niiden tarkoitus naamioida esimerkiksi Mafian määräämät murhat  sarjamurhaajan tekemiksi, koska tuollainen ihmishirviö on hyvä syntipukki, jonka syyksi voidaan laittaa melkein mitä hyvänsä, eli tässä tullaan sitten rikostutkijoiden kyynisimpään ongelmaan, eli "jos ihminen on tunnustuksensa mukaan surmannut 49 ihmistä viidestäkymmenestä , niin kuka on surmannut sen viimeisen uhrin, joka tuossa sarjassa on?".

Eli miksi murhaaja ei tuota yhtä tekoa tunnusta. Mitä erikoista siinä on? Hän viettää kuitenkin lopun ikänsä tai ainakin merkittävän osan elämästään mielisairaalassa noiden tekojen takia. Tässä oletetaan tietenkin, että tuo henkilö on siis osoitettavissa syylliseksi myös muilla keinoin, ja tunnustus on saatu niin, että myös sitä voidaan käyttää oikeudessa. Tuollainen ihminen on tietenkin hyvin inhottava, joten hänen päälleen on helppoa vierittää myös muiden tekemiä rikoksia, ja jos tutkija uskoo kaiken maailman satuja, niin silloin saattaa joku murhaaja päästä kuin koira veräjästä, kun hän laittaa oman tekonsa tuollaisen "Hannibal Lecterin" niskoille.

Jos ajatellaan psyykkisesti sairaan ihmisen suhdetta väkivaltaan, niin silloin pitää muistaa se, että psyykkisesti häiriintynyt henkilö saattaa kokea esimerkiksi rakkauden toisin kuin me muut, mikä sitten saattaa tehdä hänestä vaarallisen lähiympäristölleen. Eli hän ei kykene erottamaan sitä, mikä on oikein ja mikä taas on väärin. Psykoottinen henkilö saattaa kuvitella, että joku uhkaa hänen rakkauden kohdettaan, ja sitten hyökätä tuollaisen ihmisen päälle, jota hän kuvittelee rakkauden kohteensa viholliseksi.

Psykoosissa ihmisen suhde todellisuuteen on muuttunut, ja hän saattaa esimerkiksi tuntea niin sanottua "kaukorakkautta", jotain henkilöä kohtaan, ja tuolloin kyseinen henkilö voi sitten haluta tehdä ihastuksen kohteeseen vaikutuksen esiintymällä esimerkiksi juuri hengenpelastajana, jolloin hän ehkä hyökkää tuon kohteen seuralaisen kimppuun puukko kädessään, kun hän haluaa osoittaa rakkauttaan. Syy miksi tällaisen henkilön henkilötietoja tai psykiatrille kertomia asioita ei saisi lähteä levittelemään mihinkään on se, että tuollainen henkilö on helpommin yllytettävissä tekemään asioita, joista sitten jää ikuisia traumoja kaikille asianosaisille.

Psykoottinen henkilö on joissakin tapauksissa yllytetty hyökkäämään jonkun ihmisen päälle, sekä surmaamaan uhrinsa siten, että uhrin on väitetty potevan parantumatonta tautia kuten syöpää, jolloin sitten tuo psykoottinen ihminen on tehnyt "eutanasian", mikä tarkoittaa sitä, että hän surmaa uhrin, sekä aiheuttaa äärimmäistä tuskaa tämän lähipiirille. Joskus on käynyt niin, että julkisuuden henkilö on joutunut murhan uhriksi siksi, että tämä ei ole pyytänyt jotain "fania" mukaan bileisiin, ja silloin on tämä henkilö tuntenut saavansa "pakit". Eräissä tapauksissa esimerkiksi juuri torjuttu rakkaus on saanut henkilön hyökkäämään ihastuksensa kohteen päälle, ja tekemään murhan.


keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Omaishoitaja sekä psykiatriset sairaudet


https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Psyykkiset sairaudet ovat mielenkiintoinen keskustelun aihe, josta varmasti riittää keskusteltavaa lähes jokaiselle tasolle. Nuo sairaudet johtuvat aina jostain tekijöistä kuten ylirasituksesta tai elimellisestä sekä geneettisestä häiriöstä. Psyykkisiä sairauksia on tutkittu antiikin ajoista lähtien, ja niiden syynä pidetään joskus geneettistä haavoittuvuutta sekä laukaisevana tekijänä stressiä tai jotain muuta vastaavaa asiaa, ja tietenkin esimerkiksi lapsena koettu väkivalta sekä turvattomuus ovat olleet asioita, joista uskotaan psyykkisten sairauksien sekä väkivaltaisen käytöksen johtuvan. Kun aikoinaan tutkittiin kysymystä väkivaltaisen käytöksen periytyvyydestä, niin silloin pidettiin syynä väkivaltaiseen käytökseen sitä, että ihminen on mallioppimisen kautta oppinut sen, että heikompaa saa lyödä.

Kuitenkaan kaikki koti- tai muun väkivallan uhrit eivät ole väkivaltaisia, eikä jokainen sotaveteraani kuitenkaan syyllisty rikoksiin, joten tällainen näkökulma voidaan asioihin ottaa. Samoin jokainen konkurssin kokenut yrittäjä ei sairastu psyykkisesti eli masennus ei vie kaikilta koviakaan vastoinkäymisiä kokeneita ihmisiä sairaalaan, joten tietenkin tuokin asia voidaan aina mainita. Toki joissakin tapauksissa saattaa olla niin, että esimerkiksi masennusta esitetään syyksi sille, että henkilö ei kykene maksamaan laskujaan, tai sitten psyykkisen sairauden avulla tai siihen vedoten haetaan sääliä ympäristöltä. Psyykkisten sairauksien ongelma on siinä, että ne eivät ole ikään kuin "salonkikelpoisia" tauteja. Ihmiset mielellään keräävät rahaa syöpäpotilaille tai sydänvikaisille, joiden sairauksia tietenkin ymmärretään erittäin hyvin sekä heidän sairaudestaan kerrotaan avoimesti naapureille.

Mutta psykiatriset potilaat koetaan erittäin kiusallisena tai jopa vaarallisina ihmisinä. Eli heidän sairauttaan ei jostain syystä ymmärretä ollenkaan. Samoin psykiatriset sairaudet esitetään ihmisille joidenkin äärimmäisten esimerkkien kautta, ja tietenkin esimerkiksi videovuokraamojen hyllyt pursuavat elokuvia jossa joku kaheli tappaa naapurinsa perheen kirveellä, ja nuo filmit eivät varmaan ole kovin hyvää mainosta psykiatrisille potilaille. Kuitenkaan psykiatristen potilaiden sekä heidän omaistensa järjestöt eivät näistä asioista koskaan mainitse missään. Eikö esimerkiksi elokuvasarja "Hannibal" ole teistä jotenkin leimaava sekä eristä psykiatrisia potilaita yhteiskunnasta, ja luo pelon ilmapiiriä ihmisten keskelle? Eikä tällaiseen asiaan pitäisi puuttua?

Samoin psyykkiseen sairauteen vedotaan joskus tuomioistuimissa, kun syytetty yrittää päästä teostaan vähällä. Eli psykooseja sekä skitsofreniaa käytetään esimerkiksi henkirikosten yhteydessä todella usein syynä esimerkiksi harkittuun murhaan. Myös huumausaineiden käyttäjät saattavat esittää psykoottista tai liioitella psykoosin oireita, kun heillä ei ole ollut varaa maksaa velkojaan. Tuolloin saattaa mielessä käydä, että mitä jos vaikka taivas olisi punainen tai sitten ryhdytään esittämään Jeesusta, jotta päästään Hesperian hämärään vähäksi aikaa.

Kuitenkin psyykkinen sairaus on kaikille läheisille oikea tragedia, josta sitten ei välttämättä kuitenkaan ulkopuolisille uskalleta kertoa. Jossain päin Suomea psyykkisesti sairaita ihmisiä syyllistetään jatkuvasti, koska heillä ei ole muka oikeaa sairautta. Psyykkisesti sairaat ihmiset ovat ikään kuin kaikki jotain narkomaaneja tai muuten vain esittävät tätä sairautta, mikä saattaa viedä voimat koko lähipiiriltä, ja kuitenkaan psyykkinen sairaus ei muka ole sairaus ollenkaan.

Omaishoitaja on todella upea asia. Häneltä voi aina kysyä sitä, miten potilas voi, koska tämä ei ehkä kykene itse tilaansa arvioimaan. Silloin tällöin kuitenkin mieleen tulee se, että onko omaishoitaja kuitenkaan sellainen taho, joka aivan altruistisesti kykenee omaistaan auttamaan? Tässä mieleen tulee sellainen kokonaisuus, että omaishoitaja joutuu tällöin jättämään työpaikkansa ja jäämään kotiin, jolloin joku naapuri saattaa asiasta huomauttaa sekä sydämettömästi väittää omaishoitajan tekevän tätä työtä siksi, että hän haluaa jäädä kotiin makaamaan.

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...