Uusi iloinen työelämä.

Uuden iloisen työelämän suuri megatrendi on se, että jos työntekijä ei löydä työtä koko ajaksi, niin hänet voidaan saman tien erottaa. Jos työntekijän työpäivään kuluu 50% niin sanottua tyhjää aikaa, niin silloin työnjohtaja etsii toisen työntekijän, jonka työpäivään kuuluu 50 prosenttia miettimiseen, ja sitten työtehtävät siirretään tuon toisen työntekijän vastuulle. Tai jos joillakin työntekijöillä työpäivään sisältyy 25% tyhjää tai “ei tuottavaa” aikaa, niin nuo tehtävät jaetaan heille. Ja tuo jonka päivästä 50% kuluu luovaan taukoon saa sitten lähteä etsimään uusia haasteita. Tämä on tietenkin työn tehostamista, mutta samalla se vie työpaikasta luottamuksen. 

Jos ihminen kokee jatkuvasti niin, että hänen pitää koko ajan olla toista parempi tai että koko päivä kilpaillaan sillä, että kuka tekee mitä, niin se sitten aiheuttaa haluttomuutta auttaa toisia. Kun ihminen kokee että hän kouluttaa kilpailijaa itselleen, eli henkilöä joka ehkä aiheuttaa hänelle itselleen erottamisen, niin se tietenkin saa aikaan sen, että voidaan epäillä hänen ehkä jättävän jotain keskeistä pois. 

Se että ihmiset eivät enää muuten keskustele kuin silloin, jos toisia pyydetään siirtymään jotta joku pääsee vessaan, niin silloin työntekijät kokevat varmaan työnsä jotenkin stressaavaksi. Työpaikan tehtävä ei ole olla sosiaalitoimisto, eikä työaikana saisi istua kahvilla liian kauaa, koska työnantaja maksaa ajasta jonka työntekijä viettää toimistolla tai työtehtävien parissa. Se että esimerkiksi läppäri on lisänäppäimistön päässä auki, antaa johtajille valmiuden katsella mitä alainen koneellaan puuhaa. 

Nimittäin jos työnjohtaja istuu koko ajan olkapään takana hengittämässä niskaan, niin osaamaton työntekijä voi silloin piiloutua sen taakse, että häntä häiritsee se, että toinen hönkäilee niskaan. Työnjohdon velvollisuus on etsiä työntekijät, jotka eivät osaa työtään. Ja sitten tietenkin pitää selvittää, että miten tuo henkilö on työhönottajat vakuuttanut. 

Samalla tavalla tekoäly assistentti voi valvoa sitä, millä kotisivuilla käyttäjä viihtyy. Ja tietenkin työpaikan koneet ovat työtehtäviä varten, ja ne ainakin pitäisi laittaa lukkoon kun sovittu työaika päättyy. Työpaikan sähköposti ei ole siis sitä varten, että sen avulla rekisteröidytään kaiken maailman pelisivuille. Vaan se on pelkästään työn tekemistä varten, ja omat asiat pitäisi hoitaa oman sähköpostin kautta. 

Jos puhutaan itsenäisestä- tai autonomisesta työstä, niin silloin kehyksen pitää olla aina työtehtävien suorittamisessa. Ja muut tehtävät tehdään sitten joskus muulla ajalla, jota ei tuo työnantaja maksa. Jos työaika kuluu muiden kuin työtehtävien parissa, niin silloin kannattaa miettiä uutta työpaikkaa. Kun tehdään työtä, niin silloin fokuksen pitäisi olla ensisijaisesti oman työn tekemisessä niin hyvin kuin mahdollista. 

Koskaan ei saa ajatella, että työn voisi tehdä paremmin. Tai ainakaan tuota ajatusta ei saisi suoraan tuoda kenenkään muun tietoon. Kommunikaation puute sekä pelko siitä, että ihminen tekee jotain väärin saa tietenkin aikaan lieve-ilmiöitä. Yksi niistä on se, että henkilö ei ehkä uskalla kysyä neuvoja, jos hän ei jotain osaa. Samoin se että työpaikalla on jatkuva kilpailu tekee työn jatkuvuudesta ongelmallisen. Työntekijät jatkuvasti vaihtavat työpaikkaa, tai tekevät esimerkiksi koodaustyötä vain kerran elämässään, niin mistä saadaan sitten vanhoja kokeneita työntekijöitä opastamaan nuorempia? 

Ja miten ylipäätään ketään voidaan motivoida jakamaan omaa tietämystään sekä osaamistaan, jos hänen hyvin tehty työnsä johtaa siihen, että työntekijä on saman tien kortistossa, niin kuinka hän sitten tekisi työnsä kunnolla? Tuo asia on tullut esiin kun tekoälyä koulutetaan. Tekoälyn kohdalla hyvin tehty koulutus on saattanut merkitä kouluttajan siirtymistä suoraan kortistoon. 

Kun puhutaan tekoäly assistenttien käytöstä, niin niiden käyttöä ei vain voi estää. Eli jokainen meistä voi ottaa oman kännykän taskusta, ja sitten pyytää sovellusta tekemään asioita puolestaan. 

Viimeksi saimme lukea siitä, kuinka eräs ICT- ja tietoturva-alan suuri vaikuttaja päätti vaihtaa työpaikkaa, ja uusi pesti löytyi sieltä kilpailijan tarjoaman työpöydän takaa. Eli melko upean pestin tuo henkilö sai, ja tietenkin ansioluettelo näyttää todella upealta. Kuitenkin tuo siirtyminen kilpailijan palvelukseen saa aikaan ajatuksen, että oliko siellä edellisessä työpaikassa eri henkilö johdossa, tai pystyykö hän ehkä pitämään edellisen työpaikan salaisuudet omana tietonaan uudessa ympäristössä. 

Siis tämä ei ole mikään syytös tuota ihmistä kohtaan, vaan itse asiassa kysymys on yleisestä tätä trendiä koskevasta kysymyksestä. Eli kun ihminen siirtyy kilpailijan palvelukseen, niin onko syynä tuohon palkkaamiseen oikeasti johtamistaidot, vai onko se ehkä se mitä hän on edellisessä työpaikassaan tehnyt? Kyse on nimittäin siitä, että kuinka paljon kilpailulainsäädäntöä sekä tietosuojalakeja ja tekijänoikeuksia saa ylipäätään venytellä? Tietenkin kyseessä on oikeasti aivan lainmukainen siirtymä toisen yhtiön palvelukseen, mutta kuitenkin jossain tapauksissa mieleen tulee se, että voiko vanha työsuhde vaikuttaa ihmisen toimintaan uudessa paikassa? 

Kun olemme töissä niin emme ole koskaan eri ihmisiä kuin kotona. Kun yritämme puhua esimerkiksi siitä, että miten mukava työpäivä oli, niin tietenkin silloin pitää myös vastapuolella olla ihminen, jolla on halua ja jaksaa kuunnella sitä litaniaa, kuinka “pomo taas tänään teki sitä ja tätä”. Ja ilmeisesti myös tuolla pöydän toisella puolen istuvalla henkilöllä on omat ongelmansa. Hän myös käy mitä suurimmalla todennäköisyydellä töissä. Ja hänenkin pitäisi sitten purkaa omia surujaan kotonaan. 

Jos hän taas on kotirouva, niin tietenkin hänelle on voinut tulla kiistaa naapurin kotirouvan kanssa esimerkiksi siitä että kumpi saa ensin ripustaa pyykit narulle. Myös tuollaisessa tapauksessa ihminen saattaa hiukan haluta avautua tuosta tilanteesta. 

Tietenkin on paljon ihmisiä joilla ei kotona ole ketään jolle puhua. On yksin asuvia, joiden sosiaalinen elämä liittyy paikalliseen pubiin sekä ehkä jääkiekkoon. On ihmisiä joiden kumppanit eivät halua kuulla päivästä päivään samoja asioita, “kun olisi vähän omiakin asioita tehtävänä”. Tai “en vain joka päivä jaksa”, on vastaus kun toinen yrittää hiukan purkaa huonoa oloaan. Nuo äskeiset ovat niitä paljon puhuttuja vakio vastauksia, joita markkinoidaan jossain lehdessä. 

Kukaan ihminen ei varmaan halua olla myöskään likasanko, jonne kaadetaan kaikki huono olo, minkä toinen vain mielestään löytää. Työaika ei ole muuten myöskään aikaa, jolloin käydään läpi asioita, joiden kanssa on kotona painiskeltu. Mitä tehdään jos ihminen ei vain kerta kaikkiaan löydä sitä aikaa, tai mitä tehdään silloin jos asiat vain kalvavat mieltä? Kannattaa varmaan hakeutua psykiatrille, joka sitten osoittaa ystävällisesti hymyillen sairaslomaa. No tuo sairausloma voi olla lyhytaikaisena vaikka mahdollisuus järjestää omia asioita, mutta mitä sitten jos se kestää vuosia? Eli sairasloma, tai “saikku” on asia joka saattaa aiheuttaa stressiä sekä masennusta ja myös oman itsetunnon luhistumista. Eli mitä eläkeläisten pitäisi vastata kun joku kysyy, että “mitä muuten teet elääksesi”? 

Siinä varmaan sitten tehdään kaikkiin hyvä vaikutus, kun sanotaan että eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Siinä voi sitten mielenmaisema muuttua hyvin erilaiseksi kuin haluamme uskoa. Eli meidän elämämme pyörii pitkälti työelämän ympärillä. Se että ihminen ei saa edes hakea töitä varmaan aiheuttaa syrjäytymistä sekä syrjimistä. Vaikka eläkkeelle siirtyminen voi olla joidenkin mielestä helppo vaihtoehto, niin se ei ehkä koskaan paranna eläkkeelle määrätyn nuoren henkilön elämänlaatua. Hän saattaa eristäytyä muista, hän ei ehkä edes uskalla hakea seuraa, ja kuka nyt lähtee mielenterveyskuntoutujan matkaan? 

Siis jokainen mielenterveyskuntoutuja on ihmisten silmissä potilas, jota ei ainakaan kovin usein haluta palkata. Kun puhutaan mielenterveydestä niin silloin meidän pitää muistaa sekin asia, että nuo henkilöt ovat jotenkin väliinputoajia. He eivät ole tarpeeksi sairaita tai vammaisia, että he saisivat sen takia myötätuntoa. He eivät myöskään ole kuulemma tarpeeksi terveitä tekemään töitä. Mutta kuten tiedämme, niin he saavat varmaan eläkettä, jonka turvin voidaan kattaa niitä jokapäiväisiä kustannuksia. Tuon eläkkeen suuruus ei ole kovin suuri. Mutta sen pienen eläkkeen toivotaan riittävän kaikkiin kustannuksiin, ja kaikki asiat maksavat kotonaan asuvalle potilaalle saman verran kuin muillekin. 

Carpe diem (“poimi päivä”) eli hetkessä kiinni. Kun ihminen kohtaa mahdollisuuden, niin hänen pitää ottaa tuosta mahdollisuudesta kiinni. Hän voi tietenkin jättää noita mahdollisuuksia käyttämättä, mutta samalla hän ei tietenkään voi saada sitä, mitä tuo mahdollisuus hänelle tarjoaa. 

Eli jos yritän niin voin epäonnistua. Mutta jos en yritä niin, silloin en voi varmasti saavuttaa mitään. 

Mielenterveyskuntoutujan ongelma on siinä, että monissa väkivalta- ja henkirikoksissa mainitaan esimerkiksi skitsofrenia. Viina ja huumeet eivät varmaan ole aiheuttaneet yhtään pahoinpitelyä tai puukotusta maassamme. Eli esimerkiksi amfetamiinin sekä alkoholin yhteisvaikutusta ei edes yritetä käyttää hyväksi jossain rikosuutisessa. Mutta annas olla kun jollain on skitsofrenia. Sen skitsofreenikon tekemän henkirikoksen olisi varmaan joku voinut estää. Kuitenkaan esimerkiksi huumeiden sekä alkoholin aiheuttaman raivotilan vallassa tehtyä tekoa ei olisi voitu mitenkään edes ennakoida. 

Eli mikä tätä yhteiskuntaa oikeasti vaivaa? Aikuisten oikeasti kukaan skitsofreenikko ei ole itse tilaansa aiheuttanut. Hän voi tietenkin linnoittautua päiväksi esimerkiksi tietokoneen ääreen, mutta mitä muuta hän sitten voi tehdä? Jos ihminen tekee työtä, niin hänen varmaan pitäisi saada työstään palkka. Riittääkö eläke siihen, että ihminen tekee muuta kuin pelaa jotain peliä kotonaan? Mielenterveyskuntotujien tarinat eivät ole niin huomiota ja sääliä herättäviä kuin jonkun narkomaanin tarinat. Mutta jostain syystä mielenterveysongelmat voivat ehkä johtua siitä, että henkilöä on joko kotonaan tai töissä uhattu. 

Se varmaan sitten aiheuttaa ahdistusta, jos joku käytävällä sanoo, että aikoo surmata tai tehdä muuta väkivaltaa jollekin muulle. Tai jos kaikki palaute mitä henkilö saa on jotenkin negatiivista. Yrittäkää itse olla motivoituneita ja työhön orientoituja, jos kaiken aikaa vastaan tulee negatiivista palautetta, eli jos kaikki palaute mitä koskee yhtään mitään asiaa on kielteistä tai halventavaa, niin miten ihminen ylipäätään jaksaa töissä? 

Tai mitä jos yllättäen tulee puhelinsoitto, jossa joku suuren luokan tekijä kertoo, mitä kaikkea hän voi tehdä ihmisille, joista hän ei pidä. Ja kuitenkin tämän kaiken keskellä meidän pitää aina sanoa, että koskaan ei saa tappaa positivismia. Kun kohtaamme esteitä, niin meidän pitää ottaa tuo este haasteena. Esteitä tulee ja esteitä menee. Kun aika kuluu, niin asenteet muuttuvat. Ja samalla eteen ilmestyy uusia mahdollisuuksia, joista vain pitää uskaltaa ottaa kiinni. Jos ihminen ei tartu haasteeseen tai mahdollisuuteen, niin hän ei koskaan nouse. Voi olla että hän kaatuu tai epäonnistuu, mutta jos hän ei koskaan yritä mitään niin, silloin hän varmasti ei koskaan saa mitään aikaan. 

Kaikki yhteisöt koostuvat yksilöistä.

Yllä oleva kuva esittää kivistä pihaa. Ja kuten huomaatte, niin piha koostuu yksittäisistä kiven kappaleista. Ja niin kaikki asiat lopulta koostuvat. Kaiken suuruuden takana on yksilöistä koostuva joukko toimijoita, jotka muodostavat kokonaisuuden eli yhteisön, jos puhumme ihmisistä. 

Kun puhutaan työpaikoista, puolueista tai urheiluseuroista, niin jokainen näistä asioista on yhteisö. Yhteisö koostuu ihmisistä, eli jokainen ihminen on lopulta yksilö. Jokaisella yksilöllä on lopulta omat individualistiset tarpeensa. Jokaisella yksilöllä on myös omat yksilölliset rajoitteensa sekä oma tapansa käsitellä asioita. Yksilön tarpeet määritellään sekä fyysisten että psyykkisten tarpeiden kautta. Eikä jokainen yksilön tarve ole sellainen, että sitä voidaan pitää puhtaasti jonkun dopamiinin aikaansaamana asiana. Esimerkiksi diabeetikko on ihminen, joka tarvitsee insuliinia, ja hänen kohdallaan erityistarpeiden huomiotta jättäminen voi aiheuttaa hengenvaarallisen tilan. 

Yksilö on se, jolle asiat tapahtuvat. Kun työpaikka irtisanoo 5% työvoimastaan, niin se merkitsee sitä että noiden lukujen takana on ehkä sadan hengen työpaikassa 5 ihmistä, joita nuo irtisanomiset koskevat. Vaikka työpaikka tai yhteisö viestivät ulospäin siitä, että miten yhtenäinen se on, niin kuitenkin jokainen yhteisön jäsen on yksilö, vaikka sanotaan että yksilöllisyyttä jotenkin ylikorostetaan nykyaikaisessa työelämässä, niin ehkä tuosta ylikorostetusti yksilöllisestä yksilöstä ei nyt ole niin kauhean mukavaa tyhjentää pöytä työpäivän jälkeen ja lähteä etsimään uusia haasteita työvoimatoimiston kautta. 

Työntekijöitä on erilaisia. On olemassa työntekijä-alaisia sekä työntekijä esimiehiä. Eli tässä kirjoituksessa “Työntekijä” tarkoittaa palkansaajaa, joka ei omista omaa työpaikkaansa. 

Tai ehkä olisi ollut parempi jättää tämäkin asia kertomatta, niin ei kenenkään aurinkoinen päivä suoraan sanottuna mene pilveen. Ihmisten tehtävä on siis käydä festivaaleilla ja pitää hauskaa. Niin saadaan kesät kulumaan hienosti, mutta mitä sitten tekevät ne viisi henkilöä, jotka eivät ole enää tuon työpaikan palveluksessa? Etsivätkö he sitten uutta työpaikkaa, ja lukevat niitä mukavia asiallisia sekä erityisesti rakentavia palautteita, joita joku työnantajan edustaja sitten lähettää vastaukseksi. 

Varmaan työnantaja olisi tuon henkilön palkannut, jos hän ei olisi itkenyt esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sitä, kuinka hänen työnsä ja uransa eli korttitalo jota hän on kymmenen vuotta tai mahdollisesti vielä pidempään rakennellut on kaatunut, kun joku pomo on nähnyt että hänet voidaan mahdollisesti korvata jollain tekoälyllä tai muuten hänen tehtävänsä voidaan jakaa muille. Tietenkin tuona vuonna työpaikasta irtisanottiin viisi henkilöä, mutta olisiko mukavaa olla joku noista viidestä työntekijästä, jotka sitten lähtivät kävelemään kohti työvoimatoimistoa, kun heidän paikalleen halutaan joko dynaamisempi , nuorempi, kauniimpi ja lihaksikkaampi henkilö joka osaa kaiken paremmin? 

Sanotaan että tekoäly vie meidän työpaikkamme. Mutta miten olemme päätyneet tähän malliin, missä tekoälyn pelätään aiheuttavan suuria henkilöstövähennyksiä? Ehkä me olemme tätä ennen kohdanneet pätkätyöt. Nuo määräaikaisten työsuhteiden ketjut ovat asioita, jotka ovat muuttuneet joidenkin ihmisten kohdalla normaaliksi. Määräaikaisia työsuhteita on vuosikausia ennen tekoälyä käytetty tasaamaan työvoiman tarvetta monilla aloilla. Ja osan ihmisistä kohdalla määräaikainen työsuhde on ollut periaatteessa se normaali työsuhde.

 Eli jos henkilö on töissä työvoimapalvelun kautta, niin hänen työshteensa voi olla päältä katsoen normaali, eli toistaiseksi voimassa oleva. Mutta samalla unohdetaan että työntekijän työpaikka sekä yhteisö, jossa hän tekee työtä saattaa vaihtua koko ajan. Tai sitten työ on ollut yksinäistä, eli sitä on tehty siten, että henkilö on ollut yksin koko ajan. Noita töitä on todella paljon. Eli koko työpaikka on sellainen, että siellä ei edes näe ketään muita työntekijöitä. 

Tänäkin vuonna moni työntekijä lopettaa työpaikoissa, ja syyksi merkitään "työsuhteen purku koeaikana". Noille työntekijöille ei koskaan järjestetä kahvituksia. He vain ottavat omat tavaransa mukaan ja poistuvat ovesta. He saattavat olla omasta mielestään avain pelaajia, jotka osaavat työnsä. Mutta nuo avainpelaajina itseään pitävät henkilöt eivät työnantajan edustajien eli johtajien mielestä vain osaa tai halua osata tehdä työtään niin hyvin ja tehokkaasti kuin heidän pitäisi tehdä. Eli kyseessä on alisuoriutuminen. Kun ihminen tekee työtään, niin hänen pitää tietenkin tehdä työnsä parhaan taitonsa sekä kykynsä mukaan. Koskaan ei saa tunnustaa sitä, että voisi tehdä työnsä paremmin. 

Erään vanhan arabialaisen tarinan mukaan eräs sulttaani kutsui kerran arkkitehdin tekemään itselleen palatsin, Kun palatsi oli valmis, niin sulttaani sitä sitten ihasteli. Arkkitehti kertoi silloin sulttaanille, että hän olisi voinut tehdä palatsista vielä paremman. Siitä sulttaani sitten innostui ja katkaisi arkkitehdin pään. 

Tuo vanha arabialainen tarina kertoo siitä, että työnantaja ei koskaan katso alisuoriutumista kovin hyvällä. Eli kun ihminen tekee työtään, niin työnjohtajan pitää aina katsoa tilannetta sillä silmällä, että jotain tuo henkilö jättää aina kertomatta. Joskus kertomatta jättäminen johtuu ajasta. Jokaiseen työhön on käytettävissä vain rajallisesti aikaa. Ja rajallinen ajankäyttö saa tietenkin aikaan sen, että työtä on jotenkin rajattava. Mutta miten pitkään tuo työntekijä panttaa jotain asiaa, joka saattaa ehkä muuttaa koko työn tai projektin luonteen. 

Tekoälyn kohdalla meidän pitää muistaa se, että kun henkilö kouluttaa tekoälyä, niin hän saattaa samalla ajaa itseään kohti työttömyyttä. Eli hyvin tehty projekti merkitsee tuolloin henkilölle sitä, että hän lähtee sen jälkeen kohti työvoimatoimistoa. Kun työelämää koskevia ratkaisuja tehdään, niin myös tällaisia asioita pitäisi voida pohtia. Työnantajien tehtävä ei ole olla sosiaalitoimistoja, mutta samalla myös se että työntekijä poltetaan loppuun pitäisi olla kaikkien tiedossa. Kun nuori työntekijä tulee töihin, niin työnantaja tietenkin toivoo hänellä olevan jotain annettavaa työpaikalle. 

Mutta samoin työntekijällä on jotain toiveita työpaikan suhteen. Hän saattaa olettaa saavansa esimerkiksi myös työkavereita. Tuollaisia toiveita ei varmaan kovin moni työntekijä uskalla tai halua esittää haastatteluissa. Työpaikan tehtävä ei ole olla mikään sosiaalinen ympäristö, vaan siellä pitää tehdä työtä, mistä maksetaan palkkaa. Joten juuri kukaan ei varmaan työhaastattelussa esitä etsivänsä esimerkiksi puolisoa työpaikalta. Tai ainakaan omalle kohdalleni ei tällaista tapausta ole vielä sattunut. 

Se palkka tietenkin on pääsyy siihen, miksi ihminen tulee töihin. Samalla sanotaan että työntekijän pitäisi osata kaikki tehtävät heti, kun hän astuu sisään taloon, eli työnantajien velvollisuus ei ole kouluttaa työntekijää. Samalla kuitenkin mieleen tulee se, että vanhat työntekijät jäävät joskus eläkkeelle. Ja jos nuoret eivät koskaan saa harjoitella mitään työelämässä, niin he eivät varmaan koskaan myöskään opi tekemään töitä niin, että he voisivat opastaa sitten aikanaan nuorempiaan noissa tehtävissä. Eli jossain vaiheessa “Pentti” jää eläkkeelle, ja mistä sitten otetaan korvaava työntekijä? Kas siinä vasta kysymys johon pitää löytää vastaus- 

Tekoälyn säätelystä, sekä säätelypolitiikan toimivuudesta.

Alussa voin sanoa sen, että mikään sääntö ei tehoa, jos sitä ei koskaan edes ajatella noudattaa. Sääntöjen noudattamista pitää valvoa, ja juuri valvonta on asia, mikä sitten herättää huolta ainakin EUn päättäjien keskuudessa. Mutta ilman valvontaa ei ole säätelyä. Ja ilman säätelyä tekoälyä ja muita innovaatioita koskevat asiat päätyvät pois Euroopasta. Mutta kuitenkin meidän pitäisi ehkä säätelyn sijasta tai säätelyn ohella keskittyä kehittämään omaa liike- tai yrityskulttuuriamme sekä työelämäämme sellaiseen suuntaan, että työntekijän ja myös yhtiön olisi hyvä olla Euroopassa. Meillä EUssa on sellainen tauti, että kannattavat yritykset myydään välittömästi USAaan. 

Samoin sitäkin kannattaisi miettiä, miten työelämässä pysymisestä saadaan EUssa ja Suomessa kannattavaa. Vastaus voisi löytyä työelämän muutoksesta, jossa tekoälyn avulla poistetaan kiirettä sekä samalla olisi luovuttava ehkä ainakin non-stop tehokkuusvaatimuksesta, jonka takia 50-vuotiaat ovat jo työelämässä täysin vatsahaavan sekä sydänkohtausten rampauttamia. Siis kepistä ja porkkanasta sen verran, että työelämässä voisi olla hiukan löysää. Se että kaikki asiat tehdään aina niin, että työntekijät eivät saa yhtään hengähtää aiheuttaa työelämässä uupumusta sekä siirtymistä eläkkeelle. Kun kaikessa on kilpailu, sekä samalla tarve ylittää oma itse, niin kukaan ei tuollaista asiaa kestä. 

Tekoälyn säätely on asia, mikä puhuttaa nykyään enemmän kuin muutama vuosi sitten. Tekoälyn kehittämistä ja säätelyä vaaditaan jatkuvasti, mutta samalla unohdamme sen, että tekoäly on edistysaskel joka on tullut jäädäkseen. Euroopassa on varmasti ihmisiä, jotka osaavat rakentaa tekoälyä, mutta ongelma on siinä, että nuo ihmiset eivät työskentele Euroopassa. Tai he voivat työskennellä etätyönä jopa Piilaaksossa ja istuskella esimerkiksi Helsingissä. 

Kun puhutaan esimerkiksi virtuaalitodellisuudesta sekä virtuaalisista työtiloista, niin niiden avulla ihminen voi periaatteessa työskennellä mistäpäin maailmaa hyvänsä. Tekoäly voi kääntää ihmisen puhetta suoraan vaikkapa suomesta englanniksi, ja sen takia se poistaa myös kielimuurin. Ja samalla esimerkiksi rajat suomalaisen ja amerikkalaisen työnantajan välillä hämärtyvät. 

Mutta jos ihminen työskentelee amerikkalaisessa yhtiössä, niin tuon yhtiön tuotteet ja siitä saatavat verorahat menevät suoraan USAn valtion taskuun. Eli se että lahjakkaat ICT-asiantuntijat eli nörtit ikään kuin ajetaan ulkomaisten yhtiöiden palvelukseen ei varmaan kiihdytä suomalaisia yhtiöitä. Suomalaiset yhtiöt tarvitsevat ennen kaikkea innovaatioita, joita ne voivat myydä ympäri maailmaa. 

Mikäli ihminen joka tekee esimerkiksi työtä tekoälyn kehittäjänä kokee niin, että hänen työtään ei arvosteta, tai siitä löytyy vain virheitä ja riskejä, niin hän varmaan muuttaa mieluummin yhtiöön jossa häntä arvostetaan. Jokainen meistä varmaan haluaa tehdä työtä yhteisössä, jossa meillä on samalla tavalla ylenemismahdollisuuksia kuin vieressä istuvalla ihmisellä. Se että ihminen tietää ensimmäisenä työpäivänään saavansa lähteä neljän kuukauden kuluttua osasi hän tai ei, niin silloin tietenkään hän ei välttämättä halua tuoda omia innovaatioitaan esille yhtiössä, joka muutenkin kohtelee häntä kuin patsasta jossain nurkassa. Eli hän on tuolloin välttämätön paha, josta vain halutaan eroon. Eli miten saadaan noita innovaatioita, joiden avulla saadaan maamme teollisuus nousuun? 

Tietenkin keskittyminen menneeseen on asia, mikä saattaa tuoda hetken aikaa loistavaa tulosta. Jos itse olisin Microsoftin kaltaisen yhtiön johtaja, niin sillä kapasiteetilla en voisi mitenkään edes epäonnistua rahan teossa. Maailmassa on tietokoneissa kaksi vallitsevaa standardia mitkä koskevat tietokoneiden käyttöjärjestelmiä. Nuo standardit ovat Microsoft ja Mac. Tietenkin on olemassa Google mutta Googlen käyttöjärjestelmä on lähinnä litteissä mobiililaitteissa kuten tableteissa sekä kännyköissä tavattu varuste, eikä Chromebook ole vielä lyönyt itseään samalla tavalla läpi kuin Windows tai Mac. Google on toki ykkönen verkkosovellusten valmistamisessa. 

Jos siis jokainen yhtiö maksaa lisenssimaksun voidakseen asentaa Microsoftin tuotteen valmistamilleen koneille, niin kyseessä on kultakaivos. Ja varsinkin Macin ongelma on sen hinta. Microsoft ei valmista itse PCtä, vaan asiakas maksaa lisenssin noista käyttöjärjestelmistä, joita se lataa valmistamiinsa PC-koneisiin. Eli on Microsoftin kannalta aivan sama, kuinka paljon tietokoneita myydään. Tai kuinka korkeaa hintaa asiakas maksaa ostamastaan koneesta. Eli kukaan ei tietääkseni ole valinnut Linuxia teollisesti valmistettujen tietokoneiden käyttöjärjestelmäksi. Tietokone on modulaarinen väline, josta saadaan ohjelmistojen avulla rakennettua sellainen, jota asiakas tarvitsee. Eli tekstikäsittelyt ja muut vastaavat asiat ovat olleet suuria kultakaivoksia ohjelmistoalan yrityksille. 

Mutta tekoäly on asia, joka on tulossa. Se on uusi laajennus tietokoneiden toimintoihin. Tekoälyn avulla voidaan luoda kuvia, tekstiä sekä ratkoa matemaattisia tehtäviä. Eli periaatteessa tekoäly voi korvata perinteiset toimisto-ohjelmat hyvinkin nopeasti. Tekoälyn väitetään tehostavan toimintoja niin, että tekoälyä käyttävä henkilö selviää viikon työkuormasta tunnissa. Joten sen takia esimerkiksi copilotit, jotka korjaavat sanamuotoja sekä tekevät vaikkapa laskutoimituksia samassa työtilassa, kuin missä käyttäjä tuottaa tekstiä voivat mullistaa työnteon. 

Meillä Suomessa ongelma on siinä, että työ polttaa ihmiset loppuun. Työelämässä tehokkuuden vaatimus on muuttunut niin toksiseksi, että ihmisen kohtalona on siirtyä eläkkeelle 50-vuotiaana, kun hänen vatsahaavansa tai sydänkohtauksensa aiheuttaa työkyvyttömyyden. Työttömien siirtäminen pois työelämästä eläkkeelle ei varmaan ole asia, joka kohottaa verotuloja. Eikä ainakaan se, että koulutetut suomen kansalaiset jäävät työttömyyskortistoon kun ulkomaiset työntekijät ja ulkomaiset johtajat valtaavat ulkomaisten sijoittajien ostamat yhtiöt tuo lisää tuloja valtion kassaan. Samoin talouden entinen veturi puksuttaa eteenpäin joidenkin vanhojen patenttien turvin. 

Toki voidaan sanoa että nuo tekoälyt vievät meiltä työpaikkoja, mutta samalla tavoin myös se, että hyvin hoidetut yhtiöt yksi toisensa jälkeen päätyvät ulkomaiseen omistukseen eivät ole ainakaan toivottavia malleja. Kun Suomessa joku yhtiö menestyy, niin silloin se ostetaan välittömästi ulkomaiseen omistukseen. Se tarkoittaa että yhtiön johto sekä sen työntekijät työskentelevät siten, että se miellyttää yhtiön omistajien kotimaan poliittisia päättäjiä. 

Me voimme jatkaa sitä linjaa, jossa kiellämme ihmisiä pätemästä tai tekemästä asioita, joita he itse pitävät tärkeinä. Mutta ongelma on siinä, että jos rajoitamme sekä syyllistämme ihmisiä, niin he eivät ehkä koe samanlaista patrioottista kaipuuta johonkin suomalaiseen siivousyhtiöön siivoojaksi, koska heillä ei ole työkokemusta jota työnantajat haluavat hänellä olevan. Siis 3-4 vuotta korkeakoulua käynyt vastavalmistunut ei varmaan osaa samoja asioita kuin ihminen joka on tehnyt työtä 10-20 vuotta alalla käytyään korkeakoulun jossain historiassa. 

Mutta samalla tietenkin me voimme sanoa, että mikään McDonald'sin työntekijä tai siivooja ei ehkä tuollaisen korkeakoulun käyneen ihmisen mielessä ole urahaave numero yksi. Ja siivoojan työ saattaa olla kokemuksena avartava, ja ehkä ihmisen pitää lain mukaan ottaa tuollainen työtarjous vastaan, mutta samalla kuitenkaan se ei vie hänen ammatillista osaamistaan yhtään eteenpäin. Siis ihmisen ei välttämättä tarvitse pitää työstään, mutta maassamme on laki, jonka mukaan tarjottu työ pitää ottaa vastaan. Mutta haluaako kukaan lukijoista viettää 20-30 vuotta jossain McDonald'sin kassan takana? Tai mitä se sitten ketään kiinnostaa. 

Meillä Suomessa ongelmana ovat työnantajien käsityksen mukaan liian korkeat palkat, mutta samalla pitää muistaa, että Suomi on kallis maa. Ja samalla kohtaamme sellaisen ikävän kysymyksen, että kuinka moni meistä olisi valmis tekemään jotain siivoustyötä 30 vuotta? 

Tekoälyn avulla voidaan tehostaa ihmisten ja koneiden yhteistoimintaa. Mutta samalla meidän pitää varoa, että emme itse anna tekoälylle liikaa valtaa. Tekoäly on siis väline, jolla etsitään tietoa ja joka osaa tehdä monia asioita, kuten muotoilla omat liikekirjeemme, sekä luoda mukavia robotin kuvia, joilla voimme elävöittää tekstejämme. 

Ja samalla sitten kohtaamme tilanteen, missä joku keksii, että koneelle voidaan luovuttaa ihmisen ajattelu. Ihminen ihannoi teknologiaa, minkä jokainen meistä voi todeta. Se että joku asia on tuotettu 20 miljoonaa euroa maksavalla järjestelmällä on jostain syystä vakuuttavampaa, kuin että tuotoksen on tuottanut joku ihminen käyttäen omaa päätään. Me siis olemme vastuussa siitä, että pidämme tekoälyä käyttäessämme mielessä sen, että tekoäly ei ole mikään työkaveri tai tyttöystävä, eikä tekoäly ole mikään nykyversio jostain Sfinksistä. Eli tekoäly ei ole kaikkitietävä. Se kyllä osaa koota tietoa eri lähteistä, mutta sen äärimmäinen raja on ihmisen tietomäärä. Tekoäly ei voi mennä sen tiedon yli, mitä olemme keränneet. 

Toisaalta tekoälyn tarkkuus perustuu siihen, miten paljon se käyttää jotain lähdettä. Niin sanottu ankkurivinouma, jossa ihminen kiinnittää pääosin huomiota tekstien alkuun vaivaa myös tekoälyä. Kun tekoäly luo tekstiä, niin se yhdistelee useista lähteistä keräämäänsä materiaalia. Ja juuri tämä tekstien alkuosan merkityksen ylikorostuminen saa aikaan sen, että tekstin sisältöön saattaa tulla virheitä. Tai niitä tulee varmasti jos lähteen sisältämä teksti sisältää väärää tietoa, eli tekoälyn ei vieläkään saisi antaa yksinään tehdä tärkeitä tekstejä. Vaan käyttäjän pitää myös osata tarkastaa tuon tekstin sisältö. 

 Vance tapasi Euroopan johtajat ja varoitti tekoälyn sääntelystä – Orpo: ”Hän on oikeassa” https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011027360.html

Miksi tietojärjestelmien käyttöönotto tapahtuu, vaikka järjestelmä ei ole valmis?

 

Tässä on taas mediassa keskusteltu Apotista. Eli kyseessä on HUSn uusi ja upea tietojärjestelmä, josta tuli samalla myös vähän apea työkalu. Apotti on kärsinyt aina jonkinlaisista ongelmista, ja sen väitetään maksaneen jo 1,5 miljardia veronmaksajien rahoja. Mutta vaikka tuota järjestelmää on koko ajan väitetty keskeneräiseksi, ja toimimattomaksi, niin silti se on käytössä. 

Tämä Apotti ei ole ainoa järjestelmä, joka on otettu käyttöön vaikka se on osoittautunut keskeneräiseksi. Oikeastaan monia muitakin asioita maassamme tehdään, jotka ovat joko turhia tai sitten ne ovat jotenkin muuten sellaisia, että niistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Siis miksi ihminen toimii vastoin omaa etuaan? Vastaus on ehkä sellainen, että me emme sitä aina halua kuulla. Toimimattomasta järjestelmästä luopuminen olisi sellainen asia, että silloin tuota asiaa ajava henkilö myöntää tehneensä virheen. 

Virheen myöntäminen on asia, mikä ei koskaan ole ilmeisesti kovin helppoa. Kun päätös asiasta on tehty, niin missään nimessä ei tuota päätöstä voi kukaan perua, tai sitten johtaja menettää kasvonsa. Eli maassamme ei koskaan edes kukaan yritä myöntää sitä, että on saattanut tulla tehtyä vääriä päätöksiä, tai sitten on esimerkiksi unohdettu että lääkärin työ ei ole aivan samaa, kuin jonkun varastokirjanpidon rakentaminen. Varastokirjanpito vaatii vain sitä, että tiedetään mistä mikäkin tavara on haettu, ja mihin se on menossa. Tuorevaraston kohdalla tietenkin pitää muistaa tuoreus-säädökset. 

Mutta kun puhutaan lääkärien käyttöön tarkoitetusta ohjelmistosta, niin se on vähän vaikeammin toteutettavissa kuin joku varastokirjanpito. Siis tietenkin esimerkiksi se kuka lääkäri on hoitanut, mitä tehtiin ja mitä pitää tehdä ovat asioita, joita tuosta ohjelmasta pitää löytyä. Mutta sitten kun muistellaan sitä, että lääkäreillä, ja hoitajilla on erilaiset oikeudet potilaiden tietoihin, niin tämä ohjelmointi muuttuu hiukan työläämmäksi. Samoin on olemassa miljoona muutakin asiaa, joita pitää tietää, kun lähdetään rakentamaan potilastietojärjestelmää. 

Eli mistä esimerkiksi tarkastetaan se, että saako lääkäri ottaa potilaan vastaan, tai että kuka saa tehdä mitäkin voivat olla hyvin hankalasti toteutettavissa käytännössä. Siis vaikka ohjelmoijat olisivat kuinka loistavia varastokirjanpito-ohjelmia tehneet, niin sellaisten ohjelmien rakentaminen, jotka vaativat tiettyjä protokollia sekä joissa käsitellään erittäin luottamuksellista tietoa ovat hiukan monimutkaisempia toteuttaa kuin varastokirjanpito. Samoin tietenkin esimerkiksi se, mitä tietoja työkaverit sekä oma esimies voivat etsiä pitää muistaa rajata. Tai seuraukset voivat olla hyvin noloja vähän jokaiselle. 

Siis miten esimerkiksi lääkärissä käyntejä koskeva salassapitovelvollisuus taataan? Eli onko esimerkiksi hoitotyön esimiehellä lupa tarkastella alaistensa tietoja miten huvittaa. 

Salassapito on asia, mikä aina välillä nousee pintaan. Jos ihminen menee lääkäriin, niin hän tuskin haluaa että kaikki muut tietävät, mitä hän lääkärissä tekee tai mitä sairauksia hänellä on. Mutta sitten aina välillä eteen tulee esimerkiksi psyykkiset oireet. Eli pitääkö esimerkiksi juuri psykiatristen oireiden kohdalla tuollainen asia tulla hoitotyön esimiehen tietoon? 

Siis suurin osa psykiatrisista potilaista ei ole mitenkään vaarallisia, mutta toisaalta taas psykiatriset oireet voivat olla merkkejä vaarallisuudesta. Kyse ei ole nimittäin kovin helposta aiheesta. Jos ihminen käyttäytyy huomiota herättävästi, niin hän saattaa pelottaa potilaita. 

Jos henkilö ei luonteensa tai käytöksensä puolesta sovi hoitotyöhön, niin hänelle pitää sanoa tuo asia. Sekä samalla ohjaamaan hänet sellaiseen työhön, jossa noita hyvin ikäviäkin asioita kuten touretten syndroomaa, ADHDtä tai muita jonkun mielestä epänormaaleja asioita siedetään. Psykiatristen diagnoosien ongelma on siinä, että ne leimaavat ihmistä. Esimerkiksi maksasyöpä tai keuhkosyöpä, joista monet tapaukset ovat huonoista elämäntavoista johtuvia ovat jostain syystä paljon hyväksyttävämpiä sairauksia kuin erilaiset psykiatriset sairaudet. 

Esimerkiksi koko elämänsä tupakoinut keuhkosyöpäpotilas voi toivoa, että muut käyttävät kasvomaskia hänen lähellään. Mutta annas olla, kun joku ADHD potilas sanoo, että voisitteko puhua vähän hiljempaa, kun hänellä on keskittymishäiriö. Tuolloin ei tämä pyyntö saa mitään vastakaikua. Tai jos ADHD potilas nyt toivoo että hän voisi vähän kävellä jossain käytävällä, niin tähän asiaan ei voi kukaan missään edes kuvitella suostuvansa. Mutta tupakkatauon saa ilmeisesti jokainen sellaisen haluava pitää.

ADHD potilaan kävely käytävällä on asia, mikä vie turhaan työaikaa, mutta tupakkatauko on sen sijaan tarpeellinen osa työpäivää. Mutta ehkä siellä tupakkapaikalla tehdään Exceliä siinä tupakoinnin lomassa. Ja tuo aika käytetään muutenkin siihen, mistä työnantaja maksaa. 

Samoin pitää sanoa, että se että toinen ihminen ei ole esimerkiksi esimiehen mielestä sopiva vaikkapa vanhusten hoitajaksi, ei tarkoita sitä että hän on kaikkiin mahdollisiin asioihin epäsopiva. Samoin kun äsken kirjoitin epänormaali, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että kuka oikeastaan päättää siitä mikä on normaalia ja mikä ei. Samoin pitää huomioida se, että ihmiselle ei saisi loputtomiin aiheuttaa pettymyksiä, eikä kenenkään tarvitse mitä hyvänsä kestää. 

Mutta samalla pitää muistaa että myös psykiatrisella potilaalla on oltava joku oikeusturva. Eli kaikkien ei tarvitse tuota asiaa tietää. Psykiatrinen diagnoosi on ihmiselle valtava taakka, varsinkin kun siitä kerrotaan vain niitä parhaita paloja. Siis nykyään esimerkiksi ADHD diagnoosit ovat yleisiä, ja tuota tilaa pidetään paljon yleisempänä kuin mitä niiden on uskottu olevankaan. 

Kuitenkin meidän maailmassamme erilaisuutta jostain syystä syrjitään. Eli sanotaan että ihmisen pitää olla jotenkin normaali, jotta hän saa työskennellä esimerkiksi terveydenhuollossa. ADHD-potilaan järjessä tai älykkyydessä ei ole mitään vikaa. Mutta jostain syystä noita henkilöitä poistetaan hyvin helposti hoitotyön parista. Samoin ADHDsta kärsivä henkilö voi joutua muita useammin kiusaamisen kohteeksi. Tuolloin ADHDta pidetään ikään kuin asiana, joka oikeuttaa muita kiusaamaan tuota henkilöä, joka ei täytä normaaliuden määritelmää. 

ADHD on tarkkaavaisuushäiriö, ja esimerkiksi autismin kirjo voi pahentaa tuota asiaa. Mutta kuitenkin vaikka puhutaan esimerkiksi siitä, että ADHDhen on lääkitys, niin jostain syystä vain mieleen tulee että ADHD- sekä autismin kirjosta kärsivän henkilön pitäisi saada myös positiivista palautetta siitä, että hän yrittää olla sosiaalinen. Se että ihminen on "kato tossa toi menee" tai "se outo tyyppi" niin silloin en usko että kyse on missään nimessä tilanteesta, jossa henkilö motivoituu edes lähestymään muita. 

Aina välillä sanotaan, että jos henkilö eristäytyy jatkuvasti, niin silloin pitää ottaa selvää siitä, onko eristäytyminen henkilön itsensä päätös, vai estävätkö muut hänen yrityksensä tehdä tuttavuutta? Jos ensimmäinen kommentti koulun pihalla on "painu V***" ja pari iskua naamaan, niin silloin henkilö ehkä ei enää jossain vaiheessa edes halua tehdä tuttavuutta. Siis onko kyseessä oikeasti ADHD vai onko kyse siitä, että yksin oleva henkilö on koulukiusattu, joka pelkää muiden seuraa pitää oikeasti selvittää. 

ADHD:n taakse voidaan aina paeta, ja pakottaa oppilas vaihtamaan koulua. Mutta se ei tarkoita sitä, että kiusaaminen on sillä sovitettu. ADHD on asia mikä varmasti on aina välillä aiheuttanut keskusteluja. Mutta jos sitten puhutaan siitä, että henkilöllä on ADHD tai joku muu ikävä asia kuten touretten syndrooma, niin silloin hän tarvitsee erityistä tukea esimerkiksi juuri sosiaalisten taitojen tai sosiaalisuuden kohdalla. Autisti joutuu tekemään paljon tavallista enemmän töitä jotta hän edes uskaltaa aloittaa keskustelun. Tietenkin lääkehoito voi olla kannattava asia, mutta samalla pitäisi myös lähteä siitä, että henkilö tarvitsee myös positiivista palautetta sosiaalisuudestaan. 

https://yle.fi/uutiset/3-12553749

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%C3%B6

https://fi.wikipedia.org/wiki/Touretten_oireyhtym%C3%A4

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Kun englanti on ainoa vieras kieli koulussa, niin tilanteelle pitää tehdä jotain mutta mitä asialle voidaan tehdä?

Kimmo Huosionmaa

Englannin kieli on noussut siihen asemaan yhteiskunnassamme, että se on oikeastaan ainoa vieras kieli, jota oppilaat opiskelevat. Tietenkin on ihmisiä, joille englannin kielen ylivoimainen asema maailmalla on jotenkin punainen vaate, ja samalla tietenkin tehdään suosituksia aiheesta, jonka mukaan oppilaita suositellaan valitsemaan joku muu kuin englannin kieli A1-kieleksi. Tuollaisia suosituksia on todella mukava jakaa, mutta sitten eteen tulee sellainen kysymys, että "miksi minun lapseni pitäisi valita kieli, josta hän ei niin paljoa hyödy kuin englannista?". Tuolla hiukan sydämettömällä kysymyksellä tarkoitetaan tilannetta, missä vanhemmat katsovat seinällä olevaa karttaa, ja siinä olevia merkintöjä tai värikoodeja maista, missä pärjää englannilla tai vaikka ranskalla.


Tuolloin tietenkin se kuinka suuri tuo alue on ratkaisee valintoja tehtäessä. Miksi kenenkään pitää ehdoin tahdoin vähentää lapsensa mahdollisuuksia tulevaisuudessa on kysymys, mihin varmaan kaikki törmäävät? Miksi juuri minun pitää asettaa oma lapseni eriarvoiseen asemaan, vaikka opetusministeriö jotain suosittelisi, on asia, joka jokaisen vanhemman päässä pyörii. Kouluissa kieltä opetetaan siksi, että siitä on lapselle hyötyä, eikä siksi että sillä työllistetään esimerkiksi saksan kielen opettajia. Ja jos yksi kieli dominoi opetuksessa, niin silloin tietenkin tullaan tilanteeseen, missä asialle pitäisi tehdä jotain, mutta mitä sille sitten voidaan tehdä oikeasti on toinen asia. Eli miksi vanhemman pitää merkitä lomakkeeseen muuta kuin englanti? Mikään laki ei häntä velvoita ottamaan A1 kieleksi muuta kieltä kuin englannin, joten kai se naapuri sitten ne muut kielet valitsee, jotta joku ranskan opettaja tulee työllistettyä.


Ja tässä sitten taas tullaan siihen tilanteeseen, että miksi oppilaan pitäisi sitten valita joku muu kuin englanti ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi? Tai ehkä olisi hyvä, jos hän valitsisi saksan tai ruotsin tuoksi A1 kielekseen, mutta sitten vastaan tulee sellainen asia, että joku voi kysyä, mitä hän tekee sitten tuolla ruotsin tai saksan kielellä, koska silloin taas voidaan ajatella, että noita kieliä käytetään kuitenkin melko pienellä kielialueella, ja sitten tietenkin maamme koululaitoksen ikuisuus kysymykseen. Eli jos oppilaan halutaan valitsevan jokun aineen, kuten esimerkiksi muun kuin englannin kielen, niin silloin hänelle tai hänen vanhemmilleen pitää voida tästä asiasta esittää perusteltu pyyntö, jolla sitten perustellaan se, miksi lapsi hyötyy siitä, että hän opiskelee A1 kielenä vaikka ranskaa?


Mitä jos oppilas valitsisi venäjän A-kieleksi. Se vasta olisi mielenkiintoinen asia, koska varsinkin oma edustamani ikäluokka koki venäjän kielen jotenkin hankalaksi valinnan kohteeksi, ja silloin tuli valittua englanti. Venäjän kanssa on sellainen ongelma, että sen oppimiseen on kotoa vaikea saada tukea, koska suomalaiset vanhemmat eivät edes osaa kyrillisiä aakkosia. Kun keskustellaan sitten siitä, millaista kielen opiskelun pitäisi olla, niin tullaan siihen tilanteeseen, että jos oppimisympäristön ilmapiiri on kannustava sekä innostava, niin silloin tietenkin ihminen oppii vaikka mitä. Yksi osa oppimisen tekemisestä innostavaksi on sitten se, että sen yleishyödyllisyyttä tuon oppijan elämässä korostetaan, ja sitten tietenkin esimerkiksi vieraskielinen kirjallisuus tukee tuota kehitystä.


Kun oppimistapahtuma perustellaan hyvin, ja siinä käytetään innostavia tekniikoita, niin silloin tietenkin tunnilla oleminen on mukavaa. Kuitenkin kodilla sekä vanhempien asenteella on ratkaiseva merkitys sille, että miten lapsi kieltä tai mitään muuta asiaa oppii, sekä siihen mikä asenne  hänellä on oppimiseen. Ja tietenkin vanhempien pitäisi sitten myös pystyä neuvomaan koululaista noissa vieraissa kielissä, joiden opetteleminen kysyy aikaa sekä voimavaroja. Kielitaito on asia, jonka osaaminen kuitenkin takaa ihmiselle työpaikan. Eli sitä kautta saa kyllä sitten ammatin, jonka harjoittaminen riippuu ihan kokonaan itsestä sekä omasta osaamisesta.


Tuolloin voidaan ajatella lähtökohdaksi esimerkiksi jonkun hyvinkin meidän kannaltamme katsoen eksoottisen kielen kuten kiinan tai japanin opiskelua, jolloin tuo henkilö voisi työllistyä esimerkiksi kiinan kielen tulkkina jossain suuryrityksessä tai ulkoministeriössä. Noissa kielissä on sellainen ongelma, että niiden tulkkeja kyllä löytyy, eli on olemassa ihmisiä, jotka kääntävät kiinan kieltä englanniksi, ja sitä kautta sitten se käännetään toiselle osapuolelle. Ongelma tässä on se, että kiinan kielen osaajat ovat usein kaikki kiinalaisia, ja silloin tietenkin tulkkaaminen jää osittain noiden ihmisten kirjoittaman tai puhuvan englannin varaan.

Kansalaistottelemattomuus sekä sen vaikutukset yhteiskunnalliseen toimintaan sekä myös työelämään

Kimmo Huosionmaa

Kansalaistottelemattomuus on asia, mistä aina välillä keskustellaan. Toisille ihmisille tämä asia on aivan sama kuin joku "punakapina" vuodelta 1917, eli sitä pidetään äärimmäisen tuomittavana asiana, ja toisten mielestä taas kyseessä on tapa, jolla saadaan aikaan muutos yhteiskunnassa kiinnittämällä ihmisten huomio johonkin asiaan, mihin kansalaistottelemattomuuteen syyllistyvä henkilö haluaa muutosta. Viimeksi siihen syyllistyi eräs lakimies, joka nousi seisomaan lentokoneessa, koska hän vastusti erään turvapaikanhakijan pakkopalautusta kotimaahansa.


Tuo henkilö poistettiin koneesta poliisivoimin, ja tietenkin tästä asiasta sitten on noussut kohu. Samalla tavoin aikoinaan kohua ovat nostaneet aseistakieltäytyminen sekä Kessin hakkuut, ja tietenkin tällainen asia on ollut joidenkin henkilöiden mielestä hyvin vaarallista, koska jos joku henkilö on ollut julkisesti tottelematon virkavaltaa kohtaan, niin se saattaa aiheuttaa sen, että yleinen viranomaiseen kohdistuva pelko sekä kunnioitus alkavat laskea.


Ja siksi joidenkin ihmisten mielestä kansalaistottelemattomuuteen eli "niskurointiin" on puututtava erittäin kovalla kädellä, koska sillä tavoin estetään tuollaisen toiminnan jatkuminen sekä yleistyminen. Siksi kansalaistottelemattomuuteen liittyviä oikeudenkäyntejä on seurattu median toimesta erittäin tarkasti, koska se sitten on taannut sen, että kaikki saavat tietää, mitä seurauksia niskuroinnista on tässä maassa armaassa. Kun kansalaistottelemattomuudesta aletaan keskustella, niin silloin tietenkin sen määritelmä pitää selvittää ihmisille. Jos vaikka joku henkilö tarjoaa työttömälle töitä myyntimiehenä, mutta työssä sitten tarvitaan autoa, ja työtön ei sitä halua ostaa, niin silloin voidaan kysyä, onko kyseessä myös tuolloin kansalaistottelemattomuudesta? Varsinkin jos palkka ei ole työstä varma.


Kun puhutaan ihmisen ilmaisun vapaudesta sekä laista, niin  aina silloin tällöin löytyy tapauksia, joiden mielestä esimerkiksi työnantajia pitää kohdella aina erittäin kunnioittavasti, jotta henkilö saa sitten kuulla saavansa työtä. Ja tietenkin kaiken maailman työneuvojat sitten kertovat kaiken aikaa samaa virttä, missä esimerkiksi työttömiä kehotetaan olemaan kilttejä poikia sekä tyttöjä, jotta he saavat sitten niitä kutsuja työhaastatteluun. Kuitenkin monissa tapauksissa on vastaus, mitä työnantaja on antanut ollut kaikkea muuta kuin ystävällinen, ja välillä työvalmentaja on pakottanut tai ainakin käskenyt henkilöä kirjoittamaan hakemuksia paikkoihin, joihin tuo työtön ei edes voisi päästä. Tuolloin on ikään kuin alettu opettamaan tuolle työnhakijalle kaapin paikkaa yhteiskunnassa, ja se vasta mukavalta tuntuu, kun sellainen mukava ihminen kertoo, millainen on hyvä hakemus, joka sitten pitää tehdä aina samalla tavoin kuin kaikki muutkin hakemukset, jotta niistä voi sitten valita sen parhaan, eikä myöskään tarvitse tuntea mitään omantunnon tuskia siitä, jos joku sitten saa vähän törkeitä vastauksia.


Työhön ottajilla on aina niin kauhea kiire, että he eivät aina ehdi olla kohteliaita tai mukavia, kun niitä haastatteluja pitää voida järjestää niin, että yhtiö antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan sille, jolle he sitten paikan haluavat antaa. Ja tuolloin tietenkin työhön valittavasta henkilöstä on kaikkein hienointa tuntea päässeensä paikkaan, mihin on ollut vaikka 300 hakijaa. Se sitten varmaan nostaa itsetuntoa todella paljon, kun joku CEO tai vastaava kertoo heti kuinka loistava hakija on ihmisenä. Tietenkin yhtiön johto sitten haluaa valita niin sanottuja "hyviä tyyppejä" työhön, joka varmasti on tuottavaa sekä tarkoituksen mukaista, niin silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että jostain syytä esimerkiksi  vuorineuvosten lapsille sallitaan kaikkea mukavaa, ja jotkut yhtiöt ovat heitä kohtaan erittäin pitkämielisiä. Ja tietenkin huhujen mukaan tällaisille ihmisille on joskus käynyt sillä tavalla ikävästi, että hekin ovat töissä tehneet virheitä, ja tällaisen ehkä perättömän huhun mukaan joku toinen on saanut toimia sitten sijaiskärsijänä tuollaisessa tapauksessa.



Mutta tietenkin me tiedämme, että tuollainen ajattelu, missä työllistettävän kautta ajatellaan saatavan etuja kuten sijoituksia on pelkkää ajatusleikkiä. Sellainen ajatus, että työntekijän osaaminen on toissijaista ja tärkeämpää on se, millaisia sijoituksia hän yhtiöön tuo on sellaista teoriaa, joka pitää heti kitkeä työpaikalta pois, koska silloin saattaa käydä niin, että joku alkaa kohotella kulmiaan. Tai sitten jonkun työntekijän hiuspehko alkaa kasvaa hälyttävästi, joten tuo on syy siihen, että työpaikalla pitää töitä olla jatkuvasti tarjolla, ja tietenkin työntekijä voi sitten päästä vaikka vakinaiseen väkeen.Eli hänen pitäisi jokaisessa tilanteessa muistaa asemansa yhtiön alimpana miehenä, jonka tehtävänä on muiden työläisten palveleminen.  Kun puhutaan siitä, miksi kaikkien ihmisten pitäisi olla "harmaata massaaa", niin silloin tietenkin mieleen tulee se, että erottaminen on tuollaisen ihmisen kohdalla paljon helpompaa kuin sellaisen joka jää mieleen.



Ja siksi esimerkiksi armeijassa kaikkien ihmisten pitää olla samaa massaa, koska silloin alaisen uhraaminen on helpompaa. Sellainen harmaa ja hikinen mies on tietenkin joidenkin mielestä inhottava, ja tietenkin jos johtaja haluaa jonkun uhrata, niin silloin hän varmaan estää häntä esimerkiksi vaihtamasta paitaa, jotta kukaan ei tuosta ihmisestä sitten pitäisi. Eihän kukaan halua kuunnella sitä, että hän on antanut potkut mukavalle ihmiselle, jota joku voi vaikka kaivata. Tuolloin asiantunteva johtaja sitten takaa sen, että toinen haisee epämiellyttävälle, koska sitten ei tarvitse muita  huomioida. Eikä sitten kahvihuoneessa ole sellaista hikistä miestä häiritsemässä muiden taukoja.


Toki helteellä saattaa jonkun henkilön työvaatteissa alkaa hiukan hiki tuoksahtaa, ja siitä sitten näkee, onko ihminen ollut ollenkaan kentällä tekemässä yhtään mitään. Jos sitten työpäivä kuluu toimistossa tai ilmastoidussa kahvihuoneessa istuskellessa, niin silloin tietenkin on paita mukavan tuoksuinen sekä deodorantti varmaan myös kestää. Aina välillä on sitten ilmastointi liian kovalla, niin tuossa tapauksessa kannattaa laittaa fleece-pusero päälle, koska silloin ei ihminen pääse vilustumaan. Mutta 30 asteen helteessä tuollainen vaatetus sitten varmaan aiheuttaa lämpöhalvauksen. Jos joku sitten tuollaisesta asiasta vahingossa Facebookissa kirjoittaa, niin silloin saattaa joku kysellä, että miksi toisen työpäivä kuluu kahvihuoneessa istuessa, kun taas joku toinen saa hikoilla koko päivän tekemässä työtä. Mutta kai tähänkin sitten joku selitys on.

Elämä on kehittymistä sekä kasvamista

http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/elama-on-kehittymista-seka-kasvamista.html

Kimmo Huosionmaa

Tässä tänään taas olin käymässä upeassa Porvoon kaupungissa, ja siellä ryhdyin miettimään sitä, että kuka onkaan se paras johtaja introvertti vai ekstrovertti ihminen, ja sitten ryhdyin oikeastaan miettimään sitä, että onko introvertilla paremmat sosiaaliset taidot kuin ekstrovertilla. Tuolloin mieleeni palautui eräs vanha totuus, josta emme juuri koskaan kuule kenenkään puhuvan tai kirjoittavan.

Vaikka kuinka me haluaisimme, niin emme ole missään nimessä täydellisiä ihmisiä, ja kaikissa meissä on luonteen piirteitä, joita meidän vain pitää kehittää, tai joita meidän ei ole hyvä esitellä muiden ihmisten nähden. Yksi näistä tavoista tietenkin on nenän kaivaminen, joka ei ole mitenkään erityisen mukavaa katsottavaa, ja se joka tämän tavan on opetellut, saa aina välillä sellaisia vähän tuimia vilkaisuja pöydässä istuessaan. Mutta onneksi itse tuon tavan pystyn peittämään. Kuitenkin on asioita, joita me jokainen voimme oppia ihmisiltä, ja yksi noista asioista, on se, että sekä ekstro- että introvertin pitää elämässään opetella muutamia perusasioita, kun keskustellaan sosiaalisista taidoista.

Ekstrovertin pitää opetella sellainen asia, että myös muut ihmiset saattavat haluta ottaa osaa keskusteluun, ja vaikka hän niin mielellään pitää puheita ja seurustelee ihmisten kanssa, niin silloin tällöin olisi varmaan mukava kuunnella jotain muutakin henkilöä kuin tuota ekstroverttia ihmistä, joka tietenkin on hyvin mielissään siitä, että hän saa olla kaiken huomion keskipisteenä. Ekstroverteillä ihmisillä on joskus sellainen vähän ikävä tapa esimerkiksi puuttua toisten keskusteluun tulemalla kahden keskustelevan henkilön väliin, sekä ikään kuin komentamaan toista seuraamaan itseään. Tuo tapa saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä hiukan loukkaava, sekä myös aiheuttaa sen, että joku seurueesta lähtee etsimään takkia naulasta ja lähtee kotiin valitellen väsymystä.

Tuo henkilö saattaa oikeasti kuvitella, että hänet on pudotettu pois seurasta, ja siksi hän poistuu tuosta paikasta kotiinsa, ja tämä henkilö ei ehkä myöskään kauaa kyseisessä työpaikassa jatka, koska hän saattaa jo kotona ilmoittautua työnvälitykseen. Syynä tähän on se, että tuollainen hiljainen henkilö ei sitten jaksa jatkuvasti olla seinäkoristeena työpaikalla. Ja tietenkin kun puhutaan ekstrovertin ihmisen toiminnasta, niin hänen on hyvä opetella hieman hillitsemään itseään, sekä miettimään sanomisiaan, koska hän saattaa hiukan loukata jotain muuta, kun tuollainen hyvin ulospäin suuntautunut henkilö ei ehkä sitten aina muista katsoa toisen ilmettä, kun hän rupeaa innoissaan esittelemään ajatuksiaan muille ihmisille.

Toisaalta kun puhutaan introvertista ihmisestä, niin silloin tietenkin mieleen tulee sellainen "hiljainen hissukka", joka ei sosiaalisissa suhteissa pärjää. Mutta kuten tiedämme, niin sosiaalisia taitoja voi aina kehittää, eli introvertin ihmisen pitäisi vain uskaltaa avata suunsa kokouksissa, ja siihen tietenkin voi työympäristö antaa tukea. Eli esimerkiksi tiimin vetäjä voi aina kokouksessa pyytää, että jokainen kokoukseen osallistuja kertoo hänelle oman mielipiteensä päätettävistä asioista. Tuollainen toiminta on tietenkin sitä niin sanottua rakentavaa kokousten pitämistä, ja tietenkin myös introvertti persoonallisuus voi myös yrittää ottaa osaa keskusteluun myös firman pikkujouluissa. Samoin tietenkin olisi hyvä, että tuollaisen hiljaisen henkilön huomioiminen tapahtuisi niin, että hänkin voi tuntea osaavansa jotain.

Kun keskustellaan rakentavan ilmapiirin luomisesta, niin kun tuollainen hiljainen ihminen tekee työtään, niin tietenkin häneltä olisi hyvä pyytää raporttia siitä, mitä tuollainen asiantuntija sitten oikein on tehnyt. Kun ihminen jää yksin työpaikallaan, niin se tietenkin laskee kynnystä siihen, että hän alkaa rikkoa työyhteisöään vastaan, eli antaa luottamuksellisia tietoja jollekin, joka ei niitä saisi nähdä. Tietenkin maassamme on muutamia ihmisiä, joiden mielestä työpaikka ei ole kuin niille, jotka ovat niitä ulospäin suuntautuvia ekstroverttejä varten, eikä työyhteisö ole heistä mikään terapia-paikka, mutta tietenkin tuollainen asia aiheuttaa aika nopeasti rekrytointia koskevia paineita, kun se viidestoista harjoittelija sitten marssii ulos talosta.

Keskusteltaessa siitä, että työpaikalla pitää työt tehdä hyvin, niin tietenkin se, että ihminen kokee jäävänsä yksin sekä kokee työhön tulon epämiellyttäväksi kokemukseksi, saa aikaan sen, että työt eivät varmasti suju mitenkään hyvin. Ja jos ihminen voi työssään pahoin, niin silloin tietenkin hän saattaa pelätä avun pyytämistä tai peittää epäonnistumistaan niin, että hän saattaa aiheuttaa vaaratilanteita. Tuollainen virheen peittely voi johtaa siihen, että kyseinen henkilö sitten esimerkiksi virittää sulakkeiden ympärille tinapaperia, josta voi seurata tulipalo tai kuolemaan johtava sähköisku. Tai jos henkilö ei uskalla apua pyytää esimerkiksi jonkun esineen nostamiseen, niin hän saattaa silloin tuhota esimerkiksi lattioita todella pahasti.

Positivismi on asia, mistä ei koskaan puhuta tarpeeksi. Kun ihminen voi töissä pahoin, niin hän voi tehdä korjaamatonta vahinkoa yhtiön maineelle, mikäli hän käyttäytyy huonosti tai menee humalassa asiakastapaamiseen. Tuolloin sitten kaikki ihmettelevät, miten tuollainen "Pentti" sitten sellaisen tempun teki, että koko talo esimerkiksi ui vedessä? Mutta jos tuo mies ei ole koskaan edes saanut muuta kuin huonoa palautetta, niin silloin hän saattaa ajatella kaikkien työsuhteiden kuitenkin menevän karille, mikä ei varmaan ole mikään kovin hyvä juttu työyhteisölle.

Nimittäin jos tuo työläinen tekee vahinkoa, niin silloin tietenkin hän on korvausvelvollinen, ja mikäli hän jättää töihin tulematta, niin silloin hänet voidaan erottaa. Mutta mitään työsuorituksia kyseinen käytäntö ei sitten eteen tuo. Eli jos vaikka putket on kiristetty huonosti tai työ jätetty kesken, niin siihen pitää silloin saada miehet tekemään tuota työtä, eikä mitään työtehtäviä tule sillä tavoin tehtyä, että työnvälitys vetoaa siihen lakiin, joka sanoo että tarjottu työ on otettava vastaan. Jos mies ei työhön tule, niin tietenkin se tuo hänelle karenssin. Mutta yhtään putkea ei sillä tavoin liitetä. Joten siksi tästä asiasta kirjoitan.