Miksi kiusaamiseen ei puututa?

https://yle.fi/a/74-20213507

Ylen kanavalla on artikkeli Tom Moilasesta, joka on kohdannut koulukiusaamista Specia ammattiopistossa. Hänen tarinansa on ikävän tuttu joillekin muille. Ja kukaan ei varmaan voi olettaa että kiusattu antaa automaattisesti anteeksi tekoja, jotka kohdistuvat toistuvasti häneen itseensä. Leikkeet ovat tuosta jutusta. Kiusaamista saatetaan maassamme käsitellä siten, että se on uhrin syytä. Tai sitten ajatellaan että, jos kiusaamisesta vaietaan, niin sitä ei sitten ole olemassa. 

Saattaa olla niin, että ammattikoulujen sekä joissain tapauksissa myös lukion opettajat ajattelevat, että koska koulu kestää vain kolmisen vuotta, niin siksi on helpompaa olla puuttumatta kiusaamiseen, joka sitten myöhemmin eskaloituu myös työelämään. Kiusaaja saattaa jatkaa toimintaansa siis myös työpaikoilla, missä hän saattaa tehdä koko muun joukon työstä mahdottoman.  Pahimmillaan hän saattaa aiheuttaa jopa kuolemantapauksia, kun hän tönii muita. Kiusaaja joka kiusaa muita työpaikoilla on ilmeisesti oppinut nuo tapansa jossain peruskoulussa. 

Liian usein kiusaamiseen jätetään puuttumatta. Koulukiusaaminen on vakava ongelma, varsinkin jos se sattuu omalle kohdalle. Kiusaaminen ei lopu siihen, että älypuhelinten käyttö  kouluissa kielletään. Tai että ongelmista vaietaan. Kiusaajien kohdalla saattaa asia olla niin, että siinä on jopa melko suuri joukko yhtä henkilöä vastaan. Ja silloin tietenkin opettajat pääsevät vähällä, kun he laittavat yhden oppilaan tai opiskelijan pois koulusta. On aina helpompi vaihtaa yhden henkilön koulua tai jopa ehdottaa hänelle koulun keskeyttämistä, kun rangaista esimerkiksi 10-20 oppilaan tai opiskelijan ryhmää, 

Tuolloin voidaan esimerkiksi kiusatulle suoraan ehdottaa koulun keskeyttämistä, jotta enemmistö voisi “käydä sitä rauhassa”. Mutta jos sitten ajatellaan että koulun tehtävä ei ole kuntouttaminen, niin miten sitten voidaan ajatella että tuo henkilö jota on kiusattu oikeasti pääsee mukaan yhteiskuntaan? Antaako keskeytetty koulu sitten sitä itsetuntoa sekä arvostusta, jota tuollainen koulussa kiusattu tarvitsee? Tietenkin varmaan jokainen kiusaaja haluaa kiusatut pois työelämästä sekä pois nurkista roikkumasta. 

Mutta jos sitten ajatellaan esimerkiksi eläkkeeltä saatavia tuloja sekä muita eläkkeeseen sekä kuntoutustukeen liittyviä asioita, niin silloin tuollainen asia saattaa eristää tuota jo valmiiksi eristettyä henkilöä vielä lisää. Eli näissä asioissa pitäisi ajatella uhrin elämää kokonaisuutena. Hän tarvitsisi terapian lisäksi myös muuta sisältöä eli muiden antamaa arvostusta omaan elämäänsä. Sekä tietenkin kiusaamisen uhri tarvitsee rahaa siinä missä muutkin. Hän tarvitsee asunnon sekä myös sellaisia harrastuksia, mistä hän voisi saada sellaisia kavereita, joiden kanssa hän voisi tehdä asioita, jotka ovat hänelle itselleen mieluisia. 

Ongelma vain tuossa asenteessa on se, että tuolla periaatteella myös esimerkiksi joukolla tehdyt pahoinpitelyt ovat sen mukaan oikeutettuja, koska edessä on yksi vastaan monta tilanne. Ja tuolloin kiusaaja tietenkin ajattelee,  että hänen tekonsa on jotenkin hyväksyttävää, Juuri tuo asenne sitten aiheuttaa sen, että kiusaaja saa yllykettä teoilleen. Kiusaaja ei lopeta, koska hän ei näe tekevänsä mitään väärää. Häneltä puuttuu usein se paljon puhuttu sosiaalinen omatunto. 

Kun halutaan päästä helpolla, niin silloin tietenkin kannattaa huomioida vain enemmistöä. Ja erityisesti koulukiusaamistapauksissa nähdään asiat joskus niin, että joku pääsee helpommalla, kun kiusaamiseen ei puututa. Usein tai ainakin joissain tapauksissa asioita on käsitelty siten, että kiusaamisen uhria on syyllistetty, tai asiat on käsitelty siten, että uhria on jopa pakotettu sanomaan, että hän on itse syyllinen tapahtuneeseen. Ja sen jälkeen uhri on vain poistettu koulusta. Samoin jos uhri on puolustanut itseään, niin sitä on käsitelty kiusaamisena. 

Se mikä sitten asiassa on erityisen ikävää on se, että varsinkin näissä tapauksissa työntekijät saattavat vedota esimerkiksi vaitiolovelvollisuteen, eli he eivät sitten saa kommentoida yksittäisiä tapauksia. Mutta samalla kiusaajat saavat levitellä uhristaan mitä heitä milloinkin sattuu huvittamaan. Eli kiusaajat harvoin myöntävät tekevänsä mitään väärää. Kiusaajat toimivat harvoin yksin, eli jokaiseen tapaukseen osallistuu ehkä useita henkilöitä, ja juuri se että kiusaajia on useita, saattaa aiheuttaa sen, että koko muu koulu kääntyy kiusattua vastaan. Eli on jotenkin helpompi olla kiusaajien puolella. 

On helppoa nähdä kiusattu syyllisenä kuin lähteä syyttelemään jotain näennäisen suosittua poikaa tai tyttöä, joka onnistuu aina luomaan ulospäin tasapainoisen sekä sosiaalisen mielikuvan. Koulukiusaaja osaa aina esittää asiansa siten, että hän on yhteiskunnan tukipilari, sen ja sen yhdistyksen puheenjohtaja sekä paljon muuta rakentavaa. Kiusattu taas on hiljainen ihminen, joka ei paljon puhu. Kiusaaja tietenkin pitää huolen siitä, että kiusattu ei myöskään voi muodostaa yhtään ihmissuhdetta. 

Kukaan ei puhu siitä, miten puhumattomuus muodostuu. Se että henkilö saattaa olla lievästi autistinen saattaa tietenkin olla osasyy tuohon asiaan. Mutta sekin asia pitää ottaa huomioon, että kun kiusattu sitten lähtee solmimaan kontakteja, niin vastaus saattaa olla se, että hänet käsketään suoraan painumaan V***n. Tai sitten muut vain kääntävät selän, ja hänelle sitten kerrotaan suoraan, että hän voi lähteä vaikka jonnekin muulle planeetalle. 

Ja kiusaajien joukko varmasti pitää huolen siitä, että kukaan ei uskalla tai halua mennä puhumaan kiusatuille, koska se saattaa aiheuttaa ongelmia itselle. Ajattelutapa missä jokainen huolehtii vain omista asioistaan on tietenkin kiusaajille mieleen. Juuri se ajatus että “jos käännän selän niin kiusaajat jättävät minut rauhaan” on asia mikä sitten saa aikaan sen, että kiusaaja kokee tilanteen siten, että hänen toimintansa hyväksytään. Kiusaajien toiminta saattaa olla aivan avointa, mutta siihen ei puututa, koska jopa aikuiset saattavat pelätä sitä, että heille huudellaan tai heidän autojaan vahingoitetaan. 

https://yle.fi/a/74-20213507

Tuollainen asenne sitten tietenkin yllyttää kiusaajia jatkamaan toimintaansa. He saavat ikään kuin vettä myllyynsä. Ja juuri se että ihmiset eivät halua tai uskalla puuttua rikoksiin tietenkin rohkaisee rikollisia tekemään kovempia sekä avoimempia rikoksia. Ja juuri tämä asenne sai sitten aikaan sen, että tilanne muuttui esimerkiksi New Yorkin kaupungissa 1970-luvulla sellaiseksi, että esimerkiksi Hell’s Kitchen alueella ei voinut liikkua ulkona auringonlaskun jälkeen. Sanotaan että tuolloin jengit saattoivat vaatia esimerkiksi “veroja” siitä, että joku kävelee kadulla. Jos “veroja” ei maksettu, niin seurauksena oli haulikon laukaus naamaan. Eli suurin osa noista kovaan väkivaltaan syyllistyneistä on aloittanut uransa jo nuorena. He ovat ikään kuin siirtyneet aina vaiin vakavampia tekoja kohti. Ja lopulta tulos on ollut silmitön väkivalta. 

Koulukiusattu saattaa kärsiä kiusaamisesta lopun ikänsä. Hän saattaa kohdata psyykkisiä ongelmia, tai pahimmassa tapauksessa kiusaaminen jatkuu sitten jossain aikuisiällä. Tai sosiaalisten suhteiden rakentaminen muuttuu vaikeaksi. Kuitenkin noiden henkilöiden jaksamiseen tai kuntoutumiseen ei juurikaan kiinnitetä huomiota. Vankien eli esimerkiksi törkeään väkivaltaan syyllistyneiden rikollisten jaksamiseen sekä palaamiseen työelämään kiinnitetään erittäin paljon huomiota. 

Mutta siihen, että miten kiusattu pääsee elämänsä alkuun ei juurikaan kiinnitetä mitään huomiota. Ihmisiä huolettaa se, että esimerkiksi Andreas Behring Breivikin kaltaisten massamurhaajien rangaistus ei muutu liian kovaksi. Mutta samalla esimerkiksi koulukiusaajien uhrit saattavat jäädä täysin vaille kuntoutusta. Tai sitten kuntoutus on joku siivoustyö jossain rappukäytävässä, jossa tuo onneton sitten saa käydä asioita yksin läpi. Jos kiusaaminen aiheuttaa traumoja, niin tietenkin silloin ratkaisuksi ehdotetaan esimerkiksi psykiatrista hoitoa, jossa sitten ratkaisu on lääkitys. Eikä muuta tarvitakaan. 

Silloin ei vaikeista asioista edes tarvitse puhua, kun uhri voidaan siirtää pois silmistä ja pois mielestä. Kun uhri ei pääse työelämään, niin kenenkään ei tarvitse kuunnella sitä, miten  kiusaaja jonka sosiaalisuutta saatetaan kiitellä on todellisuudessa käyttäytynyt. 

Koulukiusaaja on ihminen joka on aina aluksi hyvin miellyttävä. Hän saattaa helposti ujuttautua uhrin lähipiiriin tai muuttua jopa uhrin perheenjäsenen kaveriksi. Kiusaajan kohdalla ongelma on siinä, että hänellä ei ehkä ole sosiaalista omaatuntoa. Se tarkoittaa että mikään valhe tai lahjonta ei ole hänestä liian alhainen. Ja juuri tuo asia tekee hänestä vaarallisen. Hän ei kavahda mitään valhetta tai tekoa päästäkseen tavoitteeseensa. Eli koska kyseessä on klassinen narsismi, niin hän saattaa jopa ajaa autolla oman mummonsa yli, jos se auttaa hänen suunnitelmiaan. 

Hän saattaa työntää tavaroita kaupoissa toisten laukkuihin, ja väittää näiden varastelevan. Tai sitten hän syyttää uhrejaan esimerkiksi huumeiden käytöstä tai muusta vastaavasta. Kiusaaja osaa myös usein nuoleskella niitä, jotka ovat päässeet esimiesasemaan. Ja juuri se tekee kiusaajasta erittäin inhottavan. Hän saattaa mielellään poseerata valokuvissa kaiken maailman julkkisten kanssa. Hän saattaa väittää että muut keksivät kaikki tarinat vahingoittaakseen hänen mainettaan. 

https://yle.fi/a/74-20213507

 

Miksi opiskelijat eivät jaksa?

Opiskelijoiden jaksaminen on taas kerran ollut paljon tapetilla. Ja suuri osa opiskelijoista on jossain vaiheessa kokenut pakko-oireita opiskellessaan esimerkiksi yliopistoissa. Joten mistähän tämä asia sitten mahtaa johtua? Kun puhutaan sitten esimerkiksi juuri opiskelijoista, niin kyseinen asia varmasti on stressaava kokemus. Jokainen aine pitää saada läpi, tai sitten seuraa ongelmia. Eli jatkokursseille pääsy riippuu siitä, että onko joku edellinen kurssi hyväksytty. 

Se sitten tarkoittaa sitä, että jokaisen kurssi kokonaisuuden tulee olla hyväksytysti suoritettu. Ja jos sitten joku 30 vuotta työelämässä ollut henkilö jonka valmistumisesta on parikymmentä vuotta sattuu nuo kursseilla vaadittavat taidot osaamaan, ja sitten läpäisisi kurssin muutamassa tunnissa, niin se ei tarkoita että noita asioita ensimmäistä kertaa käsittelevä henkilö läpäisee ne samalla tavalla. Jos opiskelija käy töissä, niin sekin aiheuttaa stressiä, koska myös työpaikat vaativat sitä, että työt tehdään kunnolla. Ja varsinkin nuorella työntekijällä jonka otteet eivät vielä ole sillä tasolla kuin vanhojen työntekijöiden otteet voi olla vaikeaa mennä töihin, varsinkin jos hänelle on huudettu siitä, että "kaikki mitä teet pitää aina tehdä uudestaan". 

Opiskelun ongelma on suorituskeskeisyys. Suorituksia on pakko saada, jotta opiskelusta pääsee eroon. Samalla tietenkin pitäisi löytää vapaa-aikaa. Se mikä sitten stressaa ihmisiä on se, että sosiaalinen paine varsinkin yliopistoissa on suuri. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, eli esimerkiksi joku neurologiseen vähemmistöön kuuluva varmasti kokee jotkut tilanteet ahdistavina, mutta samalla me voimme sanoa että myös neurologiseen enemmistöön kuuluvat kokevat tietynlaiset tilanteet vähintään kiusallisina. Eli saattaa olla että ryhmässä missä opiskellaan ei ole ketään, josta joku edes haluaa seuraa. 

Tällä tarkoitan että kaikki ihmiset eivät vain pidä kaikista muista ihmisistä. Saattaa olla että joku kokee alkoholin käytön kiusallisena, tai sitten henkilöllä saattaa menneisyydessään olla asioita kuten vankeustuomioita tai mielenterveysongelmia, joista hän ei ehkä halua keskustella. Eli jokainen opiskelijavalinta on yksilöllinen. Eikä vankeustuomio estä kaikissa tiedekunnissa opiskelua.  Joku saattaa olla työskennellyt vaikkapa huumepoliisissa ennen opintojen alkua, ja tuollaisissa tilanteissa saattaa "pakkososiaalisuus" tuntua vaikealta. Ja joku saattaa kokea työpaikan tai sen puuttumisen muuten vaikeaksi puheenaiheeksi. Ja joku ei vain löydä muuten mitään yhteistä muiden kanssa. 

Kun ihminen opiskelee jossain yliopistoissa, niin silloin pitää muistaa se, että jokainen meistä on erilainen. On ihmisiä jotka oppivat jotain asioita nopeammin kuin toiset, mutta sitten noilla henkilöillä on ongelmia joidenkin muiden asioiden kanssa. Siis yliopistoissa opiskelu vaatii tietenkin työtä, eli kirjoja ja muuta aineistoa pitää oikeasti lukea, ja niiden sisältö pitää oikeasti ymmärtää, jotta ihminen voi valmistua joku päivä esimerkiksi lääkäriksi, lakimieheksi tai ekonomiksi. Siis miksi ihminen opiskelee? Mikä motiivi siihen on, että joku ei käy joka viikonloppu diskossa, ja vaihda tylsää luentoa esimerkiksi kaupan kassan vaihteleviin tehtäviin? 

Ehkä siksi että valmiit ekonomit, lääkärit ja lakimiehet saavat hiukan parempaa palkkaa kuin perusduunari, ja ehä nyt 50 vuotiaana joskus jään varsinkin pimeänä, sateisena päivänä toimistolle tai kotiin töihin.  Jos 20-vuotiaana henkilö jaksaa käydä töissä jossain rakennuksilla, niin jaksaako hän tehdä samaa työtä sitten 50-vuotiaana? Riittääkö kaupan kassan palkka ehkä perheen elättämiseen sekä katetaanko sillä kaikki menot, mitä ihmisellä on vanhemmalla iällä?

Mutta opiskelu vaatii työtä. Opiskelu ei siis ole mikään amerikkalaisten TV-sarjojen kaltainen asia, jossa eletään bileistä bileisiin. Tai tietenkin bileitä voidaan aina harrastaa, mutta sitten jossain vaiheessa tulee eteen tilanne, missä pitää valita joko juhlimisen tai opiskelun välillä. Ja jos sitten opiskelu menee huonosti esimerkiksi iltatöiden takia, niin silloin voi pettymys olla suuri. Nimittäin joka tapauksessa jossain vaiheessa edessä on pettymys. 

Lopputyö, gradu tai tohtorin väitöskirja on edessä ennemmin kuin opiskelun alussa edes ehditään ymmärtää. Ja jossain vaiheessa edessä on se niin sanottu viimeinen juhla. Jos sitten ajatellaan että henkilö lähtee jonnekin kaupan kassalle hakemaan opintoihinsa lisärahoitusta, niin silloin edessä on tilanne jossa joku asia loppuu. Ja se joku asia on nimeltään jaksaminen tai aika. Jaksaminen liittyy siihen, että meistä kovin moni ei jaksa istua kaupan kassalla joka ilta. Eikä esimerkiksi kesätöitä ole aina tarjoilla. Kun puhutaan siitä että nuo iltatyöt ovat muka sitten loistavia lisätienestejä, niin niitäkään ei ole aina tarjoilla. Eli myös työnantajille pitää sopia se, että henkilö tulee heille töihin. 

https://yle.fi/a/74-20127275

Vanhemman tehtävä on olla lapsen tuki sekä auktoriteetti.

 

Jo varhaisella iällä pitää lapsille opettaa, että yhteiskunnassa on tiettyjä normeja, joita on noudatettava. Mikäli noiden normien opettaminen aloitetaan nuorella iällä noita normeja opetetaan, niin silloin niiden noudattamisesta tulee automaattista toimintaa. Heidän pitää oppia, että näpistely tai muu rikollinen toiminta on rangaistavaa. Ja jos he ovat jo jotain väärää tehneet, niin silloin pitää vanhempien varmistaa, ettei tämä sama toistu. Eli erityisesti rikoksiin pitää suhtautua erittäin kielteisesti. Sekä luoda ilmapiiri, jossa lapsi tai nuori ymmärtää että tekemällä rikoksia sekä liikkumalla jossain kaljapiireissä varmasti pilaa elämänsä. 

Toki pitää muistaa että jonkun 16-vuotiaan kohdalla ei mitään ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon. Hänelle saattaa tulla aivan uusia motivaatioita opiskelun suhteen, jos hän vaikka saa negatiivista palautetta ensimmäisestä työpaikastaan. 

Lapsia pitää auttaa löytämään rakentavia harrastuksia, joissa he voivat kehittää omia valmiuksiaan sekä vahvuuksiaan. Siis lapsen pitää ymmärtää että hän ei voi olla paras kaikessa, mutta aina on olemassa taitoja, joissa hän saattaa olla todella hyvä. Ja lapselle on tärkeää, että hän oppii löytämään omat piilevät kykynsä. 

Lasten kasvattaminen on asia, mikä aina silloin tällöin putkahtaa esiin. Ja silloin tietenkin tullaan siihen, että lasten kasvattamisessa sekä tukemisessa on tärkeää huomioida myös asioita, jotka eivät ole lapselle mieleisiä. Kun lapsi kasvaa nuoreksi, niin hänen pitää saada tietenkin enemmän oikeuksia, mutta samalla noita oikeuksia pitää seurata velvollisuuksia. 

Siis se että oma huone pitää siivota, tai sitten matot pitää viedä ulos ja muissakin kotitöissä pitää auttaa ovat asioita, jotka eivät ole ehkä niitä mukavimpia. Ja silloin vanhempien pitää sanoa, että elämässä pitää tehdä asioita, jotka eivät ole sillä omalla mukavuusalueella. Siis nuorena on vitsa väännettävä, ja jos nuorelle opetetaan pienestä pitäen että aikuisena ihminen joutuu tekemään asioita, joista hän ei ehkä niin kauheasti pidä, niin se tietenkin helpottaa elämää vanhempana. 

Mutta kuten otsikossa lukee, niin vanhempien pitää olla lapselle tukena sekä samalla auktoriteettina. Jos lapsi tai nuori esimerkiksi jää kiinni tupakoinnista, niin siihen pitää puuttua välittömästi. Ja muutenkin kun vanhemmat opettavat yhteiskunnan sääntöjen noudattamista, niin silloin vanhempien pitää sanoa, että he eivät yksin noista säännöistä päätä, vaan että ne on tarkoitettu kaikkien noudatettaviksi. Samoin myös se, että jos ei sääntöjä osata tai haluta noudattaa, niin seurauksena on rangaistus pitää olla myös painettuna ihmisten pääkoppaan, ennen kuin he tulevat esimerkiksi työelämään. 

Nuoren tukena toimiminen vaatii tietenkin joskus auktoriteetin käyttöä sekä rangaistuksia. Mutta myös kehuja pitää osata antaa. Eli kun nuori on menestynyt vaikkapa kokeissa, niin silloin hänen pitää saada kuulla niitä ylistäviä sanoja. Mutta samalla pitää muistaa, että mitään työtä ei koskaan hyväksytä automaattisesti. Jos työ tehdään huonosti, niin nuoren pitää silloin kuulla myös se. Eikä nuorta koskaan saa palkita työstä, jota ei ole tehty, koska silloin nuorelle tehdään se paljon puhuttu suuren luokan karhunpalvelus. 

Koulu on paikka, jossa tehdään asioita joista kaikki eivät ole mukavia. Mutta tietenkin jos nuori haluaa jossain elämänsä vaiheessa vaikka siirtyä toimistotyöhön, niin silloin pitäisi olla jonkinlainen koulutus, ja oikean ammatin hankkiminen vaatii sitä päätoimista opiskelua ja omista mukavuuksista tinkimistä. Tai sitten pitää töitä jaksaa tehdä kouluajan ulkopuolella. Kaikki viralliset tutkinnot ovat kuitenkin asioita, jotka perustuvat omaehtoiseen eli vapaaehtoiseen opiskeluun. 

Kun nuori päättää peruskoulun, niin hänen seuraava ongelmansa on se, että mistä rahat elämiseen hankitaan? Tietenkin nuori voi olla lahjakas jääkiekkoilija, joka tekee miljoonia NHL:ssä. Tai hän voi olla joku moottoriturpa, joka pääsee TV:n huutokauppakeisariksi, ja tekee sillä voittoa. Tai hän voi olla esimerkiksi lahjakas kitaristi, joka nousee rock musiikin huippunimeksi. Mutta joskus saattaa käydä niin, että löytyykin lahjakkaampi jääkiekkoilija, tai henkilö änkyttää. Tai että kitaran soittotaidot eivät muita vakuuta, joten silloin pitää löytää joku muu ammatti. Ja esimerkiksi moneen sellaiseen ammattiin kuin opettaja tai putkiasentaja on olemassa pätevyysvaatimukset. 

Tietenkin me kaikki voisimme päästä helpolla, ja mennä sinne siivoustöitä tekemään. Mutta sitten tietenkin meidän pitäisi saada niitä siivoustöitä, eikä mikään siivooja saa tehdä työtään huolimattomasti, tai sitten hän saa lähteä kohti uutta työpaikkaa. Siis tietenkin siivooja saa varmaan rahaa työstään, sekä elää leveämmin kuin muut 17-vuotiaat. Mutta miten sitten siivoojan palkka riittää esimerkiksi jatkossa oman elämän kustantamiseen? 

Kun nuorta kannustetaan työelämässä sekä oman elämän rakentamisessa, niin silloin häntä kehotetaan etsimään itsestään heikkouksia. Jos sitten oikeasti lähdetään hakemaan omaa elämää, niin nuorelta pitäisi kysyä myös mitä hän osaa, ja missä hän on vahva. Siis omien vahvuuksien tukeminen on asia, minkä kautta lähdetään rakentamaan sitä omaa elämää sekä osaamista. Jos ihminen ei koskaan saa muita papereita eteensä, kuin ne missä lukee missä olet huono, ja mitä haluat kehittää itsessäsi, niin silloin hänen itsetuntonsa on varmaan jo maan raossa. Mutta toisaalta pitää muistaa että kukaan ei ole täydellinen. 

Ihminen ei voi olla hyvä kaikessa, mutta ei hän myöskään voi olla huono kaikissa asioissa, vaan varmasti löytyy myös asioita, joissa henkilö on oikeasti hyvä. Ja meillä kaikilla on jotain kehitettävää jossain taitoalueella, joista yksi näkyvimmistä on sosiaaliset taidot. Sosiaaliset taidot käsitetään usein niin, että henkilön pitää olla joku moottoriturpa, jonka ääni kuuluu aina päällimmäisenä, ja joka ei jätä toisille suunvuoroa. 

Työelämään ja opiskeluun siirtymisessä pitää myös omat vahvuudet nähdä, koska niiden kautta se oma osaaminen löytyy, ja niiden kautta omaa osaamista kehitetään. Ja se pitää oikeasti tehdä selväksi, että työ- tai opiskelupaikka on henkilökohtainen. Siis se mitä omat vanhemmat tai isovanhemmat ovat tehneet ei pitäisi vaikuttaa siihen, mitä nuori joka istuu työvoimapsykologin edessä tekee. Siis pitää tehdä selväksi, että kuka työpaikkaa tai opiskelupaikkaa hakee on se, joka tuota työtä tulee tekemään tai tulee luokassa istumaan. Siis hakeeko työpaikkaa hakija itse, vai hakeeko sitä hänen vanhempansa olisi hyvä olla tiedossa. 

Siis jos vanhemmat eivät kerro, että raha ei kasva puussa, niin silloin edessä voi olla ikäviä asioita. Vaikka joku merkonomi, joka muutenkin julkaisee esimerkiksi blogia kirjoittaa pari A4 kokoista työhakemusta tunnissa, niin se ei ehkä onnistu joltain joka ei ole mitään kouluja käynyt. Koulun kesken jättäminen saattaa nuoresta tuntua hyvältä vaihtoehdolta, kun silloin saa omaa rahaa. Mutta tuo asia saattaa johtaa sitten oman elämän tuhoutumiseen sekä johonkin kaljarinkiin ajautumiseen. 

Vanhempien tehtävä on estää itsetuho. Entä jos vaikka sattuu käymään niin, että siellä siivoustyössä koronarintamassa menee esimiehen tai asiakkaan kanssa napit vastakkain? Tai mitä jos omissa papereissa on merkintä vaikkapa mielenterveys- tai päihdeongelmista? Voiko henkilö silloin tehdä oikeasti jotain hoitotyötä, jota niin mielellään markkinoidaan mediassa? No jos nuoren asemaa työelämässä ajatellaan tarkemmin, niin hänen pitäisi oppia näkemään omat realistiset mahdollisuutensa, sekä oppia että elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ja mikään muu ei ole stabiilia kuin muutos. 

Vaikka henkilö tuntisi olevansa unelmiensa ammatissa vaikkapa jossain rakennuksilla, niin hän saattaa sairastua reumaan. Ja silloin on edessä uudelleen kouluttautuminen. Nimittäin sairaseläkkeellä elämä on kovin yksitoikkoista. Joten sen takia kannattaa varautua siihen, että kaikki asiat eivät ehkä ole viiden tai kymmenen vuoden kuluttua samanlaisia kuin ennen. Eli henkilöllä saattaa olla edessä esimerkiksi avioero, ja se varmaan vähän masentaa. Tai sitten mieli vetää kohti uusia asioita. 

Siis nuorten kasvatuksessa pitää vain sanoa, että aikuisena hän joutuu ennemmin tai myöhemmin siivoamaan oman asuntonsa. Eli puolisokaan ei loputtomiin jaksa sitä, että kaikki kotityöt valuvat hänelle. Ja nykyään kun molemmat puolisot käyvät usein töissä, koska kaupungissa on vähän tylsää olla työtön tai kotipuoliso, niin se tietenkin tarkoittaa että myös kotityöt pitää jakaa. Ja jos sitten toinen kokee, että toinen ei tee mitään,  tai muuten toinen osapuoli väheksyy toista, niin edessä on suhteen uudelleenarviointi sekä avioero. 

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/perhe/jari-sinkkonen-vanhempien-taytyy-vaatia-lapsiltaan-myos-epamiellyttavia

Kuva: ) https://nuorten.hel.fi/nuorisotalot/lasten-liikennekaupunki/

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Lukion roolista opiskeluun ja korkeakouluun nähden

Kimmo Huosionmaa

Lukion perinteinen ongelma on ollut se, että sitä ei itseään pidetä valmistavana kouluna, vaan ikään kuin välivaiheena kohti muita opintoja. Tietenkin tuo asetelma on aiheuttanut sellaisen asian, että lukioon tullaan ikään kuin "miettimään jatkoja". Tuo varmasti laskee tasoa todella paljon. Varsinkin viimeisenä lukio-vuotena on edessä se, että abiturientti on itse vastuussa siitä, miten hän työnsä tekee. Tuo asia on aivan uutta, kun pohditaan sitä, millaisessa asemassa hän on sitä ennen ollut. Kun tässä alhaalla on lukio-lehtorin käsitys lukion maailmasta sekä sen muutoksesta, niin tuossa kirjoituksessa ei näy sellaista ongelmaa, mikä on todella häiritsevää muita opiskelijoita kohtaan. Nimittäin jostain syystä jossain vaiheessa on peruskoulussa alettu uskoa siihen, että vastauksen saa huutaa ilman viittaamista.

Ja siitä  seuraa merkillinen asia, nimittäin se että jopa korkeakouluissa huudellaan luennoilla vastauksia, jotka ovat yleensä vielä väärin. Eli missä on opetettu, että vastauksia huudetaan sillä periaatteella, että kuka on nopein vastaaja, kun ennen oletettiin, että lapsi viittaa, ja vastaa kun häneltä kysytään? Samoin kun katsellaan sitä, että millä tavoin esimerkiksi korkeakoulu-opiskelijat esittävät töitään, niin siitä kyllä varmasti on hieman huomautettavaa, kun henkilö ei edes saa puhuttua tarpeeksi kovaa, että muut kuulevat mitä hän sanoo. Eli miksi enää ei tarvitse tehdä mitään esityksiä, jotta ihmiset oppisivat esiintymään muiden edessä. Esiintymiskammosta pääsee eroon vain esiintymällä, ja se on asia jonka voi ikään kuin pois-opettaa.

Kun taas puhutaan siitä, että mikään arviointiasteikko ei ole peruskoulussa yhteneväinen, niin millä tavoin noita oppilaita voidaan vertailla, jos he tulevat eri kouluista? Lukio on tietenkin asia, joka pitää suorittaa, jos haluaa saada hyvän ammatin, mutta tietenkin myös ammattikoulujen kautta voi päästä korkeakouluun. Kuitenkin esimerkiksi kielten opiskelu on asia, jonka taso ei ehkä ammattikoulussa ole sellainen, että sen avulla voi suoriutua yliopisto- tai korkeakouluopinnoista. Yleisaineiden opetuksen taso saattaa olla ammattikouluissa hiukan kirjavaa, ja jos kieltä ei satu hallitsemaan, niin silloin edessä on ongelmia jatkon kannalta.  

Opiskelu on sellainen asia, mitä pitää harjoittaa myös oppituntien ulkopuolella, jos haluaa menestyä esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa. Nykyinen opiskelu sekä työelämä korostavat sitä, että henkilön pitää osata itsenäisesti etsiä tietoa, ja myös paljon luokassa tehtäviä töitä on muuttunut sellaisiksi, että ne pitää korkeakouluissa tehdä itsenäisesti ryhmissä. Tuon toiminnan on katsottu kehittävän ihmisten motivaatiota sekä ryhmätyöskentelytaitoja, joten viimeistään lukion jälkeen opiskelijat törmäävät tilanteeseen, missä ryhmätöitä tehdään esimerkiksi kirjastossa kouluajan ulkopuolella. Kyseinen asia tietenkin merkitsee sitä, että henkilöiden pitää tullessaan korkeakouluun omata oma-aloitteisuutta sekä sosiaalisia taitoja, joiden avulla he saavat ryhmätyöt sujumaan. Kun opiskelu lähenee loppuaan, niin silloin edessä on Gradun tekeminen, ja sen ainakin osa joutuu yksin tekemään. Tuolloin on noloa, jos ei työtä osaa itsenäisesti tehdä.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/pitkan-uran-tehneen-lehtorin-synkka-tuomio-nykynuorista-vanhemmat-hyysaavat-ja-lukioon-tullaan-ilman-pohjatietoja-monella-ei-ole-unelmia-mistaan/7044158#gs.4P4ZeGM