Vapaasta kasvatuksesta sekä rangaistuksen pelosta

Kimmo Huosionmaa

Tämä teksti on julkaistu myös muissa sosiaalisen median alustoissa. Termi "vapaa kasvatus" on peräisin jostain kokeesta, missä lapset saivat itse tehdä sääntöjä omalle ryhmälleen, ja tällaisten toimintamallien laajeneminen normaaliin elämään ei ole ehkä aivan toivottava asia. Lasten mukanaolo päätöksiä tai sääntöjä laadittaessa ei tarkoita sitä, että he itse tekisivät sääntöjä, joita muiden pitää noudattaa, mutta tietenkin heiltä voi kysyä sitä, että millaisia sääntöjä he haluaisivat. Noista säännöistä tietenkin voidaan keskustella, ja samalla voidaan lapsia ohjata siihen, että suurin osa yhteiskunnan säännöistä on muiden tekemiä, eli harva meistä aikuisista pääsee tekemään oikeasti mitään lakeja tai säädöksiä, mitä yhteiskunnassa noudatetaan.

Mutta tietenkin noista lasten tekemistä säännöistä näkee sen, millaisen kasvatuksen he ovat kotona saaneet. Eli pedagogi tai muu ryhmän vetäjä saattaa kysyä, jos joku ehdottaa elokuvien katsomista perjantaiksi sitä, että millaisia elokuvia lapset sitten voisivat katsoa, ja joskus sitten on huomattu, että isoveli on katsellut sopimatonta materiaalia kotona välittämättä ollenkaan siitä, että mikä on elokuvan ikäraja. Mutta sitten tästä pääsemme siihen, että millainen kasvatuksen sekä rangaistuksen suhde toisiinsa on, tai millainen sen pitäisi olla. Se että henkilö ei hakkaa lastaan muiden nähden vyöllä ei tarkoita sitä, että hän ei pitäisi kuria omalle lapselleen. Fyysinen kuritus ei ole siis synonyymi kasvatukselle tai auktoriteetille.

Ja kaiken a ja o on se, että kun lapsen kanssa lähdetään esimerkiksi supermarkettiin ostamaan uutta takkia, niin hänelle tehdään selväksi etukäteen, että ensin ostetaan se uusi takki sekä tehdään aikuisten ostokset, ja sen jälkeen tai lomassa voidaan käydä leluosastolla, mutta sitten jos asiat menevät huonosti, ja esiintyminen täyttää kaiken ajan, niin silloin tietenkin jää myös leluosasto pois kuvioista. Samoin karkkipäivän peruminen voi olla erittäin tehokas menetelmä, jos halutaan saada tulosta aikaan. Se mitä tässä ajan takaa on se, että jos lapsi halutaan saada tottelemaan, niin silloin pitää häntä uhata rangaistuksella, ja jos rangaistuksella on uhattu, niin sitä pitää myös käyttää. Pahin virhe, minkä tässä tapauksessa voi vanhempi tehdä on jättää rangaistus antamatta, jos lapsi tekee asioita, joita vanhemmat ovat kieltäneet.

Rangaistuksen kovuuden pitää olla suhteutettu tekoon, mikä on rikkonut sopimusta tai määräystä. Samoin lapsen pitää käsittää se, miksi hän on menettänyt esimerkiksi viikkorahansa tai karkkipäivän. Nuo kaksi asiaa ovat sellaisia, että niitä ei saa pitää itsestään selvyytenä, vaan ne kuuluvat "ansaittuihin etuihin", mikä tarkoittaa sitä, että päivän tehtävät, mitä on lapsen kanssa sovittu tulee tehdä, kuten ne on määrätty, ja jos ei päivä ole mennyt hyvin, niin lapselle voi sanoa, että se päivä vähennetään hänen tuloistaan. Samoin esimerkiksi asema isoveljenä tai isosiskona ei oikeuta laistamaan omista tehtävistä, vaan myös heille pitää tulla rangaistus, ja tietenkin yritys siirtää vastuuta muille on oltava tekijä, mikä koventaa tuota rangaistusta. Kun lasta kasvatetaan, niin silloin pitää käsittää se, että kasvatuksen kohteelle tehdään selväksi se, että jos joku hyppää kaivoon, niin hänen ei tarvitse sitä tehdä perässä.

Ja jos joku kaveri alkaa sitten vaikuttaa jotenkin upealta tai sitten käy niin, että kotiin tulee joku varas tai huumemies, jonka käytös on sellaista, että sitä ei voida hyväksyä, niin tuolloin kyllä lapsen on kerrottava se, mikä tuossa ehkä hieman erikoiselta tai boheemista ulkonäöstään ylpeältä henkilöltä vaikuttavalta tyypissä oikein miellyttää? Ja sitten tietenkin pitää miettiä sitä, millaisia rangaistuksia voidaan antaa. Kaikkein tärkeintä tällaisessa tilanteessa on sälyttää auktoriteetti, eli pysyä rauhallisena sekä muistaa se, että pelko on paras ase. Tupakoinnin yhteydessä voi puhua esimerkiksi tuotteen ikärajasta sekä siitä, että niiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa esimerkiksi ongelmia armeijassa tai sivarissa, jonka tähän lisään, koska haluan korostaa modernia aikaa.

Eli nykyään mies ei ehkä välttämättä käy armeijaa, ja nainen voi sinne vapaaehtoisena mennä, mutta kuitenkin noiden ikärajan omaavien eli valvottujen tuotteiden hallussapito alaikäisenä saattaa aiheuttaa sen, että joku hyvä siviilipalveluspaikka menee ohi, koska henkilö on saanut syytteen tai merkinnän varkaudesta tai valvottujen tuotteiden hallussapidosta. Samoin tuo asia saattaa aiheuttaa myös sen, että puolustusvoimissa tulee vaikeuksia, eli sotilasarvo saatetaan viedä sen takia. Mutta sitten pitää sanoa se, että lapsia kasvatettaessa pitää muistaa aina se, että rangaistuksen on oltava henkilökohtainen, eikä sitä saa kukaan muu kuin rangaistuksen saaja saa kärsiä. Samoin jos joku muu on tehnyt rikoksen, niin se ei tee omaa tekoa yhtään paremmaksi tai lievemmäksi. Ja silloin tietenkin pitää käyttää rangaistusta, mikä ei tee lapsesta sankaria kavereiden silmissä.

Mielivaltaisesta rankaisemisesta sen verran, että jos on aivan sama, miten lapsi käyttäytyy, ja hän sitten saa joka kerran rangaistuksen, niin siinä sitten lapsi alkaa lopulta vähät välittää siitä, miten hän käyttäytyy milloinkin. Mitäpä sitä siinä kukaan mitään viitsii edes yrittää, jos tuloksena on joka kerran huutoa tai muita rangaistuksia, ja tähän sitten liittyy rangaistus, mikä on usein käytössä. Jos vanhempi käyttää rangaistuksena sitä, että lähdetään paikasta pois, niin tuolloin kannattaa sitten myös katsoa se, että lapsi pitää esimerkiksi siitä paikasta, missä milloinkin kyläillään, koska tuolloin saattaa käydä niin, että huono käytös muuttuu keinoksi saada vanhemmat lähtemään kotiin.
.
Kun rangaistus sitten annetaan, niin sen pitää olla niin tehokas, että lapsi jättää sitten sellaiset ryhmät, missä esimerkiksi päihteitä käytetään. Ja yksi tehokkaimmista on sitten jättää viikkoraha antamatta, jolloin tuo ryhmä varmasti jättää tämän lapsen omiin oloihinsa. Rangaistuksen tarkoitus on saada lapsi lopettamaan "ei toivotun käytöksen", niin että hän ei sitten tee enää samoja asioita uudelleen. Eli rangaistus on opettamista syy-seuraus periaatteen mukaan. Tuo periaate on se, että se ei ole itsetarkoituksellista toimintaa vaan sellaista, että lapsi käsittää sen, miksi hän on tuon rangaistuksen eli älypuhelimen viemisen, huoneeseen määräämisen tai viikkorahojen epäämisen saanut, ja tässä tulee sitten syy, miksi en suosittele remmiä. Nimittäin jos itsellä ei satu voimia olemaan, niin silloin tietenkin lähtee auktoriteetti lapsen silmissä. Samoin jos lasta lyödään, niin lopulta eivät lyönnit pelota, ja sitten käy niin, että joku kuolee tällaisessa perheessä.

Eikä sitten myöhemmin ole mukava, kun tuollainen lapsi tulee käymään, joka ensin on kotona hakattu. Lapsi oppii tuolloin lyömään heikompaa, ja sitten seuraa niitä pelättyjä väkivaltatilanteita, missä ikääntyvät vanhemmat kokevat lapsensa väkivaltaisuuden. Tuolloin auktoriteetti on rakennettu fyysisen voiman ympärille, ja sitten yhtenä päivänä ei enää isän voimat riitä, ja yksi lyönti takaisin murtaa sen kuvan, minkä perheen johtoporras on lapselleen itsestään antanut.


Samalla tavalla loppuu joskus myös koulukiusaaminen, kun kiusaajan nenä alkaa vuotaa verta, jolloin hän menettää sädekehän, minkä hän on itselleen luonut. Jos ihminen turvautuu väkivaltaan, niin silloin hän on kadottanut auktoriteettinsa, eikä sitä tuo hakkaaminen tai huutaminen takaisin.  Rangaistuksen ideana on se, että ensin pitää tehdä teko, josta rangaistaan. Lasten kasvatus on asia, joka pitäisi hoitaa kotona valmiiksi, jotta sitten ei tarvitse niitä näytelmiä lähteä esittämään esimerkiksi jouluostoksille, koska jos siellä marketissa  lähdetään ensimmäistä kertaa kokeilemaan kasvatusta, niin silloin on tilanne vähintään tragikoominen.

Mistä kaikki ikävät toimitusjohtajat tulevat?

Yllä on kaksi näkemystä johtajuudesta.
Kumpi on sinusta parempi. 

Kimmo Huosionmaa

Mistä kaikki maailman sydämettömät pomot, jotka ajattelevat vain bonuksia tulevat, on kysymys, mihin varmaan jokainen joskus törmää. Eli mistä tulee sellainen ihminen, joka kohtelee toisia kuin he olisivat esineitä? Tällaiseen ihmiseen törmäämme aina välillä, ja hän on se, joka saattaa potkia tuhansia ihmisiä pois työpaikasta, koska näiden asiantuntemukselle ei enää ole käyttöä. Hänelle alaisena toimivat ovat vain tuotteita, jotka heitetään pois, kun niitä ei enää tarvita. Ja varsinkin jos hän ei jotain henkilöä tunne, niin tämä on vain tilastoyksikkö, jonka tehtävä on tuottaa yhtiölle rahaa.

Kun tuo yksikkö ei enää tuota, niin sitten hänet voi mukavasti vähentää työvoimasta, jolloin hänen työpaikkansa vapautuu jonkun toisen käyttöön. Eikä tuolloin myöskään palkkaa tarvitse maksaa. Ja tietenkin pomolle riittää se, että hänen lähipiirinsä eli ihmiset, jotka istuvat häntä vastapäätä pitävät hänestä sekä hänen tyylistään johtaa. Tuo suosio varmistetaan loputtomilla tulospalkkioilla, joita jaetaan myös yhtiön tehdessä tappioita. Se mitä joku jota hän ei tunne on asioista mieltä, on tuolle pomolle täysin yhdentekevää.

Ja arvatkaa onko mukavaa olla ihminen, joka on ollut ehkä vuosikymmeniä samassa työpaikassa, minkä jälkeen hänet sitten irtisanotaan tuotannollisiin syihin vedoten? Tuolloin voidaan kyllä sitten lohdutukseksi todeta, että kyseinen pomo on työelämän tuote. Eli hänet on kasvatettu olemaan sellainen ihminen, jolle ainoa menestymisen merkki on positiivinen tulos. Se miten tulosta hankitaan on hänelle sivuseikka, joten sitä sitten voimme mukavasti päätellä sen, mikä on tuollaisen pomon oma työura. Hän on usein ihminen, joka ei ole saanut työpaikallaan mitään muuta kuin huonoa palautetta, tai oikeastaan saattaa olla niin, että palautetta ei ole tullut ollenkaan.

Eli hän on oikeastaan ollut pelkkä seinäkoriste, ja vaikka sitten olisi edessä millaiset juhlat, tai millainen positiivinen tulos olisi saavutettu, niin silti tuo henkilö on aina saanut lähteä kohti uutta paikkaa, riippumatta siitä, millaisen panoksen tai millaisen osaamisen hän on ryhmään tuonut. Eli tässä sitten tietenkin tulee mieleen sellainen tilanne, missä johtaja on esimerkiksi saanut edellisessä elämässään vuokratyöläisenä paikan jossain yhtiössä, ja nostanut sitten sen tuloksen huippuunsa. Mutta kiitosta ei sitten ole herunut yhtään mistään, ja tietenkin häntä on kohdeltu vähän muutenkin eriarvoisesti kuin muita. Ja sitten tietenkin eteen on tullut tilanne, missä kyseinen henkilö on saanut kokea, että kukaan ei välitä hänen työstään yhtään mitään.

Joten sitten tietenkin hän joskus saattaa mennä esimerkiksi kauppakorkeakouluun katsomaan, että mitä niin hienoa siellä oikeastaan opetetaan, että tuon henkilön asemaan ei muka kukaan voisi päästä. Ja sitten tietenkin edessä on johtajan tasoinen koulutus, mikä varmasti tuntuu hyvältä. Kun tuo henkilö on kaikki vapaa-aikansa siivonnut rappuja, niin silloin tietenkin hän kohtaa sellaisen asian, mitä kutsutaan nimellä "keskinäinen solidaarisuus". Se tarkoittaa sitä, että työpaikalla on lappu odottamassa touta henkilöä, ja siinä sitten kerrotaan, että hänen pitäisi tehdä työnsä hiukan paremmin, tai sitten alkaa vuorot vähentyä.

Tuollaisen asenteen seurauksena tämä päähenkilö sitten käsittää, että pomolla on oikeus tiettyihin asioihin, ja sitten joku päivä hän voi päästä jopa jonkun suuren yhtiön johtajaksi. Tuolloin tuollainen ihminen tietenkin johtaa samalla periaatteella, että mitenkään ei alaisia tarvitse huomioida, ja silloin tulee tietysti tippa jonkun silmäkulmaan, kun tuo johtaja alkaa vähentää turhaa väkeä talosta. Se että hänen on ehkä läheisen ihmisen kuollessa pitänyt lukea lappuja siitä, että hänen siivoamastaan rapusta on löytynyt pölyä, joten tuollainen käytös häntä itseään kohtaan on varmaan hyvin kasvattava kokemus.

Tällaisessa tapauksessa johtaja on kasvatettu uskomaan, että sellainen toiminta on oikein, missä ihmiselle ei edes anneta mahdollisuutta selittää tekemisiään tai mitään kiitosta ei ole edes tarkoitus antaa muuta kuin omalle väelle. Kun tätä asiaa ajatellaan siltä kantilta, niin varmasti silloiin olisi mukavaa, jos kaikki johtajien paikat olisivat varattuja vain niille, joilla olisi paljon rahaa, jolloin mitään pettymyksiä ei voisi tulla eteen. Mutta samalla unohdetaan sellainen asia, että raha yksin ei tuo koskaan onnea. Eli vaikka ihminen olisi rikas tai rikkaan perheen lapsi, niin hän saattaa kohdata myös hylkimistä työelämässä. Tuolloin häntä saatetaan kohdella kuin lasta, ja esimerkiksi takana voidaan puhua siitä, kuinka hemmoteltu tuollainen henkilö on.

Samoin myös rikas ihminen saattaa tulla yhteisössä torjutuksi, ja koska ihmiset seurustelevat mielellään saman sosiaaliluokan  edustajien kanssa, niin tuo eristäminen saattaa aiheuttaa yksinäisyyttä, eli vaikka ihminen olisi kuinka hyvässä sosiaalisessa asemassa, niin silloin tällöin tullaan sellaiseen tilanteeseen, missä nimen omaan saman arvoiset henkilöt hyljeksivät jotain ihmistä. Eli kaikki jotka puhuvat hänen kanssaan ovat joko esimiehiä tai alaisia. Tuollainen asia saattaa sitten aiheuttaa hyvin ikäviä tuntemuksia tuon ihmisen mielessä. Kuitenkin me kaikki haluaisimme, että meitä johtaa yhtiössä ihminen, joka on saanut erittäin hyvää palautetta joko meiltä itseltämme tai meidän kaltaisillemme ihmiset ovat hänelle olleet mukavia. Tuolloin hän ei sitten ryhdy kostamaan meille esimerkiksi saamiaan potkuja tai vähättelyä.

Elämä on kehittymistä sekä kasvamista

http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/elama-on-kehittymista-seka-kasvamista.html

Kimmo Huosionmaa

Tässä tänään taas olin käymässä upeassa Porvoon kaupungissa, ja siellä ryhdyin miettimään sitä, että kuka onkaan se paras johtaja introvertti vai ekstrovertti ihminen, ja sitten ryhdyin oikeastaan miettimään sitä, että onko introvertilla paremmat sosiaaliset taidot kuin ekstrovertilla. Tuolloin mieleeni palautui eräs vanha totuus, josta emme juuri koskaan kuule kenenkään puhuvan tai kirjoittavan.

Vaikka kuinka me haluaisimme, niin emme ole missään nimessä täydellisiä ihmisiä, ja kaikissa meissä on luonteen piirteitä, joita meidän vain pitää kehittää, tai joita meidän ei ole hyvä esitellä muiden ihmisten nähden. Yksi näistä tavoista tietenkin on nenän kaivaminen, joka ei ole mitenkään erityisen mukavaa katsottavaa, ja se joka tämän tavan on opetellut, saa aina välillä sellaisia vähän tuimia vilkaisuja pöydässä istuessaan. Mutta onneksi itse tuon tavan pystyn peittämään. Kuitenkin on asioita, joita me jokainen voimme oppia ihmisiltä, ja yksi noista asioista, on se, että sekä ekstro- että introvertin pitää elämässään opetella muutamia perusasioita, kun keskustellaan sosiaalisista taidoista.

Ekstrovertin pitää opetella sellainen asia, että myös muut ihmiset saattavat haluta ottaa osaa keskusteluun, ja vaikka hän niin mielellään pitää puheita ja seurustelee ihmisten kanssa, niin silloin tällöin olisi varmaan mukava kuunnella jotain muutakin henkilöä kuin tuota ekstroverttia ihmistä, joka tietenkin on hyvin mielissään siitä, että hän saa olla kaiken huomion keskipisteenä. Ekstroverteillä ihmisillä on joskus sellainen vähän ikävä tapa esimerkiksi puuttua toisten keskusteluun tulemalla kahden keskustelevan henkilön väliin, sekä ikään kuin komentamaan toista seuraamaan itseään. Tuo tapa saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä hiukan loukkaava, sekä myös aiheuttaa sen, että joku seurueesta lähtee etsimään takkia naulasta ja lähtee kotiin valitellen väsymystä.

Tuo henkilö saattaa oikeasti kuvitella, että hänet on pudotettu pois seurasta, ja siksi hän poistuu tuosta paikasta kotiinsa, ja tämä henkilö ei ehkä myöskään kauaa kyseisessä työpaikassa jatka, koska hän saattaa jo kotona ilmoittautua työnvälitykseen. Syynä tähän on se, että tuollainen hiljainen henkilö ei sitten jaksa jatkuvasti olla seinäkoristeena työpaikalla. Ja tietenkin kun puhutaan ekstrovertin ihmisen toiminnasta, niin hänen on hyvä opetella hieman hillitsemään itseään, sekä miettimään sanomisiaan, koska hän saattaa hiukan loukata jotain muuta, kun tuollainen hyvin ulospäin suuntautunut henkilö ei ehkä sitten aina muista katsoa toisen ilmettä, kun hän rupeaa innoissaan esittelemään ajatuksiaan muille ihmisille.

Toisaalta kun puhutaan introvertista ihmisestä, niin silloin tietenkin mieleen tulee sellainen "hiljainen hissukka", joka ei sosiaalisissa suhteissa pärjää. Mutta kuten tiedämme, niin sosiaalisia taitoja voi aina kehittää, eli introvertin ihmisen pitäisi vain uskaltaa avata suunsa kokouksissa, ja siihen tietenkin voi työympäristö antaa tukea. Eli esimerkiksi tiimin vetäjä voi aina kokouksessa pyytää, että jokainen kokoukseen osallistuja kertoo hänelle oman mielipiteensä päätettävistä asioista. Tuollainen toiminta on tietenkin sitä niin sanottua rakentavaa kokousten pitämistä, ja tietenkin myös introvertti persoonallisuus voi myös yrittää ottaa osaa keskusteluun myös firman pikkujouluissa. Samoin tietenkin olisi hyvä, että tuollaisen hiljaisen henkilön huomioiminen tapahtuisi niin, että hänkin voi tuntea osaavansa jotain.

Kun keskustellaan rakentavan ilmapiirin luomisesta, niin kun tuollainen hiljainen ihminen tekee työtään, niin tietenkin häneltä olisi hyvä pyytää raporttia siitä, mitä tuollainen asiantuntija sitten oikein on tehnyt. Kun ihminen jää yksin työpaikallaan, niin se tietenkin laskee kynnystä siihen, että hän alkaa rikkoa työyhteisöään vastaan, eli antaa luottamuksellisia tietoja jollekin, joka ei niitä saisi nähdä. Tietenkin maassamme on muutamia ihmisiä, joiden mielestä työpaikka ei ole kuin niille, jotka ovat niitä ulospäin suuntautuvia ekstroverttejä varten, eikä työyhteisö ole heistä mikään terapia-paikka, mutta tietenkin tuollainen asia aiheuttaa aika nopeasti rekrytointia koskevia paineita, kun se viidestoista harjoittelija sitten marssii ulos talosta.

Keskusteltaessa siitä, että työpaikalla pitää työt tehdä hyvin, niin tietenkin se, että ihminen kokee jäävänsä yksin sekä kokee työhön tulon epämiellyttäväksi kokemukseksi, saa aikaan sen, että työt eivät varmasti suju mitenkään hyvin. Ja jos ihminen voi työssään pahoin, niin silloin tietenkin hän saattaa pelätä avun pyytämistä tai peittää epäonnistumistaan niin, että hän saattaa aiheuttaa vaaratilanteita. Tuollainen virheen peittely voi johtaa siihen, että kyseinen henkilö sitten esimerkiksi virittää sulakkeiden ympärille tinapaperia, josta voi seurata tulipalo tai kuolemaan johtava sähköisku. Tai jos henkilö ei uskalla apua pyytää esimerkiksi jonkun esineen nostamiseen, niin hän saattaa silloin tuhota esimerkiksi lattioita todella pahasti.

Positivismi on asia, mistä ei koskaan puhuta tarpeeksi. Kun ihminen voi töissä pahoin, niin hän voi tehdä korjaamatonta vahinkoa yhtiön maineelle, mikäli hän käyttäytyy huonosti tai menee humalassa asiakastapaamiseen. Tuolloin sitten kaikki ihmettelevät, miten tuollainen "Pentti" sitten sellaisen tempun teki, että koko talo esimerkiksi ui vedessä? Mutta jos tuo mies ei ole koskaan edes saanut muuta kuin huonoa palautetta, niin silloin hän saattaa ajatella kaikkien työsuhteiden kuitenkin menevän karille, mikä ei varmaan ole mikään kovin hyvä juttu työyhteisölle.

Nimittäin jos tuo työläinen tekee vahinkoa, niin silloin tietenkin hän on korvausvelvollinen, ja mikäli hän jättää töihin tulematta, niin silloin hänet voidaan erottaa. Mutta mitään työsuorituksia kyseinen käytäntö ei sitten eteen tuo. Eli jos vaikka putket on kiristetty huonosti tai työ jätetty kesken, niin siihen pitää silloin saada miehet tekemään tuota työtä, eikä mitään työtehtäviä tule sillä tavoin tehtyä, että työnvälitys vetoaa siihen lakiin, joka sanoo että tarjottu työ on otettava vastaan. Jos mies ei työhön tule, niin tietenkin se tuo hänelle karenssin. Mutta yhtään putkea ei sillä tavoin liitetä. Joten siksi tästä asiasta kirjoitan.