Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiina. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. toukokuuta 2025

Kiinalaisten datakeskusten ongelma...

 Periaatteessa yksi läppäri riittää tietojenkalastelu- ja hakkerointioperaatioiden välineeksi. Tuo läppäri voidaan tuoda maahan Kiinasta, ja sitten kiinalaiset, viranomaisten kanssa yhteistyössä toimivat hakkerit voivat käyttää tuota tietokonetta etäkäytön avulla kiinalaisesta sotilastukikohdasta käsin.  

Kiinalaisten operoima datakeskus Suomessa herättää keskusteluja. Kun puhutaan noista muodollisesti yksityisten toimijoiden omistamista datakeskuksista, niin meidän pitää huomioida se, että nuo operaattorit toimivat Kiinan kansantasavallasta käsin, ja he ovat velvollisia noudattamaan kansantasavallan lakeja aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin kiinalaiset. Sen takia voidaan hyvin oikeutetusti olettaa, että kansantasavallan viranomaiset haluavat kaikessa hiljaisuudessa hyödyntää tuota datakeskusta vakoiluun sekä mahdollisesti omien kansalaistensa valvontaan. 

Tuo valvonta voidaan kohdentaa esimerkiksi Suomessa opiskeleviin vaihto-opiskelijoihin, joista pitäisi tulla Kiinan eliittiä. Eikä Kiinassa katsota hyvällä, jos sen eliittiin kuuluvat suoraan haukkuvat tuon maan hallintoa. 

 Eli tuolloin datakeskusta hyödynnetään esimerkiksi puolustusteollisuuteen kohdistuvassa tiedustelussa. Datakeskus ei ole mikään akkutehdas, jonka tietokoneita voidaan samalla tavalla hyödyntää tiedustelutoiminnassa. Datakeskus on paljon laajempi laite kuin joku akkutehtaan tietokone, eli se kykenee ajamaan paljon monimutkaisempia algoritmikoodeja kuin joku toimistotietokone tai kaappiin sijoitettu serveri. Ja juuri tuon takia datakeskukset ovat suuri uhka erityisesti länsimaisten teollisuuslaitosten tietoturvalle. 

Datakeskus on väline jonka avulla voidaan toteuttaa suuren luokan hakkerointioperaatioita. Jos hakkerointi tapahtuu pitkälti automatisoidun tekoälyn avulla, niin silloin tietenkään ei hakkerien eli operaattorien tarvitse niin paljon altistua länsimaisille vaikutteille, kuin jos he operoisivat perinteisten menetelmien avulla. Ja juuri kyky suorittaa suuren luokan operointia tekee dataksekuksista tehokkaita välineitä. Siis kun puhutaan tällaisesta toiminnasta, niin silloin meidän pitää muistaa se, että se mitä asioista ei kerrota saattaa olla tärkeämpää kuin mitä asioista kerrotaan. Ja kun joku tarjoilee ilmaisia tuotteita, niin pitää muistaa kultainen sääntö, eli ilmaisia lounaita ei ole. 

Kun Kiinalaiset verkkokaupat tyrkyttävät tuotteitaan kuten tabletteja ilmaiseksi, niin silloin tietenkin pitää kysyä, että miksi moinen hyväntekeväisyys on nostanut päätään? Jos yksikin noista mahdollisesti haittaohjelman saastuttamista laitteista päätyy väärään verkkoon, niin ne saattavat suoraan välittää tietoja Kiinan viranomaisille. 

Tai sitten jos tabletti vaikka hajoaa viikon kuluttua käyttöönotosta, niin siihen saattaa jäädä esimerkiksi verkkojen kirjautumistietoja, joita hakkerit voivat myöhemmin hyödyntää. Tuolloin tabletin verkkokortissa pitää olla pieni siru, joka ehkä tallentaa vain nuo kirjautumistiedot, ja niitä hakkerit voivat hyödyntää omissa toimissaan. 

https://yle.fi/a/74-20160638

tiistai 29. huhtikuuta 2025

Kiina ja ilmeisesti jotkut muutkin maat vainoavat toisinajattelijoita Interpolin avulla

 Interpol on kansainvälinen poliisiorganisaatio, jonka tehtäviin on kuulunut kansainvälisten rikollisjärjestöjen valvonta. Kyseessä on organisaatio, joka koordinoi eri valtiollisten poliisien toimintaa, tai ainakin sen kuuluisi olla tällainen toimija. Mutta kuten tiedämme, niin eri maailman valtioilla on erilaisia käsityksiä rikollisuudesta, ja vasta nyt on ilmeisesti havahduttu siihen, että jotkut valtiot käyttävät Interpolia väärin. 

Eli ne käyttävät tekaistuja etsintäkuulutuksia mahdollisista talous- tai jopa henkirikoksista saattaakseen esimerkiksi poliittisia toisinajattelijoita oman maansa viranomaisten huostaan sekä mahdollisesti hyvinkin ikäviin oloihin vankiloihin, joiden tarkoitus on pitää sisällään lähinnä poliittisia rikollisia eli lähinnä henkilöitä, jotka ovat uskaltaneet sanoa valtion johdon vastaisia mielipiteitä. Interpolin hyväksikäyttö noiden ihmisten jäljittämisessä ei ole aivan uusi ajatus. 1930 ja  -40 luvuilla natsit käyttivät Interpolia erittäin pahasti hyväkseen, ja 1940-luvun alussa se oli käytännössä täysin SS-miesten hallussa. Interpol ei siis itse tutki rikoksia, vaan auttaa poliiseja verkostoitumaan, ja jakamaan tietoja keskenään. 

Interpolin tietokantojen väärinkäyttö on pelottavan helppoa. Kun poliisijärjestöä rakennettiin, niin unohdettiin se, että jossain maassa poliisi saattaa lavastaa henkilön rikolliseksi.  Jos esimerkiksi Kiinan tiedustelu haluaa tietää jonkun sen kansalaisen olinpaikan tai oleskelumaan, niin sen täytyy vain tekeytyä rikospoliisiksi ja sitten väittää tuota kohdetta huumekauppiaaksi, ihmiskauppiaaksi tai sarjamurhaajaksi, ja näin sitten poliisijärjestöjen välinen yhteistyö mahdollistaa henkilön paikantamisen. Ja tietenkin Kiinan viranomaiset voivat tuoda jonnekin rikospaikalle esimerkiksi kupin, jota joku toisinajattelija on käyttänyt vankilassa. Tuolloin esimerkiksi turvallisuuspalvelu voi murhata toisen toisinajattelijan jossain maassa, ja sitten vaikka heittää tuollaisen kupin lattialle, jolloin kyseisen toisinajattelijan etsintäkuulutus voidaan näin saattaa voimaan. Tuollaisen palvelun voi tietenkin saada myös turisti, joka vierailee väärässä maassa. 

Järjestöön kuuluu 196 jäsenmaata, ja juuri se että aloite Interpolin kautta tehtävään etsintäkuulutukseen tulee kansalliselta viranomaiselta on heikkous. Eli siis Interpolin ylläpitämiin kansainvälisiin sormenjälkirekistereihin, joissa on esimerkiksi lasten hyväksikäyttörikoksista, terrorismista, ihmiskaupasta ja muista vastaavista rikoksista epäiltyjen tai rikospaikalta otettujen sormenjälkien rekisteri voi pitää sisällään myös muista kuin ns. "oikeista rikoksista" epäiltyjen rikollisten sormenjälkiä. Interpoliin tuodaan sormenjälkiä jotta niitä voidaan verrata kansainvälisellä tasolla, ja tuota menetelmää voidaan käyttää tehokkaasti myös esimerkiksi sarjamurhaajien etsimiseen. 

Mutta vastuu siitä, että haettava henkilö todella on sarjamurhaaja ja että sormenjälki on todella otettu murhapaikalta on poliisilla, joka tuon rekisteröinnin tekee. Tuolloin usein unohdetaan, että on maita, joissa poliisin ensisijainen tehtävä on puolustaa hallitusta. Eli noissa poliittisen poliisin tehtävissä saattaa joskus poliisilta unohtua totuus. On hyvin houkuttelevaa kirjoittaa jostain poliittisesta vastustajasta etsintäkuulutus, ja väittää häntä vaikkapa sarjamurhaajaksi. Tuolloin tuon henkilön asunnosta haetaan vain sormenjälki, joka syötetään Interpolin rekisteriin. Ja sitten esimerkiksi Kiinan viranomaiset voivat etsiä sen kautta kohteensa olinpaikkaa. 

https://yle.fi/a/74-20158469

https://www.interpol.int/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Interpol

maanantai 14. huhtikuuta 2025

Tuotantoketjut ja niiden vaikutus kansalliseen turvallisuuteen.


Tuotantoketjujen ongelma on siinä, että toisessa maassa tapahtuvaa tuotantoa ei kyetä valvomaan. Eli mikään tuotantolinjalla oleva valvontakamera ei kykene suojelemaan tuotetta viranomaisilta, jotka haluavat käyttää tuotetta ihmisten ja organisaatioiden valvontaan. Meillä länsimaissa on totuttu siihen, että viranomaisten tehtävä on estää teollisuus- että muu vakoilu. Kiinassa taas vakoilu on normaali valtion tiedon hankintaan liittyvä malli. Tuossa maassa lakia luetaan niin, että jos Kiinan kansanarmeijan etu niin vaatii, niin Kiinalaiset hakkerit saavat etsiä tietoja kaikista maailman yhtiöistä, eikä heidän tarvitse kysellä siihen lupaa. 

Kiinan viranomaisten suorittama laaja teollisuusvakoilu on tullut länsimaille yllätyksenä. Mutta jos ajatellaan Kiinan asennetta, eli sitä että tarkoitus pyhittää keinot, niin siellä ei mikään laki turvaa tekijänoikeuksia. Kiinan viranomaiset saattavat jopa myydä länsimaisista yhtiöistä varastettua tietoa myös kolmansille osapuolille. Samoin Kiinalaisten puhelinten paikannus on ilmeisesti mahdollista myös site, että vaikkapa matkapuhelimen ostaja ei edes huomaa sitä, että kiinalaiset valvovat hänen sijaintiaan. Nykyään tuotantoa siirretään yhä enemmän robottien hoidettaviksi. Joten ehkä tulevaisuudessa myöskin Kiinassa alkavat työpaikat kadota kuin noita tehtäviä siirretään roboteille. Ja siksi esimerkiksi tullit ovat ongelmallisia. Jos työt vedetään pois Kiinasta jonnekin automaattiseen tehtaaseen, niin silloin ne eivät ehkä tuo työpaikkoja yhdellekään ihmiselle koko maailmassa. 

Kriisin sattuessa saattaa olla niin, että tuo maa jossa tuotantolinjat sijaitsevat voi jättää nut alueellaan valmistetut tuotteet satamaan. Ja perustelu on se, että vihollisuuksien takia tuota tavaraa ei saa toimittaa perille. Sen takia myös Kiinan ja USAn konflikti saattaa aiheuttaa sen, että USA ei saa omistamiaan tuotteita pois Kiinasta. 

Kun Steve Jobs loi aikoinaan osan Applen tuotantoketjusta, jota kutsutaan maailman tehokkaimmaksi, niin hän ei varmaan koskaan kuvitellut, että tuo tuotantoketju saattaisi vaarantaa jopa USAn kansallisen turvallisuuden. Kun Applen tuotantoketjuja luotiin, niin tuo yhtiö ulkoisti tuotantonsa Kiinaan, mikä johtui siitä, että Kiinassa tuotantoketju on paljon joustavampi kuin USAssa sekä muissa länsimaissa. Riittää että soitetaan viereiseen tehtaaseen, ja pyydetään ruuveja tai johtoja. Tuo loistava sekä joustava ketju tekee mahdolliseksi loistavan ja tehokkaasti optimoitavan tuotannon. Mutta tuolloin Steve Jobs ja kumppanit eivät ilmeisesti muistaneet sitä, että Kiina on periaatteessa komentotaloudessa oleva maa. Periaatteessa siis valtio kontrolloi kaikkea tuotantoa, eikä tuon takia tarvita mitään kovin suuria muodollisuuksia tai byrokratiaa. 

Samoin Kiinan työläisillä ei ole samaa irtisanomista koskevaa suojaa tai muita oikeuksia kuin länsimaisilla työntekijöillä. Eli tuon takia tuollainen tuotantoketju on niin äärettömän tehokas, ja sitä voidaan syystä pitää kapitalismin eli globaalin markkinatalouden helmenä. Periaatteessa siis länsimaihin jää ainoastaan tuotteiden suunnittelu, ja käytännössä kaikki tuotanto tapahtuu Kiinassa. Mutta kuten tiedämme, niin tällaisesta ketjusta hyötyy tietenkin Kiinan kansanarmeija, joka varmaan tarvitsee kannettavia tietokoneita sekä esimerkiksi älykkäitä viestintä- ja ohjaustekniikkaan liittyviä ratkaisuja. Noissa ratkaisuissa tarvitaan tehokkaita mikropiirejä, joita Applen kaltaiset yhtiöt tuovat Kiinaan, tai valmistavat niitä Kiinassa lisenssillä. 

**********************************

Ovatko kiinalaiset hakkerit olleet hiukan liian onnekkaita tai taitavia? Eli tapahtuuko Kiinan tietomurto siten, että ensin vastapuolelle sujautetaan esimerkiksi läppäri, jonka mikropiireihin on asennettu haittaohjelma, joka avaa käytävän palomuuriin. Ja tuollaisen ohjelman voi Kiinalainen vakooja asentaa esimerkiksi tuotantolinjalla oleviin tietokoneisiin.

**********************************

Tuolloin noita samoja mikropiirejä siirretään tietenkin myös esimerkiksi ohjuksiin, niiden tukilaitteisiin sekä erilaisiin simulaattoreihin, joilla voidaan mallintaa uutta aerodynamiikkaa sekä muita vastaavia ratkaisuja. Kun Jobs perusti tuon tuotantoketjunsa, niin silloin Kiina ei ollut vielä samalla tavalla edistynyt supervalta kuin nykyään. Tuolloin uskottiin siihen, että Kylmä Sota ei palaa. Eikä myöskään Kiinan uskottu kohoavan sille tasolle, että se kykenee horjuttamaan USAn sekä Venäjän asemaa maailman kahtena johtavana supervaltana. Kiinan asemaa USAn nähden vahvistaa tietenkin sen suuret harvinaisten maametallien esiintymät. Samoin se että koska tuotanto siirrettiin aikoinaan Kiinaan, niin länsimaissa tai USAssa ei ole sellaisia tuotantolinjoja, jotka voivat vastata tarpeeseen sekä kysyntään.

Kiinan lentokalusto oli pääosin vanhentunutta eikä sen asevoimia pidetty kovin tehokkaina, vaikka kiinalaisten valmistamat Silkworm ohjukset osoittivat tehonsa Persianlahdella 1980-luvulla. Mutta vasta kun korkean teknologian yritykset toivat tuotantonsa Kiinaan alkoi sen Kansanarmeija saada yllättäen monia uusia aseita kuten esimerkiksi hypersoonisia ohjuksia käyttöönsä. Kiinan hakkerit olivat todella tehokkaita, ja he saattoivat saada haltuunsa suuren määrän länsimaiden aseteknologiaa koskevaa ilmeisesti salaista tietoa. 

Kun katsellaan esimerkiksi lehtikuvia Kiinan uusista lentokoneista, niin ainakin osa niistä vaikuttaa hyvin paljon samanlaisilta kuin Amerikkalaiset koneet, joten niiden valmistamisessa on ilmeisesti käytetty hakkereiden anastamaa tietoa. Mutta olivatko kiinalaiset hakkerit ehkä hiukan liian taitavia? Siis voi olla että kiinalaiset ovat saastuttaneet tietokoneita jo niiden valmistusvaiheessa. Koska tietokoneiden kokoonpanolinja on periaatteessa täysin Kiinan valtion valvonnassa, niin Kiinan tiedustelu voi asentaa noihin tietokoneisiin haittaohjelman, jonka kautta sitten voidaan esimerkiksi palomuuriin tehdä aukkoja, joista hakkerit pääsevät sisään järjestelmään. 

Nykyiset tuotantoketjut ovat uhattuna Trumpin tullien takia. Samoin ihmiset ovat heränneet siihen, että kaikki ei ole aina sitä, miltä se näyttää. Jos tärkeitä komponentteja kuten tietokoneita valmistetaan pahimman vihollisen toimesta, niin se saattaa houkutella asentamaan noille koneille erilaisia vakoilu- sekä ansa-ohjelmia, joilla tietokone voidaan saattaa sellaiseen tilaan, että sitä ei voida enää käyttää. Samoin tietokoneelle voidaan asentaa myös viruksia, joilla pyritään saattamaan ainakin osa vastapuolen tietojärjestelmistä toimimattomaan tilaan. 

lauantai 12. huhtikuuta 2025

Pienikin aukko suojauksessa voi aiheuttaa tietoturvan romahtamisen.

 

"Baidu on Kiinan johtava hakukoneyhtiö. Kuvassa Baidun pääkonttori Pekingissä. Kuva: EPA-EFE" (https://yle.fi/a/74-20155168)

Me kaikki tiedämme että pienikin aukko esimerkiksi palomuurissa saa aikaan tietoturvan romahtamisen. Mutta usein me emme muista sitä, että se että itse olemme tietoturvan sisäistäneet ei riitä. Se että unohdamme että kaikki eivät halua tai osaa suojata itseään hakkereilta, saattaa vaarantaa aivan yhtä suuren määrän luottamuksellista tietoa kuin mitä itse käsittelemme. Se että oletamme että kaikki osaavat varoa esimerkiksi sosiaalista hakkerointia, mikä on urkinnan toinen nimi saattaa käydä kalliiksi. 

Ihmisten on tiedettävä että millään säännöillä ei ole mitään merkitystä, jos niitä sääntöjä ei noudateta. Mikäli käyttäjätunnuksia tehdään esimerkiksi mistä tahansa numerosta tulevien soittojen perusteella, niin silloin tuo asia saattaa avata koko järjestelmän hakkereille. 

Hakkerit voivat oikeasti käyttää esimerkiksi sosiaalisen hakkeroinnin menetelmiä saadakseen tietoja, joita emme ehkä edes käsitä olevan tärkeitä tai joiden kautta voidaan ihmisiltä huijata luottamuksellista tietoa. Tässä hyvänä esimerkkinä on teinityttö, joka jakoi Kiinan viranomaisille tietoja erään viestiketjun jäsenten valtion vastaisista mielipiteistä. Kyseinen tyttö on Kiinan johtavan tekoäly- ja hakukoneyhtiön Baidun johtajan tytär. 

Kiinassa viranomaiset myyvät henkilö- ja paikkatietoja melko avoimesti, joten se että Kiinassa joku asia kuten mahdollinen vaitiolo taataan, niin tuo vaitiolo ei ehkä koske oikeastaan ketään. Ja Kiinan valtio valvoo kansalaisiaan erittäin tarkasti. Valtion korruption takia myös periaatteessa kuka hyvänsä voi pyytää Kiinan viranomaisia jäljittämään henkilöitä, joilla on käytössään kiinalainen matkapuhelin. 

Kun sosiaalinen hakkeri iskee, niin hän voi yrittää etsiä henkilön perheenjäseniä tai jopa alaikäisiä lapsia sosiaalisesta mediasta. Sen jälkeen hän saattaa pyrkiä saamaan tuon henkilön käyttämään jotain esimerkiksi Kiinasta tai Venäjältä käsin operoitua sosiaalisen median sovellusta, jossa asiat eivät ole samalla tavalla kuin meillä. Noissa palveluissa saattaa olla joku ikäraja, mutta GRUn sekä Kiinan viranomaisten kanalta ne ovat yhdentekeviä. Siis nuo palvelut eivät noudata edes niiden maiden omia virallisia käytänteitä, jos niiden virallisten käytänteiden huomiotta jättäminen auttaa noiden valtioiden sekä niiden asevoimien tiedustelua niiden päätavoitteessa, mikä on vakoilu. 

Tuolloin esimerkiksi tärkeän johtajan perheenjäseniä voidaan huijata luomaan esimerkiksi uusia käyttäjiä tietojärjestelmiin, joiden avulla vakoojat pääsevät sitten seuraamaan tuotantoprosessia. Tuollaisessa huijauksessa saatetaan käyttää esimerkiksi virtuaalinäyttelijöitä, joiden avulla hakkeri saattaa uskotella olevansa esimerkiksi joku johtaja, jolla on oikeus tuohon tietoon. GRU ja muut vastaavat palvelut saattavat houkutella alaikäisiä käyttämään "itäisiä sosiaalisia medioita" salaa, Varsinkin Venäjällä sekä Kiinassa ei sosiaalisen median palveluilla ole samoja oikeuksia tai velvollisuuksia salata käyttäjiensä tietoja viranomaisilta, joihin myös tiedusteluviranomaiset kuuluvat.


https://yle.fi/a/74-20155168 

torstai 20. maaliskuuta 2025

Miksi Kiina ja muut ei-demokraattiset maat ovat niitä, joiden taloudessa menee lujaa?

 



Kiina on tyypillinen yksipuoluejärjestelmä tai diktatuuri, kuten me eurooppalaiset sanoisimme. Noissa maissa on erittäin helppoa tehdä päätöksiä, koska lakeja ja käytänteitä voidaan muuttaa miten hallitsijaa huvittaa. Samoin totuus on noissa maissa subjektiivinen asia. Ja vaikka diktatuurit vaikuttavat byrokratian linnakkeita, niin niissä päätökset on helppo viedä läpi, jos ne vain palvelevat johtajan tai johtajien etua. Tuon edun määrittelee noissa maissa valtion johto itse. Eli vain valtion johto tietää mikä sille ja valtiolle on parasta. 

Samoin noissa maissa kaikkien tiedotusvälineiden tulee palvella valtion etua. Kiinan kohdalla valtion itselleen katsoma etu tarkoittaa sitä, että valtio saa länsimaisten yritysten kautta hankittua länsimaista elektroniikkaa sekä muuta tietotaitoa, jotka edistävät Kiinan kansantasavallan johdon etua. Sen takia voidaan sanoa että voimakas talouskasvu saattaa olla osittain propagandistinen houkutin, jolla houkutellaan länsimaisia korkean teknologian toimijoita tuomaan osaamistaan Kiinaan. 

Kiinan talous on oikeastaan erikoistapaus, koska tuo maa on niin valtavan väkirikas. Tuloerot ovat siellä suuret, ja samoin maaseudulla koulutusaste on matala. Sen takia Kiina on vastakohtien maa. Mutta suurin syy tuohon talouden kovaan kasvuun on se, että Kiina on ensinnäkin maa, jossa ainakin osa infrastruktuurista on ollut kehittymätöntä. Se tarkoittaa että varsinkin mobiililaitteet kuten matkapuhelimet sekä monet muut huokeat median toistamiseen tarkoitetut välineet menevät varmasti kaupaksi. Mutta myös länsimaisten yritysten tapa investoida Kiinaan aiheuttaa talouden kasvamista. 

Talouskasvu on houkutin, jolla Kiina houkuttelee länsimaisia korkean teknologian tuotteiden tuottajia Kiinaan. Eli onko talouskasvu todellista vai ei? Kiinassa lehdistön pitää tukea valtion etua. Ja valtion etu on se, että korkean teknologian yritykset panostavat Kiinassa tapahtuvaan tuotantoon. 

Kiina on autoritaarinen valtio, jossa valtion etu menee aina jopa lain kirjaimen ohitse. Länsimaissa on totuttu siihen, että meillä on vallan kolmijako-oppi, jossa eduskunta tai parlamentti säätää lakeja, jotka pannaan toimeen lakeja toimeenpanevan valtion viranomaisten toimesta. Ja riippumaton oikeusistuin valvoo lakien noudattamista sekä määrää rangaistuksen lakien rikkojalle. Samoin riippumaton lehdistö valvoo lain noudattamista sekä sitä, että lakeja rikkonut henkilö joutuu vastuuseen. Riippumattoman lehdistön tehtävä on saattaa rikkomukset yleiseen tietoon, ja arvostella valtiota, ja tuoda myös epäkohtia ihmisten ja valtion päättäjien tietoon. Mutta Kiinassa lehdistön asema on sama kuin Venäjällä sekä kommunistisessa maailmassa yleensäkin. 

Lehdistö on Kiinassa osa valtiovaltaa, ja sen ainoa tehtävä on tiedottaa siitä mitä esimerkiksi valtion johto on päättänyt. Sekä samalla myös tukea valtiota sekä sen edustajia kuten poliisia. Samalla lehdistö osallistuu valtion vihollisekseen määrittämien tahojen mustamaalaamiseen. Valtion valvoma lehdistö on mahtava väline, ja ehkä osa tuosta tarunhohtoisesta talouskasvusta on pelkkää propagandaa, joka johtuu tilastojen tarkoituksellisesta vääristelystä.Toisaalta taas voidaan sanoa että tilastot ja niiden tulkinta riippuu siitä, miten niitä halutaan kerätä ja tulkita. Jos tilastoja kerätään siten, että vain ne asiat jotka tukevat kommunistisen puolueen kantaa asioihin, niin silloin ne varmaan osoittavat jotain asioita vääriksi. 


Kiinassa on erittäin helppoa panna viranomaisten määräyksiä toimeen. Valtion turvallisuus lait ovat sellaisia, että niiden avulla voidaan melkein kuka vain pidättää melkein mistä vain. Valtion viranomaisten tehtävä on tukea Kiinan kansan puolustusta, joten Kiinan oikeusistuin on vain kumileimasin. Se että länsimaisten teollisuuslaitosten kautta Kiina saa länsimaista teknologiaa tekee näistä tehtaista Kiinan kannalta valtion etua edistäviä toimijoita. Ja Kiinan viranomaisten eli erityisesti Kiinan kansanarmeijan etu ajaa lain edelle. Kiinassa on helppoa panna viranomaisten käskyjä toimeen, koska siellä vallan kolmijako toimii siten, että se mikä on hyväksi armeijalle on hyväksi valtiolle. Joten Kiinassa voidaan turvallisuus lakiin vedoten panna toimeen mitä suurisuuntaisimpia projekteja. 

Eli valtion etu ja sen turvallisuus ovat asioita, jotka ovat aina etusijalla tuon maan politiikassa. Ja sen takia Kiinassa himoitaan länsimaisia mikropiirejä, joiden avulla sen ohjuksia voidaan suunnata kohteisiin. Samoin Kiinassa ollaan tietenkin kiinnostuneita tekoälyn luomista valvonta mahdollisuuksista. Tekoälyn avulla voidaan nettiä valvoa vielä entistä tehokkaammin. Samoin esimerkiksi opiskelijoiden piireistä voidaan seuloa ne, jotka ovat ehdottoman luotettavia. 

Siis onko talouskasvu todellista? Siinä vasta kysymys. Kiinan valtion sekä erityisesti kansanarmeijan etu on se, että länsimaat sijoittavat erityisesti korkean teknologian tuotantoa tuohon maahan. Voidaan sanoa että esimerkiksi talouskasvu on väline, jolla Kiina voi houkutella haluamiaan tuottajia tuohon maahan valmistamaan tuotteita, joiden avulla se voi kehittää oman valtionsa valvonta- sekä sotilaallista teknologiaa. 


Kiinan tiedustelun ongelmallinen suhde Triadiin eli kiinalaisten mafiaan.




Kiinan ja muiden vihamielisten toimijoiden harjoittama tiedustelu on erittäin ongelmallinen asia. Monissa maissa jotka suhtautuvat jostain syystä vihamielisesti on valtiolla erityinen symbioottinen suhde esimerkiksi organisoituun rikollisuuteen. Tuolloin voidaan sanoa että noiden maiden tiedustelu- ja muut vakoilua harjoittavat viranomaiset voivat harjoittaa toimintaansa myös esimerkiksi organisoituun rikollisuuteen kuuluvien “alihankkijoiden” kautta, jotka eivät ehkä ole tuon maan kansalaisia, tai heillä ei ole mitään näkyvää yhteyttä näihin järjestöihin.

Siis voi olla niin, että kaikkien länsimaihin vihamielisesti suhtautuvien maiden kuten Venäjän, Pohjois-Korean ja Kiinan viranomaiset eivät puutu Triadien toimintaan, jos ne eivät kauppaa esimerkiksi huumeita noissa maissa. Samalla Triad voi tietenkin kaupata huumeita tai aseita, joita se saa vaikkapa Pohjois-Koreasta. Ja sitten toimittaa vaikkapa teknologiaa tuohon maahan. 

Siis tietävätkö Kiinan poliisi ja muut viranomaiset tuosta mahdollisesta yhteistoiminnasta? Se että oletamme että Pohjois-korean viranomaiset käyttävät Triadia länsimaisen valuutan ja teknologian hankkimiseen ei riitä siihen, että voimme todistaa Kiinan viranomaisten olevan tietoisia tuosta toiminnasta. Mutta toisaalta jos nuo kaupattavat huumeet hankitaan Pohjois-Koreasta, niin se pitää kiinalaiset puhtaana. Ja Kim Jong-Unin tiedetään parantaneen maansa taloutta huumekaupan avulla. 




Esimerkiksi Kiinan viranomaiset voivat käyttää Triadia eli kiinalaisten mafiaa yhteistoiminta henkilöiden rekrytointiin melkein mistä päin maailmaa hyvänsä. Triad on rikollisjärjestö, johon kuuluu melko paljon jäseniä. Tuo organisaatio on 2300 vuotta vanha, ja aivan samalla tavalla kuin monet muutkin organisoidun rikollisuuden organisaatiot on Triad aloittanut toimintansa suojelemalla tavallisia ihmisiä sotalordien mielivallalta. Mutta nykyään tuo järjestö on periaatteessa samanlainen kuin mafia. Alussa sen toiminta on ollut periaatteessa aivan moraalista, mutta sitten se on muuttunut kovan luokan toimijaksi monen maan alamaailmassa. Triad ei siis ole periaatteessa mikään yksi organisaatio. Vaan joukko yhteistoimintaa tekeviä järjestöjä, jotka parittava prostituoituja joita värvätään huumeiden salakuljetukseen, kauppaavat aseita, huumeita, sekä hoitavat rahanpesua. 

Eli se kauppaa kaikkea mikä on rikollista. Triad on siis periaatteessa rikollinen järjestö, mutta samalla sen toimintaa ilmeisesti katsotaan läpi sormien, jos sen periaatteet käyvät yksiin Kiinan Kansantasavallan periaatteiden kanssa. Vaikka johonkin Triadin jengeistä kuuluu jokin tietty määrä jäseniä, niin nuo jäsenet saattavat asua ympäri maailmaa. Ja itseasiassa nuo jäsenet saattavat operoida omia jengejä, joiden toiminta saattaa näyttää hyvinkin itsenäiseltä. Tämän näkemyksen mukaan vain noiden jengien pomot muodostavat kansainvälisen rikollisuuden eliitti-järjestön, jota pidetään jopa Mafiaa voimakkaampana. Siis tässä tekstissä Mafia tarkoittaa kaikkia mafia-jengejä, kuten La Cosa Nostraa ja ’Ndranghetaa. Triadiin soluttautuminen on vaikeampaa kuin eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin jengeihin, koska soluttautujan pitää osata kiinaa. 

Syy miksi Triad on levittäytynyt niin laajalle johtuu siitä, että kun Hongkong liittyi Kiinaan vuonna 1997. Ennen tuota Triad oli erittäin voimakas nimenomaan Hongkongin Kowloonin kaupunginosassa. Kun Kiina otti entisen Britannian siirtomaan hallintaansa niin jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä muutti ulkomaille. Ja osa noista ihmisistä oli Triadin jäseniä. Heidän kauttaa Triad sai muodostettua yhteyksiä länsimaisiin jengeihin. Ja ongelmia tulee siitä, että Triad on oikeastaan kaksiteräinen miekka. Sen kautta Kiinan viranomaiset voisivat suoraan värvätä avustajia tuon järjestön kautta. Venäjän tiedustelun tiedetään ottaneen yhteyttä esimerkiksi päihderiippuvaisiin, jotta he tekisivät sabotaasia Venäjän laskuun. Joten Kiinan tiedustelu saattaa yrittää samaa. Samoin Triadin jäseniä on ilmeisesti myös pidätetty, joten heitä voidaan käyttää panttivankeina kun kiinalaisia kiristetään yhteistoimintaan. 




https://en.wikipedia.org/wiki/Illicit_activities_of_North_Korea


https://en.wikipedia.org/wiki/Mafia


https://en.wikipedia.org/wiki/'Ndrangheta


https://en.wikipedia.org/wiki/Triad_(organized_crime)


https://fi.wikipedia.org/wiki/Mafia


https://fi.wikipedia.org/wiki/%E2%80%99Ndrangheta


keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Perhonen joka kuvitteli olevansa Zuangzi.


"Zhuangzi uneksii olevansa perhonen" (Wikipedia, Zuangzi)


Taolaisten filosofien listassa on mielenkiintoinen nimi tai aihe nimeltään Zuangzi. Yllä olevan kuvan nimi on Zuangzi uneksii olevansa perhonen, vai kuvitteleeko perhonen olevansa Zuangzi? Siinä vasta kysymys, eli koko Zuangzin filosofian ajatus tai yksi pääajatuksista on siinä, että kaikki maailman roolit voidaan kääntää ympäri. Voin siis kysyä että kuvitteleeko perhonen olevansa Zuangzi, vai kuvitteleeko tai uneksiiko Zuangzi olevansa perhonen? Tai ehkä emme tiedä mitä kalat meistä ajattelevat, mutta tietävätkö kalat mitä me niistä ajattelemme? 

Tuosta yllä olevasta kuvasta on saatettu vetää monenlaisia johtopäätöksiä ja sille on saatettu kehittää mitä ylevimpiä tai muuten erikoisia selityksiä Yksi niistä on se, että Zuangzi sai käyttöönsä FPV-dronen ja sitten sen ja virtuaalitodellisuuslasien kautta sai kokea osittain sen, miltä tuntuisi olla perhonen. Ehkä joku alien olisi sen voinut Zuangzille antaa kokeiltavaksi, tai sitten jossain nykykiinassa asuu poika tai mies nimeltään Zuangzi. 

Tai sitten tuolle maalaukselle voidaan antaa myös sellainen sisältö, että Zuangzin olisi kannattanut jossain vaiheessa varoa hiukan mitä hän sanoo. Eli jos mestari Zuangzi on unissaan tai vasta herättyään soperrellut asioita, joita hän ei ehkä ole toivonut muiden saavan tietää, niin se että hän on nuo ajatukset esittänyt voi olla kiusallista. Siis kuvasta voidaan ajatella että mestarin parta on kuin joki. Jos hän sanoo jotain, niin silloin hänen ajatuksensa valuvat kohti alempia toimijoita. Eli hänen oppilaansa tai henkilöt jotka ovat olleet hänen lähellään tuon uneksimisen ajan voivat levittää noita sanoja jonnekin, ja ne saattavat aiheuttaa ongelmia ainakin niille, jotka asioita eteenpäin välittävät. 

Kiinalaisessa filosofiassa on hyvin tärkeää kenen oppilas on kyseessä. Noita filosofien ajatuksia jotka ovat lähtöisin joltain tunnetulta mestarilta työstetään sukupolvien ajan. Siis mestari on henkilö joka panee ajatusketjun alulle, kirjoittaa ajatuksensa muistiin. Ja sen jälkeen hänen oppilaansa ottaa nuo kirjoitukset käsiteltäväkseen, ja kehittää niissä olevia ajatuksia eteenpäin. Siis filosofiassa ylipäätään oppilaan ja opettajan eli mestarin välinen suhde ei ole sellainen kuin mitä me ehkä käsitämme meille tutun oppilas- ja opettajasuhteen olevan. 

Filosofiassa oppilaan ja opettajan välillä voi olla sukupolvien väli. Kun opettaja eli mestari on kirjoittanut ajatuksensa muistiin, niin hän sitten asettaa nuo ajatuksensa eli muistiinpanonsa jonnekin. Ja sitten ehkä satojen vuosien päästä oppilas ottaa nuo tekstit tarkasteltavakseen. Hän tarkastelee niitä, poimii asioita omiin muistiinpanoihinsa sekä teksteihinsä. Ja sitten muokkaa noita ajatuksia uudelleen, ja tuo muokkaus tekee hänestä uuden mestarin. 

Idea on siinä että ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta. Tai ei ole olemassa puhdasta valhetta. Kaikki mitä näemme, kuulemme tai haistamme sekä maistamme on itseasiassa oman kokemuksemme kautta tulevaa informaatiota. Se pidämmekö siitä mitä aistimme tuovat meille riippuu siitä miten tulkitsemme havaintojamme. Me näemme kuvia joissa on ihmisiä, jotka tekevät asioita. Me näemme asiat oman kokemusmaailmamme ja ajattelumme kautta. Siis me voimme aivan hyvin ajatella ihan itse mitä näemme kuvissa. 

Tai voimme kysyä kaverilta sitä mitä hän näkee kuvassa. Sen jälkeen voimme myötäillä ystäväämme tehdäksemme häneen hyvän vaikutuksen. Eli sen kautta sitten voimme välttää riitoja, ja voimme lähteä hänen kanssaan elokuviin. Hän voi sitten kertoa sen, mitä elokuvaa hän haluaa katsoa, ja sitä kautta voimme siirtää oman mielipiteemme sekä ajattelumme kaverille. Tai voimme lukea jostain lapusta kuinka joku maalari on kuvaillut työtään. Tai ehkä voimme pyytää tekoälyä tekemään noita asioita. Eli tuolloin voimme näyttää tekoälylle kuvaa, ja se sitten kertoo kuvan nimen. Tuolloin tietenkin saamme tietää sen, mitä tuo kone tai maalauksen tekijä on maailmalle kertonut kuvasta. 


 https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Zhuangzi

keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Kiina ei ole vain kommunistinen komentotalous, vaan myös tarpeen tullen nopealiikkeinen komentotalous.

 

DeepSeek tekoäly on osoitus siitä, että Kiina ei ole vain sosialistinen komentotalous. Se on komentotalous, joka toimii uskomattomalla nopeudella, jos valtio katsoo jonkun asian hyödyttävän sen poliisia tai asevoimia. Ja tekoäly in yksi asia, joka varmasti kiinnostaa Pekingin johtoa. Toisaalta me voimme myös ajatella niin, että Kiinan valtiojohtoinen talouden malli saa aikaan sen, että Kiinassa innovaatioita voidaan viedä läpi hyvinkin nopeasti. Mutta se vaatii siitä, että Kiinan johto tai valtio pitää tuotetta tai innovaatioita valtion kannalta edullisena tai muuten valtiota tukevana välineenä. Laajoja kielimalleja pidetään yleisesti erittäin tehokkaina valvonnan sekä sotilastekniikan ohjausvälineinä, joiden avulla useita järjestelmiä voidaan liittää yhteen, ja komennot voidaan antaa normaalia puhekieltä käyttämällä. 

Tuossa järjestelmässä monitasoiset toimijat kytketään yhteen valtavaksi tietoverkoksi, jossa järjestelmät vaihtavat saumattomasti tietoja sekä komentajien kanssa että myös keskenään. Samoin tekoälyt voivat tehdä yhteiskunnasta dystooppisen valvontayhteiskunnan, jonka rinnalla joku Orwellin kauhuskenaario "Vuonna 1984" on lasten leikkiä. Tekoäly on loista valvonnan väline. Se on nopea eikä se jätä mitään kertomatta. Tekoälyä voidaan käyttää esimerkiksi houkuttelemaan huumekauppiaita tai pedofiilejä paljastamaan itsensä. Tai sitten sitä voidaan käyttää esimerkiksi toisinajattelijoiden etsimiseen kovan luokan komento-yhteiskunnassa. 

Esimerkiksi Kim Jong-Un on mies joka saattaisi halua komentaa jokaiselle Pohjois-Korean kansalaiselle kännykän, ja sitten tekoäly valvoo kaikkea mitä he sanovat ja tekevät. Tuolloin jokainen kansalainen joutuisi kantamaan vartalokameraa sekä äänittämään kaiken puheensa, ja tekoäly poimii tuolloin nuo kielletyt sanat. Eli tämä vaihtoehtoinen takoälyn käytön malli on ollut periaatteessa käytössä mm. sosialistisessa Romaniassa, jossa salainen poliisi, Securitate päätti että jokaisella maan kansalaisella piti olla sellainen puhelin kotonaan, että salainen poliisi kykeni kuuntelemaan heitä myös kotonaan. Se mikä sitten teki tuosta toiminnasta tehottoman oli se, että Securitaten piti kuunnella nauha niin, että virkailija kuunteli sen kuulokkeet korvillaan. Samanlainen järjestelmä oli käytössä mm. Neuvostoliiton aseteknologiaa kehittävillä ihmisillä. 

Tuo tietenkin söi resursseja sekä vei paljon aikaa. Mutta nykyään tekoälyt voivat tehdä sen muutamassa sekunnissa. Eli näin tekniikka joka on tehty ihmisten palvelukseen muuttuu ihmisten valvonnan välineeksi. Eli myös tekoälyä voidaan käyttää väärin. Tai siis valtion johto määrittelee kaikkialla sen, mikä on valtion mielestä väärinkäyttöä. Tekoäly voi vapauttaa valtavasti resursseja tai sitten se voi muuttaa kaiken suuren luokan valvontayhteiskunnaksi missä ihmistä valvotaan 24/7. 

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Kiina-ilmiö talouden hoidossa.





Shanghain pilvenpiirtäjät symbolisoivat modernia Kiinaa sekä sen kehitystä moderniksi suurvallaksi. Samalla Kiinasta on tullut yksi maailman polarisoituneimmista yhteiskunnista. Eli Kiinan varallisuus kasautuu voimakkaasti erityistalousalueille kuten Shanghaihin, Hong Kongiin sekä Pekingiin, jossa asustelee kiinan johto. Kiinan talousihmeen kääntöpuoli ovat saasteet sekä esimerkiksi erilaiset kaatopaikat. Yksipuolejärjestelmä suojelee korruptoituneita virkamiehiä. Muuttoliike maalta kaupunkiin on erittäin voimakas, mikä jättää jälkeensä autioituvaa maaseutua, ja se aiheuttaa ongelmia esimerkiksi ruoan tuotannossa. Kiinan autoritäärinen järjestelmä takaa sen, että Pekingin keskusjohdon suunnitelmat eivät koskaan herätä mitään vastustusta. 

Eli koska Kiina on yksipuoluejärjestelmä, niin siellä ei kukaan vastusta viranomaisia, joista yksi on Kiinan Kommunistinen puolue. Ja jos Kiinan kommunistinen puolue tekee virheen, niin virhettä ei tarvitse käsitellä missään. Joten jos joku tehdas tuottaa vaikkapa vähän jätteitä, niin nuo jätteet voidaan vaikka kantaa Gobin aavikolle, missä ne ovat poissa ihmisten silmistä. 

Virallisesti Kiinasta on tullut yksi talouden mallimaista. Tuolloin me näemme tilanteen siten, että talouden kehitys on niin sanotusti itseisarvo. Se mitä hintaa tuosta kehityksestä maksetaan ei välttämättä joko haluta tai osata nähdä. Tuossa talouden lohikäärmeessä nähdään loputtoman talouskasvun mallimaa, jossa ihmiset kiltisti tekevät työtä saadakseen talouskasvun jatkumaan. Kiinalaista taloustiikeriä tai talouden lohikäärmettä on tuijotettu lännessä kateellisina. Ja erityisen innoissaan on oltu siinä, että kiinalainen työntekijä ei pidä liikaa kahvitaukoja, ja hän ei myöskään lakkoile. Samalla ollaan hehkutettu sitä, kuinka paljon länsimaissa ollaan taloudessa jäljessä tuota talouden suurta osaajaa, jonka saavutuksia me kaikki voimme ihailla. Länsimaissa on oikeastaan kaikessa siirrytty kohti Kiinan mallia, jossa ihmisiä valvotaan sekä työpaikalla että kotona. 

Kiinassa on esimerkiksi ilmeisesti tutkittu mahdollisuutta valvoa kansalaisia kännyköiden kautta. Eli kaikilla pitäisi olla kännykässä sovellus, joka äänittää puhetta sekä kuvaa ympäristöä. Ja tekoäly sitten etsii puheesta asioita, jotka ovat virallisen tiedon vastaisia. Kännykän kantaminen voidaan tehdä tuossa maassa pakolliseksi, ja se on yksi asia, mikä tietenkin on huolestuttava. Kiinan tiedetään olevan kiinnostunut tekoälystä sen tuoman laaja-alaisen valvontamahdollisuuden takia. Tekoälyn avulla voidaan koko yhteiskuntaa valvoa tehokkaammin kuin koskaan. 

Kun ihmiset kuulevat uutisia Kiinan talouskasvusta, niin silloin puhutaan esimerkiksi Hong Kongin sekä Shanghain pörssikursseista. Ja tietenkin Kiinan mallia pidetään loistavana osoituksena siitä, miten taloutta pitää hoitaa. Samalla unohdetaan se, että Kiinan työläiset eivät kovin hyvää palkkaa saa. Eikä talouskasvu koske koko yhteiskuntaa, vaan se on keskittynyt tietyille alueille Kiinassa. 

Mutta samalla kun Kiinan mallia hehkutetaan, niin unohdetaan se että Kiinan kansantalous on valtavan paljon suurempi kuin Eurooppa. Samoin kiinalainen yhteiskunta on erilainen kuin joku Suomen avoimuuteen perustuva malli. Esimerkiksi Kiinassa on paljon alueita, joissa yhteiskunta on oikeastaan vähintään alikehittynyttä. Eli noissa paikoissa ei ehkä kouluissa ole edes huonekaluja, tai niissä on jopa suuri määrä lukutaidottomia. Kiina on myös korruption luvattu maa, eli Kiinan hallintokoneisto perustuu pitkälti yksipuoluemalliin, jossa Kiinan Kommunistinen puolue. 

Kiinan kommunistinen puolue ei salli sisäisiä fraktioita tai siipiä, joten kaikki oppositiovoimat puolueen sisällä ovat epävirallisia, ja niihin kuuluminen voi aiheuttaa hyvin vakavia ongelmia. Oppositioksi katsotaan esimerkiksi puolueen johtajan vastaiset toimet kuten puheet, jotka eivät ole linjassa puolueen puheenjohtajan määrittämän linjan kanssa. Nuo ongelmat ovat esimerkiksi pidätys ja lähettäminen kaivoksiin. Samoin Kiinan perustuslaki takaa sen, että KKPllä ei ole kilpailijoita. 

KKPn lisäksi Kiinan toinen vallan keskittymä on Kansan Vapautusarmeija. Kiinan talouskasvu nojaa pitkälti länsimaisiin tuotteisiin, joita valmistetaan Kiinassa lisenssillä. Osa noista tuotteista on sellaisia, että ne palvelevat erityisesti Kiinan asevoimien tarpeita. Ja Kiinan kansanarmeija on ainakin jossain määrin riippuvainen länsimaisista mikropiireistä. Eli voidaan sanoa että kiina ostaa paljon länsimaista elektroniikkaa ja pakkaa sitä uusiin kuoriin. Sekä palauttaa nuo uusiin kuoriin pakatut tuotteen länsimaisten marketien hyllyille, mutta osa elektroniikasta muuttuu esimerkiksi hypersoonisiksi ohjuksiksi, jotka sitten kyllä myös saattavat palata länteen esimerkiksi lentotukialuksen kylkeen ammuttuina. 

Kiinan kansantasavallan politiikka on se, että yksilö on olemassa vain valtiota varten. Kiinassa virallisen tiedon vastustaminen on kiellettyä. Eikä tuossa massa esimerkiksi välitetä esimerkiksi työsuojelusta juuri ollenkaan. Kiinan talouskasvua sekä työttömyyden hoitoa voidaan tietysti ihailla jos haluamme katsoa vain lukuja. Mutta lukujen takana on monia asioita, joita ei Euroopassa voida hyväksyä. Eli Kiinan kansanarmeija on erittäin suuri työllistäjä tuossa massa, samoin myös poliisista löytyy kyllä töitä, jos sattuu olemaan puoleen uskollinen jäsen. Kun sitten puhutaan talouden kasvusta, sekä Kiinan tuotekehityksestä, niin suuri osa noista tuotteista menee suoraan kansanarmeijan tarpeisiin, eikä tavallinen kiinalainen hyödy noista tuotteista juuri ollenkaan. Samoin jos tuijotetaan tilastoja, niin aina on mahdollisuus siihen, että lukuja vain tekaistaan. 

Virallinen Kiina ei periaatteessa pidä yksilöä yhtään missään arvossa. Vain massoilla on merkitystä. Eli Kiinassa tuotantoa koskevat luvut ovat tärkeämpiä kuin se, miten Kiinassa tuotteita tehdään. Kiinalaisissa tehtaissa työtä tehdään 24/7 eikä siellä paljon kahvitunteja ole. Eikä tavallisten työläisten palkka ole samalla tasolla kuin Suomessa, mutta tehtaan johtajat sekä sitä valvovat virkamiehet kyllä saavat sitäkin enemmän palkkaa. Samalla työläisiä voidaan velvoittaa asumaan jossain tehtaan johdon osoittamassa asunnossa, josta sitten peritään vuokraa, johon menee suuri osa palkasta. 

Kiinan virallinen totuus kertoo 100% työllisyydestä sekä samalla myös kovasta talouskasvusta. Siitä miten tuo talouskasvu saadaan aikaan ei juurikaan keskustella. Kiinassa saasteet sekä yhteiskunnan polarisaatio ovat erittäin voimakkaita. Kiinan yhteiskunnan polarisaatio on sekä taloudellista, että koulutuksellista. Eli siellä Pekingin ja Shanghain ulkopuolella ei ehkä kouluja paljon käydä. Kiinan talouskasvu on asia, josta Kiina maksaa kova hintaa. Jäteongelma sekä yhteiskunnan polarisaatio ovat asioita joiden takia Kiinassa ei talouskasvu tuo onnea jokaiselle kiinalaiselle. 



keskiviikko 20. marraskuuta 2024

Sama Kiinalaisalus, joka katkoi aikoinaan Viron ja Suomen välisen kaasuputken on taas asialla. Tällä kertaa mukaan lähtivät datakaapelit.


"Kiinalaisalus Yi Peng 3 on viranomaisten kiinnostuksen kohteena kaapelirikkojen takia. Aluksen omistaa Ylen tietojen mukaan kaksi kiinalaismiestä. Kuvakaappaus MarineTraffic-sivustolta. Kuva on vuodelta 2016. Kuva: MarineTraffic / Kuvakaappaus, kuvankäsittely: Aalto Puutio / Yle" (https://yle.fi/a/74-20125826.)

Sama Kiinalaisalus, joka katkoi aikoinaan Viron ja Suomen välisen kaasuputken on taas asialla.  Tällä kertaa mukaan lähtivät datakaapelit, jotka kulkevat Itämeren pohjassa. 

Kuten varmaan jokainen on mediasta lukenut, niin noiden merikaapeleiden katkeaminen on yhdistetty kiinalaisten omistamiin aluksiin. Joten voidaan taas kerran kysyä, että onko kyse sattumasta, kun jo toisen kerran  Kiinalaiset pudottelevat ankkureita meren pohjaan, kohtaan jossa sijaitsee tärkeää infrastruktuuria. Eli tapaus on varmaan paljon samanlainen kuin pari vuotta sitten tapahtunut Suomen ja Viron välisen kaasuputken katkeaminen. Sekä se mikä tapauksesta tekee omituisen, on se, että saman aluksen epäiltiin aikoinaan katkoneen Suomen ja Viron välistä kaasuputkea. 

Mutta voisiko se olla vahinko? Eli katkaistiinko lähetin siksi, että alus siirsi jotain toiseen alukseen? Eli avainkysymys on miksi tuo paikannusdataa lähettävä lähetin katkaistiin, ja miksi alus pudotti ankkurin siihen, missä merenpohjassa oli tuolloin jäljet. Ja olisiko tämä datakaapeleiden katkeamisen syy sama, eli ankkuri pudotettiin väärään kohtaan, ja sitten se on tarttunut datakaapeleihin ja katkonut niitä. 

Tapauksen yhteydessä kiinalainen kauppa-alus oli vetänyt ankkuria meren pohjassa. Ja sen jälkeen oli kiinalaisilta pitänyt nyhtää selityksiä siitä, miten tuo asia on päässyt tapahtumaan. Samanlainen tapaus on sitten taas tapahtunut Itämerellä. Keskusrikospoliisin mukaan jonkun kiinalaisessa omistuksessa olleen aluksen paikannuslaitteet olivat pois päältä, kun alus purjehti Itämerellä, ja taas on kriittistä infrastruktuuria vaurioitettu.  



Yllä: https://yle.fi/a/74-20125826



Kiinnostava yksityiskohta on se, että sama alus on yhdistetty Suomen ja Viron välisen kaasuputken vaurioittamisesta.  Kiinnostavan tästä asiasta tekee se, että kyseisen asian kertoi kiinalainen media. Ja tietenkin tapausta väitettiin vahingoksi. Mutta oliko alus silloin(kin) laskenut ankkurinsa väärään paikkaan, koska siitä piti purkaa, tai siihen piti lastata lastia, jota ei Pietarin satamatyöläisten haluttu näkevän? Joten oliko aluksella yhteyksiä Pohjois-Koreaan? Lisää kiinnostusta on herättänyt sen, että tuon aluksen omistavalla yhtiöllä oli oikeusjuttuja, joissa siltä karhuttiin noin 2400 euron arvoisia saatavia. Eli oliko kyseessä sama alus? 

Eli onko tuo alus ehkä ollut enemmän tai vähemmän pimeästi vuokralla Pohjois-Korealla. Kiinalainen omistaja tietenkin näyttää paremmalta kuin joku Pjonjangin vienti ja tuontiyhtiö. Joten onko tuon aluksen omistanut yhtiö operoinut myös ilman Pekingin lupaa noissa operaatioissa, joissa kieltotavaraa on viety Pohjois-Koreaan sekä ilmeisesti myös Venäjälle. 

Avainkysymys on siinä, että miksi Yi Peng 3-alus sammutti lähettimensä? Ja operoiko tuota alusta kiinalainen vai mahdollisesti pohjois-korealainen miehistö? 

"Nyt kiinnostuksen kohteena oleva Yi Peng 3 on rakennettu vuonna 2001 Etelä-Koreassa. Kiinalaismiesten omistama yhtiö hankki aluksen vuonna 2016. Tuolloin aluksen nimi oli vielä Avra." (https://yle.fi/a/74-20125826)

"Aluksen kiinalaisista omistajista löytyy varsin vähän tietoja julkisista lähteistä. Kaksikon omistama yhtiö Ningbo Yipeng Shipping Co on ollut osapuoli palkkoja koskevassa siviiliriidassa, jota on käsitelty Ningbon merioikeudessa." (https://yle.fi/a/74-20125826)

"Riita liittyi palkkasaataviin, jota laivalla työskennellyt kiinalaismies vaati. Oikeus määräsi yhtiötä maksamaan saatavat sekä korvauksia 19 000 Kiinan Renminbiä eli noin 2500 euroa korvauksia." (https://yle.fi/a/74-20125826). 

Tämä on merkillinen asia. Nimittäin Kiinan oikeusistuin tunnetaan byrokratiasta sekä korruptiosta, joten miten tämä merimies on saanut korvaukset menetetyistä palkoista? 

"Kiinan kaupparekisterin ja julkisten alustietojen mukaan kiinalaismiehet omistavat yhtiöiden välityksellä myös kaksi muuta rahtialusta, eli Yi Peng ja Yi Peng 5:n." (https://yle.fi/a/74-20125826)

"Kiinnostusta Yi Peng 3:n toimintaa kohtaan on lisännyt se, että kiinalaisomisteinen alus oli kiinalaismedian mukaan vastuussa Suomen ja Viron välillä kulkevan Balticconnector-kaasuputken vaurioittamisesta viime lokakuussa." (https://yle.fi/a/74-20125826)

Jos datakaapelin katkaisu ei ole ollut niin sanotusti tahallista, niin miksi kiinalaiset olisivat laskeneet ankkurin, tai heittäneet jotain datakaapelin päälle? Jos kyse ei ole tahallisuudesta, niin tuo alus on saattanut purkaa kieltotavaraa keskellä Itämerta, mahdollisesti Kaliningradista operoivaan yhteysalukseen. Mikäli näin on, niin tapahtuuko tämä salakuljetus Pekingin tieten? Ja miksi tuota kieltotavaraa ei oltu purettu Pietarissa? 



Yllä: https://yle.fi/a/74-20125687

Vai oliko niin, että jotain siirrettiin tuohon kiinalaiseen kauppa-alukseen? Eli oliko tuo "joku" ehkä läppari, jonka kovalevyllä on tietoja, joilla Venäjä voi maksaa tukensa. Ja sitten toinen avainkysymys on se, että onko tuon kiinalaisen aluksen miehistö kiinalaisia, vai operoiko sitä ehkä Pohjois-Korealaisilla miehistö. Jos nuo miehet olivat Pohjois-Koreasta, niin silloin Venäjä on saattanut antaa heille esimerkiksi tietoja lääkkeiden, kemiallisten aseiden tai jopa ydinaseiden valmistuksesta. 

Joten varmaan tähänkin löytyy sellaisia selityksiä, kuin että kiinalaiset korjasivat hajonnutta paikanninta tai muuta sellaista. Kiinalaisaluksen paikannuslähetin oli ollut poissa päältä tuntikausia, joten ehkä tämä toiminta selittäisi myös kaapelirikon. Kysymys on siitä, että onko tuo kaapelien katkominen tahallista vai onko se ehkä vahinko? Jos aluksen paikannuslähetin oli poissa päältä, ja alus on laskenut ankkurinsa, niin silloin tietenkin voi käydä vähän huonosti. 

Eli oliko tuo alus, jonka nimi oli Yi Peng 3 oikeasti tuomassa Venäjälle kiellettyä tavaraa, ja sitten se saattoi olla siirtämässä lastiaan Venäjän merivoimien aluksiin, jotka voivat toki olla niin sanottuja "aavelaivoja". Jos tuon siirron aikana jompikumpi alus on joutunut käyttämään ankkuriaan, niin silloin tietenkin on mahdollista, että alus pudottaa sen vahingossa merikaapeleiden risteykseen. Tässä hypoteesissa kiinalaisalus on ollut tuomassa kieltotavaraa ehkä Kiinasta tai muista BRICS maista, ja sitten lasti on pitänyt jättää Kaliningradiin, josta se toimitetaan edelleen kohti Ukrainaa. 

https://yle.fi/a/74-20125687

https://yle.fi/a/74-20125826

keskiviikko 23. lokakuuta 2024

BRICS eli unelma maailmasta, jossa ei ole dollaria.


Yllä: BRICS-maat. 

Virallisesti BRICS on liittouma, joka haluaa lakkauttaa dollarin ylivallan maailmantaloudessa. Periaatteessa tämän liittouman tarkoitus olisi tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi, jos ajatellaan esimerkiksi kehittyviä talouksia. BRICS on aina välillä yrittänyt saada aikaan "BRICS euron", eli BRICS yhteisvaluutan. Tuo valutta olisi asia, jolla dollarin vetovoimaa voidaan heikentää. Mutta toistaiseksi tuosta valuutasta ei ole tullut mitään. 

Sen sitomista öljyy tai kullan arvoon ainakin alkunoteerauksen eli liikkeellelaskun yhteydessä voisi olla järkevää. Ja sitten tuo valuutta etsisi itse arvonsa kelluvien valuuttojen tavoin. Eli kiinnostus tuohon valuuttaan määrittäisi lopulta sen arvon. Tai ehkä se olisi vain virtuaalinen valuutta, jota käytetään BRICS maiden välisessä kaupassa. 

 Mutta sitten jos katsomme sitä, millaisia valtioita BRICSiin oikeasti kuuluu, niin erityisen miellyttäviä tapauksia tuohon diktaattorien keskusteluklubiin ei kuulu. Eli kyseessä on joukko valtioita, joiden olemassaolon tarkoitus on tarjota niiden johtajille vapaat kädet kahmia rahaa omaan taskuun. 

Eli monen BRICS maan johto on vähintään ihmisoikeuksia polkevia tapauksia, ja BRICSiä on ainakin jossain tapauksissa luonnehdittu sellaiseksi keskustelukerhoksi, jossa diktaattorit jakelevat toisilleen vinkkejä siitä, miten kansaa voidaan vähintään sortaa sekä omaa valtaa pönkittää. Mutta päällepäin BRICS saattaa vaikuttaa hyvinkin houkuttelevalta. Mutta pääsyy siihen miksi BRICS on nimenomaan afrikkalaisille valtioille suuren luokan mahdollisuus saattaa löytyä sieltä, mistä moni itsevaltias on tukensa hakenut. Se on asekauppa. 

Tilannetta mutkistaa Kiinan halu laajentaa valtapiiriään maailmalla. Välineeksi tuo valtio valitsi asevoimat, joita se on varustanut uusilla aseilla. Voidakseen luoda strategista pelotetta globaalissa skaalassa pitää Kinalla olla lentotukikohtia, joihin sen pommittajat tai ilmatankkauskoneet voivat laskeutua. 

Heikko Venäjä joka on riippuvainen esimerkiksi Pohjois-Korean ja Kiinan poliittisesta sekä sotilaallisesta tuesta on myös asia, jota hyödyntäen Kiina voi kasvattaa omaa asemaansa. Eli Pekingin johto varmaan mielellään haluaa tuon BRICS liittouman johtajuutta itselleen. 

Kiina saattaa myös haluta Afrikasta erilaisia mikro-organismeja joita se voi käyttää aseina. Siis vaikka noissa maissa olisi allekirjoitettu joko sopimus, kuten esimerkiksi biologisen sodankäynnin kieltävä sopimus, niin se tuskin noiden BRICS maiden johtoa kiinnostaa. Nimittäin mieleen tulee se, että Venäjän lakiin on kirjattu hyökkäyssodan kieltävä pykälä, mutta se ei paljon Putinia jarruttanut. 


Xian H-6 pommikone. 

Eli syy siihen miksi länsimaat eivät kiinnosta afrikkalaisia valtioita johtuu siitä,  että länsimaat kantavat turhaa huolta noiden maiden poliittisesta tilanteesta sekä ihmisoikeuksista. Monia Afrikan valtioita hallitsevat erilaiset diktaattorit, joiden henkilökohtainen etu on lähempänä BRICSiä kuin länsimaita. Nuo henkilöt eivät halua jakaa valtaansa eivätkä myöskään halua terveyskeskusta, jota länsimaat niin mielellään lupailevat. Vaan he haluavat aseita, joilla voidaan pönkittää omaa valtaa. 

Nimittäin BRICS maat eli Venäjä, Kiina sekä Pohjois-Korea eivät ole kovin tarkkoja siitä, mille niiden myymiä aseita käytetään, ja mihin niitä ylipäätään myydään. Ja kuten tiedämme, niin ihminen on sellainen eläin, että se hakeutuu kaltaistensa joukkoon. Se että Kim Jong-Un on kovan luokan diktaattori, eikä Putin ole kovin kaukana hänestä pitäisi olla kaikkien tiedossa. Pekingin johtajat ovat periaatteessa hiukan demokraattisempia, mutta toisaalta he voivat myydä aseita maailmalle vaikkapa Venäjän tai Pohjois-Korean kautta. 

Eli tuolloin likaisen työn tekee joku muu kuin Pekingin johto, mikä saa aikaan vähemmän vaatimuksia Kiinaan kohdistuville pakotteille. Ja jos ja kun Pohjois-Korean saarto jatkuu, niin se tarkoittaa sitä, että tuo maa on yhä riippuvaisempi Kiinasta. Venäjän saarto taas tarkoittaa sitä, että sieltä Kim Jong-Un ei varmaan kovin paljon tukea saa. Mutta toki Putin maksaa varmaan paljon siitä tuesta, jota se tuosta maasta saa. Ja se mitä Putin maksaa siitä, että välillä Ukrainassa kuolee muitakin kuin Venäläisiä on takuulla suuri summa. Eli liittyykö se ehkä ydinase- tai muuhun vastaavaan teknologiaan? 

Siis en usko että Pohjois-Korea uskaltaa ottaa Putinilta mitä tahansa lahjoja vastaan. Kiinan rooli tässä asiassa on varmasti melko mittava. Eli jos ajatellaan että Venäjän aseistaminen tapahtuu Pohjois-Korean kautta, niin tietenkin Kiinan luovuttamissa tavaroissa lukee päämääränä Pohjois-Korea, mutta sitten ne ilmeisesti siirretään suoraan Venäjälle meneviin juniin sekä laivoihin. 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Brics


Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/8th_Bomber_Division_%28People%27s_Republic_of_China%29

perjantai 13. lokakuuta 2023

Olemmeko aliarvioineet muitakin tahoja kuin vain Venäjän?

Ydinterrorismi on muuttumassa todelliseksi uhaksi.  

Hakkerit ovat iskeneet Israelia vastaan sen käyttämässä Red Alert sovelluksen rajapinnassa, ja esittäneet tekaistun varoituksen siitä, että ydinaseita on tulossa. Tuo järjestö, joka on tämän iskun takana on tietenkin esiintynyt kansalaisaktivisteina. Mutta todellisuudessa kyseessä on ilmeisesti ryhmä, joka on kaukana kansalaisaktivismista. Kuitenkin tuo viesti tuo ihmisten mieliin atomiaseiden sekä niiden terrorikäytön kauhun. Siis onko atomiaseiden käytön uhka esimerkiksi terroristien taholta oikea? 

Vastaus on "kyllä". Ydinvoimaloita on alettu toimittaa maihin, jotka eivät ehkä halua tai kykene vastaamaan niiden turvallisuudesta. Nimittäin esimerkiksi Venäjän ydinvoimalahanke Burkina Fasossa saa aikaan ajatuksen, että esimerkiksi korruptoituneet virkamiehet voivat tuollaisessa valtiossa päästää vaikkapa Hamasin tai jonkun muun Lähi-Idän jihadistien edustajia ydinlaitoksiin. Samoin tuon ydinvoimalan turvallisuus saatetaan jättää Wagner PMC:n käsiin, jolloin yksityiset tahot voivat päästä käsiksi noiden voimaloiden polttoaineeseen. 

Samoin korruptoituneet venäläiset upseerit voivat myydä ydinkärkiä tai niiden valmistamiseen tarvittavaa tietotaitoa. Myös esimerkiksi Iranin lahjoittamat lennokit, joita Venäjä käyttää Ukrainassa saavat aikaan ajatuksen siitä, että haluaako Iran vastineeksi teknologiaa, jolla voidaan tuottaa ydinaseita. 


"Suoraan hermoon. Hakkeriryhmä AnonGhost väittää olevansa ryhmä haktivisteja, mutta ryhmän toiminnassa ei ole kansalaisaktivismia edes nimeksi." (Mikrobitti.fi/Hakkerit iskivät Israelia vastaan karmealla varoituksella: ”Ydinpommi tulossa”)







Jälkiviisaus on parasta viisautta. Eli maailma oli sinisilmäinen Venäjän, Hamasin sekä monen muun asian, kuten Pohjois-Korean ydinaseohjelman kanssa. Joten toistuuko vastaava sinisilmäisyys esimerkiksi Kiinan kohdalla? 

Hamas onnistui uskotella maailmalle, että se on muuttunut maltillisemmaksi. Kuitenkin tuo hiljaiselo on paljastunut ainoastaan keinoksi laajentaa asevarastoja, minkä hyökkäykset Israeliin ovat osoittaneet.  Samalla tavoin Putin uskotteli maailmalle aikoinaan, että hän aikoo muuttaa Venäjän. Eli hän sääti lakeja, joiden mukaan esimerkiksi hyökkäyssota on rikos. Putin sai ujolla hymyllään maailman unohtamaan sen, että hän oli KGBn sekä FSBn agentti sekä sortovallan edustaja. 

Samoin valtavat kaasu- ja öljymäärät, joita Putin ja hänen edeltäjänsä myivät pilkkahintaan yhdessä halvan työvoiman kanssa vauhdittivat länsimaisten toimijoiden uskoa Putinin vakuutteluihin siitä, että hän haluaa muuttaa Venäjän. Tuolloin ei kukaan edes uskaltanut sanoa, että on mahdollista, jotta Venäjä katkaisee kaasun ja öljyn toimitukset, jos asiakas ei satu Kremliä miellyttämään. 

Energiakiristys on erittäin hyvä ase, jolla naapurit saadaan sellaiseen kuriin, että ne miellyttävät Kremliä. Häiriö kaasun toimituksessa voidaan perustella putken huoltotoimenpiteillä, jotka päättyvät heti, jos valtio muuttaa politiikkansa Kremlin mieleiseksi. 

Eli jälkeenpäin voidaan sanoa Putinin taktiikan olleen sen, että hän tekee joukosta valtioita riippuvaisen Venäjän öljystä sekä erityisesti maakaasusta. Ja sitten hän voi sen jälkeen säädellä tuon valtion saaman kaasun määrää, ja jos painostuksen kohteena olevan valtion politiikka ei miellytä, niin silloin voidaan kaasun ja öljyn toimitukset keskeyttää esimerkiksi kaasuputkessa olevaan häiriöön vedoten. Ja sitten tuon häiriön kesto riippuisi siitä, että kuinka kauan sillä kestää sorvata politiikkansa sellaiseksi, että se miellyttää Kremlin johtoa. 

Tuo asia sitten sai länsimaiset toimijat hyppimään riemusta. Mutta Ukrainan sota on osoittanut, että erikoisoperaatiot eivät ole rikoksia tai että lait ovat asioita, joiden yli on liian helppo kävellä Lakikirja yksin ei takaa yhtään mitään. Ja lakeja on helppo muutella hyvinkin nopeasti. Samoin esimerkiksi kansainvälisiä sopimuksia voidaan solmia rajattomasti. Eikä mikään takaa sitä että sopimuksia edes yritetään noudattaa. 

Kiina antaa samanlaisia signaaleja kuin Venäjä. 

Mutta jos ajatellaan että Kiina on ehkä uusi Venäjä, niin olemme ali- tai väärinarvioineet tuon valtion, joka on varustautunut uusilla sekä tehokkailla aseilla, sillä aikaa kun maailma on tuijottanut Venäjän tuomiopäivän torpedoita sekä uusia ohjuksia, joilla Putin on yrittänyt saada aikaan kunnioitusta itseään ja Venäjää kohtaan. Jos Kiina on uusi Venäjä, niin se ei varmaan ole ainakaan kovin hyvin salannut aikeitaan, sekä haluaan ottaa Neuvostoliiton paikka kansainvälisessä politiikassa. Joten jos katsomme signaaleja, joita Kiina antaa, niin voimme olla aivan varmoja siitä, että tuossa maassa on menossa suuri militarisoitumisen kausi, joka voi johtaa vakaviin konflikteihin. 

Kiina on yksipuoluejärjestelmä, joka on tällä hetkellä tiukan kansallismielinen, ja joka tukahduttaa opposition erittäni tehokkaasti. Tuollaisessa järjestelmässä korruptio jyrää, ja varomaton puhe voi aiheuttaa vaikeuksia. Samoin joku voi esimerkiksi kostoksi tai ihan kiusan vuoksi tehdä jonkun Kiinassa operoivan yhtiön johtajan nimiin blogin, jossa arvostellaan Kiinan johtoa. Ja tuo voi aiheuttaa viisumin sekä yritysluvan menetyksen sekä investointien katoamisen johonkin Kiinan byrokratiaan. 

Tai sitten kyseinen henkilö jolle tällainen pila on tehty voi joutua jopa fyysisen uhan eteen, eli hänet saatetaan pidättää ja Kiinassa se voi olla hyvin ikävä kokemus. Kiinassa valtion vastaisiin puheisiin sekä kirjoituksiin suhtaudutaan hyvin kielteisesti, joten esimerkiksi blogi, joka käsittelee Kiinan ihmisoikeuksia muusta kuin valtion eli Kiinan kommunistisen puolueen hyväksymästä näkökulmasta voi aiheuttaa myös ulkomaalaisille vaikeuksia, jos siinä näkyy heidän nimensä. 

Kiina haluaa kasvattaa vaikutusvaltaansa, ja sen takia me emme voi ummistaa sen toimilta silmiämme. Jos yritämme tyynnytellä itseämme samalla tavoin kuin teimme Putinin kohdalla, niin silloin tietenkin toistamme saman virheen. Eli annamme joko Kiinan tai itsemme johtaa meitä harhaan. Putinin kohdalla olemme uskoneet tai uskotelleet itsellemme, että olemalla hiljaa emme herätä tuota karhua, joka onneksemme ei ole ollut aivan sellaisessa iskussa, kuin mitä se on halunnut meidän uskovan. Kuitenkin Kiina on antanut samanlaisia signaaleja kuin Venäjä, joten tuotakin asiaa pitää huomioida. Kiina ei varmasti pane Ukrainan konfliktia tai Hamas iskuja pahakseen, vaan se varmaan nauttii siitä, että länsimaiden huomio on muualla kuin Kiinan tavassa kohdella uiguureja. 


https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009922776.html


https://www.mikrobitti.fi/uutiset/hakkerit-iskivat-israelia-vastaan-karmealla-varoituksella-ydinpommi-tulossa/557f6b6b-655b-443a-bb5a-45aa26528a95


https://www.kauppalehti.fi/uutiset/onko-kiina-uusi-venaja-silloin-oltiin-sinisilmaisia/57036926-3a7d-46ea-a448-821c190b4e3d

maanantai 8. elokuuta 2022

Pystyisikö Kiina voittamaan Taiwanin sotilaallisesti?

 


Chengdu J-20 

Kiina on viimeaikoina suorittanut erilaisia taistelusimulaatioita Taiwanin läheisyydessä, ja Kiina-asiantuntijan mukaan Kiina ei ehkä halua vallata Taiwania, vaan valmistautuu omaan sisäpoliittiseen tilaisuuteensa eli puoluekokoukseen. Saattaa olla että Ukraina on opettanut, ettei pelkkä suuri mies- ja kalustoylivoima riitä ainakaan helpon voiton saamiseen. Siis onko Kiinan asevoima sellaisessa iskussa, että se kykenee hyökkäämään Taiwaniin? Paperilla Kiinan Kansanarmeija on hyvin ylivoimainen, mutta sitten jos taas mietitään esimerkiksi sen uusimpia DF-17, DF-21 sekä DF-26 ohjuksia, joissa ilmeisesti on ainakin Kiinan kansantasavallan hallituksen mukaan hypersoonisia taistelukärkiä, joilla Kiina kykenee tuhoamaan USA:n lentotukialukset. 

Mutta sitten jos taas ajatellaan että esimerkiksi täysosuma lentotukialukseen ohjuksella jonka nopeus on Mach 9 on erittäin tuhoisa, niin tietenkin tähän pitää lisätä se, että tuon ohjuksen tarkkuuden pitää olla erinomainen, jotta se voisi räjäyttää suuren sotalaivan. Näistä aseista DF-17 käyttää hypersoonista liitokärkeä, ja muiden DF-ohjusten hypersooniset liitokärjet, (Hypersonic Glide Vehicle eli HGV) olisivat samoja kuin mitä nuo DF-17 ohjukset käyttävät, mutta riittääkö noiden ohjusten tarkkuus lentotukialuksen tuhoamiseen. Siis Kiinan jo operationaalisessa käytössä jo olevat hypersooniset aseet ovat vähemmän dramaattisia kuin Zircon sekä BrahMos. Oikeastaan DF-ohjusten kohdalla on kyseessä vain uudella tavalla muotoiltu kärki, eikä scramjet-moottoria käyttävä risteilyohjus. 

Sitten tietenkin meidän pitää muistaa, että kaikki Kiinalaiset sotilaat eivät ole mitään huippuluokan kommandoja tai kaikki kiinalaiset eivät pääse käyttämään tuon maan kaikkein uusinta kalustoa. Myös esimerkiksi se että Kiinan hyökätessä Taiwanille sen pitää varata suuri joukko omia sotilaitaan sisäisen turvallisuuden tehtäviin. Nimittäin aina on vaarana se, että syntyy kapinoita, ja noita kapinoita pitää jonkun kukistaa. Ja kuinka hyvä Kiinan kansanarmeija sitten oikeastaan on? 

Siis onko sen muilla kuin erikoisjoukoilla sekä kaikkein poliittisesti luotettavimmilla joukoilla käytössään sellaisia aseita, että ne voisivat haastaa Taiwanin? Kuten olemme huomanneet Ukrainassa, niin kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Kiinalaisten televisio tietenkin näyttää esimerkiksi asevoimat sellaisena, että niillä on käytössään vain uusimpia ohjuksia, hävittäjiä ja kalustoa. 

Joten jos Kiinan mediaa on uskominen, niin jokaisella sen niemellä on vähintään pari hypersoonista ohjusta käyttövalmiina, ja ilmavoimien pääkalusto on joku J-20 stealth hävittäjä, joka on ollut palveluksessa noin 11 vuotta. Noita koneita on valmistettu noin 50 kappaletta. 

Uskoisin että Kiinan asevoimien koko kalusto ei vieläkään koostu hypersoonisia ohjuksia ampuvista stealth hävittäjistä, vaikka kyseessä onkin melko tehokas väline. Jos tilannetta verrataan Ukrainaan, niin meidän pitää muistaa, että paperilla Venäjän asevoimien olisi pitänyt voittaa Ukraina aivan helposti. Mutta jostain syystä kaikki asiat eivät ole menneet kuten Moskovassa on ajateltu. Ja yksi syy siihen on ollut se, että Venäjän välineet ja  miehet eivät ole olleet sillä tasolla, kuin mitä niiden olisi pitänyt olla. 

Samoin Kiinassa voi käydä niin, että sen laitteet eivät ole sitä mitä pitäisi. Siis onko esimerkiksi J-20 hävittäjän testaus tehty länsimaisten standardien mukaan? Ja onko esimerkiksi testauksessa mahdollisesti ilmenneistä vioista informoitu Kiinan asevoimien johtoa. On nimittäin mahdollista, että paperilla hyvältä näyttävä kone tai muu väline ei toimikaan käytännössä. 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiina-asiantuntija-peking-ei-halua-sotaa-taiwanin-kanssa-vaan-keskittyy-tulevaan-puoluekokoukseen/8484146#gs.8migkr


https://en.wikipedia.org/wiki/3M22_Zircon

https://en.wikipedia.org/wiki/Boost-glide

https://en.wikipedia.org/wiki/BrahMos

https://en.wikipedia.org/wiki/Chengdu_J-20

https://en.wikipedia.org/wiki/DF-17

https://en.wikipedia.org/wiki/DF-21

https://en.wikipedia.org/wiki/DF-26

https://en.wikipedia.org/wiki/Hypersonic_flight

Kuva:) https://en.wikipedia.org/wiki/Chengdu_J-20


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

perjantai 7. joulukuuta 2018

Kiina lähetti mönkijän Kuun pimeälle puolelle.

Kimmo Huosionmaa

Avaruudessa on oikeastaan aika vähän sellaisia alueita, joita tunnetaan yhtä huonosti kuin Kuun pimeää eli Maasta poispäin käännettyä puolta. Ja Kiina on nyt lähettänyt mönkijän tutkimaan tuota varsin tuntematonta aluetta, joka on aina Maasta katsoen pois päin kääntyneenä. Kiinan uusi korkean profiilin avaruusohjelma sekä mönkijän lähettäminen Kuun pimeälle puolelle varmasti ovat herättäneet huomiota maailmalla, ja tämän ohjelman tarkoitus tietenkin on palvella maan poliittista sekä sotilaallista johtoa, jotka varmasti haluavat näyttää maailmalle osaamistaan sekä samalla tietenkin noita avaruusohjelman johtajia kiinnostaa mahdollinen tieteen sekä osaamisen vaihtaminen esimerkiksi länsimaiden kanssa. Kuun kääntöpuolelle lähetettävän luotaimen ei ole helppoa olla yhteydessä Maahan, ja siksi Kiina on lähettänyt kommunikaatiota varten satelliitin kuuta kiertävälle radalle, jotta se voi olla yhteydessä mönkijään. Tällaiset saavutukset nimenomaan sotilaiden johtamassa avaruus ohjelmassa ovat osoitus siitä, mitä panostaminen luonnontieteisiin sekä insinöörien koulutukseen ovat tuolle maalle antaneet.

Erityisesti avaruusteknologia kiinnostaa tuota maata. Kiinan avaruusohjelma on edennyt erittäin suurella nopeudella, minkä epäillään johtuvan vakoilun kuten järjestelmällisen hakkeroinnin avulla haltuun saadusta teknologiasta, ja sen takia tätä kehitystä seurataan erittäin tarkasti sekä samalla myös huolestumalla siitä mahdollisuudesta, että samalla kun Kiina kehittää näyttäviä avaruusluotaimia, niin se testaa samalla erilaisia ohjausjärjestelmiä, joiden avulla esimerkiksi miehittämättömiä panssareita sekä lennokkeja voidaan ohjata silloin, kun esimerkiksi datan siirtoa häiritään, ja sen takia tämä avaruusohjelma on aiheuttanut myös harmaita hiuksia joillekin Kiinan naapurimaille. Yhdessä huippunopeiden tietokoneiden kanssa tuo maa toivoo varmasti saavansa tutkijoita sekä erilaisia insinöörejä yhteistyöhön kanssaan, ja sen takia näistä asioista pitää aina keskustella.

Tietenkään kukaan ei varmasti ainakaan omissa puheissaan halua rikkoa esimerkiksi sotilaallisten tuotteiden vientiä koskevia rajoituksia, mutta samalla unohdetaan se, että Kiinan tiedustelupalvelulla on keinoja saada ihmiset puhumaan. Ja yksi näistä keinoista on tietenkin juhlat, joissa tarjoillaan alkoholia sekä pillereitä, ja sitten kainaloon ilmaantuu miellyttävä kiinatar, joka alkaa kysellä kaikenlaista henkilön työstä esimerkiksi jossain ohjelmistotalossa. Sen lisäksi, että esimerkiksi ydinaseita sijoitettaisiin  Kuun pinnalle tai kiertoradalle, mistä ne olisivat jatkuvasti valmiita iskuun, niin tietenkin Kuu sinällään tarjoaa paljon muitakin  mahdollisuuksia, kun ajatellaan sotilaallista tekniikkaa kehittäviä tahoja, ja yksi näistä mahdollisuuksista on käyttää Kuun painovoimaa linkona, joka kääntää kuun kautta lähetetyn aluksen tai ohjuksen taistelukärjen takaisin maata kohti.

Avaruusteknologian yhteydessä kehitetään erilaisia ohjelmistoja sekä muita sovelluksia, joita voidaan käyttää esimerkiksi ydinaseiden suuntaamisessa. Ja tietenkin myös sellaiset aseet, jotka perustuvat esimerkiksi kineettiseen energiaan kiinnostavat Kiinan asevoimia. Tällaisia aseita ovat tietenkin erilaiset betonilla täytetyt kapselit, joita voidaan lähettää Kuuta kiertävän radan kautta kohteisiin, ja tällainen ase varmasti saa aikaan suurta tuhoa, vaikka siinä ei olisi esimerkiksi varsinaista taistelukärkeä, vaan maahan osuessaan betoninen profiili murskaa kohteen kineettisellä energialla. Toimiakseen tehokkaasti tuo kärki voidaan lennättää Kuun ympäri, ja sitten Maan vetovoima antaa sille erittäin suuren energian.

Ja kun se iskeytyy 22 000 kilometrin tuntinopeudella johonkin kohtaan Maan pintaa, niin silloin se vapauttaa valtavan määrän energiaa osuessaan maan pintaan, jolloin muodostuu kraateri sekä vapautuu valtavasti lämpöä. Tuollainen ase vaatii kuitenkin sitä, että sitä voidaan ohjata myös Kuuta kiertävällä radalla, ja jos sitten uhka poistuu tai valtion ukaasiin on vastattu sen haluamalla tavalla, niin silloin voidaan isku perua, ja tuo ase palauttaa maahan hallitusti samalla tavoin kuin miehitetty kapseli palaa maan pinnalle. Tuollaisia suunnitelmia avaruuden sotilaallisesta hyödyntämisestä voi kiinan johdolla olla tulevaisuutta ajatellen.


https://yle.fi/uutiset/3-10544967




Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...