Miksi tietojärjestelmien käyttöönotto tapahtuu, vaikka järjestelmä ei ole valmis?

 

Tässä on taas mediassa keskusteltu Apotista. Eli kyseessä on HUSn uusi ja upea tietojärjestelmä, josta tuli samalla myös vähän apea työkalu. Apotti on kärsinyt aina jonkinlaisista ongelmista, ja sen väitetään maksaneen jo 1,5 miljardia veronmaksajien rahoja. Mutta vaikka tuota järjestelmää on koko ajan väitetty keskeneräiseksi, ja toimimattomaksi, niin silti se on käytössä. 

Tämä Apotti ei ole ainoa järjestelmä, joka on otettu käyttöön vaikka se on osoittautunut keskeneräiseksi. Oikeastaan monia muitakin asioita maassamme tehdään, jotka ovat joko turhia tai sitten ne ovat jotenkin muuten sellaisia, että niistä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Siis miksi ihminen toimii vastoin omaa etuaan? Vastaus on ehkä sellainen, että me emme sitä aina halua kuulla. Toimimattomasta järjestelmästä luopuminen olisi sellainen asia, että silloin tuota asiaa ajava henkilö myöntää tehneensä virheen. 

Virheen myöntäminen on asia, mikä ei koskaan ole ilmeisesti kovin helppoa. Kun päätös asiasta on tehty, niin missään nimessä ei tuota päätöstä voi kukaan perua, tai sitten johtaja menettää kasvonsa. Eli maassamme ei koskaan edes kukaan yritä myöntää sitä, että on saattanut tulla tehtyä vääriä päätöksiä, tai sitten on esimerkiksi unohdettu että lääkärin työ ei ole aivan samaa, kuin jonkun varastokirjanpidon rakentaminen. Varastokirjanpito vaatii vain sitä, että tiedetään mistä mikäkin tavara on haettu, ja mihin se on menossa. Tuorevaraston kohdalla tietenkin pitää muistaa tuoreus-säädökset. 

Mutta kun puhutaan lääkärien käyttöön tarkoitetusta ohjelmistosta, niin se on vähän vaikeammin toteutettavissa kuin joku varastokirjanpito. Siis tietenkin esimerkiksi se kuka lääkäri on hoitanut, mitä tehtiin ja mitä pitää tehdä ovat asioita, joita tuosta ohjelmasta pitää löytyä. Mutta sitten kun muistellaan sitä, että lääkäreillä, ja hoitajilla on erilaiset oikeudet potilaiden tietoihin, niin tämä ohjelmointi muuttuu hiukan työläämmäksi. Samoin on olemassa miljoona muutakin asiaa, joita pitää tietää, kun lähdetään rakentamaan potilastietojärjestelmää. 

Eli mistä esimerkiksi tarkastetaan se, että saako lääkäri ottaa potilaan vastaan, tai että kuka saa tehdä mitäkin voivat olla hyvin hankalasti toteutettavissa käytännössä. Siis vaikka ohjelmoijat olisivat kuinka loistavia varastokirjanpito-ohjelmia tehneet, niin sellaisten ohjelmien rakentaminen, jotka vaativat tiettyjä protokollia sekä joissa käsitellään erittäin luottamuksellista tietoa ovat hiukan monimutkaisempia toteuttaa kuin varastokirjanpito. Samoin tietenkin esimerkiksi se, mitä tietoja työkaverit sekä oma esimies voivat etsiä pitää muistaa rajata. Tai seuraukset voivat olla hyvin noloja vähän jokaiselle. 

Siis miten esimerkiksi lääkärissä käyntejä koskeva salassapitovelvollisuus taataan? Eli onko esimerkiksi hoitotyön esimiehellä lupa tarkastella alaistensa tietoja miten huvittaa. 

Salassapito on asia, mikä aina välillä nousee pintaan. Jos ihminen menee lääkäriin, niin hän tuskin haluaa että kaikki muut tietävät, mitä hän lääkärissä tekee tai mitä sairauksia hänellä on. Mutta sitten aina välillä eteen tulee esimerkiksi psyykkiset oireet. Eli pitääkö esimerkiksi juuri psykiatristen oireiden kohdalla tuollainen asia tulla hoitotyön esimiehen tietoon? 

Siis suurin osa psykiatrisista potilaista ei ole mitenkään vaarallisia, mutta toisaalta taas psykiatriset oireet voivat olla merkkejä vaarallisuudesta. Kyse ei ole nimittäin kovin helposta aiheesta. Jos ihminen käyttäytyy huomiota herättävästi, niin hän saattaa pelottaa potilaita. 

Jos henkilö ei luonteensa tai käytöksensä puolesta sovi hoitotyöhön, niin hänelle pitää sanoa tuo asia. Sekä samalla ohjaamaan hänet sellaiseen työhön, jossa noita hyvin ikäviäkin asioita kuten touretten syndroomaa, ADHDtä tai muita jonkun mielestä epänormaaleja asioita siedetään. Psykiatristen diagnoosien ongelma on siinä, että ne leimaavat ihmistä. Esimerkiksi maksasyöpä tai keuhkosyöpä, joista monet tapaukset ovat huonoista elämäntavoista johtuvia ovat jostain syystä paljon hyväksyttävämpiä sairauksia kuin erilaiset psykiatriset sairaudet. 

Esimerkiksi koko elämänsä tupakoinut keuhkosyöpäpotilas voi toivoa, että muut käyttävät kasvomaskia hänen lähellään. Mutta annas olla, kun joku ADHD potilas sanoo, että voisitteko puhua vähän hiljempaa, kun hänellä on keskittymishäiriö. Tuolloin ei tämä pyyntö saa mitään vastakaikua. Tai jos ADHD potilas nyt toivoo että hän voisi vähän kävellä jossain käytävällä, niin tähän asiaan ei voi kukaan missään edes kuvitella suostuvansa. Mutta tupakkatauon saa ilmeisesti jokainen sellaisen haluava pitää.

ADHD potilaan kävely käytävällä on asia, mikä vie turhaan työaikaa, mutta tupakkatauko on sen sijaan tarpeellinen osa työpäivää. Mutta ehkä siellä tupakkapaikalla tehdään Exceliä siinä tupakoinnin lomassa. Ja tuo aika käytetään muutenkin siihen, mistä työnantaja maksaa. 

Samoin pitää sanoa, että se että toinen ihminen ei ole esimerkiksi esimiehen mielestä sopiva vaikkapa vanhusten hoitajaksi, ei tarkoita sitä että hän on kaikkiin mahdollisiin asioihin epäsopiva. Samoin kun äsken kirjoitin epänormaali, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että kuka oikeastaan päättää siitä mikä on normaalia ja mikä ei. Samoin pitää huomioida se, että ihmiselle ei saisi loputtomiin aiheuttaa pettymyksiä, eikä kenenkään tarvitse mitä hyvänsä kestää. 

Mutta samalla pitää muistaa että myös psykiatrisella potilaalla on oltava joku oikeusturva. Eli kaikkien ei tarvitse tuota asiaa tietää. Psykiatrinen diagnoosi on ihmiselle valtava taakka, varsinkin kun siitä kerrotaan vain niitä parhaita paloja. Siis nykyään esimerkiksi ADHD diagnoosit ovat yleisiä, ja tuota tilaa pidetään paljon yleisempänä kuin mitä niiden on uskottu olevankaan. 

Kuitenkin meidän maailmassamme erilaisuutta jostain syystä syrjitään. Eli sanotaan että ihmisen pitää olla jotenkin normaali, jotta hän saa työskennellä esimerkiksi terveydenhuollossa. ADHD-potilaan järjessä tai älykkyydessä ei ole mitään vikaa. Mutta jostain syystä noita henkilöitä poistetaan hyvin helposti hoitotyön parista. Samoin ADHDsta kärsivä henkilö voi joutua muita useammin kiusaamisen kohteeksi. Tuolloin ADHDta pidetään ikään kuin asiana, joka oikeuttaa muita kiusaamaan tuota henkilöä, joka ei täytä normaaliuden määritelmää. 

ADHD on tarkkaavaisuushäiriö, ja esimerkiksi autismin kirjo voi pahentaa tuota asiaa. Mutta kuitenkin vaikka puhutaan esimerkiksi siitä, että ADHDhen on lääkitys, niin jostain syystä vain mieleen tulee että ADHD- sekä autismin kirjosta kärsivän henkilön pitäisi saada myös positiivista palautetta siitä, että hän yrittää olla sosiaalinen. Se että ihminen on "kato tossa toi menee" tai "se outo tyyppi" niin silloin en usko että kyse on missään nimessä tilanteesta, jossa henkilö motivoituu edes lähestymään muita. 

Aina välillä sanotaan, että jos henkilö eristäytyy jatkuvasti, niin silloin pitää ottaa selvää siitä, onko eristäytyminen henkilön itsensä päätös, vai estävätkö muut hänen yrityksensä tehdä tuttavuutta? Jos ensimmäinen kommentti koulun pihalla on "painu V***" ja pari iskua naamaan, niin silloin henkilö ehkä ei enää jossain vaiheessa edes halua tehdä tuttavuutta. Siis onko kyseessä oikeasti ADHD vai onko kyse siitä, että yksin oleva henkilö on koulukiusattu, joka pelkää muiden seuraa pitää oikeasti selvittää. 

ADHD:n taakse voidaan aina paeta, ja pakottaa oppilas vaihtamaan koulua. Mutta se ei tarkoita sitä, että kiusaaminen on sillä sovitettu. ADHD on asia mikä varmasti on aina välillä aiheuttanut keskusteluja. Mutta jos sitten puhutaan siitä, että henkilöllä on ADHD tai joku muu ikävä asia kuten touretten syndrooma, niin silloin hän tarvitsee erityistä tukea esimerkiksi juuri sosiaalisten taitojen tai sosiaalisuuden kohdalla. Autisti joutuu tekemään paljon tavallista enemmän töitä jotta hän edes uskaltaa aloittaa keskustelun. Tietenkin lääkehoito voi olla kannattava asia, mutta samalla pitäisi myös lähteä siitä, että henkilö tarvitsee myös positiivista palautetta sosiaalisuudestaan. 

https://yle.fi/uutiset/3-12553749

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%C3%B6

https://fi.wikipedia.org/wiki/Touretten_oireyhtym%C3%A4

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Kirjoitelma elämästä, lukihäiriöstä sekä suhtautumisesta vammaisuuteen

Kimmo Huosionmaa

Tiedän, että kaikki eivät seuraavasta tekstistä pidä, mutta olen harkinnut kirjoittaa tästä asiasta jo vähän aikaa, joten tässä sitten kirjoitan siitä, miten maassamme kuntoutetaan esimerkiksi henkilöitä , joilla on joku lukihäiriö, koska itselläni on tästä asiasta kokemuksia eräiden asioiden kautta, jotka joku saattaa tietää.Tänään katsoin Internetistä erään simulaation siitä, millaista teksti on lukihäiriöisen henkilön silmissä, ja tämä YLE.Fi:ssä olevaan testiin voi jokainen käydä itse tutustumassa, ja toteamassa, että kuinka helppoa on ajatella, että joku asia on helppoa. Tiedättekö, miksi tästä asiasta tällä kertaa kirjoitan? Syy tähän on se, että lukihäiriö sekä esimerkiksi Aspergerin syndrooman kaltaiset asiat ovat tietenkin henkilön omia asioita, mutta niiden takia ihminen saatetaan sulkea täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Lukihäiriöisten sekä käytöshäiriöistä kärsivien ihmisten ongelma on se, että he eivät ole esimerkiksi vammaisen näköisiä, ja heidän ongelmiaan ei aina osata edes ottaa todesta. Se sitten saa aikaan sen, että noita henkilöitä pidetään vain lintsareina tai sosiaalipummeina. Heille tietenkin tarjotaan työkokeiluja tai työpaikkoja, mutta niissä tarjolla on vain esimerkiksi lattian siivoamista sekä kahvin keittoa, ja tietenkin myös muut avustavat tehtävät kuuluvat tuohon työnkuvaan. Ja tässä sitten tullaan siihen, että osassa noista paikoista tuollainen henkilö merkitään välittömästi, eikä häntä edes kuunnella kun paikkaa valitaan.

Eli hänelle saatetaan puhua esimerkiksi juuri ATK- tai jostain muusta vastaavasta työstä, mutta sitten työtehtävät käsittävät pääasiassa esimerkiksi lattioiden luuttuamista sekä pöytien pyyhkimistä. Ja itse olen sitä mieltä, että tällaisessa tapauksessa olisi paikkaa kyllä pitänyt tarjota siivoustyön nimikkeellä. Ja vaikka työelämä on kovaakin kovempi paikka, niin kyllä se pitää uskaltaa mainita, jos työ on pääasiassa siivousta tai kahvin keittoa. Vaikka pettymyksiin pitää voida valmistautua, niin ei se tarkoita sitä, että toisen ihmisen kaikki työ on sitä, mitä muut eivät suostu tekemään.

Tai paremmin muotoillen voidaan sanoa, että kaikkien ihmisten ei tarvitse olla tuon henkilön esimiehiä sekä työtehtävien ei tarvitse aina olla jotain sellaista, mikä koetaan alentavaksi. Eikä aina tarvitse joka paikassa olla joku kaavake kädessä kertomassa, että henkilö on vajaakuntoinen työllistettävä, ja aina ei tarvitse myöskään naamalle ottaa niitä halveksivia ilmeitä, ja tuota henkilöä voidaan aina kohdella myös kunnioittaen, eikä hänen asioitaan tarvitse aina kertoa kaikille. Eli aina ei tarvitse suoraan sanoa, että jossain yhtiössä esimerkiksi lattioita pyyhkii työkokeilija tai että äskeinen henkilö, jonka kanssa puhuttiin on jotenkin vajaakuntoinen.

Kun esimerkiksi ajatellaan koulun suhtautumista lukihäiriöön tai johonkin muuhun vastaavaan asiaan, kuten Aspergerin tai Touretten syndrooman kaltaisiin käytöshäiriöihin, niin jostain syystä ennen noita oppilaita pidettiin vain pahatapaisina tai kurittomina lapsina, jotka heitettiin surutta ulos koulusta sekä samalla yhteiskunnasta. Jos sitten esimerkiksi sitä ajatellaan, että mitä varten vangeista suurella osalla on joku näistä syndroomista, niin se että esimerkiksi normaaliälyinen henkilö heitetään suoraan ostoskeskukseen aiheuttaa sen, että hän varmasti ajautuu sen kautta sitten rikosten poluille.

Jos mietitään sitä, että mikä ihmisten suhtautuminen on noihin ihmisiin, jotka näyttävät ulkoapäin aivan normaaleilta henkilöiltä, mutta joiden ongelmana on se, että he eivät esimerkiksi kykene kommunikoimaan ihmisten kanssa tai sitten he saattavat käyttäytyä todella omituisesti aina välillä, niin nämä henkilöt varmasti kokevat jossain elämänsä vaiheessa voimakasta syrjintää sekä myös ikään kuin halveksuntaa. Toisten ihmisten mielestä nämä tällä tavoin rajoitteiset ihmiset ovat vain "tyhmiä", mikä tarkoittaa sitä, että heidän suuntansa on vain laitokseen sekä johonkin avustaviin työtehtäviin, jossa jokainen voi heitä käydä vähän komentelemassa.

Se että ihminen sairastaa jotain sairautta ei tarkoita sitä, että hän olisi oikeasti mitenkään erityisen tyhmä. Kuitenkin joidenkin ihmisten mielestä on loistava tapa lähteä arvioimaan muita ihmisiä sillä tavoin, että ennen kuin mitään muuta tehdään, niin hänen kohdallaan kerrotaan kaikille, että kyseinen ihminen on jotenkin sairas. Siinä vasta työmotivaatio kohoaa korkeuksiin, kun ensimmäinen asia, mikä tuodaan esiin on se, että henkilöllä on joku sairaus, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa tietenkin fysiologisia eroja hermosolujen synapsien verkottumisessa. En muuten usko sitä, että kukaan noista ihmisistä, jotka ovat esimerkiksi noissa asuntoloissa asumassa eivät tietäisi tätä asiaa, mutta aina pitää siitä muistuttaa, että henkilöllä on joku sairaus, jotta sitten voidaan kaikki asiat tehdä sellaiseksi, että niistä tulee mahdollisimman paha olo.

Kuitenkaan tuollaista ihmistä ei ilmeisesti mitenkään voi arvioida sen kautta, että millaista on se työnjälki, mitä hän tekee. Kaikissa keskusteluissa esiin pitää aina tuoda ensin se, että mitä rajoitteita henkilöllä on työelämän suhteen, eli hän saattaa tarvita jopa muutaman sekunnin pidempään jonkun ohjeen lukemiseen, mutta kuitenkin tämä aika on niin kauhean arvokasta, että siinä sitten kannattaa työnjohtajan ottaa esimerkiksi joku puliukko töihin, koska se, että joku Touretten- tai Aspergerin syndroomaa sairastava saattaa tuolloin jopa saada sellaisen kuvan, että hän on jotenkin hyväksytty ihminen, jonka kanssa voisi joku vaikka vahingossa jotain puhua ilman, että heti mainitaan tällainen sairaus, joka tietenkin on loistava keskustelunaihe erityisesti kaiken maailman perhetapaamisissa, joita nämä hoitavat tahot mielellään järjestävät.

Ei varmaan ole kenenkään edun mukaista, että joku voisi muodostaa oman käsityksen tuollaisen ihmisen osaamisesta tai siitä, millainen hän on ihmisenä, joten tietenkin työnantajan pitää aina tietää tällainen diagnoosi tarkoin, jotta työnjohto osaa sitten asennoitua oikein tätä ihmistä kohtaan, ja esimerkiksi kohdella häntä kuin pikkulasta. Tuolloin saattavat työtehtävät mennä jotenkin läpi, mutta kuten tiedämme, niin ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, mihin kuuluvat esimerkiksi myös sosiaaliset taidot.

Kun ihminen tulee työpaikkaan ensimmäisen kerran, niin silloin tietysti on hienoa, kun hänen kanssaan lähdetään täyttämään välittömästi jotain kaavaketta, missä voidaan esimerkiksi esitellä niitä henkilökohtaisia parannusehdotuksia tuollaisen ihmisen kohdalle, ja ainahan löytyy kaikenmaailman sosiaalisten taitojen puutetta. Itse olen joskus kuullut, että esimerkiksi jossain koulussa on tätä omaa henkilökohtaista edistymistä käyty läpi ala- tai yläasteikäisten oppilaiden kuullen, jotta sitten kokemus työelämästä on mahdollisimman huono. Ja tietenkin esimerkiksi työtehtäviä saa sitä mukaa, kuin joku "ammattilainen niitä jakaa".

Eli tuolloin koko työpaikka on tuon työhön tutustujan esimiehiä. Ja muutenkin kohtelu niissä on joissakin tapauksissa erittäin alentavaa, eli esimerkiksi työtovereiden kasvoilla on jatkuvasti sellainen alentuva tai halveksiva ilme, mikä kertoo toisen aseman kaikille muille. Kun puhutaan sitten siitä, että kuinka vaikeaa esimerkiksi juuri tällaisten potilaiden on saada työtä, niin samalla tietenkin voidaan muistella sitä, että heillä kuluu todellisuudessa aivan saman verran rahaa elämiseen kuin muillakin ihmisillä, eikä se, että joku lääkäri kirjoittaa eläkkeen ainakaan sitä sosiaalista elämää paranna. Eli miksi nuo ihmiset eivät voi edes olla kortistossa, kun kuitenkin summa, minkä he sitten saavat käteen on aivan sama, kuin mitä heidän eläkkeensä on.

https://yle.fi/uutiset/3-10276747