Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asejärjestelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asejärjestelmä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. lokakuuta 2022

Venäjältä alkavat ohjukset sekä täsmä-aseet olla lopussa tai sitten niiden määrä on vain vähäinen.


Yllä: Iranilainen HESA Shahed 136


Tässä vähän aikaa sitten mediassa kyseltiin, että miksi joku valtio tukee Venäjää? Osa noista Venäjää tukevista valtioista on täysin sen talutusnuorassa. Eli ne ovat olleet riippuvaisia Venäjän toimittamista aseista. Mutta osa noista valtioista kuten Iran tukevat kaikkia valtioita, joiden politiikka suuntautuu USA aa sekä sen liittolaisia vastaan. Eli Iranin haluun toimittaa tukea Putinille voi löytyä esimerkiksi Iranin politiikasta, jossa USA määritellään länsimaiseksi rappiovaltioksi, ja jokainen joka sotii USA a tai sen liittolaisia vastaan saa tuon ajattelun perusteella tukea Iranista. 

Ja se että esimerkiksi Putinin vihollinen on saanut USAlta tukea, niin silloin tietenkin se tarkoittaa, että Iran tukee mielellään Putinia. Ja ehkä Iran on sitten toimittanut esimerkiksi kamikaze-lennokkeja Venäjän asevoimille, mutta sitten jos noin on käynyt, niin kuitenkin voidaan kysyä että kykeneekö Iran toimittamaan tarpeeksi droneja, jotta Venäjä voi niiden avulla korvata ne lennokit, mitä se käyttää esimerkiksi hyökkäyksissä kohti Kiovaa? Siis riittääkö Iranin lennokkituotanto korvaamaan nuo käytetyt lennokit, ja sitten vielä pitää kysyä, että ovatko Iranilaiset lennokit sellaisia, että niillä voidaan hyökätä oikeaa sotilaskohdetta vastaan?

Eli onko noita droneja suojattu häirinnältä? Nimittäin on hiukan eri asia tehdä lennokki-isku yllättäen maassa, mikä on teoriassa rauhantilassa kuin hyökätä niiden avulla valmistautunutta vastustajaa vastaan. Rauhantilassa olevassa valtiossa ei lennokkeja vastaan suunnata elektronista häirintää, eikä esimerkiksi droneja ammuta millään aseilla. 

Miksi Venäjä ampuu enemmän ohjuksia, kuin se kykenee tuottamaan? Syy tähän saattaa olla se, etteivät aseiden käyttäjät yksinkertaisesti tiedä noiden aseiden todellisia määriä. Tai sitten he kuvittelevat, että Venäjän aseteollisuus kykenee rakentamaan täsmäaseita siihen tahtiin, mitä Venäjän asevoimat niitä käyttävät. Tänään netissä luki, että Venäjän täsmäaseiden kohdalla alkaa laarin pohja jo näkyä, ja tietenkin tuolla itäisessä naapurimaassa toivotaan, että Iranista olisi tulossa apua uusien kamikaze-lennokkien muodossa. 

Noilla lennokeilla on tehty hyökkäyksiä Kiovaan, mutta ongelma on siinä, että kuinka tarkkoja nuo ilmeisesti GPS/GLONASS-laitteiden avulla ohjattavat lennokit sitten oikeastaan ovat. Kiovaan tehdyissä iskuissa on käytetty Iranilaisia HESA Shahed 136-lennokkeja, joissa ei ole esimerkiksi kameraa. Kohteen koordinaatit on syötetty tuohon droneen, joka sitten lentää kohteeseensa kuin risteilyohjus. Vaikka lennokin huippunopeus on vain 180 km/h, niin nuo matalalla lentävät lennokit ovat vaikeasti havaittavissa. 

Lennokkien moottorien kerrotaan pitävän kovaa ääntä. Jos ne havaitaan esimerkiksi kuulosuuntimalaitteen avulla, niin silloin niihin voidaan suunnata tulitusta esimerkiksi konekivääreillä, joten ehkä helikoptereiden ovikonekivääreitä voitaisiin käyttää noita droneja vastaan. . Mutta silloin konekiväärin olisi oltava dronen lentoreitin varrella. Dronejen torjunnan ongelma on se, että ne ovat halpoja verrattuna moderneihin ohjuksiin. Eli niitä voidaan käyttää massoittain, mutta ongelma on siinä, että niitä on vaikea havaita. Ja joskus on esitetty skenaario missä droneparvien avulla vihollinen houkutellaan ampumaan sen IT-ohjusvarastot tyhjiksi, jolloin taivas on avoinna risteilyohjuksille ja hävittäjille. 

Kaikki kamikaze-lennokit eivät ole niin alkeellisia kuin ukrainan sodassa käytetty HESA Shahed 136. Joihinkin moderneihin kamikaze-droneihin on kuitenkin asennettu suuntauskamera, jonka avulla ne voidaan kohdistaa esimerkiksi liikkuviin panssarivaunuihin. Kun GPS/GLONASS ilmoittaa lennokin lähestyvän kohdettaan, niin silloin se ottaa yhteyden ohjaajaan, joka suuntaa aseen tarkasti. Mutta myös tekoälypohjaisia järjestelmiä on otettu käyttöön. 

Tuolloin ohjus hakeutuu kohteeseen kohteesta otetun valokuvan perusteella. Kun partioiva drone huomaa kohteen, niin se vertaa kohteesta otettua valokuaa sen muistissa olevaan kuvaan. Jos kuvassa oleva kohde on merkitty tuhottavaksi drone kääntyy syöksyyn sitä kohti. Periaatteessa kamikaze-drone tai kamikaze-lennokki on vain yksi risteilyohjuksen muunnos. 

Eli tuolloin ohjaaja suuntaa dronen kameran panssariin joystickin avulla sekä antaa hyökkäyskäskyn. Ja tuolloin samanlainen järjestelmä, joka saa siviili dronen seuraamaan omistajaa saa sen seuraamaan liikkuvaa kohdetta. Eli tuon ohjausjärjestelmän kohdalla kyseessä on kaksikäyttöjärjestelmä, jota voidaan käyttää sekä sotilas- että siviililennokeissa. 

Teoriassa nämä kamikaze-lennokit eli viipyvät ammukset ovat hyvin tarkkoja, mutta jos niiden viestijärjestelmää häiritään, niin silloin ohjaaja voi menettää yhteyden lennokkiin, joka sitten kylvää tuhoa väärässä paikassa. Kamikaze-lennokki on siis periaatteessa risteilyohjus, joka kaartelee kohdealueen päällä ja sitten käskyn saatuaan se iskee kohteeseen kuten normaalikin ohjus. Noiden drone-koneiden etu taistelukoneeseen nähden on pieni koko, mutta niiden kyky hyökätä esimerkiksi panssaroituja bunkkereita vastaan on rajallinen. 

Yleensä kamikaze-lennokkien kohde on taistelupanssarivaunu tai IT-asema, sekä nykyisten hyvin pienten kamikaze-lennokkien kohde voi olla myös esimerkiksi tarkka-ampuja. Toki myös tavallinen risteilyohjus voidaan muuttaa droneksi, joka kykenee kaartelemaan vihollisen kaupungin päällä eli se voi lentää hyvin mutkikasta reittiä, ja sitten tietyllä hetkellä syöksyy kohteeseensa. Mutta miksi Venäjä käyttää niin paljon aseita? Vastaus tähän saattaa tulla venäläisestä tavasta käyttää tykistöä sekä muita aseita. Venäläiset luottavat suureen kranaattien määrään, joten saattaa olla niin, että venäläiset komentajat käyttävät myös täsmä-aseita samalla tavalla kuin muitakin aseitaan. 

Eli vaikka Venäjällä on tietenkin täsmä-aseita, niin niiden käyttöön ei ehkä olla perehdytty aivan yhtä hyvin kuin lännessä perehdytään vastaaviin varusteisiin. Tai sitten nuo täsmä-aseet on tehty toisella tavalla, eli niissä ei ehkä ole aivan samanlaista tekoälyyn perustuvaa suuntausjärjestelmää kuin länsimaisissa aseissa. Ja kun Venäjä on hankkinut aseita esimerkiksi Iranista, niin silloin tietenkin pitää kysyä, että kuinka hyvin suojattuja nuo aseet ovat esimerkiksi elektronista häirintää vastaan. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/sotilastiedustelun-arvio-ven%C3%A4j%C3%A4-ampuu-enemm%C3%A4n-ohjuksia-kuin-kykenee-valmistamaan-selitys-h%C3%A4t%C3%A4ratkaisuille-niit%C3%A4-vain-ammutaan-ilmaan/ar-AA135xnU?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=caa093193d934981ba5576d4ee1410f2

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tallainen-on-kamikaze-drone-jolla-venaja-moukaroi-kiovaa-halpa-ja-vaikeasti-torjuttava/ba05a603-9694-4824-8c9c-8e66d09725cf

Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/HESA_Shahed_136


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

maanantai 10. lokakuuta 2022

Miksi Venäjä on hyökännyt siviilikohteisiin useiden ohjusten voimalla, vaikka sen ohjukset ovat vähissä?

Kertshinsalmen sillan tuhoaminen on aiheuttanut ohjusten ryöpyn Ukrainaa vastaan. Suomalaisen asiantuntijan mukaan isku ei ehkä täysin onnistunut. 


"Juna saattoi liikkua sillalla nopeammin kuin mitä oli arveltu, eikä rekka olisi ehtinyt ajaa sitä kiinni ajoissa, Mika Tyry arvioi. Kuva: Reuters" (https://yle.fi/uutiset/74-20000988). Mutta oliko voinut käydä niin että rekka ajoi kohti junaa, ja liikkui hiukan liian hitaasti? Eli jos kuljettaja olisi yrittänyt ajaa junaa kiinni, niin poliisi olisi ehkä voinut hänet pysäyttää piikkimatolla, tai ehkä iskussa käytettiin kauko-ohjattavaa tai mahdollisesti Teslan tekniikkaan perustuvaa robottirekkaa. 

Siis kuka räjäytti Kertshinsalmen sillan? Oliko kyseessä itsemurhapommittaja, ja oliko kyseessä isku siltaa vai junaa vastaan? Siis saattoi olla niin, että tuo juna liikkui vähän liian nopeasti, jotta rekka olisi voinut joko ajaa junaa kiinni ajoissa. Tai sitten rekan nopeus oli liian pieni, jos nuo kaksi räjähdyksen osapuolta ajoivat toisiaan vastaan. Ja silloin juna olisi ylittänyt lasketun pisteen, ennen  kuin rekka kohtasi sen. 

Ukraina ei ole ainakaan vielä tunnustanut tai ottanut kunniaa Kertshinsalmen sillan tuhoamisesta. Se on tiedossa että rekka joka ajoi kohti erästä junaa räjäytettiin juuri junan kohdalla. Suomalaisen räjähdeasiantuntijan mukaan tuo isku ei aivan onnistunut, mutta siis kukaan ei tiedä että onko kohde ollut tuo juna vai onko tarkoitus ollut katkaista silta?

Kyseinen silta on erittäin suuri, ja sen tuhoamiseen tarvittaisiin hyvin paljon räjähteitä. Ja ehkä räjähteet olisi kannattanut sijoittaa sillan alle, jolloin räjähdysvaikutus olisi suuntautunut suoraan ylös. Mutta Venäjä olisi tuolloin varmaan huomannut räjähteet sekä myös estänyt niiden käytön. 

Kuitenkin voidaan kysyä että onko tuo rekka mahdollisesti itsemurhapommittajan ajama, vai onko se ehkä muutettu kauko-ohjattavaksi? Vai onko tuo sytytin kätketty ammuksia kuljettavaan rekkaan, ja sitten joku on vain painanut nappia. Eli rekkaa on toki voitu seurata dronen avulla ilmasta, ja sitten oikealla hetkellä soitettu puhelu, joka on aktivoinut sytyttimen. Tai dronessa oleva radio-laukaisin on voinut laukaista pommin. Vai oliko rekka ehkä kauko-ohjattu?

Periaatteessa vaikka Teslan robottiauto-tekniikan voisi asentaa rekkaan, ja sitten se voidaan räjäyttää joko kauko-ohjaimella tai kasvojen tunnistimeen perustuvalla laukaisimella. Tuolloin älykäs sytytin tunnistaa kohteen, ja räjäyttää rekan lastina olleet räjähteet. Mutta miksi Ukraina ei ole ottanut kunniaa tuosta teosta, joka kuitenkin on suomalaisen asiantuntijan mukaan 99,9 % Ukrainan tekosia. Mutta Ukraina kuitenkin kehottaa Venäjää etsimään syyllistä Venäjältä. 

https://yle.fi/uutiset/74-20000988



Miksi Venäjän on hyökännyt siviilikohteisiin, vaikka sen ohjukset ovat vähissä?


Yllä on kuva Iskander-M ohjuksen laukaisusta vuonna 2018. Venäläisten antamien tietojen mukaan tuon ohjuksen osumatarkkuus on 5-7 metriä. Mutta vaikka tuo tarkkuus olisi todellinen, niin jos nuo ohjukset eivät saa kohdetietoa, niin ne eivät kykene tuohon tarkkuuteen.

Venäjä on Puolustusvoimien entisen komentajan Jarmo Lindbergin mukaan ampunut huomattavan määrän ohjuksia Ukrainaan ottaen huomioon sen varastojen määrän. Siis miksi Venäjä on toiminut näin? Syy tähän saattaa olla se, että Venäjä on halunnut näyttää omilleen sen, että sillä on tahtoa käyttää ohjuksia, eli iskujen tarkoitus on ollut lähinnä propagandistinen. Tai sitten Venäjän asevoimien lähtökohta on sama kuin Toisen Maailmansodan aikaisten massapommitusten. Eli ampumalla säälittä siviilikohteita pyritään tuhoamaan vastustajan moraali tai taistelutahto. 

Kyseessä on tietenkin sotarikos, ja uskoisin että Putinin uusi komentaja on tämän pommituksen takana. Vastassa vain on joku muu kuin joukko mielenosoittajia, joiden yli voi ajaa tankilla. Siis median mukaan uusi Ukrainan rintaman komentaja on "kunnostautunut" monissa asioissa kuten 1990-luvun alun vallankaappauksen yhteydessä tapahtuneisiin mielenosoittajien yliajoon, Syyriassa tapahtuneisiin siviilien pommittamisiin sekä esimerkiksi Tšetšenian sotaan, jossa Venäjän asevoimat pommittivat Groznyin kaupungin sorakasaksi. 

Ehkä noista iskuista sitten saatiin hienoja otoksia Venäjän valtion televisioon. Mutta noiden ohjusten epätarkkuudesta johtuen ne ovat lähinnä siviilejä vastaan suunnattu pelote, eli mitään sotilaallista kohdetta niiden on vaikea tuhota. Ja ammunnan epätarkkuutta lisää Venäjän nopeasti reagoivan taktisen tiedustelun puute. 

Mikäli venäläinen tiedustelukone nähdään taivaalla voi vastapuoli lähteä siirtämään kalustoaan pois paikalta, tai sitten hyökätä taktisten ohjusten laukaisualustoja vastaan esimerkiksi lentokoneella, dronella, HiMARS-heittimellä tai jollain muulla välineellä kuten erikoisjoukkojen iskulla. Saattaa olla että Ukraina tulittaa vihollisia ensin tavallisilla ammuksilla, joita voidaan käyttää kohteita vastaan, jotka eivät vaadi niin suurta tarkkuutta. Ja sitten kun Venäjä tuo paikalle esimerkiksi tykkejä tai raketteja, niin niitä ammutaan sitten GPS-hakeutuvilla ammuksilla. 

Venäjän aseteollisuus ei ehkä kykene tuottamaan ainakaan kaikkein tarkimpia ohjuksia, joten ehkä tuon iskusarjan tarkoitus oli myös yrittää osua johonkin sotilaalliselta kannalta tärkeään kohteeseen. Eli siviilejä on pommitettu siksi, että halutaan näyttää kaikille, että "mitä tapahtuu jos Venäjää aletaan vastustaa. Venäjän taktiikka näyttää tietenkin tehokkaalta, koska siinä ammutaan paljon. 

Mutta sen tulenkäyttö on melko tehotonta, jos lasketaan sotilaalliseen kohteeseen tarvittavien kranaattien määrä. En tiedä miten paljon esimerkiksi länsimaisia mikropiirejä käytetään Venäjän ohjuksissa, mutta jos asetekniikka on rakennettu noiden tuontiosien varaan, niin silloin saattaa käydä että ilman noita osia ei aseissa ole samaa tarkkuutta kuin ennen vientikieltoa valmistetuissa sarjoissa. 

Sen taktiikka perustuu siihen, että vihollista tulitetaan sokkona, eli esimerkiksi raketinheittimillä varustettuja kuorma-autoja ajetaan eteenpäin. Ja samalla ammutaan putket kuumina. Tuo taktiikka tietenkin kuluttaa ammuksia todella paljon, vaikka tietenkin kohteena oleva asuinalue jauhautuu sorakasaksi. 

Ongelma on sitten siinä, että sotilaat ehtivät suojaan kellareihin, ja sorakasat suojaavat noita suojia ammuksia vastaan. Pahin asia tietenkin on se, että tuollainen tulenkäyttö on näennäisesti hyvin tehokasta. Vihollisen joukkojen saatetaan olettaa tuhoutuneen, kun omat sotilaat saapuvat alueelle. Ja silloin edessä on tilanne, mikä voi johtaa omien joukkojen tuhoutumiseen. 


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarmo-lindberg-ihmettelee-venajan-ohjusryoppya-vaikka-varastot-ovat-vahissa-ei-sotilaskohteisiin-eika-taisteluun-vaan-siviili-infrastruktuuriin/8533288


Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/9K720_Iskander


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/


Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...