Tekoälyn säätelystä, sekä säätelypolitiikan toimivuudesta.

Alussa voin sanoa sen, että mikään sääntö ei tehoa, jos sitä ei koskaan edes ajatella noudattaa. Sääntöjen noudattamista pitää valvoa, ja juuri valvonta on asia, mikä sitten herättää huolta ainakin EUn päättäjien keskuudessa. Mutta ilman valvontaa ei ole säätelyä. Ja ilman säätelyä tekoälyä ja muita innovaatioita koskevat asiat päätyvät pois Euroopasta. Mutta kuitenkin meidän pitäisi ehkä säätelyn sijasta tai säätelyn ohella keskittyä kehittämään omaa liike- tai yrityskulttuuriamme sekä työelämäämme sellaiseen suuntaan, että työntekijän ja myös yhtiön olisi hyvä olla Euroopassa. Meillä EUssa on sellainen tauti, että kannattavat yritykset myydään välittömästi USAaan. 

Samoin sitäkin kannattaisi miettiä, miten työelämässä pysymisestä saadaan EUssa ja Suomessa kannattavaa. Vastaus voisi löytyä työelämän muutoksesta, jossa tekoälyn avulla poistetaan kiirettä sekä samalla olisi luovuttava ehkä ainakin non-stop tehokkuusvaatimuksesta, jonka takia 50-vuotiaat ovat jo työelämässä täysin vatsahaavan sekä sydänkohtausten rampauttamia. Siis kepistä ja porkkanasta sen verran, että työelämässä voisi olla hiukan löysää. Se että kaikki asiat tehdään aina niin, että työntekijät eivät saa yhtään hengähtää aiheuttaa työelämässä uupumusta sekä siirtymistä eläkkeelle. Kun kaikessa on kilpailu, sekä samalla tarve ylittää oma itse, niin kukaan ei tuollaista asiaa kestä. 

Tekoälyn säätely on asia, mikä puhuttaa nykyään enemmän kuin muutama vuosi sitten. Tekoälyn kehittämistä ja säätelyä vaaditaan jatkuvasti, mutta samalla unohdamme sen, että tekoäly on edistysaskel joka on tullut jäädäkseen. Euroopassa on varmasti ihmisiä, jotka osaavat rakentaa tekoälyä, mutta ongelma on siinä, että nuo ihmiset eivät työskentele Euroopassa. Tai he voivat työskennellä etätyönä jopa Piilaaksossa ja istuskella esimerkiksi Helsingissä. 

Kun puhutaan esimerkiksi virtuaalitodellisuudesta sekä virtuaalisista työtiloista, niin niiden avulla ihminen voi periaatteessa työskennellä mistäpäin maailmaa hyvänsä. Tekoäly voi kääntää ihmisen puhetta suoraan vaikkapa suomesta englanniksi, ja sen takia se poistaa myös kielimuurin. Ja samalla esimerkiksi rajat suomalaisen ja amerikkalaisen työnantajan välillä hämärtyvät. 

Mutta jos ihminen työskentelee amerikkalaisessa yhtiössä, niin tuon yhtiön tuotteet ja siitä saatavat verorahat menevät suoraan USAn valtion taskuun. Eli se että lahjakkaat ICT-asiantuntijat eli nörtit ikään kuin ajetaan ulkomaisten yhtiöiden palvelukseen ei varmaan kiihdytä suomalaisia yhtiöitä. Suomalaiset yhtiöt tarvitsevat ennen kaikkea innovaatioita, joita ne voivat myydä ympäri maailmaa. 

Mikäli ihminen joka tekee esimerkiksi työtä tekoälyn kehittäjänä kokee niin, että hänen työtään ei arvosteta, tai siitä löytyy vain virheitä ja riskejä, niin hän varmaan muuttaa mieluummin yhtiöön jossa häntä arvostetaan. Jokainen meistä varmaan haluaa tehdä työtä yhteisössä, jossa meillä on samalla tavalla ylenemismahdollisuuksia kuin vieressä istuvalla ihmisellä. Se että ihminen tietää ensimmäisenä työpäivänään saavansa lähteä neljän kuukauden kuluttua osasi hän tai ei, niin silloin tietenkään hän ei välttämättä halua tuoda omia innovaatioitaan esille yhtiössä, joka muutenkin kohtelee häntä kuin patsasta jossain nurkassa. Eli hän on tuolloin välttämätön paha, josta vain halutaan eroon. Eli miten saadaan noita innovaatioita, joiden avulla saadaan maamme teollisuus nousuun? 

Tietenkin keskittyminen menneeseen on asia, mikä saattaa tuoda hetken aikaa loistavaa tulosta. Jos itse olisin Microsoftin kaltaisen yhtiön johtaja, niin sillä kapasiteetilla en voisi mitenkään edes epäonnistua rahan teossa. Maailmassa on tietokoneissa kaksi vallitsevaa standardia mitkä koskevat tietokoneiden käyttöjärjestelmiä. Nuo standardit ovat Microsoft ja Mac. Tietenkin on olemassa Google mutta Googlen käyttöjärjestelmä on lähinnä litteissä mobiililaitteissa kuten tableteissa sekä kännyköissä tavattu varuste, eikä Chromebook ole vielä lyönyt itseään samalla tavalla läpi kuin Windows tai Mac. Google on toki ykkönen verkkosovellusten valmistamisessa. 

Jos siis jokainen yhtiö maksaa lisenssimaksun voidakseen asentaa Microsoftin tuotteen valmistamilleen koneille, niin kyseessä on kultakaivos. Ja varsinkin Macin ongelma on sen hinta. Microsoft ei valmista itse PCtä, vaan asiakas maksaa lisenssin noista käyttöjärjestelmistä, joita se lataa valmistamiinsa PC-koneisiin. Eli on Microsoftin kannalta aivan sama, kuinka paljon tietokoneita myydään. Tai kuinka korkeaa hintaa asiakas maksaa ostamastaan koneesta. Eli kukaan ei tietääkseni ole valinnut Linuxia teollisesti valmistettujen tietokoneiden käyttöjärjestelmäksi. Tietokone on modulaarinen väline, josta saadaan ohjelmistojen avulla rakennettua sellainen, jota asiakas tarvitsee. Eli tekstikäsittelyt ja muut vastaavat asiat ovat olleet suuria kultakaivoksia ohjelmistoalan yrityksille. 

Mutta tekoäly on asia, joka on tulossa. Se on uusi laajennus tietokoneiden toimintoihin. Tekoälyn avulla voidaan luoda kuvia, tekstiä sekä ratkoa matemaattisia tehtäviä. Eli periaatteessa tekoäly voi korvata perinteiset toimisto-ohjelmat hyvinkin nopeasti. Tekoälyn väitetään tehostavan toimintoja niin, että tekoälyä käyttävä henkilö selviää viikon työkuormasta tunnissa. Joten sen takia esimerkiksi copilotit, jotka korjaavat sanamuotoja sekä tekevät vaikkapa laskutoimituksia samassa työtilassa, kuin missä käyttäjä tuottaa tekstiä voivat mullistaa työnteon. 

Meillä Suomessa ongelma on siinä, että työ polttaa ihmiset loppuun. Työelämässä tehokkuuden vaatimus on muuttunut niin toksiseksi, että ihmisen kohtalona on siirtyä eläkkeelle 50-vuotiaana, kun hänen vatsahaavansa tai sydänkohtauksensa aiheuttaa työkyvyttömyyden. Työttömien siirtäminen pois työelämästä eläkkeelle ei varmaan ole asia, joka kohottaa verotuloja. Eikä ainakaan se, että koulutetut suomen kansalaiset jäävät työttömyyskortistoon kun ulkomaiset työntekijät ja ulkomaiset johtajat valtaavat ulkomaisten sijoittajien ostamat yhtiöt tuo lisää tuloja valtion kassaan. Samoin talouden entinen veturi puksuttaa eteenpäin joidenkin vanhojen patenttien turvin. 

Toki voidaan sanoa että nuo tekoälyt vievät meiltä työpaikkoja, mutta samalla tavoin myös se, että hyvin hoidetut yhtiöt yksi toisensa jälkeen päätyvät ulkomaiseen omistukseen eivät ole ainakaan toivottavia malleja. Kun Suomessa joku yhtiö menestyy, niin silloin se ostetaan välittömästi ulkomaiseen omistukseen. Se tarkoittaa että yhtiön johto sekä sen työntekijät työskentelevät siten, että se miellyttää yhtiön omistajien kotimaan poliittisia päättäjiä. 

Me voimme jatkaa sitä linjaa, jossa kiellämme ihmisiä pätemästä tai tekemästä asioita, joita he itse pitävät tärkeinä. Mutta ongelma on siinä, että jos rajoitamme sekä syyllistämme ihmisiä, niin he eivät ehkä koe samanlaista patrioottista kaipuuta johonkin suomalaiseen siivousyhtiöön siivoojaksi, koska heillä ei ole työkokemusta jota työnantajat haluavat hänellä olevan. Siis 3-4 vuotta korkeakoulua käynyt vastavalmistunut ei varmaan osaa samoja asioita kuin ihminen joka on tehnyt työtä 10-20 vuotta alalla käytyään korkeakoulun jossain historiassa. 

Mutta samalla tietenkin me voimme sanoa, että mikään McDonald'sin työntekijä tai siivooja ei ehkä tuollaisen korkeakoulun käyneen ihmisen mielessä ole urahaave numero yksi. Ja siivoojan työ saattaa olla kokemuksena avartava, ja ehkä ihmisen pitää lain mukaan ottaa tuollainen työtarjous vastaan, mutta samalla kuitenkaan se ei vie hänen ammatillista osaamistaan yhtään eteenpäin. Siis ihmisen ei välttämättä tarvitse pitää työstään, mutta maassamme on laki, jonka mukaan tarjottu työ pitää ottaa vastaan. Mutta haluaako kukaan lukijoista viettää 20-30 vuotta jossain McDonald'sin kassan takana? Tai mitä se sitten ketään kiinnostaa. 

Meillä Suomessa ongelmana ovat työnantajien käsityksen mukaan liian korkeat palkat, mutta samalla pitää muistaa, että Suomi on kallis maa. Ja samalla kohtaamme sellaisen ikävän kysymyksen, että kuinka moni meistä olisi valmis tekemään jotain siivoustyötä 30 vuotta? 

Tekoälyn avulla voidaan tehostaa ihmisten ja koneiden yhteistoimintaa. Mutta samalla meidän pitää varoa, että emme itse anna tekoälylle liikaa valtaa. Tekoäly on siis väline, jolla etsitään tietoa ja joka osaa tehdä monia asioita, kuten muotoilla omat liikekirjeemme, sekä luoda mukavia robotin kuvia, joilla voimme elävöittää tekstejämme. 

Ja samalla sitten kohtaamme tilanteen, missä joku keksii, että koneelle voidaan luovuttaa ihmisen ajattelu. Ihminen ihannoi teknologiaa, minkä jokainen meistä voi todeta. Se että joku asia on tuotettu 20 miljoonaa euroa maksavalla järjestelmällä on jostain syystä vakuuttavampaa, kuin että tuotoksen on tuottanut joku ihminen käyttäen omaa päätään. Me siis olemme vastuussa siitä, että pidämme tekoälyä käyttäessämme mielessä sen, että tekoäly ei ole mikään työkaveri tai tyttöystävä, eikä tekoäly ole mikään nykyversio jostain Sfinksistä. Eli tekoäly ei ole kaikkitietävä. Se kyllä osaa koota tietoa eri lähteistä, mutta sen äärimmäinen raja on ihmisen tietomäärä. Tekoäly ei voi mennä sen tiedon yli, mitä olemme keränneet. 

Toisaalta tekoälyn tarkkuus perustuu siihen, miten paljon se käyttää jotain lähdettä. Niin sanottu ankkurivinouma, jossa ihminen kiinnittää pääosin huomiota tekstien alkuun vaivaa myös tekoälyä. Kun tekoäly luo tekstiä, niin se yhdistelee useista lähteistä keräämäänsä materiaalia. Ja juuri tämä tekstien alkuosan merkityksen ylikorostuminen saa aikaan sen, että tekstin sisältöön saattaa tulla virheitä. Tai niitä tulee varmasti jos lähteen sisältämä teksti sisältää väärää tietoa, eli tekoälyn ei vieläkään saisi antaa yksinään tehdä tärkeitä tekstejä. Vaan käyttäjän pitää myös osata tarkastaa tuon tekstin sisältö. 

 Vance tapasi Euroopan johtajat ja varoitti tekoälyn sääntelystä – Orpo: ”Hän on oikeassa” https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011027360.html

Tunteeko irtisanottu häpeää, tai tunteeko hän ehkä vihaa?

Sosiaalinen media ei ole paikka jossa saa kommentoida esimerkiksi valtamedian juttuja. Ja tietenkin esimerkiksi ihminen joka on ryhtynyt harrastamaan musiikkia työttömänä ollessaan on arka aihe. Työtön kun tuntee häpeää kaikesta, mitä hän on kokenut. Ja jos oikein tarkasti voidaan lukea, niin tietenkin jokainen joka ei istu päivää kotonaan, tuijota kalsareissa seinää sekä itke ja kiroa kohtaloaan on vain ihminen, joka peittelee huonoa oloaan. 

Siis jokainen joka kirjoittelee sosiaaliseen mediaan tai soittaa vaikkapa kitaraa jossain bändissä on ihminen, joka vain peittelee masennustaan, sekä odottaa saavansa lähetteen Kellokoskelle, jossa hänet pelastetaan itsetuholta. Siis iloinen olemus on valitettavasti merkki siitä, että ihminen hautoo itsetuhoisia ajatuksia, ja siksi olisi parempi lopettaa kaikki muu toiminta, kuin se mikä tukee ihmisten päähän vuosikymmenien aikana taottuja ajatuksia siitä, millaiselta työttömän arjen pitäisi näyttää. 

Siis kaikki jotka eivät ole samanlaisia kuin se “T. Torvinen”, joka pääsi usein juopuneena televisioon jossain Kekkosen aikaisessa tarinassa, joka päättyi suoraan joko vankilaan tai mielisairaalaan vain odottavat malttamattomina pääsyä esimerkiksi suljetulle mielenterveys osastolle, jossa he sitten saavat jonkun stigman, mikä estää paluun työelämään lopun iäksi. Tai tuollaisen kuvan allekirjoittanut on saanut niistä työttömistä kertovista jutuista, sekä siitä millaisia tarinoita esimerkiksi työvoimatoimiston työhakemusten kirjoitus kursseilla nuo varsin kurssien vetäjät sekä työvalmentajat kertovat. Eli niissä toistetaan kerran toisensa jälkeen teemaa, jonka mukaan työttömät syvästi häpeävät kohtaloaan. 

Suurin osa työelämää ja työttömyyttä käsittelevistä lehti- ja muista artikkeleista pyörii sujuvasti sen ympärillä, että kuinka paljon häpeää joku irtisanottu tuntee. Siis tunteeko irtisanottu häpeää, vai tunteeko hän suuttumusta, tai tunteeko hän ehkä vihaa, katkeruutta vai mitä hän oikeastaan tuntee? Tunteeko ihminen joka on käsittänyt saavansa luvatun vakinaisen paikan ja sitten  kuulee, että paikka ei ole hänelle auki syyllisyyttä, häpeää tai vihaa? 

Vai kokeeko hän ehkä olevansa jotenkin petetty, kun ei työtä olekaan enää? Kun puhutaan häpeästä, stigmasta tai muusta vastaavasta asiasta, niin onko oikeastaan tarkoitus syyllistää työtöntä, ja saada hänet ajattelemaan että tuo suuri negatiivinen tunne johtuisi ehkä siitä, että hän kokisi työttömyyden olevan itsensä syytä. 

Siis työtön yritti kaikkensa, teki parhaansa sekä sitten koki pettymyksen, kun työnantaja sanoi, että paikkaa ei olekaan. Mutta kuten tiedämme, niin maailmassa on ihmisiä jotka kokevat ehkä niin, että syy tuohon irtisanomiseen ei ehkä olekaan hänessä itsessään. Siis onko ihmisen aina ajateltava, että vika on hänessä itsessään, jos työnantaja antaa hänelle potkut? Kun ihminen ei osaa miellyttää omaa työnantajaansa, niin hän on sitten riittämätön, syntinen saatana kurja. 

Siis tämä oli sitä paljon puhuttua someraivoa. Ihminen voi aina käsittää asioita toisin kuin kaikki muut. Hän voi olla muiden mielestä jotenkin ärsyttävä, hän voi olla sellainen, jolta kukaan ei koskaan kysyisi yhtään mitään. Mutta sitten kuitenkin meitä kaikkia varmaan kiinnostaa se, että stereotyyppinen ajattelu siitä, miten työttömän pitäisi hävetä, miten hänen pitää painaa päätään sekä miten hänen pitää olla aivan hiljaa on varmaan loistava asia. Ainakin niiden mielestä jotka haluavat unohtaa tuon ihmisen, jolle he ovat potkut antaneet. Eli ei kun eläkkeelle vain, niin ei tarvitse töitä hakea. Eikä koskaan tarvitse työpaikalla katsella niitä naamoja, jotka ovat joskus sulkeneet oven takanaan lopullisesti. 

Jos he olisivat eläkkeellä häpeämässä niin heitä ei koskaan kukaan näkisi Linkedinissä, ei Facebookissa tai muualla sosiaalisessa mediassa. Kukaan ei koskaan kuulisi mitään muuta kuin oman pomon mielipiteitä. Kukaan ei koskaan sanoisi hänestä mitään positiivista.  Eikä kukaan muu kuin työvalmentaja saisi edes tietää heidän nimiään. Kun ihminen häpeää jotain asiaa, niin hänen pitäisi siitä olla hiljaa. Käydä Alkossa sekä juoda itsensä hengiltä. Näin taas saadaan yksi työtön pois kirjoittamasta asioista, jotka voivat vaikeuttaa hänen työnsaanti mahdollisuuksiaan. Työttömän kannattaa näet pitää asiat kuten oma työttömyytensä piilossa, eikä koskaan saa tehdä mitään ilman eri käskyä. 

Näin sitten ei vaaranneta sitä kuvaa, jonka työvoimaviranomaiset sekä yksityiset työnvälittäjät haluavat meistä antaa. Jos työtön siirtyy eläkkeelle, niin hän varmasti kuulee että sosiaalisen median käyttö ei ole kaikille mieleen. Jos hän vaikka kertoo sosiaalisessa mediassa jotain asioita vapaaehtoisesti tai ilman eri komentoja, niin hän saattaa jopa tuhota sen mielikuvan, jonka edellinen esimies on entisille työkavereille luonut esimerkiksi potkujen syistä, joihin saattaa kuulua epäsosiaalinen käytös. Kun ihminen sitten vetäytyy kotiinsa, tuijottaa viinapulloa sekä suree itseään ja kuuntelee rakentavaa kritiikkiä työhaastatteluissa, niin hän varmaan haluaa puhua tuosta asiasta jossain kopissa, jossa edes pappi ei näe hänen kasvojaan. 

Varmaan tuo miellyttävä haastattelija haluaa julkisesti kertoa siitä, kuinka hän on toista kannustanut siihen, että tämä saisi töitä. Kun ihminen menee työhaastatteluun, niin hänen pitää tietenkin nostaa lakki rinnalle, ja sitten ottaa kaikki kohteliaisuudet vastaan ilman mitään vastaväitteitä, ja jos sitten joku päättää käyttää häntä ukkosenjohdattimena ja purkaa tunteitaan, niin syytä tietenkin on ennen kaikkea työttömässä työnhakijassa itsessään. Siis missään nimessä työhaastattelija ei voi olla loukkaava tai tungetteleva. 

Ja töitä saa jos vain osaa pyytää. Esimerkiksi oman taloyhtiön talkkari voi suorastaan mielellään vaikka lainata haravaa jotta voisin  tehdä hänen työnsä. Tai sitten siivooja voi antaa vaikka pestä vessan puolestaan. Mutta siis kun työstä pitäisi saada palkkaa tai jää nakkipaketti ostamatta.  

Kun ihminen ei miellytä esimiehiksi aikovia tahoja, niin silloin tietenkin hänen tarinansa työnhakijana on loputtava. Miksi kukaan edes haluaa ajatella mitään muuta mahdollisuutta kuin ryypätä itsensä työkyvyttömyyseläkkeelle? Tai miksi kukaan edes haluaa ajatella muuta jatkoa kuin vaikkapa mielisairaala? Siis kuka tätä asiaa minulta edes viitsii kysyä, kun kaikki muut tietävät asiat muutenkin minua paremmin? 

Miksi siis tuhlata aikaa mihinkään työhakemusten kirjoittamiseen, kun voin lähteä suoraan kohti Kellokoskea, jossa voin lepositeissä ottaa vaikka tittelin “Kellokosken prinssi”. Juosta alasti sellainen nahkainen huuva päässä pitkin Järvenpään katuja, ja sitten joku “erkki” tulee kertomaan siitä, kuinka leponex pelasti minun elämäni, jonka vietän nimellä “Nasse Setä” jossain sairaalan suljetulla, eikä kenenkään tarvitsisi minun nimeänikään muistella. Näin sitten saadaan taas yksi nimi pois työttömyyskortistosta. 

https://yle.fi/a/74-20133285

Koskaan ei kannata kilpailijaan luottaa työmarkkinoilla

Kimmo Huosionmaa

Kannattaa ensin miettiä se, kannattaako esimerkiksi työnantajan tarjota korkeaa palkkaa, jos se saa tekijöitä halvemmalla? Ja koska työnantajien palkkatietojen saannissa on sellainen asia, että palkkoja koskevista tilastoista ei näy se, kuinka kauan henkilöt ovat noissa tehtävissä, eli yhtiön johto voi kertoa, että muut saavat paremman palkan, koska he ovat olleet niin pitkään talossa, mutta he voivat jättää myös muiden palkat kertomatta. Eli heillä ei ole mitään velvollisuutta tuota asiaa kertoa. Työhaastattelussa kannattaa osoittaa rohkeutta. Mutta se saattaa vaarantaa tuon työpaikan saamisen, koska saattaa olla niin, että työhaastattelija kokee liian rohkeuden uhkana itselleen. Ja se kysyykö hakija paikasta puhelimella haastattelun jälkeen on asia, joka riippuu monesta asiasta. Nimittäin jos työpaikasta kysellään sähköpostilla, voidaan tuota postia käyttää todisteena oikeudessa.


Kun puhutaan suosittelijoista, niin pitää muistaa se, että yhtiöt kilpailevat keskenään. Mutta myös sitä kannattaa ajatella, että tuo suosittelija saattaa olla myös hakemassa samaa paikkaa. Tuo tekee hänestä kilpailijan, joka hakee tuota paikkaa. Eli muistakaa, että suosittelija saattaa olla myös työttömänä, ja hakea samaan paikkaan. Jolloin saattaa käydä vähän huonosti, jos tuolta ehkä samaa paikkaa hakevalta työnhakijalta pyydetään suosituksia tätä paikkaa kohtaan. Samoin suosittelijan kummipoika voi hakea samaan paikkaan, jolloin tuon henkilön pitää valita ehkä kummipojan tai entisen työkaverin välillä. Työhaastattelijan ongelma on siinä, että hän ei ehkä voi kaikkia hakijoita ottaa töihin, ja siksi hänen pitää tuo valinta jollain tavoin tehdä. Joten tuolloin saattaa eteen tulla sellainen tilanne, missä suosittelija sanoo, että hän ei muista tuota  työnhakijaa.


Moderneilta työmarkkinoilta töitä haettaessa pitää olla tarkkana siitä, mitä hakemukseen laittaa. Nimittäin se mikä toimii avoimilla työmarkkinoilla ei ehkä ole suoraan johdettavissa piilossa olevien työpaikkojen hakemiseen. Kun haetaan piilossa olevaa paikkaa, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että keneltä tai mistä hakija on tuosta paikasta kuullut, ja jos vaikka hakija on saanut tiedon paikasta joltain yhtiön työntekijältä, niin tarkoi n kohdennetun hakemuksen lähettäminen saattaa paljastaa tietolähteen. Tuolloin pitää huomioida se, että onko tuolla henkilöllä, jolta tieto paikasta on tullut lupa kertoa tuosta paikasta muille. Kyseistä asiaa kannattaa tuolta lähteeltä tiedustella, jos hän puhuu tehtävästä suoraan.


Mutta mikäli tieto tulee esimerkiksi salakuuntelun avulla, niin silloin kannattaa varoa paljastamasta tuota asiaa. Ja tällä tarkoitan sitä, että vaikkapa jossain vessassa on kopin läpi kuulunut keskustelu, missä mainitaan tuo työpaikka. Eli tuolloin kannattaa tarkoin tuota työpaikkaa haettaessa miettiä kannattaako tuota tietolähdettä paljastaa. Tuolloin voi hakea jotain muuta paikkaa tuosta yhtiöstä, mutta kohdentaa hakemus tuohon piilotyöpaikkaan. Tuolloin voidaan korostaa sitä osaamista, mitä piilotetussa työpaikassa vaaditaan, mutta tuolloin voidaan kysyä, että välittääkö tuo hakemusta lukeva virkailija tämän hakemuksen piilotyöpaikkaa koskevasta rekrytoinnista vastaavalle virkailijalle.


Eli onko tuo piilotyöpaikka edes tuon julkista paikkaa käsittelevän vrkalijan tiedossa, tai ehtiikö hän tuota paikkaa miettiä taistellessaan hakemuspinon kanssa. Ja kun puhutaan "ystävästä", niin kannattaa muistaa, että tuo henkilö on työpaikkaa haettaessa kilpailija. Joten tuosta tehtävästä kysyminen ei ehkä ole tuolloin niin järkevää, koska tuo ystävä ei ehkä tiedä tuosta avoinna olevasta tehtävästä. Yksi vaihtoehto on tietenkin avata vessan ovi ja esittäytyä tuolle päällikölle, joka ehkä kiinnostuu tuosta hakijasta ja kutsuu haastatteluun, koska hakija on osoittanut rohkeutta tuossa tilanteessa.  Mutta tietenkin voi olla että pomo ei aivan ole niin positiivinen tätä ajatusta kohtaan, kuin mitä hakija itse olettaa. Ja sitten tietenkin jos palataan tuohon ystävään, niin ehkä hänellä ei ole oikeutta saada tietoja tuosta paikasta.

Hallituksen esityksestä alle 20 hengen yritysten irtisanomisten helpottamisesta

Kimmo Huosionmaa

Sipilän hallitus on esittämässä, että alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä irtisanomisen pitäisi olla helpompaa kuin nykyisin. Tässä esityksessä on mielenkiintoista sellainen asia, että ainakaan itse en muista nähneeni sitä, miten tuo "alle 20 henkeä työllistävä yritys" määritellään. Onko se esimerkiksi työnjohtajan pitämä yhtiö, missä enemmistö-osakkaana on jokaisessa vaikkapa joku YIT:n kaltainen yhtiö. Tällöin tuo iso toimija ikään kuin perustaa jokaiselle työnjohtajalle yrityksen, jossa se itse on enemmistö-osakkaana, jolloin tuota irtisanomissuojaa voidaan hyvin helposti kiertää.



Ja voihan yrityksen perustamis-asiakirjoissa mainita, että tuo enemmistöosakas sitten ottaa vastuun koko yhtiöstä, kun työnjohtaja-yrittäjä lopettaa liiketoiminnan sekä lähtee talosta. Joten tällaisilla ratkaisuilla voidaan tämä malli siirtää myös suuriin yhtiöihin. Tuolloin vain tuotanto jaetaan pieniin yksiköihin, jotka ovat näennäisen itsenäisiä toimijoita, mutta joilla kuitenkin on sama toimija takana, joten kyllä tällainen vaihtoehto pitää voida ottaa lakia säädettäessä huomioon. Kun mietitään sitä, että esimerkiksi juuri alle 20 henkeä työllistävien yritysten kohdalla irtisanomisoikeutta helpotetaan, niin se saattaa johtaa liiketoiminnan keskittymiseen entistä harvempien yhtiöiden käsiin.



Tuolla tarkoitan, että maassamme on kahdenlaisia työntekijöitä, eli niitä joilla on vankka koulutus sekä kokemus joltain alalta, ja niitä joilla kokemusta ei ole. Tai oikeastaan noita koulutettuja työntekijöitä on kolmenlaisia, nimittäin kolmas ryhmä on niitä, joilla on koulutus, mutta työkokemusta omalta alalta ei juurikaan ole. Ja nämä henkilöt tietenkin ovat sikäli huonossa asemassa, että ne joilla on vankka kokemus vaikkapa ohjelmoinnista ajavat noiden opiskelijoiden ohi työmarkkinoilla. Kun henkilö sitten on valmistunut, niin hänellä tulee kilpailijaksi jo vuosikymmenet alalla ollut henkilö, jolla on kaiken maailman suhteita työelämään.



Se mikä varsinkin opiskelijan tai vastavalmistuneen kohdalla on ongelmallista on se, että heillä ei ole suosittelijoita työelämässä. Eli tällaiselta ihmiseltä puuttuu verkosto, joka tuntee hänet työn kautta. Jos ihminen lähtee vaikka opiskelemaan uutta alaa, niin silloin hänen työtään ei kukaan ole koskaan edes nähnyt. Eikä kukaan yrittäjä lähde palkkaamaan mihinkään projektiin tuntematonta ihmistä, jolla ei ole mitään kokemusta. Näet usein noiden pienten yhtiöiden projektien kohdalla on kyse alihankintatyöstä, joka merkitsee sitä, että työ pitää tehdä nopeasti sekä hyvin, koska sitä ei ole kukaan missään suuressa yhtiössä ehtinyt tehdä. Ja sitten pienillä yhtiöillä ei ole aikaa valvoa tai perehdyttää uusia työntekijöitä, joilla ei mitään kokemusta ole.


Tämän kautta sitten jää se kaivattu työkokemus saamatta, kun esimerkiksi insinööri viettää kesän myymällä jäätelöä jossain kopissa tai siivoaa IT-yhtiön tiloja. Mutta varmaan osaavia työntekijöitä voi helposti pestata Venäjältä, Kiinasta sekä Intiasta, kun sieltä on niin paljon ihmisiä lähdössä maailmalle. Mutta ongelma on vain siinä, että sama työvoima on hakemassa myös USA:n sekä muiden vastaavien maiden työmarkkinoille. Ja sen takia myös heille pitää työnantajien markkinoida itseään, jotta nämä osaajat sitten osaavat tulla Suomeen töitä hakemaan.


Tämä asetelma sitten tietenkin korostaa suurten yhtiöiden asemaa maassamme, ja suuriin yrityksiin tietenkin hakeutuu töihin myös ihmisiä, joilla on se "vankka kokemus" heidän toimialaltaan. Se että pienet yritykset saavat oikeuden irtisanoa työntekijöitä helpommin tekee ehkä kuitenkin vahinkoa näille toimijoille. Nimittäin osaavalla työvoimalla, joka on kerännyt työurallaan hienot CV:t varmasti osaavat kilpailuttaa itsensä. Ja tietenkin loistavilla suosittelijoiden verkostoilla saa työhaastatteluja ja työpaikkoja. Mutta kun ajatellaan esimerkiksi suuria yhtiöitä, niin niiden sisään joskus pesiytyy henkilö, joka ei työtä edes halua tai osaa tehdä.


Kyseinen henkilö vain ikään kuin piileksii työpaikalla, ja siirtelee työtehtäviään toisille. Aina löytyy tekosyy sille, että hänen ei tarvitse mitään tehdä. Ja tuo asia pitää kyllä noteerata. Se että tuollainen ihminen pääsee yritykseen töihin varmasti ärsyttää muita. Samoin hänen palkkansa pitää kuitenkin maksaa, joten sen takia jotkut yhtiöt ovat töissä ottaneet käyttöön pienryhmä-pohjaisen työtavan, missä sitten varmasti jokainen saa tehdä sitä työtä, ja työn tekemistä on helppoa valvoa. Tuolloin ei se paljon puhuttu "vapaamatkustaja" pääse livahtamaan yhtiöön. Samoin tietenkin esimerkiksi etätyöpäiviä voidaan aina kokeilla, mutta se vaatii kuitenkin sitä, että työntekijään luotetaan ja hänet tunnetaan oikeasti.


Etätyöpäivä ei siis ole mikään krapulan tai muiden asioiden hoitopäivä, vaan silloin tehdään oikeasti sitä työtä, eli ne mitä on siihen päivään kuulunut pitää olla esimiehelle näyttää aamulla, ja jos etätyöhön alkaa liittyä ongelmia, niin silloin voidaan palata siihen normaaliin työtapaan. Eikä myöskään ole soveliasta, että työntekijä soittelee naapurissa olevaan yhtiöön apua tai määrää oman yhtiönsä kautta muita tekemään omia töitään.


Kun työpaikka antaa jotain koneita kotiin, niin silloin niillä koneilla tehdään sitä työtä, mihin ne on tarkoitettu, ja muihin töihin pyydetään erikseen lupa, ja sitten se mitä muuta koneilla voi tehdä tehdään omilla itse ostetuilla koneilla. Eli se että työntekijän pitäisi muutama satanen sijoittaa ihan omaan koneeseen, jolla voi tehdä mitä huvittaa ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Eikä yhtiön puhelimen jättäminen pöydälle työpäivän jälkeen ole mikään kovin hankala suoritus. Tuolloin ei tarvitse työhön kuuluvaa sähköpostia lukea mökillä tai saunan lauteilla, eli myös työntekijällä tietenkin on velvollisuuksia työnantajaansa kohtaan.