Kun puhumme arvoistamme...

Meillä suomalaisilla on tietyt arvot, joita me kaikki varjelemme. Meillä on omat näkemyksemme asioista, joita joku muu saattaa pitää hiukan erilaisina kuin itse niitä pidämme. Siis kun itse omaamme jonkun näkemyksen, niin silloin varmasti me voimme vaatia sitä, että muut kunnioittavat tuota meidän näkemystämme tai vakaumustamme. Me vaadimme helposti että muut ihmiset kunnioittavat meidän mielipiteitämme. Mutta jos sitten joku muu on eri mieltä meidän kanssamme, niin silloin tuo toinen on vähintään lapsellinen, naiivi tai muuten vain onneton, kun hän ei voi mitenkään ymmärtää meidän ylivertaista moraaliamme. Huomasitteko muuten että käytin tässä "me" muotoa. Se johtuu siitä, että näistä asioista kirjoittavat ihmiset mielletään usein tärkeilijöiksi, itsensä tehostajiksi sekä sellaisiksi että heitä vaivaa itsekritiikin puute. 

Se että huomaamme muiden tekemiä virheitä ei tarkoita, että itse olisimme virheettömiä. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän kaikkien pitäisi suoraan myöskään myöntyä toisten ihmisten tahtoon. Mutta kuten olemme monesti huomanneet, niin me olemme kovin helposti ottamassa huomioon toisten mielipiteitä, kunhan nämä mielipiteet ovat samoja kuin meidän omamme, tai sitten niiden esittäjä on meihin nähden esimiesasemassa. Kun me olemme omaksuneet jonkun mielipiteen, niin meidän on hyvinkin helppoa tinkiä tuosta periaatteesta, jos esimerkiksi johtajamme esittää vastakkaisia mielipiteitä jostain asiasta. Mutta jos alainen sattuu noita eriäviä mielipiteitä esittelemään, niin silloin emme enää olekaan niin avoimia noille alaisten esittämille näkemyksille. 

Noita arvoja käydään läpi kaikkialla, ja esimerkiksi uusi johtamisen malli on se, että ihmisiä kuunnellaan ja johtamisen pitäisi olla ihmislähtöistä. Kun kuuntelemme puheita sekä erilaisia paneelikeskusteluja, niin kohtaamme sellaisen maailman, jossa kaikki ovat valmiit istumaan pyöreän pöydän ääreen, sekä olemaan avoimia toisten mielipiteille. Me otamme aina kaikki muut puhujat huomioon, annamme muille tilaisuuden olla eri mieltä kuin mitä me itse olemme.  Meillä on tietenkin suuri halu kuunnella muiden ihmisten mielipiteitä erilaisista asioita, ja varmasti haluamme muiden kertovan mielipiteitään meille. Tai niin ehkä haluamme sanoa jossain symposiumissa, jossa kysytään, että mitä teette jos alainen pyytää hiukan aikaamme?

Siis me olemme vastaanottavaisia ja halukkaita kuuntelemaan noita muiden ihmisten mielipiteitä, jos he niitä haluavat meille kertoa. Tämä äskeinen utopia varmaan toteutuu jos johtaja tai esihenkilö esittelee näkemyksiään jossain kokouksessa, jossa tietenkin istutaan pitkän neliömäisen pöydän ääressä. Ja johtaja istuu tietenkin pöydän päässä. Siis kaikki se mitä äsken kirjoitin toteutuu silloin, kun johtaja esittelee omia asioita alaisilleen. Tuolloin jokainen meistä on varmaan täysin avoin uusille asioille. Meidän on tuolloin pakko kuunnella sitä, mitä mieltä johtaja jostain asiasta sattuu olemaan. Mutta sitten kun alainen tai ihminen johon meillä on muuten esimies- tai muuten johtajan asema tulee esittelemään omia ajatuksiaan, niin olemmeko niin valmiita kuuntelemaan noiden alaisten tai mahdollisesti lasten mielipiteitä? 

Voimme kaikki olla omasta mielestämme inhimillisiä. Mutta samalla emme kuitenkaan ehkä välitä siitä, että miltä alaisesta oikeasti tuntuu. Se että sanomme "pena" olen pahoillani, mutta et saanut pysyvää paikkaa vaikka kuinka venyit sellaiseen tai tällaiseen suoritukseen ei varmaan tunnu tuosta ihmisestä mukavalta. Me aina puhumme siitä, kuinka muut käyttävät aikaa työpaikalla, mutta tuo puhe rajoittuu usein alaiseen. Esimiehen asiat eivät kuulu alaiselle. Jos esimies nyt sattuu viettämään pari-kome tuntia jossain kokouksessa, niin kenellekään ei kuulu se, mitä tuossa kokouksessa on oikeasti puhuttu. Alaisten pitämä ylimääräinen 10 minuutin kahvitauko sen sijaan kuuluu kaikille esihenkilöille. 

Kun alainen tai vajaavaltainen tulee eteemme esittelemään jotain ajatuksia, jotka ovat meille vieraita, niin silloin kohtaamme tilanteen, jossa meidän ei ole pakko kuunnella toisen ajatuksia. Olemme silloin varmaan valmiit niitä kuulemaan, mutta jostain syystä tuollaiset alaisen esittelemät ajatukset jäävät usein pelkästään sille tasolle, että kuulimme mitä he sanovat. Mutta nuo asiat sitten menivät suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Siis kun alainen esittelee jotain asioita, niin saattaa olla että katselemme kännykkää tai suoraan kävelemme ulos tilasta, ja otamme toista johtajaa hihasta kiinni. Siis ketä kiinnostaa kuunnella sitä, mitä ei ole pakko kuunnella? 

Monissa palaveri-ohjeissa sanotaan, että kännykät pitää laittaa pois, ja eteen ottaa lehtiöt, jotta puheenvuoron pitäjä näkee, että seuraamme tarkoin. Esimiehen pitäessä puheita tuo asia varmaan menee kaikille jakeluun. Kännykät menevät kiltisti taskuun, ja kaikki ottavat muistikirjat taskustaan. 

Mutta kun alainen alkaa esitellä jotain asiaa, niin toimimmeko niin kuin tässä on kerrottu?  Kun alainen tulee esittelemään jotain asiaa, niin reagoimmeko niin, että laitamme kännykän pois, otamme lehtiön käteen ja käymme rauhassa hänen kanssaan asiat vielä kerran läpi, jotta hän kokee että olemme kuunnelleet sitä, mitä hän sattui sanomaan. Uskoisin että nuo alaisen pitämät puheet saattavat usein jäädä sille tasolle, että sanomme että "kirjoita siitä muistio, niin katson sen läpi, kun ehdin". Tai sitten suoraan kysytään, että "kuka sinulta tuota on kysynyt"? Eli miksi kukaan oikeasti haluaa tuossa tilanteessa tuoda omia ajatuksiaan esille? Meillä on loistavia esimies-symposiumeja, joissa opetetaan sitä, että alaista pitää kuunnella, ja alaista pitää kohdella inhimillisesti. Mutta kuitenkin nuo asiat saattavat jäädä teoreettiselle tasolle. 

Siis kumpi malli on työpaikalla parempi, itseohjautuvuus vai hierarkkinen johtajuus?

Perinteisesti työpaikoilla on noudatettu tiettyä johtamisen hierarkiaa, missä ylemmällä tasolla oleva johtaja kertoo alaiselle mitä tämän täytyy tehdä. Tuo malli on katsottu ainoaksi oikeaksi, ja kautta aikojen on johtajuutta korostettu kautta koko työelämän. Hierakkinen johtamismalli on peräisin ajalta, jolloin esimerkiksi tehtaaseen töihin tulevat ihmiset eivät ehkä osanneet edes lukea. 

Ja silloin kaikki asiat piti kertoa alaiselle erikseen. Tuolloin jokaisella työläisellä oli tarkoin määritelty lokero, jossa heidän tuli olla, ja mikäli joku sitten astui laatikosta ulos, niin hän saattoi aiheuttaa vaaratilanteen. Tuolloin jokaista työvaihetta varten oli oma työntekijänsä. Ja jokainen työntekijä hallitsi oman osansa työstä. Työ oli silloin mekaanista, ja jokainen työvaihe oli pilkottu niin pieniin osiin kuin mahdollista. 

Työvoima oli silloin halpaa, joten tuo malli sopi erittäin hyvin varsinkin suuriin tehtaisiin, jotka houkuttelivat työntekijöitä ja varsinkin mäkitupalaisia laajalta maaseudulta. Tuolloin tehtaisiin oli automaattisesti työvoimaa tarjolla, ja työjohtajia todella tarvittiin. 

Mutta nykyään kun ihmisillä on koulutusta, niin luonnollisesti myös uusia johtamisen malleja halutaan toteuttaa. Nimittäin hierarkkiseen johtajuuden malliin liittyy yksi ikävä piirre. Kaikki alaiset syyttävät mielellään johtajaa, koska "hän ei ole antanut avaimia, tehtäviä tai jotain muuta tehtäviin liittyvää". Samoin hierakkisessa johtajuuden mallissa työpaikan sosiaaliset ongelmat kuten kiusaaminen tai se, että töitä kasataan vain parin henkilön päälle voivat jäädä huomaamatta.

Kuin puhutaan esimerkiksi itseohjautuvasta työpaikasta, niin silloin usein kohdataan muutosvastarintaa, mikä toki liittyy kaikkiin muutoksiin varsinkin työelämässä. Samoin itseohjautuvuus on uusi malli, jossa korostuu nimenomaan työntekijän henkilökohtainen vastuu sekä osaaminen ja tahto tehdä työ kunnolla. Tuolloin joku saattaa pelätä, että se vie johtajalta työpaikan. 

Tässä vaiheessa minun pitää sanoa, että työpaikalla on tarkoitus tehdä töitä. Siis työntekijöitä ei missään työpaikassa palkata siksi, että he istuvat ja juovat kahvia sekä pelaavat korttia. Itseohjautuvuus tarkoittaa sitä, että ongelmaan puututaan myös työkavereiden eli vertaisten toimesta. Jos toinen ei tee työtä, niin silloin hänet pitää erottaa. Hierarkkisessa mallissa esimerkiksi juuri laiskottelun takia potkut saanut henkilö väittää "pomon olevan pikkumainen". Mutta jos vertaiset tulevat sanomaan, että "voisitko tehdä vähän jotain muuta kuin juoda kahvia, niin se ehkä tehoaa paremmin kun auktoriteetin taholta tuleva komento. 

Remonttimiehet ja muut asiakkaan luona työtä tekevät työläiset ja pienyrittäjät ovat kautta aikojen joutuneet käyttämään itseohjautuvaa mallia. Siis jos remonttimiestä ei työt huvita, niin silloin hän ei enää töitä saa. Samoin remonttimiesten pitää itse hoitaa esimerkiksi työkalut ja muut välineet. Mutta itseohjautuvaa työpaikkaa pelätään siksi että siellä pitää jokaisen itse myös vastata siitä että työ tehdään ajallaan ja se tehdään kunnolla. itseohjautuvuutta pelätään joskus siksi, että siinä ei tarvita esimerkiksi perinteisiä työnjohtajia, jotka huutavat vieressä mitä pitää tehdä, vaan jokainen vastaa itse siitä mitä tekee ja miten työ tehdään. 

Mikäli työ tehdään huonosti, niin siitäkin pitää voida puhua työkavereiden kuullen. Nimittäin joskus on käynyt niin, että jos työ on tehty huonosti, niin silloinkin siitä on syytetty pomoa, joka ei ole maininnut että jotain pitää tehdä jollain tietyllä tavalla. 

Itseohjautuvuuden tarkoitus on jakaa johdon vastuuta myös alaisille. Mutta siis yhtiön omistaja tekee aina kaikki lopulliset päätökset. Mutta kun ajatellaan yhtiön merkitystä sen osakkeenomistajille, niin silloin sen tarkoitus on tietenkin maksimoida omistajan saamat voitot. Kuitenkin työntekijöiden kohdalla taas työpaikan tarkoitus on antaa heille jokapäiväinen leipä. 

Mutta samalla se on paikka, jossa ihminen viettää suuren osan elämästään. Joten myös työntekijöiden etua pitää aina välillä ajatella. Nmittäin jos työpaikan ilmapiiri on huono, niin se johtaa irtisanoutumisiin sekä irtisanomisiin. Ja aina lopulta pitää tulee sellaine raja vastaan, että työntekijöitä on liian vähän, ja uusia työläisiä rekrytoitaessa pitää huomioida se, että heillä pitää olla tietty pätevyys. Ja kaikkia ammattilaisia ei ole aina tarjolla työvoimatoimistosta tai sosiaalisesta mediasta. Samoin uusi työläinen vaatii aina vähän perehdytystä työpaikan tapoihin, ja siihen mistä esimerkiksi työkalut löytyvät. 

Itseohjautuvuus tarkoittaa sitä, että työmaalla ei ole varsinaisesti hierakisia pomoja, vaan kaikki ovat siellä tasa-arvoisia. Syy siihen miksi itseohjautuvaa mallia on alettu kokeilla myös isoissa yrityksissä on se, että työläiset saadaan näin ottamaan vastuuta työstään. Samoin heidän halutaan puhuvan myös sellaisista asioista, joita ei muuten pomon tietoon ehkä haluta tai uskalleta saattaa. Eli esimerkiksi se, että joku vain istuu ja juo kahvia tekemättä mitään,  työkaverin juopottelu työpaikalla tai huono osaaminen eivät ehkä päädy esimiehen tietoon hierarkkisessa mallissa. 

Työpaikan hierarkian osittainen poistaminen saattaa aiheuttaa konflikteja, mutta onko parempi että niitä asioita haudotaan jossain kapakassa? Tai ehkä joku asia ei kuulu työpaikalle, mutta meistä kukaan ei ole eri ihminen vapaalla ja töissä. Kun asioita haudotaan, niin ne varmasti kärjistyvät jossain vaiheessa. 

Jos ajatellaan että työntekijät voivat itse sanella tietyissä rajoissa palkkansa varmasti on aivan uutta. Mutta idea varmaan olisi se, että jos työväki saa kovin paljon palkkaa, niin työntekijöiden määrä jää silloin kovin vähäiseksi. Ja tuo aiheuttaa sen, että töitä tulee jokaiselle enemmän. Mikäli työväki ehdottaa kovin suuria palkankorotuksia, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että on olemassa rajat, joiden mukaan palkoista voidaan neuvotella. 

Samoin kun palkoista neuvotellaan, niin silloin on kyse muistakin eduista. Tuolloin voidaan kysyä, että haluaako työläinen palkankorotuksen vai ehkä ateria-edun? Viimeinen sana kaikissa asioissa kuitenkin on yhtiön osake-enemmistön haltijalla. Hän päättää siitä, mikä on milloinkin mahdollista ja mikä on kohtuullista.  Ja mihin voivat yhtiön omistajat suostua. 

Hierarkia sekä valtarakenteet ovat mukavia keskustelun aiheita

https://crisisofdemocracticstates.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Hierarkiaa sekä hierarkkisia valtarakenteita on erittäin helppoa puolustaa. Niiden puolustajat sanovat, että noissa valtarakenteissa on se etu, että yksi ihminen tekee noissa valtarakenteissa päätökset, ja muut sitten noudattavat hänen päätöksiään. Silloin tietenkin kaikki päätökset voidaan organisaatiossa tehdä erittäin nopeasti sekä tehokkaasti, mutta samalla myös väärät päätökset voidaan tehdä samalla tavoin kuin oikeat päätökset. Ja tuossa tapauksessa mieleeni tulee se, että jos tällaisessa organisaatiossa sitten liian korkea henkilö tekee väärän päätöksen, niin se saattaa suistaa organisaation sellaiseen tilaan, että siitä ikään kuin syöksyy turmioon. Hierarkkisessa valtarakenteessa päätöksenteko perustuu siihen, että alaisen tekemä väärä päätös voidaan kumota esimiehen toimesta, mutta sitten jos liian korkea esimies tekee vääriä päätöksiä, niin silloin organisaatio lähtee syöksymään kohti tuhoa.


Kun mietitään sitä, kuka oikeastaan näkee tuollaisessa hierarkkisessa organisaation mallissa hyviä asioita tai oikeastaan voidaan samalla miettiä sitä, että kuka raivokkaasti puolustaa tuota mallia, niin silloin tietenkin mieleen tulee henkilö, joka on korkealla tuon organisaation hierarkiassa. Tai oikeastaan voidaan hiukan miettiä sitä, että onko yrityksen tai muun organisaation johtaja henkilö, joka katsoo, että hänen ei tarvitse saada mitään neuvoja? Oikeasti kuitenkin juuri organisaation johtajan pitää saada kaikki tieto jokaisesta asiasta, jotta hän voi tehdä oikeita päätöksiä, ja jos tietoja pimitetään, niin silloin edessä saattaa olla katastrofi. Eli valta tuo vastuuta ihmisille, joka sitä käyttää. Mutta sitten tietenkin voidaan sanoa, että joskus näen ihmisiä, jotka puolustavat hierarkioita ikään kuin henkeen ja vereen.


Heistä hierarkkiset järjestelmät, joissa on vain yksi johtaja ovat ikään kuin luonnollisia järjestelmiä. Onhan esimerkiksi susilaumassa se johtava alfa-pari, jonka mukaan kaikki muut lauman jäsenet sitten hyppivät. Ja jos esimerkiksi valtarakenteita katsotaan tuon susilauman näkökulmasta, niin silloin tietenkin olisi mukavaa olla tuollainen beta-yksilö, joka vain sitten seurailee alfa-paria. Tuolloin oma ruokailupaikka olisi heti alfa-parin takana, ja silloin voisi mukavasti siirtää vastuun vääristä päätöksistä tuolle esimies-parille, ja vain siirrellä kaikkia muita tehtäviä muille lauman jäsenille. Eli oikeastaan noita ehkä joskus hieman rasittavia hierarkkisten järjestelmien raivokkaita  puolustajia löytyy niiden henkilöiden parista, jotka ovat korkealla tuossa järjestelmässä.


Silloin tuntuu varmaan todella upealta olla osa aitoa esimiesverkostoa, ja silloin tietenkin voidaan esimerkiksi toimintatavoista sopia jossain kabineteissa, niin että kaikki päätökset tehdään esimiesten kesken, ilman että niistä mitään tarvitsee alaiselta kysyä. Eikä silloin myöskään alaiselta mitään tarvitse kysyä, kun saa tehdä vaikutusta muihin pomoihin. Samoin voidaan tietenkin sanoa myös, että ei ole alaiselta ennenkään kysytty, eikä niin myöskään tällä kertaa tehdä, ja auta armias, jos joku on eri mieltä. Silloin seuraa tietenkin potkut tuosta yhtiöstä, koska pomon arvovaltaa pitää kaikkialla näyttää. Eikä alaisten sovi koskaan leikkiä turhan älykästä, koska se aiheuttaa pomolle ikäviä seurauksia.


Tuolloin sitten tullaan alaiselle kertomaan sellainen asia, että “täällä yhtiössä on sovittu niin ja näin”. Alaisen näkökulmasta voidaan kuitenkin sanoa, että kyse on käskystä, koska hän ei ole ollut sopimassa yhtään mitään. Pomon kannalta tärkeää on silloin se, että hän ei koskaan kuule mitään, mitä hän ei halua kuulla, ja tietenkään mitään sellaista ei saisi omaan yksityiselämään tulla, joka saattaa paljastaa asioita, jotka eivät tuota pomoa miellytä.


Esimerkiksi kukaan ei varmaan aamulla ruokapöydässä halua kuulla tarinaa jostain “täydestä idiootista”, jolla on sama nimi kuin itsellä. Sen takia esimerkiksi työvoiman välittäjät eli modernisti ilmaistuna  “headhunterit” tai saksaksi “kopfjägerit” ovat tarkkoja siitä, että neuvovat noita hakijoita välttämään nettikirjoittelua, koska se saattaa sitten vaikeuttaa heidän työpaikan saantia koskevia mahdollisuuksia. Tässä tilanteessa sitten tietenkin olisi paras olla harmaata massaa, jotta kukaan ei saisi tietää tulevan pomon henkilöllisyyttä, tai sitten liian erottuvat ja omaperäiset ihmiset heitetään pois yhtiöiden johdosta. Tuolloin pitää muistaa se, että jos kaikilla on samanlaiset vaatteet, niin heitä on silloin helppoa komennella tai erottaa. Tuon takia esimerkiksi armeijassa kaikilla on käytössä univormu.


Se tekee miesten uhraamisen helpommaksi upseerille. Asiaa voidaan helpottaa lisäksi katsomalla henkilöä rinnan kohdalle, jolloin kasvot jäävät näkökentän ulkopuolelle, jolloin huutaminen sekä raivoaminen on vielä helpompaa kuin jos katsoo alaista silmiin. Eikä tuolloin tarvitse myöskään huomioida sameita lasiaisia tai laajentuneita pupilleja, jotka kertovat huumeiden käytöstä. Riittää että katsoo sisään tulevan henkilön solmiota, ja antaa tulla täydeltä laidalta. Siitä tulee hyvä olo loppuviikoksi, kun on vähän saanut valtaa käytellä johonkin juoksupoikaan. Toki kannattaa sitten muistella tarkasti, että olisiko tuo ollut muutenkin tämän miehen viimeinen työpäivä, koska jossain vaiheessa myös määräaikaiset työsuhteet päättyvät. Ja tuolloin saattaa sitten joku pomo esittää antaneensa tälle ihmiselle potkut.


Mutta miksi esimerkiksi tiedemiehet julkaisevat valtavasti kirjoituksia? Monet ihmiset pitävät tiedemiehiä hiukan omituisina, ja se että he julkaisevat kirjoituksiaan ikään kuin näyttää muille, että he ovat vastuunsa tuntevia ihmisiä, jotka myös kantavat vastuun teoistaan sekä muusta toiminnastaan. Myös tiedemies on ihminen, joka tekee virheitä työssään. Kuitenkin jos hän julkaisee ajatuksiaan, niin silloin voidaan sanoa, että hän on ehkä 70% teksteistään tai väitteistään oikeassa.

Kuitenkin jos halutaan tehdä oikein räiskyviä kirjoituksia, niin silloin kannattaa ryhtyä filosofiksi. Filosofin erottaa tiedemiehestä se, että häntä eivät rajoita mitkään tutkimukset tai muut asiat, vaan hän voi vain kehitellä jonkun ajatuksen omassa päässään, sekä retorisesti perustella kantansa, niin hän saa sitten ehkä 51% ihmisistä puolustamaan omaa kantaansa. Ja tietenkin jos ajatellaan vaikka sellaista asiaa, kuin holhoukseen julistamista, niin tuolloin pitää vain istuva tuomari saada omalle puolelle, eli uskomaan että juuri tämä filosofiksi itseään kutsuva henkilö on sellainen, joka on täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Korkeakoulut alkavat taas huomenna

Kimmo Huosionmaa

Huomenna on se suuri päivä, jolloin alkavat ne paljon puhutut sekä odotetut korkeakoulut monen ihmisen osalta. Ja tuo päivä tietenkin jännittää monia, jotka aloittavat opin tien kohti vastuullista ammattia. Se mitä tämä nyt sitten oikeasti tarkoittaa on se, että nuo henkilöt alkavat jossain vaiheessa harjoittaa itsenäisesti tiedettä, joista osa on aivan valtavan suurta vastuuntuntoa vaativia, ja niiden harjoittajalta vaaditaan korkeaa osaamista sekä moraalia, jotta hän voisi suorittaa tehtävänsä kunnolla. Ja jos nuo tehtävät tehdään väärin, niin seuraukset voivat olla kamalia. Tämä koskee kaikkia korkeakouluissa sekä yliopistoissa opiskelevia henkilöitä, jotka asettuvat sitten myöhemmin esimerkiksi opettajiksi, lääkäreiksi tai joksikin muuksi korkeakoulutusta vaativaa tehtävää täyttäväksi henkilöksi.

Kun puhutaan kiusaamisesta sekä esimerkiksi siitä, että mitä jos joku ohjaaja tai perehdyttäjä on jotenkin ilkeä, niin usein tällainen henkilö kyllä sen näyttää aivan heti. Eli esimerkiksi esittelytilanteessa hän saattaa kertoessaan tehtävistä, joita hän aikoo ryhmällä teettää, ja sitten päättää lauseen sanoihin, "niissä ei pitäisi mitään vaikeuksia tulla", ja tietenkin äänensävy on tuolloin ikään kuin välinpitämätön tai tämä huomautus annetaan ikään kuin ohimennen. Tuolloin henkilö saattaa oikeasti olla sellainen, että hän vain hylkää tehtäviä kovin helposti tai sitten tulee tarkastamaan annetun suorituksen vasta tuntien päästä. Tästä on hyvänä esimerkkinä sellainen ohjaaja, joka esimerkiksi jossain veisto- tai käsityö ryhmässä lupaa päästää heti kaikki pois, kun he ovat tehtävänsä tehneet ja siivonneet paikkansa.

Tuolloin hän sitten saa aikaan sellaisen tilanteen, että yksi luokassa saa tehtävän ehkä tehtyä aikaisemmin, mutta jostain syystä tämä ohjaaja ei sitten tule katsomaan sitä, vaan puuhastelee kaikkien muiden kanssa. Ja sitten tietenkään ei moppia saa käyttöön, jolloin tuo henkilö voi sitten sanoa hyvästit sille, että hän pääsisi aikaisemmin kotiin. Tuolla tavoin sitten voidaan jatkossakin näyttää omaa valtaa noille reppanoille, jotka eivät tehtäviään osaa tehdä. Kun puhutaan korkeakoulutuksesta, niin silloin tietenkin on muistettava sellainen asia, että nämä koulutukset valmistavat ihmisiä vaativiin ammatteihin, ja yksi noiden koulutusten idea on se, että niiden avulla myös sitten saadaan selville, jos henkilö on epäsopiva niihin tehtäviin, mitä tuo koulutus tarjoaa.

Keskusteltaessa esimerkiksi siitä, miten päiväkotien työntekijöitä valitaan, niin onko lapsilta kysytty yhtään mitään, jos paikalle saapuu ihminen, joka käyttää huumeita, tai on muuten epäsopiva työskentelemään tehtävissään. Tuolloin kyllä voisi kysyä tuolta ihmiseltä, että kuka on kertonut hänen olevan sopiva työskentelemään lasten kanssa? Kun puhutaan itsensä johtamisesta, niin sillä tarkoitetaan sitä, että jos ihminen on johtavassa asemassa jossain työpaikassa, niin tietenkin hänen pitää sitten muistaa, että tuollaisella ihmisellä saattaa olla hyvin vähän esimiehiä, ja tuolloin saattaa unohtua se varsinainen työ.

Eikä hallintoneuvosto odottele jotain raportteja tai kaavioita loppuvuoden ajan. Kukaan johtaja ei ole turhaan töissä. Heille maksetaan palkkaa siitä, että he tekevät esimerkiksi osavuosikatsauksia, joita käytetään yhtiön voiton sekä tappion esittelemiseen viranomaisille ja osakkaille. Noita raportteja ei kovin kauaa kysellä, vaan niiden pitää olla valmiita tiettynä päivänä, ja jos ongelmia on jatkuvasti, niin silloin ilmoitetaan, että yhtiössä on johtajan paikka vapaana. Sama koskee korkeakouluja. Jos gradu eli lopputyö ei valmistu, niin silloin ei voida myöskään tutkintoa antaa, ja se tietää vakavia vaikeuksia.

Mikäli ajatellaan ihmisen olevan vastuullisessa asemassa missään yrityksessä tai valtion palveluksessa, niin silloin tietenkin myös hänen omaa työpaikkaansa haluaa moni. Ja tuolloin ei ehkä kukaan viitsi huomauttaa, jos tehtävät jäävät tekemättä, tai työpaikalla esiinnytään humalassa. Samoin siitä, että johtaja tulee töihin puolelta päivin, tai muuten toimii vastoin hyviä tapoja ei ehkä huomauteta. Mutta lopulta eteen tulee yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja, ja silloin olisi hyvä olla selvin päin. Nimittäin jos henkilö on tehnyt vahinkoa yhtiölleen, niin silloin hän joutuu sen vahingon korvaamaan. Ja siinä ei ole mitään vaihtoehtoa, koska laki on tämän asian kanssa ehdoton.

Valta ja vastuu tietenkin kulkevat käsi kädessä, kuten varmaan kaikki tietävät. Eli ne ihmiset jotka tekevät päätöksiä myös kantavat niistä vastuun. Jos ihmisen työ on sellaista, että hänellä ei ehkä ole ollenkaan esimiehiä koko maassa, niin silloin eteen tulee sellainen asia, kuin itsensä johtaminen. Vaikka henkilöllä on valtaa, niin hänellä on vastuu siitä, että työ mikä on määrätty tehdään kunnolla. Eli kun puhutaan vaikka rakennustarkastajan työstä, niin silloin on hänen tehtävä työnsä, ja vaikka siinä ei aina seiso esimies antamassa käskyjä, on tuo työ tehtävä hyvin. Jos ei tuota työtä tehdä hyvin, niin siinä saattaa joku vaikka kuolla, jos joku asennus on tehty väärin.

Ensisijainen vastuu työstä on sen tekijällä. Eli kaikkien itsenäistä työtä kuten remontteja tekevien ihmisten pitää omata sellainen työmoraali, että he sitten myös tekevät työnsä hyvin. Ja esimiehen tehtävä on valvoa tätä työtä. Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on ehkä useita kohteita, missä tuo henkilö käy katsomassa työn jälkeä, ja silloin tietenkin pitää virheistä huomauttaa, mutta työntekijöiden vastuulla on työn tekeminen, niin että sen laatu voidaan hyväksyä myös tarkastajien toimesta. Työsuoritusta tehtäessä on myös noudatettava työturvallisuusohjeita sekä muita standardeja.

Samoin esimerkiksi rakennustyömaan esimiehillä kuten vastaavalla mestarilla ei varmaan kovin montaa esimiestä paikalla ole, joten hänen itsensä pitää vain viitsiä saapua työpaikalle, olla siellä selvin päin kahdeksan tuntia sekä hoitaa omat vastuutehtävät itsenäisesti. Ja tuolloin pitää tietenkin myös muistaa suorittaa työmaan tilaukset, eli pultit, mutterit ja muut asiat pitää tilata. Mutta samalla pitää myös valvoa muiden työtä, ja tuolloin työn jäljen pitää olla hyvää, sekä työ suorittaa hyvin sekä työturvallisuusmääräyksiä noudattaen. Tämä koskee kaikkia työntekijöitä sekä esimiehiä kaikissa tehtävissä, oli kyseessä lasten hoito tai rakennustyö. Niissä kaikissa on omat ohjeensa, joita on seurattava.

Työpaikkoja valittaessa kannattaa muuten katsoa, että siellä ylipäätään tehdään työtä. Silloin siellä on pääasiallinen ajanviete se työ, mistä yhtiölle maksetaan. Jos yhtiö sitten markkinoi itseään työntekijälle esimerkiksi rennolla oluen juonnilla, niin silloin saattaa eteen tulla hyvin ikäviä asioita, kuten kiusaamista sekä syrjintää. Tietenkin myös sellaista työpaikkaa kannattaa vähän varoa, missä esimerkiksi puhutaan, että päivässä on vain yksi tehtävä, koska tuo tehtävä saattaa tulla vaikkapa viisi minuuttia ennen päivän päättymistä.

Työelämästä, johtajista sekä siitä, mitä kova vaatimustaso saa aikaan.

Kimmo Huosionmaa

Koodareista tai oikeastaan seniori-tasoisista koodareista on maamme ICT-sektorilla pullaa, ja syytä siihen voidaan etsiä esimerkiksi siitä, että tässä taannoin oli ICT-alalle pääseminen melko vaikeaa. Eli tuolloin piti ihmisen suoraan sanottuna osata kaikki mahdolliset koodaamiseen liittyvät asiat, kun he hakivat töitä, ja siinä sitten tietenkin on käynyt niin, että vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä koulutus, niin hän ei ole ryhtynyt koodariksi. Näet jos ihminen ei pääse itseään kehittämään työelämässä, eikä koskaan pääse tekemään koodia mihinkään yritykseen, niin miten hän oikeastaan voi sitten kehittyä seniori-tasoiseksi koodaajaksi, joka voi toisten töitä valvoa? Kun ihminen valmistuu työelämään jostain koulusta,, niin tietenkin hänellä voisi olla sellainen tilanne, että hän ei ehkä sitten aivan kaikkia koodaamiseen liittyviä asioita osaa.

Mutta jos hän saisi mahdollisuuden opetella noita asioita, niin silloin tuo henkilö voisi ehkä sitten oppia tekemään myös niitä koodaamiseen sekä ohjelmistojen kehittämiseen liittyvää työtä. Mutta kun ajatellaan sitä, että yhtiöillä oli ennen tapana palkata kymmenen vuotta alalla ollut koodaaja, jotta työt tulisivat sitten heti tehtyä, eikä siinä työssä ketään ehditty neuvoa, niin toki esimerkiksi datanomi voi työllistyä vaikka kirjanpitäjäksi, tai ryhtyä työskentelemään vaikka lähitukihenkilönä, ja jos ihmissuhdetaitoja sekä kielitaitoa löytyy, niin silloin henkilö voisi päästä sitä kautta ihan hyvään asemaan yhtiössä.

Mutta kun ajatellaan sitä, että kun koodaaja otetaan töihin, ja häneltä odotetaan välittömästi kaikkia mahdollisia taitoja, niin siinä voidaan kyllä puhua esimerkiksi siitä, että työelämän vaatimukset ovat liian korkeita. Samoin se, että henkilön sitten tehtyä virheitä, niin hän saa lähteä firmasta saman tien varmaan latistaa haluja lähteä hakemaan tuollaista paikkaa, jossa sitten on edessä potkut saman tien, jos siihen koodiin tulee yhtää virheitä. Ja jos henkilö ei sitten pääse yhteenkään koodarien yhtiöön töihin, niin hän ei sitten kykene oikeastaan tekemään ainakaan sellaista työtä, missä tehdään ohjelmistoon liittyvää koodaamista.

Tietenkin silloin voidaan ajatella, että myöskään esimiesaseman edellyttävää kokemusta kyseinen henkilö ei sitten saa yhtään mistään, joten sitä kautta hän muuttuu jonkun toisen ammattikunnan edustajaksi, ja jos kielitaito on vankka, niin silloin varmasti myös muilta aloilta löytyy töitä. Kun ajatellaan tuota ICT-alan vetovoimaa, täytyy muistaa sellainen asia, mistä olen paljon kirjoittanut liittyy juuri tähän 10 vuotta työelämässä sekä tarkemmin sanoen koodaus alalla olleen "Pentin" palkkaamiseen, ja tilanne on vähän samanlainen kuin LVI-alalla oli 20 vuotta sitten.

Tuolloin palkattiin paljon jo työelämässä olleita putkimiehiä, jolloin vasta-valmistuneet eivät saaneet tarpeeksi kokemusta, vaan heidän oli pakko vaihtaa alaa, tai sitten mennä opiskelemaan jatkoja jonnekin kouluun, jolloin heitä ei tietenkään saa varsinaisia putkia asentamaan. Tuollainen "Pentti" oli myös tullut ICT-alalle, ja hänet sitten sai tietenkin koodaamaan mitä vain, mutta sitten kävi niin, että joku vastavalmistunut tai opiskelija ei edes pääse tuolle alalle, vaan he viettävät aikaa esimerkiksi siivoojina, josta tietenkin on paljon hyötyä tulevaa työelämää ajatellen.

Jos ajatellaan, että  tuo kaupan kassana, siivoojana tai kiinteistön hoidon kaltaisissa tehtävissä vietetty aika varmasti näkyy CV:ssä sekä on tuonut valtiolle verotuloja. Mutta siitä sitten muut työnantajat näkevät, että tuolla henkilöllä ei ole kokemusta tai ystäviä ICT-alalla, ja silloin saattaa tietenkin jäädä paikka saamatta. Tuolloin varmasti CV:stä näkyy suoraan, että henkilölle on saatettu olla hiukan kamalia, ja silloin voi olla niin, että tuota henkilöä ei enää uskalleta palkata, kun hänelle on vähän tullut soitettua poskea. Ja kun ajatellaan sitä, että kyseinen henkilö sitten palkataan  johtajaksi, niin tuo tilanne saattaa olla sellainen, että se koetaan työelämässä tai tuossa yhtiössä kiusallisena.

Kun ajatellaan niitä suuria johtajia, joista kirjoitetaan kirjoja, ja joiden ajatuksia siteerataan kaikissa talous- ja muissa liike-elämän julkaisuissa, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että kaikki yhtiöiden johtajat on mukava valita ihmisistä, jotka ovat tyytyväisiä niiden toimintaan. Samoin jos yhtiöt ovat antaneet tuolle johtajalle mukavan kuvan itsestään sekä omasta henkilöstöstään, niin varmaan tuollainen johtaja osaa olla kaikille mukava. Tai oikeastaan kun ajatellaan sellaista tilannetta, missä joku suuren yhtiön johtaja on tekemisissä suoraan vain lähipiirinsä kanssa eli toisten suurten johtajien kanssa, niin silloin varmaan on helppoa jakaa kaikille bonuksia, koska tuo ryhmä käsittää vain johtajien kokouksissa tavatut henkilöt.

Tämä  yritysjohtaja varmaan ajattelee olevansa kovin pidetty, kun hän siinä siistissä toimistossa antaa bonuksia toisille henkilöille, joita hän pitää lahjojen arvoisena. Mutta kuitenkin hän samalla sitten vähentää 5000 henkilöä kulujen kattamiseksi. Kun liike-elämää ajatellaan, niin esimerkiksi kolmen tai neljän kuukauden tilikausi houkuttelee johtajan tekemään vilppiä. Eli koska tuolloin tilinpäätös tehdään kolmen tai neljän kuukauden välein, niin sen saaminen positiiviseksi on todella helppoa.

Yhtiön pitää silloin vain myydä toimitilojaan sekä koneitaan, niin johan tulos kohenee kovasti. Ja tuollainen numeroiden kanssa taiteileminen ei näy sitten missään tilinpäätöksessä. Samoin työvoiman irtisanomisilla saadaan tulosta hinattua ylöspäin, koska silloin saadaan palkkamenoja pudotettua ikään kuin yllättäen. Ja tuo varmaan tekee sekä johtajan itselleen uudeksi työpaikaksi kaavailemaan  yhtiöön sekä sen osakkeenomistajiin vaikutuksen suurimmalla tuotolla, mitä tuo kuviteltu yhtiö on koskaan tuottanut. Noita bonuksia on sitten mukava laskea Saimaan rannalla olevalla mökillä, kun tuo kuviteltu johtaja sitten etsii uutta työtä sekä haasteita työelämässä, jonka huipulla hän on aina ollut.

Tuollainen oikea johtaja on aina kiinnostunut haasteista eli hänellä on aina lähdössä työhakemuksia muihin yhtiöihin, joihin hän markkinoi itseään miehenä, joka laittaa paikat kuntoon sekä tekee kovaa tulosta. Ja ei tuollaisen ihmisen edes tarvitse käydä katsomassa yhtiön tuotantotiloja tai mitään muutakaan asiaa, mitä tuon johtajien tilan ulkopuolella tehdään. Riittää että hänen toimintansa tai oikeastaan hänen tietoonsa saatettu toiminta on laillista, ja jos toiminta ei ole laissa nimenomaan kielletty, niin silloin se on laillista. Tietenkin on olemassa sellaisia johtajia, jotka paloittelevat ostamiaan yhtiöitä, ja sitten he myyvät nuo osat parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Kyseisessä  mallissa yhtiöstä etsitään sellaiset osat, jotka kannattavat, ja ne yhtiöitetään uuteen yhtiöön, ja ne osat, jotka eivät kannata, laitetaan konkurssi-yhtiöön, jonka toiminta sitten vain lopetetaan. Tuolloin tietenkin tuloksena on loistavasti saneerattu yhtiö, jonka myymisestä saadaan erittäin hyvä tulos. Yhtiön omaisuus siis jaetaan kahteen tai useampaan yhtiöön, joista osasta saadaan tuottoa, ja yksi sitten lopetetaan, sekä sen veloista huolehditaan. Tällöin ei tule eteen ikäviä oikeudenkäyntejä, joissa kysellään esimerkiksi sitä, mistä hyvästä yhtiön johdolle on jaettu bonuksia sen tappiollisen toiminnan aikana.

Eli tässä tapauksessa sitten on pöytä puhdas jotta johtajamme voi hakea uutta työtä tarmokkaana saneeraajana, joka saa kaiken kannattamaan, eikä silloin jää jälkeen velkoja, joista sitten tulee joskus merkintöjä pankkien rekistereihin, joita pidetään esimerkiksi velan takaajista tai velallisista. Nimittäin jos vaikka jää tuollaisista veloista erä maksamatta epähuomiossa, niin siitä tulee helposti maksuhäiriömerkintä, ja jos käy niin, että kumppani jättää velan maksamatta, niin silloin takaajat joutuvat sen hoitamaan, jolloin edessä voi olla ikävä oikeudenkäynti, missä takaajilta kysytään esimerkiksi omaisuudesta, jolla he ovat taanneet lainaa.

Ja tuolloin voi johtajamme lehahtaa punaiseksi, jos hänet mainitaan antaneet nuo takaukseen käytetyt rahat toiselle takaajalle. Ja silloin voi edessä olla korvien punoitusta sekä sopertelua, koska tuolloin tämä kuviteltu johtaja on itse asiassa taannut lainan yksin, ja toinen takaaja on toiminut vain ikään kuin välimiehenä. Se miten tuosta sitten jatketaan päättää tuomari. Eli tämän pituinen tämä satu sitten oli.