Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. lokakuuta 2024

Kun tekoäly kohtaa luovuuden.

  


Yllä on hieno, mutta ikävä kyllä, tekoälyn luoma kuva kissasta, joka istuu pöydällä ja tuijottaa läppäriä, jonka ruudulla näkyy heksadesimaalista koodia. Se mikä tässä kuvassa itseäni häiritsee on se, että loin sen tekoälyn avulla, kun en "viitsinyt" tehdä sitä itse.  Siis käytänkö tässä yhteydessä sanaa "viitsinyt", peittelemään sitä, että en osaa piirtää? Sen saa jokainen itse päätellä. 

Vai teinkö tuon kuvan itse. Tai teinkö sen yhdessä tekoälyn kanssa? Tekoäly ei itse ajattele, joten meidän pitää vain käskyttää sitä oikein, niin saamme aikaan hienoja tuloksia. Tekoäly vapauttaa meidät esimerkiksi piirustus taidottomuuden kahleista, mutta samalla me emme koskaan kehity hyviksi piirtäjiksi, jos käytämme tekoälyä kaikkien kuvien tekemiseen. Kuva siis voisi olla hieno, mutta samalla se on tekoälyn muutamassa sekunnissa tekemä työ. Joten ehkä piirustuskilpailuihin pitäisi luoda tekoälysarjoja, joissa sitten kilpailevat tekoälyt eivätkä ihmiset. 

Eli tarkemmin sanoen loin tuon kuvan ChatGPT-tekoälyä käyttämällä, ja annoin komennon missä käskin tekoälyä luomaan kuvan kissasta, joka tuijottaa pöydällä olevan läppärin ruutua. Ja sitten annoin käskyn muuttaa tuon ruudun kuvan siten, että se esittää heksadesimaalin muotoista ohjelmistokoodia, eli mikään vaikea prosessi tämä ei ollut. Siis miten tekoäly yhdistyy luovuuteen? 

Siinä vasta mielenkiintoinen kysymys. Tekoälyä voidaan käyttää tehokkaasti tai vähemmän tehokkaasti apuna kuvien luomiseen. Se on loistava väline, jota voidaan verrata mestarin suhteeseen oppilaaseen. Eli tekoäly on ikään kuin oppilas, joka istuu maalaustelineen edessä ja sitten mestari, eli tekoälyn käyttäjä ohjaa tekoälyä luomaan sellaisia kuvia, kuin hän haluaa. Joten se siitä luovuudesta. 

Jos ajatellaan tekoälyn käyttöä kuvituksessa, niin jos kuvan ei tarvitse olla mikään tietynlainen, niin silloin me voimme aina käyttää tekoälyä. Voimme antaa sille käskyn tehdä kuva esimerkiksi kissasta, joka on valloittanut kehittäjän paikan. Jos haluamme olla oikein luovia ihmisiä, niin voimme ajatella että kissa on kyborgi tai robotti, joka pitää yhteyttä tekoälyyn. Eli tekoäly on ikään kuin serveri, joka ajaa monimutkaista kielimallia, ja sitten tuon kissan tehtävä on toimia ikään kuin yhteydenpitokanavana tekoälyserverin sekä käyttäjien välillä. Tuossa kyborgikissassa olisi siis satelliitti-kommunikaatio sekä ydinparisto, jolla se kykenee pitämään yhteyttä keskustitokoneeseen ja avustamaan ihmisiä kaikissa sallituissa asioissa kuten koodaamisessa. No, ehkä tuo oli futuristinen malli. 

Kuten me kaikki kahvin suurkuluttajat, open- sekä suljetun koodin pohjalla toimivat devaajat eli kehittäjät, ja tekoäly friikit tiedämme, niin tekoälyä voidaan käyttää moneen eri asiaan. Yksi noista asioista on tietenkin grafiikan sekä tekstien tuottaminen, ja ehkä kaikki tekoälyn avulla luodut asiat eivät ole sellaisia, että niillä voisi kehua ainakaan omaa luovuutta. Tuo luovuus on asia, mikä aina silloin tällöin saa maksimaalisen suurenmoiset mittasuhteet sosiaalisessa, ja myös muussa mediassa. Siis etätyö kuulemma tappaa luovuuden, kun me emme voi istua saman pöydän ääressä miettimässä sitä, miten me innovoimme seuraavia projekteja. 

Mutta samalla me voimme kuitenkin toisaalta sanoa, että tuollaisissa miettimistä tai innovointia varten perustetussa ryhmässä on joskus sellainen ryhmädynamiikka, missä kehittäjät eli devaajat eivät ehkä puhu ollenkaan. Tai sitten ihmiset huutavat toisensa päälle. Se mikä sitten saa aikaan sellaisen pienen ongelman ovat ne kehittäjät, jotka eivät osallistu kokoukseen muuten kuin tuijottamalla puhelinta. He ilmeisesti pelkäävä jotain epäonnistumisen kaltaista, kun heillä ei mitään asiaa koskaan ole. Mutta samalla kuitenkin me voimme samalla ihmetellä heidän haluaan sekä intoaan saada nimensä onnistuneiden projektien osallistuneiden listalle. 


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Mitä elokuva "Berliinin taivaan alla" tuo mieleeni?

Kimmo Huosionmaa

Tässä eilen katselin YLE-areenasta elokuvan "Berliinin taivaan alla", mikä ei kovin dramaattinen luomus ole, mikä kertoo tietenkin rakkaudesta ihmisiin sekä siitä, kuinka jokainen meistä joskus joutuu kasvamaan. Nimittäin tuo elokuva on täynnä symboliikkaa sekä muistoja ajasta, jota ei enää ole. Elokuvan Berliini oli kaupunki, joka sijaitsi keskellä DDR:ää, ja sitä johtivat käytännössä liittoutuneiden valvontakomission miehet, jotka asettuivat kaupunkiin Toisen Maailmansodan jälkeen, ja tuo kaunis kaupunki oli täynnä kylttejä, joissa kerrotiin, kenen miehittäjän sektorilla oltiin. Ja kun henkilö poistui sektorilta vastaan tuli kyltti "Now you are leaving (Valtion nimi)  sector". Mutta palataan taas takaisin elokuvaan, ja siinä sitten läntinen Berliini on suljettu maailma, joka on erillään ympäristöstään, ja ikään kuin saareke siellä jossain.

Tuolla saarekkeella kaikki oli vapaata, mutta samalla tietenkin hyvin pienimuotoista, ja siksi tämä elokuva on hyvin puhutteleva, koska se kuvaa ikään kuin ihmisen poistumista jostain tutusta kohti turvattomuutta mutta samalla tietenkin myös sitä, että saadakseen jotain, täytyy ihmisen luopua jostain pienestä. Tuossa elokuvassa voidaan ajatella, että päähenkilö ikään kuin näkee menneisyytensä kävellessään ja ajaessaan autoaan. Kyseisessä hyvin taiteellisessa sekä ehkä tylsässä fimissä ihminen kokee uudelleen ne tilanteet, mihin hän on aikoinaan joutunut, sekä sen että hän samalla näkee itsensä noissa ihmisissä, joita hän kohtaa.

Filmi alkaa siitä, kun joku kirjoittaa paperille, sekä jatkuu sillä, kun nainen työntää lasta vaunuissa. Olen ajatellut, että ehkä tuo alussa tapahtunut kirjoittaminen on osallistumista ylioppilaskirjoituksiin.  Sitten hän kohtaa nuoriso joukkoja ja esimerkiksi sirkustaiteilijan. Noista repliikeistä, mitä hän kohtaa on tietenkin ollut päähenkilölle itselleen häpeää. Hän on joskus pelännyt noita tilanteita, mutta nyt sitten vanhempana miehenä ovat mielipiteet sekä asenteet tasoittuneet, eikä enää joku huuto merkitse tappelua, kuten joskus kauan sitten tämä asia on merkinnyt tuon päähenkilön elämässä.

Noissa kohtaamisissa hän sitten kohtaa samat asiat, mitä hän ennen pelkäsi, ja ehkä hän muistelee omaa kasvamistaan. Elokuva on kuin joki, jossa päähenkilö kävelee oman elämänsä halki nykyaikaan, ja sen tähden se on niin kauhean puhutteleva. Tuon elokuvan upea symboliikkaa tihkuva kuvaus saa aikaan sen, että ryhdyn tässä miettimään sitä, mikä tuo päähenkilö voisi olla. Hän voisi olla esimerkiksi henkilö, joka sodan jälkeen on joutunut koulukotiin, ja siellä hän sitten on kohdannut kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat erilaisuutensa takia joutuneet pois kotoaan.

Ehkä hänen isänsä on ollut sotarikollinen, ja siksi tuo mies on laitettu koulukotiin, missä sitten tietenkin on eteen tullut tapauksia, missä nainen on esimerkiksi maannut amerikkalaisen sotilaan kanssa, ja sitä sitten on ollut vähän vaikea peitellä. Ehkä se on ollut kuin kohtalon ivaa, että miehen joka vainosi muita siksi, että he ovat erilaisia poika kasvaa samojen erilaisten ihmisten ympäröimänä, joita hänen isänsä lähetti kauas pois. Ja kuitenkin elokuva kertoo kasvamisesta aikuisuuteen, kypsymisestä sekä vastuun ottamisesta. Ehkä hän on ollut psykiatrisessa hoidossa, ja palaa sinne, missä kaikki on alkanut. Ja ehkä kukaan omainen ei häntä ole tavannut, mutta kuitenkin joitakin henkilöitä sitten on jäänyt vanhoille kulmille asumaan. Jos tässä kirjoitelmassa saa hokea sanaa, ehkä niin sitten vielä lisään, että ehkä tuolla miehellä oli nuoruudessaan ollut samanlainen vihreä auto, kuin mitä eräässä kohtauksessa on.

Loppukohtauksessa tuo mies pitelee köyttä, jota trapetsitaitelija käyttää harjoitellessaan jossain katon rajassa. Tuolloin tämä mies saattaa olla kohdannut henkilön, joka hänelle oli tehnyt vääryyttä. Hän saattaa aluksi ajatella, kuinka helppoa olisi päästää narusta irti, ja pudottaa tuo nainen maahan, mutta kuitenkaan hän ei tätä tee. Loppukohtaus kuvaa sitä, kuinka tämä päähenkilö on kasvanut aikuiseksi sekä osaa nyt kantaa vastuun muista ihmisistä. Vastuu on asia, mistä aina keskustellaan, ja jos tuota köyttä ja siitä kiinni pitävää henkilöä ajatellaan, niin silloin täytyy sanoa, että se että ihminen ottaa vastuun itsestään on tärkeää, mutta se, että henkilö voi ottaa vastuun muista on pitkän työ takana, joten tällaisia ajatuksia kyseinen elokuva toi minun mieleeni. Lopussa linkki elokuvaan, joka on katsottavissa YLE-areenassa.

https://areena.yle.fi/1-354935


Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...