Tekoäly ja tuottavuus. Eli jos tekoäly ei osaa, niin missä vika on?

Tuottavuudesta sekä siitä, miten tekoälyä pitäisi käyttää on monia erilaisia mielipiteitä. Ja suurin osa noista mielipiteistä ei varsinaisesti koske sitä, miten tuottavuus määritellään. Kun ICT-alalla puhutaan tuottavuudesta, niin onko tuottavuuden mittarina se, että kuinka monta riviä koodia kukin kirjoittaa? Vai miten mitataan oikeasti se paljon puhuttu tuottavuus, josta niin paljon keskustellaan. 

Tietenkin jokainen meistä voi varmaan muutamia rivejä koodia kirjoittaa joka päivä, mutta jos koodit päätyvät roskakoriin, niin silloin ei kyseessä ole varmaan se paljon puhuttu tuottava työ. Kun sitten puhutaan etätyöstä sekä siitä, miten paljon yksinäisyyttä sekä stressiä se nyt sattuu aiheuttamaan, niin jos toimistollakaan ei tehdä mitään muuta kuin istuta tuijottamassa näyttöä, niin toki sekin voi olla tuottavaa työtä. 

Siis tietenkään kukaan ei voi enää edes ajatella muuta kuin toimistolle palaamista, koska se tekee ihmisestä tuottavan, ja hän ei voi esimerkiksi tuijottaa musiikkivideoita samaan aikaan kun muut pitävät kokousta tai koodaavat innoissaan uutta tekoälyä, sekä nauttii kilometrikorvauksista. Tai ehkä tämäkin oli sellainen tekohauska mielipide. Ja tästä asiasta sitten voidaan siirtyä suoraan siihen, kuinka tekoälypohjaiset koodaamisen avustajat ovat osoittautuneet pettymykseksi. Eli ne tappava koodaajien luovuuden sekä tekevät asioita muutenkin huonosti. Siis kuinka paljon koodaaja sitten töissä käyttää luovuuttaan onkin sitten toinen asia. 

Tässä vaiheessa meidän pitää muistaa se, että tekoäly on oikeastaan vain äärimmäisen kehittynyt ohjelmointieditori. Samoin kaikessa edistyksellisyydessään tekoäly on tietenkin vain tietokoneohjelma, joka oikein käytettynä voi tehostaa koodaamista, mutta väärin käytettynä siitä ei ole muuhun kuin tuottamaan koodia suoraan roskakoriin. Joten kun tekoälyä otetaan käyttöön, niin siinä pitää muistaa muutama erittäin tärkeä asia. 

Kuka on vastuussa jos tekoäly tekee huonoa koodia? Vastaus tekoälyn pitää saada selkeitä, kirjakielellä annettuja komentoja, joita se pystyy tulkitsemaan paremmin kuin puhekieltä. Samoin vaatimusmäärittely pitää antaa tehokkaasti, sekä ilman turhia välisanoja. 

Joista ensimmäinen on tietenkin se, että kun uusia tietokoneohjelmia mukaan lukien tekoäly otetaan käyttöön, niin se ei tapahdu aivan sekunnissa. Tekoälyä, kuten muitakin ohjelmointityökaluja vaivaa se, että ne ymmärtävät annettuja komentoja siten, että annetut merkit muutetaan ensin ASCII-koodiksi, ja sitten ne syötetään kielimallille, joka etsii tietoa erittäin suuresta määrästä kotisivuja. Tuota kotisivujen määrää voidaan rajoittaa esimerkiksi ohjaamalla tekoälyä etsimään ratkaisua jostain koodausta käsitteleviltä kotisivuilta. 

Minkään työkalun käyttö ei suju ilman kurssitusta tai tutustumista uuteen välineeseen. Eli jos välinettä ei koskaan ennen olla avattu, niin silloin sillä ei varmaan aivan heti saada parasta mahdollista jälkeä aikaan. Eli jokainen uusi työkalu vaatii ainakin hiukan opiskelua, ennen kuin se kykenee tuottamaan tehokasta sekä hyväksyttävissä olevaa koodia. 

Tekoäly on siis avustaja, jonka toimintaa pitää tarkkailla, ja jonka tekemää tuotosta pitää jatkuvasti seurata. Jos tekoäly alkaa tuottaa väärää koodia, niin silloin syytä voidaan etsiä tekoälyn puutteista, kuten siitä että se ei ymmärrä sanojen sisältöä. Tai sitten tekoälylle annettu käsky, eli vaatimusmäärittely, jonka kautta tekoälyn kielimalli etsii tietoa on huonosti annettu. Siis kun tekoälylle annetaan tehtäväksi koodien rakentaminen, niin sille pitää antaa tehokas sekä selvästi ymmärrettävä vaatimusmäärittely eli käsky. Jos käskyjä annettaessa aletaan jaaritella, niin se vaikuttaa tekoälyn toimintaan. 

Algoritmi ei erota merkityksellisiä sanoja merkityksellisistä. Joten jos vaatimusmäärittely annetaan muodossa "tota noin,. siis sillä tavalla pitäisi toimia", niin tekoäly ei ehkä osaa tehdä kaikkia asioita oikein. Se ei erota täytesanoja merkityksellisistä. Joten tekoälyn käskytyksen pitää tapahtua siten, että käsky pitää sisällään vain sen tiedon, joka on merkityksellistä. Ja tietenkin tekoälyn pitäisi samalla saada käskyyn mahdollisimman paljon tietoa, jotta sen toiminta olisi tehokasta. Eli esimerkiksi suorakulmaisen kolmion pinta-alan laskeva ohjelma muodostetaan tuolloin käskyttämällä: "tee ohjelma, joka laskee kolmion pinta-alan". (Kanta * Korkeus/kahdella). 

Mutta sitten meidän pitää huomioida se, että jokaisen kirjaimen ASCII-koodi on erilainen, mikä tarkoittaa sitä, että pieni "a"-kirjain (ASCII  097) ei ole sama asia kuin iso "A" kirjain (ASCII 065) siis ASCII koodit on ilmoitettu heksadesimaalisessa muodossa. Tuo pieni ero tekee noista kahdesta kirjaimesta kaksi täysin eri asiaa. Ja tuohon ilmiöön missä iso kirjain tuo ruudulle eri asioita kuin pieni kirjain on jokainen törmännyt Linux-käyttöjärjestelmän kanssa toimittaessa. 

Eli kuten kaikki koodaamisen kanssa työskentelevät ja työskennelleet ovat huomanneet, niin koodaaminen vaatii tiettyä tarkkuutta. Joten meidän pitää muistaa, että vaikka me käsittäisimme asiat jotenkin, niin sama asia merkitsee tietokoneelle eri asiaa. Ja sen takia meidän pitää todeta, että "mä" ja "minä" ovat tietokoneelle kaksi eri asiaa. 

Tekoäly ei myöskään ensimmäisellä kerralla ehkä tee parasta mahdollista koodia. Vaan kun koodi on tulostettu ja testattu, niin sitten tekoälyn pitää saada palaute, jossa palautteen antaja kertoo tekoälylle, mitä sen pitäisi tehdä toisin. Eli tuolloin käydään käydään tuotekehityssykliä läpi ensin tekoälyn kanssa, ja sitten kun koodi alkaa muotoutua, niin silloin koodi annetaan ihmisten tarkastettavaksi. 

Kun teemme työtä tekoälyn kanssa, niin meidän pitää tietenkin käyttää kirjakieltä, kun annamme komentoja tuolle työkalulle. Tekoälyt eivät ymmärrä murretta. Ihminen käsittää että "mä" ja "minä" ovat sama asia, koska käytämme ajattelussamme sumeaa logiikkaa. Tietokonekin voi käyttää sumeaa logiikkaa, mutta silloin sumea logiikka tarkoittaa suurta joukkoa täsmällisiä ratkaisuita, eli tuolloin sana "mä" olisi linkitetty yhteen sanan "minä" kanssa. 

Kun tekoälyä käytetään, niin ammattilainen joka osaa tulkita koodia sekä korjata virheitä saa tekoälystä varmasti enemmän kuin henkilö, joka ei tuota työtä osaa. Siis tekoälyä käyttävä ammattilainen joka osaa muotoilla vaatimusmäärittelyn oikein sekä hallitsee koodaamisen voi tekoälyn avulla tehostaa työtään. 

Mutta jos henkilöllä ei ole tarvittavia taitoja sekä koulutusta etsiä koodista virheitä on käytössään tekoäly, niin hän varmasti tuottaa silloin suuren määrän virheellistä koodia. Joten tekoäly voi korostaa esimerkiksi koodaajien tasoeroa. Tai sitten se vie työpaikat uusilta koodaajilta, joiden taidot eivät vielä ole kehittyneet tarpeeksi kovalle tasolle. 

Se tarkoittaa sitä, että uudet koodaajat eivät pääse kehittymään. Ja sitten kun vanhat lähtevät, niin uudet työntekijät joudutaan hakemaan Intiasta, kun kotimaisten koodaajien taidot eivät enää riitä. Ja lopulta koko koodaus joudutaan kuitenkin ulkoistamaan johonkin Kaukoitään, jossa työvoima on halpaa. Samoin työkin alkaa lopulta muistuttaa halpaa tuotantoa, ja ehkä sitten saamme lopulta koko ICT-alan pois nurkista pyörimästä. Niin voidaan taas kerran päättää yksi osa suomalaisesta osaamisesta. 

https://www.tivi.fi/uutiset/koodareiden-hehkutetut-tyokalut-tyrmattiin-eivat-paranna-tuottavuutta-virheet-lisaantyvat-41-/30565064-74b7-4628-90d5-7ed0d649d8f1

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heksadesimaalij%C3%A4rjestelm%C3%A4

Ammatillisen sekä korkeakoulutuksen ongelmista

 

Yllä: Aalto-yliopiston kampusta Otaniemessä

Ammattikoulua on taas kritisoitu YLE:n uutisissa. Ja itse olen sitä mieltä että tuo kritiikki, mikä on suunnattu ammatilliseen koulutukseen ei ole aivan aiheetonta.  Jo silloin vuonna 1991, kun itse kävin ammattikoulua tuota paikkaa pidettiin lähinnä koulupudokkaiden päivähoitopaikkana. Eli opettajat olivat ainakin omalla linjallani "hiukan" innottomia, ja ylipäätään paikan henki oli se, että siellä ollaan kun ei muualle päästy. Ammatillisen koulutuksen ongelma on se, että se ei itsessään motivoi. Tuota koulutusta pidetään vain sellaisena tienä, joka tarjoaa Kelan työttömyysturvan, eikä sitä itsessään pidetä kovin motivoivana. 

Ongelmia tietenkin tulee aina välillä siitä, että ammattikouluissa ei ole oikeastaan mitään sellaisia perinteitä kuin lukioissa. Eli tuossa paikassa vain ollaan, koska muutakaan tietä työelämään ei ole löytynyt. Joskus olen kuullut että opettajilla on sellainen asenne tuota työtään kohtaan, että he eivät halua edes nähdä opiskelijoiden valmistuvan, tai että opettaminen on heille ollut vain joku vaihe, josta he sitten lähtevät heti pestin loputtua etsimään uusia haasteita. 

Samoin osa opiskelijoista ei ehkä edes viitsi käydä koulussa, ja sitten kun ei mitään opita, niin silloin tietenkin ihminen suuttuu ja turhautuu. Tuo suuttuminen sekä turhautuminen näkyy joissakin tapauksissa sellaisena toimintana, missä vihaa sekä turhautumista puretaan sellaisiin, jotka haluavat käydä tuota koulua. Eli jos ei jonkun opiskelijan  todistusta korista pitkä rivi nollia, niin silloin hän on ilonpilaaja, jota kannustetaan jättämään koko opiskelu, jotta muut saavat sitten pelata rauhassa korttia luokassa. Tietenkin ammatillista osaamista arvostetaan, mutta kysymys on sitten siitä, että missä tuo arvostus oikeastaan näkyy? 

Näkyykö se muuna kuin nimilistana jossain paikallisessa lehdessä? Tai näkyykö ammatillisen koulutuksen arvostaminen siinä, että henkilö saa kannustavia työtehtäviä? Vai näkyykö ammatillisen tutkinnon arvostus siinä, että työhaastattelussa tuoreelle asentajalle sanotaan suoraan. että miksi ottaisimme sinut, koska diplomi-insinöörejäkin on saatavilla? Tai että hänet sitten laitetaan jonkun puliukon työpariksi, joka vain rähisee sekä ärhentelee? 

Ehkä tuollainen asia saa henkilön menemään sinne aikuislukioon, ja lopulta valmistumaan esimerkiksi asianajajaksi tai tekniikan tohtoriksi. Eli varmaan kaikki tietävät miten mukava paikka esimerkiksi ammattikoulu voi olla, jos siellä on paljon tuota railakasta ja aitoa elämää viettäviä ihmisiä. Se että muutama opiskelija sitten vetää koko ryhmän mukaansa kaiken maailman kokeiluihin varmasti on hyvin ikävä asia. 

Mutta sitten tietenkin me voimme vähän haukkua myös korkeakouluja. Ensisijainen kysymys, mikä koskee kaikkea opiskelua on se, että ketä varten ihminen opiskelee? Hän tekee opintonsa siksi, että saisi myöhemmin parempaa. Se mikä tekee korkeakoulusta haastavan on se, että siellä opiskelijalta odotetaan tiettyjä taitoja, joista tärkein on tiedon etsimisen taito. Jos opiskelija ei hallitse tuota taitoa, niin hän on hukassa. Samoin korkeakouluopiskelu vaatii kypsyyttä sekä ajanhallintaa. Myös pieni budjetti vaatii sitä, että opiskelija joutuu tekemään erilaisia valintoja rahankäytön suhteen. Eli koskaan ei saa kuvitella, että niitä paljon puhuttuja osa-aikatöitä sitten olisi oikeasti tulossa. Tai nuo työt saattavat olla niin pätkätyön luonteisia, että niiden varaan ei omaa budjettia voi rakentaa. 

Samoin jos korkeakouluun tulevan henkilön oma elämänhallinta on hukassa, niin silloin myös opiskelu on vaikeaa. Eli jos tärkein asia elämässä on biletys, niin sillä voi saada paljon kavereita. Ongelma on vain siinä, että bilettämällä ei opiskelija voi valmistua. Joten jos rumasti sanotaan, niin bileiden takia ei esimerkiksi Aalto-Yliopistoon kannata tulla ainakaan opiskelemaan, eli anteeksi vain jos olen joitakin ihmisiä kohtaan vähän töykeä. 

Jos ihminen haluaa oikeasti valmistua insinööriksi, niin hänen pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni, vaikka se ehkä ärsyttää joitakin muita ihmisiä. Mikäli opiskelijalla on huume- tai alkoholiongelmia, niin silloin kaikki asiat ovat vähän vaikeita. Mutta ei kai kukaan oikeasti tule korkeakouluun siksi, että pääsee kaupan kassalle istumaan? 

 Mutta se asia on kuitenkin otettava huomioon, että korkeakoulu rakennetaan tiettyjen muiden opintojen päälle. Eli jos joku asia on unohtunut esimerkiksi lukio- tai peruskouluopinnoissa, niin se varmasti kostautuu korkeakoulussa. Opiskelijalta vaaditaan kriittistä asennetta, sekä myös kykyä analysoida sekä tuottaa oikeakielistä tekstiä. Ja jos tuo taito on hukassa, niin silloin myös opiskelija on vähän hukassa, eli myös tukea voi noihin asioihin saada, mutta se vaatii opiskelijalta oma-aloitteisuutta. 

https://yle.fi/uutiset/74-20001737

Kuva https://www.aalto.fi/en/aalto-university/history

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Työelämästä, johtajista sekä siitä, mitä kova vaatimustaso saa aikaan.

Kimmo Huosionmaa

Koodareista tai oikeastaan seniori-tasoisista koodareista on maamme ICT-sektorilla pullaa, ja syytä siihen voidaan etsiä esimerkiksi siitä, että tässä taannoin oli ICT-alalle pääseminen melko vaikeaa. Eli tuolloin piti ihmisen suoraan sanottuna osata kaikki mahdolliset koodaamiseen liittyvät asiat, kun he hakivat töitä, ja siinä sitten tietenkin on käynyt niin, että vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä koulutus, niin hän ei ole ryhtynyt koodariksi. Näet jos ihminen ei pääse itseään kehittämään työelämässä, eikä koskaan pääse tekemään koodia mihinkään yritykseen, niin miten hän oikeastaan voi sitten kehittyä seniori-tasoiseksi koodaajaksi, joka voi toisten töitä valvoa? Kun ihminen valmistuu työelämään jostain koulusta,, niin tietenkin hänellä voisi olla sellainen tilanne, että hän ei ehkä sitten aivan kaikkia koodaamiseen liittyviä asioita osaa.

Mutta jos hän saisi mahdollisuuden opetella noita asioita, niin silloin tuo henkilö voisi ehkä sitten oppia tekemään myös niitä koodaamiseen sekä ohjelmistojen kehittämiseen liittyvää työtä. Mutta kun ajatellaan sitä, että yhtiöillä oli ennen tapana palkata kymmenen vuotta alalla ollut koodaaja, jotta työt tulisivat sitten heti tehtyä, eikä siinä työssä ketään ehditty neuvoa, niin toki esimerkiksi datanomi voi työllistyä vaikka kirjanpitäjäksi, tai ryhtyä työskentelemään vaikka lähitukihenkilönä, ja jos ihmissuhdetaitoja sekä kielitaitoa löytyy, niin silloin henkilö voisi päästä sitä kautta ihan hyvään asemaan yhtiössä.

Mutta kun ajatellaan sitä, että kun koodaaja otetaan töihin, ja häneltä odotetaan välittömästi kaikkia mahdollisia taitoja, niin siinä voidaan kyllä puhua esimerkiksi siitä, että työelämän vaatimukset ovat liian korkeita. Samoin se, että henkilön sitten tehtyä virheitä, niin hän saa lähteä firmasta saman tien varmaan latistaa haluja lähteä hakemaan tuollaista paikkaa, jossa sitten on edessä potkut saman tien, jos siihen koodiin tulee yhtää virheitä. Ja jos henkilö ei sitten pääse yhteenkään koodarien yhtiöön töihin, niin hän ei sitten kykene oikeastaan tekemään ainakaan sellaista työtä, missä tehdään ohjelmistoon liittyvää koodaamista.

Tietenkin silloin voidaan ajatella, että myöskään esimiesaseman edellyttävää kokemusta kyseinen henkilö ei sitten saa yhtään mistään, joten sitä kautta hän muuttuu jonkun toisen ammattikunnan edustajaksi, ja jos kielitaito on vankka, niin silloin varmasti myös muilta aloilta löytyy töitä. Kun ajatellaan tuota ICT-alan vetovoimaa, täytyy muistaa sellainen asia, mistä olen paljon kirjoittanut liittyy juuri tähän 10 vuotta työelämässä sekä tarkemmin sanoen koodaus alalla olleen "Pentin" palkkaamiseen, ja tilanne on vähän samanlainen kuin LVI-alalla oli 20 vuotta sitten.

Tuolloin palkattiin paljon jo työelämässä olleita putkimiehiä, jolloin vasta-valmistuneet eivät saaneet tarpeeksi kokemusta, vaan heidän oli pakko vaihtaa alaa, tai sitten mennä opiskelemaan jatkoja jonnekin kouluun, jolloin heitä ei tietenkään saa varsinaisia putkia asentamaan. Tuollainen "Pentti" oli myös tullut ICT-alalle, ja hänet sitten sai tietenkin koodaamaan mitä vain, mutta sitten kävi niin, että joku vastavalmistunut tai opiskelija ei edes pääse tuolle alalle, vaan he viettävät aikaa esimerkiksi siivoojina, josta tietenkin on paljon hyötyä tulevaa työelämää ajatellen.

Jos ajatellaan, että  tuo kaupan kassana, siivoojana tai kiinteistön hoidon kaltaisissa tehtävissä vietetty aika varmasti näkyy CV:ssä sekä on tuonut valtiolle verotuloja. Mutta siitä sitten muut työnantajat näkevät, että tuolla henkilöllä ei ole kokemusta tai ystäviä ICT-alalla, ja silloin saattaa tietenkin jäädä paikka saamatta. Tuolloin varmasti CV:stä näkyy suoraan, että henkilölle on saatettu olla hiukan kamalia, ja silloin voi olla niin, että tuota henkilöä ei enää uskalleta palkata, kun hänelle on vähän tullut soitettua poskea. Ja kun ajatellaan sitä, että kyseinen henkilö sitten palkataan  johtajaksi, niin tuo tilanne saattaa olla sellainen, että se koetaan työelämässä tai tuossa yhtiössä kiusallisena.

Kun ajatellaan niitä suuria johtajia, joista kirjoitetaan kirjoja, ja joiden ajatuksia siteerataan kaikissa talous- ja muissa liike-elämän julkaisuissa, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että kaikki yhtiöiden johtajat on mukava valita ihmisistä, jotka ovat tyytyväisiä niiden toimintaan. Samoin jos yhtiöt ovat antaneet tuolle johtajalle mukavan kuvan itsestään sekä omasta henkilöstöstään, niin varmaan tuollainen johtaja osaa olla kaikille mukava. Tai oikeastaan kun ajatellaan sellaista tilannetta, missä joku suuren yhtiön johtaja on tekemisissä suoraan vain lähipiirinsä kanssa eli toisten suurten johtajien kanssa, niin silloin varmaan on helppoa jakaa kaikille bonuksia, koska tuo ryhmä käsittää vain johtajien kokouksissa tavatut henkilöt.

Tämä  yritysjohtaja varmaan ajattelee olevansa kovin pidetty, kun hän siinä siistissä toimistossa antaa bonuksia toisille henkilöille, joita hän pitää lahjojen arvoisena. Mutta kuitenkin hän samalla sitten vähentää 5000 henkilöä kulujen kattamiseksi. Kun liike-elämää ajatellaan, niin esimerkiksi kolmen tai neljän kuukauden tilikausi houkuttelee johtajan tekemään vilppiä. Eli koska tuolloin tilinpäätös tehdään kolmen tai neljän kuukauden välein, niin sen saaminen positiiviseksi on todella helppoa.

Yhtiön pitää silloin vain myydä toimitilojaan sekä koneitaan, niin johan tulos kohenee kovasti. Ja tuollainen numeroiden kanssa taiteileminen ei näy sitten missään tilinpäätöksessä. Samoin työvoiman irtisanomisilla saadaan tulosta hinattua ylöspäin, koska silloin saadaan palkkamenoja pudotettua ikään kuin yllättäen. Ja tuo varmaan tekee sekä johtajan itselleen uudeksi työpaikaksi kaavailemaan  yhtiöön sekä sen osakkeenomistajiin vaikutuksen suurimmalla tuotolla, mitä tuo kuviteltu yhtiö on koskaan tuottanut. Noita bonuksia on sitten mukava laskea Saimaan rannalla olevalla mökillä, kun tuo kuviteltu johtaja sitten etsii uutta työtä sekä haasteita työelämässä, jonka huipulla hän on aina ollut.

Tuollainen oikea johtaja on aina kiinnostunut haasteista eli hänellä on aina lähdössä työhakemuksia muihin yhtiöihin, joihin hän markkinoi itseään miehenä, joka laittaa paikat kuntoon sekä tekee kovaa tulosta. Ja ei tuollaisen ihmisen edes tarvitse käydä katsomassa yhtiön tuotantotiloja tai mitään muutakaan asiaa, mitä tuon johtajien tilan ulkopuolella tehdään. Riittää että hänen toimintansa tai oikeastaan hänen tietoonsa saatettu toiminta on laillista, ja jos toiminta ei ole laissa nimenomaan kielletty, niin silloin se on laillista. Tietenkin on olemassa sellaisia johtajia, jotka paloittelevat ostamiaan yhtiöitä, ja sitten he myyvät nuo osat parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Kyseisessä  mallissa yhtiöstä etsitään sellaiset osat, jotka kannattavat, ja ne yhtiöitetään uuteen yhtiöön, ja ne osat, jotka eivät kannata, laitetaan konkurssi-yhtiöön, jonka toiminta sitten vain lopetetaan. Tuolloin tietenkin tuloksena on loistavasti saneerattu yhtiö, jonka myymisestä saadaan erittäin hyvä tulos. Yhtiön omaisuus siis jaetaan kahteen tai useampaan yhtiöön, joista osasta saadaan tuottoa, ja yksi sitten lopetetaan, sekä sen veloista huolehditaan. Tällöin ei tule eteen ikäviä oikeudenkäyntejä, joissa kysellään esimerkiksi sitä, mistä hyvästä yhtiön johdolle on jaettu bonuksia sen tappiollisen toiminnan aikana.

Eli tässä tapauksessa sitten on pöytä puhdas jotta johtajamme voi hakea uutta työtä tarmokkaana saneeraajana, joka saa kaiken kannattamaan, eikä silloin jää jälkeen velkoja, joista sitten tulee joskus merkintöjä pankkien rekistereihin, joita pidetään esimerkiksi velan takaajista tai velallisista. Nimittäin jos vaikka jää tuollaisista veloista erä maksamatta epähuomiossa, niin siitä tulee helposti maksuhäiriömerkintä, ja jos käy niin, että kumppani jättää velan maksamatta, niin silloin takaajat joutuvat sen hoitamaan, jolloin edessä voi olla ikävä oikeudenkäynti, missä takaajilta kysytään esimerkiksi omaisuudesta, jolla he ovat taanneet lainaa.

Ja tuolloin voi johtajamme lehahtaa punaiseksi, jos hänet mainitaan antaneet nuo takaukseen käytetyt rahat toiselle takaajalle. Ja silloin voi edessä olla korvien punoitusta sekä sopertelua, koska tuolloin tämä kuviteltu johtaja on itse asiassa taannut lainan yksin, ja toinen takaaja on toiminut vain ikään kuin välimiehenä. Se miten tuosta sitten jatketaan päättää tuomari. Eli tämän pituinen tämä satu sitten oli.

Esiopetus sekä sen edut sekä mitä voi kiusaaminen aiheuttaa sekä uhrille että kiusaajalle

Kimmo Huosionmaa

Kun keskustellaan siitä, että lapset menisivät jo kuusivuotiaina kouluun tai koulun kaltaiseen ympäristöön, niin aina välillä kohtaamme tilanteen, missä ihmiset vastustavat tällaista toimintaa. Samoin joissakin paikoissa on ikään kuin vastustettu sitä, että lasta on opetettu lukemaan sekä laskemaan jo ennen varsinaisen koulunkäynnin alkamista. Tätä perustellaan sillä, että tuollainen lapsi sitten aiheuttaa jotenkin häiriöitä koululuokassa tai tylsistyy ensimmäisellä luokalla.

Jos esiopetusta ajatellaan siltä kannalta, että siinä etsitään lapsesta vikoja, niin tällainen asia voidaan ajatella palvelevan tuon lapsen myöhempää kehitystä, koska silloin hänen vaikeuksiin voidaan puuttua jo koulunkäynnin alussa, eli tuollainen lapsi voidaan ohjata erityisryhmään, joka voi olla vaikka pienryhmä, missä opettajilla on aikaa puuttua lapsen toimintaan. Kuitenkin tällainen ajattelutapa on sellainen, mistä pitäisi päästä irti. Eli koulun sekä esiopetuksen olisi oltava sellaista, että sieltä saa myös myönteistä palautetta. Myönteinen lähestyminen sekä myös positiivinen palaute estävät koulupelon syntymistä. Kun lasta ajatellaan psykofyysisenä kokonaisuutena, niin samalla tietenkin itse voimme ajatella niin, että olisiko mukavaa mennä töihin, jos siellä etsitään vain vikoja omasta työstä?

Eli olemmeko valmiita siihen, että oma työ päivämme menisi siihen, että kuulisimme vain huonoja asioita itsestämme? Jos lapsi sitten saa vain huonoja kommentteja, niin se kyllä vie ilon koulunkäynnistä sekä halun yrittää, kun ei mitään kuitenkaan tule tehtyä oikein. Ja sitten jos ensimmäinen kohtaaminen koulun kanssa on sellainen, että siinä vain käydään läpi niitä puutteita, mitä joku muu on kirjannut papereihin, eikä lasta edes välitetä katsoa, niin silloin ei varmaan ole mukavaa lähteä aamulla siihen työhön, jonka yhteiskunta on lapselle varannut.

Kun sitten seurauksena on jälki-istunto, sekä huutoa kotona, niin silloin tietenkin on oppimisen riemu kadonnut tyystin, vaikka muuten koulussa ei ongelmia olisikaan. Ja huono motivaatio sitten heijastuu oppimiseen sekä siihen, mien luokassa käyttäydytään. Miksi lapsi sitten mitään yrittää tai tottelee, kun hän ei kuitenkaan koskaan saa muuta kuin haukkumista osakseen? Kuitenkin positivismi eli pieni kehu sekä se että joku vähän sanoisi suorituksista myös jotain positiivista olisi varmaan koulumotivaation kannalta hyvä asia.

Jos lapselle sanotaan myös se, että hän on hyvä jossain, niin se saattaisi hiukan parantaa myös työrauhaa, koska jos opettajasta pidetään, niin häntä ei silloin vastusteta niin helposti. Ja jos myös koulutuksen ihmiselle itselleen tuomia etuja korostetaan, niin silloin hän saattaa vaikka alkaa innostua koulusta sekä oppimisesta. Mikäli ihmisellä on hyvä ammatti, niin hän ei niin helposti ryhdy esimerkiksi päihteiden suurkuluttajaksi, joka sitten lopulta päätyy vääriin seurapiireihi, jotka näkyvät ikävästi katukuvassa sekä tilastoissa. Eli jos ihminen saa positiivista palautetta, niin se sitten auttaa kaikkien projektien läpiviennissä ja tämä koskee myös opin tietä. Koulusta olisi tehtävä sellainen paikka, että siellä olisi kaikilla hyvä olla, koska se sitten auttaa myöhemmin ammatin valinnassa sekä koulutuksen läpiviennissä sekä synnyttää halun opiskella vaikka tohtoriksi saakka, mikäli lukemiseen perustuvat ammatit kiinnostavat.

Tuollainen asia voisi sitten vähentää syrjäytymistä sekä rikollista käyttäytymistä myöhemmällä iällä. Mikäli kyse on esimerkiksi ulkomailta tulevasta lapsesta, jonka pitäisi opetella jompaa kumpaa kotimaista kieltä, niin silloin tietenkin olisi erittäin hyvä, jos koulun voisi aloittaa jo kuusivuotiaana, koska tuolloin ensimmäisen vuoden voisi kerrata, ja kyseinen henkilö olisi kuitenkin samalla ikäistensä kanssa. Kouluissa pitäisi olla tarpeeksi resursseja myös siinä tapauksessa, että henkilö on jotenkin ylivilkas tai muuten hänellä olisi oppimisvaikeuksia.

Jos lapsi erotetaan koulusta, niin silloin saattaa käydä niin, että hän ikään kuin menettää otteensa yhteiskuntaan, ja tuolloin voi myöhemmin edessä olla hyvin kallis tapaus, kun joku syrjäytynyt sitten alkaa tehdä väkivaltarikoksia sekä kostaa yhteiskunnalle kaikin mahdollisin tavoin. Tuollainen tilanne saattaa kuitenkin tulla eteen jo silloin, kun lapsi jää ostoskeskuksiin oleskelemaan päivisin, koska silloin varmasti ollaan menossa hyvää matkaa kohti rikollisen uraa. Siellä sitten vastaan tulee kaiken maailman huumemiehiä sekä muita yhteiskunnan kannalta erittäin ikäviä henkilöitä. Ja sitten tuollainen lapsi voi ryhtyä kostamaan entisille kavereilleen.

Samoin mielestäni esimerkiksi alaikäiselle, joka on jättänyt koulut kesken ei pitäisi maksaa tukia, koska se kannustaa tekemään päätöksiä, joista ei ole ainakaan mitään hyötyä. Itseäni ihmetyttää myös sellainen asia, että koulujen opettajilla sekä erilaisilla ammattiauttajilla on työstään vaitiolovelvollisuus. Mutta jostain syystä hyvin henkilökohtaisia asioita päätyy koululaisten korviin, ja sitten niitä aletaan käyttää toista oppilasta vastaan. Tuollaiset asiat, jotka koskevat esimerkiksi kotioloja ovat sellaisia, että niitä ei ole tarkoitettu ainakaan minkään 12 vuotiaan korviin.

Kun keskustellaan koulun lopettamisesta, niin itse olen muutaman kerran törmännyt tapaukseen, missä lasta on ikään kuin pakotettu jättämään koulu kesken, koska hänen naamansa ei ole "kavereita miellyttänyt". En tiedä, onko tämä totta, mutta joissakin tapauksissa on käynyt niin, että eräiden oppilaiden vanhemmat ovat vaihtaneet lapsensa koulua, koska luokalla on ollut henkilö, joka ei ole jostain syystä kelvannut heille. Ja pahimmassa tapauksessa tuo onneton on sitten joutunut tulemaan yksin kouluun, kun on ilmoitettu, että luokalla ovat joko tuo yksi ja opettaja tai muut.

Jos tuo on totta, niin kyseessä on koulukiusaamisen ikävin muoto. Koulukiusaaminen on asia, mistä paljon keskustellaan. Sitä ei ole erikseen mainittu laissa, mutta esimerkiksi kunnianloukkaus, sekä pahoinpitely ovat rikoksia. Samoin yllytys rikokseen on rikoslain mukaan rangaistava teko. Jos keskustellaan sitten rikoksen rangaistavuudesta, niin lain mukaan rikokseen syyllistynyt henkilö on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot, jolloin sitten saattaa käydä niin, että tuon uhrin terapioita sekä vankilassa olo päiviä laskutetaan noilta kiusaajilta, sekä henkilöiltä, jotka ovat niihin tekoihin yllyttäneet. Rangaistuksen tarkoitus on pelottaa muita ryhtymästä rikollisen uralle sekä estää henkilöä uusimasta rikostaan. Ja siksi niihin saattaa liittyä asioita, joista ei juurikaan puhuta.

Samoin jos pahoinpitely aiheuttaa henkilön vammautumisen tai sen, että hän joutuu vaikkapa holhoukseen, joutuu syyllinen maksamaan tästä aiheutuneet kustannukset. Eli vaikka pahoinpitely olisi tehty alle 16 vuoden iässä, niin se tarkoittaa, että nämä kustannukset joutuu jokainen korvaamaan, koska korvauksilla ei ole alaikärajaa. Ja jos henkilö tuomitaan esimerkiksi ruumiinvamman tuottamisesta alaikäisenä tai ymmärtämättömänä, niin silloin edessä saattaa olla lopun elämää kestävä laitoskierre, koska ymmärtämättömyys tarkoittaa holhoukseen julistamista. Tuolloin sitten edessä on sellainen asia, kuin että muut tekevät tuon ihmisen puolesta päätökset lopun hänen elämäänsä.