Se että Putin pysyy vallassa riittää presidentti Putinille.

 

Yllä: FSBn päämaja Moskovassa. Kyseisen järjestön asema Putin valtakoneiston keskiössä on erittäin suuri. FSBn eli turvallisuuspalvelun tehtävä on tukahduttaa mielenosoitukset, vainota kaikkia jotka uskaltavat olla eri mieltä presidentti Vladimir Putinin kanssa. Sekä tuoda Putinin tietoon kaikki kuvitteelliset ja todelliset juonittelut häntä itseään vastaan. FSB myös valvoo lehdistöä sekä kaikkea tietoa, jota Venäjällä jaetaan. Ja juuri sen takia esimerkiksi Venäjän taloustilanteen arviointi on erittäin vaikeaa. 

Presidentti Vladimir Putinille ihmiset ovat shakkinappuloita. Mikä tahansa nappi voidaan tuossa shakissa uhrata, jos Putin katsoo sen hyödyttävän itseään. Se mikä Putinin tapauksessa pitää ymmärtää on se, että Putin on sama asia kuin Venäjä. Putinin henkilökohtainen etu menee siis Venäjän valtion edun edelle. Ja se tekee asioista hyvin ikäviä.  Putinia verrataan usein Josif Staliniin. Stalin oli vallassa niin kauan kun hän kykeni puolustamaan sekä suojelemaan lähipiiriään. Stalinin lähipiiri oli hänelle lojaali siksi, että he olivat kaikki tehneet niin sanotun "tunnusteon", jonka kautta Stalin oli heidät sitonut omaan valtaansa. 

Saattaa olla että samanlaiset "tunnusteot" sitovat Putinin lähipiiriä häneen itseensä. Tuo tunnusteko lienee väkivalta sekä muut hyvin alhaiset teot, jotka sitten tekevät Putinin lähipiiristä sellaisia, että he eivät kykene tai uskalla syrjäyttää Putinia vallasta. Noita tekoja ovat esimerkiksi omien perheenjäsenten ilmiantaminen. Noiden ilmiantojen kautta Putin pelaa ihmisiä toisiaan vastaan. 

Putin hallitsee mielellään pelolla. Jos ihminen ei ole lojaali, eli hän ei esimerkiksi ilmianna välittömästi tovereitaan, jotka juonittelevat valtion johtajaa vastaan, niin se merkitsee sitä, että tuo epälojaalius tulkitaan välittömästi petturuudeksi. Mikäli henkilö ei noudata Putinin kehotuksia käyttää valtion varoja väärin, eli omaksi hyödykseen, niin Putin tulkitsee asian siten, että henkilö yrittää hankkia henkilökohtaista suosiota. Ja se voi merkitä kuolemaa. Putinin lähipiirin tehtävä on olla epäsuosittu. Ja suosion pitää valua Putinin syliin. Alaiset ovat siis tyhmiä, ja Putin on viisas. 

Siis onko ilmiannettu tehnyt asioista, joista häntä epäillään? Se on Putinin kohdalla aivan sama asia. Stalinin filosofia väärien ilmiantojen kohdalla oli se, että väärä ilmianto sai aikaan teloituksen. Ja sitten myöhemmin tuota ilmiantoa voidaan käyttää myös ilmiantajaa itseään vastaan. Kyseessä oli mahdollisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Toki monet Stalinin murhaamat ihmiset on rehabilitoitu, eli heidän maineensa on palautettu. Tuomioiden on myönnetty perustuneen väärän ilmiantoon. Mutta se ei varmaan noita nimettömiin hautoihin päätyneitä ihmisiä sitten ollenkaan lohduttanut. Ja kun tuomari, sekä muut asiaan osallistuneet ovat kuolleet, niin silloin tietenkään ketään ei voitu rangaista. 

Mikäli ihminen menee Venäjän armeijaan, niin ensimmäinen asia, mitä tarkastetaan on korvattavuus. Jokainen tuon järjestelmän jäsenistä on oltava korvattavissa. Mitään henkilökohtaisia eroavaisuuksia ei voida tuossa järjestelmässä sallia. Ja joidenkin ihmisten mielestä Venäjällä saattaa olla käytössä pisteytysjärjestelmä. Eli lähisukulaisen ilmiantaminen on osoitus äärimmäisestä lojaalisuudesta. Ja se tietenkin tuo paremman aseman tuossa järjestelmässä, jossa pienikin esimiesasema voi merkitä paljon. Putinin valta takaa sen, että esimerkiksi simputtajat pääsevät kuin koira veräjästä. Ja jos heidän uhrinsa ovat kuolleet, niin silloin tietenkin nuo asiat pysyvät poissa omaisten tiedosta. Varuskunnassa simputukseen kuollut voidaan myös merkitä kaatuneeksi Ukrainassa. 

Eli hänen tukijansa ovat siis periaatteessa sellaisia, että heitä suojelee Putinin armahdusoikeus sekä se, että niin kauan kuin he ovat hänelle lojaaleja, niin kauan he voivat nauttia tuon miehen suojelua. Mutta kuten esimerkiksi Putinin raivokas tukija Dmitri Medvedev ja monet muut ovat saaneet huomata, niin suosio on häilyväistä. Ja jos Putin katsoo että lähipiirin miehen uhraaminen on hänelle hyödyksi, niin Putin uhraa tuon miehen ilman mitään varoitusta. Sodan jatkuminen on siis Putinin henkilökohtainen etu. Hänen kykynsä improvisoida tekee asioista hyvin hankalia. Jos Putin epäonnistuu tai laskee väärin, niin hän kykenee improvisoimaan asioita niin, että hän näyttää saavuttavan etua tuosta toiminnasta. Ja tällöin tietenkin voidaan kysyä sitä, että miten pitkälle Putinin improvisaatio oikeastaan menee?

Onko kyseessä ehkä itsesuggestio, jonka avulla Putin kykenee muuttamaan kaikki tappiot ja muut epäonnistumiset suoraan hänen henkilökohtaisiksi voitoikseen. Siis muuttaako Putin päässään esimerkiksi tappiot suoraan sellaiseksi, että "tuota minä juuri tarkoitin", tai "komentaja on uhrannut epälojaaleja aineksia"- tyyppiseksi malliksi. Eli valtavat tappiot muuttuvat tuolloin tarkoitukselliseksi uhraamiseksi. Mutta miksi alaiset eivät hänen toimintaansa puutu? Ehkä siksi että Putin on ympäröinyt itsensä "jees miehillä", joiden lojaalius mitataan siten, että he tottelevat kaikessa Putinin tahtoa. Tuota kutsutaan poliittiseksi luotettavuudeksi, eli ajatusmallin mukaan komentajan pitää tuoda kunniaa ja mainetta Venäjälle, joka on siis sama asia kuin Vladimir Putin. Alaisten tehtävä on myös tukea Putinin valtaa. Ja juuri tuo malli on se, joka sitten suoraan sanottuna aiheuttaa valtavia tappioita. Nimittäin Putinin kohdalla suosittu ja pätevä komentaja saattaa muodostaa uhan hänelle itselleen. 

Sen takia Putinin komentajien pitää olla epäsuosittuja. Joten jos joukot jätetään rintamalla oman onnensa varaan, niin silloin tietenkin tuollainen asia voidaan kääntää siten, että komentaja ei ole tukea antanut. Jos mies kuolee rintamalla, niin hän ei sitten enää kerro ikävistä asioista kotona. Ja kuoltuaan tuollainen mies sitten palvelee edelleen Putinin propagandaa. Kuollut mies voi saada mitalin, ja näin palvella Putinin luomaa mielikuvaa Venäjän asevoimien lojaaliudesta sekä uhrivalmiudesta. Samoin valtavat tappiot tietenkin aiheuttavat sen, että nuo komentajat antavat aseen Putinin käsiin. Tuon aseen avulla heidät voidaan pidättää ja asettaa syytteeseen siitä, että he ovat murhanneet omia miehiään. Tietenkään kukaan ei voi tuolloin edes ajatella, että Putin on käskenyt alaistaan toimia tuolla tavoin. Saattaa olla että Venäjän kansalliskaartilaisia sekä tiettyjen erikoisjoukkojen miehiä ei edes haluta takaisin kertomaan asioista, jotka voivat olla kiusallisia Putinille. 

Mutta Putin ei ole siis yksin Venäjän hallinto. Tuossa hallinnossa on paljon ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia Putinista. Osa noista ihmisistä on saattanut esimerkiksi antaa itsekin niin sanottuja tappokäskyjä, ja ehkä he ovat tehneet tuota Putinin nimissä. Siis onko Putin ehkä antanut luvan tuollaiseen toimintaan? Uskoisin että hän ei ole ainakaan ollut huoneessa, tai asioista on puhuttu esimerkiksi vain FSBn päällikön kuullen, eikä mitään muistiinpanoja ole tehty. Ja sitten kun alainen on tuota lupaa käyttänyt, niin hän on samalla antanut Putinille "kahvan", eli tehnyt rikoksia Putinin nimissä. Siis missään nimessä Putin ei tuollaista valtuutusta myönnä. Ja korruptio on sitten asia, jonka avulla presidentti Putin kykenee pidättämään henkilön. Ja siirtämään hänet jonnekin kauas Siperiaan, jossa hän kuolee unohdettuna. Eli korruptio on erittäin hyvä tekosyy ihmisten pidättämiseen. Ja se että valtionpäämies antaa luvan esimerkiksi käyttää valtion kassaa omiin tarkoituksiin ei tarkoita sitä, että hän sitten muistaa antaneensa tuota lupaa. Tai jos hän antaa jotain käskyjä, niin nuo käskyt ovat usein unohtuneet, jos alainen muuttuu painolastiksi. 

https://yle.fi/a/74-20236258

Hierarkia sekä valtarakenteet ovat mukavia keskustelun aiheita

https://crisisofdemocracticstates.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Hierarkiaa sekä hierarkkisia valtarakenteita on erittäin helppoa puolustaa. Niiden puolustajat sanovat, että noissa valtarakenteissa on se etu, että yksi ihminen tekee noissa valtarakenteissa päätökset, ja muut sitten noudattavat hänen päätöksiään. Silloin tietenkin kaikki päätökset voidaan organisaatiossa tehdä erittäin nopeasti sekä tehokkaasti, mutta samalla myös väärät päätökset voidaan tehdä samalla tavoin kuin oikeat päätökset. Ja tuossa tapauksessa mieleeni tulee se, että jos tällaisessa organisaatiossa sitten liian korkea henkilö tekee väärän päätöksen, niin se saattaa suistaa organisaation sellaiseen tilaan, että siitä ikään kuin syöksyy turmioon. Hierarkkisessa valtarakenteessa päätöksenteko perustuu siihen, että alaisen tekemä väärä päätös voidaan kumota esimiehen toimesta, mutta sitten jos liian korkea esimies tekee vääriä päätöksiä, niin silloin organisaatio lähtee syöksymään kohti tuhoa.


Kun mietitään sitä, kuka oikeastaan näkee tuollaisessa hierarkkisessa organisaation mallissa hyviä asioita tai oikeastaan voidaan samalla miettiä sitä, että kuka raivokkaasti puolustaa tuota mallia, niin silloin tietenkin mieleen tulee henkilö, joka on korkealla tuon organisaation hierarkiassa. Tai oikeastaan voidaan hiukan miettiä sitä, että onko yrityksen tai muun organisaation johtaja henkilö, joka katsoo, että hänen ei tarvitse saada mitään neuvoja? Oikeasti kuitenkin juuri organisaation johtajan pitää saada kaikki tieto jokaisesta asiasta, jotta hän voi tehdä oikeita päätöksiä, ja jos tietoja pimitetään, niin silloin edessä saattaa olla katastrofi. Eli valta tuo vastuuta ihmisille, joka sitä käyttää. Mutta sitten tietenkin voidaan sanoa, että joskus näen ihmisiä, jotka puolustavat hierarkioita ikään kuin henkeen ja vereen.


Heistä hierarkkiset järjestelmät, joissa on vain yksi johtaja ovat ikään kuin luonnollisia järjestelmiä. Onhan esimerkiksi susilaumassa se johtava alfa-pari, jonka mukaan kaikki muut lauman jäsenet sitten hyppivät. Ja jos esimerkiksi valtarakenteita katsotaan tuon susilauman näkökulmasta, niin silloin tietenkin olisi mukavaa olla tuollainen beta-yksilö, joka vain sitten seurailee alfa-paria. Tuolloin oma ruokailupaikka olisi heti alfa-parin takana, ja silloin voisi mukavasti siirtää vastuun vääristä päätöksistä tuolle esimies-parille, ja vain siirrellä kaikkia muita tehtäviä muille lauman jäsenille. Eli oikeastaan noita ehkä joskus hieman rasittavia hierarkkisten järjestelmien raivokkaita  puolustajia löytyy niiden henkilöiden parista, jotka ovat korkealla tuossa järjestelmässä.


Silloin tuntuu varmaan todella upealta olla osa aitoa esimiesverkostoa, ja silloin tietenkin voidaan esimerkiksi toimintatavoista sopia jossain kabineteissa, niin että kaikki päätökset tehdään esimiesten kesken, ilman että niistä mitään tarvitsee alaiselta kysyä. Eikä silloin myöskään alaiselta mitään tarvitse kysyä, kun saa tehdä vaikutusta muihin pomoihin. Samoin voidaan tietenkin sanoa myös, että ei ole alaiselta ennenkään kysytty, eikä niin myöskään tällä kertaa tehdä, ja auta armias, jos joku on eri mieltä. Silloin seuraa tietenkin potkut tuosta yhtiöstä, koska pomon arvovaltaa pitää kaikkialla näyttää. Eikä alaisten sovi koskaan leikkiä turhan älykästä, koska se aiheuttaa pomolle ikäviä seurauksia.


Tuolloin sitten tullaan alaiselle kertomaan sellainen asia, että “täällä yhtiössä on sovittu niin ja näin”. Alaisen näkökulmasta voidaan kuitenkin sanoa, että kyse on käskystä, koska hän ei ole ollut sopimassa yhtään mitään. Pomon kannalta tärkeää on silloin se, että hän ei koskaan kuule mitään, mitä hän ei halua kuulla, ja tietenkään mitään sellaista ei saisi omaan yksityiselämään tulla, joka saattaa paljastaa asioita, jotka eivät tuota pomoa miellytä.


Esimerkiksi kukaan ei varmaan aamulla ruokapöydässä halua kuulla tarinaa jostain “täydestä idiootista”, jolla on sama nimi kuin itsellä. Sen takia esimerkiksi työvoiman välittäjät eli modernisti ilmaistuna  “headhunterit” tai saksaksi “kopfjägerit” ovat tarkkoja siitä, että neuvovat noita hakijoita välttämään nettikirjoittelua, koska se saattaa sitten vaikeuttaa heidän työpaikan saantia koskevia mahdollisuuksia. Tässä tilanteessa sitten tietenkin olisi paras olla harmaata massaa, jotta kukaan ei saisi tietää tulevan pomon henkilöllisyyttä, tai sitten liian erottuvat ja omaperäiset ihmiset heitetään pois yhtiöiden johdosta. Tuolloin pitää muistaa se, että jos kaikilla on samanlaiset vaatteet, niin heitä on silloin helppoa komennella tai erottaa. Tuon takia esimerkiksi armeijassa kaikilla on käytössä univormu.


Se tekee miesten uhraamisen helpommaksi upseerille. Asiaa voidaan helpottaa lisäksi katsomalla henkilöä rinnan kohdalle, jolloin kasvot jäävät näkökentän ulkopuolelle, jolloin huutaminen sekä raivoaminen on vielä helpompaa kuin jos katsoo alaista silmiin. Eikä tuolloin tarvitse myöskään huomioida sameita lasiaisia tai laajentuneita pupilleja, jotka kertovat huumeiden käytöstä. Riittää että katsoo sisään tulevan henkilön solmiota, ja antaa tulla täydeltä laidalta. Siitä tulee hyvä olo loppuviikoksi, kun on vähän saanut valtaa käytellä johonkin juoksupoikaan. Toki kannattaa sitten muistella tarkasti, että olisiko tuo ollut muutenkin tämän miehen viimeinen työpäivä, koska jossain vaiheessa myös määräaikaiset työsuhteet päättyvät. Ja tuolloin saattaa sitten joku pomo esittää antaneensa tälle ihmiselle potkut.


Mutta miksi esimerkiksi tiedemiehet julkaisevat valtavasti kirjoituksia? Monet ihmiset pitävät tiedemiehiä hiukan omituisina, ja se että he julkaisevat kirjoituksiaan ikään kuin näyttää muille, että he ovat vastuunsa tuntevia ihmisiä, jotka myös kantavat vastuun teoistaan sekä muusta toiminnastaan. Myös tiedemies on ihminen, joka tekee virheitä työssään. Kuitenkin jos hän julkaisee ajatuksiaan, niin silloin voidaan sanoa, että hän on ehkä 70% teksteistään tai väitteistään oikeassa.

Kuitenkin jos halutaan tehdä oikein räiskyviä kirjoituksia, niin silloin kannattaa ryhtyä filosofiksi. Filosofin erottaa tiedemiehestä se, että häntä eivät rajoita mitkään tutkimukset tai muut asiat, vaan hän voi vain kehitellä jonkun ajatuksen omassa päässään, sekä retorisesti perustella kantansa, niin hän saa sitten ehkä 51% ihmisistä puolustamaan omaa kantaansa. Ja tietenkin jos ajatellaan vaikka sellaista asiaa, kuin holhoukseen julistamista, niin tuolloin pitää vain istuva tuomari saada omalle puolelle, eli uskomaan että juuri tämä filosofiksi itseään kutsuva henkilö on sellainen, joka on täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Likainen työasu kertoo siitä, että henkilö tekee oikeasti töitä.

Kimmo Huosionmaa

Kun ihminen tekee töitä, niin siinä saattaa sitten hiukan tulla likaa vaatteisiin, on asia, minkä jokainen työssä käynyt ihminen huomaa. Jos vaatteet ja käsineet ovat likaisia, niin silloin henkilö on tehnyt työtä, ja hän voi saavutuksistaan olla ylpeä. Kun ajatellaan esimerkiksi jotain talonmiestä, niin tietenkin hän on pölyn peitossa ja kainalohiki saattaa hiukan tuoksahtaa, jos hän on siinä sitten töitä tehnyt. Tuolloin hän voi kertoa sen, että hän on ainakin pihan lakaissut, ja varmaan hänestä työnantaja pitää, eikä hän silloin ole ainakaan aiheetta saanut palkkaa. Tehty työ myös näkyy pihasta, joka on tuolloin puhdistettu roskista sekä pölystä. Tai niin ainakin jokainen normaali ihminen ajattelee. Kun ihminen tulee töihin, niin hänen odottaisi tekevän ihan itse ne hänelle annetut työtehtävät, eikä esimerkiksi pyydä kavereitaan tekemään töitä puolestaan.


Mutta sitten välillä käy niin, että paikalle tulee työläinen puhtaissa työvaatteissa, ja silloin saattaa piha jäädä täysin tekemättä. Tai sitten hän on ne jollekin muulle siirtänyt, ja joku toinen on esimerkiksi hoitanut oluesta tulleita velkoja tekemällä toisen paikan, mikä on miellyttävä asia. Tuolloin tietenkin mies, jonka paikka on kyseessä tuoksahtaa partavedeltä sekä puhtaalta vaatteelta, mutta jostain syystä pihaa eli hänen työtään ei ole kukaan tehnyt, tai sitten hän on työn jollain muulla teettänyt. Jos ihminen on likainen työpäivän jälkeen, niin silloin hän voi hyvällä omallatunnolla kertoa mitä on ihan itse tehnyt. Mutta jos työasu on aivan puhdas, niin silloin jää se oma päivä juttu kertomatta. Tai sitten tietenkin kerrottavaa löytyy todella paljon, mutta samalla se oma osa noissa töissä jää hiukan hämärän peittoon. Tämän esimerkin voisi jokainen meistä siirtää päivän politiikkaan, eli tilanteeseen missä jostain poliitikosta lähdetään tekemään  jotain suurta miestä maalleen.


Siinä sitten varmaan on joillekin muistunut mieleen sellainen asia, että joissakin tapauksissa poliitikko siirretään ikään kuin formaliiniin, jotta hänen kätensä eivät likaannu päivän poliittisissa kysymyksissä, sekä kommenteissa, joita hän sitten antaa esimerkiksi Venäjän suhteista, jotka ovat tietenkin presidentin asia. Noissa kommentoinneissa sitten pitää joka kerran muistaa maltti, mutta samalla unohdetaan sellainen asia, että me kaikki teemme virheitä. Ja tietenkin tuollainen kommentointi antaa kuvan siitä, että poliitikko on ottamassa kantaa erilaisiin asioihin, sekä seuraa poliittista toimintaa sekä on aktiivinen myös sellaisissa asioissa, jotka eivät välttämättä kuulu suoraan hänen määräys- tai toimivaltaansa.


Kun sitten ajatellaan sitä, että poliitikko saa palkkaa työstään sekä siitä, että hän tekee päätöksiä asioista, jotka koskettavat jokaista kansalaista sekä maassa oleskelevaa ulkomaalaista. Tuolloin yleensä muistutetaan siitä, että poliittinen johtaja on ikään kuin työnjohtaja, jonka ei kaikkia asioita tarvitse itse tehdä, mutta silloin unohdetaan se, että työnjohtajalla on velvollisuus tarkkailla alaisten tekemää työtä, sekä huomauttaa mikäli työ on huolimattomasti tehty. Eli myös työnjohtoa koskee joku velvollisuus, vaikka heillä vähän eri malliset vaatteet onkin. Kun ajatellaan sitä, kuinka poliitikko sitten menee tai hänet viedään johonkin formaliiniin, että eivät kädet likaannu, niin silloin tietenkin on edessä sellainen kysymys, että mitä tuo poliitikko on oikeastaan sitten tehnyt?



Jos puhutaan vaikka ihan työkokemuksesta, niin tietysti poliittiseen työkokemukseen kuuluu myös työ, jonka poliitikko on tehnyt ihan itse. Jos hän on ollut esimerkiksi valtion pankissa työssä joko suoraan tai rahavaliokunnan kautta, niin tietenkin hän on silloin vastuussa omasta työstään, sekä voi sanoa jostain tuon valiokunnan toimivaltaan kuuluvista asioista. Tässä käytän muuten tehallaan jotain muuta kuin puolustusvaliokuntaa, kun kirjoitan tästä asiasta, missä henkilö ikään kuin likaantuu tehdessään töitä. Kun sitten puhutaan virheistä, joita poliitikko saattaa tehdä antaessaan joitakin lausuntoja, niin silloin pitää sitten muistaa sellainen asia, että kukaan meistä ei ole virheetön.



Ja kaikki tekevät joskus asioita, joita myöhemmin katuvat. Ja se ei tiemmä ole mitenkään ainutkertaista, jos joku sitten sanoo jotain sellaista, joka ei kuulu suoranaisesti heidän toimialaansa. Kuitenkin kun puhutaan esimerkiksi Eduskunnan tai parlamentin työstä, niin siellä säädetään lakeja, sekä kaikki valtioiden väliset sopimukset ratifioidaan eli vahvistetaan parlamentissa tai senaatissa, riippuen vähän siitä, mikä on tuon maan kansanedustuslaitoksen nimi. Ja kun sopimuksia vahvistetaan, niin niihin sitten ottaa koko parlamentti kantaa ainakin jokaisen edustajan antaman äänen muodossa.


Ja tuolloin voidaan sitten kyllä sanoa, että jokaisella parlamentaarisella päättäjällä on silloin työstään vastuu. Vastuutaan ei parlamentaarikko tai kansanedustaja voi näissä tapauksissa koskaan välttää, vaikka hän sitten sanookin, että hän ei ole tulevaan lakiin tai sopimukseen tutustunut, koska se ei kuulu hänen oman valiokunnan asioihin. Siis päätöstä tehtäessä hän joutuu tekemään päätöksen, halusi hän sitä tai ei. Sama koskee myös muuta työtä, mihin kuuluu julkaiseminen sekä muut vastaavat asiat. Jos ihminen saa palkkaa kirjoituksistaan, niin tietenkin luulisi sen sitten myös näkyvän julkaisutoiminnassa. Eli julkaisutoiminta on vähän samanlaista kuin joku pihan siivoaminen.


Samoin kun puhutaan siitä, kuinka toisen mielipide on ikään kuin väärä, niin silloin tietysti pitää tuokin asia voida perustella. Jos ajatellaan poliittisia päättäjiä, niin olisi tietysti hyvä, jos he kirjoittavat itse puheensa. Silloin tulee ainakin se oma mielipide asioista ilmaistua. Ja jos ei puheen kirjoittamiseen sitten löydy aikaa, niin olisi se oma mielipide jostain investoinnista tai sopimuksesta hyvä tuolle puheen kirjoittajalle hyvä välittää. Muuten voi edessä olla vähän nolo paikka. Nimittäin kun puolueen kantaa lähdetään muodostamaan, niin silloin asiasta keskustellaan vapaasti, ja noiden keskustelujen kautta tehdään se virallinen julkilausuma eli virallinen kannanotto, jonka pohjalta lähdetään oman ryhmittymän kantaa esittämään muille poliittisille ryhmittymille. Ja silloin tietenkin asioista äänestetään, eli politiikassa pitää muistaa, että enemmistö tekee päätökset. Tuo enemmistö sitten pitää saada muuten Eduskunnasta koska lakia säädettäessä sitten vain Eduskunnassa tai parlamentissa annetut äänet ratkaisevat.


On helppoa arvostella toista, jos sitä ei itse koskaan ole tehnyt. On tietenkin aiheellista kommentoida, jos työ tehdään huonosti tai sitä ei olla tehty kunnolla. Mutta jos kommentoidaan jotain asiaa tai sitä haukutaan, niin silloin tietenkin olisi hyvä löytää joku syy siihen, miksi toisen työtä arvostellaan. On tietenkin upeaa kun saa lukea toisen päiväkirjaa, sekä sitä mitä toinen on kirjoittanut esimerkiksi Internetiin, mutta kun lähdetään asioista ikään kuin tekemään numeroa, niin silloin olisi mukavaa nähdä myös tuon toisen osapuolen kirjoituksia tai mielipiteitä.


Tällä viittaan esimerkiksi siihen, kuinka joillekin ihmisille on tullut tavaksi ikään kuin “heittää herjaa” muiden jutuista, mutta joiden omat mielipiteet sitten jäävät hieman epäselviksi. On aina mukavaa kun saa muita naurattaa, sekä ikään kuin kertoa mukavia juttuja, mutta sitten tietenkin olisi varmaan hyvä muistaa, että jokainen ihminen näkee sitten sen, että mitä mieltä toinen on jostain asiasta. Jos ihminen itse ei koskaan ole mitään kirjoittanut, niin silloin ei kukaan näe toisen mielipidettä. Ja tuolloin siitä sitten on vähän vaikea ruveta keskustelemaan järkevästi, kun sitä pitää arvailemaan lähteä.