Näytetään tekstit, joissa on tunniste aseet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aseet. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. joulukuuta 2025

Kuinka tehokkaita dronet voivat tai eivät voi olla?


Su-35

Sotilaskäyttöön tarkoitettujen laitteiden kehittäminen on aina ollut kilpajuoksua, jossa ase ja vasta-aseet ja vastatoimet kilpailevat keskenään. Aikoinaan esimerkiksi Natsi-Saksan A-4 eli V-2 ohjuksia pelättiin. Noita alkeellisia ohjuksia ammuttiin Lontooseen melko suuria määriä, ja vaikka noiden aseiden tarkkuus oli huono, ja niitä pidettiin pelkästään terrori-aseina, niin niiden pohjalta kehitettiin myöhemmin nykyaikaiset ohjukset. Kuitenkin aikoinaan uskottiin että ääntä-nopeampia ohjuksia ei voitaisi torjua. Ja nykyään ohjusten ampuminen alas on melkein arkipäivää joissain asevoimissa. Eli on kehitetty vasta-aseita, joiden avulla voidaan erilaisia ohjuksia tuhota ennen kuin ne saavuttavat kohteensa. 

Droneparvet ovat ongelmallisia. Niissä saattaa olla satoja tai jopa tuhansia droneja.Drone voi olla itsessään helppo kohde, jos se lentää suoraan. Mutta dronet kehittyvät. Ehkä hyvinkin pian tekoälyä hyödyntävät dronet voivat tehdä väistöliikkeitä. Ja se lisää ammusten kulutusta. Jos droneja joudutaan jatkuvasti ampumaan alas, niin voi käydä niin, että ammukset loppuvat kesken. Eli droneja voidaan käyttää siihen, että ilmatorjuntaa pakotetaan ampumaan sekä paljastamaan sijaintinsa. 

Jos dronet kommunikoivat keskenään, niin yksi drone voi toimia houkuttimena, ja sitten muut hyökkäävät IT-asemia vastaan. Pienikin taistelukärki voi vahingoittaa tutkaa tai viestintä laitteita niin, että ne eivät enää toimi kuten niiden pitäisi toimia. Kesken hyökkäystä epäkuntoon menevä tutka voi olla hyvin ikävä yllätys. Yhtään dronea ei saisi päästää läpi. Eli jos drone osuu vaikkapa avomuuntajaan, niin silloin seurauksena on erittäin paha vaurio. 

Ukrainan drooni-iskujen ongelma on ollut aina se, että iskun tekijöiden pitäisi päästä lähelle kohdettaan. Sen takia varsinkin pienten dronien avulla tehdyt iskut ovat haavoittuvaisia. Nimittäin iskun tekijöiden pääsyyn kohteen lähelle voidaan vaikuttaa. Samoin iskujen tekijät tarvitsevat kulkulupia sekä muita asiapapereita voidakseen liikkua Venäjällä. Ja juuri tällaiset yksityiskohdat ovat asioita, joiden takia esimerkiksi kommando-iskujen merkitys vaihtelee sodissa. Jos operaatioissa käytetään jatkuvasti sanoja menetelmiä, niin vastustaja oppii tunnistamaan ne, ja myös varautumaan näihin iskuihin. 

Ongelma on siinä, että Ukrainan iskujen tarkoitus on ehkä enemmän osoittaa se, että Venäjän hallitus ei kykene puolustamaan kaikkia kohteita, jotka sijaitsevat Venäjän alueella. Toisaalta noiden iskujen tarkoitus on myös ilmeisesti se, että Venäjää pakotetaan sijoittamaan tärkeitä ilmapuolustusjärjestelmiä myös kauaksi selustaan. Venäjä on onnistunut myös kehittämään toimintatapoja useita länsimaisia asejärjestelmiä vastaan. 

“Tutkijoiden mukaan venäläiset ovat pudottaneet 150 kilometrin etäisyydeltä ukrainalaisen taistelukoneen, joka lensi alle 50 jalan (noin 15 m) korkeudessa.” (MSN)

Tuo osoittaa venäläisten kehittelevän omia taistelumallejaan. Eli venäläisiin ohjuksiin saattaa tulla alaspäin katsovia tutka- ja optisia laitteita, joiden avulla ne kykenevät etsimään alhaalla lentäviä kohteita tehokkaammin. 

Venäläiset ovat myös onnistuneet estämään GPS-laitteiden toiminnan. He ovat siis käyttäneet jammer-laitteita tuohon toimintaan. Ongelma on siinä, että jammereita vastaan on kehitetty kuitu-optisia droneja, joita ohjataan valokuidun kautta. Samoin jammer-järjestelmiä voidaan tuhota samoilla tutkamaaleja vastaan tarkoitetuilla tai radiosäteily lähteisiin hakeutuvilla ohjuksilla, joita käytetään tutkien tuhoamiseen. 

Samoin esimerkiksi laser- tai mikroaaltoon perutuvia torjuntalaitteita ollaan kehittelemässä, ja noilla laitteilla voidaan tuhota dronet fyysisesti. Noiden laitteiden teho perustuu siihen, että droneja vaurioitetaan fyysisesti niin pahasti, että ne eivät kykene toimimaan. Mutta dronet ovat silti ongelma. Jos yksikin drone pääsee läpi, niin se voi aiheuttaa lyhytkaisestikin vitaaleja vaurioita. 

Samoin jos esimerkiksi joukkueet käyttävät rynnäkkökiväärejä väistöliikkeitä tekevien dronien torjuntaan, niin nuo tuohon tehtävään käytettävät panokset ovat poissa muusta taistelukäytöstä. Eli vaarana on se, että ammukset eivät enää riitä dronien tuhoamiseen. Ja tässä kohtaan pitää muistuttaa että termobaarinen käsikranaatti voi aiheuttaa kuolettavan vamman 20-30 metrin säteellä. Tuon takia ei yhtään dronea voida automaattisesti sallia lennellä vapaasti. Drone voi itse olla melko harmiton, mutta se voi suorittaa tiedustelutehtäviä. 

Samoin drone voi ohjata tykistön kranaatteja kohteisiin. Lanka-ohjattava drone voi suoraan käyttää laseria kohteen osoittamiseen. Ja sitten tykistö voi ampua vaikka laser-ohjattavia kranaatteja tai laser-ohjattavia raketteja alueella. Nuo aseet eivät ole kovin helposti häirittävissä. Eli drone vaatii aina reagointia. Dronet saattavat saada kyvyn hyökätä myös ilmakohteita vastaan. Samoin saattaa olla, että Venäjä saattaa asentaa Geran-3 tai Shahed-droneja Su-35 koneiden siipien alle. 

Noilla aseilla kyseiset aseet antaisivat noille koneille 1000 km iskusäteen. Ja ne olisivat ehkä kyvykkäitä hyökkäämään nimenomaan lentokoneita sekä muita helposti tuhottavia kohteita vastaan. Geran-3n suorituskyky riittäisi ainakin kamikaze-hyökkäykseen helikoptereita vastaan, myös silloin jos helikopteri on ilmassa. Mutta jälkipolttimet ja tekoäly voisivat tehdä niistä aseista sellaisia, että ne muuttuvat vaarallisiksi jopa lentäville hävittäjille, jos nämä eivät huomaa uhkaa. Drone voi kaarrella lentotukikohdan lähellä, ja odottaa koneiden paluuta. Ja sitten suorittaa iskun noita koneita vastaan. Tuo vaatii tietenkin tekoälyä, mutta ehkä tuollaisia droneja voidaan nähdä hyvinkin pian. 

Venäjän asejärjestelmien käyttäjät ovat oppineet pitämään esimerkiksi tutkat poissa päältä, kun niitä uhataan tutkiin hakeutuvien AGM-88 HARM-ohjusten avulla. Noita ohjuksia käytetään usein hyökkäämään tutkia vastaan juuri ennen varsinaista ilmahyökkäystä. Eli ilmatorjunnan tehokkuutta pyritään alentamaan noiden ohjusten avulla. Samoin tutkia vastaan voidaan hyökätä dronien avulla, eli hyökkäykseen osallistuu 150 dronea, joista sitten kymmenen pääsee maaliin. Noissa droneissa on ehkä pienet taistelukärjet, joten niiden tekemät vauriot voidaan ehkä korjata helposti. Toki pienikin vaurio väärällä hetkellä voi avata ilmatilan hyökkääjälle. 

Tuolloin voidaan sanoa, että ehkä hyvinkin pian pienten hyökkäys dronien aalto, joilla häiritään puolustusta sekä yritetään vaurioittaa tutkia sekä muita havaintolaitteita. Ja välittömästi näiden dronejen takana tulee varsinaisten hyökkäys ohjusten aalto. Pienten dronien käyttö tietenkin on omalla tavallaan järkevää. Niillä voidaan vahingoittaa esimerkiksi tutkien lähettimiä eli dipoleita. 

Kun puhutaan siitä, miten esimerkiksi dronien ohjausta häiritään, niin tietenkin tutkaan hakeutuvia ohjuksista voi olla hyötyä noiden järjestelmien eliminoimiseen. Mutta kuitenkin radioaaltoihin perustuvia ohjausjärjestelmiä voidaan aina häiritä. Se rajoittaa tietenkin dronien toimintamatkaa, jos niihin pitää kiinnittää valokuituja. 

Mutta jos joku laite lähettää elektromagneettista säteilyä, niin se voi muuttua kohteeksi, johon tutkamaaleihin tai säteilylähteisiin hakeutuvat ohjukset hakeutuvat. Tämä tarkoittaa sitä, että GPS-hakeutuvien aseiden lavettiin voidaan asentaa esimerkiksi ohjuksia, jotka etsivät ja tuhoavat säteilylähteitä, kuten jammereita. Tuollaisia aseita kuten mahdollisesti raketinheittimistä ammuttavia AGM-88 HARM-tyyppisiä ohjuksia voidaan käyttää poistamaan jammereita alueelta, ja sitten perään ammutaan esimerkiksi raskaampia ohjuksia. 

Kuitenkin dronet varmasti jatkavat toimintaansa jossain taistelukentillä, vaikka niitä opittaisiin torjumaan tehokkaasti. Kaikki muutkin tämän päivän aseet ovat olleet jossain vaiheessa käänteen tekeviä, ja kuitenkin niitä vastaan on opittu toimimaan. 


https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/ukrainan-iskut-ven%C3%A4j%C3%A4lle-loivat-harhakuvan-tutkijat-varoittavat-nyt-ven%C3%A4l%C3%A4isten-uusista-kyvyist%C3%A4-havaitsivat-my%C3%B6s-heikon-kohdan/ar-AA1SzrJ9?ocid=msedgdhp&pc=LCTS&cvid=6943fa8851de48fbb40a5a04ede5655d&ei=7


keskiviikko 14. toukokuuta 2025

USAn isku Jemeniin tuli kalliiksi.




F-35 Lightning II (Wikipedia)


Jemenin huthikapinallisten kyky häiritä Punaisenmeren laivaliikennettä on osoitus siitä, miten konfliktit ovat kehittyneet. Kapinallisten kyky iskeä laivoja vastaan sitoo nyt jopa länsimaiden parhaita sota-aluksia saattamaan kauppa-aluksia Punaiselle merelle. Tällaiset asiat tietenkin merkitsevät sitä, että noita aluksia ei ole käytettävissä missään muualla, ja juuri tämän kaltainen konfliktien muuttuminen asettaa uusia vaatimuksia asevoimille, jotta ne voivat toimia merirosvousta vastaan sekä tuoda uskottavuutta länsimaiden vaatimuksille. Jos länsimaat eivät ole niin sanotusti uskottavia liittolaisia tai toimijoita, niin muut toimijat hakevat silloin tukea Venäjästä sekä Kiinasta. 

Jemenin kapinallisilla on ollut käytössään sekä droneja että ohjuksia, ja sen takia huthikapinalliset ovat aiheuttaneet tilanteen, missä jopa kapinallisia eli sissijärjestöjä vastaan pitää asevoimilla olla käytössään huippuluokan varusteita. Ja yksi kysymys tietenkin on se, että riittävätkö länsimaiden varusteet esimerkiksi Kiinan uusia hypersoonisia ohjuksia vastaan. Eli jos ainoastaan uusimmat koneet pärjäävät taistelussa, niin se saattaa aiheuttaa tilanteen, jossa USAn varusteet eivät ehkä pystykään vastaamaan Kiinan tai Pohjois-Korean uusimpien aseiden ja järjestelmien aiheuttamaan uhkaan. 

The War zone sivusto kertoo siitä, että F-35 hävittäjä joutui liikehtimään eli tekemään väistöliikkeitä välttääkseen huthien ampumaa maasta-ilmaan ohjusta. Tuo saattaa tarkoittaa sitä, että noiden maasta-ilmaan ohjusten maaliin hakeutumiseen järjestelmää on muutettu siten, että ne hakeutuvat kohteeseen käyttäen samanlaista järjestelmää, mitä käytetään esimerkiksi kasvojen tunnistuksessa. Tuo järjestelmä on ilmeisesti käytössä myös Javelin ohjuksessa. 

Eli ohjus hakeutuu tuolloin kohteeseen kohteesta otetun kuvan perusteella, ja samankaltaista järjestelmää käytetään esimerkiksi kasvojen tunnistuksessa. Tuo järjestelmä on osittain murtanut stealth-teknologian. Tutka voi periaatteessa havaita F-35den sen jättämän ilmavanan perusteella, ja sitten tuollaiset ohjukset ammutaan kohteeseensa siten, että datalinkki pitää yhteyttä joko ohjuksen ampuneeseen- tai johonkin muuhun hävittäjään, maa-asemaan tai tutkavalvontakoneeseen, jonka avulla ohjus ohjataan siten, että se pääsee niin lähelle kohdettaan, että optinen maaliin hakeutuminen voidaan aloittaa. 




MQ-9 Reaper (Wikipedia)


USAn isku Jemeniin tuli kalliiksi. Eli iskussa menetettiin kaksi F/A-18 Super Hornet hävittäjää sekä seitsemän General Atomics MQ-9 Reaper dronea. Samalla on puhuttu siitä, että hyökkäyksessä USA oli vähällä menettää ainakin yhden F-35 Lightning II sekä useita F-16 hävittäjän. Hornetit tuhoutuivat käsittely virheiden yhteydessä, mutta se että huippuluokan stealth-hävittäjä sekä useita droneja on tuhoutunut pakottaa ilmeisesti USAn ja samalla koko NATOn miettimään ainakin osittain uusiksi omia ilmataistelua sekä ilmavoimien kalustoa sekä toimintaa koskevia taktiikoitaan. 

Jos ajatellaan että seitsemän MQ-9 dronea on tuhoutunut noiden Jemenin kapinallisten tulituksessa, sekä se että myös vanhempia hävittäjiä kuten F16 on kohdannut vaaratilanne merkitsee sitä, että noiden varusteiden käyttöä kannattaa miettiä uudelleen. MQ-9 on verraten hidas, työntävää potkuria käyttävä drone, jota USA on käyttänyt melkoisella menestyksellä Talibaneja vastaan. Mutta Jemenin menetykset kertovat siitä, että noiden suurikokoisten hitaasti lentävien lennokkien aika saattaa olla ohitse. Eli se että kapinalliset onnistuivat ampumaan niitä alas melko suuren määrän antaa pieniä vihjeitä siitä, että miten haavoittuvia nuo dronet ovat nykyaikaisia IT-järjestelmiä vastaan. 

Ja osittain Reaperin menestystä Afganistanissa voidaan selittää sillä, että Afganistanissa Talibaneilla ei ollut käytössään mitään IT varusteita. Mutta Jemenin kapinalliset ovat osoittaneet, että tilanne on muuttunut merkittävästi. Jo Ukrainan sodan edetessä esimerkiksi sodan alussa mainetta niittäneet Bayraktar-dronet ovat vaihtuneet pienempiin ja halvempiin kamikaze droneihin. MQ-9 on oikeastaan hyvin paljon samanlainen kuin Bayraktar, eli se on suunniteltu kauko-ohjattavaksi rynnäkkö-koneeksi. 

Mainetta nuo lennokit ovat saaneet myös Armenian-Azerbaitsanin konfliktissa, jossa osoittivat tehonsa Armenian joukkoja vastaan.  Nykyään on kehitetty keinoja vaikuttaa esimerkiksi noiden suurikokoisten robottikoneiden viestintään maa-aseman kanssa, joka sitten saa aikaan sen, että ne menettävät tehoaan. Samoin se että kapinallisten IT sai melkein ammuttua alas yhden F-35 koneen saa aikaan mietteitä siitä, miten nuo stealth-koneet pärjäävät esimerkiksi Kiinalaisten asejärjestelmiä vastaan. Tässä muutamia päiviä sitten Kiinalaisten melko vanhat, mutta ilmeisesti hyvin päivitetyt koneet ja ohjukset saivat ilmavoittoja. Yksi noiden aseiden uhreista oli Intian käytössä ollut Ranskalainen Rafale-hävittäjä. 

Noiden Rafalen pudottaneiden J-10 eli “Pontevan Lohikäärme”-koneiden lentäjinä olivat pakistanilaiset lentäjät. Nuo pudotukset saavat aikaan ajatuksen siitä, että riittääkö länsimaisten ilmavoimien iskuvoima sekä tekniikka sittenkään kiinan käytössä olevia välineitä vastaan? Kiina on myös pontevasti kehittänyt teknologiaa, jonka avulla se toivoo tai ilmeisesti myös pystyy havaitsemaan ainakin vanhempaa teknologiaa käyttävät stealth hävittäjät. Jemenin kapinalliset ovat myös tehneet iskuja ainakin Israelin tukikohtia vastaan, ja ilmeisesti ainakin melkein onnistuivat vahingoittamaan yhtä Israelin ilmavoimien F-35 hävittäjää.

Ukrainan sodassa olemme myös huomanneet, että ainakin osa lentotukikohtien suojaamiseen kehitetyistä turva menetelmistä ovat olleet tehottomia. Jos iskudrone saadaan tarpeeksi lähelle tukikohtaa, niin se voi tehdä pahoja vahinkoja esimerkiksi tukikohdassa oleville hävittäjille. Eli ne voivat iskeä ontelo-ammuksella lentokoneen siipiin tai runkoon. Toki nykyään ollaan kehitetty esimerkiksi mikroaaltoihin perustuvia laitteita, joiden avulla voidaan droneparvet saada kuriin. Droneparvien ongelma on siinä, että niihin saattaa kuulua jopa tuhansia droneja, joiden tuhoaminen vaatisi paljon ammuksia. 

Mutta mikroaallot tarjoavat mahdollisuuden torjua droneja jopa muutamien sekuntien varoitusajalla. Tuolloin pyörivä mikroaalto lähetin pyyhkäisee lähestyvät dronet taivaalta. Jos pyörivä, korkeatehoinen mikroaaltolähetin alkaa lähettää mikroaaltoja, niin se voi tuhota droneja myös silloin, kun sen käyttäjä ei tiedä suuntaa, josta drone on tulossa. Dronet ovat olleet ratkaisevassa roolissa Ukrainassa, mutta niiden rooli voi muuttua. Jo nykyään osa tankeista on varustettu luoteja ampuvilla vasta-aseilla, joilla pyritään tuhoamaan kohti tulevia ohjuksia. 

 Mutta suoran energian aseet kuten laser- ja mikroaaltojärjestelmät ovat sikäli parempia, että niiden teho ei ole riippuvainen ammusten määrästä.  Eli kehittyvät vasta-asejärjestelmät kuten tankkien varustaminen laser- ja mikroaalto aseilla, joilla ne voivat vahingoittaa kohti tulevien ohjusten sekä dronejen ohjausjärjestelmiä ovat välineitä, joilla estetään jopa Javelinin kaltaisten modernien ohjusten toimintaa. Tuolloin panssarivaunun kylkiin ja kanteen kiinnitetään mikroaalto-lähettimiä, joiden tarkoitus on vähintään tuhota kohti tulevien ohjusten ja dronejen ohjausjärjestelmiä. Tai sitten niiden tarkoitus on myös räjäyttää noiden aseiden taistelukärjet ennen aikojaan. 


https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/historiallinen-ilmavoitto-pakistan-pudotti-ranskalaisen-huippuhavittajan-joka-oli-ennen-voittamaton-todisteet-viittaavat-5400-km-h-kiinalaiseen-ohjukseen/dd0e6d8a-7423-4a88-9d66-4678f4e1323a

https://www.twz.com/air/f-35-had-to-maneuver-to-evade-houthi-surface-to-air-missile-u-s-official


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/usan-operaatio-tuli-kalliiksi-kaksi-super-hornet-havittajaa-putosi-kertoo-nyt/ca153248-99ec-420a-967c-c4abdbc45400


https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20134315


https://en.wikipedia.org/wiki/Bayraktar_TB2


https://en.wikipedia.org/wiki/General_Atomics_MQ-9_Reaper


https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_Martin_F-35_Lightning_II


maanantai 24. maaliskuuta 2025

GPS on helppo lamauttaa jos tietää järjestelmän käyttämät radiotaajuudet.


GPS on helppo lamauttaa jos tietää järjestelmän käyttämät radiotaajuudet, joten siksi kaikissa järjestelmissä pitää olla varalla navigointijärjestelmä, joka ei ole riippuvainen GPSstä. 

GPS on erittäin haavoittuvainen ECM-järjestelmiä vastaan. Siksi GPSää käyttävät järjestelmät pitää varustaa rinnakkaisille järjestelmillä jotka tekevät aseesta immuunin härinnälle. Boeingin ja Saabin täsmäpommi eli Ground-Lauched Small Diameter Bomb GLSDB on osoittautunut haavoittuvaksi häirinnälle. Tuo maasta laukaistava täsmäpommi olisi onnistuessaan ollut melkoinen yllätys venäläisille. Mutta kuten tiedämme, niin vihollinen on oppivainen. Kun sitten puhutaan esimerkiksi juuri satelliittien eli GPS-järjestelmien avulla maaliin hakeutuvista pommeista, niin tietenkin noiden välineiden suunnittelijoiden pitäisi tietää se, että noita satelliitteja sekä niiden paikannussignaaleja voidaan häiritä. 

Jo vuoden 2003 Irakin sodasta lähtien on Venäjällä tiedetty GPS-ohjautuvista pommeista, ja heillä on ollut paljon aikaa rakentaa häirintälaitteita GPS signaalien katkaisemiseksi. Joten sen takia nuo aseet pitäisi varustaa järjestelmillä, jotka tekevät niistä vähemmän riippuvaisia GPS laitteista. Noita laitteita ovat sekä gyroskooppi, eli inertiaan perustuvat ohjausjärjestelmät, joita voidaan tehostaa tekoälyyn perustuvalla optisella maaliinhakeutumis-järjestelmällä. 

Siis kuten tiedämme, niin GPS järjestelmään perustuvan pommin tai aseen mahdollisuus löytää maaliin on laskenut huomattavasti. Syynä tähän on se, että häirintäjärjestelmät kehittyvät kaiken aikaa. Ja tietenkin esimerkiksi GPS järjestelmät voidaan lamauttaa tuhoamalla niiden satelliitit. Tuolloin järjestelmä lakkaa varmasti toimimasta. Satelliitit jotka näyttelevät tärkeää roolia nykyaikaisessa sodankäynnissä ovat houkuttelevia kohteita esimerkiksi ASAT eli satelliittien tuhoamiseen tarkoitetuille järjestelmille. 

Joten nykyisten täsmäaseiden ja sotilaallisten navigointijärjestelmien kehittämisessä pitää huomioida se, että noita satelliitteja ei voida ehkä ollenkaan käyttää. Ja kehittyneimmät satelliitteja vastaan tarkoitetut aseet ovat itse asiassa tappaja-satelliittit. Nuo satelliitit saattavat käyttää ohjuksia tai jotain eksoottisempia välineitä kuten lasereita, joilla vastapuolen satelliitteja voidaan vaurioittaa esimerkiksi leikkaamalla aurinkopaneeleita irti, tai sitten nuo hyökkäävät satelliitit voivat käyttää manipulaattoreita heittääkseen kohteena olevan satelliitin ilmakehään. 

GPS ja kommunikaatiosatelliitit ovat kohteita joita vastaan kannattaa hyökätä. Nimittäin ne ovat välineitä joita käytetään myös ydinaseiden laukaisukäskyjen antamiseen sukellusveneille. GPS auttaa paikallistamaan omat joukot, joiden sijainnin pitää olla esimerkiksi rynnäkkökoneiden sekä tykistön tiedossa, jotta ne eivät tulita omia joukkoja. 

https://www.tivi.fi/uutiset/boeingin-ja-saabin-tasmapommi-epaonnistui-ukrainassa-pahasti-uusi-yritys-koettanee-pian/f828acfe-0177-4fee-a294-02e04b243925

maanantai 17. maaliskuuta 2025

Voidaanko Putin saattaa vastuuseen teoistaan?



USAa johtaa tällä hetkellä mies joka nimittää Kanadaa 51. osavaltioksi sekä vaatii Grönlantia USAn omistukseen. Tuon miehen toiminta on monien mielestä täysin käsittämätöntä. Mutta toisaalta se saattaa luoda pohjan uudenlaiselle Euroopan valtioiden sekä mahdollisesti myös USAn väliselle kumppanuudelle. Se mitä tämä USAn ja NATOn Euroopan puoleisen alueen välinen kumppanuus on ollut, on antanut Trumpille ja USAn hallitukselle mahdollisuuden kiristää Eurooppaa. Ja meidän pitää myöntää se, että olemme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa olemme sotilaallisesti riippuvaisia USAn hyvästä tahdosta. 

Joten meillä on tietenkin yksi tie jota meidän pitää lähteä seuraamaan, ja se on se, että Euroopan pitää johdonmukaisesti pyrkiä siihen, että me kohottamme itse omaa puolustustamme, siten että se ei ole enää täysin sidottu USAan. Eli jos voimme kehittää teknologiaa joka ei ole riippuvainen USAn presidentin tahdosta, niin se on tie kohti tasa-arvoisempaa suhdetta. Toisin sanoen meidän pitää ryhtyä sanoista tekoihin. Eikä siis lähteä rakentelemaan tilannetta siten, että otamme askeleen tai kaksi eteen, ja sitten taas palaamme lähtökuoppiin. 

Me olemme itse antaneet Trumpille aseet, joilla hän voi meitä kiristää. Ja toki Venäjä tietää tämänkin asian. Venäjä taas kiristää USAa ja muuta maailmaa megatonniluokan ydinaseilla. Me emme saa arvioida Putinia samalla tavalla kuin olemme tottuneet arvioimaan länsimaisia johtajia. Meidän pitää ymmärtää että Putin on erittäin hyvä peluri, ja hän on käyttänyt voimaa pysyäkseen vallassa. Joten mikä estää häntä myös käyttämästä ydinaseita valtansa pönkittämiseen. 

Me olemme uskoneet USAn voivan suojata meitä. Mutta kuten tiedämme, niin kaikella on hintansa. Ja jos Venäjän johto päättää käyttää ydinaseita, niin tuo hinta on hirvittävä. Ja yksi vakuutus mikä pitää Putinin vallassa sekä saa aikaan sen, että Ukraina on joutunut taistelemaan toinen käsi selän takana, eli aseiden käyttöä on rajoitettu Ukrainan rajan sisään on juuri pelko, että mikäli Venäjä kärsii liian suuria tappioita tai se on muuten häviämässä sotaa, niin silloin se käyttää ydinaseitaan. Samoin Putin on koettu lännessä miehenä joka tasapainottaa politiikkaa. 

Se tarkoittaa sitä, että lännessä on pelätty Putinin vaihtuvan vielä radikaalimpaan tyranniin, joka saattaa käyttää ydinaseita. Ja Venäjän sisäistä sekasortoa on pelätty koska sen ydinaseiden pelätään joutuvan vääriin käsiin. Joten sen takia Putinia on siedetty vallan kahvassa. Mutta me tiedämme, että nurkkaan joutuessaan Putin saattaa päätyä epätoivoiseen ratkaisuun ja laukaista noita aseita joko ulkomaita tai omaa kansaansa vastaan. Eli kuten tiedämme, niin ydinaseet ovat sekä miekka että kilpi. Niiden takana voivat piileksiä sekä hyökkääjät sekä puolustajat. Ne on tarkoitettu viimeiseksi keinoksi poistaa hyökkääjiä, ja niitä on pidetty lähinnä ennalta-ehkäisevinä aseina. Eli on uskottu ettei noita aseita käytetä, koska niiden antama pelote on niin kova, että vihollinen ei sen takia hyökkää. 

Mutta samalla unohdetaan että diktaattorit eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin me muut. Joten emme voi täysin luottaa siihen, että esimerkiksi Venäjän johto ajattelee asioista samalla tavalla. He uskovat että jokaisen ihmisen ensisijainen tarkoitus on palvella valtiotaan, joka on täysin erehtymätön. Jos valtion johto joutuu nurkkaan, niin se voi käyttää myös ydinaseita. Ja Putin on tätä ennen käyttänyt silmitöntä poliisiväkivaltaa tukahduttaakseen toisinajattelijoiden mielenosoituksia. Joten mikä estää häntä laukaisemasta ydinaseita, jos hän katsoo ettei hän pääse muuten pakoon jostain tilanteesta? Putin saattaa pelätä nimittäin että hän joutuu esimerkiksi vihaisen väkijoukon käsiin, jos tilanne karkaa käsistä Moskovassa tai siellä missä hän sattuu milloinkin olemaan. 

Mutta sitten Venäjän tekemiin sotarikoksiin ja niiden tutkintaan. 

Päivän ykkösuutinen on se, että Trump aikoo irrottaa USA Venäjän sotarikoksia tutkivasta ryhmästä. USAn irrottaminen Venäjän sotarikoksia tutkivasta ryhmästä on tietenkin ikävä asia. Se mikä sitten tekee tuosta asiasta vaikean olisi se, että USA olisi loistava turvallisuuden takaaja näissäkin asioissa. Mutta ehkä Trump ajattelee tai muistelee sitä, kuinka media tai Euroopan NATO-kriittinen siipi on kohdellut sen omia miehiä, jotka ovat ampuneet esimerkiksi Talibania lennokeista. 

No, ehkä Trumpin toimintaan liittyy halu lopettaa sota, ja ehkä hän on toivonut Venäjän tulevan lähemmäksi länttä bunkkeristaan, jotta keskusteluyhteys voidaan muodostaa. Mutta sitten meidän pitää huomioida se, että Putinin saaminen kansainvälisen oikeuden eteen ei ole ehkä aivan realistinen ajatus. Tuo kansainvälinen pidätysmääräys on tietenkin upea symbolinen ele. Mutta Putinia ei ole niin helppo pidättää, kuin me toivoisimme. 

Me emme ole saaneet myöskään Israelin pääministeri Netanjahua ja hänen kollegoitaan kansainvälisen oikeuden eteen. Ja uskoisin että Putin on paljon autoritarisempi kuin Netanjahu. Ja Putinilla on megatonni-kaupalla ydinaseita joilla hän voi kiristää länttä. Ja aina kun noita aseita on varastossa, niin on olemassa mahdollisuus että niitä käytetään. Se että me tiedämme ettei Putin ole samanlainen johtaja kuin se, mihin olemme lännessä tottuneet saa aikaan pelkoa myös ydínaseiden käytöstä. Siis pidättäjien pitäisi olla Venäjän viranomaiset, jotta Putinin ydinaseiden käyttöoikeus voidaan mitätöidä, mutta noita pidättäjiä on niin vaikea löytää. Joten ehkä Putinin pidättäminen ei ole niin helppoa kuin me haluaisimme sen olevan. 

Se että Trump haluaa rauhaa Ukrainaan varmaan on yhtenäinen kaikkien muiden toimijoiden kanssa. Mutta se mikä hinta rauhasta pitää maksaa on sitten asia, joka sitten jakaa mielipiteitä. Jos Ukrainaan saadaan rauha, jossa Venäjä sanelee ehtonsa kuten se haluaa, niin silloin edessä ovat ikävät ajat monille Euroopan maista. 

Eli alueiden luovutukset Venäjälle saattavat kannustaa Putinia tai hänen mahdollisia seuraajiaan toimimaan samalla tavalla kuin Ukrainassa jossain muualla. Trump ei varmaan aivan hyvää hyvyyttään lahjoittele aseita Ukrainaan, mutta myös hänen edeltäjällään saattoi olla niin sanotusti "oma lehmä ojassa", kun hän lähti antamaan aseita Venäjän viholliselle. Se mistä syystä aseita annetaan on tietenkin niiden saajan kannalta aivan sama. Mutta kuten tiedämme, maailmanpolitiikan turbulenssi on tällä hetkellä voimakkaampaa kuin aikoihin. 


torstai 20. helmikuuta 2025

Trumpia ja politiikkaa


Trump on sanonut, että Ukraina olisi voinut estää sodan. Siis Ukrainan olisi pitänyt tehdä yksi niistä paljon puhutuista diileistä vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Krimin. Tai Ukrainan olisi pitänyt antaa suuri osa sen rannikkoa Venäjän käsiin. Ehkä me kaikki olemme sitä mieltä, että Venäjällä olisi kyllä lääniä, eikä sen tarvitsisi pyydellä pienemmiltä naapureilta suurta osaa niiden pinta-alasta itselleen. Siis me myös varmaan tiedämme, että suluttamalla Mustanmeren rannikon voi Venäjä estää Kaukasuksen öljyn ja kaasun toimittamisen Venääjn ohi Eurooppaan, mikä sitten vaikuttaisi Gazpromin saamaan tulokseen. Mutta siis jos ajattelemme sitä, että olisiko Venäjä jättänyt hyökkäämättä Ukrainaan, jos Zelenskyi olisi tehnyt diilin, niin me voimme sitten samalla kääntää katseemme Venäjän suuntaan. 

Siis Venäjän ongelma on siinä, että kaikkien diilien pitää aina tapahtua Venäjän ehdoilla. Se siitä retoriikasta. Mutta jos keskustellaan rauhasta, ja rauhantahdosta, niin toki valmiuksia rauhaan pitäisi löytyä vähän molemmilta puolilta. Rauhan tekeminen tilanteessa jossa toinen osapuoli on kiistänyt tai vähintään kyseenalaistanut toisen maan kansallisen itsemääräämisoikeuden ja valtiollisen olemassaolon ei ole tilanne, missä rauhaa voidaan rakentaa ainakaan niin, että siitä tulisi kovin pysyvä tila. 

Diilien avulla voidaan helposti luoda tiloja, joissa rauhaa tai näennäistä rauhaa voidaan rakentaa. Venäjän tahtotila on se, että tuo maa on voimakkaampi, ja sen takia sen ei tarvitse neuvotella muiden kanssa. Tai neuvotteluja ei käydä kuin siitä asetelmasta, että sotilaallisesti voimakkaampi Venäjä tuo pöytään omia näkemyksiään, joita toisen pitää sitten hyväksyä. Eli mitään muuta kuin Venäjän esittämiä asioita ei edes ehditä käsitellä. 

Trump on kutsunut Venäjän pöytään neuvottelemaan Ukrainan rauhasta. Ukrainaa ei olla kutsuttu mukaan. Ukrainalla on paljon strategisia luonnonvaroja, mutta samalla kuitenkin me voimme huolissamme katsella sitäkin mahdollisuutta, että Venäjä antaa samanlaisen lupauksen. Me tiedämme, että sota ei jatku ikuisesti. Eli sota voidaan määritellä aseiden aktiiviseksi käytöksi vastapuolta vastaan, mutta siis tulitauosta on pitkä matka rauhansopimukseen. Rauhansopimus taas on pelkkä paperi, jos sitä ei aiota noudattaa. 

Ja tuo asia sitten merkitsee sitä, että Euroopan yli kävellään taas vaihteeksi. Mutta mitä asialle voidaan tehdä, jos Eurooppa itse antaa näin tapahtua? Meillä on edessämme kaksi tai kolme pulmallista tilannetta. Ensinnäkin jos Ukrainaan saadaan tulitauko, ja tilanne muuttuu ehkä samanlaiseksi kuin Pohjois- ja Etelä-Korean rajalla, missä tulitauko on jatkunut 1950-luvulta lähtien, mutta rauhansopimusta noiden maiden välillä ei olla kirjoitettu. Toinen asia on se, että kun Ukrainaan saadaan tulitauko, niin Venäjältä vapautuu resursseja, jotka se voi tuoda vaikka Pietarin sotilaspiiriin. Ja kolmas asia sitten on se, että kun rauha saadaan aikaan, mikä tarkoittaa tulituksen loppumista, niin se tarkoittaa sitä, että EU-maat ja poliitikot palaavat vanhaan malliin, ja tuo asia saattaa romuttaa taas kerran hankkeet EUn yhteisestä puolustuksesta. 

Eli kaikki valtiot taas lähtevät ajamaan omia etujaan, ja sitten taas veronmaksajat voivat valita terveyskeskuksen ja puolustuksen välillä. Toki huippuluokan aseet ovat kalliita, mutta samalla tietenkin myös riski tulla ammutuksi jossain sodassa on suurta. Huippuluokan aseet ovat asia, jota maan puolustaminen vaatii, ja rauhanaikaiset yhteishankinnat tietenkin ovat asioita, joiden takia omaa puolustusta voidaan tehostaa. Mutta rauhan tultua ryhdytään jossain vaiheessa taas syyttelemään esimerkiksi varusteteollisuutta sotahulluiksi, ja Venäjän vakuutteluja halutaan uskoa. Ja hankkeet EUn omasta puolustuksesta kaatuvat "kansalliseen vastarintaan". Eli kaikki haluavat olla johtajia, eikä kukaan halua kaivaa metsässä poteroita. 

Kun USAn varapresidentti Vance tapasi AfD puolueen edustajia, niin hän oli varmaan ajatellut, että hän tai Trumpin hallinto solmivat suhteita tähän Euroopan uuteen voimatekijään, jota on lehdistössä mainostettu erittäin paljon. Ja juuri näitä signaaleja Moskova pitää esimerkkinä NATOn viidennen pykälän rapautumisesta. NATOn puolustusta vaivaa sama ongelma kuin EUn puolustusta. NATO on samoin kuin EU itsenäisten valtioiden yhteisö. 

Saksassa ajatellaan että Puola on sen ja Venäjän välissä, eli jos Venäjä hyökkää länteen, niin silloin Puola jarruttelee tuota hyökkäystä. Ja sotaa käydään silloin Puolan alueella. Suomi on Ruotsiin nähden samassa maantieteellisessä asemassa. Mutta toki ohjukset lentävät helposti myös Puolan ja Suomen ylitse. Samoin Suomen itäraja on jostain syystä varsin kaukana jostain Haagista tai Pariisista. Ja tietenkin Hollannilla ja Ranskalla on myös omia ongelmia, kuten esimerkiksi skenaario jossa joku päättää tuhota Ijsselmeer padon, ja peittää suuria alueita Hollantia meren alle. 

Taas vaihteeksi USA myös muistuttaa siitä, että sen poliitikot vastaavat omille äänestäjilleen. Ja se tarkoittaa sitä, että USA saattaa vähentää sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa. Ja juuri tämä on asia, minkä takia EUn pitäisi kyetä ottamaan vastuuta omasta puolustuksestaan. Tai sitten periaatteessa meidän pitää ymmärtää se, että myös kansallinen puolustuksemme pitäisi olla sillä tasolla, että voimme suoraan tuhota Venäjän mahdolliset hyökkäysjoukot. Eli me tarvitsemme välineitä joilla myös Suomi voi tuhota Venäjän asevoimia siinäkin tapauksessa, että me emme saa muilta apua. Toki USAn tukikohtaverkosto on rakennettu 1940-luvun lopulla. Ja voi olla että USAn sotilaallinen johto pelkää sitä, että noita tukikohtia vastaan tehdään ydinhyökkäys. 

Tuolloin koko tukikohta voi tuhoutua muutamassa sekunnissa. Eikä tuhotusta tukikohdasta ole ainakaan NATOlle mitään iloa. Samoin myös NATOn siirtyminen kohti itää saa aikaan tilanteen, missä NATOn pinta-ala laajenee. Ja NATOssa pelätään että Venäjä suorittaa laaja-alaisia maahanlaskuja sen selustaan. NATOn puolustus on tietenkin asia, johon pitää saada syvyyttä. Se mikä tietenkin tekee Ukrainan tilanteesta erilaisen kuin sodasta NATOa vastaan on se, että Ukrainassa tunnetaan Venäjän taktiikka. Eli Venäjän asevoimien taktiikka perustuu pitkälti Neuvostoliiton aikana luotuihin malleihin. 

Kun NATOa laajennetaan, niin silloin tietenkin sellaisia varusteita kuten ABM eli ohjusten torjuntatutkia sijoitetaan lähelle Venäjän rajaa. Noiden tutkien avulla kerätään tietoa Venäjän alueella tapahtuvasta toiminnasta, ja sodan aikana tiedot ohjusten laukaisuista lähetetään sekä Eurooppaan että NORADiin. Mutta noita varusteita pitää suojella. Eli esikoisjoukkojen isku tai hybridi-isku missä käytetään ohjuksia sekä kommandoja tai agentteja, joiden tehtävä on asentaa paikannin noihin tutkiin voi aiheuttaa aukon ilmapuolustukseen. NATO siis puolustaa alueita eikä yksitäisiä valtioita. Tilanteesta tekee oudon se, että myös Venäjä näkee NATOn kokonaisuutena vihollisena. 

Mutta samoin Venäjä hyökkäisi alueille. Eli se ei välttämättä välittäisi mistään puolueettomista valtioista, jos sen panssarit saisivat etua siitä, että ne koukkaavat tuon alueen läpi. Tai Venäjä voi käyttää puolueetonta maata tukikohtana, josta se kohdentaa hybridivaikuttamista tai jopa aseita muihin valtioihin. Se että Venäjä osaa vakuuttaa rauhantahtoaan ei ole mitään uutta. Mutta samalla meidän pitää muistaa, että Suomi ja Ruotsi olivat ennen NATO-jäsenyyttään NATOn ja Venäjän välissä. Pahimmillaan taistelut olisivat joka tapauksessa ulottuneet Suomeen ja Ruotsiin, jos Venäjän asevoimien johto olisi ajatellut hyökätä Pohjois-Norjaan Suomen ja Ruotsin lapin kautta. Eli historia toistaa itseään. Samoin sodan alettua Venäjä olisi voinut vaatia liittolaisuutta. Tuolloin Suomen olisi joko tuettava Venäjää, eli päästettävä Venäjän joukkoja alueelleen, sekä samalla myös säädettävä lakeja joika tukevat Venäjää, ja samoin Venäjä olisi ehkä vaatinut saada omia tukijoitaan maamme hallitukseen. NATO saattaa olla heikko, koska NATO-maat ovat periaatteessa demokraattisia valtioita. Mutta samalla meidän pitää muistaa, että diktaattorit ovat aina vahvoilla sodassa. 

Jo Ruotsin vallan aikana sodat joita Ruotsi kävi käytiin pääasiassa Suomen puolella, ja esimerkiksi Tsaaritar Katariina Suuri esitti Suomen itsenäisyyttä perustellen tätä asiaa sillä, että Ruotsin ja Venäjän väliin saadaan näin puskurivaltio. Ja jos jompikumpi valtio hyökkää toiseen, niin silloin tuo puskurivaltio antaa toiselle aikaa koota armeija. 

USA on ollut tähän asti riippuvainen Euroopan suhteistaan ainakin tiedustelun osalta. UKUSA yhteistyö sekä esimerkiksi Pohjois-Norjassa olevat NSAn kuuntelu, ja tutka-asemat välittävät Pentagoniin tietoja Venäjän joukkojen liikkeistä sekä Venäjän viestiliikenteestä. Tietenkin nuo asemat voitaisiin osittain korvata satelliiteilla sekä stratosfäärisatelliiteilla, jotka ovat erittäin korkealla leijuviin ilmapalloihin tai ilmalaivoihin asennettuja vakoilulaitteita. Mutta Pohjois-Norja on kuitenkin kustannustehokas alue noille välineille, ja se tarjoaa myös alustan josta voidaan tarvittaessa vaikuttaa esimerkiksi Murmanskin alueen laivastoon, johon on sijoitettu pääosa Venäjän ydinsukellusveneistä. 

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Putin voidaan pysäyttää, jos maailmalla on tahtoa

 


Ukrainalainen rauhannobelisti on sanonut, että aseiden laskeminen olisi suuri virhe, ja se toisi eteen vain miehityksen. Samoin hän on sanonut että Venäjän olisi saatava potkut turvallisuusneuvostosta, mutta en usko että jälkimmäinen asia toteutuu. Venäjä on tietenkin hyökkääjä, mutta se on myös ydinasevalta. 

Enkä usko että Kiinan johto mitenkään pahoittelee sitä, että Venäjä ja sen toiminta ovat maailman lehdistön kohteena. Ukrainan sota nimittäin kääntää huomion pois esimerkiksi uiguurien kohtelusta tuossa maailman väkirikkaimmassa maassa. Ja sen takia juuri Kiina on niin onnellinen kun Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan. 

Putin voidaan toki pysäyttää, mutta silloin maailmalla pitää olla tahtoa tehdä tuo teko. Venäjä tietää että sillä on paljon kaasua sekä öljyä, joiden avulla voidaan ostaa ystäviä sekä hajottaa sille epämieluisia ryhmittymiä.

Putinin toimet Ukrainassa ovat asioita, joiden kanssa ei pitäisi leikkiä. Eli maailman pitää uskaltaa näyttää Venäjän johtajalle, että sen toimia ei voida mitenkään hyväksyä, mutta aina on ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi Ukrainan kannattaisi laskea aseensa, koska se vähentää verenvuodatusta rintamalla. Mutta samalla Venäjältä on kantautunut huolestuttavia raportteja, joiden mukaan ukrainalaisia olisi odottanut varsin tyly kohtalo, jos he olisivat päästäneet hyökkääjät maahansa. 

Ukrainalaiset olisi jaettu kolmeen ryhmään, joista yksi olisi likvidoitavien ryhmä. Nuo henkilöt olisi marssitettu kuopan reunalle ja ammuttu välittömästi. Toista ryhmää olisi peloteltu, ja heidän elämänsä tehty kestämättömäksi. Ja kolmas ryhmä olisivat olleet niin sanotut "yhteistyökykyiset", jotka olisivat saaneet mukavan elämän. 

Se että Venäjä ei onnistunut tavoitteessaan johtui ilmeisesti pitkälti siitä, että sota pitkittyi. Eli länsimaat eivät vain voineet enää todeta sitä, että tilanne on se mikä se on, ja sitten seuraavaksi vain Ukraina unohdetaan. Venäjän johto tietenkin on omissa tiedotteissaan sanonut, että länsimaiden apu Ukrainalle vain pitkittää tuota sotaa, mutta kuitenkaan Venäjä ei ole kyennyt mihinkään suuremoisiin suorituksiin tietenkin vaikuttaa Venäjän vaikutusvaltaan. 

Mutta kuten tiedämme, niin Venäjä on ydinasevalta. Sen johtajat mielellään viittaavat ydinaseiden käyttöön, jos tilanne ei etene heidän määräämällään tavalla. Ja mikäli sitten Venäjä uskoo ettei se kykene huoltamaan Krimiä, niin silloin Putin on ongelmien keskellä. Nimittäin jos Venäjä menettää Krimin, niin se menettää samalla kyvyn hallita sekä vaikuttaa Ukrainan kautta kuljetettavaan viljaan sekä muihin tuotteisiin. Krim on paikka, josta Ukrainan rannikkoa voidaan valvoa, ja siksi se on niin kamalan tärkeä Putinin kannalta. 


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Edelleen Ensimmäisen Maailmansodan opit pitävät pääosin paikkansa, mutta myös uusia toimijoita on tullut taistelukentälle.



Ensimmäisen Maailmansodan aikaan muodostui se sama kolmikanta, jolla sodat periaatteessa on aina voitettu. Tankit, jalkaväki sekä tykistö ovat niitä asioita, joiden varaan on sota rakennettu, mutta sitten meidän pitää huomioida se että esimerkiksi kaluston kehitys on tuonut myös uusia toimijoita taistelukentälle sekä erityisesti sen lähettyville. Eli mitä muuta kuin vain tykkejä, tankkeja ja konekivääreitä löytyy tämän päivän taistelukentältä? Kaikki tekniikka on tietenkin kehittyneempää kuin ennen, ja jos viestijärjestelmät vain toimivat, niin nykyaikaisten aseiden teho on useita kertoja suurempi kuin vanhanmallisten välineiden. 

Mutta tietenkin jos GPS katkaistaan ja droneen ei saada yhteyttä, niin silloin varmasti on edessä ongelmia. Vielä nykyäänkin on avainasemassa se, että osaako tai kykeneekö jokainen taistelukentän toimija linkittämään sekä synkronoimaan toimintansa muiden toimijoiden kanssa. 

Siis periaatteessa esimerkiksi kamikaze-lennokit eivät ole mitään uusia välineitä, vaan Toisessa Maailmansodassa liittoutuneet hyökkäsivät Saksan sukellusvenetukikohtia vastaan kauko-ohjattavilla Lancaster, B-24 Liberator että myös B-17 pommikoneilla, jotka oli lastattu 9000 kilon pommeilla. Nuo koneet oli varustettu nimellä "special". Nuo koneet lensivät "Operaatio Aphroditen" yhteydessä, ja USA:n presidentti John F. Kennedyn vanhempi veli Joseph P. Kennedy kuoli (ainakin virallisesti) onnettomuudessa nostaessaan yhtä noista risteilyohjuksiksi muutetuista pommikoneista ilmaan. 

Tuo tarkoitti yksinkertaisesti kamikaze-tehtävään varattuja kauko-ohjattavia pommikoneita, jotka ohjattiin kohteisiin joko De Havilland Mosquitossa tai jossain muussa kaksipaikkaisessa koneessa istuvan ohjaajan toimesta. Lufwaffella oli oma versionsa noista koneista, ja nuo räjähdekärjillä varustetut  kamikaze-tehtävää varten muunnetut Ju-88 "Mistel" dronet olivat yksi Lufwaffen "salaisista aseista".  Vaikka esimerkiksi vajaa 190 kilometriä tunnissa lentävä drone vaikuttaa helpolta maalilta, on noiden aseiden torjunta osoittautunut yllättävän vaikeaksi suoritukseksi. 

Bayrkatar-drone


B-17



"Mistel"


Saksalainen "Goliath"



Black Hornet

Suomalainen Laykka-robotti





Maassa liikkuvat tappaja-robotit eivät ole myöskään mitään kovin uusia välineitä. Toisen Maailmansodan lopulla saksan asevoimat kehittelivät "Goliath" pienoispanssarin, joka oli oikeastaan telaketjuilla liikkuva pommi. Tuo pommi oli tarkoitettu ajettavaksi esimerkiksi vihollisen panssarivaunun alle, jossa se sitten räjäytettiin. Nykyään esimerkiksi Suomessa on kehitetty vastaavia robotteja, jotka voivat sijoittaa esimerkiksi telamiinoja vihollisen panssarivaunun alle. Nuo tekoälyn ohjaamat laitteet voidaan myös ilmeisesti varustaa konekivääreillä tai Javelin-ohjuksilla. 

Siis tankit tykistö ja jalkaväki ovat edelleen kova yhdistelmä. Mutta kuitenkin noiden toimijoiden varustelu on parantunut huomattavasti Ensimmäisestä Maailmansodasta. Eli nykyiset panssarivaunut on varustettu erilaisilla välineillä kuten älykkäällä teknologialla ja tehokkaalla viestilaitteistolla, jonka pitäisi tehdä siitä kyvykkäämmän kuin esimerkiksi Toisessa Maailmansodassa käytettyjen välineiden. Nykyään taisteluvaunu voidaan linkittää suoraan esimerkiksi satelliittien kanssa, ja tutka- tai optisella alueella toimiva tiedustelusatelliitti voi lähettää tietoja vihollisen muodostelmista suoraan rintamalla toimiville yksiköille. Tekoälyä käyttävät suuntausjärjestelmät tekevät mahdolliseksi sen, että mikä hyvänsä panssari voi ampua niin sanottua epäsuoraa tulta. 

Eli nykyiset älyammukset lisäävät tykkitulen tehoa. Samoin maata pitkin, ilmassa sekä vedessä ja veden alla liikkuvat robotit tekevät tuloaan taistelukentälle. Nuo robotit voivat periaatteessa tuhota kokonaisia pataljoonia hyvin tehokkaasti. Nykyisin käytössä on ainakin ollut taktiikka missä tykistö ja tankit sijoitetaan hajasijoitusmuotoon. Tuolloin noita välineitä vastaan suunnatun tulituksen teho minimoituu, koska tykit ja tankit pitää tuhota yksitellen. Ja tuo vaatii sitten tietenkin tehokasta sekä varmaa viestintälaitteistoa, jotta laajalle alueelle sijoitettu kokonaisuus toimisi yhtenäisesti. Ilman tehokasta viestintää on tuollainen taktiikka tehoton. 

Venäjän ongelmana ovat olleet esimerkiksi Ukrainan taistelutahdon aliarvioiminen. Samoin puutteelliset viestilaitteistot ovat tehneet Venäjän joukoista haavoittuvia. Mutta myös esimerkiksi ulkomaisen avun lähettäminen on varmasti yllättänyt Venäjän asevoimien esikunnan. Siis periaatteessa samat välineet ovat aina ratkaisseet konfliktit. Mutta noiden välineiden tekninen kehitys on ollut todella nopeaa. GPSn avulla hakeutuvat kranaatit ja pommit ovat maailman tehokkaimpia aseita. Ja ainakaan Ukrainassa Venäjä ei ole onnistunut katkaisemaan GPS signaalia. Mutta ehkä Venäjä kykenee tähän suoritukseen jossain tulevaisuudessa. 

Nykyään tappaja-dronet eli niin sanotut viipyvät ammukset ovat hyvin pienikokoisia. Nuo välineet ovat noin tussikynän kokoisia. Ja esimerkiksi agentti voi hyvin livahtaa väkijoukkoon, ja  kaivaa tuollaisen tussikynän kokoisen nelikopterin taskustaan ja lähettää sen vihollisen komentajan kimppuun. Nuo ammukset on alun perin tarkoitettu tarkka-ampujien eliminoimiseen, mutta niitä voidaan käyttää myös muita kohteita vastaan. 


https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/suomalaiskeksijan-robotti-tuhoaa-panssarivaunun-ja-aiheuttaa-paniikkia-pysaytti-harjoituksessa-koko-viholliskomppanian-etenemisen/897a2f48-394a-4386-9b6a-ba0e6a1d334a

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ukrainan-sota-opettaa-nama-ensimmaisen-maailmansodan-opit-pitavat-yha-paikkansa/c274001b-d750-428a-91f8-24c2407b6586


https://en.wikipedia.org/wiki/De_Havilland_Mosquito

https://en.wikipedia.org/wiki/Goliath_tracked_mine

https://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_P._Kennedy_Jr.

https://en.wikipedia.org/wiki/Mistel

https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Aphrodite


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/


keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Miksi joku tekee sotarikoksia? Tai miksi nimenomaan Venäjä on profiloitunut sotarikolliseksi?

 


Venäjän taktiikka sodissa perustuu massiiviseen tulenkäyttöön. Eli vihollista tulitetaan raskailla aseilla umpimähkään. Tuolloin sotilaskohteita vastaan käytettävien ammusten osumaprosentti voi olla alle kymmenen, mutta Venäjällä ajatellaan että suuri määrä ammuksia takaa sen, että kohde tuhoutuu. Esimerkiksi Berliinin valtauksen yhteydessä Puna-Armeija ampui miljoona kranaattia ja raketinheittimen ammusta sekä pudotti valtavan määrän pommeja. 

En tiedä että sisältyykö tuohon lukuun myös käytetyt raketinheittimien, kevyiden tykkien sekä kranaatinheitinten ammukset. Vai onko tuossa luvussa vain raskaan tykistön käyttämät ammukset. Tuo taktiikka ei siviilejä paljon säästele.

Venäjän asevoimien tekemiä pommituksia on luonnehdittu sotarikoksiksi, mitä ne oikeastaan muuten ovatkin. Mutta miksi juuri Venäjä on profiloitunut maaksi, joka ei välitä siitä miten paljon siviilejä kuolee sen operaatioissa? Syy tähän on se, että venäläisen komentajan ei toisaalta tarvitse välittää kuin siitä, että hän suorittaa tehtävänsä, eikä hänen tarvitse muusta piitata kuin siitä, että Putin hyväksyy nuo teot mihin hän on syyllistynyt. 

Venäjän asevoimissa ykkösprioriteetti on se, että esimiestä joka on viimekädessä V. Putin miellytetään kaikin tavoin, ja kaikki muu on sitten toissijaista. Ja syy tähän ohjusten avulla hyökkäykseen saattaa olla uuden komentajan kenraali Surovikinin halu tehdä vaikutus V. Putiniin. Surovikin on mies, joka on ollut vastuussa ilmeisesti Groznyin kaupungin pommittamisesta Tšetšenian sodassa sekä myös Syyrian operaatiosta. Surovikinia luonnehditaan kenraali "Harmageddoniksi", jolle ihmishenki ei merkitse mitään. 

Toisaalta sotarikosten tarkoitus on joskus se, että oman puolen sotilaita motivoidaan taistelemaan loppuun asti. Eli kun omat joukot surmaavat muutamia siviilejä on pelko siitä, että sotavanki kokee vihaa sekä koston niin suuri, että hän taistelee hammasta purren. Ja joskus jopa surmaa itsensä mieluummin kuin antautuu. 

Tuon asian kokivat myös Toisen Maailmansodan aikana Liittoutuneiden sotilaat, joiden edessä esimerkiksi SS-miehet ampuivat ennemmin itsensä kuin antautuivat vangeiksi. Ja SS-joukkojen julmat toimet takasivat sen, että omat tekivät vastarintaa innokkaammin kuin ilman noita julmuuksia. Mutta tietenkään mikään 80 vuotta sitten sattunut asia ei oikeuta ketään tekemään vastaavia rikoksia nykyään. 

Venäjällä NKVD oli samassa asemassa kuin nuo Hitlerin pahamaineiset yksiköt, ja se ilmeisesti ainakin joissakin tapauksissa noudatti samaa toimintamallia kuin SS-joukot. Mutta sitten kun lähdetään pohtimaan sitä, mikä erottaa venäläisen komentajan länsimaisesta kollegastaan on se, että Venäjällä ei ole sallittua arvostella korkeita sotilashenkilöitä. Eli vapaan tiedonvälityksen puuttuminen takaa sen, että myös rivimiehet voivat kuvitella että he voivat tehdä mitä hyvänsä. Siis kenraali voi antaa toki luvan tehdä sotarikoksia, mutta myös alaisella on oma vastuunsa. Kyllä myös rivimiehen pitäisi tietää että saako aseetonta siviiliä ampua tai että saako ohjuksia suunnata siviilikohteisiin. 

Mutta esimerkiksi voimalaitos joka toimittaa sähköä ilmapuolustukselle voidaan katsoa sotilaskohteeksi. Samalla kuitenkin asuinalueen pommittaminen on sotarikos. Mutta kuitenkin esimerkiksi kidutuskammiot ja muut vastaavat asiat ovat hyvin ikäviä juttuja. Tietenkin ainakin yhdestä kammiosta löydetyt kultakruunut voivat olla peräisin paikallisen hammaslääkärin vastaanotolta. Mutta ne on voitu repiä myös kaatuneiden suusta. Ihme ettei tuota asiaa ole muuten väitetty lavastukseksi. Vapaan tiedonvälityksen puuttuminen nimittäin aiheuttaa sen, että vaikka Venäjän joukkojen tekoja tulisi ilmi, niin silti niitä voidaan väittää lännen propagandaksi. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ei-pid%C3%A4-ihmisel%C3%A4m%C3%A4%C3%A4-juuri-min%C3%A4%C3%A4n-t%C3%A4llainen-on-ven%C3%A4j%C3%A4n-uusi-h%C3%A4ik%C3%A4ilem%C3%A4t%C3%B6n-sotajohtaja-kenraali-harmageddon/ar-AA12PZXz?ocid=msedgntp&cvid=cf76b019c4d445ec83700f290f3bbed1


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/


sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Tsetseenijohtaja on vaatinut ydinaseen käyttöä Lymanin kaupungissa

 





"Tshetsheenijohtaja Ramzan Kadyrov vaati Venäjää "vapauttamaan" neljä siihen pakkoliitettyä aluetta keinolla millä hyvänsä, mukaan lukien taktiset ydinaseet". Sanotaan MTV3:n uutisissa. Hän saattaa tietenkin ajatella että antamalla kovia lausuntoja, tuo mies pystyy osoittamaan liittolaisuuttaan sekä lojaaliuttaan Vladimir Putinia kohtaan. 

Juttu on otsikoitu näin "Nöyryyttävä tappio repii Venäjää sisältä päin – sotilasjohtaja vaati ydinaseen käyttöä, mutta kaoottiset venäläisjoukot eivät siihen kykene", eli onko ydinaseiden käyttöä harkittu vakavasti, vai onko tilanne se että Venäjän joukot ovat jotenkin epäonnistuneet laukaisussa? Eli mitä oikeastaan on tapahtunut? Me kaikki tiedämme että ydinaseen käytön pelko on erittäin suuri, mutta sitten meidän pitää kysyä että onko Venäjällä kuitenkaan oikeasti kykyä käyttää noita aseita? Siis ovatko nuo Sarmat- ja muut ohjukset yhtä laadukkaasti valmistettuja, kuin kaikki muutkin venäläiset aseet. 

(https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/noyryyttava-tappio-repii-venajaa-sisalta-pain-sotilasjohtaja-vaati-ydinaseen-kayttoa-mutta-kaoottiset-venalaisjoukot-eivat-siihen-kykene/8527204#gs.eahfam')

Mikäli ydinaseen kuljetusvälineet eli raketit ja pommikoneet, itse aseet eli pommien laukaisuelektroniikka tai niiden suuntausjärjestelmät eivät toimi, niin on vaarana että nuo aseet lentelevät miten sattuu tai jos raketeissa on syöpymiä, niin silloin ne saattavat räjähtää siiloissa. Tai jos ydinpommien räjähdesegmentit eli alkupanokset joilla pommin imploosiokuori sorretaan fission aikaansaamiseksi ovat poissa paikaltaan, niin silloin pommi ei räjähdä vaan levittää radioaktiivista ainetta pitkin metsää. 

Vetypommissa fissiopanos sytyttää fuusion, mikä perustuu litium-deuteridiin. Fissiopommi aiheuttaa säteilyä, joka hajottaa litiumin deuteriumiksi sekä tritiumiksi, jonka jälkeen nuo vedyn isotoopit sulautuvat yhteen heliumiksi. Tai sitten tietenkin jos esimerkiksi laukaisukonsoli on myyty torilla, niin silloin sen kautta ei laukaisu onnistu. Samoin jos joukot eivät saa viestiä tai viestistä puuttuu laukaisukoodi, niin laukaisemisen pitäisi olla mahdotonta. 

Tilanne Lymanin kaupungissa on sekava. Tuo tilanne muuttuu kaiken aikaa, ja viimeksi joku sotilasjohtaja Venäjällä on kuulemma vaatinut ydinaseiden käyttöä, mutta asevoimat eivät sitä ole kyenneet tekemään. Siis jos tuota uutista tarkasti katsotaan, niin Tsetseenijohtaja joka ainakin esiintyy Putinin ystävänä on antanut lausunnon, jossa hän vaatii ydinaseen käyttöä. Ehkä kyseessä on todellisuudessa tilanne, jossa Putinin liittolaiset esittävät kilpaa kovia lausuntoja, joilla he osoittavat uskollisuutta johtajaansa V. Putinia kohtaan. 

Mutta sitten me voimme tuosta otsikosta tehdä sellaisen päätelmän, että olisiko mahdollista että laukaisemista olisi kokeiltu, ja sitten joukot eivät olisi osanneet tai halunneet suorittaa tuota operaatiota. Eli pahimmassa ja parhaassa mahdollisessa skenaariossa mahdollinen laukaisuyritys olisi epäonnistunut. 

Tai oliko Putin ehkä tullut toisiin ajatuksiin kesken operaatiota. Mikäli Venäjän tarkoitus olisi ollut käyttää ydinasetta Lymanissa, niin silloin se olisi pitänyt vetää joukot pois aseen vaikutusalueelta. Tai sitten olisi kyseessä ollut tilanne, missä ydinase olisi tuhonnut myös alueella olevat omat joukot.  Mutta tämä on vain minun oma päätelmäni tästä asiasta. 

Kuitenkin me kaikki tiedämme, että Venäjällä on sellainen tapa, missä alaiset kantavat vastuun virheistä, ja esimiehet taas keräävät kunnian kultaruusut. Eli jos käskyt joukkojen sijoittamiseen ovat tulleet itseltään Vladimir Putinilta, niin silloin tietenkään hän ei varmaan halua myöntää omia virheitään, ja sitten on alaisten vika jos he eivät ole onnistuneet täyttämään saamiaan käskyjä, jos niitä edes on heille asti välitetty. 


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/noyryyttava-tappio-repii-venajaa-sisalta-pain-sotilasjohtaja-vaati-ydinaseen-kayttoa-mutta-kaoottiset-venalaisjoukot-eivat-siihen-kykene/8527204#gs.eahfam


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/lymanin-tilanteesta-ristiriitaista-tietoa-reuters-vladimir-putinin-liittolainen-valayttaa-ydinaseen-kayttoa/d31bd980-07e0-4c11-be66-888ec38118bc


https://fi.wikipedia.org/wiki/Vetypommi


https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Miten lehtikirjoittelu vaikuttaa alueiden maineeseen?


Kimmo Huosionmaa

Välillä lehdistä voi lukea, kuinka vaarallinen tai pahamaineinen paikka joku lähiö on. Joten tällaisen asian kohdalla voi kyllä miettiä sitä, että millä tavalla lähiö tai asuinalue on vaarallinen? Eli tapahtuuko jossain alueella rikoksia, ja millaisia rikoksia siellä sitten ylipäätään tapahtuu? Onko alueen rikosten joukossa mahdollisesti paljon väkivallantekoja tai onko siellä mahdollisesti omaisuusrikosten määrä suuri? Vai esiintyykö siellä ehkä joku jengi avoimesti tunnuksia käyttäen, tai onko jossain vain yöllä rauhatonta?


Jos kyseessä on alue, missä tapahtuu muka paljon ryöstöjä, niin silloin tietenkin olisi hyvä esittää jotain poliisin tai muiden viranomaisten keräämiä tilastoja tällaisten väitteiden tueksi. Nimittäin on olemassa sellainen vaihtoehto, että koko alueen huono maine johtuu ehkä jostain yksittäisestä tapauksesta kuten pankkiryöstöstä tai väkivallanteosta. Mikäli esimerkiksi ryöstäjä menee taloon sisään ja pakottaa isäntäväen lattialle sekä ottaa talousrahat mukaansa, niin silloin pitää kysyä, että miten ryöstäjä päätyi juuri tähän kyseiseen taloon tai huoneistoon tekemään tekojaan?Sama koskee myös tavallisia katuryöstöjä.


 Eli onko uhri mahdollisesti jotenkin kalliisti puettu, vai miksi juuri tämä henkilö valittiin teon kohteeksi? Jos mediassa keskustellaan siitä, että alueella tapahtuu paljon ryöstöjä, niin silloin voi uutisilla olla sellainen vaikutus, että ne kohottavat ilmoitettujen tapausten määrää, koska esimerkiksi vääriä rikosilmoituksia tekevät henkilöt saattavat tuolloin ajatella, että poliisi ei noita rikoksia ehkä ehdi tutkia. Ja tuolloin esimerkiksi turistilla saattaa päähän pälkähtää sellainen asia, että hän juuri päivää ennen kotiinlähtöä ilmoittaa kalliin järjestelmäkameran kadonneeksi tai tulleensa ryöstetyksi, niin tuo henkilö voi sitten hakea korvauksia vakuutusyhtiöstä.


Kun ajatellaan median yhteyttä alueen rikollisuuteen, niin tietenkin kaikki ihmiset, joilla on jotain salattavaa voivat yrittää hyödyntää tällaista aluetta omien tekojensa peittelyyn. Eli jos henkilö on tulossa ilotalosta, ja häneltä sitten sattuu lompakko häviämään, niin silloin käy joskus mielessä, että mitä jos vaikka tuon lompakon ilmoittaisi varastetuksi tai jos siinä yhteydessä vaikka sattuu humalassa kaatumaan, niin silloin voisi puvun hajoamista esittää esimerkiksi ryöstössä tapahtuneeksi asiaksi. Kuitenkin saattaa olla niin, että joku alue oikeasti on sellainen, että siellä tapahtuu paljon väkivallantekoja tai ryöstöjä, eli jostain syystä kyseinen alue saattaa olla sellainen, että sieltä löytyy joka viikonloppu ihmisiä hakattuna.


Tuolloin pitää miettiä sitä, että onko alueella joku, joka harjoittaa hämärää liiketoimintaa. Hämäriä liiketoimia harjoittavien henkilöiden koteihin kyllä tullaan haulikoiden kanssa, koska he eivät rahojaan suojaa samalla tavalla kuin pankit tekevät. Ja monesti rahanpesijät sekä muut hämärämiehet kärähtävät siitä, että heidän kotiinsa on tultu aseen kanssa ryöstämään taloa, ja esimerkiksi naapuri ilmoittaa kahdesta haalariin pukeutuneesta, kaasunaamaria käyttävästä henkilöstä, joilla on mukanaan järeitä aseita. Tai sitten ryöstö tapahtuu aikana, jolloin asunnossa on vieraita, jotka tekevät asiasta ilmoituksen. Se mikä sitten viranomaisia kiinnostaa, on se, että miksi tuo asunto tai talo valitaan toiminnan kohteeksi?


 Samoin hämärillä liiketoimilla on tapana paljastua sen kautta, että poliisi näkee valvontakameran kautta pahoinpitelyn, mutta uhri ei saavu asemalle tekemään ilmoitusta, vaikka esimerkiksi kalliit vaatteet tai silmälasit ovat hajonneet. Todellisuudessa ilmoituksen asiasta tekee usein vartiointiliike, joka luovuttaa nauhat poliisille, ja sitten alkaa ihmettely siitä, että miksi uhri ei tee ilmoitusta.


Jos joku tavallinen asunto ryöstetään, niin siellä pitää kyllä olla jotain sellaista, mitä rosvot haluavat. Tavallinen tietokone tai pieni summa rahaa ei ehkä ole sellainen asia, että sitä varten kaivetaan haulikko kaapista, ja sitten käydään pienellä vierailulla jossain asunnossa. Kuitenkin esimerkiksi pimeä eli laiton ase varmasti houkuttaa rosvoja, koska sen he voivat myydä jollekin tai sitten itse käyttää omien liiketoimien hoitamiseen. Kun puhutaan siitä, että henkilö olisi salannut vaikkapa yhteyksiään johonkin jengeihin, niin silloin tietenkin ne saattavat paljastua, jos hänet ryöstetään tavallisella iltalenkillä.


Nimittäin saattaa olla niin, että jengien jäsenet tulevat silloin näyttämään tunnuksiaan sekä suojelemaan tuota henkilöä, tai sitten kotietsinnässä löytyy liivejä sekä muita tunnuksia, jos esimerkiksi tyttöystävä soittaa poliisin paikalle. Tuolloin virkamiestä kiinnostaa teon motiivi, ja siksi myös uhrin kotiin tehdään etsintä. Samoin myös se, että esimerkiksi jonkun henkilön suhde jengeihin on jotenkin outo kertoo siitä, että hänellä on suhteita näihin liivejä käyttäviin miehiin. Tuolloin saattaa olla niin, että kyseinen henkilö pitää vaikkapa MC-jengejä aivan viranomaisiin verrattavissa olleina toimijoina, eli noiden miesten käskyt ovat aivan poliisin määräysten veroisia. Tai sitten noiden jengien vaikuttimia ei uskalleta tai haluta kyseenalaistaa.


Eli kaikki mitä he sanovat otetaan aina todesta, kertoo siitä, että tuo ihminen pelkää noiden miesten suuttuvan itselleen. Tuolloin kaikki mitä tuo jengi tekee saatetaan nähdä täysin oikeutettuna toimintana. Jos puhutaan siitä että esimerkiksi joku blogikirjoitus loukkaa jengien pomoja tai niiden jäseniä, niin silloin tietenkin voidaan kysyä suoraan, että eikö heitä saa koskaan loukata? Pitääkö jokaisen tekstin miellyttää jotain muuta ihmistä, jotta sen voisi julkaista? Tuolloin tietenkin tulee helposti mieleen sellaiset ihmiset, joiden mielestä “kaikki eivät tällaisesta tekstistä pidä”. Mutta mitäpä sillä nyt sattuu sitten olemaan väliä, jos joku gangsteri vähän loukkaantuu?


Suurin osa näistä moottoripyöräilijöistä on joka tapauksessa kunnon väkeä, kuten he itse asian ilmaisevat, ja vain pieni prosentti näistä veljistä tekee rikoksia. Mutta kun jengien tunnuksia sitten näkyy vähän liian usein pahoinpitelyiden yhteydessä, tai sitten todistajat muuttavat kovin helposti lausuntojaan, kun tuollainen mies tulee oikeuteen, niin silloin tietenkin pitää miettiä, mitä syytä tähän toimintaan on? Tietenkin joku saattaa varastaa tuollaiset liivit, ja ryhtyä kylvämään pelkoa ympärilleen, mutta kuitenkin se, että jengiä ilmiselvästi pelätään saattaa johtaa poliisin rikollisten jäljille. Kuitenkin se että joku käy esimerkiksi ryöstämässä jonkun asunnon jengin tunnuksilla varustettu liivi päällä herättää epäilyksiä siitä, että joku saatetaan lavastaa syylliseksi.


Tuolloin voi syynä olla kosto, mutta myös se että joku toinen toimija haluaa selvittää jengien jäsenten henkilöllisyyttä saattaa olla syy tuollaiseen esiintymiseen jengin jäsenenä. Eli kun nuo jengiläiset saapuvat näyttämään tunnuksiaan saattaa tuo henkilö kuvata heidät, ja sitten illalla saapuu joku vierailulle noiden liivimiesten luokse. Tai sitten tämä henkilö vain odottaa näitä liivejä käyttäviä miehiä kiväärin kanssa ja sitten hän vain tekee muutaman henkirikoksen.


Nimittäin jos nuo jengiläiset ovat suututtaneet esimerkiksi laitonta kansainvälistä asekauppaa harjoittavan henkilön, niin silloin tämä ei ehkä pidä siitä, että hänen jengille toimittamansa Kalashnikovit voidaan jäljittää johonkin Venäjän asevoimien varastoon. Ja tuolloin sitten voi käydä niin, että tämä liikemies ei sitten tätä suhdetta aio jatkaa, koska nämä upseerit tai muut henkilöt jotka aseita toimittavat hänelle joutuvat tuolloin vaaraan, jolloin tuolta asekauppiaalta loppuu kauppatavara.


Nimittäin kuka vain ei saa haltuunsa rynnäkkökivääriä edes Venäjällä, ja siksi asekauppiaan täytyy olla varovainen, koska jos hän jää kiinni, niin silloin ei ole mukavaa, kun joutuu esimerkiksi Lefortovon vankilaan istumaan tällaisesta teosta. Nimittäin aina välillä myös Venäjän viranomaiset pidättävät laittomia aseita kauppaavia henkilöitä. Eikä kukaan saa myöskään jäädä noista asioista kiinni lännessä, koska se tuo ikävää julkisuutta myös Venäjän liikemiesten eliitille. Ja jos noita liikemiehiä aletaan pelätä, niin silloin jää heiltä miljoonat saamatta. Eikä kukaan noista miehistä saa avoimesti kehua kauppaavansa aseita MC-miehille ainakaan Kremlin nimissä.


Nimittäin siitä saattaa tulla ainakin sellainen tilanne, että ulkomaille suunnattuja matkoja ei tarvitse sen jälkeen tehdä, kun Venäjän viranomaiset vievät passin tai viisumeja ei myönnetä kohdemaassa. Tai sitten tuosta henkilöstä tehdään varoittava esimerkki, ja hänet lähetetään johonkin kauas Uralin taakse työleirille kaatamaan puita sellutehtaisiin, eli tämä siperialaisessa metsässä sijaitseva työleiri on Venäjän versio terapiasta. Ja sen on kuulemma todettu tehoavan lähes jokaiseen rikolliseen, mitä tuosta maasta sattuu löytymään.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syrjäinen observatorio evakuoitu, ja salaliittoteoriat vellovat valtoimenaan


https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Lähellä White Sandsin koealuetta USA:ssa on evakuoitu syrjäinen observatorio jostain oudosta syystä. Syytä tähän toimintaan ei ole kerrottu ihmisille, mutta paikalla on käynyt FBI, joka suorittaa jotain tutkimuksia siitä, mitä siellä lähellä erittäin tärkeää koealuetta on tapahtunut. FBI ei missään tapauksessa liiku missään turhan takia, joten kai tähän toimintaan on sitten joku syy.


Evakuointiin tai oikeastaan observatorion tyhjentämiseen  saattaa olla sellainen syy, että tuon observatorion laitteita eli spektroskooppia on ehkä käytetty siihen, että joidenkin räjähteiden kemiallinen kaava olisi vaarantunut niiden kehittämän molekyylipilveen suunnatun spektroskoopin takia. Tuolla laitteella olisi voitu selvittää uusien salaisten räjähteiden reseptit, eli niiden tekoon tarvittavien aineiden luettelo on voinut vaarantua tuon asian takia.


Mutta tietenkin kaikenlaisia spekulaatioita näistä tapauksista esitetään, ja yksi on se, että joku työntekijä on joko tahallaan tai vahingossa siepannut sellaisia signaaleja, joiden sisältö on luokiteltu salaiseksi. Se mitä todellisuudessa on tapahtunut on pimitetty medialta. Tuon observatorion syrjäinen sijainti on taannut sille ja sen työntekijöille työrauhan.

Siis tuo observatorio, joka on evakuoitu on nimeltään National Solar Observatory, and it’s near the famous missile and artillery test range. Mutta kuten tiedämme, niin observatorioiden evakuointiin pitää aina olla joku syy. Eli se että näistä tapauksista ei juurikaan puhuta herättää spekulaatioita siitä, että jotain suurta on tekeillä tuolla kaukaisella alueella, missä kokeillaan uusia ammuksia sekä täsmäaseita.


Jos sitten ajatellaan sitä, että observatoriossa olisi tehty havaintoja, jotka olisivat jotenkin kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeitä, niin silloin tietenkin herää kysymys siitä, mitä siellä oikeastaan on havaittu? Jos nuo henkilöt olisivat nähneet vaikka jonkun uuden STEALTH-lentokoneen, niin silloin tietenkin tuon ohjelman johtajat olisivat varmaan halunneet tuon asian tietoonsa ennen kuin kone on esimerkiksi kuvaamassa Murmanskin laivastotukikohtaa.


Eli se että kone olisi havaittu ehkä hyvinkin helposti voisi merkitä sitä, että se olisi helppo ampua alas, ja tuota havaintoa ei varmaan kukaan halua tehdä ainakaan ollessaan tuolla kaukana Venäjän arojen päällä. Samoin tietenkin voidaan sanoa, että tuollaiseen asiaan, että syrjäinen observatorio evakuoidaan voi olla miljoonia syitä, joista yksi on esimerkiksi saastunut juomavesi, tai sitten jotain muuta omituista on tapahtunut.


Ehkä jotain räjähteissä käytettyä kemikaalia on joutunut maahan tai sitten joku uusi sekä salainen kemiallinen yhdiste on sellainen, että sen osasia on joutunut maastoon, jolloin tietenkin mieleen tulee jokin nanotekninen versio muoviräjähteistä tai muuta vastaavaa. Tuolloin sitten tietenkin tällaisten kemiallisten aineiden spektrit halutaan salata ihmisiltä.



https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/syrjainen-observatorio-evakuoitu-mystisesti-ja-nyt-kukaan-ei-tieda-mita-on-tapahtumassa/7073852#gs.XZix0uw



lauantai 1. syyskuuta 2018

Kirjoitus äänenvaimentimella varustetuista aseista sekä niiden rakenteesta


Kuva I

Kimmo Huosionmaa


Lähes kaikilla valtiolla on jonkin verran äänettömiä kivääreitä sekä pistooleita käytössään, ja nämä aseet on varattu tiettyihin erikoistehtäviin. Venäläiset ovat kehittäneet oman pulttilukkoisen äänettömän kiväärinsä, ja tässä sitten tietenkään ei tarvita äänenvaimentajaa, koska se käyttää jotain männällä varustettua erikoispatruunaa. Tässä sitten muuten huomautan, että ainakin osassa valtioista on äänenvaimentimella varustettujen automaattikiväärien käyttö rajattu vain tarkoin valitulle henkilökunnalle, eli näitä varusteita ei aivan kuka vain sitten saa edes armeijassa käyttöönsä. Vaikka Venäläisiä tarkka-ampujia pidetään erittäin vaarallisina, ja jos heitä pudotetaan vihollisen selustaan, niin silloin ei kukaan ole turvassa. Jos väärä henkilö saa esimerkiksi äänenvaimentimella varustetun rynnäkkökiväärin haltuunsa, voivat seuraukset olla kamalat.


Vaikka äänenvaimentimella varustettu tarkkuuskivääri on noussut venäläisten valmistamana lehtien otsikoihin, niin tällaisia aseita on valmistettu jo Toisen Maailmansodan aikana. Runkoon kiinnitettävällä äänenvaimentimella varustettu Sten MK IIS on tällaisten aseiden edelläkävijä, ja myös monet muut valtiot valmistivat tuolloin vaimentimella varustettuja tarkkuuskivääreitä ja konepistooleita erikoiskoulutetuille sotilaille. Ja nykyään  esimerkiksi NATO:n erikoisjoukoilla ja SPETSNAZ:illa on käytössään  äänettömiä kivääreitä sekä pistooleita, joilla voidaan ampua vihollisia myös tavallisia luoteja käyttäen.


Kaikkien äänenvaimentimella varustettujen aseiden ongelmana on äänenvaimentimen pituus, koska ollakseen tehokas pitää tuon välineen olla hyvin pitkä, ja joskus on tehokkaissa kivääreissä tai konepistooleissa käytetty esimerkiksi mopon pakoputkea, jotta laukaisun ääni saadaan hiljenemään. Mutta sitten tietenkin on kehitetty aseita, jotka on varustettu runkoon kiinteästi asennetuilla äänenvaimentimilla. Venäläinen AS Val (6P30) sekä MP-SD ovat aseita, joissa on kiinteästi runkoon kiinnitetty vaimentaja, eli niiden piippu on korvattu äänenvaimentimella. Samoin Amerikkalaiseen 5,56 mm Colt Commandoon on joskun asennettu kiinteä äänenvaimentaja, joka sijaitsee aseen etutukin sisällä.


Tuon välineen avulla erikoisjoukot ja muut sotilaat voivat sitten raivata vihollisia tieltään melko tehokkaasti.  AS Val on edistynyt 9 mm erikoisvalmisteista kiväärinpatruunaa käyttävä ase, joka on esimerkiksi SPETSNAZ:in sekä ALFA-ryhmän käytössä. Kyseisen aseen 9mm. eli 357 kaliiberin patruuna sai aikoinaan jotkut kriminologit miettimään, että olisiko kyseessä ollut asetyyppi, jolla ammuttiin Olof Palme, mutta tietenkin tästä asiasta voidaan keskustella.


Toki VAL-kivääriä on takuulla käytetty esimerkiksi salamurha-operaatioissa. Mutta kuitenkaan tuota asetta ei olla milloinkaan oikeastaan yhdistetty mihinkään KGB:n teloitukseen, mikä saattaa johtua siitä, että noiden aseiden piippuun on tehty sellaisia rihlakuvioita, jotka jäljittelevät muita aseita. Eli noissa KGB:n käyttämissä kivääreissä saattaa olla sellainen rihla, joka jäljittelee esimerkiksi Smith&Wesson 357 magnumin tai 9mm. Beretan rihlauksen kuviota. Ja nuo erikoispatruunat voidaan varustaa useilla erityyppisillä luodeilla, joista osa on identtinen esimerkiksi 357 magnumin tai 9 mm. Parabellumin luodin kanssa.


Tuolloin sitten voi ampuja johtaa tutkijoita harhaan, koska nämä luulevat laukauksen tulleen pistoolista. Ja tuollaiseen kivääriin saa tietysti myös hylsypussin, joka kerää ulos lentävät hylsyt talteen. Ei ole tiedossa onko noita aseita joutunut rikollisten käsiin, ja ovatko esimerkiksi Etelä-Amerikan huumekartellit hankkineet niitä tai onko niitä valmistettu salaa vaikkapa Lähi-idässä.


Mutta jos noita aseita on esimerkiksi jonkun MC-jengin hallussa, niin se saattaa yrittää laittaa tekemiään murhia esimerkiksi KGB:n niskaan, jolloin tutkijat saattavat pelästyä tai sitten joku voi jarruttaa niitä vaikkapa vetoamalla Venäjän uhkaan, mikä ei sitten ole mikään kovin mukava asia. Ja tietenkin myös tavalliset rikolliset tekevät murhia maailmalla. Eikä heistä ole varmaan mitenkään kiusallista, että viranomaiset etsivät tekijää väärästä paikasta. Ja tuolloin voidaan sanoa, että tarkka-ampujan aseen takana voi olla aivan tavallinen palkkamurhaaja, joka tekee työtä vaikkapa huumekauppiaille.


https://fi.wikipedia.org/wiki/AS_Val


Kuva I


https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1b/AS_Val_%26_VSS_Vintorez_-_RaceofHeroes-part2-34_%28cropped%29.jpg

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...