Onko hyvinvointivaltio Rokon basiliskin kansanterveys versio?

 

Eli kuka määrittelee terveyden ja sairauden? Kuka määrittelee vaarallisuuden ja vaarattomuuden? Kuka asettaa sen muotin, mihin ihmisen on mahduttava, jotta muut voivat määritellä sen, että onko hänen olonsa hyvä vai huono? Ja mitä jos ihminen ei mahdu toisten asettamaan muottiin? Mitä jos ihminen vain ei ole sosiaalinen? Entä jos hän vain ei pidä ihmisistä, jotka ovat hänen ympärillään? Kun olet valinnut jonkun roolin, niin teitkö. sen vapaaehtoisesti? Jos olet naimaton, niin johtuiko se siitä, että vastakkaista sukupuolta kiinnostivat toiset miehet tai naiset? Ja mitä jos sitten emme vain täytä noita onnellisuuden vaatimuksia? 

Toimiiko tuolloin hyvinvointivaltio kuin Rokon basiliski? Eli määrittää ihmisen sairaaksi, lähettää hänet sairaalaan ja sitten heittää avaimen kaivoon. Kun et ole onnellinen, niin sinut pitää poistaa, on ajatus jonka mukaan tuo Rokon basiliskin yhteiskuntapoliittinen tai kansanterveysversio poistaa "ei onnelliset" tai "ei hyvinvoivat" ihmiset yhteiskunnasta. Tämä malli perustuu ajatuskokeeseen, jota kutsumme Rokon basiliskin nimellä. 

"Rokon basiliskin ytimessä on ajatus tekoälystä, joka voisi vaikuttaa menneisyyden toimijoiden päätöksiin tulevaisuudesta käsin."

"Ajatuskokeen mukaan riittävän kehittynyt tekoäly voisi päättää kiduttaa niitä ihmisiä, jotka ymmärsivät sen kehittämisen tärkeyden ja mahdollisuuden, mutta eivät tehneet kaikkea mahdollista sen luomisen edistämiseksi. Rokon basiliskista lukeminen tekisi siis lukijasta mahdollisen kohteen, sillä lukija tulisi tietoiseksi basiliskin uhasta. Tämä toimisi kannustimena edistää tekoälyn kehittämistä ja siten lisätä positiivisen teknologisen singulariteetin todennäköisyyttä."

"Rokon mukaan erityisesti ihmiskunnan yhteistä hyvää tavoitteleva tekoäly saattaisi turvautua tällaiseen toimintaan. Koska tällainen tekoäly pyrkisi edistämään ihmiskunnan etua, se haluaisi tulla luoduksi mahdollisimman aikaisin. Tämän vuoksi se voisi uhkailla menneisyyden ihmisiä pakottaakseen heidät edistämään sen kehittämistä". (Wikipedia Rokon Basiliski) 

Eli voiko hyvinvointivaltio muuttua Rokon Basiliskiksi? 

Hyvinvointivaltio on valtio, joka takaa ihmisten hyvinvoinnin. Mutta kenen hyvinvoinnista ollaan huolissaan? Kuka on se, jonka hyvinvointia halutaan taata? Me olemme siis kuulleet tarinoita hyvinvointivaltiosta, ja siitä kuinka se takaa meille ilmaisen terveydenhuollon, ilmaisen opiskelun ja monia muita ilmaisia palveluita. Mutta kun menemme esimerkiksi terveysasemalle, niin kohta postiluukusta putoaa se paljon puhuttu vastaanotto-maksu. Ja näin sitten pääsemme maksamaan laskua, jonka lääkärissä käynti sitten aiheuttaa. Samoin opintotuki takaa sen, että opiskelija kykenee kattamaan opiskelusta koituvat kustannukset. Todellisuudessa opintotuki ei riitä edes vuokraan. Jos läppäri putoaa lattialle, niin se on silloin katastrofi. 

Perustoimeentulo tarkoittaa sitä, että opiskelija syö kaurapuuroa, ja ehkä sitten katselee jotain YouTuben kaltaisia ilmaiskanavia, tai sitten hän käy jossain töissä, jolloin rahaa on, mutta sitten valmistuminen saattaa suoraan jäädä väliin. Sen jälkeen kun opiskelija lopettaa opiskelun, niin hän ei ole oikeutettu myöskään opiskelija-asuntoon. Eli hän muuttaa sitten opiskelija-asuntolasta jonnekin kauas pois. Eli johonkin tavalliseen vuokra-asuntoon. Ja ehkä hän sitten elää siellä sillä työllä, jonka hän on opiskeluaikana saanut hankittua. 

Hyvinvointivaltion idea on se, että perusterveydenhuolto on maksutonta. Ja maksuttomuuteen liittyy sellainen ongelma, että kun henkilö ei itse maksa mitään maksuja, niin joku voi lähettää hänet esimerkiksi psykiatrille, koska siitä ei ole hänelle kustannuksia. Ja näin hänet saadaan pois työttömien joukosta, eli hän ei enää rumenna tilastoja. Sen jälkeen henkilömme jää eläkkeelle. Kaikille muille paitsi tuolle hyvin stressaantuneelle työttömälle itselleen asia on varmaan helpotus. 

Kun paikallisessa kysytään "mitä teet työksesi", niin on varmaan helppoa vastata, että satun olemaan psyykkisistä syistä sairaslomalla. Se varman kuulostaa esimerkiksi siitä hemaisevasta pubiruususta todella upealta.  Hän saattaa jopa vaihtaa tuolloin pöytää tai poistua toiseen paikkaan, kun toinen kertoo olevansa ehkä skitsofreenikko. Ja näin saadaan taas aikaan yksi ihminen pois mielestä ja silmistä. Se miltä tuosta yhdestä ihmisestä nyt sattuu milloinkin tuntumaan ei varmaan vaikuta muihin ihmisiin. Mutta ehkä hän sitten saattaa itse olla hiukan alamaissa, kun keskustelun aiheita ei sitten enää löydykään. 

Se miten tämä liittyy hyvinvointiin on se, että jos olisin kiusannut tai simputtanut tuollaista ihmistä, niin en varmaan halua häntä alaiseksi enkä esimieheksi. Kun muut tekevät päätöksiä, niin se merkitsee sitä, että henkilöön itseensä ei tarvitse käyttää kallista aikaa. 

Tai jokainen asia minkä hän tekee päätetään jonkun toisen toimesta. Eli mikään kovin leveä ei tuo eläke ole. Ja ehkä suurin osa ihmisistä muodostaa kuvan skitsofreenikosta sen mukaan, mitä hän näkee esimerkiksi elokuvista kuten Uhrilampaat ja Isäpuoli. Noiden kauhuelokuvien kohdalla ei kukaan ole varmaan koskaan kyseenalaistanut noiden elokuvien luomaa mielikuvaa. Eli skitsofrenia on asia, joka aina pitää muistaa mainita, jos puhutaan esimerkiksi Grigori Perelmanista tai John Nashista. Muuta eivät nuo matemaatikko tai peliteoreetikko koskaan ole edes voineet olla kuin skitsofreenikoita. Heidän koko työtään pitää voida arvioida mielenterveysongelmien kautta. 

Voiko hyvinvointivaltio muuttua Rokon  basiliskin kansanterveys-versioksi? 

Onko hyvinvointivaltio kansanterveys-versio Rokon basiliskista? "Rokon basiliski on ajatuskoe tekoälyn etiikasta ja päätösteoriasta, jonka esitti nimimerkki Roko vuonna 2010 Less Wrong -foorumilla. Ajatuskoe on nimetty myyttisen basiliskin mukaan, jonka uskottiin voivan tappaa katseellaan – samoin kuin pelkkä ajatuskokeesta kuuleminen voisi teoreettisesti asettaa henkilön vaaraan." (Wikipedia, Rokon Basiliski. 

Eli kuvitteellisesta tekoälystä joka tuhoaa kaiken joka ei osallistu sen kehittämiseen? Tuo Rokon hyvinvointi basiliski toimii siten, että ihmisille tehdään muotti, jonka mukaan ihmisten pitää elää. Jos ihminen lukee kirjoja, jotka on suunnattu hiukan hänen ikäluokkaansa vanhemmille, niin hän on pikkuvanha. Jos hän uskaltaa sanoa tai kuvitella jotain, niin hän tekee anteeksiantamattoman teon. 

Mutta kuka noista asioista välittää? Se että ihminen on adoptoitu saattaa vaikuttaa hänen minäkuvaansa. Mutta eikö kukaan ole koskaan ajatellut sitä, että "kuka minä olen"? Tai mikä minä olen? Jos ajatellaan kuvitelmia siitä, että adoptoitu lapsi kuuluu johonkin suureen sukuun, niin miksi niitä kuvitelmia ei saisi olla? Pitääkö meidän kaikkien olla samanlaisia? Miksi kaikki asiat ylipäätään pitää aina käsitellä äärimmäisen vakavalla mielellä? 

Kun Elon Musk puhuu 100 000 ihmisen lähettämisestä Marsiin, niin välittömästi tuo mies ikään kuin. palautetaan maan pinnalle. Hän on kuutamolla, joten siksi hänet pitää välittömästi vaientaa. Jos joku on erilainen, niin hänet pitää muuttaa muiden kaltaiseksi. 

Ihmisellä ei saisi olla visioita, mielikuvitusta tai mitään muuta omia ajatuksia. Hänen pitäisi aina puhua vain siitä, mikä on milloinkin mahdollista. Hän ei saisi kertoa omista haaveistaan, jos ne eivät ole Havaijille suuntautuvia matkoja tai kiipeilyä Mount Everestille. Noita asioita ei voida edes ajatella olevan mitenkään tarpeettomia.  

Ihminen joka viettää päivänsä pohtimalla asioita on ilman muuta sairas. Hän tarvitsee eläkkeen sekä tietenkin jonkun lääkepurkin, niin asiat muuttuvat taas mukaviksi. Siis kun häntä ei nähdä missään, häntä ei haluta tavata, tai kutsua mihinkään juhliin, niin se tietenkin on muille mukavaa. Jää autoonkin tilaa kaljakorille. Mutta sitten kun itse jää joka kerran pois. Ja joka kerran kohdataan tilanne, missä vieressä istuvalta ihmiseltä kysytään, miten tuo ihminen sattuu voimaan, niin se saattaa hiukan masentaa. Kun toinen ihminen sitten siirretään viimeiseen pöytään istumaan, eikä hän koskaan tapaa muita kuin oman perheen tai ydinperheen jäseniä, niin hän saattaa toki tuntea olonsa hiukan yksinäiseksi. 

Hyvinvointivaltio on siis oikeastaan taruolento tai ajatuskoe  Rokon Basiliskiin verrattavissa oleva asia. Rokon Basiliski on siis tekoäly, joka tuhoaa kaiken, mikä ei osallistu sen kehittämiseen. Tuo kapistus siis luotiin puolustamaan ihmistä. Mutta se alkoi tulkita asemaansa niin, että ihminen ei kykene elämään ilman sitä. Siis Rokon Basiliski muuttaa ajatusmallinsa siten, että se ajattelee, että kaikki jotka eivät osallistu sen kehittämiseen ovat jotenkin vaarallisia. Tämä hyvinvointivaltio voi siis ajatella niin, että kaikki jotka eivät sulaudu massaan ovat jotenkin epätäydellisiä. Niin ja jos ihminen on epätäydellinen, tai erilainen niin hän on sairas.  Sairas ihminen pitää tietenkin muuttaa täydelliseksi ja terveeksi. 

Se vaikuttaa hyvältä. Se takaa monia asioita. Sanotaan että Basiliski on joskus päässyt vahtimaan kirkkoa. Eli Basiliski olisi viety kirkkoon, ja toivottu että tuo olio olisi vartioinut sitä. Basiliski olisi sitten syönyt kirkon kirjat, polttanut kaiken edestään, ja lopuksi jähmettänyt kirkkokansa kiveksi. Eli se että emme näe asioden toista puolta saattaa aiheuttaa hyvin ikäviä väärinkäityksiä, joista sitten kärsii koko yhteisö. 

Mutta samalla sitä voidaan käyttää väärin. Eli sen nimissä voidaan tehdä asioita, jotka ajavat ihmisen ojasta allikkoon. Hän saattaa tietenkin olla helpommassa tilanteessa, kun ei kaikkia asioita tarvitse enää pohtia. Näin saadaan aikaan helppo tilanne. Mutta oletteko koskaan ajatelleet sitä, mitä kaikkea tuohon asenteeseen sitten oikeastaan liittyy. Me ajattelemme että muutamme jotain ihmistä. Me voimme kertoa hänelle että hän on sairas. Tuhoamme hänen perustansa, identiteettinsä sekä teemme hänestä silmätikun joka paikassa. Mutta kun tuhoamme hänen minuuttaan ja identiteettiään, niin mitä me sitten annamme tilalle? Annamme television jota voi tapittaa koko päivän. Jos hän pelaa tietokoneella tai kirjoittaa pohdintojaan johonkin, niin että muutkin voivat niitä nähdä, niin silloin asiat muuttuvat radikaalisti. Eihän se ole sopivaa, että joku hullu kirjoittaa asioista internetiin. Se kun voi vaikka loukata jotain muuta ihmistä. 

Henkilö saattaa saada käteensä vajaa 700 euroa kuukaudessa, josta hän maksaa vaatteet, ruoan asumisen sekä kaikki muut asiat. Sillä että hän pysyy poissa pohtimasta asioita ei varmaan ole hänelle itselleen mieleen. Me kaikki tiedämme, että tuo paljon puhuttu hyvinvointivaltio on tärkeä asia. Mutta sitten kun näemme myös sen toisen puolen, eli joka päivä joutuu jokaisesta asiasta tinkimään, niin silloin tietenkään asia ei tunnu tuollaisesta pohtijasta kovin ylevältä. Se että hänellä on lääkepurkki kirjahyllyssä saattaa olla hänelle jonkun toisen mielestä hyvin mukava asia. Mutta mitä tuo onneton sitten siitä itse ajattelee?  Ehkä muut tietävät häntä paremmin, mutta kuitenkaan se ei varmaan tunnu mukavalta,  Siis kenen hyvinvointia me palvelemme? Siinä vasta hyvä kysymys. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rokon_basiliski

https://medium.com/@Kmmon/onko-hyvinvointivaltio-rokon-basiliskin-kansanterveys-versio-67188250b677

Kuinka paljon valtiontalouden numerot merkitsevät yksittäisille ihmisille?

Voidaanko valtion talouden lukuja käyttää kannatuksen tai onnistumisen mittaamisessa? Toisin sanoen, kykeneekö Trump tuomaan tavallisten amerikkalaisten pankkitileille rahaa on asia, mikä mittaa hänen onnistumistaan. Valtion talous on siis periaatteessa abstraktio, joka ei merkitse kenellekään mitään, ennen kuin valtio ryhtyy leikkaamaan omasta toimeentulosta. Tavalliset ihmiset ovat niitä, jotka äänestävät. 

Se mikä saa ihmiset pettymään päätöksiin on tietenkin se, miten heillä menee konkreettisesti. Tuo konkretia näkyy summana ihmisten pankkitileillä. Eli periaatteessa valtion taloudella ei ole mitään merkitystä, kunnes se näkyy veronkorotuksien tai työttömyyden ja korvausten pienentymisen muodossa jokaisen kansalaisen kukkarossa. 

Siis tässä kirjoitan asiasta, joka liittyy erityisesti Donald Trumpin onnistumiseen presidenttinä. Kun puhutaan Trumpin onnistumisesta presidenttinä, niin tietenkin se miten ihmiset mittaavat hänen onnistumisensa perustuu siihen, mitä konkreettista ihmiset saavat Trumpin hallinnolta. Tietenkin voidaan aina sanoa, että Trump on saanut USAn talouden porskuttamaan, mikä näyttää hyvältä Suomesta katsottuna. 

Mutta kuten tiedämme, niin hyvät luvut eivät lohduta, jos tavalliset ihmiset joutuvat maksamaan lisää erilaisia vakuutusmaksuja. Samoin jos kampanjoiden yhteydessä ihmisille luvattuja työpaikkoja ei ole kyetty luomaan, niin se sitten painaa melko paljon. Siis sanotaan että valtion talous ei sinänsä merkitse tavallisille ihmisille mitään, elleivät he sitten joudu maksumiehiksi. Trump tietenkin syyttää maahanmuuttajia siitä, että he käyttävät liikaa sosiaalipalveluita, ja siksi hän saa ehkä tukea omiltaan. Mutta jos sitten käy niin, että hänen kampanjansa keskeisiä asioita eli taloutta ei saada kuntoon siten, että se tuo ihmisille sitä paljon puhuttua maallista hyvää, niin ihmiset kokevat hänen epäonnistuneen. 

Saattaa olla että esimerkiksi paljon huomiota saaneet huume-iskut joissa on kuollut useita ihmisiä on tehty siksi, että niiden avulla halutaan kohottaa Trumpin hallinnon suosiota. Mutta nuo iskut on periaatteessa tuomittu laittomiksi, eikä niillä ole mitään käytännön merkitystä kokaiini kaupan pysäyttämiseksi. Toisaalta kyseessä on hyvin monimutkainen juridinen ongelma, joka liittyy kansainväliseen lakiin. Eli mitä tehdään silloin, jos toinen valtio sallii esimerkiksi huumeiden salakuljetuksen oman maaperän kautta, koska sen johto haluaa aiheuttaa laaja-alaista vahinkoa toisen maan yhteiskunnalle. Jos esimerkiksi suuren luokan päättäjä saadaan huumekoukkuun, niin hänen kauttaan kokaiinimafia sekä sen liittolaiset voivat eskaloida omaa etuaan melko laajalle alueelle.

Vaarana on se, että Trump saa luotua lisää työpaikkoja, mutta niitä ei luoda USAaan, vaan ehkä Ukrainaan sekä Venäjälle. Talous on ollut Trumpin kampanjan kantavia voimia, ja hänen keskeinen sanomansa on ollut se, että hän haluaa laittaa tuhlailevan valtion aisoihin. Pahimmillaan hänen toimensa tuovat lisää rahaa, mutta sitä rahaa tulee vain niille, jotka ovat jo valmiiksi miljonäärejä. Eli niille joilla jo on kaikkea annetaan vielä vähän lisää. Ja niiltä joilla ei ole mitään viedään vielä lisää. Tietenkin esimerkiksi ihmiset, joilla on liiketoimia kuten yhteisyrityksiä Venäjällä tai jossain muussa halpatuotanto maassa voivat saada rahaa, mutta se että tuleeko tuota rahaa niiden “perus amerikkalaisten” tileille vai ei? 

Jos Trumpin ulkopolitiikka on poukkoilevaa, niin se aiheuttaa epävarmuutta sekä tietenkin karkottaa sijoittajia, varsinkin jos he sattuvat olemaan ulkomaalaisia. Nimenomaan valtion talous vaatii sitä, että ulkomaiset sijoittajat uskaltavat sijoittaa rahojaan johonkin valtioon. Ja juuri sijoittajat ovat sellaisia, että he vaativat ennakoitavuutta, jotta he kokevat rahojensa olevan turvassa. Jos heidän sijoituksensa vaarantuvat esimerkiksi viisumi ongelmien tai poukkoilevan ulkopolitiikan takia, jossa ensin ollaan parhaita kavereita, ja seuraavaksi ollaan nyrkit pystyssä ja asettamassa matkustuskieltoja, niin sijoiittajat vetävät rahansa pois. 

Samoin esimerkiksi väkivallan käyttö aiheuttaa haittaa yritysten maineelle. Paha mainehaitta voi aiheuttaa protesteja sekä tietenkin boikotteja. Eli jos Trump jatkuvasti osoittaa esimerkiksi halua käyttää kansalliskaartia omien arvojensa tukemiseen, niin se saattaa pelottaa ulkomaalaisia sijoittajia. Myös sellaiset tapaukset kuin rikollisuus sekä varsinkin joukko-ampumiset saavat  aikaan pelkoa, eikä ulkomaalainen sijoittaja varmasti halua tulla maahan, jossa häntä odottavat käsiraudat tai väkivalta. Samoin jos aamulla henkilö kuulee, että hänet karkotetaan, niin hän ei varmaan halua kovin helposti palata takaisin. Ja tietenkin kaikki sijoittajat haluavat suojella sijoituksiaan sekä valvoa omaa etuaan. 

He haluavat seurata sitä, mihin heidän sijoituksiaan käytetään. Jos tuo mahdollisuus vaarantuu, ja mukaan tulee pelko siitä, että he eivät kykene esimerkiksi haastamaan petollisia liikekumppaneita oikeuteen, niin seurauksena on varmasti valuuttapako. Eli kun henkilö haluaa tehdä esimerkiksi osakekauppaa toisessa maassa, niin hänen pitää tietenkin ostaa tuon maan valuuttaa. Jos hän haluaa viedä sijoituksensa pois, niin hänen pitää ensin muuttaa osakkeensa dollareiksi, jotka sitten vaihdetaan toisen maan valuuttaan. Suuressa määrin tehtynä. Kyseinen efekti saa aikaan dollarin arvon putoamista. Tuosta asiasta ehkä vientiteollisuus pitää, mutta se ei varmasti ole hyvä asia tavallisten ihmisten mielestä. 

https://yle.fi/a/74-20200450?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Uusi iloinen työelämä.

Uuden iloisen työelämän suuri megatrendi on se, että jos työntekijä ei löydä työtä koko ajaksi, niin hänet voidaan saman tien erottaa. Jos työntekijän työpäivään kuluu 50% niin sanottua tyhjää aikaa, niin silloin työnjohtaja etsii toisen työntekijän, jonka työpäivään kuuluu 50 prosenttia miettimiseen, ja sitten työtehtävät siirretään tuon toisen työntekijän vastuulle. Tai jos joillakin työntekijöillä työpäivään sisältyy 25% tyhjää tai “ei tuottavaa” aikaa, niin nuo tehtävät jaetaan heille. Ja tuo jonka päivästä 50% kuluu luovaan taukoon saa sitten lähteä etsimään uusia haasteita. Tämä on tietenkin työn tehostamista, mutta samalla se vie työpaikasta luottamuksen. 

Jos ihminen kokee jatkuvasti niin, että hänen pitää koko ajan olla toista parempi tai että koko päivä kilpaillaan sillä, että kuka tekee mitä, niin se sitten aiheuttaa haluttomuutta auttaa toisia. Kun ihminen kokee että hän kouluttaa kilpailijaa itselleen, eli henkilöä joka ehkä aiheuttaa hänelle itselleen erottamisen, niin se tietenkin saa aikaan sen, että voidaan epäillä hänen ehkä jättävän jotain keskeistä pois. 

Se että ihmiset eivät enää muuten keskustele kuin silloin, jos toisia pyydetään siirtymään jotta joku pääsee vessaan, niin silloin työntekijät kokevat varmaan työnsä jotenkin stressaavaksi. Työpaikan tehtävä ei ole olla sosiaalitoimisto, eikä työaikana saisi istua kahvilla liian kauaa, koska työnantaja maksaa ajasta jonka työntekijä viettää toimistolla tai työtehtävien parissa. Se että esimerkiksi läppäri on lisänäppäimistön päässä auki, antaa johtajille valmiuden katsella mitä alainen koneellaan puuhaa. 

Nimittäin jos työnjohtaja istuu koko ajan olkapään takana hengittämässä niskaan, niin osaamaton työntekijä voi silloin piiloutua sen taakse, että häntä häiritsee se, että toinen hönkäilee niskaan. Työnjohdon velvollisuus on etsiä työntekijät, jotka eivät osaa työtään. Ja sitten tietenkin pitää selvittää, että miten tuo henkilö on työhönottajat vakuuttanut. 

Samalla tavalla tekoäly assistentti voi valvoa sitä, millä kotisivuilla käyttäjä viihtyy. Ja tietenkin työpaikan koneet ovat työtehtäviä varten, ja ne ainakin pitäisi laittaa lukkoon kun sovittu työaika päättyy. Työpaikan sähköposti ei ole siis sitä varten, että sen avulla rekisteröidytään kaiken maailman pelisivuille. Vaan se on pelkästään työn tekemistä varten, ja omat asiat pitäisi hoitaa oman sähköpostin kautta. 

Jos puhutaan itsenäisestä- tai autonomisesta työstä, niin silloin kehyksen pitää olla aina työtehtävien suorittamisessa. Ja muut tehtävät tehdään sitten joskus muulla ajalla, jota ei tuo työnantaja maksa. Jos työaika kuluu muiden kuin työtehtävien parissa, niin silloin kannattaa miettiä uutta työpaikkaa. Kun tehdään työtä, niin silloin fokuksen pitäisi olla ensisijaisesti oman työn tekemisessä niin hyvin kuin mahdollista. 

Koskaan ei saa ajatella, että työn voisi tehdä paremmin. Tai ainakaan tuota ajatusta ei saisi suoraan tuoda kenenkään muun tietoon. Kommunikaation puute sekä pelko siitä, että ihminen tekee jotain väärin saa tietenkin aikaan lieve-ilmiöitä. Yksi niistä on se, että henkilö ei ehkä uskalla kysyä neuvoja, jos hän ei jotain osaa. Samoin se että työpaikalla on jatkuva kilpailu tekee työn jatkuvuudesta ongelmallisen. Työntekijät jatkuvasti vaihtavat työpaikkaa, tai tekevät esimerkiksi koodaustyötä vain kerran elämässään, niin mistä saadaan sitten vanhoja kokeneita työntekijöitä opastamaan nuorempia? 

Ja miten ylipäätään ketään voidaan motivoida jakamaan omaa tietämystään sekä osaamistaan, jos hänen hyvin tehty työnsä johtaa siihen, että työntekijä on saman tien kortistossa, niin kuinka hän sitten tekisi työnsä kunnolla? Tuo asia on tullut esiin kun tekoälyä koulutetaan. Tekoälyn kohdalla hyvin tehty koulutus on saattanut merkitä kouluttajan siirtymistä suoraan kortistoon. 

Kun puhutaan tekoäly assistenttien käytöstä, niin niiden käyttöä ei vain voi estää. Eli jokainen meistä voi ottaa oman kännykän taskusta, ja sitten pyytää sovellusta tekemään asioita puolestaan. 

Viimeksi saimme lukea siitä, kuinka eräs ICT- ja tietoturva-alan suuri vaikuttaja päätti vaihtaa työpaikkaa, ja uusi pesti löytyi sieltä kilpailijan tarjoaman työpöydän takaa. Eli melko upean pestin tuo henkilö sai, ja tietenkin ansioluettelo näyttää todella upealta. Kuitenkin tuo siirtyminen kilpailijan palvelukseen saa aikaan ajatuksen, että oliko siellä edellisessä työpaikassa eri henkilö johdossa, tai pystyykö hän ehkä pitämään edellisen työpaikan salaisuudet omana tietonaan uudessa ympäristössä. 

Siis tämä ei ole mikään syytös tuota ihmistä kohtaan, vaan itse asiassa kysymys on yleisestä tätä trendiä koskevasta kysymyksestä. Eli kun ihminen siirtyy kilpailijan palvelukseen, niin onko syynä tuohon palkkaamiseen oikeasti johtamistaidot, vai onko se ehkä se mitä hän on edellisessä työpaikassaan tehnyt? Kyse on nimittäin siitä, että kuinka paljon kilpailulainsäädäntöä sekä tietosuojalakeja ja tekijänoikeuksia saa ylipäätään venytellä? Tietenkin kyseessä on oikeasti aivan lainmukainen siirtymä toisen yhtiön palvelukseen, mutta kuitenkin jossain tapauksissa mieleen tulee se, että voiko vanha työsuhde vaikuttaa ihmisen toimintaan uudessa paikassa? 

Kun olemme töissä niin emme ole koskaan eri ihmisiä kuin kotona. Kun yritämme puhua esimerkiksi siitä, että miten mukava työpäivä oli, niin tietenkin silloin pitää myös vastapuolella olla ihminen, jolla on halua ja jaksaa kuunnella sitä litaniaa, kuinka “pomo taas tänään teki sitä ja tätä”. Ja ilmeisesti myös tuolla pöydän toisella puolen istuvalla henkilöllä on omat ongelmansa. Hän myös käy mitä suurimmalla todennäköisyydellä töissä. Ja hänenkin pitäisi sitten purkaa omia surujaan kotonaan. 

Jos hän taas on kotirouva, niin tietenkin hänelle on voinut tulla kiistaa naapurin kotirouvan kanssa esimerkiksi siitä että kumpi saa ensin ripustaa pyykit narulle. Myös tuollaisessa tapauksessa ihminen saattaa hiukan haluta avautua tuosta tilanteesta. 

Tietenkin on paljon ihmisiä joilla ei kotona ole ketään jolle puhua. On yksin asuvia, joiden sosiaalinen elämä liittyy paikalliseen pubiin sekä ehkä jääkiekkoon. On ihmisiä joiden kumppanit eivät halua kuulla päivästä päivään samoja asioita, “kun olisi vähän omiakin asioita tehtävänä”. Tai “en vain joka päivä jaksa”, on vastaus kun toinen yrittää hiukan purkaa huonoa oloaan. Nuo äskeiset ovat niitä paljon puhuttuja vakio vastauksia, joita markkinoidaan jossain lehdessä. 

Kukaan ihminen ei varmaan halua olla myöskään likasanko, jonne kaadetaan kaikki huono olo, minkä toinen vain mielestään löytää. Työaika ei ole muuten myöskään aikaa, jolloin käydään läpi asioita, joiden kanssa on kotona painiskeltu. Mitä tehdään jos ihminen ei vain kerta kaikkiaan löydä sitä aikaa, tai mitä tehdään silloin jos asiat vain kalvavat mieltä? Kannattaa varmaan hakeutua psykiatrille, joka sitten osoittaa ystävällisesti hymyillen sairaslomaa. No tuo sairausloma voi olla lyhytaikaisena vaikka mahdollisuus järjestää omia asioita, mutta mitä sitten jos se kestää vuosia? Eli sairasloma, tai “saikku” on asia joka saattaa aiheuttaa stressiä sekä masennusta ja myös oman itsetunnon luhistumista. Eli mitä eläkeläisten pitäisi vastata kun joku kysyy, että “mitä muuten teet elääksesi”? 

Siinä varmaan sitten tehdään kaikkiin hyvä vaikutus, kun sanotaan että eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä. Siinä voi sitten mielenmaisema muuttua hyvin erilaiseksi kuin haluamme uskoa. Eli meidän elämämme pyörii pitkälti työelämän ympärillä. Se että ihminen ei saa edes hakea töitä varmaan aiheuttaa syrjäytymistä sekä syrjimistä. Vaikka eläkkeelle siirtyminen voi olla joidenkin mielestä helppo vaihtoehto, niin se ei ehkä koskaan paranna eläkkeelle määrätyn nuoren henkilön elämänlaatua. Hän saattaa eristäytyä muista, hän ei ehkä edes uskalla hakea seuraa, ja kuka nyt lähtee mielenterveyskuntoutujan matkaan? 

Siis jokainen mielenterveyskuntoutuja on ihmisten silmissä potilas, jota ei ainakaan kovin usein haluta palkata. Kun puhutaan mielenterveydestä niin silloin meidän pitää muistaa sekin asia, että nuo henkilöt ovat jotenkin väliinputoajia. He eivät ole tarpeeksi sairaita tai vammaisia, että he saisivat sen takia myötätuntoa. He eivät myöskään ole kuulemma tarpeeksi terveitä tekemään töitä. Mutta kuten tiedämme, niin he saavat varmaan eläkettä, jonka turvin voidaan kattaa niitä jokapäiväisiä kustannuksia. Tuon eläkkeen suuruus ei ole kovin suuri. Mutta sen pienen eläkkeen toivotaan riittävän kaikkiin kustannuksiin, ja kaikki asiat maksavat kotonaan asuvalle potilaalle saman verran kuin muillekin. 

Carpe diem (“poimi päivä”) eli hetkessä kiinni. Kun ihminen kohtaa mahdollisuuden, niin hänen pitää ottaa tuosta mahdollisuudesta kiinni. Hän voi tietenkin jättää noita mahdollisuuksia käyttämättä, mutta samalla hän ei tietenkään voi saada sitä, mitä tuo mahdollisuus hänelle tarjoaa. 

Eli jos yritän niin voin epäonnistua. Mutta jos en yritä niin, silloin en voi varmasti saavuttaa mitään. 

Mielenterveyskuntoutujan ongelma on siinä, että monissa väkivalta- ja henkirikoksissa mainitaan esimerkiksi skitsofrenia. Viina ja huumeet eivät varmaan ole aiheuttaneet yhtään pahoinpitelyä tai puukotusta maassamme. Eli esimerkiksi amfetamiinin sekä alkoholin yhteisvaikutusta ei edes yritetä käyttää hyväksi jossain rikosuutisessa. Mutta annas olla kun jollain on skitsofrenia. Sen skitsofreenikon tekemän henkirikoksen olisi varmaan joku voinut estää. Kuitenkaan esimerkiksi huumeiden sekä alkoholin aiheuttaman raivotilan vallassa tehtyä tekoa ei olisi voitu mitenkään edes ennakoida. 

Eli mikä tätä yhteiskuntaa oikeasti vaivaa? Aikuisten oikeasti kukaan skitsofreenikko ei ole itse tilaansa aiheuttanut. Hän voi tietenkin linnoittautua päiväksi esimerkiksi tietokoneen ääreen, mutta mitä muuta hän sitten voi tehdä? Jos ihminen tekee työtä, niin hänen varmaan pitäisi saada työstään palkka. Riittääkö eläke siihen, että ihminen tekee muuta kuin pelaa jotain peliä kotonaan? Mielenterveyskuntotujien tarinat eivät ole niin huomiota ja sääliä herättäviä kuin jonkun narkomaanin tarinat. Mutta jostain syystä mielenterveysongelmat voivat ehkä johtua siitä, että henkilöä on joko kotonaan tai töissä uhattu. 

Se varmaan sitten aiheuttaa ahdistusta, jos joku käytävällä sanoo, että aikoo surmata tai tehdä muuta väkivaltaa jollekin muulle. Tai jos kaikki palaute mitä henkilö saa on jotenkin negatiivista. Yrittäkää itse olla motivoituneita ja työhön orientoituja, jos kaiken aikaa vastaan tulee negatiivista palautetta, eli jos kaikki palaute mitä koskee yhtään mitään asiaa on kielteistä tai halventavaa, niin miten ihminen ylipäätään jaksaa töissä? 

Tai mitä jos yllättäen tulee puhelinsoitto, jossa joku suuren luokan tekijä kertoo, mitä kaikkea hän voi tehdä ihmisille, joista hän ei pidä. Ja kuitenkin tämän kaiken keskellä meidän pitää aina sanoa, että koskaan ei saa tappaa positivismia. Kun kohtaamme esteitä, niin meidän pitää ottaa tuo este haasteena. Esteitä tulee ja esteitä menee. Kun aika kuluu, niin asenteet muuttuvat. Ja samalla eteen ilmestyy uusia mahdollisuuksia, joista vain pitää uskaltaa ottaa kiinni. Jos ihminen ei tartu haasteeseen tai mahdollisuuteen, niin hän ei koskaan nouse. Voi olla että hän kaatuu tai epäonnistuu, mutta jos hän ei koskaan yritä mitään niin, silloin hän varmasti ei koskaan saa mitään aikaan. 

Onko ajattelumme romahtanut?

René Descartes sanoi “Cogito Ergo Sum”. Ajattelen olen olemassa. Kun lopetamme ajattelumme, niin silloin lopetamme olemassaolomme on induktio-ajatus, joka voidaan johtaa siitä, 

Onko ajattelumme romahtanut? Huomasin tämän kysymyksen eilen netissä, ja sitä sitten pohdin tässä puoli yötä. Siis olemmeko siirtäneet ajattelumme Chat-GPTlle ja muille tekoälyille? Siinä vasta kysymys, johon voimme etsiä vastausta kysymälle, miksi joku opiskelija käskee Chat-GPTn tai jonkun muun tekolyn tehdä referaatin kurssikirjasta, ja antaa sen sitten kurssitehtävän vastauksena jollekin professorille? Kun tuo paperi on palautettu, niin siitä puuttuvat vasta-argumentit lähes kokonaan. Eli opiskelija ei tuolloin ole ilmeisesti ymmärtänyt sitä, että hänen pitäisi uskaltaa myös kyseenalaista asioita, joita hän edessään näkee. 

Eli opiskelija ei oikeastaan käytä kuin yhtä lähdettä, jota hän sitten esittelee kurssitehtävän ratkaisuna tai kurssiraporttina. Siis miksi opiskelija tekee niin? Kun aikoinaan itse istuin yliopiston penkillä, niin oma professorini kysyi minulta, “oletko täällä oppimassa asioita, vai oletko täällä vain saadaksesi hyviä arvosanoja?”. Tuota kysymystä voidaan käyttää myös siihen, että miksi ihminen käyttää Chat GPTtä tehtävän ratkaisuun, eikä edes viitsi katsoa kirjaa tai muita lähteitä? Siis oppiiko hän siinä sitten kovin paljon uusia asioita? 

Eli kuten tiedämme niin ajattelun voi aina luovuttaa koneelle. Tai ajattelun voi aina luovuttaa jollekin muulle ihmiselle. Tuolloin asian sanoja on “Professori X” ei siis se ihminen, joka kirjoittaa tätä tekstiä. Eli minä en ole silloin se ajattelija, jonka ajatuksia tämä teksti ilmentää. Voin aina lainailla Dalai Laman ajatuksia, tai lukea Ciceron kirjoituksia, ja tehdä niistä referaatteja, mutta ovatko ne sitten ihan omia ajatuksiani? Siis kuka vain voi hakea Ciceron kootut teokset suoraan jostain kirjakaupasta, ja sitten vain kirjoittamaan niitä lainauksia. Eli tuolloin luovutamme ajattelun Cicerolle ja vain toistamme tuon miehen kirjoittamia tekstejä. Ja onko Chat GPT ottamassa Ciceron ja Dalai Laman paikan ajatusten generaattorina? Tekoäly ei siis muuten suoranaisesti ajattele. Se vain yhdistää dataa eri lähteistä. 

Mutta syy siihen, miksi ajattelumme on romahtamassa on se, että moderni yhteiskunta tukee kehitystä, jossa ei omia aivoja paljon tarvitse vaivata. Pelätään että ihminen, alainen nolaa jonkun suuren johtajan. Nyky-yhteiskunnassa ajattelu pitää suoraan luovuttaa joko hevoselle, koska sillä on isompi pää, tai sitten ajattelu pitää luovuttaa jollekin suurelle gurulle. Ja syy tähän ajattelun romahtamiseen on se, että pinnalliset ihmiset menestyvät rahallisesti. Kun ihminen ajattelee, niin hän voi tehdä virheitä. 

Kun puhutaan ajattelusta, ja erityisesti oman ajattelun esiin tuomisesta, niin miten kuvittelette sen vaikuttavan omaan ajatteluun, jos joka kerran kun ihminen puhuu, kysyy tai ehdottaa jotain niin vastaus on, että “ei”. Tai ehkä se ei vaikuta ihmisen ajatteluun, mutta se vaikuttaa haluun tuoda omia näkemyksiä sekä ajatuksia muiden tietoon. Ja juuri se ajatus minkä ihminen haluaa jakaa toisten kanssa on se, mihin muut sitten voivat halutessaan tarttua. Mutta jos ihminen ei halua vastata toisen ajatukseen muuten kuin tiuskimalla, että “kuka sinulta on mitään kysynyt”, niin silloin toisen halu tuoda omia mielipiteitä esille varmasti saadaan tapettua. 

Virheitä ei nyky-yhteiskunnassa voida tai osata sietää. Ihmiset pelkäävät tehdä virheitä, joten he siirtävät ajattelun oikeuden koneelle. Tai he ovat siirtäneet sen oikeuden suoraan ensin jollekin Cicerolle, joka sitten istui pari tuhatta vuotta sitten jossain Rooman senaatissa. Juuri ajattelun tuhoaminen aiheuttaa sen, että yhteiskuntamme ei kykene kehittymään. Kun “Vanhassa on aina vara parempi”, niin varmaan jatkamme samaa vanhaa tietä kohti tuhoa, mikä johtuu kyvyttömyydestä luoda uutta. 

Pinnallisuus sekä se, että työ saadaan nopeasti tehdyksi riittää. Ja ajattelun voi aina siirtää johtajalle, joka sitten päättää mitä tehdään, ja muiden tehtävä on vain totella. Se että ihminen tekisi itse asioita on työelämässä aivan vieras asia. Kaikki ruuvit kiinnitetään porakoneilla, koska se on nopeampaa kuin ruuvimeisselin käyttö. Ja jos porakoneista sitten loppuu akku, niin kaikki ovat kädet sivuilla seisomassa, kun ei osata enää käyttää tavallista ruuvimeisseliä. 

Se että ihminen ajattelee itse ei sovi tämän päivän yhteiskuntaan. Jos johtaja antaa ohjeita, niin siinä ei paljon omia aivoja edes haluta käyttää. Kaikki lukee ihmisen edessä valmiiksi kirjoitettuna, joten miksi omia aivoja edes kannattaa yrittää käyttää. Se vie vain aikaa ja siinä voidaan vaikka tehdä virheitä. Juuri se että emme uskalla tehdä virheitä estää meitä tuomasta omia ajatuksiamme toisten tietoon. Tai sitten sekin saattaa vaikuttaa siihen, että haluaako kukaan esittää omia näkemyksiään asioista että pidämmekö toisia jotenkin parempina kuin itseämme. 

Meidän yhteiskunnassamme opetetaan kunnioittamaan muita, mutta me emme kykene kunnioittamaan muita, ellemme kunnioita itseämme. Se että toinen ihminen on vanha, ei tee hänestä joka asian osaajaa. Saattaa olla että vanha karismaattinen henkilö, jolla on ikää noin 45 vuotta on viettänyt 20 vuotta vankilassa, ja sitä ennen pyörinyt erilaisissa päihteitä väärin käyttävien henkilöiden joukossa.. Eli korkea ikä ei välttämättä tarkoita korkeaa ammattitaitoa. 

On paljon helpompi referoida esimerkiksi Sydänmaanlakan kirjoittamia johtamisen oppaita, kuin yrittää kehittää omia ajatuksia. Siinä sitten jokainen meistä saa sanoa ylpeästi, että ajatukset esitti “Herra Sydänmaanlakka” eikä siis yksikään niistä ole omani. Nän sitten suuri johtaja näkee minussa kaltaisensa, ja ottaa minut avosylin vastaan. Ja lopulta näitä Cicerojen lainaajia istuu paljon jonkun pöydän ääressä hokemassa Ciceron tekstejä, eikä mitään uusia asioita edes kannata esittää, kun firma pyörii niin hyvin vanhojen tapojen ja asioiden varassa. 

On ikään kuin modernia ja edustavaa jättää omat ajatukset pois, ja seurata vain muiden kirjoittamia ohjeita ja määräyksiä. Itse olen kuullut joskus sellaisiakin sanoja, kuin että olisi jotenkin parempi sanoa, että “Professori X” on sanonut näin tai että Cicero on sanonut noin. Näin ihminen se pieni kynäniekka, joka kohottaa kulmiaan, ja jolta kukaan ei koskaan ole mitään kysynyt ei kirjoita mitään, mikä vie keneltäkään turhaan aikaa. Kun ihminen lähtee työelämään pitää hänen olla sellainen harmaan massan osanen, joka ei pyri saamaan mitään erikoista aikaan. Hänen ei pidä edes ajatella muuta kuin sitä, että hänet voidaan helposti korvata, eikä kukaan häntä paljon kaipaile. 

Erilaisuuden sekä erikoisuuden tavoittelu eli individualismi on nyky-yhteiskunnassa kiellettyä. Individualismi kuuluu Ciceroille sekä Dalai Lamoille, jotka asuvat jossain kaukana Tiibetissä tai elivät pari tuhatta vuotta sitten. Näin kukaan ei voi kysyä suoraan Dalai Lamalta, että kannattaako työnhakijan kirjoittaa esimerkiksi jostain sellaisesta asiasta kuin hyvästä kielitaidosta tai sitten jostain muusta vastaavasta asiasta CVhen, vai kannattaako hänen tehdä samanlainen CV kuin viidellä vierustoverilla, joilla on viiden vuoden työkokemus takanaan. Ajattelu tekee meistä ihmisiä. Omat ajatuksemme tekevät meistä ainutkertaisia, eli niitä joita ei voi niin vain korvata. 

Kuten kirjoituksen alussa mainitsiin, niin René Descartes sanoi “Cogito Ergo Sum”. Ajattelen olen olemassa. Kun lopetamme ajattelumme, niin silloin lopetamme olemassaolomme on induktio-ajatus, joka voidaan johtaa siitä, että kykymme ajatella on romahtanut. Se mikä ajattelun romahduttaa on vaatimus siitä, että ihminen ei saa käyttää omia aivojaan mihinkään muuhun kuin toisten palvelemiseen. Ihmisten ajattelu tukahdutetaan sillä, että kaikki mitä toinen ajattelee tai jota hän tuo esille tyrmätään valtavalla auktoriteetin ja vyörytyksen avulla. “eihän kukaan halua käyttää turhaan tärkeää aikaa kuuntelemalla toisten suun pieksentää”. 

Aamupalavereissa ei kukaan viitsi edes vaivautua tuomaan mitään uusia asioita tuolle johtoryhmälle. Aitoa keskustelua tai mitään muuta kuin käskyjen vastaanottamista ei edes haluta kuunnella. Eli palaveri muuttuu monologiksi, jossa johtaja jakaa käskyjä, eikä kukaan edes yritä kertoa muuta, kuin niitä asioita, joilla palaverista tehdään mahdollisimman lyhyt. 

Eli vastuu kaikista mahdollisista asioista siirretään jonnekin muualle. Ja onhan kaikilla jo kiire syömään. Se että kaikilla on samanlaiset vaatteet, samanlainen ajattelutapa sekä tausta saattaa tietenkin muuttaa yhtiön tuotevalikoiman jotenkin yksipuoliseksi. Mutta kukapa niitä uusia tuotteita edes viitsii lähteä kehittämään, kun ne kuitenkin tyrmätään jossain palaverissa. Eli uuden kehittely tietenkin vie hieman aikaa, mutta sitten jossain vaiheessa tullaan tilanteeseen, että joku kehittää mallin jolla omat patentit voidaan kiertää. Tuolloin saattavat omat tuotteet jäädä kaupan hyllyille, mutta mitäpä se ketään johtajaa kiinnostaa, varsinkin jos hän jää eläkkeelle joskus puolen vuoden  päästä. 

Siinä pöydällä kun vain sattuu olemaan ne valmiiksi kirjoitetut ohjeet, mitä joku johtaja on kirjoittanut. Joten tietenkin me kaikki voimme varmaan kaikki noudattaa noita ohjeita, ja miksi niistä mitään keskusteluja pitäisi käydä, kun kaikki asiat ovat jo valmiiksi paperilla. Joten ehkä seuraava askel jonka yhtiömme ottaa on se, että me alaiset saamme lähteä etsimään työvoimatoimiston kautta uusia haasteita, jotka liittyvät työelämään. Ja meidät sitten korvataan roboteille. Näin ei meidän tarvitse sitten enää kuluttaa turhaan aikaa keskustelemalla siitä, mitä joku esimies on suuressa viisaudessaan kirjoittanut. 

Emme saisi toistaa menneisyyden virheitä.

Pohjoismaissa uskotaan että tai on uskottu, että työntekijöistä huolehtiminen ei ole pelkästään moraalinen tai eettinen kysymys, vaan kyse on myös tuottavuudesta. Tyytyväinen työntekijä tekee työtä paremmin tai enemmän kuin tyytymätön. Kuitenkin meidän pitää muistella sitä, että työtä on monenlaista. Ja osa työtehtävistä on sellaisia, että niitä ei juuri kukaan edes yritä arvostaa. On olemassa malli, jossa ikävät työtehtävät sysätään joko jollekin kesä-apulaiselle tai sitten ikäviä ja tylsiä perustuotantoon kuuluvia tehtäviä varten voidaan tietenkin tuoda ihmisiä ulkomailta tekemään noita hyvin ikäviä tehtäviä. Tuollaisia tehtäviä ovat esimerkiksi sellaiset tehtävät kuten vaatteiden perustuotanto, jossa ihminen tekee lähinnä pelkästään yhtä liikettä päivässä. 

Sanotaan että tuomalla ulkomaisia työläisiä tekemään noita tehtäviä esimerkiksi ruotsalaiset työnantajat sekä poliitikot hankkivat omiltaan tukea sekä hyväksyntää 1960 ja -70 luvuilla. Nuo siirtotyöläiset joilla teetettiin tai teetetään esimerkiksi farmarihousujen perustuotantoa, eivät olleet äänioikeutettuja. Joten sitä varten esimerkiksi poliitikkojen ei tarvinnut suoraan huomioida noita ihmisiä. Tätä samaa mallia tietenkin on noudatettu monissa muissakin maissa kuten USAssa sekä ikävä kyllä myös Suomessa. USAssa siirtotyöläisillä on teetetty esimerkiksi viinin korjaamista, mikä ei liene myöskään Ranskassa vierasta.

Kun puhutaan esimerkiksi pakolaisista, niin tietenkin on helppoa perustella tuota työnjakoa sillä, että pakolainen opiskelee samalla kieltä, mutta se tuo sitten eteen tilanteen, että mitä jos maahan tulee suurtyöttömyyttä? Kun työtä jota kukaan ei halua tehdä tarjotaan siirtotyöläisille, niin saadaan aikaan kuva siitä, että “me” olemme jotenkin hyviä ihmisiä. Kun puhutaan ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä, niin jotenkin ainakin ennen omaan mieleeni tuli sellainen kuva, että nuo henkilöt ovat jotenkin pakolaisia. Pakolaiset eivät ole sama kuin siirtotyöläiset. Pakolainen muuttaa maahan pakon edessä, koska hän kokee maassaan vainoa. 

Siirtotyöläinen tulee maahan työhön. Ja työtehtävät joita siirtotyöläisille tarjotaan ovat nimenomaan olleet niitä, joita kukaan ei halua. Sanotaan että siirtotyöläisiä palkataan siksi, että heistä on helppo päästä eroon. Ajatellaan että he saavat suuret rahat, joilla sitten ostetaan Mercedes Benz ja omakotitalo koko perheelle. Eli me saatamme ajatella, että siirtotyöläinen saa omaan maahansa keskimääräisiin tuloihin nähden hyvää palkkaa. 

Kun on pakko ottaa työtä vastaan, niin silloin ei tarjoilla olevilla tehtävillä ole väliä, on jotenkin julmaa logiikkaa. Mutta kun puhutaan noista tehtävistä, jotka saattavat sisältää vain yhtä tai kahta liikettä, niin niitä halutaan teettää myös roboteilla. Robotti ei tietenkään valita työvuoroista, eikä se koskaan vaadi palkkaa. Samoin robotti ei ole mikään imagohaitta, vaikka se aiheuttaa esimerkiksi sen, että nuo ompelijat lähtevät työttömiksi. Kun ajattelemme yhteiskunnan muutosta, niin robotiikka on viemässä juuri noita siivoojan ja muiden toimijoiden töitä, joiden perehdytys kestää viisi minuuttia. Ja ongelma esimerkiksi siirtotyöläisten kohdalla on se, että he tekevät lapsia, jotka jäävät sitten tuohon uuteen kotimaahansa asumaan.

He saattavat kokea olevansa ylenkatsottu joukko, mikä sitten aiheuttaa kitkaa väestöryhmien välillä. He eivät ehkä tunne ketään kantaväestöön kuuluvaa, vaan kaikki tuttavat ovat samanlaisista maahanmuuttajaperheistä. Ja se aiheuttaa tietenkin ongelmia. Samoin uudenlainen siirtotyöläinen, joka on korkeasti koulutettu sekä tulee maahan tekemään korkeasti palkattua asiantuntijatyötä on myös ongelmallinen tapaus. Nimittäin yhtiöiden suuri ongelma on siinä, että ne ja niiden johtajat ajattelevat vain omia voittojaan. Kun puhutaan siitä, että monikansallisten yhtiöiden johtajien tehtävänä on maksimoida yhtiöiden voitot, niin se tietenkin on vastoin pohjoismaista periaatetta. 

Mutta tuolloin unohdamme sen, että yhä useampi meidän maassamme toimivista yhtiöistä on todellisuudessa monikansallisessa omistuksessa. Ja tuo tarkoittaa sitä, että nuo yhtiöt voivat toimia täysin vailla kansallisten viranomaisten kykyä valvoa niiden toimintaa. voidaan ajatella että ihmisiä ei kannata kouluttaa, koska se vie vain verovaroja. Ja saadaanhan niitä insinöörejä myös tuoda ulkomailta.  Jos sitten haluamme ajatella lyhytnäköisesti, niin silloin me kohtaamme tilanteen, missä valtion turvallisuus saattaa vaarantua. Mutta meidän pitää ymmärtää, että koulutuksen kohdalla ei ole kyse vain rahasta. 

Jos emme kouluta maamme kansalaisia eli niitä, joilla on äänioikeus, niin he ovat silloin alttiita ulkoapäin tulevalle informaatio vaikuttamiselle. Se että propaganda puree parhaiten kouluttamattomaan ihmiseen on erittäin yleisesti tunnettu asia.  Juuri se että äänestäjä ei tiedä ketä hän äänestää, ja jättää äänestämättä tekee tilaa erilaisille ääriryhmille, joiden oma etu menee valtion ja kansan edun ylitse. Koulutus opettaa kriittistä ajattelutapaa.. Juuri tämän takia esimerkiksi Hitler ja Stalin halveksivat yliopistoja sekä koulutusta yleensä. Kouluttamaton ihminen on aina helppo kohde informaation kautta tapahtuvalle vaikutukselle. Ja juuri sen takia koulusta olisi tarjottava myös ulkomaalaisille. 

Mutta kuitenkin kun tuota ajatusta ajatellaan vasten esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa, niin haluammeko me tehdä työtä, jota esimerkiksi maahanmuuttajille on tarjolla? Se että yhteiskuntamme säästää esimerkiksi koulutuksesta kasvattaa tulorajoja. Mutta samalla se altistaa yhteiskuntamme  informaatio vaikuttamiselle, joka on kaukana ystävällisestä. Koulutus antaa meille eväitä sille, että ihmiset osaavat varoa tiedon urkintaa sekä mahdollisesti outoja kyseleviä “viranomaisina” esiintyviä henkilöitä. 

Meidän pitäisi opetella kaksisuuntaista ajattelutapaa. Eli kun joku asia on meistä mukavaa, niin se ei ehkä ole mukavaa muista. Kun muista joku asia on mukavaa, niin se ei ehkä ole meistä mukavaa. Me ajattelemme ehkä esimerkiksi siten, että Virossa, Latviassa sekä Liettuassa on venäläinen vähemmistö. Mutta noissa maissa muistetaan se, kuinka baltit olivat häviävän pieni vähemmistö valtiossa nimeltään Neuvostoliitto. 

He olivat mikroskooppisen pieni vähemmistö, jonka yli voitiin kävellä. Oli helpompi tuoda venäläisiä muualta Neuvostoliitosta kuin opettaa virolaisille, latvialaisille ja liettualaisille Venäjää, ja tietenkin se, että venäläiset työnjohtajat olisivat opetelleet baltian kieliä oli täyttä utopiaa. Tietenkin ihmiset oppivat venäjää kouluissa, mutta tuo venäjä ei kattanut teknistä sanastoa eikä sillä voinut kommunikoida teknisissä tehtävissä. 

Riitti että suurin osa ihmisistä oli jotenkin tyytyväisiä. Ja tyytyväisyys taattiin siten, että ihmiset eivät sanoneet mitään valtiotaan vastaan. Valtio takasi sen kautta “suosion”, koska jos ihmiset sanoivat jotain valtion virallista linjaa vastaan, tai kiistävät valtion keskeiseen ideologian eli valtion johdon näkemyksen valtiosta erehtymättömänä koneistona, jota johtaa viisaista viisain mies, patriarkka, niin hänet pidätettiin ja lähetettiin suoraan Siperiaan, opettelemaan valtion virallista kantaa. Valtiota hallittiin pelolla, jonka tarkoitus oli osoittaa maailmalle, että “katsokaa, että kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat, kun kukaan ei edes mieltään osoita”.

 Pelon ja poliisikoneiston tarkoitus oli painaa kaikki vastaäänet kuulumattomiin. Ja jokainen valtion itsensä vastaiseksi luokittelema mielipide saattoi aiheuttaa pidätyksen. Kaikki muut kuin valtion virallinen mielipide peitettiin kovan luokan propagandalla. Ja me tietenkin länsimaiseen ajattelutapaan tottuneina ihmettelemme miksi nuo ihmiset uskovat propagandaa. Syy on se, että valtio julkistaa vain sitä itseään tukevaa informaatiota. Eikä muita kuin valtion hyväksymiä lähteitä ole käytettävissä Ajatelkaa tuota tilannetta, että kaikki tieto mitä saatte on peräisin samasta lähteestä. Eikä kukaan teistä ole koskaan edes nähnyt ulkomaisia lehtiä tai TV-kanavia. Silloin propaganda voi vaikuttaa eri tavalla kuin mitä me edes voimme uskoa. Meidän pitää muistaa se, että propaganda on noissa maissa osa valtion virallista mielipidettä, jota ei saa koskaan kyseenalaistaa tai vastustaa, joten propagandan kyseenalaistamisesta voi seurata vakavia seurauksia.

Me haluaisimme olla ankaria itsellemme. Mutta me olemme samalla itse oman itsemme suurin sokea piste. Se että meillä itsellämme on asiat hyvin saattaa siirtää pahaa oloa johonkin toiseen, ja tuo joku toinen voi sitten ryhtyä vihaamaan meitä. Se että ajattelemme itseämme ja omaa hyvää, joka koskee itseämme on mielestämme aivan oikea ajattelutapa, mutta emme voi tai saa tehdä sen kautta itsestämme vihattuja. Ongelma on siinä, että meitä on joka lähtöön, ja yhteinen etu ei ole globaali käsite. Se mikä on meistä oikea tapa saattaa olla jonkun muun mielestä täysin väärä. Eli meidän pitää muistaa se, että on myös muita ihmisiä, joilla on oma historiansa sekä oma käsityksensä siitä, mikä on heille hyväksi. Tuo heidän näkemyksensä on ehkä meille hyvin vieras. Ja noiden kahden näkemyksen yhteensovittaminen voi olla vaikeaa. 

Kun haluamme oppia jotain, niin silloin meidän pitää oppia mitä ennen on tehty. Ja sitten pitää oppia myös se, mitä ei koskaan pidä tehdä. Tuota sanotaan erehdysten kautta oppimiseksi. Erehdykset ovat asioita, jotka opettavat asioita siten, että noita erehdyksiä ei pitäisi koskaan toistaa. Erehdysten kautta oppiminen on mahdotonta, jos emme myönnä, että olemme tehneet virheitä. Jos kiistämme erehdykset, niin silloin me helposti toistamme noita virheitä, jotka ovat joskus tulleet kalliiksi. 

Historia opettaa kaikkia. Mutta se opettaa jokaista omalla tavallaan. Mutta jotta voisimme oppia historiasta, on meidän oltava valmiit ottamaan oppia vastaan. Jos kiellämme asioita, jotka ovat meille vaikeita, niin silloin me saatamme muuttaa historiaa sellaiseksi, että se miellyttää meitä. Tuolloin historia muuttuu romaaniksi, joka ei opeta yhtään ketään. Jos haluamme käyttää jotain tietoa oppiaksemme asioita, niin tuo tieto pitää silloin ottaa sellaisenaan vastaan. Emme saa poistaa asioita, jotka ovat meille vaikeita, koska vaikeat asiat ja virheet opettavat mitä ei pidä tehdä. 

Me kasvamme omien kokemusten sekä kulttuurin kautta. Kun puhutaan siitä että esimerkiksi Suomessa asioista ajatellaan tietyllä tavalla, niin meidän pitää huomioida se, että esimerkiksi Baltiassa samoista asioista saatetaan ajatella eri tavalla. Baltia on lähihistorian aikana kokenut kaksi tai kolme miehitystä. Eli Neuvostoliiton miehityksen, Saksan harjoittaman miehityksen sekä uuden Neuvostomiehityksen. Sen takia Baltiassa ajatellaan asioista jotenkin eri tavalla kuin Suomessa. Mutta kuten tiedämme, niin  koulutus on toimivien innovaatioiden pohja. Ilman innovaatioita ei meillä ole tuotteita joita voimme myydä. Pahoinvoiva nuori on hyvä kohde erilaisille kiihottajille, jotka sitten saattavat provosoida häntä asioihin, joita hän katuu lopun ikänsä. Kun me kohtaamme ihmisiä, niin meidän pitäisi historiasta oppia se, että ihmiset saattavat muuttua. Meidän asenteemme asioihin muuttuvat. 

Tuotantoketjut ja niiden vaikutus kansalliseen turvallisuuteen.

Tuotantoketjujen ongelma on siinä, että toisessa maassa tapahtuvaa tuotantoa ei kyetä valvomaan. Eli mikään tuotantolinjalla oleva valvontakamera ei kykene suojelemaan tuotetta viranomaisilta, jotka haluavat käyttää tuotetta ihmisten ja organisaatioiden valvontaan. Meillä länsimaissa on totuttu siihen, että viranomaisten tehtävä on estää teollisuus- että muu vakoilu. Kiinassa taas vakoilu on normaali valtion tiedon hankintaan liittyvä malli. Tuossa maassa lakia luetaan niin, että jos Kiinan kansanarmeijan etu niin vaatii, niin Kiinalaiset hakkerit saavat etsiä tietoja kaikista maailman yhtiöistä, eikä heidän tarvitse kysellä siihen lupaa. 

Kiinan viranomaisten suorittama laaja teollisuusvakoilu on tullut länsimaille yllätyksenä. Mutta jos ajatellaan Kiinan asennetta, eli sitä että tarkoitus pyhittää keinot, niin siellä ei mikään laki turvaa tekijänoikeuksia. Kiinan viranomaiset saattavat jopa myydä länsimaisista yhtiöistä varastettua tietoa myös kolmansille osapuolille. Samoin Kiinalaisten puhelinten paikannus on ilmeisesti mahdollista myös site, että vaikkapa matkapuhelimen ostaja ei edes huomaa sitä, että kiinalaiset valvovat hänen sijaintiaan. Nykyään tuotantoa siirretään yhä enemmän robottien hoidettaviksi. Joten ehkä tulevaisuudessa myöskin Kiinassa alkavat työpaikat kadota kuin noita tehtäviä siirretään roboteille. Ja siksi esimerkiksi tullit ovat ongelmallisia. Jos työt vedetään pois Kiinasta jonnekin automaattiseen tehtaaseen, niin silloin ne eivät ehkä tuo työpaikkoja yhdellekään ihmiselle koko maailmassa. 

Kriisin sattuessa saattaa olla niin, että tuo maa jossa tuotantolinjat sijaitsevat voi jättää nut alueellaan valmistetut tuotteet satamaan. Ja perustelu on se, että vihollisuuksien takia tuota tavaraa ei saa toimittaa perille. Sen takia myös Kiinan ja USAn konflikti saattaa aiheuttaa sen, että USA ei saa omistamiaan tuotteita pois Kiinasta. 

Kun Steve Jobs loi aikoinaan osan Applen tuotantoketjusta, jota kutsutaan maailman tehokkaimmaksi, niin hän ei varmaan koskaan kuvitellut, että tuo tuotantoketju saattaisi vaarantaa jopa USAn kansallisen turvallisuuden. Kun Applen tuotantoketjuja luotiin, niin tuo yhtiö ulkoisti tuotantonsa Kiinaan, mikä johtui siitä, että Kiinassa tuotantoketju on paljon joustavampi kuin USAssa sekä muissa länsimaissa. Riittää että soitetaan viereiseen tehtaaseen, ja pyydetään ruuveja tai johtoja. Tuo loistava sekä joustava ketju tekee mahdolliseksi loistavan ja tehokkaasti optimoitavan tuotannon. Mutta tuolloin Steve Jobs ja kumppanit eivät ilmeisesti muistaneet sitä, että Kiina on periaatteessa komentotaloudessa oleva maa. Periaatteessa siis valtio kontrolloi kaikkea tuotantoa, eikä tuon takia tarvita mitään kovin suuria muodollisuuksia tai byrokratiaa. 

Samoin Kiinan työläisillä ei ole samaa irtisanomista koskevaa suojaa tai muita oikeuksia kuin länsimaisilla työntekijöillä. Eli tuon takia tuollainen tuotantoketju on niin äärettömän tehokas, ja sitä voidaan syystä pitää kapitalismin eli globaalin markkinatalouden helmenä. Periaatteessa siis länsimaihin jää ainoastaan tuotteiden suunnittelu, ja käytännössä kaikki tuotanto tapahtuu Kiinassa. Mutta kuten tiedämme, niin tällaisesta ketjusta hyötyy tietenkin Kiinan kansanarmeija, joka varmaan tarvitsee kannettavia tietokoneita sekä esimerkiksi älykkäitä viestintä- ja ohjaustekniikkaan liittyviä ratkaisuja. Noissa ratkaisuissa tarvitaan tehokkaita mikropiirejä, joita Applen kaltaiset yhtiöt tuovat Kiinaan, tai valmistavat niitä Kiinassa lisenssillä. 

**********************************

Ovatko kiinalaiset hakkerit olleet hiukan liian onnekkaita tai taitavia? Eli tapahtuuko Kiinan tietomurto siten, että ensin vastapuolelle sujautetaan esimerkiksi läppäri, jonka mikropiireihin on asennettu haittaohjelma, joka avaa käytävän palomuuriin. Ja tuollaisen ohjelman voi Kiinalainen vakooja asentaa esimerkiksi tuotantolinjalla oleviin tietokoneisiin.

**********************************

Tuolloin noita samoja mikropiirejä siirretään tietenkin myös esimerkiksi ohjuksiin, niiden tukilaitteisiin sekä erilaisiin simulaattoreihin, joilla voidaan mallintaa uutta aerodynamiikkaa sekä muita vastaavia ratkaisuja. Kun Jobs perusti tuon tuotantoketjunsa, niin silloin Kiina ei ollut vielä samalla tavalla edistynyt supervalta kuin nykyään. Tuolloin uskottiin siihen, että Kylmä Sota ei palaa. Eikä myöskään Kiinan uskottu kohoavan sille tasolle, että se kykenee horjuttamaan USAn sekä Venäjän asemaa maailman kahtena johtavana supervaltana. Kiinan asemaa USAn nähden vahvistaa tietenkin sen suuret harvinaisten maametallien esiintymät. Samoin se että koska tuotanto siirrettiin aikoinaan Kiinaan, niin länsimaissa tai USAssa ei ole sellaisia tuotantolinjoja, jotka voivat vastata tarpeeseen sekä kysyntään.

Kiinan lentokalusto oli pääosin vanhentunutta eikä sen asevoimia pidetty kovin tehokkaina, vaikka kiinalaisten valmistamat Silkworm ohjukset osoittivat tehonsa Persianlahdella 1980-luvulla. Mutta vasta kun korkean teknologian yritykset toivat tuotantonsa Kiinaan alkoi sen Kansanarmeija saada yllättäen monia uusia aseita kuten esimerkiksi hypersoonisia ohjuksia käyttöönsä. Kiinan hakkerit olivat todella tehokkaita, ja he saattoivat saada haltuunsa suuren määrän länsimaiden aseteknologiaa koskevaa ilmeisesti salaista tietoa. 

Kun katsellaan esimerkiksi lehtikuvia Kiinan uusista lentokoneista, niin ainakin osa niistä vaikuttaa hyvin paljon samanlaisilta kuin Amerikkalaiset koneet, joten niiden valmistamisessa on ilmeisesti käytetty hakkereiden anastamaa tietoa. Mutta olivatko kiinalaiset hakkerit ehkä hiukan liian taitavia? Siis voi olla että kiinalaiset ovat saastuttaneet tietokoneita jo niiden valmistusvaiheessa. Koska tietokoneiden kokoonpanolinja on periaatteessa täysin Kiinan valtion valvonnassa, niin Kiinan tiedustelu voi asentaa noihin tietokoneisiin haittaohjelman, jonka kautta sitten voidaan esimerkiksi palomuuriin tehdä aukkoja, joista hakkerit pääsevät sisään järjestelmään. 

Nykyiset tuotantoketjut ovat uhattuna Trumpin tullien takia. Samoin ihmiset ovat heränneet siihen, että kaikki ei ole aina sitä, miltä se näyttää. Jos tärkeitä komponentteja kuten tietokoneita valmistetaan pahimman vihollisen toimesta, niin se saattaa houkutella asentamaan noille koneille erilaisia vakoilu- sekä ansa-ohjelmia, joilla tietokone voidaan saattaa sellaiseen tilaan, että sitä ei voida enää käyttää. Samoin tietokoneelle voidaan asentaa myös viruksia, joilla pyritään saattamaan ainakin osa vastapuolen tietojärjestelmistä toimimattomaan tilaan. 

Taloutta ja työntekoa, eli kaikilla asioilla on monta nimeä.

 

Miksi talous, ja yhteiskuntatieteitä luetaan yliopistoissa? Syy tähän on se, että nämä asiat ovat monella tavalla paljon mutkikkaampia kuin miltä ne ensinäkemältä vaikuttavat. Esimerkiksi palkka ei yksin kerro siitä, mitä ihminen voi ostaa palkallaan. Hintataso jossain Afrikan maassa saattaa EU-kansalaisen mielestä vaikuttaa alhaiselta. Eli jos ravintolaillan hinta on Euron, niin se on EU maan kansalaisesta halpa, mutta paikallinen joka saa ehkä kolme euroa päivässä ei tuo hinta olekaan enää niin pieni. Samoin työelämää koskevat kysymykset ovat vaikeita asioita. Eli olisiko työntekijän itsensä etu, että maassamme ei työntekijöitä saisi kilpailuttaa? 

Tuo kilpailutus turhine työhaastatteluineen ottaa ihmisiä aiheesta aivoon, mutta mitä jos sitten työnantaja joutuisi ottamaan esimerkiksi narkomaanin töihin? Siinä voisi työpaikan ilmapiiri kohentua huomattavasti. Narkomaanin laittaminen työkyvyttömyyseläkkeelle vain sysää ongelman toiseen paikkaan. Päihdeongelmista kärsivä ihminen näkee sairaslomat ja eläkkeen lomana, joten sen takia tuokaan vaihtoesto ei ole täysin mutkaton. 

Suomessa vaaditaan jatkuvasti sitä, että työntekijöiden pitää saada parempaa palkkaa. Se, että Suomi on kallis maa on tietenkin asia, mikä pitää huomioida. Samalla kuitenkin se, että maassamme yhteiskunnan tulotaso on polarisoitunut on johtanut kierteeseen, missä köyhät köyhtyvät ja maamme rikkaat rikastuvat. Ja tietenkin suuri ongelma on siinä, että esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien ostovoima on todella pieni. 

Vai onko näin? Tilastoja voidaan tietenkin käsitellä monella tavalla. Kaikki palkat pannaan jonoon, ja niiden keskiarvo eli mediaani lasketaan suoraan noista mahdollisista palkoista. Mutta sitten toinen tapa ottaa otos tästä asiasta on se, että lasketaan alin mahdollinen tulotaso, minkä suomen kansalainen voi saada, ja sitten katsotaan se, paljonko suurituloisin ansaitsee. Eli katsotaan pelkästään kahta ääripäätä. 

Tai sitten me voimme huomioida se, että kaikki maamme kansalaiset eivät saa palkkaa. Eli osa työikäisistä on eläkkeellä, joka tarkoittaa että he ovat niin sanotusti palkkojen ja työneuvottelujen ulkopuolella. Ja KELAn maksama työkyvyttömyyseläke ei ole kovin suuri. Se että ihmisiä tiputetaan pois työttömien jonoista saattaa tietenkin kaunistaa tilastoja. Mutta samalla se ei vähennä suoraan valtion menoja. Siis myös eläke on aina valtiolle menoerä. Se että tulotaso putoaa suurella osalla ihmisistä aiheuttaa kierteen, jota taloustutkijat kutsuvat nimellä "kuoleman spiraali". Tuo kierre johtuu siitä, että kun ihmisten ostovoima kutistuu, niin he eivät osta enää niin paljon tai niin hintavia tuotteita kuin ennen. 

Se kutistaa liikkeiden katetuottoa, ja aiheuttaa lopulta konkurssin. Kun yhtiöiden tulotaso laskee, niin se merkitsee sitä, että ne eivät enää voi tehdä investointeja. Ja kun myyntiä ei ole, niin lopulta edessä on konkurssi. Pahimmin tuo tulotason lasku osuu pieniin päivittäistavarakauppoihin, joiden marginaalit pakollisten menojen vähentämisen jälkeen on muutenkin kapea. 

Mutta toki tilastoja voidaan käsitellä monellakin tavalla, ja se että suurin palkka hinaa keskiarvoa tai keskikohtaa ylöspäin pitää aina huomioida, kun tilastoista tehdään tulkintoja. Samoin esimerkiksi kuntoutuspäiväraha, erilaiset kokeilurahat ja muut vastaavat asiat voidaan joko laskea palkaksi tai ne voidaan jättää pois laskuista. Samalla sitten tietenkin meidän pitää huomioida sellaisiakin asioita, kuten miten paljon tai millaisia asioita voi rahalla ostaa. Eli jos hinnat tai vaikkapa asumiskustannukset ovat korkeita, niin silloin tietenkin isokin palkka on melko pieni. Tuolloin pitää laskea se, kuinka paljon rahaa jää pakollisten menojen jälkeen käteen. Ja tietenkin pakollinen elintarvikekin pitää määritellä. Samoin sekin vaikuttaa tilastoihin, että asuuko ihminen Suomessa vai ulkomailla. Kun suomalainen käy ostoksilla jossain Teneriffalla, niin hänen ostamansa tuotteet eivät tuo yhtään arvonlisäveroja Suomen kassaan. 

Mutta kun puhutaan siitä miten maamme talous saadaan kuntoon, niin ongelma on siinä, että maassamme yritysten verottaminen on erittäin helppoa, kun taas luonnollisten henkilöiden eli äänestäjien verottaminen on vaikeaa. Äänestäjään kohdistuvat laikkaukset ovat poliitikoille vaikeita asioita. Joten tietenkin on helppoa kohdistaa menoja tai säästöjä sellaisiin kohteisiin, joita ihmiset käyttävät. Jos esimerkiksi sähkön kulutukseen sekä myös terveydenhoitoon kohdistetaan lisämaksuja, niin ne näyttävät paremmilta kuin verot, joita kannetaan jokaiselta Suomen kansalaiselta. Tuolloin unohdetaan se, että sähkön lisämaksu on oikeastaan piiloveron kaltainen asia, koska me emme vain voi elää ilman sähköä. Eli jos sähkön lisämaksu kohdistuu kaikkiin sähkön käyttäjiin, niin tuloksena on oikeastaan maksu, jonka vaikutus on sama kuin veron. 

Yritysten verottaminen ei ole aivan niin mutkatonta kuin haluamme olettaa. Eli yhtiö voidaan liputtaa EU/ETA alueen ulkopuolelle, jolloin siitä ei saada mitään verotuloja. Kuitenkin meidän pitää muistaa sekin, että yhtiöiden tehtävä on tuoda voittoa niiden omistajille. Mutta siis esimerkiksi ero EUsta ei ole ratkaisu ongelmiin, jotka liittyvät yritysten ulosliputukseen. Ja varsinkin pääosin ulkomaisessa omistuksessa olevat yhtiöt ovat erittäin ongelmallisia. Nimittäin niiden omistajat varmaan haluavat miellyttää oman kotimaansa poliitikkoja. 

Ja samalla tietenkin meidän pitää huomioida sekin, että esimerkiksi ulkomaisen työvoiman osuus kasvaa jatkuvasti. Ongelma on siinä, että noiden työläisten verot menevät maihin, joissa hintataso on melko alhainen. Vaikka tietenkin kaikki ihmiset toivoisivat sitä, että työpaikat menevät omaan maahan, niin kuitenkaan tuota asiaa ei tapahdu. Ulkomailta tulevat työläiset ovat oman maansa työlainsäädännön alaisia. He asuvat työpaikalla tai työpaikan välittömässä läheisyydessä. Ja kun urakka on ohi, niin heistä ei sitten enempää kuluja tule. Eli virolainen työtön rakennusmies ei mene Suomessa sosiaalivirastoon, mutta samalla tietenkin suomalainen mies menee sinne, jos hän ei saa työtä. 

Ja sitten seuraa se, miksi ulkomainen työvoima on sallittua. Tai miksi työvoimaa pitää toisaalta voida kilpailuttaa. Pakko palkata joku on asia, mikä ei tuo ratkaisuja mihinkään. Pahimmillaan pakon edessä palkattu henkilö voi aiheuttaa jopa koko työmaan sulkemisen pariksi päiväksi, jos hän aiheuttaa siellä joukon onnettomuuksia. 

Työvoiman kilpailutus on asia, mikä ainakin itseäni on joskus ottanut suoraan sanottuna aivoon. Mutta sitten kun työvoiman kilpailutusta katsotaan esimerkiksi työnantajan sekä osittain työmaan ilmapiirin kannalta, niin myös työnantajalla pitää olla vaihtoehtoja siitä, millaista työvoimaa se haluaa ottaa töihin. Nimittäin kaiken maailman puliukot ovat ihmisiä, jotka voivat tuhota koko työpaikan sekä sen ilmapiirin. Joten juuri päihdeongelmaiset ovat ihmisiä, joiden takia ei kaikkia ihmisiä saisi päästää työpaikoille. 

Tekoäly, ihminen sekä yhteiskunta.

  

Meillä on aina ollut sellainen agenda, että meidän pitäisi kehittää yhteiskuntaa ihmis- tai yksilölähtöisellä tavalla. Eli kehityksen tulisi kaikkien ihmisten mielestä palvella ihmistä, joka käyttää yhteiskunnan tuottamia palveluita. Tuolla tavalla ajatellen yhteiskunnan pitäisi olla sellainen, jossa esimerkiksi järjestelmät sopeutetaan palvelemaan ihmisten tarpeita. Mutta jostain syystä me usein kohtaamme tilanteen, missä ihmisten pitää sopeutua uuteen järjestelmään, tai oikeastaan ihmisiä sopeutetaan järjestelmien tarpeisiin. 

Tuolloin ihmisten pitää jostain syystä mukautua niihin tarpeisiin, joita järjestelmät heille asettavat. Nykyään järjestelmät ovat sekä ihmisistä että tietokoneista koostuvia kokonaisuuksia, joissa tietenkin määräysvalta on ihmisillä. Tietokoneiden tehtävä on palvella ihmisiä, eivätkä edes parhaat mahdolliset tekoälyt kykene mihinkään ilman ihmisen antamia käskyjä. Tietokoneet sekä erityisesti tekoälyt ovat vain käyttöliittymiä, joiden kautta ihminen käyttää järjestelmiä, kuten piirustusohjelmia. 

Tekoäly tekee siis kuvia kun käskemme sitä tekemään niitä, ja on oikeastaan ihan mukavaa katsella, mikä on tekoälyn “näkemys” jostain asiasta. Mutta siis tekoäly tarvitsee käskyjä, ja käyttäjän pitää työskennellä interaktiossa tekoälyn kanssa, jotta hän saisi aikaan haluamansa kuvan. Mutta sitten palaamme taas siihen, että tietokoneet on tehty palvelemaan ihmisiä. Ja samalla tavalla niiden ohjelmistot ja käyttöjärjestelmät on tehty ihmisten eli niiden käyttäjien käyttöön. 

Samalla noiden tuotteiden tarkoitus on tuoda rahaa niiden valmistajien, eli ohjelmistoalan yhtiöiden kassaan. Tuossa kohdassa sitten kohtaamme tilanteen, missä ihmisiä sopeutetaan uuteen järjestelmään ja sen tarpeisiin. Nimittäin uusia järjestelmiä sekä niihin valmistettuja uusia käyttöliittymiä tuotettaessa harvoin kysytään mitään järjestelmien käyttäjiltä. Parhaimmillaan järjestelmien päivitys tuo eteemme aivan uuden käyttöliittymän, josta ei olla puhuttu yhtään mitään ennen päivitystä. Tuolloin järjestelmän käyttäjä ei voi kuin ryhtyä opettelemaan uutta käyttöliittymää ja siihen liitettyjä toimintoja, tai järjestelmän käyttö loppuu siihen. 

Syy noihin uusiin käyttöliittymiin on usein se, että niiden avulla estetään esimerkiksi tuoteväärennökset. Tämän logiikan mukaan käyttöliittymien muutoksen pitäisi taata se, että uusimpia käyttöjärjestelmiä ei viedä maihin, joihin niiden vienti on kiellettyä. Uusissa järjestelmissä on parempi suoritintuki, sekä sitä kautta paremmat mahdollisuudet ajaa uusia ohjelmia. 

Tietenkin tekoäly vaatii uusia prosessoreja, joiden avulla järjestelmä tukee paremmin suuria kieli malleja sekä samalla myös mahdollistaa suurien tietokantojen ajamisen paremmin kuin ennen. Uudet prosessorit perustuvat malliin, jossa prosessori itse asiassa koostuu monesta itsenäisestä prosessorista.  Noiden prosessorien avulla voidaan valtavia tietokantoja ajaa useasta kohdasta samaan aikaan. Kyseisten prosessorien vienti esimerkiksi Venäjälle on ankarasti kielletty. Mutta ne voivat mullistaa esimerkiksi droneparvien hallinnan. 

Tietokoneiden kohdalla niiden rooli ihmisten palvelijoina sekä välttämättöminä toimijoina on päivän selvä. Mutta oikeastaan kukaan ei ole koskaan muistanut, että jokaisen tietojärjestelmän takana on ihminen. Ihmiset ovat niitä, jotka tekevät virheitä. Siis tietokoneen tekemä virhe on oikeastaan ohjelmoijan tekemä. Eli koska ohjelmoija sekä koodin tarkastaja ovat päästäneet huonosti tehtyä koodia läpi, niin sen takia tietokone tekee virheitä. 

Tämän takia pitää aina sanoa, että “älä syytä tahdotonta konetta virheistä, jotka olet itse siihen tehnyt”. Robotti ja tietokone ovat tahdottomia olentoja, jotka eivät oma-aloitteisesti ole vaarallisia. Mikään tietokone- tai tietojärjestelmä ei oma-aloitteisesti hakkeroi poliisin tai pankkien tietojärjestelmiä. Tai mikään robotti ei pudota kenenkään päälle kranaatteja, ellei sitten joku ole antanut noita varusteita robotille ja ohjelmoinut sitä toimimaan vaarallisesti. 

Robotin vaarallisuus saattaa kaikkein useimmin johtua puutteellisesti tehdystä ohjelmistosta. Tai sitten robottiauton ohjelmistoon on lisätty niin sanottu “aave protokolla” (ghost protocol). Tuo tarkoittaa käyttäjältä piilossa olevaa algoritmia, joka saa auton painamaan kaasua, kun se on tunnistanut tietyn henkilön. Eli tuollainen väline voisi olla erittäin vaarallinen sekä Kim Jong-Unin että mafian käsissä. Tuolloin välineestä on tehty tarkoituksellisesti vaarallinen. Mutta kuten tiedämme niin kaiken takana on ihminen. 

Tekoälyt ja tietokone ovat tulleet jäädäkseen. Siis meidän pitää elää tekoälyn kanssa, halusimme sitä tai emme. Tekoäly voi parhaimmillaan olla väline, joka vapauttaa ainakin osan työväestä tekemään uusia ideoita. Mutta pahimmillaan tekoäly tuo eteemme työttömyyttä. Toki voidaan sanoa että esimerkiksi se, että digitaaliset tietoverkot korvasivat lähetit, joita myös “Adidas verkon" nimellä kutsuttiin aiheutti työttömyyttä. 

Tekoäly on väline joka poistaa osan työväestä työpaikoilta. Se osa jonka tekoäly poistaa on juuri se, joka aiheuttaa suurimman tietoturvariskin. Osa syistä joiden takia “Adidas verkko” poistui oli se, että nuo henkilöt saattoivat varastaa tai kopioida tärkeitä asiakirjoja. Samalla tavoin huonosti koulutetut työntekijät ovat suuri ongelma tietoturvan kannalta. He eivät ehkä osaa tai uskalla kysyä kulkulupia, kun he avaavat ovia tuntemattomille. 

Tai sitten esimerkiksi siivoojaksi naamioitu FSBn agentti voi soluttautua johonkin insinööritoimistoon, ja varastaa sieltä esimerkiksi tietokoneiden varmuuskopio nauhoja tai kopioida nuo tiedot itselleen. Tai nuo henkilöt voivat asentaa valvontakameroita toimistoon. Se että työskenteleekö tuollainen tunkeutuja FSBn tai jonkun MC-jengin laskuun on täysin sama asia. Eli MC-miehet voivat myydä noita tietoja esimerkiksi juuri FSBlle, joka ehkä sitten luovuttaa noille jengiläisille aseita vastapalvelukseksi. 

Veroalen ongelmista tärkein on se, että miten se rahoitetaan?

Veroalen ongelmista sen verran, että valtio kyllä tarvitsee verorahoja. Joten pahimmillaan veroale on asia, mikä kohottaa esimerkiksi vaikkapa ruoan tai jonkun muun asian arvonlisäverotusta. Arvonlisäveroon siirretyt tuloverot on tietenkin helpompi perustella kuin joku tulovero, koska silloin veroa maksetaan vain jos tuotetta tai palvelua käytetään. Arvonlisäveron kohottamisen ongelma on sitten siinä, että me kaikki käytämme jotain tuotteita, joissa on arvonlisävero. Ja esimerkiksi jos ruoan ALVtä ruvetaan kohottamaan, niin se saattaa näkyä negatiivisena summana palkansaajien lompakossa. 

Se miksi esimerkiksi veroale on jotenkin vieras ajatus on se, että meidän pitää ehkä ensi talvena ryhtyä rajoittamaan sähkön käyttöä, ja jos haluamme eroon Putinin energiasta, niin silloin meidän pitää investoida johonkin toiseen energia-infrastruktuuriin, mikä sitten tietenkin vaatii rahaa. Mutta jos lähdetään puhumaan toisesta meille hyvin rakkaasta asiasta, nimittäin sähkön hintakatosta, niin meidän pitää muistaa se, että kansainvälisellä kentällä sähköä johdetaan sinne, joka siitä eniten maksaa. Siis kyseessä on huutokaupan tavoin hoidettava liiketoimi, jossa sähköstä tarjotaan hintaa, ja se joka tarjoaa eniten voittaa kilpailun. 

Toki sähkön hintakatto voidaan toteuttaa siten, että kuluttaja tai sähkö-yhtiöt maksavat sähköstä tasa-hintaa, ja sitten valtio maksaa loput, eli tuon sähkön hinnan vaihtelun kattaisi valtio, ja nuo asiakkaat maksaisivat sähköstä tasa-hintaa. Näin tietenkin voidaan aina toimia, mutta miten sitten vapaata kilpailua tukeva elinkeinoelämä reagoi tällaiseen ajatukseen, tai miten sitten tuo sähkön hintakatto rahoitetaan, koska siihen menee sitten paljon veroeuroja on hyvä kysymys. Siis jos valtio rahoittaa ihmisten sähkön ostamista, niin siihen pitää löytyä taloudellisia edellytyksiä. 

Valtion rahavarat eivät ole mitään loputtomia. Ja jos valtio jakaa rahaa ilmaiseksi, niin silloin se varmaan kaikille sopii. Mutta kukaan ei ole varmaan tullut ajatelleeksi sitä, että esimerkiksi kansalaispalkka pitää jostain rahoittaa. Ja mistä siihen otetaan rahat? Varmaan meistä kaikista olisi mukavaa saada 500-100 euroa pelkästään istumalla kotona. Mutta miten valtio sitten tuon rahan hakee? Korottaako valtio sitten ALV:tä tai ehkä lisää joitakin muita veroja. Vai myykö valtio ehkä kiinteistöjään tai muuta omaisuuttaan saadakseen lahjansa maksettua? 

Pahimmassa tapauksessa valtiovalta tekee niin, että se siirtää vain tuon lahjaksi saadun summan esimerkiksi sähkön tai jonkun muun hyödykkeen ALVhen, ja sillä hyvä tulee. Tuolloin rahaa ikään kuin vain siirretään taskusta toiseen. Mutta veroale on hyvä tapa antaa itsestä positiivinen sekä välittävä kuva seuraavissa vaaleissa. 

https://yle.fi/uutiset/3-12570427

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Nuorten mielenterveyden ongelmista

Nuorille asetetaan valtavasti paineita, eli nuorten pitää olla hyviä esimerkiksi Pisa-testeissä ja kaiken maailman muissakin testeissä. Kun kysytään mistä johtuu että Pisa-testien tulokset ovat laskeneet, niin voidaan kysyä kaksi asiaa. Yksi asia on se, että johtuuko Pisa testien laskeminen siitä, että nuoret eivät saa enää hyvää ja laadukasta opetusta? Vai johtuuko se siitä, että nuorille asetetaan sellaisia vaatimuksia, että heidän pitää olla parhaita kaikissa asioissa? Kukaan ei voi olla paras kaikissa asioissa, mitä maailmasta löytyy. Liiat paineet aiheuttavat stressiä sekä mielenterveyden häiriöitä. 

Kun nuori menee ensimmäiseen työpaikkaansa, niin silloin hän joutuu tilanteeseen, missä hänen pitää joko kouluttautua johonkin ammattiin sekä samaan aikaan olla kouluttamaton. Siis ihmisellä joko on tai ei ole koulutusta, kumpaakin ei voi olla samaan aikaan. Se mitä palautetta hän työpaikaltaan saa varmasti vaikuttaa hänen myöhempään elämäänsä. Jos hampurilaispaikan työnjohtaja jättää hänet töihin, niin silloin saattaa käydä niin, että henkilö ei hae koulutukseen, ja ehkä hän sitten viihtyy 40-vuotiaana tuossa samassa hampurilaispaikassa. 

Koulutukseen mennessään nuori menee ammattiin, mistä hän ei ehkä edes tiedä yhtään mitään. Tai sitten jos hän jättäytyy pois tutkintotavoitteisesta koulutuksesta, niin silloin hän kohtaa ennemmin tai myöhemmin tilanteen, jossa tuollaisesta asiasta tulee ongelmia. 

Se mikä meidän yhteiskunnassamme ei ole hyvää on se, että meillä kaikki asiat perustuvat suorittamiseen. Yhteiskunnan tai päättäjien mielestä nuorten ei pitäisi suorittaa niin paljon, mutta samalla taas esimerkiksi työelämässä menestyminen vaatii suorittamista. Se minkä ihminen taakseen jättää sen hän edestään löytää. 

Varmaan ei ole helppoa olla joku vastavalmistunut diplomi-insinööri, mutta myöskään siivooja ei varmaan ole myöskään mikään kovin helppo työ. Tai helppo työ tuo siivooja voi olla, mutta tuota työtä arvostetaan niin vähän, ja niin paljon on siihen ammattiin tulossa, että työnantajilla on varaa mistä valita. Ja jos työtä ei tehdä kunnolla. niin siivooja saa lähteä hakemaan uutta työtä melko nopeasti. 

HS.fi:ssä julkaistun artikkelin otsikko nuorten pahoinvoinnista. (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html)

Kun 17-18 vuotias nuori menee työhön hampurilaisbaariin, niin silloin hän saa ehkä mielestään hyvää palkkaa. Mutta hänen pitäisi hiukan ajatella sitä mitä hän 30- ja 40 vuotiaana tekee? Eli hän joutuu myös vanhempana elämään hampurilais myyjän palkalla. Ja lopulta vanhemmat eivät enää ole antamassa nuorelle rahaa, kun he muuttuvat iäkkäiksi. Nuoren pitää käsittää, että hän on 18-vuotiaana keskeneräinen. Mutta häntä ei saa jättää keskeneräiseksi. Yhtenä päivänä hän todennäköisesti täyttää 40-vuotta ja tappelee samoista asioista omien lastensa kanssa, mistä hän tappeli kauan sitten omien vanhempiensa kanssa. Ja silloin hänen pitää osoittaa entiselle lapselleen tukea sekä selittää myös se, että joskus hän tulee täyttämään vanhempiensa paikan. 

Hän on haavoittuva, mutta kuten tiedämme, niin olimme mekin joskus kauan sitten. Mutta sitten elämä opetti sekä kasvatti meitä ja meistä lähes jokainen kasvoi aikuiseksi. Kun me tuemme nuorta, niin meidän pitää olla vahvoja. Kun me olimme nuoria niin halusimme tukea. Tukihenkilön tuli olla vahva ja jakaa neuvoja myös silloin kun neuvot tuntuivat meistä kamalilta. Samoin meidän on oltava vahvoja ja kannustamaan lapsiamme olemaan myös vahvoja. 

Maailma on kova, ja lapsemme ovat lapsia vain niin vähän aikaa. Mutta on helpompi lähteä siitä, että lapsen kasvattaminen on helpompaa silloin kun meillä on lain suoma auktoriteetti häneen. Jos hän 18 vuotiaana päättää lähteä liftaamalla Amsterdamiin, niin meidän on vaikea sitä estää. Jos olisimme vähän aikaisemmin ohjanneet lastamme siinä, että kuinka vaarallista liftaaminen voi olla, niin hän ei lähtisi liftaamaan. Jos olisimme sanoneet, että lainat pitää maksaa takaisin, niin hän ei olisi lainoja ottanut ainakaan jotain etelän lomaa varten.  Se mikä johtaa usein pahempiin ongelmiin on se, että nuori kokee itsensä roskaksi, joka on heitetty pois. 

Nuorilla on mielenterveyden ongelmia enemmän kuin koskaan ennen, ja yksi mikä varmasti stressaa on se, mitä siinä nuoruuden jälkeisessä elämässä sitten tehdään  oman toimeentulon eteen. Siis nuorella sekä aikuisella pitää olla jonkinlainen tulonlähde, josta hän voi harrastaa tai tehdä kaikkea muuta. Joten jotain pitäisi ammatin tai työpaikan eteen tehdä, jotta nuori voi sitten vanhempana olla melko varma toimeentulostaan. Mutta sitten kun lähdetään keskustelemaan siitä, mikä oikeastaan on se, mikä aiheuttaa väkivaltaa ja päihdeongelmia on se, että ihmisiltä vaaditaan jotenkin kohtuuttomasti erilaisia taitoja. 

Vaaditaan hyvää suoriutumista matematiikassa, kielissä, biologiassa, urheilussa, ja samalla pitää tietenkin olla myös normaali. Pitää olla sosiaalinen, pitää osata käyttäytyä, omata hyvät sosiaaliset verkostot, osata hymyillä ja olla normaali eli kuunnella jotain Justin Bieperiä, eikä ainakaan kellään saa olla mitään muuta mielipiteitä, kuin mitä normaaleilla ihmisillä on. Jos ihminen ei ole normaali, niin hän voi sitten vaikka lähteä suoraan jonnekin laitokseen, niin muiden ei häntä tarvitse katsella. 

Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta miten huolehditaan siitä, että hän voi jatkaa elämäänsä kun hän joskus pääsee pois laitoksesta tai hoidon piiristä? 

Elämä on kuin käytävä, me emme tiedä mitä käytävän päässä on. Mutta sen tiedämme, että elämä koostuu erilaisista periodeista, ja jokainen periodi päätyy joskus. Joku päivä ihminen joka on mennyt opiskelemaan ehkä 10-15 vuodeksi valmistuu. Hän on saattanut mennessään kouluun kuvitella, että opiskelu jatkuu ikuisesti, mutta ennemmin tai myöhemmin hän kävelee valmiina alan osaajana ulos koulusta. Eli hän saa käteensä paperit sekä hänen opiskelunsa päättyvät. 

Samoin oikeastaan vain aika pieni osa vaikkapa mielenterveyspotilaista on sairaalassa lopun ikänsä. Eli he jättävät yhteisön taakseen sekä lähtevät jatkamaan elämäänsä. Eli ennemmin tai myöhemmin myös psykiatrinen potilas pääsee pois. Mutta meidän on kyllä aivan oikeasti pitäisi vähentää mielenterveyshoitoon liittyviä pelkoja. 

Meidän pitäisi tuoda myös sitä esille, että joku päivä suurin osa mielenterveyskuntoutujista pääsee pois. Eli ei ole maailmanloppu joutua tuohon paikkaan, jota mielisairaalaksi kutsutaan. 10-15 vuotta saattaa tuntua esimerkiksi 19-vuotiaasta erittäin pitkältä, jopa ikuisuudelta tuntuvalta ajalta, mutta se kuluu nopeammin kuin edes kukaan tuon ikäinen voisi arvata. 19 vuotiaan kohdalla ei vielä mitään ole lukkoon lyöty, ja moni asia ehtii muuttua hänen elämässään. Hän saattaa opiskella uuden ammatin, tai löytää monia uusia asioita jotka ovat toivon mukaan positiivisia. 

Nuoren pitää uskaltaa hakea apua, mutta väärin annettu apu aiheuttaa usein uusia ongelmia. Eli syyllistäminen sekä alemmuuden tunne eivät ole potilaan kannalta mitään mukavia asioita, vaikka niiden avulla taataan nuoren ja vanhemmankin potilaan hoidon jatkuvuus. 

Valitettavasti tuo hoitoon liitetty holhous eli vajaavaltaiseksi julistaminen saa varmasti aikaan sen, että nuoren aikuisen itsetunto murskautuu miljooniksi kappaleiksi, joita on vaikea laittaa kokoon. Eli se syventää epäonnistumisen sekä riittämättömyyden tunnetta, vaikka holhous antaakin hoitohenkilökunnalle sekä vanhemmille auktoriteettia komentaa potilasta.

Kuitenkin se että esimerkiksi entiset koulukaverit sekä serkut katsovat tuota vajaavaltaista kaiken aikaa pitkin nenää tai alentuvasti, koska heidän ei tarvitse tämän toiveita kunnioittaa varmasti ei tunnut miltään kovin mukavalta asialta. Toki holhous saattaa tuntua "oikealta vaihtoehdolta", mutta potilaasta se ei ole mukavaa. 

Eikä myöskään se edistä potilaan itsenäistymistä tai irrottautumista itsenäiseen elämään. Vanhempien pitäisi näissä asioissa kyllä miettiä sitä, millaiseksi tilanne tulee muuttumaan kun he eivät enää jaksa tai pysty valvomaan jälkikasvunsa "etua". 

Se että nuori jättää koulun kesken kun hän lähtee laitokseen voi kuitenkin olla kohtalokas liike. Nimittäin se saattaa suistaa hänet pahempaan syrjäytymiseen kuin koskaan ennen. Eli hän kokee ehkä vieläkin syvempää turhautumista, riittämättömyyttä sekä monia muitakin negatiivisia asioita. Esimerkiksi holhous on erittäin ikävä asia, ja se että henkilö tarvitsee silloin kaikkiin normaaleihin asioihin luvan ei ainakaan itsetuntoa kohota. Samoin mielenterveyslääkitys varmaan tuhoaa ainakin osan vanhoista ystävyyssuhteista. 

Mitäpä potilas puhuisi muille, kun nämä kysyvät missä töissä hän sattuu käymään tai miten hän muuten aikaansa viettää? En usko että kaikki jatkuu ennallaan, vaikka käsitykset psykiatriasta on muuttunut myönteisemmäksi kuin ennen, niin silti on monia asioita kuten ihmissuhteita, jotka saattavat vähentyä. Tai sitten entiset kaverit siirtyvät potilaan vanhempien ystäviksi, eli entiset luokka- ja muut kaverit saattavat käydä esimerkiksi potilaan vanhempien luona, mutta potilaan itsensä kanssa he eivät enää ole tekemisissä. Yhteen aikaan lehdissä puhuttiin usein siitä, kuinka "Puberteetti-ikää oli jatkettu piikkihoidon avulla". Eli kyseessä oli oikeastaan oikeuden päätös, jossa henkilö julistettiin vajaavaltaiseksi. Tuo asia varmaan kuulostaa hyvältä, mutta samalla se nöyryyttää potilasta. 

Oletteko koskaan muuten ajatelleet sitä, että esimerkiksi autistille olisi todella tärkeää solmia muitakin sosiaalisia suhteita kuin vain ohjaajien sekä hoitajien kanssa tapahtuvaa toimintaa. Eli ongelma nimenomaan mielenterveyshoidossa on vertaisten puuttuminen. Kaikki ovat aina potilaan yläpuolella, ja se varmaan hitsaa hermoon. Autismin ongelma on siinä, että he vaativat erityistä kannustusta toveripiiriin hakeutumisessa, ja jos vastaukset ovat negatiivisia, niin se tekee sosiaalisten suhteiden solmimisesta aina vain vaikeampaa. 

Se mikä sitten on ihmisille normaalia on se, että toisella ei lue esimerkiksi skitsofreniaa, tourettea tai mitään muutakaan asiaa, mikä voisi aiheuttaa epänormaaliutta missään papereissa. Jos ihminen on jotenkin epänormaali, niin hänet voidaan paiskata suoraan roskakoriin, koska hänen paikalleen voidaan hankkia välittömästi joku normaali ihminen. Eihän yhteiskunnan tarvitse välittää ihmisestä, joka on laitettu johonkin laitokseen, koska hän ei enää sieltä takaisin tule, tai niin suuri ja mahtava media on asian ilmaissut. Ja sitten taas kaikki mediat täyttyvät mukavasti pullamössöllä, jossa kuvaillaan sitä, että mitä normaalit ihmiset ajattelevat esimerkiksi jostain mielenterveyskuntoutujasta. 

Masennus tietenkin on todella vaarallinen sairaus. Eikä olisi muutenkaan pahitteeksi saada aikaan sellaisia joukkoja joista ei voida valita ammattilaisia. Ja kun ihminen masentuu, niin hänen omaisensa pitää välittömästi saada käteen valtakirja, jolla hänen omaisuutensa saadaan muutetuksi rahaksi. Toki se mielenterveyspotilaiden vaarallisuutta korostetaan joka asiassa varmaan saattaa aiheuttaa sen, että henkilö ei uskalla lähteä hakemaan apua. Toki jos kukaan kaveri ei käy syntymäpäivillä tai suuri rakkaus löytää uuden olkapään mitä vastaan nojata voi vetää vähän naamaa vakavaksi. Ja ehkä silloin voi olla vähän mieli maassa. 

Mielenterveysohjelmien tarkoitus on kertoa ihmisille mielenterveyden nykytilasta. Mutta noilla ohjelmilla on sellainen ikävä puoli, että ne saattavat estää tai nostaa mielenterveydellistä apua tarvitsevan nuoren kynnystä oikeasti hakea apua. Mitä sitten jos äiti, isä tai opiskelukaveri löytää lääkepurkin, jossa lukee "mielenterveyslääke"? Tai mitä jos sitten opiskelu "jätetään lepäämään", kun sitä kuntoutusta nyt lähdetään hakemaan. Sitä puolta mitä esimerkiksi mielenterveyspotilas sattuu ajattelemaan ei varmaan kukaan edes halua kuunnella, kun kaikki muutenkin tietävät kaikki asiat tuota potilasta paremmin. 

Eikä terapiasta ole koskaan mitään apua, kun homma hoituu Leponexin sekä muutamien muiden lääkkeiden avulla. Siellä jossain suljetun oven takana on mukava vaikka nukkua, niin ei tarvitse sitten kuunnella sitä, miten joku toinen on mennyt sairaanhoitajakouluun, eikä "maken" ole hyvä käydä enää hänen luonaan. Tai kun jokainen paikalla olija on saanut olla potilaalle se auktoriteetti, joka tietää asiat aina vähän potilasta paremmin tekee häneen suuren ja lähtemättömän vaikutuksen sekä saa hänet muistelemaan hartaasti jotain muuta asiaa. 

Se että potilas makaa sängyllä kuunnellen death metellia tuhannen desibelin teholla saattaa johtua siitä, että potilas nyt ei vain viitsi tai halua kuunnella sitä, mitä kaikkea mukavaa hänestä taas puhutaan. Ja mistä hän itse puhuisi, jos kaikki päivät kuluvat työsalilla, jossa hän siivoaa vessoja tai lajittelee nauloja? Tai sitten kaikki asiat on jo kerran hänen vanhempiensa kanssa puhuttu, niin mitä varten hän sitten mitään muille puhelisi. Ja mitä varten hän edes haluasi kuunnella miten mukavia asioita hän voisi ensi vuonna tehdä, kun kaikki on jo kuitenkin päätetty valmiiksi. 

Mutta siis terveiden ehdoilla yhteiskuntaa viedään aina eteenpäin. Meidät jaetaan kaikessa menestyjiin ja niihin jotka eivät menesty. Ja jokainen epänormaali ihminen on tietenkin sellainen, joka ei koskaan menesty maailmassa missä menestys mitataan rahana ja varallisuutena. Tuolla arviolla mitattuna esimerkiksi sellainen poikkeus-yksilö kuin Albert Einstein ei olisi mitenkään menestynyt ihminen. 

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008968172.html

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/

Voiko media olla koskaan täysin neutraali?

Voidaanko esimerkiksi YLEä verrata Venäjän mediaan. Mutta Venäjän valtiollisen median asettuminen Kremlin äänitorveksi, eli huutotorveksi jossa Venäjän johtajat huutavat kerran toisensa jälkeen asioita, jotka eivät ole totta, ja joita käsitellään täysin ilman kritiikkiä tuo mieleen YYA-Suomen. Valtiollisen median ongelma Venäjällä on se, että sitä ei saa mitenkään kritisoida. Siis Venäjällä media on muuttunut aseeksi, jolla lyödään niitä, jotka uskaltavat puhua Putinin hallintoa vastaan. Mutta kun puhutaan esimerkiksi YLEn neutraliteetista, niin mieleen tulevat esimerkiksi ne vanhat upeat YYA-ajat, jolloin YLE  että muu media eivät uskaltaneet sanoa sanaakaan esimerkiksi Kekkosta vastaan. Tuolloin tietenkään Suomessa ei ollut sensuuria, mutta samalla kuitenkin päätoimittajat vetivät viivoja juttujen päälle, jotka ovat olleet "ulkopoliittisen linjan vastaisia". 

Median itselleen asettama tehtävä on tuoda ihmisten tietoon esimerkiksi päätöksen tekoon liittyviä asioita. Mutta tuo asia ei ole aivan niin itsestään selvää kaikissa maissa. Venäjällä esimerkiksi median itselleen asettama tehtävä on toimia valtiovallan äänitorvena jolla se painostaa vastustajiaan. Kun ajatellaan sitä onko media aina kriittinen, niin silloin meidän pitäisi ehkä muistella korona-epidemiaa, jossa koko maa pantiin kiinni, koska meneillään on COVID-19 pandemia. Tuolloin karanteenisäännöt olivat sellaisia, että niillä ei voitu virusta edes pysäyttää. Eli virus tarttuu maitokaupassa, se tarttuu herättäjäjuhlissa, yhteismajoituksessa sekä kaikissa muissakin tilaisuuksissa. Eikä se että koulut pannaan kiinni vain yksinkertaisesti riitä estämään epidemioita. 

Kuitenkin se että Suomen kansalainen pääsee Suomeen vaikka yskisi keuhkot pihalle ei takuulla pysäytä mitään epidemiaa. Samoin koronauutisissa on kiitettävästi huomioitu ihmisiä, jotka eivät voi syystä tai toisesta hakea rokotetta. Olisi muuten hyvä, jos muihinkin vähemmistöihin suhtauduttaisiin yhtä sallivasti, kuin noihin koronavirusrokotteista kieltäytyviin ihmisiin. Samoin unohdetaan mainita se, että onko koronaan kuolleella ehkä mahdollisesti joku keuhkosyöpä tai edes sitä ei ole muistettu merkitä ylös, että onko koronaan kuollut ehkä ollut mahdollisesti saattohoidossa. Eli koronakuolematilastoihin pääsee sillä, että kuollessa on ollut koronavirusta veressä. 

Ukrainan sota on nostanut Venäjän vastaisia mielialoja. Se että sota on kestänyt näinkin kauan saa aikaan sen, että länsimaat eivät enää voi antaa asioiden kehittyä niin kuin Venäjä niitä haluaa kehittää. Siis Putinin ajatus lienee ollut se, että hän murskaa Ukrainan asevoimat muutamassa tunnissa, ja sitten kaikki vain levittelevät käsiään, ja toteavat että "mitään ei ole enää tehtävissä". Mutta esimerkiksi Ukrainan sodan alussa puhuttiin siitä, että "Ukrainan armeijan sotarikoksiin" pitäisi puuttua. Nyt olemme nähneet sen, että myös Venäjä osaa noita sotarikoksia tehdä. Ja sitten tuleekin tässä mieleen se, että kuinka monta sotarikosta Venäjä on tehnyt esimerkiksi Afganistanissa silloin kauan sitten?  

Siis tässä vain mieleen tulee se, että kuinka usein esimerkiksi päätoimittaja oli oikeasti vetänyt viivoja juttujen päälle, ja kuinka usein esimerkiksi Neuvostoliittoa koskevia juttuja on kirjoitettu vodkan ja kaviaarin ääressä tovereiden avustuksella? Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen YYAn väitetään kuolleen, mutta aina silloin tällöin tulee mediasta raikas tuulahdus tupakansavua sieltä historiasta. Sanotaan että YYA ei ole kuollut. Niin kauan kuin ne jotka aikoinaan rakensivat itsesensuuria ovat töissä, niin YYA nostaa aina välillä päätään. Venäjältä saa halpaa bensiiniä ja vodkaa, ja sen takia tuo maa saa jostain syystä aina jotain ystäviä. 

Viimeksi esimerkiksi NATO-keskustelun yhteydessä presidenttiä pyydettiin puuttumaan keskusteluun, ja myös ainakin alussa Ukraina-uutisissa oli havaittavissa sellaista "YYA-mallista ryhtiliikettä", jossa puhuttiin "presidentti Putinista". Samoin Valko-Venäjän mielenosoitusten kukistamisen yhteydessä puhuttiin "järjestyksen palauttamisesta maahan", jotta saadaan jääkiekon MM-kisat pelattua.  Esimerkiksi myös EU- sekä NATO kriittisyys ovat asioita, joiden yhteydessä sana "kriittisyys" on muuttunut kielteisen synonyymiksi. Noita uutisia lukiessani mieleen tulevat liituraitapuvut, öljytyt hiukset sekä jaffa-pullot ja tupakansavu. 

Samoin esimerkiksi se, että kansanryhmää vastaan kohdistuvasta kiihottamisesta halutaan tehdä laillista varmaan kuulostaa hyvältä. Mutta todellisuudessa kansanryhmää vastaan kiihottaminen on asia, mikä ruokkii erilaisia ääriliikkeitä. Populismi on politiikan ikävä malli. Siinä haalitaan ääniä esimerkiksi etniseltä enemmistöltä siten, että vähemmistöjen oikeusturvaa kavennetaan. 

Saattaa olla että vähemmistöön kuuluvat joutuvat tekemään paljon enemmän töitä, jotta he voivat päästä johonkin työhön tai virkaan. Esimerkiksi Putinin armeijassa työt jaetaan siten, että Venäläiset ovat komentajina, ja alaiset taas kuuluvat johonkin vähemmistökansoihin. Eli kyseessä on tyylipuhdas versio syrjinnästä. Tai sitten vähemmistöön kuuluvien on vaikeaa saada työtä, kun tehdään selväksi että jos "tuo tulee teille töihin, niin me etsimme uuden kumppanin".

Venäjän johdon etuna on se, että sen ei tarvitse välittää kritiikistä eikä myöskään mistään muusta. Siksi tuo maa on esimerkiksi luonnonvarojen hyödyntämisessä niin sanottu "villi itä", jossa ei paljon tarvitse välittää työturvallisuudesta eikä ainakaan luontoarvoista. 

Käsitys siitä, että kaikki jotka haluavat rajoittaa hiilidioksidipäästöjä leimataan ilmastofanaatikoiksi tai hysteerikoiksi palvelee nimenomaan niiden maiden etuja, jotka myyvät fossiilisia polttoaineita. Jokainen kilowatti, joka tuotetaan ilman kaasua ja öljyä on pois esimerkiksi Venäjän kassasta. Ja esimerkiksi niin kauan kuin käytetään fossiilisia polttoaineita, niin Venäjän johto voi laskea niin, että sen kaasu ja öljy menevät kaupaksi. Jos noita tuotteita ei voida suoraan myydä, niin silloin tietenkin ne voidaan kuljettaa markkinoille huomaamattomasti kolmannen maan kautta. 

Trumpin ja Le Penin näkemys ilmastofanaatikoista varmaan miellyttää myös V. Putinia, joka myy mielellään öljyä ja kaasua länteen, ja sitä vastaan sitten hankkii kaiken maailman mobiililaitteita. Samoin Putinia ilmeisesti miellyttää myös Le Penin sekä Trumpin näkemys siitä, että oma maa ensin. Sillä tavoin hän voisi hajottaa NATOa sekä EUta, ja tehdä lopun pakotteista. 

Jos ajatellaan että esimerkiksi YLE on laitos, jota ylläpidetään verovaroin, niin silloin tietenkin halutaan taata kansalaisten mahdollisuus saada neutraalia sekä varmennettua tietoa. Ajatellaan että kaupallisen median kohdalla esimerkiksi uutisia valitaan siten, että niistä myyvimmät tai ne jotka palvelevat kaupallisen kanavan omistajan etua pääsevät julkaistujen juttujen listoille. Mutta sitten tulemme siihen kysymykseen, että miten neutraali verorahoin maksettu media voi olla. Siis sen pitäisi olla neutraali, mutta meillä on kaikista asioista oma mielipiteemme. Eli emme voi koskaan olla täysin neutraaleja. 

Siis myös valtion rahoittamalla medialla on omistajansa, joka on valtio. YLEä johtaa johtokunta, jonka jäsenet edustavat omaa poliittista liikettään, ja periaatteessa he päättävät siitä, että mitä YLEltä tulee ulos, ja mitä sieltä ei tule ulos. Kaiken maailman johtokuntia on tietenkin helppoa syyttää politisoitumisesta, mutta samalla me unohdamme että esimerkiksi myös toimittajilla itsellään on mielipiteitä asioista. Meillä kaikilla ihmisillä on mielipiteitä sekä asenteita, ja voimme tiedostamatta olla hyvinkin asenteellisia. 

https://yhteisojahistoria.blogspot.com/