Halpavaatteista, muodista sekä huomauttelusta asioista, jotka joku kokee kiusallisiksi

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Tässä heti aluksi sanon, että tämä blogi on täysin tarkoituksellisesti jätetty myös muiden luettavaksi, jotta sitten tietenkin tätä saa myös levitellä pitkin katuja kaikille kavereille. Seuraava teksti saattaa vaikuttaa vuodatukselta, mutta sen kuitenkin tässä tarkoituksella julkaisen, koska tällaista aina välillä joku saa kokea oikeasti. Olisiko mukavaa tulla huoneeseen, ja kuulla ensin muutamia valittuja eli negatiivisia sanoja omasta kehosta tai pukeutumisesta? Miksi muuten kukaan ei koskaan sano yhtään "valittua sanaa" siitä, miten joku on positiivinen? Tai toiminut positiivisesti ja onnistunut jossain asiassa elämässään. Jollekin ihmiselle saattaa esimerkiksi lähtö tanssilavalle olla ylivoimainen tehtävä, koska hänet on torjuttu omassa menneisyydessään. Ja sitten kun hän uskaltaa lähteä kokeilemaan onneaan, niin tuostakin asiasta tehdään joku ikävä juttu, vaikka tuolloin henkilö tarvitsee todella positiivista sekä kannustavaa palautetta, jotta hän uskaltaa lähteä ulos.

Tietenkin tuon tilaisuuden voi jokainen itse pilata sillä, että huomauttaa toista lihavuudesta tai sitten esimerkiksi näyttää tuolle uudelle kumppani-kokelaalle vaikka valokuvia siitä, miltä joku ihminen näyttää painaessaan vähän yli 130 kiloa, mikä toki saattaa johtua vaikka lääkityksestä. Tuo asia voidaan muuten muotoilla sellaiseen muotoon, että "onko 150 kiloa rikki?".  Sitä asiaa voidaan vaikka julkisesti käsitellä, että kaikki tietävät, että kuka on perheen musta lammas, kun sitä ei ehkä muuten näe päälle.

Ja koska kaikki eivät esimerkiksi huomaa toisen olevan vaikkapa psykoosipotilaan, niin silloin tästä asiasta pitää kaikkia läsnäolijoita muistuttaa, jotta he sitten voivat kohdella tuota henkilöä asiaan kuuluvalla ylemmyydellä ja holhoavalla sekä inhottavalla asenteella, ja tässä muuten sanon sen, että kaikki maailman psykiatriset potilaat eivät ole vaarallisia, tai edes minkäänlaisessa  holhouksessa eivätkä he yritä itsemurhaa, vaikka joku on ilmeisesti tällaista saanut joskus päähänsä. Ja tietenkin esimerkiksi mielenterveyspotilaan päiväkirjan voi joku aina varastaa, koska se on "kovaa tavaraa", mikä kolahtaa varmasti kaveripiirissä sekä tuo tuon henkilön sielun maiseman kaikkien muidenkin tietoisuuteen. Näin sitten koko juhlan voi mukavasti viettää puhumalla itsemurhista, anoreksiasta sekä tietenkin lihavuudesta, sekä kysellä että "koska se holhousta koskeva päätös sitten annetaan?". Se varmaan tekee hyvän vaikutuksen koko seurueeseen, kun tuollaisia asioita lähdetään yhdessä käsittelemään.

Tuolloin voidaan sellaisista asioista kuin lihavuus sekä esimerkiksi joku sairaus tehdä sellainen asia, jota toinen sitten häpeää, ja sitä voidaan tietenkin sitten käsitellä vaikka julkisesti, jolloin tämä kohde saattaa sitten oikeasti ryhtyä itkemään. On ihmisiä, joiden mielestä on vitsikästä sanoa aina muutamia "valittuja sanoja" muiden vaatteista sekä muista vastaavista asioista. On tietenkin huomaavaista huomauttaa siitä, että jos henkilö on sairaalloisen lihava tai hänellä ei ole oikein sopivia vaatteita jotain tilaisuutta varten, ja tuolloin tietenkin voidaan kysyä suoraan, että miksi esimerkiksi lasten ja nuorten pitää aina kuulla siitä, kuinka heidän pitäisi pukeutua tai kuinka heidän pitäisi hoitaa kuntoaan, kun samaa asiaa ei kuitenkaan voi muka vanhemmalle ihmiselle sanoa? Tällä tarkoitan, että esimerkiksi "Iron Maiden"-T-paita ei ehkä ole se kaikkein paras vaihtoehto johonkin juhlavaan tilaisuuteen, mutta toisaalta miksi ostaa erikseen vaatteita johonkin häihin tai hautajaisiin, jos niitä ei kuitenkaan käytetä kuin kerran.

Tämän kirjoitelman tarkoitus ei ole siis ketään kiusata tai muuten kenestäkään pahaa puhua, mutta itse tietenkin muistelen, että lapsuudessani kohdannut itsekin tällaista toimintaa, eikä se ole mitenkään mukava kokemus, vaikka itse olen mies. Naisille tällainen asia voi varmasti olla vielä ikävämpi seikka, koska heille esimerkiksi ulkonäkö on paljon tärkeämpi asia kuin pojille tai miehille, jotka kuitenkin saattavat hävetä omaa vartaloaan niin paljon, että eivät esimerkiksi uskalla käydä uimassa, koska pelkäävät muiden sanovan esimerkiksi lihavuudesta. Ja arvatkaa vain miltä tuntuu kuulla tuosta asiasta esimerkiksi koko Joulun pyhien ajan. Eräissä tällaisissa tapauksissa olen kyllä ollut sitä mieltä, että tuolloin on ihmisillä joku tarve kertoa toisen ylipainosta kaikille muille, koska se jotenkin vie huomion pois esimerkiksi alkoholismista sekä epäonnistuneista liiketoimista.

Ylipaino on tietenkin nolo asia, ja kuitenkin jokainen paikalla olija voi sen itse todeta. Ei heille tarvitse tätä asiaa aina kertoa ainakaan kovin montaa kertaa. Jos ihminen kuvittelee olevansa jotenkin hauska, niin tietenkin yhden kerran kerrottuna joku vitsi saattaa tuntua erittäin mukavalta, ja ehkä joku sitten siitä vielä ryhtyy nauramaan. Mutta kuitenkin kun tuota vitsiä toistetaan kymmeniä kertoja, niin se alkaa sitten kuluman, jolloin olisi varmaan ihan mukavaa keksiä muitakin aiheita, kun vain se yksi ja sama fraasi, jonka joku on tuhansia kertoja kertonut.

Ja itse kyllä en muiden vartalon haukkumista kovin mukavana asiana ole pitänyt. Nykyään vartaloon kiinnitetään erittäin suurta huomiota, ja esimerkiksi lehdistössä on joskus ollut huomioita siitä, kuinka julkisuuden henkilöt ovat hiukan "pulleita", ja tässä sitten voisin sanoa, että suuresti ihmettelen sitä, että meillä ei ole enempää anoreksia-potilaita kuin mitä heitä on? Kun ajatellaan anoreksian hoitoa sekä sen suhdetta kiusaamiseen, niin tuolloin kyllä olen sitä mieltä, että anoreksia-potilaan hoitoa pitäisi voida laskuttaa noilta kiusaajilta, joiden mielestä toisen vartaloon kohdistuva pilkka on jotenkin hauskaa.

Eikä kenestäkään varmaan tuollaisen ivan kohteesta kyseinen erittäin ikävä huumori ole kovin mukavaa kuunnella. Tuolloin se että henkilö ei ehkä päällepäin reagoi siihen, että häntä ivataan saattaa yllyttää muita sitten ikään kuin haukkumaan toista vielä tyhmäksi, eli hän ei muka tajua sitä, mitä sanotaan. Kyseisessä tilanteessa olisi tietenkin hyvä kertoa tuolle ivan kohteelle se, että hänen kuuluu raivostua tai ruveta itkemään, niin silloin voisi joku alkaa kertoa siitä, että toinen on niin kauhean herkkä, että hänet pitää viedä psykiatrille tai antaa koivuniemen herraa takapuolelle. Tuolloin aikuinen saattaa todella erittäin ajattelemattoman repliikin kautta  yllyttää nuoria kiusaamaan ehkä jopa omaa sukulaistaan. Joten ehkä tuollainen ihminen saa siitä sitten vielä oikein hyvän olon, kun joku kutsutaan esimerkiksi mökille ja häntä siinä sitten koko ajan pilkataan. Kun ajatellaan sitä, että ehkä tuo henkilö kokee muiden ihmisten pilkkaamisen kohottavan omaa itsetuntoaan, niin itse ihmettelen sitä, että miksi tuollaisen jatkuvasti muita haukkuvan henkilön omille vioille tai hänen omassa elämässään tapahtuneelle epäonnistumiselle ei koskaan saa sitten kuitenkaan nauraa, kun hän kuitenkin muita siinä haukkuu koko ajan.

Eräiden ihmisten mielestä tällainen kirjoittelu on leimaavaa, ja he eivät tätä haluaisi lukea. Mutta kun heistä on järkevää ikään kuin toista alentaa, niin varmaan tätäkin on mukava sitten arvostella siellä omassa kotona, kun ei kukaan ole näkemässä. Tuolloin voidaan sanoa, että se "hissukka" pilaa monen ihmisen elämän, koska hän tällaista kirjoittaa. Tässä sitten palaan vielä siihen muotiin, eli mistä johtuu se, että lapsi pukeutuu johonkin hirvittävään "Iron Maiden"-T-paitaan joka paikassa. Jos nuori tai lapsi saisi huomiota, eikä häntä kohdella kuin ilmaa, niin ehkä hän sitten jopa välittäisi siitä, mitä päälleen laittaa. Mutta jos mistään ei koskaan saa positiivista palautetta, niin miksi hän sitten viitsii edes yrittää käyttäytyä kunnolla. Ja lopulta jatkuva huomauttelu saa aikaan sen, että henkilö lopulta vähät välittää siitä, mitä tekee. Tuolloin tilanne saattaa olla sellainen, että joku mies tai nainen saattaa laittaa pornofilmin pyörimään kesken Jouluaterian, sekä sitten muutenkin käyttäytyä sopimattomasti, ja huomauttaa vanhempien täti-ihmisten lattarinnoista sekä muusta käytöksestä.

Positivismi voi olla myös yliampuvaa mutta elämä ei saa olla pelkkää mollia.

Jin ja Jang
(Wikipedia)

Kimmo Huosionmaa

Elämään kuuluu sekä ilo että suru. Ne ovat vastakohtia, jotka täydentävät toisiaan. Ja kun ajatellaan Jin ja Jang-merkkiä, niin siinä on molemmilla puolilla pieni alue, missä on toisen alueen väri. Tuo tarkoittaa sitä, että se mikä on toiselle hyvää voi olla toiselle paha asia. Vaikka iloitsemme uudesta työpaikasta tai kutsusta juhliin, niin nämä samat asiat sekä tilaisuudet voivat olla jollekin toiselle hyvin ikäviä asioita, ja ajatelkaa sellaista ihmistä, joka on jo ollut varma työpaikasta, mutta sitten hän ei ole tullut valituksi. Tai henkilöä joka joutuu töihin päivystämään juuri sinä suurena juhlapäivänä.


Tuolloin voi suru olla suuri, vaikka sitä ei ehkä näytetä ulospäin. Ajatelkaa vain itse, miltä tuntuu kun juhlavaatteet roikkuvat henkarissa, mutta sitten tulee sähköpostiin viesti, että työpaikalla on tilanne muuttunut. Tai sitten suureen juhlaan ei tulekaan kutsua, vaikka toinen on ymmärtänyt että se tulee kaikille automaattisesti. Niitä vaatteita ei ole mukavaa katsoa, vaikka tietenkin muilla on lupa valita seuransa itse. Ja suureen ääneen käytävällä sanotut sanat "kutsu ei tietenkään koske kaikkia" varmaan myös tuntuvat kaikuvan korvissa.


Silloin ei ehkä ole mitenkään erityisen mukava olo. Samoin jos nuori insinööri ohittaa uralla jonkun vuosikymmeniä töitä tehneen gurun, niin se ei ole mukavaa, vaikka hän kuinka dynaaminen olisi. Asioita pahentaa ja katkeruutta lisää, jos tämä insinööri on tullut työyhteisön ulkopuolelta, koska silloin tämä hylkäys sattuu ikään kuin yllättäen. Ja tietenkin uudella päälliköllä on omat tapansa hoitaa asioita, mutta kuitenkaan toista ei saisi sitten alistaa sekä nöyryyttää siksi, että hän on samaa tehtävää hakenut.


Tämä asia tarkoittaa sitä, että kaikissa asioissa on sekä hyvä että huono puoli, ja koskaan ei mitään asiaa saisi käsitellä yksisilmäisesti vain toista puolta katsoen. Se että toinen pahoittaa mielensä ei varmaan ole kenenkään mielessä päällimmäisenä, kun hän alkaa valmistautua tuon uuden työn asettamiin haasteisiin, mutta kuitenkin siellä käytävässä ei kannata lähteä tuulettamaan, koska joku voi vaikka ottaa tuolin ja lyödä tätä henkilöä. Tai muuten ryhtyä sabotoimaan hänen elämäänsä.


Maailma on vaarojen karikko, lauloi Maija Vilkkumaa tässä muutamia vuosia sitten, ja kuten tiedämme, niin tämä asia pitää aivan hyvin paikkansa. Positivismi on tietenkin erittäin hyvä asia, ja sen avulla voidaan tietenkin kannustaa esimerkiksi työpaikalla ihmisiä parempiin suorituksiin. Mutta tälläkin asialla on kääntöpuolensa. Kaikista asioista pitää nähdä myös negatiiviset puolet, sekä varautua kaikkein pahimpaan. Eli aina pitää toivoa parasta, mutta varautua pahimpaan. Jos puhutaan esimerkiksi äärimmäisen positiivisesta asenteesta vaikka lääkärin työhuoneessa, niin silloin saattaa lääkäri herättää potilaassaan liian suuria odotuksia hoidon suhteen.


Tuolloin saattaa syöpälääkäri sanoa, että parin vuoden päästä tulee uusi hoito, vaikka kyseistä hoitoa ei ole vielä edes kokeiltu muuten kuin soluviljelmillä, ja tällaisessa tapauksessa saattaa ihminen kohdata sitä tarpeetonta kipua ja kärsimystä, mutta sama koskee myös psyykenlääkkeitä. On olemassa ihmisiä, jotka uskovat että psyykenlääkkeet muuttavat ihmisen sekunnissa toiseksi, ja silloin on vaara, että noita lääkkeitä määrätään turhaan. Tällaiset lääkkeet saattavat leimata käyttäjäänsä erittäin ikävällä tavalla, ja saada sitten aikaan eristämistä sekä muita hyvin ikäviä asioita.


Maailma ei ole vain duuria vaan myös mollia pitää löytyä. Eli esimerkiksi hautajaisissa ei ole varmaan asiallista puhua siitä, kuinka siellä sai sitten päivän aterian ilmaiseksi, vaikka joskus niin kyllä haluttaa sanoa. Äärimmäinen positivismi on sellaista, missä kaikki asiat nähdään hyvinä sekä iloisina asioina, mutta sitten tietenkin on olemassa tilanteita, missä on hyvä olla hiljaa näistä iloisista hetkistä. Se mikä on iloa ja mikä surua on kuitenkin jokaisesta meistä itsestä kiinni. Jos joku työpaikan ikävä ihminen sairastuu, ja jättää työelämän, niin hänen alaisensa eivät ehkä häntä kuitenkaan sure ainakaan aidosti. Kun ajatellaan esimerkiksi ansioluetteloa, niin jos sitä kirjoittaa äärimmäisen positivismin vallassa, niin silloin siihen saattaa tulla virheitä, jotka maksavat henkilön työpaikan. Ja yksi niistä on omien taitojen yliarvioiminen.


Kuitenkaan koskaan ei saa omaa osaamista lähteä haukkumaan. Eli kaikissa asioissa on omat kääntöpuolensa, ja se onko osaaminen riittävää päättää työnantaja. Kun elämässä annetaan palautetta, niin silloin pitäisi muistaa kuitenkin sanoa myös jotain hyvää palautteen kohteesta. Tuolla tarkoitan sitä, että siitä työstä mitä arvioidaan voi myös jotain hyvää käydä sanomassa. Se ei ole yliampuvan positiivista, että työstä sanotaan myös jotain hyvää, sekä myös huono palaute pitää voida perustella. Tähän ajatukseen sitten on olemassa laajennus, eli kaiken palautteen pitää olla perusteltua. Jos työ on huonosti tehty, niin siitä voi sitten kertoa, että mitä pitäisi tehdä lisää, jotta työ saadaan menemään läpi. Monet ihmiset ymmärtävät positivismin esimerkiksi juhlimisena, joka ei varmaan kovin paljoa mitään asioita vie eteenpäin. Eli myös duuria pitää elämään löytyä.


Mutta moraali on se, mikä aina pitää muistaa. Ketään ei saisi koskaan loukata, ja jos joskus on jotain juhlia pidetty, mihin ei jotain ihmistä haluta, niin ei niitä hänelle tarvitse kertoa, ja luoda samalla halveksivia silmäyksiä tuohon henkilöön. Sitä ei kenenkään tarvitse kuitenkaan sietää. Tai ainakin se tuntuu todella ikävältä. Joten myös näissä asioissa sitten voi toisen ihmisen tunteita hiukan ajatella, eli ei se yhden ihmisen itkettäminen niin kamalan hauskaa voi olla, että siinä sitten pitää koko päivä kaikille näyttää, kuinka toinen ei osaa tehdä jotain asioita oikein. Eli jos kyseinen henkilö ei osaa tanssia jotain uutta muodin mukaista tanssia, tilata oikeita juomia tai tehdä jotain muuta vastaavaa jossain diskossa, tai käyttää arkena vähän halvempia vaatteita kuin toinen, niin se ei tarkoita, että hänet pitää eristää koko ryhmästä. Samoin voidaan sanoa, että myös kaikki raportit pitää juhlimisen välillä saada tehtyä, koska se sitten takaa opintotuen ja myös työnantajat palkkaavat henkilön tekemään töitä eikä istumaan toimistossa ja pelaamaan tietokonepelejä.


Nyt kun opiskelijat aloittavat uransa korkeakouluissa, pitää heidän muistaa, että vaikka elämästä pitää löytyä niitä positiivisia asioita, niin ainakaan yletön juhliminen ei tuota opiskelua vie yhtään eteenpäin. Ihmisen pitää löytää elämässään kultainen keskitie, eli elämään ei saa kuulua pelkkiä juhlia ja iloa, vaan myös surua ja murhetta saa olla. Suru ja murhe ovat tasapaino sellaiselle asialle, kuin ilo. Ei ole iloa ilman surua, se pitää ihmisen muistaa. Ja kun tässä sitten edessä saattaa olla pitkä syksy, niin muistakaa että niillä, jotka eivät juhliin pääse ei ole ehkä niin hauskaa kuin noilla juhlijoilla. Mutta toisaalta taas se minkä taakseen jättää on aina elämässä edessä. Ääripäät tarjoavat usein huonoja vaihtoehtoja kauemmaksi tulevaisuuteen katsottaessa.


Jos joku sitten esimerkiksi venyttää opintojaan ja siivoaa mieluummin jotain rappua, kohtaa hän lopulta sen tilanteen, missä hän on vastakkain esimerkiksi entisen opiskelija tuttavansa kanssa, josta on tehty tuohon yhtiöön esimies. Eli hän on ehkä saanut sitten opintonsa valmiiksi, ja on valmistunut ammattiin, jolloin tuo henkilö saa sitten työehtosopimuksessa määritetyn insinöörin palkan työstään. Tällaisia asioita kannattaa miettiä nyt, että ne eivät ole edessä joskus myöhemmin. Tuolloin henkilö sitten kyllä kiittää itseään, jotta hän on valmistunut ajoissa mikä tarkoittaa laskettua aikaa.