Kaikkien aikojen panda-show

Olipa kerran eläintarha, jossa oli todella paljon eläimiä. Tuo eläintarha oli sellainen, että siellä oli ahmoja, susia, karhuja, hirviä sekä monia muitakin enemmän tai vähemmän upeita eläimiä. Nuo eläimet ovat tietenkin kotimaisia, ja sen takia tuon suuren eläintarhan johtajat arvelivat, että heidän eläintarhansa oli jotenkin hiukan tylsä, koska esimerkiksi jokainen suomalainen saattoi jopa nähdä karhun luonnossa, ja lähisoilla se isäntäkin ampui sen hirven, josta tehtiin pihvejä jokaiselle jahtiin osallistuneelle. Se että noita eläimiä nähtiin luonnossa koettiin jotenkin tylsäksi asiaksi, ja sen takia kyseinen eläintarha tai eläintarhan johto päätti hankkia upouuden vetonaulan, tai oikeastaan kaksi vetonaulaa. 

Nuo vetonaulat olivat kaksi suloista pandaa suoraan Kiinasta. Pandojen olo tietenkin tehtiin mahdollisimman mukavaksi, jotta ne olisivat mahdollisimman söpöjä.  Niille rakennettiin oma talo, ja sitten tietenkin ruoaksi nämä kaksi söpöliiniä saivat parasta bambua suoraan Kiinasta, koska esimerkiksi heinät joita Hirvi söi saisivat herkät vatsat ripulille. Kun sitten pandat saatiin tuohon eläintarhaan oli kyseessä suuri media-tapahtuma. Kaikki varmaan halusivat nähdä kuinka maailman söpöin karhu istui syöden bambua. Pihalla harmaakarhu istui ja söi joko lihaa tai heiniä, mutta koska kyseessä on kotimainen, tylsä eläin, niin kuka sitä viitsii katsoa?

Ja tietenkin tässä tapauksessa kyseessä oli taloudellisesti melkoinen sijoitus. Eli nämä pandat ajoivat koko eläintarhan lähes konkurssiin, ja nyt ne ovat saaneet kaikessa hiljaisuudessa paluulipun tuonne punalippuiseen Manner-Kiinaan, jossa ne sitten saavat paikallista bambua lopun elämäänsä. Ja jäljelle jää valtava määrä laskuja. 

Tilanne oli vähän sama kuin joku urheiluseura pestaisi maailman huippunimen tuomaan itselleen nimeä ja mainetta. Tuo huippunimi varmaan voittaisi kisoja ja toisi seuralle media-näkyvyyttä, mutta paikalliset urheilijat eivät ehkä pääsisi kisaamaan ollenkaan. Eli rivimiehet- ja naiset jäisivät sivuun seuran toiminnasta, kun se panostaa vain yhteen toimijaan. 

Siis miten tämä kahden pandan episodi liittyy esimerkiksi maamme liike-elämään? Se kuvaa tilannetta, jossa vain pari pandaa eli kovaa tekijää pääsee kehittämään omaa osaamistaan. Ja muiden tehtävänä on vain seisoa vieressä ja ihastella sitä, miten upeasti panda osaa kaikki asiansa. Maamme huippu-urheilu on tietenkin yksi esimerkki siitä, kuinka luomme pandoja sinne ja tänne. Monilla huippuluokan urheilijoilla on ulkomailta hankitut valmentajat. He harjoittelevat jossain muussa maassa, mikä sitten mukavasti luo etäisyyttä normaaliin naapurin "Penttiin" ja "Pirkkoon", joiden kanssa ei edes haluta ottaa juoksukilpailuja. Tuo sitten lisää etäisyyttä huippu-urheilijoiden ja muiden välille. 

Eli jos tätä tilannetta verrataan vaikkapa huippu-urheiluun, niin toki kansainvälisesti- sekä sponsoreita ajatellen 20-30 kovaa huippunimeä varmaan tuovat paljon rahaa jollekin huippu-urheiluyksikölle. Se että ehkä 10 miestä tai naista käy hiihtoputkessa päivittäin hiihtämässä 50-100 kilometriä tuo näyttävää tulosta, eli nuo hiihtäjät näyttävät hyvältä noustessaan palkintokorokkeelle. Mutta se ei vaikuta esimerkiksi sepelvaltimoleikkausjonoon HUSin ovella. Eli kun keskitytään johonkin huippuihin, niin silloin massat unohtuvat täysin. Eli tavallinen ihminen ei saa edes monistettuja ohjeita siitä, kuinka paljon pitäisi liikkua tai miten jotkut liikkeet suoritetaan. 

Nuo 10 kovaa hiihtäjää eivät varmaan paranna ainakaan kansanterveyden tilaa ainakaan kovin . Se että kymmenen huippu-urheilijaa voittaa mitaleja ei ole kovin suuri määrä, jos sitä verrataan meihin keski-ikäisiin miehiin, jotka niin usein kamppailevat vyötärönmitan tai jopa korkean verenpaineen sekä sepelvaltimotaudin kanssa. Eli nuo mitalit ovat vähän valjua katsottavaa, kun katsellaan esimerkiksi ylipainon sekä huonon yleiskunnon aiheuttamia kustannuksia koko Suomen väestöön. Eli nuo huippu-urheilijat ovat kuin pandoja. He vievät ihmisten huomion pois arkisesta miehestä ja naisesta, jonka pitäisi kyetä pitämään työkykyään. Siis kuinka tavallinen näky huippu-urheilija on jossain suomalaisella pururadalla? Tai kuinka tavallinen urheilija ammattilaisurheilija oikeasti on?  Onko meillä kaikilla kaveripiirissämme ammattilaisurheilijoita? 

Se että halutaan pienentää terveydenhuollon kustannuksia voisi onnistua, jos ihmiset saadaan liikkumaan. Siis käveleminen, hiihto tai polkupyöräily varmaan auttaisivat huonon yleiskunnon hoitamisessa. Eli kuinka paljon terveydenhuollossa säästettäisiin, jos kaikki lopettaisivat tupakoinnin, kävisivät kävelyllä tai vaikka pyöräilisivät töihin. Se mikä juuri urheilun määrärahojen kohdentamisessa on vaikeaa on se, että liikunnan avulla voidaan ennalta-ehkäistä juuri keuhko, sekä sydän ja verisuonitauteja. Mutta tietenkin myös kuntourheilija vaatii tilat, johon hän pääsee harjoittelemaan turvallisesti ja miellyttävästi. Syksyn sateet tuovat taas eteen tilanteita, joissa olisi mukavaa mennä urheiluhalliin harjoittelemaan. Mutta jos kaikki hallit ovat varattuina huippu-urheilua eli ammattilaisia varten, niin se sitten aiheuttaa sen, että huippu- eli ammattilaisurheilu etääntyy yhä enemmän massoista, joiden sydän ja verisuonitaudit ovat suuri menoerä terveydenhuollolle. 

Me kaikki olemme kuulleet tai ainakin TVstä nähneet tilanteita, joissa esimerkiksi yhtiön johtaja palaa kotimaahan jostain ulkomailta, ja sitten kertoo siitä, miten hän on palkannut ulkomailta "kovan tekijän", joka on nostanut miljoonia yrityksiä suosta. Tuo kova tekijä on siis samassa asemassa kuin joku äskeisen eläintarhan eli Ähtärin pandat. Hän saattaa käyttää jotain tiettyjä projektinhallintaohjelmia, joista sitten peritään valtavia lisenssimaksuja. Eli hän saattaa tulla hyvinkin kalliiksi. Ja pahimmassa tapauksessa tuon pandan hinta on sama, kuin koko muun työpaikan yhteensä. 

Me saatamme sokaistua jostain asiasta. Kun me palkkaamme johtajia ulkomailta, niin me samalla aiheutamme tilanteen, missä meillä on talossamme panda. Tuolla pandalla ei ole mitään hajua siitä, miten meillä Suomessa asioita on totuttu hoitamaan. Kun hankimme pandan taloomme tekemään jotain "juttuja", joita muut eivät muka sitten osaa, niin me estämme omia paikallisia työntekijöitä kehittymästä. Pahimmillaan panda saa aikaan sellaisen tilanteen, että kaikki näkevät vain tuon eksoottisen, upean toimijan. Kun kaikki huomio kiinnittyy siihen, että panda saa kaikki tehtävät tehdyksi, niin silloin muut työntekijät eivät ehkä saa ollenkaan huomiota. Eli vain pari pandaa saa tilaisuuden kehittyä työssään osaajiksi, jotka ehkä joskus perivät mestarin paikan. 

Maatamme uhkaa jopa lama.

 Se mikä saa ihmiset pelkäämään lamaa on rakennusalan ahdinko, jonka pelätään leviävän muillekin sektoreille. Eli kukaan ei oikeastaan tiedä kuinka paljon verkostotakauksia suurilla rakennusyhtiöillä on keskenään. Samoin kukaan ei tiedä miten paljon saatavia pankeilta jää saamatta, jos joku suuri rakennusyhtiö menee konkurssiin. Suurten rakennusyritysten ongelma on siinä, että ne työllistävät valtavan määrän alihankkijoita, joille joku rakennusalan keskeinen toimija saattaa olla oikeastaan ainoa asiakas, josta ne saavat säännöllistä tuloa. Ja jos valtavan yritysryppään eli toimintaklusterin keskeinen toimija lakkaa olemasta, niin silloin voivat seuraukset olla vähintään laaja-alaiset. 

Tervetuloa lamakauden Suomeen. Tosin me emme ole vieläkään oikein toipuneet 1990-luvun lamasta sekä pankkikriisistä. Tällä nykyisellä oikeistojallituksella on vielä edessään tilanne, jossa se voi luvata ihmisille esimerkiksi verta, hikeä sekä kyyneleitä. Lama tietenkin vaikuttaa koko yhteiskuntaan tavalla, joka muistuttaa apatiaa, sekä samalla myös jotain muuta. Eli laman torjuntaan on olemassa monia erilaisia keinoja, joista yksi on tietenkin julkisten investointien lisääminen. Ja julkisten investointien lisääminen vaatii sitä, että valtio hankkii jostain rahaa, jolla se voi noita investointeja maksaa. Tuo julkisten investointien lisääminen lisää sitten valtion velkataakkaa, ja sitten taas meidän pitää löytää uusia säästökohteita. 

Tietenkin esimerkiksi työttömyysluvut saadaan alas yksinkertaisesti laittamalla henkilöt pois työttömyyskortistosta joko tukityöllistetyiksi johonkin työpaikkaan jota kukaan muu ei ole halunnut. Tai sitten pitkä-aikaistyötön voidaan lähettää suoraan sairaslomalle tai sairaseläkkeelle, mikä tarkoittaa että hänen työttömyyskorvauksensa nimi muutetaan joksikin muuksi. Valtion kannalta se ei tarkoita kuitenkaan säästöjä, vaan sitä että valtio vain siirtää tuon saman korvauksen, minkä se muuten maksaisi työttömyyskorvauksen nimellä toiselle nimelle. 

Tukityöllistäminen tarkoittaa sitä, että valtio maksaa henkilön palkan, ja se tuo valtiolle vain menoja. Jos sitten tukityöllistetty ei viihdy työssään, niin hän kokee samanlaisen työuupumuksen kuin muutkin työssäkäyvät. Mikäli sitten joku yksityinen työnantaja asettaa paikan tukityöllistettävien haettavaksi, niin se saattaa tarkoittaa että työpaikka on sellainen, että sitä on vaikea täyttää. 

Se että ministeriöt löytävät säästökohteita ei tarkoita oikeastaan mitään muuta kuin että joku yleensä pientuloinen menettää työpaikkansa, tai sitten joku yhteiskunnallinen palvelu muuttuu taas maksulliseksi. Siis se että jostain säästetään ei tarkoita sitä, että tuo säästetty raha sitten siirtyy mihinkään, missä sillä voidaan esimerkiksi lyhentää velkoja. Joku 170 miljoonan euron säästö on sitten pieni summa, jos sillä pitäisi maksaa 170 miljardin euron velkaa. Jos puhutaan sitten siitä, että valtion pitää saada jostain rahaa, jotta se voisi maksaa esimerkiksi poliisien palkkoja, niin tuolloin tapoja on kaksi. 

Ensimmäinen on se, että henkilö, tai yhteisö sekä yhtiöverotusta kiristetään, ja toinen on se, että jotain välillisistä veroista kuten arvonlisäverotusta kiristetään. Tietenkin valtio voi kehittää esimerkiksi veroalen nimellä kulkevan elvytyspaketin, jotta ihmisiä saadaan ostamaan tavaroita. Mutta sitten eteen tulee tilanne, missä tuo veroale on pois valtion taskusta. Ja saadakseen rahaa pitää valtion sitä jostain hankkia. Eli tuolloin voidaan kiristää ALVtä tai sitten ottaa lainaa, jos henkilöverotukseen ei voida koskea. 

Tuolloin tilanne muuttuu sellaiseksi, että veroale itseasiassa vie rahaa kuluttajan taskusta, sekä hillitsee ostohalukkuutta, koska tavarat sekä muut hyödykkeet muuttuvat kalliimmiksi, kun henkilöverotuksen alentamisen aiheuttamaa lovea valtion tuloihin korvataan kohottamalla ALVtä. Tai sitten ALV alennuksen aiheuttamaa lovea korvataan kohottamalla jonkun muun hyödykkeen verotusta.  

Mikäli yhtiöverotusta kiristetään, niin silloin esimerkiksi start-up yritysten perustamiseen liittyvät riskit  muuttuvat suuremmiksi. Eli jos yrittäjältä menee neljännes tuloista ALVn muodossa, niin hän tuskin kokee yrittämistä kovin kannattavana ratkaisuna. Sitten ALVn jälkeen hänen pitää vielä maksaa henkilökohtainen osansa veroista. Yrittäjyyttä on esitetty ratkaisuna työttömyyteen, mutta yrittäjä ei tuo rahaa valtion taskuun, jos hän ei saa töitä yrityksensä kautta. 

Mutta samalla tietenkin jos yrittäjä ei saa työtä yrityksensä kautta, niin silloin voidaan kysyä että mitä mieltä on pitää yllä yrittäjyyden kulissia sekä maksaa yrityksen laskuja, jos se ei tuota yhtään mitään. Samoin suuret yritykset lähtevät ulkomaille, koska niiden verotus on liian korkea. Verotusratkaisu on aina kompromissi. Jos henkilöverotusta kiristetään liikaa, niin silloin ihmiset eivät ehkä sitten enää tuo rahaa valtion kassaan. Tai he joutuvat jatkuvasti hakemaan sosiaaliavustusta. Se ei ole valtion talouden kannalta asia, jolla saadaan julkista taloutta pienennettyä. 

Asia joka ehkä saisi aikaan muutoksen on aitojen työpaikkojen luominen. Kun valtio työllistää pakkokeinoja käyttäen jonkun pitkäaikaistyöttömän sekä maksaa tämän palkan, niin se ei oikeastaan tuo rahaa valtion kassaan. Samoin jos työtön ei vain pidä työpaikasta, joka hänelle osoitetaan, niin tietenkään hän ei voi pakottaa pitämään tuosta työstä. Ja jos ihminen ei viihdy työssään, niin hän voi silloin kohdata työ uupumuksena tunnetun ilmiön. Se sitten vie kyseisen henkilön sairaslomalle, jossa hän ei voi edes teoreettisesti saada töitä, joista tuo henkilö maksaisi veroja. 

Valtiotalouden kannalta voidaan ajatella että sairaslomalle tai sairaseläkkeelle siirtäminen vain oikeastaan siirtää tuota henkilöä koskevan menoerän toisen ministeriön maksettavaksi. Eli valtiotalouden kannalta sairasloma tai sairaseläke eivät ole oikeastaan muuta kuin vain menoerien muuttamista toisen nimisiksi, kuten aiemmin kirjoitin. 

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/varoitus-hallitukselle-koko-suomea-uhkaa-jopa-lama-kaupungeissa-koittavat-kovat-ajat/b8746861-96b9-457c-89bc-81fda3aac724