Elokuvia odottaa synkkäkin synkempi tulevaisuus.

 

Elokuvien tulevaisuus on ehkä synkempi kuin Tim Robbins edes voisi uskoa. Tekoälyn kehittyessä voidaan esimerkiksi elokuvia rakentaa niin, että henkilö kirjoittaa vain jonkun tarinan sekä sitten tekoäly muuttaa sen suoraan elokuvaksi. Saattaa olla että henkilö joka käsikirjoittaa tällaisen elokuvan kykenee ehkä sitten suoraan valitsemaan sellaiset "näyttelijät" tai interaktiiviset avattaret , jotka miellyttävät häntä eniten. Kun sitten käsikirjoitus tai essee tai miksi tätä nyt kutsutaan sitten annetaan tekoälylle, niin sitten tekoäly vielä kysyy, että miten pitkän elokuvan henkilö haluaa, ja sitten tuo väline vain muokkaa tuosta asiasta suoraan elokuvan. 

Se mitä tämä tekee ihmisille sekä näyttelijöille on tietenkin kamala asia, ja pahinta on se, että jos nuo elokuvat ovat niin sanotusti fotorealistisia, niin silloin ei katsoja ehkä kykene edes erottamaan oikeaa tapausta elokuvasta. Seuraukset voivat olla silloin ehkä suurempia kuin meistä kukaan edes haluaa tai uskaltaa ajatella. Poliittinen propaganda sekä hybridivaikuttaminen saavat silloin erittäin tehokkaan työkalun, jonka avulla voidaan tehdä melkein mitä hyvänsä painokelvottomia asioita, joilla sitten tuetaan jotain suuren luokan diktaattoria. 

Propaganda on siis yksi tapa esittää valheita totuutena. Ja yksi tapa tehdä propagandaa on tehdä elokuvia, joita esitetään autenttisina sotakuvina. Eli tietenkin esimerkiksi näyteltyjä kohtauksia voidaan näyttää kesken uutisia ja esittää näitä asioita suoraan totuutena, sekä kuvina joita on otettu kesken taistelun. Mutta tuo niin sanottu perinteinen tapa ei ole mitään siihen verrattuna, että joku tekoäly tekee muutamassa minuutissa saman asian, mitä ennen filmiryhmä teki jopa kuukausien ajan. 

Tulevaisuus voi olla sellainen, että tekoälyn avulla tuotettuja elokuvakäsikirjoituksia muutetaan elokuviksi toisen tekoälyn avulla. Syy tähän on se, että tuotantoyhtiöt haluavat maksimoida voittonsa, eikä nuorten käsikirjoittajien tuotoksia kovin helposti lähdetä filmaamaan. Elokuvien markkinointi on kallista, ja jos käsikirjoitus ei miellytä, niin silloin ei elokuvaan tule näyttelijöitä. Nimekkäät vanhat käsikirjoittajat luovat niin sanotusti takuutuotteita. Joten sen takia varsinkaan nuoret eivät ehkä uskalla tuoda tuotoksiaan filmiyhtiöille. Mutta tekoälyn avulla kuka vain voi ainakin kohta kokeilla kykyjään elokuvien ohjaajana ilman kallista tiimiä. 

Eli toisin sanoen. Pitäisikö tekoälylle asettaa sellaisia rajoituksia, joilla estetään sitä luomasta täysin aitoa muistuttavia kuvia? Tekoäly on väline joka varmasti saa aikaan vaikuttavia asioita. Mutta kuten tiedämme, niin tekoäly antaa mahdollisuuden tehdä myös asioita, jotka ovat vastoin moraalia ja etiikkaa. Jos ihmisestä otettua valokuvaa käytetään esimerkiksi näyttelijä-avattarien luomiseen, niin olisi vähintään oikein vaatia sitä, että henkilö saisi jonkun korvauksen tästä asiasta. Tai sitten ihmistä muistuttavien avattarien käyttö pitäisi kieltää, koska se on jotenkin vastoin sitä, mitä itse näen reiluna asiana. 

Kevyt versio tästä tekoälyn tuottamasta elokuvasta ovat virtuaaliset näyttelijät, joita sitten käytetään surutta eri kohtauksissa. Nuo avattaret ovat asia, mikä on saanut näyttelijäliiton takajaloilleen. Samalla unohdetaan että noiden hahmojen avulla voi periaatteessa kuka vain kehittää valheen, jonka avulla hän pääsee työhaastatteluun, ja esimerkiksi ohjelmistokoodien luominen käy tekoälyn avulla tehokkaasti ja nopeasti. Joten tekoälyä' voidaan hyödyntää CV:n ja työhakemuksen tekemisessä, ja samalla sitten omaa kuvaa voidaan korjailla niin, että se näyttää hyvältä. Samoin tekoälyn avulla voidaan tuottaa mielenkiintoisia esseitä, joilla täytetään koko media. Tekoälyn avulla voidaan luoda myös esimerkiksi elokuvien käsikirjoituksia. 

Eli ehkä kohta mediat täyttyvät elokuvista, joiden käsikirjoitus on tuotettu tekoälyn avulla. Ja sitten toinen tekoäly valmistaa kyseisestä käsikirjoituksesta elokuvan. Onko tämä se kehitys, johon olemme menossa? Toki tekoälyn avulla voidaan luoda erilaisia asioita. Ja ehkä tulevaisuudessa edessä on tilanne, jossa tekoäly ottaa haltuun koko viihdeteollisuuden. 

https://www.msn.com/fi-fi/viihde/tv-ja-elokuvat/maailman-parhaaksi-%C3%A4%C3%A4nestetyn-elokuvan-t%C3%A4hti-tim-robbins-elokuvia-odottaa-synkk%C3%A4-tulevaisuus-syyn%C3%A4-netflix-ja-suoratoisto/ar-AA1uYqtv?ocid=msedgdhp&pc=HCTS&cvid=312719c1a7464c20bc6f2cb026d6aba2&ei=61

Johtamisesta sekä johtajan asemasta.

Organisaatioiden kehityksessä pitäisi ihmisten olla aina keskiössä, mutta kuka tuo ihminen sitten on? Siis kuka ihminen tai millä tasolla työskentelevä henkilö on se, jonka mukavuudessa tai työviihtyvyydessä on fokus silloin, kun kehitämme organisaatioita. Me kaikki olemme kuulleet siitä, että johtamisen pitäisi olla ihmisläheistä sekä sellaista, että ihmiset ovat keskiössä tuossa johtamismallissa. Mutta jostain syystä organisaatiossa on erilaisia ihmisiä, joilla kaikilla on omat toimialueensa. Mikäli ajattelemme esimerkiksi rakennusyhtiöitä, niin totta kai meistä jokainen voi niissä työskennellä vaikka koko työelämän ajan, jos satumme työskentelemään tuon yhtiön toimistoissa. Mitä sillä on silloin väliä jos ulkona sattuisi satamaan vettä tai olisi kylmä. 

Me toimistossa voisimme istua mukavasti katsomassa ulos ikkunasta, ja sitten vain voimme todeta että jopas on huono ilma tänään. Mutta jos sitten istumme talon perustuksia varten kaivetussa montussa mutaa kaulaan saakka, niin ehkä emme ajattele säästä aivan samalla tavalla kuin jos olisimme toimistossa töissä. Se mitä tehtäviä teemme organisaatiossa merkitsee yllättävän paljon, jos haluamme kartoittaa sitä, kuinka paljon ihmiset pitävät työstään sekä työyhteisöstään. Voi olla että olemme jossain vaiheessa saattaneet päästä jopa keskitasoisiksi johtajiksi, ja tietenkin silloin olemme varmaan puun ja kuoren välissä. 

Eli jos emme vaadi työssä tiettyä tulosta sekä laatua, niin silloin kohtaamme karun totuuden, joka tarkoittaa että saamme poistua työnjohtajan paikalta, ja lähteä etsimään uutta työpaikkaa. Tuolloin työnjohtajalla on niin sanottu valvontavelvollisuus, ja koska työnjohtajan velvollisuus on ajaa yhtiön eli sen omistajien etua, niin silloin jos jonkun ihmisen työ ei satu kelpaamaan, niin silloin meidän pitää pystyä erottamaan tuo alainen. Samoin jos alainen purnaa jatkuvasti, niin silloin hän pilaa työpaikan ilmapiirin. Eli alaisen velvollisuus on lain mukaan totella esimiestä. 

Mikäli puhutaan esimiehen asemasta työpaikalla, niin esimies jakaa tehtävät alaisilleen. Se että esimies voi jäädä sateella koppiin istumaan selittää miksi kaikki haluavat olla esimiehiä eikä kukaan halua olla alainen. Esimies saa parempaa palkkaa sekä tietenkin kykenee valitsemaan työtehtäviään vapaammin kuin alainen. Se houkuttelee ihmisiä esimieskursseille. 

Mikäli asiakkaalla tulee kiista alaisten kanssa, niin silloin kutsutaan paikalle esimies. Hän varmaan tekee kaikista asioista helpompia. Kun jotain tapahtuu minulle tai sinulle, niin se tapahtuu sille oman elämän päähenkilölle. Eli jos jollekin henkilölle sattuu tapahtumaan jotain tai hänelle ollaan ilkeitä, niin silloin juuri tuo henkilö jolle ollaan ilkeitä tai jonka käsi murtui on se, jolle asiat tapahtuivat. 

Meidän maassamme on jostain syystä muodostunut sellainen kulttuuri, että meillä ei saa myöntää sellaista asiaa, jos ei nyt joku satu jotain asiaa osaamaan. Mikäli ihminen ei jotain asiaa osaa, niin sillä on ainakin joskus ollut tapana aineellistua juuri hänen työlistalleen. Ja muutenkin maassamme on tullut tavaksi erottaa ihminen, jos hän ei työtään osaa. Juuri tuo tapa aiheuttaa sen, että omaa osaamattomuutta peitellään viimeiseen asti. Ja sitten voi olla että on tehty hyvinkin laaja-alaista vahinkoa. Yksi noista vahingoista saattaa olla se, että esimerkiksi talon seinän sisältä jäävät vuorivillat pois, mikä aiheuttaa sen, että talon lämmityskustannukset nousevat pilviin. 

Kun ihminen tekee työtä esimiehenä, niin hän usein muistaa jakaa negatiivista palautetta. Ja sitten ihmetellään, miksi joku ei jaksa työelämässä? Miten itse jaksaisit töissä jos kaikki saamasi palaute on negatiivista? Mitä jos joka päivä päälläsi roikkuu sana irtisanominen? Tai mitä jos et koskaan edes kuule sanaa "kiitos" tai "anteeksi", jos joku esimerkiksi haukkuu sinua ilman syytä tai sitten astuu vaikkapa varpaasi päälle? Tai ehkä se ei kuulu työnjohtajan velvollisuuksiin. Eli jos esimerkiksi pari positiivista sanaa työpaikalla ei olisi liikaa, niin silloin varmaan joku saattaisi jopa jaksaa töissä vähän pidempään. 

Esimies on velvollinen vaatimaan kunnollisia työsuorituksia. Mikäli alainen ei työhön pysty, tai hän ei kykene jostain syystä seuraamaan ohjeita, niin hänet saa poistaa työpaikalta. Työ pitää lain mukaan tehdä, kuten on laissa ja standardeissa määritelty. Mutta sitten tietenkään esimies ei saa määrätä esimerkiksi kohtuutonta työtaakkaa tai simputtaa muita. Se että esimies hyväksyy muiden työsuorituksia on asia, mitä pidetään työpaikalla itsestään selvyytenä. Mutta tietenkin jokainen ihminen maailmassa on oikeutettu saamaan työstään palautetta. 

Oikein tehty työsuorite on tietenkin oletus, mistä lähdetään muodostamaan arviota. Mutta sitten kun palautetta annetaan, niin työsuorite pitää tietenkin arvioida. Ja silloin pitäisi jonkin verran panostaa myös sellaiseen asiaan kuin positiivinen ja kehittävä palaute. Jos työsuoritus on hylätty, niin silloin tietenkin asia pitää sanoa alaiselle. Tuon asian monet työnjohtajat ovat varmaan muistaneet sanoa. Eli jos esimerkiksi alaisen tekemä halkopino on väärin tehty, niin halkopino hylätään sekä kaadetaan maahan, jonka jälkeen alaiset sitten saavat tehdä pinon uudelleen. Mutta välillä unohtuu sanoa, että mikä mahtaa olla se asia, mikä tuossa halkopinossa on tehty väärin. Tuolloin myös alainen voisi kehittää omaa osaamistaan. Mutta ehkä on helpompi laittaa alainen tekemään pino uudelleen, koska se on tehty väärin. Ja sitten alainen ajattelee ettei hän yksinkertaisesti vain osaa tehdä tuota työtä. Sekä ryhtyy etsimään uutta työpaikkaa. 

Mikäli alainen saa vain negatiivista palautetta, niin silloin varmaan hän kuvittelee että potkut ovat joka tapauksessa edessä, ja että korvaavaa miestä tai naista ollaan jo etsimässä. Joten miksi hän enää jatkaa tuossa yhtiössä? Siis tietenkin on hyvä ilmoittaa, jos alainen ei osaa jotain tehtävää. Mutta jos ihminen sitten saa jatkuvasti kuulla listoja siitä, mitä hän nyt ei sitten osaa, niin silloin hän pakostakin masentuu, ja se sitten varmasti vaikuttaa lopulta työkykyyn. Ei ole mukavaa mennä aamulla työpaikalle kuuntelemaan sitä litaniaa siitä, mitä kaikkea työntekijä on milläkin kerralla tehnyt väärin. Eli kun annamme palautetta, niin siihen palautteeseen pitäisi sisällyttää myös positiivinen puoli. Kukaan ihminen ei tee kaikkea mahdollista väärin. 

Jokainen ihminen tekee joskus asioita myös oikein. Ja myös oikein tehdyt asiat pitää voida ilmoittaa. Tällä tarkoitan sitä, että me jostain syystä annamme helposti negatiivista palautetta. Mutta juuri koskaan emme kuule mitään positiivista omasta työstämme. 

Työpaikasta sekä työnteosta eli elämä on raakaa

https://luonnonihmeitakaikillamausteilla.wordpress.com/

Kimmo Huosionmaa

Työpaikka on sellainen asia, että siellä ihminen viettää suurimman osan niin sanotuista parhaista vuosistaan, joten tietysti hyvä työpaikka on sellainen, jonka jokainen meistä haluaisi saada. Kun työtä halutaan, niin silloin usein työntekijältä jää monia asioita selvittämättä, mitkä voivat olla sellaisia, jotka vaikuttavat työviihtyvyyteen. Eli kukaan itseään kunnioittava työläinen ei koskaan kysy mitään esimerkiksi sosiaalisista tiloista tai siitä, että kuuluuko työpaikkaan ilmainen kahvi. Kukaan ei koskaan tule työpaikkaan viettämään taukoja, ja nuo asiat tietenkään eivät koskaan ole sellaisia, joita edes kehotetaan kysymään työhaastattelussa.


Kukaan työntekijä ei koskaan kysy, millaisia työvaatteita tuossa paikassa käytetään. Kuitenkin työhyvinvointi on asia, joka auttaa jaksamaan työpaikassa, ja tuolloin on hyvä miettiä sitä miten esimerkiksi tauot aikoo viettää. Virkistäytyminen on osa työviihtyvyyttä sekä tietenkin myös suihku sekä muut vastaavat asiat varmaan jossain vaiheessa tulevat eteen, jos työ on kovin pölyistä sekä muuten likaista. Työhyvinvointi sekä viihtyvyys työpaikalla on yksi osa sitä, mikä tekee työpäivästä mukavan. Ja tietenkin jos työpäivä on kovin yksinäinen, niin silloin työuupumus voi tulla eteen, ja pahimmillaan henkilö ei vain jaksa tehdä työtä, vaikka palkka olisikin melko hyvä, ja tuolloin saattaa edessä olla työsopimuksen purku.


Työpaikka on sellainen asia, että siellä tehdään työtä oikeasti, ja kukaan työläinen ei halua olla se, jolle ei työtehtäviä tule, koska se saattaa merkitä suoraan sanottuna potkuja. Kukaan ei istu työpaikalla ilman työtehtäviä, koska ketään ei turhan takia palkata, ja sitten tietenkin muistuu mieleen sellainen vanha viisaus, että jos työpaikalla ei työtä ole, niin silloin väki tietenkin jossain vaiheessa alkaa turhautua. Ja jos töitä ei ole, niin silloin eivät harjoittelijat, jotka tulevat esimerkiksi ammattioppilaitoksesta saa oppia ammattia oikeassa ympäristössä, mikä on työharjoittelun tarkoitus.


Kaikki ihmiset haluavat työssä olla hyödyksi, koska se sitten takaa sen, että työnantaja ei tuolle henkilölle maksa turhasta. Ja aina välillä sitten turha työntekijä saa kokea sen, että henkilöstön vähennystarve kohdistuu häneen. Kyseinen hetki voi olla kaiken loppu, mutta se on myös uuden tien alku. Nuoren kannattaa tuolloin satsata niihin taitoihin, mitä hänellä on. Se että aloittaa uuden elämän tarkoittaa sitä, että kannattaa kouluttautua jollekin muulle alalle, jos tuo henkilö sitten kokee, että työt loppuvat. Jos ura ei löydy jostain tekniseltä alalta, niin tuolloin voi ryhtyä vaikka kirjailijaksi tai ainakin yrittää teatterikouluun, jos sieltä sitten töitä löytyisi.


Eli tässä vain mietin, kuinka paljon kaikenlaisia vaihtoehtoja ihmisellä on maailmassa. Ja jos yksi tie nousee pystyyn, niin aina voi kokeilla jotain uutta ja mielenkiintoista. Koulutuksessa tärkeää ei ole se, että muut pitävät jotain ammattia tai siihen kuuluvia tehtäviä mielenkiintoisina.


Tärkeää on se, että ihminen itse pitää omista tehtävistään, ja tuolloin pitää olla aidosti itsekeskeinen. Me elämme vain kerran, sanovat melkein kaikki ihmiset jossain elämänsä vaiheessa. Ja siksi pitää juhlia kunnolla. Mutta joku ajattelee välillä toisin. Elämä on elinikäistä oppimista sekä opiskelua sanovat dominikaanimunkit, jotka ovat tunnettuja oppineisuudestaan. Mutta kukaan meistä ei saa opiskella muiden asioiden kuin itsemme takia, ja jos joku meidän työstämme huomauttaa sanoen, että se näyttää tylsältä, niin silloin vastaisin, että itse olen työni valinnut. En ehkä ole täydellinen tai  kaikkitietävä, mutta kuitenkin sen verran sanon, että kaikki se mitä teen on itseni tekemää.


Ja voinhan aina lohduttautua sillä, että myös kaikki suuret johtajat maailmassa saavat palkkaa tuijottamalla tietokoneen ruutua, eikä myöskään tuossa työssä ole ulospäin mitään mielenkiintoista. Kuitenkaan kukaan ei tule tuollaiselle pomolle sanomaan, että hän tekee tylsää työtä. Samoin ostoskeskusten vartijoiden työtä pidetään yleensä valtavan mielenkiintoisena, koska siinä kävellään ympäriinsä reisitaskuhousut jalassa. Aina välillä mieleeni tulee kuitenkin se, että ei kai kukaan noille vartijoille mistään turhasta maksa.


Aina välillä kohtaa työnantaja sellaisen valittajan, joka valittaa vain asioista, jotka johtavat irtisanomiseen. Eli tuolloin tietenkin voidaan puhua “täsmä-valittajasta”, mikä tarkoittaa sitä, että valituksia tehdään vain asioista, jotka ovat vakavia. Tuolloin voidaan jossain tapauksessa puhua esimerkiksi siitä, että valitukset saattavat olla sellaisia, joiden tarkoitus on vain työpaikan saaminen.


Paras versio siitä on se, että työntekijä saa yllättäen potkut työpaikastaan, ja tuolloin tulee työnantajalle eteen tilanne, jossa joudutaan ehkä rekrytoimaan varamies hyvinkin pienellä varoitusajalla, niin silloin tietenkin on hyvä, jos sattuu seisomaan työpaikan ulkopuolella aamulla. Sekä osaa tarjota itseään tuohon paikkaan.


Tuolloin voi sitten käydä niin, että työpaikkaan tulee henkilö, joka varastelee, tai koulun ympäristöstä puhuttaessa on vaikka pedofiili. Joskus pedofiilit ovat järjestäneet esimerkiksi koulujen vahtimestareille potkuja syyttämällä tätä lasten ahdistelusta, ja sitten on tämä pedofiili päässyt töihin lasten keskelle. Samoin varas tai muihin rikoksiin taipuvainen henkilö on yrittänyt saada kiinteistötyöntekijän paikan, jotta pääsee asuntoihin, mistä hän sitten kantaa irtaimiston ulos tai tekee jotain pahempaa.


Tuon takia kannattaa kaikkiin ilmiantoihin suhtautua epäillen. Ja muistaa, että on ihmisiä, jotka yrittävät niiden avulla peittää omaa osaamattomuuttaan. Tuolloin toisen ihmisen käytökseen tai muihin asioihin kiinnitetään huomiota, jotta omasta työstä ei olisi mitään puhumista. Ja tietenkin esimerkiksi toisen käytöksestä voi kertoa aina omalle esimiehelle, jotta epämiellyttävä ihminen voidaan korvata jollain omalla kaverilla. Joten aina kun toinen tekee ilmiannon, niin silloin hänen motiivejaan kannattaa ryhtyä epäilemään.

Kirjoitelma älykkyydestä

travellingintimeandspace.wordpress.com

Kimmo Huosionmaa

Älykkyys on merkillinen asia, ja joskus filosofit ovat miettineet sitä, että onko äly oikeastaan aina tietoista. Eli tällä tarkoitetaan sitä, että ovatko kaikki oliot oikeastaan tietoisia älykkyydestä, tai siitä että ne ovat älykkäitä. Tai voiko sellainen olio, joka on älykäs ja kykenevä tietojenkäsittelyyn, eli prosessoimaan saamaansa tietoa olla sellainen, että se ei tiedosta mitä sen prosessoima tieto oikeastaan on.


Keskusteltaessa älykkyydestä, niin silloin aina unohdetaan kysyä, että voiko älykkyys olla tahdonvaltaista, vai onko kaikki se tieto sekä ajattelu, mitä aivomme prosessoivat aina refleksinomaista? Eli tällä tarkoitan sitä, että onko esimerkiksi mahdollista, että joku ihminen suorittaa luovan prosessin vain silloin kun hän haluaa niin tehdä? Kun puhutaan luovista prosesseista, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että nuo luovat prosessit tapahtuvat aina ihmisen aivojen sisällä, ja siksi niitä ei näy koskaan päällepäin.


Tässä yhtenä päivänä olin kävelemässä, ja silloin mieleeni tuli sellainen ajatus, että kuinka monta luovaa keksintöä oikeastaan on tehty, kun ihminen on käynyt kävelyllä? Varmaan aika monia, Mutta sitten kun ihminen on jatkanut matkaansa, niin silloin tietenkin hän on unohtanut kaiken muutaman minuutin päästä. Miksi tämä on tapahtunut? Kukaan täysjärkinen ihminen ei konventionaalisen ajattelun mukaan kanna mukanaan esimerkiksi lehtiötä, mihin hän voisi kirjoittaa ideoitaan, ja sen takia esimerkiksi varmaan monia hienoja asioita on jäänyt tekemättä.


Kun taas ajatellaan maailman suuria keksintöjä sekä ihmisiä niiden takana, kuten Thomas Edisonia joka keksi hehkulampun, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että syy tähän keksintöön oli se, että maailmassa oli tilaus tuohon välineeseen. Kaasulamppu oli vaarallinen väline, ja sitä ei voinut esimerkiksi antaa lasten sytyttää. Samoin jos huoneessa oli kaasuvalo, niin silloin piti tietenkin varoa, että kukaan ei avaa venttiiliä vahingossa, koska silloin koko talo saattoi räjähtää. Tuon takia kaasuvalo korvattiin hehkulampulla.


Hehkulampun kanssa ei tarvinnut olla niin kauhean tarkkana, ja tuolloin esimerkiksi lapset saattoi jättää ainakin huoneeseen yksin. Eli tähän välineeseen oli sosiaalinen tilaus. Mutta kun sitten aletaan miettiä sitä, että onko luovuus ja älykkyys aina sama asia, niin silloin pitää muistaa yksi seikka siitä, miten tutkijan kannattaa tätä ongelmaa lähestyä.


Lapsi on sellainen olento, että hän uskaltaa kysyä asioita, joita vanhemmat ihmiset eivät ikään kuin kehtaa kysyä. Siksi pitää muistaa se, että ihminen joka ajattelee asioista ikään kuin lapsi, ja kokee riemua esitellessään omaa työtään, kuten lapset kokevat esitellessään omia piirustuksiaan, niin silloin voidaan puhua luomisen riemusta. Ja jos luominen on hauskaa, niin silloin tietenkin ihminen pitää luovasta työstä. Luovuus ei ole sitä, että ihminen on kaikessa hyvä. Kukaan meistä ei osaa aivan kaikkea.


Mutta kun puhutaan äärimmäisestä luovuudesta, niin silloin mieleen tulevat ennen kaikkea “savant autistit”, joiden piirustus- tai muu taiteellinen lahjakkuus ovat aivan omaa luokkaansa. He saattavat pystyä piirtämään kaupungin tai maiseman yhdellä vilkaisulla. Tai sitten he kykenevät soittamaan kuulemansa kappaleen ulkoa, mutta tuolloin voidaan tietysti sanoa, että savant autisteilla on äärimmäinen, mutta hyvin kapea osaamisalue, missä he todella loistavat, mutta muuten he saattavat olla hyvin rajoittuneita, eli heidän muut taitonsa saattavat olla hyvin kehittymättömiä.


Joidenkin tutkijoiden mielestä autistit sekä myös muut kehitysvammaiset saattavat olla hyvin älykkäitä, mutta se että heidän kommunikointia koskevat taitonsa ovat hiukan kehittymättömiä tekee heidän älykkyytensä tutkimisesta hiukan vaikeaa, koska heidän suusanallinen kommunikointi muiden ihmisten kanssa on rajoittunutta. Ja kun mietitään sitten sitä, että mitä tuo asia sitten oikeasti tarkoittaa, niin silloin voidaan älykkyyttä verrata ikään kuin kassakaappiin suljettuun paperiin. Tuohon paperiin ei normaalin tutkimuksen keinoin päästä käsiksi, koska ihminen ei osaa tai pysty kommunikoimaan tavalliseen tapaan muiden kanssa.


Kehitysvammainen henkilö on ihminen kuten kaikki muutkin, ja hänen tunteitaan pitää kunnioittaa. Heillä on oikeus tulla kohdelluksi ihmisenä. Eikä heitä saa myöskään loukata, eli jos keskustellaan heidän asumisestaan ja muusta toiminnasta, niin miksi kehitysvammaista on niin vaikea kohdella kuin muita ihmisiä tai potilaita? Ja miksi työnantajien on niin vaikea heitä palkata? Samoin tässä ihmettelen, että onko sillä mitään väliä, että kuka lattian luuttuaa, ja että onko joidenkin puliukkojen työ sitten niin kauhean hyvää, että heitä kannattaa sitten työhön palkata? Myös sellainen asia pitää muistaa, että älyllinen jälkeenjääneisyys ei näy välttämättä ollenkaan päältä.


Ja muistakaa että heillä on erittäin hyvä muisti. Kun ajatellaan kehitysvammaisia, niin silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että tuollainen henkilö saattaa olla ikään kuin ihmisen muotoinen gramofoni. Hän saattaa osata kaikki näkemänsä televisio-ohjelmat ja niiden repliikit ulkoa, ja tämä johtuu siitä, että kyseinen henkilö saattaa elää äärimmäisessä sensorisessa sekä virikkeitä koskevassa adaptaatiotilassa. Tuolloin ihminen muistaa erittäin hyvin pienetkin poikkeamat normaalissa päivärytmissä. Ja tällöin tullaan sellaiseen julmalta kuulostavaan paradoksiin, että vaikka ihminen osaisi toistaa kaikki kuulemansa musiikkikappaleet tai näkemänsä elokuvien repliikit ulkoa, niin se ei tarkoita, että hän kykenee luomaan mitään uutta.


Osaahan nauhuri toistaa kaikki kuulemansa asiat, mutta se ei koskaan tee yhtään kappaletta musiikin maailmaan. Tuo asia pitää aina muistaa, kun mietitään älykkyyttä. Jos tätä asiaa verrataan esimerkiksi moderniin tuotantotekniikkaan, eli skannereihin sekä 3D-tulostimiin, niin toki ne osaavat sitten kopioida minkä tahansa esineen, mutta kuitenkaan ne eivät luo mitään uutta. Kun puhutaan nopeudesta, niin kaikkein nopeimpia ajateltavissa olevia välineitä ovat RISC-tietokoneet, joista tunnetuin tietenkin on taskulaskin. Tuo laskin on todella nopea verrattuna esimerkiksi kännykkään tai varsinaiseen tietokoneeseen. Mutta sen toiminnot ovat rajoittuneet laskemiseen.


Olen joskus ajatellut, että asentamalla taskulaskimen käyttöjärjestelmät sekä ohjelmiston esimerkiksi supertietokoneeseen, ja poistamalla siitä sen omat versiot saadaan käyttöön todellinen super tehokas ja nopea laskukone, jolla voidaan tehdä todella vaikeita laskuja hyvin tehokkaasti, jos joku vain painelee noita nappeja. Tämä tietenkin on vain teoriaa, mutta tällaista mallia voidaan joskus miettiä. Eli mitä tekisi esimerkiksi tietokone, johon on oman käyttöjärjestelmän tilalle asennettu taskulaskimen käyttöjärjestelmä, kas siinä on vasta pulma?


Kehitysvammaista ihmistä voidaan verrata esimerkiksi RISC-prosessoriin. Hän osaa valtavan hyvin kaikki ne työt, mitä esimerkiksi työkeskuksessa tehdään. Kukaan normaali ihminen ei osaa laittaa palikoita levyyn niin nopeasti kuin ikänsä työsalilla ollut henkilö, ja tietenkin tuollaisessa tilanteessa kehitysvammainen voittaa tavallisen ihmisen. He ovat äärimmäisen hyviä nimenomaan kaavamaisessa työssä, mutta jos he joutuvat luomaan jotain uutta, niin silloin sitten nämä henkilöt ovat hiukan pulassa. Ja siksi he tarvitsevat jonkin verran ohjaajan apua.


Mutta positiivinen asenne tietysti auttaa asiaa, koska se tekee oppimisesta mukavan sekä hauskan. Ja uuden oppimisessa on tärkeää nimenomaan se, että ihminen kokee tilanteen mukavana sekä kannustavana, koska jos oppiminen on pelkkää puurtamista, niin silloin saattaa ihminen ikään kuin kadottaa kyvyn luoda uutta. Ja mihin ihminen oikeasti tuota oppimaansa käyttää? Tietysti oppiminen tai oppimistapahtuma on kuin energian pumppaamista litiumiin fuusio-kokeessa. Kun ihmisen aivot sitten pääsevät ikään kuin vapaalle, ne muodostavat uusia yhteyksiä, ja silloin syntyy niitä paljon puhuttuja luovia ajatuksia, jotka vievät yhteiskuntaa sekä teknikkaa eteenpäin. Ja siksi on tärkeää että saamme paljon virikkeitä, mutta sitten tietenkin myös lepo sekä huvi ovat tärkeitä asioita, koska ne tuovat aivoille vastapainoa puurtamiselle.