Näytetään tekstit, joissa on tunniste pidätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pidätys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

Onko Venäjällä menossa puhdistus? (Epäsuosittu upseeristo sekä lähipiiri palvelee Putinin etua)




Eilen Dmitri Medvedeville näytettiin ovea. Sanotaan että hänellä ei ole paluuta mihinkään. Putin siis halusi eroon työrukkasestaan. Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että myös Medvedev on varasti osannut sen paljon puhutun selkään puukottamisen jalon taidon. Mutta kuten olemme huomanneet, niin joskus se kaikkein paraskin alainen muuttuu painolastiksi. Ja hänestä halutaan eroon. Eli riittää että Putin ei enää pidä alaisestaan tai kokee alaisensa kilpailijaksi, niin alaista odottaa ulkona FSBn auto ja matka kohti tuntematonta on edessä. 

Ja sitten seuraavaksi, eli tänään oli mediassa juttu siitä, että joukko asetehtaiden johtajia olisi pidätetty. Se mitä tämä tarkoittaa voi olla se, että valtapeli Venäjällä käy kovemmilla kierroksilla kuin ennen. Tai toisaalta Venäjältä on ollut ennenkin vaikeaa saada tieoja siitä, mitä esimerkiksi Kremlin kulisseissa tapahtuu. Mutta miksi tuo valtataistelu on Venäjällä kiihtynyt? Onko Putinin terveydentila jotenkin muuttunut sellaiseksi, että joku haluaa raivata kilpailijoita pois tietään. Tai sitten Putin on vaikeuksissa jostain muusta syystä. 

Putin tietenkin haluaa vierittää syyn esimerkiksi Moskovan ilma- tai drone-iskuista jonkun niskoille. Ja Medvedev sekä aseteollisuuden johtajat ovat loistavia syntipukkeja. Mutta tätä ennen on asevoimien johtoa muutettu. Joten onko Putin etsinyt sellaisia "jees-miehiä", jotka ovat valmiit tottelemaan häntä, jos Putin tahtoo laukaista taktisen ydinaseen joko Ukrainaa tai omaa kansaansa vastaan. Jos hänen sisäministeriön joukkonsa eivät kykene tukahduttamaan mahdollista kapinaa, niin Putin voi ajatella että hän käyttää esimerkiksi ydinaseita.

Tärkein mitä Putin ajattelee on hänen oma suosionsa. Hänen etunsa on se, että asevoimien upseerit ovat epäsuosiossa, niin hänen ei tarvitse pelätä kapinaa. 

Putin ei ajattele tappioita. Hän ei ehkä ajattele myöskään voittoja. Vaan hän ajattelee omaa suosiotaan. Vain oma suosio merkitsee jotain tuolle miehelle. Ja Ukrainan tappiot palvelevat hänen etuaan paremmin kuin mikään muu. Saattamalla omat upseerinsa epäsuosioon ihmisten silmissä, niin hän kykenee silloin estämään kapinan. Jos asevoimien upseerit ovat epäsuosiossa, niin asevoimat ei kykene syrjäyttämään Putinia. Eli myrkyttämällä esimerkiksi ruoan voi Putin FSBn kautta hallita myös asevoimia. 

Samoin Putin on varmasti nähnyt esimerkiksi kovaotteisen kenraali Sergei Surovikin erottamisen parantavan hänen suosiotaan. Sanotaan että rintamalla upseeri teloittavat ja kiduttavat taisteluhaluttomia sotilaita. Ja saattaa olla että tiedot noista asioista ovat päässeet vuotamaan, joten Surovikin sai lähteä. 

Meidän pitää muistaa se, että Putinille tappiot ja miten niitä tehdään on aivan sama. Se ainoa asia mikä hänelle merkitsee on suosio. Surovikin oli mies paikallaan. Hän oli epäsuosittu lakeija, joka sitten vielä kelpasi syntipukiksi. Putinin kohdalla tietenkin tärkeää on muistaa se, että hänen lähipiirinsä kuuluu olla epäsuosittuja. Ja hänen itsensä kuuluu olla suosittu. 

Eli johtuvatko nämä toimenpiteet siitä, että Putin on saanut tietää alaistensa tai lakeijoidensa juonitelleen häntä vastaan? Mikäli ajatellaan sitä ihmisen luontaista käytöstä, eli sitä että ihminen mielellään ympäröi itsensä kaltaisillaan henkilöillä, niin tietenkin voidaan olettaa että Putinin lähipiiri on täynnä hänen kaltaisiaan ihmisiä. Siis mielistelijöitä jotka sitten lopulta puukottavat herraansa selkään. 

Samalla tavalla kuin koulukiusaajien tapauksessa, jos yksi ryhmästä kiusaa, niin muut ovat hänen kaltaisiaan. Niin myös Putinin lähipiiri toimii. Mutta ongelma on siinä, että Putin on tullut vanhaksi. Samoin hänen lähipiirinsä, Medvedeviä lukuunotetummatta on melkein hänen ikäistään. Putin on tällä hetkellä 72 vuotias, ja hänen ulkoministerinsä Lavrov on kolme vuotta häntä vanhempi. Eli hän tai hänen ikäluokkansa ei takaa kenellekään 25-vuotiaalle kansalliskaartin upseerille kovin varmaa jatkuvuutta. 

Putin on ankkuroinut itsensä valtaan väkivallan avulla. Hän ei varmaan halua mitään kovin syvällisiä tutkimuksia omista ja alaistensa edesottamuksista. Ja Medvedev sekä aseteollisuuden johtajat voivat Putinin silmissä kelvata syntipukeiksi, eli heidän niskaansa voidaan kaataa Ukrainan sodan ongelmat. Siis jos Putin jatkaa innoissaan oman lähipiirinsä tuhoamista, niin hän varmasti asettaa silloin itsensä uuteen asemaan monen ihmisen silmissä. Pelko on hyvä keino saada aikaan uskollisuutta. Mutta pelolla hallitsemisessa on omat murheensa. 

Kun ihmiset pelkäävät tarpeeksi, niin heidän käytöksensä saattaa muuttua erittäin epärationaaliseksi. Ja joskus tuollaisessa tilanteessa, missä henkilö ei näe muuta tulevaisuutta itsellään kuin hyisen haudan, niin hän on saattanut ampua omaa herraansa. Kun ajatellaan sitä, että Putin on ankkuroinut itsensä väkivallan avulla Venäjän johtajan paikalle, sekä tietenkin tarjonnut armahduksia niille, jotka häntä tukevat. Niin saattaa olla että joku voi ryhtyä ajattelemaan sitä, että Putin ei tarjoa hänelle enää riittäviä takuita siitä, että häntä ei syytetä. 

Stalinin kuoleman jälkeen monet hänen lähimmistä alaisistaan pidätettiin sekä ammuttiin. Eli uskollisuus Stalinia kohtaan aiheutti sen, että henkilö tuomittiin myöhemmin kansanviholliseksi. Voidaan toki sanoa että moni jonka olisi pitänyt joutua ammutuksi pääsi kuin koira veräjästä. Mutta uskoisin että Putinin kuoleman jälkeen historia toistaa itseään. Eli ainakin osa niistä, jotka ovat totelleet Putinia sokeasti tulee joutumaan oikeuteen. Mutta sitten se mitä tuo asia tuo tullessaan? ¨

Toiko Stalinin kuolema oikeastaan mitään muutosta Neuvostojen maahan? Voi olla että ainakin aluksi tuo Putinin mahdollinen seuraaja sitten noudattaa samoja periaatteita, kuin mitä Putin on noudattanut. Saattaa olla niin, että Putin ei paljon ajattele sitä, mitä hänen jälkeensä tapahtuu. Samoin kuin Stalin, niin myös Putin tulee kuolemansa jälkeen olemaan maallisen oikeuden ulottumattomissa. Siis häntä ei kuolleena voida syyttää mistään, tai vaikka syytetään, niin mitä kuollut mies noista asioista mitään välittää. 

Pelko on Putinin työkalu. Pelko siitä että hän kykenee mihin tahansa pitää ihmiset hiljaisina. Kukaan ei sydänkohtauksen pelossa uskalla asettua opposition johtajaksi. Ja se riittää Putinille. Ihminen saa ajatella mitä hän haluaa. Mutta hänen ei tarvitse sitten mitenkään noita ajatuksiaan tuoda esille. Nimittäin jos Putin huomaa sen, että henkilö saattaa odottaa liian kauan, ennen kuin lähtee toteuttamaan hänen käskyjään, niin edessä on hyvin nopeasti tapahtuva poistaminen maan päältä. Siis opposition johtajan politiikan pitää sisältää muutakin kuin vain sen, että Putinin on erottava. Mutta jos hän sitä vaatii, niin silloin hän saattaa "vain kadota". 



********************************

Voi olla että Putin on sallinut korruption, koska se antaa tyylikkään mahdollisuuden päästä eroon epämukavista alaisista. Kun alainen ei tee mitä Putin käskee, niin sitten oven eteen kaartaa FSBn auto. Ja seuraavaksi entinen oligarkki siirtyy syytettyjen penkille tai katoaa syytettynä korruptiosta. 

********************************





Venäjää ei hallita ilman turvallisuuspalvelun lupaa. Kaikki presidentin ja parlamentin turvallisuushenkilökunta on turvallisuuspalvelun valitsemaa. Turvallisuuspalvelu valvoo kaikkea mitä nuo ihmiset tekevät. Ja jos turvallisuuspalvelu pitää jotain henkilöä uhkana, niin silloin edessä on myrkytys. 

Samoin ihmisten pitää uskaltaa myös lähteä tukemaan tuota oppositiojohtajaa. Ja se saattaa merkitä vakavia asioita. Eli mikäli opposition johtaja saa kerätyksi kansan. Sekä aloittaa mielenosoitukset. Niin voi olla että Putin käyttää esimerkiksi taktisia ydinaseita. Jos ydinaseita on varastossa, niin niitä voidaan aina käyttää. Todellinen muutos Venäjälle voidaan saada aikaan vain sen kautta, jos presidentin valtaoikeuksia supistetaan. Samoin Yhtenäinen Venäjä-puolueen olisi hajottava. Siis vaikka Putin on näkyvä osa Venäjän hallintoa. Ja hän on maan kiistaton yksinvaltias. 

Niin kuitenkaan hän ei ole yksin tuon valtion johtaja. Duumassa on ihmisiä jotka ovat saaneet häneltä paljon. Samoin turvallisuuspalvelussa on ihmisiä, joilla on paljon salattavaa. He ovat voima jolle Putinin kaltainen henkilö on kuin taivaan lahja. Nuo ihmiset eivät varmaan koskaan halua mitään tutkimuksia siitä, mitä he ovat tehneet turvallisuuspalvelussa. Sama asia ajoi ilmeisesti myös Putinin aikoinaan valtaan. Hän ehkä halusi salata asioita, joita ei pidetty sopivina. Ja tuo salailu sitten ajoi hänet väkivaltaan. Ehkä Putinin seuraaja nousee valtaan samalla tavalla. Ja kun hän astuu valtaan, niin hänet ympäröi turvallisuuspalvelu. 

FSBn lakkauttaminen ei ole niin yksinkertaista kuin ihmiset haluavat uskoa. Siis Jeltsin yritti lakkauttaa tuon palvelun edeltäjän, KGBn. Mutta vaikka nuo kolme kirjainta vaihdettiin FSBksi, niin tuon viraston henkilökuntaa ei vaihdettu. Kaikilla noilla miehillä ja naisilla oli KGB tausta. Heidät oli kaikki sidottu turvallisuuspalvelun toimintaan. Ja juuri se että KGBn johdolla on mahdollisuus kiristää jokaista sen työntekijää teki tuon palvelun lakkauttamisesta vaikean prosessin. Vaikka virasto vaihtoi nimeään, niin sen työntekijät pysyivät samana. Putin oli heille mieleinen mies. Hän oli luvannut kitkeä korruption ja rikollisuuden Venäjältä. Sen hän teki KGBn verkoston avulla. 

Siis Putin puuttui hanakasti katutason rikollisuuteen. Eli näkyvä rikollisuus kohtasi näyttäviä vastatoimia. Mutta siihen rikollisuuteen, mikä tapahtui takahuoneissa poissa silmistä, ei Putin sitten enää niin helposti puuttunut. Eli Putinin pontevat toimet saatettiin nähdä rikollispomojen eli Venäjän Mafian silmissä sellaisina, että heidän ei tarvitse enää maksaa alaistensa palkkioita. Jos alainen kuolee Alfa-ryhmän iskussa, niin hän ei sitten enää palkkoja tarvitse. Sanotaan että Venäjällä alaiset eli pikkutekijät joko vangittiin tai tapettiin, mutta pomoja ei kukaan edes viitsinyt etsiä. Korruptio muuttui sitten maan tavaksi. Tai se muuttui viralliseksi. Putin saattoi sallia korruption siksi, että se tarjosi mahdollisuuden päästä eroon hankalista alaisista. Virallinen syyte korruptiosta riittää siihen, että henkilö voitiin poistaa vahvuudesta ilman selittelyjä. Eikä Putinin tarvitse kertoa suinkaan sitä, että hän on antanut luvan tuohon kähmintään. 

https://www.talouselama.fi/uutiset/a/b0a04ece-568e-4357-afc1-cce20b96a8ef

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/617ad494-bec1-46e1-965d-83f136daf10a

https://www.verkkouutiset.fi/a/venajan-sodanjohdon-kaaos-pahenee-upseeriston-puhdistus-horjuttaa-rintamaa/#80177a47

maanantai 25. syyskuuta 2023

Haluavatko Ukrainan sekä Lännen kenraalit voittoa enemmän kuin Kreml?


Venäjän valtio on yhtä kuin Vladimir Putin. 

Sodassa on olemassa yksi sääntö, se on se että sodassa ei ole logiikkaa. Tai toisaalta toisen osapuolen logiikka saattaa poiketa hyvinkin paljon siitä, mihin me olemme tottuneet. Me emme uskoneet sitä, että Josif Stalin voisi tapattaa satoja tuhansia poliittisia vastustajiaan Talvisodassa. Eli hän lähetti tahallaan miehiä kuolemaan suomalaisten luodeista.  Mikäli ajattelemme Josif Stalinia ja hänen hengenheimolaisiaan, niin me usein kuvittelemme että he ovat meidän kannaltamme katsottuna normaaleja ihmisiä. Me olemme olettaneet että Putin on samanlainen ihminen kuin me muut, niin silloin olemme pitkällä ruohikolla. 

Jos haluamme lähteä miettimään Vladimir Putinin ajattelutapaa, niin meidän pitää tunnustaa itsellemme yksi asia. Jos Venäjällä kansan etu Venäjän valtion etu sekä Vladimir Putinin henkilökohtainen etu menevät ristiin, niin silloin Vladimir Putinin henkilökohtainen etu on se, minkä mukaan mennään. Eli Putinin motto voisi olla se paljon puhuttu "valtio olen minä". Tuo tarkoittaa sitä, että Venäjän valtio on tässä ajatusmallissa yhtä kuin Putin. 

Liikekannallepano voi olla kiertoilmaus massapidätyksille. 

Yksi syy hyökkäyssotaan Ukrainassa saattavat olla häntä vastustavat mielenosoitukset, joita Venäjällä tapahtui ennen hyökkäystä. Tuolloin OMON sekä kansalliskaarti kukistivat nuo mielenosoitukset, joihin osallistui suuri joukko ihmisiä. Tuon ihmismäärän pidättäminen ei olisi ollut kovin tyylikäs suoritus, joten Ukrainan sodan sekä liikekannallepanon avulla voidaan tietenkin peitellä massapidätyksiä. Eli henkilö viedään varuskuntaan, hänelle annetaan ruosteinen Kalashnikov käteen ja sitten suunta kohti Ukrainan rintamaa. 

Putin toki on kohdannut yhä enemmän kritiikkiä myös omien sylinallejensa taholta. Tuo kertoo siitä että "häviäjillä ei ole ystäviä". Putin on ankkuroinut itsensä valtaan väkivallan avulla. Ja tietenkin Ukrainan sota on antanut hänelle mahdollisuuden poistaa poliittisia vastustajiaan eli mielenosoituksiin osallistuneita henkilöitä rintamalle. Eli käytännössä massapidätykset voidaan naamioida liikekannallepanoksi, jonka yhteydessä henkilön kännykkä ja sosiaalinen media otetaan "valtion hallintaan". Kuten tiedämme, niin Putin on ehkä muuttunut niin sanotuksi "bunkkeripapaksi", joka yhä enemmän ja enemmän eristäytyy muusta yhteiskunnasta. 


Putin osaa miellyttää mutta hän on samalla hyvin pettävä. 


Putin osaa olla miellyttävä. Hän osaa käyttää kaikessa hyväkseen ulkomuotoaan. Hän osaa lahjoa oikeita ihmisiä nostamaan esiin asioita, jotka tukevat hänen mallejaan. Ja erityisesti Putin osaa myös lahjoa ihmisiä. Eli "jos olet Putinin kaveri, niin silloin saat mitä haluat". Putin tietää median merkityksen joten hän mielellään lahjoo toimittajia, ja auta armias jos et ole hänen kanssaan samaa mieltä. Jos edes ajattelet arvostelevasti tuota miestä, niin silloin koet karun kohtalon. 




Putin on mies joka on koulutettu valehtelemaan. Hän ei kuitenkaan ole samanlainen valehtelija kuin muut. Hän on valehtelija joka johtaa valtiota. Tai tarkemmin hän on valehtelija, joka johtaa ydinasevaltiota. Hän tietää että yksi asia mikä rajoittaa Lännen tukea Ukrainalle on ydinaseet. Putin tietää että lännessä pelätään Venäjän ydinaseiden kohtaloa, jos tuo valtio Putinin jälkeen romahtaa. 

Eli jos haluamme siirtää itsevaltiuden mallia Stalinista esimerkiksi BRICS-maiden johtajiin, niin me emme saa ajatella niin, että joku BRICS johtaja noudattaa samaa toimintamallia tai omaa saman arvomaailman kuin ne johtajat joihin olemme lännessä tottuneet. Samoin meidän pitää muistaa se, että Putin ei ole edes BRICS maiden johtajien joukossa aivan normaali tapaus. Normaali BRICS johtaja ei ole entinen turvallisuuspalvelun päällikkö, joka valehtelee työkseen. Putin ei ole normaali valtiopäämies. Hän saattaa allekirjoittaa sopimuksia, joita sitten ei edes aiota noudattaa. Joten pääsemme sitten pääkysymykseen, joka kuuluu näin: Haluavatko Ukrainan sekä Lännen kenraalit voittoa enemmän kuin Kreml? 


Valesota saattaa palvella Putinin henkilökohtaista etua paremmin kuin sotatoimien päättäminen. 


Vastaus saattaa olla toinen kuin mitä me olemme toivoneet tai edes uskoneet. Putinin väitetään lyöneen vetoa "ikuisen sodan puolesta". Se tarkoittaa sitä, että Putinin logiikan mukaan ikuinen sota, eli samanlainen tilanne mikä vallitsee esimerkiksi Koreoiden rajalla tai mikä vallitsi Toisen Maailmansodan alussa vuonna 1939 niin sanotun "valesodan" aikaan eli ennen Hitlerin hyökkäystä Tanskaan sekä Norjaan palvelisi hänen asiaansa paremmin kuin tilanne missä saadaan aikaan rauhansopimus. 

"Valesota" olisi tilanne, jossa Putin voisi komentaa poliittisia vastustajiaan rintamalle, ja sitten teloittaa heidät. Tuolloin sitten saadaan syy kuolemasta vieritettyä ukrainalaisten tarkka-ampujien niskoille. Ja sitten tietenkin sota antaa Putinille mahdollisuuden pönkittää valtaansa. Eli sodan varjolla voi Putin pitää yllä sotatilaa, sekä samalla määrätä ihmisiä armeijaan, mikä voi tarkoittaa sitä, että henkilö on käytännössä vangittuna varuskunnaksi nimitetyssä vankileirissä. 


Rikoksen logiikka saattaa olla hyvin erilainen kuin mitä edes voimme uskoa. 


Rikoksen logiikka saattaa olla toinen kuin mitä me edes uskallamme ajatella. Eli onko esimerkiksi Ukrainan siviileihin kohdistettu väkivalta oikeasti tarkoitettu pitämään venäläiset erossa Ukrainalaisista siviileistä? Samoin pidentynyt sota saattaa olla asia, jolla on helppo perustella asevoimien johtoon kohdistetut puhdistukset. Tuolloin kenraaleita sekä amiraaleja voidaan syyttää pätemättömiksi, ja samalla myös esimerkiksi sotarikoksia voidaan käyttää keppihevosina siihen, että epämieluisa eli "poliittisesti epäluotettava" kenraali saadaan erotettua. Samoin raiskaukset ja siviilien ampuminen ovat asioita, jotka varmasti hävettävät. Tuolla tavoin saadaan myös omien sotilaiden suut tukittua, jotta he eivät paljasta mitään mitä Putinin hallinto eli viimekädessä Putin itse ei halua muiden tietävän. 

Eli oliko Putinin edes tarkoitus voittaa Ukrainaa? Vai oliko hänen tarkoituksensa vain aiheuttaa tilanne, jossa hän voi suorittaa liikekannallepanon varjolla massapidätyksiä. Jos ajatellaan Ukrainan siviilien kokemaa kärsimystä sekä erityisesti joukkomurhia, joita Ukrainassa on tapahtunut, niin noiden murhien logiikka voisi olla sama kuin Einsatzgruppen toimintaryhmillä oli Toisen Maailmansodan aikaan. Eli tarkoitus on luoda rajaa sotilaiden sekä siviilien väliin. Tuollaisen rikoksen logiikka on siinä, että jos vihollinen on vihattu, niin silloin omat miehet eivät uskalla esimerkiksi antautua, koska he pelkäävät kostotoimia. 

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Osallistuiko Aarnio Volkan Ünsalin murhaan?



Smith&Wesson 357 magnum (Kuvituskuva)
Kuva I

Kimmo Huosionmaa


Tapaus Aarnio on saanut taas tänään uuden käänteen, kun tuo mies on jälleen pidätetty, ja tällä kertaa ilmeisesti sotkeutumisesta Volkan Ünsal-nimisen miehen murhaan. Hänen epäillään salanneen tietoja siitä, että rikolliset olisivat suunnitelleet Ûnsalin murhaa, eikä hän ollut tehnyt mitään tuon murhan estämiseksi. Tuon takia tuota poliisia odottaa nyt sitten ikävä syyte sekä ilmeisesti myös syyte murhasta. Tai ainakin poliisi on hänet palauttanut vankilaan, mikä ei ole mitenkään heppoisesti perusteltu asia, koska Aarnio on vapautettu odottamaan Hovioikeuden tuomiota vankilasta. Tuollaista syytettä ei helposti esitetä, joten sen takia tätä asiaa kommentoin tässä.

Kun ajatellaan sitä, että poliisi esimerkiksi oli määrännyt kotietsinnän Aarnion kotiin päivää ennen murhaa, niin silloin olisi mukava tietää, mitä tuossa kaavakkeessa luki, mutta kun tuota Ûnsalia ajatellaan tarkemmin, niin lehtien mukaan hän oli todistajain suojelussa, mutta sitten on käynyt niin, että hän on ilmeisesti jatkanut samoja toimia. Joissakin tapauksessa tällaisen henkilön kohdalla saattaa poliisi kokea ikään kuin voimattomuutta tai vihaa tällaista henkilöä kohtaan, joka kuvittelee voivansa tehdä rikoksia poliisin suojeluksessa. Tuolloin voidaan sitten olettaa, että joku poliisi saattaa ajatella, että kyseisen suojelua väärin käyttävän ihmisen murha olisi jotenkin oikeutettua, vaikka tällainen asia on aivan varmasti rikos.

Todistajain suojelu on poliisille hiukan hankala paikka, koska silloin saattaa yksittäinen poliisimies joutua liian läheisiin väleihin tuollaisen gangsterin kanssa, ja silloin saattaa mieleen tulla se, että mitä jos vaikka ottaisi lahjuksia. Eli tuollainen suojeltu gangsteri saattaa pyrkiä lahjomaan poliiseja niin, että nämä esimerkiksi suosivat hänen jenginsä jäseniä, tai varoittaisivat näitä esimerkiksi tulevista ratsioista, ja vastalahjaksi jengin jäsenet myisivät kilpailijoiden huumekätköjä poliisille. Tuolloin tietenkin olisivat ne paljon puhutut pidätyksiä koskevat tilastot hyviä, mutta tietenkään poliisi ei saa antaa kenenkään kaupata huumeita missään.

Alamaailma on merkillinen paikka. Siellä ihmiset ovat toisiaan kohtaan näennäisen mukavia, mutta tietenkin kilpailijat raivataan pois tieltä hyvin tehokkaasti soittamalla heistä ilmianto-soitto poliisille. Ja mikäs sen parempi kuin, että vihamiehet sitten menettävät aseenkantolupansa, uhkailun tai rinnalla olevien laittomien aseiden takia. Nämä gangsterit tarvitsevat laillisen aseen, jotta he voivat ostaa panoksia kaupasta, ja sitten käydä myymässä nuo patruunat tai käyttää niitä laittomissa aseissa, joita käytetään kiristykseen sekä muuhun laittomaan toimintaan kuten murhiin.


Se onko Aarnio sitten ollut aktiivisesti mukana tässä toiminnassa esimerkiksi puoltamalla aselupia tai avustamalla henkilöä vuokraamaan vaikka asuntoja oman liiketoiminnan pönkittämiseksi jää oikeuden päätettäväksi Ja siinä sitten on voinut käydä niin, että tuon asunnon avaimet ovat päätyneet rikostovereille, jotka ovat sitten käyneet tervehtimässä "vanhaa  kaveria", kuten on tapana sanoa. Aarnion tapauksessa asia on niin, että hän on huumepolliisina ollessaan saanut muutaman vihamiehen. Ja nuo vihamiehet ottavat jutusta kaiken irti. Eli se että onko Aarnio syytön tähän rikokseen nimeltään murha on sitten oikeuden asia. Ja tapauksessa sitten on ollut kaiken maailman käänteitä tätäkin ennen, joten ehkä hän saa syytteen henkirikoksesta. Tai ehkä sitten hän taas kävelee ulos vankilasta, sitä ei tiedä kukaan.





https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/helsingin-huumepoliisin-ex-paallikkoa-jari-aarniota-epaillaan-henkirikoksesta-vuosaaren-vanhassa-palkkamurhajutussa/6990298#gs.PQt_Ido

Kuva I

https://decg5lu73tfmh.cloudfront.net/gunvaluesboard.com/images/fbfiles/images/20140417_204623_v_1401705213.jpg

Kuka räjäytti Nord-Stream 2n?

https://yle.fi/a/74-20237886 Kenttätason  toimijoina  oli joukko ukrainalaisia. Ja kuten YLEn jutusta ilmenee, niin tuon kaasuputken räjäytt...