Tekoäly ei ole mikään Pyhä Yrjö, joka ratkaisee kaikki ongelmat.

 

Tekoälyä voidaan pitää nykyaikaisena Pyhänä Yrjönä, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Siis se on kuin konsultti tai ritari, jonka varaan voimme rakentaa erilaisia erottamismalleja. Tekoäly on asia, joka käyttää vain faktatietoa. Mikään imartelu tai muu ei tehoa tekoälyyn. Mutta samalla me kaikki varmasti osaa pitää kirjaa siitä, miten monta sanaa joku kirjoittaa työpäivän aikana. Ja jos sanoja on kovin vähän, niin tekoäly voi kertoa asiasta esimiehelle, joka voi käynnistää YT-neuvottelut eli antaa potkut kaikille joita ei tarvita tao jotka eivät osaa työtään tehdä, tai joiden työpäivä kuluu muun kuin työn tekemiseen. Mutta juuri tuo listojen teettäminen esimerkiksi tekoälyllä on sitä, että tekoäly itseasiassa päättää kuka saa potkut. 

Siis tekoäly on kuin konsultti, työtehotarkkailija jonka tehtävä on valvoa sitä, miten tehokasta työtä organisaatiossa tehdään. Ja sitten me voimme kysyä että mitä jos sitten työnjohtajat lähtevät suoraan erottamaan alaisiaan noiden listojen pohjalta? He luovuttavat tuolloin yhtiön päätösvaltaa joko tekoälylle tai ulkopuoliselle konsultille. Ulkopuolinen konsultti on ihminen, joka tuodaan organisaation ulkopuolelta tekemään esityksiä siitä, miten työtä pitäisi organisaatiossa tehdä. Kyseistä toimintaa kutsutaan organisaation hallinnon tehostamiseksi. Tuolloin ulkopuolinen, usein melko kovapalkkainen henkilö tarkkailee töitä, mitä organisaatiossa tehdään, tai sitä miten työntekijät tekevät työtään, tai miten suuri osa työläisen työpäivästä kuluu muuhun kuin työhön. 

Ja sitten ryhdytään henkilöstöä vähentämään. Tuolloin konsultti on kuin pyhä Yrjö. Hän on suuripalkkainen mies, jota ei koskaan palkata turhaan. Hän on ikään kuin Pyhä Yrjö, ritari joka tekee lopun organisaation tehottomuudesta. Ja samalla hän kuitenkin on vain neuvonantaja, kun johtaja päättää kuka lähtee. Johtaja taas sanoo että konsultti on hänelle listan laiskottelijoista antanut. Joten sen takia hän vähentää työntekijöitä sen listan perusteella, mitä konsultti hänelle antaa. Jos tuon konsultin saisi vielä korvattua tekoälyllä, niin se tekee konsultista täysin puolueettoman toimijan. Tuolloin sitten yhtiön johtaja saa syyn erottaa alaisensa. Mutta luovuttaako tuo johtaja oman päätösvaltansa tekoälylle, vai käyttääkö hän silloin omaa tahtoaan? 

Tiedättekö tarinan Pyhästä Yrjöstä, ritarista joka surmasi lohikäärmeen. Tuo Pyhä Yrjö on ikään kuin vertauskuva siitä, miten kaikkia asioita voidaan ratkaista. Pyhä Yrjö pelastaa ihmiset surmaamalla lohikäärmeen, joka tietenkin tekee hänestä ratkaisun kaikkiin ongelmiin. Siis me kaikki tiedämme että vaikka lohikäärmeet olisivat totta, ja vaikka Pyhä Yrjö olisi tappanut ne kaikki, niin me varmaan kohtaisimme muita ongelmia. Eli kaikki maailman ongelmat eivät ole riippuvaisia lohikäärmeistä, ja esimerkiksi kukaan lohikäärme maailmassa ei ole ratkaissut sitä ongelmaa, mikä aiheutuu esimerkiksi siitä, että roskista ei viedä ulos. 

Tai sitä mitä avioliitossa tarkoittaa hammastahnatuubi, joka on auki jossain peilin edessä. Siis periaatteessa lohikäärme ei siis ole jättänyt yhtään roskista viemättä tai yhtään hammastahnatuubia auki. Siis Pyhä yrjö voisi näitä ongelmia ratkoa joko tarjoutumalla viemään roskia ulos ja sulkemaan hammastahnatuubeja, tai sitten perustamalla avioliittoneuvojan viraston. Mutta Pyhä Yrjö symboloi ihmisten tapaa siirtää vastuuta jollekin ulkopuoliselle taholle. Hän on ikään kuin konsultti, joka hoitelee erilaisia ongelmia kuten aluetta piinaavia lohikäärmeitä. 

Jos joku ritari tulee paikalle tappamaan lohikäärmeitä, niin hän ei varmaan kuitenkaan kykene ratkaisemaan maailmantalouden ongelmia. Lohikäärme on asia jonka ritari voi muiden puolesta ratkaista. Mutta ihmisillä on silti vastuu omasta elämästään. Me emme voi laittaa kaikkia asioita lohikäärmeiden syyksi, emmekä voi samalla tavalla olettaa että ritarit ratkovat kaikkia ongelmia puolestamme. Eli meillä ihmisillä on sellainen outo tarve, että me ikään kuin ulkoistamme raskaan sarjan ongelmat muille, jotka eivät ole organisaation osia. Eli hoidettuaan ongelman tuo uljas ritarimme suuntaa johonkin muuhun kaupunkiin. 

Mutta sitten nykyään voimme sanoa että Pyhän Yrjön paikalla istuu tekoäly. Ja lohikäärmeen paikalla istuu erilaisia hybridi tai muita vaikuttajia. Tekoäly on kuin ritari, tai konsultti joka voi sekunnissa tehdä tuntien työn. Tekoälyltä odotetaan paljon. Sen odotetaan vievän koodaajien työpaikat muutamassa kuukaudessa, vuodessa tai vuosikymmenessä. Noin saadaan sitten nuo ikävät ihmiset pois nurkista. Mutta suuri ongelma on siinä, että me odotamme tekoälyltä liikaa. Me odotamme että tekoäly osaa aina tehdä kaikkea mitä me siltä odotamme. Me kuvittelemme että tekoäly voi suoraan siirtyä ihmisten paikalle, kun hän tekee jotain työtä. 

Eli ihmisten mielikuvissa siintää kuva siitä, kuinka tekoäly valmistaa esimerkiksi ohjelmistoja siten, että sille annetaan kuvaus siitä, mitä tuon ohjelmisto tai laajan kielimallin pitäisi tehdä. Mutta samalla jos lähdemme koodaaman tällä tavalla, niin varmaan tuota koodia pitää joka tapauksessa hiukan muutella. Meidän pitää jossain tapauksissa lisätä tekoälyn tuottamaan koodiin oikeat hakemistopolut, tai etsiä lisätietoa itse. Jos emme ole sen alan asiantuntijoita, joissa käytämme tekoälyä, niin silloin tietenkin kohtaamme tilanteen, jossa tekoäly voi tuottaa tekstiä, jonka sisältö ei ole likimainkaan oikein. 

Vapaasta tahdosta sekä siitä, onko sitä olemassakaan

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Kun tässä sitten pysähdyin miettimään vapaata tahtoa, niin tietenkin silloin mieleen tulee sellainen asia, että jos lähdemme tekemään valintoja, niin tuolloin meidän on tehtävä valinta niiden asioiden väliltä, jotka ovat tarjolla. Vapaa tahto on tietenkin asia, josta voidaan kirjoittaa sekä keskustella hyvin pitkään sekä siitä, että onko edes mahdollista noudattaa vapaata tahtoa on mietitty noin 3000 vuotta, ja siitä asiasta on kirjoitettu iso pino kirjoja, joissa asiaa pohditaan todella pitkään.

Todellisessa elämässä vapaa tahto voi olla hyvin hyvin paljon sidoksissa siihen, mitä sillä kertaa on mahdollista valita, ja jos tätä asiaa sitten lähdetään pohtimaan esimerkiksi sen kautta, että haluammeko me astronauteiksi, niin silloin voimme tietenkin sanoa, että meillä on oikeus haluta ryhtyä astronauteiksi, mutta se että voimmeko me toteuttaa halumme on hieman rajallinen. Mutta kuitenkin tähän haluun liittyy sellainen asia, jota kutsumme "Mustaksi joutseneksi".

Tai oikeastaan ensimmäinen joka tällaista asiaa kutsuu tuolla termillä on Nassim Nicholas Taleb, joka tarkoittaa tuolla termillä sellaista ilmiötä, mikä on äärimmäisen epätodennäköistä, mutta mahdollisuuksien rajoissa. Joten jos tässä asiassa sitten noudatetaan positivismin periaatetta, niin voimme suoraan sanoa, että mikään ei estä sitä, että meitä voitaisiin valita avaruuslennolle. Mutta tuo mahdollisuus on äärimmäisen pieni. Joten jos taas ajatellaan sitä, että joku valitaan astronautiksi, niin silloin pitää huomioida sitä, että tuota asiaa ei voida mitenkään verrata siihen, että esimerkiksi ajaisimme ajokortin.

Yleensä se mistä tehdään elokuvia on sellainen asia, mikä sattuu vain todella harvoin. Tuolloin voidaan sanoa, että tällainen asia on harvinaisuuden hämäämä. Eli elokuvissa epätavallisesta tehdään tavallista, ja jos ajatellaan tällä sitä, että esimerkiksi lentokone törmää johonkin taloon, niin se on äärimmäisen epätodennäköistä. Kuitenkin noin sattui vuonna 2001, ja silloin tietenkään ei voitu edes kuvitella, että joku ohjaisi koneen tahallaan taloja päin istuen itse koneen ohjaimissa. Tai että kolmessa koneessa istuisi tuollainen "kamikaze"-lentäjä ohjaimissa.

Jos ajatellaan arkipäivää, niin silloin voidaan sanoa, että ihmiset kohtaavat sellaisia uhkia, jotka ovat todella vaarallisia. Moni meistä pelkää terroristeja, mutta kukaan ei sano pelkäävänsä jäisen kadun ylittämistä. Tuo jälkimmäinen aiheuttaa paljon enemmän vammoja sekä kuolemantapauksia kuin terroristit koskaan ovat aiheuttaneet. Samoin me tietenkin pidämme esimerkiksi Mount Everestille kiipeämistä vaarallisena, ja siitä syystä valmistaudumme tähän toimitukseen todella hyvin, ja kaikista tuolle vuorelle kiivenneiden onnottomuuksista pidetään hyvin tarkasti kirjaa. Mutta kukaan ei pidä kirjaa siitä, moniko noista kiipeilijöistä on kuollut kotonaan, kun he ovat vaihtamassa lamppua, eivätkä ole varoneet tarpeeksi.

Noissa tapauksissa ihminen kohtaa asian, missä hän olisi itse voinut vaikuttaa erilaisiin asioihin ratkaisevasti omassa elämässään. Tuolloin esimerkiksi on ihmisen omasta tahdosta kiinni, että onko hän selvin päin noustessaan jakkaralle ruuvaamaan lamppua irti ja toista paikalleen. On paljon asioita, joissa oma tahto on saattanut ihmisen vaaraan. On tietenkin tapauksia, joissa esimerkiksi sähkömies ei ole noudattanut ohjeita, ja sitten seurauksena on ollut sähköisku. Hän olisi voinut toimia toisin, ja noudattaa työturvallisuusohjeita, mutta sitten tietenkin tälle kuvitteelliselle henkilölle on tullut vähän kiire, eikä sitten olla ehditty tehdä työtä, kuten se on ohjeistettu, ja seurauksena on ollut onnettomuus. Tuolloin hän on omilla valinnoillaan aiheuttanut tilanteen, missä on seurauksena onnettomuus, joka olisi ollut mahdollista välttää, jos päähenkilö olisi tehnyt toisen valinnan.

Onko meillä oikeasti vapaata tahtoa?

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Keskusteltaessa vapaasta tahdosta haluan korostaa sitä, että ihmiset ovat aina itse vastuussa teoistaan, eli meillä on oikeasti vapaa tahto sen suhteen, että lähdemmekö seuraamaan esimerkiksi omaa ryhmäämme sekä mahdollisesti rikkomaan lakia. Tuon jälkeen olemme sitten ylittäneet rajan, ja meistä tulee lain silmissä rikollisia. Tuon takia meidän pitää kehittää itsellemme sellainen versio vapaasta tahdosta, että muistamme noudattaa lakia sekä asetuksia, jotta emme joudu vaikeuksiin. Vapaa tahto on asia, joka varmasti herättää keskusteluja sekä ajatuksia että myös tunteita jokaisessa ihmisessä. Ja vapaan tahdon sekä lain ja muun yhteisön paineella voi olla hyvin suuri ero. On paljon ihmisiä, joita hämätään sillä, että jossain järjestössä tai yhteisössä on vapaata elää.

Mutta todellisuudessa vapaus on tuossa tapauksessa rajoitettu siihen, että sitä tehdään, mitä yhteisö määrää. Ja tuollainen asia tietenkin panee miettimään sitä, mikä tekee joukolle johtajia? Johtaja saattaa "myydä" itsensä esimerkiksi sillä, että hänellä on joitakin suhteita, ja silloin tietenkin hänestä tulee joukon johtaja, jonka käskyjä totellaan, koska jos niitä ei totella, niin seurauksena on ryhmästä ulos sulkeminen. Tarve kuulua johonkin ryhmään ajaa joskus ihmisiä äärimmäisiin tekoihin, ja ryhmän johtaja saattaa tuntea olevansa ikään kuin muiden yläpuolella niin sanotussa "pomojen ryhmässä", jossa kaikki vain jakavat muille käskyjä.

Syy miksi noita käskyjä noudatetaan on se, että jos pomon määräyksiä totellaan, niin se että toinen on ikään kuin esimies, niin se vapauttaa oman itsen vastuusta, eli esimerkiksi jos jengin pomo on käskenyt hakata jonkun, niin se ikään kuin keventää omaatuntoa, että käsky on tullut toiselta. Vapaa tahto on asia, jota joidenkin mielestä ohjataan muualta. Eli kun mietitään sellaista asiaa, että "vapaata tahtoa ei ole", niin päästään oikeastaan sellaiseen induktioon, missä voidaan sanoa, että vapaata tahtoa on oikeastaan rajoitettu. Ja kun asiaa mietitään esimerkiksi markkinoinnin kannalta, niin markkinoinnin perusajatus on siinä, että Maslown tarvehierarkia toteutuu.

Tuo tarvehierarkia on sellainen asia, että siinä luonnollinen tarve korvataan uudella, ja markkinoinnin psykologiassa tärkeää on se, että joku asia tuntuu aivan omalta tahdolta. Joidenkin ihmisten mielestä mainokset sekä markkinointi sanelevat sen, mitä kutsumme omaksi vapaaksi tahdoksi. Kun omaa tahtoa ajatellaan tuolta kannalta, niin silloin tietenkin ajatus on se, että vaikka sinällään markkinointi ei määrää siitä, että pidämmekö vaatteita päällämme, kun lähdemme ulos, vaan siitä millaisia vaatteita pidämme päällämme. Markkinavoimat siis tuon ajattelutavan mukaan esimerkiksi säätävät sitä, millaisia tarpeita omaan päähämme tulee, ja siksi esimerkiksi vaatteita markkinoidaan yhdessä niihin kuuluvan "lifestylen" kanssa sillä tavalla, että niiden avulla päästään johonkin joukkoon.

Tuollainen kiinteänä yhteisönä esiintyvä joukko ihmisiä kuitenkin saattaa suhtautua kielteisesti uuteen tulokkaaseen, koska se ikään kuin hitsaa joukkoa tiiviimmäksi, ja samoin torjuva asenne muita kohtaan saa ryhmän yhteishengen muuttumaan hyvin voimakkaaksi. Ja tietenkin tuollaiseen ryhmään kuuluminen saattaa tuntua ulkopuolisesta hyvin houkuttelevalta. Todellisuudessa tuollainen ryhmä saattaa olla yhtä vapaa kuin joku sotilas-organisaatio. Eli siellä kaikilla on oma tehtävänsä, ja asu mitä siellä käytetään on univormu, jota kannetaan ylpeydellä.

Näissä tapauksissa saattaa henkilö käyttää esimerkiksi pääkallo-korvakoruja, joiden tarkoitus on näyttää koko kansalle, että hän on uskaltanut virtsata poliisiauton päälle, ja saanut näin oikeuden käyttää tuota tunnusta, joka tietenkin riippuu kaikkien muidenkin ryhmän jäsenen korvissa. Se että hän ei ehkä ole nähnyt muiden tuota tekoa tekevän ei menoa haittaa. Kun kaverit kertovat, että jos kaksi jengin jäsentä todistaa tuon teon, niin hän saa pitää pääkallokorvakoruja kokonaisen vuoden. Kuitenkin saattaa olla niin, että esimerkiksi juuri tuollaiselle uudelle jäsenelle vain uskotellaan muiden tehneen tämän teon päästäkseen jäseneksi, ja joissakin tapauksissa ryhmän tapa ikään kuin torjua uusia jäseniä näkyy siinä, että uusi kasvo ikään kuin huijataan tekemään tällaisia asioita, jotta he saavat käyttää tiettyjä asuja jossain ryhmässä.

Normaalille tuohon joukkoon kuulumattomalle ihmiselle kyseinen asu saattaa olla kuitenkin aivan joku muu kuin loistelias tai ylpeydellä kannettava asia, eli johonkin ryhmään kuulumaton saattaa ajatella toisen upeiden suorituksista kertovien merkkien kuten pääkallo-korvakorujen olevan vain esimerkiksi kaksi kioskilta ostettua pääkalloa, jotka on pantu korvakoruihin. Ja se sitten saattaa olla melko hupaisa kokemus, jos tuo henkilö, joka ei ryhmään kuulu on alkoholin vaikutuksen alainen, sekä näkee tuon pääkalloja korvissaan kantavan ihmisen jossain metrossa tai taksijonossa.

Mutta kuten olen sanonut, niin kaikilla ihmisillä on vapaus valita lain mukaisen tai jonkun marginaali-arvoja edustavan yhteiskunnan välillä. Oman vapaan tahdon kehittäminen sekä halu tehdä jotain pitää sopeuttaa siihen, mitä laki sekä yhteiskunta meidän tahtovat tekevän. Lain mukaan eläminen ei ehkä ole aina mukavaa, mutta kuitenkin houkuttelevampi vaihtoehto kuin esimerkiksi elämä henkipattona jossain erämaassa. Eli aina kannattaa kuitenkin käyttää järkeä myös näiden asioiden kanssa, jotta ei joudu vakaviin vaikeuksiin.