Onko lastensuojelu lasten vai aikuisten suojelua?

Tekstin alla on YLEn artikkeli, jossa käsitellään lastensuojelun ongelmia, joista suurin on se, että miten rakennetaan lapsen tulevaisuus sen jälkeen, kun hän on joutunut huostaanotetuksi. 

Maassamme on tapana, että heikompia syyllistetään erittäin helposti. Lapset ovat tietenkin ihmisiä, joilla on erityinen paikka yhteiskunnassamme. Se on se, että lasten pitää totella, eikä heidän omaa mielipidettään tarvitse kysellä. Kuka nyt lasten mielipiteen kuunteluun aikaansa viitsii kuluttaa, kun sitä ei tarvitse noudattaa. Kun sijoituslapsi joka tulee ehkä hyvinkin rikkonaisesta kodista sijoitetaan outoon ympäristöön, jossa ei ehkä ole yhtään oman ikäistä leikkikaveria, niin se saattaa aiheuttaa hiukan ahdistusta. Vai miltä itsestä mahtaisi tuntua olla 8-vuotiaana outojen ihmisten ympäröimänä, ja osa noista ihmisistä saattaa ehkä olla pelottavia. Samoin tieto siitä, että pitkään jatkunut suhde voi päättyä muutamassa tunnissa saattaa tuoda epävarmuutta lapsen mieleen. 

Usein huostaanotto itsessään sujuu ilman ongelmia. Mutta sitten kun puhutaan muusta, eli siitä miten lasten tulevaisuutta lähdetään rakentamaan, niin se on ainakin joskus jäänyt puolitiehen. Lastensuojelusta saa apua siten, että konfliktitilanteissa nuo lapset sitten voidaan siirtää uusiin perheisiin, joissa on ilmeisesti helpompaa solmia luottamuksellisia suhteita. Noiden lasten paikka yhteiskunnassa on se, että he voivat siirtyä mukavasti vaikka siivoamaan, tai mieluummin vaikka lopun iäkseen psykiatriseen sairaalaan. Noin ei kenenkään tarvitse pelätä sitä, että nuo lapset nousevat vaikka omiksi esimiehiksi. 

Samoin joskus esimerkiksi alkoholisoituneet- tai huumeita käyttävät vanhemmat ovat vaatineet lasten siirtämistä pois jostain koulusta, kun he ovat pelänneet salaisuuksiensa paljastuvan. Joidenkin ihmisten mielestä lastensuojelu on asia, jota voidaan käyttää hyväksi silloin, kun lapsi häiritsee esimerkiksi omaa joulun viettoa. 

Jos sijoituslapsi on ollut perheessä pitkän aikaa, niin silloin tietenkin tulee eteen tilanne, missä saattaa syntyä vastakkain asettelua omien eli biologisten ja sijoituslasten välille. Jossain vaiheessa eteen tulee tilanne, missä kaikille ei olekaan syystä tai toisesta varattu jotain asiaa. Ja sitten joudutaan valitsemaan sijoitus- ja biologisten lasten välillä. Jostain syystä niin sanottu "oma lapsi" usein tulee tuolloin valituksi. Hoitosuhteen purkamiseen voi olla tuhansia syitä. Ja yksi noista syistä on se, että omat sukulaiset sitten haluavat tuon suhteen pukamista. Eli suvun taholta painostetaan siihen, että "joko hän lähtee" tai "me lähdemme". 

Lastensuojelu voi purkaa kymmenen vuotta kestäneen sijoituksen sijaisperheeseen hyvinkin nopeasti, jos se katsoo lasten edun sitä vaativan. Mutta samalla pitäisi tietenkin valvoa nimenomaan lasten, eikä varsinaisesti aikuisten etua. Siis tässä kohtaa sitten tietenkin voidaan miettiä yhdessä sitä, mikä on lasten ja mikä on aikuisten etu. Tai sitten voidaan samalla kysyä, että kenen lapsen etua noissa sijoituksissa ajetaan? 

Lasten edun nimessä suoritettu huostaanotto voi muuttua hyvin helposti lasten pallotteluksi, eli lasta siirretään sijoitusperheestä toiseen, koska vanhemmat eivät saa otetta tuosta lapsesta, mikä tietenkin on lehtijutun mukaan siitä johtuvaa, että noissa sijoitusperheissä ei ole samoja keinoja käytössä, kuin esimerkiksi psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Tuossa lehtijutussa ansiokkaasti kirjoitetaan siitä, miten sijoituslasten kanssa on ollut vaikeuksia, joihin puuttumiseen ei ole ollut keinoja. Ja kuten tavallista nimenomaan ongelmiin ja negatiivisiin asioihin kiinnitetään huomiota. 

Tai niin ilmeisesti jossain tutkimuksessa on sanottu. Sijoituslasten ongelmat ovat siis sellaisia, että niihin ei ole voitu mitenkään puuttua. Sijoituslapsia ei ilmeisesti ole noissa tutkimuksissa paljon ehditty haastatella, eli tietenkin syynä tuohon sijoituslasten "huonoon käytökseen" on sijoituslapsi itse. Lapsi nimittäin on kaiken pahan alku, ja hän ei ehkä aivan heti osoita halukkuutta avoimeen keskusteluun. Eli lasten syyllistäminen on melko helppoa, koska lapsi itse ei saa ajaa asioitaan. Kun lapsi yrittää puhua jostain asiasta, niin hänet voidaan vaientaa huutamalla "suu kiinni". 

Ja kun valvova sosiaalivirkailija sitten tulee käymään, niin lapsi voidaan ohjata omaan huoneeseensa, jotta vanhempien asiat eivät leviä mihinkään. Siinä sitten voi tilanne tuntua tuosta lapsesta hiukan painostavalta, ja koska hän ei saa kontaktia oman ikäisiinsä, niin hänen käytöksensä voi muuttua hiukan erilaiseksi kuin muiden lasten. Eli jos hän ei saa mahdollisuutta luoda luottamuksellisia ystävyyssuhteita myös oman ikäisiinsä lapsiin tai nuoriin, niin hänen sosiaaliset taitonsa eivät ehkä pääse kehittymään. Ei mikään taito ei kehity, jos sille ei anneta mahdollisuutta kehittyä. 

Jos taas aikuista ja heidän omaa käytöstään lähdetään ruotimaan, niin siitä voi tulla vaikka syyte kunnianloukkauksesta. Vaitiolovelvollisuus tietenkin takaa ettei aikuisten päihde- tai muista ongelmista edes voida ajatella puhuttavan. Siis tuosta lapsesta saa tietenkin kertoa kaikille, miten paljon pahaa hän on tehnyt. Jos pahan tekemistä ei sitten löydy, niin niitä pahoja tekoja voidaan vaikka keksiä, niin ei muiden tarvitse ajatella sitä, että aikuinen viettää koko joulun ryypäten. 

Kuka edes haluaa tietää miten hyvä tuollainen lapsi voisi jossain asiassa olla, kun vaihtoehtona on joukko vetäviä kauhutarinoita. Eli kun joku "Perjantai 13. päivä" elokuvan "Jason Voorhees" tekee jotain, niin "varmaan tuo sijoituslapsikin tekee samoja asioita". Samoin sijoituslasten siirtäminen toiseen perheeseen varmasti ratkaisee puolet koulun ongelmista, eli varmaan tuo sijoituslasten poistaminen koulusta lopettaa häiriköinnin sekä kiusaamisen. Tai ainakaan niistä ei tehdä niin paljon ilmoituksia kuin ennen. 

Edessä on taas joulu, joka on suurimmalle osalle lapsista melko hyvä juhla. Mutta osalle lapsista joulu tuo eteen alkoholin käyttöä, yksinäisyyttä sekä monia muita hyvin ikäviä asioita. Ei ole mukavaa kun toiset availevat lahjoja, ja itse joutuu katsomaan vierestä. Sijoituslapsi on samanlainen lapsi kuin muutkin. Hän tarvitsee samanlaista aikaa sekä kannustusta kuin muut. Joskus on ikävä kyllä tapahtunut sitä, että muut lapset ovat saaneet vanhempiensa tai vanhempien sisarustensa taholta ohjeistuksen, että sijoituslasten kanssa ei saisi olla tekemisissä, kun he ovat niitä kauheita "jenginuoria". Heidän niskoilleen voidaan sitten työntää vaikka kaikki näpistykset, mitä kylässä tapahtuu. 

Heillä ei ole harrastuksia, joissa sosiaaliset taidot pääsevät kehittymään. Ja miten mitään syvällisiä suhteita edes pääsee syntymään, jos lasta siirretään jatkuvasti toiseen paikkaan? Samoin jos vanhemmat ovat ryypänneet tai muuten kohtelevat lastaan kaltoin, niin miten he muka hänelle mitään harrastuksia edes voisivat kustantaa? Eli sijoituslapsesta pääsee erittäin helposti eroon. Riittää että eteen tulee riita esimerkiksi jostain sängyn sijaamisesta tai nukkumaan menosta.

 Siinä voi sitten näpytellä sosiaalivirkailijan numeron, ja soittaa vaikka keskellä yötä, niin tulevat hakemaan sen kauhean huonosti käyttäytyvän kakaran pois. Sitä en sitten tiedä, että mitä tapahtuu, jos vaikka naapuri sattuisi soittamaan tuon puhelun. Jos tuo lapsi nyt sitten esimerkiksi suljettaisiin varmuuden vuoksi suljetulle osastolle, niin silloin ei naapurin "Armaksen" tarvitse koskaan kohdata tuota rasavilliä tai miten sijoituslapsesta nyt ylipäätään puhutaan. 

https://yle.fi/a/74-20192123

Kardinaali Richelieu ja kasvatustieteiden riemuvoitto

https://yhteiskuntajahistoria.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Vaikka kardinaali Richelieu oli valtiomies, niin kuitenkin häneltä saattoi puuttua kasvatustieteiden tutkinto, tai sitten tämä tutkinto oli hänen kohdallaan tehty hiukan hutiloiden. Tuo asia mikä panee minut epäilemään sitä, on se, että kun hän oli näytellyt suurta osaa Ludvig XIV:n elämän varhaisina vuosina alkoi kuningas pitää itseään valtion ruumiillistumana. Ludvig XIV:n tapauksessa saattaa elämän varhaisvuosina koettu kohottaminen muiden yläpuolelle sekä tietenkin se, että sitten tuota lasta oli toteltu kaikessa tehdä hänestä "hiukan rasittavan persoonallisuuden". Se tarkoittaa sitä, että jos tuota miestä hassussa peruukissa sekä vaatteissa ryhdyttiin vastustamaan, niin seurauksena oli automaattisesti lähettäminen Bastiljiin sekä kuolemantuomio myrkyttämällä. Ludvig XIV on loistava esimerkki siitä, miten lasta ei ainakaan kovin laaja-alaisesti kannata kasvattaa.

Lasten kasvatuksessa laaja-alaisuus tarkoittaa sitä, että kasvattaminen tehdään sekä julkisella paikalla että kotona tapahtuvaa toimintaa, missä lapselle opetetaan oikeasti, että hänellä on tietenkin oikeus olla olemassa sekä tulla kuulluksi, mutta tietenkin muillakin ihmisillä on samat oikeudet. Jos lasta opetetaan niin, että kaikki ihmiset ovat hänen alamaisiaan, eli hän on kaiken muun yläpuolella, niin silloin tästä kasvatuksellisesta mallista ei kuitenkaan ole seurauksena mitään hyvää. Kun ihmiselle opetetaan jo lapsena, että jokainen sana, mitä hän sanoo on laki, niin silloin saattaa oma asema yhteiskunnassa sekä oma suhde kanssaihmisiin muuttua vääristyneeksi.

Mikäli lasta kasvatetaan niin, että hänen yläpuolellaan on ainoastaan joku henkiolento, joka sitten ottaa tarvittaessa asiat puheeksi, niin silloin saattaa kyseisen henkilön käytös muuttua hyvin rasittavaksi. Näet jos esimerkiksi lasta opetetaan niin, että hän saa käskeä muita tekemään työnsä, ja silti sanotaan, että hän on työn tehnyt, niin tuolloin seurauksena on se, että lapsi saattaa kuvitella, että hän on oikeasti tehnyt kaiken itse, kun hän on komentanut muita rakentamaan kirkon tai kauppakeskuksen, niin silloin saattaa edessä olla hyvin ikävä tapaus, jos sitten putoaminen maan pinnalle sattuu tapahtumaan sillä tavoin, että työväkeä ei ole sillä kertaa saatavilla.

Mutta tietenkin on tästä asiasta olemassa käänteisiä tapauksia, missä lapsi alussa tekee työnsä hyvin, ja sitten jossain vaiheessa työn laatu muuttuu huonoksi tai lapsi sitten vain jättää työn tekemättä. Toki lapsen paikalla saattaa olla tässä tapauksessa myös aikuinen, joka ensin on tullut tekemään työpaikalle työtä, mutta sitten työ muuttuu täysin surkeaksi tai henkilö muuttuu epäluotettavaksi, ja tuolloin ei kyseessä ole asia, mikä tuntuisi jotenkin tärkeältä. Jos ihminen ei koskaan saa mitään kiitosta työstään tai sitten hänen työtään vain arvioidaan jotenkin huonosti tehdyksi, niin silloin ei häntä kiinnosta ollenkaan tulla mihinkään uudelleen tekemään yhtään mitään.

Samoin jos ihminen kokee itsensä jotenkin tarpeettomaksi jossain työmaalla, niin silloin ei varmasti työtä huvita edes tulla tekemään. Tuollaisissa tapauksissa sitten ei varmasti tunnu hyvältä, jos työnjohtaja vain käskee yhtä alaistaan istumaan jossain tuolissa, ja katsomaan jotain työmaata. Siinä varmaan ei tuo henkilö sitten koe mitään suurta tarvetta tehdä mitään työtehtäviä, ja tuollaisen pettymyksen jälkeen varmaan ei kyllä mitenkään mukavalta tunnu tehdä mitään tehtäviä yhtään missään. Jos ihminen on ollut työkyvytön tai muuten pitkään poissa työelämästä, niin silloin tietenkin olisi hyvä järjestää niitä positiivisiakin kokemuksia, jotta sitten esimerkiksi puliremmi ei tunnu houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin työssäkäyminen. Jos ihminen kutsutaan työmaalle, eikä hänelle sitten jaeta mitään tehtäviä tai työkalut jätetään antamatta, niin silloin varmaan ei ainakaan työelämä tunnu kovin mukavalta asialta. Mikäli ihminen kokee työmaalla sen, että häntä vain nöyryytetään, niin silloin tietenkään mikään työ tunnu kovin mukavalta.

Koe-eläinten kohtelusta sekä siitä, mitä on monissa lehtijutuissa jäänyt kertomatta

Onko tuolla laitoksella muita asiakkaita kuin nämä yliopistot?
Kuva I

Kimmo Huosionmaa

Koe-eläimiä on kohdeltu huonosti Ruotsissa, ja tuon kasvattamon asiakkaina on ollut joukko suomalaisia yliopistoja, jotka ovat Turun, Itä-Suomen sekä Jyväskylän yliopistot. Itse asiassa jutun uutisoinnissa lukee tarkalleen ottaen "Asiakkaina suomalaiset yliopistot", josta sitten saa sellaisen kuvan, että tuolla koe-eläin kasvattamolla ei ole muita asiakkaita ollenkaan, mikä sitten on erittäin mielenkiintoista. Koska jutussa mainitaan että eläinsuojelujärjestö "Oikeutta eläimille" on saanut tiedon tämän kasvattamon eläinten huonosta kohtelusta eli lähinnä puutteellisesta hygieniasta sekä eläinten liian pienistä tiloista Länsi- Götanmaan viranomaisten raporteista. Tuossa jutussa toki mainitaan lukuisia puutteita, mutta sitten tietenkin erikseen on mainittu "vain" nuo liian pienet häkit, ja puutteellinen hygienia, joka on vaikuttanut kaniinien luonnolliseen kehitykseen. Ja varsinkin liian pieni häkki on erittäin ikävä asia, joka ei varmaan ole pikku juttu.

Tietenkin olisi hyvä mainita, mitä muuta tuohon huonoon kohteluun kuuluu, mutta sitten taas voidaan miettiä sellaista asiaa, että koska yliopistot käyttävät maassamme vain sellaisia palvelujen tuottajia, joiden toiminta täyttää EU:n lainsäädännön, niin silloin tietenkin voidaan olettaa noiden laitosten edustajien käyneen paikalla toteamassa tilanteen tuolla ilmeisesti kaniineihin erikoistuneella kasvattamolla olevan vallitsevien normien sekä lain mukaista. Nimittäin jos sitten koe-eläimiä kohdellaan väärin, niin siitä tulee sitten ainakin pohjoismaissa syyte eläinrääkkäyksestä sekä eläinten pitämistä koskeva kielto varmaan hillitsee jatkossa sellaista toimintaa.

Kuitenkin tuolla tilalla olevista muista eläimistä ei mainita sanallakaan, eli olisiko vaikka jotain rottaa kohdeltu myös väärin? Tässä muistan juuri kirjoittaneeni jossain, että jostain syystä väärin kohdellut tai uhanalaiset eläimet ovat usein hyvin söpöjä eläimiä, eikä kukaan ole koskaan saanut syytettä esimerkiksi jos on  rottaa pidetty liian pienissä tiloissa, jossa ne eivät kykene harjoittamaan niille tyypillistä käytöstä. Eli uskoisin että rottia varmaan on rääkätty joissain laboratorioissa todella ikävällä tavalla, eikä kukaan sitten ole myöskään puuttunut niiden käyttöön vaikkapa syöpä- tai myrkky-kokeissa, joissa eläin altistetaan joko tappavalle säteily-annokselle, karsinogeenille tai jollekin lääkkeelle. Ja sitten kun nämä olennot ovat saaneet kasvaimen, niin niihin ruiskutetaan kemikaaleja, joilla tuota kasvainta yritetään pienentää.

Eli nämä kokeet koetaan tarpeellisiksi, mutta jos sama tehdään kaniinille, niin silloin tulee eteen se, kuinka julmia ihmiset voivat eläimille olla. Tuolloin voidaan puhua valikoivasta moraalista, vaikka kuitenkin syövän hoitoa koskevat kokeet ovat niitä tarpeellisia tutkimuksia, joiden takia koe-eläimiä käytetään, vaikka monia näistä tutkimuksista on kyetty tekemään soluviljelmillä. Kuitenkin se että vain kaniineja puolustetaan kertoo valikoivasta moraalista, eli kukaan ei halua puolustaa mitään sellaista, mitä me pidämme jotenkin inhottavan näköisinä eläiminä. Tässä mieleen tulee kuuluisa koe, missä Galvani laittoi irti leikkaamansa sammakon jalat liikkumaan johtamalla niihin sähköä, niin silloin tällöin mietin, että kai tuo tiedemies ymmärsi ensin surmata nuo eläimet, jotta hän ei olisi aiheuttanut niille kärsimystä.

Kuitenkaan koskaan tuon kokeen moraalista puolta tai sen mahdollisesti sammakolle aiheuttamaa kärsimystä ei olla koskaan otettu puheeksi. Tai mitä pidätte testeistä, missä esimerkiksi Aksolotlin kaltaisten eläinten uusiutumiskykyä testataan leikkaamalla niistä paloja pois, niin noiden kokeiden tarpeellisuutta ei koskaan olla kyseenalaistettu. Ja silti kyseessä on erittäin julma tapa tutkia asioita. Kun palataan taas siihen, että joku koe-eläinten kasvatukseen erikoistunut laitos on läpäissyt eläinlääkärien tarkastukset, ja esimerkiksi ylopistojen tulotarkastukset ovat olleet puhtaita, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että milloin tämä kaltoin kohtelu on alkanut? Eli milloin ensimmäiset merkit puutteellisista oloista ovat tulleet tietoon, ja jos kohtelu on ollut huonoa, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että miksi tuo laitos on saanut jatkaa toimintaansa? Ja miksi asiaa ei olla ennen tarkasteltu? Alla on linkki tähän tarkastelun aiheena olevaan lehtijuttuun, josta myös ylhäällä olevat kuva on peräisin.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/elainsuojelujarjestot-koe-elainkasvattamo-pitaa-kaneja-hirvittavissa-oloissa-ruotsissa-asiakkaina-suomalaiset-yliopistot/7026476#gs.N3fd5W4

Kasvatustiedettä kaikille lapsille sekä lapsenmielisille

Kimmo Huosionmaa

Yllä on kuva karusta sekä miehekkäästä sarjakuvasta nimeltään "Judge Dredd", missä sarjakuvien ainoa oikea "katujen tuomari" tekee töitä maailmassa, jossa ihminen heitetään kadulta suoraan vankilaan, ja tämä sarjakuva kyllä sitten on jopa tuossa miehekkään maskuliinisten sarjakuvien maailmassa todellinen pannukakku. Kyseinen sarjakuva on kaikessa naiiviudessaan sellainen pakkaus, mikä panee kyllä miettimään sitä, millainen on se tulevaisuus, missä yhteiskunta hyväksyy sen, että jos ihminen otetaan kiinni, niin hän on saman tien suoraan tuomittu rikoksista kymmeneksi vuodeksi vankeuteen ilman mahdollisuutta valittaa tuomiostaan.


Tuo sarjakuva on niitä kaikkein Batmanien serkku, jossa ihmiskunta on ajautunut tilanteeseen, missä kadulla partioiva poliisi on muuttunut tuomariksi, joka heittää ihmisiä suoraan vankilaan, ja jonka virheettömyys saa jopa kaikkein suurimman marvellien ihailijan oksentamaan. Kun ajatellaan ihmisiä, joita kohtaamme kaduilla, niin silloin tällöin vastaan tulee ihminen, joka on kuin suoraan jostain "Judge Dredd"-sarjakuvan pehmo-versiosta. Tuota henkilöä voisimme kutsua "katujen kasvattajaksi", ja hänet kohtaamme varmaan jokainen kesällä.


Kasvatus on erittäin tärkeä osa lapsen kehitystä, ja jos siinä tehdään virheitä, niin silloin tämä asia kostautuu myöhemmin. Kuitenkin kun puhumme kasvatuksesta, niin silloin pitäisi mainita sellainen asia, että rajojen asettaminen,, kasvattaminen sekä lapsen neuvominen on toimintaa, joka pitää jättää aikuisten oikeudeksi sekä' velvollisuudeksi. Eli tietenkin kasvattaminen on rajojen asettamista ihmiselle, mutta kuitenkin myös kehuja pitää muistaa antaa. Ja silloin kun lapsi sitten tekee jotain sääntöjen vastaista pitää häntä myös rangaista, koska jos rangaistusta ei tule, niin silloin rajat menettävät merkityksensä. Mutta tietenkin kadulla tapahtuva rankaiseminen sekä ojentaminen kannattaa jättää poliisin sekä muiden viranomaisten tehtäväksi, jos toiminta tapahtuu aikuisten kesken.


Aina välillä kohtaamme termin, missä lapsille kehotetaan antamaan rakkautta sekä rajoja, ja jos tässä sitten onnistutaan, niin tulos on todella hyvä. Kuitenkin onnistuneesta suorituksesta pitäisi muistaa antaa positiivista palautetta, eli kasvattaminen ei ole pelkkää rangaistusten jakamista.  Mutta välillä vastaan tulee tilanteita, missä joissakin perheissä tapahtuu sellainen pieni asia, että toiselle lapsista annetaan vain rakkautta, ja toiselle taas rajoja.


Tuolloin tilanne muodostuu erittäin ihmeelliseksi, kun toinen lapsista ei käsitä, että hän voi yleensä tehdä mitään väärää, vaikka sitten välillä jää karkkipussi maksamatta sekä kaikki muutkin asiat ovat vähän niin ja näin. Aina välillä kulkiessamme tuolla kaduilla kohtaamme termin, että olemmeko me kasvaneet ilman isää? Tuollainen ihminen, joka näitä kysymyksiä esittää on usein hiukan ottanut, ja siinä ainakin itse olen joskus katsonut, että tuollainen henkilö on sitten jäänyt varmaan kasvanut veljensä valvonnassa, kun se oma käytös on niin hienoa, ja avokämmentä siinä pöydässä jaetaan hyvin ahkerasti.


Kasvatus sekä kasvuympäristö ovat hyvin tärkeä osa ihmisen käyttäytymisen muokkaajana, ja siksi on erittäin tärkeää puuttua ajoissa siihen, että henkilö on kasvamassa ikään kuin väärään suuntaan. Joskus tapaamme ihmisen joka mielellään puuttuu siihen, mitä muut tekevät. Kuinka usein esimerkiksi itse huomautamme ihmistä, joka rikkoo "käveleminen kielletty" merkkiä vastaan? Tai kuinka monta kertaa kulkiessamme polkupyörällä huomautamme ihmisiä siitä, jos he sattuvat kävelemään esimerkiksi pyörätien puolella? Tai kuinka usein sitten käymme jossain mopomiitissä kertomassa, että mopot pitävät liikaa meteliä?


Ei varmaan kovin usein tule sellaista tehtyä. Nimittäin ainakin jotkut ihmiset pelkäävät saavansa kyseisessä tilanteessa nenilleen. Mutta aina löytyy ihminen, jolla on tarve kertoa muille, kuinka yhteiskunnassa tulee elää, ja muistakaa sitten että kaikki säännöt on tehty sellaisiksi, että jos joku niitä vastaan rikkoo, niin häntä pitää siitä huomauttaa. Tietenkin on selvä, että polkupyörän kuva kadulla tarkoittaa sitä, että tuo alue on pyörille varattu, ja sillä kävely on hyvin ikävä asia. Mutta kuitenkin on ihmisiä, joista on mukavaa asiasta huomauttaa. Tuollainen "katujen kasvattaja" on aikamme legenda. Hän rakastaa sitä, kuinka saa muita ojentaa, ja tietenkin kaikkien pitää häntä kuunnella. Mutta sitten tietenkin itsekin joskus mietin, että mistä kyseinen ihminen on oikeastaan tuollaisia tapoja oppinut?


Mutta jostain syystä välillä kohtaamme sellaisen tapauksen, jonka mielestä esimerkiksi jokainen muiden tekemä virhe pitää hänelle kertoa, jotta sitten seuraavalla kerralla muistaa sen, että maassamme ei ole liikennemerkkejä tai sääntöjä, joita on turhaan tehty. Ja pitäähän sitten tietenkin ihmisille kertoa, jos nämä näitä tärkeitä asioita vastaan rikkovat. Ihminen on erehtyväinen, joten siksi tietenkin pieni ojennus kadulla on paikallaan, jos joku rikkoo näitä sääntöjä vastaan. Jos joku sääntö on tehty sellaiseksi, että se on kirjoitettu vaikkapa lakikirjaan, niin sen on laatinut sellainen taho kuin Eduskunta, ja kalliisti palkattujen ihmisten kirjoittama teksti on sellaista, että sitä sopii tietenkin kunnioittaa.


Se miten ihmiset suhtautuvat nuoriin on todella ihmeellinen juttu. Ja varmaan nuoret tekevät asioita, joista pitää huomauttaa, mutta tietenkin tuollaiseen jokapaikan järjestysmieheen tömääminen on varmaan myös hieno kokemus. Ja näistä kohtaamisista sitten on tehty esimerkiksi YouTuben legendaarinen "Ykä"-sarja, missä mopopojat ovat kuvanneet noita katujen kasvattajia ainakin osassa tapauksia aivan tunnistettavasti. Kannattaa katsoa, mitä voidaan kadulla tehdä, kun ikää on vähän enemmän kuin noilla mopoilijoilla, jotka häiriköivät naapurustoa.